Suomen metsäkeskuksen metsävaratieto ja sen hyödyntäminen 22.3.2017 Magnus Nilsson, metsätietopäällikkö metsätieto- ja tarkastuspalvelut
Metsäkeskuksen metsävaratieto Laserinventointi aloitettiin 2010 ja ensimmäinen kierros on valmis 2020. Myös edeltävä kuvioittaisena arviointina kerätty tieto on päivitetty 2004 lähtien metsävaratiedoksi. Tällä hetkellä ylläpidettävää metsävaratietoa on 11,6 milj. hehtaaria. Metsään.fi-palvelussa on 68 300 metsänomistajaa ja 1 900 toimijakäyttäjää. Tiedonsiirtoon on kehitetty yhteistä metsätietostandardia, joka mahdollistaa asioinnin suoraan järjestelmien välillä. Metsäkeskuksen metsävaratieto soveltuu kuvio- ja tilatason operatiiviseen metsätalouteen.
Metsävaratiedon keruu ja ajantasaistus Yksityismetsiä inventoidaan noin 1,5 milj. hehtaaria vuosittain (nettoala). Keilauksen ja kuvauksen pinta-ala on noin kaksinkertainen. Inventointialueita on noin 10 kpl vuodessa, nettoalaltaan yleensä 100 000-200 000 hehtaaria. Kullekin alueelle sijoitetaan noin 600-800 maastokoealaa. Osalle kuvioista (n. 10 %) ei saada riittävän luotettavaa tietoa kaukokartoituksella tai muun tiedon perusteella ja niille tehdään edelleen maastoinventointi. Nämä kohteet ovat pääosin taimikoita. Kuviotietosisältö on pääosin sama kuin metsätaloudessa yleisesti, paitsi puulajeina mänty, kuusi ja lehtipuu. Sisältää myös metsänhoitosuositusten mukaiset toimenpide-ehdotukset. Tietoja hyödynnetään ensisijaisesti Metsään.fi-palvelussa, mutta jaetaan myös tiedonsiirtopalvelun kautta.
Metsävara- tiedon keruu Maastossa tarkasti paikannetuille ja mitatuille koealoille haetaan niiden sijaintia vastaavat laserja ilmakuvapiirteet, joiden perusteella tuotetaan laskentamallit eri puustotunnuksille. Puustotulkinnan inventointiyksikkönä on 16 m x 16 m hilaruutu (vastaa pinta-alaltaan 9 m säteistä koealaa). Mallinnuksessa valittujen laser- ja ilmakuvapiirteiden avulla haetaan kullekin hilaruudulle sitä parhaiten vastaavat koealat ja estimoidaan niiden perusteella jokaiselle ruudulle omat puustotiedot. Kattavaa hilatason puustotulkintaa on tehty 2013 lähtien. Hilaa ei kuitenkaan päivitetä (esim. hakkuut, kasvu), se ei sisällä maastossa kerättyä tietoa (mm. taimikot), eikä sille lasketa toimenpide-ehdotuksia. Kuvat: Metsäkeskus, Blom Kartta Oy, Arbonaut Oy
Ilmakuva ja puuston laserpituusmalli, joita käytetään mm. automaattisessa kuvioinnissa. Kuviointiin upotetaan kiinteistörajat, vedet, pellot, tiet/linjat sekä luontokuviot. Kuviointia viimeistellään tarvittaessa manuaalisesti. Kuvat: Blom Kartta Oy
Kuviotason tiedot yleistetään kuviolle osuvien hilaruutujen summa- ja keskitunnuksina. Lopuksi kuvioille lasketaan metsänhoitosuositusten mukaiset toimenpideehdotukset. Kuvat: Arbonaut Oy
Metsävaratiedon ajantasaistus 1. Jatkuva ajantasaistus Metsäkeskukselle saapuvat ilmoitukset ja hakemukset (metsänkäyttöilmoitukset ja Kemera-tiedot). Metsään.fi-palvelun kautta saapuvat metsävaratiedon päivityspyynnöt. Toimijoiden ja metsänomistajien vapaaehtoiset ilmoitukset. 2. Kiinteistörajamuutosten perusteella tehtävä ajantasaistus 3. Metsäsuunnittelutietojen perusteella tehtävä ajantasaistus Luetaan osaksi metsävaratietoa, jos metsänomistaja ja tiedon tuottaja niin haluavat (ennen julkaisua vastaanottotarkistus). 4. Ympäristötuki- ja luonnonsuojeluaineistojen perusteella tehtävä ajantasaistus Lisäksi vuotuinen kasvunlaskenta koko kuvioaineistolle. Ks. lisätietoja metsävaratiedon laatuseloste
Metsävaratiedon laatu https://www.metsakeskus.fi/metsatiedon-laatu
Metsävaratiedon keruun kehittäminen Metsäkeskus keskittyy 2016-18 kärkihankkeessa kehittämiseen, jolla on metsävaratiedon laadun ja käyttötarpeiden kannalta eniten potentiaalia operatiivisessa metsätaloudessa. Tiedonkeruun kehittämiskohteina ovat monikanavakeilaus, tiheäpulssilaser ja runkolukusarjat. Tutkimusosapuoli Itä-Suomen yliopisto. Laserkeilauksen teknologiakehityksen hyödyntäminen Tarkemmat puulaji- ja puutavaralajitiedot Tavoite 2020-luvulle: metsävaratiedon tarkkuus mahdollistaa paremmin sähköisen puukaupan. Metsäkeskuksella liittymiä myös muissa kärkihankeprojekteissa: olosuhdetiedot (korjuu- ja kulkukelpoisuus), puuston laatutiedot, moto-tieto puustotulkinnassa, taimikoiden inventointi, satelliittikuvien muutostulkinta (esim. Sentinel 2).
Metsätietolaki Metsäkeskuksen metsätietojärjestelmän sisältämät metsävaratiedot katsotaan kaikilta osin henkilötiedoiksi Tietojen luovutukseen tarvitaan henkilön suostumus Syyskuu 2015 Komission virallinen huomautus Puute ympäristötiedon julkisesta saatavuudesta annetun direktiivin 2003/4/EY täytäntöönpanossa Marraskuu 2015 Suomen vastaus Komissiolle Heinäkuu 2016 Komission perusteltu lausunto säädöshanke ei ole edennyt, rikkomus jatkuu
Metsätietolaki Syyskuu 2016 Suomen vastaus muutoksena aiempaan vastaukseen; maanomistaja voisi tietyin rajoituksin vaatia kuviomuotoiset metsävaratiedot poistettaviksi metsäkeskuksen tietojärjestelmästä Uudistuksen tavoitteena on, että laki tulisi voimaan 9-10/2017, muiden tietojen kuin kuviotietojen luovutuksen osalta. Syksyllä 2017 tulisi informoida maanomistajia kuviotietojen poistomenettelystä ja sen jälkeen maaliskuussa 2018 poistuisi kuviotietojen luovutusrajoitukset
Metsävaratiedon hyödyntäminen Metsään.fi Tiedonsiirtorajapinta tekninen rajapinta, jonka avulla toimijan tietojärjestelmä voi hakea Metsäkeskuksen tietojärjestelmästä metsävaratietoa. Mv-tietoa jaetaan metsätietostandardin mukaisena XMLtiedostona. tiedonsiirtorajapinnasta voidaan hakea myös hilamuotoista tietoa. Hilamuotoinen metsävaratieto on OGC GeoPackage standardia noudattava pieni tietokanta.
Hyödyntäminen tulevaisuudessa? Ajatuksena on jakaa tietoa niin, että se saavuttaisi mahdollisimman monta eri tapaista käyttäjää. Tiedostopohjainen luovutus Mahdollisia aluejakoja karttalehti, kunta, valtakunta Formaatteja Esri GDB ja avoin formaatti Geopackage Lisäksi standardin mukaisina XML-tiedostoina (metsävarakuviot)
Hyödyntäminen tulevaisuudessa? Tietoja on mahdollista hakea rajapinnasta XML-standardi OGC-standardit WFS, WM(T)S. Palvelevat yhdessä tiedostonlatausten kanssa paremmin metsäsektorin ulkopuolisia käyttäjiä Tarkemmat tietosisällöt vielä työn alla Tietoja on mahdollista katsella karttasovelluksesta Viedään yllä olevia rajapintoja karttasovellukselle Aineistot: hilat, kuviot, MKI, KEMERA ja kaukokartoituskoealat.
Kiitos! ASIAKKAAT HENKILÖSTÖ KUMPPANIT YHTEISKUNTA Magnus Nilsson, metsätietopäällikkö metsätieto- ja tarkastuspalvelut