TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: MARRASKUU 212 puh. 29 54 85 ja 29 54 851 Julkistettavissa 21.12.212 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 3 ' 25 2 (1) 15 1 5 (2) Kuvio 1. Työttömät työnhakijat (1) ja avoimet työpaikat (2) työnvälityksessä kuukausittain ja kausitasoitettuna Trendit: - Työttömiä työnhakijoita 27 enemmän kuin vuotta aikaisemmin - Työ- ja elinkeinotoimistoissa uusia avoimia työpaikkoja marraskuussa 31, mikä on 6 vähemmän kuin vuosi sitten - Työvoimapoliittisin toimin sijoitettuna 5 vähemmän kuin vuosi sitten Työnhakijat Työ- ja elinkeinoministeriön Työnvälitystilaston mukaan työ- ja elinkeinotoimistoissa oli marraskuun lopussa 256 8 työtöntä työnhakijaa, mikä on 26 8 enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Lokakuuhun verrattuna työttömien työnhakijoiden määrä lisääntyi 6 7:lla. Työttömistä työnhakijoista oli marraskuussa henkilökohtaisesti lomautettuja 17 eli 3 2 enemmän kuin lokakuussa. Edellisen vuoden marraskuusta henkilökohtaisesti lomautettujen määrä nousi 4 6:lla. Lyhennettyä työviikkoa tekeviä työnhakijoita oli lisäksi 2 9, mikä on 8 enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Marraskuun lopussa työ- ja elinkeinotoimistoissa oli kaikkiaan 472 4 työnhakijaa, mikä on 15 9 enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Työnhakijoista oli työssä olevia 15 3, joista 65 3 oli yleisillä työmarkkinoilla ja 4 sijoitettuna työ- ja elinkeinohallinnon tukitoimenpitein. Työvoimaan kuulumattomia työnhakijoita oli 84 1. Työttömyyseläkkeen saajia oli 23 3, mikä on 11 1 vähemmän kuin vuosi sitten.
Avoimet työpaikat Uusia avoimia työpaikkoja ilmoitettiin työ- ja elinkeinotoimistoihin marraskuun aikana 3 9, mikä on 5 7 vähemmän kuin edellisen vuoden marraskuussa. Kaikkiaan työ- ja elinkeinotoimistoissa oli marraskuussa avoinna 53 2 työpaikkaa, mikä on 7 1 vähemmän kuin vuosi sitten. Työpaikoista täytettiin marraskuun aikana 29 9, joista 6 8 työ- ja elinkeinotoimiston hakijalla. Työ- ja elinkeinotoimistoissa oli marraskuun lopussa edelleen avoinna 23 työpaikkaa, mikä on 1 8 vähemmän kuin vuotta aikaisemmin. Avoimet työpaikat olivat lisääntyneet kahdessa ammattiryhmässä; korkeimmin koulutettujen ammattiryhmässä sekä terveydenhuolto- ja sosiaalialan työssä. Avoimet työpaikat olivat vähentyneet seitsemässä ammattiryhmässä; eniten kaupallisen työn, hallinto- ja toimistotyön sekä palvelutyön ammattiryhmissä. Työttömyyden rakenne Työttömien työnhakijoiden määrä nousi marraskuussa edellisen vuoden vastaavasta ajankohdasta kaikkien elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten (ELY) alueella, eniten Pirkanmaalla (16 %), Varsinais-Suomessa (15 %) ja Pohjois-Pohjanmaalla (15 %) sekä Ahvenanmaalla (23 %). Ammattiryhmittäin tarkasteltuna työttömyys nousi edellisen vuoden marraskuuhun verrattuna kaikissa ammattiryhmissä, eniten teollisessa työssä (6 2), rakennus- ja kaivosalan työssä (3 8) sekä korkeimmin koulutettujen ammattiryhmässä (3 4). Työttömistä työnhakijoista oli miehiä 15 1 (58 %) ja naisia 16 7 (42 %). Lokakuusta miesten työttömyys nousi 7 1:lla ja naisten laski 4:lla. Edellisvuoden marraskuuhun verrattuna miesten työttömyys nousi 17 7:lla (13 %) ja naisten 9 1:lla (9 %). Marraskuun lopussa alle 25-vuotiaita työttömiä työnhakijoita oli 3 8, mikä on 4 2 enemmän kuin edellisen vuoden marraskuussa. Nuorten työttömyys nousi lokakuusta 2:lla. Alle 2-vuotiaita oli työttömänä 6 7. Yli 5-vuotiaita oli työttömänä 11 1 eli 8 7 enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Yli 55-vuotiaita oli työttömänä 72 2, mikä on 6 2 enemmän kuin vuosi sitten. Marraskuun lopussa yli vuoden yhtäjaksoisesti työttömänä olleita pitkäaikaistyöttömiä oli 63 2, mikä on 7 enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Yli kaksi vuotta yhtäjaksoisesti työttömänä olleita näistä oli 29 6, mikä on 4 2 enemmän kuin vuosi sitten. Työttömistä työnhakijoista oli ulkomaiden kansalaisia 2 8, mikä on 3 4 enemmän kuin edellisen vuoden marraskuussa. Ulkomaalaisista työttömistä työnhakijoista oli EU/ETA-maiden kansalaisia marraskuun lopussa 5 3, mikä on 1 1 enemmän kuin vuosi sitten. Toimenpiteet Marraskuun lopussa työ- ja elinkeinohallinnon koulutus- ja tukityöllistämistoimenpiteiden piirissä oli 112 5 henkilöä, mikä on 5 vähemmän kuin vuotta aikaisemmin. Lokakuuhun verrattuna toimenpiteillä sijoitettujen määrä lisääntyi 9:lla. Kaikkiaan näillä toimenpiteillä oli 4,2 % työvoimasta. Työ- ja elinkeinohallinnon työllistämistukitoimenpiteillä sijoitettuna oli marraskuun lopussa 28 8 henkilöä, mikä on 5 2 vähemmän kuin vuotta aikaisemmin. Sijoitetuista 2 % oli valtion, 27 % kuntien ja 71 % yksityisen sektorin töissä. Edellisen vuoden marraskuusta työllistäminen oli vähentynyt valtiolle 43 %, kunnille 12 % sekä yksityiselle sektorille 15 %. Työharjoittelussa ja työelämävalmennuksessa oli marraskuun lopussa yhteensä 15 3 henkilöä, mikä on 5 enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Vuorottelutyöpaikkaan sijoitettuna oli marraskuun lopussa 6 3 henkilöä, mikä on 4 vähemmän kuin vuosi sitten. Kuntouttavassa työtoiminnassa oli marraskuun lopussa 11 4 henkilöä, mikä on 1 5 enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Omaehtoisessa opiskelussa työttömyysetuudella oli marraskuun lopussa yhteensä 19 5 henkilöä, mikä on 6 enemmän kuin vuosi sitten. Työvoimakoulutuksessa oli marraskuun lopussa 31 2 oppilasta, mikä on 2 vähemmän kuin vuotta aikaisemmin. Työvoimakoulutuksen aloitti marraskuun aikana 5 6 uutta oppilasta, mikä on 9 vähemmän kuin vuosi sitten.
TAULU 1. TYÖLLISYYSTILANNE MARRASKUUN LOPUSSA (I) JA TYÖ- JA ELINKEINO- TOIMISTOJEN TOIMINTA MARRASKUUN AIKANA (II) MUUTOS I TILANNE KUUKAUDEN LOPUSSA MARRASK. 12 MARRASK. 11 HENK. % A. TYÖNHAKIJAT 1. Työttömät työnhakijat 256 759 229 976 26 783 11,6 - joista henkilökohtaisesti lomautetut 16 984 12 35 4 634 37,5 2. Lyhennetyllä työviikolla 2 899 2 85 814 39, 3. Työssä olevat yhteensä 15 272 14 337 935,9 - joista yleisillä työmarkkinoilla 65 277 61 53 3 774 6,1 - joista tukitoimenpiteillä sijoitetut 39 995 42 834-2 839-6,6 4. Työvoiman ulkopuolella 84 147 85 731-1 584-1,8 5. Työttömyyseläkettä saavat 23 273 34 363-11 9-32,3 1-5 Kaikki työnhakijat yhteensä 472 35 456 492 15 858 3,5 B. TYÖVOIMAN KYSYNTÄ 1. Avoimet työpaikat yhteensä 22 983 24 826-1 843-7,4 - joista yli kuukauden avoinna olleet 6 94 6 188-94 -1,5 - joista yli 2 kuukautta avoinna olleet 2 43 2 662-259 -9,7 C. TOIMENPITEILLÄ SIJOITETUT 1. Valtiolle sijoitetut 651 1 141-49 -42,9 2. Kuntiin sijoitetut 7 68 8 671-1 63-12,3 3. Yksityiselle sektorille sijoitetut 2 546 24 194-3 648-15,1 1-3 Työllistämistukitoimenpiteillä yht. 28 85 34 6-5 21-15,3 4. Työvoimakoulutuksessa 31 183 33 189-2 6-6, 5. Työharjoittelu/työelämävalmennus 15 268 14 771 497 3,4 6. Vuorottelupaikkaan työllistettynä 6 269 6 629-36 -5,4 7. Kuntouttavassa työtoiminnassa 11 444 9 978 1 466 14,7 8. Omaehtoisessa opiskelussa 19 513 18 945 568 3, 1-8 Toimenpiteillä yhteensä 112 482 117 518-5 36-4,3 D. TYÖTTÖMYYDEN RAKENNE 1. Työttömät naiset 16 659 97 545 9 114 9,3 2. Työttömät miehet 15 1 132 431 17 669 13,3 3. Alle 25-vuotiaat työttömät 3 842 26 685 4 157 15,6 4. Yli 5-vuotiaat työttömät 11 53 92 391 8 662 9,4 5. Pitkäaikaistyöttömät 63 152 56 158 6 994 12,5 E. TOIMEENTULOTURVA 1. Työttömyyskassojen jäsenet 114 35 1 933 13 12 13, II TOIMINTA KUUKAUDEN AIKANA 1. Työttömät työnhakijat 287 355 26 791 26 564 1,2 2. Muut työnhakijat 26 465 217 881-11 416-5,2 1-2 Työnhakijat yhteensä 493 82 478 672 15 148 3,2 3. Kuukauden kaikki avoimet työpaikat 53 178 6 286-7 18-11,8 Kuukauden uudet avoimet työpaikat 3 859 36 564-5 75-15,6 Täyttyneet työpaikat 29 866 34 325-4 459-13, - joista työ- ja elinkeinotoimiston hakijalla 6 779 8 266-1 487-18, 4. Alkaneet työttömyysjaksot 56 922 56 235 687 1,2 5. Päättyneet työttömyysjaksot 46 762 49 686-2 924-5,9 6. Uudet sijoitukset tukitoimenpiteillä 8 972 9 468-496 -5,2 7. Aloittanut työvoimakoulutuksen 5 6 6 453-853 -13,2
Taulu 2. Työttömät työnhakijat (lomautetut mukaanlukien) ja avoimet työpaikat työnvälityksessä ELY-keskuksittain marraskuu 212 Muutos Työt- Työt- Muutos Elinkeino-, Marr. Lokak. Marr. Marr. 212 tömis- tömien Marr. Lokak. Marr. Marr. 212 liikenne- ja 212 212 211 Marr. 211 tä lo- osuus 212 212 211 Marr. 211 ympäristö- mau- työkeskus tetut voim.* Työttömät työnhakijat % % Avoimet työpaikat ** % Uusimaa 58 277 57 272 52 274 6 3 11 2 51 6,9 1 416 11 134 1 968-552 -5 Varsin.-Suomi 23 62 22 515 2 4 3 22 15 1 716 1,1 1 298 1 412 1 48-182 -12 Satakunta 11 483 11 129 1 363 1 12 11 1 92 11,4 63 644 71-8 -11 Häme 19 71 18 632 17 331 1 74 1 1 138 1,8 1 233 1 154 1 38-75 -6 Pirkanmaa 26 776 26 171 23 117 3 659 16 1 661 1,9 1 96 2 29 1 826 134 7 Kaakk.-Suomi 18 19 17 445 16 964 1 145 7 1 212 12,6 877 917 1 7-193 -18 Etelä-Savo 7 791 7 518 7 29 762 11 594 11,1 316 396 457-141 -31 Pohjois-Savo 12 521 12 2 11 377 1 144 1 1 149 1,9 986 1 119 1 22-36 -4 Pohj.-Karjala 1 59 1 219 9 565 944 1 693 14, 45 46 396 54 14 Keski-Suomi 16 75 16 33 14 853 1 852 12 1 226 13,4 615 662 713-98 -14 Etelä-Pohjanm. 7 258 6 967 6 476 782 12 811 8, 67 798 757-87 -11 Pohjanmaa 7 53 7 372 7 11 492 7 55 6,4 738 665 1 81-343 -32 Pohj.-Pohjanm. 21 411 2 869 18 672 2 739 15 1 533 11,8 1 744 1 568 1 659 85 5 Kainuu 4 615 4 429 4 296 319 7 352 12,8 274 28 198 76 38 Lappi 11 93 1 963 1 126 967 1 77 14,6 597 793 952-355 -37 Ahvenanmaa 496 484 43 93 23 13 3,3 121 157 158-37 -23 Yhteensä 256 759 25 86 229 976 26 783 12 16 984 9,7 22 983 24 283 24 826-1 843-7 Taulu 3. Työttömät työnhakijat (lomautetut mukaanlukien) ja avoimet työpaikat työnvälityksessä ammattiryhmittäin, marraskuu 212 Muutos Muutos Ammattiryhmä Marr. Lokak. Marr. Marr. 212 Marr. Lokak. Marr. Marr. 212 212 212 211 Marr. 211 212 212 211 Marr. 211 Työttömät työnhakijat % Avoimet työpaikat % Tieteellinen, tekninen, ym. työ 28 27 27 815 24 626 3 41 14 2 883 2 72 2 27 676 31 Terveydenhuolto ja sosiaaliala 18 494 19 14 16 49 2 4 12 4 47 3 848 4 241 166 4 Hallinto- ja toimistotyö 28 85 28 835 25 778 3 27 12 1 992 2 182 2 953-961 -33 Kaupallinen työ 19 457 19 372 17 547 1 91 11 5 189 5 637 6 17-981 -16 M aa- ja metsätaloustyö 8 986 7 342 8 95 891 11 17 169 253-83 -33 Kuljetus ja liikenne 9 699 9 4 8 54 1 195 14 734 2 311 828-94 -11 Rakennus- ja kaivosala 24 77 22 78 2 947 3 76 18 934 1 99 941-7 -1 siitä: talonrakennus 2 93 19 26 17 661 3 269 19 766 837 734 32 4 Teollinen työ 58 47 56 99 52 248 6 222 12 2 7 2 242 2 283-276 -12 Palvelutyö 23 9 24 79 22 462 1 438 6 4 667 4 723 4 95-283 -6 Muualla luokittelematon työ 36 214 35 962 33 279 2 935 9. Yhteensä 256 759 25 86 229 976 26 783 12 22 983 24 283 24 826-1 843-7 Luvut tarkoittavat niitä työttömiä työnhakijoita, joiden työhakemus oli laskentapäivänä voimassa ja niitä työpaikkoja, jotka laskentapäivänä olivat edelleen avoinna. Laskentapäivät olivat 3.11.212, 31.1.212 ja 3.11.211. *Työttömien työnhakijoiden prosenttinen osuus työvoimasta, mikä on Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen edellisen vuoden vastaavan neljänneksen työvoima. Tilastokeskus laskee virallisen työttömyysasteen. **Sisältää ulkomailla avoinna olevat työpaikat
5 4 3 2 1 Kuvio 2. Nuoret työttömät työnhakijat kuukausittain vuosina 27-212 8 ` 7 6 5 Yli vuoden 4 3 2 joista yli kaksi vuotta 1 Kuvio 3. Yli vuoden yhdenjaksoisesti työttömänä olleet kuukausittain vuosina 27-212