Syksyinen tervehdys! Uusi lukuvuosi, tutut käytänteet ja hieman uuttakin. Ryhmäkokomme on tänä vuonna 22 oppilasta (8 tyttöä ja 14 poikaa). Ohessa muutamia tiedotettavia asioita luokkamme toimintatavoista näin lukuvuoden alkuun. 1. TYÖJÄRJESTYKSET Viikkotuntimäärä 5.-luokalla on yhteensä 25 tuntia viikossa + ylimääräinen vapaaehtoinen kieli niillä, jotka ovat sen valinneet. Luokkaa opettavat opettajat ovat suurimmaksi osaksi edellisiltä vuosilta tuttuja. Uusia kaikille yhteisiä oppiaineita ovat ruotsi ja yhteiskuntaoppi. Lyhyt valinnaisaine (VAL) kestää syyslukukauden. Taito- ja taideainevalinnainen (TT-VAL) kestää koko lukuvuoden, mutta aineet ja ryhmät vaihtuvat joulun jälkeen. Syyslukukaudella pakollista liikuntaa on neljä tuntia ja kevätlukukaudella kaksi tuntia. Pakolliset käsityö ja kuvataide tulevat lukujärjestykseen kevätlukukaudella, kun lyhyt valinnainen ja ylimääräinen liikunta loppuvat. Oppituntimäärä sekä syksyllä että keväällä on 25 tuntia (kielten lukijoilla 27). Reaaliaineet YM, HI ja YH opiskelemme jaksotetusti yhtä oppiainetta kerrallaan (kts. s.6 opiskeluteemat). Pääosin opiskelemme eri oppiaineissa 22 oppilaan ryhmänä. Luokka on jaettu kahtia käsitöissä. Uskonnot (UE/ET) oppilaiden huoltajan kanssa tekemien valintojen mukaan. Kaikki matematiikan tunnit sekä yksi äidinkielen tunti viikossa opiskellaan palkitettuna. Tämä tarkoittaa sitä, että kaikki neljä 5. luokkaa jaetaan tarkoituksenmukaisiin pienempiin ryhmiin viidelle tai kuudelle eri opettajalle ottaen huomioon lasten yksilöllinen oppiminen. Äidinkielen palkissa painopiste syksyllä on lukemisessa ja kirjallisuudessa ja keväällä kirjoittamisessa. Liikuntatunteja varten on suuntaa antava ajankäyttösuunnitelma, jotta oppilaat osaavat ottaa oikeat varusteet mukaansa. Viikkotiedotteessa mahdolliset ohjelmanmuutokset.
2. TUKIOPETUKSET Tukiopetusta voidaan antaa, jos oppilas on jäänyt tai jäämässä tilapäisesti jälkeen opiskelussa. Tukiopetus voi olla myös ennaltaehkäisevää. Tukiopetus ei ole rangaistus vaan oppilaan etu saada lisäopetusta. Jos oppituntien puitteissa tapahtuva yksilöllinen ohjaus osoittautuu riittämättömäksi, niin tukiopetusta voidaan antaa tarpeen mukaan ja sitä KANNATTAA MYÖS PYYTÄÄ. Varaan viikoittain ajan tukiopetusta varten, jonne sitten saa ilmoittautua, jos haluaa kertausta. Toisinaan kutsun oppilaita tukiopetukseen kerraksi tai pariksi, jos näen sen tarpeelliseksi. Syyslukukaudella tukiopetus keskiviikkoaamuisin klo 9.15. Erityisopettaja tarjoaa palkkien lisäksi tukitunteja 6.-luokkalaisille eri oppiaineissa joko koulupäivän aikana tai lukujärjestyksen ulkopuolella aamuisin tai iltapäivisin. Näihin ei ilmoittauduta vaan oppilaat kutsutaan tunneille. Toiveita tuesta saa esittää, jos joku asia tuntuu vaikealta. Erityisopettaja ilmoittelee näistä tarkemmin.
TYÖJÄRJESTYS 6C Syksy 2017 KLO MA TI KE TO PE 8.30- RA,A2 RU,A2 Reaali Ella Niina 9.15 Karuna Karuna 9.15-10.00 Reaali UE Päivi Mustio 4b ET Pauliin a Kuitia MApalkki Olli, Elina, Mika, Annukka, Tuija RA,A 2 Ella Karun a SA,A2 Heli Haikk o3b RU,A 2 Niina Karun a SA, A2 Heli Haik ko3b MA-palkki Olli, Elina, Mika, Annukka, Tuija EN Katri Kuitia 5e 10.15-11.00 11.00-12.00 RU, B1 Niina Karuna MU Anne Karuna ÄI-palkki LI ÄI MA-palkki Olli, Elina, Mika, Annukka, Tuija ÄI LI Reaali Reaali Ruokailu Ruokailu Ruokailu Ruokailu Ruokailu 12.30-13.15 ÄI EN Katri Kuitia 5e RU, B1 Niina Karuna VAL TT-VAL 13.15-14.00 VÄLIPALATAUKO LI UI VAL TT-VAL LI 14.15-15.00 15.00-15.45 HUOM! Maanantain liikuntatunnilla voimme vierailla liikuntapaikoilla lähellä tai kauempana. Mahdolliset ylityöt hyvitetään seuraavilla viikoilla. OPPIAINEET JA OPETTAJAT KAIKILLE YHTEISET AINEET Tuomas Muhonen, luokanopettaja, äidinkieli (ÄI), ympäristöoppi (YM), historia (HI), yhteiskuntaoppi (YH), liikunta (LI) Huom! Reaaliaineet YM, HI ja YH opiskelemme jaksotetusti niin, että keskitymme yhteen oppiaineeseen kerrallaan 4 tuntia viikossa. Ympäristöoppi sisältää biologiaa, maantiedettä, fysiikkaa, kemiaa ja terveystietoa. Yhteiskuntaoppi on uusi oppiaine. Liikuntaa on syksyllä 4 viikkotuntia ja keväällä 2 tuntia. MA-PALKKI: Olli Porvari, Elina Tiirikainen, Mika Helminen, Annukka Rautiola, Tuija Miettinen UE/ET: Päivi Kotilainen / Pauliina Penttinen, elämänkatsomustieto, OPPILAS OPISKELEE VAIN YHTÄ NÄISTÄ
EN, A1: Katri Seppinen RU, B1: Niina Elf MU: Anne Tanskanen KU: Liisa Kemppainen, kuvataide alkaa kevätlukukaudella KS: Katriina Lumiaho, tekstiili, Kari Janhunen, tekninen, käsityöt alkavat kevätlukukaudella VALINNAISAINEET VAL = lyhyt valinnaiskurssi, joka päättyy syyslukukauden jälkeen TT-VAL = taito- ja taidevalinnainen (KU, MU, KS, LI, KO), joka jatkuu joulun jälkeen, mutta ryhmät ja aineet vaihtuvat eriksi. VALINNAISET KIELET NIILLE, JOTKA OVAT NIITÄ VALINNEET SA, A2: Heli Sahlstedt RA, A2: Ella Väinölä RU, A2: Niina Elf
6c lukuvuosi 2017-2018 opiskeluteemat Elo 33 Teema 1: Ympäristön 34 tutkiminen opiskelutaitoja Kodin ja koulun kerraten (YM+ÄI) päivä -Metsän eliöt ja elinympäristöt -Muut elinympäristöt -Opiskelutaidot, oikeinkirjoitus -Tietotekstit, kappalejako Tammi 2 Teema 5: Löytöretki 3 monimuotoiseen maailmaan Vanhempainilta medioiden avulla (YM+ÄI) -Eri maanosien luonnonympäristöt ja kulttuurit -Maantieteen käsitteitä, karttataitoja ja globaalikasvatusta -Mediat, mainokset 6 Teema 6: Uuden ajan 7 murros (HI+ÄI) -Uudet löydöt ja keksinnöt 35 4 Syys 5 Presidentin vaalit 36 Helmi Sanomalehtiviikko 37 Vanhempainilta 5 38 Teema 2: Suomi Ruotsin 39 vallan aikaan eläytyen ja Kodin ja koulun esittäen (HI+ÄI) päivä -Elämää Ruotsin vallan aikaan -Näytelmät -Kertomukset, runot, tarinat Loka 8 TALVILOMA 40 A.Kiven päivä Maalis -Suomen kielen kehitys 41 9 42 SYYSLOMA 10 43 Teema 3: Luonnon rakenteet, periaatteet ja kiertokulku sanaluokkiin luokitellen (YM+ÄI) -Luonnon materiaalit -Palaminen -Energian muodot ja kierto -Sanaluokat -Mediataidot -Näytelmät, vuorosanat, sarjakuva kv-päivä 11 Teema 7: Talous ja yrittäjyys (YH+ÄI) -Työ, verotus, palvelut, kulutus -Yrityskylä -Uutiset, mielipiteiden perustelu Yrityskylä vk 6-11 44 Ekoteko-kilpailu 12 Marras 13 Pääsiäinen pe-ma 45 ilmiöpäivä to Huhti Teema 8: Sähköoppia ja 46 14 15 47 ilmiöpv ti, laps.oik.pv 48 ILMIÖVIIKKO I: Suomi 100v Teema 4: Demokraattinen yhteiskunta sijamuodoissa taipuen (YH+ÄI) -Vähemmistöt -Kolmas sektori -Vaalijärjestelmä -Sanaluokkien taivutus 16 keittiökemiaa tutkien ja esittäen (YM+ÄI) -Sähkö ja magnetismi -Keittiökemiaa -Asioiden kirjallinen ja suullinen esittäminen Joulu 17 49 itsenäisyysjuhla Touko Teema 9: Vastuullinen, 50 18 ekososiaalinen toiminta Vappu ma-ti, arjen yhteisöissä (YM+YH+ÄI) -Valinnat, vastuut, velvollisuudet, lait -Päihdevalistus ymp.päivä 51 19 Valintojen putki 52 20 21 ILMIÖVIIKKO II: Ekosos. sivistys nutalla?
Liikunnan vuosikierto ELO-SYYSKUU SYKSYISTÄ ULKOLIIKUNTAA 34 35 36 37 38 39 40 41 Teemana mm. nopeus ja kestävyys Lajeina esim. perusliikunta, jalkapallo, ulkopelit ja -leikit, suunnistus ja retkeily 42 SYYSLOMA LOKA-MARRAS-JOULUKUU TALVEN TULOA ODOTELLESSA 43 44 45 46 47 48 49 50 51 52 Teemana mm. ketteryys ja rytmi Lajeina esim. koripallo, lentopallo, sisäpelit ja leikit, voimistelu, musiikkiliikunta, kamppailut JOULULOMA TAMMI-HELMIKUU LIIKUNNAN ILOA KARAISTUMALLA 2 3 4 5 6 7 8 Teemana mm. kestävyys ja tasapaino TALVILOMA Lajeina esim. luistelu, jääpelit, hiihto, voimistelu, musiikkiliikunta, uinti 9 10 11 MAALIS-HUHTI-TOUKOKUU KEVÄTAURINGON LÄMMÖSSÄ 12 13 14 15 16 17 18 19 20 Teemana mm. voima ja koordinaatio Lajeina esim. kuntoilu, kehonhallinta, ulkopelit- ja leikit, pesäpallo 21
3. LUOKAN KÄYTÄNTEITÄ Oppilaat ovat tottuneet hieman erilaisiin sääntöihin kotonaan ja koulussa eri luokilla ja eri opettajien opetuksessa. Lukuvuoden alussa päivitimme luokan säännöt. Luokan säännöt tiedotteen lopussa. - Hyvällä työskentelyllä ja kohteliaalla käytöksellä luokka voi ansaita hymynaamoja. Neljä hymynaamaa voi vaihtaa sitten palkintotuntiin, jolle oppilaat saavat ehdottaa kivaa tekemistä. - Koulutyötä häiritsevistä liiallisista, toistuvista unohduksista tieto kotiin ja nämä vaikuttavat myös negatiivisesti oppiaineen arviointiin. - Törttöilyistä mäkätystä ja toistuvasta törttöilystä rangaistuksia erillisen taulukon mukaisesti ja ilmoitus kotiin mikäli järkipuhe ei meinaa tehota. - Järjestäjinä toimivat kaikki pyydettäessä yhteisvastuullisesti. Jokainen pitää pöytänsä puhtaana ja nostaa roskat lattioilta roskakoreihin sekä yhteiset opiskeluvälineet liikuteltavaan hyllykköömme tunnin päätteeksi. - Varmuuden vuoksi käytämme omaa luokkatilaamme toistaiseksi vain tavaroiden säilytykseen ja työskentelemme muissa tiloissa. Ilmoitustaulumme on luokan ulkopuolella, jossa viikkotiedote, kokeet ja muut tiedotusasiat. - Reput välitunnin ajaksi pois lattioilta naulakoihin ettei käytävällä etenemiseen tarvitse varata puskutraktoria tai vuorikiipeilyvälineitä. Samoin oppituntien ajaksi kengät laitetaan nättiin riviin. Ylimääräinen krääsä käytävällä on hätäpoistumistilanteessa turvallisuusriski. - Oppituntien ajaksi kännykät tuodaan omatoimisesti parkkiin kaikilla 5.-9. luokilla. Tilatut säilytystaskut ovat hienoja. - Tuolit pöydille, kun oppitunti luokassa päättyy.
- Johtuen luokkatilojen vaihdoista päivän aikana, koulupäivän aikana tarvittavat henkilökohtaiset kirjat ja välineet kannattaa kuljettaa repussa mukanaan. - Jos tarvitset jotain luokasta/varastosta (esim. välituntipallot) oven ollessa lukittuna niin naapuriluokkien opettajat avaavat oven kohteliaasti pyydettäessä. - Mitään arvokasta omaisuutta ei kannata jättää luokkiin tai naulakoille. Kotiavaimet kulkevat taskussa tai repussa ja kännykän tarpeellisuutta koulussa kannattaa harkita tarkkaan. - Hammaslääkäriajoista yms.. menoista kannattaa ilmoittaa tuntia pitävälle opettajalle sekä kavereille ettei aika pääse unohtumaan. Puhelinmuistutus on myös OK, mutta kannattaa ilmoittaa opettajalle tästä tunnin alussa. - Klo 15 tai pitempään asti kestävinä päivinä oppilaat voivat nauttia välipalan. Välipala nautitaan välitunnin aikana ruokalassa, ei käytävillä tai ulkona. - Ennen ruokailua hiljentyminen, josta alkaa ruokarauha. Jokainen tulee syömään, syö ainakin vähän, ei kiirehdi ja syö rauhassa. Tämän jälkeen kiitokset keittiölle ja paluu luokkaan viimeistelemään annettu tehtävä tai luvan saatuaan suoraan välitunnille. - Rästikokeet ensisijaisesti keskiviikkoiltapäivisin klo 14 auditoriossa jolloin ei tarvitse olla poissa muusta opetuksesta. Muistathan sopia koepäivän opettajan kanssa, jos olit poissa kokeesta.
4. KOTITEHTÄVÄT Kotitehtäviä tulee aina, koska asioita kertaamalla ne opitaan paremmin. Lisäksi kotitehtävät kasvattavat omaan vastuuseen ja työn tekoon. Läksytehtävät kannattaa tehdä aina samana päivänä, kun ne on annettu. Lukuläksyn muistaa parhaiten, kun sen lukee seuraavaa tuntia edeltävänä päivänä. Katso aina lukujärjestyksestä, mitä oppiaineita on seuraavana päivänä ja tarkasta, oletko tehnyt kotitehtävät. Pakkaa myös tarvittavat kirjat ja välineet reppuusi edellisen päivän aikana. Muista myös liikuntavälineet, jos seuraavana päivänä ovat liikuntatunnit. Tarkasta kalenterista, milloin luokalla on kokeita ja aloita valmistautuminen hyvissä ajoin. Älä jätä viimeiseen iltaan. OHJEITA KOTITEHTÄVIEN TEKEMISEEN: ÄIDINKIELI Lue otsikko/otsikot, katso kuvat ja lue mahdolliset kuvatekstit Silmäile läksy kokonaan ja mieti, mistä se kertoo Lue läksy tarkasti niin monta kertaa, että muistat ja ymmärrät sen Pohdi vastaukset läksyn alussa ja lopussa oleviin kysymyksiin Tee mahdolliset työkirjatehtävät MATEMATIIKKA Palauta tunnilla opeteltu asia mieleen kirjan opiskeluruudun avulla Tee tehtävät huolellisesti, muista siisti vihkotyö. Arvioi, ovatko saamasi vastaukset oikein REAALIAINEET (YM, HI, YH, UE, ET) Läksy koostuu yleensä tehtävistä ja lukuläksystä. Jos ei ole kirjallisia tehtäviä, lukuläksynä on viimeksi tunnilla käsitelty kappale Silmäile viimeksi käsitelty kappale, näin palautat mieleesi viimeksi tunnilla käsiteltyjä asioita Tee tehtävät Lue läksykappale ajatuksen kanssa läpi. Tutki samalla piirrokset, kartat ja kuvat
5. POISSAOLOT JA NIISTÄ ILMOITTAMINEN Koulusta ei voi olla poissa jäämättä jälkeen. Poissaolon sattuessa on asiasta ilmoitettava koululle. Poissaolot suosittelen selvittämään Wilmaan tuntimerkintöihin niin, että poissaolo näkyy kaikille luokkaa opettaville opettajille. Minulle voi laittaa varmistukseksi tekstarin (050-303 8346). Etukäteen tiedetty poissaolo täytyy anoa. 1-3 päivän poissaolot luokanopettajalta, jolloin Wilma-viesti riittää, pidemmät poissaolot rehtoreilta. Omien lomien anomiseen on Wilmassa sähköinen lomake. Poissaolon aikana opiskellut asiat oppilaan tulisi opiskella kotona (sairaana tietenkin oman jaksamisen mukaan), ettei jäisi pahasti jälkeen. Viikkotiedote on luettavissa Verkkokoulussa aina viimeistään viikon alussa. Sieltä näet viikon aikana opiskeltavat asiat, jos satut olemaan poissa. Tukiopetusta kannattaa pyytää, jos asia on ollut vaikeaa. 6. TIEDOTTAMINEN VERKKOKOULU: Verkkokoulu (6c-luokan nettisivu) sisältää: - viikkotiedotteet ja läksyt - tapahtuma- ja koekalenteri - pysyvät, luokkaa koskevat tiedotteet Verkkokoulun avulla pyrin vähentämään paperitiedotteiden määrää ja tarvetta. Verkkokoulu ei vaadi salasanaa, vain toimivan nettiyhteyden. Viikkotiedotteen luemme luokassa oppilaiden kanssa aina viikon alussa ja kotiväkikin voi seurata sieltä viikon ajankohtaisia asioita. Verkkokoulu löytyy osoitteesta: www.verkkokoulu.weebly.com WILMA (sähköinen reissuvihko): - Lyhyet, ajankohtaiset luokkaa koskevat tiedotteet (pyrin laittamaan kaiken tärkeän Verkkokoulun viikko-ohjelmaan, joten näitä ei pitäisi tulla paljon) - Yksittäiset, henkilökohtaisemmat oppilasasiat PAPERITIEDOTTEET: Koulun tiedottaminen on pääasiallisesti sähköistä. Palautusosan sisältävät tiedotteet ja kyselyt tulevat paperitiedotteina. Yritän muistaa aina ilmoittaa viikko-ohjelmassa, kun tällainen tiedote on oppilaille jaettu.
7. KODIN JA KOULUN YHTEISTYÖ Lapset voivat käyttäytyä hyvin eri tavalla kotonaan ja kouluympäristössä. Koulun tehtävänä on opetuksen lisäksi tukea kotien kasvatustyötä. Lapsen huoltajat ovat oman lapsensa asiantuntijoita ja tästä syystä on hyvä, että tieto kodin ja koulun välillä kulkee puolin ja toisin. Pyydänkin huoltajia ottamaan rohkeasti yhteyttä mieltä askarruttaviin asioihin liittyen. Yleisiä periaatteita tiedon vaihtoon: - Kiireelliset, erittäin akuutit asiat soittamalla (050-303 8346), jos et tavoita soittamalla niin jätä soittopyyntö tekstiviestinä ja ilmoita asian kiireellisyydestä. - Poissaolot Wilmalla tuntimerkintöihin + halutessasi varmistus tekstiviestillä. - Vähemmän kiireelliset, lyhyet asiat Wilmalla. Luen Wilmaa ainakin aamuisin n. klo 7.30 sekä iltapäivällä n. klo 16, joskus useammin ja joskus harvemmin. - Keskustelua vaativissa asioissa soittopyyntö Wilmaan tai tekstiviestinä. - Pyrimme, että iän ja kokemuksen karttuessa oppilaat opettelevat hoitamaan omia asioitaan itse opettajilta kysymällä (läksyt, aikataulut, kokeet, loma-ajan tehtävät yms..) niin paljon kuin kukin kykenee. Arviointikeskustelut järjestetään kevätlukukaudella maaliskuun loppuun mennessä. Arviointikeskustelussa arvioidaan oppilaan käyttäytymistä, työskentelytaitoja, koulun käyntiä sekä hieman jo yläkouluvalmiuksia. Vanhempainiltoja yms: - kodin ja koulunpäivä la 26.8. klo 9-12 - vanhempainilta ke 13.9. klo 18-20. - kodin ja koulunpäivä, rehtorin aamukahvit, avoimet ovet pe 29.9. klo 8.30- - maailman suurin vanhempainilta (5-9lk) ke 17.1. klo 18.00-19.30, opettajat tavattavissa standeilla nonstoppina
LUKUVUOSI 2017-2018 1. Kuuntelen ja noudatan ohjeita. 2. Opiskelen kunnolla, rauhallisesti ja annan muidenkin opiskella. 3. Pyydän ryhmään, olen ystävällinen ja osaan antaa anteeksi. En kiusaa. Ei väkivaltaa. Muuta: - Hyvää ruokaa nälkäisille lapsille!!!! - Älä oleile katolla. - Ei saa arvostella toisten töitä epäkohteliaasti.
Ei nimettyjä järjestäjiä vaan jokainen toimii järjestäjänä oma-aloitteisesti tai pyydettäessä yhteisvastuullisesti auttaen seuraavissa asioissa: - Auttaa opettajaa monisteiden ja tavaroiden jakamisessa tarvittaessa. - Järjestää luokan siistiksi ja taulun puhtaaksi tunnin päätteeksi tarvittaessa. - Nostaa roskat lattioilta roskakoreihin. - Katsoo, että tunnin jälkeen tuolit ovat pöydillä. - Katsoo, että yhteiset opiskeluvälineemme ovat omilla paikoillaan liikuteltavassa säilytyskalusteessamme. Käytämme muiden ryhmien luokkia ja yhteisiä tiloja työskentelyssämme joten em. asiat on syytä muistaa.
8. YHTEYSTIEDOT LUOKANOPETTAJA: Tuomas Muhonen p: 050-303 8346 sposti: tuomas.muhonen@eduvantaa.fi Huoltaja pysyy kärryillä luokan asioista lukemalla Verkkokoulun viikkotiedotteen kerran viikossa sekä tarkastamalla kerran viikossa Wilman, onko sinne tullut lastasi koskevaa yksityisasiaa. Oikein hyvää alkanutta lukuvuotta! =) Tuomas-ope