Rakentaminen 2011 Rakennus- ja asuntotuotanto 2011 kesäkuu, 2. vuosineljännes Myönnettyjen rakennuslupien kuutiomäärä kasvoi lähes 30 prosenttia vuoden 2011 toisella neljänneksellä Tilastokeskuksen Rakennus- ja asuntotuotantotilaston ennakkotietojen mukaan vuoden 2011 toisella neljänneksellä myönnettiin rakennuslupia lähes 15 miljoonalle kuutiometrille, mikä on 29,8 prosenttia enemmän kuin vuosi sitten. Kasvua oli eniten liike- ja toimistorakennusten lupakuutioiden määrässä. Asuinrakennusten lupakuutiomäärä kasvoi noin neljänneksellä. Myönnetyt rakennusluvat ja aloitukset, milj. m3, liukuva vuosisumma Julkistuksessa *-merkityt tiedot ovat ennakkotietoja. Rakennuslupien kuutiomäärä kasvoi lähes 66 prosenttia kesäkuussa Vuoden 2011 kesäkuussa rakennuslupia myönnettiin yhteensä 6,4 miljoonalle kuutiometrille, mikä on 65,8 prosenttia enemmän kuin vuosi sitten. Eniten lupakuutioita myönnettiin pääkaupunkiseudulle ja Pohjois-Savoon. Pääkaupunkiseudulla lupakuutioita kasvattivat yksittäinen voimalaitokselle myönnetty lupa sekä asuntokohteet ja Pohjois-Savossa kauppakeskuksille myönnetyt rakennusluvat. Tiedot ilmenevät Tilastokeskuksen rakennus- ja asuntotuotantotilaston ennakkotiedoista. Helsinki 30.8.2011 Tietoja lainattaessa lähteenä mainittava Tilastokeskus.
Kasvua lupakuutioiden määrässä oli eniten teollisuus- ja varastorakennuksissa. Teollisuusrakennusten lupakuutiomäärä yli kaksinkertaistui ja varastorakennusten kuutiomäärä lähes puolitoistakertaistui. Myös liike- ja toimistorakennusten lupakuutioiden määrä kasvoi reilusti. Liikerakennuksille myönnettyjen lupakuutioiden määrä yli kolminkertaistui. Asuinrakennusten lupakuutiot kasvoivat kesäkuussa 34,5 prosenttia. Suurin kasvu oli asuinkerrostalojen lupakuutiomäärässä, joka kaksinkertaistui. Rivi- ja ketjutalojen lupakuutiomäärät kasvoivat yli viidenneksellä. Erillisten pientalojen lupakuutiomäärä kasvoi noin 7 prosenttia. Vuoden 2011 kesäkuussa myönnettiin rakennuslupa 4 664 uudelle asunnolle, mikä on 47,5 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Asuinkerrostaloihin rakennettavien asuntojen lupamäärä kasvoi yli 89 prosenttia ja rivi- ja ketjutalojen lupamäärä lähes 34 prosenttia. Erillisissä pientaloissa olevien asuntojen lupamäärä kasvoi noin 7 prosenttia. Uudisrakentamisen volyymi kasvoi lähes 8 prosenttia kesäkuussa Kesäkuussa 2011 käynnissä olevan rakennustuotannon kiinteähintainen arvo eli volyymi kasvoi 7,9 prosenttia vuoden takaiseen verrattuna. Asuinrakentamisen volyymi lisääntyi 12,5 prosenttia vuotta aiemmasta. Asuinrakentamisessa erityisesti asuinkerrostalojen rakentamisen volyymi jatkoi vahvaa kasvuaan. Myös rivi- ja ketjutalojen ja erillisten pientalojen rakentamisen volyymit ovat olleet kuluvan vuoden aikana kasvussa. Asuinkerrostalojen rakentamisen volyymi kasvoi kesäkuussa 30,9, rivi- ja ketjutalojen 7,2 ja erillisten pientalojen 4,2 prosenttia. Teollisuus- ja varastorakentamisen volyymi lisääntyi eniten, 20,3 prosenttia vuotta aiemmasta. Teollisuusrakentamisen volyymi kasvoi 23,8 ja varastorakentamisen volyymi 13 prosenttia vuoden 2010 kesäkuusta. Muun kuin asuinrakentamisen volyymi kasvoi kesäkuussa 3,8 prosenttia. Uudisrakentamisen volyymi-indeksi 2005=100, trendi 2
Sisällys 1. Uudisrakentamisen aloitukset kasvoivat 5 prosenttia vuoden 2011 toisella neljänneksellä...4 Myönnetyt rakennusluvat...4 Aloitetut rakennuskohteet...4 Valmistuneet rakennukset ja asunnot...4 2. Uudisrakentamisen volyymi kasvoi toisella neljänneksellä lähes 11 prosenttia...6 Taulukot Liitetaulukot Liitetaulukko 1. Myönnetyt rakennusluvat (1000 m3)...7 Liitetaulukko 2. Myönnetyt rakennusluvat kuukausittain (1000 m3)...7 Liitetaulukko 3. Myönnetyt rakennusluvat asunnoille (kpl)...7 Liitetaulukko 4. Myönnetyt rakennusluvat maakunnittain...8 Liitetaulukko 5. Uudisrakentamisen volyymi-indeksi 2005=100...8 Liitetaulukko 6. Uudisrakentaminen 2. neljännes 2011*, milj. m3...8 Liitetaulukko 7. Myönnetyt rakennusluvat, milj m3...9 Liitetaulukko 8. Aloitetut rakennukset, milj m3...10 Liitetaulukko 9. Valmistuneet rakennukset, milj m3...10 Liitetaulukko 10. Uudisrakentamisen volyymi-indeksi 2005=100...11 Liitetaulukko 11. Asuntotuotanto talotyypeittäin 2002-2011, kpl, myönnetyt luvat ja aloitetut...11 Liitetaulukko 12. Asuntotuotanto talotyypeittäin 2002-2011, kpl, keskeneräiset ja valmistuneet...12 Kuviot Kuvio 1. Uudisrakentamisen liukuva vuosisumma, miljoonaa kuutiota...5 Kuvio 2. Uudisrakentamisen volyymi-indeksin kolmen kuukauden muutos...6 Liitekuviot Liitekuvio 1. Asuntotuotanto (liukuva vuosisumma)...13 Liitekuvio 2. Liike- ja toimistorakennukset (liukuva vuosisumma)...13 Liitekuvio 3. Teollisuus- ja varastorakennukset (liukuva vuosisumma)...13 Liitekuvio 4. Uudisrakentamisen volyymi-indeksi 2005=100, vuosimuutos, %...14 Laatuseloste: Rakennus- ja asuntotuotanto...15 3
1. Uudisrakentamisen aloitukset kasvoivat 5 prosenttia vuoden 2011 toisella neljänneksellä Myönnetyt rakennusluvat Vuonna 2010 myönnettyjen rakennuslupien kuutiomäärät kasvoivat prosentilla vuodesta 2009. Vuoden 2011 ensimmäisellä vuosipuoliskolla rakennuslupien määrä kasvoi hieman. Vuoden 2011 toisella neljänneksellä myönnettyjen rakennuslupien kuutiomäärä oli 30 prosentin kasvussa edellisen vuoden vastaavan ajankohdan ennakollisiin tietoihin verrattuna. Toisella neljänneksellä eniten kasvoivat liike- ja toimistorakennusten ja teollisuus- ja varastorakennusten lupakuutioiden määrät. Asuinrakennusten lupien kuutiomäärä kasvoi myös neljänneksen vuoden takaisesta. Rivi- ja ketjutalojen lupakuutioiden määrät kasvoivat runsaat 60 prosenttia ja kerrostalojenkin noin 50 prosenttia. Julkisten palvelurakennusten ja maatalousrakennusten lupakuutioiden määrät laskivat. Aloitetut rakennuskohteet Vuoden 2011 toisella neljänneksellä käynnistettiin uudisrakennustöitä lähes 15 miljoonan kuution edestä. Aloitusten kuutiomäärät kasvoivat 5 prosenttia. Eniten kasvoivat liike- ja toimistorakennusten aloitukset, noin 40 prosenttia. Asuinrakennusten uudisrakennustöitä käynnistettiin 5 miljoonan kuution edestä ja kasvua oli edellisestä vuodesta 7 prosenttia. Aloituskuutioiden määrä kävi vuoden 2009 alkupuoliskolla pohjalukemissa. Asuinrakennusten aloitukset alkoivat kasvaa vuoden 2009 jälkimmäisellä puoliskolla. Erityisesti asuinkerrostalojen aloituskuutiomäärä kolminkertaistui vuoden 2009 viimeisellä neljänneksellä. Vuonna 2010 rakennuksia aloitettiin 38 miljoonan kuution edestä, mikä oli viidenneksen enemmän kuin edellisenä vuonna. Asuinrakennusten aloituskuutioiden määrä kasvoi vuonna 2010 lähes 50 prosenttia. Erityisesti asuinkerrostalojen ja rivi- ja ketjutalojen aloituskuutiomäärät kasvoivat voimakkaasti. Erityisesti vuokratalojen rakentaminen kiihdytti aloituksia. Valmistuneet rakennukset ja asunnot Vuonna 2010 valmistuneiden rakennusten kuutiomäärät laskivat noin kolmanneksella huippuvuoden 2008 luvuista. Valmistuneiden rakennusten kuutiomäärä laski aina vuoden 2010 kolmannelle neljännekselle. Vuoden 2010 aloituskuutiomäärän merkittävä kasvu heijastuu alkuvuoden 2011 valmistuneiden rakennusten kuutiomäärään. Ensimmäisellä neljänneksellä valmistuneiden rakennusten tilavuus kasvoi neljänneksen edellisen vuoden vastaavaan tietoon verrattuna. Toisella neljänneksellä kasvu jatkui, ollen jälleen neljänneksen suurempi. Valmistuneiden julkisten palvelurakennusten ja teollisuus- ja varastorakennusten kuutiomäärät kaksinkertaistuivat vuoden takaisiin ennakkotietoihin verrattuna. Myös asuinrakennusten aloitusten vuoden 2010 alun voimakas kasvu näkyi asuinrakennusten valmistumisissa. Vuoden 2011 toisella neljänneksellä asuinrakennusten kuutioita valmistui kolmanneksen enemmän kuin vastaavana ajanjaksona vuotta aiemmin. Liike- ja toimistorakennusten ja maatalousrakennusten kuutiomäärät laskivat toisella neljänneksellä. 4
Kuvio 1. Uudisrakentamisen liukuva vuosisumma, miljoonaa kuutiota Vuonna 2010 valmistui lopullisten tietojen mukaan 25 894 uutta asuntoa. Tämä on 17 prosenttia enemmän kuin vuonna 2009. Vuoden 2010 ensimmäisellä vuosipuoliskolla valmistuneiden asuntojen määrät laskivat. Tuolloin valmistui 11 319 uutta asuntoa, mikä oli 11 prosenttia vähemmän kuin vastaavana ajankohtana vuotta aiemmin. Vuoden 2010 kolmannella neljänneksellä asuntoja valmistui 6 423 kappaletta, mikä oli jo runsaan kolmanneksen enemmän kuin vuotta aiemmin. Vuoden 2010 viimeisellä neljänneksellä asuntoja valmistui 8 152 kappaletta ja kasvu edellisen vuoden vastaavaan neljännekseen oli 71 prosenttia. Valmistuneiden asuntojen määrät jatkoivat kasvua vuoden 2011 ensimmäisellä vuosipuoliskolla. Tuolloin valmistui ennakkotietojen mukaan 16 439 uutta asuntoa, mikä oli noin 50 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Vuoden 2011 toisella neljänneksellä asuntoja valmistui 9 142 kappaletta. Kasvuksi edelliseen vuoteen verrattuna saatiin 42 prosenttia. Asuinkerrostalojen asuntoja valmistui 4 272 kappaletta, mikä on runsaat 50 prosenttia enemmän kuin vuoden 2010 toisella neljänneksellä. 5
2. Uudisrakentamisen volyymi kasvoi toisella neljänneksellä lähes 11 prosenttia Uudisrakentamisen volyymi kasvoi Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan vuoden 2011 huhti-kesäkuussa 10,8 prosenttia edellisen vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna. Asuinrakentamisen volyymi kasvoi vuoden ensimmäisellä neljänneksellä lähes 30 prosenttia vuoden takaisesta. Toisen neljänneksen kasvu oli maltillisempaa, 14,5 prosenttia. Toisella neljänneksellä kasvua oli erityisesti asuinkerrostalojen volyymissa, 31,9 prosenttia. Rivi- ja ketjutalojenkin volyymi kasvoi huhti-kesäkuussa reilusti, 14,8 prosenttia. Erillisten pientalojen volyymin kasvu oli 5,3 prosenttia. Muun kuin asuinrakentamisen volyymi kasvoi vastaavalla ajanjaksolla 7,5 prosenttia vuoden takaisesta. Kuvio 2. Uudisrakentamisen volyymi-indeksin kolmen kuukauden muutos Vuoden 2011 huhti-kesäkuussa teollisuus- ja varastorakentamisen volyymi kasvoi eniten, 28,3 prosenttia vuoden takaisesta. Teollisuusrakentamisen volyymi kasvoi lähes 29 prosenttia ja varastorakentamisen volyymi 27 prosenttia vuoden 2010 toiseen neljännekseen nähden. Liikerakentaminen pysyi lähes edellisen vuoden tasolla. Toimistorakentamisessa kasvua oli 11 prosenttia edellisen vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna. 6
Liitetaulukot Liitetaulukko 1. Myönnetyt rakennusluvat (1000 m3) Käyttötarkoitus Kaikki rakennukset Asuinrakennukset Vapaa-ajan asuinrakennukset Liike- ja toimistorakennukset Julkiset palvelurakennukset Teollisuus- ja varastorakennukset Maatalousrakennukset Muut rakennukset 6/2011* 6 355 1 884 133 1 319 398 1 810 354 456 Vuosimuutos% 1) 66 35-2 178 36 198-30 1-6/2011* 24 111 7 727 564 4 466 1 330 6 148 2 209 1 667 Vuosimuutos% 1) 17 12-13 32-23 54-3 Liukuva vuosisumma* 1) Ennakollisen vuoden muutosprosentit on laskettu edellisen vuoden vastaavan tasoisesta ennakosta. 10 4 42 065 14 020 1 128 7 635 2 508 9 741 3 992 3 040 Vuosimuutos% 1) 7 9-10 4-32 30 4 0 Liitetaulukko 2. Myönnetyt rakennusluvat kuukausittain (1000 m3) 2008 2009 2010 2011* V V V X X X X V V V Kaikki rakennukset 50 549 40 804 41 208 5 581 2 145 3 056 3 507 3 276 3 435 2 535 2 220 3 128 3 788 4 024 4 596 6 355 Vapaa-ajan asuinrakennukset Asuinrakennukset 11 741 10 755 13 956 1 736 806 1 099 1 231 1 229 1 061 866 673 777 1 322 1 408 1 662 1 884 1 463 1 221 1 303 187 106 93 112 112 91 51 36 61 92 105 136 133 Liike- ja toimistorakennukset 9 187 8 714 7 096 954 190 380 446 562 1 007 584 441 634 643 679 751 1 319 Julkiset palvelurakennukset 3 063 3 681 3 124 419 169 246 284 163 167 148 83 235 166 168 281 398 Teollisuus- ja varastorakennukset 16 309 8 161 8 217 1 088 466 623 751 694 527 531 698 817 941 955 927 1 810 Maatalousrakennukset 5 362 5 227 4 354 677 161 347 407 275 372 221 190 438 395 413 419 354 Liitetaulukko 3. Myönnetyt rakennusluvat asunnoille (kpl) Käyttötarkoitus 6/2011* Vuosimuutos% 1-6/2011* Vuosimuutos% Liukuva vuosisumma* Vuosimuutos% Asunnot yhteensä 4 664 48 19 076 16 34 647 9 Erilliset pientalot 1 448 7 6 185-1 11 471 0 Rivi- ja ketjutalot 588 34 2 379 30 3 970 11 Asuinkerrostalot 2 362 89 10 098 29 18 453 16 Muut kuin asuinrakennukset 266 120 414-18 753-15 7
Liitetaulukko 4. Myönnetyt rakennusluvat maakunnittain Maakunta Tilavuus (1000 m3) Asunnot (kpl) Vapaa-ajan asuinrakennukset (kpl) 1-6/2011* 1-6/2010 1-6/2011* 1-6/2010 1-6/2011* 1-6/2010 Koko maa 24 111 23 254 19 076 18 071 2 622 3 231 Manner-Suomi 24 087 23 089 19 042 17 946 2 608 3 170 Uusimaa 6 549 5 537 6 951 5 769 179 133 Pääkaupunkiseutu 4 542 3 909 4 955 4 243 27 14 tä-uusimaa. 514. 436. 33 Varsinais-Suomi 1 964 1 936 1 531 1 347 270 343 Satakunta 677 681 526 376 73 109 Kanta-Häme 1 247 892 491 516 72 81 Pirkanmaa 1 991 1 649 1 998 2 029 163 222 Päijät-Häme 654 836 478 487 129 127 Kymenlaakso 900 380 423 249 83 90 Etelä-Karjala 518 593 411 251 89 116 Etelä-Savo 641 691 389 242 255 318 Pohjois-Savo 1 388 1 082 495 851 142 191 Pohjois-Karjala 563 660 523 474 96 139 Keski-Suomi 984 1 200 1 036 835 194 278 Etelä-Pohjanmaa 1 202 1 290 684 680 77 79 Pohjanmaa 1 102 1 165 540 561 162 155 Keski-Pohjanmaa 267 568 197 257 53 31 Pohjois-Pohjanmaa 1 735 2 001 1 623 1 738 209 280 Kainuu 261 244 172 182 93 127 Lappi 1 443 1 168 574 666 269 318 Ahvenanmaa 25 166 34 125 14 61 Liitetaulukko 5. Uudisrakentamisen volyymi-indeksi 2005=100 2008 2009 2010 2011* V V V X X X X V V V Kaikki rakennukset 113,4 85,7 96,9 94,9 101,3 108,8 114,3 116,7 114,8 107,0 104,3 95,7 90,0 89,2 94,7 102,4 Vapaa-ajan asuinrakennukset Asuinrakennukset 85,5 62,9 91,4 85,4 92,3 102,1 112,1 116,5 113,8 106,0 102,3 92,1 86,6 84,0 89,3 96,1 112,8 96,5 112,1 100,3 122,6 142,1 151,8 153,2 139,4 121,4 108,4 90,5 76,9 70,9 85,0 101,5 Liike- ja toimistorakennukset 194,7 131,8 119,1 122,5 122,0 127,8 125,7 124,2 124,6 122,0 125,1 125,1 118,0 118,3 116,2 116,2 Julkiset palvelurakennukset 97,7 110,0 118,7 121,4 122,2 123,3 125,6 128,5 134,9 122,7 125,7 121,7 117,9 113,4 109,7 117,4 Teollisuus- ja varastorakennukset 157,4 102,7 75,0 74,3 74,9 77,4 79,4 83,0 86,4 86,7 89,0 84,9 82,5 85,2 87,5 89,4 Maatalousrakennukset 93,3 95,2 94,7 79,8 99,8 113,2 123,5 128,4 128,5 115,2 103,5 85,8 71,5 68,1 77,7 86,3 8
Liitetaulukko 6. Uudisrakentaminen 2. neljännes 2011*, milj. m3 Käyttötarkoitus Kaikki rakennukset Asuinrakennukset Vapaa-ajan asuinrakennukset Liike- ja toimistorakennukset Julkiset palvelurakennukset Teollisuus- ja varastorakennukset Maatalousrakennukset Muut rakennukset Myönnetyt rakennusluvat 2. nelj. 14,98 4,95 0,37 2,75 0,85 3,69 1,19 1,17 %-muutos 2010/2011 1) 30 25-2 83 Aloitetut rakennukset 2. nelj. 14,84 5,05 0,47 2,91 %-muutos 2010/2011 5 7 9 39 Valmistuneet rakennukset 2. nelj. 1) Ennakollisen vuoden muutosprosentit on laskettu edellisen vuoden vastaavan tasoisesta ennakosta. -12 57-11 12 0,85 3,40 1,28 0,88-33 3-9 -5 8,29 3,58 0,22 0,90 0,80 1,88 0,40 0,51 %-muutos 2010/2011 1) 25 33 3-45 105 113-5 25 Liitetaulukko 7. Myönnetyt rakennusluvat, milj m3 Vuosi ja neljännes 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011* V Kaikki rakennukset 42,00 43,98 43,44 47,64 52,48 57,40 50,55 40,80 41,21 9,32 13,93 8,71 9,25 9,14 14,98 Vapaa-ajan asuinrakennukset Asuinrakennukset 12,57 14,74 15,01 16,37 16,27 14,89 11,74 10,76 13,96 3,03 4,63 3,14 3,16 2,77 4,95 1,28 1,29 1,39 1,45 1,51 1,54 1,46 1,22 1,30 0,28 0,46 0,31 0,25 0,19 0,37 Liike- ja toimistorakennukset 6,28 7,57 5,69 6,13 10,38 12,53 9,19 8,71 7,10 1,89 2,04 1,02 2,15 1,72 2,75 Julkiset palvelurakennukset 4,02 3,29 2,80 2,75 2,29 2,62 3,06 3,68 3,12 0,85 1,10 0,70 0,48 0,48 0,85 Teollisuus- ja varastorakennukset 9,89 9,57 10,92 12,75 12,98 16,71 16,31 8,16 8,22 1,73 2,90 1,84 1,75 2,46 3,69 Maatalousrakennukset 5,33 4,27 4,16 4,62 5,32 5,50 5,36 5,23 4,35 0,98 1,59 0,91 0,87 1,02 1,19 9
Liitetaulukko 8. Aloitetut rakennukset, milj m3 Maatalousrakennukset Teollisuus- ja varastorakennukset Julkiset palvelurakennukset Liike- ja toimistorakennukset Vapaa-ajan asuinrakennukset Asuinrakennukset Kaikki rakennukset Vuosi ja neljännes 4,41 7,92 3,84 4,84 1,00 11,09 35,03 2002 3,60 7,83 2,73 5,94 0,99 12,66 35,91 2003 3,35 8,78 3,12 5,46 1,09 13,51 37,69 2004 3,98 11,80 2,38 5,77 1,16 14,98 42,70 2005 4,23 9,97 1,92 8,20 1,16 15,10 43,25 2006 4,48 15,17 2,42 12,18 1,26 13,51 51,67 2007 3,54 12,54 3,08 8,52 1,14 10,57 41,87 2008 3,63 6,58 2,93 5,82 0,98 9,20 31,50 2009 3,73 7,90 3,08 6,42 1,16 13,59 38,37 2010 0,29 0,96 0,47 1,67 0,15 2,01 5,84 1,42 3,30 1,27 2,10 0,43 4,73 14,18 1,24 1,98 0,74 1,30 0,38 3,95 10,41 0,78 1,66 0,60 1,35 0,20 2,90 7,94 V 0,32 1,12 0,44 1,30 0,14 2,20 5,77 2011* 1,28 3,40 0,85 2,91 0,47 5,05 14,84 Liitetaulukko 9. Valmistuneet rakennukset, milj m3 Maatalousrakennukset Teollisuus- ja varastorakennukset Julkiset palvelurakennukset Liike- ja toimistorakennukset Vapaa-ajan asuinrakennukset Asuinrakennukset Kaikki rakennukset Vuosi ja neljännes 4,22 10,41 2,96 5,02 0,98 10,56 35,84 2002 3,92 8,62 3,55 4,93 0,99 10,98 34,71 2003 3,44 8,25 2,88 5,20 0,99 12,37 35,13 2004 3,75 9,12 2,10 6,04 1,06 14,41 38,59 2005 3,93 8,15 3,44 5,61 1,04 14,70 39,00 2006 4,24 11,76 1,87 8,44 1,15 15,47 45,30 2007 4,35 13,59 2,44 10,87 1,25 13,61 48,69 2008 3,45 10,66 2,44 8,55 1,15 9,95 38,64 2009 3,81 6,97 2,51 5,80 1,09 10,58 33,00 2010 1,01 1,66 0,46 1,51 0,16 2,00 7,21 0,60 1,21 0,43 1,84 0,28 2,86 7,73 0,64 1,55 0,95 1,19 0,31 2,45 7,69 1,57 2,54 0,68 1,27 0,33 3,27 10,37 V 0,82 1,16 0,53 2,14 0,17 3,01 8,28 2011* 0,40 1,88 0,80 0,90 0,22 3,58 8,29 10
Liitetaulukko 10. Uudisrakentamisen volyymi-indeksi 2005=100 Vuosi ja neljännes 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011* V Kaikki rakennukset 85,8 86,8 93,0 100,0 103,9 115,7 113,4 85,7 96,9 80,6 86,1 108,1 112,8 96,7 95,4 73,9 84,4 96,2 100,0 104,6 101,7 85,5 62,9 91,4 73,0 78,4 102,2 112,1 93,7 89,8 83,2 82,7 88,8 100,0 101,1 113,2 112,8 96,5 112,1 86,5 85,3 138,9 138,0 91,9 85,8 Liike- ja toimistorakennukset 96,3 93,2 93,8 100,0 112,9 179,0 194,7 131,8 119,1 111,1 116,7 125,2 123,6 122,8 116,9 Julkiset palvelurakennukset 122,0 115,5 104,2 100,0 93,1 77,3 97,7 110,0 118,7 108,7 113,7 123,7 128,7 121,8 113,5 Teollisuus- ja varastorakennukset 99,5 75,4 79,4 100,0 101,6 134,3 157,4 102,7 75,0 69,2 68,1 77,2 85,3 85,4 87,4 Maatalousrakennukset 104,3 94,1 85,3 100,0 99,9 111,7 93,3 95,2 94,7 74,9 67,6 112,2 124,0 86,9 77,4 Liitetaulukko 11. Asuntotuotanto talotyypeittäin 2002-2011, kpl, myönnetyt luvat ja aloitetut 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011* V Myönnetyt luvat Asunnot yhteensä 31 235 35 923 35 046 37 135 36 370 33 609 27 061 27 513 33 642 7 497 10 574 7 486 8 085 6 927 12 149 Erilliset pientalot 12 573 14 919 15 999 17 327 17 025 15 498 11 636 9 650 12 221 2 411 4 524 3 044 2 242 2 103 4 082 Rivi- ja ketjutalot 4 536 5 821 5 129 6 182 5 691 4 553 3 558 2 728 3 857 849 1 417 827 764 809 1 570 Asuinkerrostalot Asuinkerrostalot 13 653 14 713 13 471 13 455 12 827 13 022 11 322 14 181 16 715 4 170 4 190 3 446 4 909 3 977 6 121 Aloitetut Asunnot yhteensä 28 154 31 377 32 380 34 275 33 997 30 769 23 476 23 130 33 712 5 334 10 972 9 681 7 725 5 647 12 306 Erilliset pientalot 10 801 13 078 14 180 16 411 15 671 14 466 11 255 8 915 12 104 1 438 4 648 3 660 2 358 1 520 4 565 Rivi- ja ketjutalot 4 094 4 899 4 902 5 435 5 478 4 086 2 794 2 111 3 822 636 1 367 1 047 772 650 1 506 Vapaa-ajan asuinrakennukset Asuinrakennukset 12 871 13 042 12 947 12 100 12 354 11 623 8 854 11 389 16 907 3 241 4 791 4 535 4 340 3 393 5 964 11
Liitetaulukko 12. Asuntotuotanto talotyypeittäin 2002-2011, kpl, keskeneräiset ja valmistuneet 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011* V Keskeneräiset Asunnot yhteensä 35 145 38 041 39 448 33 847 35 327 32 375 27 113 28 515 36 380 29 376 33 566 36 782 36 380 35 618 36 051 Erilliset pientalot 17 094 19 267 20 159 17 443 17 375 16 174 13 578 11 893 13 040 10 575 12 327 13 746 13 040 12 493 12 591 Rivi- ja ketjutalot 4 236 4 878 5 221 4 271 4 541 3 606 2 531 2 418 3 418 2 473 2 971 3 514 3 418 3 255 3 121 Asuinkerrostalot Asuinkerrostalot 12 960 13 211 13 348 11 617 12 720 11 829 10 110 13 306 18 856 15 463 17 308 18 517 18 856 18 614 19 179 Valmistuneet Asunnot yhteensä 27 171 28 101 30 662 34 177 33 885 35 543 30 542 22 201 25 894 4 507 6 812 6 423 8 152 7 297 9 142 Erilliset pientalot 10 335 10 807 12 798 15 393 16 153 16 210 14 471 10 620 10 484 2 246 2 898 2 232 3 108 2 805 3 309 Rivi- ja ketjutalot 3 793 4 303 4 651 5 453 5 459 5 366 4 094 2 325 2 867 583 903 494 887 838 1 284 12 539 12 557 12 949 12 908 11 945 13 407 11 430 8 493 11 762 1 556 2 940 3 304 3 962 3 633 4 272 12
Liitekuviot Liitekuvio 1. Asuntotuotanto (liukuva vuosisumma) Liitekuvio 2. Liike- ja toimistorakennukset (liukuva vuosisumma) Liitekuvio 3. Teollisuus- ja varastorakennukset (liukuva vuosisumma) 13
Liitekuvio 4. Uudisrakentamisen volyymi-indeksi 2005=100, vuosimuutos, % 14
Laatuseloste: Rakennus- ja asuntotuotanto 1. Tilastotietojen relevanssi Rakennus- ja asuntotuotantotilasto kuvaa rakennusluvanvaraisen uudisrakentamisen määrää ja rakennustuotannon volyymia. Rakennuslupien sekä aloitettujen ja valmistuneiden rakennusten määräyksikköinä ovat rakennusten lukumäärä, kuutiotilavuus sekä asuntojen lukumäärä. Uudisrakentamisen volyymi-indeksi kuvaa käynnissä olevan uudisrakentamisen kiinteähintaista arvoa vertailuajankohtaan, indeksin perusvuoteen nähden. Uudisrakentamisella tarkoitetaan rakennusluvanvaraista rakentamista, jonka tuloksen syntyy uusi rakennus tai uutta tilaa jo olemassa olevan rakennuksen yhteyteen. Rakennus- ja asuntotuotantotilastot perustuvat kuntien rakennusvalvontaviranomaisten Väestörekisterikeskukselle toimittamiin ilmoituksiin rakennusluvanvaraisista rakennushankkeista ja rakennusvaiheista. Lisäksi uudisrakentamisen volyymi-indeksin laskennassa hyödynnetään Haahtela-kehitys Oy:n Talonrakennuksen kustannustietojärjestelmän aineistoja. Rakennukset luokitellaan Tilastokeskuksen ylläpitämän rakennusluokituksen (Rakennusluokitus, Tilastokeskus 1994) käyttötarkoituksen mukaisiin luokkiin. Rakennus- ja asuntotuotantotilastojen tuotantoa ja tietosisältöä osaltaan ohjaa Euroopan Unionin komission asetus lyhyen aikavälin tilastoista N:o 1165/98 ja käytetyistä muuttujista N:o 588/01. Tilastoon tuotetaan erillinen taulukko rakennuslupaa edellyttävistä muutostöistä. Tilastoon ei kuulu uudelleen rakentamiseen verrattavat muutokset, koska näissä toimenpiteissä ei synny uudisrakentamisen määritelmän mukaista uutta tilaa. 2. Tietojen tarkkuus ja luotettavuus Rakennus- ja asuntotuotantotilaston perusjoukon muodostavat rakennuslupaa edellyttävät uudet rakennukset ja laajennukset, näiden rakennusvaihetiedot sekä näihin sijoittuvat uudet asuinhuoneistot. Tilasto perustuu kokonaisaineistoon, joka täydentyy vähitellen sitä mukaa kun kuntien rakennusvalvontaviranomaiset vievät tietoja rekisteriin. Uudisrakentamisen volyymi-indeksin laskennan lähtökohtana on estimoida aloitettavan rakennuksen arvo perusvuoden hinnoin rakennuksen ominaisuustietojen avulla sekä osittaa estimoitu arvo odotettavissa olevalle rakennusajalle. Odotettavissa olevan rakennusajan estimointi perustuu tätä varten kehitettyyn malliin. Rakennushankkeen aloitusajankohta määräytyy aloitusilmoituksen perusteella. Rakennusaika ja valmistumisaika määräytyvät estimoidun, laskennallisen rakennusajan mukaan eivätkä rekisterin mukaisen valmistumisajan mukaan. Tämä menettely parantaa oleellisesti volyymi-indeksin kykyä seurata suhdanteita. Uudisrakentamisen volyymi tarkasteltavana ajanjaksona saadaan laskemalla yhteen kaikkien rakenteilla olevien rakennusten tälle ajanjaksolle kohdistuvat arvo-osuudet perusvuoden hinnoin. Kun tämä arvo suhteutetaan perusvuoden vastaavan ajanjakson vastaavaan arvoon, on tuloksena volyymi-indeksi. Aloitusilmoitusten hitaan kertymisen vuoksi osa ennakollisista aloitus- ja siten myös volyymitiedoista estimoidaan. Estimointi tapahtuu korjaamalla aloitettujen rakennusten määrää korotuskertoimilla. Nämä muodostetaan laskemalla käyttötarkoitusryhmittäin edellisten vuosien keskimääräiset alipeitot. Ennakkotietojen korottaminen kohdistuu vain tilavuudeltaan alle 20 000 kuutiometrin aloitettuihin rakennuksiin. Aloitettujen rakennusten osalta muutosprosentteja laskettaessa korotettuja rakennusten aloitustietoja verrataan edellisen vuoden lopullisiin lukuihin. Sen sijaan rakennusluville ja valmistuneille rakennuksille laskettavat ja julkaistavat tiedot ovat aineiston mukaisia summatietoja eikä niille ole laskettu korotuskertoimia. Ennakolliset tiedot eivät ole siten suoraan verrattavissa esimerkiksi samassa tilastossa oleviin aikaisempiin tietoihin. Viimeisimmän julkaistun kuukauden rakennuslupien rekisteröintiviiveestä johtuva alipeitto on viime vuosina ollut keskimäärin noin 15 prosenttia rakennushankkeiden tilavuudella mitattuna. Julkaisussa esitettävät muutosprosentit ovat kuitenkin vertailukelpoisia, sillä ne lasketaan edellisen vuoden vastaavan ajankohdan ennakkotietoihin vertaamalla. 15
Ennakollisten tietojen suurin virhelähde on lupa- ja aloitustietojen alipeitto, jota paikataan edellä kuvatulla tavalla. Menetelmän tarkkuuteen vaikuttaa aloitustietojen kertymävauhdin vuosittainen satunnaisvaihtelu. Satunnaisvaihtelua pyritään vähentämään määrittelemällä alipeiton korjauskertoimet rakennustyyppiluokittain useamman vuoden keskiarvona. Näitä kertoimia päivitetään vuosittain. Suurten rakennusten osalta alipeittoa korjataan täydentämällä aineistoa käsin eri tietolähteistä. 3. Tietojen ajantasaisuus ja oikea-aikaisuus Rakennus- ja asuntotuotantotilaston tiedoista julkaistaan rakennusluvat ja uudisrakentamisen volyymi-indeksi kuukausittain ja aloitukset ja valmistumiset neljännesvuosittain. Tilasto laaditaan ennakollisena noin kahdeksan viikon viiveellä. Lopulliset tilastot julkaistaan tilastoitavaa vuotta seuraavan vuoden puolivälissä. Tämän jälkeen tietoon tulleita kyseistä vuotta koskevia tietoja ei sisällytetä tilastoon. Tarkat julkaisupäivämäärät löytyvät osoitteesta http://www.stat.fi/ajk/julkistamiskalenteri/ 4. Tilastojen yhtenäisyys ja vertailukelpoisuus Rakennuslupien tiedot ovat vertailukelpoisia vuodesta 1985. Tätä vanhempia sarjoja ei ole muunnettu nykyisen rakennusluokituksen mukaisiksi. Perusvuoteen 2005=100 pohjautuva volyymi-indeksi ja sen alasarjat on laskettu taaksepäin vertailukelpoisella tavalla vuoteen 1995 saakka. 5. Tietojen saatavuus ja selkeys Rakennus- ja asuntotuotanto julkaistaan Tilastokeskuksen verkkosivuilla julkistamistiedotteena, pdf-muotoisena julkaisuna ja painettuna julkaisuna kuukausittain. Tietoja julkaistaan myös Tilastokeskuksen maksuttomassa tilastotietojen itsepalvelujärjestelmässä (StatFin). Tilaston kuvaus sekä käsitteet ja määritelmät löytyvät verkosta julkistamissivun linkkilistasta. Julkaistut ennakolliset tiedot tarkentuvat perusaineiston täydentymisen ja tietojen korjaantumisen vuoksi aina lopullisten tilastojen laadintahetkeen, tilastoitavaa vuotta seuraavan vuoden puoliväliin saakka. Tilastosta on mahdollista saada maksullisena myös tarkempia ja laajempia selvityksiä. Mikroaineisto on mahdollista saada käyttöön Väestörekisterikeskuksen kautta (maksullinen palvelu). 16
Rakentaminen 2011 Lisätietoja Merja Järvinen (09) 1734 2458 Heli Suonio (09) 1734 2481 Vastaava tilastojohtaja: Hannele Orjala rakennus.suhdanne@tilastokeskus.fi www.tilastokeskus.fi Lähde: Rakennus- ja asuntotuotanto, Tilastokeskus Asiakaspalaute: www.tilastokeskus.fi/palaute Tilastokeskus, myyntipalvelu PL 2 C 00022 TLASTOKESKUS puh. (09) 1734 2011 faksi (09) 1734 2500 myynti@tilastokeskus.fi www.tilastokeskus.fi SSN 1796-0479 = Suomen virallinen tilasto SSN 1796 3257 (pdf) SSN 1238 4623 (print) Tuotenumero 3261 (print)