Posti- ja logistiikka-alan unioni. Koulutusopas



Samankaltaiset tiedostot
Posti- ja logistiikka-alan unioni PAU. Koulutusopas

Opi työelämän perusasiat ilmoittaudu PAUn järjestökursseille 3. PAUn omat kurssit vuonna Edunvalvojien koulutuskartta 5

Sisältö. Peruutukset. Ota yhteyttä. Ilmoita aina heti, ellet pääsekään kurssille. Yhteystiedot ja peruutusehdot 2. ilmoittaudu koulutukseen 3

OTA TALTEEN! KOULUTUSOPAS

Osastojen sihteerien, jäsensihteerien ja urheiluvastaavien koulutuspäivät 1 pv

AMMATTIOSASTOJEN KOULUTUS 2017

KILJAVAN OPISTON KURSSiKALENTERI 2015

Työnantajan tuen piiriin kuuluva koulutus vuonna JHL

Työnantajan tuen piiriin kuuluva koulutus vuonna JHL

AMMATTILIITTO PRON LUOTTAMUSHENKILÖKOULUTUKSET 2019

Työnantajan tuen piiriin kuuluva koulutus vuonna JHL

Yleinen järjestökoulutus:

KOULUTUKSET Ilmoittautumisen yhteydessä kerro syntymäaikasi, erikoisruokavaliosi ja huonekaveritoiveesi.

Yleiskirjeen 16/2012 liite 4

ELINKEINOELÄMÄN KESKUSLIITTO EK KURSSILUETTELO 1 SUOMEN AMMATTILIITTOJEN KESKUSJÄRJESTÖ SAK

Koulutus on tarkoitettu henkilöstönedustajalle (lm ja tsv) ja varahenkilölle.

KTV RY:N AY-KOULUTUSTILAISUUDET VUONNA 2006 Kunta-alan ammattiliitto KTV ry (JHL-Julkisten ja hyvinvointialojen liitto)

Hyvä JHL:n jäsen, TERVETULOA TSL:n koulutuksiin myös vuonna 2016

JÄRJESTÄJÄ AIKA PAIKKA KURSSI LUOTTAMUSMIESKOULUTUS JHL ry Raasepori Edunvalvonnan ja yhteistoiminnan johdantokurssi, 5 pv

ELINKEINOELÄMÄN KESKUSLIITTO EK KURSSILUETTELO 1 SUOMEN AMMATTILIITTOJEN KESKUSJÄRJESTÖ SAK

ELINKEINOELÄMÄN KESKUSLIITTO EK KURSSILUETTELO 1 SUOMEN AMMATTILIITTOJEN KESKUSJÄRJESTÖ SAK

Yksityisen sosiaalialan palkallisiksi hyväksymät kurssit vuodelle 2015

Osallistumisoikeus ay-koulutukseen: työehtosopimus 12 Luku 5

KOKOUSKUTSU. Tapahtumia Osaston toimikunta 2011

SÄHKÖLIITON KURSSIT 2014

KT Yleiskirjeen 14/2014 liite 2

YLEISKIRJE A 1/ Sisältää: 1. Luottamusmieskurssit 2. Kirkon työmarkkinalaitoksen yleiskirjeet vuonna 2010

TYÖPAIKKOJEN JA AMMATTIOSASTOJEN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN KOULUTUSKYSELY

KT Yleiskirjeen 15/2015 liite 2

Yksityinen sosiaalipalveluala. Työnantajan tuen piiriin kuuluva koulutus vuonna YHTEENVETO ESITYKSEEN SISÄLTYVISTÄ KURSSEISTA

Yksityisen sosiaalipalvelualan ammattiyhdistyskoulutus Luottamusmiesten peruskoulutus ja neuvottelupäivät Neuvottelutulos

Kohderyhmänä työnantajan edustajat ja luottamushenkilöstö.

Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ry Ay-koulutustilaisuudet vuonna 2010

ELINKEINOELÄMÄN KESKUSLIITTO EK KURSSILUETTELO 1 (12) SUOMEN AMMATTILIITTOJEN KESKUSJÄRJESTÖ

KILJAVAN OPISTON KURSSIT 2017

TTK kouluttaa. / Koulutuskalenteri Koulutus- ja kehittämispalvelut

TSN:n luottamusmiesten peruskoulutus ja neuvottelupäivät

ELINKEINOELÄMÄN KESKUSLIITTO EK KURSSILUETTELO 1 SUOMEN AMMATTILIITTOJEN KESKUSJÄRJESTÖ SAK

Yleiskirjeen 18/2013 liite 4

JULKISTEN JA HYVINVOINTIALOJEN LIITTO JHL RY AY KOULUTUSTILAISUUDET VUONNA 2007

AMMATTILIITTO PRO ry Koulutuskalenteri 2017 Sivu 1 (5) VIESTINNÄN KESKUSLIITTO. Osallistumisoikeus ay-koulutukseen: työehtosopimus 12 Luku 5

Luottamusmieskurssit. Seurakunnille

Ammattiliitto Nousu ry KOULUTUSOHJELMA 2016

Tehy ry KUNTASEKTORIN AY-KOULUTUSTILAISUUDET VUONNA

NOUSUN KOULUTUSOHJELMA VUONNA 2015

Muutokset hyväksyttyyn vuoden 2015 ay-koulutukseen/ JUKO ry

Järjestäjä Kurssi Aika Paikka JHL ry Edunvalvonnan ja yhteistoiminnan johdantokurssi (5 pv)

TSN koulutus 2015 /Yksityinen terveyspalveluala. Luottamusmiesten peruskoulutus ja neuvottelupäivät Neuvottelutulos

1. Luottamusmieskurssit

Raportointi: Vuoden 2015 tulokset

Järjestäjä Kurssi Aika Paikka

Yksityisen sosiaalipalvelualan ammattiyhdistyskoulutus 2019

Hallituksen kokoukset puheenjohtaja hallitus 4-5 kertaa vuodessa / tarvittaessa. Kevätkokous hallitus kaikki osaston jäsenet

AMMATTIYHDISTYSLIIKKEEN KURSSIHAKEMUS OPINTOVAPAA- JA OPINTOTUKIHAKEMUS

VARMUUTTA - VOIMAA - VERKOSTOITUMISTA. Rakennusliiton koulutukset 2015

ELINKEINOELÄMÄN KESKUSLIITTO EK KURSSILUETTELO SUOMEN AMMATTILIITTOJEN KESKUSJÄRJESTÖ (13)

Luottamusmiesten perusopinnot 1 ja

Vakuutusalan palkalliset koulutukset vuonna

1. Luottamusmieskurssit


Luottamusmieskurssit. Seurakunnille

Förtroendemannakurser 2013

AMMATTIYHDISTYSLIIKKEEN KURSSIHAKEMUS OPINTOVAPAA- JA OPINTOTUKIHAKEMUS

AMMATTIYHDISTYSLIIKKEEN KURSSIHAKEMUS OPINTOVAPAA- JA OPINTOTUKIHAKEMUS

Förtroendemannakurser

Förtroendemannakurser

Yksityisen sosiaalipalvelualan ammattiyhdistyskoulutus Luottamusmiesten peruskoulutus ja neuvottelupäivät Neuvottelutulos

Rakennusalan työsuojelun peruskurssi

Förtroendemannakurser

Reitti KOULUTUSOPAS OTA TALTEEN, voimassa koko vuoden. Posti-ja logistiikka-alan unioni PAUn jäsenlehti Reitti 1

TOIMIHENKILÖIDEN NEUVOTTELUJÄRJESTÖ TNJ RY:N AY-KOULUTUSTILAISUUDET VUONNA 2004

Ensihoitopalvelualan ammattiyhdistyskoulutus 2019

Yksityisen terveyspalvelualan ammattiyhdistyskoulutus koulutus Luottamusmiesten peruskoulutus ja neuvottelupäivät

JÄSENTIEDOTE 2 / 2017

Metsäteollisuus ry:n ja Paperiliitto r.y.:n sekä Metsäteollisuus ry:n ja Sähköalojen ammattiliitto ry:n välillä hyväksytyt kurssit vuonna 2019

TOIMIHENKILÖIDEN NEUVOTTELUJÄRJESTÖ TNJ RY:N AY-KOULUTUSTILAISUUDET VUONNA 2004

AMMATTIYHDISTYSLIIKKEEN KURSSIHAKEMUS OPINTOVAPAA- JA OPINTOTUKIHAKEMUS

1. Luottamusmieskurssit

KT Yleiskirjeen 22/2008 liite 6

TIETOKONEEN KÄYTÖN PERUSKURSSI

KT Yleiskirjeen 15/2015 liite 5

KT YLEISKIRJEEN 23/2006 LIITE 6

Työnantajan tuen piiriin aktiivien kuuluva koulutus vuonna JHL

Ateriakustannusten korvaus Ateriakorvauksen suuruus vuonna 2008 on 22,81 euroa/kurssipäivä.

KURSSILUETTELO EK SAK KOULUTUSTYÖRYHMÄSSÄ HYVÄKSYTYT KILJAVAN OPISTON KURSSIT VUONNA 2016

Sisältö: Tehtävät, rooli, asema, perustiedot työehtosopimuksesta, palkkausjärjestelmästä, työpaikkatoiminnasta ja paikallisista sopimuksista

EK SAK KOULUTUSTYÖRYHMÄSSÄ HYVÄKSYTYT KILJAVAN OPISTON KURSSIT VUONNA Luottamusmiesten peruskurssi (3 pv + 2 pv, 5 pv) Kiljavan opisto

KT Yleiskirjeen 13/2016 liite 2 1 (14)


TNJ RY:N AY-KOULUTUSTILAISUUDET VUONNA 2006

TSN/ Yksityinen sosiaalipalveluala ammattiyhdistyskoulutus koulutus 2012

JYTY RY:N AY-KOULUTUSTILAISUUDET VUONNA 2011

Liiton kurssit, osastokurssit, opistokurssit: kurssisihteeri PL Tampere

KOULUTUS JYTYSSÄ 2015 WWWJYTYLIITTOFI

TEHY RY:N AY-KOULUTUSTILAISUUDET VUONNA 2008

VARMUUTTA VOIMAA VERKOSTOITUMISTA KOULUTUKSET 2017

KT Yleiskirjeen 22/2008 liite 4. Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ry:n ay-koulutustilaisuudet vuonna 2009

Yhteistyöllä vahva liitto

2012 ASKELia OSAAMISEEN

YHL:n koulutukset henkilöstön edustajille vuonna 2019

Transkriptio:

Posti- ja logistiikka-alan unioni 2014 Koulutusopas

Sisällys 3 Opi työelämän perusasiat lähde kursseille! 4 PAUn omat kurssit aikajärjestyksessä 5 Liiton koulutus edunvalvojille Edunvalvonnan ja yhteistoiminnan kurssi Luottamusmieskurssi Puheenjohtajien neuvottelupäivät Pääluottamusmiesten koulutuspäivät Pääluottamusmiesten ja työsuojeluvaltuutettujen koulutuspäivät Työehtojen peruskurssi Työoikeuden kurssi Työsuojelun peruskurssi Työsuojelun jatkokurssi Työsuojeluvaltuutettujen koulutuspäivät PAUn edunvalvojien alakohtaiset koulutuspäivät Lyhytkursseja osastoille 12 Työväen Sivistysliiton kurssit 2014 Järjestöjohtaminen Ammattiosaston ja yhdistyksen koulutusvastaavat Irti jännityksestä esiintymistaidon kurssi Valmistaudu ja vakuuta puhetaidon kurssi Kirjoittamisen taito verkkokurssi Monikulttuurisuus ja erilaisuuden hyväksyminen Pipo kiristää vai kiristääkö? Työhyvinvoinnin jäljillä Aikaa itselle omat valinnat hyvinvointiin Ammattiosaston asiakirjat kuntoon Ammattiosaston kotisivut Sosiaalinen media ammattiosaston viestinnässä Ideellt ledarskap i fackföreningar 15 Yhteystietoja 7 Edunvalvojien koulutuskartta 8 Opistojen koulutus edunvalvojille Kuukauden kurssi Minä ja työyhteisöni muutoksessa Työoikeuden täydennyskurssi Ulkoistaminen, alihankinta ja vuokratyö Viranomaisyhteistyön ABC Yhteisten työpaikkojen turvallisuus 10 Koulutusta kaikille jäsenille Esimiesten työehtoviikonloppu Nuorisokurssi Ammattiosaston viestintäpäivä Tunne liittosi, tiedä oikeutesi Selkoa sopimuksista Svenskspråkig organisationskurs Lär dig känna dina arbetsvillkor 11 Opistojen järjestökoulutus Ammattiosaston tilin- ja toiminnantarkastajien kurssi Atk-kirjanpitokurssi yhdistyksille Epäasiallisen kohtelun raamit Neuvottelutaidon kurssi Puheenjohtaja- ja sihteerikurssi Taloudenhoitajien peruskurssi Taloudenhoitajien täydennyskurssi Taseri-kirjanpidon jatkokurssi Toimivat ja terveelliset työajat Ota tämä opas talteen! 2

Opi työelämän perusasiat ilmoittaudu PAUn järjestökursseille! PAUn tarjoama koulutus vuodelle 2014 on loistava jäsenetu, joka sinun kannattaa hyödyntää sekä tiedon että taidon kartuttamiseksi. Koulutuspaketissamme on kaikille jäsenille ja aktiiveille sopivia kursseja. Säilytä tämä opas, tee itsellesi koulutussuunnitelma tai tehkää se ammattiosastonne jäseniä varten yhdessä. Lähde mukaan oppimaan! Järjestökoulutus koulutusta kaikille jäsenille Järjestökoulutuksen tavoitteena on antaa jäsenelle valmiudet toimia ja vaikuttaa niin omassa ammattiosastossaan kuin yhteiskunnassakin. Sekä liiton omat että Kiljavan opiston järjestökurssit, joilta liitto on varannut oppilaspaikkoja, on esitelty tässä kalenterissa. Liitto maksaa näiden kurssien osallistujien kurssimaksut, majoittumiset, ruokailut ja kohtuulliset matkakulut. Kannattaa huomata, että Kiljavan opiston tarjonnasta vain ne, jotka PAUn koulutuskalenterissa on esitelty, ovat liiton tukemia. Arkipäivinä pidettäville järjestökursseille osallistumista varten työnantaja myöntää mahdollisuuksiensa mukaan palkatonta toimivapaata. Tällaiseen koulutukseen osallistuminen ei vähennä sen vuoden vuosilomaoikeutta, jos koulutusta on saman lomanmääräytymisvuoden aikana enintään 30 päivän ajan. Pääsääntöisesti työnantaja ei maksa palkkaa järjestökurssien ajalta. PAU maksaa arkipäivinä pidettäville Kiljavan järjestökurssin osanottajalle kurssirahaa ja stipendiä, joka on SAK:n suositusten mukaisesti viiden päivän ajalta yhteensä 358,26 e. Lyhyemmiltä kursseilta maksetaan päivärahaa ja stipendiä päivien lukumäärään suhteutettuna. Työväen Sivistysliiton kurssit Liitto tarjoaa jäsenilleen kouluttautumisvaihtoehdoksi myös tässä kalenterissa esitellyt TSL:n kurssit. Liitto maksaa osallistujan kurssimaksut täysihoitoineen sekä rajoitetusti matkakuluja. Katso tarkemmin ao. kurssien esittelytekstistä. Lyhytkursseja osastoille Osastot voivat tilata liitolta lyhytkursseja esimerkiksi kokoustekniikasta, toimikunnan kokoustyöskentelystä tai työttömyysturvasta. Ajankohta voidaan sopia viikonlopuksi tai illaksi. Näitä muutaman tunnin kursseja voi suositella myös toimikuntien tai osaston kokousten asiapitoiseksi ohjelmaksi. Edunvalvojien koulutus Jos olet Posti- ja logistiikka-alan unionin paikallisosaston puheenjohtaja, luottamusmies, varaluottamusmies tai työsuojeluedustaja, olet oikeutettu työaikana tapahtuvaan ammattiyhdistyskoulutukseen erikseen työnantajayhtiöiden kanssa sovittavien vuosittaisten koulutussuunnitelmien puitteissa. Kurssiajalta työnantaja maksaa osallistujan palkan, muut välttämättömät kurssikulut maksaa liitto. Tässä koulutuskalenterissa on ryhmitelty erikseen sekä Kiljavan opiston että liiton järjestämät, PAUn edunvalvojien osaamisen kehittämiseksi suunnitellut niin sanottuun sopimuskoulutukseen kuuluvat kurssit. Matkustusohjeet ja ilmoittautuminen Kurssikutsun mukana saat aina matkustusohjeet ja tiedot matkakustannusten korvausmääristä. Kursseille ilmoittautuminen Koulutukseen on kätevintä ja nopeinta ilmoittautua liiton verkkosivuilla olevan linkin kautta (Sähköinen jäsenpalvelu) niin pitkään kuin kurssin nimi on siellä näkyvissä. Saman linkin kautta voit täydentää tietojasi liiton jäsenrekisterissä ja tarkistaa mitä kursseja olet jo käynyt. Voit myös käyttää liiton kurssihakemuslomaketta vanhaan malliin ja lähettää sen täytettynä liiton toimistoon osoitteella PAU ry Koulutusasiat, John Stenbergin ranta 6, 00530 Helsinki. Lomakkeita saat ammattiosastosi koulutusvastaavalta tai luottamusmieheltäsi. Kiljavan opiston järjestämien kurssien kutsut lähetetään opistolta. Kurssille hyväksyminen ja kutsu Huomaa, että kurssihakemuslomakkeen täyttäminen viimeiseen ilmoittautumispäivään mennessä ei vielä varmista pääsyä kurssille. Kun sovit opintovapaasta työnantajasi kanssa, kerro että oppilasvalintojen jälkeen opisto lähettää kurssikutsut viimeistään kaksi viikkoa ennen kurssia, ja liitto omien sopimuskurssiensa kutsut noin kolme viikkoa ennen. 3

Joskus kurssi saatetaan joutua myös peruuttamaan. Siitä lähetetään aina tieto ilmoittautuneelle. Muista hakea vapautusta työstäsi! Haetpa sitten Kiljavan opiston tai liiton järjestämälle sopimuskoulutuskurssille, on tärkeää hakea työnantajalta opintovapaata kurssiajalle riittävän ajoissa. Tarkista oman työehtosopimuksesi ay-koulutussopimusliite! Kiljavan opiston Kuukauden kurssille hakeutuvan on ilmoitettava opiskeluaikomuksistaan työnantajalle kuusi viikkoa ennen kurssiajankohtaa. PAUn toimistossa lisätietoja koulutuksesta antavat koulutussuunnittelija Päivi Vuovirta, puhelin 050 411 2195, jäsenpalvelusihteeri Vuokko Malinen, puhelin 09 6131 1719, 040 821 5832. Tutustu kurssitarjontaan verkkosivuillamme osoitteessa www.pau.fi. Entä jos sinulle tulee este? Mikäli sinulle tulee ylitsepääsemätön este, etkä pääsekään kurssille, ilmoita siitä heti liiton toimistoon majoitusten ja kurssipaikan peruuttamiseksi. PAUn kurssit aikajärjestyksessä KURSSIN NIMI AJANKOHTA KURSSIPAIKKA Ammattiosaston viestintäpäivä 8.2. Holiday Inn Tampere Sanomalehdenjakelun edunvalvojapäivät 13.2. 14.2. Original Sokos Hotel Vantaa Työsuojeluvaltuutettujen koulutuspäivät 19.3. 21.3. Heimari Esimiesten työehtoviikonloppu 22.3. 23.3. HML, Kylpylähotelli Rantasipi Aulanko Pääluottamusmiesten koulutuspäivät 26.3. 28.3. Heimari Nuorisokurssi 5.4. 6.4. Holiday Inn Oulu Edunvalvonnan ja yhteistoiminnan kurssi 7.4. 11.4. Heimari Työoikeuden kurssi 7.4. 11.4. Heimari Tunne liittosi - tiedä oikeutesi 26.4. 27.4. Hotelli Cumulus Lahti Työehtojen peruskurssi, vv&log.-ala 5.5. 9.5. Heimari Työsuojelun peruskurssi 5.5. 9.5. Heimari Selkoa sopimuksista 17.5. 18.5. Hotelli Cumulus Kuopio Puheenjohtajien neuvottelupäivät 20.5. 21.5. Hakaniemi-sali Tunne liittosi tiedä oikeutesi, sanomalehdenjakajat 26.5. 27.5. Hotelli Cumulus Jyväskylä Luottamusmieskurssi 1.9. 5.9. Heimari Työsuojelun jatkokurssi 1.9. 5.9. Heimari Nuorisokurssi 13.9. 14.9. Hotelli Cumulus Lahti Edunvalvonnan ja yhteistoiminnan kurssi 15.9. 19.9. Heimari Työsuojelun peruskurssi 15.9. 19.9. Heimari Työehtojen peruskurssi, vv&log.-ala 22.9. 26.9. Heimari Selkoa sopimuksista Tunne liittosi - tiedä oikeutesi 11.10. 12.10. Hotelli Holiday Inn Turku 18.10. 19.10. Hotelli Holiday Inn Tampere Myynnin edunvalvojapäivät 4.11. 5.11. Hotelli Holiday Inn, Tampere Tavarankuljetusalan edunvalvojapäivät 6.11. 7.11. Hotelli Cumulus Koskikatu, Tampere Rahankäsittelypalvelut-alan edunvalvojapäivät 6.11. 7.11. Helsinki, Liiton toimisto Postikeskusten ja -terminaalien edunvalvojapäivät Varastopalveluiden edunvalvojapäivät Svensspråkig organisationskurs Pääluottamusmiesten ja työsuojeluvaltuutettujen koulutuspäivät Lär dig känna dina arbetsvillkor (Åland) 10.11. 11.11. Hakaniemi-sali, Helsinki 13.11. 14.11. Paikka ilmoitetaan myöhemmin 15.11. 16.11. Kylpylähotelli Rantasipi Tropiclandia, Vaasa 26.11. 28.11. Heimari ilmoitetaan myöhemmin Järjestökurssit vihreällä, Edunvalvojien palkalliset kurssit punaisella 4

Liiton koulutus työnantaja maksaa edunvalvojien palkan kurssiajalta Edunvalvojien koulutus on sopimuskoulutusta, jonka ajalta työnantaja maksaa täyden palkan, ja liitto matka-, majoitus- ja ateriakulut. Matkakulujen korvaamisesta kerrotaan tarkemmin kurssikutsussa. Edunvalvonnan ja yhteistoiminnan kurssi Kurssi on PAUn edunvalvojien peruskurssi. Se on tarkoitettu luottamusmies- ja työsuojelutehtävissä sekä yhteistoimintaelimissä toimiville. Sille voivat osallistua myös ammattiosastojen puheenjohtajat. Kurssilla käsitellään ihmisen toimintaa ryhmän jäsenenä, luottamus- ja työsuojelutehtävissä toimimista työpaikalla, yhteistoimintamenettelyä ja ongelmien ratkaisua sekä edunvalvontaan liittyviä keskeisiä säädöksiä. 7. 11.4. Hotelli ja koulutuskeskus 14.3. 15. 19.9. Hotelli ja koulutuskeskus 22.8. Luottamusmieskurssi Luottamusmieskurssi on tarkoitettu Edunvalvonnan ja yhteistoiminnan kurssin sekä Työehtojen peruskurssin (aiemmin Tes-kurssi) käyneille luottamusmiehille ja osastojen puheenjohtajille. Kurssilla kasvatetaan osallistujan taitoja hänen roolissaan vaikuttajana ja osallistuvana työyhteisön kehittäjänä. Siellä käsitellään myös työttömyysturvaa, työpaikan muutostilanteita ja työhyvinvoinnin edellytyksiä. 1. 5.9. Hotelli ja koulutuskeskus 8.8. Puheenjohtajien neuvottelupäivät Neuvottelupäivillä käsitellään ammattiosastojen toiminnan kehittämistä, liiton päätöksentekojärjestelmää ja sopimustoimintaan liittyviä kysymyksiä. Neuvottelupäiville kutsutaan osastojen puheenjohtajat. 20. 21.5. Helsinki, Kuljetusliittojen 28.4. Hakaniemi-sali Pääluottamusmiesten koulutuspäivät Kurssilla käsitellään työsuhteen ehtoihin liittyviä kysymyksiä ja muita ajankohtaisia asioita. Koulutuspäiville kutsutaan PAUn kaikki pääluottamusmiehet. 26. 28.3. Hotelli ja koulutuskeskus 7.3. Pääluottamusmiesten ja työsuojeluvaltuutettujen koulutuspäivät Pääluottamusmiesten ja työsuojeluvaltuutettujen koulutuspäivät järjestetään molemmille ryhmille yhteisenä tilaisuutena kerran vuodessa ja sinne kutsutaan kaikki PAUn näissä tehtävissä toimivat. Tilaisuudessa käsitellään niin työsuojelun kuin työehtojenkin keskeisiä, ajankohtaisia sopimus- ym. asioita ja pohditaan parhaita keinoja työpaikkojen hyvinvoinnin edistämiseksi ja työsuhteen ehtojen noudattamisen valvomiseksi. 26. 28.11. Hotelli ja koulutuskeskus 7.11. Työehtojen peruskurssi Kurssi on tarkoitettu viestinvälitys- ja logistiikka-alan työehtosopimuksen piirissä työskenteleville luottamusmiehille, osastojen puheenjohtajille ja työsuojelutehtävissä toimiville. Kurssilla selvitetään työehtosopimuksen sisältöä, paikallista sopimista sekä yhteistoimintalakia ja -sopimuksia Itellassa. 5. 9.5. Hotelli ja koulutuskeskus 11.4. 22. 26.9. Hotelli ja koulutuskeskus 29.8. 5

Työoikeuden kurssi Kurssi on tarkoitettu luottamusmiehille, työsuojeluedustajille ja osastojen puheenjohtajille. Kurssilla käsitellään työoikeuden periaatteita, työsopimuslakia, työsuhteen ehtojen muuttamista, työsuhteen päättämistä sekä muita työelämän keskeisiä säädöksiä. Opiskelijalta edellytetään Työehtojen peruskurssin suorittamista aiemmin tai ei-itellalaisilta vastaavasti hyvää perehtyneisyyttä omaan työehtosopimukseen. 7. 11.4. Hotelli ja koulutuskeskus 14.3. Työsuojelun peruskurssi Kurssi on tarkoitettu työsuojeluvaltuutetuille ja -asiamiehille sekä muille työsuojelun yhteistoimintatehtävissä toimiville. Kurssilla selvitetään työsuojeluhenkilöstön tehtäviä, lainsäädäntöä, työsuojelun yhteistoimintaa ja hyvinvoinnin vaikutusta tuottavuuteen. 5. 9.5. Hotelli ja koulutuskeskus 11.4. 15. 19.9. Hotelli ja koulutuskeskus 22.8. Työsuojelun jatkokurssi Kurssi on tarkoitettu Työsuojelun peruskurssin käyneille työsuojeluedustajille. Tämän kurssin tarkoituksena on lisätä osallistujan taitoja hänen roolissaan osallistuvana työyhteisön kehittäjänä. Kurssilla käsitellään myös työhyvinvointia, iän merkitystä työssä sekä työpaikan muutostilanteita. Kurssilla tehdään ohjelman mukaisia kirjallisia harjoitteita. 1. 5.9. Hotelli ja koulutuskeskus 8.8. Työsuojeluvaltuutettujen koulutuspäivät Kurssilla käsitellään työsuojelutoiminnan kehittämistä, vaaratilanteiden kartoittamista ja muita ajankohtaisia asioita. Koulutuspäiville kutsutaan kaikki PAUn työsuojeluvaltuutetut. 19. 21.3. Hotelli ja koulutuskeskus 26.2. PAUn edunvalvojien alakohtaiset koulutuspäivät Koulutuspäivillä käsitellään kunkin alan tai ammattiryhmän erityiskysymyksiä, työehtosopimusta ja sopimustoimintaan liittyviä asioita. Kurssi on tarkoitettu näiden ammattialojen edunvalvojille ja toteutetaan kutsukurssina. Kurssille voi ilmoittautua sähköisessä jäsenpalvelussa jokainen, joka on saanut sähköpostitse kutsun asianomaiselle kurssille. Aika Tilaisuus/Paikka 13. 14.2. Sanomalehdenjakelun 20.1. edunvalvojapäivät Original Sokos Hotel Vantaa 4. 5.11. Myynnin edunvalvojapäivät 13.10. Tampere, Hotel Holiday Inn 6. 7.11. Rahankäsittelypalveluiden edun valvojapäivät, 24.10. liiton toimisto Helsinki 10. 11.11. Postinkäsittelyn 20.10. (postikeskusten ja terminaalien) edunvalvojapäivät Kuljetusliittojen Hakaniemi-sali 6. 7.11. Tavarankuljetusalan 17.10. edunvalvojapäivät Hotel Cumulus Koskikatu, Tampere 13. 14.12. Varastopalveluiden 27.10 edunvalvojapäivät Paikka ilmoitetaan myöhemmin Lyhytkursseja osastojen tilattavaksi (A-C) Osastot (mielellään useampikin osasto yhdessä, aluejärjestöt ym.) voivat tilata liitolta lyhytkursseja tietyistä aihealueista. Itella-konserni on hyväksynyt tilaisuudet rajoitetusti, koulutussopimuksessa mainittujen edunvalvojien osalta, palkallisiksi koulutuspäiviksi. Lyhytkurssit tilataan koulutussuunnittelija Päivi Vuovirralta. Tilaisuuden kustannuksista vastaavat tilaavat ammattiosastot. A) Työehdot tutuksi / Palkkaliite tutuksi Koulutustilaisuus räätälöidään tilaajaosastojen toiveita painottaen. Aiheena ovat työehtosopimus ja siihen liittyvät lait. Vaihtoehtoisesti voidaan keskittyä syvällisemmin johonkin työehtosopimuksen palkkaliitteistä. Asiakokonaisuuteen voi- 6

daan yhdistää myös ajankohtaisosioita. Kouluttajina on liiton työehtoasiantuntijoita. B) Turvaa muutosten poluille Kurssilla tarkastellaan työterveyshuollon, kuntoutuksen ja muiden sosiaalietuuksien käyttömahdollisuuksia muutostilanteissa. Kurssi lisää tietoisuutta omista oikeuksista työssä jaksamisen ja muutosten paineissa. Kurssilla perehdytään myös muutosturvasäädöksiin ja -sopimuksiin. Siihen voidaan yhdistää myös ajankohtaisosioita. Kouluttajana on liiton työympäristöasiantuntija Mika Roos. C) Riskien hallinnalla tavoitteena 0-tapaturmaa Koulutustilaisuuden tavoitteena on antaa jokaiselle työntekijälle valmiudet oman työn riskien kartoitukseen ja niiden suuruuden määrittelemiseen. Näiden pohjalta etsitään keinoja, joilla asetetaan tavoitteeksi nolla tapaturmaa koko työelämän ajaksi. Kurssiin yhdistetään myös ajankohtaisosioita. Kouluttajana on liiton työympäristöasiantuntija Mika Roos. Edunvalvojien koulutuskartta Työsuojeluhenkilöstö Edunvalvonnan ja yhteistoiminnan kurssi Työsuojelun peruskurssi Työehtojen peruskurssi Työsuojelun jatkokurssi Luottamusmiehet Edunvalvonnan ja yhteistoiminnan kurssi Työehtojen kurssi Työoikeuden kurssi Luottamusmieskurssi Peruskurssit Puheenjohtajat Edunvalvonnan ja yhteistoiminnan kurssi Työehtojen peruskurssi Luottamusmieskurssi Puheenjohtajaja sihteerikurssi (ei palkallinen) Työpsykologian kurssi Työoikeuden täydennyskurssi Kuukauden kurssi Työpsykologian kurssi Työoikeuden täydennyskurssi Kuukauden kurssi Taloudenhoitokurssi Työoikeuden kurssi Työpsykologian kurssi Kuukauden kurssi Täydennyskurssit Myös Kiljavan opisto tarjoaa vuosittain eri kursseja. Valinnaisia kursseja vuonna 2014 ovat esimerkiksi seuraavat kurssit: Viranomaisyhteistyön ABC, Ulkoistaminen, alihankinta ja vuokratyö Työsuojelun täydennyskurssi: Yhteisten työpaikkojen turvallisuus Järjestökursseina (ei palkallisia): Toimivat ja terveelliset työajat, Epäasiallisen kohtelun raamit 7

Opistojen koulutus työnantaja maksaa edunvalvojien palkan kurssiajalta Edunvalvojien koulutusta järjestetään myös Kiljavan opistolla Nurmijärvellä. Kursseilla on eri ammattiliittojen jäseniä opiskelemassa. Kuukauden kurssi Kurssi on tarkoitettu peruskurssit käyneille luottamusmiehille, ammattiosastojen puheenjohtajille ja työsuojelutehtävissä toimiville ja se koostuu kahdesta kahden viikon mittaisesta jaksosta (10 +10 pv). Sen tavoitteena on syventää ja laajentaa näkökulmaa ay-liikkeen tehtäviin ja ay-aktiivin rooliin muuttuvassa työelämässä. Kurssi lisää sekä yhteisöllisiä että henkilökohtaisia viestintä- ja vuorovaikutustaitoja. 1. 12.9. Kiljavan opisto, Nurmijärvi 1.8. (I jakso) 20. 31.10. Kiljavan opisto, Nurmijärvi Kiljavan opisto (II jakso) Minä ja työyhteisöni muutoksessa työpsykologian kurssi Kurssi on tarkoitettu perus- ja jatkokurssin käyneille luottamusmiehille, työsuojeluhenkilöstölle ja osastojen puheenjohtajille. Kurssi antaa valmiuksia työpaikan muutostilanteiden kohtaamiselle ja niistä selviytymiselle. 7. 11.4. Kiljavan opisto, Nurmijärvi 7.3. Työoikeuden täydennyskurssi Kurssi on tarkoitettu Työoikeuden peruskurssin käyneille PAUn luottamushenkilöille. Tavoitteena on syventää ja ajankohtaistaa tietoja ja taitoja sekä antaa lisävalmiuksia oikeudellisten ongelmien ratkaisemiseen. 17. 21.2. Kiljavan opiston 17.1. järjestämänä Oulussa 2. 6.6. Kiljavan opisto, Nurmijärvi 2.5. Ulkoistaminen, alihankinta ja vuokratyö Kurssi on suunnattu peruskoulutuksen saaneille PAUn luottamusmiehille ja työsuojeluedustajille. Tavoitteena on oman osaamisen kehittäminen niin, että ulkopuolisen työvoiman käyttö yrityksessä täyttää lainmukaisuuden ja kohtuullisuuden kriteerit. 31.3. 2.4. Kiljavan opisto, Nurmijärvi 28.2. Viranomaisyhteistyön ABC Kurssilla kartoitetaan työ- ja sosiaalipolitiikan alan viranomaistoimintaa kansalaisen näkökulmasta. Sillä tutustutaan työvoimapoliittisiin sekä sosiaalipoliittisiin prosesseihin. Ne koskevat muun muassa irtisanomisuhan alaisia, työnhakijoita, koulutukseen lähteviä sekä perhevapaiden käyttäjiä, toimeentuloturvan tarvitsijoita ja päivähoidon asiakkaita. Kurssi tarjoaa sekä PAUn luottamusmiehille että työsuojeluhenkilöstölle välineitä auttaa työpaikkojensa henkilöitä monipuolisesti työelämän eri kysymyksissä. 6. 8.10. Kiljavan opisto, Nurmijärvi 8.9. Yhteisten työpaikkojen turvallisuus työsuojelun täydennyskurssi Kohderyhmänä ovat työsuojeluasiamiehet ja työsuojeluvaltuutetut. Kurssin tavoitteena on parantaa ja kehittää yhteisten työpaikkojen turvallisuutta: eri toimijoiden ja työyhteisöjen on yhdessä pidettävä yllä lainsäädännön normeja sekä huolehdittava yhteisen työpaikan henkilöstön turvallisuudesta ja hyvinvoinnista. 2. 4.6. Kiljavan opisto, Nurmijärvi 2.5. 8

Koulutusta kaikille jäsenille - liiton järjestökoulutus Näille kursseille voivat ilmoittautua kaikki PAUn jäsenet. Liitto kustantaa kurssien matka-, majoitus- ja ateriakulut. Matkakulujen korvaamisesta kerrotaan tarkemmin kurssikutsussa. Esimiesten työehtoviikonloppu Kurssin tarkoituksena on syventää työlainsäädännön ja työehtosopimuksen tuntemista. Tavoitteena on, että kurssin käyneet voivat soveltaa saamiaan tietoja myös omassa työssään. Kurssille otetaan esimiestehtävissä tai ryhmävastaavina toimivia PAUn jäseniä. 22. 23.3. Hotelli Rantasipi 21.2. Aulanko, Hämeenlinna Nuorisokurssi Nuorisokurssille voivat tulla mukaan alle 35-vuotiaat PAUn jäsenet. Kurssilla käsitellään nuorten asemaa yhteiskunnassa ja työelämässä sekä työsuojelu- ja ajankohtaisia asioita. 5. 6.4. Hotelli Holiday Inn Oulu 7.3. 13. 14.9. Hotelli Cumulus Lahti 15.8. Ammattiosaston viestintäpäivä Tämä yksipäiväinen koulutustilaisuus on tarkoitettu osastojen tiedottajille ja viestinnästä vastaaville. Kurssilla käsitellään tiedotusta myös liiton ja jäsenen näkökulmasta ja pohditaan ideoita käytäntöjen uudistamiseksi. 8.2. Hotelli Holiday Inn Tampere 10.1. Tunne liittosi, tiedä oikeutesi Kurssi on tarkoitettu erityisesti sellaisille jäsenille, jotka eivät ole aktiivitoimijoita omassa ammattiosastossaan. Sillä käsitellään ammattiliiton ja ammattiosastojen toimintaa ja päätöksentekoa ja se sisältää myös perustiedot kokoustekniikasta. Osanottajat saavat oman työehtosopimuskirjan, jonka avulla selvitellään työehtoihin liittyviä asioita, erityisesti työntekijän omia oikeuksia. Lisäksi kerrotaan sosiaalietuuksista ja liiton jäsenpalveluista. Kurssi on tarkoitettu kaikilla liiton sopimusaloilla toimiville, kuitenkin Jyväskylässä kohderyhmänä ovat sanomalehdenjakajat. 26. 27.4. Hotelli Cumulus Lahti 28.3. 26. 27.5. Hotelli Cumulus Jyväskylä 28.4. Huom! sanomalehdenjakajille 18. 19.10. Hotelli Holiday Inn Tampere 19.9. Selkoa sopimuksista Kurssia suositellaan ensisijaisesti niille PAUn jäsenille, jotka ovat suorittaneet Tunne liittosi, tiedä oikeutesi kurssin vuonna 2013 tai aiemmin, ja jotka eivät vielä toimi edunvalvojina. Kurssi sopii hyvin myös osaston toimikuntien jäsenille. Kurssilla opiskellaan työehtosopimusta monipuolisesti, sitä omien oikeuksien lähtökohdista tarkastellen. 17. 18.5. Hotelli Cumulus Kuopio 22.4. 11. 12.10. Hotelli Holiday Inn Turku 12.9. Svenskspråkig organisationskurs För medlemmar som jobbar i Itella Abp. Tidpunkt Kursplats Sista inmälningsdag 15. 16.11. Hotelli Rantasipi 17.10. Tropiclandia, Vaasa Lär dig känna dina arbetsvillkor För medlemmar i Posten Åland. Tidpunkt och kursplats anmälas senare. 9

Opistojen järjestökoulutus Kiljavan opiston järjestökursseille voivat ilmoittautua ammattiosastojen aktiivijäsenet. Ammattiosaston tilin- ja toiminnantarkastajien kurssi Kurssi on tarkoitettu ammattiosastojen tilintarkastajille ja taloudenhoitajille. Kurssilla annetaan perustiedot tilin- ja toiminnantarkastuksen sisällöstä ja yhdistyksen tilinpäätöksen yleisistä periaatteista, tuloslaskelmasta, taseesta, tilinpäätöksen käsittelystä ja kirjanpitomateriaalin säilytyksestä. Huom! Kiljavalla tämä kurssi v. 2014 vain tammikuussa. 27. 29.1. Kiljavan opisto, Nurmijärvi 30.12.! Atk-kirjanpitokurssi yhdistyksille Kirjanpitokurssilta eväät yhdistyksen kirjanpidon helppoon ja taloudelliseen ratkaisuun. Kurssilla opitaan kirjanpidon perusteet ja tietokoneohjelman käyttö osaston kirjanpidossa. Kurssin hintaan sisältyy Taseri-kirjanpito-ohjelma, jonka avulla oman osaston kirjanpidon voi kurssin jälkeen hoitaa. Ohjelma rekisteröidään osaston nimelle. 5. 7.2. Kiljavan opisto, Nurmijärvi 7.1. 9. 11.4. Kiljavan opisto, Nurmijärvi 10.3. 10. 12.9 Kiljavan opisto, Nurmijärvi 11.8. Epäasiallisen kohtelun raamit Kohderyhmänä ovat peruskoulutetut työsuojelu- ja luottamushenkilöt. Kurssi antaa valmiuksia työpaikkakiusaamisen estämiselle, hoitamiselle ja hyvän työilmapiirin luomiselle työpaikalla. Huomaa, että kurssi kuuluu poikkeuksellisesti vuoden 2014 järjestökursseihin, se ei siis ole edunvalvojille palkallinen. Liitto maksaa osallistujille kurssiajalta kuitenkin SAK:n suositusten mukaista stipendiä ja päivärahaa. Neuvottelutaidon kurssi Kurssi on tarkoitettu edunvalvojille, jotka työssään tai luottamustehtävässään käyvät neuvotteluja ja keskusteluja työpaikalla esiin tulevien ongelmien ratkaisemiseksi erilaisissa vuorovaikutustilanteissa. Se soveltuu myös muille aiheesta kiinnostuneille. Vaikka kurssin kohderyhmänä ovat edunvalvojat, tämä kurssi on järjestökurssi, eikä työnantaja maksa palkkaa kurssiajalta. Liitto maksaa osallistujille SAK:n suositusten mukaista stipendiä ja päivärahaa kurssiajalta. 3. 7.3. Kiljavan opisto, Nurmijärvi 3.2. 2. 6.6. Kiljavan opisto, Nurmijärvi 2.5. Puheenjohtaja- ja sihteerikurssi Kurssi on tarkoitettu ammattiosastojen puheenjohtajille ja sihteereille, toimikuntien jäsenille ja yleensä paikallisosastojen toiminnan kehittämisestä kiinnostuneille. Kurssi antaa valmiuksia osastojen kokous- ja järjestötoiminnan hoitamiseen ja kehittämiseen. 10. 14.3. Kiljavan opisto, Nurmijärvi 10.2. 22. 26.9. Kiljavan opisto, Nurmijärvi 22.8. Taloudenhoitajien peruskurssi Kurssi on tarkoitettu ammattiosastojen taloudenhoitajille ja tilintarkastajille. Kurssin tavoitteena on antaa kurssilaiselle perusvalmiudet ammattiosaston kirjanpidon hoitoon. 24. 28.3. Kiljavan opisto, Nurmijärvi 24.2. 23. 24.4. Kiljavan opisto, Nurmijärvi 24.3. 10

Taloudenhoitajien täydennyskurssi Kohderyhmänä ovat ammattiosastojen kokeneet taloudenhoitajat. Tavoitteena on päivittää taloudenhoitajien tiedot, paneutua taloudenhoidon erityiskysymyksiin sekä opetella täyttämään ammattiosaston veroilmoitus. Myös osallistujat voivat lähettää toiveitaan kurssilla käsiteltäviksi asioiksi. 29. 31.10. Kiljavan opisto, Nurmijärvi 29.9. Taseri-kirjanpidon jatkokurssi Kurssi on tarkoitettu niille yhdistyksen atk-kirjanpitokurssin käyneille, jotka haluavat syventää osaamistaan kirjanpidossa. Pohjavaatimuksena ovat Taseri-ohjelman tuntemus sekä tietotekniikan perustaidot. Toimivat ja terveelliset työajat Kohderyhmänä ovat työsuojeluedustajat ja luottamusmiehet. Tavoitteena on kehittää työpaikan työaikamalleja toimivampaan ja terveellisempään suuntaan. Tarkoituksena on saada aikaan terve ja tuottava yhteisö, jossa toimintatavat ja työilmapiiri parantuvat, mikä heijastuu henkilöstön hyvinvointiin, sitoutumiseen ja työsuoritukseen. Kurssi antaa valmiuksia kehittää työpaikan työaikamalleja sekä ihmiselle että tuotannolle sopivaksi ja antaa samalla hyvät eväät jaksamiseen vuorotyössä. Huomaa, että kurssi kuuluu poikkeuksellisesti vuoden 2014 järjestökursseihin, se ei siis ole edunvalvojille palkallinen. Liitto maksaa osallistujille kurssiajalta kuitenkin SAK:n suositusten mukaista stipendiä ja päivärahaa. 23. 25.4. Kiljavan opisto, Nurmijärvi 24.3. 24. 26.9. Kiljavan opisto, Nurmijärvi 25.8. 29. 31.10. Kiljavan opisto, Nurmijärvi 29.9. 11

Työväen Sivistysliiton kurssit 2014 PAUn jäsenenä voit osallistua TSL-opintokeskuksen kursseille, joiden opetuksesta vastaavat TSL:n kokeneet kouluttajat ja tarvittaessa ulkopuoliset luennoijat. Voit ilmoittautua jäljempänä esitellyille TSL-kursseille suoraan kurssin kohdalla ilmoitettuun puhelinnumeroon. Kurssipaikkakunnan ulkopuolelta tuleville järjestetään kaksipäiväisillä kursseilla hotellimajoitus kahden hengen huoneissa ja ateriat, ei-majoittuville tarjotaan lounaat ja iltapäiväkahvit. Ilmoittaudu viimeistään kaksi viikkoa ennen kurssia majoitusvarausten vuoksi. PAU maksaa osallistujien kurssi- ja majoituspaketin sekä matkakuluja 30 euroon saakka. Kurssitarjonta on luettavissa myös internetissä osoitteessa www.tsl.fi. Siellä voit myös ilmoittautua kurssille. Osallistumisen peruutus ja peruutusmaksu Viimeistään viikkoa ennen kurssin alkua ilmoitettu peruutus on veloitukseton. Koulutuspaikkoina toimivien hotellien yleisiin toimitusehtoihin liittyen peritään peruutusmaksu niiltä ilmoittautuneilta, jotka jäävät pois kurssilta ilmoittamatta tai kun ilmoitus tehdään myöhemmin kuin 7 vrk ennen koulutustilaisuutta. Myöhemmin kuin 7 vrk ennen koulutusta tapahtuneista peruutuksista veloitetaan henkilökohtainen peruutusmaksu 50 euroa, ellei ilmoittautuneella ole esittää lääkärintodistusta poisjäämisen perusteluksi. Jos ilmoittautuja jää pois koulutuksesta ilmoittamatta, TSL perii häneltä henkilökohtaisen veloituksen 100 euroa. Järjestötoiminnan kehittäminen Järjestöjohtaminen Kurssin tavoitteena on tiedostaa vapaaehtois- ja yhdistystoiminnan johtamisen merkitys ydintoimintojen toteuttamisessa. Tarkoituksena on oppia johtamisen malleja ja johtamiseen sisältyviä erilaisia rooleja. Ilmoittautumiset www.tsl.fi tai puh. 020 745 7604. 22. 23.2. Oulu 15. 16.11. Jämsä (Himos) Ammattiosaston ja yhdistyksen koulutusvastaavat Kurssi antaa valmiuksia yhdistyksen toiminnan kehittämiseen opinnollisin keinoin. Kurssilla perehdytään koulutuksen itsenäiseen suunnitteluun ja toteuttamiseen sekä taloudellisen tuen hakemiseen TSL:n kautta. Ilmoittautumiset www.tsl.fi tai puh. 020 745 7604. 29. 30.3. Kuopio, Rauhalahti 27. 28.9. Tampere Suullinen ja kirjallinen viestintä Irti jännityksestä esiintymistaidon kurssi Esiintymis- ja ilmaisutaitojen kehittäminen toiminnallisilla harjoituksilla antaa varmuutta esiintyä erilaisissa tilaisuuksissa puheenpitäjänä, esim. liittokokouksen kokousedustajana tai juhlatilaisuuden vieraana. Koulutus tarjoaa eväitä esiintymiskynnyksen ylittämiseen, puheenvuorojen esittämiseen ja palautteen vastaanottamiseen. Ilmoittautumiset www.tsl.fi tai puh. 020 745 7611. 15. 16.2. Ikaalinen Valmistaudu ja vakuuta puhetaidon kurssi Kurssin tavoitteena on oppia valmistelemaan ja pitämään hyvä puhe. Opettelemme selkeän ja vakuuttavan puheen rakenteen ja harjoittelemme oman puheen esittämistä kehittävän arvioinnin avulla. Harjoittelemme erilaisia esiintymistilanteita ja puramme esiintymisjännitystä harjoitusten avulla. Opiskelemme sanallisen ja sanattoman viestinnän tehokeinoja sekä perustelemisen taitoa. Ilmoittautumiset www.tsl.fi tai puh. 020 745 7611. 26.-27.4. Kuopio 11.-12.10. Jyväskylä 12

Työhyvinvointi ja työyhteisötaidot Pipo kiristää vai kiristääkö? Työniloa etsimässä Olisiko aika löysätä pipoa? Mistä löytyy työn tekemisen onni ja ilo? Tule pohtimaan, miten voi yhdessä keventää tunnelmaa työpaikan kiireessä ja hektisessä ilmapiirissä. Onko se ylipäätään mahdollista tässä ajassa, missä työntekijästä yritetään ottaa irti kaikki mahdollinen? Ainakin on mahdollista miettiä kepeästi kipeitä asioita. Ilmoittautumiset www.tsl.fi tai puh. 020 745 7611. 12.-13.4. Pietarsaari 11.-12.10. Oulu Työhyvinvoinnin jäljillä Kirjoittamisen taito verkkokurssi Kirjoittamisen taito verkkokurssilla pääset harjoittelemaan erilaisten asiatekstien kirjoittamista: mielipidekirjoitusta, tiedotetta, lehtijuttua tai jäsenkirjettä. Kurssilla edetään ideasta kirjoittamisprosessin eri vaiheisiin, tekstin jäsentämisestä oikeakielisyysasioihin ja tekstin viimeistelyyn. Kouluttaja ohjaa sinua kurssin edetessä, ja saat häneltä palautteen kirjoituksiisi. Kirjoittamalla saat ajatuksesi muiden luettavaksi. Kirjoittamalla voit vaikuttaa! Kurssille voit ilmoittautua www.tsl.fi/koulutus/verkkokurssit koska tahansa. Kulttuurien välinen kohtaaminen Monikulttuurisuus ja erilaisuuden hyväksyminen Kurssin tavoitteena on tutustua työyhteisöissämme vaikuttaviin ennakkoluuloihin ja siihen, miten ne vaikuttavat kohtaamisiimme. Pohdimme, miten pääsemme ennakkoluuloista kohtaamisiin. Kurssilla saadaan myös tietoa maahanmuutosta ja monikulttuurisuudesta, keskustellaan kokemuksista ja tehdään harjoituksia. Kurssi sopii kenelle tahansa aiheesta kiinnostuneelle, ja erityisesti monikulttuurisissa työyhteisöissä työskenteleville. Ilmoittautumiset www.tsl.fi tai puh. 020 745 7611. Kurssin tavoitteena on edistää sekä omaa että työyhteisön hyvinvointia ja jaksamista. Kurssilla harjoittelemme työyhteisötaitoja. Opintomateriaaliksi osallistujat saavat Opi rakentamaan työhyvinvointia TSL-taskumatin, joka auttaa pohtimaan työhyvinvointiin vaikuttavia tekijöitä tarvenäkökulmasta käsin. Erityisesti paneudumme yhteisöllisiin tarpeisiin ja niiden toteutumiseen työelämässä. Ilmoittautumiset www.tsl.fi tai puh. 020 745 7611. 22. 23.2. Kuopio, Rauhalahti 6. 7.9. Ikaalinen Aikaa itselle omat valinnat hyvinvointiin Kurssin tavoitteena on tunnistaa yksilön omia valintoja, jotka lisäävät hyvinvointia sekä löytää seuraavat omat askeleet kohti tasapainoisempaa ja onnellisempaa elämää. Kurssilla voit pysähtyä pohtimaan, mikä on juuri sinulle sopivaa kiireettömyyttä ja hyvää elämää. Harjoittelemme myös rentoutumisen ja läsnäolon taitoa. Ilmoittautumiset www.tsl.fi tai puh. 020 745 7611. 15.-16.3. Oulu 18.-19.10. Helsinki 8.-9.3. Riihimäki 25.-26.10. Tampere 13

Tietoyhteiskuntakoulutus Ammattiosaston asiakirjat kuntoon Kurssilla opitaan tekemään standardien mukaisia asiakirjoja. Tavoitteena on tehdä valmiit asiakirjapohjat erilaisiin ammattiosaston viestinnän ja kokoustoiminnan tarpeisiin. Yhtenä tavoitteena on vakioida ammattiosaston visuaalinen ilme kaikkiin käytettäviin asiakirjoihin. Opiskelijat saavat mukaansa kurssilla räätälöidyt asiakirjamallit. Hyvät asiakirjamallit valmiine tyyleineen säästävät paljon aikaa ja vaivaa sekä antavat ammattiosaston toiminnasta vakuuttavan ulkoisen kuvan. 1.-2.2. ATK-luokka, Mikkeli 17.-18.5. ATK-luokka, Helsinki 11.-12.10. ATK-luokka, Turku Kurssin sisältö Tekstinkäsittelyn perusteiden kertaus Asiakirjastandardin mukainen tekstin asettelu Grafiikka esim. logot tekstidokumenteissa Asiakirjan tallentaminen asiakirjamalliksi ja omien mallien hyödyntäminen Pitkät asiakirjat (esim. toimintasuunnitelma ja kertomus) Automaattisesti toistuvat ylä- ja alatunnisteet ja automaattinen sivunumerointi Automaattinen sisällysluettelo Ala- ja loppuviitteet Erilaiset kokoustoiminnan asiakirjamallit (esitys- ja asialistat, pöytäkirjat jne.) Ilmoittautumiset www.tsl.fi puh. 020 745 7641. Ammattiosaston kotisivut Yhdistysavain-kotisivujen käyttöönotto on vaivattominta koulutuksen avulla: ammattiosasto saa nopeasti sivuston julkaisukuntoon ja oppii hyödyntämään täysipainoisesti järjestelmän monipuolisia ominaisuuksia sekä niveltämään kotisivut luontevaksi osaksi muuta viestintää. Aiemmin sivuston perustaneet ammattiosastot parantavat koulutuksessa verkkoviestintätaitojaan, sivuston toiminnallisuutta, ulkoasua, sisältöjä ja mahdollisesti laajentavat päivittäjien joukkoa. Koulutuksella ammattiosasto säästää aikaa ja vaivaa sekä välttää kantapään kautta oppimisen karikkoja. Koulutuksessa työstetään ammattiosaston sivuja oikeasti välitön hyöty aidosta sisällöstä. Ilmoittautumiset www.tsl.fi tai puh. 020 745 7641. 14

8.-9.2. ATK-luokka, Helsinki 29.-30.3. ATK-luokka, Vaasa (på svenska) 11.-12.10. ATK-luokka, Tampere Sosiaalinen media ammattiosaston viestinnässä ja toiminnassa Verkossa voit käyttää suurta joukkoa sosiaalisen median välineitä perinteisen kotisivutiedottamisen lisänä. Tapahtumista ja ajankohtaisista asioista tiedottamiseen on uusia kanavia. Yhteisvoimaa ja porukkahenkeä voidaan kasvattaa yhteisöpalveluiden ja jakamisen kautta. Sosiaalinen media on ennen kaikkea yhteisöllinen, avoin ja vuorovaikutteinen toimintakulttuuri, jota verkon välineillä tuetaan. Kurssilla esitellään tällaisia sosiaalisen median välineitä ja osoitetaan, että aktiivisella tiedottamisella ja läsnäololla verkon eri kanavissa on suuri merkitys ammattiosaston näkyvyydelle. Ilmoittautumiset www.tsl.fi tai puh. 020 745 7641. 8.-9.3. ATK-luokka,Turku 18.-19.10. ATK-luokka, Mikkeli Ruotsinkieliset kurssit Ideellt ledarskap i fackföreningar Föreningar består av människor, men också av strukturer, regler, traditioner m.m. Att leda en fackförening är därför inte detsamma som att leda en grupp. Föreningar har sina egna, speciella utmaningar. I kursen lär man sig mobiliserande ledningsmetoder som stödjer en förening att blomma upp i sin verksamhet. Kursen är riktad till ordförande och viceordförande men också dem som har andra uppgifter i fackavdelningar, partiavdelningar och frivilligorganisationer. Kursanmälningar www.tsl.fi Kurstid Kursplats 12-13.10. Tammerfors YHTEYSTIETOJA Posti- ja logistiikka-alan unioni PAU John Stenbergin ranta 6, 00530 HELSINKI Puh. 09 6131 116, faksi 09 6131 1750 Sähköposti: etunimi.sukunimi@pau.fi Kotisivut: http://www.pau.fi PAUn toimisto Esa Vilkuna puheenjohtaja 0400 607 946 Birgit Simonen hallinnon sihteeri 040 594 6010 Heidi Nieminen liittosihteeri 050 340 3217 Hannele Niemi päätoimittaja, Reitti-lehti 040 753 2986 Juha Pöyry tiedottaja, kotisivut 040 356 0567 Pertti Miettinen työehtoasiantuntija, jakelu 040 735 7262 Esko Hietaniemi työehtoasiantuntija, 0400 467 788 toimihenkilöt Mika Roos työympäristöasiantuntija 0400 706 498 Seppo Kinnunen järjestöpäällikkö 0400 706 502 Katriina Turunen taloudenhoitaja 040 821 5835 Katja Johansson jäsenpalvelusihteeri 040 821 5836 Tarja Känsäkangas jäsenpalvelusihteeri 040 831 2963 Vuokko Malinen jäsenpalvelusihteeri 040 821 5832 Päivi Vuovirta koulutussuunnittelija 050 411 2195 Hotelli ja kurssikeskus Heimari Laitialantie 190, 52330 Heimari Puhelin 015 727 3100 Faksi 015 727 3250 www.heimari.com Sähköposti: hotelli@heimari.com Kiljavan opisto Kotorannantie 49, 05250 Kiljava Puhelin 09 276 251 Faksi 09 276 2771 kiljavan_opisto@kiljavanranta.fi www.kio.fi Tutustu kurssitarjontaan myös verkkosivuillamme osoitteessa www.pau.fi 15

Posti- ja logistiikka-alan unioni Toimitus: Päivi Vuovirta ja Hannele Niemi Kuvat : Rodeo Oy, istockphoto, Tuomas Marttila Taitto: Studio Mielikuva Oy, Jussi Kiiskilä Paino: ForssaPrint 2013 16