PIEKSÄMÄEN SEUTUOPISTO

Samankaltaiset tiedostot
PIEKSÄMÄEN SEUTUOPISTO

PIEKSÄMÄEN SEUTUOPISTO OPINTO-OPAS

Kallion musiikkikoulu

AINEOPETUSSUUNNITELMA VARHAISIÄN MUSIIKKIKASVATUS

PIEKSÄMÄEN SEUTUOPISTO

ILMOITTAUTUMINEN LUKUVUODELLE

OPETUSTARJOTIN

a P ep t e er us TAITEEN PERUSOPETUS Ähtärissä kuvataide musiikki käsityö tanssi

KIRKKONUMMEN MUSIIKKIOPISTO. Perusopetus

Taiteen perusopetuksen valmentavia opintoja antava musiikkileikkikoulu

Liite nro 4. Kansalaisopiston kurssimaksuissa noudatettavat periaatteet ja kurssien hinnoittelu lukuvuonna

Pieksämäen kaupungin erityisliikunta. syksy 2019 kevät 2020

Pieksämäen kaupungin erityisliikunta. Syksy 2018 Kevät 2019

ILMOITTAUTUMINEN MUSIIKKIOPISTOON

Ilmoittautuminen Musiikkiopistoon

Kurssimaksun voi maksaa myös Tyky-kuntosetelillä. Tykykuntosetelillä maksettaessa kurssimaksu maksetaan kansalaisopiston toimistoon.

AINEOPETUSSUUNNITELMA VARHAISIÄN MUSIIKKIKASVATUS

SALON MUSIIKKI- OPISTO LÄNSI- RANTA 4B SALO

KIRKKONUMMEN MUSIIKKIOPISTO

Ilmoittautuminen musiikkiopistoon

SALON MUSIIKKIOPISTO

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Linnainmaan koulu lv

LUKUVUODEN OPETUSOHJELMAN PERUSTEET

Kokemäen kansalaisopisto

Koulutoimen & seutuopiston yhteistyössä järjestämää kerho- ja kurssitoimintaa: Voit osallistua muidenkin kuin oman koulusi toimintaan

AVOIMET VARHAISKASVATUSPALVELUT HYVINKÄÄLLÄ

KOULUJEN KERHO-OPAS. syksy 2019

AINEOPETUSSUUNNITELMA VARHAISIÄN MUSIIKKIKASVATUS

HEI VALMENNUSOPPILAAT!

TAITEEN PERUSOPETUS. Kuvataidekoulu KUVATAITEEN PERUSTEET 1 (60 t)

Kirkkonummen musiikkiopisto. Taiteen perusopetuksen laaja oppimäärä. Ilmoittautuminen

Tiistai / Lempäälä. Keskiviikko / Lempäälä LEMPÄÄLÄ

Porolahden peruskoulun painotettu musiikin opetus. Toteutetaan yhteistyössä Itä-Helsingin musiikkiopiston kanssa

ILMOITTAUTUMINEN MUSIIKKIOPISTOON

Ilmoittautuminen musiikkiopistoon

Osaavat luovat MAAILMOJA

Isonkyrön kunnan perusopetus

MUSIIKKIOPISTOON! VANTAAN MUSIIKKIOPISTO - VMO

Hamulan koulun valinnaisainetarjonta

Viljakkalan Yhtenäiskoulu. Valinnaisaineiden valinta

TAITEEN PERUSOPETUKSEN YLEISEN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMA TORNION KANSALAISOPISTOSSA

ILOMANTSIN KANSALAISOPISTON OPETUSSUUNNITELMAN YLEISOHJEET TYÖVUODELLE

Keravan kuvataidekoulu. Lukuvuosi

Meiltä löytyy kaikki!

Limingan seudun musiikkiopisto Opetussuunnitelma 2012

Mu2 MONIÄÄNINEN SUOMI, jaksoissa 2, 3 ja 5 Mikä on suomalaista musiikkia, millaista musiikkia Suomessa on tehty ja harrastettu joskus

Pieksämäen Erityisliikunta. Syksy 2015 ( ) Kevät 2016 ( )

Ilmoittautuminen Musiikkikoulu Musiken oppilaaksi lukuvuodelle

Valinnaisopas Lukuvuosi

Tanssin yleinen ja laaja. oppimäärä. Eija Kauppinen, Opetushallitus

Itä-Karjalan Kansanopisto

KÄSITYÖKOULU TAITIS OPPILAAN JA VANHEMPIEN OPAS

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014

ASKOLAN KUVATAIDEKOULU

MUSIIKKIOPISTOON! VANTAAN MUSIIKKIOPISTO - VMO 2017

KANSALAISOPISTON MAKSUPERUSTEET 2015

Pieksämäen kaupungin erityisliikunta

PÄÄSYKOEOHJEITA 2015

TIEDOTE OPPILAILLE ELOKUU 2015

OPINTOJEN AARREARKKU

YLEISTÄ TIETOA SOITONOPISKELUSTA

PAJAVIIKKO Viikolla 4. korvataan normaali opetus erilaisilla pajoilla.

KÄSITYÖKOULU TAITIS OPPILAAN JA VANHEMPIEN OPAS. Yhteystiedot. Suunnittelijaopettaja Sari Halonen Puh Sähköposti:

Lasten ja nuorten kulttuuriseminaari

BALLET KAUKAMETSÄ. Kainuun musiikkiopiston tanssiosaston opinto- opas

Ilmoittautuminen lukuvuodelle

ISONKYRÖN PERUSOPETUS, KERHOTOIMINTA

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Vuoreksen koulu. lv

Syksyllä 2015 paljon uutuuksia! Jumppaa vauvasta vaariin ja muksusta mummoon.

Ilmoittautuminen lukuvuodelle

Porvoonseudun musiikkiopisto- Borgånejdens musikinstitut. Opas Valmennusoppilaalle

Jyväskylän ammattikorkeakoulun HARJOITUSMUSIIKKIOPISTO

Sivistyslautakunta vahvisti musiikkiopiston maksut lukuvuodelle kokouksessaan

AVOIMEN YLIOPISTON KEVÄÄN KURSSITARJONTA

KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Kansalaisopiston johtokunta Nro 3/

Ilmoittautuminen Musiikkiopistoon

KEVÄT 2018 SUOMEA JYVÄSKYLÄSSÄ. Jyväskylän Kansalaisopisto. Gradia Jyväskylän koulutuskuntayhtymä. Jyväskylän Yliopiston Kielikeskus

TERVETULOA RYHMÄPERHEPÄIVÄHOITOKOTI MIINANTUPAAN!

KANSALAISOPISTO TYÖPAIKKANA. Info uusille opettajille Wellamo opisto Päivikki Tapiola

LUKUVUOSI LIIKUNTA (4.-6.-luokat) MUSIIKKI (4.-6.-luokat)

Lintulammen koulun valinnaiset aineet

VALINNAISAINEEN VALINTA

Tervetuloa. koululaisen vanhemmaksi

VAPAASTA SIVISTYSTYÖSTÄ MAHDOLLISUUKSIA KOULUTUSTARJONNAN MONIPUOLISTAMISEEN Educa 2012 la , Päivi Majoinen Pieksämäen seutuopisto

TAITEEN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN KEHITTÄMINEN. Mikko Hartikainen, Eija Kauppinen Opetushallitus Helsinki, Paasitorni

PÄÄSYKOEOHJEITA / 7

Musiikkipainotuksen opetussuunnitelma Mainingin koulussa

Opas 3. luokalle siirtyvälle

OULUNSALON KIRKONKYLÄN KOULUN valinnaiset aineet lv

Valinnaiset aineet Paulaharjussa

5. ja 6. luokkien valinnaisaineet

ILMAJOEN TANSSIKOULU

Meri-Lapin musiikkiopisto

VALINNAISAINEEN VALINTA 2019

Poimintoja kesän ohjelmasta:

AINEOPETUSSUUNNITELMA VARHAISIÄN MUSIIKKIKASVATUS

Aseman koulun valinnaiset aineet lukuvuonna

KARKKILAN TYÖVÄENOPISTON TOIMINTASUUNNITEL- MA KAUDELLE

SYYSTIEDOTE LUKUVUOSI Taivaskalliontie 3, HELSINKI

Tervetuloa harrastamaan ja opiskelemaan kansalaisopistoon!

Transkriptio:

PIEKSÄMÄEN SEUTUOPISTO OPINTO-OPAS 2017-2018

SEUTUOPISTO - ELÄMÄSSÄ MUKANA Uusi opintokausi käynnistyy ja jälleen tarjoamme mahdollisuuden osallistua, oppia ja kokeilla uutta. Seutuopisto on jo vuosikymmeniä tarjonnut paljon erilaisia kursseja itsensä kehittämiseen, uuden oppimiseen, rentoutumiseen, uusien tai vanhojen tuttujen tapaamiseen ja mielekkääseen vapaaaikaan. Kansalaisopistot, joka omakin opistomme on, ovat osa suomalaista aikuiskoulutusjärjestelmää. Opisto tukee ihmisiä läpi elämän ja työuran - kansalaisopiston käyttäjiä ovat niin lapset, nuoret, aikuiset kuin ikäihmiset. Kansalaisopisto tarjoaa uusia elämäntaitoja ja mielekkäitä oppimiskokemuksia. Se voi olla perustaitojen oppimista ja vahvistamista, ammatillisia opintoja, kielten opiskelua tai vapaa-ajan harrastus. Kansalaisopisto voi avata uusia urapolkuja, tuoda varmuutta hakeutua ammatilliseen koulutukseen tai auttaa palaamaan takaisin ammatillisten opintojen pariin. Se voi aktivoida luovuutta sekä kannustaa terveellisempään elämään. Se vahvistaa kriittistä ajattelutapaa ja kokemusta omista vaikuttamismahdollisuuksista. Aikuiskoulutus on muutoinkin ollut laajan kiinnostuksen kohteena. Europan aikuiskasvatusjärjestö EAEA julkaisi viime vuonna Aikuiskoulutuksella tulevaisuuteen manifestin, kuinka aikuiskoulutus voi ratkaista aikamme suurimmat haasteet. Manifestissa kerrotaan aikuiskoulutuksen olevan hyvä sijoitus, sillä sen vaikutukset ovat pitkäkestoisia. Se vaikuttaa suotuisasti maan hyvinvointiin, kilpailukykyyn, kansanterveyteen ja talouskasvuun. Aikuiskoulutukseen tulee sijoittaa niin eurooppalaisella tasolla, kansallisesti, alueellisesti kuin paikallisestikin. Seutuopiston opinto-ohjelma on rakennettu kansalaisopiston periaatteella vuorovaikutuksessa kuntalaisten kanssa ja toiveet huomioiden. Opisto on lähellä kaikkia meitä ja toimii eri puolella Pieksämäkeä, lähipalveluna kylillä, keskustassa ja edelleen myös kirjastoautossa. Olet lämpimästi tervetullut opiston kursseille. Onnistuminen on asenne. Se on avoimuutta uusille ideoille, halukkuutta kuunnella, innokkuutta oppia, halua kasvaa ja joustavuutta muuttua. BJ Gallagher Päivi Majoinen rehtori

YHTEYSTIEDOT PIEKSÄMÄEN SEUTUOPISTO Savontie 13 76100 PIEKSÄMÄKI http://seutuopisto.pieksamaki.fi sähköposti: seutuopisto@pieksamaki.fi Toimisto on avoinna ma-to klo 9.00-12.00 ja 13.00-15.00 perjantaisin suljettu etunimi.sukunimi@pieksamaki.fi OPISTON TYÖVUOSI Syyslukukausi 1.8.2017-17.12.2017 pääosa opetuksesta 11.9.2017-5.12.2017 Syysloma viikolla 43, 23.10. - 29.10.2017 Kevätlukukausi 8.1.2018-31.7.2018 pääosa opetuksesta 8.1.2018-13.4.2018 Talviloma viikolla 9, 26.2.-4.3.2018 Pääsiäisloma 30.3. - 2.4.2018 Loma-aikoina, itsenäisyyspäivänä, vapunpäivänä ja helatorstaina ei anneta opetusta. REHTORI Päivi Majoinen p. 044 588 3420 TOIMISTO Elise Loberg, toimistosihteeri p. 044 588 2211 Maija Tikkanen, toimistosihteeri p. 0400 855 800 OPETTAJAT etunimi.sukunimi@edu.pieksamaki.fi Merja Jauhijärvi, musiikin suunn. opettaja, p. 044 799 5298 Irene Kalliokoski, tekstiilityön opettaja, apulaisrehtori, puh. 044 588 3427 Tiina Kerminen, tekstiilityön suunn. opettaja p. 044 588 3428 Satu Radcliffe, kielten suunn. opettaja p. 044 588 3429 Jari Tuononen, teatteritaiteen suunn. opettaja p. 044 588 2440 Sari Härkönen, liikunnan suunn. tuntiopettaja, p. 040 183 6894 Tuomas Raatikainen, tietotekniikan suunn. tuntiopettaja, p. 044 799 5299 Kuvataidekoulu: Hannele Haatainen, Susanna Tyrväinen, Heli Laitinen, Juha Lahtinen p. 044 799 5531 Ylärivi vas.: Susanna Tyrväinen, Hannele Haatainen, Heli Laitinen, Sari Härkönen, Tiina Kerminen, Piia Säpyskä-Hietala, Satu Radcliffe, Tuomas Raatikainen. Alarivi vas.: Jari Tuononen, Maija Tikkanen, Elise Loberg, Merja Jauhijärvi, Irene Kalliokoski, Päivi Majoinen, Juha Lahtinen. Kuva: Kimmo Peltonen 3

SISÄLLYSLUETTELO Seutuopisto - elämässä mukana... 2 Yhteystiedot... 3 Ilmoittautuminen... 5 Maksaminen... 5 Tärkeää tietoa opiskelijoille... 6 Yleisötilaisuudet... 8 Taiteen perusopetus... 12 Historia... 14 Terveydenhoito... 14 Musiikki... 15 Kielet... 26 Kielet vuonna 2017-2018... 28 Taitotasokuvaukset... 29 Tietotekniikka... 39 Esittävä taide ja kirjallisuus... 46 Kuvataiteet ja muotoilu... 48 Käden taidot... 52 Tanssi ja liikunta... 61 Kotitalous, maa- ja metsätalous... 70 Muu koulutus... 71 Luonnontieteet... 71 Kirjastoauto... 71 Erityisliikunta... 73 Opetus kylillä... 74 Pieksämäen seutuopistolaiset ry... 75 Julkaisija: Pieksämäen Seutuopisto Pidätämme oikeudet muutoksiin Painopaikka: PunaMusta Oy 4

ILMOITTAUTUMINEN ILMOITTAUDU ENNAKKOON! Kaikille kursseille ilmoittaudutaan ennakkoon viimeistään viikkoa ennen kurssin alkua, ellei kurssin kohdalla ole toisin mainittu. HUOM! tekstiviestillä emme ota ilmoittautumisia vastaan. Kurssipaikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä. Tee kursseille ilmoittautumisesi mahdollisimman pian. Näin varmistat itsellesi opiskelupaikan ja kurssin toteutumisen. Turvataksesi opiskelupaikkasi, ilmoittaudu viimeistään 2.9.2017 klo 15.00 mennessä. Ilmoittautuminen on aina sitovaa ja velvoittaa maksamaan kurssimaksun! Kursseille ilmoittautuminen alkaa maanantaina 19.6.2017 klo 9.00 1. internetissä: http://opistopalvelut.fi/ pieksamaki 2. toimistolla toimiston aukioloaikoina (Poleeni, Savontie 13) 3. puhelimitse, puh. 044 588 2211, 0400 855 800, toimiston aukioloaikoina (ma-to 9-12 ja 13-15, pe suljettu) Opiston toimisto on suljettu 26.6. 30.7.2017 MAKSAMINEN Opetus opistossa on maksullista. Kurssimaksu on kurssikohtainen. Maksun suuruus vaihtelee opintoryhmien tun timäärien ja opetuksen järjestämiseen liittyvien kustannusten mukaan. Kurssimaksu on mainittu kunkin kurssin kohdalla. Kurssimaksuun ei yleensä sisälly materiaalia. Mikäli kurssimaksuun sisältyy tarvikkeita, siitä on maininta kurssin kohdalla. Verkkoilmoittautumisen yhteydessä saat tarvittavat tiedot kurssimaksun maksamista varten joko verkkopankissa tai ottamalla viitenu meron ja summan ylös myöhempää maksamista varten. VERKKOILMOITTAUTUMISESTA EMME LÄHETÄ ERILLISTÄ LASKUA. Kurssimaksut maksetaan Pieksämäen kaupungin tilille: Suur-Savon Osuuspankki: FI67 5340 0020 0773 66 Nordea: FI94 2039 3800 0004 78 Danske Bank: FI22 8000 1600 8504 41 Jos sinulla on suorittamattomia kurssimaksuja edelliseltä vuodelta, et voi osallistua uudelle kurssille ennen kuin olet suorittanut rästissä olevat kurssimaksusi. 5

TÄRKEÄÄ TIETOA OPISKELIJOILLE alennusta jaetaan 50 työttömälle hakujärjestyksessä. KULTTUURI - JA LIIKUNTASETELIT Voit maksaa kurssimaksusi, myös Smartum kulttuuri- ja liikuntaseteleillä ja Smartum Saldokortilla, Tyky-kuntoseteleillä, Ticket Mind&Body kortilla, Superseteleillä ja SporttiPassilla. Seteleillä voit maksaa kurssimaksusi Poleenin kirjastoon kirjaston aukioloaikoina. Ota mukaan kurssimaksulas kusi. Tarvittaessa saat laskun myös opiston toimistosta. Liikuntaja kulttuurisetelit ovat henkilökohtaisia maksuvälineitä ja niillä voi maksaa ainoastaan setelin saaneen työntekijän kurssimaksun. KAUSIKORTTI, 210 Jos haluat kausikortin, ilmoittaudu myös kausikorttiopiskelijaksi kurssinumerolla 000000 KAUSIKORTTI 2017-2018 ja maksa kausikorttimaksu 210 saamallasi viitteellä. Jos olet oikeutettu alennuksiin (opintoseteli, työttömän alennus) ota yhteyttä opiston toimistoon ennen kurssimaksun maksamista. Kausikortilla voi opiskella rajoituksetta kaikilla kursseilla lukuun ottamatta kursseja, joiden kohdalla on maininta ei kausikortilla. HUOM! Kausikortti ja opintosetelialennus eivät käy erityisliikunnan kursseihin. TYÖTTÖMÄN ALENNUS Pieksämäen Seutuopiston toiminta-alueen työttömillä on mahdollisuus saada 35 :n alennus opintoihinsa Seutuopiston kursseilla. alennuksen saa todistamalla työttömyytensä opiston toimistossa (viimeisin päivärahamaksun kuitti/laskelma tai Kelan/työttömyyskassan päivärahapäätös alennus on henkilökohtainen alennusta ei voi saada työllisyyskoulutuksessa oleva henkilö OPINTOSETELIAVUSTUS Opetushallituksen myöntämällä opintoseteliavustuksella voimme tarjota yhden maksuttoman kurssin (maksut tomien kurssien luettelo alla) tai vaihtoehtoisesti yhden henkilökohtaisen 20 :n alennuksen kurssimaksusta 63 vuotta täyttäneille kokoaikaisella eläkkeellä oleville maahanmuuttaneille. Opintoseteliavustuksia voi hakea 19.6.2017 klo 9.00 alkaen sähköpostilla: seutuopisto@ pieksamaki.fi tai soittamalla opiston toimistoon tai käymällä opistossa. HUOM! Ennen 19.6.2017 haettuja ja tekstiviestillä haettuja seteliavustuksia emme huomioi. HUOM! 20 :n avustuksia on jaossa rajallinen määrä ja ne eivät riitä kaikille kohderyhmään kuuluville. Setelit jaetaan ilmoittautumisjärjestyksessä. Opintoseteliavustusta ei voi saada erityisliikunnan ryhmiin. MAKSUTTOMAT OPINTOSETELIKURSSIT Alla olevat kurssit ovat maksuttomia opintoseteliavus tuksen kohderyhmään kuuluville. 100706 SENIORIYHTYE 120100 SUOMEN KIELEN ALKEET - FINNISH FOR BEGINNERS Начальный курс финского языка 120101 SUOMI SUJUVAKSI 1 120102 SUOMI SUJUVAKSI 2 110225 RUSKATEATTERI 130101 MITÄ ON VANHOJEN VALOKUVIEN TAKANA? 114009 NYHJÄÄ TYHJÄSTÄ, JÄRKEVÄSTI JÄMISTÄ 999911 FINNISH HELPDESK MAAHANMUUTTAJIEN APU JA TUKI 9-KORTTI 129808 JAPANIN ALKEISJATKO 129809 JAPANIN JATKOKURSSI 6

MAKSUTTOMAT KURSSIT SENIOREILLE 130105 MITES MINÄ ELÄKKEELLÄ - KESKUSTELURYHMÄ 999900 SYKSYN MUISTITREENIT - MUISTIN JA AIVOJEN HUOLTOA 999902 KEVÄÄN MUISTITREENIT - MUISTIN JA AIVOJEN HUOLTOA KURSSIPAIKAN PERUMINEN Jos et pääse tulemaan kurssille, tee peruutusilmoitus välittömästi opiston toimistoon tai viimeistään ennen kurssin ilmoittautumisajan päättymistä. Ellei päättymis aikaa ole määritelty, on peruutus tehtävä 7 päivää ennen kurssin alkamista opiston toimistoon joko puhelimitse tai sähköpostilla. Kurssin opettajalle peruutuksesta ilmoittaminen ei riitä. peruutus 7 päivää ennen kurssin alkua - ei kurssimaksua! peruutus 6-1 päivää ennen kurssin alkua -maksat 50 % kurssimaksuista ja mahdolliset materiaalimaksut peruutus kurssin alettua - maksat koko kurssimaksun sekä mahdolliset materiaalimaksut Kurssimaksun maksamatta jättäminen tai kurssilta pois jääminen eivät riitä peruutukseksi. Myös kausikortin lunastaneen tulee tehdä peruutusil moitus. Ellet tee peruutusta, joudut maksamaan osuutesi mahdollisista yhteisesti hankituista tarvikkeista. Opistolla on oikeus peruttaa kurssi, jos alkavan kurssin opiskelijamäärä jää alle kurssille asetetun minimiopiskelijamärän. Peruutuksista ilmoitetaan aina tekstiviesteillä. Huolehdithan että yhteystietosi ovat ajan tasalla. Opistolla on myös oikeus tehdä muutoksia opinto-ohjelmassa ilmoitettuihin kurssitietoihin. KURSSIMAKSUN PALAUTTAMINEN Kurssimaksu palautetaan opiskelijalle vain, jos kurssi peruuntuu. Kurssin keskeytyminen opiskelijamäärän vähenemisen takia ei ole peruste kurssimaksun palauttamiselle. Opiston peruuttaman kurssin kurssimaksu palautetaan tai hyvitetään jonkun toisen kurssin hinnasta. Kurssimaksun palautusta varten tarvitaan pankkitilinumero. HUOM! Opintoryhmä voi peruuntua yhden kerran lukukauden aikana esim. opettajan sairastumisen vuoksi ilman korvattavaa kertaa. Jos opettajan poissaolokertoja tulee enemmän, opisto hankkii sijaisen tai puuttuvat kerrat pidetään myöhemmin. Opisto ei vastaa sali- tai muiden tilojen peruutuksista jotka johtuvat opistosta riippumattomista syistä. OPPITUNTI Yksi oppitunti on 45 min. VAKUUTUKSET Opisto ei vakuuta opiskelijoita. Alle kouluikäiset lapset toivotaan noudettavan kurssipaikalta heti opetuksen päätyttyä. TARVIKE- JA MATERIAALIMAKSUT Oppikirjat sekä opiskelu- ja työtarvikkeet opiskelija maksaa itse. TODISTUKSET Kurssille säännöllisesti (3/4) osallistunut opiskelija saa pyynnöstä todistuksen. Todistukset tulee pyytää heti kurssin loputtua tai kuluvan työkauden aikana. Edellisten työkausien todistuksista laskutetaan 10. TIEDOTTAMINEN Ajankohtaista tietoa opiston kurssitarjonnasta ja ohjel man painatuksen jälkeen tapahtuvista muutoksista saa opiston Facebook-sivulta, Pieksämäen Lehden opistopalstalta sekä opiston kotisivuilta http://seutuopisto.pieksamaki.fi sekä erillisistä tiedotteista. VALOKUVAAMINEN JA VIDEOINTI Opintoryhmien toimintaa, opiston tapahtumia ja kurssitöitä valokuvataan. Valokuvia julkaistaan opiston www-sivuilla, Facebookissa ja opintooppaassa. Kuvia käytetään myös mainonnassa ja markkinoinnissa. Muistathan, että opiston kursseilla valmistettuja tuotteita ei saa myydä. 7

POLEENIN SALISSA, SAVONTIE 13, VAPAA PÄÄSY! YLEISÖLUENNOT MESTAUKSET PIEKSÄMÄELLÄ to 21.11.2018 klo 18.00, Poleenin sali Asko Hankilanoja Kuolemantuomio oli voimassa 1820-luvulle saakka, sen jälkeen siirryttiin Siperian karkotuksiin. Kuolemantuomio laitettiin toimeen mestaamalla. Viimeinen suomalainen, joka koki tämän kohtalon, oli Vilhulan Tahvo Putkonen. Luennolla tarinoita, uskomuksia ja ajankuvia. KALMISTOT PIEKSÄMÄELLÄ to 15.2.2018 klo 18.00, Poleenin sali Asko Hankilanoja Viimeinen matka päättyy kalmistoon, mutta missä ja millaisina eri aikakausina kalmistot Pieksämäellä ovat sijainneet ja miten kuolemaan on suhtauduttu. Paikkakunnalta löytyy hauta-alueita esihistorialliselta ajalta, löytyy saariin haudattuja, kirkon lattalankkujen alle haudattuja, siunattuun ja siunaamattomaan maahan haudattuja aina sen mukaan, miten ihminen on tuonpuoleiseen uskonut. Asioita valotetaan luennolla. SOTAVANKILEIRI NAARAJÄRVELLÄ 1941-1944 to 5.4.2018 klo 18.00, Poleenin sali Asko Hankilanoja Järjestelyleiri koitui lähes kolmen tuhannen sotavangin hautapaikaksi, mutta tarjosi myös selviytymisen mahdollisuuden, ruokaa, työtä ja iloa sota-ajan ankeissa olosuhteissa. SUOLISTON MIKROBIT -LUENTO ti 3.10.2017 klo 18.00, Poleenin sali Ville Pöntynen Lääkäri Ville Pöntynen luennoi suolistossamme mylläävistä mikrobeista ja niiden tehtävistä hyvinvointiamme ajatellen. IKÄÄNTYVIEN YLIOPISTON VERKKOLUENNOT SYKSYLLÄ 2017 Tervetuloa osallistumaan Ikääntyvien yliopiston luennoille verkkovälitteisesti! AKTIIVISENA VANHENEMINEN KEINOJA HYVÄÄN ELÄMÄÄN ke 13.9.2017 klo 14-16, Poleenin Sali Professori Taina Rantanen JY 8

610102 LIIKENNETURVAN WEBINAARI - IÄKKÄIDEN LIIKKUVUUS JA LIIKENNETURVALLISUUS Poleeni, sali, Savontie 13 ti 12.30-16.00 26.9.2017, 4 oppituntia Ei kurssimaksua! Webinaari netin välityksellä Oulusta yhteistyössä Kuopion kansalaisopiston kanssa. Puhujina Anna-Liisa, Antero Lammi ja Mia Koski Liikenneturvasta, Saija Karinkanta UKKinstituutista, Geriatrian ja yleislääketieteen erikoislääkäri, LT Petteri Viramo Caritas Lääkäritalosta Paneelissa mm. Anna-Liisa Tarvainen, Saija Karinkanta, Petteri Viramo sekä Kai Mäenpää. Tervetuloa osallistumaan maksuttomalle seniorikurssille! 610103 MUISTI, IKÄÄNTYMINEN, HÄLYTYSMERKIT JA AIVOTERVEYS Poleeni, sali, Savontie 13 ti 12.00-14.00 28.11.2017, 2,5 oppituntia Kaija Valta Ei kurssimaksua! Puhujana muistiohjaaja Kaija Valta. Webinaari netin välityksellä Kuopion kansalaisopistosta. Tervetuloa osallistumaan maksuttomalle seniorikurssille! MA 30.10. KLO 14 JA KLO 18 VALKOINEN RAIVO (2015) ohj. Arto Halonen kesto 1 h 13 min Elokuvan jälkeen ohjattua keskustelua Järj. Pieksämäen kaupungin lähisuhdeväkivalta työryhmä. MA 20.11. KLO 14 JÄTTILÄINEN (2016) ohj. Aleksi Salmenperä, kesto 1 h 37 min Kevään 2018 elokuvat ilmoitetaan myöhemmin. SYÖVÄN PELKO ON VIISAUDEN ALKU VAI ONKO? ke 22.11.2017 klo 14-16, Poleenin Sali Syöpätautien ja sädehoidon erikoislääkäri Vesa Kataja, KSSHP KINO POLEENI Elokuvakerho aikuisille, vapaa pääsy! Poleeni, sali, Savontie 13 Tule katsomaan laatuelokuvia maanantai-iltapäivisin ja avartamaan tietämystäsi elokuvamaailmaan. Alussa elokuvan esittely ja elokuvan katselun jälkeen keskustellaan elokuvan tunnelmista. Yhteistyössä kirjaston kanssa. MA 25.9. KLO 14 HYMYILEVÄ MIES (2016) ohj. Juho Kuosmanen, kesto 1 h 32 min. KIRJALLISUUSMATINEA vapaa pääsy! ti 10.10.2017 klo 18.00 Kirjallisuusmatinean vieraana Harri Ahonen ti 7.11.2017 klo 18.00 Kirjallisuusmatinean vieraana Reetta Meriläinen 9

LAUANTAITANSSIT POLEENISSA la 18.11. klo 15.00 la 10.2.2018 klo 15.00 Tule verestämään tanssitaitojasi perinteisen tanssimusiikin tahdissa Poleenin aulaan. Musiikista vastaavat opiston laulun ja soiton opiskelijat. Ilmainen sisäänpääsy YHTEISLAULUT YHTEISLAULUA POLEENISSA Joka toinen tiistai klo 12.30-13.30 Kristiina Reinikainen-Alanko syksy: 19.9., 3.10., 17.10., 31.10., 14.11. ja ma 27.11. kevät: 9.1., 23.1, 6.2., 20.2., 6.3., 20.3 ja 3.4. Tule laulamaan yhdessä tuttuja lauluja mielen virkistykseksi. LASTEN YHTEISLAULUTILAISUUS, Poleeni ma 9.15-10.00 Piia Säpyskä-Hietala Lauletaan ja leikitään vanhoja ja uusia lastenlauluja. Laulutoiveita voi esittää etukäteen Piialle p. 044-788 4324 tai piia@poleeni.fi. Kokoontumiskerrat syksy: 11.9., 9.10., 13.11. 2017. Kevät: 8.1.,5.2., 12.3. ja 9.4.2018. LASTEN YHTEISLAULUTILAISUUS, Naarajärvi Maaselän koulu, liikuntasali ma 9.05-9.50 Piia Säpyskä-Hietala Lauletaan ja leikitään vanhoja ja uusia lastenlauluja. Laulutoiveita voi esittää etukäteen Piialle p. 044-788 4324 tai piia@poleeni.fi. Kokoontumiskerrat syksy: 25.9., 30.10. ja 27.11.2017 Kevät: 22.1., 19.2., 26.3. ja 16.4.2018 410200 LUONTOLIIKKUJA -kurssi Asko Hankilanoja Kurssimaksu 20,00 Kurssilla tutustutaan Pieksämäen seudun luontoreitteihin ja luontokohteisiin. Kuljetut polut kertovat omia tarinoitaan ja tarjoavat luonnon tuntemusta ja luonnon rauhaa. Patikoinnin ohessa tulee tutuksi metsien kulttuuriperintö, ihmisten metsiin jättämät jäljet kivikaudelta aina tähän päivään saakka. Retkivaatetus ja omat eväät mukaan. Ilmoittaudu netissä tai opiston toimistoon. ti 12.9.2017 klo 17.00 19.30 Iso-Naakkiman kraaterialue ja esihistorialliset asuinpaikat, matka 5 km. Kokoontuminen Lomatriolla klo 17.00, josta kimppakyydein Iso-Naakkimalle. ti 19.9.2017 klo 17.00 19.30 Partaharjun ja Salvosenmäen luontoreitti, matka 5 km. Kokoontuminen Ladun majan parkkipaikalla klo 17.00. 10

TIEDEKERHO Tiedekerho Pikkututkijat aloittaa tiedekerhot Seutuopiston tiloissa. Kerho kokoontuu kerran viikossa opistotalolla Laaksotiellä. Tiedekerhossa lapset pääsevät tutkimaan luonnontieteellisiä ilmiöitä elämyksellisesti. Jokaisella kerhokerralla on eri aihe, joka voi liittyä biologiaan, maantietoon, fysiikkaan, kemiaan tai matematiikkaan. Kokeellisessa työskentelyssä käytämme vain turvallisia aineita. Tiedekerho kehittää lapsen kykyä havainnoida erilaisia ilmiöitä ja antaa valmiuksia myöhempää työskentelyä ja oppimista varten. Aiheena on mm. ihmisen anatomiaa, salapoliisileikit, avaruus ja magneetit. Osallistumismaksu 75 eur / 10 kerhokertaa. 6-8 vuotiaille ja 9-12 vuotiaille oma kerho. Seuraa ilmoittelua tiedekerhotoiminnasta. ti 26.9.2017 klo 17.00 19.30 Tahinlammen luontopolku ja Valkeisenlammen jatkosodan aikainen miinalataamo, matka 5 km. Kokoontuminen Tahilammen uimarannan parkkipaikalla klo 17.00. ti 3.10.2017 klo 17.00 19.30 Olkonlahden metsäkämppä ja Lastensaaren esihistoria, matka 5 km. Kokoontuminen Suonenjoentie 670 (Olkonlahden kämpän tienhaara) klo 16.30. ti 10.10.2017 klo 17.00 19.30 Siilinniemen esihistorialliset asuinpaikat, asumus ja Siilin hautausmaa, matka 4 km. Kokoontuminen Lomatriolla klo 16.30. Mahdollisista muuttuvista aikatauluista ilmoitetaan ilmoittautuneille tekstiviestillä. MUISTITREENIT - MUISTIKOULUT Tule mukaan ylläpitämään muistisi vireää toimintaa leppoisassa tunnelmassa. Kurssilla tutustutaan muistin toimintaan, opetellaan helppoja muistiniksejä ja kutitellaan aivoja erilaisten pelien ja muistipähkinöiden avulla. Muistelua eri aiheista. 999900 SYKSYN MUISTITREENIT - MUISTIN JA AIVOJEN HUOLTOA Poleeni, pieni kokoustila Ruohola, Savontie 13 ti 10.00-11.00 26.9.2017-21.11.2017, 10,64 oppituntia Satu Radcliffe 999902 KEVÄÄN MUISTITREENIT - MUISTIN JA AIVOJEN HUOLTOA Poleeni, pieni kokoustila Ruohola, Savontie 13 ti 10.00-11.00 23.1.2018-20.3.2018, 10,64 oppituntia Satu Radcliffe 11

TAITEEN PERUSOPETUS Taiteen perusopetus on ensisijaisesti lapsille ja nuorille tarkoitettua tavoitteellista ja tasolta toiselle etenevää opetusta, joka perustuu lakiin taiteen perusopetuksesta (633/1998) sekä sitä täydentävään asetukseen (813/1989). Taiteen perusopetuksen yleisen oppimäärän tehtävänä on luoda perustaa emotionaaliselle, esteettiselle ja eettiselle kasvulle sekä antaa edellytyksiä elinikäiseen taiteiden harrastamiseen. Opetuksen tehtävänä on myös kehittää ja säilyttää kansallista kulttuuria sekä tukea opiskelijan kykyä arvostaa eri kulttuureja ja toimia monikulttuurisessa yhteiskunnassa. NÄYTTÄMÖTAITEET 110210 POLEENIN LASTEN TEATTERI Poleeni, Kellariteatteri Moreeni, Savontie 13 to 16.30-18.00 14.9.2017-30.11.2017, 22 oppituntia 11.1.2018-12.4.2018, 26 oppituntia Jari Tuononen Kurssimaksu 65,00 Teatteri-ilmaisun perusopinnoissa annetaan virikkeitä lapsen mielikuvitukselle ja eläytymiskyvylle. Ryhmässä leikitään, näytellään ja opetellaan yhdessä olemisen taitoja. Lukuvuoden aikana tehdään joulukauden avaukseen oma esitys ja osallistutaan teatterimuskarilaisten ja koulukuorojen Mörkö se lähti laivaan -esityksen tekoon keväällä 18. KUVATAIDEKOULU Pieksämäen kuvataidekoulu toimii Pieksämäen Seutuopiston yhteydessä. Opetusta annetaan taiteen perusopetuksen yleisen oppimäärän mukaisesti piirustuksessa, maalauksessa, grafiikassa, kuvanveistossa, keramiikassa ja taidekäsityössä. Opinnot antavat valmiuksia jatko-opinnoille kuvataiteessa. Syylukukausimaksu on 75 ja kevätlukukausimaksu on 75. Sisarmaksu 65 Materiaalimaksu 20 /syyslukukausi ja 20 / kevätlukukausi. Kausikortti ei käy maksuksi. 113400 KUVATAIDE 6-vuotiaat/ Sylvin Syli Iso-Pappila, Sylvinkuja 5 ke 09.00-10.30 20.9.2017-29.11.2017, 20 oppituntia 10.1.2018-18.4.2018, 28 oppituntia Heli Laitinen, Susanna Tyrväinen Taiteen perusopetukseen valmentavaa koulutusta. Syyslukukausi 40 ja kevätlukukausi 40, sisältävät materiaalimaksun. 113401 KUVATAIDE 5-6 -vuotiaat/ Harjun Hali Iso-Pappila, Sylvinkuja 5 to 09.00-10.30 21.9.2017-7.12.2017, 20 oppituntia 11.1.2018-12.4.2018, 28 oppituntia Heli Laitinen, Susanna Tyrväinen Taiteen perusopetukseen valmentavaa koulutusta. Syyslukukausi 40 ja kevätlukukausi 40, sisältävät materiaalimaksun. 113402 KUVATAIDEKOULU, 6-12 vuotiaat, Naarajärvi Siilin koulu, tekstiililuokka, Siilinkankaantie 5 ke 17.00-18.30 12

13.9.2017-29.11.2017, 22 oppituntia 10.1.2018-11.4.2018, 26 oppituntia Heli Laitinen, Susanna Tyrväinen Syyslukukausi 40 ja kevätlukukausi 40, sisältävät materiaalimaksun. 113403 KUVATAIDEKOULU, 5-6 -vuotiaat (maanantai) Iso-Pappila, Sylvinkuja 5 ma 17.00-18.30 28.8.2017-11.12.2017, 30 oppituntia 8.1.2018-23.4.2018, 28 oppituntia Heli Laitinen, Susanna Tyrväinen 113404 KUVATAIDEKOULU, 7-9 -vuotiaat, (tiistai) Iso-Pappila, Sylvinkuja 5 ti 16.00-17.30 29.8.2017-12.12.2017, 30 oppituntia 9.1.2018-24.4.2018, 30 oppituntia Heli Laitinen, Hannele Haatainen, Susanna Tyrväinen 113405 KUVATAIDEKOULU, 7-9 -vuotiaat, (perjantai) Iso-Pappila, Sylvinkuja 5 pe 16.00-17.30 1.9.2017-15.12.2017, 30 oppituntia 12.1.2018-27.4.2018, 28 oppituntia Heli Laitinen, Hannele Haatainen, Susanna Tyrväinen 113406 KUVATAIDEKOULU, 10-12 -vuotiaat, (tiistai) Iso-Pappila, Sylvinkuja 5 ti 17.30-19.00 29.8.2017-12.12.2017, 30 oppituntia 9.1.2018-24.4.2018, 30 oppituntia Heli Laitinen, Hannele Haatainen, Susanna Tyrväinen 113407 KUVATAIDEKOULU, 10-12 -vuotiaat, (keskiviikko) Iso-Pappila, Sylvinkuja 5 ke 16.00-17.30 30.8.2017-13.12.2017, 28 oppituntia 10.1.2018-25.4.2018, 30 oppituntia Hannele Haatainen, Susanna Tyrväinen, Heli Laitinen, Juha Lahtinen 113408 KUVATAIDEKOULU, 10-12 -vuotiaat, (perjantai) Iso-Pappila, Sylvinkuja 5 pe 17.30-19.00 1.9.2017-15.12.2017, 30 oppituntia 12.1.2018-27.4.2018, 28 oppituntia Hannele Haatainen, Susanna Tyrväinen, Heli Laitinen, Juha Lahtinen 113409 KUVATAIDEKOULU, 13-18 -vuotiaat (torstai) Iso-Pappila, Sylvinkuja 5 to 16.00-17.30 31.8.2017-14.12.2017, 60 oppituntia 11.1.2018-26.4.2018, 60 oppituntia Heli Laitinen, Susanna Tyrväinen, Hannele Haatainen, Juha Lahtinen 113410 KUVATAIDEKOULU, 5-6 -vuotiaat, Jäppilä Jäppilän koulu, Jäppilän Kirkkotie 9 C to 17.00-18.30 31.8.2017-14.12.2017, 30 oppituntia 12.1.2017-26.4.2018, 30 oppituntia Heli Laitinen, Susanna Tyrväinen 113411 KUVATAIDEKOULU, 7-15 vuotiaat, Jäppilä Jäppilän koulu, Jäppilän Kirkkotie 9 C to 15.30-17.00 31.8.2017-14.12.2017, 30 oppituntia 11.1. 26.4.2018, 28 oppituntia Heli Laitinen, Susanna Tyrväinen 13

HISTORIA, YHTEISKUNTA JA TALOUS HISTORIA 130101 MITÄ ON VANHOJEN VALOKUVIEN TAKANA? Poleeni, Savontie 13 ma 13.00-15.00 11.9.2017-4.12.2017, 10,64 oppituntia 15.1.2018-9.4.2018, 10,64 oppituntia Ulla Huttunen Kurssimaksu 0,00 Opintoseteli-kurssi! Katsellaan yhdessä vanhoja valokuvia Pieksämäestä, eri kyliltä, henkilöistä ja tapahtumista. Jutellaan kuvien herättämistä muistoista, sattumuksista, tilanteista jne. Hyvät tarinat tallennetaan. Kuvia katsellaan kerran kuukaudessa maanantaisin Poleenissa, kotiseutuarkistossa klo 13.00.15.00. syksy 11.9., 9.10., 6.11. ja 4.12 kevät 15.1.,12.2., 12.3. ja 9.4. TERVEYDENHOITO MUU OPETUS, KASVATUS JA KOULUTUS 219805 PIENI PÄÄTÖS PÄIVÄSSÄ -painonhallintakurssi, syksy Poleeni, pieni kokoustila Ruohola, Savontie 13 ti 18.00-19.15 19.9.2017-28.11.2017, 15 oppituntia Kristiina Reinikainen-Alanko Kurssimaksu 30,00 Kurssilla käydään läpi ravinto-, liikunta- ja terveystottumuksia ja pyritään muutosprosessin avulla pysyvään painonhallintaan ja kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin. Punnitus kurssin alussa ja lopussa. Kurssi on Diabetes- ja Sydänliiton kehittämä malli, jossa tavoitteena on pysyvä painonhallinta ja kokonaisvaltainen hyvinvointi. Se perustuu pitkäjännitteiseen muutosprosessiin kurssin aikana. Kurssilla käydään läpi ravintoon, terveyteen ja liikuntaan liittyviä tottumuksia, opitaan tiedostamaan omat tottumukset sekä muuttamaan niitä painonhallinnan ja terveyden edistämiseksi. Kristiina Reinikainen-Alanko Kurssimaksu 30,00 Kurssilla käydään läpi ravinto-, liikunta- ja terveystottumuksia ja pyritään muutosprosessin avulla pysyvään painonhallintaan ja kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin. Punnitus kurssin alussa ja lopussa. Kurssi on Diabetes- ja Sydänliiton kehittämä malli, jossa tavoitteena on pysyvä painonhallinta ja kokonaisvaltainen hyvinvointi. Se perustuu pitkäjännitteiseen muutosprosessiin kurssin aikana. Kurssilla käydään läpi ravintoon, terveyteen ja liikuntaan liittyviä tottumuksia, opitaan tiedostamaan omat tottumukset sekä muuttamaan niitä painonhallinnan ja terveyden edistämiseksi. 219806 PIENI PÄÄTÖS PÄIVÄSSÄ -painonhallintakurssi, kevät Poleeni, pieni kokoustila Ruohola, Savontie 13 ti 18.00-19.15 9.1.2018-27.3.2018, 15 oppituntia 14

MUSIIKKI MUSKARIT Varhaisiän musiikinopetus eli musiikkileikkikoulu (muskari) on tavoitteellista, tasolta toiselle etenevää toimintaa, jonka keskiössä on lapsi ja musiikki. Varhaisiän musiikinopetus alkaa vauvaryhmillä 2kk iästä ylöspäin aina 5-6-vuotiaiden soittomuskariin. Alle 3-vuotiaiden ryhmissä on aina mukana aikuinen (esim. vanhempi, kummi, mummi). Muskarit päättyy lasten iloiseen kevätkonserttiin lauantaina 14.4.2018. Lisätietoja varhaisiän musiikinopetuksesta p. 044 788 4324 / piia@poleeni.fi Facebook: Pieksämäen Seutuopiston muskarit ja pikkupelimannit 100100 RYTMIIKKARYHMÄ ESKARILAISILLE, Naarajärvi UUTUUS! Maaselän päiväkoti, Seunalantie 4 ma 10.15-11.00 25.9.2017-30.10.2017, 2 oppituntia Piia Säpyskä-Hietala Kurssimaksu 0,00 Uusi kurssi. Tämä pieni kurssi antaa eskarilaisille makupaloja rytmiikasta ja sen yhdistämisestä musiikkiin. Välineinä oma keho, rytmisoittimia, helppoja melodiasoittimia sekä itse rakennettuja soittimia. Kokoontumiset 25.9. ja 30.10.2017 100101 VAUVAMUSKARI 2-6 kk Poleeni, kokoustila Poheemi, 2 krs, Savontie 13 ti 09.50-10.35 12.9.2017-28.11.2017, 11 oppituntia 9.1.2018-10.4.2018, 13 oppituntia Piia Säpyskä-Hietala Ei kausikortilla! Vauvan kanssa 45 min tunnille osallistuu äiti ja/ tai isä. Vauvamuskarin tärkein tehtävä on antaa vauvalle ja vanhemmalle yhteinen vuorovaikutuksellinen tuokio, jossa välineenä käytetään musiikkia, loruja, värejä, liikettä ja hymyä. 100102 VAUVAMUSKARI 2-6 kk KEVÄT 2018 Poleeni, kokoustila Poheemi, 2 krs, Savontie 13 ke 09.50-10.35 17.1.2018-18.4.2018, 13 oppituntia Piia Säpyskä-Hietala Kurssimaksu 30,00 Ei kausikortilla! Vauvan kanssa 45 min tunnille osallistuu äiti ja/ tai isä. Vauvamuskarin tärkein tehtävä on antaa vauvalle ja vanhemmalle yhteinen vuorovaikutuksellinen tuokio, jossa välineenä käytetään musiikkia, loruja, värejä, liikettä ja hymyä. 100103 VAUVAMUSKARI 7-12 kk Poleeni, kokoustila Poheemi, 2 krs, Savontie 13 ti 10.40-11.25 12.9.2017-28.11.2017, 11 oppituntia 9.1.2018-10.4.2018, 13 oppituntia Piia Säpyskä-Hietala Ei kausikortilla! Vauvan kanssa 45 min tunnille osallistuu äiti ja/ tai isä. Vauvamuskarin tärkein tehtävä on antaa vauvalle ja vanhemmalle yhteinen vuorovaikutuksellinen tuokio, jossa välineenä käytetään musiikkia, loruja, värejä, liikettä ja hymyä. 15

100104 MUSKARI 1-2 vuotiaat Poleeni, kokoustila Poheemi, 2 krs, Savontie 13 ti 09.00-09.45 12.9.2017-28.11.2017, 11 oppituntia 9.1.2018-10.4.2018, 13 oppituntia Piia Säpyskä-Hietala Ei kausikortilla! 1-2 v muskarissa lapset ja vanhemmat yhdessä soittavat, leikkivät, laulavat ja liikkuvat. He iloitsevat yhdessä musiikista ja ryhmässä toimimisesta. Aikuiset kokevat erityisiä hetkiä oman lapsensa kanssa ja lapsi saa hetken erityistä aikaa oman aikuisensa kanssa. 100105 MUSKARI 3-vuotiaat Poleeni, kokoustila Poheemi, 2 krs, Savontie 13 ma 16.50-17.35 11.9.2017-27.11.2017, 11 oppituntia 8.1.2018-16.4.2018, 13 oppituntia Piia Säpyskä-Hietala Ei kausikortilla! 3-vuotiaiden kanssa lorutellaan, lauletaan, liikutaan, soitetaan rytmisoittimia, tutustutaan muihin muskarisoittimiin, kuunnellaan ja opetellaan yhdessä toimimista. Yhteismusisoinnin avulla tuetaan yhdessä tekemistä ja iloitaan musiikista. Lapset käyvät muskarissa ilman vanhempia. 100106 MUSKARI 4-5-vuotiaat Poleeni, kokoustila Poheemi, 2 krs, Savontie 13 ma 17.40-18.25 11.9.2017-27.11.2017, 11 oppituntia 8.1.2018-9.4.2018, 13 oppituntia Piia Säpyskä-Hietala Ei kausikortilla! Soitetaan, lauletaan, liikutaan, kuunnellaan ja tehdään musiikillista iloa tuottavia asioita. Musiikkia myös integroidaan muihin taiteisiin sekä tutustutaan eri soittimiin. Lapset käyvät muskarissa ilman vanhempia. 100107 5-6 VUOTIAIDEN SOITINMUSKARI Poleeni, kokoustila Poheemi, 2 krs, Savontie 13 ma 18.30-19.15 11.9.2017-27.11.2017, 11 oppituntia 8.1.2018-9.4.2018, 13 oppituntia Piia Säpyskä-Hietala Ei kausikortilla! Soittoryhmä on suunnattu aiemmin muskarissa olleille 5 vuotiaille sekä eskari-ikäisille. Tunneilla tutustutaan tarkemmin 5-kielisen kanteleen, nokkahuilun sekä laattasoittimien (ksylofoni, kellopeli, marimba) soittoon. Soiton lomassa lauletaan, loruillaan, liikutaan ja kuunnellaan. Oman soittimen hankinta ei ole välttämätöntä. 100110 PERHEMUSKARI, A Poleeni, kokoustila Poheemi, 2 krs, Savontie 13 ma 16.00-16.45 11.9.2017-27.11.2017, 11 oppituntia 8.1.2018-9.4.2018, 13 oppituntia Piia Säpyskä-Hietala Ei kausikortilla! Perheryhmä on suunnattu ensisijaisesti 2-3:n alle 3-vuotiaan kanssa muskariin tuleville. Mikäli ryhmässä on tilaa, voidaan mukaan ottaa myös yhden lapsen kanssa osallistuvia. Muskarissa lauletaan, liikutaan, leikitään ja kaiken tämän avulla vahvistetaan lapsen ja vanhemman vuorovaikutusta sekä musiikin tuottamisen iloa yhdessä. 100111 PERHEMUSKARI, B Poleeni, kokoustila Poheemi, 2 krs, Savontie 13 ke 09.00-09.45 13.9.2017-29.11.2017, 11 oppituntia 10.1.2018-11.4.2018, 13 oppituntia Piia Säpyskä-Hietala Ei kausikortilla! Perheryhmä on suunnattu ensisijaisesti 2-3:n alle 3-vuotiaan kanssa muskariin tuleville. Mikäli ryhmässä on tilaa, voidaan mukaan ottaa myös yhden lapsen kanssa osallistuvia. Muskarissa lauletaan, liikutaan, leikitään ja kaiken tämän avulla vahvistetaan lapsen ja vanhemman vuorovaikutusta sekä musiikin tuottamisen iloa yhdessä. 100115 KYLÄMUSKARI/TILHIN PIENET alle 3-v Virtasalmi kk, koulu, Koulutie 12 pe 09.00-09.30 15.9.2017-1.12.2017, 7,26 oppituntia 12.1.2018-13.4.2018, 8,58 oppituntia Piia Säpyskä-Hietala Kurssimaksu 35,00 Ei kausikortilla! 16

Ryhmään ovat tervetulleita kaikki Virtasalmen pienimmät niin kotihoidosta (yhdessä huoltajan kanssa) kuin Tilhin Ryhmiksestäkin (hoitajan kanssa). Muskarissa soitetaan, lauletaan, tanssitaan, lorutellaan ja eläydytään kokonaisvaltaisesti musiikin mukaan. Huom! Kesto 30 min. 100117 VIRTASALMEN ESKARIMUSKARI Virtasalmi kk, koulu, Koulutie 12 pe 09.30-10.15 15.9.2017-1.12.2017, 11 oppituntia 12.1.2018-13.4.2018, 13 oppituntia Piia Säpyskä-Hietala Ei kausikortilla! Virtasalmen eskari-ikäiset ovat tervetulleita muskariin tutustumaan soittimiin, soittamaan itse, laulamaan yksin ja yhdessä, liikkumaan musiikin mukana eli tekemään musiikkia kokonaisvaltaisesti eskaripäivän aikana. 100118 VIRTASALMEN TENAVAT 3-5 v Virtasalmi kk, koulu, Koulutie 12 pe 10.15-11.00 15.9.2017-1.12.2017, 11 oppituntia 12.1.2018-13.4.2018, 13 oppituntia Piia Säpyskä-Hietala Ei kausikortilla! Virtasalmen tenavamuskari on tarkoitettu sekä kotihoidossa että Tilhin Ryhmiksessä oleville 3-5 vuotiaille. Muskarissa soitetaan, lauletaan, lorutellaan, liikutaan eli eletään musiikkia kokonaisvaltaisesti. PIANO Pianonsoiton perus- ja jatkotason opetusta kaiken ikäisille opiskelijan lähtötaso huomioiden. Opetellaan myös musiikin perusteita ja haluttaessa vapaan säestyksen alkeita. Ohjelmisto suunnitellaan opiskelijalähtöisesti yksilö- tai pariopetuksena. 100201 PIANONSOITTO, Poleeni Poleeni, Savontie 13 to 12.00-14.9.2017-30.11.2017, 22 oppituntia 11.1.2018-12.4.2018, 26 oppituntia Jyrki Haatainen Kurssimaksu 135,00 Ei kausikortilla! 100202 PIANONSOITTO, Keskusta Keskuskatu 32, luokka 102, Keskuskatu 32 ke 16.15-18.30 13.9.2017-29.11.2017, 33 oppituntia 10.1.2018-11.4.2018, 39 oppituntia Ulla Kauppinen Kurssimaksu 135,00 Ei kausikortilla! 100203 PIANONSOITTO, Kontiopuisto Kontiopuiston koulu, musiikkiluokka, Kuusitie 46 ma 14.45-17.00 11.9.2017-27.11.2017, 33 oppituntia 8.1.2018-9.4.2018, 39 oppituntia Ulla Kauppinen Kurssimaksu 135,00 Ei kausikortilla! 100204 PIANONSOITTO, Naarajärvi Maaselän koulu, musiikkiluokka, Seunalantie 8 ti 15.00-18.45 12.9.2017-28.11.2017, 55 oppituntia 9.1.2018-10.4.2018, 65 oppituntia Ulla Kauppinen Kurssimaksu 135,00 Ei kausikortilla! 17

100205 PIANONSOITTOA SENIOREILLE Kontiopuiston koulu, musiikkiluokka, Kuusitie 46 ma 17.15-19.30 11.9.2017-27.11.2017, 33 oppituntia 8.1.2018-9.4.2018, 39 oppituntia Ulla Kauppinen Kurssimaksu 135,00 Ei kausikortilla! 100206 PIANONSOITTO Jäppilä Jäppilän koulu, Jäppilän Kirkkotie 9 C pe 15.15-17.30 15.9.2017-1.12.2017, 33 oppituntia 12.1.2018-20.4.2018, 39 oppituntia Ulla Kauppinen Kurssimaksu 135,00 Ei kausikortilla! Pianon soiton opiskelua yksilö tai pariopetuksena. Henkilökohtaisista opetusajoista sovitaan opettajan kanssa ennen opetuksen alkua. 100207 KOSKETTIMET SOIMAAN UUTUUS! Opistotalo, musiikki, Laaksotie 47 pe 15.00-16.30 15.9.2017-1.12.2017, 22 oppituntia 12.1.2018-20.4.2018, 26 oppituntia Laura Laukkarinen Kurssimaksu 135,00 Ei kausikortilla! Uusi kurssi. Pianon- ja muiden kosketinsoitinten soiton opiskelua kaiken ikäisille. Ohjelmisto suunnitellaan opiskelijalähtöisesti. Opetus yksilö tai pariopetuksena. Henkilökohtaisista opetusajoista sovitaan opettajan kanssa n. viikko ennen opetuksen alkua. SOOLO- JA BÄNDISOITTIMET 100119 MUSASOI-PAJA, VIRTASALMI Virtasalmi kk, koulu, Koulutie 12 pe 12.30-14.30 15.9.2017-1.12.2017, 29,33 oppituntia 12.1.2018-20.4.2018, 34,66 oppituntia Piia Säpyskä-Hietala Kurssimaksu 70,00 Ei kausikortilla! Voit soittaa viulua, nokkahuilua, 5-kielistä kannelta tai pianoa yksin/pareittain/pienryhmässä. Oppilaalla on oltava oma soitin; opettaja voi tarvittaessa opastaa soittimen hankinnassa. Kurssille voi tulla niin vasta-alkajat kuin jo edistyneemmätkin soittajat. 100300 HARMONIKANSOITON ALKEET LAPSILLE Poleeni, Savontie 13 ti 17.15-18.00 12.9.2017-28.11.2017, 11 oppituntia 9.1.2018-10.4.2018, 13 oppituntia Visa Wirén Kurssimaksu 135,00 Ei kausikortilla! Harmonikansoiton alkeisopetusta ensisijaisesti lapsille, pariopetus. Oma soitin välttämätön, opettaja auttaa mielellään sopivan harmonikan hankinnassa. Tied. Visa Wirén p. 0400 847 129 100301 HARMONIKANSOITTO, YHTEISSOITTO Poleenin, kirjaston satutorni, Savontie 13 ti 19.15-20.00 12.9.2017-28.11.2017, 11 oppituntia 9.1.2018-10.4.2018, 13 oppituntia Visa Wirén Kurssimaksu 70,00 Soitamme pienryhmässä harmonikkaohjelmistoa monipuolisesti, yksi- ja useampiäänisinä sovituksina. Tied. Visa Wirén p. 0400 847 129 100302 VIULUNSOITTO, POLEENI Poleeni, Savontie 13 ti 12.00-12.9.2017-28.11.2017, 22 oppituntia 9.1.2018-10.4.2018, 26 oppituntia Suvi Lehtoranta-Ståhl Kurssimaksu 135,00 Ei kausikortilla! Viulunsoiton opetusta yksilö ja pariopetuksena. Voit olla vasta-alkaja tai jo pidemmälle soittotaidoissa edennyt musikantti. Opetus etenee yksilölliseen tahtiin ja ohjelmisto valitaan jokaisen oppilaan oman kiinnostuksen mukaan. Soittoaika ja -päivä sovitaan erikseen kunkin oppilaan kanssa ennen lukukauden alkua. 18

100303 TRUMPETINSOITTO UUTUUS! Valve, Kirkkotie 17 to 15.00-16.30 14.9.2017-30.11.2017, 22 oppituntia 11.1.2018-12.4.2018, 26 oppituntia Juha Valve Kurssimaksu 135,00 Ei kausikortilla! Uusi kurssi. Trumpetinsoiton yksilö/pariopetusta. Opetuspaikka opettajan kotona Kirkkotie 17. 100304 SAKSOFONIN-JA KLARINETIN SOITTO Poleeni, Savontie 13 ke 12.00-13.9.2017-29.11.2017, 22 oppituntia 10.1.2018-11.4.2018, 26 oppituntia Aki Saira Kurssimaksu 135,00 Ei kausikortilla! Saksofonin ja klarinetin soiton opetusta pari- tai yksilöopetuksena aina klassisesta pop/jazziin. Opetuspäivä keskiviikko, henkilökohtainen soittoaika sovitaan opettajan kanssa ennen opetuksen alkua. 100305 5-KIELISEN KANTELEEN SOITTO AIKUISILLE UUTUUS! Poleeni, kokoustila Poheemi, 2 krs, Savontie 13 la 09.30-12.00 16.9.2017-16.9.2017, 4 oppituntia 10.2.2018-10.2.2018, 4 oppituntia Piia Säpyskä-Hietala Kurssimaksu 25,00 Ei kausikortilla! Uusi kurssi. Aikuisille 5-kielisen kanteleen alkeiskurssi. Kurssilla opetellaan virittämään soitin sekä säestämään lauluja joita voit hyödyntää työssäsi ja omaksi iloksesi. Syksyllä aloitetaan aivan ruohonjuuritasolta ja keväällä taitoja kertaillaan, tai aloitetaan taas alusta päämääränä soittamisesta saatava ilo. Oma kantele olisi hyvä olla käytössä, opettaja voi auttaa soittimen hankinnassa. 100306 KIEHTOVAT SOITTIMET Opistotalo, musiikki, Laaksotie 47 ti 14.30-18.00 12.9.2017-28.11.2017, 44 oppituntia 9.1.2018-10.4.2018, 52 oppituntia Merja Jauhijärvi Kurssimaksu 135,00 Ei kausikortilla! Pianon, kosketinsoitinten, poikkihuilun/nokkahuilun ja harmonikan soiton opiskelua yksilö/pariopetuksena. Opettaja ottaa ilmoittautuneisiin yhteyttä henkilökohtaisen soittoajan sopimiseksi ennen kurssin alkua. 100307 HUILUNSOITTO UUTUUS! Poleeni, musiikkiopiston tilat, Savontie 13 to 18.30-20.00 14.9.2017-30.11.2017, 22 oppituntia 11.1.2018-12.4.2018, 26 oppituntia Elina Haatainen Kurssimaksu 70,00 Ei kausikortilla! Uusi kurssi. Tervetuloa soittamaan huilua kaikentasoiset soittajat, myös vasta-alkajat! Tunneilla tehdään monipuolisesti tekniikkaharjoituksia, sekä tietenkin soitetaan monenlaista musiikkia yhdessä ja erikseen. Pienryhmäopetusta. 19

KITARANSOITTO/SOIVAT KIELET Kitara tutuksi-, soivat kielet-, basson soitto ja komppaa ukulelella -kurssit on tarkoitettu kaikenikäisille ja tasoisille soittajille; oppilas pystyy itse vaikuttamaan soitettavaan ohjelmistoon. Opetus tapahtuu yksilö- tai pariopetuksena. Henkilökohtaisista opetusajoista sovitaan ennen kurssin alkua opettaja ottaa yhteyttä. 100308 KOMPPAA UKULELELLA 1 UUTUUS! Opistotalo, kitaraluokka, Laaksotie 47 ma 20.00-21.00 11.9.2017-27.11.2017, 14,63 oppituntia Kai Lahtinen Kurssimaksu 35,00 Ei kausikortilla! Uusi kurssi. Tämä kurssi on tarkoitettu kaikille ukulelen soitosta kiinnostuneille. Aiempi soittokokemus ei ole välttämätön. Kurssilla opit perussoinnut ja komppikuviot iloisesti ryhmässä soittaen. Osallistua voit kaikilla C-viritteisillä- ja bassoukulelella. Oma soitin toivottava. Pienryhmäopetusta. 100309 KOMPPAA UKULELELLA 2 UUTUUS! Opistotalo, kitaraluokka, Laaksotie 47 ma 20.00-21.00 8.1.2018-9.4.2018, 17,29 oppituntia Kai Lahtinen Kurssimaksu 35,00 Ei kausikortilla! Uusi kurssi. Kurssilla lähdetään ukulelen perussointujen hallinnasta ja syvennetään sointujen ja säestyskuvioiden tietämystä ryhmässä soittaen ja laulaenkin. Osallistua voit kaikilla C-viritteisilläja bassoukulelella. Oma soitin toivottava. 100310 KITARA TUTUKSI Opistotalo, kitaraluokka, Laaksotie 47 ti 14.15-19.30 12.9.2017-28.11.2017, 66 oppituntia 9.1.2018-10.4.2018, 78 oppituntia Kai Lahtinen Kurssimaksu 135,00 Ei kausikortilla! 100311 SOIVAT KIELET, Kontiopuisto Opistotalo, kitaraluokka, Laaksotie 47 to 14.30-18.40 14.9.2017-30.11.2017, 60,5 oppituntia 11.1.2018-12.4.2018, 71,5 oppituntia Kai Lahtinen Kurssimaksu 135,00 Ei kausikortilla! 100312 SOIVAT KIELET, Naarajärvi Maaselän koulu, musiikkiluokka, Seunalantie 8 ma 14.30-19.00 11.9.2017-27.11.2017, 49,5 oppituntia 8.1.2018-9.4.2018, 58,5 oppituntia Kai Lahtinen Kurssimaksu 135,00 Ei kausikortilla! 100313 BASSONSOITTO UUTUUS! Opistotalo, kitaraluokka, Laaksotie 47 ke 16.30-18.00 13.9.2017-29.11.2017, 22 oppituntia 10.1.2018-4.4.2018, 26 oppituntia Klaus Nyqvist Kurssimaksu 135,00 Ei kausikortilla! 20

RUMMUNSOITTO Rummunsoiton opiskelua yksilö- tai pariopetuksena kaiken tasoisille rummuttajille. Henkilökohtaisista opetusajoista sovitaan opettajan kanssa ennen kurssin alkua. Opettaja ottaa yhteyttä. 100320 RUMMUNSOITTO A, Siilin koulu Siilin koulu, tekstiililuokka, Siilinkankaantie 5 ti 15.30-17.00 12.9.2017-28.11.2017, 22 oppituntia 9.1.2018-10.4.2018, 26 oppituntia Tommi Relander Kurssimaksu 135,00 Ei kausikortilla! 100321 RUMMUNSOITTO Jäppilä Jäppilän koulu, Jäppilän Kirkkotie 9 C ke 15.00-18.00 13.9.2017-29.11.2017, 44 oppituntia 10.1.2018-11.4.2018, 52 oppituntia Tommi Relander Kurssimaksu 135,00 Ei kausikortilla! 100322 RUMMUNSOITTO 1, Kontiopuisto Kontiopuiston koulu, Kuusitie 46 ma 15.30-18.30 11.9.2017-27.11.2017, 44 oppituntia 8.1.2018-9.4.2018, 52 oppituntia Tommi Relander Kurssimaksu 135,00 Ei kausikortilla! 100323 RUMMUNSOITTO 2, Kontiopuisto Kontiopuiston koulu, musiikkiluokka, Kuusitie 46 ke 18.30-20.00 13.9.2017-29.11.2017, 22 oppituntia 10.1.2018-11.4.2018, 26 oppituntia Tommi Relander Kurssimaksu 135,00 Ei kausikortilla! 100325 RUMMUNSOITTO B, Siilin koulu Siilin koulu, tekstiililuokka, Siilinkankaantie 5 to 16.30-18.00 14.9.2017-30.11.2017, 22 oppituntia 11.1.2018-12.4.2018, 26 oppituntia Tommi Relander Kurssimaksu 135,00 Ei kausikortilla! LAULU Yksilöopetus 30 min. Laulutunneilla perehdytään laulun perustekniikkaan, hengitykseen ja laulujen tulkintaan. Ohjelmisto valitaan opiskelijoiden toiveet huomioiden kevyestä klassiseen. Kurssi on tarkoitettu yli 16 vuotiaille. Opettaja ottaa yhteyttä henkilökohtaisten opetusaikojen sopimiseksi ennen opetuksen alkua. 100400 ILOA LAULUSTA 1 Opistotalo, musiikki, Laaksotie 47 ma 14.30-18.30 11.9.2017-27.11.2017, 51,26 oppituntia 8.1.2018-9.4.2018, 60,58 oppituntia Merja Jauhijärvi Kurssimaksu 195,00 Ei kausikortilla! 100401 ILOA LAULUSTA 2 Opistotalo, musiikki, Laaksotie 47 ke 14.00-18.00 13.9.2017-29.11.2017, 51,26 oppituntia 10.1.2018-11.4.2018, 60,58 oppituntia Merja Jauhijärvi Kurssimaksu 195,00 Ei kausikortilla! 21

100402 YKSINLAULU A Opistotalo, musiikki, Laaksotie 47 ma 11.00-14.00 11.9.2017-27.11.2017, 44 oppituntia 8.1.2018-9.4.2018, 52 oppituntia Kristiina Reinikainen-Alanko Kurssimaksu 195,00 Ei kausikortilla! Myös ilta-ajat/muut ajankohdat mahdollisia. 100403 YKSINLAULU B Opistotalo, musiikki, Laaksotie 47 ti 11.00-14.00 12.9.2017-28.11.2017, 44 oppituntia 9.1.2018-10.4.2018, 52 oppituntia Kristiina Reinikainen-Alanko Kurssimaksu 195,00 Ei kausikortilla! Myös ilta-ajat/muut ajankohdat mahdollisia. 100404 YKSINLAULU C Opistotalo, musiikki, Laaksotie 47 to 11.00-14.30 14.9.2017-30.11.2017, 51,26 oppituntia 11.1.2018-12.4.2018, 60,58 oppituntia Kristiina Reinikainen-Alanko Kurssimaksu 195,00 Ei kausikortilla! Myös ilta-ajat/muut ajankohdat mahdollisia. 100405 ILOA LAULUSTA 3 Kontiopuiston koulu, musiikkiluokka, Kuusitie 46 to 16.00-18.30 14.9.2017-30.11.2017, 36,63 oppituntia 11.1.2018-12.4.2018, 43,29 oppituntia Aki Hietala Kurssimaksu 195,00 Ei kausikortilla! KUOROT JA LAULURYHMÄT Seutuopistosta löytyy kuoroja ja lauluryhmiä monen ikäisille ja tasoisille laulajille. Valitse omasi ja tule rohkeasti mukaan virkistymään kuorolaulusta. 100501 NAISKUORO IHANNAISET Harjun koulu, ruokala, ma 17.30-20.00 11.9.2017-27.11.2017, 33 oppituntia 8.1.2018-9.4.2018, 39 oppituntia Elsi Kinnunen Ei kausikortilla! Haluatko kehittää ääntäsi, pidätkö yhdessä laulamisesta ja esiintymisestä? Naiskuoro IhanNaisten harjoituksissa lauletaan vaikeimmatkin stemmat tutuiksi. Ohjelmistossa on pirteää poppia, iskelmää, rytmejä maailmalta ja meiltä, sekä joululauluja. Kuoro esiintyy 3-5 kertaa vuodessa. 100502 ILONPISARAT Järjestötalo, diskotila, Tasakatu 4-6 ma 18.15-19.45 11.9.2017-27.11.2017, 22 oppituntia 8.1.2018-9.4.2018, 26 oppituntia Kristiina Reinikainen-Alanko Kurssimaksu 45,00 Ei kausikortilla! Tule iloiseen joukkoon mukaan laulamaan. Kuorossa harjoitellaan 1-3 äänisiä erityylisiä lauluja, sekä käydään läpi laulamisen perustekniikan asioita. Esiintymisiä 1-2 kertaa vuodessa. 100505 KAMARIKUORO, VOX FERRUM Harjun koulu, ruokala, ke 18.00-20.00 13.9.2017-29.11.2017, 29,26 oppituntia 10.1.2018-11.4.2018, 34,58 oppituntia Heikki Ritvanen Ei kausikortilla! Yhteyshenkilö: Aili Ritala, p. 040 704 8555. Jos olet valmis/halukas pitkäjänteiseen, tavoitteelliseen toimintaan, innokas esiintymään, rakastat haasteita, harrastat musiikkia monipuolisesti, haluat toteuttaa itseäsi myös laulamalla, niin TERVETULOA MUKAAN KUORON TOI- MINTAAN! 22

100506 PIEKSÄMÄEN MIESLAULAJAT Harjun koulu, ruokala, to 17.30-20.00 14.9.2017-30.11.2017, 33 oppituntia 11.1.2018-12.4.2018, 39 oppituntia Ari Norontaus Ei kausikortilla! Tule mukaan perinteikkääseen mieskuoroon. Lukuvuoden aikana keskitytään äänenmuodostukseen ja kuoron soinnin kehittämiseen uudistuvan ohjelmiston myötä. Uusia laulajia tarvitaan kaikkiin stemmoihin. 100510 LÄNTISTEN KYLIEN KUORO LÄNSITUULI Halkokumpu, Kumputalo, Halkokummuntie 24 Joka toinen viikko ke 18.00-19.30 20.9.2017-29.11.2017, 12 oppituntia 10.1.2018-4.4.2018, 14 oppituntia Kristiina Reinikainen-Alanko Kurssimaksu 35,00 Ei kausikortilla! Tule kehittämään ääntäsi ja virkistymään kuorolaulusta. Kurssilla lauletaan yhdessä valittavia yksi- ja moniäänisiä lauluja. 100511 VANAJAN SEKAKUORO Vanaja, Kirsti Kärkkäinen, Alakyläntie 275 Joka toinen viikko pe 11.00-12.30 15.9.2017-1.12.2017, 12 oppituntia 12.1.2018-20.4.2018, 16 oppituntia Kristiina Reinikainen-Alanko Kurssimaksu 35,00 Ei kausikortilla! Tule mukaan laulamaan rentoon ja iloiseen kyläkuoroon! Kuorossa lauletaan 1-3 äänisiä erityylisiä lauluja, sekä käydään läpi laulamisen perustekniikan asioita. Kokoontumiskertoja 6 syksyllä ja 8 keväällä. 100512 IKÄIHMISTEN KUORO, Jäppilä Jäppilä kk, seurakuntatalo, ti 12.00-14.00 12.9.2017-28.11.2017, 29,26 oppituntia 9.1.2018-10.4.2018, 34,58 oppituntia Heikki Reijonen Ei kausikortilla! Tule kehittämään ääntäsi ja virkistäytymään kuorolaulusta mukavan yhteisolon merkeissä. Kuoro käy myös laulamassa ja laulattamassa väkeä Peltokartanon palvelutalossa. Kokoontumisia 11 syksyllä ja 13 keväällä. KARAOKE Pienryhmäopetusta. Kursseilla lauletaan yksin ja yhdessä tuttuja ja tuntemattomia lauluja. Samalla opiskellaan laulamiseen liittyviä perusasioita kannustavassa ilmapiirissä. 100600 KARAOKEA ALOITTELIJOILLE Opistotalo, musiikki, Laaksotie 47 Joka toinen viikko to 16.30-18.00 14.9.2017-23.11.2017, 10 oppituntia 11.1.2018-5.4.2018, 14 oppituntia Kristiina Reinikainen-Alanko Kurssimaksu 50,00 Ei kausikortilla! Oletko aina halunnut kokeilla karaokea, mutta et ole vielä uskaltanut? Tule laulamaan yhdessä muiden aloittelijoiden kanssa. Lauletaan yksin ja yhdessä tuttuja ja tuntemattomampia lauluja kannustavassa ilmapiirissä. Pienryhmäopetusta. Syksy parittomat viikot ja kevät parilliset. 100601 KARAOKE A Opistotalo, musiikki, Laaksotie 47 Joka toinen viikko to 18.00-19.30 14.9.2017-16.11.2017, 10 oppituntia 11.1.2018-5.4.2018, 14 oppituntia Kristiina Reinikainen-Alanko Kurssimaksu 50,00 Ei kausikortilla! Lauletaan tuttuja ja tuntemattomia lauluja yksin ja yhdessä. Samalla tutustutaan laulamisen perusteisiin ja äänenkäyttöön. Pienryhmäopetusta. Syksyllä parittomat viikot ja keväällä parilliset. 23

100602 KARAOKE B Opistotalo, musiikki, Laaksotie 47 Joka toinen viikko to 18.00-19.30 21.9.2017-30.11.2017, 12 oppituntia 18.1.2018-12.4.2018, 12 oppituntia Kristiina Reinikainen-Alanko Kurssimaksu 50,00 Ei kausikortilla! Syksyllä parillisilla viikoilla, keväällä parittomilla. Lauletaan tuttuja ja tuntemattomia lauluja yksin ja yhdessä. Samalla tutustutaan laulamisen perusteisiin ja äänenkäyttöön. Pienryhmäopetusta. 100603 KARAOKE, jatko Opistotalo, musiikki, Laaksotie 47 Joka toinen viikko to 16.30-18.00 21.9.2017-30.11.2017, 12 oppituntia 18.1.2018-12.4.2018, 12 oppituntia Kristiina Reinikainen-Alanko Kurssimaksu 50,00 Ei kausikortilla! Jatkotaso muutamia vuosia karaokea harrastaneille. Tutustutaan äänenkäyttöön ja laulutekniikkaan rennossa ilmapiirissä. Pienryhmäopetusta. Syksyllä parillisilla viikoilla, keväällä parittomilla. 100604 PALTASEN KYLÄKARAOKE Paltanen, Paltasen Pysäkki, Syrjätie 2 pe 17.00-18.30 22.9.2017-8.12.2017, 8 oppituntia 19.1.2018-13.4.2018, 8 oppituntia Kristiina Reinikainen-Alanko Kurssimaksu 30,00 Ei kausikortilla! Tule rohkeasti mukaan laulamaan karaokea; ryhmässä opiskellaan samalla laulamiseen liittyviä perusasioita. Laulaa voi yksin, parin kanssa tai ryhmässä. Syksyn kokoontumiskerrat: 22.9., 20.10., 17.11., 8.12.2016 Kevätlukukausi: 19.1., 16.2., 16.3. ja 3.4.2017 100605 KARAOKE Virtasalmi UUTUUS! Virtasalmi Kievari, Virastotie 3 Joka toinen viikko ti 17.30-19.00 19.9.2017-28.11.2017, 12 oppituntia 9.1.2018-20.3.2018, 12 oppituntia Juuso Lehmusoksa Kurssimaksu 50,00 Ei kausikortilla! Uusi kurssi. Kokoontumiset parillisilla viikoilla. Lauletaan tuttuja ja tuntemattomia lauluja yksin ja yhdessä kannustavassa ilmapiirissä. Pienryhmäopetusta. BÄNDIT JA ORKESTERIT Valitse omasi opiston monipuolisesta orkesterikattauksesta ja tule rohkeasti mukaan soittamaan. Instrumentin opiskelijoille yhden orkesterin kurssimaksu puoleen hintaan. 100701 POLEENIN ORKESTERI Poleeni, kokoustila Poheemi, 2 krs, Savontie 13 la 12.00-15.00 16.9.2017-4.12.2016, 44 oppituntia 13.1.2018-14.4.2018, 52 oppituntia Ari Norontaus Kurssimaksu 0,00 Jos omaat vähintään musiikkikoulun 3-peruskurssin soittotaidot, tule soittamaan monipuolista klassista ja vähän viihteellisempääkin musiikkia Poleenin omaan orkesteriin. Soittajia tarvitaan etenkin viuluun. Esiintymisiä on yleensä 2-3 kertaa lukuvuodessa. Aloitus 27.8.17 klo 12.00. Syksyn muut kokoontumiskerrat sovitaan ensimmäisissä harjoituksissa; päivä pääsääntöisesti sunnuntai tai lauantai. Kevään kokoontumiset sovitaan myöhemmin. Tiedustelut Merja 044 799 5298 100702 PUHALLINORKESTERI VR, konepajan ruokala, Vanha Jäppiläntie pe 17.45-19.45 15.9.2017-1.12.2017, 29,26 oppituntia 12.1.2018-20.4.2018, 34,58 oppituntia Janne Juutilainen Kurssimaksu 60,00 Orkesterin ohjelmisto koostuu uudesta ja vanhasta puhallinmusiikkista laidasta laitaan. Orkesteri pyrkii myös esiintymään vähintään kerran lukuvuodessa. Oma soitin välttämätön. Tervetuloa! 24

100703 SEUTUOPISTON JOUSET Poleenin, kirjaston satutorni, Savontie 13 Joka toinen viikko pe 15.30-17.00 15.9.2017-1.12.2017, 14 oppituntia 12.1.2018-13.4.2018, 16 oppituntia Merja Jauhijärvi Kurssimaksu 35,00 Ei kausikortilla! Iloista yhteismusisointia viululla, alttoviululla, sellolla ja kontrabassolla. Ohjelmistona käytetään niin klassista, kuin kevyempääkin musiikkia ja lauluja. Sovitukset pyritään tekemään kunkin soittajan taitojen mukaisiksi. Oma soitin välttämätön. 100704 BÄNDIKURSSI Opistotalo, musiikki, Laaksotie 47 to 19.30-21.00 14.9.2017-30.11.2017, 22 oppituntia 11.1.2018-12.4.2018, 26 oppituntia Kai Lahtinen Kurssimaksu 70,00 Ei kausikortilla! Bändikurssi on tarkoitettu oman soittimensa perusteet hallitseville soittajille. Ohjelmisto rakentuu yhdessä oppilaiden kanssa, pääpaino blues- ja rockmusiikissa. Tervetuloa hakemaan bändikokemusta niin soittajat kuin laulajat! 100705 PELIMANNIPIIRI Siilin koulu, tekstiililuokka, Siilinkankaantie 5 ma 17.00-19.30 11.9.2017-27.11.2017, 33 oppituntia 8.1.2018-9.4.2018, 39 oppituntia Asko Hankilanoja, Veikko Konttinen Ei kausikortilla! Pelimannihenkistä yhtyesoittoa leppoisassa hengessä, musiikista nauttien. 100706 SENIORIYHTYE VÄLISOITTO Opistotalo, musiikki, Laaksotie 47 ti 12.00-13.30 12.9.2017-28.11.2017, 22 oppituntia 9.1.2018-10.4.2018, 26 oppituntia Klaus Nyqvist Kurssimaksu 0,00 Etupäässä vanhaa perinteistä tanssimusiikkia soittava senioriyhtye pitää rimaa matalalla ja tunnelmaa korkealla. Esiintymisiäkin on vuoden mittaan tarjolla. Tule rohkeasti mukaan kokemaan orkesterisoiton tunnelmaa. MUU MUSIIKINOPETUS 100712 NUOTIT TUTUIKSI UUTUUS! Opistotalo, musiikki, Laaksotie 47 pe 16.30-17.15 15.9.2017-1.12.2017, 11 oppituntia 12.1.2018-20.4.2018, 13 oppituntia Laura Laukkarinen Kurssimaksu 35,00 Ei kausikortilla! Uusi kurssi. Kurssilla tehdään nuotit ja musiikin termit tutuksi helppotajuisesti. Samalla opit soittamaan uusia melodioita esim. kosketinsoittimella. Eritoten laulajat ja laulun opiskelijat tervetuloa! 100910 MUSIIKIN JULKAISEMINEN DIGITAALISISSA LATAUSPALVELUISSA UUTUUS! 11.9.2017- Tuomas Raatikainen Kurssimaksu 0,00 Uusi kurssi. Tästä QR-koodin linkistä pääset kuuntelemaan ohjeita, kuinka voit julkaista omaa musiikillista tuotantoasi digitaalisissa latauspalveluissa kuten esim. Spotify. Sisältö luettavissa 11.9.2017 alkaen. 25

KIELET SUOMI 120100 SUOMEN KIELEN ALKEET - FINNISH FOR BEGINNERS - Начальный курс финского языка Keskuskatu 32, luokka 207, ti 16.45-18.15 12.9.2017-28.11.2017, 22 oppituntia 9.1.2018-10.4.2018, 26 oppituntia Heli Nikkilä Kurssimaksu 0,00 Opiskelemme suomea ihan alusta. Oppikirja: Oma suomi 1, suomea aikuisille. Finnish from the beginning. The study book: Oma suomi 1, suomea aikuisille Изучаем финский язык с самых азов. Учебник: Oma Suomi 1, suomea aikuisille 120101 SUOMI SUJUVAKSI 1 Keskuskatu 32, luokka 207, ma 17.00-18.30 11.9.2017-27.11.2017, 22 oppituntia 8.1.2018-16.4.2018, 26 oppituntia Heli Nikkilä Kurssimaksu 0,00 Suomen jatkokurssi. Kurssilla harjoitetaan kaikkia kielen osa-alueita. Työelämässä ja opiskelussa tarvittavaa sanastoa sekä kirjoitusharjoituksia. Tavoitteena yleisten kielikokeiden keskitason koe. Oppikirja: Suomen mestari 2 Taitotaso: 2-3 120103 SUOMEA VERKOSSA - FINNISH ONLINE 15.1.2018-15.4.2018, 36 oppituntia Renny Virta Kurssimaksu 41,00 Ei kausikortilla! Tämä kurssi ei ole sidottu aikaan eikä paikkaan. Kurssi on tarkoitettu jo suomen kielen alkeet hallitseville, jotka haluavat parantaa omia kirjallisia viestintätaitojaan suomeksi. Tehtävät koostuvat luku- tai tiedonhakutehtävistä, suomen kielioppia kertaavista harjoituksista, sanaston harjoittelusta sekä pienistä kirjoitelmista, jotka opettaja korjaa. Ilmoittautuessasi kurssille kerrothan sähköpostiosoitteesi. Kurssi järjestetään yhteistyössä muiden opistojen kanssa. On this course you can study whenever or wherever you want. It is meant for those who already know the basics of the Finnish language but want to improve their writing skills. Exercises on reading and searching information and on the vocabulary. Small writing tasks that the teacher will correct for you. When you sign up, you need to give us your email address. This course is organized with other colleges. 120102 SUOMI SUJUVAKSI 2 Keskuskatu 32, luokka 202 ma 18.40-20.10 11.9.2017-27.11.2017, 22 oppituntia 8.1.2018-16.4.2018, 26 oppituntia Satu Radcliffe Kurssimaksu 0,00 Suomen jatkokurssi. Kurssilla laajennetaan sanavarastoa yleisten kielitutkintojen aihepiirien mukaan sekä harjoitellaan kaikkia kielen osa-alueita. Painopisteenä erilaisiin teksteihin tutustuminen ja puhesujuvuuden harjoittaminen. Oppikirja: Suomen mestari 3, kpl 7/8 ja Tarinoita Suomesta. Taitotaso: 3-4 26

999910 REHVITUPA - MONIKULTTUURINEN KAHVILA- MULTICULTURAL MEETING PLACE Keskuskatu 32, ruokala ti 18.30-20.30 12.9.2017-28.11.2017, 29,37 oppituntia 9.1.2018-10.4.2018, 34,71 oppituntia Päivi Hokkanen Kurssimaksu 0,00 Monikulttuurinen kohtauspaikka kaikille. Kerran viikossa kokoonnumme juttelemaan, pelaamaan pelejä, vietämme teemailtoja sekä vierailemme Pieksämäellä eri kohteissa. Mukavaa yhdessäoloa. Rehvitupa löytyy facebookista: https://www.facebook.com/rehvitupa-multicultural-meeting-place-722550241093764/ Multicultural meeting place. People from different cultural backrounds get together once a week to spend time talking, playing games, introducing their cultural traditions and enjoying each other s company. Международное место встреч. Собираемся раз в неделю, чтобы пообщаться, поиграть в различные игры, устраиваем всевозможные тематические вечера, знакомимся с интересными местами Пиексямяки. Весело проводим время вместе. 999911 FINNISH HELPDESK - MAAHANMUUTTAJIEN APU JA TUKI Poleeni, Seutuopiston toimisto, Savontie 13 to 14.00-15.00 14.9.2017-30.11.2017, 14,63 oppituntia 11.1.2018-19.4.2018, 17,29 oppituntia Satu Radcliffe Kurssimaksu 0,00 Autamme sinua kotoutumaan uuteen maahan. Tule, jos sinulla on kysymyksiä asumisesta Pieksämäellä tai haluat tietää kaupungin palveluista. Voimme myös harjoitella suomen kieltä henkilökohtaisesti oppituntien lisäksi. We help you settle down in your new town. Come to get help for living in Pieksämäki or if you want to know about the services in town. We also support your learning Finnish. Приходите, если у Вас есть вопросы по поводу проживания в Пиексямяки или Вы хотите узнать больше об услугах, представленных в городе. Мы также можем оказать Вам поддержку в изучении финского языка. 27

KIELET VUONNA 2017-2018 Opiston kielitarjonnasta löytyy kursseja niin vasta-alkajille kuin jo pidemmälle ehtineille ja kielivalikoimaan kuuluu myös joitakin harvinaisempia kieliä. Kursseilla pääpaino on käytännössä tarvittavan kielitaidon opettelu ja harjoittelu ja usein harjoittelussa keskitytäänkin puhumisen taitoihin, vaikka kursseilla ei unohdeta kielen muitakaan osa-alueita. Tavoitteena on oppia arkielämässä tarvittavaa kieltä ja ylläpitää saavutettua kielitaitoa. Ryhmässä opiskelu on tehokasta ja hauskaa ja kannustaa puhumaan. Yleensä jatkokurssit alkavat kertauksella. Kurssilla käytetty oppikirja hankitaan yleensä itse. Joskus oppikirjasta päätetään kurssin alussa yhdessä. Älä kuitenkaan hanki kirjaa ennen kuin kurssin alkaminen on varmistunut. Ensimmäisellä tunnilla pärjää ilman kirjaakin. Halutessasi voit osallistua yleisiin kielitutkintoihin, joita opistomme järjestää. Osallistumalla tutkintoon saat tarkan kuvan kielitaidostasi. Lisätietoja tutkinnosta löytyy tästä esitteestä. Koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa tai jatkaa kielenopiskelua. Tule löytämään kielten oppimisen ilo. KIELTEN OPINTO-OHJAUS JA KURSSIEN ESITTELY Kielten tasoryhmittely on suuntaa antavaa. Ryhmän valintaan vaikuttaa, kuinka paljon olet opiskellut kieltä, kuinka kauan opiskelusta on ja kuinka paljon olet käyttänyt kieltä sen jälkeen. Kurssien yhteydessä käytetyt tasot viittaavat yleisten kielitutkintojen taitotasoasteikkoon. Taitotasojen kuvaus löytyy tästä esitteestä. Kurssien tason valinnassa saat apua kieltenopettaja Satu Radcliffelta, puh. 044 5883429. KIELEN YKSILÖ- JA PARIOPETUS Yksilöopetus 210 /10 oppituntia. Ei kausikortilla! Jos et pääse osallistumaan kurssille, yksilö- ja pariopetusta voi kysyä suomen, englannin, ruotsin, viron, saksan, ranskan, italian, espanjan, venäjän ja thai-kielessä. Yksilö- ja pariopetus keskittyy peruskielitaidon opetukseen. Voit valita tason itse. Tunneista sovitaan yhdessä opettajan kanssa ja opetus tapahtuu seutuopiston tiloissa tai netin kautta Adobe Connect ohjelman avulla. YLEISET KIELITUTKINNOT Kielitutkintoihin ilmoittaudutaan ottamalla yhteyttä Pieksämäen Seutuopistoon ja varmistamalla, että tutkinnossa on tilaa. Sen jälkeen ilmoittautumislomake toimitetaan Seutuopistolle. Ilmoittautumislomakkeen saa Seutuopiston toimistosta, Savontie 13 tai Opetushallituksen sivuilta. Lisätietoja: satu.radcliffe@edu.pieksamaki.fi, 044 588 3429. Tutkintomaksut: perustaso 100 euroa keskitaso 123 euroa Jos perut ilmoittautumisesi ilmoittautumisajan jälkeen, peruutusmaksu on 10,00. Jos perut ilmoittautumisen viikkoa ennen koetta, peruutusmaksu on 60,00. Jos olet ilmoittautunut, mutta et saavu kokeeseen, tutkintomaksua ei palauteta. Maksamalla ilmoittautumismaksun varmistat paikan kokeeseen. 28

Testipäivä Kieli Tutkinnon tasot Ilmoittautumisaika Elokuu 2017 26.8.2017 suomi keskitaso 1.-9.6.2017 Syksy 2017 28.10.2017 11.11.2017 18.11.2017 englanti suomi espanja keskitaso keskitaso perus- ja keskitaso 1. 29.9.2017 1. 29.9.2017 1. 29.9.2017 Tammikuu 2018 27.1.2018 suomi keskitaso 1. 8.12.2017 Kevät 2018 24.3.2018 24.3.2018 7.4.2018 englanti venäjä suomi keskitaso perus- ja keskitaso keskitaso 1. 28.2.2018 1. 28.2.2018 1. 28.2.2018 Elokuu 2018 25.8.2018 suomi keskitaso 1. 15.6.2018 Lisätietoa yleisistä kielitutkinnoista voi lukea opetushallituksen sivuilta: www.oph.fi/koulutus_ja_tutkinnot/kielitutkinnot/yleiset_kielitutkinnot TAITOTASOKUVAUKSET KESKITASO 4 -taso Ymmärtää normaalitempoista puhetta yleisistä aihepiireistä, mutta joitakin yksityiskohtia saattaa jäädä ymmärtämättä. Nopea puhekieli ja murteellisuudet tuottavat kuitenkin vaikeuksia. Ymmärtää vaivatta yleisiä aihepiirejä käsitteleviä tekstejä, joskin muutamat tekstin välittämät sävyerot voivat jäädä epäselviksi. Selviää melko hyvin erilaisissa sekä virallisissa että epävirallisissa puhetilanteissa. Pystyy kirjoittamaan sekä yksityisiä että puolivirallisia tekstejä ja esittämään ajatuksiaan yhtenäisinä kokonaisuuksina. B 2 3 -taso Ymmärtää pidempää yhtäjaksoista puhetta ja keskeisen ajatuksen monista televisio- ja radio-ohjelmista, jos aihepiiri on tuttu ja puhetempo normaali. Ymmärtää tavallisia jokapäiväisen elämän tekstejä, mutta vaativammat tekstit, joiden aihepiiri on vieras, saattavat tuottaa vaikeuksia. Selviää tavallisimmissa käytännön puhetilanteissa ja pystyy kirjoittamaan yksinkertaista, yhtenäistä tekstiä tavallisista aiheista, vaikkakin kieliopilliset ja sanastolliset puutteet toisinaan vaikeuttavat ymmärtämistä. B 1 PERUSTASO 2-taso Ymmärtää selkeää ja yksinkertaistettua puhetta, joka käsittelee jokapäiväisiä ja tuttuja asioita. Ymmärtää helposti lyhyitä, yksinkertaisia tekstejä ja saa selville pääasiat jokapäiväisen elämän aihepiirejä käsittelevistä teksteistä. Selviää rutiininomaisissa yksinkertaista tiedonvaihtoa vaativissa puhetilanteissa, vaikka ääntäminen tai kielen hallinta voi olla vielä puutteellista. Pystyy kirjoittamaan suppeita, yksinkertaisia tekstejä jokapäiväisistä asioista, mutta teksti voi olla hajanaista. A 2 1-taso Ymmärtää hitaasta ja selkeästä puheesta yksinkertaisia perustason ilmauksia, jotka liittyvät suoraan omaan elämään tai jotka koskevat välitöntä konkreettista ympäristöä. Pystyy ymmärtämään joitakin asioita helppotajuisista ja lyhyistä teksteistä. Selviää kaikkein yksinkertaisimmissa puhetilanteissa, mutta puhe on hidasta ja hyvin katkonaista ja ääntämisessä ja/tai kielen hallinnassa voi olla puutteita. Pystyy kirjoittamaan erittäin lyhyitä tekstejä, joissa on lukuisia kielellisiä puutteita. A 1 29

KIELET KIELTENOPISKELUA LAULAEN UUTUUS! Tule nauttimaan eri kielten lauluista. Kurssilla tutustumme muutamiin kuuluisiin lauluihin, niiden tekijöihin ja taustoihin. Opimme sanastoa ja harjoittelemme kieltä laulujen kautta. Kurssi sopii myös alkeisopiskelijalle. Laulaakin saa mukana, jos haluaa. 129807 LAULETAAN VIROKSI - LAULGE KAASA! Poleeni, Savontie 13 pe 14.00-17.15 13.10.2017-13.10.2017, 4 oppituntia Andra Kaus Kurssimaksu 10,00 Ei kausikortilla! 120502 LAULETAAN RANSKAKSI CHANTONS EN FRANÇAIS Keskuskatu 32, luokka 206 la 10.00-13.15 18.11.2017-18.11.2017, 4 oppituntia Elina Lannoy Kurssimaksu 10,00 Ei kausikortilla! 120705 LAULETAAN ESPANJAKSI - CANTAMOS POR ESPAÑOL Keskuskatu 32, luokka 206 su 14.00-17.15 11.3.2018-11.3.2018, 4 oppituntia Dörte Leupold-Törrönen Kurssimaksu 10,00 Ei kausikortilla! 129800 OPI OPPIMAAN KIELIÄ AIKUISENA Poleeni, pieni kokoustila Ruohola, Savontie 13 to 14.00-15.30 7.9.2017 2 oppituntia Satu Radcliffe Kurssimaksu 0,00 Haluaisitko aloittaa kielten opiskelun ensimmäistä kertaa elämässäsi? Onko opiskelustasi vierähtänyt useampi vuosi? Onko kielenoppiminen tuntunut sinusta vaikealta? Tule tutustumaan, keskustelemaan kyselemään: Miten aikuinen oppii? Miten kieltä opitaan? Mitä eri tapoja on opiskella? Sopii myös jo opintonsa aloittaneille, jotka haluavat parantaa opiskelutekniikkaansa. 120402 LAULETAAN SAKSAKSI - WIR SINGEN DEUTSCH Keskuskatu 32, luokka 206 su 14.00-17.15 21.1.2018-21.1.2018, 4 oppituntia Dörte Leupold-Törrönen Kurssimaksu 10,00 Ei kausikortilla! 120803 LAULETAAN ITALIAKSI - CANTIAMO IN ITALIANO! Keskuskatu 32, luokka 206 la 10.00-13.15 10.2.2018-10.2.2018, 4 oppituntia Elina Lannoy Kurssimaksu 10,00 Ei kausikortilla! 30

129801 KIELIKAVERI Keskuskatu 32, ruokala ti 18.30-19.30 26.9.2017-28.11.2017, 2 oppituntia 9.1.2018-10.4.2018, 4 oppituntia Satu Radcliffe Kurssimaksu 0,00 Muodostetaan pareja, joissa kummallakin on eri äidinkieli. Parit opiskelevat toistensa kieltä. Sopii hyvin maahanmuuttajalle, joka haluaa oppia enemmän suomea ja samalla opettaa äidinkieltään suomalaiselle. Parit voivat kokoontua itselleen sopivina aikoina ja voivat tehdä haluamiaan asioita, esim. lukea sanomalehtiä, kirjoja, käydä teatterissa, elokuvissa, keskustella kiinnostavista asioista. Parit eivät ole vastuussa kielioppiopetuksesta, vaan tarvittaessa opiston kieltenopettajat auttavat. Pareilla on muutama yhteiskokoontuminen, jolloin vaihdetaan kokemuksia, keskustellaan, pelataan pelejä yms. Ilmoita, mitä kieltä haluat oppia: satu.radcliffe@ edu.pieksamaki.fi tai 044 5883429. Ensimmäinen tapaaminen ja infotilaisuus tiistaina 26.9. klo 18.30 Hiekanpään koulun ruokala, Keskuskatu 32. Do you want to find a language friend? You both can learn each other s language by doing different things, chatting, reading newspapers, discussing things you are interested in. You can decide on the meeting place and time together. You don t need to worry about teaching the grammar, our teachers will help you if needed. There will be a few meetings during the year when you can meet other pairs. Tell us which language you want to learn by email or text message: satu.radcliffe@ edu.pieksamaki.fi or 044 5883429 The first meeting and info on Tuesday 26 Sept at 18.30 in the cafeteria of Hiekanpään koulu school, Keskuskatu 32. Найдите себе иностранного компаньона для изучения неродного для Вас языка! Каждый из партнеров может выучить родной язык своего товарища в процессе различной деятельности, ведения бесед, прочитывания газет, обсуждения интересующих Вас тем. Хорошо подходит для иммигрантов, желающих улучшить знание финского языка и в то же время помочь напарнику овладеть своим родным языком. Вы можете встречаться в удобном для Вас месте и в подходящее для Вас обоих время. Нет необходимости беспокоиться о преподавании грамматики, наши преподаватели при необходимости помогут Вам. В течение года будет организовано несколько общих встреч, где Вы сможете повидаться с другими парами. Сообщите, какой язык Вы хотите изучать: satu.radcliffe@edu.pieksamaki. fi или 044 5883429 Первая встреча, на которой вам предоставят всю необходимую информацию, состоится во вторник 26.9 в 18.30 в столовой школы Hiekanpää, Keskuskatu 32. 129802 KIELIKAHVILA - LANGUAGE CAFÉ Poleeni, Savontie 13 ti 16.00-17.30 31.10.2017-31.10.2017, 2 oppituntia 13.2.2018-13.2.2018, 2 oppituntia Satu Radcliffe Kurssimaksu 0,00 Kielikahvila on kansainvälinen ja avoin kaikille. Vapaata jutustelua. Kielikahvilassa muodostetaan joka kielelle oma pöytä, jossa kieltä voi harjoitella syntyperäisen puhujan kanssa. Kahvila kokoontuu 31.10.17 ja 13.2.18 Poleenin kahvilassa. Halukkaat voivat ostaa kahvia yms kahvilasta. Tule rohkeasti mukaan. Tarvitsemme myös vapaaehtoisia. Jos haluat auttaa muita harjoittelemaan äidinkieltäsi, ota yhteyttä satu. radcliffe@edu.pieksamaki.fi, 044 5883429. An informal language café is open for all. You can choose a language table according to the language you want to practise and meet and chat with Finns and native speakers. The café takes place 31.10.17 and 13.2.18 in Poleeni café. If you wish, you can buy coffee etc at the counter. We will also need volunteers representing various languages. If you liked to help others learn your language, please contact us in advance. Contact info: satu.radcliffe@edu.pieksamaki.fi, 044 5883429 129803 POP-UP KIELIPÖYTÄ Poleeni, Savontie 13 ma 16.30-18.00 ke 16.30-18.00 31

15.11.2017-20.11.2017, 4 oppituntia Kristina Juvonen ja Dörte Leupold-Törrönen Kurssimaksu 0,00 Tule viettämään hetki rupatellen englanniksi, ranskaksi, saksaksi ja espanjaksi. Keskiviikkona 15.11. puhumme ensimmäiset 45 minuuttia ranskaa ja toiset 45 min englantia. Maanantaina 20.11. puhumme ensimmäiset 45 minuuttia espanjaa ja seuraavat 45 minuuttia saksaa. Keväällä on tapaamisia mahdollista jatkaa. RUOTSI 120200 DAGS FÖR SVENSKA Keskuskatu 32, luokka 202 to 17.30-19.00 14.9.2017-30.11.2017, 22 oppituntia 11.1.2018-19.4.2018, 26 oppituntia Vilhelm Lönnberg Vapaamuotoista jutustelua ruotsiksi eri aiheiden ja tehtävien parissa. Musiikkia ja videoita. Rentoa ja mukavaa kielenharjoittelua. Rohkeasti mukaan! Oppikirja: Oppikirja päätetään kurssin alettua Taitotaso 2-4 ENGLANTI 120300 ENGLANTI 1 UUTUUS! Keskuskatu 32, luokka 201 ti 15.00-16.15 12.9.2017-28.11.2017, 18,37 oppituntia 9.1.2018-10.4.2018, 21,71 oppituntia Päivi Hokkanen Kurssimaksu 45,00 Tämä alkeiskurssi on suunnattu sinulle, jos olet kokenut englannin opiskelun vaikeaksi tai jos sinulla on mahdollinen lukivaikeus. Lähdemme kertaamaan aivan alkeista ja opiskelemme erilaisten pelien ja tehtävien avulla, paljon myös pienryhmissä tai pareittain. Tutustumme myös verkkomateriaaleihin oppimisen tukena ja etenemme rauhallisesti ja sinnikkäästi. Oppikirja: ilmoitetaan kurssin alettua 120301 NEW START Keskuskatu 32, luokka 201 ti 16.45-18.15 12.9.2017-28.11.2017, 22 oppituntia 9.1.2018-10.4.2018, 26 oppituntia Päivi Hokkanen Kerrataan ja jatketaan englannin perusteiden opiskelua käytännönläheisesti. Pääpaino yksinkertaisissa arkielämän tilanteissa ja suullisessa ilmauksessa. Oppimateriaali: Destinations 1, kpl 8. Taitotaso 1-2 120302 THURSDAY MORNING ENGLISH Poleeni, kokoustila Poheemi, 2 krs, Savontie 13 to 10.00-11.30 14.9.2017-30.11.2017, 22 oppituntia 11.1.2018-19.4.2018, 26 oppituntia Satu Radcliffe Englannin perusteiden harjoittelemista leppoisaan tahtiin. Opit kertomaan mm. itsestäsi, harrastuksista, työstä ja selviytymään yksinkertaisissa arkielämän tilanteissa, mm. matkalla. Pääpaino puheenharjoittelussa pareittain ja pienryhmissä. Kurssi sopii myös kertaajille. Oppikirja: Steps into English 2, kpl 3. Alussa kertausta. Taitotaso 1-2 32

120303 MORNING ENGLISH Poleeni, kokoustila Poheemi, 2 krs, Savontie 13 ke 11.30-13.00 13.9.2017-29.11.2017, 22 oppituntia 10.1.2018-11.4.2018, 26 oppituntia Satu Radcliffe Kurssi jonkin verran englantia opiskelleille. Käytännönläheinen materiaali sekä arkipäivässä ja matkailussa tarvittavia aiheita. Puheharjoittelua rohkaisevassa ilmapiirissä pareittain ja pienryhmissä. Alussa kertausta. Oppikirja Steps into English 2, kpl 6 Taitotaso 2 120304 STEP BY STEP Keskuskatu 32, luokka 207 ma 18.30-20.00 11.9.2017-27.11.2017, 22 oppituntia 8.1.2018-16.4.2018, 26 oppituntia Heli Nikkilä Käytännönläheistä englantia sekä tilanneharjoituksia. Pääpaino puheharjoittelussa. Aihepiireinä mm asuminen, matkailu, työ. Alussa kertausta. Oppikirja Steps into English 3, kpl 4. Taitotaso 2-3 120305 STEPS INTO ENGLISH Keskuskatu 32, luokka 207 ti 18.20-19.50 12.9.2017-28.11.2017, 22 oppituntia 9.1.2018-10.4.2018, 26 oppituntia Heli Nikkilä Mukavaa ja innostavaa englannin opiskelua kiireettömästi. Vahvistetaan kielen perusteita. Pääpaino puheharjoittelussa unohtamatta muitakaan kielen osa-alueita. Määränpäänä kielenkäyttötilanteet Suomessa ja maailmalla. Oppikirja: Steps into English 3, kpl 5. Taitotaso 3 120306 WEDNESDAY CLUB Poleeni, kokoustila Poheemi, 2 krs, Savontie 13 ke 13.15-14.45 13.9.2017-29.11.2017, 22 oppituntia 10.1.2018-11.4.2018, 26 oppituntia Satu Radcliffe Vaihdamme kuulumisia sekä aktivoimme ja kartutamme sanavarastoa. Pääpaino puheharjoituksissa pienryhmissä ja yhdessä. Leppoisa opiskeluvauhti. Sopii englannin perusteet osaaville. Alussa kertausta. Oppikirja Pat and Polly 2, chapter 6/7 (kirjan loputtua päätämme uudesta oppikirjasta yhdessä) Taitotaso 3-4 120308 STEPPING STONES Poleeni, neuvotteluhuone Aapeli, 2 krs, Savontie 13 to 12.00-13.30 14.9.2017-30.11.2017, 22 oppituntia 11.1.2018-19.4.2018, 26 oppituntia Satu Radliffe Pehmeästi etenevä englannin kurssi senioreille ja muille englannin perusteet osaaville. Tavoitteena kielen ylläpito, aktivointi ja puhesujuvuuden lisääminen. Leppoisaa keskustelua jokapäiväisistä teemoista kannustavassa ilmapiirissä. Oppikirja Stepping Stones 1 Taitotaso 3-4 120309 AFTERNOON ENGLISH Maaselän koulu, luokkatila, Seunalantie 8 ma 16.45-18.15 11.9.2017-27.11.2017, 22 oppituntia 8.1.2018-16.4.2018, 26 oppituntia Satu Radcliffe Osaat jo englannin perusteet, mutta kaipaat lisää puhesujuvuutta. Tule harjoittelemaan englantia keskustellen. Puhumme eri aiheista pienryhmissä ja yhdessä samalla laajentaen sanavarastoamme. Tervetuloa niin naarajärveläiset kuin muualla asuvat. Kaupungista matkaa vain 4 km. Puhumiseen kannustava oppikirja: Catching up: English for Conversation Classes Taitotaso 3-4 33

120310 ENGLISH IN ACTION UUTUUS! Keskuskatu 32, luokka 206 to 17.00-18.30 14.9.2017-30.11.2017, 22 oppituntia 11.1.2018-19.4.2018, 26 oppituntia Kristina Juvonen Kurssi englannin perusteet osaaville, jotka kaipaavat sanaston aktivointia ja sujuvuutta puheeseen. Keskustelua ja ajatusten vaihtoa eri aiheiden parissa. Oppikirja päätetään kurssin alettua. Taitotaso 3-4 120311 TOP STORIES Poleeni, kokoustila Poheemi, 2 krs, Savontie 13 ti 12.00-13.30 12.9.2017-28.11.2017, 22 oppituntia 9.1.2018-10.4.2018, 26 oppituntia Satu Radcliffe Keskustelua ja ajatuksien vaihtoa eri aiheiden parissa, kuten matkustus, ajankohtaiset aiheet ja kirjallisuus. Syvennetään kielitaitoa, harjoitellaan kuullun ymmärtämistä ja saadaan lisää rohkeutta puhumiseen. Puhumista kannustava materiaali Catching Up: English for conversation classes Taitotaso 3-5 120312 MUSIC TIME - GOLDEN OLDIES Keskuskatu 32, luokka 207, Joka toinen viikko to 16.00-16.45 14.9.2017-30.11.2017, 6 oppituntia 11.1.2018-5.4.2018, 7 oppituntia Margaretha Zidani Kurssimaksu 15,00 Nostalgiamatka 60- ja 70-luvun englanninkieliseen musiikkimaailmaan. Tutustumme artisteihin, käännämme laulujen sanoja ja katsomme videoita. Kokoontumiskerrat syksy: 14.9, 28.9, 12.10, 2.11, 16.11, 30.11 ja kevät: 11.1, 25.1, 8.2, 22.2, 8.3, 22.3, 5.4 120313 YMMÄRSITKÖ? GOT IT? UUTUUS! Keskuskatu 32, kielistudio, Joka toinen viikko ke 17.00-18.30 13.9.2017-29.11.2017, 12 oppituntia 10.1.2018-4.4.2018, 14 oppituntia Heli Nikkilä Kurssimaksu 40,00 Kurssi toteutetaan kielistudiossa. Sen tavoitteena on lisätä ja helpottaa englanninkielen oppijan kielen ymmärtämistä. Kuunteluharjoitusten lisäksi apuna käytetään englannin ääntämyksen analyysiä: tietoisuus tietyistä säännönmukaisuuksista voi auttaa ymmärtämistä. Opiskelijoiden yksilölliset tarpeet otetaan kurssin sisällössä huomioon mahdollisuuksien mukaan. Vaikka kurssi painottuukin kuullun ymmärtämiseen, opiskelijoilla on myös mahdollisuus hioa omaa ääntämistään. Taso 3-4 120314 LET S WRITE IT DOWN UUTUUS! Toimipaikka avoin, Joka toinen viikko 12.9.2017-14.11.2017, 10 oppituntia 9.1.2018-6.3.2018, 10 oppituntia Satu Radcliffe Kurssimaksu 35,00 Haluatko harjoitella ja aktivoida kirjoittamista englanniksi? Englannin kirjoituskurssilla saat kahden viikon välein kirjoitustehtävän sekä ideoita kieliopin kertaukseen. Kieliopin kertaus tehdään itsenäisesti verkossa ja kirjoitustehtävät palautetaan sähköisesti opettajalle, joka antaa tehtävistä palautteen myös kirjallisesti. Osassa kirjoitustehtävistä jaetaan myös mielipiteitä muiden osallistujien kanssa. Kurssilla käytetään Pedanet -oppimisalustaa. Pedanetin käyttöön riittää tavallinen tietokone tai tabletti sekä internetyhteys. Ilmoittautuessa tulee antaa sähköpostiosoite, jonne ohjeet osallistumisesta lähetetään. Apua Pedanet -alustan käyttöön saa tiistaina 12.9. klo 17 Poleenissa, seutuopiston toimistossa. Taitotaso 3-4 SAKSA 120400 AUSFLUG IN DIE WELT DER DEUTSCHEN SPRACHE - Retki saksan kielen maailmaan Keskuskatu 32, luokka 301 ti 16.45-18.15 12.9.2017-28.11.2017, 22 oppituntia 9.1.2018-10.4.2018, 26 oppituntia Dörte Leupold-Törrönen Kurssi kaikille, joilla on vähintään 2 vuoden saksan opinnot tai jotka ovat aiemmin lukeneet 34

saksaa. Kurssilla opiskellaan arkielämän saksaa sekä yksin että parityöskentelyn avulla. Alussa kertausta. Oppikirja Einverstanden 2, kpl 8 Taitotaso 1-2 120401 DEUTSCH AKTUELL - Ajankohtainen Saksa Keskuskatu 32, luokka 301 ti 15.00-16.30 12.9.2017-28.11.2017, 22 oppituntia 9.1.2018-10.4.2018, 26 oppituntia Dörte Leupold-Törrönen Kurssi soveltuu kaikille, joilla on kiinnostusta puhua Saksan ajankohtaisista aiheista saksaksi. Kurssin tavoite on kehittää saksan taitoja monipuolisesti. Oppimateriaali: Freut mich 1 sekä opiskelijoiden ja opettajan oma materiaali. Taitotaso 2-4. RANSKA 120500 RANSKAN ALKEET Keskuskatu 32, luokka 202 ti 18.35-20.05 12.9.2017-28.11.2017, 22 oppituntia 9.1.2018-10.4.2018, 26 oppituntia Juvonen Kristina Helppoa, hauskaa ja havainnollista. Ranskaa aivan alusta. Oppikirja: C est parfait! 1 120501 RANSKAN JATKOKURSSI Keskuskatu 32, luokka 202 ti 17.00-18.30 12.9.2017-28.11.2017, 22 oppituntia 9.1.2018-10.4.2018, 26 oppituntia Juvonen Kristina Kurssi jonkin verran ranskaa opiskelleille sekä niille, jotka haluavat aktivoida unohtuneita taitojaan. Painopiste suullisessa ilmaisussa ja käytännön tilanteissa selviytymisessä, mm. matkalla. Tehokasta oppimista rennossa ilmapiirissä. Alussa kertausta. Oppimateriaali Parfait! 2, kpl 2 Taitotaso 1-2 VENÄJÄ 120600 VENÄJÄN ALKEET Keskuskatu 32, luokka 206 ma 18.30-20.00 11.9.2017-27.11.2017, 22 oppituntia 8.1.2018-16.4.2018, 26 oppituntia Alesya Pulkkinen Venäjää aivan alusta. Opetellaan kyrilliset kirjaimet ja harjoitellaan lukemista ja kielen perusasioita. Harjoitellaan esimerkiksi tutustumista, itsestä kertomista, numeroita ja matkalla tarvittavia asioita sekä tutustutaan venäläiseen kulttuuriin. Pääpaino puhumistilanteissa. Oppikirja Pora! 1 120601 VENÄJÄN ALKEIDEN JATKO Keskuskatu 32, luokka 206 ma 17.00-18.30 11.9.2017-27.11.2017, 22 oppituntia 8.1.2018-16.4.2018, 26 oppituntia Alesya Pulkkinen Kurssilla jatketaan venäjän alkeisiin tutustumista ja vahvistetaan keskeistä sanastoa sekä tutustutaan venäläiseen kulttuuriin. Harjoitellaan arkipäivän tilanteita ja matkustamisessa tarvittavia asioita. Pääpaino puhumisessa. Alussa kertausta. Oppikirja: Pora! 1 120602 VENÄJÄN VERKKOKURSSI 15.1.2018-15.4.2018, 36 oppituntia Irina Taskinen Kurssimaksu 60,00 Ei kausikortilla! Tämä kevään kurssi soveltuu eri tasoisille opiskelijoille, ei kuitenkaan vasta-alkajille. Kurssilla on viisi eri tasoa, ja kurssin alussa opettaja ohjaa sinut omaa tasoasi vastaavien harjoitusten pa- 35

riin. Kurssin eri tasot vastaavat esim. oppikirjojen Kafe Piter 1-3 tasoja. Kurssilla voit kerrata tai opetella sekä harjoitella venäjän kielen keskeisiä rakenteita ja käytännön kielenkäyttötilanteita. Saat myös palautettavia kirjoitusharjoituksia, joista opettaja antaa sinulle henkilökohtaista palautetta. Kurssi soveltuu parhaiten opiskelijoille, jotka haluavat opiskella itsenäisesti ja itse valitsemanaan ajankohtana. Kurssi järjestetään kokonaan verkossa ja oppimateriaaleina käytetään verkkokurssiaineistoja (ei oppikirjaa, mutta kirjoista voi olla hyötyä kurssilla). Saat kurssin alussa tarkemmat ohjeet sähköpostitse. Muista antaa ilmoittautuessasi sähköpostiosoitteesi! Kurssi järjestetään yhteistyössä muiden opistojen kanssa. ESPANJA 120700 ESPANJAN ALKEITA SENIOREILLE UUTUUS! Keskuskatu 32, luokka 301 Joka toinen viikko ma 15.00-16.30 11.9.2017-27.11.2017, 22 oppituntia 8.1.2018-16.4.2018, 26 oppituntia Dörte Leupold-Törrönen Kurssimaksu 35,00 Pehmeästi etenevä alkeiskurssi, jossa harjoitellaan espanjan perusteita pääpainona matkailu ja arkipäivän tilanteet. Kurssin alussa voit tuoda esille toiveesi kurssin aihepiireistä. Oppikirja: Fantástico 1 120701 ESPANJAA LEPPOISASTI 1 Keskuskatu 32, luokka 301 to 18.00-19.30 14.9.2017-30.11.2017, 22 oppituntia 11.1.2018-19.4.2018, 26 oppituntia Dörte Leupold-Törrönen Kurssi kaikille, jotka haluavat oppia espanjan perusteita leppoisessa ilmapiirissä. Pääpaino matkailussa ja arkipäivän tilanteissa ja sanastossa. Kurssin alussa kertausta, joten kurssille voi tulla myös ilman aikaisempaa espanjan opiskelua. Oppikirja: Fantástico 1 Taitotaso 1 120702 ESPANJAA LEPPOISASTI 2 Keskuskatu 32, luokka 301 to 16.15-17.45 14.9.2017-30.11.2017, 22 oppituntia 11.1.2018-19.4.2018, 26 oppituntia Dörte Leupold-Törrönen Kurssi n. 2 vuotta espanjaa opiskelleille, jotka haluavat kerrata ja syventää espanjan perusteita. Pääpaino matkailussa ja arkipäivän tilanteissa ja niiden sanastossa. Oppikirja: Fantástico 2 kpl 2 Taitotaso 1-2 120703 ESPANJAN JATKO 4 Keskuskatu 32, luokka 201 to 16.30-18.00 14.9.2017-30.11.2017, 22 oppituntia 11.1.2018-19.4.2018, 26 oppituntia Irina Harjunheimo Soveltuu espanjaa 2-3 vuotta opiskelleille. Oppikirja: Fantástico 2,kpl 9.Taitotaso 1-2 120704 ESPANJAN JATKO 7 Keskuskatu 32, luokka 201 to 15.00-16.30 14.9.2017-30.11.2017, 22 oppituntia 11.1.2018-19.4.2018, 26 oppituntia Irina Harjunheimo Espanjaa 6-7 vuotta opiskelleelle. Pääpaino kurssilla on puhumisessa. Oppikirja: Acción 2, kpl 6. Taitotaso 4-5 ITALIA 120800 ITALIAN ALKEET UUTUUS! Keskuskatu 32, luokka 201 ke 18.00-19.30 13.9.2017-29.11.2017, 22 oppituntia 10.1.2018-11.4.2018, 26 oppituntia 36

Pirjo Skantz Italiaa aivan alkeista. Tehokasta oppimista rennossa ilmapiirissä. Oppikirja sovitaan kurssin alettua. 120801 ITALIA 2-3 Keskuskatu 32, luokka 201, Joka toinen viikko ke 16.30-18.00 13.9.2017-29.11.2017, 12 oppituntia 17.1.2018-4.4.2018, 12 oppituntia Pirjo Skantz Kurssimaksu 40,00 Jatketaan Italian opintoja tavoitteellisesti ja reippaasti, benvenuti. Oppikirja In Piazza 1: kpl 16 Taitotaso 2 120802 PARLIAMO ITALIANO Keskuskatu 32, luokka 201 Joka toinen viikko ke 16.30-18.00 20.9.2017-22.11.2017, 10 oppituntia 10.1.2018-11.4.2018, 14 oppituntia Pirjo Skantz Kurssimaksu 40,00 Kurssilla puhuminen italiaksi on etusijalla. Opiskelemme kirjan tekstejä ja teemme harjoituksia kirjallisesti ja suullisesti. Keskustelemme italiaksi ajankohtaisista aiheista. Myös muita vaihtelevia tekstejä sekä opettajan ja opiskelijoiden omia materiaaleja, jotka koskettavat italian kieltä ja kulttuuria. Oppikirja In Piazza 2: kpl 10 Taitotaso 3-4 MUUT KIELET 129804 VIRON KIELEN ALKEET Keskuskatu 32, luokka 206 ke 16.15-17.45 13.9.2017-29.11.2017, 22 oppituntia 10.1.2018-11.4.2018, 26 oppituntia Andra Kaus Viron alkeita mukavassa ilmapiirissä. Pääpaino oppia puhumaan arkipäivässä tarvittavaa viroa. Kurssi sopii sekä vasta-alkajille että viroa jo vähän osaaville. Tule virkistäytymään viron kielen parissa. Oppikirja: Laine Jänes Viroa matkailijoille. 129805 REIS LÄBI EESTI! - MATKALLA VIRON HALKI! UUTUUS! Keskuskatu 32, luokka 206 ke 17.45-19.15 13.9.2017-29.11.2017, 22 oppituntia 10.1.2018-11.4.2018, 26 oppituntia Andra Kaus Tule reisile läbi Eesti! Reisime õppeasta jooksul erinevates Eesti linnades ja külades, kus tutvume nende paikade ajaloo, kultuuri ja sealt pärit olevate Eesti suurmeeste ja -naiste elulugudega. Reisi täpne marsruut selgub täringuveeretamise abil. Iga õppur saab võimaluse osaleda kursuse teemade valimisel. Õppematerjal: Eesti kaart ja täring, lisaks õpetaja ja õpilaste omad materjalid. Tase 2-4 Tule matkalle Viroa ristiin rastiin! Lukuvuoden aikana arvomme nopalla reitin Viron halki ja pysähdymme eri kaupunkeihin ja kyliin, joissa tutustumme paikan historiaan, kulttuuriin ja sieltä kotoisin oleviin suurmiehiin ja -naisiin. Jokainen pääsee vaikuttamaan kurssin aiheisiin. Oppimateriaali: Viron kartta ja noppa sekä opettajan ja opiskelijoiden materiaali Taitotaso 2-4 129806 MATKAILUVIROA UUTUUS! Keskuskatu 32, luokka 206 la 10.00-15.00 17.3.2018-17.3.2018, 6 oppituntia Andra Kaus Kurssimaksu 15,00 Ei kausikortilla! Viron kielen ensiapupakkaus Viroon matkaavalle. Harjoitellaan tärkeimpiä lauseita ja kohteliaisuusfraaseja sekä tutustutaan ongelmasanastoon. Sopii kaikille - niille, jotka haluavat kertausta, mutta myös vasta-alkajille sekä jo hieman kieltä osaaville. 129808 JAPANIN ALKEISJATKO Keskuskatu 32, luokka 201, Joka toinen viikko la 13.00-15.45 12.8.2017-11.11.2017, 24 oppituntia Emmi Seppälä Kurssimaksu 40,00 Kertaamme alkeiskurssilla opittua ja jatkamme kielen opiskelua kirjan kappaleesta 14 eteenpäin. Kurssilla aloitamme kanji-merkkien opiskelun ja opimme lisää japanilaisesta kulttuurista. 37

tarvitset tietokoneen ja nettiyhteyden. Opettajan oma materiaali. Opintokerrat: syksyllä 27.9; 11.10; 1.11; 15.11. ja 29.11. sekä keväällä 10.1; 24.1; 7.2; 21.2; 7.3 ja 21.3. Kurssille voi osallistua, vaikket olisi opiskellut alkeiskurssilla, mutta hallitset japanin kielen perusteet. Oppikirjat: Japanin kielen alkeet, Basic Kanji Book (ei pakollinen). 9-korttikurssi Opintokerrat:12.8., 26.8., 2.9., 23.9., 7.10., 14.10., 28.10., 11.11. 129809 JAPANIN JATKOKURSSI Keskuskatu 32, luokka 201, Joka toinen viikko la 10.00-12.45 12.8.2017-11.11.2017, 24 oppituntia Emmi Seppälä Kurssimaksu 40,00 Kertaamme aiemmin opittua, opiskelemme kanjeja, opimme lukemaan japaninkielisiä tekstejä ja opimme uutta japanilaisesta kulttuurista. Valmistaudumme myös JLPT- kokeisiin (japanin taitotasokoe). Oppikirjat: Japanin kielen alkeet, Basic Kanji Book, (Japanin kielen alkeet 2) 9-korttikurssi Opintokerrat: 12.8., 26.8., 2.9., 23.9., 7.10., 14.10., 28.10., 11.11. 129810 KREIKAN ALKEET UUTUUS! Keskuskatu 32, luokka 207, Joka toinen viikko ke 18.00-19.30 27.9.2017-29.11.2017, 10 oppituntia 10.1.2018-21.3.2018, 12 oppituntia Thomas Chatzitolios Kurssimaksu 40,00 Kreikan kurssilla opetellaan arkipäivän sanastoa ja matkalla tarvittavia tilanteita kreikaksi. Kurssi sopii niille, jotka eivät ole kreikkaa opiskelleet aiemmin, mutta myös kreikkaa jo vähän osaaville. Kurssi toteutetaan sekä lähi- että etäopetuksena. Kaksi ensimmäistä opintokertaa opiskellaan kaikki yhdessä, jonka jälkeen n. joka toinen kerta pidetään etäyhteydellä. Etäyhteyttä varten 129811 THAI KIELEN ALKEITA MATKAILIJALLE Keskuskatu 32, luokka 202 ke 17.30-19.00 13.9.2017-22.11.2017, 20 oppituntia Jenny Daroonrat-Vauhkonen Kurssimaksu 35,00 Opettelemme matkalla tarvittavia perusilmauksia ja fraaseja: tervehdykset, ostoksilla, ravintolassa yms. sekä Thaimaan kulttuuria ja tapatietoutta sekä saamme tietoa mielenkiintoisista matkakohteista. Opettajan oma materiaali 129812 HEPREAN AAKKOSKURSSI 11.9.2017-27.11.2017 8.1.2018-9.4.2018 Lea Lyytikäinen Kurssimaksu 50,00 Opiskele heprean aakkoset nettikurssin avulla. Tarvitset vain tietokoneen ja nettiyhteyden. Kurssi on ajasta ja paikasta riippumaton. Ilmoittauduttuasi saat ohjeet osallistumista varten. Huomaa, että kurssille ilmoittaudutaan ottamalla yhteyttä opiston toimistoon. 129813 NYKYHEPREA 1 JATKO Keskuskatu 32, luokka 201, ma 17.15-19.45 2.10.2017-13.11.2017, 12 oppituntia 22.1.2018-9.4.2018, 18 oppituntia Lea Lyytikäinen Kurssilla jatketaan perusrakenteisiin ja -sanastoon tutustumista. Pääpaino on suullisessa kielitaidossa, ja opiskelu on mahdollista ilman heprean kirjoitusmerkkien tuntemusta. Kurssilla opitaan mm. kertomaan itsestä, omasta perheestä, harrastuksista ja elinpiiristä sekä asioimaan mm. kaupassa ja kahvilassa. Kirjoitusmerkkejä voi opetella erillisellä nettikurssilla. Opetuskerrat sisältävät 15 minuutin tauon Oppikirjasta päätetään kurssin alettua. Syksy 2.10., 16.10., 30.10., 13.11. ja Kevät 22.1., 5.2., 19.2., 5.3., 19.3., 9.4. 38

TIETOTEKNIIKKA PERUS- JA JATKOKURSSIT HUOM! Voit ottaa tietotekniikan kursseille mukaasi myös oman kannettavan tietokoneesi ja tabletin. 340101 SENIOREIDEN ATK-PERUSKURSSI, syksy Poleeni, kokoustila Poheemi, 2 krs, Savontie 13 pe 09.30-11.45 15.9.2017-24.11.2017, 30 oppituntia Ilmo Jäppinen Kurssimaksu 40,00 Aloittelijalle sopiva peruskurssi laitteenkäytön, Windows 10:n, internetin, sähköpostin, tekstinkäsittelyn ja tiedostojen hallinnan perusteisiin. Tutustutaan aluksi laitteen, näppäimistön ja hiiren käyttöön. Perehdytään järjestelmän perushallintaan ja vakio-ohjelmiin, tekstin kirjoittamiseen ja muotoiluun, tiedostojen tallentamiseen ja avaamiseen. Tutustutaan Internetiin, selaimen käyttöön, hakupalveluihin (Google), verkkopankkiesimerkkeihin ja moniin tarpeellisiin verkkosivuihin. Opetellaan sähköpostin peruskäyttöä. Kurssilla opitaan runsaasti tietotekniikan käsitteitä ja sanastoa. Luokassa on käyttöjärjestelmänä Windows 10, mutta kurssi sopii sinulle hyvin vaikka tietokoneessasi olisi toinen Windows käyttöjärjestelmäversio, sopii myös tietokoneen hankintaa harkitseville. Huom! Voit ottaa kurssille mukaasi myös oman kannettavan tietokoneesi 340102 SENIOREIDEN ATK-JATKOKURSSI, kevät Poleeni, neuvotteluhuone Aapeli, 2 krs, Savontie 13 pe 09.30-11.45 12.1.2018-23.3.2018, 30 oppituntia Ilmo Jäppinen Kurssimaksu 40,00 Tällä kurssilla syvennämme ATK-taitoja kerraten aiemmin opittua sekä tutustuen tarkemmin tietokoneenkäytön osa-alueisiin, Internetiin, tekstinkäsittelyyn, sähköpostiin ja tietojen hallintaan (kansiot) ja varmuuskopiointiin (tallennus muistitikulle tai ulkoiselle kiintolevylle). Internetissä käymme uusilla mielenkiintoisilla sivuilla, tutustumme kauppapaikkoihin, konsertti- ja teatterilippujen tilaamiseen, sähköiseen asioimiseen, katsomme tv ohjelmia ym. Sähköpostilla lähetämme liitetiedostoja (kuvia ja asiakirjoja) ja tallennamme niitä kansioihin. Vilkaisemme myös miltä tietyt sosiaalisen median palvelut näyttävät. Kurssin sisällössä huomioidaan mahdollisuuksien mukaan myös osallistujien toiveet. Kurssi sopii hyvin atk:n peruskurssin käynneille tai perusasiat omaaville henkilöille. Käytämme Windows 10 käyttöjärjestelmää. 340103 WINDOWS 10 KÄYTTÖJÄRJESTELMÄ Poleeni, neuvotteluhuone Aapeli, 2 krs, Savontie 13 ke 17.00-19.15 13.9.2017-22.11.2017, 30 oppituntia Ilmo Jäppinen Kurssimaksu 40,00 Onko käytössäsi läppäri, jossa on Windows 10 käyttöjärjestelmä ja haluaisit oppia hallitsemaan sen paremmin? Kurssilla käytetään omia tietokoneita ja opetellaan Windows 10 järjestelmän uusia ominaisuuksia. Lisäksi tutustumme tietokoneen turvalliseen käyttöön ja erilaisiin Windows 10 tietokoneen perussovelluksiin. 39

340104 ATK, seniorit & juniorit, Maaselän koulu Maaselän koulu, atk-luokka, Seunalantie 8 ti 08.45-10.15 12.9.2017-28.11.2017, 22 oppituntia 9.1.2018-10.4.2018, 26 oppituntia Tuomas Raatikainen Kurssimaksu 0,00 340105 TIETOTUPA Poleeni, pieni kokoustila Ruohola, Savontie 13 ke 11.00-13.00 13.9.2017-29.11.2017, 25 oppituntia 10.1.2018-30.5.2018, 50 oppituntia Mediapaja Kurssimaksu 0,00 Jos tarvitset apua internetin käytössä, sähköisissä pankkipalveluissa tai digikuvien siirtämisessä tietokoneelle jne. Auttamassa mediapajan nuoret. Tervetuloa mukaan tietoyhteiskuntaan! Max. osallistujamäärä 10 henkilöä/ kerta. 340106 DIGITUPA Keskuskatu 32, luokka 401, Keskuskatu 32 ke 15.00-17.00 13.9.2017-22.11.2017, 26,7 oppituntia 10.1.2018-21.3.2018, 26,7 oppituntia Tuomas Raatikainen Kurssimaksu 60,00 Jatkoa viime lukukaudella pidetylle digituvalle. Vapaamuotoista oppilaiden toiveiden mukaista tietotekniikan opiskelua. Kurssille kannattaa ottaa mukaan oma kannettava tietokone. Opistolla on myös pari lainakonetta. Tervetuloa uudet ja vanhat opiskelijat! 340107 WINDOWS 10 JATKOKURSSI Poleeni, neuvotteluhuone Aapeli, 2 krs, Savontie 13 ke 15.00-17.15 11.1.2018-7.3.2018, 21 oppituntia Ilmo Jäppinen Kurssimaksu 35,00 Kurssilla kerrataan Windows peruskurssilla opiskeltuja asioita. Kertauksena tekstin tuottamista, muokkaamista ja tallentamista (WordPad). Tallennus muistitikulle. Harjoitellaan kansioiden tekemistä ja tallennettujen töiden löytämistä. Harjoitellaan liitetiedostojen lähettämistä, vastaanottamista ja tallentamista sähköpostipalvelussa (Gmail). Kerrataan Internet-selaimen käyttöä: suosikit, välimuistin tyhjennys, tärkeimmät Internet-asetukset. Tutustutaan Kauppa-sovellukseen ja maksuttomien ohjelmien hankintaan sekä niiden asentamiseen omalle koneelle. Keskustellaan Microsoft-tilistä ja sen merkityksestä. Tutustut oman koneen tietoturvaan ja miten huolehdit, että eri ohjelmien päivitykset ovat ajan tasalla. 340108 TIETOTURVA NETTIYMPÄRISTÖSSÄ Poleeni, neuvotteluhuone Aapeli, 2 krs, Savontie 13 ma 13.30-15.45 8.1.2018-22.1.2018, 9 oppituntia Ilmo Jäppinen Kurssimaksu 20,00 Tutustutaan käytännönläheisesti Internetin tietoturvaan. Onko oma laitteesi turvattu? Entä miten turvaat omat henkilötietosi verkkoasioinnissa? Kurssilla opitaan pitämään oman laitteen päivitykset ajan tasalla ja tutustutaan erilaisten tietoturvaohjelmien ominaisuuksiin ja käyttöön. Ota kurssille mukaan oma koneesi ja laturi. 340109 MITÄ INTERNETISSÄ TEHDÄÄN? Poleeni, neuvotteluhuone Aapeli, 2 krs, Savontie 13 ma 13.30-15.45 29.1.2018-12.2.2018, 9 oppituntia 40

Ilmo Jäppinen Kurssimaksu 20,00 Mitä internetissä voi tehdä? Onko internet turvallinen paikka? Voiko jokainen käyttää internetiä? Miten minä pysyn turvassa? Tämän kurssin avulla opit pitämään itsestäsi huolta internetissä sekä tuntemaan erilaisia verkkopalveluita. Saat myös oppia kuinka suojelet esimerkiksi henkilötietosi ja tiedostosi. Kurssilla annetaan neuvoja kuvien turvallisesta jakamisesta, tekijänoikeuksista sekä verkko-ostosten tekemisestä. Kurssilla saat paljon vinkkejä, kuinka omalla käytökselläsi voit välttää internetin vaaroja, esimerkiksi virukset, kiusaaminen ja huijaaminen. Kerromme, kuinka käyttäjän pitää toimia, jos hän kohtaa eitoivottua sisältöä. Opit myös arvioimaan, voiko tietoon tai verkkopalveluun luottaa. 340110 MOBIILIKLINIKKA Poleeni, pieni kokoustila Ruohola, Savontie 13 ti 13.30-15.00 12.9.2017-21.11.2017, 20 oppituntia Timo Naukkarinen Kurssimaksu 0,00 Jos tarvitset apua mobiililaitteesi (älypuhelin tai tablet-tietokone) kanssa, mobiiliklinikka auttaa. Auttamassa seutuopiston tietotekniikan opettajat ja mediapajan nuoret. Tervetuloa mukaan tietoyhteiskuntaan! Max. osallistujamäärä 10 henkilöä/ kerta. 340121 ATK, Syvänsi, syksy Jäppilä kk, Jäppilä-talo, Jäppilän Kirkkotie 14 to 09.00-11.15 14.9.2017-19.10.2017, 18 oppituntia Tuomas Raatikainen Kurssimaksu 30,00 340122 ATK, Jäppilä, syksy Jäppilä kk, Jäppilä-talo, Jäppilän Kirkkotie 14 to 09:00-11:15 2.11.2017-7.12.2017, 18 oppituntia Tuomas Raatikainen Kurssimaksu 30,00 HUOM! Ajankohta eri kuin viime lukuvuonna! 11.1.2018-15.2.2018, 18 oppituntia Tuomas Raatikainen Kurssimaksu 30,00 340125 ATK, Jäppilä, kevät Jäppilä kk, Jäppilä-talo, Jäppilän Kirkkotie 14 to 09:00-11:15 8.3.2018-12.4.2018, 18 oppituntia Tuomas Raatikainen Kurssimaksu 30,00 HUOM! Ajankohta eri kuin viime lukuvuonna! SOVELLUSKURSSIT 340200 KANNETTAVAN TIETOKONEEN SIIVOUS JA HUOLTO, syksy Poleeni, neuvotteluhuone Aapeli, 2 krs, Savontie 13 ma 17.00-19.15 11.9.2017-25.9.2017, 9 oppituntia Ilmo Jäppinen Kurssimaksu 20,00 Miten tietokonetta huolletaan? Siivotaan käyttöjärjestelmä käyttämällä Windowsin toimintoja sekä ilmaisohjelmia. Kurssilla käytetään Windows 10-käyttöjärjestelmää, mutta kurssi soveltuu myös vanhempien Windows 7 ja 8-versioiden käyttäjille. 340124 ATK, Syvänsi, kevät Jäppilä kk, Jäppilä-talo, Jäppilän Kirkkotie 14 to 09.00-11.15 41

340201 EXCEL 2016 TEHOA TYÖHÖN JA OPISKELUUN Poleeni, neuvotteluhuone Aapeli, 2 krs, Savontie 13 ma 17.00-19.15 2.10.2017-20.11.2017, 21 oppituntia Ilmo Jäppinen Kurssimaksu 35,00 Oletko siirtymässä työelämään opiskelun, äitiysloman tai työttömyyden jälkeen? Nyt on hyvä hetki varmistaa, että Excel-taitosi ovat ajan tasalla. Tule mukaan Excel 2016 peruskurssille oppimaan ohjelman tehokkaat työskentelytavat. Opit luomaan taulukoita, tekemään laskukaavoja, käyttämään Excelin tavallisimpia funktioita sekä esittämään tiedot esim. pylväskaaviona tai ympyräkaaviona. Samoin opit käsittelemään suuria taulukoita, lajittelemaan taulukon tietoja ja suodattamaan taulukosta annetun ehdon mukaiset tiedot. Kurssi sopii myös versioiden 2010 ja 2013 käyttäjille. Kurssin sisältö: Tietojen syöttö taulukkoon Sarjat Työkirjan tallennus Alueen siirtäminen ja kopiointi tiedoston sisällä tai tiedostosta toiseen Peruslaskukaavat Perusfunktiot: summa, keskiarvo, minimi, maksimi Soluviittaukset, suora ja suhteellinen Taulukoiden väliset soluviittaukset Kaavojen ja funktioiden kopioiminen ja siirtäminen Rivien ja sarakkeiden lisääminen ja poistaminen Rivikorkeus ja sarakeleveys Taulukon ulkoasun muotoilu Lajittelu ja suodatus Kaaviot: pylväskaavio, ympyräkaavio ja sparkline-kaavio Taulukkovälilehtien lisääminen, poistaminen, siirtäminen, kopioiminen, nimeäminen Usean taulukkovälilehden käsittely ryhmänä Sivun asetukset ja tulostaminen Ylä- ja alatunnisteet Soluruudukon tulostaminen Isossa taulukossa toistettavat rivi- ja sarakeotsikot Rivi- ja sarakeotsikoiden tulostaminen Tulostusalueet 340202 SOSIAALINEN MEDIA SENIOREILLE Poleeni, neuvotteluhuone Aapeli, 2 krs, Savontie 13 ma 13.30-15.45 19.2.2018-19.3.2018, 12 oppituntia Ilmo Jäppinen Kurssimaksu 25,00 Tämä seniori-ikäisille suunnattu kurssi opastaa sosiaalisen median palveluihin, joissa toisen ihmisen kohtaamisella on tärkeä rooli. Käytännön ohjeiden lisäksi kurssi rohkaisee seniori-ikäisiä tutustumaan verkon tarjoamiin mahdollisuuksiin niin tuttujen kuin tuntemattomienkin kohtaamisessa. Kurssilla esitellään yleisimmät yhteydenpitoon tarkoitetut sosiaalisen median palvelut ja muutaman vähemmän tunnetun palvelun, joista on iloa ja hyötyä seniori-ikäiselle verkon käyttäjälle. Kurssilla käsiteltyjä sosiaalisen median välineitä ovat muun muassa sähköpostipalvelut Hotmail ja Gmail pikaviestimet WhatsApp, Skype ja SnapChat blogit mikroblogit Qaiku ja Twitter Facebook Youtube, Flickr ja Instagram foorumit ja chatit Kurssilla käsitellään myös nettikäyttäjän tietoturvaa ja yksityisyyden suojaa ohjelmien asetusten määrittelystä aina Facebook-kaverien valintaan. Lisäksi annetaan ohjeita hyvän salasanan keksimiseen. 340203 TIETOKONEEN KUNTOKOULU JA PÄIVITYKSET Poleeni, neuvotteluhuone Aapeli, 2 krs, Savontie 13 ma 17.00-19.15 8.1.2018-22.1.2018, 9 oppituntia Ilmo Jäppinen Kurssimaksu 20,00 Windows 10:ssä on käytössä uusi toimintamalli, jossa julkaistaan ominaisuuspäivityksiä muutaman kerran vuodessa sen sijaan, että julkaistaisiin uusi Windows -versio 2-3 vuoden välein, kuten aiemmin. Tässä tapauksessa on tärkeää, että käyttäjien koneet pysyvät päivitettynä asentamalla julkaistavat ominaisuuspäivitykset. Kurssilla voit tarkistaa onko oma koneesi ajan tasalla ja asentaa langattoman verkon kautta tarvittavat päivitykset, jotka mobiiliyhteydellä saattavat jäädä asentamatta. Kurssilla tutustutaan myös päivityksien sisältöön ja sen tuomiin uusiin ominaisuuksiin 340204 PILVIPALVELUT TUTUKSI Poleeni, neuvotteluhuone Aapeli, 2 krs, Savontie 13 ma 17.00-19.15 29.1.2018-19.2.2018, 12 oppituntia Ilmo Jäppinen Kurssimaksu 25,00 42

Kurssilla esitellään pilvipalveluiden idea ja mahdollisuudet ja tutustutaan käyttökelpoisimpiin ratkaisuihin. Käymme läpi Google Driven, OneDriven, DropBoxin ja Box.com:n. Harjoituksissa painotetaan dokumenttien ja valokuvien jakoa työhön ja vapaa-aikaan liittyvin esimerkein, harjoituksin ja kotitehtävin. Opettelemme käyttämään palveluita myös omilla laitteilla, kuten tableteilla ja älypuhelimilla. Edellytyksenä osallistumiselle on internetin peruskäytön hallinta. Sähköinen yhteistyö sekä työhön että vapaa-aikaan liittyvissä esimerkeissä on esillä runsaissa harjoituksissa ja kotitehtävissä. Kurssilla on mahdollista ja toivottavaa käyttää palveluita monilaiteympäristöissä, eli myös omilla laitteilla kuten tableteilla ja älypuhelimilla. 340302 TABLET-PERUSTEET (ios ja Android käyttöjärjestelmille), kevät Poleeni, neuvotteluhuone Aapeli, 2 krs, Savontie 13 to 13.30-15.00 18.1.2018-8.2.2018, 8 oppituntia Timo Naukkarinen Kurssimaksu 20,00 Kurssilla käydään ios ja Android käyttöjärjestelmillä varustettujen tablet-tietokoneiden (ipad, Samsung Galaxy, Huawei jne.) perusteet. Eli jos olet vasta hankkinut tai aikeissa hankkia tabletin, niin tämä kurssi on sinulle! MOBIILILAITTEET JA TABLETIT 340300 MOBIILI ARJEN APUNA KURSSI Poleeni, neuvotteluhuone Aapeli, 2 krs, Savontie 13 ma 13:30-15:45 11.9.2017-25.9.2017, 9 oppituntia Ilmo Jäppinen Kurssimaksu 20,00 Kurssilla tutustutaan mobiililaitteiden maailmaan ja laitteiden erilaisiin yleisimpiin sovelluksiin. Ota kurssille mukaan oma älypuhelin tai tabletti, jos sinulla on. Kurssilla tutustutaan mm. yhteydenpitoon mobiilin avulla, pankkiasiointiin ja nettikauppaan, sähköisiin palveluihin ja asiointiin netissä, opetellaan asentamaan ohjelmia mobiililaitteelle sovelluskaupasta jne. 340301 TABLET-PERUSTEET (ios ja Android käyttöjärjestelmille), syksy Poleeni, neuvotteluhuone Aapeli, 2 krs, Savontie 13 to 13.30-15.00 28.9.2017-19.10.2017, 8 oppituntia Timo Naukkarinen Kurssimaksu 20,00 Kurssilla käydään ios ja Android käyttöjärjestelmillä varustettujen tablet-tietokoneiden (ipad, Samsung Galaxy, Huawei jne.) perusteet. Eli jos olet vasta hankkinut tai aikeissa hankkia tabletin, niin tämä kurssi on sinulle! 43

VALOKUVAUS JA KUVANKÄSITTELY 340500 DIGIJÄRJESTELMÄKAMERALLA KUVAAMISEN PERUSTEET Poleeni, neuvotteluhuone Aapeli, 2 krs, Savontie 13 to 17.00-19.15 14.9.2017-23.11.2017, 30 oppituntia Ilmo Jäppinen Kurssimaksu 40,00 Kurssilla opit käyttämään järjestelmäkameraasi monipuolisesti. Kurssilla kerrotaan kaikki oleellinen, mitä kuvaajan tulee tietää kuvausvälineestään. Pääpaino on kameran käyttöönotossa sekä kuvaustilanteessa tärkeissä ominaisuuksissa, joita ovat valottaminen ja sen säädöt, ISO herkkyys, valkotasapaino jne. Opetellaan myös luovat kuvauusohjelmat, valotuksen käsisäädöt ja terävyysalue ja sen hallinta. Kurssi etenee kuvaustehtävien avulla, joita katsellaan ja analysoidaan tunnilla. Kurssille kannattaa ottaa mukaan kameran lisäksi käyttöohje ja muistikortti varalle ja muista ladata kameran akku ennen kurssia. Kurssin loppupuolella pohditaan myös valokuvan ilmaisullisuuteen liittyviä asioita ja opitaan valokuvaajalle oleellisia kuvankäsittelytaitoja. Kurssille osallistuvilta edellytetään tietokoneen käytön perusteiden hallintaa. Kurssi on tarkoitettu vasta-alkajille. Jos olet epävarma, onko kamerassasi mahdollisuus käsisäätöön, ota yhteyttä kurssin opettajaan sähköpostitse. Otathan kamerasi mukaan jo ensimmäiselle kerralle. 340501 KUVAN JA TEKSTINKÄSITTELYÄ SENIOREILLE Poleeni, neuvotteluhuone Aapeli, 2 krs, Savontie 13 ma 13:30-15:45 2.10.2017-13.11.2017, 18 oppituntia Ilmo Jäppinen Kurssimaksu 30,00 Kurssilla opit siirtämään kuvasi kamerasta tai kännykästä tietokoneelle, muokkaamaan ja korjaamaan niitä. Tutustut Internetistä löytyviin kuvapalveluihin, joilla onnistuu vaikka tyylikkään kuva-albumin luominen. Opit muokkaamaan ja tallentamaan tekstejä. Opit tuomaan eri paikoista kuvia tekstin yhteyteen. Kurssi sopii mm. yhdistyksissä toimiville, kutsujen ja tiedotteiden suunnittelijoille ja oman suvun historian tallentajille. Voit ottaa oman koneen mukaan kurssille. 340502 HYVÄN KUVAN SALAISUUS Poleeni, neuvotteluhuone Aapeli, 2 krs, Savontie 13 to 17.00-19.15 11.1.2018-8.2.2018, 15 oppituntia Ilmo Jäppinen Kurssimaksu 25,00 Valokuvasommittelukurssi kaikille parempaan valokuvaan pyrkiville. Pohdimme, millainen on hyvä kuva ja kuinka onnistumme ottamaan parempia valokuvia. Kuvausharjoituksissa etsimme mielenkiintoisia sommitelmia ja tutkimme rajausta ja perspektiiviä. Luennon ja kuvien avulla mietimme, mistä tasapainoinen kuva koostuu. Ota kamerasi mukaan! 44

340503 DIGIKUVAUKSEN JATKOKURSSI, kevät Poleeni, neuvotteluhuone Aapeli, 2 krs, Savontie 13 to 17.00-19.15 15.2.2018-22.3.2018, 15 oppituntia Ilmo Jäppinen Kurssimaksu 25,00 Kurssi on tarkoitettu kaikille valokuvauksesta kiinnostuneille, jotka jo hallitsevat perusasiat ja haluavat perehtyä pidemmälle valokuvaamisen tekniikkoihin ja opiskella syvällisemmin tuntemaan oman kameransa. Jos sinulla on digijärjestelmäkamera tai digipokkari, jossa on mahdollisuus käyttää luovia valotusohjelmia ja haluat oppia kuvaamaan niitä käyttäen täysautomaattisten ohjelmien sijaan, kurssi on tarkoitettu juuri sinulle. Kurssilla käydään läpi valokuvailmaisua, joka muodostaa eräänlaisen rungon koko kurssille. Opit joustavasti kuvaamaan käyttäen kameran ominaisuuksia tarpeen mukaan. Kurssilla perehdytään mm. seuraaviin kokonaisuuksiin. Oikea kuvausote Jalustan ja itselaukaisimen käyttö Syväterävyys ja erilaisten aukkoarvojen käyttö Erilaiset tarkennustavat Valotuksen mittaus kamerassa ja oikea mittaustapa / histogrammi Valkotasapainon säätäminen ja korjaus kuvankäsittelyssä Sommittelun perusteita ja kuvakulman valinta Kameran tehdasasetukset ja asetusten muuttaminen Muistikortin käsittely, ominaisuudet, vahingossa poistettujen kuvien palauttaminen muistikortilta Ota mukaan oma kamera kurssille sekä ohjekirja. Kurssi etenee eri aihepiireihin harjoitustehtävien avulla, joissa eri tekniikat tulevat esille. tuleviin ongelmiin. Kerrotaan alustuksia kiinnostavimpien kohteiden äärellä sekä päästään näkemään, mitä laitteita missäkin tilanteessa tulee käyttää. 340505 KUVAUSRETKI 2 (TALVIRETKI) Poleeni, Savontie 13 la 10.00-15.00 27.1.2018-27.1.2018, 5 oppituntia Ilmo Jäppinen Kurssimaksu 10,00 Tämän talvisen kuvausretken aikana opitaan hyödyntämään talvipäivän niukka valo ja jään ja lumen muodot. Teemme retken johonkin lähiseudulla olevaan kohteeseen, jossa pääsemme kuvaamaan virtaavaa vettä ja jäätä ja mahdollisesti koskikaroja esim. Ankeleen mylly Virtasalmella. HUOM! Säävaraus. Pukeudu lämpimästi ja ota vara-akku kameraan mukaasi. 340506 KUVAUSRETKI 3 (KEVÄTRETKI) Poleeni, Savontie 13 la 09.00-14.00 19.5.2018-19.5.2018, 5 oppituntia Ilmo Jäppinen Kurssimaksu 10,00 Kurssilla opastetaan ottamaan parempia lähi- ja makrokuvia luonnossa. Kurssin aikana tutustutaan lähi- ja makrokuvauslaitteistoihin, kuvaamiseen sekä kuvauksessa vastaan tuleviin ongelmiin. Kerrotaan alustuksia kiinnostavimpien kohteiden äärellä sekä päästään näkemään, mitä laitteita missäkin tilanteessa tulee käyttää. 340504 KUVAUSRETKI 1 (RUSKARETKI) Poleeni, Savontie 13 la 09.00-14.00 16.9.2017-16.9.2017, 5 oppituntia Ilmo Jäppinen Kurssimaksu 10,00 Kurssilla opastetaan ottamaan parempia maisemakuvia luonnossa sekä kuvataan kaikkea mielenkiintoista, mitä eteen tulee. Kurssin aikana keskitymme valon havainnointiin ja varjon suuntaan, perspektiiviin ja sävyjen toistoon, kuvaamiseen (erilaiset valotusohjelmat), kuvalliseen kerrontaan, sekä kuvauksessa vastaan 45

ESITTÄVÄ TAIDE JA KIRJALLISUUS NÄYTTÄMÖTAITEET 110200 TEATTERIMUSKARI Poleeni, Kellariteatteri Moreeni, Savontie 13 la 09.00-12.00 30.9.2017-11.11.2017, 9 oppituntia 13.1.2018-7.4.2018, 12 oppituntia Piia Säpyskä-Hietala Kurssimaksu 30,00 Teatterimuskariin ovat tervetulleita kaikki musiikista ja ilmaisusta kiinnostuneet 5-6 vuotiaat lapset. Ryhmässä harjoitellaan esiintymistaitojen alkeita. Syksyllä tehdään oma pieni esitys ja se esitetään vanhemmille. Keväällä olemme mukana Mörkö se lähti laivaan yhteisproduktiossa! 110212 NUORISOTEATTERI PUNTTI, yli 13-vuotiaille Poleeni, Kellariteatteri Moreeni, Savontie 13 ti 17.00-19.30 12.9.2017-12.12.2017, 33 oppituntia 9.1.2018-10.4.2018, 39 oppituntia Julia Vatanen Kurssimaksu 15,00 Mistä syntyy teatterin taika ja miten se tehdään? Siitä otetaan selvää Nuorisoteatteri Puntissa lukuvuonna 2017-18! Kurssilla opiskellaan teatterin tekemistä monipuolisesti ja tehdään esityksiä erilaisiin tiloihin. 110220 RUNOT ESITYSKUNTOON! Poleeni, Kellariteatteri Moreeni, Savontie 13 la 12.00-16.00 su 12.00-16.00 9.9.2017-24.9.2017, 16 oppituntia Jari Tuononen Kurssimaksu 35,00 Lyhytkurssi kaikille lausunnasta ja esiintymisestä kiinnostuneille. Tämä kurssi on sinulle, jos haluat ohjausta ja vertaistukea runon (tai proosatekstin) esityskunnon kohottamisessa. Viikonloput 9.- 10.9. ja 23.-24.9. aherretaan yhdessä. 110225 RUSKATEATTERI Poleeni, sali, Savontie 13 to 13.00-14.30 14.9.2017-30.11.2017, 22 oppituntia 11.1.2018-12.4.2018, 34 oppituntia Jari Tuononen Kurssimaksu 0,00 Ruskateatterissa valmistetaan lukuvuoden aikana esitys, josta pidetään esityskausi keväällä Poleenin salissa. Ainoa vaatimuksesi ryhmään tulosta on, että et ole enää aivan tytön hupakko tahi pojan kloppi! KESÄTEATTERIT 110230 PARTAHARJUN KESÄTEATTERI 110231 HALKOKUMMUN KESÄTEATTERI 110232 PAPPILAN PIHAN KESÄTEATTERI 110233 HÄLLINMÄEN KESÄTEATTERI 110234 VANAJAN NÄYTELMÄKURSSI 110235 JÄPPILÄN NÄYTELMÄKURSSI 46

KULTTUURI, KIRJALLISUUS 130200 KIRJOITUSPIIRI MUISTOJEN POLUILLE Poleeni, pieni kokoustila Ruohola, Savontie 13 Joka toinen viikko ti 11.15-12.45 12.9.2017-28.11.2017, 12 oppituntia 9.1.2018-3.4.2018, 14 oppituntia Margaretha Zidani Kurssimaksu 40,00 Omaelämäkerrallista tekstityöskentelyä erilaisten harjoitusten myötä. Kirjoittaminen avaa polkuja menneeseen. Matkaamme luovuuden siivillä! Joka toinen viikko. Syksy: 12.9, 26.9, 10.10, 31.10, 14.11, 28.11 ja kevät: 9.1, 23.1, 6.2, 20.2, 6.3, 20.3, 3.4 130201 LUOVAN KIRJOITTAMISEN PIIRI Poleeni, neuvotteluhuone Aapeli, 2 krs, Savontie 13 la 12.00-13.30 su 12.00-13.30 23.9.2017-3.12.2017, 20 oppituntia 13.1.2018-8.4.2018, 24 oppituntia Juhani Joensuu Kirjoitamme erilaisia tekstejä luovassa ja rennossa ilmapiirissä viikonloppuisin. Välillä myös kirjoitamme erilaisia etätehtäviä, josta annamme toisillemme palautetta kannustavassa hengessä ja hiomme rivejä yhdessä. Kokoontumiskerrat syksyllä 17: 23.9.; 24.9.; 7.10.; 8.10.; 4.11.; 5.11.; 18.11.; 19.11.; 2.12.; 3.12. ja keväällä 18: 13.1.; 14.1.; 27.1.; 28.1.; 10.2.; 11.2.; 17.2.; 18.2.; 10.3.; 11.3.; 7.4.; 8.4. 130202 KIRJALLISUUSPIIRI Poleeni, neuvotteluhuone Aapeli, 2 krs, Savontie 13 Joka toinen viikko ma 12.00-13.30 18.9.2017-27.11.2017, 12 oppituntia 8.1.2018-9.4.2018, 14 oppituntia Marja-Liisa Lintunen Kurssimaksu 40,00 Tutustumme runoihin ja proosaan vapaasti keskustellen. Erilaisia teemapäiviä. Lukuvuoden aikana muutama yhteinen lukuromaani/novelli. Piiriläisten kirjaesittelyjä ja lukuvinkkejä. Opintokerrat: syksyllä 18.9.; 2.10.; 16.10.; 30.10.; 13.11. ja 27.11. ja keväällä 8.1.; 22.1.; 5.2.; 19.2.; 5.3.; 19.3. ja 9.4. 130203 FILOSOFIAKAHVILA Poleeni, neuvotteluhuone Aapeli, 2 krs, Savontie 13 Joka toinen viikko ma 11.00-12.30 11.9.2017-20.11.2017, 12 oppituntia 15.1.2018-9.4.2018, 14 oppituntia Vilhelm Lönnberg Kurssimaksu 40,00 Oletko koskaan ajatellut miksi asiat ovat miten ovat? Voisivatko asiat olla myös toisin? Osallistumalla filosofian kurssiin et välttämättä saa vastauksia, mutta saat käyttösi käsitteellisen työkalupakin millä avata elämää suurempia kysymyksiä! Kurssilla käymme läpi filosofian historiaa ja vapaamuotoisesti keskustellemme filosofian kirjallisuudesta ja filosofian eri ongelmista. Et tarvitse etukäteistietoa kurssin osallistumiseen. Syksyllä käymme luentomaisesti läpi filosofian suuria virtauksia sekä henkilöitä kun taas keväällä paneudumme filosofian keskeisiin ongelmiin ja suuriin ismeihin dialogin avulla. Kurssi ei vaadi ennakkotietoa. Kurssi kokoontuu joka toinen viikko., Opintokerrat syksyllä: 11.9.; 25.9.; 9.10.; 6.11.; 20.11. ja 11.12. Keväällä 15.1.; 29.1.; 12.2.; 12.3.; 26.3.; 9.4. ja 23.4. 130204 KIRJOITA JA OIVALLA Poleeni, neuvotteluhuone Aapeli, 2 krs, Savontie 13 ke 18.00-20.00 13.9.2017-22.11.2017, 12 oppituntia Iiris Kääriäinen Kurssimaksu 20,00 Tarkastelemme elämää kirjoittamalla käyttäen kirjallisuusterapian menetelmiä. Kirjoittamisen sytykkeinä voi olla teksti, kuva, esine, musiikki tai ohjaajan ohje. Tunnit syyskaudella joka toinen viikko keskiviikkoisin: 13.9., 27.9., 11.10., 25.10., 8.11. ja 22.11. 47

KUVATAITEET JA MUOTOILU KUVATAIDE JA MUOTOILU 113000 IKONILAUDAN POHJAKÄSITTELY Laaksotien tekstiilityöluokka 2, Laaksotie 47 ke 16.15-17.15 13.9.2017-15.11.2017, 11,97 oppituntia Seija Juutilainen Kurssimaksu 35,00 Kurssilla perehdytään ikonilaudan pohjakäsittelyyn. Käsittelykertoja 9, viikko kuivumisaikaa välillä. Opettajalta saa ostaa pohjalaudan. Huomaathan että kurssilla ei maalata ikonia, vaan käsitellään pohja maalauskuntoon. 113001 IKONIMAALAUS, ALKEET Laaksotien tekstiilityöluokka 2, Laaksotie 47 Joka toinen viikko ke 17.30-21.00 13.9.2017-29.11.2017, 44 oppituntia 10.1.2018-28.3.2018, 44 oppituntia Seija Juutilainen Kurssimaksu 75,00 Ensimmäisen työ kaikilla sama, Kristus- tai Jumalanäiti-ikoni. Opettajalta voi ostaa tarvikkeita. Kurssinalussa jokainen maksaa 15 pientarvikkeista opettajalle, varaa sopiva raha mukaan. 113002 IKONIMAALAUS, JATKO Laaksotien tekstiilityöluokka 2, Laaksotie 47 Joka toinen viikko to 17.30-21.00 14.9.2017-30.11.2017, 44 oppituntia 11.1.2018-22.3.2018, 40 oppituntia Seija Juutilainen Kurssimaksu 75,00 Jatkokurssi tarkoitettu ikonimaalauksen alkeet hallitsevalle. Maalattava ikoni on vapaavalintainen. Jokainen maksaa kurssin alussa opettajalle 15 pientarvikkeista. 113005 MAALAUS JA PIIRUSTUS A Iso-Pappila, Sylvinkuja 5 ma 18.00-20.30 11.9.2017-27.11.2017, 33 oppituntia 8.1.2018-9.4.2018, 39 oppituntia Hannele Haatainen Kurssimaksu 70,00 Päästä luovat kykysi valloilleen! Piirustusta ja maalausta eri tekniikoilla aloittelijoille ja jo pidempään harrastaneille. 113006 MAALAUS JA PIIRUSTUS B Iso-Pappila, Sylvinkuja 5 to 12.00-15.15 14.9.2017-30.11.2017, 44 oppituntia 11.1.2018-19.4.2018, 52 oppituntia Hannele Haatainen Kurssimaksu 70,00 Maalausta ja piirustusta eri tekniikoilla. Kurssi sopii niin aloittelijoille kuin jo pidempään harrastaneille. 113007 MAALAUS JA PIIRUSTUS C Iso-Pappila, Sylvinkuja 5 pe 12.00-15.15 15.9.2017-1.12.2017, 44 oppituntia 12.1.2018-20.4.2018, 52 oppituntia Hannele Haatainen Kurssimaksu 70,00 48

113008 MAALAUS JA PIIRUSTUS D Iso-Pappila, Sylvinkuja 5 Joka toinen viikko su 12.00-16.15 24.9.2017-3.12.2017, 30 oppituntia 14.1.2018-8.4.2018, 35 oppituntia Hannele Haatainen Kurssimaksu 65,00 Ei kausikortilla! Kurssi kokoontuu syyslukukausi jtv. 24.9., 8.10., 22.10., 5.11., 19.11., 3.12 kevätlukukausi jtv. 14.1., 28.1., 11.2., 25.2.,11.3., 25.3., 8.4. 113010 MUOTOKUVAMAALAUS, aiheena eläin Iso-Pappila, Sylvinkuja 5 la 12.00-16.15 su 12.00-16.15 20.1.2018-4.2.2018, 20 oppituntia Hannele Haatainen Kurssimaksu 35,00 Ei kausikortilla! Kurssilla piirretään ja maalataan eläinaiheita eri tekniikoita käyttäen. Kokoontumisia 4 kertaa, lauantai ja sunnuntai. Kokoontumiskerrat: 20.- 21.1. ja 3.-4.2.2018. 113015 METALLIGRAFIIKAN VIIKONLOPPUKURSSI A Iso-Pappila, Sylvinkuja 5 la 10.00-16.15 su 10.00-16.15 14.10.2017-15.10.2017, 16 oppituntia Hannele Haatainen Kurssimaksu 35,00 Ei kausikortilla! Metalligrafiikka on oma kiehtova taiteenlajinsa. Valmistamme grafiikan laattoja kuivaneula- viivasyövytys- ja akvatintatekniikoilla ja vedostamme laatat prässin avulla paperille. 113016 METALLIGRAFIIKAN VIIKONLOPPUKURSSI B Iso-Pappila, Sylvinkuja 5 la 10.00-16.15 su 10.00-16.15 11.11.2017-12.11.2017, 16 oppituntia Hannele Haatainen Kurssimaksu 35,00 Ei kausikortilla! 113018 METALLIGRAFIIKAN VIIKONLOPPUKURSSI C Iso-Pappila, Sylvinkuja 5 la 10.00-16.15 su 10.00-16.15 17.2.2018-18.2.2018, 16 oppituntia Hannele Haatainen Kurssimaksu 35,00 Ei kausikortilla! 114018 METALLIGRAFIIKAN VIIKONLOPPUKURSSI D Iso-Pappila, Sylvinkuja 5 la 10.00-16.15 su 10.00-16.15 17.3.2018-18.3.2018, 16 oppituntia Hannele Haatainen Kurssimaksu 35,00 113020 TAIDE TUTUKSI Järjestötalo, keramiikkaluokka, Tasakatu 4-6 la 12.00-16.15 23.9.2017-2.12.2017, 25 oppituntia 20.1.2018-17.2.2018, 25 oppituntia Heli Laitinen, Susanna Tyrväinen Ei kausikortilla! Kurssilla kokeillaan erilaisia tekniikoita: kankaanmaalaus ja -painanta, kankaan kuviointi metallifoliolla, grafiikka, neulahuovutus ja emalikoru. Kurssilla muotoillaan myös kolmiulotteisia hahmoja erilaisilla massoilla esim. savi ja silkkimassa. Tarvikelistat lähetetään ennen kurssikertoja. Materiaaleista maksetaan käytön mukaan. Sopii kaikille. Ei vaadi erityistaitoja. Kurssipäivät syksyllä: 23.9., 7.10., 11.11., 25.11. ja 2.12.2017. Keväällä: 20.1., 27.1., 3.2., 10.2. ja 17.2.2018. 49

Merja Nykänen-Naukkarinen, Susanna Tyrväinen Kurssimaksu 80,00 Keramiikan iltakurssi sopii vasta-alkajille ja pidempään harrastaneille aikuisille ja nuorille. Tule toteuttamaan ideoitasi ja oppimaan kivassa porukassa. Vain uunin koko töiden rajana! Materiaalimaksu töiden mukaan. 113102 OMAPERÄISTÄ KERAMIIKKAA Järjestötalo, keramiikkaluokka, Tasakatu 4-6 ke 9.30-13.00 13.9.2017-29.11.2017, 44 oppituntia 10.1.2018-11.4.2018, 52 oppituntia Merja Nykänen-Naukkarinen Kurssimaksu 80,00 Tule tekemään keramiikkaa omien ideoitten ja suunnitelmien mukaan, etsien ja löytäen oman ilmaisun. Käytössäsi eri savilaatuja ja paljon lasitemahdollisuuksia. Materiaalimaksu töiden mukaan. KERAMIIKKA 113100 KERAMIIKKAA PÄIVÄN PIRISTYKSEKSI Järjestötalo, keramiikkaluokka, Tasakatu 4-6 ma 9.30-13.00 11.9.2017-27.11.2017, 44 oppituntia 8.1.2018-16.4.2018, 52 oppituntia Merja Nykänen-Naukkarinen, Susanna Tyrväinen Kurssimaksu 80,00 Keramiikkaryhmässä valmistamme koriste- ja käyttöesineitä sekä veistoksia. Käymme läpi erilaiset perustekniikat ja pintakäsittelymenetelmät sekä tutustumme erilaisiin veistoksen rakennustekniikoihin. Materiaalimaksu töiden mukaan. 113103 PERHEKERAMIIKKA Järjestötalo, keramiikkaluokka, Tasakatu 4-6 la 13.00-15.00 30.9.2017-14.10.2017, 5,32 oppituntia 10.3.2018-7.4.2018, 5,32 oppituntia Susanna Tyrväinen Kurssimaksu 25,00 Ei kausikortilla! Muovailemme savesta erilaisia koriste- ja käyttöesineitä lapsi-vanhempi työparina. Toisena päivänä koristelemme esineet enkopeilla ja/tai lasitteilla. Materiaalimaksu käytön mukaan. Töiden hausta ilmoitetaan erikseen. 113101 KERAMIIKKAA ILTOJEN ILOKSI Järjestötalo, keramiikkaluokka, Tasakatu 4-6 ma 17.00-20.30 11.9.2017-27.11.2017, 44 oppituntia 8.1.2018-16.4.2018, 52 oppituntia 50

POSLIININMAALAUS 113200 POSLIININMAALAUS Laaksotien tekstiilityöluokka 2, Laaksotie 47 ke 13.00-15.30 13.9.2017-29.11.2017, 33 oppituntia 10.1.2018-11.4.2018, 39 oppituntia Ulla-Riitta Immonen Kurssimaksu 70,00 Kurssille voivat osallistua sekä vasta-alkajat että pidemmälle ehtineet. Aloittelijoille perustekniikoiden opetusta, jatkajille vapaavalintaista sivellintyöskentelyä ja muita tekniikoita. Polttomaksut maksetaan suoraan opettajalle. LASI 113300 TIFFANYTEKNIIKKA Siilin koulu, taitotalo, Siilinkankaantie 5 la 10.00-15.30 su 10.00-15.30 19.8.2017-3.12.2017, 70 oppituntia 13.1.2018-29.4.2018, 70 oppituntia Irja Hachmann Kurssimaksu 120,00 Ei kausikortilla! Kurssilla valmistetaan sekä taso- että kolmiulotteisia töitä tiffany- ja lyijytekniikalla. Pääset kokeilemaan myös lasimaalausta ja lasinsulatusta sekä kokeilemaan kesätauon aikana muhineita uusia ideoita. Materiaalit voit ostaa opettajalta. Kurssipäivät syksyllä: 19.-20.8., 9.-10.9., 7.- 8.10.,11.-12.11. ja 2.-3.12.2017. Keväällä: 13.-14.1., 3.-4.2., 3.-4.3., 7.-8.4. ja 28.- 29.4.2018. Kurssilla valmistetaan lasitöitä eri tekniikoilla ja maalataan posliinia. Kurssi sopii myös aloittelijoille. Sulatus- ja polttomaksut maksetaan suoraan opettajalle. 113302 LASIA JA POSLIINIA A, Jäppilä Jäppilä kk, Jäppilä-talo, Jäppilän Kirkkotie 14 la 10.00-13.30 16.9.2017-11.11.2017, 12 oppituntia 13.1.2018-7.4.2018, 16 oppituntia Ulla-Riitta Immonen Kurssimaksu 40,00 Ei kausikortilla! Kurssipäivät syksyllä: 16.9., 7.10., ja 11.11.2017. Keväällä: 13.1., 10.2., 10.3. ja 7.4.2018. 113303 LASIA JA POSLIINIA B, Virtasalmi Virtasalmen koulu, Koulutie 12 la 10.00-13.30 23.9.2017-18.11.2017, 12 oppituntia 13.1.2018-7.4.2018, 16 oppituntia Ulla-Riitta Immonen Kurssimaksu 40,00 Ei kausikortilla! Syksy: 23.9., 14.10., ja 18.11.2017. Kevät: 20.1., 17.2., 17.3. ja 14.4.2018. 113301 LASIN LUMOISSA Laaksotien tekstiilityöluokka 2, Laaksotie 47 ke 10.00-12.30 13.9.2017-29.11.2017, 33 oppituntia 10.1.2018-11.4.2018, 39 oppituntia Ulla-Riitta Immonen Kurssimaksu 70,00 Kurssilla valmistetaan lasitöitä eri tekniikoilla, esim. sulatus, tiffany, lyijylasi, puhalluslamppuhelmet. Kurssi sopii myös aloittelijoille. Sulatusmaksut maksetaan suoraan opettajalle. 51

KÄDEN TAIDOT TEKSTIILITYÖ Ompelun iloa -kurssilla opitaan ompelun perustaitoja. Samalla opit käyttämään valmiskaavoja, ompelukoneita ja saumuria. Voit valmistaa yksilöllisiä vaatteita ja kodintekstiilejä arkeen ja juhlaan sekä aikuisille että lapsille. Mahdollisuus myös tuunata vanhoista kangasaarteista uusia persoonallisia kokonaisuuksia. 114000 OMPELUN ILOA A Laaksotien tekstiilityöluokka 1, Laaksotie 47 ma 15.00-17.30 11.9.2017-27.11.2017, 33 oppituntia 8.1.2018-16.4.2018, 39 oppituntia Tiina Kerminen Kurssimaksu 70,00 114001 OMPELUN ILOA B, Naarajärvi Siilin koulu, tekstiililuokka, Siilinkankaantie 5 ti 18.00-20.30 12.9.2017-28.11.2017, 33 oppituntia 9.1.2018-10.4.2018, 39 oppituntia Tiina Kerminen Kurssimaksu 70,00 114002 OMPELUN ILOA C, Jäppilä Jäppilä kk, Jäppilä-talo, Jäppilän Kirkkotie 14 to 12.00-15.15 Joka toinen viikko 21.9.2017-30.11.2017, 24 oppituntia 11.1.2018-5.4.2018, 28 oppituntia Tiina Kerminen Kurssimaksu 60,00 114003 TUUNAUSTYÖPAJA Laaksotien tekstiilityöluokka 1, Laaksotie 47 ma 10.00-12.30 Joka toinen viikko 18.9.2017-28.11.2017, 18 oppituntia 8.1.2018-16.4.2018, 21 oppituntia Tiina Kerminen Kurssimaksu 45,00 Kurssin aikana tuunataan vanhasta uutta hyödyntäen vanhoja vaatteita ja tekstiilejä sekä kirpparilöytöjä. Perehdytään myös erilaisiin kankaan kuviointimahdollisuuksiin. Opiskelijoilla on kurssipäivinä mahdollisuus jatkaa omatoimisesti työskentelyä tekstiililuokassa klo 12.30-14.30. 114004 TILKKUILUA Laaksotien tekstiilityöluokka 1, Laaksotie 47 ke 17.00-20.30 Joka toinen viikko 20.9.2017-18.10.2017, 12 oppituntia Anna-Maija Järvisalo Kurssimaksu 25,00 Tilkkutöiden valmistusta helpottavat välineet, tekniikat ja niksit. Perusmuotoja modernilla otteella! Kokoontumiskerrat: 20.9., 4.10. ja 18.10.2017. 114005 FARKUT FINAALISSA Laaksotien tekstiilityöluokka 1, Laaksotie 47 ke 17.00-20.30 Joka toinen viikko 1.11.2017-29.11.2017, 12 oppituntia Anna-Maija Järvisalo Kurssimaksu 25,00 Materiaalina vanhat farkut. Tekniikat sovellettavissa myös ohuempiin materiaaleihin. Tekniikassa hyödynnetään mm. reunojen rispaantumista ja kankaan nurjaa puolta. Kokoontumispäivät: 1.11., 15.11. ja 29.11.2017. 52

114006 KAITALEISTA KÄTEVÄSTI Laaksotien tekstiilityöluokka 1, Laaksotie 47 ke 17.00-20.30 Joka toinen viikko 10.1.2018-7.2.2018, 12 oppituntia Anna-Maija Järvisalo Kurssimaksu 25,00 Valmiista tai itseleikatuista kangaskaitaleista nopeasti näyttävää! Kokoontumispäivät: 10.1., 24.1. ja 7.2.2018. 114007 VÄRI-ILOTTELUA Laaksotien tekstiilityöluokka 1, Laaksotie 47 ke 17.00-20.30 Joka toinen viikko 21.2.2018-21.3.2018, 12 oppituntia Anna-Maija Järvisalo Kurssimaksu 25,00 Kankaiden sekalaiset pikkupalat isommaksi pinnaksi tai kivoiksi pikkutöiksi. Kokoontumispäivät: 21.2., 7.3. ja 21.3.2018. 114008 SAUMURIN KÄYTÖN SALAT Laaksotien tekstiilityöluokka 1, Laaksotie 47 pe 14.00-17.30 29.9.2017-13.10.2017, 12 oppituntia Tiina Kerminen Kurssimaksu 25,00 Kurssilla opetellaan kotisaumurin käytön niksejä ja mahdollisuuksia. Ota mukaan oma saumurisi. 114009 NYHJÄÄ TYHJÄSTÄ, JÄRKEVÄSTI JÄMISTÄ UUTUUS! Laaksotien tekstiilityöluokka 1, Laaksotie 47 ti 10.00-13.30 30.1.2018-20.2.2018, 16 oppituntia Tiina Kerminen Kurssimaksu 30,00 Opintoseteli-kurssi! Tule valmistamaan vaatteita ja kodintekstiilejä yhdistellen uutta ja vanhaa. Kurssilaisilla vapaasti käytettävissä seutuopiston kangas- ja lankavarastot. Ommellaan kevääksi ja kesäksi uusia tunikoita tuunaten vanhaa tai uutta luoden. 114011 KESKENERÄISET KÄSITYÖT Laaksotien tekstiilityöluokka 2, Laaksotie 47 pe 17.00-20.30 la 10.00-13.30 4.5.2018-5.5.2018, 8 oppituntia Tiina Kerminen Kurssimaksu 20,00 Ei kausikortilla! Jäikö kauden aikana käsityö kesken? Löytyykö kaappien kätköistä viittä vaille valmiita töitä? Nyt mahdollisuus saada työt valmiiksi yhteisessä pajassa. Opiskelijoilla mahdollisuus jatkaa työskentelyä tekstiililuokassa la klo 13.30-18.00 114020 KUDONTAA ALOITTELIJOILLE JA HIUKAN HARRASTANEILLE A Laaksotien kudontaluokka, Laaksotie 47 ma 10.00-13.15 11.9.2017-27.11.2017, 44 oppituntia 8.1.2018-16.4.2018, 52 oppituntia Irene Kalliokoski Kurssimaksu 90,00 Kurssilla perehdytään kudonnan laskutoimituksiin, kankaan rakentamisen työvaiheisiin, materiaalivalintoihin ja viimeistelytapoihin. Kierrätysmateriaalien käyttö huomioidaan tehtävissä töissä. 114010 TUNIKOITA JA MEKKOJA UUTUUS! Laaksotien tekstiilityöluokka 1, Laaksotie 47 ti 10.00-13.30 20.3.2018-10.4.2018, 16 oppituntia Tiina Kerminen Kurssimaksu 30,00 53

114021 KUDONTAA JA KÄSITÖITÄ, MONTOLA Montola, Kurikkalan kauppa, Niittylammentie 13 ma 17.30-20.45 13.9.2017-22.11.2017, 20 oppituntia 10.1.2018-4.4.2018, 28 oppituntia Irene Kalliokoski Kurssimaksu 60,00 Kurssi kokoontuu joka toinen viikko. Kurssilla kudotaan kangaspuilla ja tehdään ryhmän yhdessä sopiman työjärjestyksen mukaisia muita askartelu-ja käsitöitä. Kahdella ensimmäisellä kokoontumiskerralla suunnitellaan kurssin sisältö muiden tehtävien töiden paitsi kudonnan osalta. Kokoontumiskerrat syksyllä: 13.9., 27.9., 11.10., 8.11.,22.11. Kokoontumiskerrat keväällä: 10.1., 24.1., 7.2., 21.2., 7.3., 21.3. 4.4. 114022 KUDONTAA JA KÄSITÖITÄ, JÄPPILÄ Jäppilä kk, Jäppilä-talo, Jäppilän Kirkkotie 14 ke 18.00-20.30 20.9.2017-29.11.2017, 18 oppituntia 17.1.2018-11.4.2018, 18 oppituntia Irene Kalliokoski Kurssimaksu 45,00 Kurssilla on mahdollisuus kutoa kangaspuilla sekä tehdä erilaisia muita käsitöitä. Syksyllä suunnitellaan yhdessä sekä kudontatyöt että muut käsityöt opiskelijoiden valinnan mukaan. kokoontumiskerrat syksy: 20.9.,4.10., 18.10.,1.11., 15.11.,29.11. kevät: 17.1., 31.1., 14.2., 14.3., 28.3., 11.4. 114023 KUDONTAA ALOITTELIJOILLE JA HIUKAN HARRASTANEILLE B Laaksotien kudontaluokka, Laaksotie 47 ti 17.00-20.15 12.9.2017-28.11.2017, 44 oppituntia 9.1.2018-10.4.2018, 52 oppituntia Irene Kalliokoski Kurssimaksu 90,00 Kurssilla käydään läpi kudonnan perusasiat ja keskeiset laskutoimitukset. Tutustutaan kangaspuiden rakenteeseen, kankaanrakentamiseen ja eri materiaalien soveltuvuuteen suunniteltuun työhön. Kierrätys kulkee koko ajan materiaalivalinnoissa mukana. ERITYISTEKNIIKAT 114100 NYPLÄYSPAJA Laaksotien tekstiilityöluokka 2, Laaksotie 47 ma 15.00-19.15 12.9.2017-27.11.2017, 50 oppituntia 8.1.2018-16.4.2018, 65 oppituntia Katri Miettinen 100,00 Nypläystä eri materiaaleilla, opiskelijoiden toiveet huomioiden. Myös vasta-alkajat voivat tulla mukaan. 114102 MAKRAMEE-SOLMEILU JA PUNONTA Laaksotien tekstiilityöluokka 2, Laaksotie 47 ti 17.00-19.30 12.9.2017-28.11.2017, 33 oppituntia Katri Miettinen Kurssimaksu 40,00 Kurssilla voit kokeilla erilaisia solmeilu- ja punontatekniikoita erilaisista materiaaleista tehtävillä harjoitustöillä. 114103 VILLIT JA VAPAAT KIRJOTUT KORUT UUTUUS! Laaksotien tekstiilityöluokka 1, Laaksotie 47 to 16.30-19.45 2.11.2017-30.11.2017, 20 oppituntia Tiina Kerminen Kurssimaksu 35,00 Kurssilla kirjotaan villisti ja vapaasti lankoja laskematta sekä koneella että käsin. Kankaita ja lankoja käsitellään mm. maalaamalla, painamalla ja värjäämällä. Lopputuloksena upeita kolmiulotteisia yksilöllisiä koruja. Ei vaadi erityistaitoja. Ilmoittautuneille lähetetään tarvikelista. 54

114104 PUNONTAA JA PITSIMÄISTÄ PINTAA NYPLÄTEN LUONNONMATERIAALEILLA Laaksotien tekstiilityöluokka 2, Laaksotie 47 pe 18.00-19.30 la 10.00-16.30 su 10.00-16.30 13.10.2017-26.11.2017, 34 oppituntia Laura Rosenberg Kurssimaksu 45,00 Ei kausikortilla! Innostu kokeilemaan nypläystä luonnonmateriaaleilla. Kurssilla valmistetaan mm. jouluisia töitä (kaislaenkeli, kranssi) ja sisustukseen sopivia töitä yhdistäen punonta- ja nypläystekniikoita. Opiskelijoiden toiveet otetaan huomioon. Kurssille osallistujan ei tarvitse osata nyplätä, kaikki tarvittavat tekniikat opetetaan. Kurssilla käytettäviä materiaaleja (kaisla, pajunkuori) voit tuoda mukanasi tai niitä on mahdollisuus ostaa opettajalta. Kurssi soveltuu vasta-alkajalle ja myös kokeneemmalle tekijälle. kokoontumispäivät: info 13.10 klo 18.00-19.30, hahmotellaan tehtäviä töitä ja materiaalivalintoja. Kurssipäivät 4.-5.11 ja 25.-26.11.2017 klo 10.00-16.30. Viimeinen ilmoittautumispäivä 16.10.2017. 114105 KORUNYPLÄYS Laaksotien tekstiilityöluokka 2, Laaksotie 47 la 10.00-16.30 su 10.00-16.30 24.3.2018-8.4.2018, 32 oppituntia Laura Rosenberg Kurssimaksu 45,00 Ei kausikortilla! Kurssilla nyplätään koruja eri materiaaleista opiskelijoiden toiveet huomioiden. Mahdollisuus kokeilla nypläystä myös hopealangalla. Suunnittele itse tai käytä valmista mallia ja tee koru vaikka kevään juhliin. Kurssi soveltuu vasta-alkajalle ja myös kokeneemmalle tekijälle. Kurssi kokoontuu 24. - 25.3. ja 7.- 8.4.2018 klo 10.00-16.30. Viimeinen ilmoittautumispäivä 12.3.2018. 114108 MAALAUS TILKUISTA KANGASKOLLAASIKURSSI Laaksotien tekstiilityöluokka 1, Laaksotie 47 ti 10.00-13.30 12.9.2017-28.11.2017, 44 oppituntia Tiina Kerminen Kurssilla tehdään maalaus tekstiilimateriaaleista. Pohjapahville liimataan tilkkuja, kangassilppua, lankoja yms. materiaalia. Tuloksena taideteos, joka muistuttaa maalattua taulua, mutta on kolmiulotteisempi ja vivahteikkaampi materiaalien vaihtelun vuoksi. Ei vaadi erityistaitoja. Ilmoittautuneille lähetetään tarvikelista. 114110 KALLIGRAFIAN PERUSTEET Laaksotien tekstiilityöluokka 1, Laaksotie 47 ma 17.30-20.00 Joka toinen viikko 18.9.2017-27.11.2017, 18 oppituntia Pirjo Riipinen Kurssimaksu 35,00 Peruskurssilla tutustutaan kalligrafian, kauniisti tekstaamisen välineisiin ja harjoittelemme muutaman tekstaustyylin. Kurssi kokoontuu joka toinen viikko syyslukukaudella. 114111 KALLIGRAFIAN JATKOKURSSI Laaksotien tekstiilityöluokka 1, Laaksotie 47 ti 17.30-20.00 Joka toinen viikko 19.9.2017-28.11.2017, 18 oppituntia Pirjo Riipinen Kurssimaksu 35,00 Kalligrafian jatkokurssilla harjoitellaan uusia tekstaustyylejä ja tehdään runsaasti harjoitustöitä. Kalligrafian perustiedot oltava hallussa. Kurssi kokoontuu syyslukukaudella joka toinen viikko. 55

114113 KOKEILEVAA KIRJANSIDONTAA UUTUUS! Laaksotien tekstiilityöluokka 1, Laaksotie 47 to 18.00-20.30 14.9.2017-19.10.2017, 18 oppituntia Tuula Kähkönen Kurssimaksu 35,00 Yhdistämme vanhoja kirjansidontamenetelmiä uusiin materiaaleihin. Sidomme avoselkäisen kovakantisen kirjan ja pehmeäkantisia kirjoja ilman liimaa. Käytämme kansissa eri tavoin värjättyjä papereita, kangasta tai muuta materiaalia. Tarvikkeita ostettavissa opettajalta. 114114 ALTERED BOOKS ELI MUUNNELLUT KIRJAT Laaksotien tekstiilityöluokka 1, Laaksotie 47 to 16.30-19.45 8.3.2018-12.4.2018, 20 oppituntia Tiina Kerminen Kurssimaksu 35,00 Altered books eli altsut ovat vanhoista käytetyistä kirjoista muokattuja uusia uniikkeja taidekirjoja ja -teoksia. Altsujen teossa vain mielikuvitus on rajana. Ei vaadi erityistaitoja. Ilmoittautuneille lähetetään tarvikelista. Kurssimaksu 40,00 Ei kausikortilla! Kurssilla huovutetaan uniikkeja tekstiilejä käyttöön ja koristeeksi. Käytämme hyväksi villan ja silkin lukuisia eri sävyjä. Lopputulos voi olla esim. sisustustekstiili, käyttövaate tai paksu villamatto. Perjantaina pe 19.1. klo 18.00-19.30 tutustutaan tekniikkaan ja tarvikkeisiin. Varsinainen kurssi la-su 27.-28.1. ja 17.-18.2.2018 klo 10.00-15.30. 114119 HOPOTIHOI - KEPPIHEVOSKURSSI UUTUUS! Laaksotien tekstiilityöluokka 1, Laaksotie 47 la 10.00-13.30 16.9.2017-23.9.2017, 8 oppituntia Maija Kuivalainen Kurssimaksu 20,00 Ei kausikortilla! Tule valmistamaan kankaisia keppihevosia ompelemalla joko yksin tai yhdessä vanhemman kanssa. Lauantaina 23.9. uudet ratsut pääsevät Teittilän talleille. Kurssilaisille lähetetään tarvikelista. 114120 PIHAN PIRISTYKSEKSI BETONIA JA MOSAIIKKIA Laaksotien tekstiilityöluokka 2, Laaksotie 47 la 10.00-15.00 su 10.00-15.00 21.4.2018-28.4.2018, 18 oppituntia Ulla-Riitta Immonen Kurssimaksu 35,00 Ei kausikortilla! Valmistetaan rikkoontuneista astioista ja kaakelinpaloista uusia ehjiä kokonaisuuksia kodin ja pihan koristeiksi. Valetaan betonista kolmiulotteisia muotoja. Kurssipäivät la-su 21.-22.4. ja la 28.4.2018. Ilmoittautuneille lähetetään tarvikelista. TAITOPAJAT 114116 HULLAANNU HUOVASTA, VILLIINNY VILLASTA Laaksotien tekstiilityöluokka 2, Laaksotie 47 pe 18.00-19.30 la 10.00-15.30 su 10.00-15.30 19.1.2018-18.2.2018, 30 oppituntia Tiina Kerminen 114200 TAITOPAJA A Laaksotien tekstiilityöluokka 1, Laaksotie 47 ma 10.00-12.30 Joka toinen viikko 11.9.2017-20.11.2017, 15 oppituntia 15.1.2018-9.4.2018, 18 oppituntia Tiina Kerminen, Heli Laitinen ja Susanna Tyrväinen Kurssimaksu 45,00 Taitopajassa tehdään mm. batiikkia, emalointia 56

ja silkki/paperimassatöitä. Ensimmäisellä kerralla kauden suunnittelua ja keskeneräisiä käsitöitä. Opiskelijoilla on kurssipäivinä mahdollisuus jatkaa omatoimisesti työskentelyä tekstiililuokassa 12.30-14.30. 114202 TAITOPAJA B, Virtasalmi Virtasalmi kk, seurakuntakoti, Kirkkopolku 3 ke 12.30-15.45 Joka toinen viikko 20.9.2017-29.11.2017, 24 oppituntia 10.1.2018-4.4.2018, 28 oppituntia Tiina Kerminen, Heli Laitinen ja Susanna Tyrväinen Kurssimaksu 60,00 Taitopajassa tehdään mm. keramiikkaa, emalointia, batiikkia ja silkki/paperimassatöitä. 114203 TAITOPAJA C, Niskamäki Niskamäki, Seija Kohvakka, Etelä-Niskamäentie 665 to 12.00-15.15 14.9.2017-23.11.2017, 16 oppituntia 18.1.-12.4.2018, 16 oppituntia Irene Kalliokoski Kurssimaksu 45,00 Syksyllä opetellaan neulakinnastekniikka ja tehdään kintaat kinnasneulalla. Neula/neulat ja lanka hankitaan sovitusti yhdessä. Kokoontumiskerrat: 28.9., 12.10., 8.11., 23.11.2017 Keväällä perehdytään pirta- ja lautanauhan valmistukseen. Kokoontumiskerrat: 18.1., 15.2., 15.3. ja 12.4.2018 Työvälineet saa opistolta lainaksi kurssi ajaksi, langat kukin hankkii itse. 114204 TAITOPAJA D, Halkokumpu Halkokumpu, Kumputalo, Halkokummuntie 24 ke 17.00-20.30 13.9.2017-8.11.2017, 12 oppituntia 17.1.2018-11.4.2018, 16 oppituntia Merja Nykänen-Naukkarinen, Susanna Tyrväinen ja Tiina Kerminen Kurssimaksu 40,00 Taitopajassa tehdään mm. keramiikkaa, emalointia ja mosaiikkia. TEKNINEN TYÖ HUOM! Jokaisen puu- ja metallityökurssin alussa on opastus koneiden ja laitteiden turvalliseen käyttöön. Perehdytyksen todentamiseksi osallistuja kuittaa allekirjoituksellaan saamansa perehdytyksen. 114300 PUUKKOKURSSI Siilin koulu, taitotalo, Siilinkankaantie 5 ma 18.00-21.15 11.9.2017-27.11.2017, 44 oppituntia 8.1.2018-16.4.2018, 52 oppituntia Sauli Kröger Kurssimaksu 90,00 Kurssilla perehdytään kaikkiin puukon valmistuksen vaiheisiin. Pääosa opetuksesta muodostuu käytännön työskentelystä ja sen ohessa annettavasta yksilöllisestä ohjauksesta. Tarvikkeet opiskelija hankkii itse, opettaja opastaa tarvikehankinnoissa. Alaikäraja 15 vuotta. 114301 PUUTÖITÄ, METALLITÖITÄ JA PUUKON VALMISTUSTA Siilin koulu, taitotalo, Siilinkankaantie 5 ti 18.00-21.15 12.9.2017-28.11.2017, 44 oppituntia 9.1.2018-10.4.2018, 52 oppituntia Tapio Laakso ja Sauli Kröger Kurssimaksu 100,00 Ilmoittauduttaessa on mainittava mihin kolmesta ryhmästä osallistuu. Töissä käytettävät tarvikkeet opiskelija hankkii itse, opettaja ohjaa hankinnoissa. Alaikäraja 15 vuotta. 57

114302 PUUTÖITÄ VAPAALLA OLEVILLE A Siilin koulu, taitotalo, Siilinkankaantie 5 ma 14.45-18.00 11.9.2017-27.11.2017, 44 oppituntia 8.1.2018-16.4.2018, 52 oppituntia Tapio Laakso Kurssimaksu 90,00 Kurssilla valmistetaan käyttö- ja koriste-esineitä käsityövälineillä ja puuntyöstökoneilla. Liimat, hionta- ja kiinnitystarvikkeet kurssilaiset hankkivat itse. Alaikäraja 15 vuotta. 114303 PUUTÖITÄ VAPAALLA OLEVILLE B Siilin koulu, taitotalo, Siilinkankaantie 5 ti 14.45-18.00 12.9.2017-28.11.2017, 44 oppituntia 9.1.2018-10.4.2018, 52 oppituntia Tapio Laakso Kurssimaksu 90,00 Kurssilla valmistetaan käyttö- ja koristeesineitä käsityövälineillä ja puuntyöstökoneilla. Liimat, hionta- ja kiinnitystarvikkeet opiskelija hankkii itse. Alaikäraja 15 vuotta. 114304 PUUTYÖN JATKOKURSSI Siilin koulu, taitotalo, Siilinkankaantie 5 to 18.00-21.15 14.9.2017-30.11.2017, 44 oppituntia 11.1.2018-19.4.2018, 52 oppituntia Paulus Holster Kurssimaksu 90,00 Tehdään koriste- ja käyttöesineitä opiskelijan tarpeen mukaan. Kurssi on tarkoitettu henkilöille jotka hallitsevat perusasiat puuntyöstöstä ja koneiden käytöstä. Materiaalit ja liiman opiskelija hankkii itse. Alaikäraja 15 vuotta. 114305 KORISTEVEISTO A Siilin koulu, taitotalo, Siilinkankaantie 5 ke 14.45-18.00 13.9.2017-29.11.2017, 44 oppituntia 10.1.2018-11.4.2018, 52 oppituntia Martti Lehikoinen Kurssimaksu 70,00 Kurssilla opitaan koristeveistossa käytettävien työvälineiden käyttöä ja työstötapoja omaan työhön soveltaen. Materiaalin ja liiman opiskelija hankkii itse. Alaikäraja 15 vuotta. 114306 KORISTEVEISTO B Siilin koulu, taitotalo, Siilinkankaantie 5 ke 18.00-21.15 13.9.2017-29.11.2017, 44 oppituntia 10.1.2018-11.4.2018, 52 oppituntia Martti Lehikoinen Kurssimaksu 70,00 Kurssilla opitaan koristeveistossa käytettävien työvälineiden käyttöä ja työstötapoja omaan työhön soveltaen. Materiaalin ja liiman opiskelija hankkii itse. Kurssi suunnattu vasta-alkajille ja hyvin vähän koristeveistoa harrastaneille! Alaikäraja 15 vuotta. 114307 KORISTEVEISTO C Siilin koulu, taitotalo, Siilinkankaantie 5 to 10.00-15.00 14.9.2017-30.11.2017, 66 oppituntia 11.1.2018-19.4.2018, 78 oppituntia Martti Lehikoinen Kurssimaksu 105,00 Kurssilla opitaan koristeveistossa käytettävien työvälineiden käyttöä ja työstötapoja omaan työhön soveltaen. Materiaalin ja liiman opiskelija hankkii itse. Kurssi suunnattu jo aiemmin koristeveistoa harrastaneille. Alaikäraja 15 vuotta. 114308 KIRSTUKURSSI Siilin koulu, taitotalo, Siilinkankaantie 5 la 10.00-16.30 28.8.2017-9.12.2017, 33,33 oppituntia 13.1.2018-7.4.2018, 32 oppituntia Paulus Holster Kurssimaksu 65,00 Ei kausikortilla! Kirstukurssilla voit tehdä arkun itselle, läheisellesi 58

tai vaikka lemmikille. Info 28.8. jossa käydään läpi kirstun mittoja, valmistukseen liittyviä erityisseikkoja, materiaalivaihtoehtoja ja viimeistelykäsittelyjä. Kokoontumiskerrat syksyllä: 28.8. info klo 18.00-19.00, Poleeni, opiston toimisto 23.9., 14.10., 18.11. ja 9.12. klo 10.00-16.30 Taitotalo Kokoontumiskerrat kevät: 13.1., 17.2., 10.3. ja 7.4. klo 10.00-16.30 Taitotalo. Alaikäraja 15 vuotta. 114309 NUKKEKOTI-, PUULELU- JA SOITINRAKENNUSKURSSI Siilin koulu, taitotalo, Siilinkankaantie 5 su 10.00-16.30 24.9.2017-3.12.2017, 32 oppituntia 14.1.2018-15.4.2018, 32 oppituntia Tommi Relander Kurssimaksu 65,00 Ei kausikortilla! Kurssilla voit tehdä puuleluja, rakentaa nukkekodin tai valmistaa sähkökitaran. Kurssi kokoontuu syyslukukaudella:24.9., 15.10., 12.11. ja 3.12. Kevään kokoontumiset: 14.1., 18.2., 18.3. ja 15.4. Ensimmäisellä kerralla suunnitellaan tehtäviä töitä ja kartoitetaan tarvikehankinnat: yhdessä hankittavat ja kunkin itse hankittavat. Alaikäraja 15 vuotta. 114310 HUONEKALUJEN KORJAUS, ENTISÖINTI JA VERHOILU Siilin koulu, taitotalo, Siilinkankaantie 5 ma 18.00-21.15 11.9.2017-27.11.2017, 44 oppituntia 8.1.2018-16.4.2018, 52 oppituntia Päivi Kuronen ja Paulus Holster Kurssimaksu 100,00 Kurssilla korjataan, entisöidään ja verhoillaan erilaisia huonekaluja. Entisöinnin ja verhoilun opettajat ovat kurssilla yhtä aikaa opettamassa, jolloin työn ongelmakohtaan saa heti opetusta. Osan verhoilutarvikkeista voi ostaa opistolta ja osan mm. liiman, opiskelija hankkii itse. Korjaus-ja entisöintitarvikkeet opiskelija hankkii itse. Alaikäraja 15 vuotta. 114311 TUUNATEN UUTTA SISUSTUKSEEN Siilin koulu, taitotalo, Siilinkankaantie 5 la 10.00-16.30 su 10.00-16.30 29.1.2018-11.2.2018, 18 oppituntia Eetu Taivalantti Kurssimaksu 35,00 Ei kausikortilla! Info maanantaina 29.1.klo 18.00-19.30 Poleenissa, opiston toimistossa. Kurssi kokoontuu Siilin koulun Taitotalolla. Viikonloppukurssilla voit pienillä kikoilla tehdä ei niin mieluisasta kalusteesta tms. jälleen sisustukseen sopivan helmen. Alaikäraja 15 vuotta. 114312 NAISET HITSAAMAAN! ROMUSTA KAUNISTA PUUTARHAAN UUTUUS! Siilin koulu, taitotalo, Siilinkankaantie 5 la 10.00-14.00 su 10.00-14.00 12.3.2018-22.4.2018, 22 oppituntia Eetu Taivalantti Kurssimaksu 40,00 Ei kausikortilla! Naiset rohkeasti hitsaamaan! Kurssilla pääset tutustumaan hitsauslaitteiden käyttöön ja voit tehdä esim. pihallesi kivan somisteen tai käyttöesineen. Info Poleenissa ma 12.3. klo 18.00-19.30 opiston toimistolla. Kurssiviikonloput Sillin koulun Taitotalolla 24.-25.3.ja 21.-22.4.2018 klo 10.00-14.00. Alaikäraja 15 vuotta. 59

114313 KITARAPEDAALIN RAKENNUSKURSSI Siilin koulu, taitotalo, Siilinkankaantie 5 ke 18.00-21.15 18.10.2017-15.11.2017, 15 oppituntia Timo Naukkarinen Kurssimaksu 25,00 Kurssin info 18.10. klo 18.00-20.15. Kokoontumiskerrat 1.11., 8.11. ja 15.11. klo 18.00-21.15. Alaikäraja 15 vuotta. 114314 KELKKAKURSSI Siilin koulu, taitotalo, Siilinkankaantie 5 la 10.00-16.30 30.9.2017-2.12.2017, 24 oppituntia Paulus Holster Kurssimaksu 40,00 Ei kausikortilla! Tarvittava puolivalmis materiaali on ostettavissa opettajalta. 45.-/kelkka, sisältää puuosat ja liiman. Puutyön perusasiat hallittava! Alaikäraja 15 vuotta. 114501 OMAN SISUSTUKSEN MUUTOS Laaksotien tekstiilityöluokka 1, Laaksotie 47 la 10.00-15.00 23.9.2017-11.11.2017, 24 oppituntia Birgitta Laurikainen Kurssimaksu 40,00 Ei kausikortilla! Ideoimme ja kokeilemme omaan sisustukseen erilaisia tyylejä, tilaratkaisuja, väri- ja materiaalivaihtoehtoja, esim. kollaasina, piirtämällä tai muuten kuvaamalla. Voit tehdä kokeilut myös julkiseen tai muuhun tilaan. Saat apukeinoja tilan ja tyylin havainnollistamiseen ideoinnin pohjaksi. Pohdimme myös yleisesti, millaisia ratkaisuja voisi olla kodin yleisiin sisustuksen ongelmakohtiin. Kokoontumispäivät: 23.9., 7.10., 14.10. ja 11.11.2017 MUUT KÄDEN TAIDOT 114500 SISUSTUKSEN TRENDIT - retki Habitare messuille Poleeni, pieni kokoustila Ruohola, Savontie 13 ke 17.00-20.15 13.9.2017-20.9.2017, 10 oppituntia Birgitta Laurikainen Kurssimaksu 25,00 Ennen matkaa tutustumme Trendi-käsitteeseen, tämän hetken sisustuksen eri trendi-ilmiöihin ja niiden taustatekijöihin. Käymme Habitare - messuilla tutkimassa ja aistimassa uusimpia. Suomen suurimman huonekalu-, sisustus- ja designtapahtuma Habitaren teema 2017 on Huomisen koti. Samaan aikaan messuilla myös Showroom, Forma Syksy ja Antiikki. Matkan jälkeen käymme läpi Habitaren annin ja pohdimme miten tulevia trendejä voi ennakoida. Kulut matkasta ja Habitarelipusta peritään erikseen. 13.9.2017 Trendikäsite ja tämän hetken trendit (4h) 16.9.2017 Matka Habitareen 20.9.2017 Habitaren anti, trendien ennakointi (3h) 60

TANSSI JA LIIKUNTA Heli Venäläinen Kurssimaksu 40,00 Uusi kurssi! Tutustumme tanssin kiehtovaan maailmaan leikin kautta ikäkaudelle sopivalla tavalla käyttäen myös luovaa tanssia. LASTEN TANSSI JA LIIKUNTA 115000 MUSAJUMPPA, 3-4 vuotiaille Laaksotien liikunta- ja tanssisali, Laaksotie 47 la 15.15-15.45 16.9.2017-25.11.2017, 3,33 oppituntia Heli Venäläinen Kurssimaksu 20,00 Kokoontumiskerrat: 16.9., 30.9., 14.10., 11.11. ja 25.11.2017. Musajumpassa liikutaan musiikin tahtiin. Kehittää lapsen motoriikkaa, tasapainoa ja rytmitajua. Mukaan mukavat, liikkumiseen soveltuvat vaatteet. 115001 MUSAJUMPPAA PERHEELLE 3-5 v lapset UUTUUS! Laaksotien liikunta- ja tanssisali, Laaksotie 47 la 16.00-16.45 16.9.2017-25.11.2017, 5 oppituntia Heli Venäläinen Kurssimaksu 25,00 Uusi kurssi! Kokoontumiskerrat: 16.9., 30.9., 14.10., 11.11 ja 25.11.2017 3-5-vuotiaille lapsille ja heidän vanhemmilleen suunnattu tanssituokio. Osallistumismaksu sisältää yhden aikuisen ja yhden lapsen osallistumisen. 115002 SATUTANSSI, 5-7 vuotiaat UUTUUS! Laaksotien liikunta- ja tanssisali, Laaksotie 47 ke 18.00-18.45 13.9.2017-29.11.2017, 11 oppituntia 10.1.2018-11.4.2018, 13 oppituntia 115003 DANCEMIX 8-10v UUTUUS! Laaksotien liikunta- ja tanssisali, Laaksotie 47 la 14.00-15.00 16.9.2017-25.11.2017, 6,65 oppituntia Heli Venäläinen Kurssimaksu 20,00 Uusi kurssi! Kokoontumiskerrat: 16.9., 30.9., 14.10., 11.11. Ja 25.11.2017 Tutustumme eri tanssilajeihin (nykytanssi, street, lattarit, afrotanssi, luova tanssi) lyhyiden alkeisharjoitusten sekä tanssisarjojen avulla. 115004 SATUTANSSI, 4-5 vuotiaat UUTUUS! Laaksotien liikunta- ja tanssisali, Laaksotie 47 ke 17.00-17.45 13.9.2017-29.11.2017, 11 oppituntia 10.1.2018-11.4.2018, 13 oppituntia Heli Venäläinen Kurssimaksu 40,00 Uusi kurssi! Tutustumme tanssin kiehtovaan maailmaan leikin kautta ikäkaudelle sopivalla tavalla käyttäen myös luovaa tanssia. ZUMBA 115300 ZUMBA GOLD - zumbaa senioreille Uimahalli, alasali, Opintie 2 ke 18.00-19.00 12.9.2017-28.11.2017, 14,63 oppituntia 9.1.2018-10.4.2018, 17,29 oppituntia Mira Ilmoniemi Kurssimaksu 45,00 Zumba gold sopii sekä ikäihmisille että liikuntarajoitteisille ja liikuntaa aloitteleville. Askeleita opetellaan rauhassa ja nautitaan yhdessä latinomusiikista (mm. salsa, cumpia, flamenco, tango). Tunnit kehittävät kunnon lisäksi myös tasapainoa ja muistiakin. 61

115301 ZUMBA, Laaksotie Laaksotien liikunta- ja tanssisali, Laaksotie 47 to 19.00-20.00 14.9.2017-30.11.2017, 14,63 oppituntia 11.1.2018-12.4.2018, 17,29 oppituntia Mira Ilmoniemi Kurssimaksu 45,00 ITÄMAINEN TANSSI 115400 ITÄMAINEN TANSSI, alkeet Uimahalli, alasali, Opintie 2 su 16.30-18.00 17.9.2017-3.12.2017, 20 oppituntia 14.1.2018-15.4.2018, 24 oppituntia Anne Hämäläinen Tutustu itämaisen tanssin maailmaan. Tanssi on tehokasta ja rentouttavaa liikettä koko selkärangalle, samalla vahvistaen keskivartalon lihaksia. Aloitamme perusliikkeistä ja helpoista askelsarjoista. Sopii vasta- alkajille ja niille, jotka haluavat kerrata tanssin perusteita. 115401 ITÄMAINEN TANSSI, jatko Laaksotien liikunta- ja tanssisali, Laaksotie 47 ma 19.00-20.30 11.9.2017-27.11.2017, 22 oppituntia 8.1.2018-9.4.2018, 22 oppituntia Anne Hämäläinen Itämaisen tanssin tekniikkaa, koreografioita ja ilmaisua. Tutustumme uusiin tansseihin ja rytmeihin. Sopii vähintään 3-4 vuotta tanssineille. PARITANSSI 115500 LAVATANSSIT, ALKEET Kontiopuiston liikuntahalli, Karpalokuja 7 pe 18.00-19.00 15.9.2017-1.12.2017, 14,63 oppituntia 12.1.2018-20.4.2018, 17,29 oppituntia Sari Härkönen/Erkki Huupponen Kurssimaksu 45,00 /hlö Lavatanssi on hauskaa yhdessäoloa, terveysliikuntaa, sekä oppimisen iloa. Tunneilla opettelemme eri lavatanssien perusaskeleita, sekä vienti- ja seuraamistekniikoita rennossa ja iloisessa ilmapiirissä. Voit ilmoittautua joko yksin tai parin kanssa. Otamme ryhmään suunnilleen yhtä monta paritta ilmoittautunutta viejää ja seuraajaa, ilmoittautumisjärjestyksessä. Ryhmässä on vapaaehtoinen parinvaihto. 115504 LAVATANSSIT, Jäppilä Jäppilä kk, monitoimitalo, Jäppilän Kirkkotie 9 su 16.00-17.15 17.9.2017-26.11.2017, 16,7 oppituntia 14.1.2018-25.3.2018, 16,7 oppituntia Riitta Kauhanen ja Seppo Viinikainen Kurssimaksu 40,00 Harjoitellaan tavallisia lavoilla tanssittavia tansseja. Mm. foksi, tango, valssi, fusku, jenkka jne. Ilmoittautuminen pareittain. Kurssimaksu 40 / hlö. MUUT TANSSIT 115302 LATIN DANCE/HEET, Toikkala Halkokumpu, Kumputalo, Halkokummuntie 24 ma 19.30-20.30 11.9.2017-27.11.2017, 14,63 oppituntia 8.1.2018-16.4.2018, 17,29 oppituntia Mia Kääriäinen Kurssimaksu 45,00 115701 SHOWTANSSI, Laaksotie Laaksotien liikunta- ja tanssisali, Laaksotie 47 to 18.00-19.00 14.9.2017-30.11.2017, 14,63 oppituntia 11.1.2018-12.4.2018, 17,29 oppituntia Mira Ilmoniemi Kurssimaksu 45,00 Showtanssi on suunnattu yli 12 vuotiaille ja aikuisille. 62

115704 RIVITANSSI Laaksotien liikunta- ja tanssisali, Laaksotie 47 Joka toinen viikko ke 19.00-20.30 13.9.2017-6.12.2017, 12 oppituntia 17.1.2018-25.4.2018, 14 oppituntia Anne Jokimäki Joka toinen viikko. 115706 TANSSIA ERITYISRYHMÄLLE Laaksotien liikunta- ja tanssisali, Laaksotie 47 ti 17.30-18.15 12.9.2017-28.11.2017, 11 oppituntia 9.1.2018-10.4.2018, 13 oppituntia Terhi Fullwood Kurssimaksu 40,00 Tunnilla etsitään erilaisia tapoja ilmaista ja luoda liikettä. Innostutaan ja iloitaan liikunnasta erilaisten musiikkien saattelemana. 115710 LAVIS, maanantai A Laaksotien liikunta- ja tanssisali, Laaksotie 47 ma 15.15-16.15 11.9.2017-27.11.2017, 14,63 oppituntia 8.1.2018-16.4.2018, 17,29 oppituntia Sari Härkönen Kurssimaksu 45,00 Lavatanssijumppa on uusi, hauska, helppo ja hikinen liikuntamuoto, joka perustuu lavatanssiaskeleiden ja jumpan välimuotoon. Tanssitaan yksin, joten ei ole vaaraa että kukaan talloo varpaille. Tunnilla tanssitaan tuttuja lavatanssilajeja kuten humppa, jenkka, rock/jive, cha cha ja samba. Tunnilla jopa opit eri lavatanssiaskeleiden perusteita kuntoilun ohella. 115711 LAVIS, maanantai B Laaksotien liikunta- ja tanssisali, Laaksotie 47 ma 16.30-17.30 11.9.2017-27.11.2017, 14,67 oppituntia 8.1.2018-16.4.2018, 17,29 oppituntia Sari Härkönen Kurssimaksu 45,00 115712 LAVIS, sunnuntai Laaksotien liikunta- ja tanssisali, Laaksotie 47 su 18.00-19.00 17.9.2017-3.12.2017, 14,63 oppituntia 14.1.2018-15.4.2018, 17,29 oppituntia Sari Härkönen Kurssimaksu 45,00 115713 LAVIS, Halkokumpu Halkokumpu, Kumputalo, Halkokummuntie 24 Joka toinen viikko ti 18.00-19.00 12.9.2017-14.11.2017, 8 oppituntia 9.1.2018-10.4.2018, 9,33 oppituntia Sari Härkönen Kurssimaksu 35,00 Kokoontumiset syyskaudella: 12.9, 26.9, 10.10, 31.10, 14.11, 28.11.2017 Kokoontumiset kevätkaudella: 9.1, 23.1, 6.2, 20.2, 13.3, 27.3, 10.4.2018 115714 LAVIS, Virtasalmi UUTUUS! Virtasalmi kk, Ojintalo, Koulutie 12 la 14.00-15.00 16.9.2017-21.10.2017, 8 oppituntia 13.1.2018-24.2.2018, 9,33 oppituntia Sari Härkönen Kurssimaksu 35,00 115715 TANSSI HALKI KULTTUURIEN Poleeni, Kellariteatteri Moreeni, Savontie 13 ti 18.00-19.00 ke 18.00-19.00 to 18.00-19.00 13.9.2017-4.10.2017, 6,65 oppituntia eri opettajat Kurssimaksu 15,00 Naisille suunnattu tanssien makupalat. Tule tutustumaan eri maiden tansseihin; lattarit keskiviikkona 13.9, itämainen tanssi torstaina 14.9, rivitanssi tiistaina 19.9, lavis keskiviikkona 27.9. ja thai-tanssi 4.10. 63

VESILIIKUNTA 11.1.2018-13.4.2017, 8,7 oppituntia Eila-Sinikka Niemeläinen Reipastempoista vesijumppaa nuorekkaan musiikin tahtiin. LASTEN JA NUORTEN LIIKUNTA Ohjatuilla allasvuoroilla kaikkien vesijumppien hinta on 2,50 /kerta + uintimaksu. Maksut maksetaan etukäteen uimahallin kassalle. Ei tarvitse ilmoittautua etukäteen. 830000 AQUATABATA Uimahalli, lämmin allas, Opintie 2 ke 16.30-17.00 13.9.2017-29.11.2017, 7,37 oppituntia Liisa Nykänen/Jaana Ruuskanen Lyhyistä ajastetuista sarjoista koostuva intervallityyppinen tehokas vesijumppa. Osallistujilta edellytetään uimataitoa!! 830001 AQUAPOP B Uimahalli, lämmin allas, Opintie 2 ti 16.45-17.15 12.9.2017-28.11.2017, 7,37 oppituntia 9.1.2018-10.4.2018, 8,7 oppituntia Emilia Siitari Reipastempoista vesijumppaa nuorekkaan musiikin tahtiin. 830002 VEDESSÄ VETREÄKSI Uimahalli, lämmin allas, Opintie 2 ti 16.00-16.30 12.9.2017-28.11.2017, 7,37 oppituntia 9.1.2018-25.4.2017, 8,7 oppituntia Emilia Siitari Kaikille soveltuvaa vesijumppaa. 830004 ÄIJÄVESI Uimahalli, lämmin allas, Opintie 2 to 18.00-18.30 14.9.2017-30.11.2017, 7,37 oppituntia 830100 PERHEJUMPPA UUTUUS! Järjestötalo, monitoimitila, Tasakatu 4-6 ti 10.30-11.15 12.9. 28.11.2017, 11 oppituntia 9.1. 10.4.2018, 13 oppituntia Terhi Fullwood Kurssimaksu 45,00 Temppuilua, tasapainoilua, kehonhallintaa, musajumppaa ja rentoutumista. Kurssimaksu sisältää 1-2 aikuista+1-3 lasta. 830101 PARKOUR Maaselän koulun piha-alue su 10.00-11.30 24.9. ja 1.10.2017, 3 oppituntia Hannu Hänninen Kurssimaksu 10 JOOGA, ASAHI, PILATES JA RENTOUTUS 830200 JOOGA, seniorit A Kontiopuiston koulun sali, Kuusitie 46 ma 14.45-16.15 11.9.2017-28.11.2016, 22 oppituntia 8.1.2018-9.4.2018, 26 oppituntia Virpi Eskelinen SJL joogaa naisille ja miehille. Helpotettu ohjelma, joka lähtee opiskelijan yksilöllisistä lähtökohdista ottaen huomioon hänen mahdollisuutensa ja rajoituksensa. Ohjelma sisältää lihaskunto-, jooga- ja rentoutumisharjoituksia. Ota alusta mukaan! 830201 JOOGA, seniorit B Järjestötalo, monitoimitila, Tasakatu 4-6 ke 9.00-10.30 13.9.2017-29.11.2017, 22 oppituntia 10.1.2018-11.4.2018, 26 oppituntia Virpi Eskelinen 64

Helpotettu ohjelma, joka sisältää lihaskunto-, jooga- ja rentoutusharjoituksia. 830202 AAMUJOOGA Järjestötalo, monitoimitila, Tasakatu 4-6 pe 8.15-09.45 15.9.2017-1.12.2017, 22 oppituntia 12.1.2018-20.4.2018, 26 oppituntia Virpi Eskelinen Aamujoogalla elinvoimaa ja hyvää oloa päivään. Sopii kaikenikäisille ja -kuntoisille naisille ja miehille. Ota alusta mukaan! 830203 JOOGA, Kontiopuisto Kontiopuiston koulun sali, Kuusitie 46 ma 16.30-18.00 11.9.2017-27.11.2017, 22 oppituntia 8.1.2018-9.4.2018, 26 oppituntia Virpi Eskelinen SJL joogaa. Opetus etenee ryhmän valmiuksien mukaisesti. Sopii kaikenikäisille ja -kuntoisille naisille ja miehille. Ota oma alusta mukaan. 830204 JOOGA, Paltanen Paltanen, Paltasen Pysäkki, Syrjätie 2 ti 18.15-19.45 12.9.2017-28.11.2017, 22 oppituntia 9.1.2018-10.4.2018, 26 oppituntia Anja Pietiläinen Kurssimaksu 45,00 Suomen joogaliiton välittämä SJL-JOOGA on kokonaisvaltaista itsensä kehittämistä, johon kuuluvat fyysiset harjoitukset yhdistettyinä tietoiseen hengitykseen, rentoutuminen ja mielen hiljentyminen. Tarvitset joustavan asun ja oman alustan. 830205 NAISTEN JOOGA, Jäppilä Jäppilä kk, monitoimitalo, Jäppilän Kirkkotie 9 ma 17.30-19.00 11.9.2017-27.11.2017, 22 oppituntia 8.1.2018-9.4.2018, 26 oppituntia Tarja Naukkarinen, SJL joogaopettaja Huom! vasta-alkajat; ensimmäinen tunti erityisen tärkeä, ole paikalla! Ryhmä sopii kaikille naisille ikään tai kuntoon katsomatta. Oma alusta mukaan. 830206 ÄIJÄJOOGA Kontiopuiston koulun sali, Kuusitie 46 to 17.00-18.30 14.9.2017-30.11.2017, 22 oppituntia 11.1.2018-26.4.2018, 24 oppituntia Tarja Naukkarinen, SJL joogaopettaja Huom! Vasta-alkaja; ensimmäinen tunti erityisen tärkeä, ole paikalla! Ryhmä sopii kaikille miehille ikään tai kuntoon katsomatta. Oma alusta mukaan. 830207 ÄIJÄJOOGA, Jäppilä Jäppilä kk, monitoimitalo, Jäppilän Kirkkotie 9 ti 18.30-20.00 12.9.2017-28.11.2017, 22 oppituntia 9.1.2018-24.4.2018, 26 oppituntia Tarja Naukkarinen, SJL joogaopettaja Huom! Vasta-alkaja; ensimmäinen tunti erityisen tärkeä, ole paikalla! Ryhmä sopii kaikille miehille ikään tai kuntoon katsomatta. Oma alusta mukaan. 830208 ASAHI + JOOGA, Virtasalmi Virtasalmi kk, Ojintalo, Koulutie 12 pe 16.45-18.15 15.9.2017-1.12.2017, 22 oppituntia 12.1.2018-13.4.2018, 26 oppituntia Anja Pietiläinen Rentouttaviin, venyttäviin ja mieltä hiljentäviin joogaharjoituksiin yhdistämme Asahi-terveysliikunnan harjoituksia, joilla hoidamme selkää, vahvistamme jalkalihaksia, parannamme tasapainoa ja hengityksen laatua. Yhteisenä tavoitteena on kehon ja mielen tasapaino. Tarvitset joustavan asun ja oman alustan. 830212 AAMUASAHI Poleeni, Savontie 13 pe 9.00-10.00 15.9.2017-1.12.2017, 14,63 oppituntia 12.1.2018-20.4.2018, 17,29 oppituntia Sari Härkönen Kurssimaksu 45,00 65

830215 FYSIOPILATES ALKEET Uimahalli, alasali, Opintie 2 to 17.00-18.00 14.9.2017-30.11.2017, 14,63 oppituntia 11.1.2018-12.4.2018, 14,63 oppituntia Ritva Seppä Pilates on Josef Pilateksen (1880-1967) luoma kehonhallintamenetelmä. Tunnilla opetellaan käyttämään kehon lihaksia ja niveliä tasapuolisesti, jolloin liian aktiiviset lihakset rentoutuvat ja keskivartalon ryhtiä tukevat lihakset vahvistuvat. Ei tarvitse aiempaa kokemusta lajista. 830216 FYSIOPILATES JATKO Uimahalli, alasali, Opintie 2 to 18.15-19.15 14.9.2017-30.11.2017, 14,63 oppituntia 11.1.2018-12.4.2018, 14,63 oppituntia Ritva Seppä Pilates on Josef Pilateksen (1880-1967) luoma kehonhallintamenetelmä. Tunnilla opetellaan käyttämään kehon lihaksia ja niveliä tasapuolisesti, jolloin liian aktiiviset lihakset rentoutuvat ja keskivartalon ryhtiä tukevat lihakset vahvistuvat. Tämä on jatkokurssi lajia jo aiemmin harrastaneille! 830217 SELKÄJUMPPA, Partaharju UUTUUS! Partaharju, Partaharjun opisto, Partaharjuntie 361 Joka toinen viikko ti 17.45-18.45 19.9.2017-21.11.2017, 6,67 oppituntia 16.1.2018-3.4.2018, 8 oppituntia Sari Härkönen Kurssimaksu 35,00 Uusi kurssi! Selkäjumppaa joka toinen viikko. Kokoontumiset syyskaudella: 19.9, 3.10, 17.10, 7.11 ja 21.11.2017 Kokoontumiset kevätkaudella: 16.1, 30.1, 13.2, 6.3, 20.3, 3.4.2018 830220 VAHVISTU JA RENTOUDU Laaksotien liikunta- ja tanssisali, Laaksotie 47 ma 17.45-18.45 11.9.2017-27.11.2017, 14,63 oppituntia 8.1.2018-16.4.2018, 17,29 oppituntia Sari Härkönen Kurssimaksu 45,00 Kurssilla keskitytään kehon huoltoon vahvistavin ja venyttävin liikkein, huomioiden keskivartalo ja syvät asentoa tukevat lihakset. Lopuksi ohjattu rentoutuminen. Kurssi sopii naisille ja miehille. 830221 OLE TIETOISESTI LÄSNÄ Laaksotien liikunta- ja tanssisali, Laaksotie 47 pe 15.30-16.30 15.9.2017-1.12.2017, 14,63 oppituntia 12.1.2018-20.4.2018, 17,29 oppituntia Sari Härkönen Kurssimaksu 45,00 Erilaisin harjoituksin pyritään vahvistamaan tietoista läsnäoloa tässä hetkessä. Läsnäolon vahvistumisen myötä on mahdollista löytää omia voimavaroja; stressi hellittää, keskittymiskyky voimistuu, löytyy iloa oloon ja unen laatukin paranee. Menetelminä mm: rentoutus-, kehomeditaatio- ja mindfulnessharjoituksia. Kurssi antaa omaan arkeen työkaluja, joilla voi itsenäisesti huoltaa niin kehoa kuin mieltäkin. KEVYT LIIKUNTA JA KEHONHUOLTO 830300 SENIORIJUMPPA, Naarajärvi Naarajärvi, Kerttula, Seunalantie ti 16.00-17.00 12.9.2017-28.11.2017, 14,63oppituntia 9.1.2018-10.4.2018, 17,29 oppituntia Sari Härkönen Kurssimaksu 45,00 Jumppaa ryhmäläisten toimintakyky huomioiden. Myös erilaisin välinein, esim. keppi, kuminauha, pallo, käsipaino. Tavoitteena lihaskunnon, tasapainon ja liikkuvuuden kehittyminen, sekä liikunnan ilo. 830301 LIIKUNTAA SENIOREILLE, Jäppilä Jäppilä kk, monitoimitalo, Jäppilän Kirkkotie 9 to 14.00-15.00 14.9.2017-30.11.2017, 14,67 oppituntia 11.1.2018-12.4.2018, 17,33 oppituntia Aija Lappi Kurssimaksu 45,00 Lempeää liikuntaa senioreille liikkuvuuden, tasapainoharjoittelun, lihaskunnon ja venyttelyn merkeissä iloisen musiikin siivittämänä liikuntarajoitteet huomioiden. 66

830302 KEVENNETTY LIIKUNTA, Virtasalmi Virtasalmi kk, Ojintalo, Koulutie 12 to 16.00-17.00 14.9.2017-30.11.2017, 14,67 oppituntia 11.1.2018-12.4.2018, 17,33 oppituntia Pasi Julkunen Kurssimaksu 45,00 Tasapainoharjoittelua, lihaskuntoharjoittelua, venyttelyä. 830303 KOHTUU KUNTOON SYNNYTYKSEN JÄLKEEN, syksy UUTUUS! Laaksotien liikunta- ja tanssisali, Laaksotie 47 ti 09.30-10.15 12.9.2017-28.11.2017, 11 oppituntia Jonna Nuutinen Kurssimaksu 30,00 Uusi kurssi! Kurssi on suunnattu raskaana oleville ja synnyttäneille. Monipuolista liikuntaa, jossa lantionpohjan lihakset huomioidaan, on ohjaamassa kolmen lapsen äiti. Kaikki liikkeet muokataan jokaiselle sopivaksi. Synnyttäneet voivat tulla ryhmään alle puoli vuotiaan vauvan kanssa. Kurssille voi tulla myös kesken kauden, jos ryhmässä on tilaa. 830304 KOHTUU KUNTOON SYNNYTYKSEN JÄLKEEN, kevät Laaksotien liikunta- ja tanssisali, Laaksotie 47 ti 09.30-10.15 9.1.2018-10.4.2018, 13 oppituntia Jonna Nuutinen Kurssimaksu 30,00 KUNTOLIIKUNTA JA KEHON- HUOLTO 830400 RVP -REISIVATSAPEPPU JUMPPA Uimahalli, alasali, Opintie 2 ti 17.30-18.30 12.9.2017-28.11.2017, 14,67 oppituntia 9.1.2018-24.4.2018, 17,33 oppituntia Emilia Siitari Kurssimaksu 45,00 830401 HIIT-INTERVALLITREENI (HIGH-INTENSITY INTERVAL TRAINING) Uimahalli, alasali, Opintie 2 ke 16.30-17.30 13.9.2017-29.11.2017, 14,67 oppituntia 10.1.2018-11.4.2018, 17,33 oppituntia Emilia Siitari Kurssimaksu 45,00 Kovatehoinen intervalliharjoitus. 830402 HARJUN JUMPPA Harjun koulu, liikuntasali, Kuopiontie 22 ti 19.00-20.00 12.9.2017-28.11.2017, 14,67 oppituntia 9.1.2018-17.4.2018, 17,33 oppituntia Jonna Nuutinen Kurssimaksu 45,00 830403 BODYJUMPPA Maaselän koulu, liikuntasali, Seunalantie 8 to 19.00-20.00 14.9.2017-30.11.2017, 14,63 oppituntia 11.1.2018-12.4.2018, 17,29 oppituntia Mia Kääriäinen Kurssimaksu 45,00 830404 KUNTONYRKKEILYÄ NAISILLE JA MIEHILLE Taekwondosali, Myllykatu 1, 3 krs. ke 19.15-20.45 12.9.2017-21.11.2017, 22 oppituntia 9.1.2018-10.4.2018, 26 oppituntia Mira Ilmoniemi 830405 JÄÄLIIKUNTA K-60 Pieksämäen OP-areena (jäähalli), Karjalankatu 27 to 12.00-13.00 14.9.2017-30.11.2017, 14,63 oppituntia 11.1.2018-12.4.2018, 17,29 oppituntia Jukka Eerola Kurssimaksu 80,00 Ei kausikortilla! Kurssilla pelataan myös kaukalopalloa. Lajin vaatimat varusteet mukaan. 67

830408 KEHONHUOLTO UUTUUS! Laaksotien liikunta- ja tanssisali, Laaksotie 47 ti 18.45-19.45 12.9.2017-28.11.2017, 14,63 oppituntia 9.1.2018-10.4.2018, 17,33 oppituntia Miia Immonen Kurssimaksu 45,00 Uusi kurssi! Kurssilla opetellaan/käytetään erilaisia koko kehon liikkuvuutta ja rentoutta lisääviä toiminnallisia menetelmiä. Lisää liikkuvuutta, vähemmän kolotuksia! 830406 CURLING UUTUUS! Pieksämäen OP-areena (jäähalli), Karjalankatu 27 to 09.45-11.45 14.9.2017-30.11.2017, 29,37 oppituntia 11.1.2018-29.3.2018, 29,37 oppituntia Martti Korkalainen Kurssimaksu 160,00 Uusi kurssi. Ei kausikortilla! Kurssilla perehdytetään, opastetaan ja peluutetaan perinteistä, työntökeppi- ja pyörätuolicurlingia. Lajin vaatimat pelivälineet sisältyvät kurssimaksuun. Vaihtokengät ja ulkoliikuntaan sopiva vaatetus mukaan. 830407 KEHONPAINOHARJOITTELU UUTUUS! Laaksotien liikunta- ja tanssisali, Laaksotie 47 pe 18.00-19.00 15.9.2017-1.12.2017, 14,63 oppituntia 12.1.2018-13.4.2018, 15,96 oppituntia Jonna Nuutinen Kurssimaksu 45,00 Uusi kurssi! Monipuolista liikuntaa omaa kehonpainoa hyväksi käyttäen. Kurssi kehittää lihasvoiman lisäksi koordinaatiota, tasapainoa ja liikkuvuutta. Liikkeet ovat muokattavissa monen eri tason osaajalle. 830412 MONIPUOLINEN LIIKUNTA, Peiposjärvi Peiposjärven koulu, Peiposjärventie 1671 pe 18.15-19.15 15.9.2017-8.12.2017, 14,63 oppituntia 12.1.2018-20.4.2018, 17,29 oppituntia Mia Kääriäinen Kurssimaksu 45,00 Aloitamme iloisella latinobicillä tai muulla tanssilla, jonka jälkeen monipuolinen lihaskunto-osuus mm. eri välinein. Loppuvenyttely ja liikkuvuusharjoitukset. 830413 KUNTOJUMPPA, Vehmaskylä Vehmaskylä, koulu, Vehmaskyläntie 420 ma 18.30-19.45 11.9.2017-27.11.2017, 18,37 oppituntia 8.1.2018-9.4.2018, 21,71 oppituntia Eila-Sinikka Niemeläinen Kurssimaksu 45,00 Monipuolista kuntojumppaa ja liikuntaa miehille sekä naisille, lopuksi rentoutus/venyttely. 830415 KUNTOJUMPPAA NAISILLE JA MIEHILLE, Jäppilä Jäppilä kk, monitoimitalo, Jäppilän Kirkkotie 9 to 17.30-19.00 14.9.2017-7.12.2017, 22 oppituntia 11.1.2018-19.4.2018, 26 oppituntia Topias Romo Kurssimaksu 45,00 Kuntoliikuntaa naisille ja miehille. Kiinnitämme huomiota vartaloa tukeviin syviin lihaksiin, selän ja niskan neutraaliasentoon, lihaskuntoon ja liikkuvuuteen. Lopuksi venyttely. 68

830417 KUNTOJUMPPAA NAISILLE, Virtasalmi Virtasalmi kk, Ojintalo, Koulutie 12 to 17.15-18.15 14.9.2017-30.11.2017, 14,67 oppituntia 11.1.2018-12.4.2018, 17,33 oppituntia Pasi Julkunen Kurssimaksu 45,00 Monipuolista kuntoliikuntaa ja lihasharjoituksia koko keholle. 830418 MIESTEN KUNTOLIIKUNTA, Virtasalmi Virtasalmi kk, Ojintalo, Koulutie 12 to 18.30-20.00 14.9.2017-30.11.2017, 22 oppituntia 11.1.2018-12.4.2018, 26 oppituntia Pasi Julkunen KUNTOSALI 830500 MIESTEN KUNTOSALI Uimahalli, alasali/kuntosali, Opintie 2 to 19.00-20.30 14.9.2017-30.11.2017, 22 oppituntia 11.1.2018-12.4.2018, 26 oppituntia Eila-Sinikka Niemeläinen Kurssimaksu 70,00 Ei kausikortilla! Kurssimaksu sisältää kuntosalimaksun ja ohjauksen. Kuntopiirimäisesti suoritettavaa kuntosaliharjoittelua. Harjoitteen painopiste eri lihasryhmien välillä vaihtelee harjoituskerroittain. 830502 KUNTOSALI SENIOREILLE, Jäppilä Jäppilän terveysasema, kuntosali, Jäppilän Kirkkotie 16 ma 09.00-10.15 11.9.2017-27.11.2017, 18,37 oppituntia 8.1.2018-9.4.2018, 16 oppituntia Aija Lappi Kurssimaksu 45,00 Tule monipuoliseen kuntosaliin kohentamaan toimintakyvylle tärkeää lihaskuntoa. Liikuntarajoitteet ja sairaudet huomioidaan. Alku- ja loppuvenyttelyt. 830503 KUNTOSALIHARJOITTELU, seniorit Uimahalli, alasali/kuntosali, Opintie 2 ti 10.00-11.00 12.9.2017-28.11.2017, 14,63 oppituntia 9.1.2018-10.4.2018, 17,29 oppituntia Sari Härkönen Kurssimaksu 65,00 Uusi kurssi. Ei kausikortilla! Ryhmässä yhteinen alkulämmittely ja loppuvenyttely. Kuntosaliharjoitteluun yksilöllinen ohjaus huomioiden mahdolliset ikääntymisen, vamman tai sairauden mukanaan tuomat rajoitukset. Ryhmässä on mahdollista osallistua vapaaehtoiseen alaraajojen lihasvoimatestiin, jonka perusteella henkilölle voidaan laatia henkilökohtainen harjoitussuunnitelma. Kuntosalin käyntimaksu sisältyy hintaan. 830501 NAISTEN KUNTOSALI Uimahalli, alasali/kuntosali, Opintie 2 ke 18.45-20.15 13.9.2017-29.11.2017, 22 oppituntia 10.1.2018-11.4.2018, 26 oppituntia Jonna Nuutinen Kurssimaksu 70,00 Ei kausikortilla! Kurssimaksu sisältää kuntosalimaksun ja ohjauksen. Kuntopiirimäisesti suoritettavaa kuntosaliharjoittelua. Harjoitteen painopiste eri lihasryhmien välillä vaihtelee harjoituskerroittain. 69

KOTITALOUS, MAA- JA METSÄTALOUS KOTITALOUS 719800 SIENIKURSSI Keskuskatu 32, luokka 101 to 17.30-20.00 la 10.00-13.00 7.9.2017-9.9.2017, 7 oppituntia Päivi Saikkonen Kurssimaksu 15,00 To 7.9.2017 klo 17.30-20.00 teoriaa La 9.9.2016 klo 10.00-13.00 sienimetsässä. Opettelemme tunnistamaan, keräämään ja käsittelemään ajankohtaisia ruokasieniämme. Tutustumme sienten ravintoarvoihin, eri lajien kasvuympäristöihin sekä erilaisiin käyttö-ja säilöntätapoihin. Maastoretkellä opettelemme käytännössä tunnistamaan ruokasienet näköislajeistaan ja tutustumme myös myrkyllisiin lajeihin. 810200 MIEHET KOKKAA Seurakuntaopisto (ent. Koulutuskeskus Agricola), Huvilakatu 31 ma 17.00-20.00 la 09.30-15.00 25.9.2017-2.12.2017, 19 oppituntia 15.1.2018-14.4.2018, 19 oppituntia Miia Immonen Kurssimaksu 45,00 Miehet, tervetuloa tutustumaan ruoanlaiton ihmeelliseen maailmaan! Kurssilla opettelemme ruoanvalmistusta ja leivontaa sekä niihin liittyviä arjessa helpottavia keinoja. Kokoontumiset syyslukukaudella 25.9, 30.10, 20.11. klo 17.00-20.00 ja lauantaina 2.12.2016 klo 9.30-15.00 Kokoontumiset kevätlukukaudella: 15.1, 12.2, 12.3 klo 17.00-20.00 ja lauantaina 14.4.2017 klo 9.30-15.00 810201 COOKIES FOR KIDS UUTUUS! Seurakuntaopisto (ent. Koulutuskeskus Agricola), Huvilakatu 31 su 12.00-15.00 15.10.2017 4,5 oppituntia Anu Weissmann Kurssimaksu 15,00 Uusi kurssi. Ei kausikortilla! Leivontakurssi lapsille ja lapsenmielisille. 7-16 vuotiaille. Keksejä kullannupuille; leivotaan erilaisia pikkuleipiä helpoilla ohjeilla 810202 SOKERIMASSAELÄIMET, KURSSI LAPSILLE UUTUUS! Seurakuntaopisto (ent. Koulutuskeskus Agricola), Huvilakatu 31 su 12.00-15.00 19.11.2017 4 oppituntia Anu Weissmann Kurssimaksu 15,00 Ei kausikortilla! Leivontakurssi lapsille ja lapsenmielisille; 7-16 vuotiaille. Muovaillaan erilaisia sokerimassaeläimiä leivonnaisten koristeeksi 810203 TÄYTEKAKKUA KOKOAMAAN! UUTUUS! Seurakuntaopisto (ent. Koulutuskeskus Agricola), Huvilakatu 31 su 12.00-16.30 21.1.2018 5 oppituntia Anu Weissmann Kurssimaksu 15,00 Uusi kurssi. Ei kausikortilla! Kurssi aikuisille. Kurssilla opetellaan täytekakun teko, sokerimassalla kuorruttaminen sekä koristelu. 810204 SOKERIMASSAKORISTEET, KURSSI AIKUISILLE Seurakuntaopisto (ent. Koulutuskeskus Agricola), Huvilakatu 31 su 12.00-15.00 14.1.2018 4 oppituntia Anu Weissmann Kurssimaksu 15,00 Ei kausikortilla! Leivontakurssi aikuisille. Kurssilla muovaillaan erilaisia sokerimassakoristeita leivonnaisten koristeeksi 810205 MAKUJA PUSTALTA Seurakuntaopisto (ent. Koulutuskeskus Agricola), Huvilakatu 31 la 12.00-16.00 21.10.2017-21.10.2017, 5 oppituntia Erika Megyes Kurssimaksu 15,00 Ei kausikortilla! Kurssi aikuisille. Kurssin tarvikemaksu n.5e. 70

MUU KOULUTUS LUONNONTIETEET MUU KOULUTUS 130105 MITES MINÄ ELÄKKEELLÄ - KESKUSTELURYHMÄ Poleeni, Seutuopiston toimisto, Savontie 13 ke 17.30-19.00 13.9.2017-13.12.2017, 8 oppituntia 10.1.2018-11.4.2018, 8 oppituntia Markku Poikola ja Oiva Pennanen Kurssimaksu 0,00 Opintoseteli-kurssi! Keskustellaan eläkkeelle jäämisen vaikutuksista omaan talouteen, parisuhteeseen, henkiseen olotilaan, vapaa-ajan käyttöön jne. Keskustelua johdattelevat Markku ja Oiva. Tervetuloa keskustelemaan pian eläkkeelle pääsevät ja eläkkeellä olosta jo nauttivat. KIRJASTOAUTO 999905 KIRJASTOAUTO, Lamminmäki-Längelmäki-Siikamäki/ Peiposjärvi Pysäkit: Lamminmäen asema klo 9.00-10.00 Längelmäen entinen kauppa klo 10.45-11.45 Siikamäen entinen asema, klo 12.30-13.30 12.9.2017 Suomi laulaa ja soi, Merja Jauhijärvi 10.10.2017 Lottaperinnetyö Pieksämäen seudulla, Anna-Liisa Väisänen 7.11.2017 Paikan historiaa, Asko Hankilanoja 5.12.2017 Oi niitä kouluaikoja, Satu Radcliffe 16.1.2018 Tuolijumppaa kuminauhalla, Terhi Fullwood 13.2.2018 Tietoa ja taitoa painonhallintaan, Kristiina Reinikainen-Alanko 13.3.2018 Asiaa omaishoidosta, Taina Turtio 10.4.2018 Solmitaan yhteistä elämänlankaa, Irene Kalliokoski 71

72 PIEKSÄMÄEN KAUPUNGIN ERITYISLIIKUNNAN RYHMÄT syksy 2017 - kevät 2018 (4.9. 8.12.2017 ja 8.1. 27.4.2018) maanantai tiistai keskiviikko torstai perjantai Senioritanssi 10.00 11.30, Laaksotien liikunta ja tanssisali Tanssi Sari Härkönen/Erkki Huupponen Istumatanssi 11.45-12.30, Laaksotien liikunta ja tanssisali Sari Härkönen Sydänvesijumppa Nivelvesijumppa Viileän veden vesijumppa Vesijumpat/Uimahalli 14.00-14.45 14.00-14.45 12.15-13.00 Jaana Ruuskanen Emilia Siitari Jaana Ruuskanen Nivelvesijumppa Selkävesijumppa Selkävesijumppa 15.00-15.45 15.00-15.45 13.15-14.00 Jaana Ruuskanen Emilia Siitari Jaana Ruuskanen Vesijumppa liikuntarajoitteisille 15.15-15.45 Eila-Sinikka Niemeläinen Kuntojumppa Sovellettu kuntojumppa Kuntojumppa 10.30-11.30 Salijumppa 12.30-13.30, uimahallin alasali 8.45 9.45,uimahallin alasali Laaksotien liikunta ja Emilia Siitari Sari Härkönen tanssisali Eila-Sinikka Niemeläinen Tuolijumppa, Järjestötalo Tuolijumppa 16.00-16.45, monitoimitila Eila-Sinikka Niemeläinen Voimaa ja tasapainoa/abeli Voimaa ja tasapainoa/abeli Voimaa ja tasapainoa/abeli Voimaa ja tasapainoa/abeli 14.00 15.15 12.30-13.45 14.00-15.15 8.30-9.45 Emilia Siitari Sari Härkönen Sari Härkönen Eila-Sinikka Niemeläinen Voimaa ja tasapainoa/ Voimaa ja tasapainoa/ Järjestötalo, monitoimitila Järjestötalo 8.45-10.00 Voimaa ja tasapainoa 14.00-15.15, monitoimitila Emilia Siitari Sari Härkönen Voimaa ja tasapainoa/kerttula 12.00-13.15, 13.30-14.45 Emilia Siitari

ERITYISLIIKUNTA Erityisliikunta on tarkoitettu henkilöille, jotka vam man, sairauden ja muun toimintakyvyn heikentymisen tai sosiaalisen tilanteen vuoksi eivät voi käyttää yleisiä liikuntapalveluja tai joille liikunnalla on terveydellinen tai kuntouttava merkitys. Erityisliikunnan tavoitteena on kunnon ylläpitäminen, rentoutuminen sekä ilon ja virkistyksen tuottaminen. Liikuntaryhmiin ovat tervetulleita sekä miehet että nai set. Vastuu liikuntaryhmiin osallistumisestasi ja tervey destäsi on sinulla itselläsi. Ota huomioon ohjaajan antamat ohjeet välttäen kipua tuottavia tai epämiellyttäviä liikkeitä. Tee liikkeet oman kuntosi ja suorituskykysi mukaan. Erilaiset liikuntarajoitteet huomioidaan liikunnanohjauksessa. Vesivoimistelua suositellaan erityisesti nivel- ja selkäoireisille sekä ylipainoisille. Uimataidottomuus ei ole este vesivoimisteluun osallistumiselle. Liikuntaryhmiä on mm. uimahallilla, Abelissa ja Järjestötalolla. Jumppakaudella 2017-2018 erityisliikunnan ohjaajina toimivat Sari Härkönen, Erkki Huupponen, Eila- Sinikka Niemeläinen, Emilia Siitari ja Jaana Ruuskanen. Ohjaajat auttavat sinua löytämään itsellesi sopivan liikuntamuodon. ERITYISLIIKUNTARYHMIEN MAKSUT Erityisliikunnan kaikki ryhmät ovat maksullisia. Kysy osallistumismaksuista ohjaajilta. Osallistumismaksu 20 /syys- tai kevätkausi, jos osallistut vain yhteen ohjattuun ryhmään. Liikunta ryhmä on salijumpparyhmät, tasapainoryhmät, senioritanssi, istumatanssi tai tuolijumppa. Ohjausmaksu 30 /syys- tai kevätkausi, vesijumpan ja uimahallin kuntosalin ohjauksesta. Ohjausmaksun lisäksi tulee maksaa allasosaston ja kuntosalin käyntimaksu uimahallin hinnaston mukaisesti. SENIORIKORTTI (SK=seniorikortti, 65-vuotta täyttäneelle) Seniorikortti käy vain erityisliikunnan ryhmiin. Opiston kausikortti ja opintosetelialennus eivät käy erityisliikuntaan. SK 30 voimassa syksy- tai kevätkauden. Sisältää yhden tuolijumpparyhmän, yhden kuntovoi misteluryhmän, yhden Voimaa ja tasapainoa -ryhmän ja senioritanssin. SK 55 voimassa syksy- tai kevätkauden. Sisältää yhden tuolijumpparyhmän, yhden kuntovoi misteluryhmän, yhden Voimaa ja tasapainoa -ryhmän ja senioritanssin. Lisäksi kortti sisältää rajattoman allasosaston käy tön ja vesijumpan ohjausmaksun. SK 110 voimassa lukuvuoden (syys- ja kevätkauden) Sisältää yhden tuolijumpparyhmän, yhden kuntovoi misteluryhmän, yhden Voimaa ja tasapainoa -ryhmän ja senioritanssin. Lisäksi kortti sisältää rajattoman allasosaston käy tön ja vesijumpan ohjausmaksun. Rajattoman allasosaston käytön sisältäviin uusiin kortteihin lisätään uimahallin korttimaksu 5. Mikäli uimahallikortti rikkoontuu tai katoaa, peri tään uudesta kortista uusi korttimaksu. Uimahallin allasosaston sisältävä seniorikortti, uimahallin kuntosalin käyntimaksu ja uintimaksu maksetaan uimahallin kassaan. Muut erityisliikunnan maksut laskutetaan. Allasosaston käytön sisältävä seniorikortti (SK55 ja SK110) lunastetaan uimahallin lipunmyynnistä sen aukioloaikana. Lipunmyynti on auki ma, ke ja to 12-19, ti 9-19, pe 9-18. Ilmoittautumispäivänä klo 10-12 lipunmyynti ei ole auki. Jos olet ilmoittautunut ryhmään jo keväällä ohjaajalle, on ilmoittautumisesi voimassa. Uudet asiakkaat tervetuloa ilmoittautumaan ma 14.8.2017 klo 10-12 uimahallille tai Seutuopiston toimistoon Poleeniin. Ryhmiin voi ilmoittautua myös myöhemmin puhelimitse tai sähköpostilla. Samalla voi ilmoittautua Seutuopiston muihin ryhmiin. Seniorikortti 30, osallistumismaksu ja ohjausmaksu laskutetaan. Uimahallin kuntosali- ja uintimaksut maksetaan uimahallin kassalle. jaana.ruuskanen@pieksamaki.fi p. 0400 855 756 HUOM! Ei puhelinilmoittautumisia 14.8. klo 10-12. 73

OPETUS KYLILLÄ Halkokumpu 100510 Läntisten kylien kuoro Länsituuli 114204 Taitopaja D 115302 Latin Dance/Heet 115713 Lavis Jäppilä kk 113302 Lasia ja posliinia A 113303 Lasia ja posliinia B 114002 Ompelun iloa C 114022 Kudontaa ja käsitöitä 115504 Lavatanssit 340122 ATK, syksy 340125 ATK, kevät 830205 Naisten jooga 830207 Äijäjooga 830301 Liikuntaa senioreille 830415 Kuntojumppaa naisille miehille Lamminmäki- Längelmäki 999905 Kirjastoauto Montola 114021 Kudontaa ja käsitöitä Naarajärvi 100204 Pianonsoitto 100312 Soivat kielet 100320 Rummunsoitto 100325 Rummunsoitto 100412 Lasten yhteislaulutilaisuus 100705 Pelimannipiiri 113300 Tiffanytekniikka 113402 Kuvataidekoulu 6-12 -vuotiaat 114001 Ompelun iloa B 114300 Puukkokurssi 114301 Puutöitä, metallitöitä ja puukon valmistusta 114302 Puutöitä vapaana oleville A 114303 Puutöitä vapaana olevilla B 114304 Puutyön jatkokurssi 114305 Koristeveisto A 114306 Koristeveisto B 114307 Koristeveisto C 114308 Kirstukurssi 114309 Nukkekoti-, puulelu- ja soitinrakennuskurssi 114310 Huonekalujen korjaus, entisöinti ja verhoilu 114311 Tuunaten uutta sisustukseen 114312 Naiset hitsaamaan! Romusta kaunista puutarhaan 114313 Kitarapedaalin rakennuskurssi 114314 Kelkkakurssi 120309 Afternoon english 340104 ATK seniorit & juniorit, Maaselän koulu 830101 Parkour 830300 Seniorijumppa 830403 Bodyjumppa Niskamäki 114203 Taitopaja C Paltanen 100604 Paltasen kyläkaraoke 830204 Jooga Peiposjärvi 830412 Monipuolinen liikunta Siikamäki-Peiposjärvi 999905 Kirjastoauto Syvänsi 340121 Atk, syksy 340124 Atk, kevät Vanaja 100511 Vanajan sekakuoro Vehmaskylä 830413 Kuntojumppa Virtasalmi 100115 Kylämuskari / Tilhin pienet alle 3-v 100117 Virtasalmen eskarimuskari 100118 Virtasalmen tenavat 3-5 v 100119 MusaSoi -paja 100605 Karaoke 115714 Lavis 830208 Asahi+jooga 830302 Kevennetty liikunta 830417 Kuntojumppaa naisille 830418 Miesten kuntoliikunta 74

PIEKSÄMÄEN SEUTUOPISTOLAISET RY http://seutuopisto.pieksamaki.fi 75

PIEKSÄMÄEN SEUTUOPISTO TOIMISTO: Savontie 13, 76100 PIEKSÄMÄKI p. 044 588 2211 ja 0400 855 800 seutuopisto@pieksamaki.fi http://seutuopisto.pieksamaki.fi AVOINNA: ma-to klo 9-12 ja 13-15, perjantaisin suljettu