Tutkimusta Opetusta Innovatiivista yhteistyötä

Samankaltaiset tiedostot
LAHDEN TUTKIMUS- JA OPETUSVERKOSTO HELSINGIN YLIOPISTON LAHDEN TOIMINTOJEN KOKONAISUUS

MONITIETEINEN KAUPUNKIKAMPUS

Uutta LUMA-opetuksessa ja -toiminnassa. Johtaja, prof. Maija Aksela Valtakunnallinen LUMA-keskus, HY

Kansallinen LUMA-verkosto ja sen strategia

Tampereen kesäyliopisto

Oivaltamisen iloa ja elämyksiä LUMA-yhteistyöstä

Yliopistojen yhteinen toiminta-alusta. Päijät-Hämeen TKI & O tilaisuus Senja Jouttimäki

Tampereen kesäyliopisto

MONITIETEINEN KAUPUNKIKAMPUS Kestävän kehityksen ja kaupunkiympäristön monitieteistä ja tieteidenvälistä tutkimusta ja siihen perustuvaa opetusta

Sinulle avoin yliopisto!

Kokkolan yliopistokeskus Chydenius. Jyväskylän yliopisto KOKKOLAN YLIOPISTOKESKUS CHYDENIUS Avoin yliopisto

Tampereen kesäyliopisto

Päijät-Hämeen LUMA-keskuksen verkostoviesti. Maaliskuu 2018

Luokanopettajaksi, aineenopettajaksi tai opinto-ohjaajaksi?

Tuemme ja edistämme LUMA-aineiden luonnontieteiden, matematiikan, tietotekniikan ja teknologian harrastusta, oppimista ja opettamista

omallepolulle Koe korkeakoulu jo nyt! Tutustu eri aloihin, löydät ehkä tulevaisuutesi facebook.com/omallepolullekorkeakouluun KORKEAKOULUUN

TAMPEREEN TEKNILLINEN LUKIO

Orientaatiotilaisuus Avoimen yliopiston opintoihin

Täydennyskoulutusohjelman esittely

Pohjoisen puolesta maailmaa varten. l apin yliopisto Kasvatustieteiden tiedekunta

Avoin a mmattikorkeakoulu ammattikorkeakoulu

VALINNAISTEN OPINTOJEN INFO

Opetuksen järjestämisoikeuden haku lukuvuodelle

Alkio-opisto. Jyväskylän Korpilahdella

FILOSOFINEN TIEDEKUNTA Humanistinen osasto/suomen kieli ja kulttuuritieteet

Chydenius-instituutti Kokkolan yliopistokeskus

Opetusyhteistyön tiivistäminen ja yhteinen verkko-opetus

Diplomi-insinööriksi Porissa. Let science be your playground

Sosiaalipedagogiikan maisteriopinnot, 120 op erillisvalinta, kevät 2015

Pohjoisen puolesta maailmaa varten. l apin yliopisto Kasvatustieteiden tiedekunta

Co-op Network Studies

Co-op Network Studies

INFO AVOIMEN YLIOPISTON OIKEUSTIETEEN OPINNOT

Ilmoittautuminen opintoihin alkaa 16.8.

Helsingin yliopiston Avoin yliopisto

Kirjastot oppimiskeskuksiksi. Riikka Sinisalo informaatikko LAMK

LUT Highway. Avoimen yliopiston väyläopintojen mukaiset opinnot mennessä. Elokuu 2018 LUT Highway 2

Johdanto kauppatieteiden opiskeluun ti klo Tervetuloa! UEF ADUCATE

TIETEELLISET RATKAISUT

Kielikylpykoulutuksen koulutusohjelma. sisältö ja rakenne Eija Heinonen-Özdemir

KATI 15 -täydennyskoulutusohjelma. Infotilaisuus Nina Kykkänen

SAMOK:n kooste ammattikorkeakouluista saaduista vastauksista ja ammattikorkeakoulujen internet-sivuilta kerätyistä tiedoista. Jyri Sallinen 14.5.

KASVATUSTIETEIDEN (YLEINEN JA AIKUISKASVATUSTIEDE) PERUSOPINTOJEN 25 OP OPINTOPOLUT LUKUVUONNA AVOIMESSA YLIOPISTOSSA VERKKO-OPETUS

Opintoihin orientointi

Terveys- ja hoitoalan ammattilaisia ja monipuolista yhteistyötä. Metropolia Ammattikorkeakoulun Bioanalytiikan koulutusohjelma: Bioanalyytikko

Itä-Suomen yliopiston Avoimen yliopiston opintoinfo torstaina klo alkaen

LUT Lahti School of Innovation

Mihin meitä viedään? #uusilukio yhteistyötä rakentamassa

Opettajankoulutus Suomessa

Tampereen korkeakouluyhteisön koulutusstrategia

PERUSTUTKINTOJA KOSKEVAT OHJEET KULTTUURITUOTANNON JA MAISEMANTUTKIMUKSEN KOULUTUSOHJELMASSA

Yhteishaku Vuokko Iinatti koulutuspäällikkö. Oulun yliopisto

Opetus- ja kulttuuriministeriön asetus

Päijät-Hämeen LUMA-keskuksen verkostoviesti. Maaliskuu 2017

Lahden Yliopistokampus

Sinustako tulevaisuuden opettaja?

Master-tutkinnot Turun AMK:ssa

Lähiopetus Monimuoto-opetus (=puhelinvälit-teisesti ja kirjeitse) Verkko-opetus EduWeb ympäristössä

Kasvatustiede (luokanopettaja/varhaiskasvatus) perusopinnot (25 op)

Sivuainekokonaisuudet hallintotieteiden pääaineopiskelijoille (vähintään 25 op):

Kysely korkeakoulutustarpeista

Terveys- ja hoitoalan ammattilaisia ja monipuolista yhteistyötä. Metropolia Ammattikorkeakoulu Hoitotyön koulutusohjelma: Kätilö

Kielikylpykoulutuksen koulutusohjelma. sisältö ja rakenne Eija Heinonen-Özdemir

Agrologista agronomiksi -opintopolkumalli

Kieliä Jyväskylän yliopistossa

Näkökulmia tietoyhteiskuntavalmiuksiin

VENÄJÄN KIELEN JA KULTTUURIN OPISKELU SUOMESSA. Syyskuu 2015 Koonnut Irma Kettunen

1 Hyväksytty kauppatieteen akateemisen komitean kokouksessa

ENGLANNIN OPPIAINEEN INFO

LAMK Avoin ammattikorkeakoulu

TAMPEREEN YLIOPISTO AVOIN YLIOPISTO

Avoin yliopisto abeille. Abipäivät

Aallosta kestävän kehityksen osaajia

OULUN YLIOPISTON JA OULUN SEUDUN AMMATTIKORKEAKOULUN

TAMPEREEN KESÄYLIOPISTO

Yhdyskuntasuunnittelun näkymiä

Alkuorientaation tavoitteet

HY:n opiskelijarekisterin opinto-oikeuden kattavuudet ja edupersonaffiliation

JATKO-OPINTOJA MATEMATIIKASTA KIINNOSTUNEILLE

TERVETULOA! Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Alansa suunnannäyttäjä

Päijät-Hämeen LUMA-keskuksen verkostoviesti. Toukokuu 2017

PERUSTUTKINTOJA KOSKEVAT OHJEET KULTTUURITUOTANNON JA MAISEMANTUTKIMUKSEN KOULUTUSOHJELMASSA

Lahden keskustassa avattiin Sirkku Blinnikka tietopalvelujohtaja. Kirkkokatu Lahti

TERVETULOA! Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Alansa suunnannäyttäjä

Syöpäpotilaan moniammatillinen hoitoketju - erikoistumiskoulutus

POIMU. -Polkuja sosiaalityöntekijäksi - projekti kirsi.kuusinen-james@phsotey.fi

Oletko aloittanut kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) opinnot ennen ja haluat jatkaa opintojasi?

Viestintätieteiden kandidaattiohjelma. - tutkinnon sisältö ja rakenne Hanna Korpela

Päijät-Hämeen LUMA-keskuksen verkostoviesti Joulukuu 2017

VENÄJÄN KIELEN JA KULTTUURIN OPISKELU SUOMESSA. Helmikuu 2015 Koonnut Irma Kettunen

Kansainvälisen asiantuntijan viestintätaidot (25 op) Työelämässä tarvitaan monipuolisia viestintä- ja kulttuuritaitoja!

14. TIETOJOHTAMINEN. Rakennustekniikka. Tietojohtaminen Tavoitteet Koulutusohjelman yhteiset perusopinnot

Osaamisperustaisuus korkeakouluissa (ESR) hanke

Hämeen ammattikorkeakoulu HAMK. w w w. h a m k. f i

Tutkinnon rakenne. Kemian tekniikan korkeakoulu CHEM-A1000 Korkeakouluopiskelijan ABC Heli Järvelä

OULUN YLIOPISTO. Opinto-ohjaajien LUMA-päivä Jouni Pursiainen Dekaani

Mitä opittiin, kun suurten opiskelijamäärien opetus ja ohjaus sulautettiin verkkoon?

Löydämme tiet huomiseen

LUKIOVIERAILUT 2016 Jyväskylän ammattikorkeakoulu & Jyväskylän yliopisto

Viestintätieteiden kandidaattiohjelma

Transkriptio:

MONITIETEINEN KAUPUNKIKAMPUS MULTIDISCIPLINARY CITY CAMPUS LUKUVUOSI 2014-2015 KESKIAUKEAMALLA YLIOPISTOKOULUTUSKALENTERI Tutkimusta Opetusta Innovatiivista yhteistyötä Kuva: Antti Sihlman www.lahdenyliopistokampus.fi

2 LAHDEN YLIOPISTOKAMPUS TIEDOTUSLEHTI 2014 2015 Lahden Yliopistokampus monitieteinen yhteistoiminta-alusta Lahden Yliopistokampus on yksi Suomen kuudesta yliopistokeskuksesta, jotka ovat usean yliopiston muodostamia yhteenliittymiä. Lahden kampuksella on Helsingin yliopiston, Lappeenrannan teknillisen yliopiston ja Aalto-yliopiston toimintaa. Kampus on vuorovaikutteinen yliopistojen yhteistoiminta-alusta, jolla teemme työtä yhdessä ammattikorkeakoulujen ja muiden kumppaneiden kanssa. Lahden Yliopistokampuksella tehdään kestävän kehityksen ja kaupunkiympäristön monitieteistä, ratkaisuhakuista tutkimusta ja innovaatiotyötä. Yhdistämme luonnontieteellistä, teknistä, taloudellista, yhteiskuntatieteellistä ja humanistista osaamista. Keskeisenä tavoitteenamme on tieteellisten tulosten ohella Lahden alueen elinvoiman, osaamisen ja hyvinvoinnin edistäminen. Kampus tarjoaa tutkintokoulutusta sekä monenlaista eri elämäntilanteisiin ja tarpeisiin soveltuvaa aikuiskoulutusta elinikäisen oppimisen hengessä. Ajankohtaisina huomion kohteinamme ovat työelämän muuttuvien osaamistarpeiden tunnistaminen sekä koulutuksen ja yritysten yhteistyön lisääminen. Tulevaisuuden oppimisessa ja oppimisympäristöissä työ ja koulutus kietoutuvat yhä enemmän toisiinsa. Tähän myös tietoverkkojen hyödyntäminen tarjoaa monia mahdollisuuksia, joihin Lahdessa on jo pitkään osattu tarttua innolla. Senja Jouttimäki Lahden Yliopistokampuksen pääsihteeri Helsingin yliopiston Lahden tutkimus- ja opetusverkosto Helsingin yliopiston rehtori teki vuoden 2013 lopulla päätöksen Lahden tutkimus- ja opetusverkoston perustamisesta. Taustalla oli muun muassa ajatus, että yliopiston varsin laaja toiminta Lahdessa on saatava nykyistä selkeämmin ja kokonaisvaltaisemmin esiin. Ratkaisulla halutaan vahvistaa Helsingin yliopiston läsnäoloa, näkyvyyttä ja vaikuttavuutta Lahden alueella. Verkosto kokoaa HY:n Lahden toiminnot yhteisen sateenvarjon alle. Kyseessä ei ole uuden yksikön perustaminen, vaan alueella toimivien yksiköiden toiminnan entistä parempi koordinointi ja tehokkuuden lisääminen. Tiivistyvä sisäinen yhteistyö parantaa edellytyksiä moni- ja poikkitieteisten tutkimus- ja koulutuskokonaisuuksien luomiselle. Verkostoa yhdistävä tutkimusteema on ekologisesti, sosiaalisesti ja kulttuurisesti kestävä kaupunkiympäristö. Lisäksi toimintaan voi liittyä muita alueen kannalta tärkeitä aiheita ja innovaatioita. Verkoston tärkeänä tehtävänä on myös entisestään vauhdittaa yliopistojen yhteistyötä Lahden Yliopistokampuksella sekä lisätä yliopiston ja muun yhteiskunnan välistä vuorovaikutusta. Lappeenrannan teknillisen yliopiston ympäristötekniikka jalkautui Lahteen Lappeenrannan teknillisen yliopiston (LUT) ympäristötekniikka on jalkautunut LUT Lahti School of Innovationin yhteyteen. Yksikkö kanavoi ympäristötekniikan lisäksi muutakin LUT:n tekniikan osaamista Lahden seudun yritysten käyttöön. Ympäristötekniikan päätöstä tulla Lahteen edesauttoi esiselvitys, jossa tunnistettiin sen kannalta tärkeitä kestäviin järjestelmiin, kestävään liiketoimintaan ja ruokatalouteen liittyviä tutkimusteemoja. Esiselvitys kartoitti yhteistyömahdollisuuksia myös Lahden Yliopistokampuksen, julkissektorin, elinkeinoelämän ja alueen muiden toimijoiden kanssa. Ympäristönäkökohtien tarkastelu laajenee yksittäisen tuotannon ja tuotteiden ympäristövaikutusten vähentämisestä laajemmaksi, tarvelähtöiseen tarkasteluun ja niin sanottuun cleantechin kolmanteen aaltoon. Ympäristötekniikan liiketoiminnan kestävyyteen pureutuva tutkimus tulee keskittymään sellaisten liiketoimintamahdollisuuksien tunnistamiseen ja hyödyntämiseen, joiden tarkoitus on ratkaista globaaleja kestävyyshaasteita. Ympäristötekniikan kestävyysjärjestelmien tutkimus puolestaan tarkastelee eri alueiden materiaalivirtojen mahdollistamia uusia hyödyntämismahdollisuuksia. Lisäksi tarkoitus on tutkia alueellisia, erityisesti vihreän teknologian energiantuotantoratkaisuja. Ympäristötekniikan kestävän ruokatalouden tutkimus tarttuu ruoantuotannon kestävyyden parantamiseen. Lahden seutu viljaosaamisen keskittymänä tarjoaa erinomaiset puitteet tutkimiseen. Tutkimus keskittyy ravinnekiertojen parantamiseen ja liiketoimintamahdollisuuksien tunnistamiseen. Ympäristötekniikka on selvittänyt myös opetusyhteistyömahdollisuuksia Helsingin yliopiston ympäristötieteiden laitoksen ja Lahden ammattikorkeakoulun kanssa. LUT:n ympäristötekniikka toimii aluksi muutaman työntekijän voimin osana LUT Lahti School of Innovationia. Toiminta laajenee, kun rahoituspohja kehittyy, toteaa toimintaa käynnistävä professori Lassi Linnanen. LAHDEN YLIOPISTOKAMPUS TIEDOTUSLEHTI 2014-2015 Painosmäärä 100 000 kpl Taitto, paino ja jakelu Uusi Lahti ja Seutuneloset, Esan Lehtipaino Julkaisija Lahden Yliopistokampus, Saimaankatu 11, 2. krs, 15140 Lahti info@lahdenyliopistokampus.fi Päätoimittaja Senja Jouttimäki, senja.jouttimaki@lahdenyliopistokampus.fi Toimitussihteeri Anne Antila, anne.antila@lahdenyliopistokampus.fi Toimituskunta (viestintäryhmä) Anne Antila, Mari Merenluoto, Olli-Pekka Penttinen, Minna-Maija Salomaa, Raija Tonteri ja Kaisa Vuorivirta LAHDEN YLIOPISTOKAMPUKSEN YKSIKÖT JA TOIMIPAIKAT Helsingin yliopiston Lahden tutkimus- ja opetusverkosto Avoin yliopisto, Lahden Aikuiskoulutuskeskus, Kirkkokatu 16 Kansainvälinen soveltavan estetiikan instituutti, Lahden Aikuiskoulutuskeskus, Kirkkokatu 16 Koulutus- ja kehittämiskeskus Palmenia, Lahden Aikuiskoulutuskeskus, Kirkkokatu 16 Ympäristötieteiden laitos, Lahden tiedepuisto, Niemenkatu 73 Lappeenrannan teknillinen yliopisto Lahti School of Innovation, Tietoportti, Saimaankatu 11 Aalto-yliopisto Insinööritieteiden korkeakoulu Lahti, Lahden tiedepuisto, Niemenkatu 73 Lahden Yliopistokampuksen koordinaatioyksikkö Tietoportti, Saimaankatu 11 Sekä yhteistyössä Lahden ammattikorkeakoulun kanssa Korkeakoulujen yhteiskirjasto: Fellmannia, Kirkkokatu 27 Niemen Tietokeskus, Lahden tiedepuisto, Niemenkatu 73

LAHDEN YLIOPISTOKAMPUS TIEDOTUSLEHTI 2014 2015 Palmenia rakentaa uutta maailmaa oppimisen avulla Viestinnän johtamista COMMA viestinnän johtamisen koulutusohjelma antaa konkreettisia välineitä kehittää, johtaa ja arvioida viestintää. Koulutus järjestetään keväisin ja kurssit täyttyvät edelleen hyvin, toteaa koulutusohjelmasta vastaava suunnittelija Tiina Rintala-Siira. Aino-Maria Pokela Osallistun viestinnän johtamisen Comma-koulutusohjelmaan ja toivon saavani koulutuksesta lisää eväitä viestinnän kehittämiseen ja organisointiin. Kahden lähijakson ja tiiviin Moodle-verkkokeskustelun jälkeen olen kohdannut hauskoja kurssitovereita, hyviä luennoitsijoita ja saanut rutkasti vertaistukea. 3 Yliopistojen yhteiskunnallinen vuorovaikutus rakentuu niiden koulutus- ja tutkimustehtävien ympärille. Ajankohtaiseen tutkimustietoon perustuva opetus antaa parhaat mahdolliset eväät nopeasti muuttuvan maailman haasteiden kohtaamiseen. Koulutukset tuottavat yksilötason muutoksia tiedoissa, taidoissa ja arvoissa ja tukevat ympäröivän yhteiskunnan kehitystä. Helsingin yliopiston Koulutus- ja kehittämiskeskus Palmenia tarjoaa täydennyskoulutusta sekä muita koulutus- ja kehittämispalveluita Helsingin yliopiston tieteenaloilta. Palmenia palvelee erityisesti akateemisia aikuisopiskelijoita sekä julkisen sektorin ja elinkeinoelämän organisaatioita. Ihmiset, organisaatiot ja koko yhteiskunta uudistuvat oppimisen kautta. Lahdessa on ollut Palmenian toteuttamana monipuolista koulutusta useiden vuosikymmenten ajan. Esi- ja alkuopetuksen koulutus viettää syksyllä 20-vuotisjuhlaansa ja viestinnän peruskurssilla alkaa 29. vuosi. Kaikki koulutukset toteutetaan tiiviissä yhteistyössä Helsingin yliopiston tiedekuntien ja laitosten kanssa. Uutena ajankohtaisena koulutustuotteena on kehitetty esimerkiksi Ravitsemusasiantuntijoiden täydennyskoulutus. Palmenian Taide- ja kulttuurialan koulutukset vahvistavat prosessinomaisia muutoksia ajattelutavoissa ja asenteissa, kertoo aihepiiristä vastaava kehittämispäällikkö Anja Kuhalampi. Hyvinvointialan koulutusten kautta kasvaa osallisuus oman ja yhteisöllisen hyvinvoinnin rakentamiseen. Viestinnän koulutus tarpeellista vuosikymmenestä toiseen Palmenian viestinnän koulutukset muodostavat jatkumon, koulut- tautumispolun viestinnän perusasioista viestinnän johtamiseen. Uudeksi tutkimus- ja koulutusaiheeksi on noussut terveysviestintä. Viestintä kasvokkain, verkossa ja sosiaalisessa mediassa on haastavaa. Organisaation ja yritysten viestintää kehittämällä voidaan vaikuttaa liiketoiminnan kehittymiseen ja henkilöstön hyvinvointiin. Viestinnän ammattilaisen rooli organisaatioissa on muuttumassa viestinnän mahdollistajaksi ja asiantuntijaohjaajaksi. Viestinnän koulutusten kokonaisuudella vahvistetaan viestinnän ammattilaisten tutkimukseen perustuvaa osaamista. Hyvä viestintäosaaminen vaikuttaa koko organisaatioon, sen henkilöstöön ja jopa maineeseen, toteaa kehittämispäällikkö Minna- Maija Salomaa. Lisätietoa: www.helsinki.fi/palmenia/lahti/ Vuodesta 2001 Lahdessa asunut Aino-Maria Pokela on työskennellyt vuodesta 2013 viestinnän kehittämispäällikkönä FUASissa, joka on kolmen ammattikorkeakoulun (Hämeen ammattikorkeakoulun, Lahden ammattikorkeakoulun ja Laureaammattikorkeakoulun) muodostama strateginen liittouma. Japanilaista taidetta Mokuhanga -japanilainen puupiirrostekniikka on osoittautunut suosituksi kurssisisällöksi Lahdessa. Kesän lopulla alkava jatkokurssi täyttyi nopeasti ja uusi peruskurssi on suunnitteilla keväälle 2015, kertoo kurssin suunnittelija Anja Nihtilä. Kurssi on erinomainen esimerkki taiteen ja kulttuurin yhdistämisestä. Anne Hakala Osallistuin 2011 Palmenian järjestämälle Mokuhanga puupiirroskurssille. Halusin perehtyä tähän vanhaan japanilaiseen puupiirrostekniikkaan ja onnekseni Lahdessa Palmenia järjesti tämän mielenkiintoisen ja tekniikkaa perusteellisesti valaisevan kurssin. Itse puupiirrostekniikan lisäksi kurssilla pääsin tutustumaan japanilaiseen kulttuuriin yleisemminkin. Tätä koulutusta suosittelen kaikille, jotka haluavat perehtyä vanhaan perinteikkääseen japanilaiseen puupiirrostekniikkaan. Kurssi on antoisa myös niille, jotka ovat kiinnostuneita japanilaisesta kulttuurista, koska tämä Mokuhanga-puupiirrostekniikka valaisee japanilaisuutta laajemminkin, oman kädenjäljen kautta. Lahdesta Pirkanmaalle siirtynyt kuvataiteilija Anne Hakala toimii myös taideopettajana. Kuvassa taiteilija Anne Hakalan puupiirrostyö Hetki. Korkeakoulujen yhteiskirjasto Oppimiskeskus Fellmannia Lahden keskustassa tarjoaa tieto- ja kirjastopalveluita niin yliopisto-opiskelijoille kuin muillekin tiedonhaluisille. Saatavilla on tärkeimmät kotimaiset ja ulkomaiset digitaaliset aineistot sekä painetut tietoaineistot ja ajantasainen kurssikirjallisuus. Opiskelijoita ohjataan tietoaineistojen käytössä ja tiedon kriittisessä arvioinnissa. Fellmannian kaikki kuusi kerrosta tarjoavat hyvät mahdollisuudet opiskeluun. Talosta löytyy niin yksin kuin ryhmässäkin työskentelyä varten paljon sopivia tiloja kaikkien käyttöön. Lisäksi kirjastokortilla voi varata maksuttomia opiskelukäyttöön tarkoitettuja pienryhmätiloja. Korkeakouluopiskelijoiden hiljaisen työskentelyn 24/7-tila on tarkoitettu opinnäytetöiden ja tutkimuksen tekemistä varten. Fellmanniassa työskentelyä varten voi lainata myös kannettavia tietokoneita tai tablettitietokoneita. Talon langaton verkko palvelee koko rakennuksessa. Kirjasto- ja tietopalveluita on tarjolla Fellmannian lisäksi Lahdessa mm. Niemen tietokeskuksessa. Se avautui uudessa paikassa ja entistä laajemmalla tietosisällöllä viime syksynä. Yliopisto-opintoja Lahdessa Lahdessa voi opiskella tutkintoon ympäristöekologian koulutusohjelmassa (kandidaatti, maisteri, tohtori) ja tuotantotalouden diplomi-insinööriohjelmassa. Kansainvälisiä, englanninkielisiä kaupunkitutkimuksen maisteriopintoja on tarkoitus tarjota jälleen vuonna 2015. Ammatillista osaamista voi täydentää monella alalla ja avoimen yliopiston kursseja voi suorittaa pohjakoulutuksesta ja iästä huolimatta. Lahdessa tuotetaan runsaasti tieteellisiä julkaisuja, vuosittain myös useita väitöskirjoja. Tutkimus- ja kehityshankkeissa tehdään yhteistyötä yritysten ja muun elinkeinoelämän sekä julkishallinnon ja järjestöjen kanssa.

4 LUKUVUOSI 2014 2015 Opintopolut Suomalainen koulutusjärjestelmä on monipuolinen ja vie monia eri reittejä eteenpäin oli tavoitteenasi tutkinto, oman osaamisen täydentäminen tai vain harrastus ja kiinnostus aiheisiin. Jokaiselle kiinnostuneelle löytyy oma polkunsa! Lahden seudulla on hyvät mahdollisuudet opiskella eri tavoitteilla ja tavoilla. Voit lähteä kokoamaan omaa opintopolkuasi osoitteesta www.korkeakoulutusta.fi. Sieltä löydät kaikki tiedot korkeakouluopintojen aloittamisesta, jatkamisesta ja täydentämisestä Päijät-Hämeessä. Sivustolta löydät myös mielenkiintoisia opiskelutarinoita! Avoin yliopisto-opetus Avoin yliopisto-opetus on avointa kaikille iästä, pohjakoulutuksesta ja tavoitteista riippumatta. Opinnot ovat järjestävän yliopiston tutkintovaatimusten mukaisia ja vastaavat tavoitteiltaan, sisällöltään ja vaatimustasoltaan yliopiston perusopetusta. Avoimina yliopisto-opintoina voi opiskella yksittäisiä kursseja tai laajempia opintokokonaisuuksia, joista voi usein suorittaa myös yksittäisiä opintojaksoja. Opetusta järjestetään pääasiassa iltaisin ja viikonloppuisin lähi-, etä- ja verkko-opintoina. Lahden seudulla opintoja järjestävät monet yliopistot useiden oppilaitosten kautta tai verkko-opintoina. Tiedot Suomen kaikkien yliopistojen avoimesta yliopisto-opetuksesta löydät www.avoinyliopisto.fi -verkkopalvelusta. Täydennyskoulutus Yliopistojen täydennyskoulutus on suunniteltu työelämän tarpeisiin ja tietyn teeman ympärille tai tietylle ammattiryhmälle. Keskeinen tavoite on uudistaa ja laajentaa ammattitaitoa. Koulutusta on tarjolla lyhyistä tietoiskuista, seminaareista ja ajankohtaiskursseista useiden kymmenien opintopisteiden laajuisiin asiantuntija- ja erikoistumisohjelmiin. Täydennyskoulutus pyritään järjestämään niin, että koulutukseen voi osallistua työn ohella tai osana työtä. Tutkinnon suorittaminen Helsingin yliopiston ympäristötieteiden laitos tarjoaa Lahdessa ympäristöekologian koulutusohjelmassa tutkintoon johtavaa opetusta (kandidaatti, maisteri, tohtori). Lisäksi laitoksella on kansainvälinen kaupunkiympäristötutkimuksen maisteriohjelma. Lappeenrannan teknillinen yliopisto järjestää Lahdessa tuotantotalouden DI-ohjelmaa. Kaikki ohjelmat eivät välttämättä ala vuosittain. Avoimia yliopisto-opintoja ja täydennyskoulutusta voi sisällyttää tutkintoihin tietyin edellytyksin. Lahden Yliopistokampuksen yksiköissä voi suorittaa lisensiaatti- ja tohtoriopintoja Lahdessa toimivien professuurien aloilla. Päijät-Hämeen yliopistokou Tarkemmat tiedot opinnoista suoraan koulutuksen toteutt AVOIN YLIOPISTO-OPETUS JA TÄYDENNYSKOULUTUS OPETUSALA, VASTUUYLIOPISTO JA LAAJUUS ALKAA / AJANKOHTA ILMOITTAUTUMINEN TOTEUTTAJA HINTA Hyvinvointi, terveys ja liikunta Farmasia perusopinnot (UEF) 25 op alkaa 17.9.2014 viim. 1.9.2014 P-H kesäyliopisto 495 Liikuntalääketiede perusopinnot (UEF) 25 op syksy 2014 ilm.myöh. P-H kesäyliopisto 495 Lääketieteen perusteita (UEF) 25 op alkaa 11.9.2014 viim. 1.9.2014 P-H kesäyliopisto 425 Psykologian perusopinnot (HY) 25 op, verkko-opinnot syyskuu 2014 alkaa vk 34 HY Avoin yliopisto 250 Ravitsemusasiantuntijoiden täydennyskoulutus (HY) 6 op alkaa 1.10.2014 ilm. myöh. HY Palmenia ilm. myöh. Ravitsemustiede perusopinnot (UEF) 25 op alkaa 1.10.2014 viim. 9.9.2014 P-H kesäyliopisto 490 Ravitsemustieteen perusopinnot (HY) 25 op, verkko-opinnot syksy 2014 alkaa vk 34 HY Avoin yliopisto 250 Terveyslukutaidon haasteet verkossa -verkkokurssi (HY) 2 op alkaa 24.9.2014 viim. 12.9.2014 HY Palmenia 760 Ihmiset, työyhteisöt ja organisaatiot Asiakasvuorovaikutus verkossa -verkkokurssi (HY) 2 op alkaa 2.12.2014 viim. 12.9.2014 HY Palmenia 760 Asiantuntijaorganisaation johtaminen (LUT) 4 op 29.-30.10.2014 (2 pv) viim. 8.10.2014 LUT maksuton/oph* Osuustoiminnan ja yhteisötalouden perusopinnot (HY) 25 op, verkko-opinnot syksy 2014 alkaa 1.8.2014 HY Ruralia 250 Psykologian aineopinnot (TY) 35 op alkaa 3.9.2014 klo 17.30 jatkuva ilmoittautuminen Lahden kansanopisto 400 Psykologian perusopinnot (JY) 25 op alkaa 4.9.2014 klo 17.30 viim. 27.8.2014 Lahden kansanopisto 310 Työ- ja organisaatiopsykologia (UEF) 25 op alkaa 16.9.2014 viim. 1.9.2014 P-H kesäyliopisto 495 Johtaminen Asiantuntijaorganisaation johtaminen (LUT) 4 op 29.-30.10.2014 (2 pv) viim. 8.10.2014 LUT maksuton/oph* COMMA - Viestinnän johtamisen koulutusohjelma (HY) 30 op alkaa 16.3.2015 viim. 2.2.2015 HY Palmenia 4 900 Ennakointi osana innovaatiotoimintaa (LUT) 5 op 12.-26.1.2015 (3 pv) viim. 15.12.2014 LUT 1 495 + alv 24 % Hallintotieteiden kand. tutkinnon väyläopinnot (VY) 90 op, julkisjohtaminen alkaa 3.9.2014 viim. 15.8.2014 P-H kesäyliopisto 2014-2015: 1150e Hankintatoimen johtaminen (LUT) 24-26 op alkaa 27.1.2015 viim. 7.1.2015 LUT 6 200-7 500 + alv 24 % Innovaatio - uudistumisen taito (LUT) 5 op 17.11.-1.12.2014 (3 pv) viim. 3.11.2014 LUT 1 495 + alv 24 % Innovaatiojohtamisen asiantuntijaohjelma (LUT) 24 op alkaa 17.11.2014 viim. 24.10.2014 LUT 6 900 + alv 24 % Innovaation menestyksellinen toteutus (LUT) 5 op 12.2.-5.3.2015 (3 pv) viim. 21.1.2015 LUT 1 495 + alv 24 % Innovaatiosta liiketoimintaan (LUT) 5 op 26.3.-17.4.2015 (4 pv) viim. 9.3.2015 LUT 1 985 + alv 24 % Innovatiivinen organisaatiokulttuuri (LUT) 4 op 27.4.-18.5.2015 (3 pv) viim. 8.4.2015 LUT 1 455 + alv 24 % Johtamis- ja esimiestyössä kehittyminen (LUT) 6 op 11.11.-9.12.2014 (3 pv) viim. 31.10.2014 LUT maksuton/oph* Julkisjohtamisen opintokokonaisuus (VY) 26 op alkaa 12.9.2014 viim. 24.8.2014 P-H kesäyliopisto 690 LUT emba (LUT) 95 op Voi aloittaa milloin tahansa jatkuva haku LUT alk. 25 000 + alv 24 % Strateginen päätöksenteko ja laskentatoimi (LUT) 5 op 19.9.-4.10.2014 (4 pv) viim. 5.9.2014 LUT 850 Tietojohtamisen asiantuntijaohjelma (LUT) 24 op alkaa 4/2015 ilm. myöh. LUT ilm. myöh. Tietojohtamisen työkalut ja uudet työskentelymuodot (LUT) 4 op 27.8.-23.9.2014 (2 pv) viim. 18.8.2014 LUT maksuton/oph* Kansainvälisyys Kehitysmaatutkimuksen aineopintoja (HY) 25 op, verkko-opinnot syksy 2014 alkaa vk 34 HY Avoin yliopisto 250 Kehitysmaatutkimuksen perusopinnot (HY) 25 op, verkko-opinnot syksy 2014 alkaa vk 34 HY Avoin yliopisto 250 Kieliopinnot ja tukikurssit Akademisk svenska, skriftlig och muntlig (JY) 5 op alkaa viikolla 2/2015 viim. 12.12.2014 Lahden kansanopisto 100 Englannin tekstinymmärtäminen, kirjoittaminen ja suullinen taito (HY) 3 op alkaa viikolla 2/2015 viim. 12.12.2014 Lahden kansanopisto 100 Englannin tekstinymmärtäminen, kirjoittaminen ja suullinen taito (HY) (hum., käytt., valt.) 3 op alkaa 15.9.2014 alkaa 15.8.2014 Wellamo-opisto 115 Tieteellinen kirjoittaminen (JY) 3 op alkaa viikolla 34 viim. 20.8.2014 Lahden kansanopisto 100 Toisen kotimaisen kielen kirjallinen ja suullinen taito (HY) 3 op alkaa viikolla 34 viim. 20.8.2014 Lahden kansanopisto 100 Toisen kotimaisen kielen kirjallinen ja suullinen taito (HY) (käytt.) 3 op kevät 2015 ilm.myöh. P-H kesäyliopisto ilm.myöh. Venäjän alkeiskurssi 1 (HY) 4 op syksy 2014 ilm.myöh. P-H kesäyliopisto ilm.myöh. Venäjän alkeiskurssi 2 (HY) 4 op kevät 2015 ilm.myöh. P-H kesäyliopisto ilm.myöh. Kulttuuri, taide ja historia Historian perusopinnot (TaY) 25 op alkaa 26.9.2014 viim. 8.9.2014 P-H kesäyliopisto 490 Kulttuurihistorian perusopinnot (TY) 25 op alkaa 2.9.2014 klo 17.30-19 viim 27.8.2014 Lahden kansanopisto 310 Taidehistorian perusopintoja (HY) 15 op alkaa 12.9.2014 alkaa 15.8.2014 Wellamo-opisto 190 Matematiikka, fysiikka, kemia, maantiede ja biologia Laskentatoimen aineopinnot verkko (UEF) 30 op syksy 2014 jatkuva P-H kesäyliopisto 395 Matematiikan peruskurssi (JY) 5 op kevät 2015 ilm.myöh. P-H kesäyliopisto ilm.myöh. Matematiikan propedeuttinen kurssi (JY) 5 op kevät 2015 ilm.myöh. P-H kesäyliopisto ilm.myöh. Oikeustieteellinen Johdatus oikeustieteeseen (HY) 2 op alkaa 7.11.2014 alkaa 15.8.2014 Wellamo-opisto 94 Johdatus oikeustieteeseen (HY) 2 op alkaa 19.1.2015 viim. 19.12.2014 P-H kesäyliopisto 155 Johdatus oikeustieteeseen (HY) 2 op, verkko-opinnot syyskuu 2014 alkaa vk 34 HY Avoin yliopisto 20 Johdatus oikeustieteeseen (HY) 2 op, verkko-opinnot marraskuu 2014 alkaa vk 34 HY Avoin yliopisto 20 Maa-, vesi- ja ympäristöoikeus (HY) 6 op keväällä 2015 alkaa 1.12.2014 Wellamo-opisto 94 Restoratiivinen oikeus (HY) 1,5-5 op, peruskurssi alkaa 10.10.2014 viim. 22.10.2014 P-H kesäyliopisto 170 Restoratiivinen oikeus (HY) 5 op, jatkokurssi alkaa 13.3.2015 viim. 23.2.2015 P-H kesäyliopisto 170 Valtiosääntöoikeus (HY) 5 op alkaa 13.3.2015 viim. 23.2.2015 P-H kesäyliopisto 175 Yleiset oikeusjärjestysopinnot (UEF) 60 op alkaa 25.8.2014 kysy vapaita paikkoja Itä-Hämeen opisto 1 900 Yritysjuridiikan perusopinnot (LUT) 25 op syksy 2014 ilm.myöh. P-H kesäyliopisto ilm.myöh. Opetus, kasvatus ja koulutus Draamakasvatus perusopinnot (JY) 25 op syksy 2014 ilm.myöh. P-H kesäyliopisto ilm.myöh. Erityisen tuen tarpeet kasvatuksessa - Perustietoa erityiskasvatuksesta (HY) 3 op 26.9. 14.11.2014 viim. 8.9.2014 HY Palmenia 220 Erityispedagogiikan perusopinnot (HY) 25 op alkaa 3.9.2014 alkaa 15.8.2014 Wellamo-opisto 420 Erityispedagogiikan perusopinnot (HY) 25 op, verkko-opinnot alkaa 3.9.2014 alkaa vk 34 HY Avoin yliopisto 250 Erityispedagogiikan perusopinnot (JY) 25 op alkaa viikolla 36 viim. 27.8.2014 Lahden kansanopisto 310 Erityispedagogiikan syventävät opinnot (UEF) 60 op kevät 2015 ilm.myöh. P-H kesäyliopisto ilm.myöh. Esi- ja alkuopetuksen opintokokonaisuus (HY) 25 op 22.8.2014-23.5.2015 kysy vapaita paikkoja HY Palmenia 1 950 Esi- ja alkuopetuksen 20-vuotisjuhlatuokio (HY) 7.11.2014 viim. 22.10.2014 HY Palmenia maksuton Kasvatustieteen aineopinnot (TY) 35 op alkaa viikolla 36 viim. 27.8.2014 Lahden kansanopisto 400 Kasvatustieteen perusopinnot (JY) 25 op alkaa viikolla 36 viim. 27.8.2014 Lahden kansanopisto 310 Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) perusopinnot (HY) 25 op alkaa 9.9.2014 alkaa 15.8.2014 Wellamo-opisto 315 Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) perusopinnot (HY) 25 op, verkko-opinnot alkaa viikolla 35 alkaa vk 34 HY Avoin yliopisto 250 Lapsuus- ja nuorisotutkimuksen sivuainekokonaisuus (HY) 25 op, verkko-opinnot syksy 2014 alkaa vk 34 HY Avoin yliopisto 250 Musiikkiterapian aineopinnot (JY) 5 op kevät 2015 ilm.myöh. P-H kesäyliopisto ilm.myöh. Nuorten poliittinen kulttuuri ja sukupolvipolitiikka (HY) 5 op, verkko-opinnot alkaa 28.10.2014 alkaa vk 34 HY Avoin yliopisto 50 Perheopintojen perusopinnot (JY) 25 op alkaa viikolla 36 viim. 27.8.2014 Lahden kansanopisto 310

LUKUVUOSI 2014 2015 5 lutuskalenteri 2014 2015 ajalta tai www.korkeakoulutusta.fi -verkkopalvelun kautta. OPETUSALA, VASTUUYLIOPISTO JA LAAJUUS ALKAA / AJANKOHTA ILMOITTAUTUMINEN TOTEUTTAJA HINTA Talous (katso myös johtaminen) APV1-valmennuskurssi 2014 (LUT) 10-11/2014 viim. 30.9.2014 LUT 1 450 + alv 24 % Controllerin opinnot (LUT) 25 op alkaa 19.9.2014 viim. 5.9.2014 LUT 4 350 Kauppatiede perusopinnot verkko (UEF) 30 op syksy 2014 jatkuva P-H kesäyliopisto 295 Näkökulmia kirjanpitoon ja tilinpäätökseen (LUT) 5 op 7.11.-5.12.2014 (5 pv) viim. 24.10.2014 LUT 1 050 Strateginen päätöksenteko ja laskentatoimi (LUT) 5 op 19.9.-4.10.2014 (4 pv) viim. 5.9.2014 LUT 850 Tilinpäätösanalyysi (LUT) 5 op 8.5.-8.6.2015 (4 pv) viim. 24.4.2015 LUT 1 050 Tilinpäätössuunnittelu (LUT) 5 op 27.3.-24.4.2015 (5 pv) viim. 6.3.2015 LUT 1 050 Yrityksen rahoitus (LUT) 5 op 16.1.-6.2.2015 (5 pv) viim. 2.1.2015 LUT 1 050 Teologia, uskonnot, filosofia, etiikka Uskontotieteen perusopinnot (TY) 25 op syksy 2014 ilm.myöh. P-H kesäyliopisto ilm.myöh. Uskontotieteen perusteet USH111 (HY) 4 op, verkko-opinnot alkaa 9.9.2014 alkaa vk 34 HY Avoin yliopisto 40 Yleinen teologia, aineopinnot (HY) 35 op, verkko-opinnot alkaa 2.9.2014 alkaa vk 34 HY Avoin yliopisto 350 Yleinen teologia, perusopinnot (HY) 25 op, verkko-opinnot alkaa 9.9.2014 alkaa vk 34 HY Avoin yliopisto 250 Tietojenkäsittely Tietojenkäsittelytieteen perusopinnot (HY) 25 op, verkko-opinnot syksy 2014 alkaa vk 34 HY Avoin yliopisto 250 Tietojenkäsittelytieteen perusopinnot (UEF) 25 op, verkko-opinnot alkaa 1.9.2014 alkaa 1.8.2014 Harjulan kansalaisopisto 300 Tilastollinen ohjelmistokurssi (UEF) 2 op kevät 2015 ilm.myöh. P-H kesäyliopisto ilm.myöh. Tilastotieteen peruskurssi (UEF) 4 op syksy 2014 ilm.myöh. P-H kesäyliopisto ilm.myöh. Viestintä ja media Asiakasvuorovaikutus verkossa -verkkokurssi (HY) 2 op alkaa 2.12.2014 viim. 12.9.2014 HY Palmenia 760 COMMA - Viestinnän johtamisen koulutusohjelma (HY) 30 op alkaa 16.3.2015 viim. 2.2.2015 HY Palmenia 4 900 Hyvä virkakieli -verkkokurssi (HY) alkaa 11.3.2015 viim. 23.2.2015 HY Palmenia ilm. myöh. Journalistisen kirjoittamisen verkkokurssi (HY) 6 op alkaa 21.1.2015 viim. 12.1.2015 HY Palmenia ilm. myöh. Julkaise kaikissa kanavissa (HY) 4 op alkaa 18.3.2015 viim. 27.2.2015 HY Palmenia ilm. myöh. SOMEPRO - Sosiaalisen median täydennyskoulutusohjelma (HY) 10 op alkaa 30.9.2014 viim.16.9.2014 HY Palmenia 2 800 Taitava kirjoittaja, verkko-opinnot (HY Avoimessa yliopistossa opiskeleville) syksy 2014 alkaa vk 34 HY Avoin yliopisto maksuton Terveyslukutaidon haasteet verkossa -verkkokurssi (HY) 2 op alkaa 24.9.2014 viim. 12.9.2014 HY Palmenia 760 Tiedejulkisuuden opintokokonaisuus (HY) 25 op, verkko-opinnot syksy 2014 alkaa vk 34 HY Avoin yliopisto 50 /opintojakso Viestinnän aineopinnot (HY) 35 op, verkko-opinnot syksy 2014 alkaa vk 34 HY Avoin yliopisto 350 Viestinnän perusopinnot (HY) 25 op syksy 2014 ilm.myöh, P-H kesäyliopisto ilm.myöh, Viestinnän perusopinnot (HY) 25 op, verkko-opinnot syksy 2014 alkaa vk 34 HY Avoin yliopisto 250 Viestintä I - Tiedottajan työ (HY) 4 op alkaa 11.3.2015 viim. 20.2.2015 HY Palmenia 1 100 Viestintä II - Lahden XXIX tiedottajakoulutus (HY) 12 op alkaa 11.9.2014 viim. 5.9.2014 HY Palmenia 2 100 Yhteiskunta, hallinto ja sosiaaliala Perheopintojen perusopinnot (JY) 25 op alkaa viikolla 36 viim. 27.8.2014 Lahden kansanopisto 310 Sosiaalihallintotiede aineopinnot (UEF) 35 op alkaa 10.9.2014 viim. 22.8.2014 P-H kesäyliopisto 445 Sosiaalipediatria (TY) 2 op syksy 2014 ilm.myöh. P-H kesäyliopisto 105 Sosiaalipsykologian perusopinnot (HY) 25 op, verkko-opinnot syksy 2014 alkaa vk 34 HY Avoin yliopisto 250 Sosiaalityö aineopinnot (UEF) 35 op alkaa 26.9.2014 viim. 7.9.2014 P-H kesäyliopisto 695 Sosiaalityö perusopinnot (UEF) 25 op alkaa 19.9.2014 viim. 1.9.2014 P-H kesäyliopisto 465 Sosiaalityön perusopinnot (HY) 25 op, verkko-opinnot syksy 2014 alkaa vk 34 HY Avoin yliopisto 250 Terveyshallintotiede aineopinnot (UEF) 35 op alkaa 10.9.2014 viim. 22.8.2014 P-H kesäyliopisto 445 Valtio-opin perusopinnot (HY) 25 op, verkko-opinnot alkaa 9.9.2014 alkaa vk 34 HY Avoin yliopisto 250 Valtio-opin perusopinnot (HY) 25 op, verkko-opinnot alkaa 23.9.2014 alkaa vk 34 HY Avoin yliopisto 250 Yhteiskuntapolitiikan aineopinnot (HY) 35 op, verkko-opinnot syksy 2014 alkaa vk 34 HY Avoin yliopisto 350 Yhteiskuntapolitiikan perusopinnot (HY) 25 op, verkko-opinnot syksy 2014 alkaa vk 34 HY Avoin yliopisto 250 Ympäristöala Hydrologia, vesien ja maaperän suojelu (HY) 5 op alkaa 6.10.2014 alkaa vk 34 HY Avoin yliopisto 50 Ympäristötiede ja ympäristöasioiden hallinta (HY) 25 op, verkko-opinnot alkaa 9.9.2014 alkaa vk 34 HY Avoin yliopisto 250 TUTKINTOKOULUTUS KOULUTUSOHJELMA ALKAA HAKUAIKA TOTEUTTAJA HINTA Ympäristötieteiden koulutusohjelma (ympäristöekologia), perushaku syksy 2015 kevät 2015 HY maksuton Ympäristötieteiden koulutusohjelma (ympäristöekologia), erillishaku syksy 2015 kevät 2015 HY maksuton OPISKELUTAITOILLAT AJANKOHTA ILMOITTAUTUMINEN TOTEUTTAJA HINTA Opintojen suunnittelu ja ajankäyttö 2.10.2014 viikkoa ennen HY Avoin ja LAMK avoin maksuton Tenttimisen ABC 8.10.2014 viikkoa ennen HY Avoin ja LAMK avoin maksuton Informaatiolukutaito 9.10.2014 viikkoa ennen HY Avoin ja LAMK avoin maksuton Miten kirjoitan esseen? 15.10.2014 viikkoa ennen HY Avoin ja LAMK avoin maksuton Lähdekriittisyys 4.12.2014 viikkoa ennen HY Avoin ja LAMK avoin maksuton YLEISÖTILAISUUDET AJANKOHTA ILMOITTAUTUMINEN TOTEUTTAJA HINTA Lahden tiedepäivä - Lahti Science Day 11.11.2014 kaikille avoin,ei ilmoittautumisia Lahden Yliopistokampus, LAMK ja maksuton HAAGA-HELIA amk Studia Generalia -luentosarja (HY): Aistit, etäluentoina Lahdessa 2.10. - 6.11.2014 torstaisin klo 17-19 kaikille avoin,ei ilmoittautumisia HY Avoin yliopisto maksuton Tikutus-hankkeen päätösseminaari 18.11.2014 ilm.myöh. HY Palmenia ja LUT LSI maksuton LISÄTIETOJA JA ILMOITTAUTUMISET KOULUTUKSEN TOTEUTTAJALLE www-osoite sähköpostiosoite puhelinnumero Harjulan kansalaisopisto www.harjulansetlementti.fi/ kansalaisopisto rehtori@harjulansetlementti.fi (03) 872 5121 tai (03) 872 5115 Helsingin yliopisto, Avoin yliopisto, Lahden toimipiste www.helsinki.fi/avoin kaisa.vuorivirta@helsinki.fi 050 316 0528 Helsingin yliopisto, Koulutus- ja kehittämiskeskus Palmenia, Lahti www.helsinki.fi/palmenia elisa.kaukolahti@helsinki.fi 050 588 0726 Helsingin yliopisto, Ruralia-instituutti www.helsinki.fi/ruralia/index.asp ruralia-instituutti@helsinki.fi (015) 20 231 Helsingin yliopisto, Ympäristötieteiden laitos www.helsinki.fi/bio/hakeminen bio-neuvonta@helsinki.fi 0294157570 Itä-Hämeen opisto www.ihop.fi opisto@ihop.fi (03) 874 740 Lahden kansanopisto www.lahdenkansanopisto.fi kati.saarinen@lahdenkansanopisto.fi (03) 878 10 Lahden Yliopistokampus www.lahdenyliopistokampus.fi info@lahdenyliopistokampus.fi 050 321 3333 Lappeenrannan teknillinen yliopisto, Koulutus- ja kehittämiskeskus www.lut.fi/executive jaana.nylander@lut.fi 040 506 6559 Lappeenrannan teknillinen yliopisto, Lahti School of Innovation www.lut.fi/lahti/ heidi.passila@lut.fi 040 357 8697 Päijät-Hämeen kesäyliopisto www.paijathameenkesayliopisto.fi info@paijathameenkesayliopisto.fi (03) 892 20411 Wellamo-opisto www.wellamo-opisto.fi toimisto@wellamo-opisto.fi (03) 814 4735 Infoa opinnoista Mietitkö yliopisto- tai ammattikorkeakouluopintoja Päijät- Hämeessä? Tule kuulemaan lisää opintomahdollisuuksista syksyn infotilaisuuksiin: Kysy korkeakoulutuksesta la 23.8. klo 9 17 kauppakeskus Triossa Tapahtuman järjestää Lahden Yliopistokampuksen ja Lahden ammattikorkeakoulun ylläpitämä verkkopalvelu www.korkeakoulutusta.fi Tietoa avoimista yliopisto-opinnoista ke 27.8. klo 13 15 TE-toimisto (Kirkkokatu 12) Tule kuulemaan ja kysymään avoimista yliopisto-opinnoista koulutuskeskiviikon tilaisuuteen. Paikalla on säännöllisesti keskiviikkoiltapäivisin Opin ovi -ohjausverkoston päivystäjiä. Innostu oppimaan Aikuisopiskelijan viikko Aikuiskoulutustori Lahdessa ke 1.10. klo 14 17 Aikuiskoulutusorganisaatiot järjestävät koulutustorin Lahden Aikuiskoulutuskeskuksessa. Tarjolla on puheenvuoroja ja tietoiskuja tervetuloa kaikenikäiset aikuisopiskelusta kiinnostuneet! Katso myös opiskelutaitoillat (s. 6) Lue lisää www.korkeakoulutusta.fi Taulukon lyhenteet HY JY Helsingin yliopisto Jyväskylän yliopisto LUT Lappeenrannan teknillinen yliopisto PH kesäyliopisto Päijät-Hämeen kesäyliopisto TaY Tampereen yliopisto TY Turun yliopisto UEF Itä-Suomen yliopisto VY Vaasan yliopisto HUOM! * Koulutus on Opetushallituksen rahoittamaa opetusalan henkilöstökoulutusta, joka on osallistujille maksuton. Kalenterin toimitus Lahden Yliopistokampuksen koordinaatioyksikkö, kesäkuu 2014. Opas löytyy myös pdf-muodossa osoitteesta www.lahdenyliopistokampus.fi Muutokset tiedoissa ovat mahdollisia. Tarkista tiedot koulutuksen toteuttajalta.

6 LAHDEN YLIOPISTOKAMPUS TIEDOTUSLEHTI 2014 2015 Lahdessa yliopisto-opettajakin oppii Lahden Yliopistokampuksella työskentelee vakituisesti tai vierailee hyvin erilaisia opettajia. Tässä heistä muutama kertomassa, mitä he opettavat ja mitä erityispiirteitä Lahdessa opettamisessa on. Eira Rosberg, filosofian lisensiaatti, Helsingin yliopiston Avoin yliopisto, opettaja Viimeksi opetin Lahdessa Ympäristövaikutusten arviointi -kurssilla, joka on 3 opintopisteen verkko-opintokokonaisuus. Tämä kurssi on Helsingin yliopiston ympäristöekologian osaston ja Avoimen yliopiston yhteistyökurssi, joten kurssilla on sekä avoimen kautta tulleita työelämässä olevia tai alan vaihtoa miettiviä ihmisiä että nuoria yliopisto-opiskelijoita. Opettajalle on tosi kiva, että on monenlaisia opiskelijoita ja mukana myös työkseen YVA-menettelyissä mukana olleita ihmisiä. Kurssi on verkkokurssi; kaikki opetus ja ohjaus tapahtuu verkossa. Tämä vaatii aika paljon itsekuria ja omaa aktiivisuutta opiskelijalta. Kurssilla onkin keskeyttäneitä ja työnsä myöhässä palauttavia, mikä ei tietenkään ole kovin kiva opettajalle. Yhteiskurssi vaatii myös opettajalta aktiivisuutta, pitää olla yhteys sekä ympäristöekologian että avoimen toimiston suuntaan. Eira Rosberg jakaa ympäristöalan osaamistaan Helsingin yliopiston verkkokurssilla. Kaikkiaan tykkään tosi paljon opettamisesta, siinä pitää ottaa asioista selvää, pitää itsensä ajan tasalla ja ennen kaikkea miettiä, miten sen ahaa-elämyksen saisi syntymään opiskelijan korvien väliin. Lahti on myös sijaintinsa puolesta erinomainen koulutuskaupunki, toteaa Tuomo Uotila Lappeenrannan teknillisestä yliopistosta. Tuomo Uotila, professori, Lappeenrannan teknillinen yliopisto Lahti School of Innovation Opetan tuotantotaloutta TUDI- ja TIMOdiplomi-insinööriohjelmissa. Ne ovat aikuisille suunnattuja tutkintotavoitteisia, 2-vuotisia koulutusohjelmia, joissa on mahdollista opiskella töiden ohessa. TUDI toteutetaan Lahdessa ja TIMO Lappeenrannassa. Olen myös TIMO-ohjelman vastuuprofessori tuotantotalouden tiedekunnassa. Siinä opiskelijat opiskelevat pääaineenaan tietojohtamista. Viime keväänä olin mukana monien muiden LUT Lahti School of Innovationin opettajien kanssa toteuttamassa kurssin nimeltä Käytäntölähtöinen innovaatiotoiminta. Kurssin vastuuopettajana toimi professori Helinä Melkas. Kurssi oli pilottikurssi, joka toteutettiin yhteistyössä Metsähallituksen kanssa. Valitsimme heidän ideapankistaan kurssin lähtökohdiksi 10 ideaa, joita aikuisopiskelijat lähtivät ryhmissä työstämään edelleen. Opiskelijoita ohjasivat ryhmätyössä meidän lisäksemme Metsähallituksen mentorit. Kurssi oli mielenkiintoinen uudenlainen avaus ja uskon, että se tullaan tulevaisuudessa toteuttamaan uudestaankin. Erityistä Lahdessa opettamisessa taitaa olla se, että me annamme täällä ainoastaan aikuisopetusta eli sellaista opetusta, jossa opiskelijat opiskelevat töiden ohessa. Tämä tarkoittaa myös sitä, että opetusta annetaan useimmiten perjantaisin ja lauantaisin. Opiskelijoilla on paljon työelämäkokemusta, mikä tuo opetukseen oman lisämausteensa. Iso osa oppimisesta tapahtuukin opiskelijoiden välisenä kokemusten vaihtona. Myös luennoitsija oppii aina jotain uutta. Vaikka opetus toteutetaan Lahdessa, niin kannattaa myös muistaa, että suuri osa opiskelijoista tulee pääkaupunkiseudulta. Jari-Matti Vuorio, lehtori, Helsingin yliopisto Varhaiskasvatuksen didaktikkona opetan pääasiallisesti varhaista ja esi-alkuopetuksen matematiikan didaktiikkaa, ohjaan kanditöitä, opetan varhaiskasvatuksen suunnittelua sekä ohjaan käytännön harjoitteluja. Olen toiminut HY Koulutus- ja kehittämiskeskus Palmeniassa Lahdessa esi- ja alkuopetuksen opintokokonaisuuksissa kurssinjohtajana ja opetan kyseisillä kursseilla orientaatio-, tutustumis- ja päättöjakson sekä sisällöllisenä asiana matematiikan didaktiikan. Opettaminen Lahden Palmeniassa on todella mielenkiintoista ja antoisaa. On ensinnäkin ilo työskennellä sellaisessa organisaatiossa, jossa on asiansa osaavat koulutussuunnittelija ja -sihteeri. Heidän apunsa on ollut aivan mahtavaa: aina on voinut kääntyä heidän puoleensa. Vahtimestarit ovat olleet myös erittäin avuliaita erilaisissa tilanteissa ja tilat ovat toimineet yleensä ottaen moitteettomasti. On aivan ymmärrettävää, että tekniikka väsyy joskus, mutta niihin pulmiin on tullut apuja hyvin. Opetuksen kohderyhmä eli opiskelijat, jotka haluavat itselleen tieto-taitoa esi- ja alkuopetuksesta on toiminnan suola ja kaikki mausteet. Se innokkuus ja halu oppia uutta sekä päivittää tietonsa on ollut meille kouluttajille aivan mahtava kokemus. Opiskeli- Lahden opetuskokemukset ovat rikastuttaneet minua itseäni opettajana, toteaa Helsingin yliopiston Jari-Matti Vuorio. jajoukko koostuu yleensä hyvin monitaustaisista henkilöistä. Tämä kääntyy rikkaudeksi keskusteluissa ja joskus jopa väittelyissä, joiden hedelmistä olen itsekin päässyt nauttimaan ja oppimaan uutta. Eero Miettinen, professori, Aalto-yliopiston Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu Opetan teollista muotoilua monesta eri näkökulmasta, esimerkiksi Aalto-yliopiston englanninkielisissä maisteriohjelmamoduuleissa muotoiluetiikkaa ja kuljetuslogistiikkaa. Lahdessa olen opettanut useita vuosia Lahden ammattikorkeakoulun Muotoilu- ja taideinstituutissa. Jo vuonna 2010 aloitimme Lahdessa ajoneuvomuotoilun opinto-ohjelman ja siitä on alkamassa kolmas vuosikurssi. Työhöni kuuluu luennointi esimerkiksi muotoilijan ammattikuvasta ja kansainvälisyydestä, mukana on myös ulkomaisia vaihto-opiskelijoita. Tärkeää nyt on ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon (Y-AMK) suorittajien lopputöiden ohjaaminen. On kiinnostavaa, että näistä Muotsikan opiskelijoista moni jatkaa Aalto-yliopistossa - jopa 1/3 muotoilun maisteriohjelmaan Aalto-yliopistoon hyväksytyistä suomalaisista on suorittanut ensin amk-tutkinnon Lahdessa! Olen työskennellyt kiinnostavana ajanjaksona Lahdessa: samaan aikaan ammattikorkeakouluissa on läpikäyty oma rakennemuutos ja Aalto-yliopisto on aloittanut kehittymisensä yhdistymällä kolmesta eri yliopistosta (Teknillinen korkeakoulu, Helsingin kauppakorkeakoulu ja Taideteollinen korkeakoulu). Lahdessa on poikkeuksellisen paljon vireitä Työssäni konkretisoituu yliopistojen ja ammattikorkeakoulun yhteistyö, toteaa Eero Miettinen Aalto-yliopistosta. toimijoita ja laaja verkosto, mutta yhteistyö on sujunut. Esimerkkinä tästä on Linkkuprojekti, jossa on ollut mukana hyvin erityyppisiä opetusaloja ja tuloksena on kaupunkialuetta kiertävä älybussi. Lahti on loistava Future City Lab! Opiskelutaitoillat Fellmanniassa Lahden ammattikorkeakoulu ja Helsingin yliopiston Avoin yliopisto järjestävät yhdessä opiskelutaitoiltoja Fellmanniassa syksyllä 2014. Illat ovat avoimia ja ilmaisia, ne on tarkoitettu erityisesti avoimia korkeakouluopintoja aloitteleville opiskelijoille. Lisätietoja ja ilmoittautumisohjeet: www.korkeakoulutusta.fi Opintojen suunnittelu ja ajankäyttö to 2.10 klo 17.30-19.45 Tenttimisen ABC ke 8.10 klo 17.30-19.45 Informaatiolukutaito to 9.10. klo 17.00-19.00 Miten kirjoitan esseen? ke 15.10 klo 17.30-19.45 Lähdekriittisyys to 4.12. klo 17.00-19.00 Siirtotenttipalvelu Fellmanniassa Mikä on siirtotentti? Siirtotentillä tarkoitetaan tenttiä, jonka opiskelija suorittaa Lahdessa, vaikka opiskelupaikkakunta on muualla. Lahden siirtotentteihin voivat osallistua minkä tahansa yliopiston tai ammattikorkeakoulun opiskelijat opiskelijan tulee itse etukäteen sopia siirtotentistä oman oppilaitoksensa kanssa. Oppilaitos tekee päätöksen siitä, voiko sen tenttiä siirtää Lahteen vai ei. Missä ja miten tenttiminen tapahtuu? Siirtotentit järjestetään Oppimiskeskus Fellmanniassa (Kirkkokatu 27, Lahti). Tenttiminen on mahdollista aina oppimiskeskus Fellmannian laajoina aukioloaikoina. Tentin valvonta tapahtuu pääosin videovälitteisesti. Tenttiä voi toistaiseksi vain paperisia, eli perinteisiä tenttejä. Tenttimaksu ja ilmoittautuminen? Käynnistysvaiheessa 30.9.2014 asti tentit ovat maksuttomia, mutta toiminnan vakiintuessa tulee tenttiminen maksulliseksi. Ilmoittautuminen tenttiin tapahtuu sähköisellä lomakkeella viimeistään 14 vuorokautta ennen tenttipäivää. Lomake löytyy sivuilta www.korkeakoulutusta.fi sekä www.fellmannia.fi Siirtotenttipalvelua kehittävät yhteistyönä Lahden Yliopistokampus ja Päijät-Hämeen koulutuskonserni / Oppimiskeskus Fellmannia. Hanketta tukee Päijät- Hämeen liitto maakunnan kehittämisrahalla.

LAHDEN YLIOPISTOKAMPUS TIEDOTUSLEHTI 2014 2015 7 Tutkimusta ihan pohjamutia myöten kansainvälisellä kesäkurssilla Opettajina toimivat professori Max Häggblom, yliopistonlehtori Anna-Lea Rantalainen ja laboratorioanalyytikko Kaisa Soikkeli, jonka teemana kesäkuisena maanantaiaamuna oli dna-analytiikka. Kuvassa myös suomalaisopiskelijat Akseli, Päivi, Sonja ja Vili. Jo kolmen vuoden ajan muuttolintujen myötä on Lahteen Helsingin yliopistolle saapunut professori Max Häggblom opiskelijaryhmineen. Noin kahden kuukauden pituinen kansainvälinen kesäkurssi tuo yhteen opiskelijat Yhdysvalloista, Kiinasta ja Suomesta. Lahdessa Niemen kampuksella opiskelee 12 opintopisteen kokonaisuutta kolme yhdysvaltalaista opiskelijaa sekä neljä ympäristöekologian omaa opiskelijaa. Vastaavasti Yhdysvalloissa New Jerseyssä Rutgersin yliopistolla on amerikkalaisryhmä ja Guangzhoussa Kiinassa kolmas. Kaikkien tavoitteena on oppia ympäristöanalytiikkaa ja sen myötä ymmärtämään vesistöjen likaantumisen ja puhdistumisen kemiaa ja mikrobien merkitystä siinä. Yhteyttä ryhmien välillä pidetään tietoverkoissa ja kokouksia Skypen avulla. Kurssilaiset pääsevät kiinni kokonaisvaltaiseen tutkimusprosessiin, joka sisältää tutkimuksen suunnittelun, näytteenoton, mikrokosmoskokeet laboratoriossa, näytteiden kemiallisen ja molekyylibiologisen analysoinnin, tulosten tulkitsemisen ja raportoinnin. Olemme keränneet heti aluksi pohjasedimenttinäytteitä paperitehtaan lähellä olevan joen ala- ja yläjuoksulta, kertoi ryhmän vastuuopettajana toimiva yliopistonlehtori Anna-Lea Rantalainen. Kurssin aikana opitaan erilaisia analyysimenetelmiä, ja tutkitaan erityyppisiä näytteitä sekä selvitetään, miten mikrobit vaikuttavat sedimentin puhdistumiseen. Tutkimme orgaanisia halogeeniyhdisteitä hajottavien mikrobien toimintaa eri maanosissa ja ympäristöolosuhteissa etsien yhtäläisyyksiä ja eroja. Kiinnostavaa on, että esimerkiksi viimevuotisen kesäkurssin näytemateriaaleja voidaan todennäköisesti nyt hyödyntää tutkittaessa kloorattujen tai bromattujen bentseeniyhdisteiden hajoamista sedimenteistä kun ei voi kiirehtiä, vaan luonnollinen hajottamisprosessi ottaa oman aikansa, toteaa Anna- Lea Rantalainen. Meillä täällä Lahdessa on erittäin hyvät mahdollisuudet tehdä ympäristökemian analytiikkaa, ja niinpä väitöskirjojakin syntyy tasaiseen tahtiin. Perusopetuksen lisäksi teemme yhteistyötä alueen lukioiden kanssa ja nyt panostamme innolla yhteistyöhön Lahteen perustetun Päijät-Hämeen LUMA-keskuksen kanssa. New Jerseystä kotoisin olevat Dan ja Maxim sekä Minnesotassa opiskeleva Kelsey ovat innostuneita ensimmäisestä Suomen vierailustaan ja tutustumisesta luontoon. Suoma- laiset opiskelijat veivät ulkomaiset kaverinsa öiselle linturetkelle ja kesäyön valoisuus teki kaikkiin suuren Ansku on saanut opetustavallaan minut kiinnostumaan kemiasta, jota vielä lukiossa inhosin. vaikutuksen. Opiskelijaporukan saattoi bongata kaupungilta Fellmannian polkupyörien selästä. Opiskelemaan mm. ympäristökemiaa Helsingin yliopiston Lahden yksikköön voi pyrkiä jälleen ensi kevään yliopistohaussa. Anna-Lea Rantalainen opettaa ympäristökemiaa Helsingin yliopistolla Lahden Niemen kampuksella. Vuoden opettaja Ansku on vaan ihan paras Biosfääri ry (Helsingin yliopiston Bio-ja ympäristötieteellisen tiedekunnan opiskelijoiden kattojärjestö) järjesti äänestyksen Vuoden opettajasta, ja valinta osui Anna-Lea Rantalaiseen. Kunniakirjan lisäksi mieltä lämmittävät opiskelijoiden perustelut valinnalle. Vuoden opettaja on heidän mielestään pedagogisesti taitava, huumorintajuinen ja antaa opiskelijaläheistä ympäristökemian opetusta. Hän tarjoaa hyvän opetusmateriaalin ja pitää mielenkiintoisia luentoja ja laboratoriokursseja sopivaa tahtia edeten. Hän on myös innostunut työstään niin tutkimuksen kuin opetuksen puolella. Päijät-Hämeen LUMA-keskus Oivaltamisen iloa ja elämyksiä Valtakunnallinen LUMA-keskus Suomi on Helsingin yliopiston matemaattis-luonnontieteellisen tiedekunnan koordinoima sateenvarjo-organisaatio koulujen, yliopistojen ja elinkeinoelämän yhteistyölle. Tavoitteena on luonnontieteiden, matematiikan, tietotekniikan ja teknologian oppimisen, opiskelun ja opetuksen edistäminen kaikilla tasoilla ja yhteistyössä yli oppiaine-, pedagogiikka- ja hallintorajojen. Päijät-Hämeen LUMA-keskus on yksi kymmenestä alueellisesta keskuksesta, ja se toimii Lahden Yliopistokampuksen yhteydessä. LUMA-verkosto kannustaa ja innostaa LUMA-verkosto edistää lasten ja nuorten luonnontieteiden, matematiikan, tietotekniikan ja teknologian oppimista, opetusta ja harrastuneisuutta. Lisäksi nuoria kannustetaan luovuuteen, kekseliäisyyteen ja yritteliäisyyteen. LUMA-verkosto pyrkii tukemaan matematiikan, luonnontieteiden, teknologian ja tietotekniikan alojen opintoihin hakeutumista sekä innostaa näiden aineiden opiskeluun ja opettamiseen. Tietoa ja toimintaa oppijoille LUMA-verkoston jäsenet tarjoavat lapsille jatkuvasti mm. erilaisia kerhoja, tiedeleirejä ja -klubeja. Lasten ja nuorten harrastuneisuuden tueksi julkaistaan myös videoita ja tiedeverkkolehtiä. LUMA-alojen työskentely- LUMA-toiminta innostaa yhä useampia Päijät-Hämeessä. ja opintomahdollisuuksia tuodaan julki mm. nuorille suunnatuissa videoissa sekä opettajille ja opinto-ohjaajille suunnatuissa opetuksen tukimateriaaleissa. Työkaluja opettajille Verkoston keskeisenä tehtävänä on LUMAaineiden opettajien ja tulevien opettajien osaamisen ja elinikäisen oppimisen tukeminen järjestämällä mm. säännöllistä täydennyskoulutusta. Verkosto edistää erilaisten opetusmenetelmien, -teknologioiden ja oppimisympäristöjen kehittämistä. Niiden monipuoliseen käyttöönottoon kannustetaan mm. opettajien täydennyskoulutuksissa sekä perusopettajankoulutuksessa. LUMA-keskus toimii kumppanina ja verkoston luojana, asiantuntijana ja vaikuttajana. Tutustu verkkosivujen kautta toimintaan ja tule mukaan! www.luma.fi/phluma Yhteiskunnallinen vuorovaikutus Verkoston tehtävänä on tiivis yhteistyö päättäjien kanssa sekä mediavaikuttaminen. Päättäjien ja suuren yleisön tietoisuutta LUMAaineista ja niiden merkityksestä yhteiskunnassa lisätään esimerkiksi erilaisilla yleisötapahtumilla ja -luennoilla sekä tiedettä popularisoivilla verkkolehdillä. Tutkimusta ja opettajankoulutusta Verkosto tukee opettajankoulutuksen integrointia LUMA-toimintaan sekä edistää alan tutkimusta ja tutkimusperustaista opetusta. LUMA Sanomat -verkkolehti (www.luma.fi) toimii yhteisenä valtakunnallisena tiedotusja vuorovaikutusfoorumina. Alueellinen kattavuus LUMA-verkosto tukee eri puolilla Suomea toimivien LUMA-keskusten toiminnan jatkuvuutta ja vakiinnuttamista sekä auttaa keskuksia verkostoitumaan. Verkosto edistää vuorovaikutusta eri yhteistyötahojen kesken sekä jakaa hyviä käytäntöjä. Päijät-Hämeen LUMA-keskus käynnistyi ja saa edelleen tukea EU:n rakennerahastoista Päijät-Hämeen liiton ja Hämeen ELYkeskuksen kautta. Teksti: Päijät-Hämeen LUMA-keskuksen johtaja, FT Jarkko Lampiselkä Helsingin yliopiston Opettajankoulutuslaitos

8 LAHDEN YLIOPISTOKAMPUS TIEDOTUSLEHTI 2014 2015 LUT:n uusi rehtori Anneli Pauli elää kuten saarnaa Kuva: Teemu Leinonen Lappeenrannan teknillisen yliopiston (Lappeenranta University of Technology, LUT) rehtorina aloitti heinäkuussa 2014 dosentti, maa- ja metsätaloustieteiden tohtori Anneli Pauli. Minulla on tutkijatausta. Väitöskirjani tein metsäteollisuuden jätevesien puhdistukseen liittyen. Olen aina pitänyt tekniikan ja talouden näkökulmia keskeisinä ympäristöongelmien ratkaisemisessa, ja aloitankin työt Lappeenrannassa oikein hyvillä mielin ja innostuneena. LUT on hyvin vireä ja ketterä yliopisto ja vaikuttaa myös epäbyrokraattiselta, Pauli toteaa. Anneli Pauli on työskennellyt vuosia Euroopan komission tutkimuksen ja innovoinnin pääosaston varapääjohtajana ja komission yhteisen tutkimuskeskuksen varapääjohtajana. Hän on toiminut myös Suomen Akatemian ylijohtajana ja pääsihteerinä. Tiedepoliittisesti Pauli on vaikuttanut useissa kansallisissa ja kansainvälisissä komiteoissa ja työryhmissä. Hän on myös Aaltoyliopiston kunniatohtori. Olen hyvin verkottunut suomalaisten, eurooppalaisten ja muiden kansainvälisten toimijoiden kanssa. Suomen Akatemiassa toimin aikana, jolloin loimme keskeiset huippututkimusta tukevat strategiat ja rahoitusinstrumentit. Voin tuoda uutta verta ja kontakteja LUT:iin, Pauli kertoo. Hän kertoo tavoitteekseen LUT:n nostamisen kansainvälisesti arvostetuksi yliopistoksi ydinosaamisalueillaan, joita ovat vihreä energia ja teknologia, kestävän kilpailukyvyn luominen ja kansainvälisenä Venäjä-yhteyksien rakentajana toimiminen. Tärkeimmät periaatteet koulutuksessa ja tutkimuksessa ovat laatu ja vaikuttavuus. Nämä käyvät käsi kädessä, eivätkä ole toistensa vaihtoehtoja, sanoo Pauli. Paulin mukaan jo 1980-luvulla olisi pitänyt nähdä ympäristötekniikan tarve ja liiketoimintamahdollisuudet ja suunnata voimavaroja niihin, muuallakin kuin juhlapuheissa. Mutta parempi myöhään kuin ei silloinkaan. Ja muuten mökillemme Tammisaaren suunnassa on juuri asennettu aurinkopaneelit, joten elän kuten saarnaan, Pauli luonnehtii. Teksti: Laura Tikkanen, LUT viestintä Lahti kestävän kehityksen kaupunkilaboratoriona tuloksena tutkittua hulevesitietoa Kestävän kehityksen kaupunkilaboratorio -hanke alkoi vuonna 2012 ja loppui kesäkuussa 2014. Hankekoordinaattorina toimi Aalto-yliopisto ja partnereina Helsingin yliopisto sekä Lahden ammattikorkeakoulu. Hanke pohjautui aiempiin hulevesitutkimushankkeisiin ja siinä ovat yhdistyneet hulevesimittaukset Lahdessa sekä uudenlaisen paikkatietoliittymän kehittäminen, jonka kautta mittaustulosten seuranta on mahdollista. Hankkeessa on myös kehitetty hulevesien muodostumisen mallintamista sekä pyritty hyödyntämään hulevesitutkimuksen tuloksia yhdyskuntasuunnittelussa. Hankkeen tuloksista tehtiin julkaisu Lahti as an Urban Laboratory for Sustainable Environment, jonka ovat toimittaneet Irma Mäkelä ja Tarja Palvi. Tämä englanninkielinen julkaisu ilmestyi LAMKin julkaisusarjassa ja siinä esitellään erilaisina opinnäytetöinä valmistuneita osia hankkeesta. Viimeisenä osiona julkaisussa on tutkija Nora Sillanpään yhteistyössä professori Harri Koivusalon ja professori Heikki Setälän sekä tutkija Marjo Valtasen kanssa kokoama katsaus aiempiin suomalaisiin hulevesitutkimushankkeisiin ennen Kestävän kehityksen kaupunkilaboratoriota ja niiden painopisteisiin sekä keskinäisiin eroihin. Tutkija Nora Sillanpää myös väitteli Aalto-yliopistossa tammikuussa hankkeen tiimoilta. Hanke järjesti huhtikuussa 2014 loppuseminaarin, jonka suuri osallistujajoukko osoitti hankkeen olevan hyvin monitieteinen ja laajoja tahoja kiinnostava. Hankkeen rahoittivat Päijät-Hämeen liitto, Euroopan aluekehitysrahasto (EAKR), Lahden kaupunki, Lahden Yliopistokampus sekä siihen osallistuvat yliopistot ja Lahden ammattikorkeakoulu. Teksti: Eeva Aarrevaara (LAMK) ja Nora Sillanpää (Aalto-yliopisto) Fellmannian kulma tiedettä ja pullaa Oppimiskeskus Fellmannian tiloissa toimii ajankohtaisten ja kiinnostavien ajatusten kohtaamispaikka, Fellmannian kulma. Kulmassa voi alustusten pohjalta keskustella lahtelaisten tutkijoiden, kehittäjien sekä tieteen ja taiteen tekijöiden kanssa. Keskustelujen lomassa voi nauttia edullisesti kahvia ja pullaa tai muita Fellmannian ravintolan herkkuja. Teema ja aiheet vaihtuvat joka kerta. Syksyllä 2014 kahvila on avoinna tiistaisin 2.9., 16.9., 7.10., 21.10., 4.11., 18.11 sekä 9.12. klo 17.30-19. Syyskausi alkaa tiistaina 2.9. klo 18, jolloin luvassa on Luontoilta Fellmannian tapaan. Fellmannian kulma on avoin paikka kaikille kävijöille, sinne voivat tulla niin opiskelijat kuin uusista asioista kiinnostuneet kansalaiset. Katso tarkemmat ohjelmatiedot www.fellmannia.fi Studia Generalia yleisöluentosarja alkaa 2.10. Helsingin yliopiston syksyn 2014 luentosarjan teemana on AISTIT. Esityksiä voi seurata reaaliaikaisesti Oppimiskeskus Fellmanniassa torstaisin 2.10.-6.11.2014 klo 17.00-19.00. Lähetyksiä voi seurata myös netistä suorana tai tallenteina. Kaikki kiinnostuneet ovat tervetulleita! Lahden tiedepäivä Lahti Science Day ti 11.11.2014 Fellmanniassa Vuosittainen Lahden tiedepäivä esittelee Päijät-Hämeen alueella tehtävän tutkimus- ja kehitystyön laajaa kirjoa sekä sitä, kuinka tämä työ on osa alueen elinkeinoelämän, osaamisen ja ihmisten hyvinvoinnin edistämistä. Tapahtuman järjestävät Lahden Yliopistokampus, Lahden ammattikorkeakoulu ja HAAGA-HELIA ammattikorkeakoulun Vierumäen yksikkö. Merkitse päivä jo kalenteriin kaikki tieteestä ja alueen kehittämisestä kiinnostuneet ovat tervetulleita! Lisätiedot www.lahdentiedepaiva.fi tai anne.antila@lahdenyliopistokampus.fi