Avustukset liikuntatoimintaan 2017

Samankaltaiset tiedostot
Avustukset kulttuuritoimintaan 2017

KULTTUURI- JA VAPAA-AIKALAUTAKUNTA LIITE 3 LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN AVUSTUSMUODOT SEKÄ JAKO- JA PALKITSEMIS-PERUSTEET

ORIMATTILAN KAUPUNKI LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN AVUSTUSMUODOT SEKÄ JAKOPERUSTEET

HYVINVOINTIPALVELUIDEN AVUSTUSMUODOT JA JAKOPERUSTEET. - Kouvolan kaupungin yhteisesti sovitut periaatteet - Liikuntajärjestöjen avustukset

LIIKUNTATOIMINTA-AVUSTUKSET

Liikuntajärjestöjen avustusohjeet

URHEILUSEUROJEN JA YHDISTYSTEN AVUSTUSOHJEET

LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN AVUSTUSMUODOT SEKÄ JAKO- JA PALKITSEMIS- PERUSTEET

SIVISTYSLAUTAKUNNAN AVUSTUSSÄÄNTÖ

URHEILUSEUROJEN JA YHDISTYSTEN AVUSTUSOHJEET

Karstulan kunta. Toiminta- ja kohdeavustusten jako

JÄRVENPÄÄN KAUPUNKI AVUSTUSHAKEMUS 2014 Liikuntapalvelut puh LIIKUNTATOIMINTA-AVUSTUKSET

JUVAN KUNNAN LIIKUNTAPALVELUIDEN AVUSTUSTEN JA STIPENDIEN MYÖNTÄMISOHJE

Näitä avustuksia myönnetään kylä- tai asukasyhdistyksille ja muille yleishyödyllistä vapaaehtoistyötä tekeville yhdistyksille

LIIKUNTA- JA NUORISOTOIMEN AVUSTUSTEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET JA MYÖNTÄMISMENETTELY

Liikuntapalveluiden avustusohje

LIIKUNTA JA KULTTUURI AVUSTUSMUODOT JA JAKOPERUSTEET. - Kouvolan kaupungin yhteisesti sovitut periaatteet - Liikuntajärjestöjen avustukset

VAPAA-AIKA- JA KULTTUURITOIMEN AVUS- TUSSÄÄNTÖ

Khall / 136

URHEILUSEUROJEN AVUSTUSOHJEET

LIIKUNTAPALVELUJEN AVUSTUSOHJEET

LIIKUNTAPALVELUT AVUSTUSOHJE

Mitä avustusta haetaan

NURMIJÄRVEN KUNNAN LIIKUNTALAUTAKUNNAN AVUSTUSSÄÄNTÖ AVUSTUKSEN MÄÄRITTELY

Järjestöilta kauppalantalolla klo alkaen Avustustiimi 2

JÄRVENPÄÄN KAUPUNKI AVUSTUSHAKEMUS 2013 Liikuntapalvelut puh LIIKUNTATOIMINTA-AVUSTUKSET

Liikuntatoiminnan tukemiseen tarkoitettujen avustusten säännöt sekä avustusmäärärahan jakoperusteet

2016 LIIKUNTA-, NUORISO-

L I I K U N T A P A L V E L U J E N A V U S T U S O H J E S Ä Ä N T Ö

NUORISOPALVELUT AVUSTUSOHJE

LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN PISTE- JA TOIMINTATAULUKKO. lukumäärä a'-pisteet yhteensä A-valmentaja 30. lukumäärä a'-pisteet yhteensä I-luokan tuomari 10

NUORISO-, LIIKUNTA-, KULTTUURITOIMEN JA KUNTA-AVUSTUKSEN AVUSTUSOHJEET

LIIKUNTAPALVELUJEN AVUSTUSOHJESÄÄNTÖ Päivitetty:

PERUSAVUSTUSHAKEMUS Vuosi 1(7) Huom! Yleisseura jättää yhden virallisen hakemuksen, jonka liitteenä voi olla jaostokohtaiset hakemuslomakkeet.

Edellytykset avustuksen saamiselle:

VAPAA-AIKATOIMEN AVUSTUSSÄÄNTÖ

UUDENKAUPUNGIN KULTTUURIPALVELUIDEN AVUSTUKSET 2019

LIIKUNTATOIMEN AVUSTUSTEN JAKOPERUSTEET JA HAKUOHJEET VUODELLE 2017

Koulutustuki Perustoimintatuet Kohdennetut tuet Parhaat. Paimion kaupunki, sivistys- ja vapaa-aikalautakunta

LIIKUNTATOIMEN AVUSTUSTEN JAKOPERUSTEET JA HAKUOHJEET VUODELLE 2015

NUORISO-, LIIKUNTA-, KULTTUURI- JA KANSALAISTOIMINNAN AVUSTUSOHJEET alkaen

Sievin vapaa-aikalautakunta Liite 1 SIEVIN KUNNAN VAPAA-AIKALAUTAKUNNAN AVUSTUSSÄÄNTÖ

Jämijärven kunta JÄRJESTÖJEN AVUSTUSHAKEMUS (1/7)

VALKEAKOSKEN KAUPUNKI Liikuntatoimi LIIKUNTATOIMEN AVUSTUS- JA PALKINTOSÄÄNTÖ 1. YLEISTÄ

LIIKUNTATOIMEN PERUSAVUSTUSHAKEMUS

Www-osoitteen saa julkaista kaupungin www-sivuilla Kyllä Ei Yhdistyksen liikuntalajit

OHJE PÖYTYÄN YHTEISÖLLISYYSLAUTAKUNNAN AVUSTUKSISTA JA STIPENDEISTÄ

AVUSTUKSET UUDENKAUPUNGIN NUORISO- JA LIIKUNTATOIMEN. Vapaa-aikalautakunta hyväksynyt Voimaantulo alkaen

LIIKUNTA- JA NUORISOTOIMEN KOHDEAVUSTUSTEN AVUSTUSSÄÄNNÖT

VAPAA-AIKATOIMISTO YHDISTYSAVUSTUKSET

MIKKELIN KAUPUNGIN NUORISOPALVELUIDEN AVUSTUSOHJE

ASIKKALA HYVINVOINTIPALVELUIDEN AVUSTUSSÄÄNTÖ. Hyväksytty hyvinvointilautakunta

Kulttuurilautakunnan päätös

Liikuntatoiminnan tukemiseen tarkoitettujen avustusten säännöt sekä avustusmäärärahan jakoperusteet

HYVINKÄÄN KAUPUNGIN LIIKUNTA- JA NUORISOPALVELUJEN AVUSTUSSÄÄNTÖ ALKAEN

Tietojamme saa laittaa näkyviin kunnan tiedotteisiin (kotisivut, harrasteoppaat ) kyllä

VALKEAKOSKEN KAUPUNKI Liikuntatoimi LIIKUNTATOIMEN AVUSTUS- JA PALKINTOSÄÄNTÖ 1. YLEISTÄ

LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN VUOSIAVUSTUSTEN JAKOPERUSTEET. Vapaa-aikalautakunta vahvistaa kirjalliset jakoperusteet.

KOKKOLAN KAUPUNKI Nuorisopalvelut AVUSTUSSÄÄNTÖ

Vapaa-aikalautakunnan avustussääntö

Lasten ja nuorten palvelualue/nuorisotyö Hallintokatu Järvenpää

Jämijärven kunta JÄRJESTÖJEN AVUSTUSHAKEMUS (1/7) Peijarintie 5 a Jämijärvi Vaaleankeltaiset alueet vapaa-aikasihteeri täyttää

KULTTUURI-JA LIIKUNTAPALVELUJEN TULOSALUEIDEN AVUSTUSTEN JAKOSÄÄNTÖ

Hyvinvointilautakunnan avustusperiaatteet koskevat seuraavia avustuskokonaisuuksia:

AVUSTUSTEN JAKOPERUSTEET VUODELLE 2018

KOTKAN KAUPUNGIN AVUSTUKSET VUONNA 2017

Avustushakemus Kaupungin avustus seuralle/yhdistykselle. Vuosi. Yleishallinto. Seura/Yhdistys/Ryhmä. Osoite. Pankki ja tilin n:o.

AVUSTUSTEN JAKOPERUSTEET VUODELLE 2016

VUOSIAVUSTUSHAKEMUS vuodelle 2011 Palautus klo Kulttuuri- ja Vapaa-aikalautakunta PL 50, Kangasala

YLEISAVUSTUS yhdistyksen sääntömääräisen toiminnan tukemiseen

Liikuntatoiminnan tukemiseen tarkoitettujen avustusten säännöt sekä avustusmäärärahan jakoperusteet

UUDENKAUPUNGIN NUORISO- JA LIIKUNTATOIMEN

Uudet liikuntatoiminnan avustusperusteet. Seurafoorumi

Sivistyslautakunta Liikuntatoimen avustukset / /2017

Lapsi-, nuoriso- ja liikuntatoiminnan avustukset

4. YLEISAVUSTUKSEN ENNAKKO 6 4A. Miten ennakkoa haetaan 7

HYVINVOINTIPALVELUIDEN AVUSTUSMUODOT JA JAKOPERUSTEET

Ulvilan kaupunki Kokouskutsu / Esityslista 3/ Markku Nevala Vapaa-aikakoordinaattori

Ii-instituutti Avustukset PL 24

Avustusten jakoperusteet vuodelle 2019

Vapaa-aikaltk LIITE 4 UUDENKAUPUNGIN VAPAA-AIKATOIMEN AVUSTUKSET

KARIJOEN KUNNAN Liikuntalautakunta ja Nuorisolautakunta julistavat paikallisten järjestöjen haettavaksi seuraavat AVUSTUKSET.

Avustusten jakoperusteet vuodelle 2019

SIVISTYSLAUTAKUNNAN MYÖNTÄMIEN HARKINNANVARAISTEN AVUSTUSTEN PERIAATTEET

Suonenjoen kaupungin avustustoiminnan yleiset periaatteet

VAPAA-AIKALAUTAKUNNAN AVUSTUSSÄÄNNÖT

VAPAA-AIKALAUTAKUNNAN ALAISTEN KOHDEAVUSTUKSIEN HAETTAVAKSI JULISTAMINEN 2018, UUSITTU LOMAKE JA TOIMINTAOHJE

AVUSTUSSÄÄNTÖ YLEISOHJEET KH

Liikunnan kansalaistoiminnan avustukset

SIVISTYSPALVELUIDEN AVUSTUKSET, PALKINNOT JA STIPENDIT

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (5) Liikuntalautakunta HALL/

VAPAA-AIKALAUTAKUNNAN AVUSTUSSÄÄNNÖT

Kulttuuri- ja vapaa-aikapalveluiden harkinnanvaraiset avustukset

URHEILUSEUROJEN JA VAPAIDEN LIIKUNTARYHMIEN AVUSTUKSET Valmistelija: Vs. nuoriso- ja liikuntasihteeri Minni Kuisma

SIIKAISTEN KUNNAN LIIKUNNAN SEKÄ NUORISO- JA KULTTUURITYÖN AVUSTUSTEN JALKOPERUSTEET

LAUKAAN KUNNAN VAPAA-AJAN LAUTAKUNNAN LIIKUNTATOIMINTAA VARTEN JAKAMIEN VUOSIAVUSTUSTEN AVUSTUSSÄÄNNÖT 2015

HYVINKÄÄN KAUPUNGIN LIIKUNTA- JA NUORISOPALVELUJEN AVUSTUSSÄÄNTÖ ALKAEN

ORIVEDEN KAUPUNGIN ELÄMÄNLAATULAUTAKUNNAN AVUSTUSOHJEET

Tukemassa Leppävirta. Yhdistysfoorumi / Karvinen

POSION KUNTA TOIMINTA-AVUSTUSANOMUS 2015 Vapaa-aikatoimi / liikunta

Transkriptio:

Ohje 1 (5) Avustukset liikuntatoimintaan 2017 Yleiset ehdot ja arviointikriteerit: Sipoolaisen liikuntatoiminnan tukemiseen myönnetään vuosittain avustuksia ja stipendejä. Avustusta myönnetään ensisijaisesti rekisteröidyille urheilu- ja liikuntayhdistyksille, joiden kotipaikkana on Sipoon kunta ja jotka kuuluvat jäsenenä valtakunnalliseen liikuntajärjestöön. Kohdeavustuksia voidaan myöntää myös muille liikuntatoimintaa järjestäville sipoolaisille yhdistyksille. Avustusta voidaan myöntää myös henkilökohtaisena avustuksena, kuten stipendinä (menestyneiden urheilijoiden palkitseminen). Kunnassa toimivat seurat ja yhdistykset voivat hakea liikuntatoimintaansa seuraavia avustuksia vapaa-ajanjaostolta: Yleinen toiminta-avustus sekä kohdeavustukset * kuntoliikuntaan * säännölliseen alle 18-vuotiaille tarkoitettuun ohjattuun toimintaan * toimitsija-, valmentaja- ja ohjaajakoulutukseen * liikuntapaikkojen kunnossapitoon * liikuntapaikkojen- ja alueiden vuokriin * liikuntapaikkojen rakentamiseen ja suunnistuskarttojen valmistamiseen * liikuntapaikkojen kiinteistöveroavustus 1. Avustettavan toiminnan tulee kohdistua Sipoon kunnan asukkaisiin. 2. Avustuksia ei myönnetä yhdistyksille edelleen jaettaviksi. 3. Avustuksia myönnettäessä kiinnitetään huomiota seuraaviin seikkoihin: - yhdistyksen avustuksen tarve (perustoiminta sekä kertaluonteiset tapahtumat esim. arvokisojen järjestäminen) - toiminnan määrä - toiminnan laatu - toiminnan yhteiskunnallinen merkitys - avustettavan toiminnan tulee olla urheilu- tai liikuntatoimintaa.

Ohje 2 (5) Yleinen toiminta-avustus Kohdeavustukset 4. Hakemus on tehtävä Sipoon kunnan Timmi-avustushaun kautta (www.sipoo.fi/kulttuuri ja vapaa-aika/yhdistykset ja avustukset) perjantaihin 31.3.2017 klo 23:59 mennessä. 5. Hakemuksen mukana on toimitettava seuraavat liitteet: - toiminta- tai vuosikertomus sekä vahvistettu tilinpäätös ja tilintarkastuskertomus (edelliseltä toimintavuodelta) - talousarvio tai rahoitussuunnitelma sekä toimintasuunnitelma sille kaudelle/vuodelle, jolle avustusta haetaan - yhdistyksen säännöt (ei ole tarpeen oheistaa, mikäli ne on aikaisemmin toimitettu eikä niihin ole tehty muutoksia). 6. Myöhästyneitä hakemuksia ei huomioida. Yleistä toiminta-avustusta voidaan myöntää rekisteröidylle sipoolaisille urheiluseuroille tai liikuntatoimintaa harjoittaville yhdistyksille, jotka kuuluvat jäsenenä johonkin sellaiseen valtakunnalliseen liikuntajärjestöön, jonka valtioneuvosto on liikuntalain (390/2015) 10 :n perusteella ja liikunta-asetuksen (550/2015) 8 perusteella hyväksynyt liikuntalain nojalla oikeutetuksi saamaan valtion avustusta* tai sellaiselle rekisteröidyille sipoolaisille yhdistyksille, jonka toiminta sääntöjen mukaan on pääasiassa liikuntaa. *Lista vuosittaista valtionapua saavista valtakunnallisista liikuntajärjestöistä: http://minedu.fi/opm/liikunta/liikuntapolitiikka/avustukset/liikuntajxrjestxjen_toimintaavustukset?lang=fi / Myönnetyt avustukset Kohdeavustuksia voidaan myöntää myös muille liikuntatoimintaa järjestäville sipoolaisille rekisteröidyille yhdistyksille. Kuntoliikunta-avustus Kuntoliikunta-avustusta voidaan myöntää kyläseurojen, nuorisoyhdistysten tmv. yhdistysten järjestämään kuntoliikuntatoimintaan. Kuntoliikunnan toimintatiedot merkitään Kohdeavustuksen Lisätietojakohtaan: - Liikuntatapahtumat, -kilpailut ja harjoitukset sekä osanottajien lukumäärä - tarvittaessa lisäselvitys kohtaan Lisätiedot. Avustus säännölliseen alle 18-vuotiaiden ohjaustoimintaan 1. Harjoitustoiminnan tulee kohdistua lapsiin tai alle 18-vuotiaisiin nuoriin ja kyseeseen tulee vain säännöllinen ohjattu harjoitustoiminta. Kilpailuja, otteluita tai harjoitusotteluita ei huomioida.

Ohje 3 (5) 2. Toimintajaksot ovat 1.10. - 28.2 ja 1.3. - 30.9. Ohjaustoimintaa koskeva harjoituspäiväkirja täytetään Liikuntapalvelujen lomakkeelle ja se toimitetaan Liikuntapalveluille (lliikuntapalvelut@sipoo.fi) kahden viikon sisällä, kuitenkin viimeistään toimintajaksoa seuraavan kuukauden 15. päivään klo 23:59 mennessä. 3. Seuralle myönnettävän hyväksytyn harjoituskerran avustuksen suuruus määräytyy ohjaajan pätevyyden mukaan. Ohjaajat luokitellaan neljään ryhmään. Avustuksen suuruus on aina a) kohdassa suurin ja d) kohdassa pienin. a) liikunnanopettajat, liikunnanohjaajat, liikuntaan erikoistuneet peruskoulunopettajat, lajiliiton korkein koulutustaso. b) lajiliiton toiseksi korkein koulutustaso, väh. 4 kk:n liikunnallinen koulutus c) vähintään 30 tuntia kestänyt liikunnallinen koulutus d) muut 4. Samalle ryhmälle myönnetään avustusta enintään kahdesta harjoituskerrasta viikossa. 5. Jos valmentaja pitää harjoituskertoja useammin kuin kaksi kertaa viikossa, maksetaan avustusta d) kohdan mukaan viikon kolmannesta harjoituksesta lähtien valmentajan koulutustasosta riippumatta. 6. Jos ryhmässä on monta osanottajaa ja harjoituksissa monta eri harjoittelupistettä, voidaan ryhmälle myöntää avustusta kahden valmentajan osalta. 7. Hyväksyttävät harjoitustilaisuudet ovat: a) Säännölliset harjoitukset: vähintään kerran viikossa kuukauden ajan tai joka toinen viikko kahden kuukauden ajan. b) Osanottajien määrä; yksilölajeissa vähintään 3 osanottajaa, joukkuelajeissa vähintään 5 osanottajia c) Ohjattu toiminta; selvityslomakkeella mainittu ohjaaja tai valmentaja on vetänyt ja valvonut harjoitukset. d) Ikä; Ohjatut harjoitukset on tarkoitettu alle 18-vuotiaille. f) erityisesti maahanmuuttajille suunnatun ohjatun toiminnan tukemiseen voidaan myöntää korvamerkittyä avustusta, mikäli aluehallintovirasto myöntää hanketukea kunnalle Myöhästyneitä harjoituspäiväkirjoja ei huomioida.

Ohje 4 (5) Koulutusavustus Edellisvuoden aikana tapahtuneet koulutukset huomioidaan. Toteutuneet kurssimaksut ja koulutuskustannukset kirjataan kohdeavustuslomakkeen Lisätietoja-kohtaan ja niistä tulee lähettää jäljennös Liikuntapalveluille. (kts. liite 2 / Koulutusavustuksen jakoperusteet vapaa-ajanjaosto 19.4.2005 59 ). Matka- ja majoituskustannuksia (ml. ruokailut) ei korvata. Liikuntapaikkojen kunnossapitoavustus Kunnossapitotyö ja -kustannukset kirjataan kohdeavustuslomakkeen Lisätietoja-kohtaan: - liikuntapaikan nimi ja sijainti (osoite) - liikuntapaikan koko (pituus / pituus & leveys) - valaistus (kyllä/ei, lisätiedot määrästä ja tehosta) - liikuntapaikan varusteet (kaukalo, pukukopit, muut varusteet ) - tehtyjen talkootuntien määrä & lyhyt kuvaus - kunnossapitokustannukset Liikuntapaikkavuokra-avustus Sipoon kunnan perimiä vuokria ei huomioida. Säännöllisestä harjoitus- tai kilpailutoiminnasta johtuvat muut liikuntatilavuokrat huomioidaan. Jäljennökset tositteista edelliseltä vuodelta tulee lähettää Liikuntapalveluille hakuajan kuluessa. Liikuntapaikkojen rakentaminen ja suunnistuskarttojen valmistaminen Kustannusarvioltaan yli 30 000 arvoisten liikuntapaikkojen rakentamishankkeista tulee olla Liikuntapalveluihin yhteydessä jo suunnittelutyön alkuvaiheessa. Vapaamuotoinen kuvaus kustannusarvioineen merkitään kohdeavustuksen Lisätietoja-kohtaan. Kiinteistöveroavustus Sipoossa rekisteröidyt yleishyödylliset yhdistykset voivat hakea kiinteistöveroavustusta ylläpitämäänsä ja omistamaansa kiinteistöön. Avustusta haetaan Timmi-avustusohjelmiston kautta 31.3.2017 mennessä. Avustus maksetaan kun yhdistys on osoittanut maksaneensa kiinteistöveron.

Ohje 5 (5)