Kauppatieteilijät työmarkkinoilla Vuonna 2015 valmistuneiden maistereiden sijoittuminen työelämään Laitoksen nimi 8.3.2017, Meet Your Community @U-siipi Kauppakorkeakoulun ura- ja rekrytointipalvelut 1
Aalto BIZ valmistuneiden sijoittuminen Seuraamme tiiviisti Kauppakorkeakoulusta valmistuneiden kauppatieteiden maisterien urakehitystä sekä työmarkkinatilannetta valmistumishetkellä. Valmistumiskysely tehdään vuosittain kauppatieteen maistereille valmistumishetkellä Uraseurantakyselyllä kerätään tietoa viisi vuotta aikaisemmin valmistuneista maistereista. Kysely toteutetaan osana valtakunnallista akateemisten sijoittumisen seurantaa. 2
Mihin 2015 valmistuneet Aalto BIZ KTM:t työllistyivät? Työnantajasektori: yksityinen sektori 85 % valtio 5 % (sis. valtion liikelaitokset) yrittäjänä 5 % yliopisto 3 % järjestöt 2 % muu julkisyhteisö 1 % kunnat 0 %
Aalto BIZ 2015 valmistuneet Muita mm. - Henkilöstöyrityksen kautta - Oma yritys - Omaaloitteisuus - Gradun kautta
Työpaikan sijainti 2015 valmistuneet valmistumishetkellä Työssä ulkomailla 10 % PK-seudulla 85 % Loput muualla Suomessa 2009 valmistuneet 5 v myöhemmin urallaan v. 2014 Työssä ulkomailla 14 % (Aasia, eri Euroopan maat, Pohjois-Amerikka, Afrikka) PK-seudulla 82 % Loput muualla Suomessa 5
Tehtävät muuttuvat uran edetessä Rahoituksen ja taloushallinnon tehtävät Johto- ja esimiestehtävät Markkinointi ja myynti Konsultointi tai koulutus Suunnittelu-, kehitys- tai Viestintä- ja mediatyö Pääasiallisin ensimmäisen päätyön tehtävien luonne (N=79) Pääasiallisin nykyisen päätyön luonne (N=75) Muu työn luonne Toimistotehtävät Tutkimus Asiakastyö/ potilastyö Opetus tai kasvatus 5v seuranta: v. 2009 valmistumishetkellä & 5v myöhemmin v. 2014 Taiteellinen työ Lainopillinen työ Kirkollinen työ 0 5 10 15 20 25 30 35 40
Minkälaisiin tehtäviin KTM:t työllistyvät? 2015 valmistuneet Tehtäväalue % Yleishallinto 30 Taloushallinnon tehtävät 28 Markkinointi 17 Tietojenkäsittely-/ICT-tehtävät 4 Henkilöstöhallinto 4 Opetus/tutkimustehtävät 3 Palvelu- ja neuvontatehtävät 2 Logistiikka 2 Assistentti/sihteeri 1 Muu 8 Huomioita - Koulutusohjelmakohtaisia eroja ja hajontaa tehtäväalueissa on kaikissa ohjelmissa Vuonna 2015 päätehtäväalueet ohjelmittain: - Markkinointi: 65 % markkinoinnin tehtävissä - Laskentatoimi: 67 % taloudellisissa tehtävissä - Taloustiede: 38 % taloudellisissa tehtävissä - Information Service Management (liiketoiminnan teknologia): 52 % yleishallinnollisissa tehtävissä - Rahoitus: 55 % taloudellisissa tehtävissä - Yritysjuridiikka: 33 % sekä yleishallinnon että taloudellisissa tehtävissä - Johtaminen: 25 % henkilöstöhallinnon tehtävissä
Millaisia ensimmäisiä tehtävänimikkeitä KTM:t saavat Ja heitä työllistäviä työnantajia mm. Controller Tilintarkastaja Marketing Specialist Konsultti Analyytikko Projektipäällikkö Kirjanpitäjä HR-koordinaattori Toimitusjohtaja Financial Analyst Viestinnän suunnittelija Myyntipäällikkö Development Specialist Tutkimusassistentti Management trainee Aalto CareerWeb >> paljon tehtävänimikkeitä ja työnantajia listattuna koulutusohjelmittain
Työtilanne valmistumishetkellä 2015 Huomioita Vuonna 2015 39 % sai heti töitä hakiessaan, keskiarvo töiden saamiselle hakemisen aloitettua 1,9 kk Vuoden 2016 alustavien sijoittumistietojen mukaan työssäolo valmistumishetkellä kääntynyt taas nousuun
Työssä valmistumishetkellä vuonna 2015 koulutusohjelmittain (sis. yrittäjänä toimiminen) Yritysjuridiikka: 92 %, hakee töitä 8 % Rahoitus: 85 %, hakee töitä 7 % Laskentatoimi: 84 %, hakee töitä 14 % Information Service Management (sis.logistiikka): 81 %, hakee töitä 18 % Markkinointi: 78 %, hakee töitä 16 % Johtaminen: 75 %, hakee töitä 22 % Taloustiede: 66 %, hakee töitä 23 % (jatkaa opintoja 11 %) Huom 1. vaihtelee vuosittain! 2014 viiden kärjessä olivat: - Laskentatoimi 84% - Johtaminen 83% - Rahoitus 81% - ISM 78% - Yritysjuridiikka 78 % Huom 2. Meillä ei ole dataa kuinka moni työssä esim. 3 kk valmistumisesta.
Vuonna 2015 valmistuneet Aalto BIZ maisterit valmistumishetkellä
2015 valmistuneet Aalto BIZ maisterit valmistumishet kellä koulutusohjelm ittain
% 25 20 Bruttopalkka kuukaudessa säännölliset lisät mukaan lukien syyskuussa 2014 kokopäivätyössä olevilla 22 N=60 17 15 13 13 13 12 10 8 5 2 0 Alle 3500 e 3500-3999 e 4000-4499 e 4500-4999 e 5000-5499 e 5500-5999 e 6000-6499 e 6500 e- 5v valmistumisesta: keskiarvopalkka 5037 /kk, mediaani 4666
Kannattaako suuntautuminen valita odotettavissa olevan palkan perusteella? Viiden vuoden työuran jälkeen erot eri aineiden välillä pieniä Palkkaus 5 v uralla Suurinta (keskiarvo)palkkaa nostivat uraseurantakyselyn 2014 mukaan yritysjuridiikasta ja rahoituksesta valmistuneet Bruttopalkka ei kerro kaikkea Laske tuntipalkka, niin saat tietää työn todellisen arvon Opiskele sitä mistä pidät tai minkä tunnet omaksi alaksesi [Tutkinto] avaa helposti ovia, loppu on itsestä kiinni
Tyytyväisyys tutkintoon Valmistumishetkellä 2015 Työtehtävät vastaavat koulutusta hyvin/melko hyvin: 92 % Työtehtävät eivät lainkaan vastaa koulutusta: 2 % 5 vuotta työuralla Tyytyväisyys tutkintoon työuran kannalta 94 % Antoi hyvät perusvalmiudet eri tyyppisiin tehtäviin. Kyky etsiä tietoa ja hahmottaa kokonaisuuksia ovat tärkeitä. Opin Kauppakorkeakoululla monipuolisia taitoja joista tärkein on ollut analyyttinen ajattelu ja ongelmanratkaisukyky. Tutkintoa arvostetaan yleisesti hyvin paljon.
Työtehtävät vastaavat koulutukseen valmistumishetkellä (hyvin/melko hyvin) Laskentatoimi: 97 % Johtaminen: 83 % Rahoitus: 98 % Information Service Management (sis.logistiikka): 98 % Yritysjuridiikka: 100 % Markkinointi: 86 % Taloustiede: 90 % 2015 valmistumishetkellä
Mitä työnantajat odottavat KTM:ltä? Tietoa talouden yleistä tuntemusta oman koulutusohjelman opintojen sekä sivuopintojen hallintaa tieteellisiä valmiuksia bisneksen ymmärrystä yrittäjyystietoa ja valmiuksia Taitoja ryhmätyöskentelytaitoja vuorovaikutustaitoja neuvottelutaitoja tiedon käsittelytaitoja ongelmanratkaisutaitoja kykyä omaksua uusia asioita nopeasti esiintymistaitoja viestintätaitoja suomeksi ja muilla kielillä esimies- ja johtamistaitoja globaalia kompetenssia, kulttuurien välistä ymmärrystä ja toimimista monikulttuurisessa ympäristössä KTM-tutkinto on erittäin monipuolinen ja tarjoaa monipuoliset taidot liike-elämässä.
Mitä tietoa löydät Aalto CareerWebistä koulutusohjelmavalinnan tueksi Tehtävänimikkeitä valmistumishetkellä ja myöhemmin 5 v uralla koulutusohjelmittain Työnantajia koulutusohjelmittain Aallosta valmistuneiden sijoittuminen valm.hetkellä & 5v uralla Toimiala- ja uraprofiileja kauppatieteiden alalta
Mitä tietoa löydät Aalto CareerWebistä koulutusohjelmavalinnan tueksi Tietoa urasuunnittelusta opintojen aikana + linkkejä urasuunnittelusivuille
Ura- ja rekrytointipalvelut Läsnä mursusta maisteriin Henkilökohtainen työnhaku- ja uraneuvonta - Tanja Makkonen, Annemari Rautio / Career Services Specialists Henkilökohtainen urasuunnittelun ohjaus - uraohjaaja, psykologi Seija Leppänen Työ- ja harjoittelupaikkojen välitys Aalto CareerWeb - yli 2500 kauppatieteilijöille sopivaa työ- & harjoittelupaikkaa per vuosi Koulutukset & uratapahtumat mm. CV, hakemus, haastattelu, sosiaalinen media & LinkedIn työnhaussa mm. Tenttaa työnantajaa alakohtaiset tapahtumat, CV & LinkedIn -klinikat Yhteistyö yritysten & eri organisaatioiden kanssa - Mm. ARENA-messut, työnantajatilaisuudet, yritysprojektit & gradut Tietoa työllistymisestä & työelämästä somekanavissa, uutiskirjeessä, CareerWebissä Tuettu korkeakouluharjoittelu ja ulkomaan harjoittelun apurahat
Aalto BIZ Ura- ja rekrytointipalvelut Toimisto: BIZ päärakennus Töölö, C-siipi, 3.krs Ota yhteyttä: career-biz@aalto.fi, puh. 050 414 4969 CareerWeb into.aalto.fi/careerweb - Työnhaun opas - Tapahtumat & tapahtumiin ilmoittautuminen - Harjoitteluasiat - Työpaikat ja paljon muuta! @aaltobizcareerservices Aalto University Career Services Arena Career Fair Oodiin ruksi: Yhteys- ja henkilötietojani saa käyttää ura- ja rekrytointitarkoituksiin. Näin saat meiltä meiliä opintojesi aikana!