Pk-yritysbarometri, syksy 07 Alueraportti, Pk-yritysbarometri, syksy 07 Alueraportti,
Pk-yritysbarometri, syksy 07 Alueraportti, Esipuhe Suomen Yrittäjät, Finnvera Oyj sekä työ- ja elinkeinoministeriö tekevät yhteistyössä pienten ja keskisuurten yritysten toimintaa ja taloudellista toimintaympäristöä kuvaavan Pk-yritysbarometrin kaksi kertaa vuodessa. Barometri julkistetaan sekä valtakunnallisena että alueellisina raportteina. Valtakunnallisessa raportissa tuloksia käsitellään koko pk-sektorin näkökulmasta ja myös päätoimialoittain teollisuuteen, rakentamiseen, kauppaan ja palveluihin jaoteltuna. Alueraporteissa kehitystä verrataan erityisesti kyseisen alueen yritysten ja koko maan välillä. Syksyn 07 Pk-yritysbarometri perustuu 4 66 pk-yrityksen edustajan vastauksiin. Se kuvaa siten kattavasti suomalaisten pk-yritysten käsityksiä taloudellisen toimintaympäristön muutoksista sekä yritysten liiketoimintaan ja kehitysnäkymiin vaikuttavista tekijöistä. Tässä raportissa tarkastellaan pk-yritysten suhdanneodotuksia, kasvua ja uusiutumista, kansainvälistymistä, kehittämistarpeita ja esteitä, rahoitusta, digitaalisuutta liiketoiminnassa sekä toimintaympäristöä. Ajankohtaisilla kysymyksillä on tällä kertaa selvitetty omistajavaihdosta sekä muotoilun hyödyntämistä liiketoiminnassa.
Pk-yritysbarometri, syksy 07 Alueraportti, 3 Tiivistelmä Suhdannenäkymät Suomen pk-yritysten odotukset lähiajan suhdannenäkymistä ovat jatkuneet positiivisina keväästä 07. n pk-yrityksistä 47 % arvioi suhdanteiden paranevan ja 9 % huononevan. Saldoluku on nyt +3 kun se edellisellä mittauskierroksella oli +35. n alueella suhdannenäkymiä kuvaava saldoluku +37 on kevään tasalla, yhden prosenttiyksikön parempi. ssa odotukset henkilökunnan määrän osalta ovat saldoluvun perusteella vastaavat kuin keväällä 07 (+6). n alueella saldoluku on kaksi prosenttiyksikköä koko maan lukua pienempi, +4. Alueella odotukset jäävät hieman heikommiksi kuin keväällä 07, jolloin saldoluku oli +9. Kasvuhakuisuus ja uusiutuminen ssa on eniten mahdollisuuksien mukaan kasvamaan pyrkiviä pk-yrityksiä (37 %). Yritystoiminnan loppumista ennakoi 3 % koko maan pk-yrityksistä. n alueella on myös eniten mahdollisuuksien mukaan kasvamaan pyrkiviä pk-yrityksiä (34 %). Yritystoiminnan loppumista alueella ennakoi 4 % vastaajista mikä on kaksi prosenttiyksikköä enemmän kuin keväällä 07. Voimakkaasti kasvuhakuisia pk-yrityksiä on koko maassa ja alueella vastaava määrä kuin keväällä. Investoinnit ja henkilöstön koulutus ovat koko maan ja n pk-yrityksissä eniten käytettyjä uusiutumiseen liittyviä toimia. Kehittämistarpeet ja -esteet n ja n alueen pk-yrityksissä on eniten kehittämistarvetta markkinoinnissa ja myynnissä. Seuraavaksi eniten alueen vastaajat kokevat kehittämistä olevan yhteistyössä/verkottumisessa ja alihankinnassa ja kolmanneksi eniten henkilöstön kehittämisessä ja koulutuksessa. ssa pahimpina kehittämisen esteinä nähdään kustannustaso ja kilpailutilanne. lla merkittävimpinä koetaan kustannustaso, yritystoiminnan sääntely ja kilpailutilanne. Verrattuna kevään 07 tilanteeseen koetaan yleinen suhdanne/taloustilanne nyt melko selvästi pienempänä kehittämisen esteenä sekä koko maassa että alueella. Digitaalisuus liiketoiminnassa Internet kotisivut, sosiaalinen media ja pilvipalvelut ovat pk-yrityksissä yleisimmin hyödynnetyt tai käytetyt digitaaliset työkalut/palvelut. Yrityskuvan vahvistuminen, uusien asiakasryhmien tavoittaminen sekä asiakaspalvelun parantuminen arvioidaan merkittävimmiksi digitalisoitumisesta syntyviksi mahdollisuuksiksi pk-yritysten keskuudessa. Omistajanvaihdos Noin puolet vastanneista koko maan ja alueen pk-yrityspäättäjistä ei suunnittele omistajanvaihdosta. Yrityksen tai liiketoiminnan ostamista suunnittelee noin viidesosa.
4 Pk-yritysbarometri, syksy 07 Alueraportti, Sisällys Esipuhe... Tiivistelmä... 3. Johdanto... 5. Barometri... 5. Aineisto... 6. Yritysten osuudet toimialoilla... 7 3. Yritykset ja työllisyys... 4. Pk-yritysten suhdannenäkymät... 9 5. Pk-yritysten kasvuhakuisuus ja uusiutuminen... 6. Pk-yritysten kansainvälistyminen... 4 7. Pk-yritysten kehittämisen tarpeet ja esteet... 6. Pk-yritysten rahoitus... 9 9. Pk-yritysten toimintaympäristö... 4. Omistajanvaihdos... 5. Digitaalisuus liiketoiminnassa... 6. Muotoilun hyödyntäminen liiketoiminnassa... 9 Suomen Yrittäjien ja aluejärjestöjen yhteystiedot... 30 Finnvera Oyj:n ja toimipisteiden yhteystiedot... 3 Työ- ja elinkeinoministeriön ja ELY-keskusten yhteystiedot... 3 Suomen Yrittäjät: Pk-yritysbarometri, syksy 07, alueraportti Julkaisija Suomen Yrittäjät PL 999, 000 HELSINKI puhelin 09 9 toimisto@yrittajat.fi www.yrittajat.fi
Pk-yritysbarometri, syksy 07 Alueraportti, 5 Pk-yritysbarometri, syksy 07 Alueraportti,. Johdanto. Barometri Suomen Yrittäjät, Finnvera Oyj sekä työ- ja elinkeinoministeriö tekevät yhteistyössä pienten ja keskisuurten yritysten toimintaa ja taloudellista toimintaympäristöä kuvaavan Pk-yritysbarometrin kaksi kertaa vuodessa. Barometri julkistetaan sekä valtakunnallisena että alueellisina raportteina. Pk-yritysbarometrissä on selvitetty suomalaisten pk-yritysten mielikuvia yleisestä suhdannekehityksestä ja oman yrityksen taloudellisesta kehityksestä. Lisäksi on tiedusteltu muun muassa yrityksen kasvuun, kansainvälistymiseen ja rahoitukseen liittyvistä tekijöistä. Otantalähteenä on käytetty Tilastokeskuksen toimialaluokitusta TOL 0, Bisnoden yritysrekisteriä sekä Suomen Yrittäjien jäsenrekisteriä, joista otanta on tehty kiintiöidyllä satunnaisotannalla. Otoksessa on kiintiöity yritysten toimiala, koko-luokka ja sijainti. Vastaajajoukon muodostaa 4 66 kohderyhmän vaatimukset täyttävää pk-yrityksen edustajaa. Tiedonkeruumenetelmänä on käytetty internetkyselyä. Vastaajat kutsuttiin kyselyyn sähköpostitse tai puhelimitse kesä-heinäkuussa 07. Seuraavalla sivulla on esitetty taustatietoja alueen vastaajista. Tutkimuksen on toteuttanut Taloustutkimus Oy Suomen Yrittäjien, Finnvera Oyj:n sekä työ- ja elinkeinoministeriön toimeksiannosta. Tutkimusprojektista ovat vastanneet Taloustutkimus Oy:ssä tutkimusjohtaja Pasi Huovinen ja tutkimuspäällikkö Jyrki Kärpänoja, Suomen Yrittäjissä pääekonomisti Mika Kuismanen ja ekonomisti Petri Malinen, Finnvera Oyj:ssä viestintäjohtaja Tarja Svartström sekä työ- ja elinkeinoministeriössä kehittämispäällikkö Esa Tikkanen. ) Raportin alueelliset viittaukset tarkoittavat pääsääntöisesti Suomen Yrittäjien mukaista aluejakoa. Uudellamaalla ja Itä-Uudellamaalla maakuntajaosta on poikettu (Helsinki, Pääkaupunkiseutu ja muu Uusimaa). ) Lisäksi tutkimusaineistosta tehdään raportit Hämeen, Kaakkois-Suomen, Pohjanmaan ja Uudenmaan ELY-alueille sekä Keski-Pohjanmaan Yrittäjien alueelle. Lisäksi uusina alueina vuonna 0 mukaan tulivat Espoo ja Vantaa. 3) Pohjanmaan raportissa luvut ovat vuoden 006 syksyyn asti Etelä-Pohjanmaan ja Pohjanmaan rannikon yhteisiä lukuja. 4) Tutkimustuloksissa esiintyy muutamissa kohdissa käsite saldoluku. Se kuvaa kyseisten kysymysten kohdalla positiivisista ja negatiivisista vastauksista laskettua prosenttilukujen erotusta. Esimerkiksi: Pk-yritysten yleiset suhdannenäkymät seuraavan vuoden aikana paranee 39,4 %, huononee,6 % saldoluku = + 30, % ~3 % HUOM. kaikissa laskelmissa käytetään tarkkoja, pyöristämättömiä lukuja, vaikka raportissa luvut esitetään kokonaisina ilman desimaaleja.
6 Pk-yritysbarometri, syksy 07 Alueraportti,. Aineisto Seuraavassa taulukossa on esitetty painottamattomat taustatietojakaumat haastatelluista n alueen yrityksistä. Tutkimustuloksissa aineisto on painotettu vastaamaan yritysten todellista toimiala- ja aluejakaumaa. Painotettua otoskokoa käytetään laskentaperusteena, koska tällöin otoksen perusteella lasketut tulokset voidaan yleistää koskemaan koko tutkimuskohteena olevaa pk-sektoria. Taulukko. Taustatietoja alueelta haastatelluista yrityksistä n= % Alue 57 0 Päätoimiala Liikevaihto vuonna 06 Yrityksen kasvuhakuisuus Yrityksellä vientitoimintaa Yrityksen perustamisvuosi Teollisuus 7 4 Rakentaminen 5 Kauppa 7 Palvelut 306 59 alle 0, miljoonaa euroa 55 0,-0,49 miljoonaa euroa 7 0,5-0,99 miljoonaa euroa 47 9,0-,49 miljoonaa euroa 5 5,5-,99 miljoonaa euroa 7 3,0-4,99 miljoonaa euroa 33 6 5 miljoonaa euroa tai yli 3 4 Voimakkaasti kasvuhakuiset 45 9 Kasvuhakuiset 67 3 Asemansa säilyttäjät 54 30 Ei kasvutavoitteita 4 4 Toimintansa lopettavat 5 5 Kyllä 97 Ei 367 79 Ennen 990 6 3 990-999 79 5 000-009 34 6 0-5 36
Pk-yritysbarometri, syksy 07 Alueraportti, 7. Yritysten osuudet toimialoilla Suomessa oli 4 5 yritystä [] vuonna 05. Näistä yrityksistä noin 5 539 toimi n alueella. ssa palvelualan yrityksiä oli 6 %, kaupan 5 %, rakentamisen 5 % ja teollisuudenalan yrityksiä 7 %. n alueella oli palvelualan, rakentamisen alan sekä kaupan alan yrityksiä lähes saman verran kuin koko maassa. Teollisuusyrityksiä oli alueella koko maata suhteellisesti hieman enemmän. Kuva. Yritysten osuudet eri toimialoilla, % Teollisuus Rakentaminen Kauppa Palvelut Muut 9 7 5 5 5 5 60 6 0 0 30 40 50 60 70 Lähde: Tilastokeskus: Yritys- ja toimipaikkarekisteri, pl. toimiala A. maa-, metsä- ja kalatalous
Pk-yritysbarometri, syksy 07 Alueraportti, 3. Yritykset ja työllisyys Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen [] mukaan koko maan työllisten määrä oli 573 000henkeä kesäkuussa 07. Lukema on 5 000 enemmän kuin vuotta aikaisemmin vastaavana ajankohtana. Palkansaajia oli aavistuksen enemmän ja yrittäjiä oli jonkin verran vähemmän kuin aiemmin. n työttömyysaste oli,9 % [] kesäkuussa 07, kun se edellisvuoden kesäkuussa oli 9,3 %. n alueella työskenteli vuoden 07 toisella neljänneksellä yhteensä 000 henkilöä [3] työttömyysasteen ollessa, % [4]. Työttömyysaste on laskenut alueella 0, prosenttiyksikköä vuoden 06 vastaavaan ajankohtaan verrattuna [4]. Taulukko. Pk-yritysten suhdannenäkymät henkilökunnan määrän osalta seuraavan vuoden kuluttua, % Suurempi Yhtä suuri Pienempi Saldoluku 7 7 4 4 69 6 Syksyn 07 kk-yritysbarometrin vastaajista joka neljäs (4 %) arvioi henkilökunnan määrän kasvavan seuraavan vuoden kuluttua ja alle joka kymmenes ( %) arvioi henkilökunnan määrän pienentyvän. Saldoluvuksi muodostuu kevään 07 tapaan +6. n alueella saldoluku on kaksi prosenttiyksikköä pienempi, +4. ssa odotukset henkilökunnan määrän osalta ovat saldoluvun perusteella vastaavat kuin keväällä 07. Alueella odotukset jäävät heikommiksi kuin keväällä 07, jolloin saldoluku näiltä osin oli +9. Kuva. Henkilökunnan määrän muutosodotukset seuraavan vuoden aikana, saldoluku (%) 30 5 0 5 5 0-5 - /0 /03 /04 /05 /06 /07 /0 /09 / / / /3 /4 /5 /6 /7. Lähde: Tilastokeskus: Työvoimatutkimus 07, kesäkuu, 3. Lähde: Tilastokeskus: Työvoimatutkimus 07, liitetaulukko 3. Työlliset maakunnittain, 4. Lähde: Tilastokeskus: Työvoimatutkimus 07, liitetaulukko 43. Työttömyysaste maakunnittain
Pk-yritysbarometri, syksy 07 Alueraportti, 9 4. Pk-yritysten suhdannenäkymät Pk-yritysten lähiajan suhdannenäkymiä kuvaavan saldoluvun (+3) kehitys on jatkunut hienokseltaan positiivisena keväästä 07 (+35). Vajaa puolet (44 %) koko maan pkyrityksistä arvioi suhdanteiden pysyvän ennallaan lähimmän vuoden aikana. n pk-yrityksistä 47 % arvioi suhdanteiden paranevan ja 9 % huononevan. n alueella yleisiä suhdannenäkymiä kuvaava saldoluku +37 on kevään 07 tasalla, yhden prosenttiyksikön parempi. Taulukko 3. Pk-yritysten suhdannenäkymät oman yrityksen kannalta lähimmän vuoden aikana, % Paranee Pysyy ennallaan Huononee Saldoluku 4 4 37 47 44 9 3 Kuva 3. Yleiset suhdannenäkymät lähimmän vuoden aikana, saldoluku (%) 50 40 30 0 0 - -0-30 /0 /03 /04 /05 /06 /07 /0 /09 / / / /3 /4 /5 /6 /7
Pk-yritysbarometri, syksy 07 Alueraportti, Taulukko 4. Pk-yritysten odotukset tutkimuksen eri osa-alueiden kehityksestä seuraavan vuoden kuluttua, % Suurempi Yhtä suuri Pienempi Saldoluku Liikevaihto 5 35 3 39 5 35 3 40 Investointien arvo 5 55 0 6 3 5 9 4 Panostukset kansainvälistymiseen 3 7 6-3 5 69 7 - Viennin arvo 5 66-3 5 69 6 - Tuonnin arvo 9 74-9 74 5-4 Palkkakustannukset henkilöä kohden 3 53 9 40 53 7 33 Materiaalien hinnat 47 4 5 4 44 5 4 40 Lopputuotteiden tai palveluiden hinnat 4 54 4 3 4 54 5 37 Kannattavuus 3 46 6 39 46 4 5 Vakavaraisuus 37 54 9 3 53 9 9 Innovaatiot, tuotannon tai tuotteiden kehitys 7 63 6 30 6 Tilausten määrä 4 39 36 4 40 37 Kapasiteetin käyttöaste 44 5 6 3 47 46 7 40
Pk-yritysbarometri, syksy 07 Alueraportti, Eri osatekijöiden suhdanteita arvioitaessa kapasiteetin käyttöasteen nousuun teollisuusyrityksissä (saldoluku +40 %), liikevaihdon kasvuun (+40) sekä materiaalien hintojen nousuun (+40) uskotaan koko maassa saldoluvun perusteella yleisimmin. Myös palkkakustannusten ja lopputuotteiden tai palvelujen hintojen nousuun uskovia on selvästi enemmän kuin niiden laskuun uskovia. Odotukset investointien arvon kehityksestä ovat koko maassa vastaavan tasoiset kuin keväällä 07 saldoluvun ollessa nyt +4, kun se keväällä oli +3. n alueella uskotaan vahvimmin materiaalien hintojen nousuun (saldoluku +4). Seuraavaksi vahvimmat odotukset alueella kohdistuvat liikevaihdon kasvuun (+39), lopputuotteiden tai palveluiden hintojen nousuun (+3) sekä kapasiteetin käyttöasteen kasvuun (+3). Alueella odotukset investointien arvon kehityksestä ovat saldoluvun perusteella myös positiiviset (saldoluku +6; keväällä +4). Kuvassa 4 on esitetty pk-yritysten liikevaihdon ja kannattavuuden suhdannenäkymien kehittyminen alueella ja kuvassa 5 koko maassa. Alueella odotukset molempien osatekijöiden kehityksestä ovat jonkin verran heikommat kuin keväällä 07. n pkyritysten odotukset liikevaihdon ja kannattavuuden kehityksestä ovat vastaavat kuin keväällä. Kuva 4. Alueen suhdannenäkymät seuraavan vuoden aikana, saldoluku (%) 60 50 40 30 0 0 - -0 /0 /03 /04 /05 /06 /07 /0 /09 / / / /3 /4 /5 /6 /7 Liikevaihto, Kannattavuus, Kuva 5. n suhdannenäkymät seuraavan vuoden aikana, saldoluku (%) 60 50 40 30 0 0 - -0 /0 /03 /04 /05 /06 /07 /0 /09 / / / /3 /4 /5 /6 /7 Liikevaihto, Kannattavuus,
Pk-yritysbarometri, syksy 07 Alueraportti, 5. Pk-yritysten kasvuhakuisuus ja uusiutuminen ssa on eniten mahdollisuuksien mukaan kasvamaan pyrkiviä pk-yrityksiä (37 %). Yritystoiminnan loppumista ennakoi 3 % koko maan pk-yrityksistä. n alueella on myös eniten mahdollisuuksien mukaan kasvamaan pyrkiviä pk-yrityksiä (34 %). Yritystoiminnan loppumista alueella ennakoi 4 % vastaajista mikä on kaksi prosenttiyksikköä enemmän kuin keväällä 07. Voimakkaasti kasvuhakuisia pk-yrityksiä on koko maassa ja alueella vastaava määrä kuin keväällä. Taulukko 5. Pk-yritysten kasvuhakuisuus, % Voimakkaasti Asemansa Ei kasvutavoitteita lopettavat Toimintansa Kasvuhakuiset kasvuhakuiset säilyttäjät 34 3 4 37 3 9 3 Kuva 6. Pk-yritysten kasvuhakuisuus, % ssa ja alueella on voimakkaasti ja mahdollisuuksien mukaan kasvavia pkyrityksiä yhteensä hieman vähemmän kuin keväällä 07. 70 60 50 40 30 0 0 /0 /03 /04 /05 /06 /07 /0 /09 / / / /3 /4 /5 /6 /7
Pk-yritysbarometri, syksy 07 Alueraportti, 3 Investoinnit ja henkilöstön koulutus ovat koko maan ja n alueen pkyrityksissä eniten käytettyjä uusiutumiseen liittyviä toimia. Näiden osuudet ovat koko maassa ja alueella lähes vastaavat kuin keväällä 07. Uuden henkilöstön palkkaamisen osuudet ovat hieman suuremmat. Taulukko 6. Pk-yritysten tekemät uusiutumistoimet viimeisten kk:n aikana, % */ Investoinnit 74 73 Uuden henkilöstön palkkaaminen 43 4 Henkilöstön koulutus 50 5 Uusien tuotteiden tai palveluiden lanseeraaminen 30 36 Laajentuminen uusille markkinoille 6 3 Uusien teknologioiden käyttöönotto 4 4 Uusien liiketoimintamallien käyttöönotto 9 Toiminnan laajentaminen uusille toimialoille 5 7 */ Vastaajat ovat voineet valita useita vaihtoehtoja
4 Pk-yritysbarometri, syksy 07 Alueraportti, 6. Pk-yritysten kansainvälistyminen Joka viidennellä koko maan ja n alueen pk-yrityksistä on vientiä tai liiketoimintaa ulkomailla. n ja alueen pk-yrityksissä suoraa tavaroiden ja myös palvelujen vientiä on näistä noin kahdella viidestä. Kuva 7. Pk-yritysten toiminta ulkomailla, % yrityksistä, */ Vientiä tai liiketoimintaa ulkomailla Liiketoiminnan muodot ulkomailla toimivilla pk-yrityksillä Suora palvelujen vienti **/ Suora tavaroiden vienti Ulkomainen yhteisyritys (joint venture) tai tytäryritys Palkka- tai sopimusvalmistus (tuotteiden teettäminen ulkomailla yrityksenne omalla merkillä) Lisensointi tai franchising Muu 4 6 5 3 3 0 4 4 39 37 37 0 0 30 40 50 */ Vastaajat ovat voineet valita useita vaihtoehtoja **/ Kysytty aiemmin muodossa: Suora vienti Puolella koko maan ja joka kolmannella alueen suoraa vientitoimintaa harjoittavista pkyrityksistä viennin osuus kokonaisliikevaihdosta on alle 9 %. Kuva. Viennin osuus suoraa vientitoimintaa harjoittavien yritysten kokonaisliikevaihdosta vuonna 06, % yrityksistä <9% 33 4-49% 30 47 = > 50% 0 0 0 30 40 50 60
Pk-yritysbarometri, syksy 07 Alueraportti, 5 n ja n alueen pk-yrityksistä 5 %:lla on suoraa tuontitoimintaa. Taulukko 7. Tuontiyritysten osuus, % pk-yrityksistä Suoraa tuontitoimintaa 5 5
6 Pk-yritysbarometri, syksy 07 Alueraportti, 7. Pk-yritysten kehittämisen tarpeet ja esteet n tasolla pk-yritykset näkevät selvästi eniten kehittämistarvetta markkinoinnissa ja myynnissä (53 % mainitsee). Seuraavaksi eniten kehittämistarvetta on yhteistyössä/verkottumisessa ja alihankinnassa sekä henkilöstön kehittämisessä ja koulutuksessa (3 %). n alueella eniten kehittämistarvetta nähdään myös markkinoinnissa ja myynnissä (56 %). Toiseksi eniten alueen vastaajat kokevat kehittämistä olevan yhteistyössä/verkottumisessa ja alihankinnassa (3 %) ja kolmanneksi eniten henkilöstön kehittämisessä ja koulutuksessa (30 %). Taulukko. Pk-yritysten kehittämistarpeet tällä hetkellä, % Johtaminen 6 Yrityksen hallitustyöskentely 6 Henkilöstön kehittäminen ja koulutus 30 3 Markkinointi ja myynti 56 53 Vienti ja kansainvälistyminen 9 Rahoitus, talous ja laskentatoimi 7 9 Tuotanto ja materiaalitoiminnot, tietotekniikka, tuotekehitys, laatu 5 6 Yhteistyö/verkottuminen, alihankinta 3 3 Ympäristö- ja muiden säädösvaatimusten ottaminen huomioon toiminnassa 6 Ei osaa sanoa 6 6 Pk-yritysten kehittämistarpeet ovat koko maassa ja alueella hyvin vastaavanlaiset. Kuva 9. Pk-yritysten kehittämistarpeet, % Markkinointi ja myynti Henkilöstön kehittäminen ja koulutus Yhteistyö/verkottuminen, alihankinta Rahoitus, talous ja laskentatoimi Johtaminen Tuotanto ja materiaalitoiminnot, tietotekniikka, tuotekehitys, laatu Vienti ja kansainvälistyminen Yrityksen hallitustyöskentely Ympäristö- ja muiden säädösvaatimusten ottaminen huomioon Ei osaa sanoa 56 53 30 3 3 3 7 9 6 5 6 9 6 6 6 6 0 0 30 40 50 60
Pk-yritysbarometri, syksy 07 Alueraportti, 7 ssa pk-yritysten pahimpina kehittämisen esteinä nähdään tasapäisesti kilpailutilanne ja kustannustaso. lla merkittävimpinä koetaan kustannustaso, yritystoiminnan sääntely ja kilpailutilanne. Verrattuna kevään 07 tilanteeseen koetaan yleinen suhdanne/taloustilanne nyt melko selvästi pienempänä kehittämisen esteenä sekä koko maassa että alueella. Taulukko 9. Pk-yritysten pahimmat kehittämisen esteet, % Yritystoiminnan sääntely 6 3 Kustannustaso 7 Kilpailutilanne 5 Rahoitus 7 9 Työvoiman saatavuus */ Resurssitekijät (pl. työvoiman saatavuus) */ 6 6 Yleinen suhdannetilanne/taloustilanne Ei osaa sanoa 3 5 */Kysytty kevääseen 07 asti muodossa: Resurssitekijät Byrokratiaa pidetään yritystoiminnan sääntelyn osatekijöistä merkittävimpänä kehittämisen esteenä. Taulukko. Pk-yritysten sääntelystä aiheutuvat merkittävimmät kehittämisen esteet, % Byrokratia 4 4 Työlainsäädäntö 7 3 Työehtosopimukset 3 5 Muu sääntely 4
Pk-yritysbarometri, syksy 07 Alueraportti, Kuva. Alueen pk yritykset, joiden pahin kehittämisen este on rahoitus, % 6 4 6 4 0 /0 /03 /04 /05 /06 /07 /0 /09 / /3 /5 /7 Kaikki PK-yritykset, Kasvuhakuiset* PK-yritykset, *) Voimakkaasti kasvuhakuiset ja yritykset, jotka pyrkivät kasvamaan mahdollisuuksien mukaan Kuva. n pk yritykset, joiden pahin kehittämisen este on rahoitus, % 0 5 5 0 /0 /03 /04 /05 /06 /07 /0 /09 / /3 /5 /7 Kaikki PK-yritykset, Kasvuhakuiset* PK-yritykset, *) Voimakkaasti kasvuhakuiset ja yritykset, jotka pyrkivät kasvamaan mahdollisuuksien mukaan
Pk-yritysbarometri, syksy 07 Alueraportti, 9. Pk-yritysten rahoitus n pk-yrityksistä 5 %:lla ja lla 4 %:lla on ollut maksuvaikeuksia viimeisen kolmen kuukauden aikana. Alueella osuus on yhden prosenttiyksikön suurempi kuin keväällä 07. Taulukko. Onko yrityksellänne ollut maksuvaikeuksia viimeisen 3 kuukauden aikana?, % Ei Kyllä 6 4 5 5 Pk-yritysten pääpankkina on koko maassa joko Osuuspankki (4 %) tai Nordea (3 %). lla pk-yritysten pääpankkina on useimmiten Osuuspankki (49 %). Taulukko. Yrityksen pääpankki, % Nordea 9 3 Osuuspankki 49 4 Paikallisosuuspankki 4 4 Danske Bank 6 7 Säästöpankki 7 Handelsbanken Muu 3 5 n pk-yrityksistä 4 %:lla on lainaa rahoituslaitoksilta. Alueella lainaa rahoituslaitoksilta ottaneiden osuus on hieman suurempi, 45 % alueen pk-yrityksistä. Taulukko. Onko yrityksellänne lainaa rahoituslaitoksilta?, % 55 45 Ei Kyllä 5 4
0 Pk-yritysbarometri, syksy 07 Alueraportti, Syksyn pk-yritysbarometriin vastanneista koko maan ja n alueen yrityksistä noin kuudella kymmenestä ei ole ollut tarvetta hankkia rahoitusta viimeisten kuukauden aikana. Reilulla neljäsosalla koko maan ja alueen pk-yrityksistä on ollut tarvetta hakea ja nämä ovat myös saaneet rahoitusta lähimmän vuoden aikana. ssa ja alueella alle joka kymmenes vastaajista sanoo tarvetta olleen, mutta ei ole hakenut rahoitusta. Kolme prosenttia koko maan ja alueelta kaksi prosenttia vastaajista sanoo olleen tarvetta rahoitukselle ja on myös hakenut rahoitusta, mutta ei ole sitä saanut. Kuva. Onko yrityksellänne ollut viimeisten kk:n aikana tarve hankkia rahoitusta?, % Kyllä, ja olemme saaneet ulkopuolista rahoitusta viimeisen kk aikana Ei Kyllä, mutta emme ole hakeneet rahoitusta Kyllä, mutta emme ole saaneet rahoitusta, vaikka olemme hakeneet 3 9 7 6 6 63 0 0 40 60 0 Rahoitusta on otettu pääosin pankista, rahoitusyhtiöstä ja Finnverasta. Taulukko 3. Mistä olette ottaneet rahoitusta?, %, */ Pankista 76 69 Rahoitusyhtiöstä 9 7 Vakuutusyhtiöstä/eläkevakuutusyhtiöstä - Yksityisestä pääomasijoitusyhtiöstä - Bisnesenkeliltä (eli yksityiseltä henkilösijoittajalta) 5 5 Finnverasta 6 Tekesistä 6 5 ELY-keskuksista 6 4 Pääomasijoituksia Teollisuussijoituksesta - - Velkakirjamarkkinoilta - 0 Listautumismarkkinoilta (ml. pörssi ja vaihtoehtoiset markkinapaikat) - 0 Joukkorahoituksen kautta - 0 Muualta 6 */ Vastaajat ovat voineet valita useita vaihtoehtoja
Pk-yritysbarometri, syksy 07 Alueraportti, Valtaosa eli noin neljä viidestä koko maan ja alueen pk-yrityksestä ei aio hakea ulkopuolista rahoitusta seuraavan kuukauden aikana. Taulukko 4. Aiotteko ottaa ulkopuolista rahoitusta seuraavan kk:n aikana?, % Ei Kyllä 77 3 7 Pk-yritykset aikovat hakea ulkopuolista rahoitusta yleisimmin pankista ja rahoitusyhtiöstä. lla Finnverasta, Tekesistä ja ELY-keskuksista aiotaan hakea rahoitusta koko maata yleisemmin. Taulukko 5. Mistä aiotte ottaa ulkopuolista rahoitusta?, % Pankista 7 6 Rahoitusyhtiöstä 4 Vakuutusyhtiöstä/eläkevakuutusyhtiöstä 5 3 Yksityisestä pääomasijoitusyhtiöstä Bisnesenkeliltä (eli yksityiseltä henkilösijoittajalta) 4 Finnverasta 3 Tekesistä 9 3 ELY-keskuksista 7 Pääomasijoituksia Teollisuussijoituksesta Velkakirjamarkkinoilta - Listautumismarkkinoilta (ml. pörssi ja vaihtoehtoiset markkinapaikat) - 0 Joukkorahoituksen kautta 4 4 Muualta 3
Pk-yritysbarometri, syksy 07 Alueraportti, ssa kuten myös n alueella ulkopuolista rahoitusta aiotaan käyttää selvästi yleisimmin muihin koneisiin ja laitteisiin. Yrityksen kasvun rahoittaminen, rakennusinvestoinnit ja yrityksen kehittämishankkeet ovat aiotuista käyttötarkoituksista seuraavina. Kuva 3. Ulkoisen rahoituksen aiottu käyttötarkoitus, % yrityksistä, jotka aikovat ottaa rahoitusta seuraavan kk:n aikana, %, */ Muihin koneisiin ja laitteisiin Yrityksen kasvun rahoitukseen Rakennusinvestointeihin Yrityksen kehittämishankkeisiin Käyttöpääomaksi liiketoiminnan kasvusta johtuen Liiketoiminnan kansainvälistymiseen Omistusjärjestelyihin tai yrityskauppoihin Käyttöpääomaksi yrityksenne heikosta taloudellisesta Ohjelmistoihin, kuten yrityksenne Internet kotisivut, Käyttöpääomaksi suhdanteista johtuen Toimitusaikaiseen rahoitukseen tai vakuuksiin Henkilöstöön ja osaamiseen Tieto- ja viestintätekniikkalaitteisiin Ympäristövaikutteisiin investointeihin päästöjen, raaka- Muuhun tarkoitukseen 0 0 4 4 4 3 3 4 7 6 5 5 5 5 4 7 5 4 3 36 36 0 0 30 40 */ Vastaajat ovat voineet valita useita vaihtoehtoja. Kireät vakuusvaatimukset ja rahoituksen huono yleinen saatavuus ovat tärkeimmät syyt sille, että pk-yrityksissä ei ole haettu tai saatu rahoitusta Kuva 4. Tärkeimmät syyt sille, että ei ole hakenut tai saanut rahoitusta?, % Kireät vakuusvaatimukset Rahoituksen huono yleinen saatavuus (kireät Korkea oman pääoman vaatimus Rahan korkea hinta (viitekoron päälle tuleva Laina-ajan lyhyys Vientisaatavien vakuuttamisen vaikeus Muu syy 3 0 0 0 0 30 40 7 30 3 36
Pk-yritysbarometri, syksy 07 Alueraportti, 3 Valtaosalla tutkimukseen osallistuneista pk-yrityksistä koko maassa ja n alueella ei ole jäänyt toteuttamatta viimeisen kuukauden aikana tärkeitä investointi-, tutkimus- tai markkinointihankkeita ulkoisen rahoituksen heikon saatavuuden vuoksi. Kuva 5. Onko jäänyt hankkeita toteuttamatta ulkoisen rahoituksen heikon saatavuuden takia?, % Ei 5 6 Kyllä 5 4 0 0 40 60 0 0 Niillä yrityksillä, joilla hanke jäi toteutumatta, rahoitusongelmat koskivat ensisijaisesti velkarahoitusta. Kuva 6. Toteutumatta jääneen hankkeen rahoitusongelmat koskivat ensisijaisesti?, % Velkarahoitusta 63 6 Oman pääoman ehtoista rahoitusta 37 3 0 0 30 40 50 60 70
4 Pk-yritysbarometri, syksy 07 Alueraportti, 9. Pk-yritysten toimintaympäristö Vastaajat arvioivat yritysten toimintaympäristöön vaikuttavien tekijöiden kehittymistä sijaintikunnassaan viimeisen kahden vuoden aikana 4 osatekijän suhteen. n ja n alueen pk-yrittäjät arvioivat kehityksen olleen myönteisintä asuinympäristön viihtyisyyden osalta, yritysten välisissä yhteistyömahdollisuuksissa ja tietoliikenneyhteyksissä. Hieman muita heikoimmat kehittymisarviot saavat koko maassa ja alueella sopivan työvoiman saatavuus yritykselle ja liikenneyhteydet. Kuva 7-. Arvio toimintaympäristöä kuvaavien osatekijöiden kehityksestä viimeisen kahden vuoden aikana yrityksen sijaintikunnassa, % Arviointiasteikko on: - = Kehittynyt merkittävästi huonompaan suuntaan - = Kehittynyt jonkin verran huonompaan suuntaan 0 = Pysynyt ennallaan = Kehittynyt jonkin verran parempaan suuntaan = Kehittynyt merkittävästi parempaan suuntaan Yrityksellenne sopivan työvoiman saatavuus Alihankkijoiden/osatoimittajien saatavuus Yritysten välinen yhteistyömahdollisuus Toimitilojen ja tonttien saatavuus Liikenneyhteydet Tietoliikenneyhteydet Julkiset yrityspalvelut 4 5 3 5 4 9 7 69 6 74 75 9 3 5 7 5 6 63 66 3 30 5 9 3 4 59 6 6 9 4 3 6 64 9 7 74 6 7 75 5 - - 0 Pysynyt ennallaan 3 3 4 6 5 Yksityiset yrityspalvelut Viihtyisyys asuinympäristönä Kilpailukyky yritysten sijaintipaikkana Koulutustarjonta Yritysten yhteistyömahdollisuus yliopistojen ja Sijaintikuntanne ja yrityksenne välinen yhteistyö Elinkeinopolitiikka kokonaisuudessaan 3 04 6 9 5 6 4 3 7 79 55 60 60 63 6 70 73 76 7 7 63 4 66 - - 0 Pysynyt ennallaan 7 6 3 30 0 7 5 3 4 4 3 4 3 4 3
Pk-yritysbarometri, syksy 07 Alueraportti, 5. Omistajanvaihdos Yli puolet vastanneista pk-yrityspäättäjistä ei ole suunnitellut omistajanvaihdoksen toteuttamista lainkaan. Omistajanvaihdosta suunnittelevat aikovat toteuttaa vaihdoksen useimmiten seuraavan kolmen-viiden vuoden aikana. Kuva 9. Omistajan vaihdoksen suunnittelu, % 0- vuoden aikana 3-5 vuoden aikana 6- vuoden aikana -> vuoden aikana en ole suunnitellut lainkaan 7 3 3 4 5 55 53 0 0 30 40 50 60 Valtaosa, neljä viidestä syksyn pk-barometrikyselyyn vastanneista ei ole suunnitellut yrityksen tai liiketoiminnan ostamista lainkaan. Yrityksen tai liiketoiminnan osto toteutettaisiin yleisimmin lähitulevaisuudessa, seuraavan kahden vuoden aikana. ssa noin neljä viidestä ja alueella hieman useampi yrityksen tai liiketoiminnan ostamisesta kiinnostuneesta sanoo tarvitsevansa ostoon ulkopuolista rahoitusta. Kuva 0. Yrityksen tai liiketoiminnan ostamisen suunnittelu, % 0- vuoden aikana 3-5 vuoden aikana 6- vuoden aikana -> vuoden aikana en ole suunnitellut lainkaan 3 0 6 6 79 0 0 40 60 0 0
6 Pk-yritysbarometri, syksy 07 Alueraportti,. Digitaalisuus liiketoiminnassa Noin kolmella neljästä koko maan ja n alueen pk-yrityksestä on omat Internet-kotisivut. Seuraavaksi eniten pk-yritykset hyödyntävät tai käyttävät digitaalisista työkaluista/palveluista liiketoiminnassaan sosiaalista mediaa ja pilvipalveluja. Kuva. Pk-yritysten liiketoiminnassaan hyödyntämät tai käyttämät digitaaliset työkalut ja palvelut, %, */ Yrityksen omat Internet kotisivut Sosiaalinen media (esim. Facebook, Linkedin) Pilvipalvelut (verkkopalveluina Internetissä) Yrityksenne ostot verkossa (tuotteet ja palvelut) Digitaalisten kanavien käyttö palvelujen Digitaalisia asiakaspalveluita Verkkokauppa yrityksenne myynnissä (tuotteet Big datan käyttö (esim. markkina-analyyseissä) Teollinen Internet (tällä tarkoitetaan Alustatalous (hyödynnetään esim. Uber Ei osaa sanoa 3 3 3 9 0 5 7 35 3 47 5 73 75 0 0 40 60 0 */ Vastaajat ovat voineet valita useita vaihtoehtoja
Pk-yritysbarometri, syksy 07 Alueraportti, 7 Digitaalisten työkalujen/palvelujen eri vaihtoehtoja aiotaan pk-yrityksissä ainakin jossain määrin vuoden sisällä ottaa käyttöön melko laajamittaisesti. Verkkokaupan käyttöönottoa suunnittelee koko maassa % ja lla 6 % vastanneista pk-yrityksistä. Melko suuri osa vastaajista ei kuitenkaan ottanut kantaa kysymykseen. Kuva. Digitaaliset työkalut ja palvelut, joita pk-yritykset aikovat ottaa käyttöön seuraavien kk:n aikana, %, */ Digitaalisia asiakaspalveluita Sosiaalinen media (esim. Facebook, Digitaalisten kanavien käyttö palvelujen Verkkokauppa yrityksenne myynnissä Yrityksen omat Internet kotisivut Pilvipalvelut (verkkopalveluina Internetissä) Yrityksenne ostot verkossa (tuotteet ja Big datan käyttö (esim. markkina- Teollinen Internet (tällä tarkoitetaan Alustatalous (hyödynnetään esim. Uber Ei osaa sanoa 9 9 6 6 6 4 5 3 5 63 60 0 0 40 60 0 */ Vastaajat ovat voineet valita useita vaihtoehtoja
Pk-yritysbarometri, syksy 07 Alueraportti, Yrityskuvan vahvistuminen, uusien asiakasryhmien tavoittaminen sekä asiakaspalvelun parantuminen arvioidaan merkittävimmiksi digitalisoitumisesta syntyviksi mahdollisuuksiksi pk-yritysten keskuudessa. Kuva 3-4. Arvioikaa seuraavia liiketoiminnan digitalisoitumisesta syntyvien mahdollisuuksien merkitystä yrityksellenne, % Yrityskuvan vahvistuminen Uusien asiakasryhmien tavoittaminen Asiakaspalvelun parantuminen Kannattavuuden parantuminen Liiketoimintaprosessien tehostuminen 7 30 3 4 4 9 5 9 36 34 34 35 40 4 44 44 45 4 4 3 6 5 4 9 9 7 3 3 4 4 3,75 3,0 3,75 3,76 3,56 3,5 3,34 3,4 3,3 3,36 5 suuri merkitys 4 kohtalainen merkitys 3 en osaa sanoa vähäinen merkitys ei merkitystä Keskiarvo Yhteistyön tiivistyminen yhteistyökumppanien Uusien liiketoimintamahdollisuuksien luominen Tuotekehityksen tehostuminen Liiketoiminnan kansainvälistyminen 7 5 4 4 5 4 4 34 39 40 33 0 0 9 3 9 9 7 6 6 6 3 4 43 4 0 3 4 3 3,6 3,3 3,7 3,30,79,90,4,39 5 suuri merkitys 4 kohtalainen merkitys 3 en osaa sanoa vähäinen merkitys ei merkitystä Keskiarvo
Pk-yritysbarometri, syksy 07 Alueraportti, 9. Muotoilun hyödyntäminen liiketoiminnassa Yli puolet vastanneista koko maan ja myös n alueen pk-yrityksistä ei hyödynnä muotoilua yrityksen liiketoiminnassa. Muotoilua jatkuvasti tai usein hyödyntäviä on koko maassa ja alueella viidesosa ja satunnaisesti muotoilua sanoo hyödyntävänsä joka neljäs syksyn barometrin vastaajista. Kuva 5. Muotoilun hyödyntäminen yrityksen liiketoiminnassa, % Yrityksemme hyödyntää muotoilua jatkuvasti tai usein Yrityksemme hyödyntää muotoilua vain satunnaisesti 0 4 4 Yrityksemme ei hyödynnä muotoilua 56 55 0 0 30 40 50 60
30 Pk-yritysbarometri, syksy 07 Alueraportti, Suomen Yrittäjien ja aluejärjestöjen yhteystiedot SUOMEN YRITTÄJÄT Mannerheimintie 76 A, 0050 Helsinki PL 999, 00 Helsinki toimisto@yrittajat.fi puhelin 09 9 yrittajat.fi ETELÄ-KARJALAN YRITTÄJÄT Valtakatu 5, 530 Lappeenranta yrittajat.fi/etelakarjala puhelin 0 470 00 ETELÄ-POHJANMAAN YRITTÄJÄT Alvar Aallon katu 3, 600 Seinäjoki yrittajat.fi/etelapohjanmaa puhelin 06 40 5000 ETELÄ-SAVON YRITTÄJÄT Sammonkatu, 5030 Mikkeli yrittajat.fi/etelasavo puhelin 0500 65 3 HELSINGIN YRITTÄJÄT Urho Kekkosen katu C, 000 Helsinki yrittajat.fi/helsinki puhelin 050 575 353 HÄMEEN YRITTÄJÄT Sibeliuksenkatu A, 30 Hämeenlinna yrittajat.fi/hame puhelin 0 9 0390 KAINUUN YRITTÄJÄT Kauppakatu 6 A, 70 Kajaani yrittajat.fi/kainuu puhelin 0 37 770 KESKI-POHJANMAAN YRITTÄJÄT Ristirannankatu, 670 Kokkola yrittajat.fi/keskipohjanmaa puhelin 06 3 59 KESKI-SUOMEN YRITTÄJÄT Lutakonaukio 7, 400 Jyväskylä yrittajat.fi/keskisuomi puhelin 0 45 900 KYMEN YRITTÄJÄT Käsityöläiskatu 4, 450 Kouvola yrittajat.fi/kymi puhelin 044 0 490 LAPIN YRITTÄJÄT Hallituskatu 6,. krs, 960 Rovaniemi yrittajat.fi/lappi puhelin 0400 9 00 PIRKANMAAN YRITTÄJÄT Laukontori, Kehräsaari B,. krs, 3300 Tampere yrittajat.fi/pirkanmaa puhelin 03 5 6500 POHJOIS-KARJALAN YRITTÄJÄT Linnunlahdentie, 00 Joensuu yrittajat.fi/pohjoiskarjala puhelin 050 367 594 POHJOIS-POHJANMAAN YRITTÄJÄT Isokatu 4, 900 Oulu yrittajat.fi/pohjoispohjanmaa puhelin 0 3 90 PÄIJÄT-HÄMEEN YRITTÄJÄT Vesijärvenkatu 5, 540 Lahti yrittajat.fi/paijathame puhelin 0 3 4300 PÄÄKAUPUNKISEUDUN YRITTÄJÄT Tekniikantie, 050 Espoo yrittajat.fi/paakaupunkiseutu puhelin 0 4 400 RANNIKKO-POHJANMAAN YRITTÄJÄT Raastuvankatu -4 D, 650 Vaasa yrittajat.fi/rannikkopohjanmaa puhelin 050 463 370 SATAKUNNAN YRITTÄJÄT Isolinnankatu 4, Pori yrittajat.fi/satakunta puhelin 050 3 930 SAVON YRITTÄJÄT Kauppakatu B, 3. krs, 700 Kuopio yrittajat.fi/savo puhelin 07 36 0500 UUDENMAAN YRITTÄJÄT Rantakatu,. krs, 04400 Järvenpää yrittajat.fi/uusimaa puhelin 0 3 3050 VARSINAIS-SUOMEN YRITTÄJÄT Brahenkatu 0, 00 Turku yrittajat.fi/varsinaissuomi puhelin 0 75 70
Pk-yritysbarometri, syksy 07 Alueraportti, 3 Finnvera Oyj:n ja toimipisteiden yhteystiedot PÄÄKONTTORI FINNVERA OYJ HELSINKI Porkkalankatu, PL, 00 Helsinki vaihde 09 460 www.finnvera.fi KUOPIO Kallanranta, PL 7, 70 Kuopio TOIMIPISTEET HELSINKI Porkkalankatu, PL, 00 Helsinki JOENSUU Länsikatu 5 rak. 3 B, 00 Joensuu JYVÄSKYLÄ Piippukatu, 400 Jyväskylä KAJAANI Kauppakatu, 70 Kajaani KUOPIO Kallanranta, PL 7, 70 Kuopio LAHTI Askonkatu, 7. krs, 50 Lahti LAPPEENRANTA Brahenkatu, 530 Lappeenranta MIKKELI Jääkärinkatu A,. krs, 500 Mikkeli OULU Sepänkatu 0, 900 Oulu PORI Itäpuisto 7, 5. krs, 0 Pori ROVANIEMI Rovakatu, 9600 Rovaniemi SEINÄJOKI Frami D, Tiedekatu, 6030 Seinäjoki TAMPERE Kalevantie, 330 Tampere TURKU Humalistonkatu, 00 Turku VAASA Virastotalo, Wolffintie 35, 6500 Vaasa PIETARIN EDUSTUSTO FINNVERA PLC Representative Office in St. Petersburg Finland House Bolshaya Konyushennaya St. 96 St. Petersburg, Russia PL 50, 5350 Lappeenranta puh. +35 405 0 956
3 Pk-yritysbarometri, syksy 07 Alueraportti, Työ- ja elinkeinoministeriön ja ELY-keskusten yhteystiedot TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ Aleksanterinkatu 4, 0070 Helsinki puhelin 09 506 0000 tem.fi ETELÄ-POHJANMAAN ELY-KESKUS Alvar Aallon katu, 600 Seinäjoki puhelin 095 07 500 ely-keskus.fi/etela-pohjanmaa ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Jääkärinkatu 4, 500 Mikkeli puhelin 095 04 000 ely-keskus.fi/etela-savo HÄMEEN ELY-KESKUS Kirkkokatu, 540 Lahti Hämeenlinnan toimipaikka Birger Jaarlin katu 5, 30 Hämeenlinna puhelin 095 05 000 ely-keskus.fi/hame KAAKKOIS-SUOMEN ELY-KESKUS Salpausselänkatu, 450 Kouvola Lappeenrannan toimipaikka Kauppakatu 40 D, 530 Lappeenranta puhelin 095 09 000 ely-keskus.fi/kaakkois-suomi KAINUUN ELY-KESKUS Kalliokatu 4, 70 Kajaani puhelin 095 03 500 ely-keskus.fi/kainuu KESKI-SUOMEN ELY-KESKUS Gygnaeuksenkatu, 400 Jyväskylä puhelin 095 04 500 ely-keskus.fi/keski-suomi LAPIN ELY-KESKUS Hallituskatu 3 B, 960 Rovaniemi Kemin toimipaikka Asemakatu 9, 940 Kemi puhelin 095 037 000 ely-keskus.fi/lappi PIRKANMAAN ELY-KESKUS Pellavatehtaankatu 5, 330 Tampere Yliopistonkatu 3 (Attila), 330 Tampere puhelin 095 036 000 ely-keskus.fi/pirkanmaa POHJANMAAN ELY-KESKUS Wolffintie 35 B, 5. krs, 650 Vaasa Kokkolan toimipaikka Ristirannankatu, 670 Kokkola puhelin 095 0 500 ely-keskus.fi/pohjanmaa POHJOIS-KARJALAN ELY-KESKUS Kauppakatu 40 B, 00 Joensuu puhelin 095 06 000 ely-keskus.fi/pohjois-karjala POHJOIS-POHJANMAAN ELY-KESKUS Veteraanikatu, 900 Oulu puhelin 095 03 000 ely-keskus.fi/pohjois-pohjanmaa POHJOIS-SAVON ELY-KESKUS Kallanranta, 700 Kuopio puhelin 095 06 500 ely-keskus.fi/pohjois-savo SATAKUNNAN ELY-KESKUS Valtakatu B, 0 Pori puhelin 095 0 000 ely-keskus.fi/satakunta UUDENMAAN ELY-KESKUS Opastinsilta B, 5. krs, 0050 Helsinki puhelin 095 0 000 ely-keskus.fi/uusimaa VARSINAIS-SUOMEN ELY-KESKUS Itsenäisyydenaukio, 000 Turku puhelin 095 0 500 ely-keskus.fi/varsinais-suomi
Pk-yritysbarometri, kevät 07 Alueraportti, Alue Julkaisija: Suomen Yrittäjät Mannerheimintie 76 A, PL 999, 00 Helsinki puhelin 09 9 toimisto@yrittajat.fi www.yrittajat.fi