MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 2633 07 VAMMAVAARAN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Peter Johansson, Matti Maunu, Vesa Perttunen ja Ulpu Väisänen Petäjäskoski 2633 05 LEIVE 2633 08 JAATILA 3611 05 PALOLAMURI 2633 04 KOIVU 2633 07 VAMMAVAARA 3611 04 POIKKIMAANAAPA TERVOLA 2544 06 2544 09 3522 06 RAKKAVIITA VÄHÄJOKI HATTUSELKÄ ISBN 999-999-999-9 URN:NBN:fi-fe999999 Rovaniemi 2003
SUOMEN MAAPERÄN KEHITYS Suomen maankamara koostuu ikivanhasta peruskalliosta eli kallioperästä ja sitä peittävistä maalajeista eli maaperästä. Maapeite ei ole yhtenäinen, vaan kallioperä on paikoin paljastuneena. Maapeitteen paksuus voi olla jopa 100 m, mutta keskipaksuus on vain 8,5 m. Maaperä on syntynyt maapallon kehityshistorian nuorimman kauden, kvartäärikauden aikana. Se alkoi 2-3 miljoonaa vuotta sitten ja ulottuu nykyaikaan asti. Kvartäärikaudella oli useita jääkausia, joiden aikana mannerjäätiköt peittivät laajoja alueita Pohjois-Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa. Jääkausien välisinä nk. interglasiaaliaikoina ilmasto oli nykyisen kaltainen tai jopa jonkin verran nykyistä lämpimämpi. Viimeisin jääkausi, jota kutsutaan Veiksel-jääkaudeksi, alkoi 120 000 vuotta sitten ja päättyi noin 10 000 vuotta sitten. Sen alkupuolella oli kaksi leudomman ilmaston jaksoa, interstadiaalivaihetta, joiden aikana mannerjäätiköt pienenivät. Pohjois-Euroopasta ne hävisivät lähes kokonaan. Suomen maaperä on pääosin syntynyt viimeisimmän jääkauden aikana ja sen jälkeen. Paikoin tavataan viimeistä jääkautta vanhempia jääkautisia sekä interglasiaalisia ja -stadiaalisia kerrostumia. Niitä tutkimalla on saatu kuva maamme kvartäärikautisesta kehityksestä. Mannerjäätikön toiminnan tuloksena, pääosin sen reunaosan alla, syntyi moreenia. Se on maamme yleisin maalaji, jota esiintyy kallioperää myötäilevänä peitteenä ja erilaisina moreenimuodostumina. Mannerjäätikön sulaessa valtavat vesivirrat eli jäätikköjoet koversivat erilaisia uomia. Ne myös kerrostivat lajittelemaansa soraa ja hiekkaa jäätikön alle harjuiksi (esim. Punkaharju) ja sen eteen suistoiksi eli deltoiksi (Salpausselät ovat sarja vierekkäisiä reunadeltoja). Mannerjäätikön sulaessa poistui maankuorta kuormittanut 2-3 kilometrin paksuinen jääkerros, jonka alas painama maankuori alkoi vähitellen kohota aiempaan asemaansa. Maankohoaminen oli aluksi nopeaa ja jatkuu yhä. Suurimmillaan maankohoaminen on Merenkurkussa, lähes metri ja pienimmillään Kaakkois-Suomessa, alle 20 senttimetriä sadassa vuodessa. Yli puolet maamme pinta-alasta oli painunut niin syvälle, että mannerjäätikön sulaessa vesi peitti alueita, jotka nykyään ovat kohonneet jopa yli 200 metriä nykyisen merenpinnan yläpuolelle. Tämän ns. ylimmän rannan alapuolelle kerrostui seisovassa vedessä muinaisissa Itämeren vaiheissa savea ja hiesua. Maankohoamisen vuoksi ylimmän rannan alapuolella esiintyy kohoumien rinteillä muinaisrantoja ja rantakerrostumia. Vedestä nousseella maalla joet kuluttivat ja kerrostivat hiekkaa ja hietaa jokivarsiin. Tuuli kuljetti ja kerrosti hiekkaa lentohiekkakinoksiksi eli dyyneiksi, joita esiintyy yleisesti jäätikköjoki- ja rantakerrostumilla. Alavilla veden vaivaamilla mailla alkoi soistuminen ja turpeen muodostuminen pian alueen vapauduttua jään tai veden peitosta. Näin kallioperää peittävä maakerros vähitellen saavutti nykyiset piirteensä, joita tällä hetkellä ihminen muokkaa voimakkaasti luonnonvoimien ohella.
1 VAMMAVAARAN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Sisällys KIVENNÄISMAAT (Peter Johansson) 2 Yleistä 2 Kallioalueet (Vesa Perttunen) 3 Moreenikerrostumat 3 Karkearakeiset kerrostumat 4 Hienorakeiset kerrostumat 4 ELOPERÄISET KERROSTUMAT (Matti Maunu) 4 Turvekerrostumat 4 POHJAVESI (Ulpu Väisänen) 5 Pohjaveden esiintyminen 5 Pohjaveden laatu 5 MAAPERÄÄN LIITTYVIÄ LUONTOKOHTEITA 6 KIRJALLISUUTTA 6
2 KIVENNÄISMAAT (Peter Johansson, GTK) Taulukko 1. Maalajit hehtaareina ja prosentteina maa-alasta. Metrin syvyydessä kuvattu pohjamaa ja sen päällä oleva pintamaa on merkitty kaksoistunnuksella, esim. Ht/Mr tarkoittaa, että karkeaa hietaa on alle 1 m hiekkamoreenin päällä. ha % Ka Kallio 615 8,3 Ra Rakka 4 - KMrM Kumpumoreenimuodostuma 1199 16,2 Mr Moreeni 2323 31,4 Ct/Mr 26 0,4 Ki Kivikko 269 3,6 SrM Soramuodostuma 13 0,2 HkM Hiekkamuodostuma 50 0,7 Hk Hiekka 246 3,3 Ct/Hk 15 0,2 Ht Hieta 921 12,4 Ct/Ht 441 6,0 HHt Hieno hieta 188 2,6 Ct/HHt 92 1,2 Hs Hiesu 38 0,5 Ht/Hs 20 0,3 Ct/Hs 88 1,2 Ct Saraturve 847 11,5 St Rahkaturve 4 - Maa-ala yhteensä ha Vesi Kartta-alueen pinta-ala 7 399 ha 202 ha 7 601 ha Yleistä Vammavaaran alue sijaitsee Peräpohjolassa, Kemijokilaaksossa. Kartta-alueen pohjoisosa kuuluu Rovaniemen maalaiskuntaan ja eteläosa Tervolaan. Pinnanmuodoiltaan se on vaaraaluetta, jossa suhteelliset korkeudet vaihtelevat 45 ja 228 metrin välillä. Pienimmillään korkeuserot ovat kartta-alueen eteläosassa, Kemijoen sivujokien Vähäjoen ja Suolijoen laaksoissa. Kartta-alueen pohjoisosassa kohoavat vaarat ovat suhteellisen jyrkkärinteisiä ja niitä esiintyy tiheässä. Korkein kohta, 228 metriä, sijaitsee Vammavaaran laella. Matalin kohta, 45 metriä, sijaitsee Kemijoen rannalla. Jokilaakso on varsin tiheään asuttua ja viljeltyä. Sivujokien varrella on joitakin maatiloja. Suuntauslaskujen perusteella jäätikön viimeinen virtaussuunta oli lännestä itään eli suunnasta 270 o. Jäätikön perääntymisvaiheessa virtaussuunta kääntyi länsilounaasta itäkoilliseen. Jäätikön vanhemmista liikesuunnista ei kartta-alueella ole havaintoja, mutta Vammavaaran kaakkoispuolelta, Kokkokivaloilta on löydetty viimeistä jäätiköitymistä edeltäneen jäätiköitymisen aikana kerrostunutta vanhempaa moreenia sekä samaan aikaan syntyneet 330 o suuntaiset uurteet. Niiden perusteella jäätikkö virtasi pohjoisluoteesta eteläkaakkoon. Uusimpien tutkimusten mukaan mannerjään reuna perääntyi Vammavaaran ympäristöstä länteen noin 10 200 vuotta sitten. Mannerjään hävittyä alue peittyi muinaisen Itämeren, Ancylusjärven peittoon. Ancylusvaiheen aikana Itämeri oli makeavetinen järviallas, joka oli eril-
3 lään Atlantin valtamerestä. Korkeimpien vaarojen laet, kuten Vammavaara, jäivät saariksi ulapan keskelle. Vammavaaran laen ympärille syntyi ylin ranta 219 metrin korkeudelle (Saarnisto 1981). Se on Suomen korkein Itämereen syntynyt muinaisranta. Ylimmän rannan yläpuolelle jäi huuhtoutumaton ja vedenkoskematon moreenikalotti, joka maalajiltaan on pohjamoreenia. Se on vettä pidättävä ja ravinteinen kasvualusta, jossa nykyisin kasvaa mänty- ja kuusimetsää. vammavaara on tyypillinen kalottivaara, missä metsän peittämä moreenikalotti erottuu selvästi alapuolella olevista puuttomista kallioalueista ja rantakivikoista. Ylimmän rannan taso on näkyvissä myös Vammavaaran länsi- ja pohjoispuolella olevien vaarojen rinteillä. Sen korkeus laskee pohjoiseen ja koilliseen mentäessä. Jäätikön häviämisen jälkeen tapahtuneen maankohoamisen seurauksena ranta on siirtynyt sieltä yli 60 kilometriä lounaaseen, Kemiin. Tällä hetkellä maa kohoaa Vammavaaran alueella noin 7 mm vuodessa. Jäätikön häviämistä seuranneina vuosisatoina maankohoaminen lienee ollut yli kymmenkertainen. Sen seurauksena lyhyessä ajassa ranta aleni ja uusia alueita nousi veden alta kuivaksi maaksi. Noin 7 500 vuotta sitten Itämeren altaassa alkoi Litorinameri-vaihe, jolloin vesi alkoi muuttua lievästi suolaiseksi. Vedenpinta oli silloin noin 90 metrin korkeudella. Noin 4 500 vuotta sitten merenranta vetäytyi kartta-alueelta ja Kemijoki asettui virtaamaan nykyiseen uomaansa kartta-alueen luoteiskulmaan. Eresmaan alueella, noin 60 65 metrin korkeudelta on löydetty kaksi kivikautista asuinpaikkaa. Kallioalueet (Vesa Perttunen, GTK) Vammavaaran alue sijaitsee keskellä Peräpohjan liuskealuetta, jonka kallioperälle on tyypillistä hyvin säilyneet, runsaat kaksi miljardia vuotta sitten kerrostuneet sedimentit, tulivuorten tuhkat ja laavat. Itse Vammavaara kartta-alueen pohjoispuoliskossa on selväkerroksista kvartsiittia, joka oli alun perin matalaan veteen kerrostunutta hiekkaa. Sen vaakasuorat kerrokset kovettuivat ja poimuttuivat kaltevaan asentoon. Kvartsiiteissa on 10 200 m vahvoina juonina tummaa, karkearakeista diabaasia, joka on syntynyt basalttisen magman kiteytyessä kvartsiitin rakoihin. Kvartsiittikerrostuman päälle kerrostui tulivuorista purkautunutta basalttista laavaa, joka on paljastuneena Louhirakan alueella Vähäjoen laaksossa. Näille laavoille on ominaista laavan kaasurakkuloihin kiteytyneet mantelinmuotoiset kalsiitti- ja kvartsikyhmyt. Laavojen päälle on kerrostunut hyvin puhtaista kvartsihiekoista syntyneitä lasimaisia ja punertavia kvartsiitteja, joita on näkyvissä esimerkiksi Vähäjoen Myllykönkäässä. Niitä peittävät uudelleen tulivuorien tuhkasta syntyneet hienokerroksiset ja ohutraitaiset tuffiitit, joita esiintyy Jäkäläkankaan kallioissa Vähäjoen pohjoispuolella. Vammavaaran karttalehden eteläosan kallioperässä on runsaasti kalkkikerrostumia. ne ovat helposti rapautuvia, joten kalliopaljastumina ne ovat harvinaisia. Kalkkia sisältävien kivilajien vaikutuksesta alueella tavataan yleisesti kalkkipitoisessa maaperässä kasvavia kasveja, joista näkyvimmät ovat tikankontti ja neidonkenkä. Moreenikerrostumat Kartta-alueen yleisin maalaji on moreeni, jota on yli 31% maa-alasta. Se on synnyltään pääasiassa pohjamoreenia. Suurimmat yhtenäiset moreenialueet sijaitsevat kartta-alueen pohjoisosassa. Ainekseltaan pohjamoreeni on hiekkamoreenia. Vaarojen rinteillä moreenissa on runsaasti kiviä ja lohkareita. Maaston painanteissa moreenia peittää myöhemmin kerrostuneet hienorakeiset maalajikerrokset tai turve. Kairaustulosten perusteella moreenikerrostumien paksuus on keskimäärin 3 metriä. Moreenimuodostumia on alueella 16% maa-alasta. Niitä esiintyy Vammavaaran alarinteellä sen etelä-, itä ja koillispuolella. Alue koostuu jäätikön viimeistä virtaussuuntaa vastaan poikittaisista lyhyistä moreeniselänteistä eli juomumoreeneista sekä niiden välissä olevista suuntautumattomista moreenikummuista. Alueelle kaivetuissa tutkimuskuopissa moreenin todettiin olevan löyhää ja sisältävän runsaasti hiekkaisia välikerroksia. Moreenin kivet olivat
4 pyöristyneitä ja kivilajien perusteella niistä useimmat olivat kulkeutuneet jäätikön mukana yli 10 km pituisen matkan. Karkearakeiset kerrostumat Kartta-alueen karkearakeiset kerrostumat ovat synnyltään jäätikköjoki-, ranta- tai jokikerrostumia. Myllyperänmaan harjuselänne sekä Jäkäläkankaan eteläpuolella oleva harju kuuluvat Vähäjoen laaksoa lännestä itään seuraavaan harjujaksoon, joka syntyi mannerjään viimeisen sulamisvaiheen aikana runsaat 10 000 vuotta sitten. Ainekseltaan harju on hiekkavaltainen. Niiden kaakkoispuolella, Reutuaavan länsireunassa on Antinkaapon matala luodekaakkosuuntainen sora- ja hiekkaselänne, joka on vaihtelevan paksuisen moreenikerroksen peittämä. Harju on syntynyt todennäköisesti ennen viimeistä jäätiköitymistä. Karkearakeisimmat rantakerrostumat ovat pyöristynyttä lohkareikkoa ja kivikkoa. Niitä esiintyy Vammavaaran ylärinteillä ylimmän rannan tason alapuolella 219 metrin korkeudelta alkaen ja jatkuu vaaran länsirinteellä noin 80 metrin korkeudelle asti. Edustavimmat rantakivikot sijaitsevat 140 ja 200 metrin korkeuksien välissä vaaran etelärinteellä. Myrskyjen ja talvisten jäiden rantaa vastaan aiheuttaman puristeen seurauksena kvartsiittikallion kappaleet sekä moreenin kivet pyöristyivät ja kasaantuivat kivivalleiksi. Kiviä hienorakeisempi aines huuhtoutui alarinteille, jossa kivikot vaihettuvat soraksi ja hiekaksi. Vammavaaran pohjoispuolella olevan Jaatilanvaaran lounaispään eli Kolopuunvaaran rinteillä on pienialaisia rantakivikoita. Kemijokilaaksossa sekä Vähäjoen ja Suolijoen varrella on jokikerrostumia, joiden aines on hiekkaa ja hietaa. Jokikerrostumat ovat tasaisia tai loivasti jokeen viettäviä alueita. Ne ovat monin paikoin raivattu pelloiksi tai niityiksi. Hiekkainen ja hietainen aines on kerrostunut alunperin joen suuhun suistomaaksi, joka maankohoamisen johdosta on jäänyt kuiville. Myöhemmin joki on kuluttanut ja kuljettanut niiden ainesta moneen kertaan kerrostaen sitä alavirtaan. Sitä tapahtuu varsinkin tulva-aikoina, jolloin veden virtaus on nopeaa ja jäiden lähdön aikaan virran mukana kulkevat jäälohkareet kuluttavat rantapenkkoja. Hienorakeiset kerrostumat Hienorakeisia kerrostumia esiintyy kartta-alueen luoteiskulmassa Matinmikonperällä, lounaiskulmassa Myllypalossa sekä Suolijoen varrella. Ne ovat ainekseltaan hienoa hietaa ja hiesua. Kairaustulosten perusteella hienorakeiset kerrostumat ovat ohuita, yleensä metrin parin paksuisia. Matinmikonperällä on löydetty hiedan peittämä yli kahdeksan metriä paksu hiesukerrostuma, jonka alla on moreenia. Hienorakeiset kerrostumat ovat monin paikoin hietaa sisältävien jokikerrostumien tai turpeen peitossa. ELOPERÄISET KERROSTUMAT (Matti Maunu, GTK) Turvekerrostumat Kartta-alueella on eloperäisiä kerrostumia 1 487 ha eli noin 20% maa-alasta, mikä on vähemmän kuin muualla Etelä-Lapissa. Runsas puolet kerrostumista on yli metrin paksuisia. Turvekerrostumat ovat lähes kokonaan ravinteikkaiksi, saravaltaisiksi kartoitettuja. Vähäravinteisia rahkavaltaisia alueita on vain 4 ha. Soistuneimmat alueet sijaitsevat Vammavaaran eteläpuolella, missä ovat suurimmat suot Lapioaapa ja Vamma-aapa. Kartta-alueen suot kuuluvat Perä-Pohjanmaan aapasoiden alavyöhykkeeseen. Suotyypeiltään ne ovat pääosin erilaisia nevoja ja rämeitä. Soistuminen ja turpeen muodostuminen ovat alkaneet maaston painanteissa ja heikosti vettä läpäisevillä alueilla alueen paljastuttua muinaisesta Itämeren vedenpinnan alta. Kartoituksen yhteydessä ei tehty yksityiskohtaisia turvetutkimuksia, joten turvekerrostumien määrästä ja laadusta ei ole tietoja. Lähes kaikki suot ovat ojitettuja. Ojitus on
5 tehty metsätalouden tarpeita varten. Osaksi soita on myös raivattu pelloiksi. Kartta-alueen kaakkoisosan soilla saattaisi olla turveteollista merkitystä. POHJAVESI (Ulpu Väisänen, GTK) Pohjaveden esiintyminen Pohjavettä syntyy, kun sade- ja sulamisvesiä imeytyy maaperään. Pohjaveden muodostumiseen vaikuttavat eniten sateen määrä ja voimakkuus, haihdunta, lumen osuus sadannasta ja roudan kesto. Pohjavedeksi imeytyvän veden määrään vaikuttavat kasvillisuus, maanpinnan muodot, pintakerroksen kosteus, maalajien raekoko, kerrosrakenne ja tiivistyneisyys. Pohjavettä varastoituu eniten huokoisiin ja paksuihin maakerroksiin, kallioperässä ruhjeisiin ja rakoihin. Parhaat pohjavesiesiintymät ovat hiekka- ja soramuodostumissa. Niiden maaperä on hyvin vettä läpäisevää ja kerrostumien paksuus yleensä riittävä pohjaveden runsaalle varastoitumiselle. Pohjamoreenin hienoainespitoisuus on yleensä niin suuri ja rakenne tiivis, että sen pohjavesi riittää vain talokohtaiseen käyttöön. Hienoainesmoreenin vedenläpäisevyys on erityisen pieni. Huonoimpia maalajeja pohjaveden muodostumisen kannalta ovat savi ja hiesu, myös hienon hiedan vedenläpäisevyys on huono. Pohjaveden muodostumisen kannalta merkittävimmät hiekka- ja sorakerrostumat sijaitsevat Vammavaarassa, Jäkäläkankaalla, Myllyperämaan harjussa lievealueineen sekä Reutuaavan länsipuolella sijaitsevassa harjumuodostumassa. Suomen ympäristökeskuksen yhdyskuntien vedenhankinnan kannalta tärkeäksi luokittelema (I luokka) on Vammavaaran pohjavesialue. Sen kokonaispinta-ala on 1,58 km 2, pohjaveden muodostumisalue on kooltaan 0,6 km 2 ja antoisuus 500 m 3 /vrk. Kohtalaisen runsaasta pohjaveden muodostumisesta alueella ovat osoituksena monet lähteet vaaran rinteissä. Jäkäläkankaan ja Antinkaapon (Reutuaavan länsireunassa sijaitseva harju) pohjavesialueet on luokiteltu III luokan pohjavesialueiksi, joiden hyödyntämiskelpoisuuden arviointi vaatii vielä lisätutkimuksia. Jäkäläkankaan pohjavesialue on kooltaan 1,32 km 2, pohjaveden muodostumisalue on 0,88 km 2 ja antoisuus 750 m 3 /vrk. Antinkaapon pohjavesialue on 0,37 km 2, pohjaveden muodostumisalue 0,2 km 2 ja antoisuus 150 m 3 /vrk. Pohjaveden laatu Pohjaveden laatuun vaikuttavat maaperään imeytyvän veden sisältämät suolat, maa- ja kallioperän rakenne ja koostumus. Pohjaveteen liuenneiden aineiden määrä kasvaa viipymän pidetessä. Moreenissa virranneessa pohjavedessä liuenneiden aineiden määrä on yleensä suurempi kuin vettä hyvin johtavien, lajittuneiden ja karkearakeisten maalajien pohjavedessä. Suomessa luonnontilainen pohjavesi täyttää yleensä talousveden laatuvaatimukset. Tavallisimmat haitat ovat korroosiota aiheuttava veden liiallinen happamuus sekä liian suuri rautaja mangaanipitoisuus. Luonnonperäisten tekijöiden lisäksi maatalouden, liikenteen ja teollisuuden päästöt saattavat huonontaa pohjaveden laatua. Kartta-alueelta on analysoitu 11 pohjavesinäytettä, joista kolme on otettu kuilukaivoista, kaksi kallioporakaivoista, viisi luonnontilaisista lähteistä ja yksi lähteestä, johon on asennettu betonirenkaat. Kaikki luonnontilaiset lähteet sekä lähdekaivo sijaitsevat moreenialueilla, kuilukaivot sijaitsevat jokilaaksojen hieta- ja hiesukerrostumissa. Näytteet on analysoitu vuosina 1981, 1991 ja 1999. Vesi oli kaikissa kohteissa lähes neutraalia (ph-arvot 6,5-7,5), suurimmat ph-arvot olivat kartta-alueen eteläosan porakaivoissa, joiden veden laatuun vaikuttaa kalkkipitoinen kallioperä. Kaikkien tutkittujen kohteiden vedet olivat fysikaalis-kemiallisilta ominaisuuksiltaan hyviä, liuenneiden aineiden pitoisuudet olivat pieniä tai jopa alle havaintorajan, myös raskasmetallipitoisuudet olivat pieniä. Ainoastaan lähdekaivossa oli suuri sinkkipitoisuus, 12 800 µg/l.
6 MAAPERÄÄN LIITTYVIÄ LUONTOKOHTEITA Kartta-alueen huomattavin luontokohde on Vammavaara. Mannerjään häviämistä seurannee- aikana Vammavaaran laki nousi Ancylusjärven ulapan keskelle noin 15 hehtaarin laajuise- na na saarena, joka sijaitsi silloisen rannikon ulkosaaristossa. Rantavoimat huuhtoivat sen rinteitä, jolloin ylimmän rannan merkiksi syntyi laen ympäri kulkeva kallioinen huuhtoutumisraja. Sen yläraja on 219 metrin korkeudella. Rinnettä aiemmin verhonnut jäätikön kerrostama moreeni huuhtoutui pois, lajittui ja kerrostui uudelleen huuhtoutumisrajan alapuolelle rantakerrostumiksi. Huuhtoutumisrajan yläpuolelle jäi vaaran laelle asti ulottuva vedenkoskematon moreenikalotti. Maaperällä on selvä vaikutus vaaran kasvillisuuteen. Kalotilla moreeni on vettä pidättävää ja ravinteista, joten siinä kasvaa paikoin tiheääkin kuusi- ja mäntymetsää. Huuhtoutumisrajalla kasvillisuus on niukkaa tai se on kasvitonta avokalliota. Samoin rantakivikot eli pirunpellot ovat puuttomia. Kivikoiden alapuolella kerrostuneilla sora- ja hiekkakerrostumilla kasvaa mäntymetsää. Vammavaaralta avautuu kaunis näköala Kemijokilaaksoon. Keskiajalla sen laelle on sytytetty merkkitulia eli tottotulia, joilla on varoitettu jokea myöten lähestyvistä vihollislaivoista. KIRJALLISUUTTA Alalammi, Pentti (toim.) 1992. Suomen kartasto, Vihko 123-126, Geologia. 5. laitos. Helsin- Maantieteellinen Seura. 58 s., 3 ki: Maanmittaushallitus ja Suomen liitekarttaa. Britschgi, R. & Gustafsson, J. (toim.) 1996. Suomen luokitellut pohjavesialueet. Suomen ympäristö. Luonto ja luonnonvarat. Suomen ympäristökeskus. 387 s. Haavisto, Maija (toim.) 1983. Maaperäkartan käyttöopas 1 : 20 000, 1 : 50 000. Geologinen tutkimuslaitos. Opas 10. 80 s. Saarnisto, M. (1981) Holocene emergence history and stratigraphy in the area north of the Gulf of Bothnia. Annales Academiae Scientiarum Fennicae A III 130. Helsinki. 42 s. Sosiaali- ja terveysministeriö 2000. Päätös talousveden laatuvaatimuksista ja valvontatutkimuksista 19.5.2000. STMp 461/00.
MAAPERÄKARTAT Suomen maaperä 1 : 1 000 000, painettu 1984 (sisältyy myös Suomen kartaston vihkoon 123-126, Geologia) esittää maaperää värein ja symbolein syntytavan mukaan luokiteltuina geologisina muodostumina. Kartta on saatavissa myös numeerisena. Suomen ja Venäjän Federaation luoteisosan maaperä ja sen raaka-ainevarat 1 : 1 000 000, painettu 1993 kahtena karttalehtenä. Kartassa esitetään maaperägeologisten muodostumien ohella tärkeimmät kvartäärikerrostumien hyödyntämiskohteet. Kartta on saatavissa myös numeerisena. Suomen Geologinen Yleiskartta 1 : 400 000. Maaperäkartta. Painettu Etelä- ja Keski-Suomen osalta vuosina 1906-1953 vanhan yleiskartan pohjalle (9 lehteä kantakartaston vanhan lehtijaon mukaan) ja Pohjois-Suomen osalta vuosina 1963-1986 uuden yleiskartan pohjalle (13 lehteä uuden lehtijaon mukaan). Monivärinen kartta esittää maaperää osin geologisina muodostumina ja osin maalajialueina ja antaa karkean kuvan maaperän rakenteesta ja maalajien jakaumasta maakuntatasolla. Kartta puuttuu kapealta itä-länsisuuntaiselta vyöhykkeeltä, suunnilleen Oulun korkeudelta ja aivan maan eteläisimmästä osasta. Vanhimmissa maaperäkartoissa on pohjakartasta ja työmenetelmistä johtuvia puutteellisuuksia. Suomen Geologinen kartta 1 : 100 000. Maaperäkartta. Vuoteen 2000 mennessä karttoja on painettu lähinnä Etelä-Suomesta 77 kpl. Monivärinen kartta esittää geologisia muodostumia ja maalajeja yleiskarttaa yksityiskohtaisemmin. Useimmista kartoista on saatavina myös karttalehtiselostukset. Lähes kaikki karttalehdet ovat saatavissa myös numeerisessa muodossa. Maaperäkartta 1 : 20 000 ja 1 : 50 000. Vuoteen 2000 mennessä on maastamme kartoitettu kolmasosa. Moni- tai yksiväristä, peruskarttapohjalle painettua maaperäkarttaa kääntöpuolelle painettuine selostuksineen on valmiina 552 kpl ja sen lisäksi yksinomaan digitoituna noin 300 kpl. Pohjois-Suomen kartat on pääosin julkaistu 1 : 50 000 mittakaavassa. Tekeillä oleva kartta-aineisto numeeristetaan, samoin tehdään myös painetutulle kartta-aineistolle. Maaperäkartat ja niihin liittyvät tiedot ovat saatavissa erilaisina tulosteina tai siirtotiedostoina. Tietoja voidaan käyttää maankäytön suunnittelussa, maankamaran raaka-ainevarojen selvittelyssä yms. MAAPERÄKARTOITUSPALVELUT Geologian tutkimuskeskus tekee maksullisena palveluna suurimittakaavaisia ja temaattisia (1 : 2 000 1 : 10 000) maaperäkartoituksia, joissa otetaan huomioon tilaajan erityistarpeet. Kartoituksen yhteydessä tehdään kairauksia ja geofysikaalisia mittauksia tilaajan toivomassa laajuudessa. Yksityiskohtaisia tietoja maa-aineksista, turvevaroista ja pohjavesitutkimuksista voi tiedustella Geologian tutkimuskeskuksesta. Numeerisia perustietoaineistoja on saatavissa paikkatietojen yhteiskäytön kautta tai suoraan GTK:sta erilaisina siirtotiedostoina. Teemakarttoja pystytään tuottamaan alueilta, missä geologisen kartoitustiedon määrä on riittävän kattavaa ja monipuolista. GTK:n yhteyshenkilöt selvittävät edellytykset teemakarttojen tuottamiseen. Lisätietoja maaperäkartoista Etelä-Suomen aluetoimisto PL 96 (Betonimiehenkuja 4) 02151 ESPOO Puh. 020 550 11 Fax. 020 550 12 Väli-Suomen aluetoimisto PL 1237 (Neulaniementie 5) 70211 KUOPIO Puh. 020 550 11 Fax. 020 550 13 Pohjois-Suomen aluetoimisto PL 77 (Lähteentie 2) 96101 ROVANIEMI Puh. 020 550 11 Fax. 020 550 14 Internet: karttaluettelot: www.gsf.fi/info/maps paikkatietopalvelut: www.gsf.fi/domestic/paikkati.htm