VARASTOLUETTELO Aidat, verkot, ritilät ja kaideosat Teräspalvelukeskus
VARASTOLUETTELO Aidat, Verkot, Ritilät ja Kaideosat Teräspalvelukeskus TM-Rauta Oy on teräksen hankintaan, varastointiin ja myyntiin erikoistunut terästukkuliike. Yritys on palvellut suomalaisia konepajoja ja rakentajia jo vuodesta 1985. Tuotevalikoimaan kuuluvat muun muassa teräsputket ja palkit, kauppateräkset kuten latta-, kulma- ja pyöröteräkset, ponttiteräkset ja teräslevyt. Uusina tuotteina varastossa myös teräsritilät ja askelmat, työmaa-aidat sekä verkkolevyt. Yritys toimii globaalisti. Kansainvälinen luottoluokitusyhtiö Dun & Bradstreet on luokitellut TM-Rauta Oy:n korkeimpaan AAA-rating luokkaan vuodesta 2001. TM-Rauta Oy:n liiketoiminta on kasvanut jo usean vuoden ajan. Yrityksen varasto sijaitsee keskeisellä paikalla hyvien yhteyksien päässä Parkanossa. Hyvän sijaintinsa ansiosta asiakkaan tilaukset saadaan toimitettua täsmällisesti kaikkialle Suomeen. Parkanon varaston lisäksi yrityksellä on myyntikonttorit Oulussa ja Kuortaneella. TM-Rauta Oy hankkii teräkset suoraan terästehtailta kaikkialta Euroopasta. Teräkset voidaan toimit taa asiakkaalle joko suoraan terästehtaalta ilman välikäsiä tai Parkanon varastosta. Teräksen kilpailukykyisen hankinnan ja tehokkaan toimitusketjun turvaamiseksi yrityksellä on oma hankinta ja myyntiyksikkö Puolassa. Puolan yksikön kautta TM-Rauta valvoo terästoimitusten kilpailukykyä ja laatua Euroopasta. TM-Rauta ei halua olla suurin, mutta paras!
TYÖMAA-AIDAT SIIRRETTÄVÄ TYÖMAA-AITA Zn F2 Medium Sovituselementti Zn F2 Portti Zn F2 3 500 x 2 000 mm 2 200 x 2 000 mm 1 200 x 2 000 mm SIIRRETTÄVÄ TYÖMAA-AITA Zn F1 Standard 3 500 x 1 200 mm Juoksupyörä F-elementeille Sarana F-elementeille Aitakoroke/liitosrengas F-elementeille Liitoskappale F-elementeille Betonijalka 36 kg Pe-kierrätysmuovijalka 22 kg KP-30 Yhdistelmäkehikko F1/F2 (30 kpl elementtejä + jalat ja yläpään liitoskappaleet) Liuku- ja pyöröportit työmaa-aidoille tehdastoimituksena. NYLOFOR 2D RAL 7016 Antrasiitinharmaa RAL 6005 Vihreä Nylofor 2D 8/6/8 (50x200) 1 230 / 1 430 / 2 030 x 2 500 Tolppa D-Lox 60 x 40 x 1,5 (2,0) / 1 700 / 2 000 / 2 600 mm Peitelista 1 200 / 1 400 / 2 000 Kiinnitysruuvi D-Lox M8 x 60 mm 100 kpl/pss. Muut aitamallit ja käynti-/ajo-/liukuportit tehdastoimituksena.
ELÄINAIDAT Lammasverkko Zn 100/8/15 50 m Peltoverkko Zn 100/8/30 100 m Poroverkko Zn 120/9/30 100 m Poroverkko Zn 150/9/30 100 m Poroverkko Zn 170/9/30 75 m Hirviverkko Zn 200/17/15 50 m Kiinnityssinkilä 3 x 30 mm 5 kg/astia Kiinnityssinkilä 4 x 40 mm 5 kg/astia Lankaliitin Grippe Medium 2-3,25 mm Lankaliitin Grippe Large 3,15-4,25 mm Lankaliitin Pihdit Koiraverkko Zn 2 000 mm 20m VERKKOLEVYT MUSTA Expamet 199T Expamet 1579 Expamet 1294 Expamet 6156FT Expamet 2074FT Expamet 2089 Expamet 3396 Expamet 6360 Expamet 2496 Expamet 4897T 1 250 x 2 500 mm 1 220 x 2 440 mm, litistetty 1 220 x 2 440 mm, litistetty 1 220 x 2 440 mm SINKITTY Expamet 0524G Expamet 6831GFT 1 250 x 2 500 mm, litistetty RST Expamet 0798S 2500 x 1250 mm
SUOJAVERKOT HITSATUT 25 x 25 x 3 1 500 x 3 000 mm Sinkitty lanka 30 x 30 x 3 1 500 x 3 000 mm Sinkitty lanka/musta 30 x 30 x 3 1 250 x 2 500 mm Kuumasinkitty 40 x 40 x 3 1 000 x 2 400 mm Musta 40 x 40 x 3 1 500 x 3 000 mm Kuumasinkitty 40 x 40 x 4 1 500 x 3 000 mm Musta 50 x 50 x 3 1 000 x 2 400 mm Musta 50 x 50 x 4 2 000 x 3 000 mm Kuumasinkitty/musta 50 x 50 x 5 2 000 x 3 000 mm Kuumasinkitty/musta 100 x 100 x 5 2 000 x 3 000 mm Kuumasinkitty 30 x 30 x 3 1 000 x 3 000 mm RST AISI 304 50 x 50 x 4 1 000 x 2 000 mm RST AISI 304 YP- PAKOTETUT 20 x 20 x 3 2 500 x 2 000 mm Sinkitty 25 x 25 x 3 2 500 x 2 000 mm Sinkitty 30 x 30 x 3 2 500 x 2 000 mm musta PP-PAKOTETUT 8 x 8 x 1,6 2 500 x 2 000 mm Sinkitty (hissiverkko) 15 x 15 x 2 2 500 x 2 000 mm Sinkitty 30 x 30 x 3 2 500 x 2 000 mm Sinkitty 40 x 40 x 4 2 500 x 2 000 mm Sinkitty 50 x 50 x 4 2 500 x 2 000 mm Sinkitty REUNAPROFIILIT Verkkolevyn reunaprofiili UF7 19,05/3,30/3810 mm Verkkolevyn reunaprofiili UF9 19,05/5,08/3810 mm
RITILÄT TASORITILÄT Sileät 15 x 76/30 x 2 6 100 x 1 000 mm Kuumasinkitty/musta 34 x 38/25 x 3 6 050 x 1 000 mm Kuumasinkitty 34 x 76/25 x 3 6 100 x 1 000 mm Kuumasinkitty 34 x 38/30 x 3 6 100 x 1 000 mm Kuumasinkitty 34 x 76/30 x 3 6 100 x 1 000 mm Kuumasinkitty/musta 34 x 50/40 x 3 6 100 x 1 000 mm Kuumasinkitty 34 x 50/50 x 4 6 100 x 1 000 mm Kuumasinkitty SP 34 x 76/25 x 3 3 000 x 1 000 mm EN 1.4301 SP 34 x 76/30 x 3 3 000 x 1 000 mm EN 1.4404 Hammastetut 15 x 76/30 x 2 6 100 x 1 000 mm Kuumasinkitty/musta 34 x 76/30 x 3 6 100 x 1 000 mm Kuumasinkitty/musta 34 x 50/40 x 3 6 100 x 1 000 mm Kuumasinkitty ASKELMAT ZN, liukuturvaetulistalla 500 x 160 mm 600 x 200 mm 600 x 230 mm 600 x 260 mm 700 x 230 mm 700 x 260 mm 800 x 200 mm 800 x 230 mm 800 x 260 mm 800 x 300 mm 900 x 230 mm 900 x 260 mm 1 000 x 230 mm 1 000 x 260 mm 1 000 x 300 mm 1 200 x 230 mm 1 200 x 260 mm 1 200 x 300 mm
ZN, liukuturvaetulistalla ja hammastettu 600 x 200 mm 600 x 230 mm 800 x 230 mm 800 x 260 mm 900 x 230 mm 1 000 x 300 mmm PROFIILIRITILÄTASOT 120 x 40 x 40 x 2 mm 6m, Musta 240 x 40 x 40 x 2,5 mm 6m, Musta RITILÄKIINNIKKEET Tasoritilän kiinnike Zn Tasoritilän kiinnike Zn Tasoritilän kiinnike Zn Tasoritilän kiinnike HST 34 mm, perhonen 34 mm, perhonen+vastakappale prikka (jako 15 mm) 34 mm, perhonen RST-KAIDEOSAT KO-2060 KO-2061 KO-2062 KO-2063 KO-2064 KO-2066 KO-2067 KO-2068 KO-2069 KO-2072 KO-2073 KO-2074 KO-2075 KO-2078 Kaideputki 40 x 1,5 mm Kulma 90 astetta Kulma 30 astetta Kulma 45 astetta Liitoskappale Päätykiinnike Päätytulppa Seinäkannake ruuvilla- 60 mm laippa Seinäkannake M12 kiila-ankkurilla- 60 mm laippa Seinäkannake ruuvilla- 40 mm laippa Yläpään kiinnike Pystypilarin alapään kiinnike Pystypilarin juurihela d=90 mm Kannakkeen soikiolaippa
TM-RAUTA OY Porinkatu 2 39700 Parkano FINLAND puh +358 3 448 2206 myynti@tm-rauta.fi TM-RAUTA OY Kuortaneen toimipiste Yrittäjäntie 6 63100 Kuortane puh +358 400 841784 heikki.immonen@tm-rauta.fi TM-RAUTA OY Oulun toimipiste Takatie 6 90440 Kempele puh +358 400 814135 jukka-pekka.lehtola@tm-rauta.fi www.tm-rauta.fi TM-Rauta Oy ei halua olla suurin, mutta paras!