Outokummun kaupunki Kummun koulu JÄRJESTYSSÄÄNNÖT. Kummun koulu

Samankaltaiset tiedostot
KUMMUN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

Rytkyn koulun järjestyssäännöt

EURAN KUNTA KASVATUS- JA OPETUSPALVELUT KIRKONKYLÄN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

Järjestyssäännöt ovat voimassa siitä saakka kun oppilas saapuu kouluun ja tulee koulun alueelle ja kunnes viimeinen oppitunti päättyy.

F.E. Sillanpään lukion järjestyssäännöt

1. NIVAN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

SIMPELEEN YHTEISKOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT JA SEURAUKSET NIIDEN RIKKOMISESTA

JUVANPUISTON KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

1. Koulun nimi. 2. Järjestyssääntöjen tarkoitus ja soveltaminen. 3. Oppilaan oikeudet ja velvollisuudet

1.) Kouluun tulee saapua ajoissa. Sisälle saa tulla vasta kellon soitua. Poikkeuksista sisätiloihin tulemisesta ilmoitetaan erikseen.

Sivistyslautakunta Liite 5 Sivu 1 / 4 JÄRJESTYSSÄÄNNÖT RUUKINKANKAAN KOULU. Suomussalmen kunta 1. RUUKINKANKAAN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

SUNAN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

Järjestyssääntöjen soveltaminen Kontiolahden kunnassa

Vatialan koulun järjestyssäännöt

IMATRAN YHTEISLUKION JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

Koulussa noudatetaan järjestyssääntöjen lisäksi muuta sovellettavaa lainsäädäntöä.

Opas on tarkoitus ottaa käyttöön lukuvuoden alusta. Sen menettelytapoihin perehdytään kouluissa jo kuluvan kevään aikana.

KARSTULAN PERUSKOULUN KASVATUSOHJEISTUS JA SEURAAMUSPOLKU

SIMPELEEN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

SIMPELEEN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

Jokaisella kouluyhteisön jäsenellä ja koulualueella liikkuvalla on velvollisuus noudattaa Suomen lakia ja koulun järjestyssääntöjä

Oppilaan oikeudet ja velvollisuudet on määritetty perusopetuslaissa (628/1998)

Suunnitelma kasvatuskeskustelujen ja kurinpidollisten keinojen käyttämisestä ja niihin liittyvistä menettelytavoista

HARJUN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT LUONNOS

Olarin koulun toimii kahdessa toimipisteessä osoitteissa Olarinniityntie 4 ja Lillhemtintie 1 (Espoo).

KÄRSÄMÄEN KUNNAN PERUSOPETUKSEN KOULUJEN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT ALKAEN

Sateenkaaren erityiskoulun JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

Koulurauhaasiakirja. Rehtorikokoukset ja Opetus- ja varhaiskasvatusltk

Kuusamon perusopetuksen yhteiset järjestyssäännöt

KIRKONKYLÄN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

Jä rjestyssä ä nnö t. Nummenkylän koulu

1. Järjestyssäännöt. Veittijärven koulun järjestyssäännöt, päivitetty Ylöjärven kaupunki. Veittijärven koulu

Suunnitelma kasvatus ja kurinpitokeinojen käyttämisestä Harjavallan kaupungin peruskouluissa.

KULOSAAREN YHTEISKOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT - TIIVISTELMÄ

Kirjaaminen tai päätös Kirjataan (LL 26 a, Ilmoitetaan alaikäisen opiskelijan huoltajalle. 1 mom.). ja ryhmänohjaajalle. Rehtori tekee päätöksen

PUUTTUMISKEINO KUULEMINEN ILMOITTAMINEN KIRJAAMINEN TOIMIVALTA HUOM! oppilaan huoltajille. Huoltajalle tulee varata mahdollisuus

TURUN LYSEON KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT. Lukuvuosi

PUUTTUMISKEINO KUULEMINEN ILMOITTAMINEN KIRJAAMINEN TOIMIVALTA HUOM!

Yhteisiä asioita

Hiukkavaaran koulun järjestyssäännöt

Kurinpitosuunnitelma Oulaisten perusopetus

TURUN LYSEON KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT. Lukuvuosi

KOULUMESTARIN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

KURINPITO KUULEMINEN ILMOITUS KIRJAAMINEN TOIMIVALTA HUOM! Kyllä. Hallinnollinen päätös.

pedagogisen tuen ryhmä

PERUSOPETUSLAIN SOVELTAMINEN KAUSALAN KOULUSSA OPISKELUUN JA KURINPITOON LIITTYVISSÄ ASIOSISSA ALKAEN

1 Suunnitelma ojentamis ja kurinpito ja turvaamismenettelyjen toteuttamista

(3) Suorittamattomista jälki-istunnoista tehdään merkintä lukuvuositodistuksiin.

Työrauha ja osallisuus

Ilmoitetaan huoltajalle sähköisen yhteydenpitovälineen kautta.

Tässä esityksessä on kustakin pykälästä esillä vain ne momentit, joihin esitetään muutoksia.

Järjestyssäännöt 2017-

KASVATUS- JA OPETUSPALVELUT EURAN KUNTA

JÄRJESTYSSÄÄNNÖT. Espoon seudun koulutuskuntayhtymä Omnia

Terva-Toppilan koulun käytänteet

KIRKONKYLÄN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT LUKUVUOSI

LIELAHDEN KOULU

Jotta kaikki menisi hyvin. Oppilashuoltolain mukaiset oppilashuoltokäytänteet Ritaharjun koulussa

2.4 Pansion koulun järjestyssäännöt

PYHÄSELÄN KOULUN TYÖRAUHAN YLLÄPITO. ojentaminen ja kurinpito kielletyt esineet ja aineet

TOIMINTAOHJEITA KOULUPÄIVÄLLE. Kuusan koulu

Oppilaiden tuominen aamulla koulun pihaan autolla on kielletty. Oppilaat tuodaan ja haetaan koulun lähikatujen, lähinnä Okkerinkadun varrelta.

Kasvatuksellinen ja kurinpidollinen ohjeistus

Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta /2013 Laki. perusopetuslain muuttamisesta. Annettu Helsingissä 30 päivänä joulukuuta 2013

Suunnitelma kasvatuskeskustelujen ja kurinpidollisten keinojen käyttämisestä. Kemiönsaaren kunnan perusopetuksessa

Keudan järjestyssäännöt

Keudan järjestyssäännöt

PERUSOPETUKSEN KOULUJEN JA ELISENVAARAN LUKION JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

Uudet työrauhan turvaamista koskevat säännökset

OPAS PERUSKOULULAISTEN HUOLTAJILLE. Työrauhan ylläpito koulussa. ojentaminen ja kurinpito, kielletyt esineet ja aineet

Jyväskylän ammattiopiston järjestyssäännöt

Lukkarin koulun järjestyssäännöt

Sateenkaaren erityiskoulu Suunnitelma kasvatuskeskustelujen ja kurinpidollisten keinojen käyttämisestä ja niihin liittyvistä menettelytavoista

Suunnitelma kasvatuskeskustelujen ja kurinpidollisten keinojen käyttämisestä

Kivistön koulun hyvä fiilis

OPPITUNNIT POISSAOLOT

1 Viherkallion koulun järjestyssäännöt. 2 Järjestyssääntöjen tarkoitus ja soveltaminen

Oikeuksista, vastuista ja velvollisuuksista Ari Rusi

YHTEISET PELISÄÄNNÖT YLÄKOULUSSA. Järjestyssääntöjen tavoitteet

Huoltajalle ilmoitus Wilma-viestillä

PERUSOPETUSTA KOSKEVAA LAINSÄÄDÄNTÖÄ. Pasi Hieta Perusopetuksen apulaisrehtori

PAPINMÄEN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT JA HYVÄN KÄYTTÄYTYMISEN SUOSITUKSET sisältäen erilliset käyttäytymissuositukset taksi- ja bussimatkoille.

KÄRSÄMÄEN KUNNAN PERUSOPETUKSEN KOULUJEN KASVATUSKESKUSTELUJA JA KURINPITOA KOSKEVA SUUNNITELMA

GUMERUKSEN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

VIROLAHDEN PERUSKOULUN YLÄASTEEN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

1. ELOKUUTA 2016 KERAVAN LUKIO JA AIKUISLUKIO, SUUNNITELMA KURINPITOKEINOJEN KÄYTTÄMISESTÄ TUOMI PERTTI

ESIOPETUKSEN, PERUSOPETUKSEN KOULUJEN JA ELISENVAARAN LUKION JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

JAAKKO ILKAN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

KAKE Kasvatuskeskustelu Nilakan yhtenäiskoulussa

RAUTJÄRVEN ASEMAN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT Järjestyssääntöjen tarkoitus

Tämä on Atalan koulun käytösaapinen. Hyvä käytös antaa sinusta myönteisen kuvan ja tuottaa hyvän mielen muille ihmisille. Auttamalla toisia ja

Kasvatuskeskusteluja ja kurinpidollisia keinoja koskeva suunnitelma

Kasvatuskeskusteluja ja kurinpidollisia keinoja koskeva suunnitelma

Työrauhan ylläpito koulussa ojentaminen ja kurinpito, kielletyt esineet ja aineet OPAS PERUSKOULULAISTEN HUOLTAJILLE

YHTENÄISKOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

VVoimaa. Voimaan JÄRJESTYSSÄÄNNÖT. Espoon seudun koulutuskuntayhtymä Omnia Omnia Koulutus

Kokkolan koulujen työrauhaohjeistus

Jotta kaikki ei menisi pieleen. Oppilashuoltolain mukaiset oppilashuoltokäytänteet Ritaharjun koulussa

Transkriptio:

Outokummun kaupunki Kummun koulu JÄRJESTYSSÄÄNNÖT Kummun koulu 1.8.2017 Hyvinvointilautakunta 8.8.2017

KUMMUN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT 1. Järjestyssääntöjen tarkoitus ja kouluaika Kummun koulun järjestyssäännöt koskevat kaikkia koulussa työskenteleviä aina esikoulusta yhdeksänteen luokkaan asti. Niiden tarkoitus on ohjata ja opastaa koulun arjessa, mahdollistaa opiskelun esteetön sujuminen ja taata kaikille turvallinen ja viihtyisä työympäristö. Järjestyssäännöt ovat voimassa kouluaikana. Kouluaika: Yleinen kouluaika on klo 8.00 15.00. Myös koulun iltatilaisuudet ja koulun retket sekä työssäoppimisjaksot ovat kouluaikaa. Kouluaikana oppilas on vakuutettu. 2. Oppilaan oikeudet (1) Oppilaalla on oikeus maksuttomaan perusopetukseen Kaikilla oppilailla on oikeus yhdenvertaiseen ja tasa-arvoiseen kohteluun Jokaisella koulussa työskentelevällä on oikeus henkilökohtaiseen vapauteen ja koskemattomuuteen sekä oikeus yksityiselämän suojaan Oppilaalla on oikeus saada vaikuttaa itseään koskeviin asioihin kehitystään vastaavasti Oppilaalla on oikeus lain mukaisiin oppilashuollon palveluihin Koulussamme noudatetaan 1) Opetuksen järjestäjän hyväksymää suunnitelmaa oppilaiden suojaamiseksi kiusaamiselta ja häirinnältä ja 2) Tasa-arvosuunnitelmaa 1

3. Oppilaan velvollisuudet Oppivelvollisuusikäisellä on velvollisuus osallistua opetukseen kunnes oppivelvollisuus on suoritettu. (2) Esiopetuksesta on säädetty erikseen. Oppilaalla on velvollisuus osallistua opetukseen ellei hänelle ole myönnetty lupaa poissaoloon. Poissaolot: Huoltajan on ilmoitettava poissaolosta koululle ensimmäisenä poissaolopäivänä. Huoltajan on selvitettävä poissaolon syy puhelimitse tai Wilmassa. Ennakoitavasta poissaolosta tulee huoltajan hakea lupa luokanopettajalta tai luokanvalvojalta erikseen. Yli viiden koulupäivän poissaolosta anotaan lupa rehtorilta. Huolta herättävistä poissaoloista on oma toimintaohje (Liite 5) Oppilaan velvollisuus on suorittaa tehtävänsä tunnollisesti ja käyttäytyä asiallisesti: Saavu oppitunnille ajoissa opiskeluvälineet mukana. Tee koulutyösi huolellisesti. Anna työrauha oppitunneilla. Pidä kännykkä äänettömänä repussa oppituntien aikana. Luvaton poissaolo, lunttaaminen ja muu vilpillinen käytös on kielletty. Kiusaaminen ja väkivallan käyttö on kielletty. Liiallista hajusteiden käyttöä tulee välttää. Energiajuomien hallussapito kouluaikana on kielletty. Oppitunneilla ei saa syödä makeisia eikä juoda virvoitusjuomia ilman lupaa. Raha, kännykkä ja kaikki kouluun tuomasi muut arvoesineet ovat omalla vastuullasi. Pidä koulualue siistinä! Kaikenlainen ilkivalta ja roskaaminen ovat rangaistavia tekoja. Noudata hyviä käytöstapoja! (1) Perusopetuslaissa kirjattuja oppilaan oikeuksia ovat 30 oikeus saada opetusta, 31 opetuksen maksuttomuus,29 oikeus turvalliseen opiskeluympäristöön, 32 koulumatkaetu, 33 majoitusetu, 34 tapaturmanhoito ja terveydenhuolto, 31 ruokailuetu, koulunkäynnin ja oppimisentuki (16 tukiopetus ja osaaikainen erityisopetus,16a tehostettutuki, 17 erityinentukija17a henkilökohtainen opetuksenjärjestämistä koskeva suunnitelma) sekä 31a oppilashuolto. (2) Perusopetuslaki 25 ja 26. 2

4. Turvallisuus ja viihtyisyys HYVÄ KÄYTÖS Kummun koulussa käyttäydytään hyvien tapojen mukaisesti, toiset huomioon ottaen. Oppitunneille saavutaan ajoissa ja annetaan kaikille työrauha. Ruokaillaan hyviä ruokailutapoja noudattaen. Koulumme ruokala-aula on kännykätön alue ruokailujen aikana. Toisesta henkilöstä otettua valokuvaa tai videota ei saa julkaista ilman tämän lupaa internetissä, sosiaalisessa mediassa tai muussa julkisessa paikassa. (3) Oppilastöihin ei saa kopioida tekstiä tai kuvia luvatta lähdettä ilmaisematta. Koulussamme noudatetaan terveellisiä elintapoja liikunnassa, ruokailussa ja välipaloissa. Kouluaikana pukeudutaan asiallisesti ja tilanteeseen sopivasti. Jokaisen aikuisen velvollisuus on puuttua havaitsemaansa pulmatilanteeseen ja tarvittaessa neuvoa tai puhutella oppilasta. OLESKELU JA LIIKKUMINEN Välitunnille siirrytään viivyttelemättä. Välituntialue on koulun piha-alue, jossa jokaiselle luokka-asteelle on sovittu välituntialue. (Liite 1: Välituntialuekartta) Jokaiselle luokka-asteelle on sovittu sisääntulo-ovi sekä naulakkoalue ulkovaatteille ja kengille. Koulumme on kengätön koulu. (Liite 2: Sisääntulo- ja naulakkoalueet) Välituntialueelta saa poistua vain erillisellä, huoltajan anomalla luvalla tai siirryttäessä sen ulkopuolella pidettäville oppitunneille. Luvan koulualueelta poistumiseen antaa oppilaan luokanopettaja tai -ohjaaja. Välitunnit vietetään ulkona. 7-9-luokkien oppilailla on mahdollisuus viettää välitunnit myös sisällä A-ja B-siivessä ja ruokala-aulassa. Rankkasateella tai kovalla pakkasella voidaan antaa lupa muillekin sisälläoloon. Koulupäivän päätyttyä poistutaan koulusta. SIISTEYDESTÄ JA YMPÄRISTÖSTÄ HUOLEHTIMINEN Koulun rakennukset ja piha-alueet pidetään siisteinä ja ehjinä. Koulun omaisuudesta, oppimateriaaleista ja omista tavaroista huolehditaan ja ne pidetään kunnossa. 3

Vahingonaiheuttajan velvollisuus on korvata, puhdistaa tai järjestää aiheuttamansa vahinko. (4) TURVALLISUUS Koulussa noudatetaan hyviä käyttäytymistapoja ja muistetaan turvallisuus myös välitunneilla. Jokaisella on velvollisuus ilmoittaa viipymättä koulussa havaitusta turvallisuuteen liittyvästä viasta tai puutteesta koulun henkilökuntaan kuuluvalle. Polkupyörä, potkukelkka, mopo tai muu kulkuväline jätetään niille varatuille paikoille. Niiden käyttäminen koulupäivän aikana on sallittu vain opettajan kanssa sovittuihin siirtymisiin. Liikennesääntöjä tulee noudattaa. Lumen, kivien, hiekan heittäminen ja potkiminen on koulussa kielletty. Koulun alueella on kameravalvonta. (5) Välitunnille siirrytään viivyttelemättä. Välituntialue on koulun piha-alue. Välituntialueelta saa poistua vain erillisellä, huoltajan anomalla luvalla tai siirryttäessä sen ulkopuolella pidettäville oppitunneille. Luvan koulualueelta poistumiseen antaa oppilaan luokanopettaja tai -valvoja. Raha, kännykkä ja kaikki kouluun tuomasi muut arvoesineet ovat omalla vastuullasi. PÄIHTEET JA VAARALLISET ESINEET Kouluun ei saa tuoda: Alaikäiseltä kiellettyjä alkoholilain, huumausainelain sekä tupakkalain mukaisia tuotteita. Kaikilta kiellettyjä vahingoittamiseen tai lyömiseen soveltuvia esineitä tai aineita. Omaa tai toisten turvallisuutta vaarantavia tai erityisesti omaisuuden vahingoittamiseen soveltuvia esineitä tai aineita. OPETTAJAN JA REHTORIN TARKASTUSOIKEUDET Opettaja ja rehtori saavat tarkastaa oppilaan mukana olevat tavarat, tämän hallinnassa olevat koulun säilytystilat ja vaatteet päällisin puolin sellaisen kielletyn tai vaarallisen esineen tai aineen haltuun ottamiseksi, jolla voidaan vaarantaa omaa tai toisen turvallisuutta. Näin toimitaan, jos esineen tai aineen hallussapito on ilmeistä ja oppilas pyynnöstä huolimatta kieltäytyy niitä luovuttamasta tai ei luotettavasti osoita, ettei hänellä niitä ole hallussaan. 4

Tarkastuksessa on mukana kaksi täysi-ikäistä koulun henkilökuntaan kuuluvaa. Oppilaalle ilmoitetaan tarkastuksen syy ja sen perustelu ja hänellä on oikeus valita toinen täysi-ikäinen koulun henkilö tarkastukseen mukaan. Oppilaan tarkastaminen ja esineiden ja aineiden haltuun ottaminen kirjataan ja ilmoitetaan huoltajalle. Alaikäiseltä pois otetut tupakkatuotteet ja alkoholi sekä tuotteet, joiden luovuttamisen ei arvioida olevan turvallista alaikäiselle, luovutetaan huoltajalle. Alaikäiseltä pois otetut huumausaineet, ampuma-aseet, aseen osat tai muut vastaavat luovutetaan poliisille. Vaiheet: Epäilys kielletyn tai vaarallisen esineen tai aineen hallussapidosta: kehotus näiden luovuttamisesta opettajalle tai rehtorille tai epäilyksen osoittaminen aiheettomaksi kahden täysi-ikäisen henkilökunnan jäsenen (joista toisen oppilas voi valita) suorittama tarkastus, tarkastuksen syy ja perustelu kerrotaan esineiden ja aineiden haltuun ottaminen ja kirjaaminen ilmoitus huoltajalle haltuun otettujen tavaroiden luovutus huoltajalle tai poliisille OPETUSTA HÄIRITSEVÄ ESINE Oppilaalta voidaan ottaa pois opetusta häiritsevä esine (esim. kännykkä), mikäli hän ei itse sitä pyynnöstä anna. Esine palautetaan oppilaalle oppitunnin päätyttyä, mikäli ei ole todennäköistä, että häirintä oppitunnin jälkeen jatkuu. Silloin palautus voidaan tehdä vasta työpäivän päättyessä. TIETOKONEEN, MATKAPUHELIMEN JA MUIDEN MOBIILILAITTEIDEN KÄYTTÖ Tietokoneiden, matkapuhelinten ja muiden mobiililaitteiden, internetin ja koulun tietoverkon käyttö oppituntien tai muun opetussuunnitelman mukaisen opetuksen aikana on sallittu ainoastaan opettajan luvalla. Koulu voi tarvittaessa edellyttää, että mobiililaite on häiriötä aiheuttamattomassa tilassa opetuksen aikana esim. kännykkäparkissa. (6) 5

(3) Henkilötietolaki (523/1999) kieltää toisesta henkilöstä otetun valokuvan ja videon julkaisemisen ilman tämän suostumusta, jos toinen henkilö on tunnistettavissa kuvasta. Rikoslain (39/1889) 24 luvussa mm. sekä 8 yksityiselämää loukkaavan tiedon levittäminen että 9-10 kuvan kohteen kunnian loukkaaminen on säädetty rangaistaviksi teoksi. Ks. tarkemmin Tietosuojavaltuutetun toimiston opas: Valokuva ja yksityisyyden suoja henkilötietolain kannalta 2010. Valokuvien ja videoiden käytössä tulee huomioida lisäksi tekijänoikeudet. Valokuvan ja videon valmistajalla on teokseensa tekijänoikeus. Ks. lisää tekijänoikeuksista tekijänoikeuslaki (404/1961) ja http://www.tekijanoikeus.fi/. Tässä voidaan todeta esimerkiksi: Tiedostan tekijänoikeusasiat käyttäessäni kännykkää koulussa. Kuvaan ainoastaan henkilöitä, joilta olen saanut luvan kuvan ottamiseen. Julkaisen sosiaalisessa mediassa ja muualla ainoastaan sisältöjä, joihin minulla on tekijänoikeudet ja asianmukaiset luvat. Epäillessäni sisältöjeni asiallisuutta tiedustelen aina opettajaltani hänen kantaansa mahdolliseen julkaisemiseen. (4) Vahingonkorvauslain (412/1974) 2 luvun 2 :n mukaan myös alaikäinen on vahingonkorvausvelvollinen. Jos vahingon on aiheuttanut kahdeksaatoista vuotta nuorempi, on hän velvollinen korvaamaan siitä määrän, joka hänen ikäänsä ja kehitystasoonsa, teon laatuun, vahingon aiheuttajan ja vahingon kärsineen varallisuusoloihin sekä muihin olosuhteisiin katsoen harkitaan kohtuulliseksi. Ks. vahingonkorvaamisesta apulaisoikeusasiamiehen ratkaisu (EOAK 3327/4/10) ja apulaisoikeuskanslerin ratkaisu (OKV/15/50/2012). (5) Kameravalvontaa koskevat henkilötietolain 5, 6, 7, 9, 24, 32 ja 34 :t. Ks. tarkemmin Tietosuojavaltuutetun toimiston opas: Kameravalvonnan yksityisyyden suoja ja henkilötietojen käsittely 2011. (6) Mobiililaitteiksi voidaan katsoa esimerkiksi älypuhelimet, tablettitietokoneet ja älykellot. Perusopetuksen opetussuunnitelmien perusteiden 2014 mukaan s. 28 oppilaiden omia tietoteknisiä laitteita voidaan käyttää oppimisen tukena huoltajien kanssa sovittavilla tavoilla. Samalla tulee varmistaa, että kaikilla oppilailla on mahdollisuus tieto- ja viestintäteknologian käyttöön. Koulun järjestyssäännöissä ei voida esimerkiksi kokonaan kieltää mobiililaitteiden tuomista kouluun, mutta järjestyssäännöillä voidaan rajoittaa mobiililaitteiden käyttöä opetuksen aikana. Koulu voi edellyttää, että mobiililaite on häiriötä aiheuttamattomassa tilassa opetuksen aikana. Kielto koskee tällöin myös kuvan ja äänen lähettämistä suoratoistona (ns. livestream) oppitunnilta ilman opetukseen liittyvää syytä. Mobiililaitteiden käyttöä ei voida kokonaan kieltää välitunneilla tai muina aikoina, jolloin opetusta ei anneta. Yksittäistapauksissa voidaan kuitenkin puuttua mobiililaitteiden käyttöön välitunneilla, jos laitetta käytetään esimerkiksi kiusaamis- tai häiritsemistarkoituksessa. Ks. myös em. (OKV 166/1/2008). Tässä voidaan todeta esimerkiksi: Muistan, että olen koulussa oppiakseni asioita. Siksi noudatan opettajan ohjeita kännykän ja muiden laitteiden käytössä oppi- ja välitunneilla. Välitunnillakin on kiva jutella kavereiden kanssa kasvotusten. Teen muille vain asioita, joita tahtoisin heidän tekevän minulle. Kukaan ei halua joutua kiusatuksi sen paremmin sosiaalisessa mediassa kuin muuallakaan. Siksi toimin vastuullisesti myös sosiaalisessa mediassa. 6

PERUSOPETUSLAIN MUKAISET KURINPITOKEINOT (PERUSOPETUSLAKI 36 ) Oppilasta, joka rikkoo järjestystä, menettelee vilpillisesti tai käyttäytyy muuten epäasiallisesti, voidaan rangaista kurinpidollisesti. Kurinpitotilanteissa selvitetään tilanne mahdollisuuksien mukaan kahden opettajan / aikuisen voimin. Tilanne kirjataan Wilmaan ja tiedotetaan huoltajia viipymättä. RANGAISTUSKÄYTÄNNÖT Koulussamme käytössä olevia rangaistuskäytäntöjä ovat: kasvatuskeskustelu itse aiheutetun vahingon siivoaminen ja korjaaminen luokasta poistaminen eli parkki tehtävien suorittaminen koulun jälkeen jälki-istunto oppilaan määrääminen poistumaan kirjallinen varoitus määräaikainen erottaminen Mitä on kasvatuskeskustelu? Kasvatuskeskustelun tarkoitus on saada oppilas keskustelun avulla ymmärtämään rikkeensä ja löytämään itse parannusehdotuksen. Suunnitelma ja sen seuranta kirjataan lomakkeeseen. Kasvatuskeskustelun lomake lähetetään huoltajille kuitattavaksi. Mitä tarkoittaa itse aiheutetun vahingon siivoaminen tai korjaaminen? Koulun opettaja tai rehtori voi kasvatuksellisista syistä määrätä oppilaan siivoamaan sotkun, jonka hän on tahallaan tai huolimattomuudellaan aiheuttanut. Oppilaan aiheuttamista vahingoista ja vahinkojen/sotkujen siivoamisesta ilmoitetaan huoltajalle. Siivoaminen saa kestää enintään kaksi tuntia, eikä oppilas voi jäädä sen ajaksi pois opetuksesta, vaan se on tehtävä oppituntien ulkopuolella. Tehtävän pitää olla oppilaan iän ja kehitystason mukainen. Mikä on parkki? Koulussamme on käytössä ns. parkki. Parkki toimii erityisopetuksen tilojen yhteydessä. Tarvittaessa parkkiin voidaan ohjata myös rehtoreiden luokse. Parkkiin ohjataan oppilas, joka omalla käytöksellään häiritsee muiden oppilaiden opiskelua oppitunnilla. Parkissa oppilaan kanssa keskustellaan siitä, miksi opiskelu luokassa ei sujunut ja tehdään mahdollisesti luokassa tekemättä jääneet tehtävät. Jos oppilas ohjataan parkkiin toistuvasti viikon aikana, erityisopettaja on yhteydessä huoltajaan. Parkkiluokka voi vaihdella ja se sovitaan erikseen lukuvuoden aikana. Erityisopettaja tai muu parkin valvoja ilmoittaa luokanopettajalle/ -ohjaajalle parkkiin lähetetystä oppilaasta. 7

Mitä on tehtävien suorittaminen työpäivän jälkeen? Kotitehtävänsä laiminlyönyt oppilas voidaan määrätä työpäivän päätyttyä enintään tunniksi kerrallaan valvonnan alaisena suorittamaan tehtäviään esim. läksykerhossa. Huoltajalle ilmoitetaan aina asiasta. Mitä on jälki-istunto? Oppilas voidaan määrätä koulupäivän ulkopuolella suorittamaan koulun järjestystä vastaan tehdystä rikkeestä jälki-istuntoa. Jälki-istuntoa käytetään pääsääntöisesti, jos kasvatuskeskustelu on jo käyty. Siinä voidaan teettää kirjallisia tai suullisia tehtäviä tai harjoituksia, jotka ovat kasvatusta, opetusta ja kehitystä tukevia. Siinä voidaan velvoittaa myös istumaan hiljaa. Jälki-istunnossa voidaan myös harjoitella sosiaalisia taitoja ja tunnetaitoja ryhmämuotoisesti. Jälki-istunnosta ilmoitetaan aina huoltajille. Ilmoituksessa on mainittuna oppilaan rike, kuuleminen ja jälki-istunnon suorittamisaika. Oppilas palauttaa lomakkeen huoltajan allekirjoituksella varustettuna tai luokanopettajalle tai -valvojalle. Jälki-istuntorangaistuksen antaa teon havainnut opettaja yksin tai yhteistyössä luokan oman opettajan kanssa. Oppilaan huoltaja voi kysyä jälki-istunnon määränneeltä opettajalta tarkempia perusteluja rangaistukseen, jos ne eivät jälki-istuntoilmoituksesta riittävästi ilmene. Jälki-istuntorangaistuksen antaminen on opettajan virkavastuulla tekemä päätös, johon oppilaan huoltaja ei voi hakea muutosta. Kummun koulussa yleinen jälki-istunto (kesto 1 h) järjestetään myöhemmin ilmoitettuna ajankohtana kerran viikossa iltapäivisin tai ennen koulupäivän alkamista. Kun oppilas saa jälki-istuntoa rikkeestään, hänen tulee suorittaa jälki-istunto lomakkeeseen kirjattuna ajankohtana. Ilman hyväksyttävää syytä suorittamatta jääneestä jälki-istunnosta seuraa rangaistuksena uusi jälki-istunto alkuperäisen lisäksi. Jos oppilas osoittaa selvää piittaamattomuutta koulun järjestystä kohtaan eli saa jälki-istuntoa viisi (5) kertaa lukuvuoden aikana, viimeistään silloin huoltaja kutsutaan koululle keskustelemaan tilanteesta. 8

Kahdeksasta (8) jälki-istunnosta lukuvuoden aikana rehtori antaa oppilaalle kirjallisen varoituksen. Määrätyt rangaistukset tulee olla suoritettuna ennen lukukausien päättymistä, jotta oppilaan todistus voidaan luovuttaa. Mitä tarkoittaa oppilaan määrääminen poistumaan? Opettaja tai rehtori voi määrätä häiritsevästi käyttäytyvän oppilaan poistumaan oppitunnilta tai koulun järjestämästä tilaisuudesta johonkin toiseen valvottuun tilaan. Tapahtuneesta ilmoitetaan aina huoltajalle. Mitä tarkoittaa kirjallinen varoitus? Kirjallinen varoitus on kurinpitorangaistus, joka annetaan vakavasta rikkeestä. Kirjallisen varoituksen antaa rehtori. Kirjallinen varoitus on voimassa koko sen lukuvuoden ajan, jolloin oppilas on sen saanut. Kirjallinen varoitus voi estää osallistumisen koulun tapahtumiin tai retkiin. Mitä tarkoittaa määräaikainen erottaminen? Jos oppilas jatkaa vielä epäasiallista toimintaa kirjallisen varoituksen saatuaan, hänet voidaan erottaa koulusta enintään kolmeksi (3) kuukaudeksi kaupungin hyvinvointilautakunnan päätöksellä. RIKKOMUS KUKA TOIMII? SEURAAMUS Lievä koulun sääntöjen rikkominen Teon havaitsija PUUTTUMINEN JA PUHUTTELU WILMA-MERKINTÄ Rikkomus, josta huoltajien tulee tietää ja josta on hyvä olla kirjallinen dokumentti Luokanopettaja Luokanvalvoja WILMA-MERKINTÄ KASVATUSKESKUSTELU Oppitunnin häirintä Jatkuva myöhästely Oppimisvälineiden toistuva puuttuminen Epäasiallinen kielenkäyttö Opettaja WILMA-MERKINTÄ KASVATUSKESKUSTELU / PARKKI Koulun tilojen sotkeminen tai vahingoittaminen Itseaiheutettu vahinko Teon havaitsija, rehtori SOTKUJEN SIIVOAMINEN VAHINKOJEN KORJAAMINEN VAHINGONKORVAUS Sanallinen loukkaaminen Kiusaamistapaus Toisen henkilön omaisuuden rikkominen tai luvatta ottaminen Teon havaitsija Kasvatuskeskustelija Kiusaamisen vastainen työryhmä Opettaja KASVATUSKESKUSTELU KIUSAAMISSELVITYS VAHINGONKORVAUS 9

Rehtori Kotitehtävien laiminlyönti Opettaja Läksykerhon pitäjä TEHTÄVIEN SUORITTAMINEN KOULUN JÄLKEEN TAI LÄKSYKERHO Luvaton poistuminen koulualueelta Vilpillinen käytös koetilanteessa Asiakirjan väärentäminen Muu törkeä tai jatkuva piittaamattomuus koulun järjestyssääntöjä kohtaan Päihteiden hallussapito kouluaikana Luokanopettaja Luokanvalvoja Opettaja Rehtori KASVATUSKESKUSTELU JÄLKI-ISTUNTO Vakava opetuksen häirintä, vakava koulun järjestyssääntöjen rikkominen tai vakava vilpillinen menettely Päihteiden käyttö tai päihtyneenä koulussa olo Kahdeksan jälki-istuntoa Rehtori Poliisi KIRJALLINEN VAROITUS Väkivaltainen käytös Rehtori Poliisi Järjestyssääntöjen toistuva Sivistyslautakunta rikkominen kirjall.var.huolimatta KIRJALLINEN VAROITUS MÄÄRÄAIKAINEN EROTTAMINEN (Liite 3: Kummun koulu E 9, Hyvinvoiva oppimisympäristö) 5. Järjestyssääntöjen seuranta ja tarkistaminen Kummun koulun järjestyssäännöt ovat osa Outokummun perus- ja esiopetuksen opetussuunnitelmaa. Järjestyssäännöt on laadittu koulun kasvatustiimin pohjatyönä yhteistyössä oppilaiden ja huoltajien kanssa. Kaupungin hyvinvointilautakunta hyväksyy järjestyssäännöt ja mahdolliset päivitykset. Järjestyssäännöt käydään läpi jokaisen koulussa työskentelevän kanssa aina lukuvuoden alkaessa. Järjestyssäännöt ovat nähtävissä Kummun koulun Peda.net -sivuilla. (Liite 4: Muistilista meille kaikille Kummun koulun järjestyssäännöistä) 10