LAPUAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELULAIN 168 :n MUKAINEN VALVONTASUUNNITELMA



Samankaltaiset tiedostot
LIITE LEMPÄÄLÄN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSAAN

Ympäristölautakunta MAKSUTAULUKKOVERTAILU / Espoo, Helsinki, Vantaa

Ympäristönsuojelulain valvonnan maksullisuus, valvontaohjelma, taksa. UUDELYn alueen kuntien neuvottelupäivä

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta Asianro 1114/ /2017

Rekisteröinti ja ilmoitusmenettelyt. Ympäristönsuojelulaki uudistuu Syksyn 2014 koulutukset Hallitussihteeri Jaana Junnila Ympäristöministeriö

HOLLOLAN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUN VALVONTAOHJELMA 2019

Kiteen kaupungin ympäristönsuojelun valvontaohjelma vuodelle 2018

Tekia ÄHTÄRIN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUN VALVONTASUUNNITELMA

Viite. MAKSUTAULUKKO euroa. Ympäristönsuojelulain mukaiset ympäristöluvat. Ehdotus uudeksi maksuksi. maksu

Ympäristönsuojelulain mukaiset ympäristöluvat

Pelkosenniemen-Savukosken kansanterveystyön kuntayhtymä. Ympäristönsuojelun valvontasuunnitelma Kemijärvi Pelkosenniemi Savukoski

KOUVOLAN KAUPUNGIN JA IITIN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUN VALVONTAOHJELMA VUODELLE 2016

KANGASALAN KUNTA 1 (9)

YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN VALVONTAOHJELMA VUODELLE 2016 Ympäristölautakunta

YMPÄRISTÖLUPATAKSA UURAISTEN KUNTA

TAMPEREEN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Ympäristö- ja rakennusjaoston hyväksymä

Salon kaupungin ympäristönsuojeluviranomaisen valvontaohjelma vuosille

KAJAANIN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAI- SEN VALVONTAOHJELMA VUODELLE 2019

LAITOS TAI TOIMINTA Ympäristölupaa edellyttävä laitos tai toiminta (YSA 7 )

Ympäristönsuojeluviranomaisen valvontaohjelma vuodelle Rakennus- ja ympäristölautakunta (7)

Ympäristönsuojeluviranomaisen valvontaohjelma vuodelle Rakennus- ja ympäristölautakunta (8)

EURAJOEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA

LAITOS TAI TOIMINTA euroa. Ympäristölupaa edellyttävän laitoksen tai toiminnan lupapäätöksen valmistelu (YSA 2 )

KUOPION ALUEELLISEN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA

Valvontasuunnitelma Valvontavastuun siirtyminen

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/ (5) Ympäristölautakunta Yj/

Eläinsuojien ympäristölupien valvonta. Ympäristönsuojelun viranhaltijat Lamminpäivät Anne Polso Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus

YMPÄRISTÖTOIMEN LUPA- JA VALVONTAMAKSUTAKSA

HOLLOLAN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN JÄTELAIN VALVONTASUUNNITELMA VUOSILLE

Ympäristönsuojelun valvontaohjelma 2017

Valvonnan kehittäminen ja maksullisuus Uudenmaan ELY-keskuksen kuntien neuvottelupäivä

KOUVOLAN KAUPUNGIN JA IITIN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUN VALVONTAOHJELMA VUODELLE 2017

Sivu 1/7 LAUKAAN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN MAKSUTAKSA

YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN VALVONTAOHJELMA VUODELLE 2018 Ympäristölautakunta

Kiteen kaupungin ympäristönsuojelun valvontaohjelma vuodelle 2019

Tarkast usväli vuosina. Kohteide n lkm. aluokka

Edellä 3 :ssä mainitun maksun lisäksi peritään asian käsittelystä seuraavat lisämaksut:

HEINÄVEDEN, LEPPÄVIRRAN, PIEKSÄMÄEN JA VARKAUDEN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA

Lupien, ilmoitusten ja muiden asioiden käsittelystä perittävät maksut on esitetty liitteenä olevassa maksutaulukossa.

Ympäristönsuojelulain (YSL) uudistaminen. ELY-keskuksen neuvottelukunta Janne Kärkkäinen

KAJAANIN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN VALVONTASUUNNITELMA VUOSILLE

YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA / KEURUU JA MÄNTTÄ-VILPPULA

KAJAANIN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA

VANTAAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELU- JA KEMIKAALI VIRANOMAISEN TAKSA

Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen taksa alkaen Voimassa Kuusamon kaupungin sekä Posion ja Taivalkosken kuntien alueella 1 Soveltamisala

YMPÄRISTÖTOIMEN LUPA- JA VALVONTAMAKSUTAKSA (Raahe ja Pyhäjoki) (Siikajoki)

Pedersören kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen taksa

Maa-ainesluvan ja ympäristöluvan yhteiskäsittely. INFRA ry Tiina Olin

PARKANON KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA

2.3 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen asian käsittelyn omakustannusarvo on 55 euroa tunnilta.

YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA

Hartolan kunta YMPÄRISTÖNSUOJELUN TAKSA ALKAEN

Ympäristönsuojelu- ja vesihuoltolainsäädäntö on uudistunut alkaen

Siikalatvan kunta YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN LUPA- JA VALVONTAMAKSUTAKSA ALKAEN

JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAI- SEN TAKSA

2.3 Kaupungin ympäristönsuojeluviranomaisen asian käsittelyn omakustannusarvo on 55 euroa tunnilta.

1/6 YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA. 1 Soveltamisala

MIKKELIN SEUDUN YMPÄRISTÖPALVELUT

KEURUUN JA MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNKIEN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRAN- OMAISEN TAKSA

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 2/2016 Ympäristölautakunta Sivut Kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone

Ymp.ltk liite nro 1 5

Ympäristönsuojeluviranomaisen valvontaohjelma vuodelle 2017

2.2 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen asian käsittelyn omakustannusarvo on 56 tunnilta.

VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA ALKAEN

KANNONKOSKEN, KINNULAN, KIVIJÄRVEN, KYYJÄRVEN JA PIHTIPUTAAN KUNTIEN JA VIITASAAREN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖSUOJELUVIRANOMAISEN MAKSUTAKSA

TEURASTAMOTOIMINNAN YMPÄRISTÖLUPA. Anna Järvinen vs. ympäristönsuojelusihteeri Kosken Tl kunta

FORSSAN KAUPUNKI Tekninen ja ympäristötoimi

Sipoon kunnan ympäristönsuojelun valvontaohjelma vuodelle Rakennus- ja ympäristövaliokunta

Eläinsuojan ympäristölupa Valvonnan näkökulma

SIILINJÄRVEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Kunnanvaltuuston hyväksymä

Lappeenrannan seudun ympäristötoimen ympäristönsuojelun tulosalueen VALVONTASUUNNITELMA VUODELLE 2013

HÄMEENLINNAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA

KANNUKSEN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA

Kangasalan kaupunki Liite Vir 14 1 (12)

2.3 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen asian käsittelyn omakustannusarvo on 64 euroa tunnilta.

LIEKSAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUN VALVONTAOHJELMA VUODELLE 2019

YM:n valvontaohje Valvontaviranomaisten toimivalta ja yhteistyö

YMPÄRISTÖPALVELUT HELMI

KALAJOEN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA

Seinäjoen kaupungin ympäristönsuojeluviranomaisen valvontasuunnitelma

KALAJOEN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA

KALAJOEN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 6/2010 vp. Hallituksen esitys laiksi ympäristönsuojelulain muuttamisesta. Päätös. Asia. Valiokuntakäsittely

TOHOLAMMIN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA

2.3 Sipoon kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen asian käsittelyn omakustannusarvo on 54,50 euroa tunnilta.

Ympäristölupataksa UURAISTEN KUNTA

Kunnallisen ympäristönsuojeluviranomaisen taksa

Hangon kaupungin ympäristönsuojeluviranomaisen taksa

MERI-LAPIN YMPÄRISTÖPALVELUT YMPÄRISTÖNSUOJELUN VALVONTASUUNNITELMA VUOSILLE

VESILAHDEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA

YMPÄRISTÖTOIMEN LUPA- JA VALVONTAMAKSUTAKSA

SÄÄDÖSKOKOELMA. Ympäristönsuojeluviranomaisen taksa. Kv

KAARINAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA

MIKKELIN SEUDUN YMPÄRISTÖPALVELUT (MIKKELIN KAUPUNKI, HIRVENSALMEN, KANGASNIEMEN, MÄNTYHARJUN JA PERTUNMAAN KUNNAT) YMPÄRISTÖNSUOJELUN

YMPÄRISTÖNSUOJELUN MAKSUTAKSA

Ympäristönsuojelulain menettelyt. Marko Nurmikolu

2.2 Kaupungin ympäristönsuojeluviranomaisen asian käsittelyn omakustannusarvo on 60 tunnilta.

2 Lupien, ilmoitusten ja muiden asioiden käsittelymaksut ja maksujen määräytymisperusteet

HUITTISTEN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖSUOJELU- VIRANOMAISEN TEHTÄVIEN MAKSUPERUSTEET ALKAEN

Sivu 1/8 LAUKAAN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN MAKSUTAKSA. Hyväksytty: Kunnanvaltuusto

Transkriptio:

LAPUAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELULAIN 168 :n MUKAINEN VALVONTASUUNNITELMA 1. JOHDANTO Uuden ympäristönsuojelulain (527/2014) 167 :n mukaan valvontaviranomaisen on järjestettävä ympäristönsuojelulain ja sen nojalla annettujen säännösten ja määräysten valvonta niin, että se on laadukasta, säännöllistä ja tehokasta ja perustuu ympäristöriskien arviointiin. Valvontaviranomainen voi asettaa tehtävät tärkeysjärjestykseen, jos se on välttämätöntä tehtävien hoitamiseksi asianmukaisesti. Ympäristönsuojelulain 168 :n mukaan kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen on laadittava alueelleen ympäristönsuojelulain mukaista säännöllistä valvontaa varten suunnitelma (valvontasuunnitelma). Valvontasuunnitelmassa on oltava tiedot alueen ympäristöoloista ja pilaantumisen vaaraa aiheuttavista toiminnoista sekä käytettävissä olevista valvonnan voimavaroista ja keinoista. Suunnitelmassa on kuvattava valvonnan järjestämisen ja riskinarvioinnin perusteet ja valvonnasta vastaavien viranomaisten yhteistyö. Valvontasuunnitelma on tarkistettava säännöllisesti. Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen on valvottava ympäristöluvanvaraisia ja rekisteröitäviä toimintoja säännöllisesti määräaikaistarkastuksin. Tarkastuskohteet ja -tiheys on määriteltävä ympäristöriskien arvioinnin perusteella. Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen on laadittava luvanvaraisten ja rekisteröitävien toimintojen määräaikaistarkistuksista ja niiden muusta säännöllisestä valvonnasta ohjelma (valvontaohjelma). Valvontaohjelmassa on oltava tiedot valvottavista kohteista ja niihin kohdistettavista säännöllisistä valvontatoimista. Valvontaohjelma on pidettävä ajan tasalla. Ympäristönsuojelusta annetun valtioneuvoston asetuksen (713/2014) 28 :n mukaan valvontasuunnitelmassa on oltava: 1) yleisluontoinen arvio ympäristön pilaantumisen riskeistä suunnitelmaan kuuluvalla alueella 2) tieto viranomaisen valvontavastuulle kuuluvista luvanvaraisista ja rekisteröitävistä toiminnoista luettelona tai erillisenä sähköisenä rekisterinä 3) kuvaus menettelystä valvontaohjelman laatimiseksi 4) tieto siitä, miten ympäristöriskien arviointi tehdään, mitä perusteita siinä käytetään ja miten se ohjaa valvontaohjelman laatimista ja valvontaa 5) tieto siitä, käytetäänkö määräaikaistarkastusten järjestämisessä otantamenettelyä, miltä osin otantaa käytetään ja mitkä ovat otannan laatimisen perusteet 6) kuvaus ympäristönsuojelulain 169 :n mukaisten tarkastusten vireille tulosta ja käytöstä; jos viranomaisella ei ole asiasta tarkempaa ohjeistusta, viittaus ympäristönsuojelulain 169 ja 186 :n mukaisiin menettelyihin on riittävä 7) tieto valvonnan voimavaroista henkilötyövuosina ja muina valvontaa kuvaavina tunnuslukuina 8) kuvaus viranomaisten välisestä yhteistyöstä valvonnassa. 1

2. TOIMIALUE JA VALVONNAN RESURSSIT Lapuan kaupungin ympäristöosasto vastaa ympäristönsuojeluviranomaiselle kuuluvasta valvonnasta Lapuan kaupungissa. Vastuualueella asuu n. 14 700 asukasta. Alueen pintaala on 737,5 km 2, josta vesistöjä on 13,6 km 2. Toimialueella valvontakohteet koostuvat pääasiassa eläinsuojien, kalliokiviainesten oton ja jätteiden käsittelyn valvonnasta. Ympäristön pilaantumisen riski Lapuan kaupungissa on normaali verrattuna muihin Lapuan kaupungin kokoisiin kuntiin. Lapuan kaupungissa ei mm. sijaitse teollisuutta, joilla olisi merkittäviä ympäristön pilaantumisen riskejä. Ympäristönsuojelun osa-alueen toiminnasta vastaa ympäristöinsinööri (1 htv). Ympäristöinsinööri tekee tarvittaessa yhteistyötä Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen Y- vastuualueen kanssa suunnitelmallisten tarkastusten osalta. 3. YMPÄRISTÖNSUOJELULAIN MUKAISET VALVONTAKOHTEET Ympäristönsuojelulain mukaiset kunnan vastuulle kuuluvat valvontakohteet: - ympäristönsuojelulain 27 :n, 28 :n tai 30 :n mukaisesti ympäristölupaa edellyttävät toiminnot - ympäristönsuojelulain 116 :n mukaisesti rekisteröintiä edellyttävät toiminnot - ympäristönsuojelulain 118:n, 119 :n ja 120 :n mukaisesti ilmoitusta edellyttävät toiminnot - muut ilmoitusta edellyttävät toiminnot, kuten esim. betoni- ja tiilijätteen hyödyntäminen ja lannan varastoiminen patterissa - muut valvontakohteet, jotka ovat eivät edellytä ympäristölupaa, kuten esim. jätevesien käsittely - asiaosaisten toimesta vireille tulleet muut asiat 4. VALVONTASUUNNITELMAN TAVOITTEET Valvontasuunnitelman tavoitteena on täyttää ympäristönsuojelulain edellytykset suunnitelmalliselle valvonnalle. Valvontasuunnitelma tarkastetaan vuosittain. 5. VALVONTASUUNNITELMAN MUKAISET KOHTEET 5.1. ympäristönsuojelulain 27 :n, 28 :n tai 30 :n mukaisesti ympäristölupaa edellyttävät toiminnot Ympäristönsuojelulain 27 :n mukaan ympäristön pilaantumisen vaaraa aiheuttavaan toimintaan, josta säädetään ympäristönsuojelulain liitteen 1 taulukossa 2, on oltava lupa (ympäristölupa). Lisäksi ympäristölupa on oltava toimintaan, josta saattaa aiheutua vesistön pilaantumista eikä kyse ole vesilain mukaan luvanvaraisesta hankkeesta, jätevesien johtamiseen, josta saattaa aiheutua ojan, lähteen tai vesilain 1 luvun 3 :n 1 momentin 6 kohdassa tarkoitetun noron 2

pilaantumista ja toimintaan, josta saattaa ympäristössä aiheutua eräistä naapuruussuhteista annetun lain (26/1920) 17 :n 1 momentissa tarkoitettua kohtuutonta rasitusta. Ympäristönsuojelulain 28 :n mukaan ensisijaisesti ympäristönsuojelulain 116 :n mukaisesti rekisteröitävän asfalttiaseman, energiantuotantolaitoksen ja jakeluaseman sekä kemiallisen pesulan toimintaan on oltava ympäristölupa, jos toiminta sijoitetaan tärkeälle tai muulle vedenhankintakäyttöön soveltuvalle pohjavesialueelle. Lisäksi ympäristölupa on oltava ympäristönsuojelulain 28 :n mukaista toimintaa vähäisempään toimintaan, jos toiminta sijoitetaan tärkeälle tai muulle vedenhankintakäyttöön soveltuvalle pohjavesialueelle ja toiminnasta voi aiheutua pohjaveden pilaantumisen vaaraa. Ympäristönsuojelulain 30 :n mukaan ympäristönsuojelulain liitteen 2 mukaiseen rekisteröitävään toimintaan tarvitaan ympäristölupa, jos toiminnasta saattaa aiheutua 27 :n 2 momentin mukaisesti saattaa aiheutua vesistön pilaantumista eikä kyse ole vesilain mukaan luvanvaraisesta hankkeesta, jätevesien johtamiseen, josta saattaa aiheutua ojan, lähteen tai vesilain 1 luvun 3 :n 1 momentin 6 kohdassa tarkoitetun noron pilaantumista ja toimintaan, josta saattaa ympäristössä aiheutua eräistä naapuruussuhteista annetun lain (26/1920) 17 :n 1 momentissa tarkoitettua kohtuutonta rasitusta tai toiminta on luvanvaraista ympäristönsuojelulain 28 :n perusteella. Kunnan valvontakohteiden toiminta ympäristölupaa edellyttävien toimintojen osalta voi perustua: o Ympäristönsuojelulain (527/2014) myönnettyyn ympäristölupaan o Ympäristönsuojelulain (86/2000) myönnettyyn ympäristölupaan, jossa on edellytetty luvan tarkistamista määräaikaan mennessä o Ympäristönsuojelulain (86/2000) myönnettyyn ympäristölupaan ilman tarkistamisvelvoitetta o Ympäristönsuojelulainsäädännön voimaanpanosta annetun lain 6 :n mukaiseen ilmoitukseen toiminnan merkitsemiseksi ympäristönsuojelun tietojärjestelmään o Ympäristölupamenettelylain (735/1991) mukaiseen ympäristölupaan o Vesiensuojelun ennakkoilmoitukseen o Ilman lupaa toimivat toiminnot tai lain muutoksen myötä lupavelvollisiksi tulleet toiminnot 5.2. ympäristönsuojelulain 116 :n mukaisesti rekisteröintiä edellyttävät toiminnot Ympäristönsuojelulain liitteessä 2 säädetystä ympäristön pilaantumisen vaaraa aiheuttavasta toiminnasta on tehtävä ilmoitus kunnan 3

ympäristönsuojeluviranomaiselle ympäristönsuojelun tietojärjestelmään rekisteröintiä varten. Ilmoitus on tehtävä viimeistään 90 päivää ennen toiminnan aloittamista. Kunnan valvontakohteiden toiminta rekisteröintiä edellyttävien toimintojen osalta voi perustua: o Ympäristönsuojelulain (86/2000) mukaan tehtyyn rekisteröintiin ympäristönsuojelun tietojärjestelmään o Ympäristönsuojelulain (86/2000) myönnettyyn ympäristölupaan, jossa on edellytetty luvan tarkistamista määräaikaan mennessä o Ympäristönsuojelulain (86/2000) myönnettyyn ympäristölupaan ilman tarkistamisvelvoitetta o Ympäristönsuojelulainsäädännön voimaanpanosta annetun lain 6 :n mukaiseen ilmoitukseen toiminnan merkitsemiseksi ympäristönsuojelun tietojärjestelmään o Ilman lupaa toimivat toiminnot tai lain muutoksen myötä lupavelvollisiksi tulleet toiminnot 5.3. ympäristönsuojelulain 167 :n mukainen suunnitelmallinen valvonta ja riskinarviointi Suunnitelmalliset tarkastukset ovat tarkastuksia, jotka toteutetaan tämän valvontasuunnitelman ja sen perusteella laaditun valvontaohjelman mukaisesti. Näistä tarkastuksista laaditaan muistio, joka toimitetaan toiminnanharjoittajalle ja arkistoidaan toiminnanharjoittajan muiden asiakirjojen yhteyteen. Suunnitelmassa esitetään ympäristölupaa edellyttävien toimintojen tarkastustiheydet. Valvontaa on kohdistettu riskinarvioinnin avulla ympäristön kannalta haitallisimpiin ja suurimman riskin kohteisiin. Määräaikaistarkastusten on perustuttava riskinarviointiin. Mitä suuremman riskin toiminta aiheuttaa ympäristölle, sitä tiiviimmin sitä on valvottava. Riskinarvioinnin ensimmäinen vaihe on toimialakohtaisten riskien tunnistaminen. Toisessa vaiheessa tunnistetaan kunkin laitoksen yksilölliset riskit. Ympäristöriskillä tarkoitetaan ympäristönsuojelulaissa ympäristön pilaantumiseen liittyviä riskejä, jotka kattaisivat myös päästöistä aiheutuvat terveysriskit. Kunnan valvomien toimintojen määräaikaistarkastukset voidaan suunnitella riittävän edustavaan vuosittaiseen valintaan perustuen. Tällaisen otantamenettelyn käyttöönotto on viranomaisen harkittavissa. Otantaan voidaan turvautua esimerkiksi silloin, kun laitosten säännöllisiin tarkastuksiin on vain niukasti henkilökuntaa ja tarkastusten halutaan silti kattavan joka vuosi mahdollisimman suuren perusjoukon. Otanta voidaan tehdä riskiperusteisesti, painottaen otannan laatimisessa tiettyjä 4

ennalta tiedettyjä riskitekijöitä, tai puhtaana satunnaisotantana. Otantaryhmät voivat olla toimialaryhmiä, riskiperusteisesti valikoituja ryhmiä tai muita ennakolta määriteltyjä ryhmiä. Riskinarvioinnissa on otettava huomioon ainakin laitoksen vaikutukset ihmisten terveyteen ja ympäristöön, lupaehtojen noudattaminen ja toiminnanharjoittajan osallistuminen unionin ympäristöasioiden hallinta- ja auditointijärjestelmään. Riskinarvioinnissa on tarkoituksenmukaista ottaa huomioon myös muut ympäristöasioiden hallintajärjestelmät. Lisäksi ohjelmassa voi olla tarpeen ottaa huomioon muiden viranomaisten suorittama valvonta, ainakin silloin kuin valvonnan kohde on osittain tai kokonaan päällekkäinen ympäristölupavalvonnan kanssa. Esimerkiksi maataloustukivalvonnassa valvotaan eläinmääriä, peltopinta-aloja ja - lannoitusta, eläinsuojien, lantavarastojen ja jaloittelualueiden kuntoa ja sijaintia sekä lannan käsittelyn tapoja pohjaveden pilaantumisvaaran ehkäisemiseksi. Eläinsuojan rakenteiden asianmukaisuutta valvotaan puolestaan rakennuslupamenettelyn ja maatalouden investointitukien valvonnan yhteydessä. Toimialakohtaisessa riskinarvioinnissa on otettu huomioon edellä mainitut riskinarvioinnin periaatteet ja arviointia on painotettu toimialakohtaisesti muodostuneella valvontakokemuksella. Lisäksi on otettu huomioon riskiä pienentävänä tekijänä toimialaa koskeva muita toimialoja tiukempi säätely ympäristönsuojelulailla tai sen nojalla annetuilla asetuksilla. Toimialakohtainen riskinarviointi on liitteenä 1. Suunnitelmallisen tarkastuksen tarkastustiheydet on määrätty seuraavasti: Ympäristönsuojelulain (527/2014) mukaan ympäristölupaa edellyttävät toiminnot: o metallien tai muovien pintakäsittely elektrolyyttistä tai kemiallista menetelmää käyttäen käsittelyaltaiden yhteenlasketun tilavuuden ollessa vähintään 5 ja enintään 30 m 3 o kivenlouhimo tai sellainen muu kuin maanrakennustoimintaan liittyvä kivenlouhinta, jossa kiviainesta käsitellään vähintään 50 päivää ja kiinteä murskaamo tai kalkkikiven jauhatus tai sellainen tietylle alueelle sijoitettava siirrettävä murskaamo tai kalkkikiven jauhatus, jonka toiminta-aika on yhteensä vähintään 50 päivää (kerran 3 vuodessa) o kiinteä betoniasema tai betonituotetehdas (kerran vuodessa) o kevytbetonitehdas, jonka tuotantokapasiteetti on yli 3 000 tonnia vuodessa o eläinsuoja, joka on tarkoitettu vähintään 30 ja alle 75 lypsylehmälle, vähintään 80 ja alle 200 lihanaudalle, vähintään 60 ja alle 250 täysikasvuiselle emakolle, vähintään 60 hevoselle tai ponille, vähintään 210 ja alle 1 000 lihasialle, vähintään 160 uuhelle tai vuohelle, vähintään 2 700 ja 5

alle 30 000 munituskanalle tai vähintään 10 000 ja alle 40 000 broilerille, taikka muu eläinsuoja, joka lannantuotannoltaan tai ympäristövaikutuksiltaan vastaa vähintään 210 ja alle 1 000 lihasian eläinsuojaa o vähintään 250 ja alle 2 000 siitosnaarasminkin tai -hillerin taikka vähintään 50 ja alle 600 siitosnaarasketun tai -supin taikka vähintään 50 ja alle 800 muun siitosnaaraseläimen turkistarha taikka muu turkistarha, joka lannantuotannoltaan tai ympäristövaikutuksiltaan vastaa vähintään 250 ja alle 2 000 siitosnaarasminkin turkistarhaa (kerran 3 vuodessa) o ulkona sijaitseva moottoriurheilurata o alle 50 000 tonnin vuotuiselle jätemäärälle mitoitettu maankaatopaikka (kerran vuodessa) o pilaantumattoman maa-ainesjätteen, betoni-, tiili- tai asfalttijätteen tai pysyvän jätteen muu käsittely kuin sijoittaminen kaatopaikalle, kun käsiteltävä määrä on alle 50 000 tonnia vuodessa (kerran vuodessa) o muu kuin ympäristönsuojelusta annetun valtioneuvoston asetuksen 2 kohdan 12 a-e alakohdissa tai 1 :n 13 kohdan a ja d g alakohdassa tarkoitettu jätelain soveltamisalaan kuuluvan jätteen käsittely, joka on ammattimaista tai laitosmaista ja jossa käsitellään jätettä alle 20 000 tonnia vuodessa (kerran 3. vuodessa) o ulkona sijaitseva ampumarata (kerran 5. vuodessa) o kohtuutonta haittaa naapuruussuhteissa aiheuttavan toiminta (kerran 5. vuodessa) Ympäristönsuojelulain (527/2014) mukaan rekisteröintiä edellyttävät toiminnot (15 kpl): o Energiantuotantolaitos, jonka polttoainetehoon lasketaan yhteen kaikki samalla laitosalueella sijaitsevat polttoaineteholtaan vähintään yhden megawatin energiantuotantoyksiköt ja jonka polttoaineteho on vähintään 5 megawattia, mutta alle 50 megawattia, ja jossa jokaisen kiinteää polttoainetta käyttävän energiantuotantoyksikön polttoaineteho on alle 20 megawattia o Moottorikäyttöisessä ajoneuvossa tai moottoriveneessä polttoaineena käytettävän nestemäisen polttoaineen jakeluasema, jonka polttoainesäiliöiden kokonaistilavuus on vähintään 10 m3. o Kemiallinen pesula, jos toiminnassa käytetään sellaisia pesulatoimintaan tarkoitettuja laitteita ja järjestelmiä, joista ei pääse päästöjä ilmaan eikä veteen ja toiminnassa syntyvät jätteet luovutetaan jätelain 29 :n mukaisesti käsiteltäväksi. 6

o Toiminnat ja laitokset, joissa orgaanisten liuottimien kulutus on enemmän kuin 5, mutta enintään 10 tonnia vuodessa: a) muu pinnoitus kuin puupintojen maalaus, mukaan lukien metallin, muovin, tekstiilien, folion ja paperin pinnoitus tai maalaus Mikäli toiminta ei kuulu mihinkään edellä mainitusta kohderyhmistä, määritellään tarkastustiheydeksi kerran kolmessa vuodessa. Tarkastustiheyttä voidaan kohdekohtaisesti harventaa, mikäli kohteessa tehtävä riskinarviointi mahdollistaa sen. Toiminnan aloittavien laitosten osalta ensimmäinen suunnitelmallinen tarkastus tehdään ennen toiminnan aloittamista, jotta voidaan varmistaa luvan antamien toimintaedellytysten toteutuminen. Ensisijaisesti suunnitelmallisien tarkastuksien ajankohta sovitaan toiminnanharjoittajan kanssa yhteistyössä vähintään viikko ennen tarkastusta. Muissa tapauksissa tarkastuksesta ilmoitetaan toiminnanharjoittajalle vähintään kahta viikkoa ennen tarkastusta. Samalla toiminnanharjoittajalle ilmoitetaan tarkastettavat asiat ja miten toiminnanharjoittajan tulee varautua tarkastukseen. 5.4 Suunnitelmallisen valvonnan valvontakohteet vuonna 2015 Kunnan suunnitelmallisen valvonnan kohteita on yhteensä 123 kpl (tilanne 15.10.2014). Valvontakohteet jakautuvat toimialoittain seuraavasti (valvontakohteet lueteltu liitteessä 2): Ympäristönsuojelulain (527/2014) mukaan ympäristölupaa edellyttävät toiminnot: o metallien tai muovien pintakäsittely elektrolyyttistä tai kemiallista menetelmää käyttäen käsittelyaltaiden yhteenlasketun tilavuuden ollessa vähintään 5 ja enintään 30 m 3 (4 kpl) o kivenlouhimo tai sellainen muu kuin maanrakennustoimintaan liittyvä kivenlouhinta, jossa kiviainesta käsitellään vähintään 50 päivää ja kiinteä murskaamo tai kalkkikiven jauhatus tai sellainen tietylle alueelle sijoitettava siirrettävä murskaamo tai kalkkikiven jauhatus, jonka toiminta-aika on yhteensä vähintään 50 päivää (7 kpl) o kiinteä betoniasema tai betonituotetehdas o kevytbetonitehdas, jonka tuotantokapasiteetti on yli 3 000 tonnia vuodessa o eläinsuoja, joka on tarkoitettu vähintään 30 ja alle 75 lypsylehmälle, vähintään 80 ja alle 200 lihanaudalle, vähintään 60 ja alle 250 7

täysikasvuiselle emakolle, vähintään 60 hevoselle tai ponille, vähintään 210 ja alle 1 000 lihasialle, vähintään 160 uuhelle tai vuohelle, vähintään 2 700 ja alle 30 000 munituskanalle tai vähintään 10 000 ja alle 40 000 broilerille, taikka muu eläinsuoja, joka lannantuotannoltaan tai ympäristövaikutuksiltaan vastaa vähintään 210 ja alle 1 000 lihasian eläinsuojaa (72 kpl) o vähintään 250 ja alle 2 000 siitosnaarasminkin tai -hillerin taikka vähintään 50 ja alle 600 siitosnaarasketun tai -supin taikka vähintään 50 ja alle 800 muun siitosnaaraseläimen turkistarha taikka muu turkistarha, joka lannantuotannoltaan tai ympäristövaikutuksiltaan vastaa vähintään 250 ja alle 2 000 siitosnaarasminkin turkistarhaa o ulkona sijaitseva moottoriurheilurata (2 kpl) o alle 50 000 tonnin vuotuiselle jätemäärälle mitoitettu maankaatopaikka (9 kpl) o pilaantumattoman maa-ainesjätteen, betoni-, tiili- tai asfalttijätteen tai pysyvän jätteen muu käsittely kuin sijoittaminen kaatopaikalle, kun käsiteltävä määrä on alle 50 000 tonnia vuodessa (2 kpl) o muu kuin ympäristönsuojelusta annetun valtioneuvoston asetuksen 2 kohdan 12 a-e alakohdissa tai 1 :n 13 kohdan a ja d g alakohdassa tarkoitettu jätelain soveltamisalaan kuuluvan jätteen käsittely, joka on ammattimaista tai laitosmaista ja jossa käsitellään jätettä alle 20 000 tonnia vuodessa (6 kpl) o ulkona sijaitseva ampumarata (2 kpl) o kohtuutonta haittaa naapuruussuhteissa aiheuttavan toiminta Ympäristönsuojelulain (527/2014) mukaan rekisteröintiä edellyttävät toiminnot (15 kpl): o Energiantuotantolaitos, jonka polttoainetehoon lasketaan yhteen kaikki samalla laitosalueella sijaitsevat polttoaineteholtaan vähintään yhden megawatin energiantuotantoyksiköt ja jonka polttoaineteho on vähintään 5 megawattia, mutta alle 50 megawattia, ja jossa jokaisen kiinteää polttoainetta käyttävän energiantuotantoyksikön polttoaineteho on alle 20 megawattia (4 kpl). o Moottorikäyttöisessä ajoneuvossa tai moottoriveneessä polttoaineena käytettävän nestemäisen polttoaineen jakeluasema, jonka polttoainesäiliöiden kokonaistilavuus on vähintään 10 m3. (9 kpl) o Kemiallinen pesula, jos toiminnassa käytetään sellaisia pesulatoimintaan tarkoitettuja laitteita ja järjestelmiä, joista ei pääse päästöjä ilmaan eikä 8

veteen ja toiminnassa syntyvät jätteet luovutetaan jätelain 29 :n mukaisesti käsiteltäväksi. o Toiminnat ja laitokset, joissa orgaanisten liuottimien kulutus on enemmän kuin 5, mutta enintään 10 tonnia vuodessa: a) muu pinnoitus kuin puupintojen maalaus, mukaan lukien metallin, muovin, tekstiilien, folion ja paperin pinnoitus tai maalaus 5.4 Suunnitelmallinen valvonta vuonna 2015 ja valvontaohjelman laatiminen Vuonna 2015 suunnitelmallinen valvonta kohdistetaan niihin toimintoihin, jotka: a. toimivat ilman lupaa b. ympäristönsuojelun voimaanpanolain mukainen ympäristönsuojelun tietojärjestelmään merkitseminen on jäänyt tekemättä c. voimaanpanolain mukaisessa tarkastuksessa on ollut puutteita d. joiden edellisissä tarkastuksissa on havaittu puutteita e. toiminnalle ei ole tehty tarkastusta tai toiminnan edellisestä tarkistamisesta on yli 5 vuotta. Valvontasuunnitelman laadinnan yhteydessä on päivitetty listaukset lupa- ja rekisteröintivelvollisista laitoksista. Tässä yhteydessä on havaittu puutteita toimintojen lupa- ja ilmoitusasioissa, joten vuonna 2015 tarkastukset kohdistetaan näihin toimintoihin. Lisäksi vuonna 2015 kartoitetaan mahdollisia ilman lupaa toimivia ympäristölupavelvollisia toimintoja. Otantaryhmänä käytetään näitä edellä mainittuja ennalta määrättyjä ryhmiä. Suunnitelmallinen valvonta sisältää toiminnan tarkastuksen lisäksi mahdollisten toiminnan ympäristöluvan lupaehtojen mukaisten suunnitelmien ja vuosiraporttien käsittelyn. Lisäksi valvontaohjelma voi sisältää toimintoja, joiden tarkistaminen on tarpeen ympäristönsuojelulain 169 :n nojalla. Tarkastettavat toiminnot esitetään erillisessä valvontaohjelmassa (ei julkinen asiakirja). Valvontaohjelma vuodelle 2015 laaditaan tämän valvontasuunnitelman periaatteiden mukaisesti. Valvontasuunnitelman mukaisia tarkastuksia suoritetaan vuoden 2015 aikana yhteensä 36 kpl. 5.5 Ympäristönsuojelulain 169 :n mukainen valvonta Ympäristönsuojelulain 169 :n mukaan valvontaviranomaisen on tarkastettava toiminta tai selvitettävä asia muulla asianmukaisella tavalla, jos onnettomuuden, haitasta tehdyn ilmoituksen, luvan noudattamatta jättämisen tai muun seikan vuoksi on aihetta olettaa, että toiminnasta aiheutuu terveyshaittaa tai merkittävää muuta 9

ympäristönsuojelulain 5 :n 1 momentin 2 kohdassa tarkoitettua seurausta tai sen vaaraa, Jos samanaikaisesti on vireillä toimintaa koskeva lupa-asia, on tarkastus tai selvitys tehtävä mahdollisuuksien mukaan ennen lupa-asian ratkaisemista. Ympäristönsuojelulain 186 :n mukaan asian voi panna kirjallisesti vireille: 1) asianosainen 2) rekisteröity yhdistys tai säätiö, jonka tarkoituksena on ympäristön-, terveyden- tai luonnonsuojelun taikka asuinympäristön viihtyisyyden edistäminen ja jonka toiminta-alueella kysymyksessä olevat ympäristövaikutukset ilmenevät 3) toiminnan sijaintikunta ja muu kunta, jonka alueella toiminnan ympäristövaikutukset ilmenevät 4) valtion valvontaviranomainen sekä toiminnan sijaintikunnan ja vaikutusalueen kunnan ympäristönsuojeluviranomainen 5) asiassa yleistä etua valvova viranomainen 6) saamelaiskäräjät, jos ympäristövaikutukset ilmenevät saamelaisten kotiseutualueella ja kolttien kyläkokous, jos ympäristövaikutukset ilmenevät kolttaalueella Lisäksi valtion valvontaviranomainen voi panna vireille 202 :n 3 momentin 7 kohdassa tarkoitetun kunnan ympäristönsuojelumääräyksen antamista koskevan asian, jos kunta ei ole antanut määräystä mainitussa kohdassa tarkoitetuista toimista. 5.6 Suunnitelmallisesta valvonnasta ja tarkastuksista perittävät maksut Ympäristönsuojelulain 205 :n mukaan kunnan ympäristönsuojeluviranomainen voi periä maksun 1) tämän lain mukaisen luvan, ilmoituksen tai muun asian käsittelystä 2) laatimaansa valvontaohjelmaan perustuvista luvanvaraisen ja rekisteröitävän toiminnan määräaikaistarkistuksista ja niiden muusta ohjelmaan perustuvasta säännöllisestä valvonnasta 3) tarkastuksista, jotka ovat tarpeen 175 tai 176 :ssä tarkoitetun kiellon tai määräyksen noudattamisen valvomiseksi taikka 181 :ssä tarkoitetun toiminnan keskeyttämisen valvomiseksi. Kunnalle perittävä maksu voi vastata enintään suoritteen tuottamisesta kunnalle aiheutuvia kokonaiskustannuksia. Maksun perusteista määrätään tarkemmin kunnan hyväksymässä taksassa. Maksua ei peritä viranomaisen eikä haittaa kärsivän asianosaisen aloitteesta vireille pannun asian käsittelystä, ellei 1 tai 2 momentista muuta johdu. Muiden kuin viranomaisen tai haittaa kärsivän asianosaisen vaatimuksesta vireille pannun asian käsittelystä saadaan periä vireille panijalta maksu, jos vireillepanoa on pidettävä ilmeisen perusteettomana. 10

Ympäristönsuojelulain 205 :n mukaisesta valvonnasta ja tarkastuksista peritään Lapuan kaupungin ympäristönsuojeluviranomaisen taksan mukainen käsittelymaksu. 6. VOIMAANTULO Lapuan kaupungin valvontasuunnitelma tulee voimaan 1.1.2015. 11