Kajaanin kaupunginvaltuuston seminaari

Samankaltaiset tiedostot
Monialaisen yhteispalvelun järjestäminen Kainuussa Anne Huotari Työllisyysasiantuntija, TYP-johtaja Kajaanin kaupunki, Kainuun TYP

Vantaan pitkäaikaistyöttömyyden

TYP-toiminta sekä alueiden kehittämisen ja kasvupalvelujen vaikutukset työllistämiseen Anna-Liisa Lämsä

Vantaan työllisyyspalveluiden esittely. Timo Saari Työllisyyspalveluiden johtaja

Työvoimapalvelut maakuntauudistuksessa

JOENSUUN KAUPUNGIN TYÖLLISYYSYKSIKKÖ JA TYÖLLISYYSPALVELUT

Miten kunnat ja maakunnat voivat onnistua kannustamisessa ja työllistämisessä?

Monialainen yhteispalvelu (TYP) ja työllisyyden kokeilut missä mennään?

1. KUNNAN TYÖLLISYYSTILANNE JA TYÖLLISYYSPALVELUJEN TEHTÄVÄ

Työllisyyspalvelut murroksessa

Pohjois-Pohjanmaan työllistymisen edistämisen monialainen yhteispalvelu. TYP-verkostopäällikkö Anna-Liisa Lämsä

Etelä-Savon välityömarkkinat ja työllisyyden hoidon haasteet 2015

Kasvupalvelut ja monialainen yhteistyö. Jari Aaltonen Vastuuvalmistelija, kasvupalvelut

Työllisyys kunnan elinvoimatekijänä

Työllisyydenhoito kunnassa

Lomautukset pitivät Kainuun työttömyyden korkealla myös elokuussa

Kontiolahden kunta. Työllisyysohjelma

TYÖLLISTÄMISTOIMINNAN RAPORTTI

Työllistymisen toimenpidesuunnitelma Ruokolahti

TYÖLLISTÄMISTOIMINNAN RAPORTTI

Kainuun työllisyyskatsaus, heinäkuu 2015

Kajaanin kaupunki Pöytäkirja 6/ ( 11) Työllisyysjaosto

Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu (TYP) ja Ohjaamot. II Ohjaamo-päivät , Helsinki Ylitarkastaja Hanna Liski-Wallentowitz

Yritetään ja työllistetään. Kehittämispäällikkö Seija Mustonen

Monialainen työllisyyttä edistävä yhteispalvelu (TYP) - jatkonäkymät. Maakuntafoorumi Helsingissä Hallitusneuvos Tiina Korhonen

PARTY Parempaa työ- ja toimintakykyä hanke

Kainuun työllisyyskatsaus, heinäkuu 2014

Kajaanin kaupunki Pöytäkirja 2/ ( 11) Työllisyysjaosto Ympäristöteknisen toimialan työllistämishankkeen loppuraportti

Kommenttipuheenvuoro: TYÖLLISTÄMISVASTUU KUNNILLE Valtakunnalliset aikuissosiaalityön päivät Ylitarkastaja Hanna Liski-Wallentowitz

Työllisyysraportti vuosi 2017

Kainuun työllisyyskatsaus, kesäkuu 2015

TYÖLLISTÄMISTOIMINNAN RAPORTTI

HE 106/2017 vp Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2018; työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan toimialaa koskevat asiat

Kuntien panostukset työllisyydenhoitoon vuonna kysely

Kainuun työllisyyskatsaus, lokakuu 2014

Kontiolahden kunta. Työllisyysohjelma

Palvelut monialaisessa maakunnassa

TYÖLLISTÄMISTOIMINNAN RAPORTTI

Työllisyyskatsaus 3/2019

Kainuun työllisyyskatsaus, marraskuu 2015

Aktiivisen työvoimapolitiikan meneillään olevat askeleet työvoimapolitiikan maakunnallistaminen/kunnallistaminen

MYP-hanke TYP-palveluverkostojen kehittämishanke Kainuu, Lappi, Pohjois-Pohjanmaa

Ohjaamo-päivät Lahdessa

Kainuun työllisyyskatsaus, toukokuu 2014

Kainuun työllisyyskatsaus, syyskuu 2015

KAUPUNGIN JA JÄRJESTÖJEN YHTEISTYÖ TYÖLLISYYDEN HOIDOSSA

Työllisyyden Kuntakokeilu

Työvoima- ja yrityspalveluiden alueelliset (kuntavetoiset) kokeilut TYÖLLISYYDEN ALUEELLISILLA KOKEILUILLA KOHTI 2021

Työllisyyspalveluiden kehittäminen Pohjois- Karjalassa hankkeen päätösseminaari Työllisyys ja Kuntaliiton hallitusohjelmatavoitteet

Työllisyyskokeilut myönteisiä odotuksia ja mahdollisuuksia?

Kainuun työllisyyskatsaus, maaliskuu 2014

Kuntaliitto yhteistyön tukena

Kainuun työllisyyskatsaus, toukokuu 2015

Kainuun työllisyyskatsaus, elokuu 2015

Kainuun työllisyyskatsaus, syyskuu 2014

Kainuun työllisyyskatsaus, kesäkuu 2014

Työttömien määrä väheni Kainuussa

Kainuun työllisyyskatsaus, joulukuu 2015

Pitkäaikaistyöttömyys ja työmarkkinatuen saaminen. Yli 1000 päivää työmarkkinatukea Henkilöä

1) saanut työmarkkinatukea vähintään 300 päivää työttömyyden perusteella

Pirjo Oksanen

TYÖLLISTÄMISTOIMINNAN RAPORTTI

Työttömyys väheni Kainuussa likipitäen vuoden takaisiin lukemiin

Kainuun työllisyyskatsaus, lokakuu 2015

Vantaalainen työllisyyden edistämisen malli. Työllisyyden kuntakokeilu seminaari Projektipäällikkö Anne Matilainen

Kainuun työllisyyskatsaus, huhtikuu 2015

edellä kuntakokeilussa

Kainuun työllisyyskatsaus, tammikuu 2014

Kainuun työllisyyskatsaus, joulukuu 2014

TYÖLLISTÄMISTOIMINNAN RAPORTTI

Kainuun työllisyyskatsaus, marraskuu 2014

JYVÄSKYLÄ, MUURAME, JÄMSÄ

Työllisyyden hoito elinkeinopolitiikkaa vai sosiaalipolitiikkaa? Pirkko Hynynen Työikäisten palvelulinjajohtaja

Toimintasuunnitelma 2015

Turun Ohjaamo

VÄLITYÖMARKKINAT. Työtä ja sosiaalityötä

Kainuun työllisyyskatsaus, kesäkuu 2013

Kainuulainen työllisyydenhoidon käsikirja

LOPPURAPORTTI KAJAANIN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖTEKNISEN TOIMIALAN TYÖLLISTÄMISHANKE 6-11/2016. Loppuraportti 1 (10) Puhelin

LEPPÄVIRTA. vetovoimainen, kehittyvä, yrityksistä ja hyvistä palveluista tunnettu kunta

Kaupunginhallitus

Vantaan kaupunki työllistämisen tukena yrityksille. Anu Tirkkonen työllisyyspalveluiden johtaja vs.

Työllisyyspalveluiden organisaatio

Työelämä- ja tasa-arvovaliokunta. Asiantuntijalausunto Timo Saari Työllisyyspalveluiden johtaja Vantaan kaupunki

Keskustan valtuustoryhmän valtuustoaloite konkreettisista toimenpiteistä työllisyyden edistämiseksi

MIKKELIN KAUPUNGIN KESKEISET TYÖTTÖMYYSPROSENTIT 15 KUUKAUDEN AIKAJANALLA

Toimijoiden rooli TYP -toiminnassa

Nykytila ja taustaa. Salon kaupunki Tehdaskatu 2, SALO PL 77, SALO Y-tunnus:

Kemiläinen työllistämismalli

Orimattilan kaupungin työllisyyssuunnitelma 2017

3 Työllisyysjaoston kokouksen pöytäkirjan tarkastaminen

VIRANOMAISYHTEISTYÖ RIKOSSEURAAMUSASIAKKAIDEN PROSESSEISSA LAPISSA SEMINAARI

Työttömyysturvan etuusmenot pienenivät 10 % vuonna 2017

Espoon kaupunki Pöytäkirja 201. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Työllisyyden kuntakokeilu Ohjaus- ja kuntoutuspalvelut

Ajankohtaista Lapin TE-palveluissa

Työllisyydenhoidon lakimuutokset Siuntio Työllisyyspalveluiden johtaja Anu Tirkkonen Vantaan kaupunki

HE laiksi työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta

Lyhyen aikavälin työmarkkinaennuste Erno Mähönen ja Liisa Larja

Yhteistyösopimus 1 (9) YHTEISTYÖSOPIMUS TYÖLLISTYMISTÄ EDISTÄVÄSTÄ MONIALAISESTA YHTEISPAL- VELUSTA (TYP)

Transkriptio:

Kajaanin kaupunginvaltuuston seminaari 20.9.2017 Työllisyys Anne Huotari Työllisyysasiantuntija/TYP-johtaja

Kajaanin ja Kainuun työttömyysaste 2015-7/2017 20 18 16 18,2 17,4 14 12 13,4 10 8 6 Kajaani Kainuu 4 2 0 Anne Huotari 20.9.2017 2

Työttömyys Kajaanissa 2015-7/2017 3500 3000 3063 2500 2350 2000 1500 1000 500 0 Anne Huotari 20.9.2017 3

Työttömät työnhakijat ikäryhmän mukaan Kajaanissa heinäkuussa 2016 ja 2017 15-19 v. 20-24 v. 25-29 v. 30-34 v. 35-39 v. 40-44 v. 45-49 v. 50-54 v. Laskua vuoden aikana 494 henkilön verran. Laskua 25-49 v. ikäryhmissä yhtä paljon kuin 50-64 v. ikäryhmissä 2017 2016 55-59 v. 60-64 v. Yli 64 v. 0 50 100 150 200 250 300 350 400 450 500 Anne Huotari 20.9.2017 4

Pitkäaikaistyöttömyys Kajaanissa 2015-7/2017 900 800 700 736 600 597 500 400 300 200 100 0 Anne Huotari 20.9.2017 5

Kajaanilaisten pitkäaikaistyöttömien ikärakenne 7/2017 250 200 194 150 100 102 Yht. 597 72 50 45 42 38 37 44 21 0 1 15-19 v 20-24 v 25-29 v 30-34 v 35-39 v 40-44 v 45-49 v 50-54 v 55-59 v 60-64 v Yli 64 v 1 Anne Huotari 20.9.2017 6

Työllisyydenhoito Kajaanin kaupungilla Kaupungin oma työllistäminen Velvoitetyöllistettävät Pitkäaikaistyöttömät Kumppaniksi ry:n työpajatoiminta Työllisyysavustukset yhdistyksille Työllistämisen kuntalisä yrityksille ja yhdistyksille Projektien kuntaosuudet TYP-toiminta: Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu TYP-johtaja Työhönvalmentaja VÄLKE-hanke (päättynyt 5/2017) Opiskelijoiden kesätyösetelit Anne Huotari 20.9.2017 7

TYP eli työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu TYP aiemmin: Työvoiman palvelukeskus Nyt: Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu Laki (1369/2014) ja asetus (1377/2014) työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta astui voimaan 1.1.2015 TYP-palvelu = Kunnat, TE-toimisto ja Kela järjestävät yhteen sovittaen pitkään työttömänä olleen työnhakijan työllistymistä edistävät palvelut TYP ei ole itsenäinen organisaatio, vaan yhteistyöverkosto Kaikki Kainuun 8 kuntaa, Kainuun sote, Kainuun TE-toimisto ja Kela muodostavat Kainuun TYPin Yhteistyösopimus Anne Huotari 20.9.2017 8

Kunnan osarahoittama työmarkkinatuki Kunnat maksavat yli 300 päivää työmarkkinatukea saaneiden tuesta 50 % Yli 1000 päivää työmarkkinatukea saaneiden tuesta kunnat maksavat 70 % Kajaanin kaupunki maksoi vuonna 2016 työmarkkinatukimaksuja 3 071 738 Kajaanilaisia tuen saajia oli 1 127 Keskimäärin kuukaudessa 677 Anne Huotari 20.9.2017 9

Kunnan osarahoittama työmarkkinatuki ( ) Kajaanissa 2016 2016 630 094 1 117 418 1 324 225 300-499 500-999 yli 1000 0 500 000 1 000 000 1 500 000 2 000 000 2 500 000 3 000 000 3 500 000 Anne Huotari 20.9.2017 10

Kunnan osarahoittaman työmarkkinatuen saajat (1127) Kajaanissa 2016 ikäryhmittäin 250 216 200 188 173 150 113 124 100 79 89 97 50 46 0 0 17-19 20-24 25-29 30-34 35-39 40-44 45-49 50-54 55-59 60-64 65-67 2 Anne Huotari 20.9.2017 11

Työmarkkinatukimaksuihin vaikuttaminen Kainuun työmarkkinatukimaksujen suuruusluokkaan vaikuttaa oleellisesti se, että Kainuussa tiedetään tutkittuun tietoon perustuen olevan työttömänä työnhakijana useita satoja henkilöitä, joiden tulisi heikon tai olemattoman työ- ja toimintakykyisyytensä sekä todellisten palvelutarpeidensa perusteella olla sairauslomalla, kuntoutuspalveluissa tai työkyvyttömyyseläkkeellä. Nämä em. vaihtoehdot tarkoittavat muiden palveluiden kuin työllisyyspalveluiden piirissä olemista sekä muiden etuuksien kuin työttömyysetuuksien saamista. Sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden integraatio työllisyyspalveluihin! Eläkeselvittelyt Kainuun työttömyydelle tyypillistä on myös työttömien matala koulutustaso. Kouluttautumiskynnyksen madaltaminen sekä riittävän yksilölliset kuntouttavat ja valmentavat toimenpiteet ja palvelut ovat tärkeitä tuettaessa työikäisiä työkykyisiä pitkään työttömänä olleita takaisin työelämään. Anne Huotari 20.9.2017 12

Huono-osaisuuden ja pahoinvoinnin mittareita Anne Huotari 20.9.2017 13

Työllisyyden edistäminen on toimijoiden yhteistyötä! Työllisyysasiantuntijan tehtävänä on vastata työllisyyttä edistävän yhteistyön lisäämisestä Kainuussa yli kuntarajojen. Tolokusti! Kainuulainen työllisyydenhoidon käsikirja, johon on koottu kainuulaisten työllisyystoimijoiden (kunnat, sote, tetoimisto, 3. sektori) yhteinen näkemys siitä, millainen toiminta on tärkeää Kainuun pitkäaikaistyöttömyyden vähentämiseksi: http://www.kajaani.fi/fi/palveluopas/tyollisyys/tolokustikasikirja Kohti työtä -palvelukartat, joista ilmenee kunnittain Kainuun työllisyyttä edistävät ja työllisyyttä tukevat palvelut sekä mm. asiakastyötä tekevät työllisyyshankkeet: http://www.kajaani.fi/fi/palveluopas/tyollisyys/kohti-tyotapalvelukartat Anne Huotari 20.9.2017 14

Kiitos Anne Huotari Työllisyysasiantuntija/TYP-johtaja Kainuun TYP Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu Lönnrotinkatu 5 B, 2. krs, 87100 Kajaani P. 044 421 4049 anne.huotari@kajaani.fi Anne Huotari 20.9.2017 15