1(10) Matkapäiväkirja Tikkurilan Rotaryklubin retkestä Karjalan kannakselle 13. 15.5.2005 Jouko Syväjärvi Matkaa oli suunniteltu jo syksyllä ja aktiivisesti koko kevätkauden. Juhani Vakkuri oli valistanut suunnitelmista retkeläisiä monessa klubikokouksessa. Matkaan lähtijöitä oli lähtöpäivän koittaessa 24 veljeä ja 5 ladya. Kuljettajana Vihdin Liikenteen bussia ohjasi kokenut karjalankävijä Jarmo Lahdenperä. Ensimmäinen päivä 13.5.2005 Lähtöaamuna kokoonnuttiin Hotelli Vantaan pihalle. Matkaan lähdettiin suunnitellun mukaisesti klo 8 aikaan. Jarmo oli matkan hengen oivaltaen valinnut bussin taustamusiikiksi Elämää juoksuhaudoissa ja vastaavia nostalgialaulelmia. Tämän tarinan historiakuvaukset ovat tekijän muisteloita Juhani Vakkurin kertomasta ja mahdolliset asiavirheet on laskettava kokonaan tekijän tilille. Muutaman hetken kuluttua lähdöstä Juhani Vakkuri aloitti katsauksen viime sotien historiaan ja selosti aikaisempiakin Suomen puolustuksen vaiheita. Selostus oli asiantuntevaa ja perusteellista. Kevennyksenä hän kertoi juttuja mm. Neuvostoliiton aikaisen Radio Jerevanin vastauksista yleisön kysymyksiin. Kysymys: Mikä ero on ilmestyksellä ja ihmeellä. Vastaus: Jos Jeesus ilmestyy Keskuskomitealle ratkaisemaan taloudellisia ongelmia, on kyseessä ilmestys. Jos keskuskomitea itse tekee jotakin, se on ihme. Kysymys: Miksi Sveitsissä on merenkulkuministeri. Vastaus: Onhan meilläkin elintarvikeministeri. Heti aluksi on hyvä todeta, että takapenkillä ei vitkasteltu kaskuilun ja hauskanpidon aloittamisessa. Ensimmäinen pysähdys oli ennen rajaa, Rajahovissa klo 10 aikaan. Syötiin, tehtiin viime varustelut kaupassa ja jatkettiin rajalle. Tullimuodollisuudet kestivät vain kolme varttia, joten Venäjän puolella oltiin sikäläistä aikaa klo 13. Tienviitan mukaan tästä oli matkaa Pietariin 178 km. Ajettiin läpi Säkkijärven. Siellä ei ollut sodan aikana taisteltu, joten vanhaa suomalaista rakennuskantaa oli vielä pystyssä. Ensimmäinen huoltopysähdys oli puolen tunnin kuluttua rajalta lähdön jälkeen. Paikallinen kuljetus hoiti juomapuolta (kuva).
2(10) Matka jatkui Karppilan kylään Viipurin Lahden rannalla. Pistäydyttiin Harjuniemen päässä, joka työntyi Viipurinlahteen kylän kohdalla. Täällä oli torjuttu venäläisten maihinnousuyritykset v. 1944 jatkosodan loppuvaiheessa. Juhanin Vakkurin vanhempien koti oli ollut Hapenensaaressa, joka näkyi lahden takana Harjuniemen nenästä katsottaessa. Viipuria lähestyttäessä näkyi Somerjoen lentokenttäalue vasemmalla. Heti pysähdyttyä retkeläisiä kävi tervehtimässä veli Kaukon perhetuttava ja kollega, Viipurissa toimivan Vyborg Branch of Herzen yliopiston rehtori. Hän kertoi oppilaitoksensa tavoitteista edistää alueella suomenkielen opetusta ja pitää yhteyttä suomalaisiin oppilaitoksiin. Kiertoajelulla nähtiin vanhaa Viipuria ja sen vielä säilyneitä rakennuksia mm. Keskon alkuperäinen konttori. Käytiin Alvar Aallon suunnittelemassa Viipurin kirjastossa, joka oli kovin huonossa kunnossa, mutta silti vilkkaassa käytössä. Matkaa jatkettiin klo 16 ajaen läpi Karjalan kaupunginosan ja sen jälkeen VKT-linjan suunnassa Manikkalan kylästä Heinjoelle ja edelleen Ristseppälän kautta Äyräpäähän. Linja-autossa ja Äyräpään harjulla Vakkuri kertoi alueella taistellun sekä talvi- että jatkosodissa. Talvisodassa venäläiset eivät vallanneet aluetta, mutta jatkosodassa kyllä. Harjulta näkyivät mainiosti Vuoksen takana olevat Vuosalmen peltoaukeat. Juhani Vatanen Antreassa syntyneenä, jo taistelujen aikana paikalla olleena nuorukaisena muisteli taistelujen jymyn ja lentokoneiden jatkuvan ulinan kuuluneen pelottavana evakkomatkaajien korviin. Kahvit ja malja juotiin harjulla ylpeinä suomalaisina hiljaisessa sateessa. Illalla klo 19 aikaan saavuttiin Kiviniemeen, jossa majoituttiin Vuoksen rannalla olevaan pensionaattiin, käytiin syömässä ja keskusteltiin päivän kokemuksista. Toinen päivä 14.5.2005 Aamulla matka jatkui kohti Sakkolaa. Yhdeksältä oltiin Haparaisten kylässä, joka oli ollut Viljam Pylkkään alias Antti Rokan kotikylä. Hän oli siis oikeasti pientilallinen Kannakselta, kuten Tuntemattomassa sanoi. Seuraavaksi pysähdyttiin Keljan taistelupaikalla noin 10 km Sakkolasta kaakkoon.. Sieltä jouduttiin keväisen tiekelirikon takia palaaman takaisin, vaikka tarkoitus oli ollut ajaa Terentilään ja Taipaleeseen. Kuljettajan osoitti taituruutensa peruuttamalla bussia n. 2 km lähes samaa vauhtia kuin heikkokuntoista tietä oli menty eteenkinpäin. Suunnitelmien näin muuttuessa lähdettiin kohti Räisälää. Matkalla pysähdyttiin Tiurin Linnan raunioilla. Linna oli rakennettu jo 1100 luvulla Vuoksen saareen. Joen kuivauksen takia virran suunta oli kääntynyt, vuolaus hiipunut ja linnan rauniot olivat nyt kuivalla maalla.
3(10) Räisälään saavuttiin ennen puolta päivää. Kylässä oli pystyssä vielä vanhoja suomalaisia taloja, mutta tieltä näkyi toki paikallinen Datsha-asutuskin. Pitäjän kirkko oli juhlava ja hyvin säilynyt (kuva). Ydintietoa Rotarysta lainaten Rotaryn tavoitteena on vaalia palvelemisen ihannetta kaiken arvossapidetyn yritteliäisyyden perustana mm. innostamalla jokaista rotaria toteuttamaan palvelemisen ihannetta yksityiselämässään, ammatissaan ja yhteiskunnan jäsenenä. Tavoite on toteutunut hyvin veli Paavon Presidenttikaudella. Kuvassa veli Paavo varmaan keskustelee rotaritavoitteista tai muista elämän merkittävistä asioista Räisälän kirkkomäellä (kuva)
4(10) Samalla mäellä seuraava presidentti veli Tapani kuvasi maisemaa miettien miten pitäisi aisoissa raisun veljeskunnan tulevana rotaryvuonna (kuva) Räisälästä palattiin takaisin ajaen mm. läpi Kiviniemen kasarmialueen ja Kiviniemen keskustan jatkaen matkaa Vuoksen eteläpuolista tietä pitkin kohti Rautua ja Metsäpirttiä. Maasto oli muuttunut kukkulaiseksi. Raudun kirkosta todettiin olevan jäljellä vain rappuset. Taipaleenjoelle, joksi sillä kohtaa virtaavaa Vuoksea nimitetään, saavuttiin klo 13.10. Virta on mahtava ja sen voi hyvin kuvitella olleen sodan aikana tärkeä luonnon puolustuslinja. Joen mutkan takana häämöttää tiukkaan katsottaessa Terentilän kylä (kuva). Kuvauskohdasta noin 10 km pohjoiseen joki laskee Laatokkaan. Kohta tultiin Metsäpirttiin ja jatkettiin sieltä viitisen km koilliseen Laatokan rannalle. Yhdessä hämmästeltiin Laatokan laajaa ulappaa. Ei oikein näyttänyt siltä, että oltaisiin järven rannalla.
5(10) Satoi ja oli kylmä, muta joku päätti käydä aidosti uimassa, kun kerran niin oli suunnitellut (kuva). Parille muulle vesi oli niin kylmää, että piti pitää housut jalassa. Yksi arveli, että tällä säällä riittää mainiosti käydä saappain Laatokassa.
6(10) Muut katsoivat viisaammaksi vain keskustella Laatokasta. Laatokan rannalla linja-auton kupeessa tuulelta suojassa nautitun voileipäkahvin jälkeen suunnattiin reitille Metsäpirtti Rautu Lempaala - Siiranmäki. Puolustuksessa olleiden joukkojen täydennykseksi siirrettiin keväällä -44 pohjoisesta useita divisioonia Kannakselle. Juhani Vakkuri totesi siirroilla olleen ratkaiseva merkitys puolustuksen onnistumiselle. Siiranmäkeen saavuttiin klo 16. Siiranmäki oli sodan merkittävimpiä taistelupaikkoja. Siellä puolustuksen vahvistukseksi saatuja saksalaisia panssarinyrkkejä käytettiin Suomessa ensimmäiseksi. Kuvassa Siiranmäen taistelujen kesällä 2004 pystytetty muistomerkki Siiranmäkeä ei vallattu taistellen, vaan 16.6.1944 Erhnrooth sai käskyn vetäytyä. Sitä edeltäneet taistelut olivat rajuja vaatien tällä alueella venäläisiltä noin 200 panssarivaunun ja 5000 miehen ja suomalaisilta noin 1000 miehen tappiot. Juhani Vatanen kertoi, että heille kotiin Antreaan n. 100 km päähän kuului aikanaan pelottavan hyvin Siiranmäen taistelujen jyrinä. Siiranmäeltä jatkettiin kohti Kivennapaa. Alueella on Vakkurin mukaan taisteltu satojen vuosien ajan. Matkalla ajettiin Lintulan luostarialueen läpi. Vuonna 1879 valtio oli lunastanut sen omakseen.
7(10) Kun saavuttiin Rajajoelle, pysähdyttiin, käveltiin yli sillan ja otettiin sen kunniaksi sekä kuva. Pysähdyksen ja sillalla kävelyn jälkeen jatkettiin matkaa, jolloin Mainilan pellot, joille kuuluisat laukauksen ammuttiin, näkyivät tietä ajettaessa oikealla. Varttia yli kuuden saavuttiin Rajajoen suurtaistelun alueelle sodanaikaisen pääaseman linjalla. Jatkosodassa venäläiset aloittivat Leningradin rintamalla valmistavan hyökkäyksen 9.6.1944. Venäläisten 21. A keskitti hyökkäyksen kapealle kaistalle Suomenlahden ja Valkeasaaren välillä ja mursi suomalaisten 10. D:n puolustuksen. Mm. Monttorin tulikohta sortui venäläisten tykistötulessa ja juoksuhaudat ammuttiin hajalle. Taisteluissa 10. D menetti suuren osan tykistöstään. Suomalaisten hevosvetoisen tykistön hevosista osa oli suuhyökkäyksen alkaessa rantamalinjojen takana maataloustöissä ja traktorit linnoitustöissä. Pääasemasta 10. D vetäytyi Terijoelle ja Vammelsuuhun. 10. D:n vasemmalla puolella, Valkeasaaren Lempaalan linjalla pääasemassa ollut 2. D perääntyi Kivennavalle ja Siiranmäelle. Taistelualueen läpi ajon jälkeen tultiin Terijoelle ja majoituttiin yöksi Pensionat Leningradeziin, jossa myös syötiin päivällinen. Kolmas päivä 15.5.2005 Yhdeksän aikaan jatkettiin matkaa Terijoelta rantatietä länteen ja saavuttiin parinkymmenen minuutin kuluttua Vammelsuuhun VT-linjan alkupäähän.
8(10) Sodan rajujen taistelujen jäljiltä oli VT-linjasta (Vammelsuu - Taipale-linjasta) vielä nähtävissä sortuneita juoksuhautoja, panssarintorjuntaesteitä sekä hajalle räjäytettyjä puolustusasemia. Sodan jälkeen venäläiset olivat tuhonneet puolustusasemat kaikilta osin (kuva edellisellä sivulla). Vammelsuusta ajettiin kohti Raivolaa. Matkalla Eino Piri klubin metsäntutkimusammattilainen kertoi metsäntutkimuksen satumaisesta sattumuksesta. Pietari Suuri (1672-1725) oli käskenyt perustaa Raivolaan lehtikuusimetsän, josta piti saataman Kronstadin laivaveistämölle mastoja ja muita laivanrakennuspuita. Nyt vanha lehtikuusimetsikkö vaikutti vähän huonosti hoidetulta, mutta toki sieltä mastopuita melkoisiin pursiin olisi löytynyt. Veli Einon mukaan metsikkö on ammattilaisten piirissä tullut tunnetuksi kautta maailman vanhana metsäkoealueena ja monien uusien lehtikuusimetsiköiden äitinä. Raivolassa pysähdyttiin Edith Södergrenin hautamuistomerkillä. Matkan jatkuessa kohti Kanneljärveä pysähdyttiin Kuuterselän VT-asemalla. Asema murtui venäläisten hyökkäyksessä kesällä -44. Maastossa oli nähtävissä hävitetyt asemat ja mm. venäläisten räjäyttämä, suomalaisten aikanaan rakentama pallopesäke (kuva). Kanneljärvellä poikettiin kirkkomäellä. Jäljellä oli 30-luvulla rakennetun kirkon rauniot. Kirkko oli ehtinyt olla käytössä vain kymmenkunta vuotta (kuva)
9(10) Summaan saavuttiin puolenpäivän aikaan. Joulukuussa 1939 talvisodan hyökkäys oli pysäytetty tällä alueella. Vuoden 2005-2006 presidentti, veli Tapani Rahkonen, nykyinen presidentti, veli Paavo Virtanen ja veli Juhani Vakkuri laskivat Tikkurilan Rotaryklubin seppeleen suomalaisten sotilaiden muistomerkille (kuva) Viipurin kautta paluumatkalle lähdettäessä veli Juhani kertoi kaupungin nykytilanteesta. Siellä asuu tällä hetkellä n. 80000 henkeä eli sama määrä kuin ennen valtausta. Retkiväki päivitteli rakennuskannan ulkoapäin heikkoa kuntoa ja arvaili asumisen viihtyvyyttä. Jatkettiin ajoa Talin kautta Portinhoikkaan, jonne saavuttiin varttia yli kolmen. Matkalla kiivettiin Murokalliolle, jolta avautui panoraamanomainen näkymä sodan aikaiselle taistelualueelle. Suomalaiset asettuivat tuolloin puolustukseen Juustilan Vakkilan Ihantalan linjalle. Ihantalan kirkko oli tuhoutunut. Jäljellä olivat vain rauniot, joille asettui kuvattavaksi matkan pappisväki sekä retkelle osallistuneet Ladyt (kuva) Ihantalan maisemaa katsellessa voi hyvin havaita, että mäki muodosti luonnollisen puolustusaseman suurten siirtolohkareiden ja avoimen maaston ansiosta.
10(10) Juhani Vakkuri selosti Ihantalan taistelujen tapahtumia maastokävelyllä ja Ihantalan taistelujen muistomerkin äärellä (kuva). Presidentti kiitti Juhani Vakkuria matkan johtajuudesta sekä maan mainiosta, innostuneesta ja äärimmäisen asiantuntevasta opastuksessa. Presidentin ehdotuksen mukaisesti päätettiin nimetä Jussi Karjalan ensimmäiseksi kuvernööriksi, Jussi I. Kello 16:50 lähdettiin kotimatkalle. Tullimuodollisuudet kestivät nyt lähes pari tuntia ja Rajahovista lähdettiin kotiinpäin ilta yhdeksän aikaan. Matkalaiset olivat saaneet rautaisannoksen tietoa sodanaikaisista tapahtumista, nähneet Karjalan kunnaat ja taistelupaikat ja ymmärsivät varmaan paremmin isiensä ja äitiensä kertomaa heidän ponnisteluista Suomen itsenäisyyden puolesta. Mieleen hiipii myös ajatus, että pitäisiköhän käydä Karjalassa vielä uudelleen.