WWW.THINGS.FI OTA! 1
SAIMAA SUMMIT 09 -FOORUMIT Koe Suomen suven vaikuttavimmat kohtaamiset Saimaalla! Saimaa Summit avaa kesällä uuden luvun kansallisissa kehittämiskeskusteluissa. Kaikkiaan kolmena peräkkäisenä keskiviikkona heinäkuussa 2009 Savonlinnassa haetaan vauhtia uuteen nousuun talouden aallonpohjalta. Sinut kutsutaan mukaan murtamaan lamaa ja keräämään voimaa uuteen kasvuun! Saimaa Summit tarjoaa valoisaa voimaa tuleviin arjen haasteisiin, organisaation kehitystyöhön ja markkinoiden uuteen valloitukseen. Poimi tapahtumatarjonnasta juuri oman makusi mukainen kattaus yhdelle päivälle tai useammalle viikolle oopperajuhlan oheen! Foorumien ohjelmassa mm. Ajankohtaisimmat aiheet ja tärkeimmät tulevaisuuden teemat kultakin foorumikentältä Innostavia puheenvuoroja ja ketterää talkshow-tunnelmaa Verkottumista ja viihtymistä mestarillisen musiikin ja keittiömestari Antti Vahteran keittiötaiteen äärellä Foorumikohtaiset ohjelmatiedot ja muut lisätiedot virkistävästä kesäkeitaastasi: www.saimaasummit.fi Saimaa on Sinun. Saimaa on Summit! 8.7.2009 Media & Yhteiskunta Uusi uljas ubiikkiyhteiskunta tarua vai totta? 15.7.2009 Ympäristo & Teknologia Yhteen hiileen puhaltaen, uutta energiaa etsien 22.7.2009 Elämys & Talous Luovuuden lähteiltä elämysten estradeille 2
SAIMAA SUMMIT SPORT Suomalainen kesäjuhla ilman reipasta urheilua ei ole aito juhla! Saimaa on kesällä liikunnan- ja luonnonystävän paratiisi. Saimaa Summit Sport on foorumien epävirallinen get together -tapahtumaosio, johon foorumiosallistujien ohella kaikki muutkin ovat tervetulleita kohtaamaan ja kisailemaan. Tärkeintä ei ole voitto, vaan aito ja alkuperäinen Saimaa Spirit! Ti 7.7. Saimaa Summit Open -golfkilpailu Ti 14.7. Saimaa Summit Orient -suunnistuskilpailu Ti 21.7. Saimaa Summit Adventure -seikkailukilpailu Lisätiedot ja ilmoittautumisohjeet Puh. (015) 555 0050, info@saimaasummit.fi, www.saimaasummit.fi AFTER SUMMIT JAZZ & BUFFET Jatka foorumipäivääsi suomalaisen jazzin huippujen seurassa! After Summit Jazz & Buffet tarjoillaan foorumipäivinä Wanhalla Kasinolla alkaen klo 22.00, showtime noin klo 23.00. Ke 8.7. Olli Ahvenlahti Orchestra feat. Fredi & Johanna Försti Ke 15.7. Sami Pitkämö & Lenni-Kalle Taipale Band Ke 22.7. Iiro Rantala New Trio After Summit Jazz & Buffet -liput Lippupisteen myyntipisteistä ja R-kioskeista kautta maan, puh. 0600 900 900 (1,75 /min+pvm) Hyödynnä loistava kampanjaetumme! Vähintään kahden foorumilipun ostajalle liput Savonlinnan Oopperajuhlille (arvo 115 /lippu). Valittavissa olevat oopperaillat 8.7., 14.7., 15.7., 21.7. ja 22.7. Huom. Lippuja rajoitettu määrä. Ks. tarkat esitystiedot www.operafestival.fi. Varaukset ja lisätiedot: info@saimaasummit.fi, puh. (015) 555 0050 Varausta tehdessäsi ilmoita kampanjakoodi Saimaa09. Vahvistamme ilmoittautumisesi yksityiskohdat varauksesi saavuttua. Ota täysi hyöty ja ilo irti kesäisestä Saimaasta, ja tartu tarjouksemme 19.6.2009 mennessä. 3
Tervetuloa 370-vuotta juhlivaan Savonlinnaan! Savonlinna on noin 60.000 asukkaan alueen keskuskaupunki. Kaupunkioikeudet Savonlinna sai vuonna 1639. Kuitenkin jo vuonna 1475 rakennettiin kulttuurihistoriallisesti arvokas Olavinlinna. Kaupunkimme sijaitsee saarilla Saimaan saariston sydämessä. Kaupunkimme on juuri rankkeerattu Itä-Suomen ylivoimaisesti vetovoimaisimmaksi matkailukaupungiksi. Kaupunkimme sijainti hyvien rautatie-, valtatie-, lentoliikenneyhteyksien ja vesiliikenneyhteyksien varrella sekä liikunta- jää- ja uimahallit, Olavinlinna, Savonlinnasali, kylpylä ja hotellit vahvistavat vetovoimaamme. 350:n kilometrin säteellä asuu noin 10 miljoonaa ihmistä. Oopperajuhlamme ovat maailmankuulut. Matkailupalvelut ovat moninaisia mökkikylineen, Saimaan järviristeilyineen, retkiluisteluineen ja mönkijä- tai ratsastussafareineen. Alueellamme on ympärivuoden tarjolla korkeatasoista kulttuuria oopperan, baletin, teatterin, Savonlinnasalin konserttien, Jäälinnatapahtuman, musiikkiakatemian- ja opiston ja muun taide-elämän sektoreilla. Matkailualamme on lähdössä voimakkaaseen investointivaiheeseen lähivuosien investointikannan ollessa jo noin 70 miljoonaa euroa. Kaupunkikeskustaan ollaan mm. investoimassa 60 huoneen viiden tähden tasoista Oopperachalet investointia ja Tynkkylänjoen kartanon alueelle noin 20 miljoonan euron investointia luksushuoneistoineen ja minikylpylöineen. Kaupunkimme on myös erittäin vahva korkeakoulu- ja koulutuskaupunki. Meillä on yliopistoyksiköinä mm. vahva OKL sekä Suomen johtavin matkailualan osaamiskeskittymä. Samoin meillä on mm. ammattikorkeakoulu, erittäin vahva ammattikoulu, taidelukio, urheiluopisto, Kristillinen opisto sekä musiikkiakatemia ja musiikkiopisto. Meillä on noin 5.000 korkeakoulu- ja toisen asteen opiskelijaa. Kaupungillamme on monia vahvuuksia, joiden varaan on hyvää rakentaa tulevaisuutta. Tervetuloa Savonlinnaan. Janne Laine Kaupunginjohtaja Sisällysluettelo Tervetuloa Savonlinnaan...4 1. Olavinlinna...5 2. Ooppera...5 3. Tori...6 4. Lörtsy...6 5. Kalakukko...6 6. Muikut...7 7. Risteilyt...7 8-11. Museot, kirkot, historialliset kohteet, muistomerkit...7 12. Höyrylaivat...8 13. Baletti...8 14. Sauna...10 15. Kylpylä...10 16. Putiikit...11 17. Lukeminen...11 18. Galleriat...11 19. Elokuvat...12 20. Livemusiikki...12 21. Savonlinnasali...12 22. Kesäteatteri...13 23. Uinti ja auringonotto...14 24. Sukellus...14 25. Linnansaari...14 26. Vesitaso...14 27. Veneily...15 28. Kalastus...15 29. Melonta...15 30. Erämatkailu...16 31. Pyöräily...16 32. Kävely...16 33. Paintball...16 Tervetuloa Punkaharjulle...18 34. Lusto...19 35. Perinnetila...20 36. Punkaharjun Harjualue...21 37. Ratsastus...21 38. Sulkavan Suursoudut...22 39. Valamo ja Kermansavi...23 40. Golf...24 41. Panimoravintola...25 42. Terassit...26 43. Cafe Torppa...26-27 44. Ruokailu...29 45. Pubit...29 46. Biljardi ja baaripelit...29 47. Tanssiminen...30 48. Päiväkahvit...30 49. Torstaiolut...30 50. Kuntosalit...31 51. Beach Volley...31 4
Olavinlinna 1 2 Tuhansien tarinoiden Olavinlinna Kun Kolumbus vasta pähkäili paatteihinsa purjekankaita Euroopan toisella laidalla, oli Kyrönsalmen keskelle ehditty jo murjaista komea Olavinlinna. Muurit tosin kohosivat vahingossa hyvän matkaa veli venäläisen puolelle. Sitä seuranneista vuosisataisista kahinoista huolimatta yli 500-vuotias linnavanhus on ikäisekseen virkeissä voimissa ja ehdoton käyntikohde visiitillä Savonlinnaan. Tornista avautuvat järvimaisemat ovat vertaansa vailla, samoin oppaiden kertomat linnan legendat. Tarinat oluelle persoista sotilaista, linnan äkäisestä pässistä ja ruutivaraston räjähdyksestä päihittävät leikiten monet Hollywood-käsikirjoitukset. Ooppera Oopperan taikaa Savonlinnan merkittävin ja koko maamme kansainvälisesti tunnetuimpiin tapahtumiin lukeutuva Savonlinnan Oopperajuhlat on suven kohokohta, joka on kerännyt niin silmäätekevät kuin rahvaankin Olavinlinnan helmaan nauttimaan oopperahelmistä ja laulajatähtien loisteesta jo useiden vuosikymmenten ajan. Ja komeastihan ne aariat jykevien kivimuurien suojassa kajahtelevatkin. Klassisten oopperateosten, keskiaikaisen linnamiljöön, Saimaan saariston ja Suomen upean kesän yhdistelmä on kokemus, joka ei hevillä unohdu. Eikä humpalla. Castle of a Thousand Stories Columbus had barely found sailcloth for his ships at the other side of the Europe, when there was already a brand new Olavinlinna castle standing in the middle of the Kyrönsalmi strait. Accidentally the castle was built on the Russian side of the border. Despite of the continuous conflicts, the over 500-year-old castle is still going strong and a must for any visitor in Savonlinna. The surrounding lakeside scenery from the tower is awesome, as are the old legends. The stories about the guards fondness for home brew, the tale of the black ram or the explosion of the gunpowder tower beat many Hollywood screenplays. www.nba.fi/fi/olavinlinna The Magic of the Opera The most significant event in Savonlinna and one of the most famous festivals in the whole country is the Savonlinna Opera Festival. For decades, the festival has gathered the high and mighty and the great unwashed together to enjoy opera masterpieces and spectacular singing in the medieval Olavinlinna castle. And how beautifully the arias echo from the robust rocky walls! The classic operas, medieval setting, the Lake Saimaa archipelago and the magnificent Finish summer create a combination that makes your heart sing. www.operafestival.fi 5
Aidot käsintehdyt kalakukot lihakukot lanttukukot lörtsyt www.torikahvio.fi Pihlajavedentie 25, 57170 Savonlinna 3 Tori Näin ei syki moni tori Vilkkaimpina kesäpäivinä Savonlinnan torilla on kuhinaa kuin kusiaispesän avajaisissa. Vilinässä on väkevä kansainvälinen viilinki, vaikka kommunikaatio pelaakin pääasiassa savoksi. Kannattaakin tehdä varikkopysähdys torikahvioon, jossa voi sivukorvalla kuulla savolaisten vääräleukojen tuoreimmat sutkaukset ja täyttää pötsiä maankuuluilla lörtsyillä. Torikauppiailta löytyy laaja kirjo paikallisia tuotteita aina muikuista mansikoihin ja kesähatuista käsitöihin. Jos savolainen tunnelma ei käy pirtaan, niin nirppanokillekin löytyy torilta tuoreita herneitä nenään vedettäväksi. Savonlinnan sykkivästä sydämestä ja sen aidosta toritunnelmasta on kyllä hyvin vaikea olla pitämättä. Be There or Be Square During the busiest summer days the market square is bustling with people. The atmosphere is very international, though most of all you will hear the local dialect 'savo'. It is a good idea to make a pit stop in one of the market square cafés and listen to the cheerful chitchat and taste the famous and traditional 'lörtsy' pastries. The market vendors sell a wide selection of local products from whitefish to strawberries and from summer hats to handicrafts. The market square is the heart of Savonlinna and even if you try, it is very hard not to like the lively and genuine atmosphere. Lörtsy 4 5 Lörtsy täydentää toripäivän Toripäivä Savonlinnassa ei ole täydellinen ilman lörtsykahveja. Mystisesti nimetty perinneleivonnainen muistuttaa lähinnä lihapiirakkaa, kun taas makeammat mallit ovat kuin munkkipossun savolaisserkkuja. Tästäkin perinneherkusta on tätä nykyä saatavilla jos jonkinmakuista versiota; on lihaa, kasvista, omenaa, vadelmaa, vaniljaa ja monia muita maistuvia muunnoksia. Tavallisesti pienen pesäpalloräpylän kokoinen lörtsy on jo melkein ennemmin pieni ateria kuin nopea hiukopala, mutta minilörtsyjäkin jo kuulemma Savosta saa. Kalakukko Savon mystisin siivekäs Onko se lintu vai kala? Suattaapi olla ja suattaa olla, että ei ole. Täyttä varmuuttahan siitä et savolaiselta saa, mutta kyllä kalakukko on yksi Suomen maistuvimmista perinneherkuista. Vahvimmin tämän sisäänleivotun suomipizzan juuret ovat Kuopion seudulla, mutta kyllä suussa sulavia mestariteoksia osataan Savonlinnan seudullakin leipoa. Perinteisin versio kalakukosta sisältää muikkua, mutta kerrassaan fantastisella ahvenkukollakin on oma vankka kannattajakuntansa. Maista ja päätä itse, kumpi on sinun herkkuasi. Lörtsy Completes the Market Day A market day in Savonlinna is not perfect without lörtsy. This mystically-named traditional pastry resembles a meat pie, and the sweeter versions are like cousins of another Finnish pastry called 'munkkipossu'. The traditional 'lörtsy' is nowadays available in various different flavors: meat, vegetable, apple, raspberry, vanilla and many others. Usually lörtsy is almost as big as a baseball glove, so it is not a small snack. But don't worry, now there are mini versions too. 6 A Fish Pie with Wings Is it a bird or a fish? Who knows, but the Finnish word for the traditional fish pie kalakukko means both. It is undoubtedly one of the most enjoyable traditional foods in Finland. The roots of this 'Finnish calzone' are in the Kuopio region, but masterpieces are baked in the Savonlinna region as well. The most common version of kalakukko includes whitefish, but the fantastic alternative including perch has also quite a few supporters. Taste it yourself and decide which one is your favourite.
6 Muikut Sano muikku! Sisävesiemme ammattikalastajien tärkein saaliskala muikku on vesistöjemme maistuvinta viljaa, joka on tuttu eväkäs perinteisessä suomalaisessa ruokapöydässä ja kelpuutetaan herrojenkin herkuksi. Muurikkapannulla rapeaksi paistetut muikut ovat suomalaisen keittiön parasta antia. Savustetuille muikuillekin on moni menettänyt sydämensä. Olisi eräänkin eurooppalaisen pääministerin kannattanut sipaista tuoreen ruisleivän päälle aitoa voita ja siihen kyytipojaksi rutkasti muikkuja ja miettiä hiukopalan jälkeen, onko suomalaisten eväissä moitteen sijaa. It puts the fin in Finland Whitefish is the most important catch for the professional fishermen of Finnish inland waters. This delicious fish is a common ingredient in traditional Finnish cuisine and it is also accepted in the gourmet tables of the genteel. Pan-fried whitefish is one of the most mouth-watering specialties of the Finnish kitchen. Many have fallen in love with smoked whitefish as well. There was this certain European prime minister who mocked Finnish food in public some time ago. Maybe he should have tasted whitefish with fresh rye bread and butter and think a while before barking up the wrong tree. 7 Risteilyt Kaikki miehet kannelle! Laivan pillin huuto kiirii halki torin ja katujen aina Olavinlinnan muureille saakka. Valkokylkinen höyrylaiva tekee lähtöään matkustajasatamasta kierrokselle Saimaan saaristoon ja Savonlinnan ympäristöön. Nostalgiset alukset ovat mitä mainioin tapa tutustua Savonlinnaan ja sitä ympäröivään satojen saarten sinivihreään labyrinttiin. Pääseepä muutamilla laivoilla edemmäksikin, kuten esimerkiksi Punkaharjulle ja Kuopioon. Useimmilta aluksilta löytyy myös ravintolapalveluja, jos vaikka Saimaalla leyhyttelevä tuulenvire alkaa kuivaamaan kurkkua. All Aboard! The steam boat whistles can be heard across the market square and all the way to the Olavinlinna castle walls. The white-sided steam boat is starting it s journey to the Lake Saimaa archipelago and around the city of Savonlinna. The nostalgic old ships are an excellent way to get acquainted with Savonlinna and the amazing maze of hundreds of islands. Some of the ships cruise even further, to Punkaharju and Kuopio, for instance. Most of the cruise boats have also restaurants, so you don t have to worry about hunger or dehydration onboard. www.sylvester.fi Ravintola Sylvester, Olavinkatu 54 8-11 Museot, kirkot, historialliset kohteet, muistomerkit Lennä historian siivillä Savonlinnan seudulla on ollut asutusta vuosisatoja, joten tienoon historiasta löytyy monta mielenkiintoista tarinaa. Savonlinnan maakuntamuseo Olavinlinnan vieressä on hyvä paikka aloittaa tutustuminen alueen ja Saimaan historiaan. Myös kirkot ovat tutustumisen arvoisia. Seudun kirkoista on kuuluisin maailman suurin puukirkko Kerimäellä. Tunnettuja patsaita ja muistomerkkejä ovat mm. Pyhän Olavin patsas, Musta pässi, Linnan henki, Laitaatsillan taistelun muistomerkki ja sympaattinen norppapatsas Torisillan vieressä. laivaristeilyt saimaalla maisema- ja tilausristeilyt www.lakestar.info Sapha Oy puh. 0400 200 117 saphaoy@gmail.com Fly on the Wings of History The Savonlinna region has been inhabited for many centuries, so the area s history is full of intriguing stories. Savonlinna Provincial Museum in Riihisaari, right next to the Olavinlinna castle, is an excellent place to start to get acquainted with the history of the Savonlinna region.. Also a visit to the region s churches is worthwhile. The most famous church is the world s largest wooden church in Kerimäki. Famous statues and memorials include St. Olaf s statue, The Black Ram, The Spirit of the Castle, the Memorial of the Battle of Laitaatsilta, and the sympathetic statue of the endangered Saimaa ringed seal next to the Torisilta walking bridge. www.savonlinna.travel, Savonlinnan Matkailu Oy, Puistokatu 1, puh. (015) 517 510 7
12 Höyrylaivat Täyttä höyryä eteenpäin Savonlinnan maakuntamuseo Riihisaaren laiturissa pitävät asemapaikkaansa kiehtovat museolaivat, valkokylkinen matkustajalaiva Savonlinna, maailman ainoa aito tervahöyry Mikko, höyrykuunari Salama sekä höyryhinaaja Ahkera. Laivat edustavat Saimaan historian tärkeimpiä alustyyppejä. Höyrykuunari Salama upposi aikoinaan ja makasi Saimaan sylissä yli 70 vuotta ennen kuin se nostettiin ja kunnostettiin museolaivaksi. Matkustajalaiva Savonlinna ja tervahöyry Mikko toimivat kesäisin myös tilausristeilijöinä, joilla ovat viihtyneet monet valtionpäämiehetkin. Picking Up Steam The pier next to the Riihisaari museum is the home for the fascinating museum steam ships, passenger steamer Savonlinna, the unique steam barge Mikko, steam schooner Salama and steam tugboat Ahkera. The ships represent the most important vessel types in the history of the Lake Saimaa. Steam schooner Salama sunk back in the day and lay over 70 years in the bottom of the Lake Saimaa before it was raised and renovated. Passenger steamer Savonlinna and steam barge Mikko serve also as charter cruisers in summertime. www.savonlinna.fi/museo/museolaivat.htm 13 Baletti Piruetteja kesäyössä Näyttämötaiteen ilotulitus jatkuu Savonlinnassa vielä oopperajuhlien jälkeenkin, kun Olavinlinnan estradille loikkaavat tanssijoista parhaimmat Savonlinnan Balettijuhlien käynnistyessä elokuun alussa. Linnassa on nähty vuosien saatossa klassikkoteoksia Joutsenlammesta Romeoon ja Juliaan, ja huikeita koreografioitaan ovat esittäneet maailman parhaat balettitalot. Elokuun alkupuolen tummenevat illat sopivat erinomaisesti väriloistossaan hehkuvan baletin näyttävän maailman taustaksi. Saatat pian huomata omaakin tanssijalkaasi kutkuttavan. Pirouettes in the Summer Night Celebration and dramatic arts continue in Savonlinna even after the opera festival, when the élite ballet dancers leap to the Olavinlinna estrade as the Savonlinna Ballet Festival starts in the beginning of August. During the years the castle has been the scene for classic ballets, such as Swan Lake and Romeo & Juliet. The audience has been witnessing the best choreographies from the leading ballet houses in the world. The twilight of August evenings is an excellent canvas for the abundant colors and flamboyance of ballet. Be warned: the dance might sweep you along! 8
9
Sauna 14 15 Kehon ja mielen temppeli Sauna on suomalaisten keksintöjen numero ykkönen ja kesäillan kohokohta, jolloin koivuvastan tuoksu ja leppoisa laiturifilosofointi täyttävät ilta-auringon kultaaman mökkirannan. Suomalaiset ovat saunahullua kansaa. Useimmissa kodeissa ja pienimmissäkin kerrostaloasunnoissa on sauna, samoin miltei jokaisessa niemen nokassa, johon on kesämökki pystytetty. Vaan taitavatkin olla pöljempiä ne kansat, jotka eivät saunomisen jaloa taitoa ymmärrä. Tuo joka kodin ja kesäasunnon oma lämpöinen rentoutumisen ja rauhoittumisen temppeli on paikka, joka puhdistaa sekä mielen että kehon. Kylpylä Virkistäydy kylpylässä Savonlinnan keskustan vieressä "Onnellisten saarilla" sijaitsee perinteikäs hyvän olon kylpylä Fontana Casino, joka hemmottelee lomailijaa monin tavoin. Voit nauttia rentouttavista hoidoista, virkistyä allas- ja saunaosastoilla tai ulkoilla kylpylän upeissa maisemissa Saimaan rannalla. Casino on myös hotelli, joka tarjoaa tasokasta majoitusta sekä ravintolapalveluja. Kokous- ja konserttitalo Savonlinnasali on aivan vieressä ja kaupungin keskustaan on vain parin minuutin matka kävelysiltaa pitkin. Temple of Body and Mind Sauna is the number one of Finnish innovations and naturally the highlight of a summer evening, when the fresh scent of birches, cheerful chitchat and golden rays of the setting sun fill the terrace of your beachside sauna. The Finns are sauna-crazy people. Most homes and even the majority of smallest flats have saunas, as well as every bays and capes where summer cottages have been built. But are Finns crazy, or the ones abroad who cannot understand the magic of sauna? This calming and relaxing domestic temple cleanses your mind and body. Refresh yourself Right next to the centre of Savonlinna are the 'Islands of the Fortunate on which the famous well-being resort and spa Fontana Casino is located. The spa pampers its customers in many ways. You can take relaxing treatments, refresh yourself in sauna and pool section or go enjoy outdoors in the superb surroundings of the Lake Saimaa. Casino offers also classy accommodation and restaurant services. The concert and congress venue Savonlinna Hall is next door and the city centre is only a couple of minutes away by foot. Kesähotelli Malakias avoinna 3.7.-1.8. edullisia huoneita ja hostellimajoitusta! Majoitu mukavasti, nauti hyvästä ruuasta, virkistävistä kylvyistä, upeasta järviluonnosta, keskellä kaupunkia! Kesätunnelmaa Savonlinnan sydämessä, Fontana Casinolla Fontana Casinon ravintola tarjoaa upeita paikallisia ja kansainvälisiä makuelämyksiä! Tunnelmallinen terassi, kesän kohtauspaikka; virvokkeita, kylmiä juomia, pizzoja, pihvejä! - iloa, elämyksiä, hyvinvointia - Allasosasto ja kuntosali avoinna päivittäin klo 14-20! Kesähotelli Vuorilinnassa, Casinon pihapiirissä, majoittuu koko perhe edullisesti, alk. 95 /vrk/perhe, sis. runsaan aamiaisen, Casinon allasosaston ja kuntosalin käytön, perhelipun opastetulle kierrokselle Olavinlinnaan! Kylpylaitoksentie 7, Savonlinna puh. (015) 73 950, myyntipalvelu (015) 7395 430/431 myynti@spahotelcasino.fi, www.fontana.fi/casino 10
Putiikit 16 17 Hei, me shoppaillaan Savonlinnaa halkovan Olavinkadun varrella kannattaa naisväelle mielellään laittaa side silmille, varsinkin jos isäntä on pihinsorttista lajia, sillä sen verran hyvät ovat pääkadun ostosmahdollisuudet. Lompakko saattaa siis joutua yllättävälle laihdutuskuurille, mutta toisaalta se ei haittaa, sillä tarjonta on erittäin laadukasta. Myös idyllisen Linnankadun varrella sijaitsevat pienet putiikit ovat erinomaisia paikkoja hankkia persoonallisia lahjaesineitä ja matkamuistoja. Shopping Summer Is Here If the man of the house has penny-pinching habits, perhaps he should blindfold his significant other when walking along Olavinkatu, the main street of Savonlinna, because it offers great shopping opportunities. So your wallet may lose some weight, but in the other hand merchandise is of high quality. Small shops on the idyllic Linnankatu street are also excellent for buying charming presents and souvenirs. Lukeminen Lukutoukkia rannalla Lukeminen lienee maailman yleisin lomaharrastus. Mikäpä olisikaan sen mukavampaa kuin mennä aurinkoisena kesäpäivänä uimarannalle hyvän kirjan ja eväiden kera. Lueskelun lomassa voi ihailla kauniita järvimaisemia ja pulahtaa viilentävään veteen. Savonlinnassa lukutoukkia palvelevat keskustan kirjakaupat sekä kaupunginkirjasto lähellä Olavinlinnaa. Bookworms on the beach Reading might be the most common holiday hobby in the world. It is so nice to head to the beach with a good book and a picnic basket. Now and then you can put your book down, admire the awesome landscape and swim in the refreshing lake water. Bookshops in the centre of Savonlinna serve bookworms, and there is also a city library near the Olavinlinna castle. 18 Galleriat Silmänruokaa seinillä Savonlinnan seudulla matkailija kulkee maalauksellisen kauniissa ympäristössä vuorokauden ympäri ja seitsemän päivää viikossa. Jos maailman kauneimpien järvimaisemien tuijotteluun kaipaa vaihtelua, voi lähteä tutustumaan alueen gallerioihin ja näyttelyihin, jotka tarjoavat silmänruokaa kuvataiteen muodossa. Viihtyisissä gallerioissa on nähtävillä niin paikallisten kuvataiteilijoiden teoksia kuin vahvoja visioita omaavien valokuvaajien otoksia. Näyttelyiden kirjo vaihtelee vuosittain, joten taiteen ystävän kannattaa tulla tienoolle toistekin. Feast for the Eye In the Savonlinna region you will travel in a picture postcard landscapes twenty four hours a day and seven days a week. However, if you want some variety for staring at the most beautiful lakeside sceneries in the whole world, you can always visit the local galleries and exhibitions that offer a feast for the eye in form of visual arts. The welcoming galleries present artwork by local artists and photographers with strong visions. The exhibitions change annually, so it is worthwhile for art lovers to pay another visit. www.savonlinna.travel Savonlinnan Matkailu Oy Puistokatu 1, puh. (015) 517 510 11
Elokuvat 19 20 Rattoisaa elokuvailtaa Jos sadepäivä yllättää kesälomalla Suomen ja Savon suvessa, voi napata kouraansa suuren tötterön popcornia ja lähteä viettämään rattoisaa elokuvailtaa Savonlinnan elokuvateattereihin, Bio Olaviin tai Killaan. Tarjolla on taatusti tuoreimpia rainoja kotimaasta sekä maailmalta, sopivassa suhteessa romantiikkaa ja rytinää, naurupommeja ja nyyhkyleffoja. Teattereissa pidetään myös valtavirrasta poikkeavien elokuvien matineoita, vauvakino-näytöksiä sekä muita erikoisuuksia. Siispä eläviin kuviin siitä! Livemusiikki Oo Pera hiljaa, nyt rokataan! Savonlinnasta puhutaan aina oopperakaupunkina, mutta ei kevyemmän musiikin ystävienkään tarvitse paikkakuntaa kilometrien päästä kiertää. Livemusiikkia tarjoillaa useissa ravintoloissa ja terasseilla, joissa rokkikansan hymy ei hyydy. Esimerkiksi Panimoravintola Huvilan huippukeikat keskustan tuntumassa upeassa niemessä sijaitsevalla terassilla sekä viihtyisän Happytime Baarin kuumat klubi-illat rokkitaivaan kestotähtien ja komeettojen ilotulituksessa ovat mieleenpainuvia hetkiä Savon suviyössä. A Night at the Movies If a rainy day takes you by surprise during your summer holiday in Savonlinna, you can always grab a bucket of popcorn and spend a night at the movies in Savonlinna s cinemas, Bio Olavi or Killa. They run the newest flicks from Finland and abroad, and you can choose from romance and action, comedies and dramas. The movie theatres also host indie movie matinees, movie days for kids and other specialties. Move yourself to moving pictures! www.savonkinot.fi Let s Go Rockin' Tonight! Savolinna is nearly always regarded as an opera town, but you don t have to avoid the place if you like rock or pop. Many restaurants offer live music both indoors and outdoors, and they will surely keep the folks rocking. For example, brewery restaurant Huvila's excellent gigs in the gorgeous lakeside setting near the downtown, and the awesome club nights with Finnish rock stars in Happytime Bar are memorable moments from the warm summer nights in Savonlinna. Lue lisää Huvilan keikkatarjonnasta sivulta 25! 21 Savonlinnasali Ainutlaatuinen tapahtumatalo Aivan Savonlinnan keskustan tuntumassa kävelysillan päässä Onnellisten saarilla sijaitsee Savonlinnasali, yksi maamme upeimpia konsertti- ja kongressitaloja. Akustiikaltaan ainutlaatuinen puurakenteinen sali on kerännyt kiitosta niin musiikillisesta tasostaan kuin esitystensä näyttävyydestäkin. Onnellisten saarilla voi nauttia maamme eturivin artistien konserteista ympäri vuoden. Savonlinnasaliin yhdistyy legendaarinen ravintola Wanha Kasino, joka rakennettiin Savonlinnan huvija seuraelämän keskuspaikaksi jo 1800-luvun puolella. Unique Is My Middle Name Near the centre of Savonlinna, in the end of a white walking bridge are the 'Islands of the Fortunate which are the home of Savonlinna Hall, one of the greatest concert and congress venues in Finland. The unique acoustics and the wood construction of the fantastic concert house have been lauded as well as the high level and extravagance of its events. On the 'Islands of the Fortunate' you can enjoy concerts of leading Finnish artists throughout the year. Part of the Savonlinna Hall is the legendary restaurant Wanha Kasino, which was built as the centre for entertainment and social life in Savonlinna already in the beginning of 19th century. 12 www.savonlinnasali.fi Katso lisää sivut 1 ja 2
22 Kesäteatteri Teatteria tunteella Mitä olisi suomalainen kulttuurikesä ilman kesäteatteria? Savonlinnan seudulla tarjoutuu mahdollisuuksia nähdä hykerryttäviä näyttelijäsuorituksia suloisissa suvimaisemissa. Laboratorioteatteri Fennican kesänäytelmänä pyörii Huuhkalinnan kaviomarssi, jossa seikkailevat menneiden vuosien sankarit Kalle-Kustaa Korkki ja Pekka Lipponen. Kadonneen perinnön metsästyksestä ei kimuleita ja konnia puutu. Fennican kesäteatteri toimii Rantasalmen Kolkontaipaleella, jossa kävijät voivat tutustua myös Korkista ja Lipposesta kertovaan näyttelyyn. Open Air Oscars What would a culture holiday in Finland be without a summer theatre? In the Savonlina region it is possible to see delightful and entertaining performances in beautiful summer settings. Laboratorioteatteri Fennica performs 'Huuhkalinnan kaviomarssi' which is an adventure play with well-known old heroes Kalle-Kustaa Korkki and Pekka Lipponen. The story tells about hunt for the lost inheritance and is crowded with crooks and chicks. Theatre Fennica is located in Kolkontaipale, Rantasalmi, where visitors can also get acquainted with an exhibition about Korkki and Lipponen. 13
Uinti ja auringonotto 23 25 Auringonpalvojien paratiisi Saarille rakennettu Savonlinna on unelmakohde myös uimareille ja auringonpalvojille. Vain kivenheiton päässä keskustasta on useita hyviä uimarantoja sekä myös rauhallisempia rantasopukoita privaatimpaan nahkan käristämiseen. Uintivesi on erittäin puhdasta ja rannat pääosin lapsiystävällisiä, joten Saimaan sylissä on kaikenikäisten turvallista polskia. Muista vain lisätä aurinkorasvaa tarpeeksi usein, niin hipiäsi kestää auringonpalvonnan useampana päivänä. Jos köllöttely alkaa kuumottaa liiaksi, rannan tuntumasta löytyy usein jäätelökioski tai kylmiä virvokkeita tarjoava terassi. Sunbathers paradise The city of Savonlinna is built on islands, so it is a dream destination also for swimmers and sunbathers. Several beaches are only a stone s throw from the city centre, and you can find also more peaceful coves nearby, if you want to tan your skin in a bit more private setting. Water is very clean and the beaches usually very family-friendly, so it is safe for all ages to splash in the Lake Saimaa. Just remember to add suntan lotion often enough, so your skin endures more than one day of sunbathing. If lolling around the beach gets too hot, there are usually ice cream stands and terrace bars serving cold drinks nearby. Sukellus 24 26 Syvyyksien hurmio Saimaata emme takavuosina nähneet Jacques Cousteaun sukelluskohteiden joukossa, mutta löytyypä siihenkin lajiin näiltä seuduilta oivat paikat. Kirkasvetisyydestään tunnetussa Puruvedessä on veden alla huikea näkyvyys. Sukellusharrastajat ovatkin hiljalleen ottamassa tätä eksoottista järvikohdetta omakseen. Siis vapiskaa Meksikon Cozumel ja Australian Suuri Valliriutta, planeetan leppoisimmat ja ikimuistoisimmat sukellusretket tehdään tätä nykyä Puruvedellä! Linnansaari Linnansaaren lumoissa Kun lähdet tutustumaan keskeltä Saimaan Haukivettä löytyvään upeaan Linnansaaren kansallispuistoon, kannattaa varoa, ettei lennä hyttysiä suuhun. Nimittäin Linnansaaren maisemat loksauttavat takuuvarmasti leukasi auki. Jos kuitenkin pystyt vielä ihailemaan kallioisia saarimaisemia viilipyttynä niin katsotaanpa, miten käy, kun kajakkisi vierestä sinulle eväänsä heilauttaa uhanalainen saimaannorppa samalla kun ylilennon suorittaa petolintujen komeimpiin kuuluva kalasääksi. Mesmerizing Linnansaari When you go to the magnificent Linnansaari national park in the middle of Haukivesi, the northern waters of the Lake Saimaa, you must be careful that mosquitos won t fly in your mouth, because we bet that the scenery will drop your jaw wide open. If you still can play cool despite the unbelievably beautiful rocky islands, you cannot mask your enchantment when the endangered Saimaa ringed seal splashes right next to your kayak while the majestic osprey glides high above your head. www.luontoon.fi Vesitaso Näe järvimaisema lintuperspektiivistä Saatoit ehkä tietääkin, että Saimaa on Euroopan suurin yhtenäinen järvialue, mutta on vaikea käsittää loputtomalta tuntuvan yli sadan järven ja tuhansien saarten muodostaman sinivihreän labyrintin laajuutta, ennen kuin sen näkee lintuperspektiivistä. Savonlinnan matkustajasatamasta, aivan kaupungin keskustan tuntumasta, voi päästä lentämään vesitason kyydissä Savonlinnan kaupungin ja Saimaan upean saariston ympäri. Rapture of the Deep We did not see Lake Saimaa among the diving destinations of the world in Jacques Cousteau's documentaries back in the day, but believe it or not, there are great sites for diving here as well. Puruvesi is well-known for its crystal-clear waters, and the visibility there is unbelievable. Little by little, divers are discovering this exotic lake destination. Beware, Cozumel and The Great Barrier Reef! The most unforgettable and laid-back diving trips can be found today in Puruvesi. www.savonlinna.travel Savonlinnan Matkailu Oy, Puistokatu 1, puh. (015) 517 510 14 Bird s eye view to the lakeland You may know that the Lake Saimaa is the largest lake district in Europe, but it is hard to understand the vastness of this neverending blue and green maze which includes over a hundred lakes and thousands of islands before you see it from the bird s eye view. It is possible to rent a hydroplane at Savonlinna passenger harbour, right in the middle of the town centre, and take a flight around the city of Savonlinna and the amazing archipelago of the Lake Saimaa. Vesi-Air Oy puh. 0400 670 690
27 Veneily Rennosti vesillä Savonlinnaa ympäröi joka puolella Saimaan tuhansien saarten labyrintti, joka vetää veneilyhenkisiä puoleensa kuin magneetti. Herätä siis sisäinen Vasco Da Gamasi ja lähde tutkailemaan Euroopan suurimman järvialueen salaisia poukamia - tai purjehdi Olavinlinnan maisemista vaikka Suomenlahdelle saakka. Vauhtia kaipaavat voivat päräyttää tukka hulmuten vesijettisafarille, mutta rentouttavimmillaan kesäpäivä on soutuveneessä onkivapa kädessä auringon hivellessä hipiää. Relax on the Lake The neverending maze of thousand islands surround the city of Savonlinna and it attracts boaters like a magnet. Let loose the little Vasco Da Gama in you and explore the secret coves of the Europe s largest lake district. If you like, you can also sail all the way to the Gulf of Finland. If you are possessed by the speed demon, you can go on a jet ski safari, but the most relaxing way to spend a summer day is to sit in a rowboat with a fishing rod and enjoy the sun. www.saimaacharter.com WWW.SAIMAACHARTER.COM V E N E I L Y L O M A L L E S a i m a a n a l u e e l l a! M e i l t ä v u o k r a a t a v o v e n e e t, k a n o o t i t, k a j a k i t j a a s u t t a v a t m a t k a v e n e e t. M y ö s d i e s e l p o l t t o a i n e e t v e n e i s i i n! S A I M A A C H A R T E R VUOKRAVENHO SAIMAAN VUOKRAVENHO OY Kiurunkatu 15, FIN-57230 SAVONLINNA Tel. +358 15 273 101 Fax +358 15 535 5515 GSM +358 400 673 055 / +358 400 796 949 WWW.SAIMAACHARTER.COM Kalastus 28 29 Koukussa kalastukseen Jos kysyt savolaiselta, aikooko hän lähteä kalaan, saattaa vastaukseksi tulla: "Kuhan kahtoo." Vaikka visuimmat vääräleuat välttävätkin kertomasta parhaita apajiaan, löytyy Saimaalta taatusti kalaisia paikkoja hieman kokemattomammallekin kalamiehelle tai -naiselle. Ahti suo runsaskätisesti antejaan, kuten järvilohta, taimenta, kuhaa, ahventa ja haukea. Viehekalastukseen tarvitaan kalastuslupa, joita saa esimerkiksi kalastusliikkeistä, mutta mato-ongella voi kalamies leppoisasti istua nököttää ilman dokumenttejakin. Riittää, kun kysyy luvan vaimolta. Hooked on Fishing If you ask a local codger where are the best fishing grounds, you might see a glint in his eye and get an answer that is just a witty one-liner. But don t worry, there are plenty of excellent fishing grounds in Lake Saimaa for both advanced fishermen and beginners. You can catch freshwater trout, sander, perch and pike, for instance. You will need a fishing licence for lure fishing and trolling, but fishing with hook and line is everyman's right. You will need a permit only from your wife. www.mmm.fi Melonta Iloista melankolinaa Saimaa on Euroopan suurin järvialue, johon saa kiehtovan kosketuksen kajakista tai kanootista käsin. Useissa saarissa on valmiita, hoidettua leiri- ja nuotiopaikkoja, jos haluaa tehdä pidemmänkin retken saaristojen sokkeloihin. Myös Savonlinnan lähistöllä sijaitsevat kansallispuistot Linnansaari ja Kolovesi ovat erinomaisia paikkoja melontaseikkailuihin. Voit lähteä omatoimiselle retkelle tai ottaa mukaan asiantuntevan oppaan, joka kertoo melonnan ja seudun salat. Älä vain unohda kameraasi kotiin, sillä järviluonnossa riittää kuvauskohteita yllin kyllin! Perfect paddling Saimaa is the largest lake district in Europe, and is best experienced with kayak or canoe. Many of the gorgeous islands have sites for camping, if you want to extend your stay in the awesome lakeland scenery. Also the national parks Linnansaari and Kolovesi near Savonlinna are excellent spots for canoeing adventures. You can go kayaking or canoeing by yourself or take a guide with you. The guide will tell stories about the region and teach you the basics of paddling. Be sure not to forget your camera, be cause the lake scenes will offer plenty of targets to shoot. www.canoeinfinland.com Vuokravenho Oy, puh. 015 273 101 15
Erämatkailu 30 31 Eräpäivä on tänään Meloen, veneellä, patikoiden, maastopyöräillen... Aktiivilomailijan ja erämatkailijan näkövinkkelistä Savonlinna ympäristöineen on suoranainen paratiisi. Linnansaaren kansallispuiston lehdot ja saaret sekä Koloveden kansallispuiston jylhänkauniit kalliot oat kuin luotuja kesäisiin eräseikkailuihin. Saimaan järviluonnossa voi kohdata myös useita mielenkiintoisia metsän asukkeja, kuten hirviä, karhuja, ilveksiä, kettuja, jäniksiä tai valloittavia vesieläimiä, joista tunnetuin on tietenkin uhanalainen saimaannorppa. Into the wild Paddling, boating, hiking, bicycling... Savonlinna and its surroundings are a paradise for a hiker searching for an active holiday. The groves and islets of Linnansaari national park and the ruggedly handsome cliffs of Kolovesi national park are perfect for summertime adventures. During your journey you might meet the inhabitants of Lake Saimaa's wilderness, such as elks, bears, wildcats, foxes, rabbits and many lovely aquatic animals, the most famous of which is certainly the endangered Saimaa ringed seal. www.luontoon.fi Pyöräily Fantastiset fillarimestat Savonlinnan seudulla nähtävyyksien väliset matkat ovat suhteellisen pieniä, ja kun koko kaupunkia ympäröivä maisema on kuin yhtä suurta nähtävyyttä, on polkupyöräily yksi parhaita tapoja tutustua tienooseen. Kuvankaunis Punkaharju on vain muutaman polkaisun päässä, ja jo Savonlinnan keskustan liepeillä pyöräilijällä riittää ihmettelemistä päiväksi jos toiseksikin. Kesälomalaiset voivat vuokrata pyöriä paikan päältä, joten omaa munamankelia ei välttämättä tarvitse takakonttiin survoa. Brilliant Bicycling The distances between sights are not long in the Savonlinna region, and while the whole landscape surrounding Savonlinna is like a one major sight, is bicycling one of the best ways to get acquainted with the area. The gorgeous Punkaharju ridges are not far, and even near the centre of Savonlinna there are sights to see for a couple of days by bike. You can rent bikes from Savonlinna, so you don t necessarily have to bring your own. www.savonlinna.travel Savonlinnan Matkailu Oy Puistokatu 1, puh. (015) 517 510 Kävely 32 33 Lähde kävelemään Melkeinpä parhaan kuvan kesäkaupunki Savonlinnan kauneudesta saa pistämällä rohkeasti tossua toisen eteen. Lähes kaikki kohteet ovat kävelymatkan päässä toisistaan, ja kaupunkia ympäröivä järviluonto on jo sinänsä nähtävyys, joka näyttäytyy yhä upeampana eri puolilla kaupunkia. Rantakallioilla tai pehmeillä hiekoilla voi välillä pysähtyä pitämään rentoa lepohetkeä. Savonlinnan ympäristössäkin on loistavia patikkakohteita, kuten esimerkiksi kansallismaisemastaan kuulu Punkaharjun harjualue. Take a Walk! Walking around is perhaps the best way to get the big picture of the beauty of Savonlinna. Nearly all sights are within a walking distance from each other, and the lake scenery surrounding the city is a sight in itself, appearing gorgeous everywhere. It is nice to stop for a little relaxing break on beach cliffs or soft sands. There are also many great hiking destinations around Savonlinna, for example the Finnish national landscape at Punkaharju ridges. Paintball Vapauta sisäinen Rambosi Kun kaipaat kavereiden kanssa kesälomaan vähän äksöniä, kerätkää porukka ja lähtekää sotimaan paintball-aseilla. Seudulta löytyy yrityksiä, jotka järjestävät teille aseet ja tarvittavat turvavarusteet, sekä opastavat teidät paintballin saloihin ja sääntöihin. Sitten vain vapautat sisäisen Rambosi, lataat kuulat piippuun ja kuvittelet järvenrantapusikot Vietnamin riisipelloiksi. Pelkällä räiskinnällä et tosin pelissä pärjää, vaan taitavalta pelaajalta vaaditaan jamesbondmaista oveluutta vihollisen linjojen taakse pääsemiseen ja voittoisaan taktikointiin. Release your inner Rambo When you and your friends miss some action in your summer holiday, gather a group and go playing paintball. There are companies in the area which provide paintball guns, all safety equipment, and give advice about paintball and its rules. Then release your inner Rambo, load your weapon and imagine that the lakeside bushes are the rice fields of Vietnam. However, you won't live long if you just shoot hell for leather. You have to be clever and cunning as James Bond to sneak behind the enemy lines and lead your troops to victory. 16 Pub Playoff, puh. 0500 153 305
17
Tervetuloa Punkaharjulle! Punkaharjun kunta toivottaa Teidät arvoisat matkailijat tervetulleiksi nauttimaan ja viihtymään kunnan eri matkailukohteissa. Taidekeskus Retretin tämän kesän päänäyttely on Albert Edelfeltin ja hänen pohjoismaisten taiteilijatovereidensa kesäaiheisia teoksia. Yli sadan teoksen näyttelyn pääpaino on kuitenkin Edelfeltin tuotannossa. Muina näyttelyinä taidekeskuksessa on virolaisen taiteilijan Siim-Tanel Annuksen Rahaa ja runoutta näyttely sekä Kim Simonssonin Kultainen peura näyttely. Lustossa voit perusnäyttelyn lisäksi tutustua lukuisiin erikoisnäyttelyihin, kuten Metsähallituksen 150 vuotisjuhlanäyttelyyn ja uudessa osassa jatkaa mielenkiintoinen Koneaika näyttely, joka kertoo metsätyön koneellistumisen historian. Uudistunut Kesämaa on lapsellisen kiva paikka, jossa lasten ohella myös aikuiset löytävät itselleen mukavia aktiviteetteja. Kuntoutuskeskus Kruunupuisto tarjoaa Oopperapaketteja sekä 40 vuotisjuhlavuotensa merkeissä lukuisia erikoistarjouksia niin kuntoutuksen kuin myös hotellipalvelujen osalta. Punkaharjun luonnonkauneuden voit parhaiten kokea harjualueen lenkkipoluilla tai uimarannoilla ja metsän monimuotoisuuden näet Metsäntutkimuslaitoksen puulajipuistossa. Kunta on matkailijalle mahdollisuuksia täynnä. Eri puolilla kuntaa, kuten esimerkiksi Putikosta löytyy pienimuotoisia näyttelyitä ja mielenkiintoinen kylämiljöö. Lomakeskukset, maatilamatkailuyritykset, ravintolat ja hotellit ovat valmiina tarjoamaan parastaan ja palvelemaan Teitä arvoisat asiakkaat. Toivon, että nautitte olostanne ja viihdytte Punkaharjulla. Tervetuloa! Pekka Nousiainen kunnanjohtaja 18
34 Lusto Ihminen ja metsä Suomen metsämuseo Lusto Punkaharjulla kertoo ihmisen ja metsän vuorovaikutuksesta aikojen saatossa. Lusto on ihmisen ja metsän menneisyyden sekä tulevaisuuden kansainvälinen kohtauspaikka, joka tarjoaa paljon mielenkiintoista nähtävää kaikenikäisille. Luston näyttelyt, kokoelmat, tapahtumat, työnäytökset ja teemapäivät kertovat monipuolisesti metsästä ja metsän merkityksestä suomalaisten elämässä. Ravintola Lusto tarjoaa maittavaa lounasta sekä à la carte -annoksia päivittäin ja kahvilasta saa suolaiset ja makeat herkut pienempään nälkään. The Forest And Man The Finnish Forest Museum Lusto illustrates the interaction between man and the forest from the past to the future. Lusto offers plenty of fascinating facts for visitors of all ages. Lusto s exhibitions, events, work demonstrations, theme days and audiovisual shows provide a diverse and illustrative insight into the significance of forests in the life of Finns. Restaurant Lusto offers delicious daily lunch and is also a pleasant place for snacks and coffees. www.lusto.fi www.lusto.fi PUNKAHARJU lusto@lusto.fi 19
35 Perinnetila Kosketus aitoon maaseutuun Maatilamatkailu on nykyisin suosittua muuallakin kuin viinintuottajamaissa. Savonlinnan seudulla on useita maatiloja, jotka tarjoavat aamiaismajoitusta ja unohtumatonta ympäristöä perhelomalle. Lapset voivat hoitaa maatilan eläimiä ja aikuiset osallistua maatilan askareisiin vierailullaan. Eräs idyllisimmistä paikoista on Putikon Hovi, joka pystyy majoittamaan jopa 40 matkailijaa kerralla. Putikon Hovi perustettiin jo 1700-luvulla Saimaaseen virtaavan joen rantamille. Touch the Genuine Countryside Agritourism is not popular only in wine growing countries. The Savonlinna region has many rural ranches that offer bed & breakfast accommodation and superb settings for a memorable family holiday. The children can play with farm animals and adults can help with farming tasks during their visit. One of the most idyllic places is the cozy Putikko Estate, which is ready to host up to 40 guests. The estate was founded already in 18th century on the bank of a river running into the Lake Saimaa. www.savonlinna.travel Savonlinnan Matkailu Oy, Puistokatu 1, puh. (015) 517 510 20
Punkaharjun Harjualue 36 37 Kauneus kestää vuosisatoja Pari vuosisataa sitten Venäjän keisari Aleksanteri I:n ja Suomen kansallisrunoilija J.L. Runeberginkin hurmannut Punkaharjun silmiä hivelevä harjumaisema on Savonlinnasta vain noin 30 kilometrin päässä. Kätevimmin matka maalauksellisiin maisemiin taittuu junalla, jolla pääsee näppärästi myös lasten kanssa riemukkaaseen Kesämaahan, jossa pienemmät sekä isommat peuhaajat viihtyvät takuuvarmasti kesäpäivän jos toisenkin. Upea Valtionhotelli tuo tuulahduksen menneiltä vuosisadoilta ja on harjumaisemineen ja vanhoine rakennuksineen ylittämättömän romanttinen paikka kesäloman viettoon. Beauty Lasts for Centuries Already a couple on hundred years ago the Russian ruler Alexander I and the Finnish national poet J.L. Runebeg fell in love with the unbelievably beautiful landscape of Punkaharju ridges, which are only approximately 30 kilometres from Savonlinna. The most convenient way to go to Punkaharju is by train. It carries you also to the joyful Kesämaa amusement park, which provides lots of fun for both children and parents. The magnificent Valtionhotelli is the oldest tourist hotel in Finland. With the gorgeous ridges and old-style buildings it is wonderfully romantic place to spend a summer holiday. Ratsastus Täyttä laukkaa lomalle Savonlinnan seudun uniikit järvimaisemat ja vaihtelevat maastot ovat jo kauan saaneet hevosten ystävät kiitämään Savoon täyttä laukkaa. Useat paikalliset yritykset tarjoavat maastoratsastuksia, jotka sopivat kaikenikäisille. Iloinen iltapäiväretki islanninhevosilla pistää satulassa istuvankin hirnahtelemaan ja on takuulla mieleenpainuva lomakokemus. Heppoihin vakavammin hurahtaneet voivat perehtyä ratsastuksen saloihin esimerkiksi Vuohimäen ratsastuskoulussa. Just Horsing Around The unique lakeland scenery and versatile terrains of the Savonlinna region have attracted riders for a long time. It is easy to find local companies that offer guided riding treks for all ages. A joyful afternoon trek with icelandic horses brings a wide smile to your face and surely is an unforgettable experience. If you are more seriously interested in riding, you can take courses in Vuohimäki riding school. www.savonlinna.travel Savonlinnan Matkailu Oy, Puistokatu 1, puh. (015) 517 510 TERVETULOA KESÄILOON! Fontana Punkaharjun Valtionhotellin ravintola ja terassi tarjoavat paikallisen pitopöydän herkkuja päivittäin risteilyasiakkaille ja muille matkailijoille. Oma rantasauna ja laituri hotellin asukkaiden käytössä, tule sinäkin! Ravintola Retretti tarjoaa lounasta päivittäin ja taidemenuja tilausten mukaan. Ravintolan yhteydessä on myös kahvila, ulkoterassi ja nettipiste. Lomakeskuksen Rantaravintolassa alueen parhaimmat PIZZAT ja suurin rantaterassi! VIIKONLOPPUISIN MYÖS KARAOKETANSSIT! Puh. 020 7529 800 (pvm/mpm) punkaharju@fontana.fi www.fontana.fi/punkaharju 21
38 Sulkavan Suursoudut Kokka kohti Sulkavaa Sulkavan Suursoudut on maailman suurin soututapahtuma. Vaikka Sulkavalla on vain noin 3 100 asukasta, "soutupääkaupunki" tunnetaan kaikkialla Suomessa. Joka vuosi noin 8 000 soutajaa saapuu ottamaan osaa Suomen suurimpaan soututapahtumaan eri sarjoissa. Tule kokemaan Suomen kesän ja ainutlaatuisen soututapahtuman tunnelma 42. Sulkavan Suursoutuihin keskelle kauneinta Saimaata. Ja paljon muuta! Tule! Lauantai 11.7. Suomen suurin rantakalailta soututansseineen. Illan tanssiyhtyeenä Anniina Mattila & Avenue! Kaikkiin tilaisuuksiin on yleisöllä vapaa pääsy www.suursoudut.net Push your boat out Sulkava Rowing Race is the world's biggest rowing competition. Although Sulkava has only about 3,100 residents, the 'rowing capital' of Finland is renowned throughout the country. Each year around 8,000 rowers take part in Finland s greatest rowing event in different categories. Come and experience the Finnish summer and a unique rowing atmosphere in the 42th Sulkava Rowing Race in the middle of the beautiful Lake Saimaa. www.suursoudut.net 22
39 Valamo ja Kermansavi Kirkkokulttuuria ja keramiikkaa Noin 120 km päässä Savonlinnasta Heinävedellä sijaitsee Valamon munkkiluostari, joka on Suomen merkittävin ortodoksisen kulttuurin keskus. Vieraalle Valamo on monien mahdollisuuksien paikka. Monet tulevat luostariin hiljentymään ja osallistumaan jumalanpalveluksiin. Monet myös ulkoilevat ja nauttivat perheen tai ystävien seurasta. Luostari on myös suosittu juhla- ja kokouspaikka. Heinävedellä sijaitsee myös käyttökeramiikkaa valmistavan Kermansaven tehtaanmyymälä. Laadukkaat ja kestävät Kermansavi-astiat ovat suomalaista laatutyötä parhaimmillaan. Church Culture And Ceramics The Orthodox Monastery of New Valamo is located in Heinävesi, 120 kilometres from Savonlinna. The monastery is a significant centre of Orthodox culture in Finland, and it offers many opportunities for its visitors. Many people go there to find peace and quiet and to take part in daily services, while many spend time outdoors and enjoy the company of their family and friends. The monastery is a popular place for celebrations, conferences and meetings. Kermansavi earthenware factory outlet is also in Heinävesi. The durable and high-quality Kermansavi products are true examples of Finnish craftsmanship. www.valamo.fi Enemmän lämpöä EL ÄMÄÄN. Poikkea Kermansavella! Tehtaanmyymälästämme löydät Kermansaven astiamalliston sekä paljon tuoteuutuuksia ja talouslaadun tuotteita edullisesti. Uudistetussa studiossamme on esillä kattavasti Kermansaven ja Tulikiven uunimallistot. Viihtyisä kahvilamme palvelee myymälän aukioloaikoina. Lämpimästi tervetuloa! Tulikivi-studio ja Kermansavi-tehtaanmyymälä, Rasiahontie 3, Heinävesi, puh. 0207 636 508, Palvelemme ma-su 9-19, www.tulikivi.com puhelut: 8,21 snt/puhelu + max 14,9 snt/min 23
Kauden uutuus: KESKIYÖN GOLF - MIDNIGHT GOLF ajalla 15.6. 5.7.2009 GOLFPAKETIT MAJOITUKSELLA ALK. 70 eur /hlö. 40 Golf Kerigolf Kerimaa Kerimaan alueella voit viettää lomaasi monenlaisten harrastusten parissa. Kerigolfin upea, Ronald Freamin suunnittelema täysimittainen kenttä on ikimuistoinen kokemus golfareille. Kerigolfin golfkoulussa voit aloittaa lajin harrastamisen luotettavan ja pätevän opettajan ohjauksessa. Kerimaan lomakeskuksen mökeissä ja viihtyisissä luhtihotellin huoneissa on mukava levätä kierroksen jälkeen. Ravintolan ruokalistalta löytyvät paikallisten erikoisuuksien lisäksi myös gourmet-herkut. Kerimaassa voit harrastaa perhokalastusta, johon tarjoamme myös koulutuksen. Erilaiset kalastuspaketit ja perhokalastuskoulun tiedot sekä Kerimaan viikko-ohjelman löydät kotisivuiltamme. Holiday resort Kerimaa Holiday resort Kerimaa is a destination of many hobbies. The beautiful 18-hole Kerigolf course designed by Ronald Fream is a memorable experience for golfers. You can take golf lessons from a qualified instructor in the golf school. Kerimaa's cottages and cozy hotel rooms are perfect for a nap after a golf round. Restaurant's menu is filled with local specialties and gourmet delicacies. You can also go fly-fishing or take fly-fishing lessons in Kerimaa. You can find our fishing holiday packages, lesson information and our weekly schedules on our website. www.kerigolf.fi, www.kerimaa.net 24
41 Panimoravintola Pannaan aina tuulemaan Savonlinnan keskustan tuntumassa idyllisessä niemessä sijaitsee Panimoravintola Huvila, joka hellii asiakkaitaan erinomaisella ruualla ja kerrassaan loistavilla oman pienpanimon oluilla, jotka ovat keränneet myös kansainvälistä kiitosta ja palkintoja. Kesäaikaan Huvilan tilavalla 200-paikkaisella terassilla nautitaan livemusiikista, kun lauteille nousee suomalaisten artistien ja bändien parhaimmisto. Terassin paraatipaikat on varattu ruokailijoille, istumapaikat nautiskelijoille, mutta eturivissä voi antaa vaikka tukan heilua. Huvilan kesätunnelmaa on vaikea voittaa. Always Something Brewing Brewery restaurant Huvila is located near the centre of Savolinna, in an idyllic cape in the arms of the Lake Saimaa. Huvila pampers its customers with excellent cuisine and their own splendid beers, which have received plaudits and won prizes in international competitions. In summertime, the 200-seater terrace bar offers live music, when the best names of Finnish music scene take the stage. The higher places are for diners, terrace seats for music lovers and in the front row you can let it all loose. The lively atmosphere in Huvila is hard to beat. www.panimoravintolahuvila.fi Puistokatu 4, puh. (015) 555 0555 Liput: Ennakkoon/keikkapäivänä Tutkitusti parasta ravintolapalvelua Savonlinnassa. 25
muista myös: pölkkybaari torpan terassi baari polte Terassit 42 43 Täyden kympin terasseilla Vilkkaan kesäkaupungin vilinässä on mukava istahtaa välillä jollekin lukuisista ravintolaterasseista - tai vaikka tehdä peräti kierros! Olavinlinnan ja Riihisaaren maakuntamuseon tuntumassa Saimaan rantamilla sijaitsevat terassit keräävät kesäiltaisin janoisia oopperavieraita ja julkkisbongareita. Keskustan ravintolalaivat ja panimoravintola Huvilan livemusiikkia tarjoileva terassi ovat myös oivia paikkoja kostuttaa helteessä kuivanutta kurkkua kesäiltana. Outstanding outdoor restaurants While the city is bustling with people, it is nice to sit down and relax in one of the many outdoor restaurants in Savonlinna - or even in a few of them... The restaurants alongside the beach near the Olavinlinna castle and Riihisaari museum are the favourites of thirsty opera visitors and celebrity spotters. The cozy restaurant ships and the live music venue of brewery restaurant Huvila are also perfect places to wet your whistle after a hot summer day. 26 Cafe Torppa Puhelin hälytti. Painoin sen äänettömälle. Avasin silmäni varovasti, ja katsoin huoneeni ikkunaan. Aurinko oli jo korkealla. Päässäni jomotti edellisen yön juhlinta. Olin vihainen itselleni, että olin nukkunut näin kauan. En halunnut tuhlata lomapäiviäni nukkumiseen. Nousin ylös. Kaipasin kylmää suihkua ja kunnon aamukahvia. Muistin, että olimme olleet viime yönä kavereiden kanssa Cafe Torpalla. Päätin mennä sinne.kassalla oli jonoa. Omaa vuoroani odotellessa katselin lasikon valikoimia, ja yritin päättää mitä ottaisin. Kaikki näytti hyvältä, enkä osannut päättää. Hei, mitä haluaisit?, hymyilevä tyttö kysyi, ja katsoi silmiini. Herätyksen, vastasin. Tyttö kysyi: Hengellisen vai fyysisen? Jos vaikka fyysisen, tokaisin. Tupla-espresso?, tyttö katsoi kysyvästi. Joo, ja jotain suolaista ja makeaa, pyysin. Ehkä luomuruisleipää savustetulla muikulla ja marjapiirakkaa pehmiksellä?, tyttö tiedusteli hymyillen. Kuulosti hyvältä. Nousin kattoterassille, josta oli mainio seurata torin vilkasta elämää. Tämä oli se hetki, jota olin koko pitkän talven odottanut. Tuntui hyvältä. Maistoin kahvia ja leipää, enkä voinut olla maistamatta piirakkaakaan. Maistui hyvältä.
My cell phone rang. I silenced it. I slowly opened my eyes and looked through the window. The sun was already high. The last night s party was banging in my head. I was angry at myself because I had slept so late. I did not want to waste my holidays on sleeping. I got up. I needed a cold shower and a decent cup of coffee. I remembered that we were at the Café Torppa last night. I decided to go there. There was a line at the cashier. I waited my turn and looked at the selection behind the glass. I tried to decide what I would like to have. Everything looked great, and I could not make up my mind. Hi, what would you like to have?, the girl asked with a smile and looked into my eyes. A revival, I answered. She asked: Spiritual or physical? Preferably physical, I said. A double espresso?, she asked. Yep, and something savoury and sweet, I requested. Maybe organic rye bread with smoked whitefish and berry pie with ice cream?, the girl inquired smiling. Sounded great.i went up to the roof terrace, which was a perfect place to watch the bustling market square. This was the moment I had waited all winter long. Felt great. I tasted the coffee and the bread, and could not resist the berry pie either. Tasted great. 27
28
44 Ruokailu Hurmaavat herkut Nälkäisellä matkailijalla on kesäisessä Savonlinnassa runsaasti valinnanvaraa vatsansa täyttämiseen. Löytyy useita tasokkaita á la carte -ravintoloita, seisovia pöytiä, ruokaterasseja, ravintolalaivoja, viihtyisiä pikkupurtavaa tarjoavia paikkoja, maistuvaa pizzaa, tulista kebabia, grillejä, pikaruokaa ja paljon muuta. Perinneruoat ja Saimaan antimetkin ovat hyvin edustettuina useampien ravintoloiden ruokalistoilla. Savonlinnan kesäinen ruokahitti on lankkumuikut, joita paistetaan kesän mittaan hurjia määriä matkailijoiden mutusteltavaksi. Cool Cuisine A hungry traveller has a plenty of options to fill his stomach in Savonlinna. There are several high-class á la carte restaurants, buffet dinners, outdoor restaurants, restaurant ships, cozy bars offering small snacks, tasty pizzas, hot kebab, barbecue, fast food etc. You can also find traditional cuisine and local fish dishes in many restaurants. The most popular meal in Savonlinna in summertime is lankkumuikut, i.e. fried whitefish, ovenbaked potato and salad. Restaurants fry huge amounts of whitefish for tourists in summertime. www.barcolonna.fi Katso takasivun ilmoitus! Pubit 45 46 Mennään oluelle Muutama vuosi sitten Savonlinna oli Suomen ravintolatihein kaupunki asukasmäärään verrattuna. Ei siis ole ihme, että pubeissakin riittää valinnanvaraa. Voit katsella urheilua tai pelata biljardia sporttibaarissa, keskustella mainioiden mallasjuomien parissa olutravintolassa, laulaa kavereiden kanssa karaokea viihtyisässä kansankuppilassa tai istuskella mainion kirjan ja huurteisen kanssa rennosti kulmapöydässä. Hyviä pubeja ja ennen kaikkea niiden asiakkaina olevia mutkattoman mukavia savolaisia löytyy sekä keskustasta että laitakaupungiltakin. Let s Go for a Pint A few years ago Savonlinna was the leader amog the cities in Finland in the number of restaurants per capita. So, it is not a surprise that there are quite a lot of pubs to choose from. You can watch the game or play pool in a sports bar, discuss important matters accompanied with the best brews in a beerhouse, sing with friends in lively karaoke pubs or just sit down with a good book in a more peaceful pub. Great pubs and above all cheerful and straightforward locals can be found both in the centre and the outskirts of the town. 29 Biljardi ja baaripelit Kun mökkitikka alkaa tökkimään, eikä krokettikaan oikein luonnistu sateen kastelemalla nurmikolla, mutta pelihaluja olisi kuitenkin kuin F-juniorien vaihtopenkillä, kannattaa suunnata kokka kohti Savonlinnan Pub Playoffia. Urheiluhenkisessä peliravintolassa voit heittää dartsia, pelata snookeria tai biljardia, ottaa kaverista mittaa erilaisissa video- ja lautapeleissä sekä tietenkin lukea uusimmat urheilulehdet huurteisen ääressä ja mukavassa tunnelmassa. When you are tired of playing games at your summer cottage or the rain spoils your day outdoors, but you still would like to find some excitement for your afternoon, you should direct your steps to Pub Playoff in Savonlinna. The cozy pub has a sporty atmosphere, and you can throw darts, play pool, play video and board games and read the latest sporting news with a pint of the best brew, of course. www.pubplayoff.com Pappilankatu 3 puh. (015) 515 122
w w w. m a n t y r i n n e. n e t Mäntyrinteen kesä 2009 Lava auki klo 20-02, liput 12 La 13.6. Mäntyrinne nne 50 v juhlatanssit! an Kaija Pohjola & Paratiisi i i Pe 19.6. Juhannusaatto Topi Sorsakoski & Kulkukoirat Tommi Seppänen & Amorada La 20.6. Harri Kuokkanen & Rolexsi Pe 26.6. Hannelen kesäkaraoke klo 20-01, huom: liput 5 La 27.6. Juhamatti & Timangi Euroset La 4.7. Rainer Friman Pe 10.7. Tähti-ilta Juha Tapio Lava auki klo 21-01 La 11.7. Mikael Konttinen La 18.7. Lea Laven La 25.7. Perinteinen Possujuhla Huom: ilmainen sisäänpääsy! La 1.8. Pepe Enroth & Foxset La 8.8. Päättäjäiset Eini & Boogie 47 Tanssiminen Kesäillan valssit Tanssilavakulttuuri on kuulunut olennaisena osana suomalaisen kesän viettoon jo vuosikymmeniä. Juhannuskoivujen reunustaman tanssilavan sisäänkäynnin luona on kuunneltu estradilta kantautuvia ikimuistoisia iskelmiä ja koettu suuria tunteita. Savonlinnan seudun tanssipaikat jatkavat tätä kesäistä perinnettä tarjoamalla kevyen musiikin kärkikaartin konsertteja koko kesän. Toivottavasti muistit ottaa tanssikengät matkalaukkuun. Waltz the Night Away Summertime dances with live music have been a part of Finnish summer holiday tradition for decades. Birch trees around nostalgic dance venues have heard unforgettable evergreens and seen romances larger than life. Dance venues in the Savonlinna region continue this tradition and offer concerts from the best names in popular music all summer long. We hope you remembered to bring your dancing shoes... www.tanssi.net Päiväkahvit 48 49 Aina on sopiva kahvihetki Kunnon aamukahvi antaa hyvän startin kesälomapäivään. Sellaista voi nauttia esimerkiksi lörtsyn kera rannan tuntumassa torin viihtyisissä kahviloissa ja tarkkailla samalla torin vilkastuvaa vilinää. Idyllisen päiväkahvihetken voi viettää Linnankadun liepeillä vanhaa arkkitehtuuria ja järvimaisemia ihastellen. Kaikissa Savonlinnan kahviloissa tarjotaan ystävällisen asiakaspalvelun lisäksi taatusti tuoreita paikallisia leivonnaisia ja muita herkkuja. Torstaiolut Torstai on tunnelmaa täynnä Olutravintola Sillansuu valittiin vuoden olutravintolaksi Suomessa vuonna 1998, ja se on yhä tunnettu laajasta olutvalikoimastaan. Maailman eri kolkkien oluiden lisäksi tarjolla on vaikuttava kokoelma sikareita ja elämän vettä. Torstaisin viihtyisä ravintola on tupaten täynnä väkeä, sillä joka torstai nautiskellaan perinteisistä torstaioluista. Ilmapiiri on rento ja iloinen, kun ystävät ja työtoverit kokoontuvat vaihtamaan kuulumisiaan ja kumoamaan tuopin - tai yleensä itse asiassa vähintään kaksi. It s Always Time for Coffee A summer day does not start properly if you cannot get good coffee. Fortunately you can find and enjoy it in the cozy cafés in the market square, and while sipping your coffee, you can watch the lively bustle. A more idyllic setting for a cup of coffee can be found in Linnankatu, where you can admire the old architecture and lakeside scenery. In addition to fresh local pastries, you will find friendly and hospitable staff in every café in Savonlinna. Thursday is the thirst day Beerhouse Sillansuu was chosen as the best beer restaurant in Finland in 1998 and it still is famous for its vast selection of beers around the world. They also have an impressive variety of cigars and water of life. Every Thursday the cozy beerhouse is full of people, because it is the traditional Thursday Beer night. The atmosphere is very laid-back and upbeat, when friends and workmates gather to swap opinions and tipple a pint, or usually at least two as a matter of fact. www.cafetorppa.com Lue lisää sivuilta 26-27 30
50 Kuntosalit Läski ei lomaile Kesäloman tiimellyksessä ei pidä unohtaa kuntoiluakaan. Vaikka sitä kassleria ja kyljystä nakkelee grillin ritilälle ja siitä ääntä kohti kolme kertaa päivässä, ei liha kuitenkaan lihaksiksi ihan itsestään muutu. Onneksi Savonlinnasta löytyy erinomaisia kuntosalipalveluja, jossa voi käydä välillä kiusaamassa kroppaansa, ettei savolaisen tönkkösuolatun, upporasvaisen ja mallasjuomapitoisen kesäloman tuomisina ole ihan norppamainen vartalo. Kuntosalielämähän ei ole pelkkää punttien reivaamista, vaan tarjolla on myös monenmoista aktiviteettia eri tasoisille liikkujille. Body Fat Takes No Holiday You should not forget physical exercise on your summer holiday. Although you barbecue and eat mountains of meat every day, it does not transform into muscles in your body by itself. Fortunately there are good gyms in Savonlinna, where you can tease your body, so you won t look like a seal after a month of your abundant and overindulgent holiday lifestyle. Exercising at the gym is not just pumping iron, because there are plenty of different activities available for advanced athletes and beginners as well. 51 Beach Volley Entistä parempaa rantalentistä Kyllä se passaa, sanoi lentopalloilija. Nimittäin ei kai kellään ole mitään hauskaa kaveriporukan rantalentopallo-ottelua vastaan? Aurinkorasvaa hipiään, virvokkeet kylmälaukkuun ja poppia ämyreihin. Siitä ei palloilupäivä parane. Savonlinnan keskustan lähistöllä on useita Beach Volley -kenttiä, joille pääsee pelaamaan ilman ajanvarausta. Kyrönniemellä Olavinlinnan takana kenttiä on peräti kuusi, joten sinne mahtuu yleensä pelaamaan isommallakin porukalla. Ja mikäpä olisikaan pelien jälkeen parempaa kuin pulahtaa Saimaan viilentävään syliin. Have a Ball at the Beach Nobody can argue that a beach volley match between friends on a sunny summer day wouldn t be fun. Put some suntan lotion on, a few cold ones into a cool bag and some chilling beats to your ghetto blaster. A beach volley day does not get any better than that. There are many beach volley courts around Savonlinna, and usually it s possible to play without any fees or reservations. In Kyrönniemi, behind Olavinlinna, there are six beach volley courts, so there is plenty of room to play. And it s quite refreshing to cool off in the Lake Saimaa after the game. 31 51 Things to do Savonlinna Julkaisija - Publisher: Focuskansiot Oy (yhteistyössä Savonlinnan Matkailu Oy:n kanssa, In cooperation with Savonlinna Travel Ltd) Olavinkatu 56 as 7, 57100 Savonlinna Puh - Tel. (015) 511 240, focus@focuskansiot.fi www.things.fi Sivunvalmistus/Page layout: Mainostoimisto AIMO Oy, Savonlinna Painopaikka/Printed by: Tott-Print Oy, Savonlinna 2009 Tiedot tähän julkaisuun on kerätty huhtikuussa 2009. Emme vastaa mahdollisista virheistä tai puutteista julkaistuissa tiedoissa. The information for this brochure was provided in April 2009. It is possible, that some of the information has changed after that.
KYLMÄT TAPAKSET a 2,60 Tonnikalacrepes Mozzarellaa, punasipulia ja tomaattia Carpaccio ja parmesaania Marinoidut oliivit Marinoituja sieniä Äyriäis-cheviche Äyriäisterriini Talonsalaatti Marinoituja kasviksia Serrano-kinkkua ja melonia Marinoituja pikkukaloja Täytetyt viininlehtikääryleet Salamia ja sieniä LÄMPIMÄT TAPAKSET a 2,85 Maalaismunakas Mozzarella-serrano crostiini Tulinen lihamureke Talonpoikaismakkaraa Chorizo-makkaraa, sieniä ja artisokkaa Vuohenjuustolla gratinoidut kasvikset Grillattua sipulia Paahdettua kalkkunaa ja artisokkaa Äyriäisiä chili-valkosipuliöljyssä Mustekala chipirones Etanaa valkosipulivoissa Mozzarella-tomaatti LISÄKE TAPAKSET a 2,20 Yrtti-bruschetta 1,35 Vihreäsalaatti Yrttiperunaa ja aliolia Kasvis-couscous Paahdettu tomaattisipulileipä Ruokalistat JÄLKIRUOKA TAPAKSET a 2,60 Juusto valinnan mukaan Marinoituja hedelmiä Suklaamarkiisi Crema Catalana Mantelileivos Sorbe SALSA AND NACHOS 5,90 Tulinen chilitomaatti-salsa ja maissilastuja NACHOS AND DIPS 7,80 Avokado- ja tulinen chilitomaattidippi sekä maissilastuja NACHOS SUPREME 10,90 Maissilastuja, juustokastiketta, salsaa, sipulia, oliiveja ja tomaattia. NACHOS PICADILLO 12,20 Maissilastuja, jauhettua härkää, ruohosipulia, pähkinää, Picadillo- ja juustokastiketta. TACOS 1kpl 4,80 / 3kpl 12 Rapeita maissitaskuja, salaattia, juustoraastetta ja ranskankermaa. - Lihatäytteellä (tulista härkämuhennosta) - Kanatäytteellä (kana-kasvismuhennosta) - Kasvistäytteellä (grillivihanneksia, BBQ-kastiketta) - Katkaraputäytteellä (katkarapuja, sipulia, paprikaa ja salsaa) Talonviini 13 pullo Oopperakaudella erikoismenu Elävää musiikkia ennen ja jälkeen oopperaeseityksen BAR COLONNA Olavinkatu 34, 57130 Savonlinna, puh: 045-2366877 barcolonna@saunalahti.fi www.barcolonna.fi AVOINNA: SU-TO 15.00 32-01.00, PE-LA 15.00-02.00 FAJITAS Vehnätortilloja, salaattia, ranskankermaa, guacamolea sekä kasvispaistosta salsapedillä. VEGETARIAN Grillattuja kasviksia ja papuja 13,00 POLLO Pariloitua kanan rintafilettä 14,50 CARNE Tulista jauhettua härkää 15,50 CAMARONES Katkarapuja 15,00 COMBI Pariloitua kanaa ja katkarapuja 15,90 Tapas menut Tapas menu 14,80 Yrtti-bruschetta Tonnikalacrepes Carpaccio ja parmesaania Marinoidut oliivit **** Maalaismunakas Tulinen lihamureke Yrttiperunaa ja alioli **** Crema Catalana Tapas lautanen ja Sangria 15,90 Lasi sangriaa **** Yrtti-bruschetta Tonnikalacrepes Viininlehtikääryleitä Mozzarellaa, punasipulia ja tomaattia Maalaismunakas Vuohenjuustolla gratinoidut kasvikset