Selostus Lissabonin juoksusta 2006 ja juoksijoiden Lissabonin matkasta yleensä Alustus: Perjantai 1.9.2006. Syyskuun juoksu, edustuspuvut Pitkään etsittiin syyskuussa tapahtuvaa juoksutapahtumaa Euroopasta, mieluiten puolimaratonia. Mitä etelämpää sen parempi. Niitä löytyi lähinnä Brittein saarilta. Lukuisten Google-hakujen jälkeen Kari yritti vielä Euroopan pääkaupunkien nimellä tehtäviä hakuja. Vasta sitten tärppäsi, kun Kari keksi, että Lissabon on englanniksi Lisboa. Sieltä löytyi puolimaraton, jonka lähtö tapahtui Vasco da Gaman sillalta 24.9.2006. (webbiosoite on muuttunut, alla vanha ja nykyinen) http://www.meiamaratonadelisboa.com/eng/en_01.htm http://www.lisbon-half-marathon.com/ Juoksijoita lähti matkaan peräti viisi: Kari, Heikki, Arvi, Timo ja Olli. Timon pari viikkoa aikaisemmin Syyskuun juoksuun hankkimat juoksuasut olivat kaikilla mukana, siis ensi kertaa edustuskäytössä. Oli aivan sopivaa, että Lissabonin kaupungin värit ovat samat kuin Suomen lipun, eli juoksuasumme sininen ja valkoinen! Seuraavalla sivulla edustuspaidat.
1. päivä: Lauantai 23.9.2006. Lento Lissaboniin, numerolappujen haku Sääennuste lupasi myrskyä lentopäiväksi, eli jännättiin, minkälaisissa oloissa laskeudutaan. No, myrsky osoittautui yhdeksi pilvenhattaraksi muuten kirkkaalla taivaalla.
Yllä kuvia matkalta, mm. välilaskupaikassa Saksassa (München). Tällä reissulla päätettiin käyttää systeemiä, jossa kukin vuorollaan maksaa koko seurueen ravintolatms. laskun. Maksetut summat merkittiin muistiin, ja se, jolla oli pienin kumulatiivinen summa, maksoi aina seuraavan laskun. Tätä taulukkomuotoista tietoa pidettiin yllä käsin paperilla, joten se sai nimeksi käsi-excel eli Kexcel. Erotukset sitten tasattiin reissun jälkeen. Hotelli oli erinomaisella paikalla, kävelykadun varrella, ja parikymmentä metriä hotellin uloskäynnistä olikin metron sisäänkäynti. Kävelykadulla oli maamerkkinä istuva metallista tehty miespatsas, kuka lie runoilija. Patsas oli kuulemma vielä paikallaan kesällä 2010 Lissabon on kaupunki, joka on hyvin leveän joensuiston kahta puolta. Mutta keskusta on pohjois- / länsipuolella, niin myös hotellimme. Keskustasta pohjoiseen on Vasco da Gama center, joka on entinen teollisuusalue, joka on sittemmin renovoitu viihtyisäksi vapaa-ajan alueeksi, arkkitehtuurissa näkyy purjeteema. Kilpailunumerot haettiin tältä alueelta. Alueella oli kiva rantaravintola, jossa päätettiin juoda sitten kilpailun jälkeiset oluet. Illalla oli vielä tankkaus: muut vetivät täyden aterian, Kari söi vain alkuruoan, koska hän saa herkästi vatsavaivoja juoksun aikana, jos syö raskaasti edellisenä iltana.
Juoksijat menossa hakemaan numerolappuja; purjearkkitehtuuri näkyy. Seuraavilla sivuilla suunnittelua ja muuta ajanvietettä alueella (Vasco da Gaman silta näkyy taustalla).
2. päivä: Sunnuntai 24.9.2010. Juoksu ja terassit Itse juoksu lähti liikkeelle Vasco da Gaman sillalta, joka on Euroopan pisimpiä siltoja; se ylittää tämän leveän joensuiston, eli yhdistää Lissabonin kaksi osaa. Juoksupäivä oli enimmäkseen aurinkoa, jonkin verran pilveä, melkein 25 C. Eli kyllä tarkeni juosta. Toisaalta lämpö oli sitä, mitä oli Etelä-Euroopasta tultu hakemaan, mutta toisaalta helle kyllä verotti juoksijoiden voimia. Alla juoksun kartta. Huom! Pohjoinen oikealla.. Seuraavalla sivulla juoksijat metrossa matkalla juoksuun sekä bussissa matkalla Vasco da Gaman sillalle (huomaa lisäperformanssia antavat nenäteipit!).
Ranskassa tapahtuvien juoksujen yhteydessä voi jättää kuivia vaatteita tai muita tavaroita säilytykseen, ja tavarat sitten ovat maalin jälkeen saatavilla; näin saa kuivat vaatteet heti ylleen. Tätä samaa tietysti toivottiin Lissabonissa, mutta kun asiaa kysyttiin, saatiin epämääräisiä vastauksia. Osa juoksijoista ei ottanut tavaroita mukaan, mutta optimistiset Olli ja Arvi ottivat repun / urheilukassin mukaan. Mentiin bussiin, joka vei juoksijat sillalle, mutta sitten sillalla selvisi, ettei mitään tavaroiden säilytystä ollutkaan. Arvi heitti kassinsa menemään (l. jätti sinne), mutta Olli päätti juosta reppunsa kanssa. Heikki ja Timo lähtivät vetämään kovaa vauhtia, lähtivät ilmeisesti peesaamaan joitain kovakuntoisia nuorukaisia. Olli ja Kari juoksivat yhdessä, kun taas Arvi jäi suosiolla jälkeen. Heti juoksun aluksi oli sillalla nousua sillan korkeimpaan kohtaan, ja Karin puhinakerroin nousi turhan korkeaksi, mutta Kari kuitenkin jatkoi juoksua Ollin kannassa. Sillan jälkeen oli laskeutuminen rantaan, ja sieltä taas nousu takaisin, eli heti alkumatkassa oli kaksi kovaa nousua, joka tietysti verotti voimia. Tämän toisen nousun jälkeen Olli sitten jätti Karin. Kova rasitus aiheutti sen, että juoma ei oikein maistunut Karille, ja vielä siinä vaiheessa suhteellisen kokemattomana Kari ei pakottautunut juomaan, mikä loppumatkasta sitten kostautui nestehukkana tietysti myös kova alkuvauhti tuntui jaloissa. Myöhemmin reitti oli pääasiassa rannan suuntaista, eli tasaista, mutta parissa kohdassa käytiin poispäin rannasta, eli juostiin ylämäkeen, tai sitten tultiin takaisin rannalle, eli juostiin alamäkeen. Noin 18 km:n kohdalla Kari huomasi, että Olli oli joutunut siirtymään kävelyyn, ja juoksi ohi. Karinkin vauhti oli hidastunut, mutta oli juoksua kuitenkin. Kari tavoitteli hampaat irvessä kahden tunnin alitusta, ja nettoajan suhteen se onnistuikin (bruttoaika sen sijaan meni juuri 2 tunnin yli), Olli tuli maaliin muutama minuutti myöhemmin. Samoin oli käynyt taistelupari Heikin ja Timon kanssa: Heikki oli lähtenyt vetämään Timolle liian kovaa vauhtia, ja Timo oli jättäytynyt jälkeen. Mutta loppumatkasta Heikin vauhti oli hiipunut, ja Timo pääsi ohi. Kumpikin oli siinä vaiheessa niin varjojen mailla, ettei huomannut ohitusta. Maalissa kaikki neljä olivat lähes ambulanssikunnossa, mutta muutaman minuutin istuskelun / makoilun jälkeen jalat rupesivat taas kantamaan. Arvi sen sijaan oli suosiolla juossut hitaammin ja tuli maaliin 20 minuuttia myöhemmin hyvissä voimissa. Maalin jälkeen jaettiin mehujäätä, jota piti puristaa esiin muoviputkilosta. Kari puristi putkiloaan liian innokkaasti, ja mehujää lennähti maahan. Olli nauroi tälle niin räkäisesti, että tuli todistettua, että vahingonilo se on puhtaina iloa. Myöhemminkin Kari on tätä hetkeä muistanut yhtenä elämänsä suurista pettymyksistä, Olli puolestaan huippuhetkenä... Menimme kaljalle läheiseen rantabaariin, johon olimme tutustuneet jo kilpailunumeroita hakiessa. Seuraavien sivujen kuvissa nuutuneet sankarit sekä tulostaulukon oleelliset osat.
Ponto de Tempo Tempo de Lugar Geral Dorsal Escalão Nome Retorno Oficial Chip 1 1 SEN M CHERYOT,ROBERT 00:24:32 01:02:51 01:02:49 1224 3014 VET I KAITALAHTI,TIMO 00:42:12 01:51:09 01:50:08 1349 3016 VET III SAARI,HEIKKI 00:41:43 01:53:50 01:52:48 1673 3011 VET I RAINIO,KARI 00:46:48 02:00:40 01:59:19 1786 3013 VET III TUOMISTO,OLLI 00:46:47 02:03:36 02:02:14 2216 3015 VET III SUVANTO,ARVI 00:52:24 02:22:00 02:21:11 2347 3029 FEM PETIGNAT,SONIA 01:02:16 03:02:46 03:01:26
Juoksun jälkeen sitten mentiin hotellille ja vaihdettiin tavalliset vaatteet päälle. Illalla syötiin kunnolla, jonka jälkeen jatkettiin iltaa kävelykadun baarin terassilla hotellimme edessä. Kari ja Arvi antoivat periksi puolen yön maissa, toisessa huoneessa majailevat Heikki, Timo ja Olli jatkoivat aamukuuteen Lapuan asioita selvitellen. Arvi ja Kari arvelivat, että ei se toinen huoneellinen herää ennen yhdeksää, ja menivät vasta silloin aamiaiselle mutta Lapuan asioiden selvittely oli jatkunut vain tunnin unien jälkeen, joten tämä huoneellinen oli käynyt aamiaisella jo seitsemän jälkeen ja odotteli meitä kahta kärsimättöminä! 3. päivä: Maanantai 25.9.2006. Cascais, illalla fadoa Oli päätetty matkustaa paikallisjunalla jokisuiston pohjoisrantaa lähemmäs Atlanttia Cascaisiin, kaikilla oli vaaleansininen Lissabonin juoksusta saatu T-paita yllä. Junamatkalla aukeni esteetön näkymä Atlantille, jolloin rupesimme pohtimaan muinaisten portugalilaisten löytöretkeilijöiden rohkeutta: Ajatelkaahan, silloin monta sataa vuotta sitten jollekulle tuli mieleen, että pojat, mennäänpäs katsomaan, mitä tuolla meren takana on! Ajoimme junalla niin pitkälle kuin päästiin, sitten rupesimme kävelemään rantabulevardia takaisin päin. Junan pääteasemalla tuli mieleen, että aurinkoöljy voisi olla tarpeen: Kari meni läheiseen apteekkiin ja osoitti hyllyllä olevaa aurinkoöljypulloa. Hinta olikin useita kymppejä, se oli jotain luksusmerkkiä! No, muut ottivat tappion tyynesti: Hyvä, että meillä on kunnon aineet (oranssi suihkepurkki seuraavan sivun alakuvassa)! Söimme rannan kalaravintolassa herkullisen aterian, tarjoilija otti kuvan koko seurueesta. Kasinokin ohitettiin, mutta ei kehdattu T-paidoissa mennä sisään. Sen sijaan uitiin Atlantin aalloissa. Turistikausi oli jo ohi, rannoilla oli tyhjää.
Illalla sitten menimme kuuntelemaan fadoa. Arvi hankki suoraan Pariisista fadoravintolavihjeen, mutta se paljastui vesiperäksi, omistaja oli jo lomalla. Sopiva pikkuravintola löytyi vasta pitkän hakemisen jälkeen: paikallisia oli paikalla paljon, ruoka oli hyvää, ja laulajien itse kauppaamia fado-cd:itäkin ryhmämme osti.
4. päivä: Tiistai 26.9.2006. Heikin paluu ja muita rikoksia Seuraavana päivänä Heikki lensi kotiin. Me muut päätimme palata rikospaikalle, eli menimme Vasco da Gama Center:iin mm. ajamaan köysiradalla. Paikallista teekkarimeininkiäkin nähtiin. Matkalla metrossa pareittain toimivat taskuvarkaat ahdistelivat ryhmäämme. Illalla vielä ajeltiin paikallisilla raitiovaunuilla, jotka ovatkin varsin ärtsyjä pelejä: jyrkkien mäkien kiipeäminen vaatii rutkasti tehoa, ja sitä myös käytettiin!
5. päivä: Keskiviikko 27.9.2006. Sintra ja kotiinpaluu Viimeisen päivän päätimme viettää Sintrassa, jossa on mm. vanha maurien linnoitus. Sinnekin pääsi paikallisjunalla. Asemalla tuli juna, jossa luki Sintra Nova, ja hyppäsimme siihen. Matkalla Karia oli kuitenkin jäänyt vaivaamaan se ylimääräinen Nova siinä nimessä, ja hän rupesi tutkimaan junalinjakarttaa. Ja kuinka ollakaan, junalinja jakautui kahtia, ja yhden linjan pääteasema on Sintra, kun taas toisen on Sintra Nova. Varmistus oven edessä seisovalta nuorukaiselta: olimme väärässä junassa. Onneksi emme olleet vielä ohittaneet linjojen viimeistä yhteistä asemaa, joten jäimme pois junasta seuraavalla asemalla, jossa sitten odotimme oikeaa junaa, joka tulikin pian. Perillä juna-asema oli vähän matkan päässä kylän keskustasta. Välissä oli komean mäkinen tie, josta näkyi komeat maisemat, mutta jossa oli kiipeämistä. Kiertelimme vähän kylää, mutta sitten halusimme mennä läheisen kukkulan huipulle tutkimaan maurilaisen linnoituksen raunioita. Useimmat muut turistit ajoivat sinne taksilla, mutta me kovakuntoiset juoksijat tietysti kiipesimme rinteen ylös omin jaloin. Linnoitus oli käymisen arvoinen, ja kukkulalta oli upeat näkymät joka suuntaan, myös merelle asti näki. Ja sitten iltakoneella kotiin.