10 18.8.2007 Rukajärven sotaveteraani Juho Puumalainen 91 vuotta: Nykyisyys ja tulevaisuus lepäävät historian hartioilla Lieksan Viensuun Sipolansaaressa 7.4. 1916 syntynyt sotaveteraani Juho Puumalainen on katajaista kansaa sanan täydessä merkityksessä. Sitkeä kuin mikä. Vieläkin Juho on korkeasta iästään huolimatta vaikuttamassa lieksalaisten sotaveteraanien ja sotainvalidien paikallisyhdistysten hallituksissa. - Olin kuudentoista, kun isä kuoli. Sen jälkeen jouduin pitämään huolta itsestäni ja nuoremmista veljistäni. Varusmieheksi jouduin Valkjärvelle 1937. Siellä kului 14 kuukautta puhelinpuolen viestikoulutuksessa. Lokakuun 10 päivänä 1939 tuli kiireinen käsky, minkä jälkeen sotahommissa kului aina vuoden 1944 marraskuuhun saakka. Varusmiesaika mukaan lukien armeijan hommissa meni siten seitsemän vuotta, Juho Puumalainen kertoi. Talvisodassa Juho kertoi hoidelleensa puhelinlinjoja Kivivaaran suunnalla. Puuruunlinjalta vedettiin piuhoja erämaahan aina taistelupaikoille saakka. Pielisjärveläisiä ja joensuun seudun miehiä taisteli Kivivaaran suunnalla lähes tuhat miestä. Vihollinen pysäytettiin lopullisesti Puuruunlinjan eteen ja ajettiin lopulta rajan taakse. Rukajärven sotaveteraani ja sotainvalidi Juho Puumalainen 90-vuotispäivänään. - Vaimon ehdin sentään ottaa vuonna 1941. Kirsti tuli Nurmeksesta emännäksi kotitilalle Sipolansaareen. Ne olivat kovia aikoja nuorelle naiselle. Kirsti sai olla emäntänä ja isäntänä, hoidettavana kun olivat nuoremmat veljeni, kahdeksanpäinen lehmäkarja ja hevoset sekä kaikki maatilan työt. Rukajärvellä Juho jatkaa kertomustaan:. Jatkosota meni Rukajärven suunnalla. Aina ei taisteluja ollut, joten viihdytyskiertueitakin saattoi käydä. Elokuvia katseltiin Rukajärvellä rinteeseen rakennetussa suuressa korsussa. Siihen mahtui 300 miestä kerralla. Ontajärvellä pidettiin myös urheilukilpailuja. Yhdet kisat ristittiin komeasti Ontajärven olympialaisiksi. Juho on tallentanut kaiken mahdollisen sota-aikaisen aineiston, millä vähänkään on merkitystä historiallisessa mielessä. Tallessa ovat sota-aikaiset taisteluista kertovat sanomalehtikirjoitukset sekä alkuperäisiä viestiliikenteen karttoja peitenimineen. Tallenteita on monta mapillista. Yhtenä erikoisimmista tallenteista on alkuperäinen, vuodelta 1944 oleva 50 markan jäsenmaksukortti Rukajärven au-kerhon jäsenyydestä. Rukajärven lisäksi sota-aikaiset nimet, kuten Porajärvi, Paatene, Seisjärvi, Valamajoki, Ontajärvi ja Sirkkakemijoki saavat Juhon kertomaan pitkän rupeaman tarinoita. Yhdeksänkymmenen vuoden ikäiseksi Juhon muisti on tarkka. Sotakavereiden nimet, tapahtumien päivämäärät, jopa kellonajat ovat vielä mielessä. Virkeä sotaveteraani ajaa edelleen autoa, eikä ajaessa tarvitse silmälasejakaan. Aktiivisuus on palkittu Siviilissä Juho on ehtinyt olla monessa mukana. Luottamustehtäviä on ollut paljon. Seurakunnan päättävät elimet, maataloustuottajien asiat, maamiesseura, vesilautakunta ja Pielisen kalastuspiirin asiat ovat tulleet tutuiksi. Juhon aktiivisuus on palkittu monella tavalla, viimeisimpänä tasavallan presidentin myöntämä ja puolustusministerin allekirjoittaman Sotainvalidien ansioristin. Ansioristin saivat samalla kertaa myös sotaveteraanit Osmo Turunen ja Unto Sarasti. Juho Puumalaiselle on myönnetty Sotainvalidien ansioristin lisäksi Suomen Valkoisen Ruusun I. luokan mitali kulta-ristein, Suomen Sotainvalidien korkein mitali, Suomen Punaisen ristin pronssinen ansioristi, Pohjois-Karjalan maatalousseuran ja Pohjois-Karjalan kalastuspiirin kunniakirjat sekä monia muita huomionosoituksia. Pielisen rannalla asuvana Juho on pelastanut kaksi ihmistäkin veden varasta, mistä uroteosta hänelle on myönnetty hengenpelastusmitali. Teksti ja kuva: Raine Turunen Raappanan Divisioonan Korven Kaiku-lehti oli rintamalla arvossaan www.sampopankki.fi Lieksa: Pielisentie 23-25 puh. 010 512 4440 Nurmes: Kauppatori 3 puh. 010 512 5478 Sotavuosina 1941-1944 ilmestyi Rukajärven suunnan rintamalohkon korpisotilaiden luettavaksi suunnattu tiedotus- ja viihdelehti Korven Kaiku. Sodan kestäessä rintamalehteä julkaistiin 1006 numeroa. - Uuden tulemisen lehti koki rauhanajan asevelilehtenä Raappanan divisioonan asevelijuhlilla Lieksassa vuonna 1966. Rauhanajan Korven Kaiku -lehteä on tehty 20 numeroa. Omana painoksenaan lehti numerolla 20/1026 ilmestyi Kajaanissa Ruka-järven suunnan 14. divisioonan veteraanija perinnepäivien yhteydessä syyskuussa 2005. Kenraalimajuri Erkki Raappanan johtamalle 14. divisioonan joukoille suunnattu rintamalehden ensimmäinen numero ilmestyi etenemisvaiheen aikana heinäkuussa 1941. Rintama-ajan julkaisuna lehti lakkasi ilmestymästä joukkojen kotiuttamisvaiheessa marraskuussa 1944. Korven Kaiku painettiin Pohjois- Karjalan Kirjapaino Oy:ssä Joensuussa. Lehden julkaisemista johtivat valistusupseereina kapteeni Esa Kauppinen alussa ja jatkossa kapteeni Matti Viherjuuri. Rintamalehti kertoi korpisotureille ja rintamalotille taisteluista ja tapahtumista eri sotarintamilla, korsuelämästä kaskuineen ja tempauksineen, sekä toi kuulumiset kotirintamalta lähes kolmen ja puolen vuoden ajan. Pääesikunnassa Korven Kaiku -lehteä pidettiin yhtenä parhaimpana rintamasuuntien julkaisuna. Riu ullakin lehteä tarvittiin Autoaliupseerina jatkosodassa Rukajärven suunnalla Raappanan divisioonassa palvellut juukalainen reservin kersantti, Väli-Mikkolan Väinö Nevalainen on lukenut kaikki Korven Kaiku-lehdet kesästä 1941 lähtien. Kyllä Korven Kaiku oli rintamamiesten joukossa arvostettu lehti. Sitä lehteä oikein kaivattiin, veresti vanhoja muistojaan Rukajärven suunnan veteraani, juukalainen reservin kersantti Väinö Nevalainen. - Divisioonan esikunta oli Tiiksassa ja Elintarviketäydennyspaikka, eli ETP Rukavaarassa, josta käsin koko divisioona huollettiin. Rukavaarasta Korven Kaiku matkasi huoltokuljetusten mukana etulinjaan, kuten mm. Ontajoelle ja Peuka-loniemeen. Jos vaikka Korven Kaiku oli kaivattu lukulehti, niin oli sillä muutoinkin tärkeä tarve ja asema. - Sätkäpaperina lehti oli kysytty ja usein riu ulle lähtijäkin sen mukaansa tempaisi. Kamiinan sytykkeeksi ei lehteä enää riittänyt, Nevalainen muistaa. Nevalainen oli autoaliupseerina päämajan alaisessa erillisessä kapteeni Eino Farinin pst- tykkikomppaniassa, joka perustettiin Juuassa kesäkuussa 1941. Suurelta osaltaan juukalaisista miehistä kootussa komppania oli päällikön ohella toisena upseerina juukalainen metsänhoitaja, luutnantti Eino (Eke) Romppanen. Sodan päädyttyä toistasataa miestä käsittänyt komppania purettiin perustamispaikassa syksyllä 1944. Kuva ja teksti: Matti Puoskari
18.8.2007 11 Joka päivä liikkeelle Säännölliset elämäntavat, kalastaminen ja vesillä liikkuminen pitävät kunnossa Lieksalainen Aarne Räty on aito Rukajärven veteraani, ikäisekseen hyväkuntoinen ja osallistuva. Aarnen näkee veteraani- ja isänmaallisissa juhlissa aina tyylikkäänä. Kuva: Raine Turunen Alkaa tämän ajan päätökset syntyä pelkästään Brysselissä ja Moskovassa, Aarne Räty harmittelee. Jokin aika sitten 85-vuotisjuhliaan viettänyt sotaveteraani päättelee kansallisen itsenäisyyden olevan murenemassa. Juuri sen, jonka puolustamisen hän itse aloitti lapiojääkärinä Kannaksella linnoitustöissä 1939. Tarkka-ampuja Omenapuut olivat täydessä kukassa, ja kaikki näytti valkoiselta. Väinö Tannerin puhetta kuunneltiin, kun Sortavalasta lähdettiin härkävaunussa menemään, mies muistelee. Talvisodan alkuhetket hän koki Kokkojärvellä. Olin ilmavartiossa. Ahkioon ja reppuihin pakattiin niin paljon kun saatiin mahtumaan. Valeltiin paikat bensiinillä ja tuikattiin palamaan. Ruunaanjärven tuiskuissa tuli tulitettua luotoa vihollisena. Älyttiin se lopulta, ja sivakoitiin kiireesti eteenpäin kun pelotti, että vihollinen vastaa tuleen, Räty kertoo nyt kömmähdyksestä huvittuneena. Jatkosodan mieliin painuvin koettelemus oli Omelian motin raivaustyö. Kaikki paloi. Meidän piti kasata ammuksia tien viereen. Siellä oli sikin sokin ammus- ja lääkintävaunuja, haavoittuneita ja kuolleita. Muuan Vanja, haavoittunut venäläinen, otettiin vangiksi. Halosen pataljoonan jääkärijoukkueessa partioin. Tuli tehtyä kaikkiaan 31 reissua naapuriin, tarkka-ampuja Räty selvittää. Ampumaura virisi Rukajärven hiihtoammuntakilpailuista, ja sitä piti yllä päivittäiset 15 kilometrin lenkit ja harjoitukset. Pienoiskiväärin sain kolmentoista vanhana, ja varsin 15 paukkua ammuin päivittäin. Paras sotakaveri oli juukalainen Unto Nykyri. Samasta pakista syötiinkin, Räty kuvailee. Nykyrin kanssa Räty vartioi Ontajärven ja Kuusniemen lossin välistä reittiä, kun rauha tuli. Alue luovutettiin vähitellen. Ei myö Unton kanssa oikein tiedetty, mitä niitten kanssa olisi tehnyt. Venäläinen herra rupesi polttamaan mahorkkaa. Me tarjottiin filtteritön vihreä nortti, ja herrapa alkoi ihastella hyvänmakuista tupakkaa. Minulla oli sätkäntekokone, jota ukko ihmetteli. Minä neuvoin, miten sätkä kääräistään, ja me tultiin oikein tuttaviksi. Mies pyysi vielä sätkäpaperia jälkikäteenkin. Virkistyskalastaja Aikanaan maatilan hoitaminen ja karjanpito Vaaraniemellä piti lopettaa, ja Rädyt muuttivat keskustaan asumaan. Leskenä 15 vuotta ollut Räty tunnustaa olevansa joskus napinompelijaa vaille. Sotainvalideissa ja sotaveteraaneissa aktiivisesti toimiva Räty toteaa, että joka päivä on liikuttava, vaikka kuinka kehtuuttaisi. Pyöräilen joka aamu. Siinä ne silmät aukeaa, ja tarkistan samalla, että vene on kunnossa. Säännölliset elämäntavat ja pieni lääkepaukku silloin tällöin, kehottaa sitkeä eläkeläinen. Aina innokkaasti kalastusta harrastanut Räty virittelee pyytöjä edelleen. Parraallaan oli 70 reikää auottavana talvella. Nyt on soutuvene tuossa joen rannassa. Katiskallahan minä, ja verkoilla Pielisestä. Kalavedet houkuttelevat pari kertaa viikossa. Lohi on mieluisin saalis. Harjus ja nieriä ovat hyviä syödä. Nieriä jopa makeampi kuin lohi. Särki on hyvä suolakala, ja ruoto mukaan! Ruka-järvellä alkoi hampaat heilua, mutta ongittiin ahkerasti ja syötiin viikko särkeä, ahventa ja salakkaa, niin jopa helpotti. Saapasrasvassa paistettu kala ei kyllä maistunut hyvältä. Toinen vene odottelee Vaaraniemellä. LL/Anna-Silja Suutarinen Me kaikki tarvitsemme energiaa. Fortum on Pohjoismaiden ja Itämeren alueen johtavia energiayhtiöitä. Liiketoimintaamme on sähkön ja lämmön tuotanto, myynti ja jakelu sekä voimalaitosten käyttö- ja kunnossapito. Huolehdimme vastuullisesti palveluiden saatavuudesta nyt ja tulevaisuudessa.
12 18.8.2007 SA-kuva: Kaukopartiomiehiä suolla PALVELEMME NORMAALISTI PÄIVYSTYS MA-PE 8.30 18 (8.30 21.00) LA 8.30 14 (8.30 17.00) SU SULJETTU (12.00 17.00) Pielisentie 30, 81700 Lieksa, puh. (013) 521 003 ja (013) 521 662 e-mail: pietari.apteekki@apteekit.net, www.lieksanapteekki.fi ISÄNNÖINTI-TILITOIMISTO KIINTEISTÖ RUKAJÄRVEN SUUNNAN VIIMEINEN VANGINSIEPPAUS Koulukatu 3 81700 LIEKSA Puh. (013) 521 200 Fax (013) 521 510 GSM 0400 877 059 GSM 0400 672 446 LIEKSAN UUSI APTEEKKI TÄYDEN PALVELUN HAUTAUSTOIMISTO KUKKAKAUPPA Lahtinen Ky S. Nylander 521 968 V. Nylander 524 084 posti@lahtinenky.fi www.lahtinenky.fi Reservin luutnantti Pentti Koski oli vapaaehtoisena Talvisodan pakkasissa Raatteen tiellä ja Kuhmossa, välirauhan aikana varusmiespalveluksessa sekä Jatkosodassa Rukajärven suunnalla. Jatkosodan lopulla hän oli mm. 14.D:n komendanttina sekä kaukopartiokomppanian päällikkönä. Tämä kirjoitus on lyhennelmä Pentti Kosken puhelinhaastattelusta 5.5.2007. Haastattelussa hän kertoo Rukajärven suunnan viimeisestä vangin sieppauksesta. Divisioonan kaukopartioon Toimiessani 14.Divisioonan Esikunnassa komendanttina sain marraskuussa 1943 tehtävän johtaa metsästysmatka Pieningän salolle. Hiihdin metsästysretken aikana kenraali Raappanan edellä 25-35 km päivässä ja valmistelin hänelle yöpymispaikat ja tulet illaksi ennen korpikenraalin saapumista. Raappana ampui matkalla metsäkanalintuja. Muistan hyvin kun hän kerran suuttui minulle ja kielsi nuotion sytyttämisen muilla kuin kiehisillä sanoen erämaassa selviää ainoastaan erämaan ehdoilla! Jälkeenpäin vasta ymmärsin mistä oli kysymys. Joitakin viikkoja metsästysretken jälkeen Raappana kutsui minut komentopaikalleen. Ilmoittauduttuani jäin asentoon. Raappana sanoi: Olen ajatellut, että Koski menee kaukopartiokomppanian päälliköksi. En määrää, sillä saatat tapattaa sekä itsesi että miehesi. Saat kaksi vuorokautta aikaa miettiä. Jos vastaat kyllä, muista, että menet paikkaan, jossa kukaan ei sinua auta. Sinun pitää ensin itse hyväksyä itsesi. Tule kahden vuorokauden kuluttua kertomaan mitä mieltä olet. Raappana oli ensin tarkastanut metsästysretkellä onko minulla edellytyksiä kaukopartiopäälliköksi ja edellytti nyt minulta täydellistä sitoutumista tehtävään. Pidin Raappanan toimintatapaa psykologisesti varsin oikeana. Vastasin kahden vuorokauden kuluttua kyllä. Rukajärven suunnalla ei mitään uutta Keväällä 1944 kaukopartiokomppanian komentopaikka oli Ontajärven kylässä. Komppanian tehtävänä oli valvoa Ontajärven länsirantaa. Neljän kuukauden aikana oli Di- visioonasta lähetetty 10 upseeripartiota tuloksettomille vanginsieppausreissuille. Tiesin, että Raappana ei pitänyt tilanteesta ja Päämajakin vaati tuloksia. Venäläisten joukkojen aikeista ja mahdollisista lisäkeskityksistä ei saatu riittäviä tietoja suomalaisten pääjoukkojen ja saksalaisten väliltä. Kannaksella kuhisi suurhyökkäystä odoteltaessa. Asialle oli tehtävä jotain. Sain kesäkuussa -44 puhelinilmoituksen, että minun on ilmoittauduttava heti Raappanan komentopaikalla Tiiksassa ja auto tulee hakemaan. Saapuessani sisään Raappana käveli hermostuneesti eikä sanonut mitään. Ilmoittauduin sotilaallisesti ja siirryin seinän vierustalle pois Raappanan tieltä jääden asentoon. Komentaja ei sanonut mitään 5-10 minuuttiin vaan jatkoi kävelyä miettien mitä sanoa: Luutnantti Koski, teidän on haettava vanki ja se on tuotava elävänä. Kolmeen neljään kuukauteen ei Rukajärven suunnalla kukaan ole saanut vankia ja emme tiedä mitä venäläiset aikovat. Tämän jälkeen seurasivat Raappanan yksityiskohtaiset ohjeet: Kukaan ei saa kuulustella vankia vaan se tehdään Divisioonan esikunnassa. Et rupea tulitaisteluun vaan otat vangin 1-3 miehen partiosta tieltä. Otat mukaan puhelinkuuntelulaitteet ja tulkin, joka kuuntelee tienvarsilinjoja ja selvittää milloin iskette. Tämän jälkeen katsottiin kartalta muita yksityiskohtia ja reittiä. Samaan aikaan kaukopartiokomppanian varapäällikkö luutnantti Heikkilä sai samanlaisen tehtävän Divisioonan tiedustelupäällikkö Vehaselta eri suunnalle. Tiesimme, että nyt ei ole varaa epäonnistua. Vanginsieppaus Maasjärventieltä Tehtävän mukaan vanki oli siepattava Maasjärven kylästä lähtevältä tieltä noin 100 km:n päästä. Lähdimme johdollani reissuun Uhtuan ja Rukajärven erämaiden välistä. Sain tietää vasta myöhemmin, että veljeni Paavo kaatui Kannaksella samoihin aikoihin. Alkumatkan ensimmäiset 20 kilometriä etenimme juosten. Koko partiomatkalla eivät venäläiset ampuneet laukaustakaan meitä kohti eikä tehty yhtään väijytystä, vaikka aikaisemmilla reissuilla tulitaistelut olivat hyvin yleisiä. Kuin jotain suurempaa ja tärkeämpää olisi tapahtumassa. Saavuttuamme Maasjärven tielle löysimme sen viereltä nopeasti hyvän paikan. Noin 15 metriä tiestä oli suojaisa ojakaivanne sieppaajille. Kaivanteen ja tien välissä oli suojaisa pensas ja pajukkoa. Laitoin suojaukset Maasjärven ja Rukajärven suuntiin sekä miehen puhelinpylvääseen kuuntelemaan. Hän ilmoitti hetken kuluttua, että Maasjärven suunnasta tulee kohta kolmen miehen porukka. Käskin kuuntelijan alas pylväästä ja asemaan muiden kanssa, jotta hän ei paljastuisi. Noin 20 minuutin kuluttua Maasjärven suunnan vartiomies ilmoitti, että tietä saapuu yksinäinen automaattikiväärillä varustettu mies. Venäläisen ohitettua asemamme hyppäsivät kaksi tehtävään valjastettua kaukopartiomiestäni hänen taaksensa tömpsähtäen varoitteluistani huolimatta liian kovaäänisesti. Valpas vihollissotilas tarttui kivääriinsä, mutta suojamiehen konepistoolisarja venäläisen viereen sai hänet toisiin ajatuksiin. Lähdimme paluumatkalle reipasta vauhtia vanki mukana juosten. Pääsimme omille linjoille ja Raappana aloitti vangin kuulustelut. Myös varapäällikköni luutnantti Heikkilä toi omalta reissultansa vangin. Veteraani muistelee Olen jälkeenpäin miettinyt kesän - 44 vanginsieppausmatkaamme ja vankitietojen merkitystä. Olen tutkinut asiaa ja partiokertomuksia myös Sota-arkistossa. Olen sitä mieltä, että saatujen tietojen perusteella Päämaja ja Raappana varmistuivat siitä, että venäläiset eivät keskitä ainakaan alkuvaiheessa merkittäviä lisävoimia Rukajärven erämaasuuntaan. Tämä mahdollisti Päämajan irrottaa Raappana ja 2-3 pataljoonan kesän -44 mottitaisteluihin Ilomantsiin. Joukot olivat silloin kaikki kiinni ja lopputuloksen kannalta hallittu riskinotto ja ajoitus ratkaisi. Raappana kielsi meitä kuulustelemasta vankia ilmeisesti eri syystä. Hän halusi varmistua, että mahdollinen tieto venäläisten suurhyökkäyksen alkamisesta Kannaksella sekä saksalaisten lyömisestä jäisi tässä tärkeässä vaiheessa ainoastaan hänen ja Divisioonan johdon tietoon. Tällä oli varmaan jälkeenpäin ajateltuna merkitystä myös suomalaisten joukkojen taistelutahtoon Rukajärven suunnalla. Olinhan siellä minäkin Haastattelu: Jukka Valkeajärvi
18.8.2007 13 Kirjoittaja: ERMEI KANNINEN Kenraaliluutnantti, sotaveteraani Ermei Kanninen tarkastelee oheisessa kirjoituksessaan Pohjois-Karjalaa ja Lieksan Varuskuntaa Talvija jatkosotien jälkeen. Kirjoittaja on palvellut puolustusvoimia ja isänmaata useissa eri koti- ja ulkomaan tehtävissä. Hän jäi reserviin Pääesikunnan päällikön tehtävästä 1980-luvun alussa. Kirjoittaja on perinneyhdistyksen kunniajäsen. 1935 valmistunut ja Timitran linnana tunnettu massiivinen rakennus on toiminut rajakouluna, talvi- ja jatkosodan aikana puolustusvoimain käytössä ja välirauhan aikana sekä myöhemmin rajavartioalueen tukikohtana. Tällä hetkellä rakennus on yksityisessä omistuksessa. Talvisodan jälkeen: Talvisodan päättänyt Moskovan rauha 13.3.1940 aiheutti puolustuslaitoksen rauhan ajan organisaatiossa ja joukkojen sijoituksessa suuri muutoksia, suorastaan mullistuksia. Menetetyn Karjalan mukana jäi uuden rajan taakse monia Neuvostoliiton rajan läheisyyteen sijoitettuja varuskuntia. Näiden korvaamiseksi tarvittiin uusia kasarmialueita. Niiden määrää lisäsi vielä rauhan tosin välirauhan aikaisten joukkojen kasvaminen noin kaksinkertaiseksi varusmiesten palvelusajan noustessa kahdeksi vuodeksi. Joukkojen ryhmittely vastasi vallitsevaa uhkatilannetta toisen maailmansodan yhä kiihtyessä vuoden 1940 aikana. Pohjois-Karjalan alueella ei ennen Talvisotaa ollut lainkaan puolustuslaitoksen varuskuntia. Lähimmät olivat Mikkelissä ja Kuopiossa. Alueella oli vain rajavartioston yksiköitä Onttolassa ja Lieksassa. Nyt alueelle alettiin rakentaa parakkikasarmeja kolmelle ra-prikaatille. Niiden keskuspaikat olivat 8.Pr Onttola-Ylämylly alueella, 9.Pr Kontiolahden alueella ja 10.Pr Nurmeksen alueella. Se oli valtava muutos ja mahtava työurakka, kun vielä Salpa-aseman jatkeen työmaa ulottui Pohjois-Karjalaan. Lieksan kauppala ja Pielisjärven kunta sai myös osansa. Alueelle rakennettiin pataljoonan kasarmialue Märäjälahdelle. Kauppalan alueella oli rajavartioston kasarmit ja sen henkilökunnan asunnot. Lieksan merkitys jatkosodan aikana 14.D:lle lienee kaikkien tiedossa. Lieksa oli itse asiassa selustan hermokeskus, jonka kautta tapahtui joukkojen kuljetukset, huolto ja lomalaisliikenne. Pienehkö saksalaisten huoltoja yhteysosasto majoittui myös kauppalaan odottamaan hyökkäyksen mahdollista jatkamista Vienanmerelle saakka. Siitä arveluttavasta kunniasta Mannerheim kieltäytyi. Mainittakoon vielä, että rajan toisella puolella oli toinen selustakeskus Repola, jonka historia monella tavalla liittyy Suomeen. Lieksan varuskunta jatkosodan päätyttyä Palaan Lieksaan, kun se toimi lyhyen ajan varuskuntana1944-45 vuosien vaihteessa. Tehtävänäni oli silloin palvella Märäjälahdella ja siellä olevan varuskunnan komendanttina. Suomen asevoimien demobilisaatio oli välirauhan 19.9.1944 ehtojen mukaisesti suoritettu 5.12.1944 mennessä. Oma pataljoonani ErP 7 (AHSP) oli kotiutettu Nurmeksen Karhunpäästä telttamajoituksesta marraskuun alkupäivinä. Kuun puolivälissä siirryin Märäjälahteen uuteen joukko-osastoon, eli JR 3:en ensimmäiseen pataljoonaan. Se perustettiin 5.12. uudella nimellä; osoite 4260/3. Kpk vaihtui I/JR3 Lieksaksi. JR3:n esikunta ja sen muut osat jäivät aluksi Nurmekseen. Lieksassa miehistö asui parakeissa ja kantahenkilökunta vapaina olevissa upseeri- tai aliupseeriasunnoissa. Kaikki olivat parakkien tavoin kylmiä. Sähkövalo kuitenkin oli, mutta vesi tuotiin hevosella. Käymälät olivat ulkokäymälöitä. Olosuhteet olivat rintamalta tulleille ja lähes vuosikausia teltoissa asuneille kuitenkin erinomaiset. Komentajana toimi aluksi everstiluutnantti V. Partinen, myöhemmin majuri E. Kakko. Itse toimin adjutanttina, joka silloin oli melkoinen yleismies. Rykmentin esikunta sijaitsi Nurmeksessa, mutta ei sieltä kukaan meitä käynyt katsomassa. Sitä vastoin Liittoutuneiden valvontakomission venäläiset upseerit kävivät. Ei heidän kanssaan vaikeuksia ollut, joskin kommenttini heistä oli: toivottavasti heitä ei näy usein. Vierailu aiheutti nimittäin paljon työtä. Henkilöstö- ja materiaalivahvuuksien piti täsmätä tarkalleen. Ajanvietemahdollisuudet Mitä Lieksa sitten tarjosi sota- veteraaneille, meille 20-30 -vuotiaille upseereille ja aliupseereille. Ravintoloita oli kaksi: Seurahuone ja Asemaravintola. Elokuvateattereita oli myös kaksi. Ne tulivat tutuiksi ja filmit kelpasivat laidasta laitaan. Asemaravintola veti puoleensa paremman ruoan ja palvelun ansiosta. Ravintolaa johti rouva Veltheim henkilökuntineen. Ravintola tuli kuuluisaksi kun rouva Veltheim pidätettiin laajan mustan pörssin kaupan takia. Lieksan ja Märäjälahden viihtyisyyttä lisäsi kauppalan ja varuskunnan seurapiirit, eli leskirouvat ja viehättävät neitoset illanistujaisia ja jopa tanssiaisia järjestämällä. Seura toi elämään optimismia ja elämänuskoa. Tuo parin kuukauden jakso Lieksassa oli erinomainen välivaihe siirryttäessä sodasta rauhaan, rintamaolosuhteista normaaliin varuskunta- ja siviilielämään. Joukot rauhan kannalle Pataljoona siirrettiin tammikuun lopussa 1945 Taivalkoskelle purkamaan saksalaisten rakentamaa ja myös heidän hävittämää kenttärataa. Työ tehtiin tulenpalavalla kiireellä. Materiaali kiskonpätkineen ja poltettuine vetureineen lähetettiin Leningadiin, jonka ratapihalla ne sitten makasivat ainakin kymmenkunta vuotta. Lieksa jäi taakse, puolustusvoimat myi kasarmialueen maatalouskouluksi ja pataljoonamme siirtyi Kontiolahdelle, jonne koko JR3 vähitellen siirtyi. Lieksa ja 14.D ja varuskunta jäivät muistoiksi sodasta ja sen seurauksista. Toivottavasti Märäjälahdessa on muistokivi tai taulu kertomassa jälkipolville, että sekin on tehnyt velvollisuutensa isänmaan puolesta. Esko Kuitunen KATSAUS SOTAVUOSIEN LIEKSAN JOUKKOIHIN Rajavartiosto sulautettiin kenttäarmeijaan sotatilan ajaksi 1930-luvun loppuvuosina sotainen poljento vahvistui Euroopassa. Yleismaailmallisen tilanteen kiristyttyä ja Saksan hyökkäys Puolaan aiheuttivat järjestelyjä puolustusvoimissa syksyllä 1939. Rauhan ajan joukko-osastoja alettiin täydentää kutsumalla niihin sijoitettuja reserviläisiä ylimääräiseen palvelukseen. Lieksan Harjoituskeskuksessa perustettiin Pohjois-Karjalan Ryhmä, jonka komentajana oli evl. E. Raappana. Ryhmään kuuluivat Erilliset pataljoonat 12 ja 13 sekä Tukipataljoona. Ryhmän vahvuus kaikilla huollon miehillä varustettuina oli 4916 miestä. Tällöin myös rajavartiosto sulautettiin kenttäarmeijaan ja sen toimitiloja sodan aikana käyttivät puolustusvoimat. Sodan jälkeen kenttäarmeija huolehti rajan vartioinnista muutamia kuukausia, kunnes rajanvartiointivastuun otti rajavartiosto. Jatkosodan ajan rajavartioston tilat ja kiinteistöt olivat luovutettu puolustusvoimien käyttöön. Aselevon Sotiemme muistoja nähtävissä myös yhteisillä maillamme Lisää tietoa: Ruunaan luontotalo 0205 64 5757 solmimisen jälkeen rajanvartiointi järjestettiin II armeijakunnan toimesta. Lieksan osuudella rajanvartioinnista vastasi Rajajääkäripataljoona 6. Joulukuussa 1944 aloitti rajavartiosto rauhanomaisen rajanvartioinnin. Linnoittajat olivat pääasiassa siviilejä YH:n aikana Pohjois-Karjalan Ryhmä pikalinnoitti Kivivaaran ja Inarin suunnissa. Talvisodan kokemuksia hyödynnettiin ja linnoitustyöt aloitettiin välirauhan aikana Päämajan aloitteesta. Päälinjat suunnitteli ylin sotilasjohto. Toukokuussa 1940 Mannerheim määräsi linnoitustöiden johtajan suoraan alaisekseen ja tämän esikunnaksi Linnoitustoimiston. Välirauhan aikana Pielisjärven alueella toimineet linnoitustöiden tekijät olivat pääasiassa Linnoitustoimiston alaista siviilityövoimaa tai Puolustusvoimien 10. Prikaatin sotilaita. Urakoitsijoita ei liene Pielisjärvellä ollut. Työnjako siviilien ja sotilaiden välillä oli se, että siviilityövoimalla tehtiin eniten ammattitaitoa vaativat työt, kuten estekivien louhinta, niiden kuljetus ja paikalleen asentaminen. Sotilaat kaivoivat taisteluhaudat, tekivät raivaustyöt ja rakensivat piikkilankaesteet. Pielisjärvellä työskentelivät Työpiiri 420:n työryhmät. Työryhmä 421 toimi Nurmijärven suunnalla ja työryhmä 422 Inarin suunnalla. Molemmat ryhmät olivat isoja, joiden vahvuus oli noin 900 miestä. Lisäksi Pielisjärvellä työskentelivät työryhmät 423 ja 460, jotka olivat edellisiä huomattavasti vahvuudeltaan pienempiä. Tällä perusteella voidaan arvioida siviilityövoimaa olleen noin parituhatta miestä. Kun tähän lisätään sotilaiden osuus, ylitetään linnoittajien lukumäärässä kolme tuhatta. Saksalaisia näkyi katukuvssa Helmikuussa 1942 Lieksaan ilmestyi uusia sotilaita ja koko kylä näytti täyttyvän saksalaisista sotilaista. Heidän käyttöönsä luovutettiin rajavartioston kasarmit ja julkisia rakennuksia. Kun heidän vahvuutensa oli noin 3000, osa joutui asumaan parakeissa ja yksityisasunnoissa. Henkilömäärän lisäksi saksalaisilla oli mukanaan paljon sotatarvikkeita, etenkin lentovoimille kuuluvaa tavaraa. Tarvikkeet tarvitsivat säilytys- ja varastointitilaa. Lentokoneiden piti tul-
14 18.8.2007 Alvar Holmbergin kuviin kuuluu muun muassa kuva vuodelta 1942. Suomen marsalkka Mannerheim tervehtii kenraalimajuri Raappanan johtaman 14. divisioonan esikunnan päällystöä Tiiksassa. Rukajärven 14. divisioonan sotarintamakuvat Juuasta Pohjois-Karjalan museoon Metsänhoitaja, reservin yliluutnantti Alvar August Holmberg (1906-1974) oli sotarintamalla Rukajärven suunnalla kolonnanjohtajana ja huoltopäällikkönä. Johtotehtävien ohessa Holmberg kuvasi rintamatapahtumia kamerallaan ahkerasti. Holmbergin noin 300 kuvaa ovat nyt Pohjois-Karjalan museon kokoelmissa Joensuussa. Pohjois-Karjalan museolle arvokkaan kuvakokoelman luovutti pitäjänneuvos Kari Tuhkanen Juuas- ta. Alvar Holmberg oli Tuhkasen sisaren mies. Kuvalahjoituksen ottivat tammikuussa 2007 vastaan museonjohtaja Tarja Raninen-Siiskonen ja museon kokoelmajohtaja Auli Patjas. Holmberg oli 1930 ja 1940-luvulla Juuan Nunnanlahdessa Suomen Vuolukivi Oy:n ja Nunnanlahden Vuolukivi Oy:n isännöitsijänä, sekä Oy Vuoki AB:n osakkaana ja toimitusjohtajana. Metsähallituksen metsänhoitajan virassa Helsingissä Holmberg toimi eläkeikäänsä saakka. Talvisodassa Holmberg oli KTR 12. joukoissa Kollaanjoella. Jatkosodassa hän palveli KTR 18. Rukajärven suunnalla, taistelupaikkoina Tuulivaara, Repola, Virta, Omelia, Tiiksjärvi, Uunojärvi, Pajarinjärvi, Ontrosenvaara, Pismajoki, Rukajärvi, Ontajoki, Klyyssinvaara ja Tsirkka-Kemijoki. Pohjois-Karjalan museo/joensuun museot Torikatu 21. Puhelin 0504059079. Perinnemateriaalia otetaan vastaan 14.Divisioonan perinneyhdistys ottaa vastaa puhdetöitä, sotamuistoja, kunniamerkkejä, vanhoja asiakirjoja ja vanhoja Korven Kaiku lehtiä. Esineet taltioidaan yhdistyksen perinnetiloihin Kainuun Prikaatissa. Korven Kaiku lehdistä on tarkoitus tehdä näköispainoksia ja mahdollinen juhlakirja. Yhteydenotot yhdistyksen perinnetoimikunta Tero Kinnarinen, Saapastie 10, 87700 Kajaani, puh. 050-496645. E. J. Raappana - Rajan ja sodan kenraali, Otava 2007 FT Jukka Partanen, dosentti Juha Pohjonen ja dosentti Pasi Tuunainen ovat tehneet perusteellisen elämänkerran Mannerheim-ristin ritari, jääkärikenraalimajuri Erkki Raappanasta. Kirja tuo esille runsaasti uutta tietoa sekä Raappanan sotilasurasta että yksityiselämästä - myös tunteista. Uusi lähdeaineisto sekä Raappanan henkilökohtainen kirjeenvaihto antavat vahvistuksen siihen käsitykseen, että jääkärikenraali oli aidosti vaatimaton kansanmiestyyppi sekä kyvykäs korpisodan johtaja. Runsaasti kuvitetusta elämäkertateoksessa käsitellään sotaa noin puolet. Kirja on erinomainen elämänkerta, joka sopii niin historiasta kiinnostuneen kuin tutkijankin lukupöydälle. Kirja tulee kirjakauppoihin lokakuussa sopivasti ennen joulumyyntiä. Jukka Valkeajärvi
18.8.2007 15 Rajakenraalin maja sijaitsee nyt Ilomantsin Parppeinvaaralla. Kuva: Karjalaisen Kulttuurin Edistämissäätiö. Sodan jälkeen maja pystytettiin hänen toimestaan metsästysmajaksi Suomujärven rannalle syksyllä 1945. Majaa nimitettiin silloin Suomun majaksi. Kenraalin muistoksi 1962 Suomu-Seura nimitti Suomun majan Rajakenraalin majaksi, jota nimeä rakennus kantaa vieläkin. Patvinsuon kansallispuistohankkeen johdosta maja jouduttiin siirtämään Parppeinvaaralle syksyllä 1984. Majassa on nähtävänä kenraalimajuri Raappanan aseita sekä ansiomerkit. Rajakenraali Erkki Raappana ja hänen Rukamajansa Kenraali Erkki Johannes Raappana syntyi 2.6.1893 ja kuoli 19.9.1962. Täyttäessään 50 vuotta 2.6.1943 Rukapirtti lahjoitettiin hänelle 14. divisioonan yhteisenä lahjana Tiiksankylän Navinkajärven pohjoisrannalle. Erkki Raappana oli Mannerheimin luottokenraali. Raappanan taktiikkana kerrotaan olleen mennään tuosta läpi, hyökätään täältä ja tapellaan tuolla. Kyseessä oli usein sotataidon malliesimerkki; hyökkäys ja kaksi kaksipuolista saarrosta. Raappanan taidot ja kovuus näkyivät taistelussa, jota hän johti. Raappanan kerrotaan säästäneen miehiään. Jos hyökkäys ei onnistunut, palattiin takaisin. Vaikka Raappana säästi miehiään uhkayrityksiltä, rasitusta hän ei kaihtanut. Silloin miehet ja hevoset olivat kovilla. www.ray.fi Jatkuu sivulta 13 la perästä ja aikomuksena oli käyttää lentokenttänä Pielisen jäätä sekä Aunuksen Karjalassa sijaitsevaa Tiiksjärven lentokenttää. Lieksaan sijoitettujen saksalaisten piti osallistua Muurmannin radan valtaamiseen. Radan valtaaminen piti alkaa keväällä ja yksi osa siitä piti tapahtua Rukajärveltä käsin. Saksalaiset olivat siisteissä pukimissa, joiden sotilasasut eivät olleet pakkasasuja vaan pikemminkin paraatiunivormuja. Mantteli oli ohut, jalkineet kevyitä ja käsineinä hienot sormikkaat. Koppalakki ei suojannut päätä pakkasella. Parin päivän päästä olivat Lieksan kaupoista loppuneet villapaidat ja karvalakit villasukista puhumattakaan. Yksityisiä talvivarusteita vaihdettiin konjakkiin ja tupakkaan. Myöhemmin osa saksalaisista siirtyi Tiiksjärvelle, mutta pääosa jäi Lieksaan sodan päättymiseen saakka. Lieksan varuskunta oli väljä käsite Lieksa oli sota-aikana vilkas paikka. Rukajärven suunnan huolto sitoi alan henkilöstöä runsaasti. Talvisodan aikainen miesvahvuus (noin 5000) kolminkertaistui jatkosodan aikana. Joukoista merkittävimpiä olivat Rukajärven suunnan huollosta vastaavan Huoltokeskus 4:ään kuuluneet tai sen alaiset osastot. Huoltokeskuksen johto oli rajavartioston tiloissa Timitrassa, mutta keskus oli hajotettu eri puolille Lieksaa ja Pielisjärveä. Samoin saksalaisten joukkojen varastot oli hajotettu eri puolille Lieksaa, pääosan ollessa Timitran, Sokojoen ja Kaupunginniemen alueella. Sota-aikana hakattiin metsää Repolan puolelta Tuulijärven seudulta. Tämä savotta sitoi henkilöstä hakkuu- ja kuljetustöihin. Kevätniemen saha tuotti lauta- ja lankkutavaraa armeijan eri yhtymille. Mätäsvaarasta kehittyi vilkas kaivospaikkakunta. Lieksan varuskunta oli väljä käsite. Varuskunta-nimitystä lienee käytetty, koska sotilaita oli sijoitettu paljon eri tehtäviin Lieksan ympäristöön. Tosin osastot toimivat itsenäisesti ja ratkaisivat omat ongelmansa. Varuskunnan päällikkö nimitystä käytti ainakin Märäjälahdelle sijoitetun pataljoonan komentaja välirauhan aikana. Hänen alaisuuteensa kuului myös Yrjölässä ollut asevelvolliskomppania. Järjestyksenpito oli sotilasosastojen yhteinen tehtävä. Sotapoliisien ja järjestyspartioiden toimivalta ulottui kaikkiin sotilaisiin. 38. Sotilassairaala oli iso laitos. Sillä oli käytössään useita rakennuksia, rauhanaikaisten sairaaloiden lisäksi keskuskansakoulu, kirjastotalo Kevätniemessä, Pankakoskella tehtaan sairastupa sekä koulu ja ns. saksalaisparakki Urheilukadulla. Saksalaisilla ei ollut omaa sairaalaa, vaan lääkintähuollossa se tukeutui sotilassairaalaan. Sairaalan päällikkölääkärinä toimi Pielisjärven kunnanlääkäri U. Mäkinen ja talouspäällikkönä oli lieksalainen liikemies A. Erikivi. 12. Täydennyspataljoona koulutti Jukolan motissa Nurmijärvellä 14. Divisioonalle täydennysmiehiä. Jukolan motin miesvahvuus vaihteli eri aikoina. Motissa toimi lääkäri, eläinlääkäri, sairastupa, useita saunoja ja ruokala. Siellä oli päävartio, jossa tarkastettiin rintamaliikenne. Edelleen keskuksessa oli urheilukenttä ja kahvila, jossa näytettiin elokuvia. Rakennuksia motissa oli noin 50, joista isoja majoitusparakkeja toistakymmentä. Viimeisenä sotakesänä, kun partisaanit liikehtivät eteläisellä Pielisjärvellä, takaa-ajoon koottiin miehiä usein Jukolan motista. Täydennyspataljoonaan perustettiin elokuun alussa 1944 osasto (6. komppania), jonka tehtävä oli partisaanien tuhoaminen. Komppanian päällikkönä oli ltn. T. Makkonen (lieksalainen rajamies). Se sijoitettiin Märäjälahden sotilasalueelle. Osaston vahvuus oli 5 ups., 13 aliups. ja 358 miestä. Takaa-ajon ollessa kiivaimmillaan osaston vahvuus oli yli 500 miestä, koska kaikki irrotettavat miehet sijoitettiin takaaajoon ja alueiden sulkupisteisiin. Märäjälahden sotilastarina alkaa ylimääräisten kertausharjoitusten ajalta, jolloin Lieksan Harjoituskeskuksessa perustettu Erillinen Pataljoona 12 sijoitettiin sinne. Sotilasalue sijaitsi entisen Emäntäkoulun alueella, jossa oli useita sotilaskäyttöön soveltuvia tilan rakennuksia valmiina. Lisäksi alueelle rakennettiin majoituskäyttöön soveltuvia parakkeja. YH:n aikana oli voimassa Suomen ja Neuvostoliiton välillä Tarton rauhansopimuksessa hyväksytty määräys, jonka mukaan rajakunnissa sai olla tietty määrä sotilaita. Pielisjärvellä tämän alueen rajana oli Joensuusta Nurmekseen menevä rautatie. Rauhansopimuksen määräykset eivät koskeneet radan länsipuolta. YH:n aikana Märäjälahteen sijoitettuja joukkoja kuljetettiin autoilla päivän ajaksi linnoitustöihin ja illalla takaisin majoitusalueelle. Välirauhan aikana rakennettiin paikalle lisää sotilasmajoitustiloja. Märäjälahdesta läksi jatkosotaan JR 10:n ensimmäinen pataljoona, jonka muistokivi on koulun pihassa.
VAPO TIMBER OY P U U N O S T A J A - P U U N J A L O S T A J A Ostamme tukkivaltaisia leimikoita. Ota yhteyttä: LIEKSA Markku Suhonen (013) 683 4214, 0400 377 536 NURMES, VALTIMO Tommi Räsänen (013) 683 4302, 0400 964 463 JUUKA Seppo Lehikoinen (013) 470 012, 0400 342 397 tai JUUKA Jari Nevalainen 0400 159 290 14. Divisioonan perinneyhdistyksen tiedotuslehti Julkaisija: 14. Divisioonan Perinneyhdistys ry Päätoimittaja: Jukka Valkeajärvi Toimitussihteeri: Raine Turunen Lehden ulkoasu: Raine Turunen Toimituskunta: Jukka Valkeajärvi, Raine Turunen, Juhani Ryynänen, Tauno Oksanen, Pasi Karonen Taitto: Pohjois-Karjalan Ilmoitustavalmistus oy Painopaikka: Pohjois-Karjalan Kirjapaino 14. D:n Perinneyhdistys ja Lieksan alaosasto kiittävät tukijoitaan suuriarvoisesta työstä isänmaan ja nuorison hyväksi.