Klöfverskjöldin aatelissuku nr 579 Asko Vuorinen 1
2
Klöfverskjöldin aatelissuku nr 579 Asko Vuorinen 3
Klöfversköldin aatelissuku 2017 Ekoenergo Oy Lokirinne 8 A 25 02320 Espoo Kirja on saatavissa pdf-muotoisena kirjana tekijän kotisivuilta osoitteesta www.askovuorinen.fi ja se voidaan saada myös painettuna pehmeäkantisena kirjana Ekoenergo Oy:stä tilauksesta askovuorinen (at) gmail.com. Ekoenergo Oy on vuonna 1979 perustettu yritys, joka on julkaissut useita kirjoja. Kirjojen tiedot löytyvät Ekoenergo Oy:n kotisivuilta www.ekoenergo.fi. 4
Sisällysluettelo ESIPUHE... 7 1 KLÖFVESKJÖLDIN SUKU... 9 2 SOTILAITA... 12 2.1 Kenraaleja... 12 2.2 Everstejä... 14 2.3 Everstiluutnantteja... 17 2.4 Majureita... 18 2.5 Sankarivainajia... 20 3 KIRKONMIEHIÄ... 23 3.1 Piispoja... 23 3.2 Kirkkoherroja... 24 2.3 Muita kirkonmiehiä... 29 4 TAITELIJOITA JA MUUSIKOITA... 31 4.1 Taitelijoita... 31 4.2 Säveltäjiä ja muusikoita... 34 5 MUITA TUNNETTUJA HENKILÖITÄ... 37 5.1 Profesoreita... 37 5.2 Muita tunnettuja henkilöitä... 42 6 TALOJA JA KARTANOITA... 46 6.1 Ainola... 46 6.2 Bodomin kartano... 47 6.3 Halolan kartano... 49 6.4 Haminanlahden kartano Kuopiossa... 51 6.5 Lahdentaan kartano... 52 6.6 Lahisten kartano Sääksmäellä... 53 6.7 Lavolan kartano... 54 6.8 Vuorentaan kartano... 55 6.9 Tiainen eli Tuomarniemi... 57 6.10 Nyyssölä... 58 6.11 Leppälä eli Hokkala Pylkönmäellä... 60 7 SUKUSELVITYS... 63 7.1 Sukutaulut... 64 7.2 Henkilöluettelo... 240 7.3 Paikkakunnat... 294 5
6
ESIPUHE Johan Ottosson Kleblatt, Klöfverblad muutti Ruotsiin ja oli edustajana Linköpingin valtiopäivillä vuonna 1600. Hautakivessä häneen sukunimekseen on mainittu Klöfverblad Holsteen, jonka mukaan hänen sukunsa arvellaan olleen peräisin Saksan Holsteinistä. Hänen poikansa Erik ja Aron aateloitiin vuonna 1653 nimellä Klöfverskjöld. Erik jäi Ruotsiin, mutta Aron muutti Suomeen ja hänestä tuli Viipurin linnan päällikkö. Nämä kaksi sukuhaaraa elävät edelleen Ruotsissa ja Suomessa. Suvun viimeisin päämies on Helsingissä vuosina 1898-1901 kirjansitojayrittäjänä toimineen Axel Edvard Engelbrektin pojan Edvard Engelbrektin poika Lennart Engelbrekt s. 1933. Hän asuu Ruotsissa, mutta hänen jälkeläisistään ei ole tarkempaa tietoa. Sukuun liittyy myös monia muita aatelissukuja Suomessa ja Ruotsissa. Suomessa niitä ovat mm. Armfelt (nro 4), Blåfield (nro 22), Jägerskiöld (ro 79), Järnefelt (nro 42), von Knorring (nro 138), von Konow (nro 151), Oker-Blom (239), Tawast (nro 81), Wasastjerna (nro 162) ja von Wright (nro 149). Suvun tunnetuimat jäsenet ovat taiteilijoita, tiedemiehiä, kirkonmiehiä ja kenraaleja, joista tunnetuimpia ovat ehkä von Wrightin taitelijaveljekset, akateemikko Georg Henrik von Wright, arkkipiispa Jukka Paarma ja jalkaväenkenraali Eric Heinrichs. Tämän kirjoittajan kuuluu Aron Klöfverskjöldin jälkeläisiin isänsä Aaro Vuorisen isoisän, Kustaa Hangonmäki, Hokkalan kautta. Kustaa omisti Hangonmäen tilan Ähtärissä. Myytyään tilan hänestä tuli vaimonsa Eveliina Wik, Hokkasen sukutalon, Hokkalan, isäntä 1890-luvulla. Espoossa, heinäkuussa 2017 Asko Vuorinen 7
8
1 KLÖFVESKJÖLDIN SUKU Klöfveskjöldin aatelissuvussa numero 579 on kaksi sukuhaaraa, joista Erik Klöfverskjöldin haara jatkuu Ruosissa. Suomen haara alkaa Aron Klöfverskjöldiltä, mutta sillä ei ole ollut miespuolisia perillisiä, joten suku jatkuu tytärten kautta. Erik Johansson Klöfverblad, Klöfverskjöld (aateloitu 14.1.1653, s. 18.5.1600, k. 5.11.1675 Tukholma) toimi varatuomarina kamariviraston asessorina 1655 ja reduktiokomitean reviisorina 1662. Sai 1648 Heisalan rälssitalon, josta tehtiin 1654 Norrköpingin päätöksen mukainen allodialirälssikartano. Erik Klöfveskjöldin jälkeen suvun päämies oli hänen vanhin poikansa Johan Ericsson Klöfveskjöd s. 1627, jonka jälkeen päämies oli Gustav Ericsson s. 1666 ja hänen jälkeensä hänen poikansa Eric Gustaf s. 1698. Hänen jälkeensä päämiehenä jatkoi Otto Reinhold s. 1733 ja hänen poikansa Carl Fredrik s. 1797, jonka poika Axel Fredrik s. 1837 (VIII) meni naimisiin serkkunsa Emilia Maria Ottilia Teresia Klöfveskjöldin kanssa ja muutti sukunimensä Engelbrektiksi. Suku on jatkunut tässä Engelbrektin haarassa Axelin pojan Axel Edvard s. 1869 (IX) ja hänen poikansa Edvard Engelbrektin s. 1904 (X) kautta hänen pojalleen Lennart Åke Ive Engelbrektille s. 1933, joka on suvun XI sukupolvessa. Klöfverskjöldn sukupuu Ruotsin aateliskalenterin mukaan. 9
Aron Klöfverskjöldin sukuhaara alkoi Viipurin linnanpääliköstä Aron Klöfvebladista s. 1605, joka aateloitiin 14.1.1653 myös nimellä Klöfveskjöld. Aron Klöfversjöld meni naimisiin Turun piispa Isac Rothoviuksen tyttären Anna Isacsdotterin kanssa. Heille syntyi kaksi poikaa, joista Johan kuoli nuorena. Aron Aroninpoika Klöfverskjöld meni kylläkin naimisiin, mutta kuoli nuorena ja lapsettomana. Sen sijaan suku jatkui yhdeksän tyttären kautta, joista kuudella oli jälkeläisiä. Aron otettiin kamarikirjuriksi kuninkaalliseen tilikamariin eli verokamariin. Nimitettiin Turun hovioikeuden assessoriksi 12.5.1628. Tässä virassa ollessaan Aron Klöfverskjöld teki opintomatkan Hollantiin Amsterdamiin, missä hän hoiti opiskelunsa ohella kangasostoksia Ture Bjelkelle sekä välitti maanmiehilleen uutisia kotimaasta, etenkin kuninkaan sotamenestyksestä Puolan sodassa. Kotiin matkaltaan hän palasi 1630. Aron Johaninpoika määrättiin joulukuussa 1631 Viipurin linnanisännäksi ja 1646 linnanpäälliköksi. Siirtyi Savonlinnan linnanpäälliköksi vuoden 1649 alussa, mutta palasi entiseen toimeensa Viipuriin vuoden 1651 lopussa. Hänen sijaisenaa Viipurin linnan isäntänä toimi saksalaissyntyinen Johan Johansson Blanck. Savonlinnan päällikkönä toimiessaan Klöfveskjöld havaitsi lukuisia epäkohtia linnassa. Itse linnaa käytettiin 1650- luvulla varikkona ja majoituspaikkana. Se oli kuitenkin liian pieni esimerkiksi silloin, kun ohi marssiva sotaväenosasto sattui yöpymään kaupungissa. Sodan aikana 1655 Suomen läänin maaherroista ainoastaan Axel Stålarmilla oli sotakokemusta. Hän halvaantui kuitenkin vaikeasti jo alkukeväästä 1656, jolloin linnanpäällikkö Klöfverskjöld joutui läänistä vastuuseen. Aron Klövferskjöldin 26.6.1656 Tukholmaan lähettämä yksityiskohtainen luettelo tarvittavasta sotamateriaalista osoittaa, ettei täysimittaiseen sotaan oltu varauduttu ja että säännöllistä sodankäyntiä varten Suomi oli varustettava alusta lähtien. Tämän vuoksi valtioneuvosto päätti 16.6.1656 lähettää hänelle Viipuriin asiantuntuja-apua, varustaa kuuden laivan laivasto Suomeen ja näille pieniä lisäaluksia. Tämä laivaston lisäys johtui venäläisten alusten ilmaantumisesta Suomenlahdelle, mikä aiheutti Tukholmassa paniikin, olihan kuningas lähinnä vain varustautunut Tanskasta tulevaan merihyökkäykseen. Aron ja hänen apulaisensa, eversti Burmeister, ryhtyivät ponteviin toimiin Viipurin rinnan varustamisesta sotaa varten. Viipurin porvarit ja koulupojatkin kutsuttiin aseisiin. Kuningas Kaarle X Kustaan ollessa sotimassa Puolassa Venäläiset hyökkäsivät Kannakselle 1658. Burmeiser lähetti osaston Taipaleen kauppalaan, jossa venäläisten hyökkäys torjuttiin. Mukana olleille koulupojille tarjottiin tilaisuus päästä armeijaan ja heistä 18 otettiin armeijaan. Burmeister lähetti 350 sotilasta ja 800 aseisiin kutsuttua talonpoikaa Käkisalmen linnan avuksi. Joukko ei päässyt kuitenkaan Vuoksen yli, kun venäläiset olivat hävittäneet sillat. Lopuksi Burmeister joutui taisteluun Raudussa. Neljä tuntia kestäneen taistelun jälkeen venäläisten oli peräännyttävä menetettyään 200 miestä, aseita ja ampumatarvikkeita. Aron toimi myös rajakomissaarina, jonka Käkisalmen läänin rajalla piti vaihtaa karkulaisia Venäjän ja Ruotsin välillä. Kaarle X Kustaan Ruptuurisotien aikana 1656-1658 noin 4000 talonpoikaa karkasi Venäjälle peläten Ruotsin armeijan kostotoimia. Aron toimi 1657 Viipurin maapäivien maamarsalkan sijaisena. Hän otti osaa 1660 valtiopäiville. Johti Kaarle X Kustaan hautajaisissa hevossaattuetta, joka kulki Hallandin lipun takana. Aron sai rälssitiloikseen Viipurin maalaiskunnasta säteritila Lavolan sekä Koukallion ja Vatukiven kartanot. Haudattu Viipuriin. 10
Erik Klöverskjöld Aron Klöfverskjöld s. 1600 k. 1675 Ruotsi Taulut 37 p. Anna Berckman Anna Klöfveskjöld Taulut 4-35 Taulut 38-57 Aron Klöfverskjöld Elisabeth Klöfverskjöld s. 1605 k. 1666 k. 1693 Turku Johan Ottosson p. Anna Rothovius p. Jakob Wallenius Klöfverblad s. 1610 k. 1652 Turku Taulut 58-264 s. Tanska, Holstein Taulut 36-1149 k. 1641 Ruotsi Emerantia Klöfverblad Kristina Klöfveskjöld k. 1643 s. 1624 Akaa k. 1664 p. Gabriel Melartopeaus p. Jacobus Ichtydius Taulut 1150-1152 Taulut 265-895 Sofia Klöfverblad Emerentia Klöfverskjöld k. 1609 k. 1692 p. Peter Plagman p. Anders Kyander Taulut 1153-1213 Taulut 896-1147 Klöfverskjöldin sukupuussa suurin osa tutkituista henkilöistä kuuluu Aron Klöfverskjöldin jälkeläisiin. Heistä suurin osa asui Suomessa ja kuuluu Kristina Klöfverskjöldin sukuhaaraan. 11
2 SOTILAITA 2.1 Kenraaleja Axel Eric Heinrichs, jalkaväenkenraali, 21.7.1890 Helsinki, k. 16.11.1960 Helsinki. Peruskoulutuksensa sotilaana hän sai ensimmäisen maailmansodan aikana Saksassa, jossa hän sai tulikasteensa Saksan itärintamalla Misse-joella Preussin Jääkäripataljoona 27:n riveissä. Hänestä tuli jo sisällissodan aikana vuonna 1918 ylipäällikkö Gustaf Mannerheimin luottomies. Talvisodassa ylipäällikkö määräsi Heinrichsin johtamaan Karjalankannaksen puolustusta. Jatkosodan hyökkäysvaiheessa Heinrichs komensi Suomen kaikkien aikojen suurinta sotatoimiyhtymää, yli 100 000 miehen Karjalan Armeijaa. Eric Heinrichs. Heinrichs liittyi yhdeksi niiden 55 ensimmäisen vapaaehtoisen joukkoon, joiden päämääränä oli Saksassa sotilaskoulutusta antava Pfadfinder-kurssi, joka järjestettiin Pohjois-Saksassa sijaitsevalla Lockstedter Lagerin harjoitusalueella. Leirille hän ilmoittautui 25. maaliskuuta 1915. Hänen kanssaan leirille ilmoittautui hänen nuorempi veljensä Gunnar Heinrichs. Vielä samana vuonna joukkoon liittyi kaksi muutakin veljeä, Olof Heinrichs ja Bertil Heinrichs. Heinrichsit muodostivat yhden pataljoonan kolmesta nelimiehisestä veljessarjasta. Heinrichs astui Suomen Valkoisen Armeijan palvelukseen Saksassa 11. helmikuuta 1918 vannottuaan lippuvalan ja allekirjoitettuaan palvelusitoumuksen. Hänet ylennettiin majuriksi, virkaiältään hän oli silloisista jääkärimajureista 11. vanhin. Takaisin Suomeen Heinrichs saapui jääkäreiden Vaasaan tulleen pääjoukon mukana 25. helmikuuta 1918. Vaasasta hänet määrättiin perustamaan 7. jääkäripataljoona, joka tuli kuulumaan 3. jääkärirykmenttiin. Itä-Kannaksen torjuntataistelujen jälkeen Mannerheim nimitti helmikuussa 1940 Heinrichsin Kannaksen armeijan komentajaksi. Heinrichs ylennettiin kenraaliluutnantiksi. Maaliskuun alussa ylipäällikkö pyysi Heinrichsiltä lausuntoa rintamatilanteesta Kannaksella. Päivittäiset tappiot nousivat tuhanteen mieheen. Kenraaliluutnantti Harald Öhquist arvioi silloisen rintaman kestävän viikon, mutta ei kauemmin, johtuen elävän 12
voiman ja erityisesti upseeriaineksen kulumisesta. Kenraalimajuri Paavo Talvelan mukaan kaikki oli hiuskarvan varassa. Jatkosodan alussa Mannerheim käski perustaa Karjalan Armeijan, jonka tehtävänä on lyödä vastassa olevat viholliset sekä saavuttaa Syvärinjoki ja Ääninen. 100 000 taistelijan armeijan komentajaksi määrättiin Erik Heinrichs. Karjalan armeija aloitti hyökkäyksen 10. heinäkuuta ja valtasi elokuun loppuun mennessä koko Laatokan Karjalan. Syväri saavutettiin syyskuussa ja Petroskoi vallattiin 1. lokakuuta, minkä kunniaksi Heinrichs ylennettiin jalkaväenkenraaliksi. Tehtävä oli täytetty, ja Karjalan armeija lakkautettiin. Heinrichs siirrettiin takaisin Yleisesikunnan päälliköksi tammikuussa 1942 ja nimitettiin Mannerheim-ristin ritariksi. Perusteluissa todettiin, että hän erikoisen suurella taidolla ja herpaantumattomalla tarmolla on johtanut sotatoimia Laatokan Karjalassa ja Aunuksessa. Vuosina 1957 ja 1959 ilmestyi Heinrichsin kirjoittama kaksiosainen Suomen marsalkan elämäkerta Mannerheim Suomen kohtaloissa. Keväällä 1957 Heinrichs vihittiin Helsingin yliopiston filosofian kunniatohtoriksi. Jalkaväenkenraali Erik Heinrichs kuoli 16. marraskuuta 1965 Kivelän sairaalassa Helsingissä. Hänet on haudattu Helsingin Kulosaaren hautausmaalle. August Alexander Järnefelt, kenraaliluutnantti, senaattori, suomalaisuustaistelija, s. 2.4.1833 Tohmajärvi, k. 15.4.1896 Helsinki. Aleksander Järnefelt vihittiin Pietarissa 22. joulukuuta 1857 vapaaherratar Elisabethin (o.s. Clodt von Jürgensburg) kanssa. Heidän lapsensa olivat Kasper, Arvid, Erik, Ellida, Ellen, Armas, Aino, Hilja ja Sigrid. Sisaruksista Armas oli säveltäjä, Arvid kirjailija, Eero kuvataiteilija ja Kasper kriitikko. Aino Järnefeltistä tuli säveltäjämestari Jean Sibeliuksen puoliso. Kaarle Juhani Ruutu, kenraalimajuri, s. 6.7.1922 Helsinki, k. 18.8.2015 Lahti. Ruutu osallistui talvi- ja jatkosotaan ensin varusmiehenä ja sitten reservinupseerina. Hän valmistui ylioppilaaksi 1940, upseeriksi kadettikoulusta 1944 ja yleisesikuntaupseeriksi 1957. Ruutu oli vuosina 1966 1969 Pääesikunnan operatiivisen toimiston päällikkö. Hän oli 1960-luvulla Suomen alueellisen puolustusjärjestelmän keskeisimpiä suunnittelijoita. Pääesikuntauransa jälkeen hän oli Uudenmaan rakuunapataljoonan komentaja 1969 1971, Kaakkois-Suomen sotilasläänin esikuntapäällikkö 1972 1973, Sotakorkeakoulun johtajan apulainen ja johtaja 1973 1977 sekä Kaakkois-Suomen sotilasläänin komentaja 1977 1980. Ruutu oli myös kadettikoulun sotahistorian opettaja 1957 1958 ja maanpuolustuskurssien sotilaallisen maanpuolustuksen opettaja 1965 1969. Hänet ylennettiin majuriksi 1961, everstiluutnantiksi 1966, everstiksi 1972 ja kenraalimajuriksi 1976. Hän oli myös kunnallispolitiikassa Hämeenlinnan kaupunginhallituksen jäsenenä 1962 1963 Johan Henrik Tawast, kreivi, kenraali, s. 31.7.1763 Kuopio, Maaninka, Halolan kartano, k. 11.7.1841 Ruotsi, Tukholma. Voluntaari Savon kevyessä jalkaväkirykmentissä 1768, kersantti 1778, vänrikki 1779. Luutnantti Royal Suédois -rykmentissä Ranskassa 1780. Ylioppilas Strassburgissa 1780 81 nimeä ei mainita yliopiston matrikkelissa. Kamarihovipoika Kustaa III:n luona 1782. 1-adjutantti Mörnerin husaarirykmentissä 1785. Luutnantti Uudenmaan jalkaväkirykmentissä 1786, kapteeni 1787. Kamarijunkkari s.v. Esikunta-adjutantti kuninkaan luona s.v. Prikaatinmajuri Armfeltin kevyessä jääkäripataljoonassa (Dalfrikåren) s.v. Yliadjutantti sekä Taalain rykmentin varaväen päällikkö s.v., Jämtlandin rykmentin 1791. Kamariherra kuningas Kustaa IV Aadolfin luona 1793. Sivustakenraaliadjutantti s.v. Kenraaliadjutantti ja armeijaneversti 1795. Kuningattaren vt. kamariherra 1798, yksityissihteeri 1800. Jämtlandin rykmentin eversti 13
1802. Vapaaherra s.v. Kalmarin rykmentin eversti 1804. Eteläisen armeijan ylipäällikkö 1809. Kenraalimajuri s.v. Adjutantti kruununprinssi Kaarle Juhanan luona s.v. Kenraaliluutnantti 1813. Kreivi 1818. Kuninkaan 1. adjutantti. Kenraali 1821. Yksi valtakunnan herroista 1829 Raimo Uula Viita, kenraaliluutnantti, koulutuspäällikkö, s. 8.1.1928. Raimo opiskeli 1947-1948 Maasotakoulussa kadettikurssilla. Luutnantti Viita komennettiin 1952 opetusupseeriksi Maasotakouluun, jonka nimi palautettiin Kadettikouluksi. Vuonna 1956 hän kävi Tuusulassa 11 kuukautta kestäneen kapteenikurssin. Kapteeni Viita toimi vuosina 1956-1959 Pohjan prikaatin kranantinheitinkomppanian päällikkönä. Hän kävi Sotakorkeakoulun 1959-1961 ja määrättiin tämän jälkeen toimistoupseeriksi Pääesikuntaan. Majuriksi ylennetty Viita toimi vuosina 1965-1966 Uudenmaan jääkäripataljoonan pataljoonaupseerina ja vuosina 1967-68 Pääesikunnan toimistoupseerina. Vuonna 1968 Viita siirrettiin Sotakorkeakoulun operaatiotaidon ja taktiikan opettajaksi ja hänet ylennettiin everstiluutnantiksi. Vuosina 1972-73 hän toimi Karjalan jääkäripataljoonan komentajana Kontiorannassa. Everstiksi ylennyksn jälkeen 1973 hän toimi Lappeenrannan Aliupseerikoulun johtajana. Koulun nimi muutettiin seuraavana vuonna Päällystöopistoksi. Vuonna 1977 hänet komennettiin kolmannen kerran Pääesikuntaan, jossa hän toimi koulutusosaston päällikkönä 1977-79. Tämän jälkeen kenraalimajuriksi komennettu Viita toimi vajaan vuoden jalkaväen tarkastajana. Hänestä tuli Pääesikunnan koulutuspäällikkö vuonna 1980. Hän toimi tässä tehtävässä vuoteen 1988 asti lopuksi kenraaliluutnanttina. Alexander August Petter Wrede af Elimä, kenraalimajuri, s. 7.10.1820 Hamina, k. 13.10.1897 Anjala. junkkari 1. Suomen meriekipaasissa 1839, ero s.v. Aliupseeri 11. suomenmaalaisessa linjapataljoonassa 1840, alivänrikki s.v. Vänrikki 7. linjapataljoonassa 1841, aliluutnantti 1843. Siirto Preussin kuninkaan krenatöörirykmenttiin s.v., luutnantti 1847, komennus venäläiseen 1. kadettikuntaan Pietarissa 1849. Siirto Haminan kadettikouluun 1851, alikapteeni 1856, kapteeni 1863. Siirto takaisin Preussin kuninkaan krenatöörirykmenttiin majurina 1867 jatkaen virantoimitusta kadettikoulussa, everstiluutnantti 1868, komppanianpäällikkö Haminan kadettikoulussa 1869, eversti 1873, ero kenraalimajurina 1885. Valtiopäivämies 1863 64. 2.2 Everstejä Olof Heinrichs, jääkärieversti, ekonomi, s. 9.9.1891 Helsinki, k. 9.3.1983 Helsinki. Heinrichs liittyi yhtenä ensimmäisten vapaaehtoisten joukkoon, joiden päämääränä oli Saksassa sotilaskoulutusta antava Pfadfinder-kurssi, joka järjestettiin Pohjois-Saksassa sijaitsevalla Lockstedter Lagerin harjoitusalueella. Leirille hän ilmoittautui 13. maaliskuuta 1915. Hänet sijoitettiin joukon 2. komppaniaan. Hän astui Suomen armeijan palvelukseen 11. helmikuuta 1918 ja hänet ylennettiin samalla yliluutnantiksi. Sisällissodan aikana hän toimi Suomen lähetystössä Ruotsissa passitoimiston päällikkönä. Heinrichs osallistui talvisotaan ensin YH:n aikana toimistoupseerina Kotijoukkojen esikunnassa ja sodan syttyessä puolustusministeriön huoltoupseerina, josta hänet komennettiin 1. Armeijakunnan intendentiksi, mutta lomautettiin myöhemmin. Välirauhan aikana hän toimi Oy Vuoksenniska Ab:n apulaisjohtajana hoitaen sen ohella 14
puolustusministeriön erikoistehtäviä Baltian maissa. Jatkosodan puhjettua hänet komennettiin Sotatalousosaston esikuntaan Vuoksenlaaksoon, josta hänet siirrettiin Päämajan Huoltopäällikön esikunnan esikuntapäälliköksi. Päämajan erikoistehtäviin hänet komennettiin vuonna 1942 ja kotiutettiin vielä samana vuonna ja hän siirtyi Outokumpu Oy:n apulaisjohtajaksi vuoteen 1945 saakka, jolloin siirtyi toimitusjohtajaksi Oy Exim Ab:en, jossa toimi vuoteen 1947 saakka ja siirtyi toimitusjohtajaksi Nauhavalmiste Oy:lle. Vuonna 1952 hän siirtyi konttoripäälliköksi Helsingin Verkatehdas Oy:lle ja edelleen vuonna 1954 toimitusjohtajaksi Oy Basis Ab:lle, missä hän toimikin aina vuoteen 1967 saakka. Hänen veljensä oli jalkaväenkenraali Eric Heinrichs. Karl Gunnar Heinrichs, jääkärieversti, s. 26.3.1893 Helsinki, k. 1.11.1953 Helsinki. Heinrichs liittyi yhtenä ensimmäisten vapaaehtoisten joukkoon, jonka päämääränä oli Saksassa sotilaskoulutusta antava Pfadfinder-kurssi, mikä järjestettiin Pohjois-Saksassa sijaitsevalla Lockstedter Lagerin harjoitusalueella. Leirille hän ilmoittautui 25. helmikuuta 1915. Hänet sijoitettiin joukon 1. komppaniaan, josta hänet sijoitettiin 21. joulukuuta 1915 Kuninkaallisen, Preussin Jääkäripataljoona 27:n 4. komppaniaan. Hän saapui Suomeen (Vaasaan) jääkäreiden pääjoukon mukana kapteeniksi ylennettynä 25. helmikuuta 1918. Hänet komennettiin Suomen sisällissotaan komppanianpäälliköksi 3. Jääkärirykmentin 7. jääkäripataljoonan 1. komppaniaan, josta hänet siirrettiin komentajaksi 26. maaliskuuta 1918 alkaen 4. Jääkärirykmentin 11. jääkäripataljoonaan. Hän osallistui pataljoonan komentajana sisällissodan taisteluihin Viipurissa. Heinrichs osallistui talvisotaan 3. täydennysdivisioonan (nimi myöhemmin 23. Divisioona) komentajana ja osallistui taisteluihin Ylä-Sommessa ja Näykkijärvellä. Divisioonan komentajan tehtävistä hänet siirrettiin Päämajan linnoitusosaston erikoistehtäviin. Välirauhan aikana ja jatkosodan puhjettua hän toimi Päämajan Linnoitusosaston yleisen osaston päällikkönä, kunnes vuonna 1942 hänet kotiutettiin ja hän siirtyi Etelä-Suomen voiman tekniseksi johtajaksi Neuvostoliiton suurhyökkäyksen alkaessa hänet kutsuttiin takaisin palvelukseen ja hänet sijoitettiin Kannaksen joukkojen esikuntaan komento-osaston päälliköksi, josta hänet komennettiin 3. Armeijakunnan yhdysupseeriksi Suomussalmelle. Vakinaisesta palveluksesta hän erosi jatkosodan jälkeen ja siirtyi Helsingin kaupungin sähkölaitokselle insinööriksi, missä työskenteli vuoteen 1947, jonka jälkeen hän toimi useiden sähkölaitosten palveluksessa ja vuodesta 1947 alkaen Pohjoismaiden Sähkö Oy:n palveluksessa. Hänet on haudattu Kauniaisiin. Jarl Anton Bertil Heinrichs, jääkärieversti, s. 1897, k. 1992. Bertil Heinrichs oli Jääkäripataljoonassa, joissa oli kaikkiaan neljä filosofian tohtori Axel Ossian Heinrichsin ja hänen puolisonsa Johanna Matildan poikaa. Vanhin Axel Erik yleni myöhemmin jalkaväenkenraaliksi ja oli jatkosodan jälkeen lyhyehkön aikaa puolustusvoimain komentajana. Kolmesta nuoremmasta eli Olofista, Karl Gunnarista sekä Jarl Anton Bertilistä tuli everstejä. Vapaussotansa Bertil Heinrichs taisteli ensin joukkueenjohtajana, sittemmin komppanianpäällikkönä Karjalan kannaksella. Kadettikoulun ja sotakorkeakoulun jälkeen hän oli yleisesikunnan järjestelytoimiston päällikkönä ja Etelä- Uudenmaan suojeluskuntapiirin päällikkönä. 15
Talvisodassa Bertil Heinrichs oli Pellingin rannikkolohkon komentajana. Jatkosodassa hän komensi Etelä-Uudenmaan ruotsinkielisistä reserviläisistä muodostettua jalkaväkirykmentti 24:ää eli Tjugofyrania ja oli aika ajoin myös 8. divisioonan vt. komentajana. Jatkosodan hyökkäysvaiheessa JR 24 taisteli Karjalan kannaksella ja oli mm. mukana pitelemässä Porlammen suuren motin pohjaa Koiviston suunnalla. Myöhemmin syksyllä rykmentti siirrettiin Säämäjärvelle, josta se marssi Seesjärvelle. Raivokkaimmat taistelunsa se kävi Seesjärven ja Äänisjärven välisellä Maaselän kannaksella. Sieltä se siirrettiin Laatokan ja Äänisjärven väliselle Aunuksen kannakselle, Syvärille. Joukkoja uudelleenjärjesteltäessä kevättalvella 1944 rykmentti hajotettiin ja Bertil Heinrichsista tuli päämajan ilmansuojelukomentajan apulainen. Melko pian sodan jälkeen hän erosi vakinaisesta palveluksesta ja teki toisen päivätyön palosuojelussa. Eero Juvelius, Juva, eversti, rykmentinkomentaja, s. 15.2.1900 Oulu, k. 31.10.1959. Juva osallistui sisällissotaan, kävi Viipurin upseerikokelaskurssin 1918-1919, Kadettikoulun 1922-1923 sekä Sotakorkeakoulun 1931-1933. Hän osallistui myös Aunuksen retkeen. Juva toimi Jääkäriprikaatissa eri tehtävissä 1925-1926 sekä Pohjanmaan jääkäripataljoonassa komppanianpäällikkönä ja aliupseerikoulun johtajana 1927-1930. Kadettikoulussa hän opetti 1930-1931 sekä Taistelukoulussa 1933-1939. Viipurin rykmentin aliupseerikoulun johtajana hän toimi 1934-1935. Yleisesikuntaupseerina Sortavalan sotilaspiirissä hän oli 1939. Talvisodan sytyttyä Juva toimi 12. divisioonan operatiivisen toimiston päällikkönä ja myöhemmin esikuntapäällikkönä. Välirauhan aikaan hän toimi Savo-Karjalan sotilasläänin esikuntapäällikkönä. Etelä-Pohjanmaan läntisen sotilaspiirin päällikkönä hän oli 1941. Jatkosodan sytyttyä hänet nimitettiin JR 58:n komentajaksi 19.6.1941-8.10.1944. Vuonna 1944 hän toimi myös Lapin sodassa Rajajääkäriprikaatin komentajan viransijaisena. Jatkosodan jälkeen Juva komensi JR 2:a 1944-1950. Ylennykset: vänrikki 1919, luutnantti 1921, kapteeni 1924, majuri 1930, everstiluutnantti 1940, eversti 31.8.1942. Olli Pellervo Juva, eversti, s. 1921 Pöytyä. Holger Adolf Berndt von Konow, everstiluutnantti, Majniemen omistaja, s. 8.10.1902 Sääksmäki, Lahis, k. 1988. Johan Emil von Konow, eversti, Lahisen kartanon omistaja, s. 24.6.1825 Pirkkala, k. 29.11.1897 Sääksmäki, Lahisen kartano Lars Valdemar Klärich, eversti, s. 14.11.1897 Helsinki, k. 1982. Martti Olavi "Olli" Brander, Paloheimo, eversti, vuorineuvos, s. 24.3.1894 Helsinki, k. 7.11.1974. Paloheimo liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan jääkäripataljoona 27:n 3. komppaniaan 23. joulukuuta 1915. Hän osallistui taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Aajoella. Rintamakomennuksensa jälkeen hän suoritti Libaussa vuonna 1917 järjestetyn 16
sotakoulun B-kurssin. Paloheimo astui Suomen armeijan palvelukseen luutnantiksi ylennettynä Saksassa 11. helmikuuta 1918 ja saapui Suomeen (Vaasaan) 25. helmikuuta 1918 jääkärien pääjoukon mukana. Hänet sijoitettiin Suomen valkoiseen armeijaan aluksi joukkueenjohtajaksi 1. Jääkärirykmentin 1. jääkäripataljoonan 4. komppaniaan, josta hänet määrättiin myöhemmin komppanianpäälliköksi 5. Jääkärirykmentin 13. jääkäripataljoonan 1. komppaniaan. Hän osallistui sisällissodan taisteluihin Karjalan kannaksella Kuokkalassa ja Ollilassa sekä etenemiseen Rajajoelle. Sodan jälkeen hän osallistui ratsain Helsingissä järjestettyyn voitonparaatiin kenraali Gösta Theslöfin adjutanttina. Lasse Arvi Schröder, Syväri, eläinlääkintäeversti, s. 10.2.1904 Kuopio, k. 18.2.1981 Oulu. Håkan August Wahren, eversti, s. 22.2.1895 Matku, k. 28.5.1969 Helsinki. 2.3 Everstiluutnantteja Magnus Johan Ehrnrooth, everstiluutnantti, aatelissuvun nro 85 lähtöhenkilö, s. 9.9.1767 Rantasalmi, k. 24.4.1824. Karl Johan Jägerskiöld, everstiluutnantti, Bodomin kartanon omistaja, s. 11.6.1740 Sääksmäki, k. 18.2.1814 Espoo, Bodomin kartano. Pääsykuulustelu 20.2.1754. Ylioppilas Turussa 21.2.1754 Iegerskjöld Car. Joh:es. Todistus sotapalvelusta varten pöytäkirjassa 11.5.1759. Kadetti Suomen tykistöpataljoonassa 1758, kersantti 1759, aliluutnantti 1761, luutnantti 1773, kapteeni 1782. 2-majuri Suomen tykistörykmentissä 1794, ero everstiluutnanttina 1799. Valtiopäivämies 1765 66, 1769 70 ja 1771 72. Reinhold Klöfverskjöld, everstiluutnantti, s. 13.12.1673 Ruotsi, Tukholma. Vapaaehtoinen henkivartiossa 1691, kenttävääpeli 1700, kapteeni 1702, everstiluutnantti 1723. Vangittiin Pultavassa 24.6.1709 ja oli vankina Tobolskissa, josta palasi takaisin 1722. Holger Adolf Berndt von Konow, everstiluutnantti, s. 8.10.1902 Sääksmäki, Lahis, k. 1988. Frans Julius von Wright, everstiluutnantti, metsänhoitaja, s. 13.7.1871 Leppävirta, k. 28.10.1934 Helsinki. Von Wright pääsi ylioppilaaksi Kuopion yksityislyseosta 1893 ja hän kävi Haminan kadettikoulun 1896. Wright palveli luutnanttina Kuopion 5. tarkk'ampujapataljoonassa 1896 1902 kunnes hänet Suomen oman sotaväen lakkauttamisen yhteydessä siirrettiin 1902 lakkautuspalkalle. 17
Von Wright suoritti Evon metsäopistossa metsänhoitajan tutkinnon 1904 ja hän toimi sitten aluemetsänhoitajana 1904 1907, W. Rosenlew & Co:n metsänhoitajana Porissa 1907 1917 ja Kemijoen uittoyhdistyksen uittopäällikkönä 1917 1921. Suojeluskuntien perustamisessa syksyllä 1917 mukana ollut von Wright nimitettiin joulukuussa 1917 Pohjolan suojeluskuntien piiripäälliköksi ja hänestä tuli piirin esikuntapäälliköksi nimitetyn Kemin Karihaaran selluloosatehtaan teknillisen johtajan Gustaf Finnen lähin avustaja. Von Wright toimi laivaston intendenttinä 1922 1924 ja vuodesta 1924 puolustusministeriön ylireviisorina. Hänet ylennettiin everstiluutnantiksi 1926. Gunnar von Wright, jääkäriluutnantti, everstiluutnantti, metalliteollisuusliiton toimitusjohtaja, s. 3.7.1894, k. 3.5.1975. 2.4 Majureita Per Victor Heinrichs, kauppaneuvos, majuri, s. 2.10.1921 Kauniainen, k. 11.3.2007 Kauniainen. Verner Ossian Juvelius, vankilanjohtaja, majuri, s. 15.11.1869 Pyhäjoki, k. 21.4.1937 Oulu. Pyhäjoella syntynyt Juvelius suoritti kameraalitutkinnon vuonna 1889 ja ylemmän hallintotukinnon 1895. Hän aloitti vankilauransa Helsingin kuritushuoneen kirjanpitäjänä vuonna 1891 ja työskenteli sen jälkeen asianajajana Oulussa vuodesta 1897 lähtien. Samana vuonna Juvelius nimitettiin Oulun lääninvankilan johtajaksi. Hänet erotettiin tehtävästä toisen sortokauden aikana 1916. Juvelius sai virkansa takaisin sisällissodan yhteydessä, jolloin hän toimi myös Oulun vankileirin ensimmäisenä johtajana. Leirin huonojen olosuhteiden johdosta Juvelius sai uhkauksia kaupungin asukkailta. Erään suojeluskuntalaisen hänelle toimittaman varoituskirjeen mukaan Juvelius uhattiin "naulata kielestään sähköpylvääseen". Hänestä käytettiin Oulussa myös nimitystä "rosvopäällikkö". Punavangeista vastanneen sotavankilaitoksen vankilatoimenosaston johtajana hän aloitti 23. huhtikuuta 1918. Juveliuksen tehtäviin kuului muun muassa vankileirien sijoituspaikkojen suunnittelu sekä niiden yleisen toiminnan hallinnointi ja kehittäminen. Sisällissodan jälkeen Juvelius toimi Oulun lääninvankilan johtajana aina vuoteen 1936 saakka. Sotilasarvoltaan hän oli majuri. Krister Ludvig Jägerskiöld, majuri, s. 31.3.1744 Sääksmäki, k. 22.5.1809 Vihti, Koikkala. Ylioppilas Turussa 21.2.1754 [Iegerskjöld] Christiern. Ludov [_ 440]. Voluntaari Uudenmaan jalkaväkirykmentissä 1758, kersantti 1759, vänrikki 1761, luutnantti 1777, kapteeni 1780, armeijanmajuri 1790, ero 1795. Valtiopäivämies 1769 70 ja 1771 72. Jarl Emil Berndt von Konow, majuri, aatelissuvun 151 päämies, Lahiksen omistaja, s. 29.3.1901 Sääksmäki, Lahis, k. 1973. Johan Gabriel Klöfverskjöld, majuri, s. 1671, k. 20.2.1742. Vänrikki 1700, luutnantti 1703, kapteeni 1710, majuri 1713. Eronnut palveluksesta 1714. Aimo Alarik Laiho, majuri, s. 13.5.1915 Somero, k. 17.2.1993 Pylkönmäki. Aimo toimi 18
sodissa kapteenina ja yleni reservissä majuriksi. Hän osallistui talvisodassa Tolvajärven taisteluun, jossa suomalaiset saivat ensimmäisen voittonsa. Hänelle on myönnetty kolmannen luokan vapaudenmitali. Adolf Molander, majuri, s. 1765, k. 1824. Maanmittausauskultantti 21.12.1782. Kersantti Karjalan jääkäriosastossa 1788, vänrikki s.v., aliluutnantti 1789, 2-luutnantti 1791, alikapteeni 1806, ero majurina 1809. Tilanomistaja Kesälahden Mäntyniemessä. Abraham Joakim Molander, Nordenheim, Mikkelin läänin maaherra, majuri, aateloitu nimellä Nordenheim, s. 6.3.1771 Kesälahti, k. 22.2.1847 Helsinki. Yrjö Olavi Ruutu, majuri, s. 30.1.1921 Helsinki, k. 21.12.1991 Gabriel Molander, majuri, s. 1760, k. 1828. Berend Piper, majuri, aatelissuku nr 1058. Anders Strömsköld, majuri, s. 1674, k. 7.7.1722 Venäjä, Siberia. Osallistui Kaarle XII ja jäi vangiksi Pultavassa 1709. Magnus Fredrik Tawast, majuri, s. 29.6.1728 Kangasniemi, k. 5.4.1789 Maaninka. Tawast oli yhdessä veljensä Torsten Tawastin kanssa koko Pohjois-Savon suurimpia maanomistajia, ja heidän vaikutusvaltansa oli samaa luokkaa kuin omaisuutensa. Suvun perinteitä noudattaen Tawast meni armeijan palvelukseen, ensin vapaaehtoisena 1735 Savon jääkäreihin, missä kohosi 1772 aliluutnantiksi. Hän erosi vänrikkinä ja eli maanviljelijänä Halolan tilalla Kuopiossa. Tawast omisti 1760-luvulla ja 1770-luvulla Haminalahden kartanon Kuopiossa, minkä luovutti 1778 tyttärelleen Anna Christinelle ja tämän miehelle sekä Halolan kartanon, joka sijaitsee nykyisin Maaningalla. Tawastin vanhemmat olivat isonvihan sotavuosien aliluutnantti Torsten Tawast ja turkulainen professorintytär Anna Pihlman. Tawastin puoliso oli Klas Johan Molanderin sisar Maria Elisabet Molander, ja heillä oli kymmenen lasta, joista Johan Henrikistä tuli kenraali. Tytär Anna Christina oli naimisissa luutnantti Jonas Mauritz von Wrightin kanssa ja pari sai myötäjäisekseen Haminanlahden kartanon. Von Wrightin taiteilijaveljekset kutsuivat isoäitiään Anna Christinaa Haminalahden "suureksi rouvaksi". Toinen tytär Fredrika Lovisa nai tulevan Porvoon piispan Johan Molanderin. Pojista Torsten toimi Savon ja Karjalan läänin maaherrana 1812-1813. "Juuri näiden sukujen kartanoissa luotiin se korkeatasoinen kustaviaaninen kulttuuri, joka teki Kuopion kuuluisaksi koko Ruotsin valtakunnassa ja joka samalla loi pohjaa kansallisessakin mielessä mitä maineikkaimmille saavutuksille". Jonas Mauritz von Wright, majuri, aatelissuvun Suomen haaran esi-isä, s. 1727, k. 1813 Kuopio. Suku on alun perin Skotlannista, jossa se sukuperinteen mukaan jo kuului aatelistoon. Jälkimmäinen tieto on kuitenkin epävarma. Nimi Wright tulee anglosaksin puuseppää tai kirvesmiestä tarkoittavasta sanasta wyrtha. Sukuun kuulunut George (Georg) Wright muutti 1600-luvun puolivälissä Narvaan, jossa toimi kauppiaana ja kuoli vuoden 1694 lopussa. Hänen poikansa oli Suuressa Pohjan sodassa ansioitunut Jämtlandin rykmentin eversti Henrik Wright, jonka pojat aateloitiin isänsä ansioiden johdosta Ruotsissa vuonna 1772 nimellä von Wright. Suku introdusoitiin Ruotsin ritarihuoneelle 19
vuonna 1776 aatelisena sukuna numero 2077. Vanhimmasta pojasta, Savon ja Karjalan läänin maaherra Georg Henrik von Wrightistä (1723 1797) polveutui suvun ruotsalainen haara, joka sammui vuonna 1917. Suomen von Wrightit ovat nuoremman pojan, kapteeni Jonas Mauritz von Wrightin (1727 1813) jälkeläisiä. Hänen poikansa majuri Henrik Magnus von Wrightin lapsia olivat muun muassa tunnetut von Wrightin taiteilijaveljekset. Suomen Ritarihuoneeseen suku on immatrikuloitu aatelisena sukuna numero 149. Suomalainen sukuhaara on aikoinaan omistanut Haminalahden kartanon Kuopiossa. Henrik Magnus von Wright, majuri, s. 16.11.1771 Kuopio, k. 23.9.1850. Sven von Wright, jääkärimajuri, Oy Dalsburk Ab:n toimitusjohtaja, s. 25.8.1895 Hanko, k. 16.9.1955 Taalintehdas. 2.5 Sankarivainajia Venäjän sodissa Frans Gustaf Bange, luutnantti venäläisessä Lappeenrannan jalkaväkirykmentissä, s. 10.6.1800 Laitila, k. 4.2.1830 kaatui, Bessarabia. Aliupseerikorpraali 1. Suomen jääkärirykmentissä (1. Suomen jalkaväkirykmentissä, 1. Suomen tarkk'ampujaprikaatissa) 1818, vänrikki 1821, aliluutnantti s.v. Luutnantti venäläisessä Lappeenrannan jalkaväkirykmentissä 1828. Fredrik von Wright, kapteeni, s. 1811 Kuopio, Haminanlahti, k. 6.1.1854 kaatui, Tschetatia. Talvisota Kalle Kustaa Viitala, maanviljelijä, sotamies 9./JR 30s. 27.12.1903 Ähtäri, k. 4.12.1939 kaatui, Sakkola. Valio Rikhard Katajamäki, rajavartija, alikersantti, 9. RajaK s. 6.12.1917 Ähtäri, k. 7.12.1939 kaatui, Metsäpirtti, Kuokkuniemi. Viljo Adolf Pajula, maalari, s. 31.12.1906 Multia, k. 12.12.1939 kaatui, Taipale, Koskenniemi. Kalle Vihtori Salli, maanviljelijä, s. 1.3.1904 Ähtäri, k. 17.12.1939 kaatui, Sakkola, Riiska. Kalle Edvard Niittyaho, maalari, sotamies 9./JR 30, s. 28.5.1904 Ähtäri, k. 24.12.1939 20
kaatui Taipale, Metsäpirtti. Lauri Kustaa Pahkamäki, s. 25.8.1912 Soini, k. 25.12.1939 kaatui, Taipale, Metsäpirtti. Arvo Olavi Lahtinen, s. 3.5.1910 Ähtäri, k. 12.1.1940 kaatui, Taipale. Armas Johannes Tiainen, varastomies, s. 12.1.1913 Heinjoki, k. 11.2.1940 kaatui Muolaa, Oinala. Viljo Erkki Mäkelä, maanviljelijä, alikersantti, Esik.K/II/JR 21, s. 5.8.1904 Ähtäri, k. 16.2.1940 kaatui, Taipale, Metsäpirtti. Juho Honkola, maanviljelijä, s. 23.11.1913 Soini, Honkola, k. 21.2.1940 kaatui, Taipale, Metsäpirtti. Juho oli naimisissa ja häneltä jäi yksi lapsi. Aarno Eliel Knaapinen, kersantti, s. 15.10.1900, k. 26.2.1940 kaatui, Heinjoki. Veikko Johannes Pahkamäki, maatyömies, s. 7.9.1910 Soini, k. 5.3.1940 kaatui, kuoli sotilassairaala 43:ssa. Antti Juhani Mäkinen, kanttoriurkuri, kornetti, 1. /Kev.O.21 1. /Kev.O.21, s. 4.6.1916 Viipuri, k. 9.3.1940 kaatui, Äyräpää, Vitsaari. Matti Emil Saari, s. 28.6.1897 Ylistaro, k. 13.3.1940 kaatui Vuosalmi, Äyräpää. Justus Abraham Hämäläinen, s. 23.2.1910 Multia, k. 10.6.1940 kaatui, Sakkola. Jatkosota Matti Piispanen, taksiautoilija, s. 1.1.1910 Karstula, Pylkönmäki, k. 14.7.1941 kaatui Soanlahti. haudattu Pylkönmäelle. Kauno Rudolf Katajamäki, maanviljelijä, sotamies s. 14.3.1903 Ähtäri, k. 16.7.1941 kaatui, sodassa kadonnut. Harry Linko, metsänhoitaja, vänrikki, s. 13.10.1917 Kajaani, k. 11.7.1941 kaatui, Ilomantsi. Onni Johannes Väliaho, rautatieläinen, kersantti, s. 18.12.1913 Kuolemanjärvi, k. 18.7.1941 kaatui, Tammisaaren mlk, Hästö. Kauno Johannes Ahonen, maanviljelijä, s. 1.10.1914 Soini, k. 23.7.1941 kaatui, Kannaksen Ruskealassa. Joukko-osasto 9/JR 16. Urho Uljas Sarkka, joukko-osasto 5./JR6, s. 11.2.1911, k. 29.7.1941 kaatui, Rautjärven Purnujärvellä. Aimo Gunnar Katajamäki, 3./JR 6, s. 29.11.1919 Ähtäri, k. 6.8.1941 kaatui, Rautjärvi. 21
Kalle Eemeli Järvinen, s. 2.3.1909 Ikaalinen, k. 7.8.1941 kaatui. Toivo Kujanpää, s. 13.9.1909 Alajärvi, k. 8.8.1941 kaatui, Uukuniemi. Olavi Liinus Katajamäki, s. 28.4.1911 Ähtäri, k. 19.8.1941 kaatui, Kuokkamäki. Erkki Aleksanteri Suomäki, s. 6.5.1915 Keuruu, k. 16.9.1941 kaatui, Itä-Karjala, Onkamus. Kalevi Anton Vilhelm Ruutu, filosofian ylioppilas, korpraali s, 3.10.1919 Helsinki, k. 9.10.1941 kaatui. Lempäälä Erkki Oiva Lassila, alikersantti, 5./JR5 s. 10.12.1919 Ähtäri, k. 22.11.1941 kaatui, Kirvin as. Leo Gunnar Apilasaho, s. 18.6.1923 Soini, k. 22.2.1943 kaatui, sotasairaalassa no 55. Martin Heinrichs, panssaritorjuntavänrikki s. 1923, k. 3.3.1943 kaatui. Kenraali Eric Heinrichsin vanhin poika. Antti Heikinpoika Peltokangas, s. 4.5.1907 Alajärvi, k. 16.6.1944 kaatui, Rautu. Arvo Olavi Saarikangas, s. 4.1.1923 Soini, k. 19.6.1944 kaatui, Viipurin mlk, Ylä- Sommee. Arvon joukko-osasto oli 6./JR 58. Toivo Rantala, korpraali, s. 27.10.1918 Keuruu, k. 22.6.1944 kaatui, Jääski. Ola Olsoni, vänrikki, s. 22.3.1922 Helsinki, k. 18.7.1944 kaatui, Lavola. Niilo Edvin Hämäläinen, s. 11.12.1917 Multia, k. 1.11.1941 kaatui, Ahvenjärvi. Ilmo Antero Salavamäki, suunnittelija, s. 21.12.1935 Säynätsalo. Vanhemmat: Kaarlo Nikolai Salavamäki, s. 19.12.1910 Korpilahti, k. 21.6.1944 kaatui, Viipurin mlk, Tali ja Helvi Kaarina Nieminen, s. 7.1.1909 Tampere, k. 10.1.1990 Jyväskylä. 22
3 KIRKONMIEHIÄ 3.1 Piispoja Gabriel Malartopeaus, Viipurin piispa, k. 1641. Gabriel Melartopaeus valittiin Viipurin piispanvirkaan. Valinnan takana oli vaikutusvaltainen suomalainen valtaneuvos Klaus Laurinpoika Fleming, jonka äitiin Melartopaeuksen ottoisä Maskun Hemminki oli ollut läheisissä suhteissa. Melartopaeuksen virkamääräys on päivätty 30.3.1633, ja Viipuriin uusi piispa saapui talvella 1634. Kaupunkiin tullessaan Melartopaeus huomasi piispantalon sortuneen ja hän olisi joutunut taivasalle, ellei käskynhaltija Åke Tott olisi antanut linnasta majapaikkaa. Piispantalon kunnostamiseksi pantiin toimeen keräys, mutta korjaus ei edennyt piispan elinaikana. Piispankaudellan Melartopaeus suoritti tarkastusmatkan ainakin kevättalvella 1635 Pieksämäelle ja 1640 aina Inkerinmaalle saakka. Lisäksi hän piti pappeinkokouksen ainakin 1634. Melartopaeus oli kokenut koulumies. Viipurin koulu oli viisiluokkainen katedraalikoulu. Piispa anoi 1635 koulun muuttamista kymnaasiksi ja anomus myöhemmin hyväksyttiin monien kirjelmöintien ja vakuutteluiden jälkeen. Käytyään 1639 kaupungissa ja neuvoteltuaan piispan ja tuomiokapitulin kanssa kenraalikuvernööri Pietari Brahe tuli siihen tulokseen, että käytettävissä opettajiksi oli ulkomailla opiskelleita maistereita. Perustamisasiakirja kymnaasille kirjattiin vasta huhtikuussa 1641. Brahen antama kuva Melartopaeuksesta oli ensin kielteinen, mutta seuraavana vuonna Viipurissa käytyään kenraalikuvernööri sai jo piispasta paremman kuvan: tämä oli hyvä, rehellinen ja oppinut mies, joka hoiti virkaansa ahkerasti ja vakaasti, vaikka vanhuus häntä jonkin verran vaivasikin. Brahe lisäsi piispan luonteen olevan hieman liian lempeän, eikä hänellä ollut alaisiinsa sellaista auktoriteettia kuin pitäisi. Johan Molander Porvoon piispa s. 1762. 23
Johan Molander, Porvoon piispa, s. 25.5.1762 Kesälahti, k. 28.1.1837. "Kokenut, hyväntahtoinen ja työtovereiden kunnioittama" Molander valittiin piispaksi papiston melkein yksimielisellä tuella 21.1.1821. Vaikka hän olikin autonomian ajan Pohjois- Karjalan merkittävimpiä pappeja, piispana hän kuitenkaan ei itsenäisyydeltään kohonnut edeltäjiensä Magnus Jacob Alopaeuksen ja Zacharias Cygnaeus nuoremman tasolle vaan pyrki olemaan valtion uskollinen alamainen ja toteutti niitä käskyjä, joita sai Pietarista. Tämä asenne tulee hyvin esille hänen suhteessaan Savon herätysliikkeisiin, joihin hän suhtautui korostetun nuivasti ja joita hän virkaintoisesti hän asettui vastustamaan. Antti-Jukka Paarma, arkkipiispa. (s. 1942 Lappeenranta) kirjoitti ylioppilaaksi 1961 Tampereen yhteiskoulusta. Hän valmistui 1967 teologian kandidaatiksi, 1970 teologian lisensiaatiksi ja 1980 teologian tohtoriksi Helsingin yliopistosta. Hän sai pappisvihkimyksen 1. kesäkuuta 1967 Tampereen hiippakunnassa. Paarman työskenteli Keski-Lahden seurakunnan apulaisena 1967 1971, kappalaisena 1972 1977, Valkeakosken seurakunnan kirkkoherrana 1977 1982, Turun tuomiorovastina 1982 1998, Turun arkkihiippakunnan ja Suomen arkkipiispana 1998 2010. Magnus Johannis Pontinus, Linköpingin piispa, s. 11.2.1623 Ruotsi, Kalmar, k. 21.8.1691 Ruotsi, Linköping. Nikolaus Nicolai Braun, Linköpingin piispa, s. 1.8.1658 Ruotsi, Fagerhus, k. 10.9.1729 Ruotsi, Kalmar. 3.2 Kirkkoherroja Henrik Johansson Argillander, Lempaalan kirkkoherra, s. 29.11.1731 Kuopio, k. 1.4.1791 Inkeri, Lempaala. Hans Berg, Björkebergin kirkkoherra, s. 12.8.1727, k. 17.5.1765 Ruotsi, Björgeberg. Arvid Boraenius, Vretan luostarin kirkkoherra, s. 1657, k. 1721. Petrus Erici Broms, kirkkoherra, valtiopäivämies, s. 1641, k. 1693. Joakim Adolf Cleve, lääninrovasti, s. 1.2.1776 Padasjoki, k. 16.5.1833 Rantasalmi. Vihitty papiksi Porvoon hiippakunnassa 5.3.1810. TT 25.6.1831 (nim. 20.6.1830). Turun akatemian oppihistorian dosentti 1801. Porvoon lukion apulainen 1804, vt. kaunopuheisuuden lehtori s.v., itämaisten kielten lehtori 1809. Rantasalmen kirkkoherra 1816. Rovasti 1817. Lääninrovasti 1821. Synodaaliväitöksen preeses pappeinkokouksessa Porvoossa 1826. 24
Jakob Kasparinpoika Ekman, Uudenkaupungin kirkkoherra, s. 1642 Turku, k. 28.4.1704 Uusikaupunki. Ylioppilas Turussa 1658-59, Akaan kirkkoherran apulainen 1664, Uudenkaupungin kappalainen 1678, kirkkoherra 1690. Saarnaaja pappienkokouksessa Turussa 1693. Anders Gadolin, Perniön kirkkoherra, s. 10.10.1709 Kalanti, k. 15.9.1799 Perniö. Pastor in Bierno 1752. Deinde honore et Titulo Præpositi Ornatus. Obiit 1799. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 4.5.1732. Maalahden pitäjänapulainen 1732. Isojoen kappalainen 1734, Kokkolan 1739. Perniön kirkkoherra 1751. Rovasti 1760. Lääninrovasti 1778. Synodaaliväitöksen respondentti pappeinkokouksessa Kokkolassa 1751. Jakobus Matthiae Ichtydius, Akaan kirkkoherra, s. 1620 Akaa, k. 1678 Akaa. Akaan apupappi vuoteen 1645, kappalainen 1645 ja kirkkoherra 1658-1678. Akaan Pätsiniemen Naskalin kappalaisen puustellin isäntä 1645-58, Toijalan Haudanniemen Katjan korpraalin puustellin isäntä 1664-1678. Toivettulan ratsutilan isäntänä 1667-78, Toijalan pappilan isäntä 1658-78, Hauhon ratsutilan isäntä 1671-78. Petter "Petrus" Ignatius, Jämsän kirkkoherra, rovasti, s. 20.6.1687, k. 20.2.1728. Helsingin triviaalikoulun oppilas 24.1.1703 (die 9 cal. febr.). Viipurin lukion oppilas 1703. Ylioppilas Turussa 5.11.1704 [Ignatius] Petr. Nyl. _ 253. Respondentti 21.6.1709 pro exercitio, pr. Israel Nesselius U448. Respondentti 8.2.1712 pro gradu, pr. Anders Pryss 3501. FM 15.2.1712. Vihitty papiksi Porvoon hiippakunnassa (Helsingissä) 12.2.1724. Helsingin triviaalikoulun rehtori 1721. Porvoon lukion kaunopuheisuuden ja runousopin lehtori 1724. Jämsän kirkkoherra 1727. Rovasti. Andreas Ignatius, Helsingin triviaalikoulun rehtori, kirkkoherra, k. 19.10.1710 Helsinki. Anders Kyander, Rantasalmen kirkkoherra, k. 1693. Andersista tuli ylioppilas Tartossa 21.6.1650 ja respondentti 1654. Toimi tämän jälkeen Viipurin läänin läntisen jalkaväkirykmentin (Casp. Koskullin rykm.) rykmentinpastorina 1655 ja Viipurin ratsuväkirykmentin (Erik Krusen rykm.) rykmentinpastorina 1656. Vuodet rykmentinpastorina laskettiin yleisesti korvaavan moninkertaisesti palvelun rauhan aikana ja Kyander nimitettiin 1659 Rantasalmen kirkkoherran Anders Matthiaen rinnalle kirkkoherraksi. Aaron Molander, Tohmajärven kirkkoherra, s. 26.10.1691 Sulkava, k. 1.2.1755 Tohmajärvi. Ylioppilas Turussa 21.3.1708 [Molander] Aaron [Vib _ 268]. Nimi on kopioitu Albumista v. 1786 Viipurilaisen osakunnan matrikkeliin [1708. d. 21. Mart.] Aaron Molander. Rovasti Anders Heinriciuksen Rantasalmella papiksi vihkimä 21.9.1719. - Armovuodensaarnaaja Säämingissä ylioppilaana 1717-18. Säämingin vt. kirkkoherra 1719-22. Sulkavan kappalainen 1722. Joroisten vt. kirkkoherrana 1742 (venäläinen valtakirja Joroisten kirkkoherraksi 1743, ei astunut virkaan). Tohmajärven kirkkoherra 1743. Anders Molander, Sulkavan kirkkoherra, valtiopäivämies, k. 1720. Molanderien pappissukuun syntynyt Anders tuli ylioppilaaksi Turussa 15. maaliskuuta 1671. Hän julkaisi väitöskirjansa Turun akatemian teologian professorin Nils Tunanderin ohjauksessa 21. marraskuuta 1673. Hän palasi kotiin Sulkavalle, missä toimi 1678 alkaen vt 25
kirkkoherrana. Isänsä kuoltua Molander valittiin tämän virkaan Sulkavan kirkkoherraksi 1682. Anders Molander oli työkyvytön neljä viimeistä vuottaan. Hänen poikansa Claus oli seurakunnan apupappina vuodesta 1711 ja seurasi isäänsä Sulkavan kirkkoherrana. Aron Molander, Toksavan kirkkoherra Inkerissä, s. 15.11.1734 Sulkava, k. 21.1.1791 Inkeri, Toksava. Porvoon lukion oppilas 22.2.1750. Ylioppilas Turussa 21.7.1756. Nimi on kopioitu Albumista v. 1786 Viipurilaisen osakunnan matrikkeliin 1756. d. 21. Jul. Aron. Molander. ex decreto senatus acad. receptus. Sotilaspappi. Novasolkan kirkkoherra Inkerissä 1764, Toksovan 1787. Aron Molander, Mikkelin kirkkoherra, lääninrovasti, s. 7.8.1753 Sulkava, k. 15.11.1821 Mikkeli. Vihitty papiksi Porvoon hiippakunnassa 23.3.1775. FM 28.6.1775. TT 15.6.1818 (nim. 20.7.1817). Kesälahden kirkkoherra (isänsä) apulainen 1775. Porvoon tuomiokirkon apulainen 1776 80. Savon jääkäriosaston ylim. pataljoonansaarnaaja 1777, rykmentinpastori 1779, samalla Kuopion vt. kirkkoherra 1781 87. Kangasniemen kirkkoherra 1786, Mikkelin 1816. Rovasti 1787. Lääninrovasti 1821. Synodaaliväitöksen preeses pappeinkokouksessa Porvoossa 1801. Claes Molander, Sulkavan kirkkoherra, s. 8.7.1688 Sulkava, k. 23.7.1745 Sulkava. Claes Johan Molander, Kesälahden ja Ilmomantsin kirkkoherra, lääninrovasti, s. 8.4.1724 Sulkava, k. 27.5.1799 Ilomantsi. Klas Johan laitettiin 1739 Porvoon kouluun, minkä jälkeen hän tuli ylioppilaaksi Turussa 1742. Pappisvihkimyksen Molander sai 1746, FM 1748, jolloin siirtyi isänsä apulaiseksi Tohmajärven vt. kirkkoherraksi. Tällöin Klas Johan ryhtyi puolustamaan maanviljelijä Lauri Antinpoika nuutisen oikeuksia vesijättömaahan, seurasi talonpoikaa Tukholmaan kuninkaan luo ja vaikutti kuninkaan päätökseen 1756 asiasta. Isänsä kuoltua 1755 Tohmajärven seurakuntalaiset eivät antaneet vaalisijoilla olleille ehdokkaille ääntäkään ja kun uusi vaali järjestettiin, nyt ehdolla ollut Klas Johan sai kaikki äänet, mutta kuitenkin kuningas määräsi papin viran Johan Fabritiukselle. Kiteen sijaisuuden (1759) jälkeen Molander sai vakituisen työpaikan, kun hänet nimitettiin 1761 Kesälahden ja 1776 Ilomantsin kirkkoherraksi. Hän sai lääninrovastin arvon 1774. Claes Magnus Molander, Sulkavan kirkkoherra, s. 4.6.1803 Ilomantsi, k. 16.1.1886 Sulkava. Kuopion triviaalikoulun oppilas 13.12.1816 11.12.1819 (testim.). Porvoon lukion oppilas 10.2.1820 12.12.1822 (dim.). Pääsykuulustelu 21.2.1823. Ylioppilas Turussa 25.2.1823. Viipurilaisen osakunnan jäsen 26.2.1823 26/2 1823 Claes Magnus Molander 4/6 1804 Biskop Borgå Uttog betyg d. 3/6 1827 för att blifva Prest i Borgå. Todistus registratuurassa 9.6.1827. Vihitty papiksi Porvoon hiippakunnassa 13.5.1848. Porvoon tuomiokapitulin 2. amanuenssi 1827, 1. amanuenssi 1829. Varanotaarin arvonimi 1838. Sulkavan kirkkoherra 1854, virkavapaa 1869. Rovasti. Karl August Molander, Ilomantsin kirkkoherra, s. 3.7.1795 Kuopio, k. 19.8.1858 Ilomantsi. Kuopion triviaalikoulun oppilas 27.8.1806 12.12.1807 (betyg). Porvoon lukion oppilas 10.6.1811 19.6.1812 (afgångsbetyg). Yksityistodistus 9.9.1815. Pääsykuulustelu 11.9.1815. Ylioppilas Turussa 11.9.1815 [Molander] Car. Aug. _ 1067. Viipurilaisen osakunnan jäsen 12.9.1815 12/9 1815 Todistus ordinaation hakemista varten registratuurassa 9.6.1817. Vihitty papiksi Porvoon hiippakunnassa 8.12.1817. 26
Ilomantsin kirkkoherran (isänsä) apulainen 1817. Ilomantsin (isänsä palkkapitäjän) sijaiskirkkoherra 1821, samalla kappalainen 1823, kirkkoherra 1838. Rovasti 1845. Andreas Laurentii Nycopensis, Helsingin kirkkoherra, k. 15.5.1688. Oli ensin Turun Akatemian filosofisen tiedekunnan toinen apulainen, sitten Helsingin kirkkoherra. Abraham Erkinpoika Perander, Laihian kirkkoherra, s. 14.8.1749, k. 11.8.1822 Laihia. Ylioppilas Turussa 5.3.1771. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 3.4.1776. Lohtajan kappalainen 1782, ajoittain kirkkoherra. Oriveden kirkkoherra 1811. Laihian kirkkoherra 1814. Rovasti 1820. Adolf Wilhelm Roschier, Myrskylän kirkkoherran sijainen, varapastori, s. 14.3.1797 Pieksämäki, k. 8.9.1831 Anjala. Aron Schröder, Ruskealan kirkkoherra, rovasti, s. 16.10.1778 Uukuniemi, k. 31.3.1830 Ruskeala. Kuopion triviaalikoulun oppilas 4.1790. Porvoon lukion oppilas 26.3.1793. Ylioppilas Turussa kl. 1795 [Schröder] Aaron, Wiburg _ 759:. Viipurilaisen osakunnan jäsen 31.3.1795 [1795] d. 31. Martii. Aaron Schroeder, natus d. Octobr. 1778, patre, dum viveret, Pastore in Uguniemi Careliæ Russicae. E Gymnasio Borgoënsi. Pastor i Ruskeala. Merkitty v. 1796 Viipurilaisen osakunnan rinnakkaismatrikkeliin [1795] 1. Apr. Aron Schroeder 1778. Kyrckoherde Uguniemi Prästvigd i Wiborg 1799. Kyrkoherde i Ruskiala 1804. Vihitty papiksi Viipurin hiippakunnassa 24.1.1799. Sortavalan kirkkoherran apulainen 1799. Varapastori 1802. Ruskealan kappalainen 1802, vt. kirkkoherra s.v., varrontavaltakirja kirkkoherraksi 1804 (virkaan 1807). Rovasti. Johan Schröder, Uukuniemen kirkkoherra, s. n. 1731, k. 31.12.1786 Uukuniemi. Ylioppilas Turussa kl. 1749 Schröder Joh. Kexh. Vib _ 424. Nimi on kopioitu Albumista v. 1786 Viipurilaisen osakunnan matrikkeliin [1748/49] Johannes Schröder. [Kexholmia- Viburg:ses] Pastor in Uguniemi. Vihitty papiksi Viipurin hiippakunnassa 1755. Toiminut ainakin armovuodensaarnaajana Koivistolla ja kirkkoherran apulaisena Uukuniemellä (1761). Valkjärven kappalainen 1761 (ei astunut virkaan). Uukuniemen kirkkoherra 1762 (virkaan 1763). Jakob Schröder, Viipurin kirkkoherra, s. 18.2.1772 Uukunimi, k. 23.3.1829 Viipuri. Porvoon lukion oppilas 31.10.1787. Viipurilaisen osakunnan jäsen 4.2.1790 [1790] Febr. 4. Jacob Schroeder, E Gymnasio Borgoensi. Natus d. 18. Febr. st. vet. 1772. Patre Johanne Schroeder Pastore in Uguniemi Careliæ Russicae. 1. Rd: Notarius Consist. Viburg:sis. Ylioppilas Turussa 5.2.1790 Schröder, Jacob. Viburg _ 700. Todistus viranhakua varten Venäjän puolelle registratuurassa 17.12.1791. Vihitty papiksi Viipurin hiippakunnassa 11.6.1792. Parikkalan kirkkoherran apulainen 1792. Jaakkiman kappalaisen apulainen 1793, Valkjärven 1794, armovuodensaarnaaja siellä 1795. Viipurin tuomiorovastin apulainen 1797, armovuodensaarnaaja ja vt. kirkkoherra siellä 1800, samalla tuomiokapitulin notaari 1798, tuomiokapitulin jäsen 1806 12. Varapastori 1800. Raudun kirkkoherra 1802 (ei astunut virkaan). Viipurin kirkkoherra (muttei tuomiorovasti) 1803. Rovasti 1812. Vt. lääninrovasti 1812. 27
Johan Schröder, Uukuniemen kirkkoherra, s. 22.3.1774 Uukuniemi, k. 9.3.1823 Uukuniemi. Ylioppilas Turussa kl. 1798 [Schröder] Joh. Wiburg. _ 802. Viipurilaisen osakunnan jäsen 23.3.1798 [1798] d. 23. Martii. Johannes Schroeder, natus d. 22. Martii 1774. patre Johanne Schroeder pastore, dum viveret, in Uguniemi Careliæ Russicae. privatim institutus. Merkitty Viipurilaisen osakunnan rinnakkaismatrikkeliin 27.3.1798 [1798] 27. Mart: Johan Schroeder 1774. Kyrckoherde Ugoniemi Prästwigd 1800. Kyrkoherde i Ugoniemi 1804. Dog. Vihitty papiksi Viipurin hiippakunnassa (Sortavalassa) 3.3.1799. Apulaispappi Sortavalassa 1799. Armovuodensaarnaaja Hiitolassa 1801, Viipurissa 1802, samalla tuomiokapitulin notaari s.v. Varapastori 1803. Uukuniemen kirkkoherra s.v. Vt. lääninrovasti 1817, vakinainen 1822. Gabriel Schröder, Ruskealan kirkkoherra, s. 8.6.1784 Uukuniemi, k. 25.5.1851 Ruskeala. Porvoon lukion oppilas 26.3.1802 15.2.1804. Ylioppilas Turussa 22.2.1804 [Schröder] Gabriel, Wiburg _ 904. Viipurilaisen osakunnan jäsen 2.3.1804 [1804] d. 2. Mars Gabriel Schroeder 24/6 1784 Kyrkoherde Ugoniemi Prästvigd i Viborg den 3/15 Juni 1804. Kapellan i Ruskiala, så Kyrkoherde dersammastädes. Todistus Venäjän puolelle palaamista varten registratuurassa 8.5.1804. Vihitty papiksi Viipurin hiippakunnassa 2.6.1804. Ruskealan kirkkoherran apulainen 1804, kappalainen 1805 (virkaan 1807). Varapastori 1806. Ruskealan kirkkoherra 1833. Rovasti 1849. Konstantin Schröder, Valkeasaaren kirkkoherra, s. 29.6.1808 Uukuniemi, k. 9.8.1868 Valkeasaari. Viipurin lukion oppilas 1.9.1823 22.6.1826. Pääsykuulustelu [19.10.1826?]. Ylioppilas Turussa 23.10.1826. Viipurilaisen osakunnan jäsen 28.10.1826 [28/10 1826] Constantin Schröder 29/6 gl. st. 1808 Kyrkoherde Uguniemi Uttog betyg d. 30/10 1833 för att bli Prest i Borgå. Viipurilaisen (jaetun) osakunnan perustajajäsen 1833 28/X 1826 Constantin Schroeder. 11/VII 1808 Johan Schroeder. Kyrkoherde i Ugunjemi. Ugunjemi Socken. Ingick i Nyslotts Kretsskola 1820; Gymnasist i Wiborg 1823. Student med Betyg från Wiborgs Gymnasium. Praesterade Seminarii Examen Wår Termin 1833; Prest Examen Höst Termin 1833; ordinerades till Pastors Adjunct i Lembala Socken i Ingermanland. 1835. Prest i Narva. 1837. Pastor i Walkiansaari i Ingermlnd. Redaktör för Suom. julk. Sanomia. Död 1870. Vihitty papiksi Porvoon hiippakunnassa 15.3.1834. Pappina Valkealassa, Inkerin Lempaalassa, Narvassa ja Pietarin suom. Marian seurakunnassa. Valkeasaaren kirkkoherra 1837, samalla Rajajoen (Systerbäck) kivääritehtaan saarnaaja 1839. Sanomalehtimies ja runoilija. Gabriel Danielsson Tuderus, Leppävirran kirkkoherra, s. 16.7.1754 Sulkava, k. 1.3.1805 Leppävirta. Ylioppilas Turussa 2.3.1774 [Tuderus] Gabr. Viburg. _ 546. Nimi on kopioitu Albumista v. 1786 Viipurilaisen osakunnan matrikkeliin 1774. Mart. 2. Gabriel Tuderus. n. 1754. Matkapassi vuodeksi Haminaan matkustamista varten 14.3.1774. Todistus ordinaation hakemista varten saamaansa kutsua noudattaen registratuurassa 2.12.1776. Vihitty papiksi Porvoon hiippakunnassa 4.1.1777. Rantasalmen kirkkoherran apulainen 1777. Tohmajärven kirkkoherran apulainen 1781. Savon jääkäriosaston ylim. pataljoonansaarnaaja s.v. Ilomantsin kirkkoherran apulainen 1783. Kuopion vt. kirkkoherra 1785. Savon jääkäriosaston rykmentinpastori 1787. Leppävirran kirkkoherra 1798. Rovasti 1803. Vanhemmat: Daniel Tuderus, Joroisten kirkkoherra, k. 1769 ja Katarina Elisabet Wadsten, Tuderus. 28
Gabriel Danielsson Tuderus, Leppävirran kirkkoherra, s. 16.7.1754 Sulkava, k. 1.3.1805 Leppävirta. Ylioppilas Turussa 2.3.1774 [Tuderus] Gabr. Viburg. _ 546. Nimi on kopioitu Albumista v. 1786 Viipurilaisen osakunnan matrikkeliin 1774. Mart. 2. Gabriel Tuderus. n. 1754. Matkapassi vuodeksi Haminaan matkustamista varten 14.3.1774. Todistus ordinaation hakemista varten saamaansa kutsua noudattaen registratuurassa 2.12.1776. Vihitty papiksi Porvoon hiippakunnassa 4.1.1777. Rantasalmen kirkkoherran apulainen 1777. Tohmajärven kirkkoherran apulainen 1781. Savon jääkäriosaston ylim. pataljoonansaarnaaja s.v. Ilomantsin kirkkoherran apulainen 1783. Kuopion vt. kirkkoherra 1785. Savon jääkäriosaston rykmentinpastori 1787. Leppävirran kirkkoherra 1798. Rovasti 1803. Toivo Verner Väinölä, kirkkoherra, s. 5.6.1901 Huittinen. Bernt Wilhelm Wegelius, Hämeenlinna-Vanajan kirkkoherra, s. 9.3.1809 Hämeenlinna, k. 4.9.1867 Hämeenlinna. Nuoripari Wegelius asettui asumaan Hämeenlinnaan. Rautajärvellä Luopioisissa he eivät koskaan asuneet, Berndt möikin pian tuon suuren, arvokkaan 3000 ha käsittävän kartanon kai halvasta hinnasta. Häitä seuraavana vuonna Wegelius nimitettiin akinaiseksi kollegaksi Hämeenlinnaan Yläalkeiskouluun, hän opetti monia aineita, muun muassa latinaa ja voimistelua. Vuonna 1850 hän suoritti pastoraalitutkinnon Turussa. Opettajatoimessa hän oli vuoteen 1855 asti, jolloin hänestä tuli Hämeenlinnan- Vanajan kirkkoherra, mitä virkaa hän sitten hoiti elämänsä loppuun asti. Thure Birger Wegelius, Vöyrin kirkkoherra, lääninrovasti, s. 19.12.1822 Oravainen, k. 29.7.1890 Vöyri. Vaasan triviaalikoulun oppilas 1831. Turun lukion oppilas 25.8.1838-10.6.1841 (dim.). Ylioppilas Helsingissä 23.6.1841 (arvosana approbatur cum laude äänimäärällä 16). Eteläpohjalaisen osakunnan jäsen 25.9.1841. Nimi on kopioitu 1844 Eteläpohjalaisen osakunnan matrikkelista yhdistyneen Pohjalaisen osakunnan matrikkeliin Thure Birger Wegelius, född den 19 Februari 1822, son till Kyrkoherden i Malax Jacob Wegelius; inskrifven i S. Ö. Afd. den 25 September 1841. Prestvigd i Juni 1844. Brukspredikant på Orisberg. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 12.6.1844. - Suomussalmen kappalaisen apulainen 1844. Orismalan vt. ruukinsaarnaaja ja pedagogi Isossakyrössä 1847, vakinainen 1849. Varapastori 1860. Ylihärmän vt. kappalainen 1862. Alahärmän vt. kirkkoherra ja vt. kappalainen 1867. Kokkolan kirkkoherra 1869 (virkaan 1872), Vöyrin 1881. Vt. lääninrovasti 1873, vakinainen 1875. Valtiopäivämies 1882. 2.3 Muita kirkonmiehiä Henrik Ajolinus, Ajolin, kappalainen. Maarian Paattisten kappalainen 1711, Karjaan kappalainen 1719. Mathias Antell, Kuopion kaupungin kappalainen, s. 1.1767, k. 13.8.1823 Leppävirta. Porvoon lukion oppilas 7.2.1785 16.4.1789. Ylioppilas Turussa 28.4.1789 [Antell] Matthias, Wiburg _ 691. Viipurilaisen osakunnan jäsen 28.4.1789 [1789] d: 28. April. Matthias Anthell, E Gymnasio Borgoënsi. Patre Rustico in Perno Nylandiae. 1. Rd:. Todistus ordinaation hakemista varten saamaansa kutsua noudattaen registratuurassa 29
15.7.1791. Vihitty papiksi Porvoon hiippakunnassa 28.1.1793. Elimäen kappalaisen apulainen 1793. Porvoon tuomiorovastin apulainen s.v. Varapastori 1796. Kuopion kaupungin kappalainen s.v., Leppävirran 1807. Anders Andersson Bange, Amiraliteettiseurakunnan (Skeppsholmen) pastori Tukholmassa, s. 1676, k. 4.8.1719 Ruotsi, Tukholma. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 17.5.1705. Respondentti 26.1.1707 pro gradu, pr. Torsten Rudeen U385. FM 17.6.1707. Narvan katedraalikoulun vt. lehtori 1704. Pakeni sotaa Turun hiippakuntaan s.v. Apulaispappi (komministeri) Turun ruots. seurakunnassa 1705, 1. kappalainen ja arkkidiakoni 1711. Pakeni sotaa Ruotsiin 1713. Amiraliteettiseurakunnan (Skeppsholmen) pastori Tukholmassa 1716. Anders Bange, Pietarsaaren pitäjän kappalainen, s. 11.8.1708 Tavassalo, k. 10.4.1765 Pietarsaaren pitäjä. Josef Kaaponpoika Biörnburger, Ruoveden kappalainen, s. n. 1658, k. 26.12.1691 Ruovesi. Ericus Jacobi Ichtydius, rykmentinpastori, Akaan kappalainen 1645-57, s. 1655 Akaa, k. 1713. Opiskeli Turun yliopistossa 1674-77. Erik Juhonpoika Moksu, Perander, Hankaniemen isäntä 1759-1795, Ähtärin kappalainen, s. 5.6.1719 Ähtäri, Moksu, k. 30.6.1795 Ähtäri. Ylioppilas Turussassa 1744. Toimi kotiopettajana Virtain kappalaisen Abraham Indreniuksen perheessä. Vihittiin papiksi 4.3.174, Ruovenden kappalasien apulainen, Ähtärin kappalainen 28.3.1753. Muutti nimensä Erik Peranderiksi. Perusti kruununmaalle Hankaveden kylään Hankaniemen tilan ja oli sen isäntänä 1759-95. Tila toimi pappilana, koska seurakunnalla ei ollut papin virkataloa. Myi talon papin ja lukkarin virkataloksi seurakunnalle. Johannes Abrahaminpoika Perander, Kannuksen kappalainen, s. 14.3.1794 Lohtaja, k. 28.4.1845 Kannus. Ylioppilas Turussa 12.6.1812. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 12.6.1816. Laihian kirkkoherran (isänsä) apulainen, vt. kirkkoherra 1822. Lohtajan pitäjänapulainen 1824, Kannuksen kappalainen 1841. Varapastori 1843. Karl Gustaf Roschier, Kerimäen kappalainen, s. 1799 Pieksämäki, k. 1859 Kerimäki. Vihitty papiksi Porvoon hiippakunnassa 19.6.1822. Pappina Tohmajärvellä ja Kesälahdella. Ruotsinpyhtään kappalainen 1828, Kerimäen 1834. Varapastori 1829 Johan Savonius, Perniön kappalainen, s. 18.4.1722 Paimio, k. 17.3.1796 Perniö. Matias Wiren, Kesälahden kappalainen, s. 1786 Jämsä, k. 1824 Kesälahti. Vihitty papiksi Porvoon hiippakunnassa 25.4.1811. Pappina Kesälahdella ja Haminassa. Kesälahden kappalainen 1819. Varapastori 1822 30
4 TAITELIJOITA JA MUUSIKOITA 4.1 Taitelijoita Magnus von Wright, taidemaalari, ornitologi, s. 13.6.1805 Haminanlahti, k. 5.7.1868 Helsinki. Magnus von Wright maalasi 1838 ensimmäisen öljymaalauksensa, joka kuvasi tilhiä. Hän teki 1857 lyhyen opintomatkan romanttisen maisemamaalauksen keskuspaikkaan Düsseldorfiin. Wright maalasi lisäksi runsaasti kukka- ja hedelmäasetelmia. Magnus von Wright opiskeli Turun kymnaasissa 1823 1825 ja lähti Tukholman taideakatemian oppilaaksi. Samaan aikaan hän opiskeli myös Carl Johan Fahlcranzin ja J. F. Julinin johdolla. Eräiden muiden nuorten suomalaisten kanssa hän osallistui K. A. Gottlundin Otava-lehden kuvittamiseen. Ruotsalaisen kreivin ja ornitologin Nils Bonden aloitteesta ja kustannuksella hän ryhtyi valmistamaan suurta kuvateosta Svenska Foglar (1828 1838), jonka tekemisessä häntä avusti nuorempi veli Wilhelm von Wright. Hän palasi Suomeen 1829 ja toimi vuodesta 1831 maanmittauskonttorin kartanpiirtäjänä. Hän toimi yliopiston eläinmuseon preparaattorina 1845 1849. Vuonna 1859 hän julkaisi teoksen Finlands foglar, hufvudsagligen till deras drügter besgrifna. Magnus von Wrightin maalaus sorsia. 31
Magnus von Wright julkaisi 1838 oppikirjan Grunder i rita och teckna ja osallistui 16 litografialla teoksen Finland framställdt i teckningar kuvittamiseen. Myös hänen päiväkirjojaan on julkaistu. Magnus von Wright opetti yliopiston piirustussalilla 1849 1868. Hänet valittiin Suomen Taideyhdistyksen johtokuntaan yhdistyksen perustamisvuonna 1846 ja hän toimi tässä luottamustehtävässä aina kuolemaansa 1868 saakka. Hänet on haudattu Helsingin Hietaniemen hautausmaan vanhalle alueelle. Haudalle pystytettiin 1872 Suomen Taideyhdistyksen järjestämällä kansalaiskeräyksellä rahoitettu muistokivi. Kiven suunnitteli arkkitehti Axel Hampus Dahlström ja Walter Runeberg toteutti siihen taiteilijan palettia esittävän pienen marmorireliefin. Hänen puolisonsa oli vuodesta 1837 Christina Sofia Salmén. Vanhemmat: Haminalahden kartanon omistaja, majuri Henrik Magnus von Wright ja Maria Elisabet Tuderus. Wilhelm von Wright, taidemaalari, s. 5.4.1810 Kuopio, k. 2.7.1887 Ruotsi, Morlanda. Veljensä Magnuksen tavoin Wilhelm ampui ahkerasti lintuja ja maalaili jo poikaiässä vesivärein lintukuvia. Veljensä kutsusta hän matkusti vuonna 1823 Tukholmaan, jossa auttoi Magnus-veljeään teoksen Svenska foglar efter naturen valmistamisessa. Vuonna 1833 hän sai viran Tukholman tullikamarissa. Vuonna 1835 hänet valittiin Ruotsin taideakatemian vakinaiseksi piirtäjäksi. Vuonna 1838 hän sai kamarijunkkarin arvon, ja hänet kutsuttiin taideakatemian jäseneksi. Vuoden 1836 tienoilla hän asui Orustin saarella Bohuslänin rannikolla, ja hänet nimitettiin maakunnan kalastuksentarkastajaksi 1856. Pian hän kuitenkin sai halvauksen, joka teki hänet loppuelämäkseen lähes työkyvyttömäksi. Wilhelmiä on pidetty taiteilijaveljessarjan teknisesti etevimpänä kykynä sekä piirtäjänä että maalarina. Hänen merkittävin kuvitustyönsä on 60 väritaulua sisältävä Skandinaviens fiskar. Samantapaisia kuvasarjoja on hänen tekeminään enemmänkin. Hän toimi myös Ruotsin taideakatemian julkaisujen ja aikakauskirja Tidskrift för Jagare och Natur Forskaren kuvittajana. Hänen puolisonsa oli vuodesta 1845 Maria Margareta Bildt, joka kuoli toukokuussa 1884. Avioliitto oli lapseton, mutta heillä oli kaksi kasvattitytärtä, Maria Bildtin veljentyttäret, jotka pitivät Wilhelmistä huolta hänen viimeisinä aikoinaan. Ferdinand von Wright, taidemaalari, s. 19.3.1822 Kuopio, k. 31.7.1906 Kuopion pitäjä. Veljiensä Magnuksen ja Wilhelmin tavoin myös Ferdinandin taiteellinen lahjakkuus ilmeni varhain lintukuvien maalaamisena. Kouluopetusta hän sai kotiopettajalta. Vuonna 1837 Ferdinand matkusti Ruotsiin avustamaan veljeään Wilhelmiä tämän kuvitustöissä ja toimi hänen sijaisenaan Ruotsin taideakatemian piirtäjänä. Vuonna 1842 hän opiskeli jonkin aikaa taideakatemiassa ja palasi Suomeen 1844. Hän eli lähes erakoituneena mutta tuotteliaana Haminalahteen synnyinkotinsa viereen rakennuttamassaan Lugnet-nimisessä huvilassa. Vuonna 1885 hänelle myönnettiin valtion taiteilijaeläke. Edellisenä vuonna saamastaan halvauksesta huolimatta hän jaksoi jatkaa taiteellista työtään 32
kuolemaansa asti. Hänen sairaudenaikaiseen tuotantoonsa kuuluu muun muassa Taistelevat metsot, joka on yksi Suomen tunnetuimmista maalauksista. Ferdinand kuoli poikamiehenä. Ferdinand von Wright s. 1822. Ateneumin kokoelmissa ovat hänen maalauksistaan muun muassa Huuhkaja iskee jäniksen (1860), Merikotka syömässä saalistaan (1861), Riiteleviä harakoita kuolleen koppelon ympärillä (1867), Kuollut sepelkyyhkynen (n. 1867) ja Taistelevat metsot (1886). Eero Nikolai Järnefelt, kuvataitelija, s. 8.11.1863 Viipuri, k. 15.11.1937 Helsinki. Valmistuttuaan ylioppilaaksi Helsingin yksityisestä suomalaisesta alkeisopistosta 1881 Järnefelt opiskeli maalausta Taideyhdistyksen piirustuskoulussa 1874 ja 1878 sekä Pietarin taideakatemiassa 1883-1886 ja 1886 1888 Pariisissa Académie Julianissa. Hän teki opintomatkoja 1894 1895 Italiaan ja Krimille 1899. Järnefelt sai vaimonsa Suomalaisen teatterin näyttelijä Saimi Swanin kanssa viisi lasta, joista Heikki tunnetaan tutkijana. Järnefelt toimi Helsingin yliopiston piirustussalin opettajana 1902 1928. Hän sai professorin arvonimen 1912 ja oli myös Suomen Taideakatemian jäsen ja puheenjohtaja. Eero Järnefelt oli vastaanottavainen 1800-luvun naturalistisille virtauksille. Hänen tuotantonsa oli korkeatasoista ja hän oli työssään kunnianhimoinen. Hänen sukutaustansa, joka yhdisti suomenkieliset kulttuuripyrinnöt ja pietarilaisen aristokratian taidepiirit, oli omiaan luomaan paatoksellisia ja runollisia teoksia. 1890-luvulla Järnefelt vietti useita kesiä Lapinlahden Väisälänmäellä Rannan-Puurulan talossa ja maalasi siellä teoksensa Isäntä ja rengit sekä viimeisteli Kaski-nimisen maalauksensa. Pohjois-Karjalan Kolilla Järnefelt kävi ensimmäisen kerran taiteilija Venny Soldan-Brofeldtin ja kirjailija Juhani Ahon kanssa 1892 ja palasi sinne myöhemmin useita kertoja, viimeisen kerran 1936. Järnefelt maalasi Kolin maisemista useita teoksia, esimerkiksi maalauksen Syysmaisema Pielisjärveltä vuonna 1899. Taiteilija vieraili myös Tornionjokivarressa Turtolan kylässä pari kertaa, jälkimmäisen kerran syksyllä 1935. Tiedon mukaan Järnefelt maalasi paikallisista ihmisistä ainakin kaksi muotokuvaa, mutta näiden säilymisestä ei ole tietoa. Hän asui Anundin kievarissa näillä käynneillään. 33
Yksi Eero Järnefeltin tunnetuimpia teoksia oli Raatajat vuodelta 1893, jonka osti Suomen taideyhdistys. Raataja tarkoitti savolaismurteissa kaskiviljelijää. Järnefelt rakennutti Tuusulanjärven rantaan arkkitehti Usko Nyströmin suunnitteleman Suviranta-nimisen taiteilijakodin, joka valmistui 1901. Hän asui perheineen Suvirannassa ympärivuotisesti vuoteen 1917 saakka, jolloin perhe muutti Helsinkiin. Tämän jälkeen he viettivät aikaa Suvirannassa vain kesäisin ja juhlapäivinä. 4.2 Säveltäjiä ja muusikoita Johan Julius Christian "Jean" Sibelius, säveltäjä, s. 8.12.1865 Hämeenlinna, k. 20.9.1957 Järvenpää, Ainola. Hänen kansallisromanttinen musiikkinsa oli tärkeässä osassa Suomen kansallisen identiteetin muodostumisessa. Sibelius on kansainvälisesti tunnetuin ja esitetyin suomalainen säveltäjä. Sinfonioiden ja sinfonisten runojen luojana Sibelius oli 1900-luvun merkittävimpiä. Sibelius solmi erityisen tiiviit siteet Järnefeltin perheeseen. Hän avioitui Eero ja Arvid Järnefeltin sisaren Aino Järnefeltin kanssa Tottesundin kartanossa Maksamaalla 10. kesäkuuta 1892. 34
Sibeliuksen keskeisimmät teokset ovat hänen seitsemän sinfoniaansa. Sinfonioiden lisäksi hänen tunnetuimmat teoksensa ovat viulukonsertto sekä orkesteriteokset Finlandia, Kareliasarja, Tuonelan joutsen (osa Lemminkäis-sarjaa) ja Valse triste. Hänen muihin teoksiinsa kuuluu muun muassa vokaali-, kuoro- ja pianomusiikkia, näytelmämusiikkia ja kamarimusiikkia. Sibeliuksen viimeiset suurimuotoiset teokset olivat seitsemäs sinfonia (1924), näyttämöteos Myrsky (1926) ja sävelruno Tapiola (1926). Suomessa Sibeliuksen syntymäpäivä 8. joulukuuta on liputuspäivä, suomalaisen musiikin päivä. Suomessa Sibeliuksesta tuli osa vapaamuotoista, eri aloja edustavien taiteilijoiden nuorsuomalaishenkistä ryhmää, jonka muodostivat hänen lisäkseen Akseli Gallen-Kallela, Pekka Halonen, Eero Järnefelt ja Arvid Järnefelt, Eino Leino, Robert Kajanus, Juhani Aho sekä Eero Erkko. Useat ryhmän jäsenistä muodostivat sittemmin naapuriyhteisön Tuusulanjärven ympäristöön. Helsingissä Sibelius tutustui kuuluisaan italialaissaksalaiseen pianistiin ja säveltäjään Ferruccio Busoniin, josta tuli Sibeliuksen musiikin uskollisimpia puolestapuhujia. Edvard Armas Järnefelt, säveltäjä, s. 14.8.1869 Viipuri, k. 23.6.1958 Ruotsi, Tukholma.Järnefeltin sävellystuotantoon kuuluu sekä pienimuotoisia kappaleita että suuria orkesteriteoksia. Tunnetuimpia lyhyitä yksittäiskappaleita ovat Preludi (1900) ja Berceuse (1904). Jälkimmäisen Järnefelt sävelsi pienelle orkesterille ja teki sen jälkeen sovitukset pianolle ja viululle sekä erikseen pianolle. Muuta tuotantoa on mm. Sinfoninen fantasia (1895), kuusiosainen orkesterisarja Serenadi (1893), Sarja pienelle orkesterille (1895), Lyyrinen alkusoitto (1892), Lapsuuden ajoilta (1892), sarja Es-duuri" (1897), sinfoninen runo Heimathklang (1895), Suomalainen rapsodia (1899) sekä sinfoninen runoelma Korsholma (1894), jossa on vaikutteita sekä Richard Wagnerin tuotannosta että suomalaisesta kansallisromantiikasta. Järnefelt sävelsi myös näyttämö- ja elokuvamusiikkia, esimerkiksi elokuvaan Laulu tulipunaisesta kukasta. Lisäksi hän sävelsi yli 70 yksinlaulua, 21 mieskuorolaulua, 12 sekakuorolaulua ja 13 kantaattia. Armas Jussi Veikko Blomstedt, Jalas, kapellimestari, s. 23.6.1908 Jyväskylä, k. 11.10.1985 Helsinki. Hän toimi muun muassa Suomen Kansallisteatterin ja Suomen Kansallisoopperan kapellimestarina. Jalas opetti Sibelius-Akatemian kapellimestariluokkaa vuosina 1945 1965. Hän levytti myös pianistina. Hänen sävellystuotantonsa käsittää näytelmä- ja elokuvamusiikkia sekä yksinlauluja. Jussi Jalaksen isä oli arkkitehti Yrjö Blomstedt. Jalaksen vaimo Margareta o.s. Sibelius oli Jean Sibeliuksen tytär. Gunnar Edvard Goony Strömmer, arkkitehti, jazz-pianisti s. 1914 k. 2006. Strömmer innostui jazzista jo kouluvuosinaan kuunneltuaan kidekoneella englantilaisia musiikkilähetyksiä yhdessä ystävänsä Toivo Kärjen kanssa. Lapsuuden pakolliset pianotunnit saivat pian vastineensa nelikätisistä jazz-improvisaatioista Valter-veljen kanssa. Rummut Goony rakensi itselleen 13-vuotiaana. Ensimmäisen rumpalikeikkansa Goony soitti 11-vuotiaana päästessään täysin sattumalta paikan päällä tuuramaan Lielahden torvisoittokunnan rumpalia yleisöluisteluillassa. 35
Hän soitti rumpalina 1920-luvun lopulla Pajazzo-tanssiorkesterissa ja 1930-luvulla Toivo Kärjen orkesterissa sekä Farrow-nimisessä orkesterissa. Sotien jälkeen Strömmer vaihtoi instrumenttinsa pianoon ja soitti muun muassa Lasse Pihlajamaan kanssa Jam Sessio - yhtyeessä sekä Acre Karin Chicago Seven -yhtyeessä. Kokoonpanot tekivät pitkiä kiertueita ympäri Suomea. Jam Session solistina toimi usein Eugen Malmstén. Goony Strömmer kuului myös sähköisen soitinteknologian pioneereihin Suomessa. Jo 1940-luvulla Goony rakenteli veljensä Valter Strömmerin kanssa kitaravahvistimia, sähkömagneettisia mikrofoneja sekä PA-laitteita muun muassa Olli Hämeen orkesterille, Viljo Immoselle ja Jorma Ikävalkolle. Harrastepuolen ohella hän suunnitteli muun muassa putkiradioita pääesikuntaan Suomen Puolustusvoimille. Strömmer korjaili elektroniikkaa harrasteena elämänsä loppuun asti. Strömmer julkaisi oman albumin 1980-luvun alussa ja esiintyi vielä viimeisinä vuosinaankin säännöllisesti tamperelaisessa Paapan Kapakassa. Häntä kutsuttiinkin maailman vanhimmaksi aktiivisesti keikkailevaksi jazz-laulajaksi. Strömmerillä oli myös oma jazztrio Goony's Old Timers. Varsinaiselta ammatiltaan Strömmer oli arkkitehti. Strömmer valmistui Teknillisestä korkeakoulusta 1948 ja suunnitteli Tampereelle muun muassa Ensi- ja turvakodin, Valmetin tehtaiden muutos- ja korjaustyöt, useita asuntokerrostaloja, omakotitaloja ja huviloita. Hän toimi arkkitehtina myös isänsä toimistossa ja toimiston jatkajana, josta hän kuitenkin luopui omien sanojensa mukaan boheemiutensa vuoksi. Tampereen kaupungin asemakaavaarkkitehtina hän oli vuosina 1966-77. Vuonna 2003 Strömmer nimettiin Suomen jazz-legendaksi. Vuonna 2005 Porin Jazz kunnioitti Strömmerin elämäntyötä kutsumalla hänet vanhimpana ja pisimpään esiintyneenä muusikkona festivaalien avaajaksi ja ensimmäiseksi esiintyjäksi. Omasta mielestään hänen muusikonuransa kohokohta oli esiintyminen New Orleansissa paikallisen dixieland-yhtyeen solistina vuonna 2000. Vuonna 2003 Lasse Keso teki Strömmeristä dokumenttielokuvan nimeltä "Goony - dokumentti miehestä joka toteuttaa unelmaansa". Se esitettiin Ylen TV1:ssä 25.12.2004. Strömmer esiintyi viimeisen kerran julkisesti ravintola Laternassa Tampereella vappuna 2006. 36
5 MUITA TUNNETTUJA HENKILÖITÄ 5.1 Profesoreita Aulis Blomstedt, arkkitehti, arkkitehtuurin professori, s. 28.7.1906 Jyväskylä, k. 21.12.1979 Espoo. Blomstedt työskenteli eri arkkitehtitoimistoissa, kunnes vuonna 1945 perusti oman toimiston. Vuodesta 1958 lähtien Blomstedt toimi Teknillisen korkeakoulun arkkitehtuurin professorina. Hän kävi luennoimassa muun muassa Washingtonissa, kirjoitti alan lehtiin ja teki useita opintomatkoja ympäri maailman. Blomstedtin päätöinä pidetään 1950- ja 1960-luvuilla Espoon Tapiolaan suunnittelemaansa asuinkerrostaloa, Suomen taiteilijaseuran ateljeetaloja Tapiolassa vuodelta 1955 sekä Helsingin työväenopiston laajennusta vuonna 1959. Blomstedt osallistui useisiin kansainvälisiin suunnittelukilpailuihin, muun muassa ehdotus keisarilliseksi palatsiksi Etiopiaan ja Oslon konserttitaloehdotus. Hän kehitti Canon 60 - mittajärjestelmän. Blomstedt suunnitteli vuonna 1953 Uskelan kirkon sankarihautamuistomerkin 1430-luvulla rakennetun Pyhän Annan kirkon kellotapulin alaosasta. Hänen suunnittelemansa on myös Sibeliuksien pronssinen hautapaasi Ainolan puutarhassa. Vanhemmat: Yrjö Blomstedt, arkkitehti, s. 9.3.1871 Helsinki, k. 6.12.1912 Jyväskylä ja Paula Lovisa Forsman, Blomstedt. Zachris Joachim Cleve, kasvatusopin ja opetusopin professori, s. 3.12.1820 Rantasalmi, k. 21.1.1900 Vehkalahti. FK 7.6.1844. FM 21.6.1844. Väitöskirja 2.2.1848 pro venia docendi. FL 16.4.1849. Väitöskirja 29.5.1850 pro doctoratu, pr. Germund Fredrik Aminoff 12529. FT 19.6.1850. Väitöskirja 2.10.1861 pro munere. Riemumaisteri 31.5.1894. Savokarjalaisen osakunnan kuraattori 1846 51. Historiallis-kielitieteellisen osaston dekaani 1868 71. Hämäläisen osakunnan inspehtori 1871 82. Aleksanterin yliopiston kirjaston ylim. amanuenssi 1844 46, filosofian dosentti 1848. Kuopion lukion filosofian lehtori 1851, luonnontieteiden lehtori 1857. Yliopiston kasvatusopin ja opetusopin vt. professori 1861, vakinainen 1862, virkavapaa 1881, ero 1882. Kanslianeuvos s.v. Valtiopäivämies (Kuopion hiippakunnan opettajien valitsemana) 1872, 1877 78 ja 1882. Armas Ralf Gustaf Gräsbeck, professori, ylilääkäri, s. 6.7.1930 Helsinki, k. 22.1.2016 Espoo. Gräsbeck suoritti lääketieteen lisensiaatin tutkinnon 1953 ja väitteli tohtoriksi 1956. Hän toimi 1950-luvulla biokemian tutkijana Baltimoressa Yhdysvalloissa Johns Hopkins - yliopistossa sekä Tukholmassa Karoliiniseen instituuttiin kuuluvassa Lääketieteellisessä Nobel-instituutissa. Vuosina 1960 1990 hän toimi Helsingin kaupungin Marian sairaalan laboratorioylilääkärinä. Hän oli yksi Minervasäätiön ja Lääketieteellisen tutkimuslaitoksen Minervan perustajista; laitoksen johtajana hän toimi vuosina 1971 1993 ja toimi senkin jälkeen siellä vanhempana tutkijana. Hänen aloitteestaan perustettiin Medix-niminen yksityinen kliininen laboratorio (nyk. Yhtyneet Medix Laboratoriot), jonka osakkeet lahjoitettiin Minervasäätiölle. Professorin arvon hän sai 1982. Hän toimi Wisconsinin yliopiston vierailevana professorina 1969 ja vuosina 1993 1997 Kuwaitin yliopiston lääketieteellisen biokemian professorina. 37
Gräsbeck on eniten tunnettu siitä, että hän hän löysi ja selvitti suomalaiseen tautiperintöön kuuluvan Imerslund-Gräsbeckin taudin tai oireyhtymän. Työtovereineen hän teki lukuisia muita havaintoja koskien B12-vitamiinin eli kobalamiinin aineenvaihduntaa ja sen häiriöitä. Hän osallistui muun muassa lapamadon aiheuttaman anemian selvittämiseen, eristi ihmisen mahanesteestä nk. intrinsic factorin eli sisätekijän ja kuvasi R-proteiinin. Iivo Arthur Schröder, Hallakorpi, maanmittausinsinööri, agronomi, professori, s. 3.9.1873 Liperi, k. 5.10.1951 Helsinki. Hallakorpi oli suomalainen agronomi, maanviljelystekniikan insinööri ja Teknillisen korkeakoulun maanviljelysteknologian professori. Hän pääsi ylioppilaaksi Kuopion lyseosta 1891. Hallakorpi valmistui maanmittausinsinööriksi Polyteknillisestä opistosta 1891, agronomiksi Mustialasta 1894 ja maanviljelystekniikan insinööriksi 1897. Hallakorpi oli asutusneuvoksena 1917 1923 ja toimi Teknillisen korkeakoulun kulttuuritekniikan opettajana 1907 1922. Hän oli maanviljelystknologian virkaatekevänä ja sittemmin vakinaisena professorina 1923 1940. Arvo Jaakko Juhani Jalas, kasvitieteen tohtori, professori, s. 7.5.1920 Hämeenlinnan mlk, k. 1.12.1999 Helsinki. Jalas väitteli tohtoriksi kasvitieteen alalta vuonna 1950. Hän toimi kymmenen vuotta kasvitieteen apulaisprofessorina ja viisi vuotta henkilökohtaisena ylimääräisenä professorina, kunnes hänet nimitettiin vuonna 1976 varsinaiseksi professoriksi Aarno Kalelan jäätyä eläkkeelle. Tutkimustyössään Jalas jatkoi edeltäjiensä kasvitaksonomista ja kasvimaantieteellistä perinnettä. Hänen väitöskirjansa käsitteli eräiden harjukasvien levinneisyyshistoriaa, johon liittyi sekä taksonomiaa että ekologiaa ja kasvisosiologiaa. Ajuruohojen suvusta (Thymus) tuli pitkäksi ajaksi hänen erityisen kiinnostuksenkohteensa. Hän täsmensi myös useiden muiden kasvisukujen taksonomiaa kasvatuskokein ja kromosomistotutkimuksin. Jalas teki myös merkittävää työtä Euroopan kasvion (Atlas Florae Europaea) kirjoittamisessa ja sen Suomen-levinneisyyskartaston laatimisessa. Hän julkaisi myös vähäisempiä kasvimaantieteellisiä ja floristisia kirjoituksia sekä yleistajuisia kirjoja, kuten kolmiosainen Suuri kasvikirja ja 100 huonekasvia. Taavetti Laitinen, lääketieteen tohtori, professori, lääkintöhallituksen pääjohtaja, s. 15.1.1866 Suonenjoki, k. 24.7.1941 Helsinki. Laitinen väitteli tohtoriksi suomen kielellä, joka oli tuolloin poikkeuksellista. Hänen vuonna 1896 julkaistun väitöskirjansa nimi oli Sananen muutamista bakteeriotoksiineista ja niiden vaikutuksista hermostoon. Laitinen toimi Helsingin yliopiston bakteriologian dosenttina 1899 1902 ja hygienian professorina 1902 1911 ja Lääkintöhallituksen pääjohtajana 1911 1917. Vanhasuomalaisiin kuulunut Laitinen joutui 1917 luopumaan virasta, koska häntä pidettiin myöntyväisyyssuunnan kannattajana. Laitinen toimi myös yksityislääkärinä Helsingissä 1897 1941. Hän sai valtioneuvoksen arvon vuonna 1913 ansioistaan kulkutautien ja tuberkuloosin torjunnassa. Vuonna 1908 Laitinen oli perustamassa Suomalaista tiedeakatemiaa ja toimi sen rahastonhoitajana 1908 1911. Hän oli elintarve- ja nautintoainekomitean puheenjohtaja 1912 1916, Suomen kansallisen terveysliiton puheenjohtaja 1906 1912, Duodecimin puheenjohtaja 1910 ja Suomen lääkäreiden raittiusliiton puheenjohtaja 1907 1939. Vuonna 1930 Laitinen oli mukana perustamassa Aitosuomalaisten liittoa ja toimi liiton puheenjohtajana. Hän oli Terveydenhoitolehden päätoimittajana 1901 1904 ja kuului 38
vuodesta 1911 Aikakauslehti Ajan perustajiin ja toimituskuntaan. Vuonna 1907 Laitinen vuokrasi Meilahdesta maa-alueen, jolle hän rakennutti Tilkan lepo- ja virkistyskodin. Hän myi tämän laitoksen 1913 valtiolle ja osti saamillaan rahoilla takaisin kotitilansa, jossa hän alkoi harjoittaa maanviljelyä sivutoimenaan. Tilkan alueelle perustettiin 1918 sotilassairaala. Ben Arne Malmström, tekniikan lisensiaatti, professori, s, 1929 Turku, k. 2011 Helsinki. Maximilian Ernst Gustaf Oker-Blom, lääketieteen ja kirurgian tohtori, Alexanterin yliopiston professori, s. 5.5.1863 Helsinki, k. 10.10.1917 Helsinki. Max Oker-Blom oli suomalainen hygienian professori ja lääketieteen uranuurtajia Suomessa. Oker-Blom toi keskieurooppalaisen kouluhygienian opit Suomeen ja hänet nimitettiin Helsingin ensimmäiseksi koululääkäriksi 1905. Oker-Blom kirjoitti paljon myös siveellisyydestä, lääkärin etiikasta sekä alkoholin haittavaikutuksista. Hän oli valistunut ja halusi levittää tietoa nuoren kansakunnan parhaaksi ja julkaisi muun muassa paljon huomiota herättäneitä nuorille suunnattuja seksuaalivalistusoppaita, sekä pojille että tytöille. Oker-Blom oli Suomen lääkäriliiton ensimmäinen puheenjohtaja 1910 1917. Nils Christian Edgar Oker-Blom, lääketieteen ja kirurgian tohtori, professori s. 5.8.1919 Helsinki, k. 16.1.1995 Helsinki. Nils Oker-Blom toimi pitkään Helsingin yliopiston virologian professorina, ja hän toimi myös lääketieteellisen tiedekunnan dekaanina. Helsingin yliopiston rehtorina Oker-Blom toimi vuosina 1978 1983 ja kanslerina 1983 1988. Arkkiatrin arvon hän sai vuonna 1992. Oker-Blom oli taiteellisesti lahjakas, ja hän teki harrastuksena muun muassa pronssisia muistomitaleita. Myös Wilhelm Wahlforssin patsas Wärtsilän pääkonttorissa on Nils Oker-Blomin veistämä. Nils Oker-Blom kuoli yllättäen vakavaan sairauteen vuonna 1995. Vaimon lisäksi perheeseen kuuluu kolme lasta, Christian, Maximilian ja Teodora, jotka kaikki ovat seuranneet isäänsä akateemisiin ammatteihin. Christian Oker-Blom toimi professorina Jyväskylän yliopistossa. Professori Nils Oker-Blom toimi Nylands Nationin inspehtorina vuosina 1961 1968, minkä jälkeen hänet nimitettiin Nylands Nationin kunniajäseneksi. Nils Oker-Blom oli Lääkäriliiton ensimmäisen puheenjohtajan, Max Oker-Blomin pojanpoika. Ernst Gustaf Christian Oker-Blom, lääketieteen tohtori, professori s. 1952 k. 2009 Espoo. Christian Oker-Blom suoritti filosofian kandidaatin tutkinnon 1977, filosofian lisensiaatin tutkinnon 1981 ja väitteli tohtoriksi 1984 aiheenaan vihurirokkoviruksen rakenneproteiinit. Vuosina 1977-99 hän toimi asiantuntijana sekä tutkimus- ja opetustehtävissä lääke- ja diagnostiikkateollisuudessa, Helsingin yliopistossa, Åbo Akademissa ja VTT:ssa. Vuosina 1987-89 hän oli tutkijatohtorina Texas A&M Universityssa, Yhdysvalloissa. Jyväskylän yliopiston biotekniikan professoriksi hänet nimitettiin 1999. Hän hoiti virkaa sairastumiseensa asti. Professorina Christian Oker-Blom oli asiallinen johtaja ja mukaansatempaava opettaja. Hän oli mukana kansainvälisissä tutkimushankkeissa. Hänen tieteellinen tuotantonsa käsitti lähes sata artikkelia. 39
Johan Julius Fridholf Perander, Helsingin yliopisto professori, s. 15.11.1838 Lestijärvi, k. 28.12.1885 Helsinki. Ylioppilas Kuopion lukiosta 1858, filosofian maisteri 1864, filosofian lisensiaatti 1878, filosofian tohtori 1879. Helsingin yliopiston dosentti 1870-79, käytännön filosofian ylimääräinen professori 1879-84, pedagogiikan ja didaktiikan varsinainen professori 1884-85. Opetti myös Helsingin normaalikoulussa ja suomalaisessa alkeisopistossa latinaa, kreikkaa, suomea, filosofiaa ja psykologiaa. Hänen vuonna 1866 Kirjallisessa kuukausilehdessä julkaisema artikkeli "Yhteiskunta uutena aikana" oli ensimmäinen suomenkielinen filosofinen kirjoitus ja jo sellaisenaan merkittävä. Johan Vilhelm Rosenborg, professori, s. 6.4.1823 Perniö, k. 13.7.1871 Helsinki, Rönnskär. Rosenborg valmistui filosofian kandidaatiksi 1847, lakitieteen kandidaatiksi 1854 ja lakitieteen lisensiaatiksi (tohtoriksi) 1857, väitöskirjan aiheenaan Om inskränkningar uti dispositionsrätten öfver hemman (1856). Kameraali- ja politialainopin sekä valtio-oikeuden dosentti Rosenborgista tuli 1858, tutkimuksella Om fattigdomen och fattigvården in Finland, joka suomennettiin 1863. Samojen alojen professori Helsingin yliopistoon hänestä tuli 1860, tutkimuksella Bidrag till jordbeskattningens historia i Finland i medlet af sextonde seklet. Rosenborgin huomattavin teos oli silti hänen vuoden 1863 luentojensa pohjalta samana vuonna julkaistu Om riksdagar, joka lienee osaltaan vaikuttanut uudelleen koolle kutsuttujen valtiopäivien toimintaperiaatteisiin. Siitä oli hyötyä myös vuoden 1865 perustuslakikomitealle, jonka tehtävänä oli laatia uusi valtiopäiväjärjestys. Rosenborg oli itsekin komitean jäsen, samoin kuin vuoden 1863 valtiopäiville esityksiä valmistelleen komitean jäsen ja mainittujen valtiopäivien talousvaliokunnan sihteeri. Vuoden 1867 valtiopäivillä Rosenborg oli perustuslakivaliokunnan sihteeri. Yrjö Oskar Ruutu, professori, Yhteiskunnallisen korkeakoulun rehtori, s, 26.12.1887 Helsinki, k. 28.7.1956 Helsinki. Ruutu oli yksi koollekutsujista Ostrobotnian talossa marraskuussa 1914 pidetyssä niin sanotussa kassahuoneen kokouksessa ja hänestä tuli siellä perustetun keskuskomitean jäsen. P. H. Norrménin myöhemmän muistikuvan mukaan juuri Ruutu olisi tässä kokouksessa lausunut jääkäriliikkeen syntysanat ehdottamalla, että Suomesta tarjottaisiin vapaaehtoisia salaiseen sotilaskoulutukseen Saksaan. Ruutu itse antoi kunnian idean esittämisestä Norrménille. Timo Soikkasen mukaan Ruutu oli yhtä kaikki jääkäriliikkeen alkuvaiheessa sen johtava teoreetikko ja propagandisti. Ruutu oli Yhteiskunnallisen korkeakoulun (nyk. Tampereen yliopisto) ensimmäinen rehtori vuosina 1925 1932, 1935 1945 ja 1949 1953, sekä Suomen ensimmäinen kansainvälisen politiikan professori 1949 1954. Ruutu väitteli ensimmäisenä Suomessa tohtoriksi valtioopista ja kirjoitti ensimmäisen laajan suomenkielisen esityksen kansainvälisestä politiikasta tieteenalana. Hän oli myös Kouluhallituksen pääjohtaja vuosina 1945 1950. Timo Soikkasen mukaan Ruutu oli yksi harvoja suomalaisia, jotka ovat kyenneet kehittämään omintakeista valtio- ja yhteiskuntateoriaa. Karl Anton Rönnholm, lääketieteen lisensiaatti, professori, s. 1.12.1860 Viipuri, k. 20.12.1921 Helsinki. Yo Kuopion lys. FK (fm) ja FM 1882, LK 1884, LL 1889. Helsingin diakonissalait. gynek. os. johtaja 1797-, ylilääkäri 1919-. Prof. arvo 1920. Markku Tapio Viitasalo, filosofian tohtori, professori, s. 28.5.1964 Helsinki. Professori Markku Viitasalo on väitellyt hydrobiologian alalta; sivuaineena hänellä on systemaattisekologinen eläintiede. Hän on osallistunut vuonna 2006 LVM/Tampereen 40
yliopiston järjestämään johtamiskoulutukseen (Huomisen johtaja ja asiantuntija), toiminut Helsingin yliopiston meribiologian professorina ja hydrobiologian osaston johtajana (2000-2001), Merentutkimuslaitoksen biologian osaston johtajana (2001-2007), saman laitoksen Itämeren prosessien tutkimusohjelman johtajana (2008), ja laitoksen sulautuessa Suomen ympäristökeskukseen vuodesta 2009 tämän laitoksen meriekologian ja monimuotoisuuden tutkimusohjelman johtajana. Professorin tieteellisen pätevyyden (Helsingin yliopisto) hän sai vuonna 2000. Aiemmin Viitasalo on toiminut Danish Institute for Fisheries Research -laitoksen tutkijana (1996-1999) ja Suomen Akatemian tutkijana (1991-1994). Viitasalo on johtanut laajoja tutkimushankkeita ja viimeisten 10 vuoden aikana hän on keskittynyt tutkimusjohtamiseen ja hallinnollisiin tehtäviin. Nykyisin hän johtaa Suomen ympäristökeskuksessa meriluonnon monimuotoisuuteen keskittyvää tutkimusohjelmaa. Jarl Axel Wasastjerna, filosofiantohtori, vuorineuvos, s. 18.11.1896. Wasastjerna oli Helsingin yliopiston sovelletun fysiikan professori 1925 1946, Suomen Tukholmanlähettiläs 1940 1943, Yhdistyneet Villatehtaat Oy:n toimitusjohtaja 1948 1954, Pohjoismaiden Yhdyspankin hallintoneuvoston puheenjohtaja 1944 1951 ja Tampellan johtokunnan puheenjohtaja vuodesta 1944. Georg Henrik von Wright, professori, akateemikko, filosofi, s. 14.6.1916 Helsinki, k. 16.6.2003 Helsinki. Von Wright toimi professorina Helsingin ja Cambridgen yliopistoissa. Cambridgessa hän oli Ludwig Wittgensteinin läheinen työtoveri ja seuraaja. Von Wright oli johtava hahmo aikansa suomalaisessa filosofiassa. Hän erikoistui filosofiseen logiikkaan, analyysiin, kielifilosofiaan, mielenfilosofiaan sekä Charles Peircen läheiseen tutkimukseen. Hänen kirjallinen tuotantonsa voidaan jakaa kahteen osaan. Ensinnäkin von Wright kirjoitti analyyttistä filosofiaa ja filosofista logiikkaa. Toisaalta hän kirjoitti myös vapaamuotoisia yhteiskunnallisempia teoksia, kulttuurikritiikkiä ja esseitä humanistisessa ja osittain pessimistisessä äänensävyssä. Georg Henrik von Wright. 41
Von Wrightille myönnettiin vuonna 1946 Helsingin yliopiston filosofian ruotsinkielinen professorin arvo hänen ollessaan vasta 29-vuotias. Vuonna 1947 hän palasi Cambridgeen. Siellä hän luennoi induktiologiikasta ja osallistui jälleen Wittgensteinin luennoille. Tuohon aikaan miesten suhde kehittyi ystävyydeksi. Wittgenstein pyysi noihin aikoihin hakemaan häneltä vapautuvaa professorinvirkaa, ja aikoi itse keskittyä elämäntyönsä viimeistelemiseen. Von Wright haki paikkaa, osin koska poliittinen tilanne Suomessa oli uhanalainen. Tilanteen Suomessa rauhoituttua hän kuitenkin perui hakemuksensa. Vuonna 1948 professorinvirkaa tarjottiin hänelle ilman hakemusta, ja hän otti sen vastaan. Von Wright toimi Cambridgen yliopiston filosofian professorin virassa kolme ja puoli vuotta, vuoteen 1951 saakka. Tuona aikana hän tutustui lähemmin eläkkeellä olleeseen G. E. Mooreen sekä Norman Malcolmiin. Helsingin yliopiston professorin virassa hän toimi vuoteen 1961. Helsingissä von Wrightin oppilaana oli muun muassa Jaakko Hintikka. Wittgensteinin kuoltua vuonna 1951 von Wrightistä tuli yksi tämän myöhäiskauden kirjallisen perinnön oikeudenomistajista ja toimittajista, ja hän kirjoitti useita artikkeleita työtoveristaan. Samana vuonna hän päätti myös palata takaisin Suomeen. Osittain syynä oli nuoruus perinteikkäässä Cambridgen filosofian professorin virassa, osittain halu palvella Suomea. Von Wrightillä oli kuitenkin edelleen useita kunniatehtäviä sekä Suomessa että muissa maissa. Hän oli Suomen Akatemian jäsen vuosina 1961 86 ja akatemian esimiehenä hän toimi vuosina 1968 70, Suomen filosofisen yhdistyksen puheenjohtaja vuosina 1962 73 sekä Åbo Akademin kanslerina 1968 77. Suomen ulkopuolella hän toimi muun muassa Tieteiden historian ja filosofian kansainvälisen unionin IUHPS:n (International Union of History of Philosophy and Science) johtajana vuosina 1963 65, vierailevana professorina Cornellin yliopistossa Ithacassa vuosina 1965 77 sekä ranskalaisen Institut International de Philosophien johtajana vuosina 1975 77. Von Wright jäi eläkkeelle vuonna 1986. Library of Living Philosophers -kirjasarjassa julkaistiin vuonna 1989 hänelle omistettu teos.[5] Kyseiseen sarjaan pääsemistä pidetään filosofian alalla Nobelin palkintoon verrattavissa olevana kunnianosoituksena. Von Wright kuoli Helsingissä 16. kesäkuuta vuonna 2003, pian 87. syntymäpäivänsä jälkeen. Johan Magnus von Wright, filosofian tohtori, professori, s. 31.3.1924. Johan von Wright nimitettiin vuonna 1983 Helsingin yliopiston soveltavan psykologian professoriksi. Yhdessä toisen vaimonsa Maijaliisa Rauste-von Wrightin kanssa hän kirjoitti laajasti käytetyn tenttikirjan Oppiminen ja koulutus. Hän sai kunniatohtorin arvonimen vuonna 2008. 5.2 Muita tunnettuja henkilöitä Kai Kaarlo Rikhard Blomstedt, arkkitehti, s. 1910. toimi useiden Lapin vesivoimalaitosten pääsunnittelijana. Anton Johannes Collin, maanviljelijä, Holmenkollenin voittaja, s. 12.10.1891 Pihlajavesi, k. 30.5.1973 Ähtäri. Anton oli 172 centimetriä pitkä hiihtäjä, joka teki läpimurtonsa 42
Kuopiossa 1917 kukistamalla 30 km:n hiihdossa Manne Vuorisen ja voitti Suomen mestaruuden. Neljä muuta mestaruutta tulivat vuonna 1919 (10 km ja 60 km), 1921 (60 km) ja 1922 (10 km). Helmikuun 20. päivänä 1922 Anton hiihti kiinni 15 minuuttia ennen häntä lähteneen Norjan hiihtomestari Thorleif Haugin ja voitti ensimmäisenä ei-norjalaisena Holmenkollenin 50 km:n kilpailun. Hän osallistui myös Pariisin kesäolympialaisiin Suomen pyöräilyjoukkueessa vuonna 1924. Walter Henrik Juvelius, Juva, tohtori, kirjailija, runoilija, s. 3.9.1865 Pyhäjoki, k. 25.12.1922 Viipuri. Valter Juva kiinnostui kirjallisuudesta jo kouluaikana ja kirjoitti itsekin runoja. Hän opiskeli ensin Oulun suomalaisessa yhteislyseossa ja perheen muuton jälkeen Hämeenlinnan normaalilyseossa, josta kirjoitti ylioppilaaksi 1884. Maanmittarintutkinnon Juva suoritti kolme vuotta myöhemmin ja työskenteli sen jälkeen maanmittarina Vaasan läänissä vuoteen 1890 asti. Hän jatkoi opiskeluja työn ohessa ja valmistui filosofian kandidaatiksi 1888 ja maisteriksi kaksi vuotta myöhemmin. Juvan ensimmäinen runokokoelma Kuvia ja säveliä ilmestyi 1897, mutta se ei saavuttanut mainittavampaa suosiota, vaikka runojen kieltä pidettiin sujuvana. Runoissa voi nähdä uusromantiikan vaikutteita, erityisesti niiden isänmaallisuudessa sekä luonnon ja kansan kuvauksessa. Seuraava kokoelma Runoja ilmestyi 1902 ja muistutti paljolti ensimmäistä. Kokoelman runo Jo Karjalan kunnailla lehtii puu lienee Juvan tunnetuimpia runoja, ja se henkii uusromantiikan Karjala-ihannointia. Vuonna 1894 Juva meni naimisiin Florence Johanna Alopaeuksen kanssa, joka oli tullipäällysmiehen tytär. Kaksi vuotta myöhemmin he muuttivat etelämmäksi, kun Juva sai paremman maanmittariviran. Työnsä ohessa Juva suomensi maailmankirjallisuutta: Goethen Faustin, Esaias Tegnérin Fritiofin sadun, Zacharias Topeliuksen satuja sekä Heinrich Heinen, Robert Burnsin, Gustaf Frödingin, K. A. Tavaststjernan ja J. L. Runebergin runoja. Lisäksi Juva kokosi käännöksiä maailmankirjallisuudesta teokseen Sata runoa. Vuonna 1906 Juva puolusti väitöskirjaansa Judarnes tideräkning i ny belysning, joka käsitteli nimensä mukaan juutalaisten ajanlaskua. Väitöskirja hyväksyttiin seuraavana vuonna, ja hänestä tuli filosofian tohtori. Eri teksteissä väitetään, että Juvan väitöskirjan innoittamana kansainvälinen retkikunta lähti etsimään Salomonin temppelin aarteita Jerusalemista, mutta tosiasiassa väitöskirja ei ole asiaan syynä. Juva oli itsekin kyllä Jerusalemissa, mutta retki päättyi paikallisten levottomuuksien vuoksi. Juva matkusteli laajasti myös Euroopassa tehden arkeologisia tutkimuksia, kunnes ensimmäinen maailmansota puhkesi ja esti enemmät matkailut. Juva toimi vuosina 1908 1918 Viipurin työväenopiston johtajana ja vuodesta 1918 kuolemaansa saakka Viipurin kaupunginkirjaston hoitajana. Viipurin-aikanaan Juva julkaisi viimeisen runoteoksensa Matkan varrelta (1915), joka seuraa kahden aikaisemman kokoelman kaavaa. Samana vuonna Juva julkaisi salanimellä Heikki Kenttä maaseudulle sijoittuvan salapoliisiromaanin nimeltä Maahengen salaisuus ja vuotta myöhemmin novellikokoelman Valkoinen kameeli ja muita kertomuksia itämailta. Jälkimmäisessä oli pitkähkö kuvaus, joka perustuu Juvan kokemuksiin Jerusalemin kaivauksilla ja kuvaa tapahtumia Juvan näkökulmasta. Hänet muistetaan erityisesti runosta ja laulusta: "Jo Karjalan kunnailla lehtii puu". 43
Jo Karjalan kunnailla lehtii puu, Jo Karjalan koivikot tuuhettuu, Käki kukkuu siellä ja kevät on Vie sinne mun kaiho ponneton. Ma tunnen vaaras ja vuoristovyös Ja kaskies sauhut ja uinuvat yös Ja synkkäin metsies aarniopuut, Ja siintävät salmes ja vuonojes suut. Siell' usein matkani määrätöin Läpi metsäin kulki ja jylhäkköin, Ja vuorilla seisoin paljain päin, Mist' uljaan Karjalan eessäni näin. Tai läksin kyliin urhojen luo, Miss' ylhillä vaaroilla asui nuo; Näin miehet kunnon ja hilpeän työn Ja näin, miss' sykkii Karjalan syän. Jo Karjalan kunnailla lehtii puu, Jo Karjalan koivikot tuuhettuu, Käki kukkuu siellä ja kevät on Vie sinne mun kaiho pohjaton! Lähde: Juva, Valter 1902: Runoja: uusi sarja. Boman & Karlsson, Hämeenlinna. Armas Einar "Eino" Mustonen, Leino, kansallisrunoilija, s. 6.6.1878 Paltamo, k. 10.1.1926 Tuusula. Leinon laaja ja monipuolinen kirjallinen tuotanto sisälsi runoutta, romaaneja, näytelmiä, esseitä ja lehtipakinoita sekä suomennoksia ulkomaisesta kirjallisuudesta. Leino luetaan Suomen merkittävimpiin kirjailijoihin. Sekä hänen lyriikkansa että mahtavat aaterunonsa ovat vuosikymmenestä toiseen pysyneet laajojen lukijapiirien suosiossa. Eino Leino kuului sanomalehti Päivälehden ympärille muodostuneeseen radikaaliliberalistiseen Nuoren Suomen kulttuuripiiriin. Kulttuuripoliittisiin väittelyihin hän osallistui aktiivisesti paitsi Päivälehden ja sen seuraajan Helsingin Sanomien palstoilla myös veljensä Kasimir Leinon kanssa julkaisemassaan Nykyajassa, viikkolehti Päivässä sekä L. Onervan kanssa toimittamassaan Sunnuntaissa. Eino Leino liittyy Klfvskjöldin sukuu kolmannen vaimonsa Hanna Laineen kautta. Bertel Evert Strömmer, arkkitehti, Tampereen kaupunginarkkitehti s. 1890. Strömmer toimi vuosina 1918 1953 Tampereen kaupunginarkkitehtina hoidettuaan sitä ennen kolme vuotta apulaiskaupunginarkkitehdin virkaa. Strömmer suunnitteli yksityisiä ja julkisia rakennuksia pitkälle toista sataa, joista suurimman osan Tampereelle. Tunnettuja Strömmerin töitä Tampereella ovat muun muassa Hotelli Tammer ja linja-autoasema, muualla Suomessa esimerkiksi Kemin kaupungintalo. Strömmer suunnitteli myös oppikouluaikaisen luokkatoverinsa kirjailija F. E. Sillanpään Saavutus-huvilan Hämeenkyrössä. Valokuvausta harrastaneelta Strömmeriltä jäi noin 10 000 valokuvanegatiivia, jotka hänen perikuntansa sittemmin lahjoitti kotiseutuyhdistys Tampere-Seuralle. Kuvia ja Strömmerin talvisodan aikaista päiväkirjaa käyttäen on koottu Tampereen sota- ja jälleenrakennusaikaa käsittelevä teos Tampereen sota ja rauha. Viktor Julius von Wright, kunnallisneuvos, s. 5.8.1856 Kuopio, k. 1934. Viktor Julius von Wrightia pidetään Wrightiläisen työväenliikkeen isänä. Hän toimi 1883 perustamansa 44
Helsingin työväenyhdistyksen puheenjohtajana vuoteen 1896 saakka. Vuotta aikaisemmin se oli radikalisoitunut äänioikeuden laajentamiseen liittyvän kysymyksen ympärillä ja samalla perustanut Työmies-sanomalehden. Hänen toimintansa vuoksi Suomen työväenliikkeen alkuvaihetta nimitetään wrightiläiseksi työväenliikkeeksi. von Wright toimitti vuosina 1886 1889 muun muassa Uuden Suomettaren liitteenä ilmestynyttä Arbetaren Työmies -lehteä. Ammattiliittojen syntyminen vei suosiota wrightiläisiltä työväenyhdistyksiltä. Viktor von Wright oli aatelissäädyn edustaja säätyvaltiopäivillä vuosina 1882 1904. 45
6 TALOJA JA KARTANOITA 6.1 Ainola Valmistuttuaan vuonna 1904 Ainola palveli Jean ja Aino Sibeliuksen os. Järnefelt kotina aina heidän elämänsä loppuun saakka, Jean Sibeliuksen osalta vuoteen 1957 ja Aino Sibeliuksen osalta vuoteen 1969. Ainola sijaitsee Järvenpäässä Tuusulanjärven maisemassa. Tuusulanjärven taiteilijayhteisön taiteilijakodeista Ainolan lisäksi ovat nykyisin yleisölle avoinna myös mm. Juhani Ahon Ahola, Pekka Halosen Halosenniemi sekä J.H. Erkon Erkkola. Eero Järnefeltin perheen koti, Suviranta, on edelleen yksityiskoti. Vierailu alkuperäisessä asussaan säilytetyssä Ainolassa on ainutlaatuinen aikamatka viime vuosisadan kotikulttuuriin, kävijän musiikillisesta kiinnostuksesta riippumatta. Yksittäiset kävijät ja ryhmät voivat tutustua Ainolaan asiantuntevien ja kielitaitoisten oppaiden johdatuksella. Ympäröivä luonto, Aino Sibeliuksen suunnittelema laaja koriste- ja hyötypuutarha sekä Sibeliusten aikaiset ulkorakennukset muodostavat tunnelmallisen kotiympäristön, joka luo rauhoittavan taustan myös Jean ja Aino Sibeliuksen haudalle puutarhan eteläosassa. Varmistaakseen Ainolan säilymisen alkuperäisessä asussaan jälkipolville Sibeliusten tyttäret myivät Ainolan Suomen valtiolle 1972 ja se avattiin museona 1974. Ainola on nykyisin yksi Museoviraston alaisista erikoismuseoista, ja sen museotoiminnasta vastaa Ainolasäätiö. 46
6.2 Bodomin kartano Bodomin kartano sijaitsee Espoon Bodonmjärven itärannalla ja se toimii nykyisin Master Golf seuran klubirakennuksena. Rakennuksen rakennutti Rothoviuksen sukuun kuulva kenraalimajuri Karl Johan Jägerskiöld (s. Bodomin ratsutila muodostui noin 1540 kolmen tilan Bodom, Kneppens ja Jork yhdistyessä avioliittojen ja perintöjen kautta. Myöhemmin siihen liitettiin vielä alueen neljäs tila Smeds. Ensimmäisenä Bodomin tilanomistajana voidaan pitää Olof Joanssonia, joista on kirjoissa omistajamerkintä jo 1492. Alkuajoista lähtien Bodomin omistaja myös vaihtui usein. Perimätiedon mukaan Bodomin kartano on saanut nimensä ranta-aittojen mukaan. Järven rantamaita kuljettiin Espoon kirkolle ja jouduttiin kulkemaan rannassa olevien aittojen (ruots. Bodar) vieritse (om). Itse päärakennuksen eli nykyisen klubitalon rakennutti kenraalimajuri Karl Johan Jägersköld 1790-luvulla. 1797 valmistunut kartano on tyyliltään myöhäiskustavilainen ja sen alkuperäisilme on osin säilynyt tähän päivään. 1805 laaditun palovakuutuskertomuksen mukaan kartano on 43 kyynärää pitkä, 23 kyynärää leveä ja seinät ovat 7 kyynärää korkeita. Rakennus on noin kaksi kyynärää korkealla kivijalalla. Mansardikatto on katettu laudoilla, vaikka perimätieto 47
kertookin, että aikoinaan se oli ainakin osittain tuohtua. Rakennuksessa oli suuri sali, seitsemän kamaria, keittiö, kaksi eteistä ja ruokakomeroita. Ehkä tärkein ja huomattavin muisto Jägersköldien ajalta on edelleen paikaltaan löytyvä vellikello, joka on valmistettu Tukholmassa 1794 ja roikkuu vanhan tallin, nykyisen bägivaraston, harjalla ja soi edelleen moitteettomasti. Vuonna 1837 kartano myytiin senaattori, todellinen valtioneuvos Bror Ulrik af Björkstenille. 1800-luvulla Bodomin historia voidaan tulkita vain yleisistä kertomuksista sen ajan säätyläisistä ja kartanoista. Jägersköldien ja af Björkstenien vaiheista on olemassa varsin vähän tietoa ja seuraava Bodomin kartanon historiasta kertova merkintä ilmoittaakin myynnistä Nikolai Johann Heimbürgerille 1881. 1885 vanhaa kartanoa alettiin ensimmäisen kerran toden teolla uusia. Esimerkiksi vanha valkoinen rappaus korvattiin puisella vaakavuorauksella. Perusteellisemmin ulkonäköön on vaikuttanut arkkitehti Alexis Stierncreutzin suunnittelema peruskorjaus (1929-1930), jolloin ylin mansardikerros sisustettiin kokonaan asuinkäyttöön. 1900-luvun alussa kartanolla oli kuusi torppaa ja pinta-alaa noin 600 hehtaaria, joista peltoa oli noin 185 hehtaaria. Isoimmillaan tila on omistanut maata ja metsää yli 1000 hehtaaria ympäri Bodom-järven rantoja. Kartanon talli on rakennettu 1925 noin 25 hevoselle, navetta ja sen aikainen työväen asunto on kumpikin purettu. Reilut 20 vuotta sitten purettiin myös kasvihuone, jossa Nikolaus Heimbürger kasvatti orkideoita. Bodomin kartanonväen toinen asuinrakennus oli alun perin länsirinteellä noin 50 metriä vanhasta rakennuksesta. Sen oli rakennuttanut Hans Nikolai Ludvig Heimbürger vuonna 1908/09 asunnokseen, jättäen vanhan kartanon isälleen Nikolaille. Rakennus paloi vuonna 1928 ja sen mukana myös Heimbürgerin suvun historiaa, kuten vanhat maalatut muotokuvat ja kaikki suvun asiakirjat. Pian sen jälkeen vanhasta, jo melkein autioituneesta, kartanosta tuli kokovuotinen pää- ja asuinrakennus. Alun perin Bodom on ollut tyypillinen karjatila lehmineen, lampaineen ja hevosineen, mutta 1900-luvun puolivälissä ei karjanpito enää kannattanut ja Bodom siirtyi pelkästään viljan kuten ruis, vehnä ja mallasohra tuottamiseen. Bodomissa harjoitettiin myös laajaa kauppapuutarhatoimintaa (nykyiset Master-kentän väylät 1-7), jossa tuotettiin mm. kaalia, papuja, mansikoita, vadelmia ja herneitä. Kartanon lisäksi on tärkeää mainita myös puutarha ja etenkin vanha terassi, joka on todennäköisesti rakennettu 1900-luvun alussa arkkitehti Bengt Schalinin suunnitelman pohjalta. Tarkoitus oli alun perin muuttaa piha geometriseksi muotopuutarhaksi, mutta suunnitelma jäi suurelta osin toteuttamatta. Niin sanottu kukkiva terassi toteutettiin yksinkertaistettuna ja takapihan puolelle sijoitettiin krokettikenttä ja hedelmäpuutarha. Terassilta johti myös hiekkakuja järven rantaan. Kartanon pihalta löytyy vanhojen tammien lisäksi jalavia, pyökkejä ja vaahteroita. Lisäksi kartanoon johtaa vanha koivukuja, jonka toisessa päässä on tienviittana kivipylväs, johon on kaiverrettu Bodomin ohella myös seudun muiden kartanoiden nimet. Nikolai Heimbürger, joka oli muuttanut Pietarista Tartoon Liivinmaalle, kävi Suomessa 1880 tapaamassa äitiään, joka Suomen kansalaisena oli muuttanut Helsinkiin ja ostanut kesäpaikakseen Bodomin vierestä Högnäsin tilan. Nikolai ihastui Suomeen ja pyysi äitiään 48
ottamaan selvää olisiko hänelle sopivia kartanoita kaupan. Myytävänä oli Kilon, Pikkalan ja Bodomin kartanot, joista Nikolain valinta osui luonnollisesti Bodomiin. Venäjän vallankumouksen aikana Bodomiin tuli suuri osa Heimbürgereiden suvusta ja parhaimmillaan siellä asui noin 6-7 perhettä. Suku joutui lähtemään Venäjältä vaikeissa olosuhteissa ja Gunnar Heimbürger kertookin esi-isiensä mm. leikanneen taulut kovassa kiireessä raameista mukaansa ja jättäneen muun taaksensa. Bodomin tilan ja kartanon omistajia: Olof Joansson 1492-1540, Henrik Pedersson 1540-1544, Mickel Hindersson 1545-1579, Erik Mickelsson 1580-1586, Påvel Mickelsson 1589-1601, Simon Kepp, ratsumies 1605-1609, Knut Eriksson, ratsumies 1611-1629, hänen leskensä Gertrud 1629-1634, Klas Knutsson, ratsumies 1635-1649, Isak Olofsson, nimismies 1650-1654, hänen leskensä Lisbetha Sigridsdotter 1654-1655, Johan Eriksson Orre, nimismies 1663Andreas Hellenius, rykmentinkirjuri 1664-1669, hänen leskensä Kristina Karlsdotter Greek 1669-1670, Daniel von Schlegel, majuri 1671-1673, Daniel Thorsberg, rahastonhoitaja 1674-1682, hänen vävynsä Sven Brenner, kirkkoherra 1683-1704, hänen perillisensä 1704-1707, hänen kälynsä mies Abraham Collinus, kirkkoherra 1708-1736, Anders Ersberg, kersantti 1737-1738, Anders Söderstedt, manttaalikomissaari 1738-1744, hänen leskensä 1744-1747, Henrik Rodin, nimismies 1748-1776, Frederik Söderstedt, kersantti 1762-1789, hänen leskensä Charlotta 1789-1792, Karl Johan Jägersköld, kenraalimajuri 1794-1814, hänen leskensä Katarina Elisabet 1814-1832, hänen tyttärensä, majurin rouva Sofia Maria Wahlberg 1832-1837, Bror Ulrik af Björksten, senaattori, todellinen valtioneuvos 1837-1856, Frans Henrik af Björksten, hovioikeuden ylimääräinen notaari 1856-1861, Karl Ulrik af Björksten, kapteeni 1861-1873, Axel Gabriel af Björksten, esittelijäsihteeri 1873-1881, Nikolai Johann (Colia) Heimbürger, tilanomistaja 1881-1911, Hans Nikolai Ludvig Heimbürger, kunnallisneuvos, agronomi 1911-1939, Hans Åke Heimbürger, agronomi 1939-1986, Hans Ernst Gunnar Heimbürger, maanviljelijä 1986-2000, Master Golf Course Oy, golfyhtiö, 2000-. 6.3 Halolan kartano Halolan historian pisin yhtenäinen sukuomistus alkoi, kun Karl Johan Tawast sai 1759 itselleen ensin vuokraoikeuden koko Halolaan ja vähän myöhemmin täyden omistusoikeuden. Tawastien suku omisti Halolan lähes 130 vuoden ajan, ja vaikutti merkittävästi myös Maaningan seurakunnan ja kunnan kehitykseen mm. lahjoittamalla maata kirkon ja hautausmaan paikaksi. Kartanon omisti välillä myös majuri Magnus Fredrik Tawast s. 1728, joka meni naimisiin Rothoviuksen sukuun kuuluvan Maria Elisabet Molanderin kanssa. Karl Johanin poika Karl Fredrik Tawast rakennutti nykyisen päärakennuksen 1814 1820. Ulkomailla käydessään hän toi myös tullessaan moderneja maatalouskoneita, mutta työmiehet eivät uskaltaneet, osanneet tai halunneet käyttää niitä. Karl Fredrikin jälkeen tilaa hallinnoi hänen vävynsä Gustaf Mauritz Schmidt, jonka aikana pihapiiriin istutettiin kaunis puisto. Osa puustosta on edelleen jäljellä. Gustaf Mauritzin poika Hugo rakensi 1884 tilalle suuren tiilinavetan. Vanha osa on edelleen tunnistettavissa, vaikka navettaa onkin muutettu ja laajennettu useita kertoja. Kerrotaan, että menestyvä liikemies Hugo Schmidt näki matkoillaan 1876 Englannissa uuden tekniikan ihmeen, puhelimen, ja toi laitteet 49
mukanaan Suomeen. Puhelin Pihtisalmen ja Halolan välillä toimi reilun vuoden, kunnes meni rikki. Valitettavasti tätä tietoa Suomen ensimmäisestä puhelimesta ei ole virallisesti vahvistettu. Hugo Schmidt joutui luopumaan Halolasta 1885 talousvaikeuksien vuoksi, jonka jälkeen omistajat vaihtelivat nopeaan tahtiin. Yksi lyhytaikaisista omistajista oli kirjailija Minna Canthin poika Jussi, joka luovutti tilasta laajoja alueita torppareille. Vuosina 1895 1900 Halola toimi myös Pohjois-Savon kansanopiston ensimmäisenä sijoituspaikkana. Halolan kartano Maaningassa toimii nykyisin kasvinviljelykoeasemana. Vuonna 1925 Kuopion maanviljelysseura hankki Halolan itselleen karjanhoitokoulun sijoituspaikaksi. Kaupantekohetkellä tilan pinta-ala oli 377 hehtaaria, josta 106 ha oli peltoa ja 261 ha metsää. Seura teki tilalla lukuisia muutoksia uutta käyttötarkoitusta varten. Päärakennusta korotettiin reilulla metrillä ja yläkertaan rakennettiin asuinhuoneita oppilaille. Navetassa tapahtuneen tulipalon seurauksena se jouduttiin rakentamaan uudelleen, jolloin sitä samalla laajennettiin ja modernisoitiin. Lauri Johannes Maukonen valittiin koulun johtajaksi, ja hän hoiti tehtävää kuolemaansa 1955 saakka. Vain viiden vuoden kuluttua omistajanvaihdoksesta vuonna 1930 Halola myytiin jälleen, tällä kertaa Maatalouden koetoiminnan keskusvaliokunnalle. Näin Halola siirtyi valtion omistukseen, ja sinne perustettiin kasvinviljelykoeasema. Karjanhoitokoulu toimi Halolassa koeaseman rinnalla vuoteen 1977 saakka. Laajentuneen toiminnan myötä pihapiiriin rakennettiin useita uusia rakennuksia mm. henkilökunnan ja oppilaiden asunnoiksi. Suomen ensimmäinen varta vasten koenavetaksi rakennettu 96-paikkainen parsinavetta rakennettiin vanhan navetan jatkoksi vuonna 1980. 50
6.4 Haminanlahden kartano Kuopiossa Haminanlahden kartanon omisti Magnus Fredrik Tawastin, kunnes kapteeni Jonas Mauritz von Wright osti sen. Vuosina 1759 1910 kartanon on omistanut von Wright - aatelissuku, joka muistettaneen parhaiten kolmesta taidemaalariveljeksestä. Hänen pojanpoikiinsa kuuluneet taiteilijaveljekset Magnus, Wilhelm ja Ferdinand von Wright viettivät lapsuutensa Haminalahdessa. Nykyisin von Wrightien omistuksessa on enää alueella oleva Pirttisaari, jossa sijaitsee Viktor Julius von Wrightin vuonna 1910 rakennuttama huvila. Haminanlahden kartano. Itse kartanon hirsirunkoinen päärakennus rakennettiin von Wrightien aikana vuosina 1848 1850, ja se edustaa Suomen kartanorakennusten joukossa kaikkein puhtainta suomalaista empiretyyliä. Se on suunniteltu taidemaalari, ornitologi ja konservaattori Magnus von Wrightin (1805 1868) ja hänen hyvän ystävänsä arkkitehti Carl Ludvig Engelin (1778 1840) yhteistyönä. Engelin osuus suunnittelussa näkyy konkreettisten tyylillisten ja rakenteellisten ominaisuuksien lisäksi myös siinä, kuinka rakennus on sijoitettu maisemaan. Se on asetettu loivasti joka suuntaan kaartuvan pelloista ja kartanon puutarhasta koostuvan mäen harjanteelle. Kartanon fasadi on pelloille päin. Rakennuksen taka- ja alapuolella avautuu taas näkymä Haminalahden avaralle ulapalle ja jylhälle Haminavuoren mäelle. Tällöin saadaan aikaan sama illusorinen vaikutelma, kuin Engelin suunnittelemassa Helsingin tuomiokirkossa (joka on sijoitettu keinotekoiselle mäelle avaran Senaatintorin yläpuolelle); rakennuksen volyymi ja koko näyttävät suuremmalta, kuin mitä se todellisuudessa on. Näin rakennuksella saadaan aikaan mahtipontinen ja ylevä vaikutelma, mihin myös kartanon kutsumanimi Haminalahden Hovi osaltaan perustuu. 51
Kartanon ostivat von Wrighteiltä kauppaneuvos Heikki Peura ja hänen vaimonsa Aina Peura, joiden tyttären Liisa Peuran avioiduttua jääkärieverstiluutnantti Aksel Woldemar Falkenbergin kanssa kartano siirtyi tämän suvulle. Nykyisin tila on jääkärieverstiluutnantti Falkenbergin pojan Eero Falkenbergin perillisten omistuksessa. Kartanoalue lähiympäristöineen on luokiteltu valtakunnallisesti merkittäväksi rakennetuksi ympäristöksi. Haminalahden Hovin kartanorakennus on suojeltu rakennuskaavassaan osayleiskaavassa ja yleisakaavassa. 6.5 Lahdentaan kartano Lahdentaan Erik Boije haavoittui vakavasti 30-vuotisessa sodassa ja sai surmansa taistelussa Puolassa vuonna 1656. Hänen jälkeläisensä rakensivat Lahdentaan kartanoon uusia rakennuksia, ja vuonna 1684 tilalla oli peräti kaksi suurta asuinrakennusta. Samana vuonna kartanon rälssioikeus peruutettiin ja siitä tehtiin kaksinkertainen ratsutila, Mäkelä ja Kartano. Myös Mäenpää kuului Boijeille. Lahdentaan kartano. Kartanon varsinainen kukoistusaika oli ison vihan jälkeen 1700-luvulla. Boijet olivat paikkakunnan mahtavin vaikuttajasuku tuona aikana; he olivat talousmiehiä ja kokeilivat mielellään uusia viljelystapoja tiluksillaan. Lahdentaakse rakennettiin 1700-luvun lopulla uusi, nykyisen pohjana oleva päärakennus ja sen ympärille perustettiin englantilaistyylinen puisto. Hyöty- ja koristepuutarhat saivat paikkakunnan kartanot kilpailemaan keskenään. Boijen perilliset myivät Lahdentaan kartanon vuonna 1831 vuorimestari Gustaf Idestamille. Idestamit harjoittivat tilalla karjataloutta. Perhe toimi paikkakunnalla kirkon asioissa ja koulun perustamishankkeissa. Idestamien poika vuori-insinööri Knut Fredrik Idestam perusti 1860-luvulla Suomen ensimmäisen puuhiomon sekä Nokia Osakeyhtiön, joka nousi suomalaisen puumassa- ja paperiteollisuuden vientiyritykseksi. 52
Idestamien tytär avioitui Suomen pankin johtajan ja senaattori Albert Nykoppin kanssa. He omistivat yhdessä Lahdentaan kartanon. Vuonna 1885 kartano siirtyi vapaaherra Edvard Robert Standertskiöldin omistukseen. Hän oli Aulangon perustajan Hugo Standertskiöldin veli. Edvard Standertskiöld perusti Suontaan kartanon. Hän osti kaikki kylän perintötalot; Hollon, Eskolan ja Klemolan 1890-luvulla. Niiden lampuodit muutettiin torppareiksi, mikä luonnollisesti aiheutti katkeruutta. Hollon talosta tehtiin kartanon päärakennus, ja muut rakennukset siirrettiin muualle. Vuonna 1915 Lahdentaan ja Suontaan kartanoiden yhteiselämä loppui Standertskiöldin myytyä Lahdentaan kartanon Hugo Hallamaalle entisen isännän muutettua Suontaakse. Hugo Hallaman tytär Rakkel Hallamaa meni naimisiin Rothoviuksen sukuun kuuluvan Arvo Jalaksen e. Blomstedt s. 1885 kanssa. Hän oli koulutukseltaan agronomi (Mustiala). Hän oli myös karjatalouskonsulentti Keski- ja Itä-Suomen piireissä 1909-28 sekä Tarvaalan koulutilan johtaja ja opettaja, Ojoisten virkatalon vuokraaja 1917-22 ja Lahdentaan kartanon hoitaja ja omistaja. 6.6 Lahisten kartano Sääksmäellä Sääksmäellä sijaitseva Lahisten kartano on Hämeen vanhimpia rälssitiloja ja mainitaan asumakartanona jo 1400-luvun alkupuoliskolla. Kartano kuului vuoteen 1600 asti eri sukulaisuussuhteiden perusteella Tavast, Bietz, Tott ja Bielke suvuille. 1400- ja 1500- luvulla Lahisiin kuului mm mylly Valkeakoskella sekä laajat erämaat Keski-Suomessa ja Savossa. Vuonna 1519 mainitaan Lahisissa joukko valtionhoitajan Sten Sturen puolisolta perittyjä, Tukholman linnasta tuotuja esineitä, kuten vaakunalla koristetut penkkityyny ja patja sekä samettinen päänalunen, jossa oli neljä kultanappia. Kartanon rakennukset sijaitsevat luonnonkauniin Vanajaveden rannalla laajan viljelysaukean laidalla. Nykyinen päärakennus on vuodelta 1901. Tilan vanhimpiin säilyneisiin rakennuksiin kuuluvat vanha kivinavetta, jonka perusta kerrotaan olevan keskiajalta, sekä 1700-luvun alulta olevat siipirakennus ja viljamakasiini. Mikael Agricola kävi Lahisissa 1549 suorittamassa perunkirjoituksen Anna Tottin jälkeen. Lahinen siirtyi perintönä ensin Annan tyttärelle ja sitten tämän pojalle, valtioneuvos Hogenskild Bielkelle. Kun Hogenskild Bielke vangittiin 1600 ja mestattiin 1605, koko hänen omaisuutensa takavarikoitiin. Suvun laaja arkisto, mukaan lukien myös Lahisten tilit, joutui samalla valtion haltuun Tukholman linnaan. Nämä Lahisten tilit ovat kuninkaankartanoita lukuunottamatta miltei ainoita Suomesta tältä ajalta jotka ovat säilyneet jälkimaailmalle. Näin ollen tiedetään suhteellisen paljon tämän ajankauden elämästä Lahisissa. 53
Lahisten kartano Sääksmäellä. Vuonna 1600 Lahinen siirtyi uutena läänityksenä ranskalaiselle upseerille Samson de la Mottelle. Vuodesta 1729 lähtien kartano on ollut saman suvun omistuksessa. Hovisihteeri, kruununvouti Johan Schrey osti silloin Lahisen de la Motte suvulta. Johan Schreyn ja hänen vaimonsa Eva Katarina von Birckholtzin jälkeläiset omistavat tänään tilan yhdeksännessä ja kymmenennessä polvessa. Johan Shreyn jälkeen omistaja oli hänen poikansa Johan Schrey (1775-1821) ja hänen perillisensä (-1840), jonka jälkeen omistajaksi tui hänen tyttärensä vävy Malte Knut Fredinand Tudeer (1840-1860) ja tämän perilliset (- 1882). Heidän jälkeensä omistajaksi tuli Rothoviuksen sukuun kuuluva vävy eversti Johan Emil von Konov (1882-1895) ja hänen poikansa agronomi Adolf von Konov (1895-1930) ja heidän jälkeläisensä (1930-1934). Seuraava omistaja oli Adolfin poika, majuri Jarl von Konov ja hänen vaimonsa Solveig o.s. Tegengren (1934- ). Vuonna 1960 tilan pinta-ala oli 708 ha, josta 114 ha oli peltoa. 6.7 Lavolan kartano Lavolan kartano Suomenvedenpohjassa Viipurin maalaiskunnassa toimi Aron Klöfverskiöldin kotina, kun hän toimi Viipurin linnanpäällikkönä. Kartano joutui Thessleffsuvun haltuun, kunnes se jäi Talvisodassa Venäjän puolelle ja tuhoutui. 54
Lavolan kartano tuhoutui talvisodan aikana. Ainoa kuva löytyy museoviason sivulta viipurilaisesta joulukortista. 6.8 Vuorentaan kartano Vuorentaan kartano sijaitsee Halikonlahden pohjukassa Viurilan ja Joensuun kartanoiden vieressä. Päärakennuksen harmaakivinen osa on todennäköisesti peräisin 1500-luvulta mutta nykyinen asu on syntynyt 1850-luvulla, jolloin on rakennettu tiilinen lisäosa torneineen ja keskiaikaisvaikutteisine yksityiskohtineen. Päärakennus on restauroitu ja kiinteä sisustus on konservoitu 1990-luvun puolivälissä. Muu rakennuskanta, johon kuuluu kaksi asuinrakennusta, riihi- ja latorakennus ja navetta, on pääosin 1800-luvulta. Alun perin Vuorentaka on kuulunut Joensuun ja Wiurilan kartanoiden yhteyteen. Hornsuku omisti kartanon 1700-luvulle asti, jolloin se myytiin käyttämättömänä. Kivirakennus raunioitui ja vuonna 1802 se muutettiin viljamakasiiniksi ja oli siinä käytössä yli 50 vuotta. Armfelt-suku osti kartanon ja entisöi päärakennuksen 1800-luvun puolivälissä. Jacob Suomalaisen suvulle Vuorentaka tuli Wiurilan kartanon omistajan kreivi Carl- Gustaf Armfeltin kautta. Hänen poikansa Carl Gustaf Armfelt (s. 1897 Wiurila) toimi kartanon isäntänä 1900-luvun alussa. Kartanon nykyisen isäntäparin muodostavat Kalle ja Riitta Armfelt. 55
Vuorentaan kartano Halikossa. 56
6.9 Tiainen eli Tuomarniemi Tiainen eli Moksun perustaja Juho Tiainen perusti myös Tiainen eli Tuomarniemen uudistalon vuonna 1567 ja toimi sen isäntänä vuoteen 1570 asti, jolloin muutti Moksun taloon. Talon isäntinä toimivat seuraavat henkilöt: 1) Juho Tiainen 1567 1570 2) Tapani Tiainen 1571 1583 3) ed. poika Pekka Tapaninpoika Tiainen 1584 1605 4) ed. poika Antti Pekanpoika Tiainen 1606 1630 5) ed. poika Erkki Antinpoika Tiainen 1631 1668 1. pso Sesilia 2. Pirkko 6) ed. poika Olavi Erkinpoika 1669 1696 k. 1676 pso Marketta 7) ed. poika Lauri Olavinpoika 1698 1728 lm 1705 1739 1. pso Liisa 2. pso Kaisa 8) ed. veli Juho Olavinpoika 1729 1739 (k. 1760) pso Maria Martintytär Ikkalassa 9) Juho Juhonpoika Moksu 1740 1763 lm 1744 45 (s. 1710 k. 1780) pso Elisabet Simontytär Cannelin (s. 1705 k. 1789) 10) ed. poika Erkki Juhonpoika Kyntölä 1764 1775 (s. 1741 k. 1797) pso Sofia Matintytär Kolunsarka (s. 1744 k. 1808) 11) tuomari Jakob Herman Gadd (s. 1743 k. 1811) isäntänä 1788 1809 Tuomarniemessä on toiminut vuodesta 1903 lähtien metsänvartijakoulu. 57
Tuomariniemen isäntä Juho Juhonpoika Moksu meni naimisiin Jacob Suomalaisen sukuun kuuluvan Elisabet Simontytär Cannelin s. 1705) kanssa. Talon per heidän poikansa Erkki Juhonpoika (s.1741), joka perusti Kyntölän talon. Vuonna 1787 Tuomarniemestä tuli kruunun virkatalo ja käräjätalo. Sen isännäksi tuli tuomari Jakob Herman Gadd, joka oli Pohjanmaan itäisen tuomiokunnan tuomari. Tuomarniemi oli venäläisen sotaväen majoitustilana Suomen sodan aikana kesällä 1808. 6.10 Nyyssölä Nyyssölä eli Nyyssönen Ähtärinjärven länsipuolella oli Kangasalan Toikkolan entistä erämaata. Vuosina 1567-1605 se kuului Kangasalan Liuksialan kartanon takamaihin. Liuksialan kartanon omistaja oli tuohon aikaan Ruotsin entinen kuningatar Kaarina Maununtytär, joka oli Kuningas Erik XIV vihitty puoliso. Kaarina saanut Liuksialan lahjoituksena kuninkaalta ja asui kartanossa vuodesta 1577 alkaen aina kuolemaansa saakka. Hänen jälkeensä kartano siirtyi hänen tyttärensä Sigfrid Vaasan ja hänen miehensä Henrik Claesson Tottin omistukseen. Heidän ja heidän poikansa sotamarsalkka Åke Tottin aikana Liuksialan kartanon takamaihin kuului mm. Nyyssölä Ähtärissä ja Leppälä eli Hokkala Pylkönmäellä. Nyyssölän talo Ähtärissä on rakennettu 1700-luvulla. Rakentaja on ollut todennäköisesti Erkki Juhonpoka Nyyssönen (Kuvan omistaa Timo Nyyssölä). 58
TAULU 1 I Erik XIV Vaasa, Ruotsin kuningas, s. 13.12.1533 Ruotsi, Tukholman linna, k. 26.2.1577 Ruotsi, Örbyhusin linna. 1. puoliso: Karin Jacobsdotter,. 1. Margareta Vaasa, s. 1558. 2. puoliso: Kaarina Maununtytär, Ruotsin kuningatar, Liuksialan kartanon emäntä, s. 6.11.1550 Ruotsi. Vanhemmat: Ingrid ja Måns Helsing. 2. Sigfrid Vaasa, s. 16.10.1566 Ruotsi, Svartsjön linna. Tauluun 2. 3. Gustaf Vaasa, Ruotsin prinssi, s. 28.2.1568 Ruotsi, Nyköpingin linna. 4. Henrik Vaasa, s. 24.1.1570 Ruotsi, k. 7.7.1570. 5. Arnold Vaasa, s. 1.11.1572 Ruotsi, Gripsholmen linna, k. 1572 TAULU 2 (taulusta 1) II Sigfrid Eriksdotter Vaasa, Ruotsin prinsessa, s. 16.10.1566 Ruotsi, Svartsjön linna, k. 24.4.1633 Kangasala, Liuksiala. Sigfried peri äidiltään Kaarina Maununtyttäreltä Liuksialan kartanon. Puoliso: Henrik Claesson Tott, s. 1552, k. 1603 Puola. Henrik Claesson peri äidiltään Kerstin Hornilta, joka oli Jakob Hästeskon ensimmäinen vaimo, Sjunbyn kartanon ja sen mukana Pääjärven lampuotitalot. Vanhemmat: Claes Åkesson Tott ja Kerstin Henriksdotter Horn af Kanckas, Tott. 1. Anna Tott, s. 1595, k. 1600. 2. Åke Tott, valtaneuvos, sotamarsalkka, s. 6.1598 Lohja, k. 15.7.1640 Eura. Sai perintönä Sjundbyn, Kirkniemen ja Liuksialan kartanot ja niiden lampuotitalot 3. Emerentia Tott, s. 1600, k. 1632 Taivassalo. 4. Claus Tott, s. 1600, k. 1600. 5. Erik Tott, s. 1602, k. 28.11.1621 Latvia. 6. Maria Tott,. 7. Johan Tott,. 8. Kerstin Tott Nyyssölän talon isäntinä ovat olleet seuraavat: 1) Reko Vihavainen 1567 1605 talosta erotettiin v. 1586 Savola 2) Lauri Nyyssönen 1621 1634 3) ed. poika Antti Nyyssönen 1635-34 pso Kerttu (Liisa) Paavontytär 4) ed. poika Lauri Antinpoika Nyyssönen 1651-79 pso Pirkko Yrjöntytär 5) ed. poika Tuomas Laurinpoika Nyyssönen 1680-98 pso Liisa Paavontytär 6) ed. poika Simo Tuomaanpoika 1699-1702, sotamieheksi 1704, talo autiona pso Maria Erkintytär. talo maakirjassa Heikki Tarsaisen eli Nyysäisen nimellä 7) Juho Nyyssölä 1725-26, pso Liisa 8) Heikki Nyyssölä 1727-40 pso Maria 9) ed. poika Juho Heikinpoika Nyyssölä 1741-70 (s. 1715 k. 1770) pso Sofia Ristontytär Nyyssönen (s. 1717) 10) ed. poika Erkki Juhonpoika 1771 1809 (s. 1745 k. 1828) pso Anna Juhontytär Tiainen. Anna Tiainen oli Juho Juhonpoika Moksun (s. 1710) ja Isak Rothoviuksen jälkeläisiin kuuluvan Elisabet Simontytär Cannelinin (s. 1705) tytär. Erkin ja Anna poika, Johannes Erkinpoika Nyyssölä (s. 1794), toimi Nyyssölän isäntänä vuoteen 1857 asti, jolloin hänen tyttärensä Karoliina Nyyssölästä ja hänen miehestään, Antti Antinpoika Mytkäniemestä, tuli talon isäntäpari. He myivät talon vuonna 1868 maakauppias Akusti Sakarinpoika Stenlundille (s. 29.11.1837 Keuruu), joka alkoi käyttää sukuniemenään nimeä Nyyssölä. 59
Talon säilynyt tässä Nyyssölän sukuhaarassa, jota edustaa sen nykyinen isäntä Timo Nyyssölä. Talo toimii nykyisin maatilamatkailutilana, josta voi vuokrata huoneita tai koko talon suurempia juhlia varten. Sjundbyn kartano Siuntiossa on Suomen vanhin asuinrakennuksena toimiva aateliskartano. Kartanon rakennustyöt aloitti 1560-luvulla Jaakko Henrikinpoika Hästesko ja se valmistui Claes Åkenpoika Tottin aikana. 6.11 Leppälä eli Hokkala Pylkönmäellä Leppälän eli Hokkalan talo Pylkönmäellä oli muodostunut Antti Mulikan vuonna 1564 perustamasta Riekko eli Mietalan talosta vuonna 1610. Molemmat talot olivat tuolloin Siuntiossa olevan Sjundbyn kartanon alustiloja ja samalla rälssiluonteisia tiloja. Siuntion kartanon isäntä oli Jaakko Henrikinpoika Hästesko. Kartano valmistui Claes Åkesson Tottin aikana. Claesin poika Henrik Claesson Tott meni puolestaan naimisiin Ruotsin kuningas Erik XIV Vasan tyttären Sigrid Eriksdotter Vasan (ks. 5.26) kanssa, joten myös Pylkönmäen seutu oli jonkin aikaa ylhäisaateliston omistuksessa. Talot siirtyivät kuitenkin talonpoikaisomistukseen isojaon aikoihin. Juho Wik (pso Leena Tjeder) osti joulukuussa 1834 Pylkönmäeltä suuren Leppälän talon, jota alettiin kutsua hänen poikansa, Heikki Wik, Hokkasen aikana Hokkalaksi. Leppälän eli Hokkalan isäntiä: 1) Juho Wik (s. 1787) pso Leena Tuomaantytär Tjeder (s. 1792) isäntänä 1836-2) ed. poika Heikki Juhonpoika Wik, Hokkanen (s. 1813) pso Anna Kaisa Ulvotuinen 3) ed. poika Santeri Wik, Hokkanen (s. 1837) pso 1. Sofia Möttönen 2. Anna Leena Heikintytär 60
4) ed. vävy Kustaa Hangonmäki, Hokkala (s. 1857) pso ed. tytär Eveliina Wik, Hokkanen 5) ed. poika Niilo Hokkala (s. 1894) pso 1. Josefiina Koskinen 2. Elsa Manninen isäntänä 1920-26 6) Toivo Huuha (s. 1912) pso Anni Anneli Kuivikko isäntänä 1927 Leppälän eli Hokkalan tilan päärakennuksen Pääjärvellä rakensi Heikki Juhonpoika Wik- Hokkanen vuonna 1864. Talo on tehty lähes samojen piirustusten mukaan kuin Ähtärissä oleva Nyyssölä talo. (Kuvan omistaa Asko Vuorinen, 2007). Isak Rothoviuksen sukuun kuuluva Kustaa Hokkala e. Hangonmäki (s. 1857) meni naimisiin Hokkalan talon tyttären Eveliina Wik-Hokkasen (s. 1860) kanssa ja lunasti 2/27 manttaalin talon itselleen. Kustaa osti vuonna 1893 Hokkalan vanhemman päätalon 2/27 manttaalia 8500 markan kauppahinnalla. Hokkalan talon kooksi tuli 4/27 manttaalia ja sen pinta-ala oli noin 1000 ha. Vanhasta päätalosta tuli ensin meijeri ja myöhemmin Mulikan ensimmäinen kansakoulu. Sotien jälkeen talo purettiin ja sen hirsistä tehtiin Ranta-ahon navetta. Hokkalan viimeinen Rothoviuksen suvun isäntä oli 1920-luvulla Niilo Hokkala, jolta sen omistus siirtyi Juho Heikki Huuhalle. Hokkalan pinta-ala vuonna 1930 oli vielä 485 ha, mutta tila ei ollut enää suvun hallussa. Siitä oli 25 ha peltoa ja 448 ha metsää. Talo on nykyään Toivo Huuhan perikunnan hoidossa. 61