Yhteenveto sisäloistutkimuksesta Heidi Härtel Rotukarjan hyvinvoinnin ja taloudellisten toimintaedellytysten kehittäminen -hanke Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma
Emolehmäkarjojen loistutkimus Emolehmiä vasikoineen laidunnetaan keväästä myöhäiseen syksyyn peltolaitumilla ja erilaisilla luonnonlaitumilla ja käytännöt loistorjunnassa ovat hyvin monenlaisia. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää emolehmätiloilla esiintyvien sisäloisten määrää ja arvioida loislääkitysten tarpeellisuutta. Lisäksi selvitettiin rutiininomaisten näytteenottojen tarpeellisuutta, toimivuutta ja kustannustehokkuutta terveydenhuollon apuna ja arvioitiin loislääkeresistenssitutkimuksen tarpeellisuutta. Aiempi tutkimustieto pihvikarjojen viimeaikaisesta loismatotilanteesta Suomen olosuhteista tai laidunkaudella esiintyvistä patogeeneista kokkideista on vähäistä. Kuitenkin nautojen sisäloisilla saattaa olla merkittävää vaikutusta eläinten kasvuun ja hyvinvointiin, silti turhaa rutiininomaista lääkitystä tulee välttää sen ympäristövaikutusten ja resistenttien loispopulaatioiden kehittymisvaaran takia. Tutkimus toteutettiin tutkimalla ulostenäytteitä lehmistä, hiehoista ja vasikoista kahdesti laidunkauden aikana 14 tilalta. Lisäksi tiloilta kerättiin tietoa eläinten oireilusta, laiduntamisen järjestämisestä ja lääkityskäytännöistä. Tutkimuksessa määritettiin mahasuolistoloisten munien ja kokkidien ookystien määrät ja tehtiin loismatojen ryhmätason morfologinen tunnistus sekä kokkidien lajitason tunnistus. Loismatojen ja kokkidien esiintyminen ulostenäytteessä saattaa vaihdella paljon ja tulosten arvioinnissa täytyy huomioida paikalliset olosuhteet, näytteenottoajankohta, karjan kunto ja kliinisten oireiden esiintyminen. Tilatason tulosten tulkinnassa huomioitiin madonmunien ja kokkidien ookystien määrät sekä kokkidien patogeenien valtalajien esiintyminen (Eimeria alabamensis, E.bovis ja E zuernii) sekä lähinnä Trichostrongylidae heimon matojen loismunalöydökset (Ostertagia, Cooperia, Haemonchus, Trichostrongylus, Nematodirus) Munamäärät tilakohtaisiin vastauksiin arvioitiin seuraavan useista eri lähteistä sovelletun määritelmän mukaan sekä annettujen esitietojen perusteella. Kokkidimäärien arviointiperusteet Rotukarjahanke 2012 (pääasiassa huomioituina patogeenit kokkidilajit, kokkidi-ookystia grammassa ulostetta = opg) Kokkidit opg Löydös Hoitotarve < 500 vähäinen ei > 500 < 5000 jonkin verran ei yleensä > 5000 < 10 000 kohtalaisen paljon jos kliinisiä oireita > 10 000 paljon jos kliinisiä oireita tai useilla vasikoilla suuria määriä 2
Loismatotutkimuksen arviointiperusteet Rotukarjahanke 2012 (Trichostrongylidae heimon madot, madonmunia grammassa ulostetta = epg) Madonmunia epg Löydös Hoitotarve <100 epg vähäinen ei > 100 < 300 jonkin verran ei yleensä > 300 < 500 kohtalaisen paljon jos kliinisiä oireita > 500 paljon jos oireita tai useilla vasikoilla suuria määriä Kokkidit Molemmissa näytteenotoissa todettiin kokkideja lähes kaikilla vasikoilla (97% ja 93%), suurella osalla hiehoista (80% ja 67%), mutta vain alle puolella emolehmistä (45% ja 27%). Patogeenien kokkidilajien (E.alabamensis, E. bovis ja E.zuernii) osuus positiivisista näytteistä oli ensimmäisessä ja toisessa näytteenotossa vasikoilla 87% ja 90%, hiehoilla 78% ja 81% ja emoilla 67% ja 74%. Yleisimmät lajit olivat E.bovis ja E.zuernii. Varsinaista laidunkokkidioosin aiheuttajaa E.alabamensistä todettiin yleisimpänä lajina vain neljässä näytteessä. Kokkidimäärät emoilla ja hiehoilla olivat huomattavasti vähäisempiä kuin vasikoilla. Vasikoilla kokkidilöydösten ensimmäisen näytteenoton keskiarvona oli 5303,5 opg, mediaani 1100 opg, yksilökohtaisten löydösten vaihdellessa välillä 0-68 400 opg. Yli 5000 opg todettiin 14 vasikalla ja yli 10 000 opg 11 vasikalla. Toisessa näytteenotossa vasikoilla keskiarvona oli 895,8 opg, mediaani 500, yksilökohtaiset vaihtelut 0-8900 opg. Yli 5000 opg todettiin 2 vasikalla ja yli 10 000 opg ei todettu yhdelläkään vasikalla. Suurimmissa löydöksissä oli yleisimmin kyse useampien lajien sekainfektiosta. Loismadot Loismatojen munia todettiin kaikissa karjoissa. Ensimmäisessä näytteenotossa positiivisia löydöksiä oli vasikoilla 47% näytteistä, hiehoilla 38% ja emolehmillä 14% näytteistä. Toisessa näytteenotossa emolehmien ja hiehojen löydökset olivat vähäisiä, mutta vasikoilla todettiin alkukesää enemmän madonmunia. Vasikoilla positiivisia löydöksiä oli loppukesästä 73%:lla eläimistä, hiehoilla 17%:lla ja emolehmillä 8%:lla eläimistä (mukaan ei laskettu Moniezia-löydöksiä eli naudan heisimatoa). Kesäkuun näytteenotossa todettiin Trichostrongylidae -heimon matoja (Ostertagia, Cooperia, Haemonchus, Trichostrongylus) vasikoilla keskimäärin 88 epg, mediaani 0, vaihtelu 0-1100 epg, yli 300 munaa grammassa ulostetta todettiin 5 vasikalla ja yli 500 munaa 2 vasikalla. Strongyloideksen munia todettiin 15 vasikalla (21%), munamäärien vaihdellessa 100-1900 epg, muita matoja todettiin vain vähäisinä määrinä. 3
Elokuun näytteenotossa todettiin Trichostrongylidae -heimon matoja (Ostertagia, Cooperia, Haemonchus, Trichostrongylus, Nematodirus) vasikoilla keskimäärin 179 epg ja mediaan 100, vaihtelu 0-1100 epg, yli 300 todettiin 13 vasikalla ja yli 500 epg 4 vasikalla. Strongyloidesmadonmunia todettiin vähäisinä määrinä 5 vasikalla (6%). Toisessa tutkimuksessa todettiin myös naudan heisimadon munia (Moniezia sp) viiden karjan 9 eläimellä, muita matoja todettiin vain vähäisiä määriä (Capillaria, Trichuris). Molempien näytteenottojen tulokset sopivat hyvin yhteen ja suurimmalla osalla tiloista tartuntapaine pysyi matalana. Vaikka kyseessä oli märkä sateinen kesä vähenivät kokkidilöydökset loppukesää kohti. Lehmien ja hiehojen madonmunalöydökset vähenivät myös loppukesän näytteissä. Vasikoilta löytyi loppukesästä enemmän ja suurempia määriä madonmunia, mutta määrät olivat edelleen jokseenkin vähäisiä. Loistartunnoista aiheutuneita kliinisiä oireita esiintyi vasikoilla vain muutamassa tapauksessa. Tämän tutkimuksen tulosten perusteella vaikuttaa siltä, että emolehmäkarjat ovat suurimmaksi osaksi hyvin tasapainossa loisten kanssa. Emän imeminen ja hyvä kunto näyttää suojaavan vasikoita sairastumiselta ja hiehoille vastustuskyky on muodostunut jo ensimmäisenä kesänä emän kanssa laiduntaessa. Rutiininomainen emolehmäkarjojen laidunkauden loismato- tai kokkidilääkitys ei näytä olevan tarpeen. Rutiininomainen laidunryhmien ulostenäytetutkimus ei näytä myöskään olevan tarpeellinen ja kustannustehokas. Vasikoiden lääkitystarve tulee harkita jokaisen tilan kohdalla erikseen huomioiden vasikoiden ripulin oireet, kasvu ja yleiskunto sekä laidunnusstrategia. Epävarmoissa tapauksissa on suositeltavaa tutkia ulostenäytteitä oireilevista eläimistä oireiden ilmaannuttua tai ottaa seurantanäytteet vasikoista ja mahdollisesti hiehoista parhaiten yli 4 viikon kuluttua laitumelle laskusta. Riskiarvioon perustuva karja- tai ryhmäkohtainen lääkitys näyttää olevan paras tapa estää kasvutappioita ja sairastumisia. 4
Kokkiditulokset tilakohtaiset mediaanit (opg) Loismadot Trichostrongylidae tilakohtaiset mediaanit (epg) 5
Loistutkimuksen vaikutukset Tutkimuksesta saatiin arvokasta tietoa emolehmäkarjojen sisäloistartunnoista karjankasvattajien, neuvojien ja eläinlääkäreiden käyttöön. Tämä edesauttaa jatkossa näytteenoton oikeaa kohdistamista ja turhien rutiininomaisten lääkityskäytäntöjen leviämistä. Sisäloisten esiintymistä voidaan pihvikarjatuotannossa Suomessa suurimmaksi osaksi hallita edelleen sopivilla laidunnuskäytännöillä ja sopivalla eläintiheydellä. Yksittäisissä ongelmatapauksissa on tarpeen lääkitä oireilevat vasikkaryhmät kohdistetusti, jolloin varmistetaan niiden hyvinvointi ja tuottavuus. Koska emolehmäkarjojen loislöydökset olivat vähäisiä ja lääkitystarve alhainen, ei myöskään loislääkeresistenssin kehittyminen pihvikarjatiloilla ole todennäköistä eikä resistenssitutkimus suomalaisissa pihvikarjoissa näyttäisi olevan tällä hetkellä tarpeellinen. Tutkimuksella on merkittävää vaikutusta emolehmätilojen eläinten ennaltaehkäisevässä terveydenhuollossa. 6