OSIO 1 Osiossa 1 on 30 väittämää. Ovatko seuraavat väittämät oikein vai väärin? Valitse oikea vaihtoehto. Oikeasta vastauksesta 1 p, väärästä -1 p, tyhjä vastaus 0 p. 1. Mallin rekisteröinnin voi Suomessa uudistaa viidesti. 2. Mallin rekisteröintihakemuksen voi saada vireille PRH:ssa ilman kuvia. 3. Rekisteröimätön yhteisömalli on voimassa viisi vuotta ensimmäisestä julkaisusta EU-alueella. 4. lain ja Yhteisömalliasetuksen mukaan mallin luokitus määrää suojan laajuuden. 5. Mallin rekisteröintihakemuksen vireilletulo PRH:ssa edellyttää, että kaikki hakemukseen liittyvät maksut on suoritettu. 6. Hakija voi muuttaa mallien lukumäärän mallin rekisteröintihakemuksen käsittelyn aikana PRH:ssa. 7. Rekisteröityä yhteisömalia voivat hakea vain eurooppalaiset yritykset tai/ja eurooppalaiset fyysiset henkilöt. 8. Rekisteröidyn yhteisömallin voi lisensoida vain osaan EU-maita.
9. Intialainen asiamies voi toimia asiamiehenä WIPO:n kautta haetussa mallin kansainvälisessä rekisteröintihakemuksessa suomalaisen yhtiön puolesta. 10. Useamman mallin hakeminen ei ole mahdollista samalla yhteisömallin rekisteröintihakemuksella, mikäli mallien etuoikeuspäivät ovat erit. 11. Yhteisömallin rekisteröintihakemuksen yhteydessä ei voida toimittaa mallikappaletta. 12. Rekisteröity yhteisömalli voi sisältää enemmän kuin 7 kuvaa. 13. Yhteisömallin rekisteröintihakemukseen voi lisätä maksimissaan 150 sanaa sisältävän kuvauksen. 14. Etuoikeuspyyntö hyväksytään PRH:ssa, jos mallin rekisteröintihakemuksessa on ilmoitettu, milloin ja missä etuoikeuden perustana oleva hakemus on tehty. Etuoikeuden perustana olevan hakemuksen numeron voi ilmoittaa myöhemmin. 15. Jalostamalla aikaansaadun, uuden ja yksilöllisen luonteen omaavan vesimelonin muodon voi suojata rekisteröidyllä yhteisömallilla. 16. Haettaessa yhteisrekisteröintiä hakemusta ei voida hylätä vain yksittäisen mallin osalta PRH:ssa.
17. Rekisteröity yhteisömalli on voimassa viisi vuotta kerrallaan sen rekisteröintipäivästä lukien. 18. Rekisteröidyn yhteisömallin uudistamismaksut nousevat progressiivisesti ensimmäisen uudistamisen ollessa halvin ja viimeisen uudistamisen kallein. 19. Suomalaisessa mallin rekisteröintihakemuksessa on mainittava asiamiehenä aina fyysinen henkilö. 20. Mallin kansainvälisen rekisteröinnin hakeminen WIPO:n kautta edellyttää, että mallilla on jo kansallinen rekisteröinti tai kansallinen hakemus jätettynä. 21. Mallin kansainvälistä rekisteröintijärjestelmää käytettäessä hakijalla on aina oltava asiamies. 22. Mallin kansainvälinen rekisteröintihakemus on tehtävä englannin, ranskan tai saksan kielellä. 23. Mallin kansainvälisen rekisteröinnin voi uudistaa vain joidenkin nimettyjen maiden ja/tai mallien osalta. 24. Mallin kansainvälinen rekisteröinti on voimassa kussakin nimetyssä maassa samansisältöisenä ja samanpituisena.
25. Mallirekisteröinnin uudistamista voi hakea PRH:lta aikaisintaan vuotta ennen rekisteröintikauden päättymistä ja viimeistään kuuden kuukauden kuluessa sen päättymisestä. 26. Mallikappale ja kuva mallista ovat vaihtoehtoiset tavat esittää haettava malli PRH:ssa. 27. Yhteisömallin rekisteröintihakemuksessa mallin voi aina pyytää pidettäväksi salassa 30 kk hakemispäivästä. 28. Jotta malli voidaan rekisteröidä Suomessa, sen tulee olla uusi tai yksilöllinen. 29. Yhteisömallin rekisteröintihakemuksessa muotoilijana voi olla ryhmä. 30. Mallia voidaan kokonaisuutena arvioiden pitää yksilöllisenä, vaikka yksityiskohtia pidettäisiin yksinkertaisina ja tavanomaisina.
OSIO 2 Kysymys 2.1 Luokittele alla olevat mallit Locarnon kansainvälisen mallien luokitusluettelon mukaan. Maksimipistemäärä 5 p. a. lääketabletti luokitus: 28-01 b. pöydänjalka luokitus: 6-06 c. kuvio/ornamentti (tarkoituksena käyttää astioissa ja pyyheliinoissa) luokitus: 32 d. purjevene luokitus: 12-06 e. auton etuvalot luokitus: 26-06
Kysymys 2.2 Asiakas haluaa suojata pakkausmallinsa 7 kuvalla ja pitää hakemuksensa salassa 6 kk hakemispäivästä, paljonko hän joutuu maksamaan virallisia maksuja kaiken kaikkiaan suomalaisesta kansallisesta mallin rekisteröintihakemuksesta ja yhteisömallin rekisteröintihakemuksesta, jos jätät hakemukset sähköisesti. Maksimipistemäärä 5 p. a. suomalainen kansallinen mallin rekisteröintihakemus 515 b. yhteisömallin rekisteröintihakemus 390
Kysymys 2.3 laissa ja Yhteisömalliasetuksessa ei ole määritelty, mitä käsitteellä asiaan perehtynyt käyttäjä tai asiantunteva käyttäjä tarkoitetaan. Selitä lyhyesti, kuinka Euroopan Unionin tuomioistuin on tulkinnut käsitettä asiantunteva käyttäjä, mitä sillä tarkoitetaan. Maksimipistemäärä 5 p -Asiantuntevan käyttäjän käsite on ymmärrettävä välimuodoksi keskivertokuluttajan, jota sovelletaan tavaramerkkialalla ja jolta ei edellytetä mitään erityistä tietämystä ja joka ei pääsääntöisesti tee suoraa vertailua vastakkain olevien tavaramerkkien välillä, ja toimialan tuntijan eli syvällisen teknisen tietämyksen omaavan asiantuntijan käsitteiden välillä. Näin ollen asiantuntevan käyttäjän käsite voidaan ymmärtää sellaisen käyttäjän määritelmäksi, joka ei ole keskimääräisen tarkkaavainen vaan erityisen tarkkaavainen joko henkilökohtaisen kokemuksensa tai kyseisen alan laajan tuntemuksensa vuoksi. Edellä kuvatusta luonteesta seuraa, että asiantunteva käyttäjä vertailee, mikäli se ei ole mahdotonta tai epätavallista kyseisellä alalla erityisten olosuhteiden tai tuotteiden piirteiden vuoksi, suoraan kyseisiä malleja. Asiantunteva käyttäjä ei myöskään ole asiantuntija tai toimialan tuntija, joka kykenee tarkastelemaan yksityiskohtaisesti kyseisten mallien pienimpiä mahdollisia eroja. Määrite "asiantunteva" viittaa näin ollen siihen, että vaikka käyttäjä ei ole suunnittelija tai tekninen asiantuntija, hän tuntee kyseisellä alalla olemassa olevia erilaisia malleja ja jossain määrin näiden mallien yleensä sisältämiä osatekijöitä ja hänen tarkkaavaisuutensa taso on suhteellisen korkea hänen käyttäessä kyseisiä tuotteita, koska hän on kiinnostunut niistä.
Kysymys 2.4 Kenelle kuuluvat oikeudet malliin työsuhteessa lain ja Yhteisömalliasetuksen mukaan? Selvitä lyhyesti. Maksimipistemäärä 5 p. - lain 1 :n mukaan Joka on luonut mallin tai jolle hänen oikeutensa on siirtynyt, voi rekisteröimällä saada yksinoikeuden malliin eli oikeudet kuuluvat mallin luojalle tai hänen oikeudenomistajalleen. laissa ei ole erityisiä säännöksiä työsuhteessa suunniteltujen mallien oikeuksien siirtymisestä eikä lakia mallioikeuden siirtymisestä työsuhteessa ole olemassa. Työsuhdekeksintöjen siirtymisestä on olemassa erityislaki eli Laki oikeudesta työntekijän tekemiin keksintöihin, mutta sitä sovelletaan ainoastaan keksintöihin, ei malleihin. Oikeus työsuhteessa syntyneeseen malliin joudutaan ratkaisemaan kulloisenkin työsopimuksen tulkinnalla. lain mukaan tulkintaetu on työntekijän hyväksi. -Yhteisömalliasetuksessa on työsuhdemalleista oma säännöksensä 14 artiklan 3 kohta. Sen mukaan oikeus yhteisömalliin kuuluu työnantajalle, jos mallin on luonut työntekijä työtehtäviä suorittaessaan tai työnantajan ohjeita noudattaessaan, jollei toisin ole sovittu tai jollei sovellettavassa kansallisessa lainsäädännössä toisin määrätä. Tulkinta tehdään työnantajan hyväksi. Yhteisömalliasetuksen artiklaa työsuhdemalleista ei voi soveltaa kansalliseen lakiin perustuvaan mallioikeuteen. -laki ja Yhteisömalliasetus ovat sisällöltään erilaiset ja vastakkaiset tältä osin.
Kysymys 2.5 Kerro lyhyesti, mitä tarkoitetaan oikeuksien sammumisella Yhteisömalliasetuksen mukaan. Maksimipistemäärä 5 p. -Oikeudenhaltijalla ei ole oikeuttaa kieltää yhteisömallilla suojatun tuotteen hyväksikäyttöä, jos oikeudenhaltija on saattanut tuotteen vaihdantaan Euroopan talousalueella tai tuote on saatettu oikeudenhaltijan suostumuksella siellä vaihdantaan. Tällaisessa tilanteessa yhteisömallin antamat oikeudet sammuvat. Kyse on alueellisesta sammumisesta. -Yhteisömalliasetuksen 21 artiklan mukaan yhteisömallista johtuvat oikeudet eivät koske sellaiseen tuotteeseen liittyviä toimia, johon sisältyy yhteisön mallin antaman suojan soveltamisalaan kuuluva malli tai johon sovelletaan tällaista mallia, jos mallin haltija on saattanut tuotteen yhteisössä markkinoille tai jos tämä on tapahtunut hänen suostumuksellaan.
Kysymys 2.6 Euroopan Unionin Tuomioistuimen antaman tuomion C-345/13 Karen Millen Fashions Ltd v Dunnes Stores and Dunnes Stores (Limerick) Ltd perusteella, mikä alla olevista väittämistä on oikea. Pistemäärä oikeasta vastauksesta 5 p. a. Yhteisömalliasetuksen 6 artiklaa on tulkittava siten, että mallin voidaan katsoa olevan luonteeltaan yksilöllinen, jos asiantuntevan käyttäjän mallista saama yleisvaikutelma poikkeaa yleisvaikutelmasta, jonka asiantunteva käyttäjä on saanut yhdestä tai useammasta aikaisemman mallin yhdistelmästä arvioituna. b. Yhteisömalliasetuksen 6 artiklaa on tulkittava siten, että mallin voidaan katsoa olevan luonteeltaan yksilöllinen, jos asiantuntevan käyttäjän mallista saama yleisvaikutelma poikkeaa yleisvaikutelmasta, jonka asiantunteva käyttäjä on saanut yhdestä tai useammasta aikaisemmasta mallista erikseen arvioituna. c. Yhteisömalliasetuksen 6 artiklaa on tulkittava siten, että mallin voidaan katsoa olevan luonteeltaan yksilöllinen, jos asiantuntevan käyttäjän mallista saama yleisvaikutelma poikkeaa yleisvaikutelmasta, jonka asiantunteva käyttäjä on saanut yhdestä tai useammasta aikaisemmasta mallista erikseen arvioituna tai useiden aikaisempien mallien yksittäisten piirteiden yhdistelmästä. a. a b. b c. c
Kysymys 3.1 Tunnettu suomalainen suunnittelija Anna K tulee luoksesi tänään. Hän on saanut selville, että suomalainen hypermarketketju myy ja markkinoi verkkokaupassaan kenkiä ja laukkuja, jotka ovat suoria kopioita hänen suunnittelemistaan ja myymistään tuotteista. Ainoa ero on, että hypermarketketjun myymissä ja markkinoimissa tuotteissa ei ole hänen tavaramerkkiään eikä niiden yhteydessä ole mainittu hänen firmansa nimeä. Niin ja tietenkin hinta, se on puolta halvempi kuin aitojen tuotteiden. Anna K onkin saanut selville, että tuotteet valmistetaan Kiinassa. Anna K on lukenut lehdistä muotioikeudesta ja tekijänoikeudesta ja haluaa vedota niihin ja saada hypermarketketjun lopettamaan kopioitten myynnin Suomessa ja Euroopassa. Hän kertoo, että hänelle on rekisteröity toiminimi AnnaK ja suomalainen tavaramerkki AnnaK luokissa 25 ja 18. Muita rekisteröityjä IPR-oikeuksia hänellä ei ole. Anna K toteaa vielä, että hänen suunnittelemat kengät on julkistettu ensimmäisen kerran kenkämessuilla Milanossa 24.4.2016 ja laukut Moskovan muotimessuilla juuri ennen joulua 20.12.2016. Messuilla kaikki ovat ihastelleet hänen tuotteitaan ja kehuneet, että ne ovat muotoilultaan uudet ja yksilölliset aiemmin tunnettuihin nähden. Miten neuvot Anna K:ta, mitä hän voi tehdä, jotta hän saisi hypermarketketjun lopettamaan kopioiden myynnin, markkinoinnin ja valmistuttamisen. Maksimipistemäärä 10 p. -Muotioikeutta ei ole olemassa suomalaisessa lainsäädännössä eikä EU-lainsäädännössä eli siihen ei voi vedota; Suomessa tavanomaiset käyttötuotteet kuten kengät ja laukut eivät yleensä nauti tekijänoikeutta, teoskynnys on Suomessa korkealla, näin ollen tekijänoikeuteen vetoaminen ei ainakaan Suomessa auta; SopMenL:iin voisi periaatteessa vedota Suomessa; Tavaramerkki ja toiminimi mainittu vain sekoittamistarkoituksessa. Niistä ei apua Anna K:lle tässä tapauksessa, koska kopiotuotteissa ei tavaramerkkiä eikä toiminimeä mainittu niiden yhteydessä. -Kengät: Voi vedota rekisteröimättömään yhteisömalliin EU-alueella, koska kengät julkaistu ensimmäisen kerran EU-alueella ja 3 vuotta ei vielä kulunut umpeen tästä, saa suojaa suoraa kopiointia vastaan. Anna K voi hakea kengilleen myös vielä mallirekisteröintiä, koska vuoden armonaika ensimmäisestä julkistamisesta ei ole kulunut umpeen. Hän voi hakea joko suomalaista mallioikeutta tai rekisteröityä yhteisömallia. Rekisteröinnin hakeminen tuottaa laajemman suojan, suojan pidemmäksi aikaa ja rekisteröintitodistukseen perustuvaa suojaa on helpompi käyttää loukkaustapauksissa ja tullipysäytyksissä, joten Anna K:n kannattaa hakea rekisteröintiä ennen armonajan päättymistä. Jotta Anna K voisi puuttua loukkauksiin Euroopassa, on hänen haettava rekisteröityä yhteisömallia. Se on voimassa myös Suomessa. Rekisteröity yhteisömalli ja rekisteröimätön yhteisömalli ovat voimassa kuitenkin vain EU-maissa, joten jos Anna K on kiinnostunut myös muista kuin EU-maista Euroopassa, on hänen haettava kansallista rekisteröintiä niissä Euroopan maissa, joissa on mahdollisuus vedota armonaikaan. -Laukut: Eivät voi saada suojaa rekisteröimättömänä yhteisömallina EU-alueella, koska niitä ei ole julkaistu ensimmäisen kerran EU-alueella. Anna K voi vielä kuitenkin hakea niillekin mallirekisteröintiä eli suomalaista mallioikeutta tai rekisteröityä yhteisömallia, koska vuoden armonaika ensimmäisestä julkaisusta ei ole vielä kulunut umpeen. -Anna K:n kannattaa jättää nopeasti yhteisömallin rekisteröintihakemukset sähköisesti EUIPO:oon. Jätettävä kaksi erillistä hakemusta: kengät omaan hakemukseen ja laukut toiseen hakemukseen. Koska kengät ja laukut kuuluvat eri pääluokkiin Locarno-luokituksessa, niitä ei hyväksytä samaan hakemukseen. -EUIPO rekisteröi hakemukset nopeasti ja parhaimmassa tapauksessa Anna K voi ladata rekisteröintitodistukset EUIPO:n sivuilta muutamien päivien kuluessa. Sen jälkeen, kun rekisteröintitodistukset ovat saatavilla, Anna K:n kannattaa lähettää hypermarketketjulle varoituskirje, jossa hän pyytää hypermarketketjua lopettamaan hänen rekisteröityjä yhteisömalleja loukkaavien tuotteiden maahantuonnin, myynnin ja markkinoinnin EU-alueella. Mikäli varoituskirje ei johda toivottuun tulokseen eikä Anna K. pääse sopimukseen hypermarketketjun kanssa, voi hän nostaa viime kädessä loukkauskanteen hypermarketketjua vastaan markkinaoikeudessa, joka toimii yhteisömalleja käsittelevänä tuomioistuimena Suomessa.
Kysymys 3.2 Lääkeyhtiö Menestys Oy:n tuotepäällikkö soittaa sinulle ja kertoo, että he ovat kehittäneet muotoilultaan täysin uudenlaisen ehkäisykierukan, jota ei ole vielä julkistettu. Tuotteessa ei ole uusia patentoitavia seikkoja, mutta olisi ensiarvoisen tärkeää saada jonkinlainen IPR-suoja tälle tuotteelle. Tuotepäällikkö kertoo, että hän kävi PRH:n mallioikeuskurssin viime syksynä ja siellä oli puhuttu uuden muotoilun suojaamisesta ja mallisuojauksesta ja hänelle tuli nyt mieleen, voisiko mallisuoja soveltua tähän tuotteeseen. Hänellä oli kuitenkin jäänyt kurssilta mieleen epämääräisesti, että mallisuojaukseen liittyi kaikenlaisia rajoituksia näkyvyyden osalta ja puhuttiin varaosista ja moniosaisten tuotteiden osista. Selvitä tuotepäällikölle, mitä laissa ja Yhteisömalliasetuksessa tarkoittavat käsitteet moniosaisen tuotteen osa ja varaosa ja mitä rajoituksia niiden suojaamiseen liittyy ja anna arviosi, voiko Menestys Oy suojata uuden tuotteensa joko mallioikeudella tai yhteisömallilla. Maksimipistemäärä 10 p. -Käsitteet moniosaisen tuotteen osa ja varaosa samat sekä laissa että Yhteisömalliasetuksessa. -Moniosaisen tuotteen osa: Moniosaisella tuotteella tarkoitetaan tuotetta, joka koostuu useista osista, jotka voidaan korvata siten, että tuote voidaan purkaa ja koota uudelleen. Tällaisen tuotteen osaa kutsutaan moniosaisen tuotteen osaksi. Mitään yksiselitteistä ja selvää sääntöä siitä, mitä voidaan pitää moniosaisena tuotteena tai sellaisen osana, ei voida antaa. Ratkaistava tapauskohtaisesti. Usein merkitystä voitaneen antaa tuotteen luonteelle ja osan itsenäisyydelle. -Moniosaisen tuotteen osalta rekisteröintiedellytykset tiukemmat kuin itsenäisen tuotteen osalta. Moniosaisen tuotteen osan mallia pidetään uutena ja yksilöllisenä, jos osa pysyy näkyvissä tuotteen tavanomaisen käytön aikana ja osan näkyvät piirteet itsessään täyttävät uutuuden ja yksilöllisyyden vaatimukset. Tavanomaiseen käyttöön ei kuulu kunnossapito-, huolto- tai korjaustyö. -Varaosa: Jos malli on moniosaisen tuotteen osa ja se on tarkoitettu tuotteen korjaamiseksi alkuperäiseen muotoon, on se ns. varaosa. -lain nojalla varaosa voi saada suojaa ainoastaan 15 vuodeksi. Yhteisömalliasetuksen mukaan varaosilla ei ole yhteisömalliin perustuvaa suojaa. -Menestys Oy:n ehkäisykierukka ei ole moniosaisen tuotteen osa eikä varaosa, koska ihminen ei ole moniosainen tuote. Ehkäisykierukka on itsenäinen tuote. Näin ollen ehkäisykierukan ei tarvitse olla näkyvissä tavanomaisen käytön aikana, jotta se täyttäisi rekisteröintiedellytykset. Menestys Oy voi suojata uuden tuotteensa sekä mallioikeudella että yhteisömallilla.
Kysymys 3.3 Yrittäjä Matti tulee luoksesi ja kertoo, että hänen firmassaan on kehitelty muotoilultaan ja toiminnaltaan uusi ulos katolle laitettava huippuimuri, jota ei ole vielä esitelty kenellekään firman ulkopuolella. Matti on kuullut, että mallioikeus on edullinen ja helppokäyttöinen suojamuoto ja hän haluaisi käyttää mallioikeutta suojaamaan tuotteen uuden idean, joka näkyy hänen mukanaan tuomissa piirretyissä poikkileikkauskuvissa. Matti on liittänyt kuviin tarvittavat virtausteholuvut ja ilman virtaussuunnat on havainnollistettu kuviin nuolilla. Lisäksi Matilla on mukanaan huippuimurista vielä lisäpiirustuksia, joissa hän on esittänyt imurin sisäosan täysin viivoin ja ulkopuolen katkoviivoin. Idean suojaamisen lisäksi Matti kyselee, voisiko huippuimurin ulkomuodolle saada suojaa jollain tavoin. Sen lopullinen muotoilu on vielä kyllä kesken ja muotoilijan pöydällä. Matti kertoo, että jos huippuimurin ulkomuodon voi suojata, hän haluaisi jättää myös sellaisen hakemuksen vireille heti tänään, koska hänen tarkoituksena on esitellä tuote nykyisillä kuvilla huomenna alan messuilla. Messuille on tulossa paljon ulkomaalaisia kilpailijoita ja on pelko, että hänen ideansa varastetaan. Matti sanoo, että tuotteen ulkomuoto lyödään ensi viikolla lukkoon valmistajan kanssa ja heti sen jälkeen muotoilija voisi toimittaa uudet ajantasaiset kuvat, jotka voisi sitten varmaan jättää jälkikäteen hakemukseen täydennyksenä. Hän kertoo kuulleensa, että ainakin mallioikeushakemuksissa voi hakemusta täydentää 12 kk:n armonajan puitteissa. Matti sanoo vielä, että suojaushakemuksissa hän haluaa käyttää tuotteestaan nimeä Virtaustehokas huippuimuri. Ja niin tietysti, hän haluaa Euroopan laajuisen suojan, eurooppalaisia kun nyt ollaan! Miten neuvot Mattia mallioikeudellisesta näkökulmasta. Maksimispistemäärä 10 p. -Ideaa ei voi suojata mallioikeudella. Mallioikeudella voi suojata tuotteen ulkomuodon, joka on uusi ja yksilöllinen. Matin kannattaa selvittää, olisiko idealle saatavissa patentti tai hyödyllisyysmalli. -Huippuimurin ulkomuodon voi suojata mallioikeudella, jos se on uusi ja yksilöllinen. Matin tapauksessa se on ainakin uusi, kun sitä ei ole julkaistu ulkopuolisille. Muotoilu kannattaa suojata vasta kun lopullinen ulkomuoto valmis, tällöin mallioikeus toimii parhaiten, mutta kuitenkin ennen kuin tuote julkaistaan millään tavalla. -Matin ei kannata esitellä muotoilultaan keskeneräistä tuotetta messuilla huomenna. Mikäli hän esittelee keskeneräisen tuotteen, voi se tulla esteeksi hänen lopulliselle tuotteelleen. Heti kun muotoilu lyöty lukkoon ja lopulliset kuvat saatavilla muotoilijalta, Matin kannattaa jättää Euroopan laajuisen suojan saamiseksi yhteisömallin rekisteröintihakemus. Yhteisömallin rekisteröintihakemukseen ei voi toimittaa hakemuspäivän jälkeen täydennyksenä uusia kuvia. 12 kk:n armonaika ei mahdollista hakemuksen kuvien muuttamista ja alkuperäisen hakemuspäivän pitämistä. 12 kk:n armonaika tarkoittaa ainoastaan, että hakija voi vielä 12 kk:n sisällä ensimmäisestä julkaisusta jättää rekisteröintihakemuksen pätevästi tuotteesta, joka julkaistu. -Tavaranimikkeenä ei voi käyttää kuvaavia ilmauksia tavarasta, ainoastaan yleisnimikettä. -Yhteisömallin rekisteröintihakemusta varten Matti tarvitsee muotoilijalta kuvat, jotka esittävät suojattavan huippuimurin ulkomuodon eri puoliltaan. Hän voi käyttää piirustuksia tai valokuvia. Virasto hyväksyy rekisteröintiin enintään 7 kuvaa. Katkoviivoja tulee käyttää kuvissa vain niiden tuotteen piirteiden osalta, jotka Matti haluaa jättää suojan ulkopuolelle, suojattavien piirteiden osalta on käytettävä yhtenäisiä viivoja. Kuvissa ei saa olla muuta kuin haettava malli, tekstejä tai selityksiä ei saa olla. Yhteisömallin rekisteröintihakemuksessa poikkileikkauskuvia voi käyttää lisäkuvina, mutta niissä esitetty ei saa suojaa. Yleensä poikkileikkauskuvia ei kannata jättää. -Kun Matti on saanut muotoilun valmiiksi ja suojaushakemukset jätettyä, voi hän vapaasti esitellä tuotettaan ulkopuolisille.