Opiskelijoille. Meidän. työpaikkaliite. työpaikkoja, kesätyöpaikkoja. ja harjoittelupaikkoja hae nyt! Tavararyhmähallinta parantaa tulosta



Samankaltaiset tiedostot
Alkava ARA-tuotanto kunnittain

Radio 2020-toimilupakierros. Taajuuskokonaisuudet

Julkaistu Helsingissä 13 päivänä kesäkuuta /2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Vuonna 2016 valvontalautakunnan myöntämät ja peruuttamat apteekkiluvat

Julkaistu Helsingissä 19 päivänä elokuuta /2013 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus. radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta

Julkaistu Helsingissä 12 päivänä lokakuuta /2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Poliisilaitosalueet ja toimipisteet lukien

Elinvoima Suomen kaupunkikeskustoissa 2019

Käynnissä olevat kuntajakoselvitykset. Ville Nieminen

Asemakaavalla suojeltujen rakennusten määrä ja kerrosala sekä niiden muutokset ELY-keskuksittain vuosina

Vuonna 2015 valvontalautakunnan myöntämät ja peruuttamat apteekkiluvat

Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta /2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Kesätyöopas (Lähes) kaikki, mitä sinun pitää tietää kesätöistä

Julkaistu Helsingissä 3 päivänä heinäkuuta /2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Liite IV: Toimitetun talousveden laatu (aritmeettinen keskiarvo). Keskiarvo on nolla, jos kaikki tulokset ovat olleet alle määritysrajan.

Vuonna 2017 valvontalautakunnan myöntämät ja peruuttamat apteekkiluvat

Julkaistu Helsingissä 13 päivänä toukokuuta /2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Kuntien välinen muuttoliike Hyvinkäällä KAIKKI IKÄRYHMÄT

Elinvoima Suomen kaupunkikeskustoissa 2019

Jakelun mukaan. Sisäministeriön asetus pysäköintivirhemaksusta; voimaan tuleva asetus ja pysäköintivirhemaksun korottaminen vuonna 2019

SELVITYKSIÄ VALTION ASUNTORAHASTO ISSN

Määräys toimiluvanvaraiseen radiotoimintaan tarkoitettujen taajuuksien käytöstä

Itsenäisyyspäivän korvaavat ajopäivät Kotihappitoimitukset

Alajärven Voimistelu ja Liikunta. Kangasalan Naisvoimistelijat. Hyvinkään Voimistelu ja liikunta

Loviisanseudun Jyty ry, Lovisanejdens Jyty rf 1,26% JYTY Naantalin seutu ry 1,35% Jyty Nurmes ry 1,2% Jyty Sakky ry

Indeksitalon kiinteistöverot ja maksut 2015 / yli asukkaan kaupungit

Kommunal verksamhet och service nu på finska! Kunnallista toimintaa ja palveluita nyt myös suomeksi! Trosa kommun del i det finska förvaltningsområdet

Liittotunnus. yhdistysnumero yhdistyksen nimi

Julkaistu Helsingissä 22 päivänä joulukuuta /2014 Maa- ja metsätalousministeriön asetus. kiinteistötietojärjestelmän tulojen jakamisesta

VIHDIN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT ENNAKKOTIETO VUODELTA 2012

SUPER-ILLAT KEVÄT 2014

Kunnan kuuluminen Risen yhdyskuntaseuraamustoimiston toimialueeseen YKS-toimisto Kunta Yhdyskuntaseuraamustoimisto Osoite Puhelin Telekopio

Helsingin kansainvälisen koulun kannatusyhdistys ry 1500,00 Helsingin kaupunki ,00 Helsingin Normaalilyseo 1500,00

MUISTILUOTSI LÄHELLÄSI. Asiantuntija- ja tukikeskuksista tukea, tietoa ja toimintaa

2.2 Analoginen radiotoiminta: valtakunnallinen toimiluvanvarainen käyttö

KARKKILAN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT ENNAKKOTIETO VUODELTA 2012

Laajakaistaliittymien hintavertailu - kiinteät laajakaistaliittymät 04/2009 Tiedot päivitetty

KESÄTYÖ. Avoimet kesätyöpaikat

ABB-tuotteiden myynnistä vastaavat henkilöt paikkakunnittain

KAARINAN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2004, ENNAKKOTIETO VUODELTA 2011

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto/suomen Terveystalo Oy

Säännöllinen kapasiteetti

C21-kaupunkien luottamushenkilöiden palkkiot

VIEREMÄN APTEEKIN APTEEKKILUVAN HAKIJAT Dnro 1192/ /2010

NYT KAIKKI RUOKARYHMÄT -20%

Laatija / författare. Eläinten terveyden ja lääkitsemisen yksikkö / Enheten för djurhälsa och medicinsk behandling av djur

Tule mukaan. kirkon diakoniatyöhön! Astut mukaan auttamaan

Kunnan kuuluminen Risen yhdyskuntaseuraamustoimiston ja arviointikeskuksen toimialueeseen

Juankosken kaupunki ,00 Juuan kunta ,00 Juvan kunta ,00 Jyväskyläm kristillisen koulun yhdistys ry ,00 Jyväskylän kaupunki 1

KAKSIKIELISTEN KIRJASTOJEN YHTEISTYÖ

ERITYISAVUSTUS KOULUTUKSELLISTA TASA-ARVOA EDISTÄVIIN TOIMENPITEISIIN

Yhdistysluettelo 2018

1 (5) Vuonna 2014 myönnetyt apteekkiluvat. Myönnetyt luvat Kokkolan 3. apteekki apteekkari Birgitta Karita Måsabacka

Hämeenkoski kutsuu asumaan ja onnistumaan!

Yhdistysluettelo 2017

SYSMÄN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT ENNAKKOTIETO VUODELTA 2011

Espoon kaupungin hyväksymät palveluntuottajat henkilökohtaisen avun palvelusetelijärjestelmään.

Toiveena alueellistaminen käytäntönä keskittyminen

Avustuksen saaja / Kansalaisopisto Ylläpitäjä Myönnetty avustus euroa

Magistrate (Meldeämter) in Finnland. ETELÄ-SUOMI (SÜDFINNLAND) Länsi-Uudenmaan maistraatti:

OP-Kiinteistökeskusten yrityskohtaiset tiedot:

Puoluekokous : äänivaltaiset edustajat Alla mainittujen lisäksi jokainen piirijärjestö saa yhden edustajan.

1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta. Paikkakunta Kanavanippu ERP

Laatija / författare. Eläinten terveyden ja lääkitsemisen yksikkö / Enheten för djurhälsa och medicinsk behandling av djur

Puoluekokous äänivaltaiset edustajat Alla mainittujen lisäksi jokainen piirijärjestö saa yhden edustajan

Puoluekokous äänivaltaiset edustajat Alla mainittujen lisäksi kukin piirijärjestö saa yhden edustajapaikan

N:o Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta. Aseman nimi Kanava MAX ERP Nippu A Nippu B Nippu C (kw)

Angående postbefordringen å statsjärnvägarna. Postinkuljetuksesta valtionrautateillä.

HELMI-vapaa-ajantalot Unelmista tehty

Yleinen työttömyyskassa YTK. Päivitetty

AJONEUVOJEN YKSITTÄISHYVÄKSYNTÖJEN MYÖNTÄJÄT LÄHTIEN

FOKUS. grammatik. Konjunktiot ja sanajärjestys

Vuonna 2018 valvontalautakunnan myöntämät ja peruuttamat apteekkiluvat

Liikunnan haastekampanja TULOKSET YHDISTYKSET

Kilpailutetut julkiset hankinnat 2015 Keski-Pohjanmaa. Hankinta-asiamies Jorma Saariketo

Yleinen työttömyyskassa YTK. Päivitetty

Kuntien yritysilmasto Helsinki Asiantuntija Jari Huovinen

Puoluetta edustavat yhdistykset kunnissa

Rajapintojen käyttöönotto, kysely v. 2011

RAKSAN KESÄTYÖKYSELY 2012

Seuraennätykset Masters Päivitetty

KT Yleiskirjeen 15/2015 liite 5

Vihreiden yhdistysten jäsenmaksumäärät 2007 (vahvistettu puoluehallituksessa

Julkaistu Helsingissä 5 päivänä joulukuuta /2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Rikosseuraamuslaitoksen tilaajavirastojen ostolaskujen laskutusosoitteet. Etelä-Suomen rikosseuraamusalue. Päivitetty

VIHDIN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT ENNAKKOTIETO VUODELTA 2013

M16 3 x 5,0 km (P) klo 9.00

Kuntien yritysilmasto Helsingin seutukunta

M 4 x 100 m M 4 x 400 m

2 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen radiotoiminta

Apua, tukea ja toimintaa

Kunnan kuuluminen Risen yks-toimiston ja arviointikeskuksen toimialueeseen

KLL MAASTOT VIERUMÄELLÄ

Maanmittaushallituksen pitäjänkartat polyedriprojektiossa 1: :

RAUMAN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT ENNAKKOTIETO VUODELTA 2014

1.3 Tontin lohkomistoimituksen kesto keskimäärin (vrk)

Kuntien yritysilmasto Vaasan seutukunta

Transkriptio:

Suomen ApteekkariliitTO Meidän työpaikkaliite www.apteekkariliitto.fi Opiskelijoille työpaikkoja, kesätyöpaikkoja Tavararyhmähallinta parantaa tulosta Varmista valintasi turvallinen itsehoito ja harjoittelupaikkoja hae nyt!

TYÖPAIKKOJA, KESÄTYÖPAIKKOJA JA HARJOITTELUPAIKKOJA Hyvä farmasian opiskelija, Kädessäsi on Suomen Apteekkariliiton jäsenapteekkien henkilöstölehden työpaikkaliite, joka on tarkoitettu erityisesti teille opiskelijoille. Apteekeissa on tarjolla paljon kesätöitä ja pidempiäkin pestejä. Nappaa tästä parhaat työpaikat ja ole yhteydessä tulevaan työnantajaasi. Etsi apteekki läheltä kotia tai lähde rohkeasti katselemaan Suomea uudelle paikkakunnalle. Lehti postitetaan jatkossakin sinulle osoitteeseen, jonka olet antanut meille. Muistathan tehdä osoitteenmuutoksen (info@apteekkariliitto.fi), jos muutat. Mukavaa kesän odotusta! Terveisin, Apteekkien väki HAE NYT! ALAVUS... kesätyö... 3 ELIMÄKI... kesätyö... 3 HANKASALMI... kesätyö... 3 HEINÄVESI... kesätyö... 4 HELSINKI... äitiyslomasijaisuus... 4 kesätyö... 4 HONKAJOKI... kesätyö... 4 HÄMEENKYRÖ... vakituinen työsuhde... 5 II... kesätyö... 5 IISALMI... kesätyö... 5 IKAALINEN... kesätyö ja. pidempi työsuhde... 5 JOENSUU... kesätyö ja. sijaisuuksia... 5 KAURIALA... koko- ja osa-aikaisia. työsuhteita... 6 KESTILÄ... kesätyö ja. pidempi työsuhde... 6 KESÄLAHTI... töitä loma-aikoina... 6 KOTKA... kesätyö... 6 KUUSAMO... kesätyö... 6 KÄRKÖLÄ... kesätyö ja keikkoja... 7 LAHTI... kesätyö... 7 LAPINJÄRVI... pitkä sijaisuus ja LAPPTRÄSK kesätyö... 7 LAUKAA... kesätyö... 8 LEVI... vakituinen työsuhde... 8 LIMINKA... kesätyö... 8 MERIKARVIA... kesätyö... 8 MIKKELI... vakituinen työsuhde... 9 NURMIJÄRVI... ilta- ja tuntitöitä,. harjoittelupaikkoja... 9 MÄNTTÄ-VILPPULA... vakituinen ja määräaikainen työsuhde... 9 NYKARLEBY... sommarvikarie... 10 ORIVESI... pidempi työsuhde, kesätyö... 10 PERÄSEINÄJOKI... kesätyö ja osa- tai kokoaikainen työ... 10 POLVIJÄRVI... kesätyö... 10 PORI... vakituisia työsuhteita... 11 PORVOO... kesätyö... 11 PÖYTYÄ... kesätyö... 11 RANTASALMI... kesätyö... 11 RUOVESI... kesätyö... 12 SIMO... kesätyö... 12 SYSMÄ... kesätyö... 12 TAIVASSALO... pitkä sijaisuus... 12 TURENKI... kesätyö... 13 TURKU... keikkatöitä... 13 ULVILA... vakituinen työsuhde ja kesätöitä... 13 UUSIKAARLEPYY... kesätyö... 10 VAASA VASA... kesätyö, sommarvikarie... 14 VANTAA... kesätöitä... 14 YLIKIIMINKI... vakituinen työsuhde... 14 YLÖJÄRVI... kesätyö... 15 YPÄJÄ... kesätyö... 15 ÅBO... inhoppare... 13 MIKKELI... Harjoittelupaikkoja farmasian opiskelijoille... 15 2 MEIDÄN APTEEKKI TYÖPAIKKALIITE

ALAVUS ELIMÄKI HANKASALMI ALAVUS / kesätyö Alavuden apteekki tarjoaa kesätöitä farmaseutille 2.5. 30.9.2014. Apteekkimme on juuri remontoitu joten tilat ovat viihtyisät ja toimivat. Apteekissamme on Salix ja Procuro. Ota yhteyttä niin kerromme lisää! Proviisori Tuija Moisio p. 06-542 1014, tuija.moisio@ alavudenapteekki.fi tai apteekkari Bengt Lindholm p. 06-542 1015, bengt.lindholm@alavudenapteekki.fi. ELIMÄKI / kesätyö Etsimme loistavaan tiimiimme reipasta ja asiakaspalveluhenkistä farmasianopiskelijaa/farmasiasta kiinnostunutta nuorta kesätöihin Elimäen (Kouvolan 12. apteekki) ja/tai Korian apteekkiin. Apteekkimme on nykyaikainen suoratoimitusapteekki, joka sijaitsee hyvien kulkuyhteyksien varrella. Odotamme sinulta reipasta asennetta, oma-aloitteisuutta ja halua oppia uutta. Työtehtäviisi kuuluu apteekin tekniset työt kuten tavaran purku ja kassatyöskentely. Kesän jälkeen on mahdollisuus tehdä myös lauantaivuoroja Korian apteekissa. Apteekkimme palvelee kesäisin arkisin 9 17. Ota rohkeasti yhteyttä! Apteekkari Merja Poikala, p. 0400 658 131, merja.poikala@apteekit.net HANKASALMI / kesätyö Hankasalmen apteekki hakee mukavaan joukkoonsa reipasta, palvelualtista farmaseuttia/ farmaseutin oikeudet omaavaa opiskelijaa 2.6. 1.8.2014 (tai sopimuksen mukaan). Hankasalmelta on Kuopioon 106 km ja Jyväskylään 54 km. Apteekkimme on avoinna ma 9 19, ti-pe 9 17 ja la 9 15. Olemme Salix-suoratoimitusapteekki. Otathan yhteyttä: apteekkari Leena Risto puh. 040-5207850 leena.risto@ apteekit.net tai prov. Meeri Hytönen puh. 014-841455 meeri.hytonen@ apteekit.net. Hankasalmen apteekki, Keskustie 35, 41520 Hankasalmi 1/2014 3

TÄSSÄ HEINÄVESI NUMEROSSA HELSINKI HONKAJOKI HOLLOLA / kesätyö Hollolan apteekki: Haemme mukavaan joukkoomme reipasta ja asiakaspalveluhenkistä farmaseuttia tai farmaseutin oikeudet omaavaa proviisoriopiskelijaa kesälomasijaiseksi Hollolan apteekkiin. Käytössämme on Salix-järjestelmä, ajanmukaiset työvälineet ja uudistetut avarat apteekkitilat. HEINÄVESI / kesätyö Jos olet kiinnostunut, niin ota yhteyttä ja kysy lisää: apteekkari Tapio Rytilä tai Heinäveden proviisori Heli apteekki: Kekki puh. Opiskelija (03) 878 farmaseutin 610 tai apteekki.hollola@ oikeuksin, tervetuloa kesätöihin Heinäveden apteekkiin. Heinävesi on kesäasukkaiden ja apteekit.net. matkailijoiden suosima paikkakunta reilun tunnin ajomatkan päässä Kuopiosta. Apteekkimme on auki arkisin klo 9 17 ja lauantaisin klo 9 14. Käytämme MAXX-apteekkiohjelmistoa ja Consis varastorobottia. Avustamme asunnon hankinnassa! Työaika sovittavissa joustavasti ja vapaapäivätoiveet huomioidaan. Ota yhteyttä, kysele lisää ja sovi tapaaminen: Apteekkari Tiina Ikäheimo 050-362 2966 tai proviisori Riikka Järvenpää 0440-561 641. HELSINKI / äitiyslomasijaisuus ja kesätyö Munkki Apteekki etsii tiimiinsä farmaseuttia tai kesällä farmaseutiksi valmistuvaa opiskelijaa äitiyslomasijaiseksi. Työt alkaisivat 1.3. tai sopimuksen mukaan määräaikaisena ainakin 31.1.2015 saakka. Lisäksi haemme kesätyöntekijäksi opiskelijaa, jolla on oppilaan oikeudet. Jos kiinnostuit, lisätietoja antavat proviisorit Hanna Heikkilä tai Ari Sojakka / apteekkari Veikko Tuderman p. 09-5656 010, sähköpostit muotoa etunimi.sukunimi@munkkiapteekki.fi HONKAJOKI / kesätyö Honkajoelle haetaan kesälomittajaksi farmaseuttia tai proviisoria. Tarjolla hyvä työkokemus sivuapteekin hoitajana. Viikonloput vapaat. Kysy lisää: apteekkari Jouni Malin 0400-325 818 tai jouni.malin@netikka.fi 4 MEIDÄN APTEEKKI TYÖPAIKKALIITE

HÄMEENKYRÖ II IISALMI IKAALINEN JOENSUU HÄMEENKYRÖ / vakituinen työsuhde Hämeenkyrön apteekki hakee farmaseuttia 1.6.2014 lähtien tai sopimuksen mukaan. Käytössä Maxx ja apteekkiverkko. Avoinna ma-pe 9 18 ja la 9 15. Matkaa Tampereelta 35 km. Tiedustelut/hakemukset 040-567 5605 erja.eronen@apteekit.net II / kesätyö Iin apteekki: Farmaseutin kesälomasijaisuus Iin apteekissa ajalle 1.6 31.8.2014. Käytössämme on SALIX-apteekkijärjestelmä. Yhteydenotot: pirkko.kilponen@apteekit.net IISALMI / kesätyö Tule kesätöihin Iisalmeen. Iisalmen 1. apteekki hakee kahta (2) reipasta farmaseuttia tai farmaseutin oikeudet omaavaa opiskelijaa töihin kesän ajaksi toukokuun puolestavälistä syyskuun loppuun tai sopimuksen mukaan. Ota yhteyttä apt. Harri Sormunen puh. 040 869 9765, harri.sormunen@apteekit.net tai proviisorit puh. 017 813 198. www.iisalmenapteekki.fi IKAALINEN / kesätyö ja pidempi työsuhde Ikaalisten apteekissa on tarjolla kesätöitä farmaseutille kesä-elokuussa 2014. Voit olla koko kesän tai sinulle sopivat jaksot. Valmistuvalle farmaseutille voimme tarjota myös pidempää työsuhdetta mukavassa työporukassamme. Ota yhteyttä: apt. Annamari Hakala 040 5100933 tai annamari.hakala@apteekit.net JOENSUU / kesätyö ja sijaisuuksia Joensuun 5. Vaara-Karjalan apteekki hakee farmaseuttia/farmaseutin oikeudet omaavaa henkilöa kesätöihin kesä-elokuuksi. Mahdollisuus myös lyhempiin pätkiin ja talvilomasijaisuuksiin. Kimppakyyti mahdollisuus Joensuun keskustasta ja asunnon hankinnassakin avustetaan. Ota yhteyttä niin sovitaan tarkemmin! Eero Suihko, Vaara-Karjalan apteekki, Lähdetie 1, 82730 Tuupovaara, puh: 0440 700 223 eero.suihko@apteekit.net 1/2014 5

KAURIALA KESTILÄ KESÄLAHTI KOTKA KUUSAMO KAURIALA / koko- ja osa-aikaisia työsuhteita Kaurialan apteekki Hämeenlinnassa muuttaa lokakuussa 2014 uuteen valmistuvaan kauppakeskukseen. Aukioloaikamme pitenee ja asiakaskunta laajenee. Toimintamme kasvaessa tarvitsemme joukkoomme lisää reippaita farmaseutteja kokoaikaisiin ja/tai osa-aikaisiin työsuhteisiin. Apteekissa on käytössä MAXX-apteekkijärjestelmä ja lääkerobotti. Jos haluat olla mukana uudistuvan apteekin hulinoissa, ota yhteyttä: apteekkari Nina Ronimus p. 03 682 4400; nina.ronimus@apteekit.net KESÄLAHTI / töitä loma-aikoina Hei sinä farmaseutti tai farmaseutin oikeudet omaava opiskelija, tule täydentämään reipasta joukkoamme Kesälahdelle! Töitä olisi tarjolla henkilökunnan loma-aikoina. Meillä on käytössä Salix- ja Procuro-ohjelmat. Kysele lisää apteekkari Sari Halko gsm 050-566 9042 tai sari.halko@apteekit.net KESTILÄ / kesätyö ja pidempi työsuhde Siikalatvan 3. Kestilän apteekissa farmaseutille töitä tarjolla kesäksi ja mahdollisesti pidempäänkin. Käytössämme on Salix-järjestelmä. Apteekkimme on avoinna ma-pe 9 17. Ota yhteyttä ja kysy lisää: apteekkari Teija Uusitalo, puh. 08-812 2346 tai teija.uusitalo@apteekit.net KUUSAMO / kesätyö Tule kesäksi mukavaan ja rentoon porukkaan Kuusamoon! Kuusamon I apteekissa kesätöitä opiskelijalle, jolla on ammattikortti. Meillä on käytössä Maxx-järjestelmä ja Consis-varastoautomaatti. Apteekkimme on moderni ns. kauppakeskusapteekki, jolla on vaihteleva asiakaskunta kuusamolaisista ulkomaalaisiin turisteihin, kielitaitoa tarvitaan. Tutustu kotisivuihimme www.kuusamonapteekki.fi ja soittele! Terveisin apteekkari Arja (arja.karjalainen@ apteekit.net) tai proviisori Marjo (marjo.alatalo@apteekit.net) puh. 08-852 2111. KOTKA / kesätyö Tule kesäksi töihin Kotkaan! Kotkan II Uusi Apteekki hakee sekä farmaseuttia, että teknistä työntekijää töihin kesän ajaksi. Apteekkimme sijaitsee Kotkan keskustassa, kauppakeskus Pasaatissa. Ota yhteyttä! Apteekkari Risto Laine, p. 040-738 9232 6 MEIDÄN APTEEKKI TYÖPAIKKALIITE

KÄRKÖLÄ LAHTI LAPINJÄRVI LAPPTRÄSK KÄRKÖLÄ / kesätyö ja keikkoja TARVITSETKO RAHAA? Kiinnostaako kesätyö rauhallisessa maalaisapteekissa, jossa jokaisen asiakkaan palvelemiseen on aikaa? Tervetuloa töihin Kärkölän apteekkiin! Etsimme farmaseuttia tai farmasian oppilasta töihin koko kesäksi tai lyhyemmäksi ajaksi. Meillä on tarjolla satunnaisia keikkatöitä muulloinkin. Toivomme sinulta reipasta, positiivista asennetta, asiakaspalveluhenkisyyttä ja huumorintajua. Pienessä apteekissa pääset tutustumaan monipuolisesti apteekin työtehtäviin. Käytössämme on Salix-ohjelma. Mukavaan työporukkaamme on helppo tulla mukaan. Apteekkimme sijaitsee Järvelässä Lahti Riihimäki radan vieressä, joten pääset paikalle helposti junalla. Autamme tarvittaessa myös asunnon hankinnassa. Olemme avoinna arkisin 9 17 ja la 9 14. Halutessasi voit tehdä lyhyempää päivää tai olla töissä vain osan viikkoa. Työt voit aloittaa touko kesäkuussa tai sopimuksen mukaan. Kysy lisätietoja apteekkari Liisa Karhulta puh. (03) 765 1235 tai liisa.karhu@salnet.fi. Odotamme yhteydenottoasi! LAHTI / kesätyö Farmaseutiksi kesäksi Launeen apteekkiin! Haemme mukavaan joukkoomme reipasta ja asiakaspalveluhenkistä farmaseuttia tai farmaseutin oikeudet omaavaa proviisoriopiskelijaa kesälomasijaiseksi Lahteen, Launeen apteekkiin. Käytössämme on Maxx-apteekki - järjestelmä. Mikäli kiinnostuit, niin ota yhteyttä ja kysy lisää! Yhteydenottoasi odotellen, apteekkari Taru Pietiläinen puh. 040-733 9673 LAPINJÄRVI LAPPTRÄSK / pitkä sijaisuus ja kesätyö Lapinjärven apteekki hakee sijaista ajalle 1.6.2014 n. 31.8.2016, kun toinenkin farmaseuteistamme jää äitiyslomalle. Farmaseutti, proviisori tai farmaseutin oikeudet omaava proviisoriopiskelija, tervetuloa rentoon ja iloiseen työporukkaamme! Lapinjärvi on kaksikielinen pieni kunta Itä-Uudellamaalla. Viihtyisä ja kotoisa apteekki sijaitsee kirkonkylän keskustassa. Apteekki on arkisin auki klo 9 17 ja viikonloppuisin suljettu. Apteekkijärjestelmämme on MAXX. Myös asunto järjestyy apteekin puolesta; 150 vuotta vanhan, hirsisen apteekkitalon yläkerrassa on idyllinen yksiö tupakeittiöllä. Lappträsk apotek söker vikarie för tiden 1.6.2014 ca. 31.8.2016 då även vår andra farmaceut blir på moderskapsledighet. Kom och jobba hos oss! Vi söker en farmaceut, provisor eller en provisorstuderande som är farmaceut. Lappträsk är en liten tvåspråkig kommun i östra Nyland. Det hemtrevliga apoteket ligger i centrum av kyrkbyn och håller öppet vardagar kl 9 17. På veckosluten är apoteket stängt. Vi erbjuder dig en trevlig arbetsmiljö och glada arbetskompisar. Vi har MAXX-apotekssystem. Vi kan också erbjuda en idyllisk och nyrenoverad enrumsbostad på apotekets övre våning. Haemme myös kesätyöntekijää 1.6. 31.8.2014. Jos olet toisen tai kolmannen vuoden farmaseuttiopiskelija tai proviisoriopiskelija ja sinulla on varmennekortti ereseptien kirjoittamiseen, ota yhteyttä. Yhteydenotot apteekkari Jussi Kalsta, puhelin 040 757 6224 ja sähköposti jussi.kalsta(at)apteekit.net. Vi söker också sommarvikarie för tiden 1.6. 31.8.2014. Ta kontakt om du är andra eller tredje årets farmaceutstuderande eller provisorstuderande, och du har certifikatkort som behövs för skrivande av erecept. Ring eller mejla apotekaren Jussi Kalsta, tel. 040 757 6224, jussi.kalsta (at)apteekit.net 1/2014 7

LAUKAA LEVI LIMINKA MERIKARVIA LAUKAA / kesätyö Tule kesäfarmaseutiksi Laukaan Apteekkiin! Laukaa on kaunis pitäjä lähellä Jyväskylä-cityä. Apteekkimme on avoinna ma pe 9 19, la 9 15 ja su 11 15. Kuulumme Avain - apteekit-ketjuun ja käytössämme on Salix, Procuro ja Presto introineen. Tervetuloa työskentelemään joustavaan, iloiseen työilmapiiriin mukavien asiakkaiden pariin! Työt voi aloittaa sopimuksen mukaan. Tiedustelut: apteekkari Pirkko Nissinen 040-583 8485 tai proviisorit Marianne tai Satu 014-831 044. LEVI / vakituinen työsuhde Valmistuva farmaseutti! Repäise ja muuta Leville, loistavien harrastusmahdollisuuksien äärelle! Etsimme vakituiseen työsuhteeseen reipasta farmaseuttia, joka nauttii vaihtelevasta ja kansainvälisestäkin asiakaspalvelutyöstä Levin ja Kittilän apteekeissa. Tarjoamme mukavan työyhteisön ja hyvät koulutusmahdollisuudet ammattitaitosi kehittämiseksi. Myös kulttuurisetelit ovat ilonasi. Avustamme asunnon hankinnassa. Kysy ihmeessä lisää! Apteekkari Minna Loukusa 040 758 8059, minna.loukusa@apteekit.net, www.kittilanapteekki.fi LIMINKA / kesätyö Limingan apteekki/tyrnävän sivuapteekki: Sinä, farmaseutin tai oppilaan oikeudet omaava, tule kesätöihin Limingan apteekkiin / Tyrnävän sivuapteekkiin kesäksi 2014. Olemme Salix-apteekki n. 25 km Oulusta etelään. Yhteydenotot apt. Riikka Haverinen, riikka.haverinen@apteekit.net, p. 08-381677 MERIKARVIA / kesätyö Kesätöitä tarjolla Merikarvialla! Merikarvian apteekki hakee farmaseuttia, proviisoria tai proviisoriopiskelijaa kesätöihin sopimuksen mukaan touko-elokuun ajaksi. Merikarvia on vireä merenrantakunta Länsi-Suomessa, lähellä Poria ja Kristiinankaupunkia. Merikarvialla on 100 aurinkoista päivää enemmän kuin muualla sekä kaunis ja karu Ouran saaristo. Apteekkimme on avoinna ma-pe 9 17 ja la 9 13. Käytössämme on Salix- ja Procuro-ohjelmat. Täällä sinua odottaa hyvä työilmapiiri ja mukavat asiakkaat. Autamme asunnon etsinnässä. Yhteydenotot apteekkari Anne Kosma puh. 050 424 1119 anne.kosma@apteekit.net 8 MEIDÄN APTEEKKI TYÖPAIKKALIITE

MIKKELI NURMIJÄRVI MÄNTTÄ-VILPPULA MIKKELI / vakituinen työsuhde Meillä Graanin apteekissa on tarjolla vakituinen työsuhde reippaalle ja asiakaspalveluhenkiselle farmaseutille vaikkapa heti! Olemme vilkas kauppakeskusapteekki loistavalla paikalla leppoisine asiakkaineen. Meillä on moderni ilme ja kouluttautumaan kannustava ilmapiiri. Tervetuloa Mikkeliin! Yhteydenotot: ritva.pohjalainen@apteekit.net tai 015 361 177. NURMIJÄRVI / ilta- ja tuntitöitä, harjoittelupaikkoja Nurmijärven 1. Seitsemän veljeksen apteekki tarjoaa mahdollisuuksien mukaan harjoittelupaikkoja farmasian oppilaille sekä ilta- ja tuntitöitä farmaseuteille tai farmaseutin oikeudet omaaville proviisoriopiskelijoille. Vakinaista paikkaa meillä ei valitettavasti ole tällä hetkellä auki. Olemme moderni ja viihtyisä, ISO-laatusertifioitu apteekki, jossa on hyvä työilmapiiri ja mahtava henkilökunta. Apteekkimme on avoinna arkisin 8.30 20, lauantaisin 9 15 ja pyhinä 11 15. Käytössämme on Salix-järjestelmä, ProCuro, Presto, IMS-laadunhallintajärjestelmä sekä varastorobotti. Jos kiinnostuit, ota yhteyttä puhelimitse tai sähköpostitse ja kysy lisää! Proviisorit Mari Toiviainen tai Anniina Pertovaara puh. (09) 250 4085, seitsemanveljesta@ apteekit.net. MÄNTTÄ-VILPPULA / vakituinen ja määräaikainen työsuhde Mänttä-Vilppulan 1. apteekissa, Mäntän apteekissa on avoinna kaksi farmaseutin paikkaa, joista toinen määräaikainen (opintovapaan sijaisuus). Aloitukset sopimuksen mukaan, toinen mielellään kevään aikana ja toinen esimerkiksi elo-syyskuulla. Myös keväällä valmistuva farmaseutti otetaan huomioon. Meihin voit tutustua tarkemmin osoitteessa www.mantanapteekki.fi. Lisätietoja saat apteekkari Marja Lehtoselta marja.lehtonen@apteekit.net tai puhelimitse 03-4747 326 (työ). Sähköpostitse voit laittaa tietoja itsestäsi myös muina aikoina, otamme yhteyttä, mikäli meillä ilmenee lisätyövoiman tarvetta. 1/2014 9

NYKARLEBY UUSIKAARELPYY ORIVESI PERÄSEINÄJOKI POLVIJÄRVI NYKARLEBY UUSIKAARLEPYY / sommarvikarie, kesätyö Nykarleby apotek söker tjänstvillig farmaceut eller provisorstuderande med farmaceutisk rättighet som sommarvikarie juni-augusti (kortare tid kan diskuteras). Vi är ett modernt apotek med Consis lagerrobot. Apoteket har Salix apoteksprogram och vi är öppet vardagar 9 18 och på lördag 9 15. Välkommen att jobba med trevliga arbetskamrater! Uudenkaarlepyyn apteekki etsii palveluhenkistä farmaseuttia tai farmaseutin oikeudet omaavaa proviisoriopiskelijaa kesälomasijaiseksi kesä-elokuuksi (lyhyempikin aika mahdollinen). Meillä on moderni ja avara apteekki, jossa on käytössä Consis-varastoautomaatti. Apteekkijärjestelmä on Salix. Apteekki on avoinna arkisin 9 18 ja lauantaisin 9 15. Asiakkaat ovat pääosin ruotsinkielisiä, joten hyvä ruotsinkielen taito on eduksi. Tule työskentelemään mukavaan työporukkaamme! Tag gärna kontakt: apotekare Mervi Björn tel. 050 577 3433 o. 06-722 0009 eller mervi.bjorn@apteekit.net. Ota yhteyttä: apteekkari Mervi Björn puh. 050 577 3433 ja 06-722 0009 tai mervi.bjorn@ apteekit.net. ORIVESI / pidempi työsuhde, kesätyö Orivedellä kesätöitä ja pidempi työsuhde. Oletko sinä oma-aloitteinen, reippaasti työhön tarttuva, asiakaspalveluhenkinen ja yhteistyökykyinen? Jos olet, puolen tunnin ajomatkan päässä Tampereelta, Orivedellä, sinulle on tarjolla kesätyötä farmaseuttina Oriveden apteekissa. Apteekkimme toimii Alkon ja S-marketin yhteydessä, uudehkoissa tiloissa. Olemme suoratoimitusapteekki, käytössämme ovat Salix-järjestelmä ja Apteekkiverkko ja kuulumme YTA-apteekkiketjuun. Työsuhde-edut ovat hyvät. Työn voit aloittaa vaikkapa heti toukokuun alussa tai sopimuksen mukaan ja työskennellä kesän tai pidempään. Tarvittaessa autamme asunnon etsinnässä. Vastaamme mielellämme kysymyksiisi puhelimitse ja vastaanotamme työhakemuksesi proviisorimme sähköpostiin: Proviisori Iida Svärd (iida.svard@apteekit.net) puh. 03-357 6800 tai 044-064 3260. PERÄSEINÄJOKI / kesätyö ja osa- tai kokoaikainen työ Peräseinäjoen apteekki (Seinäjoen 4. apteekki) hakee farmaseuttia tai farmaseutin oikeudet omaavaa proviisoriopiskelijaa kesätöihin. Työtä on mahdollista jatkaa syksyllä joko osatai kokoaikaisena eläkkeelle siirtyvän farmaseuttimme seuraajana. Apteekkimme on avoinna arkisin klo 9 17 ja lauantaisin klo 9 13. Tule tutustumaan leppoisaan maalaismaisemaan ja mukaviin työkavereihin! Kysy lisää ja ota yhteyttä: apteekkari Helena Keski-Hynnilä, puh. 050 378 1999 tai helena.keski-hynnila@apteekit.net POLVIJÄRVI / kesätyö Polvijärven apteekissa avoinna kesäsijaisuus farmaseutille tai farmaseutin oikeudet omaavalle proviisoriopiskelijalle. Toukokuun alusta syyskuun loppuun tai mikä tahansa ajanjakso siltä väliltä. Ota yhteyttä! p. 050 320 7823 tai eija.karvinen@apteekit.net 10 MEIDÄN APTEEKKI TYÖPAIKKALIITE

PORI PORVOO PÖYTYÄ RANTASALMI PORI / vakituisia työsuhteita Porin Puisto Apteekki muuttaa syksyllä Puuvillan ostoskeskukseen. Tässä vaiheessa tarvitsemme lisää farmaseuttista henkilökuntaa. Jos sinua kiinnostaa työskennellä uudessa modernissa apteekissa Porin keskustassa, ota yhteyttä apteekkari Satu Lambertiin satu.lambert@apteekit. net, puh 02-633 2313 tai proviisori Kati Holopaiseen puh. 02-633 3304. PÖYTYÄ / kesätyö Pöytyän Kyrön apteekissa kesätyöpaikka sopimuksen mukaan 2 3 kuukaudeksi opiskelijalle, jolla on farmaseutin oikeudet. Apteekki sijaitsee ysitien varrella n. 40 km Turusta Loimaan suuntaan. Käytämme Maxx-järjestelmää. Tervetuloa mukavaan työyhteisöömme vireään maaseutuapteekkiin. Yhteydenotot: apteekkari Eija Mäkipää, puh. 02 486 2045 tai sähköpostitse eija.makipaa@ pp.inet.fi PORVOO / kesätyö ja osa-aikatyö Haemme farmaseuttia tai farmaseutin oikeudet omaavaa proviisoriopiskelijaa kesätöihin Porvoon Kevätkummun apteekkiin. Lähiöapteekkimme sijaitsee Kevätkummun ostoskeskuksessa, jonne on esimerkiksi Helsingistä hyvät kulkuyhteydet. Tarjoamme joustavan ja lämminhenkisen 10 hengen työyhteisön ja mukavan asiakaskunnan. Meillä on käytössä MAXX-apteekkiohjelma ja apteekkimme on avoinna arkisin klo 8 20 ja lauantaisin klo 9 16. Arvostamme asiakaspalvelulähtöisyyttä, oma-aloitteisuutta ja ahkeruutta. Tarjoamme myös ilta- ja lauantaitöitä jo keväästä lähtien. Tiedustelut: apteekkari Rauni Kajaani tai proviisori Rita Heinonen puh. 019-661 5600 tai s-postilla kevatkummun_apteekki.porvoo@apteekit.net RANTASALMI / kesätyö Kesätöihin Rantasalmelle aktiiviseen kesäkuntaan! Tarjoamme kesätöitä farmaseutille/ farmaseutin oikeudet omaavalle opiskelijalle. Kuopioon matkaa 117 km, Savonlinnaan vajaat 50 km. Työt voi aloittaa touko- tai kesäkuun alusta, jatkuen 15.8. saakka (tai sopimuksen mukaan). Asunto järjestetään tarvittaessa. Apteekkimme on MAXX-suoratoimitusapteekki. Aukioloajat: arkisin 9 17, lauantaisin 9 13, sunnuntaisin suljettu. Jos olet kiinnostunut, niin ota yhteyttä ja kysy lisää: tuleva apteekkari Leena Laitinen (050 919 6290) tai proviisori Marja Huupponen (0400 338 884). 1/2014 11

RUOVESI SIMO SYSMÄ TAIVASSALO RUOVESI / kesätyö Ruoveden apteekissa kesätöitä tarjolla proviisorille, farmaseutille tai farmaseutin oikeudet omaavalle opiskelijalle kesä-heinäkuun ajaksi. Meillä on valoisat remontoidut tilat ja käytössä MAXX-ohjelma. Kuulumme YTA-apteekkiketjuun. Apteekkimme on avoinna ma-pe 9 18 ja la 9 14. Ruovesi on vilkas kesäpaikkakunta Pirkanmaalla. Etäisyys Tampereelle on noin 70 km sekä Virroille ja Orivedelle noin 40 km. Yhteydenotot apteekkari Tarja Kopra p. 03 476 3362 tai 040 534 2672 tai tarja.kopra@apteekit.net SYSMÄ / kesätyö Kesäksi Päijänteen Helmeen! Farmaseutille tai oikeudet omaavalle proviisoriopiskelijalle tarjolla kesätöitä pienellä mutta vireällä mökkipaikkakunnalla Päijänteen itärannalla. Sysmässä sinua odottavat mukava työporukka ja hyväntuuliset asiakkaat. Tarjoamme käyttöösi asunnon, työpaikkaruokailun sekä keltaisen Jopon! Mahdollisuus myös kesäisiin kulttuuririentoihin. Olemme avoinna ark. 8.30 17 ja la 9 14. Töitä tarjolla touko-syyskuun väliselle ajalle, sopimuksen mukaan. SIMO / kesätyö Huomio farmaseutti. Tule kesälomasijaiseksi Perämeren rannikolle Simon apteekkiin ja Kuivaniemen sivuapteekkiin 1.6. 30.8.2014 tai sopimuksen mukaan. Simo on 25 km Kemistä etelään. Meillä on moderni pieni maalaisapteekki, mukavat asiakkaat ja henkilökunta. Työtahti ei pinnaa kiristä, joten meillä ehdit perehtymään kaikkiin apteekin töihin, myös annosjakeluun ja lääkkeenvalmistukseen. Moccamasterilla piristetään päivää ja välillä herkutellaan suklaalla. Siinä ohessa voit kerätä kokeneilta kollegoilta sitä kuuluisaa hiljaista tietoa. Täällä on valmiiksi kalustettu ja varustettu asunto tarvittaessa käyttöösi. Meillä pärjää ujompikin, eikä ole pakko olla reipas ihan tavallinen riittää. Apteekinhoitoa voi saada kokemuksen mukaan. Tiedustelut ja palkkatoiveet apteekkari Heikki Pennanen heikki.pennanen@apteekit.net tai puh 040 762 3775 Yhteystiedot Apteekkari Liisa Eskelinen, 0400 460 890, liisa.eskelinen@apteekit.net ja Proviisori Heta Salo, *heta.salo@sysmanapteekki.fi. TAIVASSALO / pitkä sijaisuus Taivassalon apteekkiin haetaan toukokuun alusta alkaen proviisoria tai farmaseuttia äitiyslomasijaiseksi. Jos innostut pienen maaseutuapteekin tunnelmasta, lyhyistä aukioloajoista (9 17, la 10 14), tiiviistä työporukasta, hyvin toimivasta uusitusta apteekista (Salix) ja ystävällistä asiakkaista, olet tervetullut meille. Hakemukset osoitteeseen info@taivassalonapteekki.fi. Soita ja kysy lisää apteekkarilta (Sirkku Alaranta) tai proviisorilta (Saara Heininen) p. 02-878 175. 12 MEIDÄN APTEEKKI TYÖPAIKKALIITE

TURENKI TURKU ÅBO ULVILA TURENKI / kesätyö Turengin apteekissa kesätyöpaikka farmaseutille kesällä 2014 sopimuksen mukaan, osin työskentelyä myös Rengon sivuapteekissa, jossa pääset tutustumaan uuteen pd3-apteekkijärjestelmäänkin. Turengin apteekki on avoinna arkisin 9 19, lauantaisin 9 15, Rengon apteekki arkisin 9 17. Olet tervetullut työskentelemään kanssamme Vihreän ristin apteekkiin, jossa asiantunteva, luotettava ja ystävällinen asiakaspalvelu ovat toimintaamme ohjaavia tekijöitä. Kysy lisää riitta.andersin@turenginapteekki.fi, puh. 03-688 2204 tai 040 736 3913 TURKU ÅBO / keikkatöitä, inhoppare Turun Tuomiokirkkoapteekki hakee joukkoonsa toimeliaita keikkalaisia. Apteekin muuttaessa ja aukioloaikojen pidentyessä tarvitsemme jatkuvasti ilta- ja viikonlopputyöntekijöitä. Toukokuusta lähtien tulemme toimimaan aivan uusissa Apteekki-brändin tilakonseptin mukaisesti sisustetuissa tiloissa Hansatorin laidalla. Apteekissamme on käytössä MAXX- järjestelmä. Sinulta toivomme reipasta asiakaspalveluhenkistä asennetta ja kiitettävää suomen-, ruotsin- ja englanninkielentaitoa. Lisätietoja saat puhelinnumerosta: 02 279 1200 apteekkari Siv Eriksson, siv.eriksson@turuntuomiokirkkoapteekki.fi tai johtava farmaseutti Pauliina Olin, pauliina.olin@gmail.com Åbo Domkyrkoapotek söker nya driftiga inhoppare. Då apoteket flyttar, kommer öppethållningstiderna att utvidgas och vi kommer att ha ett ständigt behov av kvälls- och veckoslutspersonal. Från och med maj kommer vi att fungera i alldeles nya utrymmen vid Hansatorget, inredda enligt det nya Apoteksbrand konceptet. Vi använder oss av MAXX-apotekssystemet. Av dig förväntar vi oss ett glatt och serviceinriktat grepp, du har även utmärkta kunskaper i finska, svenska och engelska. Tillägsinformation fås på telefonnummer: 02 279 1200 av apotekare Siv Eriksson, siv.eriksson@turuntuomiokirkkoapteekki.fi eller ledande farmaceut Pauliina Olin, pauliina.olin@gmail.com ULVILA / vakituinen työsuhde ja kesätöitä Ulvilan apteekki hakee farmaseuttia vakituiseen työsuhteeseen. Haemme myös kesätyöntekijöitä, joilla farmaseutin oikeudet. Apteekkimme sijaitsee Ulvilassa kauppakeskus Hansassa. Porin keskustaan on matkaa 7 km. Apteekin kalusteet on uusittu keväällä 2013, käytössämme on MAXX-järjestelmä ja kuulumme Avainapteekki-ketjuun. Palvelemme asiakkaita arkisin klo 9 19 ja lauantaisin 9 15. Lisätietoja tehtävästä antaa proviisori Mari Ranta 02-538 8196 tai apteekkari Veli-Matti Lehtola 040-845 2005. 1/2014 13

VAASA VANTAA YLIKIIMINKI VAASA VASA / kesätyö, sommarvikarie Tervetuloa Vaasaan Suomen aurinkoisin kesätyökaupunki kutsuu sinua! Vaasan Vanha Apteekki tarjoaa nuorekkaan kesätyöpaikan farmasian opiskelijoille. Vaasa on sopivan kokoinen nuorekas yliopistokaupunki, missä polkaiset työsuhdefillarilla nopeasti vaikka STRÖMSÖn uimarannalle ennen tai jälkeen työpäivän. Työtehtävissäsi asiakaspalvelussa voit myös kokea ammatillisen kielikylvyn kouluruotsin pohjalta, mikäli et satu olemaan ruotsinkielinen. Icke hätä! Palvelemme päivittäin asiakkaitamme suomen, ruotsin ja englannin kielellä. Tarjoamme joustavat työajat mukavien työkaverien opastavassa parissa. Du är varmt välkommen till soliga Vasa! Kontakta mej snarast möjligt per telefon eller e-post och berätta om dej och dina framtidsplaner. Jos olet iloinen, palveluhenkinen tulevaisuuden apteekkiammattilainen, ota pikaisesti yhteyttä Anja-apteekkariin puh. 050 355 95 17 tai anja.borgmastars@apteekit.net ja kerro itsestäsi ja tulevaisuudensuunnitelmistasi. VANTAA / kesätöitä Vantaanportin apteekki hakee reippaita ja asiakaspalvelu- ja myyntihenkisiä farmaseutteja tai proviisoreja kesätöihin. Apteekkimme sijaitsee kauppakeskus Jumbossa ja on hyvien liikenneyhteyksien varrella. Olemme avoinna kauppakeskus Jumbon aukioloaikoina ark. 8 21, la 9 18 ja su 12 18. Meillä on käytössä Maxx-apteekkijärjestelmä. Liity rentoon ja nuorekkaaseen työporukkaamme ja otathan yhteyttä! Tarvittaessa autamme asuntojärjestelyissä. Lisätietoja: proviisori Johanna Kolehmainen p. 09-7743 780, vantaanportin.apteekki@apteekit.net YLIKIIMINKI / vakituinen työsuhde Ylikiimingin apteekissa haemme reipasta, asiakaspalveluhenkistä farmaseuttia vakituiseen työsuhteeseen. Jos pidät maalaisapteekin tunnelmasta suuren kaupungin kupeessa, viihtyisit varmasti meillä. Työnkuva on monipuolinen, sillä olemme pieni apteekki, jossa tehdään monipuolisesti erilaisia töitä. Soita, kysy lisää ja tule tutustumaan meihin! Yhteystietomme: Ylikiimingin apteekki, Harjutie 10 91300 Ylikiiminki, apteekkari Ahri Hirvonen p. 08 817 7221 (050 361 9656 iltaisin), ahri.hirvonen@ apteekit.net, 14 MEIDÄN APTEEKKI TYÖPAIKKALIITE

YLÖJÄRVI YPÄJÄ MIKKELI YLÖJÄRVI / kesätyö Ylöjärven 1. apteekki hakee farmaseuttia tai proviisoriopiskelijaa kesäksi töihin. Ylöjärvi on viihtyisä puutarhakaupunki ja apteekkimme sijaitsee aivan Tampereen rajan tuntumassa terveyskeskusta vastapäätä hyvien liikenneyhteyksien varrella. Olemme Ylöjärven suurin ja vanhin apteekki, aukioloaikamme ovat ma-pe klo 8.30 19, la klo 9 15 ja su klo 10 14. Henkilökuntaetunamme on mm. työpaikkaruokailu ja kuulumme Hyvän Mielen apteekkeihin. Katso lisätietoja kotisivuiltamme www.ylojarvenapteekki.fi. Tervetuloa viihtyisään työyhteisöömme! Tiedustelut: Apteekkari Hanna Gylling p. 040 758 7912, hanna.gylling@salnet.fi YPÄJÄ / kesätyö Ypäjän apteekki etsii kesä-elokuun ajaksi farmaseuttia tai farmaseutin oikeudet omaavaa kesätyöntekijää. Apteekissa SALIX. Apteekki on avoinna ma-pe 9 17 ja la 9 13. Ypäjä sijaitsee 25 km päässä Forssasta, 75 km Hämeenlinnasta ja noin 75 km päässä Turusta. Asunnon hankinnassa avustetaan. Kysy lisää apteekkari Ira Vuoksiolta p. 040-727 5720 tai 02-767 3150. Harjoittelupaikkoja farmasian opiskelijoille / MIKKELI Apteekki Stella Mikkelissä ottaa vuosittain oppilaita suorittamaan farmasian opintoihin kuuluvaa harjoittelua. Meille voi hakea opiskelijat kaikista kolmesta opiskeluyksiköstä (Helsinki, Kuopio, Åbo). Apteekki on valittu vuoden opetusapteekiksi vuonna 2007 (silloin nimellä Mikkelin Otso apteekki). Olemme jatkuvasti pyrkineet kehittämään harjoittelujaksoa mahdollisimman antoisaksi sekä oppilaalle että apteekille. Jos haluat tulevan harjoittelujaksosi olevan muutakin kuin olla kassalla särkylääketykkinä, ota yhteyttä niin katsotaan onko meillä vielä avointa paikkaa tarjolla siihen ajankohtaan! www.apteekkistella.fi www.facebook.com/apteekkistella Jos sopivaa paikka löytyi, ota rohkeasti yhteyttä toivomaasi apteekkiin. Yhteydenottoasi odotetaan. 1/2014 15

HYVÄÄ KESÄÄ!