, Oikeusministeriö Lainvalmisteluosasto oikeusministerio@om.fi 1 (12) Kirjeenne 8.5.2012 (OM 20/41/2001, OM26:00/2011) Syyteneuvottelua ja syyttämättä jättämistä koskeva työryhmämietintö 1 Johdanto Pyydettynä lausuntona Valtakunnansyyttäjänvirasto esittää seuraavaa. Esityksessä ehdotetaan syyteoikeudesta annettujen säännösten uudistamista lainsäädäntöön otettavaksi säännöksiä syyteneuvottelua koskevasta menettelystä sekä tunnustamisoikeudenkäynnistä lainsäädäntöön otettavaksi säännöksiä menettelystä, jossa vahingonkorvaukseen oikeutettu voisi tietyissä tilanteissa kääntyä Oikeusrekisterikeskuksen puoleen saadakseen korvauksen suoritetuksi valtiolle tuomitusta rikoshyödystä lainsäädäntöön otettavaksi säännöksiä, joiden mukaan sakon muuntorangaistusta koskeva istunto voidaan järjestää niin kutsuttuna videokonferenssina. Seuraavassa keskityn syyteoikeutta, syyteneuvottelua ja tunnustamisoikeudenkäyntiä koskeviin ehdotuksiin. Rajauksen syynä on se, että nämä ehdotukset liittyvät suoraan rikosvastuun toteuttamiseen ja niillä on siten hyvin korostunut merkitys syyttäjien toiminnalle. Käsittelen ensin syyteneuvottelua ja tunnustamisoikeudenkäyntiä koskevia ehdotuksia, koska ne ovat työryhmän esityksistä periaatteellisestä näkökulmasta katsottuna kaikkein merkittävimmät. Tämän jälkeen käsittelen syyteoikeutta koskevia ehdotuksia. Ne ovat luonnollisesti syyttäjäntoiminnan kannalta hyvin keskeisessä merkityksessä. Tältä osin totean, että työryhmän esitykset ovat pitkälti yhdenmukaiset niiden toivomusten kanssa, joita Valtakunnansyyttäjänvirasto esitti 22.6.2011 oikeusministeriölie jättämässään aloitteessa lainsäädäntötoimiin ryhtymisestä. Työryhmän muut ehdotukset eivät liity syyttäjän ydintehtäviin yhtä kiinteästi kuin edellä mainitut. Toteutuessaan ne olisivat hyödyksi oikeuslaitoksen toiminnalle ja siten välillisesti myös syyttäjäntoiminnalle. Tässä yhteydessä pidän riittävänä, että ilmoitan kannattavani sanottuja ehdotuksia.
~... 2 Syyteneuvottelu ja tunnustamisoikeudenkäynti 2 (12) Työryhmämietinnössä esitetään uudenlaista syyteneuvottelujärjestelmää. Ehdotuksen mukaan yhtäältä syyttäjä ja toisaalta rikoksesta epäilty tai rikosasian vastaaja voisivat yksissä tuumin tehdä tuomioesityksen, jossa epäilty tai vastaaja tunnustaa teon ja suostuu asian käsittelyyn normaalia rikosasian pääkäsittelyä suppeammassa ns. tunnustamisoikeudenkäynnissä. Menettely olisi vaihtoehto tavanomaiselle rikosasian oikeudenkäynnille ja perustuisi siis vapaaehtoisuuteen sekä tunnustamiseen ja menettelyyn suostumiseen. Valtakunnansyyttäjänvirasto kannattaa työryhmän tekemää esitystä. Pidän ehdotetun uuden menettelyn toteuttamista välttämättömänä. Näkemykseni mukaan esityksen pohjalta tulee valmistella Eduskunnalle annettava hallituksen esitys. Käsittelen seuraavassa eräitä syyteneuvotteluun ja tunnustamisoikeudenkäyntimenettelyyn liittyviä erityiskysymyksiä. Nostan esiin eräitä ehdotettuun menettelyyn liittyviä hyöty- ja haitta näkökohtia. Esitän samalla eräitä näkemyksiä siitä, millä keinoin mahdollisia haittoja ja riskejä voidaan minimoida. Ennustettavuuden lisääntyminen Ehdotuksen mukaan epäilty tai vastaaja saisi edukseen rangaistuksen mitatuksi lievennetyltä rangaistusasteikolta. Tämä on sinänsä jo mahdollista rikoslain 6 luvun 6 :n 1 mom. 3-kohdan perusteella, jonka mukaan rangaistuksen lieventämisperusteena on tekijän pyrkimys edistää rikoksensa selvittämistä. Nykytilanteeseen liittyvä ongelma on se, että epäilty ei voi saada mitään varmuutta siitä, että tulevassa oikeudenkäynnissä tuomioistuin todellakin lieventää rangaistusta rikoksen selvittämisen johdosta. Esitutkintaviranomainen tai syyttäjä ei voi antaa tällaista lupausta tuomioistuimen puolesta, eikä näillä viranomaisilla olen ylipäätänsä toimivaltaa neuvotella epäillyn kanssa tällaisista kysymyksistä. Ehdotettu uudistus lisäisi merkittävästi epäillyn/vastaajan kannalta tärkeää ennustettavuutta tulevan seuraamuksen osalta. Tämä johtuisi siitä, että syyttäjä saisi nykytilanteesta poiketen toimivallan sitoutua tiettyyn lievennettyyn seuraamusvaatimukseen, mikäli epäilty on tunnustanut epäillyn rikoksen. Syyttäjän sitoumus ei jatkossakaan sitoisi tuomioistuinta sen määrätessä rangaistusta, mutta tuomioistuin olisi velvollinen noudattamaan lievennettyä rangaistusasteikkoa (s. 67). Tuomioesityksen ja tunnustamisoikeudenkäynnin myötä tuomioistuimelle välittyisi luotettavaa ja merkityksellistä tietoa siitä, miten epäilty on myötävaikuttanut rikoksen selvittärnlseen.' Nykytilanteessa tällaisia tietoja välite- Puhelin Telekopio Sähkö postiosoite
, 3 (12) tään usein yksipuolisesti osapuolen taholta, koska laki ei tunne mahdollisuutta yhteisen (tuomio- )esityksen tekemiselle. Jos vastaaja nykytilanteessa vetoaa tunnustamisen merkityksen tarkoituksin saada lievennystä rangaistukseensa, joutuu tuomioistuin usein käsittelemään asiaa vastaajan taholta esitettynä väitteenä, jonka luotettavuus saattaa olla kyseenalainen. Yleensä syyttäjällä ei näissä tilanteessa ole luotettavaa tietoa siitä, miten merkityksellinen mahdollinen tunnustus on ollut rikoksen selvittämiseksi. Korkein oikeus on katsonut, ettei rikoslain 6 luvun 6 :n 1 mom. 3-kohdassa tarkoitettua lieventämisperustetta tule soveltaa tilanteissa joissa tekijän osallisuus tekoon oli ollut jo alusta alkaen selvillä (KKO 2003:53). Tämän vuoksi syyttäjät eivät nykytilanteessa yleensä voi suoraan hyväksyä vastaajan esittämää vaatimusta rangaistuksen lieventämisestä tunnustamisen johdosta. Konkreettinen seuraus nykytilanteesta on se, että esitutkinnassa rikoksensa tunnustamista haluava epäilty, ei voi varmuudella ennustaa, miten tuomioistuin tulee suhtautumaan hänen tunnustamiseensa. Näin ollen syyteneuvottelu ja siihen perustuva tuomioesitys toisi merkittävää hyötyä sellaiselle epäilylle/vastaajalle, joka haluaa tunnustaa rikoksensa. Hyöty muodostuisi ennen muuta siitä, että hän voisi nykyistä selvästi varmemmin luottaa siihen, että oman rikoksen selvittäminen esitutkinnassa huomioidaan konkreettisesti ja riittävästi tuomioistuimen määrätessä rikoksesta rangaistuksen. Käsittelyn nopeutuminen ja resurssien säästö Tuomioesitys, jonka keskeisenä edellytyksenä on rikoksen tunnustaminen, johtaisi täysimääräisen rikosasian pääkäsittelyn sijasta tunnustamisoikeudenkäyntiin. Tämä johtaisi käsittelyn nopeutumiseen ja viranomaispuolella resurssien säästöön. Tämä hyödyttäisi paitsi kysymyksessä olevan yksittäisen rikosasian asianosaisia myös rikosprosessijärjestelmää kokonaisuudessaan. Yksittäisessä asiassa, jossa tuomio annettaisiin tuomioesityksen perusteella, käsittely tuomioistuimessa ei välttämättä nopeutuisi kovin olennaisesti nykytilanteeseen nähden. Tämä johtuu siitä, että nykytilanteessa annettu tunnustus merkitsee syyttäjälle yleensä vähennettyä tarvetta todistelun esittämiseen. Useasti nykytilanteessa annettu tunnustus merkitsee, ettei syyttäjän tarvitse esittää tuomioistuimessa muuta selvitystä syytteensä tueksi kuin vastaajan esitutkinnassa antama tunnustus.' Näissä tilanteissa nykyisten säännösten mukainen rikosasian pääkäsittely ns. tunnustetussa jutussa muistuttaisi monilta osin ehdotettua tunnustamisoikeudenkäyntiä. Tältä osin ehdotettu uusi sääntely lisäisi arvioni mukaan varsinkin ennustettavuutta, eli varmuutta siitä, mihin kysymyksiin tulevassa oikeudenkäynnissä tullaan keskittymään. tyksessä mainittuun rikokseen (ks. s. 80), mikä väistämättä johtaisi ennustettavuuden lisääntymiseen myös määrättävän seuraamuksen osalta. L_Tämän edelly1:tksenä on toki se, että esitutkintakertomus 011 ~ödy'nnettävissä 1Qcl_iste_en"ijvrt.KKO:~012:4~). _
, 4 (12) Nykytilanteessa syyttäjä joutuu usein ns. tunnustetussa jutussa vara utumaan tunnustuksen kokonaiseen tai osittaiseen peruuttamiseen ja siitä välittömästi syntyvään näytön esittämisen tarpeeseen. Ehdotettu menettely, jossa osapuolet kokoontuisivat tuomioistuimeen yhteisesti sovitun tuomiesityksen pohjalta, olisi tältä osin omiaan hyödyttämään sekä syyttäjää että vastaajaa. Syyteneuvottelun ja tunnustamisoikeudenkäyntimenettelyn käyttöön ottaminen nopeuttaisi näkemykseni mukaan rikosoikeudenkäyntejä ennen muuta järjestelmätasolla. Tämä johtuisi siitä, että tunnustamisoikeudenkäyntimenettely kevennettynä rikosprosessin muotona mahdollistaisi esitutkinta- ja lainkäyttöviranomaisille voimavaroja siirtämisen laajojen ja vaativien (mukaan lukien kiistettyjen rikos-) asioiden käsittelyyn. Tämä mahdollistaisi näiden rikosasioiden käsittelyn nopeuttamisen. Suomalaisen rikosprosessin suurin yksittäinen ongelma on oikeudenkäyntien pitkittyminen. Oikeudenkäyntien pitkittymisestä aiheutuu sekä asianosaisille että yhteiskunnalle huomattavaa haittaa. Asianosaisille aiheutuu oikeudenkäyntien pitkittymisestä usein huomattavaa vahinkoa ja kärsimystä. Kohtuuttoman pitkään kestänyt oikeudenkäynti loukkaa syytetyn oikeutta oikeudenmukaisen oikeudenkäyntiin, mistä Suomi onkin saanut huomattavan monta langettavaa tuomiota Euroopan ihmisoikeustuomioistuomioistuimelta. Koska oikeudenkäyntien pitkittymisen syynä on keskeisesti tarvittavien voimavarojen puute, ei käyttöön otettu oikeudenkäynnin viivästymishyvitys vaikuta niihin syihin, joiden vuoksi oikeudenkäynnit pitkittyvät. Yhteiskunnalle oikeudenkäyntien pitkittymisestä aiheutuu haittaa ennen muuta siten, että nyky järjestelmä sitoo huomattavia voimavaroja oikeudenkäyntien pitkittymisen torjumiseen, joita voitaisiin tehokkaammin käyttää toisaalla. Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen mukaan rikosasioiden kokonaiskäsitte- Iyaika on viime vuosina ollut nousussa, vaikka valtiovalta on vuosien aikana pyrkinyt monin tavoin torjumaan oikeudenkäyntien pltklttyrnlstä." Yleisten tuomioistuinten toimintaa on 2000-luvulla pyritty tehostamaan useilla oikeudenkäyntimenettelyjä koskevilla uudistuksilla: ROL Sa luvun mukaisen kirjallisen menettelyn käyttöön ottaminen (kirjallinen menettely on sinänsä mahdollistanut varsin nopean oikeudenkäynnin sen soveltamispiiriin kuuluvissa rikosasioissa), lisättiin mahdollisuuksia kuulla todistajia vastaajan poissaolosta huolimatta (pyrkimyksenä vähentää peruuntuneiden pääkäsittelyn määrää) yhden tuomarin kokoonpanossa käsiteltävien rikosasioiden määrää laajennettiin muutoksenhakua käräjäoikeudesta rajoitettiin (jatkokäsittelylupa) ja käräjäoikeuksien keskittäminen ja vahvistaminen sekä lainkäyttöhenkilökunnan lisääminen. LQikeu_spoliittinen tutkiilllj I!3itoksen lausunto Eduskunnan perustuslakivaliokl!q!1~~3_._11.2011. s 4-5.
~... VALTAKU N NA NSYYTTÄJÄNV IRASTO 5 (12) Käsittelyajat ovat oikeudenkäyntimenettelyn uudistuksista ja voimavarojen lisäyksestä huolimatta pidentyneet viime vuosina n. 2 kuukaudella." Valtiontaloudellinen tilanne huomioon ottaen on selvää, ettei oikeudenkäyntien viivästysten torjuminen voi jatkossa olla ainakaan poliisi- syyttäjäja tuomarivirkojen lisäämisen varassa. Suomessa on nyt täysin välttämätöntä omaksua kokonaan uudenlaisia keinoja oikeudenkäyntien pitkittymisen torjumiseksi. Tällaisen keinon tarjoaa työryhmämietinnössä esitetty syyteneuvottelu- ja tunnustamisoikeudenkäynti menettelyä koskeva uudistus. Se, että esitetty menettely mahdollistaa voimavarojen siirron tunnustettujen rikosten käsittelystä vakavampien, kiistettyjen rikosten ja muuten vaativimpien asioiden käsittelyyn, on ratkaiseva syy esitetyn uudistuksen hyväksymiselle. Todettakoon, että samaan lopputulokseen ovat päätyneet hyvin monet maat Euroopassa ja muualla maailmassa. Suomella ei tässä tilanteessa ole varaa hylätä tätä keinoa vetoamalla rikosoikeudellisen järjestelmämme traditioon, koska kansainvälistyminen on koko ajan käynnissä oleva prosessi. Tässä kohdin voidaan viitata Helsingin yliopiston vertailevan oikeushistorian professorin Heikki Pihlajamäen Helsingin sanomat -lehden numerossa 1.6.2012 julkaistuun Vieraskynä -kirjoitukseen. Varsin mielenkiintoisessa kirjoituksessaan Pihlajamäki totesi, ettei syyteneuvottelujärjestelmän istuttaminen mannermaiseen oikeusperinteeseen ole ongelmatonta. Professori Pihlajamäki ei kuitenkaan katsonut, että syyteneuvottelujärjestelmä tulisi tästä syystä hylätä, koska "{P}uhtaasti mannermaisen rikosprosessin aika on joka tapauksessa ohi, jos sellaista on koskaan ollutkaan". Huomionarvoista on myös, että pohjoismaana meitä erityisen lähellä olevassa Norjassa ensimmäisen asteen rikosasioista käsitellään n. 40 % tunnustamisoikeudenkäynneissä (s. 29). Oikeusturvan varmistaminen Syyteneuvotteluun ja tunnustamisoikeudenkäyntiin pohjautuvassa rikosprosessissa on, kuten rikosprosessissa ylipäätänsä, pyrittävä aineellisen totuuden selvittämiseen ja siihen, että rikosvastuu toteutuu tämän perusteella. Tämän vuoksi syyteneuvotteluun ja tunnustamisoikeudenkäyntiin pohjautuva rikosprosessin uudistus on hyväksyttävissä vain, mikäli vaara väärästä syyksi lukevasta tuomioista voidaan riittävän luotettavasti poissulkea. Keskeistä tältä osin on sen varmistaminen, ettei rikoksesta epäilty tai rikosasian vastaaja rangaistuksen lievennyksen toivossa tai muusta syystä päädy tunnustamaan rikosta, jota hän ei tosiasiallisesti ole tehnyt. Työryhmä on mielestäni esittänyt tältä osin riittäviä keinoja oikeusturvan varmista- 4 Oikeuspoliittinen tutkimuslaitoksen lausunto Eduskunnan j:)erustuslakivaliokunnalle 3.11.2011. s 1.
~ 6 (12) miseksi. Myös asianomistajan asema ja oikeusturva on luonnollisesti varmistettava tällaisessa järjestelmässä. Keskeisiä keinoja oikeusturvan varmistamiseksi syyteneuvotteluun ja tunnustamisoikeudenkäyntiin pohjautuvassa järjestelmässä ovat ennen muuta: - täsmällinen ja tarkkarajainen lainsäädäntö; esitettyä menettelyä ei sovellettaisi tiettyihin vakavimpiin rikostyyppeihin, esitutkinnassa syyttäjä antaisi sitoumuksen lievennetyn rangaistuksen vaatimuksesta tutkinnanjohtajan esityksestä (esitetty ETL 3: 1Oa,2), valtakunnansyyttäjä antaisi menettelyä koskevan yleisen ohjeen syyttäjäntoiminnan yhdenmukaisuuden varmistamiseksi, syyttäjät toimisivat valtakunnansyyttäjän valvonnan alaisena ja syyttäjät toimisivat myös ylimpien laillisuusvalvojien valvonnan alaisuudessa. - tuomioistuinkontrolli; yksittäisen asian osalta tärkein oikeusturvan tae on luonnollisesti tuomioistuimen suorittama valvonta, joka tapahtuu tunnustamisoikeudenkäynnissä (vrt. s. 60: "Jos tuomioistuin ei olisi tarvittavalla tavalla vakuuttunut vastaajan syyllisyydestä, tuomion antamiselle olisi este"). Tässä yhteydessä voidaan vielä viitata siihen, että tuomioesitys olisi julkinen asiakirja tunnustamisoikeudenkäynnin alkamisesta lähtien (käsittely olisi vastaavasti julkinen), jolloin myös suuri yleisö voisi muodostaa käsityksen siitä, millaisissa asioissa ja millaisin perustein syyttäjä sopii rikosvastuun toteutumisesta vastapuolensa kanssa. - avustajan käyttö esitutkinnassa ja syyteharkinnassa; koska syyteneuvotteluun osallistuu viranomaisten puolelta syyttäjä, on selvää, että epäillyllä/vastaajalla on oltava vastaavanlainen asiantuntemus käytettävissään (vrt. Equality of Arms -vaatimus). Korkein oikeus on ratkaisullaan KKO:2012:45 ottanut kantaa avustajan käyttöön esitutkinnassa. Ratkaisun vuoksi tämän oikeuden toteutumista esitutkinnassa tehostetaan tästä esityksestä riippumatta - itsekriminointisuojasta ilmoittaminen; epäillyn oikeuksien turvaamisen kannalta on tärkeää, että epäilyile ilmoitetaan itsekriminointisuojan merkityksestä, eli epäillyn oikeudesta olla myötävaikuttamatta rikoksensa selvittämiseen. Tästä informoiminen on erityisen tärkeää epäilyile, joka haluaa myötävaikuttaa rikoksen selvittämiseksi. Tämä joutuu siitä, että epäillyllä täytyy olla riittävää tietoa siitä, mitä seurauksia sillä on, että hän luopuu oikeudestaan olla vaiti ja myötävaikuttamatta asian selvittämiseksi. Vain riittäviin tietoihin perustuvaa oikeudesta luopumista hyväksytään päteväksi luopumiseksi. Itsekriminointisuojasta ilmoittaminen on siten hyvin tärkeässä asemassa syyteneuvottelujärjestelmässä. Vuonna 2014 voimaan tulevan esitutkintalain 7:10,1 edellyttää tällaisen ilmoituksen tekemistä. Voimassa oleva laki ei sellaista edellytä, mutta käytännössä tällaisen ilmoituksen tekemiseen on jo laajasti ryhdytty Korkeimman oikeuden ratkaisun Puhelin Telekopio Sähkö postiosoite
~ 7 (12) KKO:2012:45 seurauksena. Näin ollen itsekriminointisuojaa koskeva periaate on huomioitu syyteneuvottelumenettelyssä. Asianomistajan aseman turvaaminen Ehdotetussa lainsäädännössä on asianmukaisesti turvattu myös asianomistajan asema. Tämä ilmenee ensinnäkin siitä, että asiaomistajan on suostuttava menettelyyn. Asianomistajan suostumusta ei kuitenkaan tarvita, mikäli tämä ei ole esittänyt esitutkinnassa rangaistus- eikä korvausvaatimusta. Syyttäjän tulee lisäksi tuomioesityksen tekemistä harkitessaan asianmukaisella tavalla ottaa huomioon asianomistajan vahingonkorvausvaatimus, mikäli sellainen on esitetty. Syyteneuvottelun yhteydessä voitaisiin myös epäillyn ja asianomistajan välillä käydä erillisiä sovintoneuvotteluja vahingonkorvauskysymyksestä ja, mikäli niistä päästään sovintoon, voitaisiin laatia erillinen asiakirja, joka liitettäisiin tuomioistuimelle toimitettavaan aineistoon. Näin ollen ehdotettu syyteneuvottelu- ja tunnustamisoikeudenkäyntimenetelmä helpottaisi ja nopeuttaisi täytäntöönpanokelpoisen ulosottoperusteen saamista. Rikosprosessin nopeutuminen yleensäkin parantaisi luonnollisesti myös asianomistajan asemaa. Suhde kirjalliseen menettelyyn Mietinnön mukaan tarkoituksena ei ole, että tunnustamisesta seuraisi automaattisesti menettelyn käyttö ja lievennystä rangaistusvastuuseen. Tuomioesityksestä tulee seurata merkittäviä prosessiekonomia etuja viranomaisnäkökulmasta ja tämän vastapainona olisi lievennys rangaistusvastuuseen lievemmän rangaistuksen ja mahdollisesti esitutkinnan rajoittamisen tai seuraamusluonteisen syyttämättä jättämisen muodossa. Tässä yhteydessä on todettava, että syyteneuvottelu ja tunnustamisoikeudenkäyntiin perustuvan menettelyn käyttöönotto ei saisi kaventaa oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain (ROL) 5a luvun mukaisen kirjallisen oikeudenkäyntimenettelyn soveltamisalaa. Kirjallisessa oikeudenkäyntimenettelyssä käsitellään tyypillisesti verraten vähäisiä rikosasioita, joissa yksin tunnustus on riittävä näyttö tai joissa muuten näyttöä esitetään suhteellisen niukasti. Tällaisia rikosasioita käsitellään rikosprosessissa kuitenkin vuosittain hyvin suuressa määrin. Esimerkkinä voidaan mainita rattijuopumusrikokset. Ehdotettu syyteneuvottelu- ja tunnustamisoikeudenkäyntimenettely ei juurikaan toisi sellaisia etuja viranomaisille tai asianosaisille, joita kirjallinen oikeudenkäyntimenettely ei nykyisellään jo sisällä. Kirjallisen oikeuden käyntimenettelyn kaikkein suurin hyöty on sen mahdollistama nopea käsittelyaika.
~ 8 (12) Rikosfyyppikohfaisef hyödyf Työryhmä on syytteestä sopimisen käyttöalan osalta päätynyt linjaukseen, jonka mukaan soveltamisalan ulkopuolelle jäävät seksuaalirikokset, henkeen ja terveyteen kohdistuvat rikokset sekä ns. ylitörkeät rikokset (rangaistusmaksimi on kuusi vuotta vankeutta tai tätä ankarampi rangaistus). Näin ollen menettelyä voitaisiin esimerkiksi soveltaa eri tyyppisiin talousrikoskokonaisuuksiin. Tämä onkin varsin perusteltua, koska rikosasioiden käsittelyajat ovat tässä asiaryhmässä keskimääräisesti ottaen pisimmät. Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen selvityksen mukaan aikaa kuluu törkeiden talousrikosten osalta keskimäärin yli neljä vuotta rikoksesta lainvoimaiseen tuomioon saakka." Huomionarvoista on kuitenkin, että ehdotetun menettelyn hyödyt eivät rajoittuisi vain talousrikosten käsittelyyn eikä menettelyn tuoma rangaistuksenlievennys siten koituisi yksinomaan näiden rikosten vastaajien hyväksi. Esimerkiksi erilaisten omaisuusrikossarjojen tutkinnassa viranomaisille saattaisi syntyä tuntuvaa voimavarojen säästöä, jos epäilty tunnustamalla myötävaikuttaisi asian selvittämistä. Tämä koskee myös monia ympäristörikoksia. Niiden yhteydessä joudutaan tyypillisesti hankkimaan kallista ja aikaa vievää asiantuntijaselvitystä esimerkiksi erilaisista syy-yhteyksistä teollisen toiminnan ja tapahtuneen ympäristövahingon välillä. Tästä voitaisiin välttyä tai ainakin sen tarve vähentyisi, mikäli vahingonaiheuttaja myötävaikuttaisi asian selvittämiseen. Myös huumerikosten tutkinnassa esiintyy tilanteita, joissa syyteneuvottelu- ja tunnustamisoikeudenkäyntimenettelyn avulla voitaisiin saada huomattavaa hyötyä. Huumerikoksissa ei yleensä esiinnyt erityisen pitkiä käsittelyaikoja, koska vakavissa tapauksissa vastaajat yleensä ovat tutkintavankeudessa (johon liittyy usein tiukkoja määräaikoja). Huumerikoksissa viranomaisille saattaisi kuitenkin syyteneuvottelumenettelyn kautta syntyä kustannussäästöjä esimerkiksi tilanteissa, joissa televalvontatietoja ei tunnustamisen vuoksi tarvitsisi hankkia takautuvasti pitkältä ajalta. Syyteneuvottelu- ja tunnustamisoikeudenkäyntimenettelyn soveltamisala on siis alussa mainittuja poikkeuksia lukuun ottamatta yleinen. Edellä selostetut esimerkit osoittavat, että talousrikosasiat eivät saa liiallisen panoarvon kysymyksessä olevassa menettelyssä. Tämä voidaan varmistaa valtakunnansyyttäjän syyttäjille antamalla ohjeella, jolla on mahdollista vaikuttaa menettelyn soveltamisalan tarkempaan määräytymiseen olennaisella tavalla. 3 Syyteoikeutta koskevat säännösehdotukset Työryhmä ehdottaa useiden oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain (ROL) 1 luvun säännösten uudistamista. Kysymyksessä olevassa luvussa säädetään syyteoikeudesta, joten ehdotuksilla on mitä suurin merkitys LOikeuspoliittinen tutkimuslaitoksen lausur"lto _Eduskunnan_p~~_stuslakivaliokunnalle 3.11.2011. ~ 1-".-. _
~... 9 (12) Valtakunnansyyttäjänvirasto jätti 22.6.2011 oikeusministeriölie esityksen nyt puheena olevien säännösten uudistamiseksi. Esityksessä ehdotettiin lainvalmistelun aloittamista muun ohella syyttäjän päätösten perusteluvelvollisuutta ja seuraamusluonteista syyttämättä jättämistä koskevien säännösten uudistamiseksi (Valtakunnansyyttäjänviraston esitys 21.6.2011 dnro 47/61/11). pyynnön kohteena olevasta työryhmämietinnöstä ilmenevät esitykset noudattavat keskeisiltä osin niitä toivomuksia, joita Valtakunnansyyttäjänvirasto omassa aloitteessaan toi esiin. Tämän vuoksi minun on syytä olla tyytyväinen työryhmän esityksiin. Esitän seuraavassa sen vuoksi vain muutamia huomioita ehdotettuihin pykäliin niiden esiintymisjärjestyksessä ROL 1 luvussa. ROL 1:6 Lainkohta vastaisi nykyistä ROL 1:6:n säännöstä, joka ilmaisee ns. syytekynnyksen. Ehdotettu säännös olisi kuitenkin yksityiskohtaisempi, koska siitä ilmenisi kiteytetysti kaikki syytteen nostamiseen liittyvät perusedellytykset (teko on säädetty laissa rangaistavaksi, syyteoikeus ei ole vanhentunut ja syytteen nostamiselle vaadittu näyttö). Syytteen nostaminen on merkittävä julkisen vallan käyttöä merkitsevä toimi, jolla samalla on hyvin merkittävä vaikutus syytetyn suojattujen oikeuksien kannalta. Siksi on hyvinkin perusteltua, että syytteen nostamisen perusedellytyksistä säädetään nimenomaisesti syytteen nostamista koskevassa säännöksessä. Syytteen nostamiselle vaaditun näytön osalta lainkohdassa sisältyy voimassa olevaa lakia vastaava määritelmä: "on olemassa todennäköisiä syitä rikoksesta epäillyn syyllisyyden tueksi". Lainkohdan perusteluissa (s. 46) sanotaan, että uudistuksella ei tavoitella asiallista muutosta nykyiseen oikeustilaan, vaan lakiin kirjattaisiin nykykäytännössä sovellettavat edellytykset. Siten säännös sisältäisi ymmärtääkseni edelleen vaatimuksen sekä epäiltynä olevan henkilön syyllisyyden että syypääksi toteavan tuomion todennäköisyydestä (vrt. HE 82/1995 vp s. 38). Pidän tätä tulkintaa perusteltuna. Ehdotetun säännöksen 2 momentista ilmenee, että syyttäjä saisi kuitenkin jättää syytteen nostamatta, vaikka näyttövaatimus "todennäköiset syyt" (muiden edellytysten ohella) täyttyisi, mikäli erityiset syyttämättä jättämiselle asetetut edellytykset täyttyvät. Kysymys on tältä osin ns. seuraamusluonteisesta syyttämättä jättämisestä. Ehdotetun ROL 1:6:n 1 ja 2 momenteista ilmenee mielestäni onnistuneesti se, että syytteen nostaminen perustuu meillä ns. syytepakkoperiaatteeseen. Sen mukaisesti syyttäjän lähtökohtaisena velvollisuutena on syytteen nostaminen, mikäli laissa säädetyt edellytykset sille ovat käsillä. Tästä
~ 10(12) pääsäännöstä voidaan poiketa vain, mikäli laissa erikseen säädetty syyttämättä jättämisperuste soveltuu tutkittavaan tapaukseen (ns. oportuniteettiperiaate). Tämä on periaatteellisesti hyvin tärkeä lähtökohta. Se, että syyttäjän velvollisuutena on syytteen nostaminen, ellei laissa erikseen säädetyt syyttämättä jättämisperusteet täyty, varmistaa parhaiten sen, että ihmisiä kohdellaan yhdenvertaisesti syyttäjäntoiminnassa. Vaihtoehtoinen ja joissakin maissa käytössä oleva malli, jossa syyttäjä voi vapaasti harkita tarkoituksenmukaisuussyiden merkitystä syytteen nostamisen kannalta, saattaa mielestäni herkemmin herättää epäilyjä siitä, että syyttäjän päätökseen on vaikuttanut muitakin kuin lain tarkoittamia syitä. ROL 1:6a Ehdotettu säätely on uusi siinä mielessä, että voimassa olevassa laissa ei ole erikseen ja kootusti säädetty syyttäjän velvollisuudesta olla nostamatta syyte hänelle syyteharkintaan siirretyn esitutkinnan perusteella. Tältäkin osin kysymys on voimassa olevan oikeustilan pysyttämisestä. Tulkitsemalla ROL 1:6:ssä säädettyä voidaan sinänsä jo päätyä siihen, että syytettä ei tule nostaa, mikäli sen nostamiselle asetetut edellytykset eivät täyty. Silti pidän pidän selkeyden ja havainnollisuuden vuoksi perusteltuna, että ehdotetulla tavalla määritellään, milloin syyttäjän velvollisuutena on syyttämättä jättämistä koskevan päätöksen tekeminen. Säännös myös korostaa sitä viranomaistoimintaa yleisesti koskevaa perusvaatimusta, että syyttäjän velvollisuutena on antaa ratkaisu hänelle ratkaistavaksi tulleeseen asiaan (joko nostaa syyte tai päättää syyttämättä jättämisestä). Pidän perusteltuna sitä linjausta, että ROL 1:7-8:n nojalla annetussa syyttämättä jättämispäätöksessä ei enää todettaisi rikoksesta epäillyn syyllistyneen rikokseen. Rikoksen syyksi lukeminen on tuomioistuimen tehtävä. Syyttäjän keskeisin tehtävä tutkintaviranomaisena on sitä vastoin ratkaista, missä asioissa rikosoikeudellisen vastuun toteuttaminen on niin tärkeätä, että se on saatettava tuomioistuimen tutkittavaksi. Osana tätä toimintaa syyttäjän tehtävänä on seuloa tuomioistuinprosessin ulkopuolelle asioita, joita esimerkiksi vähäisyyden tai muiden syiden vuoksi ei ole tarkoituksenmukaista käsitellä tuomioistuimessa. Syyttäjällä on siten rikosprosessin kantajan rooli. Tämä tulee pitää selkeästi erillään tuomioistuimen tuomiovallankäyttäjän roolista. Olen esityksessäni 21.6.2011 perustellut kantaani myös sillä, että rikoksen syyksi lukeminen edellyttää Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan perusteella sellaista näyttövarmuutta epäillyn syyllisyydestä, jota ei muodollisesti - eikä aina käytännössäkään - ole saatavissa syyttäjän päätöksenteon pohjana olevasta esitutkinta-aineistosta. Asianmukaisesta esitutkinta-aineistosta voidaan yleensä luotettavasti arvioida, ovatko syytteen nostamiselle asetetut yleiset vaatimukset täyttyneet (teko on laissa säädetty rangaistavaksi, syyteoikeus ei ole vanhentunut ja näyttövaatimus "todennäköiset syyt" on käsillä) mutta syyttäjän ratkaisun perustana oleva
~ 11 (12) esitutkinta-aineisto ei sellaisenaan kelpaa tuomion perustaksi. Poikkeuksen tästä muodostaa ROL 5a luvussa tarkoitettu kirjallinen menettely. Siinä vastaaja kuitenkin nimenomaisella tuomioistuimelle annettavalla ilmoituksella luopuu oikeudestaan suulliseen käsittelyyn ja suostuuko hän asian ratkaisemiseen kirjallisessa menettelyssä. Muutoin rikoksen syyksi lukeminen saadaan perustaa esitutkinta-aineistoon vain, milloin siitä on erikseen säädetty. ROL 11:2:n mukaan tuomiossa saadaan ottaa huomioon vain se aineisto, joka on esitetty pääkäsittelyssä. Esitutkinta-aineisto voi tulla huomioon otettavaksi aineistoksi vain siltä osin, kuin siihen sisältyviin kirjallisiin todisteisiin on pääkäsittelyssä vedottu ja/tai siihen sisältyviin kuulustelukertomuksiin on oikeudenkäymiskaaren 17:32:n (ROL 6:7:n 2 mom.) mukaan saanut vedota. Tuomioistuimessa käytävä suullinen käsittely mahdollistaa silloin esitutkintaan Koska esitutkinta-aineisto ei kelpaa tuomioistuimen ratkaisun perustaksi, ei sen perusteella tulisi myöskään lukea rikosta epäillyn syyksi syyteharkinnassa. Huomionarvoista on myös se, että epäilty ei ole antanut syyttäjälle suostumusta syyksi lukea hänelle rikosta ilman suullista käsittelyä (vrt. tuomioistuimen kirjallinen menettely). Koska seuraamusluonteisessa syyttämättä jättämisessä ei enää syyksi luettaisi rikosta, poistettaisiin nykyään ROL 1:1O:ssä säädetty mahdollisuus saada syyllisyyskysymys tuomioistuimen käsiteltäväksi. Tämä on johdonmukainen ja perusteltu ehdotus. Ehdotus säästäisi myös käytännössä syyttäjien ja tuomioistuimien voimavaroja, vaikka tällaisia oikeudenkäyntiasioita ei ole kovin montaa vuosittain. Merkittävä uudistus on ROL 1:6a:n 2 momenttiin sisältyvä ehdotus syyttäjän perusteluvelvollisuudesta. Syyttäjän perusteluvelvollisuutta koskeva nimenomainen säännös puuttuu voimassa olevasta laista. Se, miten laajoja ja yksityiskohtaisia perusteluja syyttäjä Itä vaaditaan, riippuu keskeisesti ratkaistavan asian laadusta. Tämän vuoksi pidän tärkeänä; että syyttäjien perusteluvelvollisuutta voidaan jatkossakin ohjata valtakunnansyyttäjän antamilla ohjeilla. ROL 1:8 Pykälä osalta esitetään kaksi keskeistä uudistusta. Ensimmäiseen momenttiin esitetään sisällytettäväksi säännös, joka mahdollistaa syyttämättä jättämisen ns. kustannusperusteella. Tältä osin olen itse tehnyt aloitteen työryhmälle, joka on mielestäni onnistuneesti valmistellut asiaa koskevan säännösehdotuksen. Jos kysymyksessä oleva syyttämättä jättämiseen oikeuttava peruste syntyisi vasta syytteen nostamisen jälkeen, olisi syyttäjällä mahdollisuus peruuttaa syytteensä tällaisessa tilanteessa. Jos vireillä olevassa asiassa vastaajaa ei tavoiteta, koska hän on poistunut ulkomaille
~... 12 (12) olevassa asiassa vastaajaa ei tavoiteta, koska hän on poistunut ulkomaille ja asia on siinä määrin vähäinen, että kansainväliseen oikeusapuun liittyvään luovutusmenettelyyn ei ole mahdollisuuksia ryhtyä, voisi syyttäjä jatkossa peruuttaa syytteensä tällä perusteella (vrt. ROL 1:12). Tämä olisi poikkeuksellista, mutta joissakin tapauksissa syyttäjänviraston ja tuomioistuimen voimavarojen säästämiseksi perusteltua. Pykälän toiseen momenttiin ehdotetaan lisättäväksi säännös, joka mahdollistaisi syyttämättä jättämisen sillä perusteella, että epäilty on tunnustanut yhden tai useamman muun syyteharkinnassa vireillä olleen rikoksen. Tämä muutos liittyy keskeisesti edellä kohdassa 2 käsiteltävään syyteneuvottelumenettelyyn ja siihen liittyvään syyttäjän sitoutumiseen lievennettyä rangaistusta koskevaan seuraamusvaatimukseen. (vrt. ehdotettu esitutkintalain 3: 1Oa). Ehdotus on perusteltu. Se mahdollistaisi entistä paremmin esitutkinnan tai oikeudenkäyntiasian rajaamisen niin, että esitutkintaviranomaisen tai tuomioistuimen tutkinta voidaan kohdistaa sellaisiin rikosepäi- Iyihin/syytteisiin, joilla on keskeinen merkitys rikosvastuun toteutumisen kannalta. Esimerkkinä voidaan mainita tutkittavana oleva laaja kokonaisuus, johon liittyy paitsi vakavia myös lukuisia lievempiä rikoksia. TunnustamalIa vakavat rikokset, saisi syyttäjä toimivallan rajoittaa esitutkinta lievempien osalta (tutkinnanjohtajan esityksestä) tai jättää syytteen nostamatta sanotuista lievimmistä ja nostaa syytteen vakavammista mutta toisaalta tunnustetuista rikoksista. Valtakunnansyyttäjä Valtionsyyttäjä cju) cw _. Mika Illman