Herpetobongari Matelija- ja sammakkoeläinaiheinen lautapeli



Samankaltaiset tiedostot
- 4 aloituslaattaa pelaajien väreissä molemmille puolille on kuvattu vesialtaat, joista lähtee eri määrä akvedukteja.


Muinaiset kreikkalaiset uskoivat kaiken maanpäällisen koostuvan neljästä elementistä: maasta, ilmasta, vedestä ja tulesta.

Sisällysluettelo. 1. Johdanto

Pelin tavoitteena on kerätä eniten eläin-pelimerkkejä ennen takaisin leiriin palaamista.

ALHAMBRA. Muuri Seralji Puutarha Holvikäytävä Paviljonki Asuinrakennus Torni Rakennuksen nimi Hinta

Pelivaihtoehtoja. Enemmän vaihtelua peliin saa käyttämällä erikoislaattoja. Jännittävimmillään Alfapet on, kun miinusruudut ovat mukana pelissä!

Liikkuminen. Pelivalmistelut. Ohittaminen FIN. Pelin sisältö:

SÄÄNNÖT. Language: English / Suomi

Asuinalue (ruskea tausta) Kalatori Viljatori

Trafficars - Ruuhkaara

KOKO PERHEEN HAUSKA STRATEGIAPELI OHJEET

Aseta pelilauta keskelle pöytää. Kukin pelaaja ottaa itselleen kolme samanlaista eläintä ja asettaa ne pelilaudalle niille varatuille paikoille.

Kognitiiviset taidot: reaktiokyvyn ja visuaalisen havainnointikyvyn kehittyminen

ELASUND PELIN OSAT PELIVALMISTELUT Määrittele rakennusalue Ota pelivälineesi 10 voittopistemerkkiä 5 rakennuslupaa 4 rakennuslaattaa

Kenguru 2011 Cadet (8. ja 9. luokka)

Z O K E R OHJEET REGLER PÅ SVENSKA XL 3 XL 3 M4 1 L4 1 XL 3 M 23 XL 1 XL 4 ML 4 M 41 L4 3 L 1 S4 1 XL 2 XL M 14 M 4 XL 3 LS 4 XL 3 L 3 S L3

Tekijät: Kerstin Wallner ja Klaus Miltenberger ( 2010) Lisenssi Projekt Spiel:n kautta

Tee itse. 5 helppoa jouluvinkkiä

Polyesterivanua DESIGN & OHJE Kerstin Arvelind SÄHKÖPOSTI SUOMENNOS. Irma Sinerkari

Israelin paluu Helpot säännöt Aloittelijoille Pelin sisältö, jonka aloittelijat ottavat käyttöön kpl

Pelin sisältö: Pelilauta, tiimalasi, 6 pelinappulaa ja 400 korttia.

Sarjakuva-

Tee itse: Kangashuppu Serla Talousarkki -pakkaukselle

Avainsanat: peli, matematiikka, polynomi, yhteen- ja vähennyslasku, kertolasku

Pikaopas. ALOITA TÄSTÄ! Pelin tavoite: Valmistaudu taisteluun!! Riko kaikki vastustajasi kilvet ja hyökkää vielä kerran voittaaksesi

Säännöt. Pelivalmistelut

Sisällysluettelo. Johdanto. Johdanto 3. Taas on uusi päivä koittanut napajäällä.

Ratkaiseva päätöskierros

Kenguru 2019 Ecolier 4. ja 5. luokka

4. Varastossa on 24, 23, 17 ja 16 kg:n säkkejä. Miten voidaan toimittaa täsmälleen 100 kg:n tilaus avaamatta yhtään säkkiä?

Irrota tämä vastauslomake tehtävämonisteesta. Merkitse tehtävän numeron alle valitsemasi vastausvaihtoehto.

LEIKIT KUKA PELKÄÄ HUUHKAJAA?

Kenguru 2010 Benjamin (6. ja 7. luokka) sivu 1 / 5

Lataa Suomen matelijat ja sammakkoeläimet - Antti Koli. Lataa

Suomen Epätieteellinen Seura MUISTIPELI

LUMATE-tiedekerhokerta, suunnitelma AIHE: PELIT JA TAKTIIKAT

TURNAUSOHJEET. Turnauksen tavoite. Ennen aloitusta. Taistelukierroksen Pelaaminen.

Kenguru Student (lukion 2. ja 3. vuosi) sivu 1 / 6

Toiminnallinen taso: Luodaan sääntöjä ominaisuuksien perusteella

1 PÖYDÄT JA PALLOT 1. Kilpailuissa tulee käyttää Suomen Biljardiliiton hyväksymiä pöytiä ja palloja.

Eye Pal Solo. Käyttöohje

4.1 Samirin uusi puhelin

Kenguru 2019 Ecolier Ratkaisut

Johdatus go-peliin. 25. joulukuuta 2011

8-99- vuotiaille taikuri + yleisö

Art. Nr. Ikäsuositus: 4+ Pelaajien lukumäärä: 1-4. Doodle Monster

75289 Laskuvarjo. Ideoita LASKUVARJO leikkeihin

Klassikkotuotekortit. Maistuva muistipeli. Muistipelistä helppo tai vaikea. Klassikkoherkkupäivä. Makumuistelua

Matikkaa KA1-kurssilaisille, osa 3: suoran piirtäminen koordinaatistoon

Kenguru 2019 Benjamin 6. ja 7. luokka

Myytävänä olevat tölkinvedin kukkarot

Kenguru 2019 Cadet (8. ja 9. luokka)

Tuen tarpeen tunnistaminen

YHDESSÄ. - Uusperheen palikat. Peli uusperheen vanhemmille toimivamman kommunikaation tueksi

Tehtävä Vastaus

Minä olen Jeesus len Jees Minä

Kenguru 2019 Mini-Ecolier 2. ja 3. luokka Ratkaisut Sivu 0 / 11

Ympäristöpeli Kipinä. Ympäristöpeli Kipinä on saatavilla sähköisenä osoitteessa:

Matinteko (1 / 10) Matinteko (2 / 10) Helpointa matin tekeminen on kahdella raskaalla upseerilla (esim. kuningattarella ja tornilla).

MAATILAN ELÄINDOMINO 1



Pelaajat siirtävät nappuloitaan vastakkaisiin suuntiin pelilaudalla. Peli alkaa näin. Tuplauskuutio asetetaan yhtä kauas kummastakin pelaajasta.

Kenguru 2017 Benjamin (6. ja 7. luokka)

BILJARDI: KAISAN SÄÄNNÖT

Pelaajien lukumäärä: suositus 3 4 pelaajaa; peliä voi soveltaa myös muille pelaajamäärille

Ohjeistus Seppo pelipalvelun käyttämiseen

Kenguru 2012 Ecolier sivu 1 / 7 (4. ja 5. luokka) yhteistyössä Pakilan ala-asteen kanssa

Kenguru 2016 Cadet (8. ja 9. luokka)

Tehtävä: FIL Tiedostopolut

Oppitunti 4 Värit 2. vaaleanvihreä - Tämä on vaaleanvihreä väri. vaaleanvihreä sammakko - Tämä sammakko on vaaleanvihreä.

Tuen tarpeen tunnistaminen

Merkkijono on palindromi, jos se säilyy samana, vaikka sen kääntää väärinpäin.

Kukkaronkehyksellisen kukkaron valmistus

1. TrendyNailWraps kynsikalvot koko kynnelle

Avaa ohjelma ja tarvittaessa Tiedosto -> Uusi kilpailutiedosto

Kenguru 2012 Benjamin sivu 1 / 8 (6. ja 7. luokka) yhteistyössä Pakilan ala-asteen kanssa

Kolmion kulmien summa. Maria Sukura

Ohjeet ovat työn alla ja kirjaan niitä päivittäen ja edes takaisin lukien pari viikkoa.

Sisältö. Sisällysluettelo. Johdanto

Kenguru Écolier (4. ja 5. luokka) ratkaisut sivu 1/5

Datatähti 2019 loppu

piirrä ohjeen mukaan. Lue ohjeet huolella ja piirrä kuvaan lisää asioita ohjeen mukaisesti.

Näkyvissä kioskirakennuksen seinällä olevalla ilmoitustaululla.

Kenguru 2013 Student sivu 1 / 7 (lukion 2. ja 3. vuosi)

2. Varoituslipukkeiden selostus ja kuvat 3902 Luokkien aineille ja esineille määrätyt varoituslipukkeet (ks. taulukkoa lopussa) tarkoittavat:

SÄÄNTÖOSIO. Kirjallinen sääntö- ja etikettikoe VASTAUKSET. Golfpelissä sääntöjen noudattamisesta on vastuussa

Peliteoria luento 1. May 25, Peliteoria luento 1

tanssi ruusuilla! Dans På Roser!

Seuraa huolellisesti annettuja ohjeita. Tee taitokset tarkkaan,

Winter Tour 2014 PariScramble Open Sports Coach -golfsimulaattorissa

Kenguru Ecolier, ratkaisut (1 / 5) luokka

SEKAPARIFRISBEEGOLF SM KILPAILUT PEURUNKA 1

Kenguru 2015 Cadet (8. ja 9. luokka)

Uskontojen maailmassa

Impedanssitomografia-peli

GOLFIN ETIKETTI 1. Mitä on golfpelin henki? a) Pelaan omaa peliäni välittämättä muista pelikavereista. b) Olen oman pelini tuomari

Avainsanat: matematiikka, pelit, hyönteiset, lajintuntemus, todennäköisyys

Kertomustaulut. Johdanto. Pakkauksen sisältö

Transkriptio:

Matelija- ja sammakkoeläinaiheinen lautapeli Herpetobongari on lautapeli, jossa tarkoituksena on havaita pelimaastosta mahdollisimman paljon erilaisia eläimiä taidon ja tuurin avulla. Peli on kahden pelaajan peli, ja se sopii kaikille yli 6-vuotiaille. Yhden pelin kesto on 15-30 minuuttia. Tämä on Herpetobongari-lautapelin tee-se-itse paketti. Tämän paketin voi kuka tahansa käydä lataamassa maksutta Internetistä osoitteesta www.sammakkolampi.fi. Paketin avulla tee-se-itse -pelin saa askarreltua pelikuntoon vajaassa puolessa tunnissa. Seuraavilla sivuilla esitellään Herpetobongari-peli, sekä tämän tee-se-itse paketin kokoaminen. Toivomme teille runsaasti antoisia hetkiä pelin parissa, koko perheen tai kaveriporukan kesken! Niina & Joonas Gustafsson Herpetobongari-pelin kehittäjät

Pelin säännöt, sivu 1 On toukokuinen aamu, suuren kilpailun päivä. Tänään järjestetään suuri matelijoiden ja sammakkoeläinten (eli herppien) bongauskilpailu, johon Sinä innokkaana herpetologian harrastajana olet päättänyt osallistua. Tavoitteenasi on joukkueesi kanssa havaita mahdollisimman paljon, ja mahdollisimman vaikeasti havaittavia matelijoita ja sammakkoeläimiä. Sillä mitä harvinaisempia eläimiä joukkueesi löytää, sitä enemmän saatte pisteitä, ja sitä suuremmat mahdollisuudet Sinulla on voittaa kilpailijasi! Peliin kuuluu seuraavat osat: Yksi aloituslaatta 32 maastolaattaa joista kullakin on yhtä tai kahta elinympäristöä ja yksi tai kaksi eläintä. Seitsemän kivilaattaa 12 maastolaattaa joilla ei ole eläimiä. Maastolaatoilla esiintyy neljää erilaista elinympäristöä: vettä (sininen), niittyä (keltainen), metsää (vihreä) ja kalliota (harmaa). Kullakin laatalla on yhtä tai kahta elinympäristöä. Kaksi eriväristä joukkkuetta, joista kumpaankin kuuluu 16 tarkkailijalaattaa. Tarkkailijalaatat ovat kaksipuolisia, ja niitä on pelissä yhteensä 32 kpl. Kaksi eriväristä pistelaskijaa, yksi kummallekin pelaajalle. Herpetobongari-pelin pelaamiseen tarvitaan 2 pelaajaa. Yksi pistelaskulauta Yksi peli kestää 15-30 min. Peli sopii kaikille yli 6-vuotiaille.

Pelin tavoite Pelin säännöt, sivu 2 Pelaajat luovat maasto- ja tarkkailijalaattoja pelialueelle asetellen pelimaaston, jossa esiintyy erilaisia matelijoita ja sammakkoeläimiä. Pelaajien tavoite on havaita joukkueillaan tästä maastosta mahdollisimman paljon ja mahdollisimman harvinaisia eläimiä. Havaituista eläimistä saa pisteitä, joita enemmän kerännyt pelaaja voittaa. Pelivalmistelut Kummallekin palaajalle annetaan oman joukkue (16 tarkkailijalaattaa joissa on oman joukkueen värinen tarkailija, sekä pistelaskija). Alotuspala asetetaan keskelle pelialuetta, ja pistelaskulauta pelialueen laidalle mistä kumpikin pelaaja näkee sen. Kummankin pelaajan pistelaskija laitetaan pistelaskulaudan aloituslehdelle. Maastopalat (sekä eläimelliset, että eläimettömät) ja kivipalat käännetään kuvapuoli alaspäin ja sekoitetaan. Kun laatat ovat sekaisin, asetetaan ne muutamaksi pinoksi tai siistiksi keoksi pelialueen reunalle, mistä kumpikin pelaaja ylettää niihin. Pelin kulku Peli kulkee vuoroissa. Pelin aloittaa se pelaajista, joka viimeeksi on nähnyt luonnossa jonkin elävän matelijan tai sammakkoeläimen. Jos kumpikaan pelaajista ei ole koskaan nähnyt mitään luonnon herppiä, arvotaan aloittaja.. Omalla pelivuorollaan pelaaja nostaa pinoista/keosta yhden laatan ja asettaa sen pelialueelle, ja tämän jälkeen niin halutessaan asettaa yhden vapaana olevista tarkkalijoistaan pelialueelle. Pelivuoron päätyttyä vuoro siirtyy seuraavalle pelajalle. Näin jatketaan kunnes kaikki pinoissa/keossa olevat laatat on asetettu pelialueelle. Kun laatat pinoista/keosta loppuvat ja kyseinen pelivuoro on pelattu loppuun, peli päättyy.

Maasto- tai kivilaatan asettaminen Pelin säännöt, sivu 3 Laatta tulee aina asettaa jonkin pelialueella jo olevan laatan viereen kylki kylkeä vasten. Vierekkäin olevien maastolaattojen vastakkaisten kylkien elinympäristöjen (värien) tulee vastata toisiaan, eli olla samat. Kivilaatan saa asettaa kyljikkäin minkä tahansa elinympäristön tai toisen kiven kanssa. D E F A B C Laatta F on väärin, koska se on asetettu kulmittain, ei kyljikkäin. Laatta E on menossa väärin, sillä sen ja C-laatan vastakkaisillä kyljillä olevat elinympäristöt (vesi ja metsä) eivät vastaa toisiaan. Laatat A, B, C ja D on asetettu oikein. Herpetobongari Esimerkkikuva 1: Tarkkailijan asettaminen Asetettuaan maasto- tai kivilaatan, saa pelaaja halutessaan asettaa tarkkailijalaatan. Tarkkailijalaattaa ei ole pakko asettaa jos niin ei halua tehdä, vaan pelivuoron voi siirtää samantien toiselle pelaajalle. Tarkkailijalaatta asetetaan samojen sääntöjen mukaan kuin maastolaatatkin: aina sivuttain ja kyljikkäisten elinympäristöjen tulee kaikilla sivuilla täsmätä toisiinsa. Lisäksi tarkkailijaa ei saa laittaa elinympäristöalueelle, jolla jo on toinen (oma tai kilpailijan) tarkkailija. Elinympäristöalueet joilla on kaksi (tai useampi) tarkkailijaa saattavat kuitenkin myöhemmin pelissä yhtyä jos joku asettaa niiden väliin ne yhdistävän laatan. Kivilaatta erottaa elinympäristöalueet toisistaan. Pelaaja saa vapaasti valita asettamansa tarkkailijan vapaana olevien tarkkailijoidensa joukosta. Tarkkailijan saa asettaa miten päin tahansa, ja minkä tahansa pelilaudalla jo olevan laatan/laattojen viereen, yllä olevia sääntöjä noudattaen. Pelin päättyminen Peli päättyy kun kaikki maastolaatat on vuorollaan asetettu pelilaudalle. Pelin päätyttyä lasketaan pisteet. Pelin voittaa se, joka on kerännyt eniten pisteitä. D E C A B Esimerkkikuva 2: Tarkkailijat A, B ja C on asetettu oikein. D on väärin koska sen, ja sen vieressä olevan laatan elinympäristöt eivät sovi toisiinsa. E tarkkailijaa ei saa laittaa vasempaan alakulmaan johon se on kuvassa menossa, sillä se tulisi olemaan samassa metsäelinympäristössä (vihreällä) kuin tarkkailija C.

Pisteiden laskeminen Pelin säännöt, sivu 4 Pisteet lasketaan kummallekin pelaajalle erikseen. Pisteitä laskiessa käydään läpi jokainen pelaajan pelialueelle asettama tarkkailija, ja selvitetään paljonko pisteitä se saa. Tarkkailijoiden tuoma yhteispistemäärä on pelaajan lopullinen kokonaispistemäärä. Yksittäisen tarkkailijan saavuttama pistemäärä määräytyy sen mukaan mitä eläimiä niillä elinympäristöalueilla on jolla tarkkailija seisoo. Eläimet on jaettu neljään pistekategoriaan: - 1 pisteen lajit (sammakko, sisilisko ja kyy) on merkitty sinisellä reunuksella - 2 pisteen lajit (vesilisko, rantakäärme ja rupikonna) on merkitty vihreällä reunuksella - 3 pisteen lajit (viitasammakko ja vaskitsa) on merkitty keltaisella reunuksella - 4 pisteen lajit (rupilisko ja kangaskäärme) on merkitty punaisella reunuksella Kunkin lajin pistearvon voi pelin aikana tarkastaa pistelaskulaudan reunoilta. Jokaisesta tarkkailijan tarkkailemalla elinympäristöalueella olevasta eläimestä tulee lajin pistemäärän mukainen määrä pisteitä. Jos samalla elinympäristöalueella on useampi tarkkailija, jokainen tarkkailija saa omat pisteensä jokaisesta eläimestä. Jos tarkkailija on yhtä aikaa kahdella elinympäristöalueella, saa tarkkailija pisteet molemmilla alueilla olevista kaikista eläimistä. Pisteiden laskemisen helpottamiseksi peliin kuuluu pistelaskulauta ja pistelaskija jokaiselle pelaajalle. Aina kun yhden tarkkailijan saamat pisteet on laskettu, käännetään kyseinen tarkkailijalaatta ympäri (jolloin tarkkailija poistuu pelilaudalta) ja pistelaskijaa liikutetaan pistelaskulaudalla niin monta askelta eteenpäin kuin juuri käännetty tarkkailija saavutti pisteitä. Esimerkkikuva 3: Valkealla merkitty tarkkailija saa 1 pisteen sammakosta ja 2 pistettä vesiliskosta, yhteensä 3 pistettä. Sininen tarkkailija saa 2 pistettä vesiliskosta. Punainen tarkkailija saa 2 pistettä vesiliskosta ja 2 pistettä rupikonnasta, yhteensä 4 pistettä. Mustalla merkitty tarkkailija saa 4 pistettä kangaskäärmeestä ja yhden pisteen sisiliskosta. Kivi katkaisee harmaan kallioalueen, joten musta ei saa pisteitä kahdesta kyystä.

Tee-se-itse paketin kokoamisohje Herpetobongari on lautapeli, jonka voit itse tulostaa ja askarrella tästä tiedostosta pelikuntoon. Tämän tiedoston lisäksi tarvitset askarteluun seuraavat tarvikkeet: väritulostimen ja tulostuspaperia sakset paperiliimaa kaksi keskenään saman väristä A4-kokoista askartelukartonkia joita käytetään vahvistamaan pelilaattoja vajaa puoli tuntia aikaa. Kasataksesi pelin pelikuntoon, toimi seuraavasti: 1. Tulosta tämä tiedosto väritulostimella. Jos mahdollista, käytä normaalia paksumpaa tulostuspaperia. 2. Laita peliohjeet (sivut 1-5), sekä pistelaskulauta (sivu 11) talteen. 3. Sivujen 7-10 ("Eläinlaatat [s. 7], "Aloitus-, kivi-, ja tyhjälaatat [s. 8], sekä eri väriset joukkueet [s. 9-10]) ylälaidassa on toimintaohje. Toimi kunkin sivun kohdalla sivun ylälaidan ohjeiden mukaan. 4. Lue peliohjeet, ja nauti pelistä! Halutessasi vahvistaa laattoja ja estää niitä taipuilemasta pelin tiimellyksessä, voi laatat laminoida tai päällystää läpinäkyvällä kontaktimuovilla. Kun peli on kerran askarreltu pelikuntoon, voi sitä jatkossa alkaa pelaamaan suoraan ilman tätä askarteluvaihetta. Säilytä kaikki pelin osat huolellisesti kirjekuoressa, muovitaskussa tai vastaavassa jotta kaikki osat pysyvät varmasti tallessa.

Eläinlaatat 1. Liimaa tämä sivu kartongille, jotta laatoista tulee kestävämpiä ja helpompia käsitellä. 2. Kun liimaus on kuivunut, leikkaa neliön muotoiset laatat (32kpl) irti toisistaan.

Aloitus-, kivi-, ja tyhjälaatat 1. Liimaa tämä sivu kartongille, jotta laatoista tulee kestävämpiä ja helpompia käsitellä. 2. Kun liimaus on kuivunut, leikkaa neliön muotoiset laatat (20kpl) irti toisistaan.

Sininen joukkue 1. Leikkaa oikeassa yläkulmassa oleva pyöreä pistelaskija irti taustastaan pyöreäksi kiekoksi. 2. Leikkaa paperin alaosa erilleen näiden ohjeiden alla olevaa katkoviivaa pitkin. 3. Levitä liimaa irtileikatun alaosan taustapuolelle. 4. Taita keskellä kulkevaa yhtenäistä viivaa pitkin niin että tarkkailijat ja taustat liimautuvat toisiinsa. Näin syntyy kaksipuoleisia laattoja joiden toisella puolella on tarkkailija ja toisella puolella vastaava maastokuvio. 5. Kun liimaus on kuivunut, leikkaa neliön muotoiset laatat (16kpl) irti toisistaan 1. Leikkaa irti Pistelaskija 2. Leikkaa tästä Tarkkailijalaattojen päällyspuolet 4. Taita tästä Tarkkailijalaattojen taustapuolet

Punainen joukkue 1. Leikkaa oikeassa yläkulmassa oleva pyöreä pistelaskija irti taustastaan pyöreäksi kiekoksi. 1. Leikkaa irti 2. Leikkaa paperin alaosa erilleen näiden ohjeiden alla olevaa katkoviivaa pitkin. 3. Levitä liimaa irtileikatun alaosan taustapuolelle. 4. Taita keskellä kulkevaa yhtenäistä viivaa pitkin niin että tarkkailijat ja taustat liimautuvat toisiinsa. Näin syntyy kaksipuoleisia laattoja joiden toisella puolella on tarkkailija ja toisella puolella vastaava maastokuvio. 5. Kun liimaus on kuivunut, leikkaa neliön muotoiset laatat (16kpl) irti toisistaan Pistelaskija 2. Leikkaa tästä Tarkkailijalaattojen päällyspuolet 4. Taita tästä Tarkkailijalaattojen taustapuolet

Pistelaskulauta 1 pisteen lajit Sammakko Sammakko on kaikille tuttu loikkija jonka voi löytää mistä tahansa Suomesta. 3 pisteen lajit Viitasammakko Sammakon pienempää serkkua tavataan lähes koko maassa, mutta vain harva osaa erottaa sen sammakosta. Vaskitsa Vaskitsa on jalaton lisko, joka elää piilottelevaa elämää. Niinpä sitä on hankala bongata luonnosta. 4 pisteen lajit Rupilisko Suurempi ja tummempi kahdesta salamanterilajistamme. Ainoastaan Ahvenanmaalla ja Itä-Suomessa. Kangaskäärme Suomen harvinaisinta käärmettä tavataan ainoastaan Ahvenanmaalla. Sisilisko Vesilisko 2 pisteen lajit Alle 10 cm mittainen vesilisko ei ole lisko, vaan salamanteri. Niitä näkee helpoiten kutuaikaan keväällä ojissa ja lammissa. Kyy Kaunis ja kiehtova kyy on Sisiliskoja maamme ainoa myrkyllinen tavataan käärme. kaikkialla Suomessa, ja se on maamme runsaslukuisin matelija. Rantakäärme Rantakäärme asustaa vesien rannalla, missä se pyydystää ravinnokseen sammakkoeläimiä ja kaloja. Sen erottaa kyystä keltaisten korvaläiskien avulla. Rupikonna Rupikonna viihtyy myös kuivemmissa metsissä, missä sammakoita ei tapaa. Lisätietoja Suomen matelijoista ja sammakkoeläimistä löydät osoitteesta www.sammakkolampi.fi