MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 3611 12 KOMOTTAVAARAN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Peter Johansson, Matti Maunu, Vesa Perttunen ja Ulpu Väisänen 3612 3 361207 361210 ROVANIEMI OIKARAINEN 361401 JYRHÄMÄVAARA 361109 361112 361303 INGINKIVALO KOMOTTAVAARA KAMPSA-AAPA 361108 361111 361302 KUUSIKKOLAMURI KAKARIJÄRVI NARKAUS 3 ISBN 999-999-999-9 URN:NBN:fi-fe999999 Rovaniemi 2002
SUOMEN MAAPERÄN KEHITYS Suomen maankamara koostuu ikivanhasta peruskalliosta eli kallioperästä ja sitä peittävistä maalajeista eli maaperästä. Maapeite ei ole yhtenäinen, vaan kallioperä on paikoin paljastuneena. Maapeitteen paksuus voi olla jopa 100 m, mutta keskipaksuus on vain 8,5 m. Maaperä on syntynyt maapallon kehityshistorian nuorimman kauden, kvartäärikauden aikana. Se alkoi 2-3 miljoonaa vuotta sitten ja ulottuu nykyaikaan asti. Kvartäärikaudella oli useita jääkausia, joiden aikana mannerjäätiköt peittivät laajoja alueita Pohjois-Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa. Jääkausien välisinä nk. interglasiaaliaikoina ilmasto oli nykyisen kaltainen tai jopa jonkin verran nykyistä lämpimämpi. Viimeisin jääkausi, jota kutsutaan Veiksel-jääkaudeksi, alkoi 120 000 vuotta sitten ja päättyi noin 10 000 vuotta sitten. Sen alkupuolella oli kaksi leudomman ilmaston jaksoa, interstadiaalivaihetta, joiden aikana mannerjäätiköt pienenivät. Pohjois-Euroopasta ne hävisivät lähes kokonaan. Suomen maaperä on pääosin syntynyt viimeisimmän jääkauden aikana ja sen jälkeen. Paikoin tavataan viimeistä jääkautta vanhempia jääkautisia sekä interglasiaalisia ja -stadiaalisia kerrostumia. Niitä tutkimalla on saatu kuva maamme kvartäärikautisesta kehityksestä. Mannerjäätikön toiminnan tuloksena, pääosin sen reunaosan alla, syntyi moreenia. Se on maamme yleisin maalaji, jota esiintyy kallioperää myötäilevänä peitteenä ja erilaisina moreenimuodostumina. Mannerjäätikön sulaessa valtavat vesivirrat eli jäätikköjoet koversivat erilaisia uomia. Ne myös kerrostivat lajittelemaansa soraa ja hiekkaa jäätikön alle harjuiksi (esim. Punkaharju) ja sen eteen suistoiksi eli deltoiksi (Salpausselät ovat sarja vierekkäisiä reunadeltoja). Mannerjäätikön sulaessa poistui maankuorta kuormittanut 2-3 kilometrin paksuinen jääkerros, jonka alas painama maankuori alkoi vähitellen kohota aiempaan asemaansa. Maankohoaminen oli aluksi nopeaa ja jatkuu yhä. Suurimmillaan maankohoaminen on Merenkurkussa, lähes metri ja pienimmillään Kaakkois-Suomessa, alle 20 senttimetriä sadassa vuodessa. Yli puolet maamme pinta-alasta oli painunut niin syvälle, että mannerjäätikön sulaessa vesi peitti alueita, jotka nykyään ovat kohonneet jopa yli 200 metriä nykyisen merenpinnan yläpuolelle. Tämän ns. ylimmän rannan alapuolelle kerrostui seisovassa vedessä muinaisissa Itämeren vaiheissa savea ja hiesua. Maankohoamisen vuoksi ylimmän rannan alapuolella esiintyy kohoumien rinteillä muinaisrantoja ja rantakerrostumia. Vedestä nousseella maalla joet kuluttivat ja kerrostivat hiekkaa ja hietaa jokivarsiin. Tuuli kuljetti ja kerrosti hiekkaa lentohiekkakinoksiksi eli dyyneiksi, joita esiintyy yleisesti jäätikköjoki- ja rantakerrostumilla. Alavilla veden vaivaamilla mailla alkoi soistuminen ja turpeen muodostuminen pian alueen vapauduttua jään tai veden peitosta. Näin kallioperää peittävä maakerros vähitellen saavutti nykyiset piirteensä, joita tällä hetkellä ihminen muokkaa voimakkaasti luonnonvoimien ohella.
1 KOMOTTAVAARAN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Sisällys ALUEEN YLEISKUVAUS (Peter Johansson) 2 Yleistä 2 KIVENNÄISMAAT 3 Kallioalueet 3 Moreenikerrostumat 3 Karkearakeiset kerrostumat 3 Hienorakeiset kerrostumat 4 ELOPERÄISET KERROSTUMAT (Matti Maunu) 4 Turvekerrostumat 4 POHJAVESI (Ulpu Väisänen) 4 Pohjaveden esiintyminen 4 Pohjaveden laatu 5 KIRJALLISUUTTA 5 Geologian tutkimuskeskus PL 96 (Betonimiehenkuja 4) 02151 ESPOO Puh. 020 550 20 Fax. 020 550 12 www.gsf.fi
2 ALUEEN YLEISKUVAUS (Peter Johansson) Taulukko 1. Maalajit hehtaareina ja prosentteina maa-alasta. Metrin syvyydessä kuvattu pohjamaa ja sen päällä oleva pintamaa on merkitty kaksoistunnuksella, esim. Ct/Mr tarkoittaa, että saraturvetta on alle 1 m hiekkamoreenin päällä. ha % Ka Kallio 150 1,6 Mr Hiekkamoreeni 5 385 55,3 Ct/Mr 443 4,6 St/Mr 12 0,1 KMrM Moreenikumpuja, hiekkamoreenia 1 666 17,1 Hk Hiekka 22 0,2 Ct/Hk 3 - Ht Karkea hieta 104 1,1 Ct/Ht 30 0,3 SrM Jäätikköjokimuodostuma (harju, delta) soravaltainen 4 - HHt Hieno hieta 19 0,2 Ct Saraturve 1 873 19,2 St Rahkaturve 33 0,3 Maa-ala yhteensä Vesi Kartta-alueen pinta-ala 9 743 ha 257 ha 10 000 ha Yleistä Komottavaaran alue sijaitsee Peräpohjolassa, Kemijokilaaksossa. Kartta-alue sijaitsee noin 15 kilometriä Rovaniemen keskustasta kaakkoon ja kuuluu Rovaniemen maalaiskuntaan. Pinnanmuodoiltaan se on vaara-aluetta, jossa korkeuserot vaihtelevat 77 ja 177 metrin välillä. Korkein kohta, 177 metriä, sijaitsee Jouttivaaran laella. Komottavaaran laki on noin 175 metrin korkeudella. Matalin kohta, 77 metriä, sijaitsee Kemijoen rannassa kartta-alueen koilliskulmassa. Asutus on keskittynyt Rovaniemi Ranua maantien varteen sekä Kemijoen rannalle. Kartta-alueelta ei ole havaintoja mannerjään virtaussuunnista. Lähialueilta tehtyjen uurremittausten sekä moreenin kivien suuntauslaskutulosten perusteella mannerjään viimeinen virtaussuunta oli lännestä itään eli suunnasta 270 o. Viimeistä jäätiköitymistä edeltäneen jäätiköitymisen aikana jäätikkö virtasi pohjoisluoteesta eteläkaakkoon. Uusimpien tutkimusten mukaan mannerjään reuna perääntyi Komottavaaran ympäristöstä länteen noin 10 200 vuotta sitten. Mannerjään hävittyä alue peittyi muinaisen Itämeren, Ancylusjärven peittoon. Ancylusvaiheen aikana Itämeri oli makeavetinen järviallas, joka oli erillään Atlantin valtamerestä. Jouttivaaran ja Komottavaaran laet nousivat saarina ulapan keskelle noin 9 800 vuotta sitten. Jäätikön häviämisen jälkeen tapahtuneen maankohoamisen seurauksena Itämeren ranta on siirtynyt 100 kilometriä lounaaseen, Kemiin. Tällä hetkellä maa kohoaa Komottavaaran alueella noin 6-7 mm vuodessa. Jäätikön häviämistä seuranneina vuosisatoina maankohoaminen lienee ollut yli kymmenkertainen. Sen seurauksena Itämeri vetäytyi alueelta ja Litorinameri-vaiheen alkaessa vedenpinnan korkeus Kemijokilaaksossa oli noin 90 metriä.
3 Viimeistään 8 000 vuotta sitten Kemijoki virtasi kartta-alueella nykyisessä uomassaan ja merenranta oli siirtynyt Rovaniemen lounaispuolelle. KIVENNÄISMAAT (Peter Johansson) Kallioalueet (Vesa Perttunen) Komottavaaran kartta-alue sijaitsee Peräpohjan liuskealueen koillisosassa. Alueen kallioperä koostuu runsaat 2 miljardia vuotta sitten kerrostuneista sedimenteistä ja laavakerroksista. Alueen etelä- ja lounaisosan kallioperä koostuu kvartsiitista, joka on alunperin hiekkana kerrostunut matalaan veteen. Varsinkin karttalehden länsiosassa näiden hiekkakerrosten joukossa on myös kalkkia, jonka edullinen vaikutus näkyy paikoin kasvillisuudessa. Hiekkakerrosten päälle on purkautunut basalttista laavaa. Karttalehden keski- ja koillisosan kallioperä on pääosin kiilleliusketta, jonka aines on kerrostunut syvään veteen hienojakoisena sedimenttinä; silttinä ja savena. Noin 1,9 miljardia vuotta sitten kaikki nämä kerrokset kovettuivat ja poimuttuivat kaltevaan asentoon. Kartta-alueen kallioperä on hyvin heikosti paljastunutta ja enimmäkseen moreenin peittämää. Laajin yhtenäinen kallioalue sijaitsee lehden koillisosan Komottavaarassa, joka koostuu savista ja epäpuhtaista hiekoista syntyneistä kiilleliuskeista ja gneisseistä. Komottavaaran kivissä on näkyvissä 1 2 cm kokoisia punaisia mineraalikyhmyjä, jotka ovat poimutuksen aikana syntyneitä granaattikiteitä. Lehden luoteisosan Paavonselässä sekä kaakkoisosan Jouttiselän alueella on hiekoista syntynyttä vaaleaa kvartsiittia ja punertavaa arkoosia, joissa on basalttisista vulkaanisista välikerroksista ja juonista syntyneitä tummia, muutaman metrin vahvuisia välikerroksia. Kalkkikiveä on paljastumana ja lohkareina Kalkkimaassa Rovaniemi-Ranua tien reunassa. Moreenikerrostumat (Peter Johansson) Kartta-alueen yleisin maalaji on moreeni, jota on noin 77% maa-alasta. Sitä esiintyy melko tasaisesti koko kartta-alueella. Moreenikerrostumat ovat synnyltään pääasiassa pohjamoreenia. Sitä peittää usein ohut, alle metrin pakuinen pintamoreenikerros. Ainekseltaan pohjamoreeni ja pintamoreeni ovat hiekkamoreenia. Vaarojen rinteillä moreenikerros on ohuempi kuin laaksoissa ja tasaisilla alueilla. Vaarojen rinteillä moreenin pinnassa on myös runsaasti kiviä ja lohkareita. Maaston painanteissa moreenia peittää usein myöhemmin kerrostuneet sara- ja rahkaturve. Moreenimuodostumia on runsas 17% maa-alasta. Niitä esiintyy varsinkin kartta-alueen lounais- ja länsiosassa, Vitsaselän, Hetekankaan ja jokilamminkankaan alueella sekä Jouttijärven etelä- ja kaakkoispuolella. Alueet koostuvat lyhyistä moreeniselänteistä, joista osa on suuntautunut poikittain jäätikön viimeistä virtaussuuntaa vastaan. Niiden välissä on myös suuntautumattomia moreenikumpuja. Moreenimuodostumien aineksen vaihteluista ei ole tarkempia tutkimuksia. Pinnaltaan ne ovat usein hyvin kivisiä ja lohkareisia, kuten Hetekangas ja Vitsaselkä. Runsas lohkareisuus vaikeuttaa metsäteiden rakentamista sekä moreeniaineksen käyttöä esimerkiksi tienrakennukseen. Karkearakeiset kerrostumat Kartta-alueella on karkearakeisia kerrostumia alle 2%. Niitä esiintyy kartta-alueen eteläreunalla, Jokilamminkankaalla, missä on noin 800 metriä pitkä, 100 metriä leveä ja 2 5 metriä korkea harjuselänne. Se on ainekseltaan soraa ja hiekkaa. Harjujakso syntyi mannerjään viimeisen sulamisvaiheen aikana runsaat 10 500 vuotta sitten. Harjuselänteelle ei ole löytynyt jatkeita, joten sen synty saattaa liittyä alueen kumpumoreenien syntyyn, jolloin soraa ja hiekkaa kasaantui jäätikön railoon.
4 Harjuselänteen reunalla on karkeata hietaa rantakerrostumana. Sitä syntyi muinaisen Itämeren rantavyöhykkeessä, aaltojen huuhtovan toiminnan tuloksena. Komottavaaran koillisrinteellä noin 120 metrin korkeudella on pyöristyneitä lohkareita ja kiviä. Ne ovat kasaantuneet rinteelle rantavoimien, kuten aallokon, myrskyjen ja talvisten jäiden rantaa vastaan aiheuttaman puristeen seurauksena. Kemijokilaaksossa sekä Konttijoen varrella on jokikerrostumia, joiden aines on hiekkaa ja karkeaa hietaa. Jokikerrostumat ovat tasaisia tai loivasti jokeen viettäviä alueita. Aikoinaan ne raivattiin pelloiksi tai niityiksi. Nykyisin laidunnuksen vähentyessä osa jokikerrostumista on muuttunut lehtipuuvaltaisiksi metsiksi tai pajua kasvaviksi pensaikoiksi. Kemijokivarressa hiekkainen ja hietainen aines on osaksi tulvakerrostumia, joita joki on kuluttanut ja kuljettanut kasaten sitä uudelleen alavirtaan. Hiedan ja hiekan kulkeutumista tapahtuu varsinkin tulvaaikoina, jolloin veden virtaus on nopeaa. Keväisin jäiden lähdön aikaan virran mukana kulkevat jäälohkareet kuluttavat rantapenkkoja ja muuttavat rannan paikkaa. Hienorakeiset kerrostumat Kartta-alueella on hienorakeisia kerrostumia alle 1%. Niitä esiintyy kartta-alueen lounaiskulmassa, Konttijoen sivujoen, Pikkuojan varrella olevassa metsikössä. Ainekseltaan hienorakeiset kerrostumat ovat hienoa hietaa. ELOPERÄISET KERROSTUMAT (Matti Maunu) Turvekerrostumat Turve on suokasvien jäänteistä maatumalla syntynyt eloperäinen maalaji. Turpeen ominaisuudet määräytyvät kasvilajikoostumuksen ja maatumisasteen mukaan. Tärkeimpiä turvetta muodostavia kasvilajiryhmiä ovat rahka- ja lehtisammalet, sarat ja suolla kasvavat puuvartiset kasvit. Turpeen eloperäisen aineksen osuus on yleensä yli 90 % ja tuhkapitoisuus pieni. Komottavaaran kartta-alueella on eloperäisiä kerrostumia 2 394 ha eli 24,5% maa-alasta, mikä on hieman vähemmän kuin muualla Etelä-Lapissa. Lukuun sisältyyy ohutturpeisia alle metrin paksuisia kerrostumia 488 ha. Kerrostumat ovat lähes täysin ravinteikkaiksi, saravaltaisiksi kartoitettuja. Vähäravinteisia, rahkavaltaisia alueita on vain vajaat 1 % maaalasta. Turvetta esiintyy myös laajoilla alueilla hyvin ohuena peittävänä kerroksen muiden maalajien päällä. Kartoituksen yhteydessä ei ole suoritettu yksityiskohtaisia turvetutkimuksia, joten turvekerrostumien määrästä ja laadusta sekä turveteollisesta merkityksestä ei ole tietoa. Alueen soita on ojitettu metsätalouden tarpeita varten ja osin otettu maatalouskäyttöön. Kartta-alueen suot kuuluvat alueellisesti Perä-Pohjanmaan aapasoiden alavyöhykkeeseen. Suotyypeiltään ne ovat yleensä erityyppisiä nevoja ja rämeitä. Soistuminen ja turpeen muodostuminen ovat alkaneet melko pian alueen vapauduttua jääkauden jälkeisestä vesipeitteestä maaston painanteissa ja heikosti vettäläpäisevillä alueilla. POHJAVESI (Ulpu Väisänen) Pohjaveden esiintyminen Pohjavettä syntyy, kun sade- ja sulamisvesiä imeytyy maaperään. Pohjaveden muodostumiseen vaikuttavat eniten sateen määrä ja voimakkuus, haihdunta, lumen osuus sadannasta ja roudan kesto. Pohjavedeksi imeytyvän veden määrään vaikuttavat kasvillisuus, maanpinnan muodot, pintakerroksen kosteus, maalajien raekoko, kerrosrakenne ja tiivistyneisyys. Pohjavettä varastoituu eniten huokoisiin ja paksuihin hiekka- ja sorakerrostumiin, kallioperässä ruhjeisiin ja rakoihin. Pohjamoreenin hienoainespitoisuus on yleensä niin suuri ja rakenne tiivis, että sen pohjavesi riittää vain talokohtaiseen käyttöön.
5 Kartta-alueella ei ole pohjaveden muodostumisen kannalta merkittäviä hiekka- ja sorakerrostumia. Moreenialueilla pohjavettä on kuitenkin riittävästi yksityistalouksien tarpeisiin. Pohjaveden pinta on havaintojen mukaan lähellä maanpintaa, 0,5-2 metrin syvyydessä. Siihen on syynä kaivojen sijainti lähellä järven tai joen rantaa. Pohjaveden laatu Pohjaveden laatuun vaikuttavat maaperään imeytyvän veden sisältämät suolat, maa- ja kallioperän rakenne ja koostumus. Pohjaveteen liuenneiden aineiden määrä kasvaa viipymän pidetessä. Moreenin pohjavedessä liuenneiden aineiden määrä on yleensä suurempi kuin vettä hyvin johtavien, lajittuneiden ja karkearakeisten maalajien pohjavedessä. Kartta-alueelta on analysoitu kuusi pohjavesinäytettä, joista viisi on otettu kuilukaivoista ja yksi luonnontilaisesta lähteestä. Vedet ovat lievästi happamia tai lähes neutraaleja, pharvot ovat 6,1-6,8. Tutkitussa lähteessä ja yhdessä kaivossa ph-arvo on suositeltua alempi (suositus ph:lle 6,5-9,5). Anionien ja veteen liuenneiden alkuaineiden, myös raskasmetallien, pitoisuudet ovat pieniä. Kaivojen veden laatua huonontaa veden värillisyys ja yhdessä kaivossa suosituksia suurempi KMnO 4 -luku, joka ilmaisee humuspitoisten pintavesien pääsyä kaivoon. KIRJALLISUUTTA Alalammi, Pentti (toim.) 1992. Suomen kartasto, Vihko 123-126, Geologia. 5. laitos. Helsinki: Maanmittaushallitus ja Suomen Maantieteellinen Seura. 58 s., 3 liitekarttaa. Britschgi, R. & Gustafsson, J. (toim.) 1996. Suomen luokitellut pohjavesialueet. Suomen ympäristö. Luonto ja luonnonvarat. Suomen ympäristökeskus. 387 s. Haavisto, Maija (toim.) 1983. Maaperäkartan käyttöopas 1 : 20 000, 1 : 50 000. Geologinen tutkimuslaitos. Opas 10. 80 s. Saarnisto, M. 1981. Holocene emergence history and stratigraphy in the area north of the Gulf of Bothnia. Annales Academiae Scientiarum Fennicae A III 130. Helsinki. 42 s. Salonen, V.-P., Eronen, M. ja Saarnisto, M. 2002. Käytännön maaperägeologia. Turku: Kirja- Aurora. 237 s. Sosiaali- ja terveysministeriö 2000. Päätös talousveden laatuvaatimuksista ja valvontatutkimuksista 19.5.2000. STMp 461/00.
MAAPERÄKARTAT Suomen maaperä 1 : 1 000 000, painettu 1984 (sisältyy myös Suomen kartaston vihkoon 123-126, Geologia) esittää maaperää värein ja symbolein syntytavan mukaan luokiteltuina geologisina muodostumina. Kartta on saatavissa myös numeerisena. Suomen ja Venäjän Federaation luoteisosan maaperä ja sen raaka-ainevarat 1 : 1 000 000, painettu 1993 kahtena karttalehtenä. Kartassa esitetään maaperägeologisten muodostumien ohella tärkeimmät kvartäärikerrostumien hyödyntämiskohteet. Kartta on saatavissa myös numeerisena. Suomen Geologinen Yleiskartta 1 : 400 000. Maaperäkartta. Painettu Etelä- ja Keski-Suomen osalta vuosina 1906-1953 vanhan yleiskartan pohjalle (9 lehteä kantakartaston vanhan lehtijaon mukaan) ja Pohjois-Suomen osalta vuosina 1963-1986 uuden yleiskartan pohjalle (13 lehteä uuden lehtijaon mukaan). Monivärinen kartta esittää maaperää osin geologisina muodostumina ja osin maalajialueina ja antaa karkean kuvan maaperän rakenteesta ja maalajien jakaumasta maakuntatasolla. Kartta puuttuu kapealta itä-länsisuuntaiselta vyöhykkeeltä, suunnilleen Oulun korkeudelta ja aivan maan eteläisimmästä osasta. Vanhimmissa maaperäkartoissa on pohjakartasta ja työmenetelmistä johtuvia puutteellisuuksia. Suomen Geologinen kartta 1 : 100 000. Maaperäkartta. Vuoteen 2000 mennessä karttoja on painettu lähinnä Etelä-Suomesta 77 kpl. Monivärinen kartta esittää geologisia muodostumia ja maalajeja yleiskarttaa yksityiskohtaisemmin. Useimmista kartoista on saatavina myös karttalehtiselostukset. Lähes kaikki karttalehdet ovat saatavissa myös numeerisessa muodossa. Maaperäkartta 1 : 20 000 ja 1 : 50 000. Vuoteen 2000 mennessä on maastamme kartoitettu kolmasosa. Moni- tai yksiväristä, peruskarttapohjalle painettua maaperäkarttaa kääntöpuolelle painettuine selostuksineen on valmiina 552 kpl ja sen lisäksi yksinomaan digitoituna noin 300 kpl. Pohjois-Suomen kartat on pääosin julkaistu 1 : 50 000 mittakaavassa. Tekeillä oleva kartta-aineisto numeeristetaan, samoin tehdään myös painetutulle kartta-aineistolle. Maaperäkartat ja niihin liittyvät tiedot ovat saatavissa erilaisina tulosteina tai siirtotiedostoina. Tietoja voidaan käyttää maankäytön suunnittelussa, maankamaran raaka-ainevarojen selvittelyssä yms. MAAPERÄKARTOITUSPALVELUT Geologian tutkimuskeskus tekee maksullisena palveluna suurimittakaavaisia ja temaattisia (1 : 2 000 1 : 10 000) maaperäkartoituksia, joissa otetaan huomioon tilaajan erityistarpeet. Kartoituksen yhteydessä tehdään kairauksia ja geofysikaalisia mittauksia tilaajan toivomassa laajuudessa. Yksityiskohtaisia tietoja maa-aineksista, turvevaroista ja pohjavesitutkimuksista voi tiedustella Geologian tutkimuskeskuksesta. Numeerisia perustietoaineistoja on saatavissa paikkatietojen yhteiskäytön kautta tai suoraan GTK:sta erilaisina siirtotiedostoina. Teemakarttoja pystytään tuottamaan alueilta, missä geologisen kartoitustiedon määrä on riittävän kattavaa ja monipuolista. GTK:n yhteyshenkilöt selvittävät edellytykset teemakarttojen tuottamiseen. Lisätietoja maaperäkartoista Etelä-Suomen aluetoimisto PL 96 (Betonimiehenkuja 4) 02151 ESPOO Puh. 020 550 20 Fax. 020 550 12 Väli-Suomen aluetoimisto PL 1237 (Neulaniementie 5) 70211 KUOPIO Puh. 020 550 30 Fax. 020 550 13 Pohjois-Suomen aluetoimisto PL 77 (Lähteentie 2) 96101 ROVANIEMI Puh. 020 550 40 Fax. 020 550 14 Internet: karttaluettelot: www.gsf.fi/info/maps paikkatietopalvelut: www.gsf.fi/domestic/paikkati.htm