KANSAINVÄLINEN TOIMINTA 21
JEDUn kansainvälinen toiminta 21 Kansainvälinen toiminta lähti keväällä käyntiin hitaammin kuin edellisenä vuotena ja sama tahti jatkui syksyllä. Opiskelijoita kävi ulkomailla työssäoppimassa ja muilla opintoihin liittyvillä matkoilla yhteensä 14, kun vuosi sitten luku oli 1. Tavoite ylittyi Haapajärvellä, Oulaisissa, Ylivieskassa ja Nivalassa, tavoitteesta jäivät Haapavesi, Kalajoki ja Piippola. Kokonaisuudessa lähteneiden opiskelijoiden määrässä tavoite ylitettiin 24 opiskelijalla. Viikoissa tavoitteesta jäätiin 12 viikon verran, mikä selittyy sillä, että toteutuneissa ulkomaanjaksoissa oli useita noin viikon kestäviä opintomatkoja. Opiskelijoiden ulkomaanmatkat hajautuivat varsin voimakkaasti eri kohdemaihin. Eniten matkoja tehtiin Viroon, yhteensä 49. Seuraavaksi eniten opiskelijoita kävi Kyproksella, Espanjassa, Kreikassa ja Kroatiassa. KANSAINVÄLISEN TOIMINNAN TOTEUTUMINEN JEDUSSA JA TAVOITTEET VUODELLE 21 HAAPAJÄRVI HAAPAVESI KALAJOKI NIVALA OULAINEN PIIPPOLA YLIVIESKA JEDU/ hallinto JEDU yhteensä Viikot Opiskelijavaihdon määrä, tavoite 5 % koko opiskelijamäärästä, JEDUssa yhteensä 14/42 ov Lähteneet opiskelijat Saapuneet opiskelijat Tavoite 14 2 14 2 11 1 14 42 vk Toteutuma 7 54 2 29 14 4 vk Tavoite 2 5 7 1 2 vk Toteutuma 2 12 17 47 7 229,5 vk Henkilöstövaihdon JEDUn määrä, tavoite 1 % henkilöstö henkilöstömäärästä, JEDUssa yhteensä JEDUssa ov vierailleet Tavoite 5 4 1 5 4 45 7 vk Toteutuma 4 5 12 7 1 59 vk Tavoite 4 4 2 4 5 15 2 42 5 vk Toteutuma 1 1 4 2 42 vk Ulkomaalaistaustaiset opiskelijat Toteutuma 4 19 21 1 JEDUn yhteiset kansainväliset hankkeet, kattaa % vaihdoista Ammattiopistojen/hallinnon KV-hankkeet, kattaa 2 % vaihdoista Tavoite 2 opiskelija- ja henkilöstöhanketta Toteutuma 2 opiskelija- ja henkilöstöhanketta Tavoite 1 1 1 1 1 1 1 1 Toteutuma 1 1 1 2 Pisimmät liikkuvuusjaksot toteutuivat kuitenkin Sloveniassa (1 viikkoa) ja Espanjassa, jossa kaksi opiskelijaa olivat molemmat 9 viikkoa. Kuuden viikon työssäoppimisjaksoja toteutui yhteensä ja niistä Espanjaan 11, Iso-Britanniaan 9 ja loput jakautuivat tasaisesti Itävallan, Kyproksen, Viron, Unkarin, Puolan, Ruotsin ja Saksan kesken. Lyhyet puolen viikon ja viikon matkat kohdistuivat Viroon, Venäjälle, Kreikkaan, Liettuaan ja Latviaan. Lähteneiden opiskelijoiden määrä, tavoite 5% opiskelijamäärästä 1 12 21 1 1 14 12 1 4 2 14 14 54 7 2 2 29 14 14 11 1 2 Tav. Tot. Tav. Tot. Tav. Tot. Tav. Tot. Tav. Tot. Tav. Tot. Tav. Tot. Tav. Tot. Haapajärvi Haapavesi Kalajoki Nivala Oulainen Piippola Ylivieska JEDU yhteensä 2
Lähteneiden opiskelijoiden viikkojen määrä 1 12 21 45 4 5 25 2 15 1 5 42 4 114 112 42 24 14 1 Tot. Tot. Tot. Tot. Tot. Tot. Tot. Tav. Tot. Haapajärvi Haapavesi Kalajoki Nivala Oulainen Piippola Ylivieska JEDU yhteensä Kuvista: Ensimmäisen kuva on Kaisa Paavolan työssäoppimisjaksolta päiväkodista Bilbaosta, Espanjasta. Senja Marjamaa oli työssäoppimassa Amabi -ravintolassa Iso-Britanniassa Isle of Wightilla. Alimmaisessa kuvassa Laura Veikkola on työssäoppimassa matkailuyrityksessä Unkarissa. Opiskelijoiden raportit ovat luettavissa kokonaisuudessaan JEDUn kotisivuilla.
Henkilöstön osalta liikkuvuuksien määrä oli korkeampi kuin viime vuonna. Ulkomailla kävi työelämäjaksoilla ja työmatkoilla yhteensä 5 työntekijää. Tavoitteet on henkilökunnan osalta ylitetty 1 ulkomaanjaksolla, viikoissa tavoitteesta kuitenkin jäätiin kymmenellä, sillä ulkomaille suuntautuneet matkat olivat aiempia vuosia lyhyempiä. Henkilöstön ulkomaanjaksojen keston lyhenemiseen osattiin jo varautua aiempien vuosien perusteella ja uusissa hankkeissa haettiin apurahoja kahden viikon työelämäjaksoille entisen neljän viikon sijaan. Lisäksi Erasmus + -ohjelmasta haettiin myös täydennyskoulutusapurahoja seitsemän vuorokauden pituisille koulutusjaksoille. Suurin osa eli 27kpl näistä 5 liikkuvuudesta kesti viikon, alle viikon matkoja oli 2 ja kahden viikon tai pitempiä matkoja kertyi vuodessa 11 kpl. Eniten henkilöstöä kävi Virossa ja seuraavaksi eniten Espanjassa, Kiinassa, Alankomaissa ja Venäjällä. Näiden lisäksi opettajia ja muita asiantuntijoita kävi Itävallassa, Kyproksella, Kreikassa, Kroatiassa, Islannissa, Italiassa, Latviassa, Liettuassa, Puolassa ja Nepalissa. Lähteneen henkilöstön määrä, tavoite 1% henkilöstönmäärästä 1 12 21 5 5 45 4 2 1 5 4 4 5 1 12 5 7 4 15 Tav. Tot. Tav. Tot. Tav. Tot. Tav. Tot. Tav. Tot. Tav. Tot. Tav. Tot. Tav. Tot. Tav. Tot. Haapajärvi Haapavesi Kalajoki Nivala Oulainen Piippola Ylivieska JEDU hallinto JEDU yhteensä 7 5 4 Lähteneen henkilöstön viikkojen määrä 1 12 21 7 2 14,5 2 1 7,5 2,5 4,5 5 Tot. Tot. Tot. Tot. Tot. Tot. Tot. Tot. Tav. Tot. Haapajärvi Haapavesi Kalajoki Nivala Oulainen Piippola Ylivieska JEDU hallinto JEDU yhteensä 4
Ylivieskan ammattiopistolla vieraili 2. 1.5.21 kroatialaisten, ranskalaisten ja italialaisten opiskelijoiden ryhmä (19 opisk + opettajaa). Projekti oli nimeltään Huomisen eurooppalaiset yrittäjät. JEDUun vierailulle saapuneiden opiskelijoiden määrä oli vuoden 21 aikana poikkeuksellisen suuri, koko vuodelle asetettu tavoite ylitettiin jo ennen viimeistä vuosi neljännestä. Vierailijoita kävi yhteensä 115 joista 7 opiskelijaa ja 2 opettajaa tai asiantuntijaa. Saapuneiden opiskelijoiden tavoite () ylitettiin siis moninkertaisesti. Eniten vierailijoita saapui Kiinasta, josta JEDUssa vieraili yhteensä 22 henkilöä. Seuraavaksi eniten JEDUssa vieraili ranskalaisia ja unkarilaisia sekä espanjalaisia. Pisimpään, yli kk, JEDUssa vieraili espanjalainen apuopettaja ja toiseksi pisimpään intialainen apuopettaja. Molemmat apuopettajat olivat pääsääntöisesti Oulaisten ammattiopistolla mutta vierailivat myös muissakin ammattiopistoissa. Saapuneiden opiskelijoiden määrä 1 12 21 9 7 7 5 47 4 2 1 2 2 5 Tav. Tot. Tav. Tot. Tav. Tot. Tav. Tot. Tav. Tot. Tav. Tot. Tav. Tot. Tav. Tot. Haapajärvi Haapavesi Kalajoki Nivala Oulainen Piippola Ylivieska JEDU yhteensä 7 12 17 1 5
Saapuneiden opiskelijoiden opintoviikot 1 12 21 25 2 229,5 2 172,5 15 1 5 12 15,5 17,5 Tot. Tot. Tot. Tot. Tot. Tot. Tot. Tav. Tot. Haapajärvi Haapavesi Kalajoki Nivala Oulainen Piippola Ylivieska JEDU yhteensä Henkilöstöä vieraili vuoden aikana JEDUssa 2, mikä jäi 14 henkeä alle tavoitteen. Saapuneiden opiskelijoiden osalta viikkomäärissä jäätiin tavoitteesta vain puolella viikolla, kun taas henkilöstön osalta viikkotavoite ylitettiin 7 viikolla, vaikka vierailijoiden määrässä tavoitetta ei saavutettu. Edelliseen vuoteen verrattuna vierailijoita oli vuoden 21 aikana kaksinkertainen määrä. Saapuneen henkilöstön määrä 1 12 21 45 42 4 5 2 25 2 15 1 5 4 4 1 2 1 4 4 Tav. Tot. Tav. Tot. Tav. Tot. Tav. Tot. Tav. Tot. Tav. Tot. Tav. Tot. Tav. Tot. Tav. Tot. Haapajärvi Haapavesi Kalajoki Nivala Oulainen Piippola Ylivieska JEDU hallinto 5 15 2 JEDU yhteensä
Saapuneen henkilöstön viikot 1 12 21 5 42 4 5 2 1,5 2,5 1 Tot. Tot. Tot. Tot. Tot. Tot. Tot. Tot. Tav. Tot. Haapajärvi Haapavesi Kalajoki Nivala Oulainen Piippola Ylivieska JEDU hallinto 11 7 17 JEDU yhteensä Ulkomaalaistaustaisia opiskelijoita JEDUssa oli 1.12. kirjoilla 1, mikä on 7 opiskelijaa vähemmän kuin vastaavana aikana viime vuonna. Ulkomaalaistaustaisten opiskelijoiden määrälle ei ole asetettu tavoitteita tai rajoitteita, JEDUssa seurataan heidän osaltaan ainoastaan toteutumaa. Eniten ulkomaalaistaustaisia opiskelijoita on Venäjältä, opiskelijaa, ja seuraavaksi eniten eli yhdeksän opiskelijaa on Ukrainasta sekä seitsemän Serbiasta. Yksittäisiä tai muutamia opiskelijoita on mm. seuraavista maista: Afganistanista, Kiina, Etiopia, Ghana, Indonesia, Iran, Kosovo, Kenia, Namibia, Puola, Thaimaa ja Sambia. Tässä tilastossa ovat ne ulkomaalaistaustaiset opiskelijat, jotka ovat suorittamassa tutkintoon johtavaa tai valmistavaa koulutusta. Kuntayhtymän ulkomaalaistaustaiset opiskelijat 21 12 1 17 11 1 4 2 4 414 19 14 1 Haapajärvi Haapavesi Kalajoki Nivala Oulainen Piippola Ylivieska JEDU yhteensä 2 21 21 9 11 Huhtikuun 21 tilanne Syyskuun 21 tilanne Joulukuun 21 tilanne 7
Haapajärven ammattiopistossa maatalousalan ja liiketalouden opiskelijat järjestivät huhtikuun lopulla opintomatkan Viroon ja metsäalan opiskelijoita oli työssäoppimassa Itävallassa. Haapajärven pitkäaikaisesta yhteistyöoppilaitoksesta Unkarista vieraili maaliskuussa kuusi opiskelijaa ja kaksi opettajaa. Opiskelijat olivat työssäoppimassa kaupan alalla ensin kaksi viikkoa Oulaisissa ja sitten kaksi viikkoa Haapajärvellä. Opettajista toinen toi tytöt ja vieraili JEDUn ammattiopistoissa kolmen viikon oleskelunsa aikana usein. Toinen opettaja tuli Unkarista kahdeksi viikoksi hakemaan opiskelijat takaisin, myös hän vieraili eri ammattiopistoissa. Lisäksi Haapajärvellä vieraili maatalousalan opettaja Yhdysvalloista elo-syyskuun vaihteessa. Haapaveden ammattiopiston puutarha-alan, kotitalousalan ja elintarvikealan opiskelijoita osallistui opintomatkoille Venäjälle. Puutarha-alalle sopi hyvin Viipurissa järjestetty kukkasidontakilpailu ja toisille opiskelijoille mielenkiintoista lisää opiskeluihin toi piirakanleivontakurssi, joka järjestettiin myös Viipurissa. Lisäksi kaksi matkailualan opiskelijaa oli työssäoppimassa Unkarissa. Kalajoen ammattiopiston opiskelijoita on ollut työssäoppimassa Espanjassa, Puolassa ja Saksassa. Uusimpana kohteena näistä oli Puola, jossa metallialan opiskelijat ja opettaja pääsivät tutustumaan puolalaiseen työelämään rakennusalan yrityksessä. Lisäksi metallialan ja matkailualan opettajat osallistuivat Pietarin Nivalan ammattiopiston catering alan opiskelija Tuomas Laulumaa oli työssäoppimisjaksolla Unkarissa ja pääsi työskentelemään hotelli Szépalmanin ravintolaan. opintomatkalle huhtikuussa. Kalajoella oli myös kaksi saksalaista opiskelijaa työssäoppimassa kolme viikkoa maalis-huhtikuussa. Nivalan ammattiopisto oli mukana Raahen koulutuskuntayhtymän hallinnoimassa WosCos+ -liikkuvuushankkeessa. Yhteistyö Raahen ja myös mukana olleen Kokkolan ammattiopiston kanssa oli tiivistä, ja osa liikkuvuuksista rahoitettiin kyseisestä hankkeesta. Nivalan ammattiopistossa ei järjestetty varsinaista kansainvälisyyden teemapäivää, vaan koordinaattori informoi osastoja erikseen ja piti infotilaisuuksia ryhmille. Nivalan ammattiopistossa on myös järjestetty muutaman kerran vuodessa kansainvälisen ruuan teemaviikko, Unkarilaiset opiskelijat opettajansa Marianna Nyitrainen kanssa Rovaniemellä27.2.21.
Piippolan ammatti- ja kulttuuriopiston opiskelijoista kaksi oli työssäoppimassa ulkomailla vuoden 21 aikana. Molemmat opiskelivat media-assistenteiksi, toinen löysi työssäoppimispaikan Sloveniasta ja toinen Espanjasta. Piippolan opettajia vieraili Espanjassa ja Kreikassa QUAPRE hankkeen kokouksessa ja yksi opettaja oli kahden viikon työelämäjaksolla Puolassa. Piippolassa vieraili opiskelijoita ja opettajia Espanjasta, Turkista ja Kreikasta. Ylivieskan ammattiopistossa kansainvälinen toiminta oli hyvin vilkasta vuonna 21. Tammi-helmikuussa oli kolme opiskelijaa työssäoppimassa Thaimaassa Chiang Maissa, jossa he tutustuivat sairaalatyöskentelyyn, vanhustenhuoltoon sekä paikalliseen kotihoitoon. Alkukeväästä saapui jokavuotiseen tapaan espanjalaisten vaihto-opiskelijoiden ryhmä. Tällä kertaa heitä oli neljä. Kaksi heistä oli työssäoppimassa terveyskeskuksessa ja kaksi päiväkodeissa. Huhti-toukokuussa Intialainen Lian oli opetusharjoittelussa Oulaisten ammattiopistolla syksyllä 21. Hän toimi apuopettajana tunneilla. Espanjalainen Jóse oli opetusharjoittelussa Oulaisten ammattiopistolla yhteensä kolme kuukautta. Hän opetti opiskelijoille ja henkilöstölle espanjaa sekä toimi apuopettajana muilla tunneilla. Jóse omistaa ravintolan Valenciassa ja yhteistyö jatkuu hänen kanssaan tulevaisuudessa opiskelijoiden työssäoppimisjaksojen merkeissä. jolloin opiskelijoille ja henkilökunnalle on tarjottu ruokalajeja eri maista. Oulaisten ammattiopistolla oli harjoittelussa opettajaopiskelijat Intiasta ja Espanjasta. Intialaisen opiskelijan harjoittelujakso kesti noin kuukauden ja espanjalainen oli harjoittelussa lokakuusta eteenpäin. Asiantuntijoita on vieraillut Oulaisissa Intiasta, Kiinasta, Saksasta ja Unkarista. Oulaisten ammattiopiston koordinoimassa Nordplus Junior ohjelman rahoittamassa hankkeessa, jossa tavoitteena oli tutustua yhteistyökumppaneiden oppilaitoksiin, opiskelujärjestelyihin sekä opetusmenetelmiin, vierailivat opiskelijat alkuvuodesta 21 Latviassa ja toukokuussa Liettuassa. 9
Oulaisten ammattiopiston lähihoitajaopiskelija Mirva Hosionaho oli työssäoppimassa Isossa-Britanniassa ja vapaa-aikana hän matkusti mm. Brightoniin, Edinburgiin ja Lontooseen, josta yläpuolella oleva kuvakin on. saapui niin ikään jo vakiintuneeseen tapaan kaksi kiinalaisryhmää, joista molemmista osa osallistui Taitaja-kilpailuihin Seinäjoella ja sitten kaikki olivat työssäoppimassa Ylivieskassa terveyskeskuksen vuodeosastolla, kotipalvelussa ja palvelukeskus Kotikartanossa. Opiskelijoita näissä ryhmissä oli yhteensä 2 ja molemmissa ryhmissä oli mukana yksi opettaja Kiinasta. Kiinassa vuorostaan oli suorittamassa Perinteisen kiinalaisen hoitamisen valinnaista tutkinnon osaa (15 osp) Kam oon China hankkeen kautta kaksi opiskelijaa. Toukokuussa, 2.5.-1.5., tuli Ylivieskaan ryhmä opiskelijoita ja opettajia Ranskasta, Kroatiasta ja Italiasta, yht. 19 opiskelijaa ja opettajaa. He tutustuivat paikalliseen yrityskulttuuriin sekä suomalaiseen kulttuuriin. Vierailuviikon aikana tutustuttiin eri alojen yrityksiin Ylivieskassa ja ympäryskunnissa sekä tehtiin aiheeseen liittyviä tehtäviä. Vierailu liittyi Erasmus-projektiin Huomisen eurooppalaiset yrittäjät. Kevään aikana Ylivieskan ammattiopistosta kävi työssäoppijoita myös Englannissa ja Australiassa. Alkusyksyllä tuli kolme hoitoalan opiskelijaa Saksasta Klevestä työssäoppimisjaksolle Ylivieskan terveyskeskukseen neljäksi viikoksi. Kam oon China hankkeen kautta oli Kiinassa 1 opiskelijan ryhmä, joista yksi oli Ylivieskasta, muut opiskelijat olivat verkoston muista suomalaisista oppilaitoksista. Saman hankkeen kautta osallistui lisäksi Taitaja 21 lähihoitajalajin voittanut pari Jyväskylästä Shanghai Nursing Skills Contest kilpailuun. Loka-marraskuussa kävi Ylivieskan ammattiopistosta Koprivnicassa Kroatiassa 15 opiskelijan ja kahden Oulaisten ammattiopiston sosiaali- ja terveysalan opettaja Leena Lähdesmäki-Mäkinen oli työelämäjaksolla Virossa 25.4.- 4.5.21. Samaan aikaan kohteessa oli myös opiskelijoita työssäoppimisjaksolla. Kuvassa tehdään muistorasioita. 1
opettajan ryhmä. Matka oli jatkoa Huomisen eurooppalaiset yrittäjät hankkeelle, ja ryhmä tutustui kohteessa yritystoimintaan ja paikalliseen kulttuuriin. Thaimaassa oli Ylivieskasta kaksi opiskelijaa Chiang Maissa neljä viikkoa työssäoppimassa sekä Nepalissa Kathmandussa yksi opiskelija. Syksyllä kävi työssäoppimisjaksolla opiskelijoita myös Englannissa, Ruotsissa ja Espanjassa. Jokilaaksojen koulutuskuntayhtymän yhteiset hankkeet Erasmus+ -ohjelmassa, Matkalla mestariksi JEDUsta 215-217 ja 21-21, ovat tarjonneet opiskelijoille mahdollisuuksia suorittaa työssäoppimisjaksoja ulkomailla ja henkilöstölle mahdollisuuksia kahden viikon työelämäjaksoihin tai viikon täydennyskoulutusjaksoihin ulkomailla. Hankkeiden tavoitteena on laajentaa kansainvälistä toimintaa useampiin Euroopan maihin ja laajentaa myös yhteistyöverkostoa maiden sisällä. Lisäksi hankkeen toimintojen kautta halutaan syventää ja kehittää yhteistyötä jo olemassa olevien kumppaneiden kanssa. Uutena näissä Erasmus+ -ohjelman rahoittamissa hankkeissa on myös korostettu kestävän kehityksen näkökulma, eli osallistujat tarkkailevat työssäoppimispaikkaansa tai muuta kohdetta tarkemmin kestävän kehityksen kautta. Avuksi tarkasteluun ja raportointiin on laadittu kestävän kehityksen lomake suomeksi ja englanniksi. Hankekausien päättyessä näistä raporteista tehdään yhteenvedot ja toimitetaan opettajille kestävän kehityksen opetuksen tueksi. Media-alan opiskelija Oskari Partanen Piippolan ammatti- ja kulttuuriopistosta suoritti työssäoppimisjakson Espanjassa Ourensen paikallisella televisioasemalla. Vuoden 215 hakukierroksella haettiin 5 opiskelijaliikkuvuusapurahaa, joista saatiin käytettyä 44. Lisäksi haettiin henkilöstölle yhteensä 15 liikkuvuusapurahaa, joista kymmenen oli kahden viikon työelämäjaksoja ja viisi viikon täydennyskoulutusjaksoja. Vuosien 215-217 aikana henkilöstön osalta toteutui viisi kahden viikon työelämäjaksoa ja yksi kolmen viikon työelämäjakso sekä neljä viikon täydennyskoulutusjaksoa. Käytännössä henkilöstön jaksoja jäi toteutumatta yhteensä neljän viikon edestä. Hankkeen hallintorahalla toteutettiin lähtijöiden pedagogisen valmennuksen lisäksi seurantamatkoja työssäoppimispaikoille. Seurantamatkoja ovat tehneet työssäoppimista ohjaavat opettajat, ja seurantamatkat ovat kestäneet muutamasta päivästä viikkoon. Seurantamatkoja tehtiin Itävaltaan, Unkariin, Irlantiin, Espanjaan, Kyprokselle, Tanskaan ja Saksaan. Alla olevassa kuvassa on Holy Cross hoivakoti, jossa on ollut työssäoppimassa useita JEDUn opiskelijoita, kuva on Greetta Knuuttilan työssäoppimisjakson raportista keväältä 21. 11
Maliskyläntie 2 55 Nivala Suomi Finland www.jedu.fi Kuva Jonna Kuusiluoma. Jonna oli työssäoppimassa Iso-Britanniassa 1.2.- 11..21 Holy Crossin hoitokodissa.