LIEKSAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUN VALVONTAOHJELMA VUODELLE 2019
|
|
- Aapo Aki Kinnunen
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 1 LIEKSAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUN VALVONTAOHJELMA VUODELLE Johdanto Ympäristönsuojelulain (527/2014) 168 :n mukaan kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen on laadittava luvanvaraisten ja rekisteröitävien toimintojen määräaikaistarkastuksista ja niiden muusta säännöllisestä valvonnasta ohjelma (valvontaohjelma). Valvontaohjelmassa on oltava tiedot valvottavista kohteista ja niihin kohdistettavista säännöllisistä valvontatoimista. Valvontaohjelma on pidettävä ajan tasalla. Valvontaohjelman perusteena on pidemmän ajan valvontasuunnitelma. Jätelain (834/2017) mukaan kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen on laadittava jätelain 100 :ssä tarkoitetun jätteen ammattimaisen keräyksen valvontaa varten suunnitelma, joka voidaan yhdistää ympäristönsuojelulain mukaiseen valvontasuunnitelmaan ja -ohjelmaan. Ympäristönsuojeluasetuksen (713/2014) 30 :n mukaan valvontaohjelmassa on oltava: 1) suunnitelma ohjelmakaudella toteutettavista luvanvaraisten ja rekisteröitävien toimintojen määräaikaistarkastuksista; 2) tiedot muista kuin 1 kohdassa tarkoitetuista säännöllisen valvonnan toimenpiteistä; 3) kuvaus edellisen kauden valvontaohjelman toteutumisesta. Ensimmäinen rakennus- ja ympäristölautakunnan hyväksymä Lieksan ja Nurmeksen kaupunkien yhteinen valvontasuunnitelma laadittiin vuosille Lieksan ja Nurmeksen kaupungeilla oli yhteinen ympäristönsuojeluviranomainen asti. Lieksan ympäristönsuojeluviranomaisena on ollut lähtien kaupunginhallituksen lupajaosto. Lupajaosto hyväksyi päivitetyn Lieksan kaupungin ympäristönsuojelun valvontasuunnitelman vuosille Valvonnan maksullisuus Ympäristönsuojelulain 205 :n mukaan säännöllisen valvonnan maksuja voidaan periä valvontaohjelmaan perustuvista luvanvaraisen ja rekisteröitävän toiminnan määräaikaistarkastuksista ja niiden muusta ohjelmaan perustuvasta säännöllisestä valvonnasta. Ympäristönsuojelulain muutoksen (833/2017) perusteella kunnan ympäristönsuojeluviranomainen voi periä maksun onnettomuus-, haitta- ja rikkomustilanteiden valvonnasta tietyin ehdoin (169 ). Jätelain perusteella ympäristönsuojeluviranomainen voi periä maksun roskaantuneen alueen siivoamismääräyksen, yksittäisen määräyksen sekä rikkomuksen tai laiminlyönnin oikaisemiseksi annetun määräyksen antamisesta ja valvonnasta (JL 75, 125 ja 126 ).
2 2 3. Ympäristölupien ja ympäristölupavelvollisten valvonta Ympäristöluvitettuja, toiminnassa olevia laitoksia on Lieksassa 48 kpl (1/2019). Lisäksi on toimintoja (8 kpl), joille tehty aikanaan ympäristönsuojelulainsäädännön voimaanpanosta annetun lain mukainen lupatarpeen harkinta ja siinä yhteydessä on todettu, että toiminnot täyttävät olennaisilta osin ympäristönsuojelulain vaatimukset eikä ympäristöluvan hakemista ole edellytetty toistaiseksi. Nämä kuuluvat kuitenkin säännöllisen valvonnan kohteisiin ja niistä käytetään tässä yhteydessä nimitystä ympäristölupavelvolliset toiminnat. Ympäristöluvitettujen ja ympäristölupavelvollisten toimintojen valvonta vuonna 2019 Toimiala Eläinsuoja 5 Louhinta/murskaus Jätteen käsittely 3 Moottorirata 1 Ampumarata 2 Tarkastettavia kohteita kpl jos toimintajakso Lisäksi tarkastetaan kaikkien ympäristöluvitettujen toimintojen vuosi- ja tarkkailuraportit niiden toimintojen osalta, joiden ympäristöluvissa ne on edellytetty. 4. Ympäristönsuojelulain ja jätelain mukaisesti rekisteröityjen / rekisteröintivelvollisten toimintojen valvonta 2019 Toimiala Lämpölaitos 1 Asfalttiasema Jätteenkeräys 2-4 Tarkastettavia kohteita jos toimintajakso 5. Maa-aineslain mukainen valvonta Valvontasuunnitelman perusteella pohjavesialueilla olevat maa-ainesten ottamisalueet tarkastetaan joka vuosi ja muut vähintään kerran kolmessa vuodessa, jos niillä ei ole louhinnan ja/tai murskauksen toimintajaksoa. Tarkastuksia tehdään useammin, jos aiemmilla tarkastuksilla on todettu puutteita maa-ainesluvan noudattamisessa. Lieksassa on 51 voimassa olevaa maa-aineslupaa (1/2019). Lisäksi on päättyneitä lupia, joissa ei ole tehty luvan mukaista maisemointia tai se on kesken.
3 3 Vuonna 2019 tarkastetaan kaikki pohjavesialueilla olevat ottamisalueet (4 kpl). Muilla kuin pohjavesialueilla olevia kohteita tarkastetaan kpl. Kotitarveottoalueita tarkastetaan mahdollisuuksien mukaan muun maa-ainesvalvonnan yhteydessä. Kaikkien maa-aineslupien osalta tarkastetaan NOTTO-rekisteristä otettujen maa-ainestietojen ilmoittaminen. Lisäksi tarkastetaan pohjaveden korkeuden seurantatiedot niiden lupien osalta, joissa seurantaa on edellytetty. 6. Jätelain ja jätehuoltomääräysten valvonta Jätelain ja jätehuoltomääräysten noudattamisen valvontaa jatketaan yhteistyössä Savo-Pielisen jätelautakunnan kanssa. Roskaantumisen valvontaa tehdään yleisöilmoituksiin perustuen ja mahdollisuuksien mukaan. Etusijalla ovat sellaiset roskaantumistapaukset, joiden hoitaminen on ympäristönsuojelulliset näkökohdat huomioiden kiireellisiä. 7. Merenkulun ympäristönsuojelulain/satamien jätehuoltosuunnitelmien valvonta Merenkulun ympäristönsuojelulain (1672/2009) 4 :n mukaan huvivenesataman jätehuoltosuunnitelma on esitettävä kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen hyväksyttäväksi. Ympäristönsuojeluviranomaisen on valvottava huvivenesatamien jätehuoltoa. Lieksassa Kaupunginniemen ja Kolin satamat on merkitty ympäristönsuojelun tietojärjestelmään. Kummankaan sataman osalta jätehuoltosuunnitelmia ei ole päivitetty. Satamien jätehuoltosuunnitelmatilanne selvitetään ja jätehuolto tarkastetaan. 8. Vesilain valvonta Vesilain mukaista valvontaa tehdään vain tapauksissa, jotka tulevat vireille valitusasiana ja asioissa, jotka kuuluvat kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle. 9. Vesihuoltolain mukainen valvonta Vesihuoltolain mukaista valvontaa tehdään niissä tapauksissa, jotka tulevat vireille. 10. Hajajätevesiasetuksen valvonta Vuonna 2018 selvitetyille kiinteistöille lähetetään kirje, jossa muistutetaan jätevesijärjestelmän kunnostamisesta mennessä. Osallistutaan tiedottamiseen JÄSSI-hankkeen kanssa, jos hanke jatkuu vuonna Mahdolliset JÄSSI-hankkeen neuvontakohteet kartoitetaan.
4 4 11. Pohjavesialueiden suojelusuunnitelman toteutumisen seuranta Kaupunginvaltuuston hyväksymässä Lieksan pohjavesialueiden suojelusuunnitelmassa esitettyjen toimenpiteiden toteuttamista pyritään edistämään muun valvonnan ohella. 12. Valvonnan toteutumisen seuranta Valvontaohjelman toteutumista seurataan vuosittain tehtävän edellisvuoden yhteenvedon perusteella. Yhteenvedossa kuvataan suunniteltujen/toteutuneiden tarkastusten määrä. Lisäksi yhteenvedossa kuvataan muiden kuin säännölliseen valvontaan kuuluvien ympäristönsuojeluviranomaisen tehtäväalueeseen kuuluvien asioiden toteutumistilanne. 13. Vuoden 2018 valvontaohjelman toteutuminen Kaupunginhallituksen lupajaoston hyväksymän valvontaohjelman mukaiset säännöllisen valvonnan suunnitellut ja toteutuneet tarkastukset ovat alla olevassa taulukossa. Toimiala Suunnitellut tarkastukset 2018 Toteutuneet tarkastukset 2018 Eläinsuojat 6 5 Louhinta/murskaus jos toimintajakso 5 Jakeluasemat 4 5 Lämpölaitokset 0 1 Jätteenkäsittely 5 5 VOC-laitokset 1 1 Ampumaradat 0 1 Maa-ainesluvat 4 1) ) +28 2) 1) Pohjavesialueilla olevat 2) Tarkastettu kohteita, joiden edellisestä tarkastuksesta oli 3 vuotta tai joissa oli puutteita luvan noudattamisessa. Luvussa on mukana alkutarkastukset. Saapuneet vuosiraportit tarkastettiin. Maa-aineslupien ja jakeluasemien valvontaa teki ympäristönsuojelusihteerin lisäksi määräaikainen ympäristönsuojelutarkastaja. Ympäristönsuojelumääräysten valvonta Ympäristönsuojelumääräysten valvontaa koskevia asioita olivat yksittäiset maanalaisiin öljysäiliöihin liittyvien poikkeamishakemusten käsittely. Ympäristönsuojelumääräysten päivittäminen siirtyi vuodelle 2019.
5 5 Jätelain ja jätehuoltomääräysten valvonta Jätelain mukaista valvontaa tehtiin lähinnä yleisöilmoituksiin/-valituksiin perustuen. Tapaukset saatiin pääosin käsiteltyä. Jätehuoltomääräysten valvontaa tehtiin yhteistyössä Savo-Pielisen jätelautakunnan ja Jätekukon kanssa. Määräaikainen ympäristönsuojelutarkastaja teki kompostointitarkastukset 24:llä kiinteistöllä. Muita jätehuoltomääräysten valvonta-asioita olivat jätteiden lajittelu ja jätevesilietteiden omatoiminen käsittely. Uusina jätelain valvonta-asioina oli käsittelyssä 2 tapausta, joissa kyse oli petojen ruokkiminen kala- tai riistajätteillä. Näistä tuli ilmoitukset ympäristönsuojeluviranomaiselle jätelain valvonta-asioina. Merenkulun ympäristönsuojelulain /satamien jätehuoltosuunnitelmien valvonta Lieksan Kaupunginniemen ja Kolin satamien jätehuoltosuunnitelmien tarkastaminen ei toteutunut. Kummankaan sataman osalta jätehuoltosuunnitelmia ei ole edelleenkään päivitetty vastaamaan nykyistä tilannetta. Vesilain valvonta Vireille tulleet asiat saatiin pääosin selvitettyä. Yksi kunnostusojitusta koskeva lupaasia on keskeneräinen. Vesihuoltolain mukainen valvonta Sarkkila-Vuoniskylien vesiosuuskunnan alueelta selvitettiin liittymättömät kiinteistöt. Vesihuoltolain ja ympäristönsuojelulain muutosten tulkinta oli hankalaa ja aiheutti viivästymistä liittymisvelvollisten selvittämisessä. Kuntaliitosta saatiin valtakunnallinen lainsäädännön muutosten tulkintaohje vasta Saapuneista vapautushakemuksesta saatiin käsiteltyä 72 %. Tavoitteena ollut 80 % käsittelytavoite ei siis täyttynyt. Vesihuoltolain mukaiset asiat hoiti lähes kokonaan määräaikainen ympäristönsuojelutarkastaja. Hajajätevesiasetuksen valvonta Pohjavesialueilla olevat viemäriverkostojen ulkopuolella olevat kiinteistöt selvitettiin. Kirjeiden lähettäminen siirtyi vuodelle 2019 niiden kiinteistöjen osalta, joilla on selvityksen perusteella järjestelmän kunnostamistarve. Pohjavesialueiden suojelusuunnitelman toteutumisen seuranta Seurantaryhmä kokoontui joulukuussa ja samalla ryhmän kokoonpano päivitettiin.
6 6
KAJAANIN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAI- SEN VALVONTAOHJELMA VUODELLE 2019
1 KAJAANIN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAI- SEN VALVONTAOHJELMA VUODELLE 2019 Ympäristöteknisen lautakunnan lupajaosto 13.2.2019 3 2 Sisällysluettelo Sisällysluettelo... 2 1 Johdanto... 3 2 Ympäristölupalaitosten
Kiteen kaupungin ympäristönsuojelun valvontaohjelma vuodelle 2018
Kiteen kaupungin ympäristönsuojelun valvontaohjelma vuodelle 2018 Ympäristölautakunta 15.11.2017 Sisältö 1 Johdanto ------------------------------------------------------------------------------------------------------
Kiteen kaupungin ympäristönsuojelun valvontaohjelma vuodelle 2019
Kiteen kaupungin ympäristönsuojelun valvontaohjelma vuodelle 2019 Ympäristölautakunta 12.12.2018 Sisältö 1 Johdanto ------------------------------------------------------------------------------------------------------
HOLLOLAN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUN VALVONTAOHJELMA 2019
HOLLOLAN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUN VALVONTAOHJELMA 2019 Hollolan kunnan valvontajaosto 30.1.2019 1 / 6 Yleistä valvontaohjelmasta Ympäristönsuojelulain (527/2014) 168 :n neljännen momentin mukaan kunnan
Sipoon kunnan ympäristönsuojelun valvontaohjelma vuodelle Rakennus- ja ympäristövaliokunta
Sipoon kunnan ympäristönsuojelun valvontaohjelma vuodelle 2016 Rakennus- ja ympäristövaliokunta 16.3.2016 30 16.3.2016 1 (4) Sisällysluettelo 1 Johdanto... 2 2 Ympäristöluvallisten laitosten valvonta...
Ympäristönsuojeluviranomaisen valvontaohjelma vuodelle Rakennus- ja ympäristölautakunta (8)
Ympäristönsuojeluviranomaisen valvontaohjelma vuodelle 2017 Rakennus- ja ympäristölautakunta 13.12.2016 147 1 (8) Sisältö 1 Johdanto... 3 2 Ympäristölupalaitosten valvonta... 3 3 Ympäristönsuojelulain
Ympäristönsuojeluviranomaisen valvontaohjelma vuodelle Rakennus- ja ympäristölautakunta (7)
Ympäristönsuojeluviranomaisen valvontaohjelma vuodelle 2018 Rakennus- ja ympäristölautakunta 14.11.2017 133 1 (7) Sisältö 1 Johdanto... 3 2 Ympäristölupalaitosten valvonta... 3 3 Ympäristönsuojelulain
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta Asianro 1114/ /2017
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2017 1 (1) 3 Asianro 1114/00.01.02.00/2017 Ympäristönsuojelun valvontasuunnitelma vuosille 2016-2017 ja valvontaohjelma vuodelle 2017 Ympäristöjohtaja Tanja Leppänen Ympäristö-
Salon kaupungin ympäristönsuojeluviranomaisen valvontaohjelma vuosille
Salon kaupunki 1 (5) Salon kaupungin ympäristönsuojeluviranomaisen valvontaohjelma vuosille 2017 2018 Sisällys 1. Valvontaohjelma 1 2. Valvonnan maksullisuus 2 3. Salon ympäristönsuojelun suunnitelma vuoden
YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN VALVONTAOHJELMA VUODELLE 2016 Ympäristölautakunta
YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN VALVONTAOHJELMA VUODELLE 2016 Ympäristölautakunta 8.12.2015 163 Sisällys 1 Johdanto... 3 2 Ympäristölupalaitosten valvonta... 3 3 Ympäristönsuojelulain mukaisti rekisteröitävien
KOUVOLAN KAUPUNGIN JA IITIN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUN VALVONTAOHJELMA VUODELLE 2016
1 KOUVOLAN KAUPUNGIN JA IITIN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUN VALVONTAOHJELMA VUODELLE 2016 2 YMPÄRISTÖNSUOJELUN VALVONTAOHJELMA VUODELLE 2016 1 JOHDANTO... 3 2 YMPÄRISTÖNSUOJELULAIN SÄÄNNÖLLINEN VALVONTA...
KOUVOLAN KAUPUNGIN JA IITIN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUN VALVONTAOHJELMA VUODELLE 2017
1 KOUVOLAN KAUPUNGIN JA IITIN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUN VALVONTAOHJELMA VUODELLE 2017 2 YMPÄRISTÖNSUOJELUN VALVONTAOHJELMA VUODELLE 2017 1 JOHDANTO... 3 2 YMPÄRISTÖNSUOJELULAIN SÄÄNNÖLLINEN VALVONTA...
YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN VALVONTAOHJELMA VUODELLE 2018 Ympäristölautakunta
YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN VALVONTAOHJELMA VUODELLE 2018 Ympäristölautakunta 19.12.2017 149 Sisällys 1. Johdanto... 3 2. Ympäristölupalaitosten valvonta... 3 3. Ympäristönsuojelulain nojalla rekisteröitävien
LIITE 1 LIEKSAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUN VALVONTASUUNNITELMA
LIITE 1 LIEKSAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUN VALVONTASUUNNITELMA 2018-2021 Kaupunginhallituksen lupajaosto 6.2.2018 8 2 SISÄLTÖ Sisällys 1. JOHDANTO 2 2. ALUEEN YMPÄRISTÖOLOT 3 3. VALVONTAVIRANOMAISET
Lieksan ja Nurmeksen tekninen virasto Ympäristönsuojelu YMPÄRISTÖNSUOJELUN VALVONTASUUNNITELMA
Lieksan ja Nurmeksen tekninen virasto Ympäristönsuojelu YMPÄRISTÖNSUOJELUN VALVONTASUUNNITELMA 16.3.2016 2/14 SISÄLTÖ 1. JOHDANTO 2 2. ALUEEN YMPÄRISTÖOLOT 3 2.1 Lieksa 3 2.2 Nurmes 3 3. VALVONTAVIRANOMAISET
Valvonnan kehittäminen ja maksullisuus Uudenmaan ELY-keskuksen kuntien neuvottelupäivä
Valvonnan kehittäminen ja maksullisuus Uudenmaan ELY-keskuksen kuntien neuvottelupäivä Helsinki 18.9.2014 Ylitarkastaja Juha Lahtela Ympäristöministeriö Valvonta ja hallintopakko YSL 18 Luku (167 189 )
Pomarkun kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen valvontasuunnitelma
Pomarkun kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen valvontasuunnitelma Ympäristövalvonnan tarkoituksena on varmistaa että ympäristössä tapahtuvat toiminnot ovat lakien, asetusten sekä viranomaisten antamien
Ympäristönsuojelun valvonnan toteuma 2016 ja valvontaohjelma 2017
Liite Lahden rakennus- ja ympäristölupalautakunta 4.3.7 Lahden ympäristöpalvelut Ympäristönsuojelun valvonnan toteuma 6 ja valvontaohjelma 7 Yleistä valvontaohjelmasta Ympäristönsuojelulain (57/4) 68.4
Ympäristönsuojeluviranomaisen valvontaohjelma vuodelle 2017
Valvontaohjelma 2017 1(5) Siilinjärven kunta 19.1.2017 viranomaisen valvontaohjelma vuodelle 2017 Siilinjärven viranomaislautakunta kunnan ympäristönsuojeluviranomaisena on 17.11.2015 vahvistanut ympäristönsuojelulain
Ympäristönsuojelun valvontaohjelma 2016 ja valvonnan toteuma 2015
Lahden rakennus- ja ympäristölupalautakunta 3..6 Lahden ympäristöpalvelut Ympäristönsuojelun valvontaohjelma 6 ja valvonnan toteuma 5 Yleistä valvontaohjelmasta Ympäristönsuojelulain (57/4) 68 :n neljännen
VALVONTARAPORTTI VUODELTA 2016
Lappeenrannan seudun ympäristötoimen ympäristönsuojelun tulosalueen VALVONTARAPORTTI VUODELTA 2016 Lappeenrannan seudun ympäristölautakunta 14 14.2.2017 1(18) SISÄLLYSLUETTELO 1. Yleistä... 2 2. Tarkastustoiminta
OULAISTEN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUN VALVONTASUUNNITELMA VUOSILLE
OULAISTEN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUN VALVONTASUUNNITELMA VUOSILLE 2017 2022 Laadittu 27.9.2017 Hyväksytty valvonta- ja lupalautakunta 5.10.2017, xx Sisällys 1 Johdanto... 3 2 Oulaisten kaupungin ympäristöolot
MERI-LAPIN YMPÄRISTÖPALVELUT YMPÄRISTÖNSUOJELUN VALVONTASUUNNITELMA VUOSILLE
MERI-LAPIN YMPÄRISTÖPALVELUT YMPÄRISTÖNSUOJELUN VALVONTASUUNNITELMA VUOSILLE 2017-2019 Meri-Lapin ympäristölautakunta 131 29.11.2016 2 1 Sisällys 1. JOHDANTO 3 2. VALVONTASUUNNITELMAN PERUSTEET 3 3. TOIMIALUE
Ympäristönsuojelulain (YSL) uudistaminen. ELY-keskuksen neuvottelukunta Janne Kärkkäinen
Ympäristönsuojelulain (YSL) uudistaminen ELY-keskuksen neuvottelukunta 18.6.2015 Janne Kärkkäinen 22.6.2015 Vaiheet I-vaihe: uusi ympäristönsuojelulaki 1.9.2014 asetus ympäristönsuojelusta 10.9.2015 II-vaihe:
Ympäristönsuojelulain valvonnan maksullisuus, valvontaohjelma, taksa. UUDELYn alueen kuntien neuvottelupäivä
Ympäristönsuojelulain valvonnan maksullisuus, valvontaohjelma, taksa UUDELYn alueen kuntien neuvottelupäivä 23.9.2015 Esityksen sisältö Valvontasuunnitelma ja -ohjelma Maksullinen valvonta Kunnan päättämä
KAJAANIN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN VALVONTASUUNNITELMA VUOSILLE
KAJAANIN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN VALVONTASUUNNITELMA VUOSILLE 2016-2020 Kajaanin kaupunki Rakennusvalvonta ja ympäristönsuojelu 1.9.2015 1 Sisällysluettelo KAJAANIN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN
SYSMÄN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUN VALVONTASUUNNITELMA
SYSMÄN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUN VALVONTASUUNNITELMA LUONNOS 31.3.2015 Sisällys 1 Johdanto... 3 2 Toimialue... 3 3 Riskinarviointi ja valvontaluokat... 4 3.1 Valvontaluokat... 5 3.2 Tehostettu valvonta...
Ymp.ltk liite nro 1 22
2 Ymp.ltk 18.4.2018 liite nro 1 22 5.2 Sellaisesta luvan tai ilmoituspäätöksen teknisluontoisesta muuttamisesta tai muusta lupamääräysten vähäisestä muutoksesta, jonka vaatima työmäärä on merkittävästi
SÄÄDÖSKOKOELMA. Ympäristönsuojeluviranomaisen taksa. Kv
SÄÄDÖSKOKOELMA Ympäristönsuojeluviranomaisen taksa Kv 12.3.2018 25 1 Soveltamisala Ympäristönsuojelulain (527/2014), vesilain (587/2011), jätelain (646/2011) ja merenkulun ympäristönsuojelulain (1672/2009)
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/ (5) Ympäristölautakunta Yj/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/2014 1 (5) 276 Helsingin kaupungin ympäristönsuojeluviranomaisen taksa HEL 2014-011433 T 02 05 00 Päätös Voimaantulo Sovelletut säännökset Muutoksenhaku päätti hyväksyä
Sipoon kunnan ympäristönsuojelun valvontasuunnitelman vuosikertomus Rakennus- ja ympäristövaliokunta
Sipoon kunnan ympäristönsuojelun valvontasuunnitelman vuosikertomus 2016 Rakennus- ja ympäristövaliokunta 19.4.2016 32 12.4.2017 1 (6) Sisällysluettelo 1 Johdanto... 2 2 Muutokset valvonnan voimavaroissa...
2.3 Kaupungin ympäristönsuojeluviranomaisen asian käsittelyn omakustannusarvo on 55 euroa tunnilta.
Salon kaupunginvaltuusto 27.1.2014 11 1 (5) SALON KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 1 Soveltamisala 1.1 Ympäristönsuojelulain (86/2000), vesilain (587/2011) ja jätelain (646/2011) mukaisen
KOUVOLAN KAUPUNKI YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN DELEGOINNIT
1 KOUVOLAN KAUPUNKI YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN DELEGOINNIT Kouvolan kaupungin rakennus- ja ympäristölautakunta 13.12.2016 128 2 Viranomaistoimiin määrääminen Rakennus- ja ympäristölautakunta määrää
POLVIJÄRVEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUN VALVONTASUUNNITELMA
POLVIJÄRVEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUN VALVONTASUUNNITELMA SISÄLLYSLUETTELO 1 Valvontasuunnitelman laatiminen... 1 2 Polvijärven ympäristöolot... 1 2.1 Yleistä... 1 2.2 Luontoarvot... 1 2.3 Pohjavedet...
YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA
YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Taksa on hyväksytty teknisessä lautakunnassa 19.6.2018 119 Voimaantulo 1.8.2018. 1 Soveltamisala Ympäristönsuojelulain (527/2014), vesilain (587/2011) ja jätelain (646/2011)
YMPÄRISTÖNSUOJELUN VALVONTASUUNNITELMA
1 YMPÄRISTÖNSUOJELUN VALVONTASUUNNITELMA 1. JOHDANTO 1.1. Valvontasuunnitelman laatiminen 1.2. Valvontasuunnitelman tavoitteet 2. ALUEEN ERITYISPIIRTEET JA YLEISLUONTEINEN ARVIO YMPÄRISTÖN PILAANTUMISEN
Lappeenrannan seudun ympäristötoimen ympäristönsuojelun tulosalueen VALVONTAOHJELMA 2018
Lappeenrannan seudun ympäristötoimen ympäristönsuojelun tulosalueen VALVONTAOHJELMA 2018 1(13) Sisällysluettelo 1. Johdanto...2 2. Valvonnan resurssit...2 3. Valvontakohteet ja valvontarekisteri...3 4.
YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA
HYVINKÄÄN KAUPUNKI Ympäristölautakunta 1(5) YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Ympäristölautakunta 25.10.2018 57 Voimaantulopäivä 1.1.2019 1 Soveltamisala 1.1 Hyvinkään kaupungin ympäristönsuojeluviranomainen
HOLLOLAN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN JÄTELAIN VALVONTASUUNNITELMA VUOSILLE
HOLLOLAN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN JÄTELAIN VALVONTASUUNNITELMA VUOSILLE 2019-2021 Hollolan kunnan valvontajaosto 30.1.2019 Sivu 1 / 5 TAUSTA JA LAINSÄÄDÄNTÖ Jätelain (646/2011) 124 :n mukaan
Kokemäen kaupungin ympäristönsuojelun valvontasuunnitelma ja ohjelma vuosille
Kokemäen kaupungin ympäristönsuojelun valvontasuunnitelma ja ohjelma vuosille 2019-2020 Ympäristönsuojelulain (527/2014) 168 :n mukaan valtion valvontaviranomaisen ja kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen
Ympäristönsuojelun tehtävät. Jaana Gustafsson vs. ympäristöinsinööri
Ympäristönsuojelun tehtävät Jaana Gustafsson vs. ympäristöinsinööri 5.9.2017 Kunnan ympäristönsuojeluviranomainen Kunnassa toimii ympäristönsuojeluviranomainen, joko kunnan omana toimielimenä tai kuntalain
YMPÄRISTÖNSUOJELUN VALVONTASUUNNITELMA, Rääkkylä
YMPÄRISTÖNSUOJELUN VALVONTASUUNNITELMA, Rääkkylä 2019 2025 Sisällysluettelo Sisällys Johdanto... 3 Toiminta-alue... 3 Valvontaohjelman laatiminen... 4 Kunnan valvottavat laitokset... 5 Valvontatoimenpiteet...
Pelkosenniemen-Savukosken kansanterveystyön kuntayhtymä. Ympäristönsuojelun valvontasuunnitelma Kemijärvi Pelkosenniemi Savukoski
Ymptervltk 28..26 9 Liite 4 Pelkosenniemen-Savukosken kansanterveystyön kuntayhtymä Ympäristönsuojelun valvontasuunnitelma 26 Kemijärvi Pelkosenniemi Savukoski . Valvontasuunnitelma ja valvontaohjelman
Ympäristönsuojelun valvonnan toteuma 2017 ja valvontaohjelma 2018
Liite Lahden rakennus- ja ympäristölupalautakunta 9.5.8 Lahden ympäristöpalvelut Ympäristönsuojelun valvonnan toteuma 7 ja valvontaohjelma 8 Yleistä valvontaohjelmasta Ympäristönsuojelulain (57/4) 68.4
Ruskon kunta. Ympä ristö nsuöjeluviränömäisen välvöntäsuunnitelmä päivitys 2018
Ruskon kunta Ympä ristö nsuöjeluviränömäisen välvöntäsuunnitelmä 2017 2021 päivitys 2018 Sisällys 1 Valvontasuunnitelma ja sen tavoitteet... 3 1.2 Valvontasuunnitelman toteutumisen arviointi... 4 1.3 Valvontasuunnitelman
Ympäristönsuojeluviranomaisen delegoinnit Kittilän kunta. RakYmp ltk
Ympäristönsuojeluviranomaisen delegoinnit Kittilän kunta RakYmp ltk 17.12.2018 172 Viranomaistoimiin määrääminen Rakennus- ja ympäristölautakunta määrää ympäristösihteerin ja ympäristötarkastajan suorittamaan
OUTOKUMMUN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUN VALVONTASUUNNITELMA
OUTOKUMMUN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUN VALVONTASUUNNITELMA Hyväksynyt: Outokummun kaupungin rakennus- ja ympäristöjaosto 24.8.2017 Voimassa alkaen: 1.1.2018 SISÄLLYSLUETTELO 1 Valvontasuunnitelman laatiminen...
POLVIJÄRVEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUN VALVONTASUUNNITELMA
POLVIJÄRVEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUN VALVONTASUUNNITELMA SISÄLLYSLUETTELO 1 Valvontasuunnitelman laatiminen... 1 2 Polvijärven ympäristöolot... 1 2.1 Yleistä... 1 2.2 Luontoarvot... 1 2.3 Pohjavedet...
INARIN JA UTSJOEN KUNTIEN YMPÄRISTÖNSUOJELUN VALVONTASUUNNITELMA VUOSILLE
INARIN KUNTA Ympäristöyksikkö INARIN JA UTSJOEN KUNTIEN YMPÄRISTÖNSUOJELUN VALVONTASUUNNITELMA VUOSILLE 2017-2026 Inarin ja Utsjoen yhteistoiminta-alue Sosiaali- ja terveyslautakunnan ympäristöjaosto 31.1.2017
ELY-keskuksen valvontasuunnitelma uudistuu
ELY-keskuksen valvontasuunnitelma uudistuu Ympäristönsuojelun ajankohtaispäivä 30.9.2015 Varsinais-Suomen ELY, Anu Lillunen, ympäristönsuojeluyksikkö 30.9.2015 Ympäristölupien valvonnan kehittäminen hanke
SIUNTION KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA
SIUNTION KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Ympäristö- ja rakennuslautakunta 23.1.2018 6 voimassa 31.1.2018 alkaen 1 Soveltamisala 1.1 Ympäristönsuojelulain (527/2014), merenkulun ympäristönsuojelulain
LAPUAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELULAIN 168 :n MUKAINEN VALVONTASUUNNITELMA
LAPUAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELULAIN 168 :n MUKAINEN VALVONTASUUNNITELMA 1. JOHDANTO Uuden ympäristönsuojelulain (527/2014) 167 :n mukaan valvontaviranomaisen on järjestettävä ympäristönsuojelulain ja
YMPÄRISTÖPALVELUT HELMI
YMPÄRISTÖNSUOJELUN VALVONTASUUNNITELMA VUOSILLE 2017 2022 Sisällys 1 Johdanto... 3 2 Toimialueiden ympäristöolot ja merkittävimmät pilaantumista aiheuttavat toiminnot... 3 2.1 Haapaveden kaupungin ympäristöolot...
YM:n valvontaohje Valvontaviranomaisten toimivalta ja yhteistyö
YM:n valvontaohje Valvontaviranomaisten toimivalta ja yhteistyö Kuntien ympäristönsuojelun neuvottelupäivät 19.-20.3.2013 Rovaniemi 21.3.2013 1 YM:n valvontaohje Annettu 7.11.2012, korvaa aiemmin 2005
EURAJOEN KUNNAN YMPÄRISTÖTOIMEN VALVONTASUUNNITELMA
Hyväksytty yhdistymishallituksessa: EURAJOEN KUNNAN YMPÄRISTÖTOIMEN VALVONTASUUNNITELMA Nykyisen ympäristönsuojelulain (527/2014) mukaan ympäristönsuojelun valvontaviranomaisen on järjestettävä ympäristönsuojelulain
LAPIN ELY-KESKUKSEN YMPÄRISTÖNSUOJELULAIN JA JÄTELAIN MUKAINEN VALVONTAOHJELMA VUODELLE 201$
1 LAPIN ELY-KESKUKSEN YMPÄRISTÖNSUJELULAIN JA JÄTELAIN MUKAINEN VALVNTAHJELMA VUDELLE 201$ 1. Johdanto Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 168 :n 1 momentin mukaan valtion valvontaviranomaisen (ELY keskus)
HARTOLAN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUN VALVONTASUUNNITELMA
HARTOLAN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUN VALVONTASUUNNITELMA LUONNOS 31.3.2015 Sisällys 1 Johdanto... 3 2 Toimialue... 3 3 Riskinarviointi ja valvontaluokat... 4 3.1 Valvontaluokat... 5 3.2 Tehostettu valvonta...
Eläinsuojien ympäristölupien valvonta. Ympäristönsuojelun viranhaltijat Lamminpäivät Anne Polso Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus
Eläinsuojien ympäristölupien valvonta Ympäristönsuojelun viranhaltijat Lamminpäivät 6.10.2017 Anne Polso Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus Yleistä valvonnasta Valvontaviranomaisten tehtävänä yleisen edun valvonta
Mikkelin seudun ympäristölautakunta Liite YMPÄRISTÖNSUOJELUN VALVONTA- SUUNNITELMA JA YHTEENVETO VALVONTAOHJELMASTA VUODELLE 2017
Mikkelin seudun ympäristölautakunta 8.12.2016 Liite 1 101 YMPÄRISTÖNSUOJELUN VALVONTA- SUUNNITELMA JA YHTEENVETO VALVONTAOHJELMASTA VUODELLE 2017 SISÄLTÖ 1 Johdanto... 2 2 Ympäristöolosuhteet... 2 3 Luvanvaraiset
YMPÄRISTÖNSUOJELU-VI RANOMAISEN TAKSA ALKAEN
Heinolan kaupunki YMPÄRISTÖNSUOJELU-VI RANOMAISEN TAKSA 1.7.2016 ALKAEN Heinolan kaupungin ympäristö- ja rakennuslautakunta Heinolan kaupunginhallitus Heinolan kaupunginvaltuusto 1 Soveltamisala Tätä taksaa
HÄMEENLINNAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA
HÄMEENLINNAN KAUPUNGIN 2016 T A K S A K O K O E L M A HÄMEENLINNAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Kv Taksan nimi 7.12.2015 Ympäristönsuojeluviranomaisen taksa Kaupunginvaltuusto on hyväksynyt
Ruskon kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen valvontasuunnitelma
Ruskon kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen valvontasuunnitelma 1 Valvontasuunnitelma ja sen tavoitteet Ympäristönsuojeluun liittyvän valvonnan tavoitteena on ympäristön pilaantumisen ehkäiseminen ja vähentäminen,
JANAKKALAN KUNNAN SÄÄNTÖKOKOELMA YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA. Ympäristölautakunta hyväksynyt
Liite 1/Ympltk 1.12.15 66 JANAKKALAN KUNNAN SÄÄNTÖKOKOELMA YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Ympäristölautakunta hyväksynyt 1.12.2015 66 Voimaantulo 1.1.2016 1 Soveltamisala Ympäristönsuojelulain (527/2014),
säännellään tekee päätöksen 13.1 :n mukaisista ilmoituksista 13.1, 15 ympäristöterveyspäällikkö velvoittaa 13.1 :n 4 kohdan mukaisen
Asia TERVEYDENSUOJELU toimii terveydensuojelulain 763/1994 mukaisena kunnan terveydensuojeluviranomaisena hyväksyy terveydensuojelun kunnallisen valvontasuunnitelman varautuu ennakolta erityistilanteiden
Ympäristöluvanvaraisten laitosten valvontaohjelma laaditaan vuosittain valvontasuunnitelman, valvontaluokkien, muun riskinarvioinnin sekä tulos- ja
1 LAPIN ELY-KESKUKSEN YMPÄRISTÖNSUJELULAIN JA JÄTELAIN MUKAINEN VALVNTAHJELMA VUDELLE 2019 1. Johdanto Ympäristönsuojelulain fysl 527/2014) 168 :n 1 momentin mukaan valtion valvontaviranomaisen (ELY keskus)
HEINOLAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUN VALVONTASUUNNITELMA
HEINOLAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUN VALVONTASUUNNITELMA LUONNOS 20.5.2015 2 Sisällys 1 Johdanto 3 2 Toimialue 3 3 Riskinarviointi ja valvontaluokat 4 3.1 Valvontaluokat 5 3.2 Tehostettu valvonta 5 3.2.1
KAARINAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA
KAARINAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA SISÄLLYSLUETTELO 1 Soveltamisala... 1 2 Maksujen määräytymisperusteet... 1 3 Lupien, ilmoitusten ja muiden asioiden käsittelymaksut... 1 4 Menettelyn
Uusi valvontaohje ja hyvät valvontakäytännöt. VARELY, Turku Ylitarkastaja Juha Lahtela Ympäristöministeriö
Uusi valvontaohje ja hyvät valvontakäytännöt VARELY, Turku 30.9.2015 Ylitarkastaja Juha Lahtela Ympäristöministeriö Esityksen sisältö Valvontaohje Valvontasuunnitelma Valvontaohjelma Valvonnan maksullisuus
Mikkelin seudun ympäristöpalveluiden ympäristönsuojelun tulosalueen VALVONTASUUNNITELMA VUODELLE 2016 JA YHTEENVETO VALVONTAOHJELMASTA
Mikkelin seudun ympäristöpalveluiden ympäristönsuojelun tulosalueen VALVONTASUUNNITELMA VUODELLE 2016 JA YHTEENVETO VALVONTAOHJELMASTA SISÄLTÖ 1 Johdanto... 2 2 Ympäristöolosuhteet... 2 3 Luvanvaraiset
SÄÄDÖSKOKOELMA. Ympäristönsuojeluviranomaisen taksa. Kv
SÄÄDÖSKOKOELMA Ympäristönsuojeluviranomaisen taksa Kv 7.12.2015 150 Ympäristö- ja rakennuslautakunta on hyväksynyt taksan tarkistuksen 29.11.2016 115 1 / 6 1 Soveltamisala 1.1 Ympäristönsuojelulain (527/2014)
YMPÄRISTÖNSUOJELU- VIRANOMAISEN TAKSA ALKAEN
YMPÄRISTÖNSUOJELU- VIRANOMAISEN TAKSA 1.1.2015 ALKAEN Sysmän kunnanvaltuusto 17.11.2014 36 2 (7) YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 1 Soveltamisala Tätä taksaa noudatetaan ja sen mukainen maksu peritään
Onnistuva Suomi tehdään lähellä Finlands framgång skapas lokalt. Kunnalliset taksat. Lakimies Marko Nurmikolu
Kunnalliset taksat Lakimies Marko Nurmikolu Perustuslaki Perustuslaissa ei säädetä erikseen kuntien perimistä maksuista, vaan perustuslain 81 :n 2 momentti koskee valtion viranomaisen perimiä maksuja.
TAMPEREEN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Ympäristö- ja rakennusjaoston hyväksymä
TAMPEREEN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Ympäristö- ja rakennusjaoston hyväksymä 19.2.2019 27 1 Soveltamisala 2 Maksujen määräytymisperusteet Ympäristönsuojelulain (527/2014), merenkulun
Hartolan kunta YMPÄRISTÖNSUOJELUN TAKSA ALKAEN
Hartolan kunta YMPÄRISTÖNSUOJELUN TAKSA 1.7.2016 ALKAEN Hartolan ympäristölautakunta 14.4.2016 Hartolan kunnanhallitus 25.4.2016 Hartolan kunnanvaltuusto 16.6.2016 1 Soveltamisala Tätä taksaa noudatetaan
MUURAMEN KUNTA. Ympäristönsuojelulain 168 :n mukainen valvontasuunnitelma. Muuramen kunta Ympäristönsuojelu 2015
1 MUURAMEN KUNTA Ympäristönsuojelulain 168 :n mukainen valvontasuunnitelma Muuramen kunta Ympäristönsuojelu 2015 Sisällys Valvonnan suunnitelmallisuus...3 Valvonnan tavoitteet... 3 Ympäristöolosuhteet...
Nousiaisten kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen valvontasuunnitelma
Nousiaisten kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen valvontasuunnitelma 1 Valvontasuunnitelma ja sen tavoitteet Ympäristönsuojeluun liittyvän valvonnan tavoitteena on ympäristön pilaantumisen ehkäiseminen
Salon kaupunginvaltuusto (6)
Salon kaupunginvaltuusto 22.5.2017 39 1 (6) SALON KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 1 Soveltamisala 1.1 Ympäristönsuojelulain (527/2014), vesilain (587/2011), jätelain (646/2011) ja merenkulun
Ympäristönsuojelun tietojärjestelmän uudistaminen
Ympäristönsuojelun tietojärjestelmän uudistaminen Ympäristönsuojelun ajankohtaispäivä, Kouvola 29.11.2016 Päivi Laurila Sisällysluettelo Ympäristönsuojelun tietojärjestelmästä määrätään YSL:ssä Mikä on
YMPÄRISTÖNSUOJELUN VALVONTASUUNNITELMA, PETÄJÄVESI
Dnro. 34/2015 YMPÄRISTÖNSUOJELUN VALVONTASUUNNITELMA, PETÄJÄVESI 2018-2021 LUONNOS 8.11.2017 Lupalautakunta xx.xx.20xx x 2 Sisällysluettelo Johdanto... 3 Toiminta-alue... 3 Valvontaohjelman laatiminen...
Valvontasuunnitelma Valvontavastuun siirtyminen
Valvontasuunnitelma 2015 Valvontavastuun siirtyminen Kuntien ympäristönsuojelun neuvottelupäivä 18.9.2014 Mikko Kantokari, UUDELY 30.9.2014 Valvontasuunnitelmassa huomioon otettavia muutoksia Ympäristönsuojelulain
päättää oman toimialansa osalta valtionavustusten sekä muiden avustusten hakemisesta sekä tilityksistä
Ympäristölautakunnan määräys ratkaisuvallan siirtämisestä Ympäristölautakunta siirtää ratkaisuvaltaansa 1.1.2015 alkaen seuraavasti: Muutettu ympäristölautakunnan kokouksessa 3.11.2016 77, tulee voimaan
Lappeenrannan seudun ympäristötoimen ympäristönsuojelun tulosalueen VALVONTARAPORTTI VUOSI 2017
Lappeenrannan seudun ympäristötoimen ympäristönsuojelun tulosalueen VALVONTARAPORTTI VUOSI 2017 Lupalautakunta 27 10.4.2018 1(20) SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto...2 2. Tarkastustoiminta vuonna 2017...2 3.
Ympäristölautakunnan päätösvallan delegointi 2018 alkaen
Kalajoen kaupunki Ympäristölautakunta Ymp.ltk 18.10.2018 30 Ympäristölautakunnan päätösvallan delegointi 2018 alkaen Kalajoen kaupunki Ympäristölautakunta Ymp-ltk 18.10.2018 30 Sisällysluettelo Ympäristölautakunnan
S Ä Ä D Ö S K O K O E L M A
Kotkan kaupungin S Ä Ä D Ö S K O K O E L M A 2019 Nro 15 KOTKAN KAUPUNKI JA PYHTÄÄN KUNTA YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Hyväksytty ympäristölautakunnassa 4.4.2019 43 1 Soveltamisala 1.1 Kotkan ja
2.3 Liedon kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen asian käsittelyn omakustannusarvo on 55 euroa tunnilta.
1 LIEDON KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 1 Soveltamisala 1.1 Ympäristönsuojelulain (527/2014), jätelain (646/2011) ja vesilain (587/2011) mukaisen luvan, ilmoituksen tai muun asian käsittelystä
Loimaan kaupungin ympäristönsuojelun valvontasuunnitelma
Loimaan kaupungin ympäristönsuojelun valvontasuunnitelma hyväksytty: Elinympäristövaliokunnan lupajaostossa 20.12.2017 Sisällys 1. Johdanto 2 1.1. Valvonnan suunnitelmallisuus ja tavoitteet 2 2. Ympäristöolosuhteet
MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMIS- TOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT
1 MAA-AINESTAKSA MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMIS- TOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT Kaupunginhallituksen lupajaosto hyväksynyt 24.4.2018 Taksa tulee voimaan 1.6.2018
TOHOLAMMIN KUNTA YMPÄRISTÖVIRANOMAISEN VALVONTASUUNNITELMA
TOHOLAMMIN KUNTA YMPÄRISTÖVIRANOMAISEN VALVONTASUUNNITELMA 2017 2021 Hyväksytty Toholammin kunnan rakennus- ja ympäristölautakunnassa 29.8.2017 2 1 JOHDANTO 2 YMPÄRISTÖOLOSUHTEET 3 SÄÄNNÖLLISESTI VALVOTTAVAT
MAA-AINESLUPIA JA MAISEMATYÖLUPIA KOSKEVA TAKSA (2389/2019)
KUOPION KAUPUNKI, Alueelliset ympäristönsuojelupalvelut MAA-AINESLUPIA JA MAISEMATYÖLUPIA KOSKEVA TAKSA (2389/2019) Ympäristö- ja rakennuslautakunnan hyväksymä 28.3.2019 28 Maa-aineslain mukaista maa-aineslupaa,
TAMPEREEN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Ympäristö- ja rakennusjaoston hyväksymä
TAMPEREEN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Ympäristö- ja rakennusjaoston hyväksymä 10.3.2015 1 Soveltamisala 2 Maksujen määräytymisperusteet Ympäristönsuojelulain (527/2015), merenkulun ympäristönsuojelulain
OUTOKUMMUN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Outokummun kaupungin kaupunkirakennelautakunnan hyväksymä
1 OUTOKUMMUN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Outokummun kaupungin kaupunkirakennelautakunnan hyväksymä 19.6.2018 39 1 Soveltamisala Outokummun kaupungin ympäristönsuojeluviranomainen perii
SALLAN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUN VALVONTASUUNNITELMA JA- OHJELMA VUOSILLE
SALLAN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUN VALVONTASUUNNITELMA JA- OHJELMA VUOSILLE 2017-2018 Ympäristönsuojelulaki 527/2014 määrää kunnan ympäristöviranomaiselle uuden lakisääteisen tehtävän, valvontasuunnitelman
Ympäristönsuojelulain menettelyt. Marko Nurmikolu
Ympäristönsuojelulain menettelyt. Marko Nurmikolu 11.9.2019 Jo muinaiset roomalaiset NaapL:n asema ympäristönpilaantumisen torjunnassa muuttui vahvemmaksi 1970- luvulla, kun niin kutsutuissa sikalaprejudikaateissa
RAUMAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖTOIMEN TOIMINTASÄÄNTÖ
RAUMAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖTOIMEN TOIMINTASÄÄNTÖ Ympäristölautakunta hyväksynyt 23.5.2017 Voimaantulopäivä 1.6.2017 1 Viranhaltijoiden ratkaisuvalta Hallintosäännön 36 :ssä ympäristö- ja lupalautakunnan
4.1 Edellä 3 :ssä mainitun maksun lisäksi peritään asian käsittelystä seuraavat lisämaksut:
KITEEN KAUPUNKI 1(4) KITEEN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Hyväksytty: Kiteen ympäristölautakunta 14.2.2018 9 Voimaan: 1.3.2018 1 Soveltamisala 1.1 Ympäristönsuojelulain (527/2014), jätelain
Vastaavan työnjohtajan ja erityisalan työnjohtajan hyväksyminen, 122, 122a
Valtuusto 10.12.2018 37 Liite 2a Maankäyttö-ja rakennuslaki Lausunnot kaavaehdotuksista, 65 Vastaavan työnjohtajan ja erityisalan työnjohtajan hyväksyminen, 122, 122a Rakennusluvan, toimenpideluvan ja
YMPÄRISTÖNSUOJELUN JA JÄTELAIN VALVONTA- SUUNNITELMA SEKÄ YHTEENVETO VALVONTAOHJELMASTA VUODELLE 2018
Mikkelin seudun ympäristölautakunta 26.4.2018 Liite 1 44 YMPÄRISTÖNSUOJELUN JA JÄTELAIN VALVONTA- SUUNNITELMA SEKÄ YHTEENVETO VALVONTAOHJELMASTA VUODELLE 2018 SISÄLTÖ 1 Johdanto... 2 2 Ympäristöolosuhteet...
Ympäristönsuojelun valvontaohjelma 2017
Ympäristönsuojelun valvontaohjelma 2017 Hyväksytty Joroisten kunnan ympäristölautakunnassa 10.11.2016 29 2 Yleistä Ympäristönsuojelulain (527/2014) 168 :ssä ja ympäristönsuojeluasetuksen (713/2014) 30
Ympäristönsuojelun valvontasuunnitelma. Kuopion kaupunki. Ympäristö- ja rakennuslautakunta
2018-2021 Kuopion kaupunki Ympäristönsuojelun valvontasuunnitelma Ympäristö- ja rakennuslautakunta 18.1.2018 1 Johdanto Kuopion kaupungin ympäristö- ja rakennuslautakunta on kunnan ympäristönsuojelu- ja
Ympäristönsuojelun valvontasuunnitelma
Ympäristönsuojelun valvontasuunnitelma 2019-2023 Ympäristö- ja lupapalveluiden lautakunta 27.2.2019 2 (13) Sisällysluettelo Johdanto... 3 Porin kaupungin ympäristöolosuhteet... 4 Valvonnan tavoitteet ja