Tampere Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Tampereen kaupungin osallistuminen Pyörätuolibiljardin 9-pallon vuoden 2017 MMkilpailujen tukemiseen ja tapahtumaa koskevan sopimuksen hyväksyminen TRE:2598/12.04.01/2017 Lisätietoja päätöksestä Johdon sihteeri Mia Helin, puh. 040 570 4065, etunimi.sukunimi@tampere.fi Valmistelijan yhteystiedot Markkinointipäällikkö Iina Ojala, puh. 040 801 6189, etunimi.sukunimi@tampere.fi Päätös Tampereen kaupunki osallistuu Tampereella 8. - 12.11.2017 järjestettävien Pyörätuolibiljardin 9-pallon MM-kilpailujen tukemiseen liitteenä olevassa sopimuksessa määritellyin ehdoin. Tapahtumaa koskeva Suomen Biljardiliitto ry:n ja Tampereen kaupungin välinen sopimus hyväksytään. Sopimus sitoo kaupunkia vasta, kun päätös on saanut lainvoiman. Tapahtumasta aiheutuvat sopimuksessa mainitut kustannukset maksetaan kustannuspaikalta 111002, Suurtapahtumat. Perustelut Elinvoiman ja kilpailukyvyn palvelualueen johtaja Teppo Rantanen: Tampere on menestyvä tapahtumakaupunki ja Tampereen kaupungilla on pitkä perinne toimia yhteistyökumppanina Tampereella järjestettävissä kansallisissa ja kansainvälisissä urheilu- ja kulttuuritapahtumissa. Tamperelaiset urheiluseurat ja kansalliset lajiliitot ovat aktiivisesti järjestäneet tapahtumia Tampereella ja tapahtumilla on todettu olevan positiivinen vaikutus niin aluetalouteen kuin kaupungin imagoon ja tunnettuuteen tapahtumakaupunkina. Merkittävät urheilutapahtumat myös osaltaan vahvistavat alueen yhteisöllisyyttä ja identiteettiä. Pool-biljardi on viimeisten vuosikymmenten aikana noussut niin harrastajien kuin televisiointienkin osalta suosituksi lajiksi. Isoista kilpailuista Tampereella on järjestetty 9-pallon EM-kilpailut vuonna 2002. Laji soveltuu hyvin liikuntarajoitteisille, joiden kilpailutoiminta lajin parissa on erittäin aktiivista ja Suomi on pärjännyt kilpailuissa kohtalaisen hyvin. Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa järjestetään 8. - 12.11.2017 Pyörätuolibiljardin 9-pallon MM-kilpailut. Näihin kilpailuihin osallistuu lajin ranking-listan 24 parasta pelaajaa, jotka edustavat yhtä montaa kansallisuutta. Samaan aikaan Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa järjestetään myös apuvälinemessut. Tapahtumat tukevat toisiaan, sillä apuvälinemessut tuovat Tampereelle potentiaalista yleisöä. Tapahtumien samanaikaisuus helpottaa muun muassa
Tampere Ote viranhaltijapäätöksestä 2 (5) kilpailujen markkinointia ja tarjoaa messukävijöille kiinnostavaa ohjelmaa. Tapahtuman järjestäjänä toimii Suomen Biljardiliitto ry. Tampereen kaupunki ja Suomen Biljardiliitto ry solmivat sopimuksen tapahtuman sisällöstä ja vastuista sekä kaupungin kokonaistuesta tapahtumalle. Sopimus on salainen viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain 24 1 mom. 17 kohdan perusteella. Sopimusta laadittaessa on arvioitu EU:n valtiontukisääntöjen vaikutusta sopimuksen sisältöön. Arvioinnin perusteella on todettu, että kaupungin tukea kilpailun järjestelykustannuksiin ei lasketa valtiontueksi, sillä tuen saaja ei ole taloudellista toimintaa harjoittava yritys. Suomen Biljardiliitto ry on yleishyödyllinen yhteisö, jonka toiminta perustuu vahvasti vapaaehtoistyöhön. Toiminnan tavoitteena on edistää monimuotoista liikuntakulttuuria. Sopimuksen mukaisen yhteistyön käytännön tahoina kaupungin vastuiden osalta toimivat Visit Tampere Oy kaupungin ja yhtiön välisen sopimuksen mukaisesti sekä kaupungin liikunta- ja nuorisoyksikkö. Lausunnot Lakimies Jani Hovila: Lakiosastolla ei huomautettavaa. Talousjohtaja Jukka Männikkö: Tampereen kaupungin taloudellinen tuki tapahtumalle sisältyy konsernihallinnon vuoden 2017 vuosisuunnitelmaan. Tiedoksi Markku Ryytty/Suomen Biljardiliitto, Perttu Pesä/Visit Tampere Oy, Pekka P. Paavola, Teppo Rantanen, Jukka Männikkö, Sanna Sipilä, Heidi Korkeamäki/Visit Tampere Oy, sisäinen tarkastus
Tampere Ote viranhaltijapäätöksestä 3 (5) Allekirjoitus Juha Yli-Rajala, konsenijohtaja Nähtävilläolo ja tiedoksianto asianosaiselle Päätös on nähtävillä www.tampere.fi 5.9.2017 Tämä päätöspöytäkirjan ote on lähetetty sähköpostilla päätöksessä näkyvän jakelun mukaisesti 1.9.2017 Muutoksenhakuviranomainen Muutosta päätökseen haetaan Tampereen kaupunginhallitukselta. Tampere 01.09.2017 Mia Helin Johdon sihteeri
Tampere Ote viranhaltijapäätöksestä 4 (5) Oikaisuvaatimus 83 Oikaisuvaatimusohje Oikaisuvaatimusohje Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Oikaisuvaatimusoikeus Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen. Kuntien yhteisen toimielimen päätökseen saa oikaisuvaatimuksen tehdä myös sopimukseen osallinen kunta ja sen jäsen. Oikaisuviranomainen Oikaisua haetaan päätösotteessa mainitulta muutoksenhakuviranomaiselta. Oikaisuvaatimus tulee toimittaa osoitteella: Tampereen kaupunki Kirjaamo Puutarhakatu 6, PL 487 33101 Tampere Oikaisun voi lähettää myös virallisen sähköisen asioinnin lomakkeella http:// www.tampere.fi/asiointi/ tai sähköpostilla kirjaamo@tampere.fi Tampereen kaupunki ei vastaa sähköpostilla lähetetyn oikaisuvaatimuksen tietoturvallisuudesta. Oikaisuvaatimusaika Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Tiedoksisaanti Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, 7 päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä, 3 päivän kuluttua sähköpostin lähettämisestä, saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana. Tiedoksisaantipäivää tai sitä päivää, jona päätös on asetettu nähtäväksi, ei lueta määräaikaan. Jos määräajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa tehtävän toimittaa ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen. Oikaisuvaatimus
Tampere Ote viranhaltijapäätöksestä 5 (5) Oikaisuvaatimuksesta on käytävä ilmi vaatimus perusteineen ja se on tekijän allekirjoitettava. Oikaisuvaatimus on toimitettava oikaisuvaatimusajan kuluessa oikaisuvaatimusviranomaiselle. Oikaisuvaatimuksen tulee olla perillä oikaisuvaatimusajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä klo 15.45 mennessä. Oikaisuvaatimuksen lähettäminen postitse tai sähköisesti tapahtuu lähettäjän omalla vastuulla.