Opiston henkilöstö ja vastuualueet



Samankaltaiset tiedostot
Liite nro 4. Kansalaisopiston kurssimaksuissa noudatettavat periaatteet ja kurssien hinnoittelu lukuvuonna

Kurssimaksun voi maksaa myös Tyky-kuntosetelillä. Tykykuntosetelillä maksettaessa kurssimaksu maksetaan kansalaisopiston toimistoon.

Kallion musiikkikoulu

LUKUVUODEN OPETUSOHJELMAN PERUSTEET

Otsikko. Alaotsikko. Tekijä

KEVÄT 2018 SUOMEA JYVÄSKYLÄSSÄ. Jyväskylän Kansalaisopisto. Gradia Jyväskylän koulutuskuntayhtymä. Jyväskylän Yliopiston Kielikeskus

Kokemäen kansalaisopisto

KANSALAISOPISTON MAKSUPERUSTEET 2015

Asiakaskoulutukset pääkirjastolla

Ilmoittautuminen Musiikkikoulu Musiken oppilaaksi lukuvuodelle

Savonian suomen opinnot

ASKOLAN KUVATAIDEKOULU

TAMPEREEN YLIOPISTO Muutos Kasvatustieteiden yksikkö Muutos

Ryhmät alkavat tiistaina 7.1 ja päättyvät viikolla Kertoja on 15.

Tervetuloa kursseillemme! Kursseista tietoa myös verkkosivulla lastukirjastot.fi/ajankohtaista

IKÄÄNTYVIEN YLIOPISTO JA SENIORITOIMINTA kevät 2018

Syksyllä Jyväskylän avoin yliopisto Kirjoittamisen perusopinnot (30 op) Itä-Hämeen opisto Tekstihautomon työpajat (12 op)

KARKKILAN TYÖVÄENOPISTON TOIMINTASUUNNITEL- MA KAUDELLE

Aikuisopetuksen tehtäviin suuntautuvat opettajan pedagogiset opinnot 60 op

ILMOITTAUTUMINEN LUKUVUODELLE

Tiedotustilaisuus erillisiin erityisopettajan opintoihin hyväksytyille

ILOMANTSIN KANSALAISOPISTON OPETUSSUUNNITELMAN YLEISOHJEET TYÖVUODELLE

a P ep t e er us TAITEEN PERUSOPETUS Ähtärissä kuvataide musiikki käsityö tanssi

UUTISKIRJE MAALISKUU 2016

IKÄÄNTYVIEN YLIOPISTO

Tervetuloa opiskelemaan sosiaalityötä Tampereen yliopistossa. Tervetulotilaisuus uusille opiskelijoille ma. professori Arja Jokinen

HYVINKÄÄN OPISTO OPINTO-OHJELMA

KARKKILAN TYÖVÄENOPISTON TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE

ASIAKASKOULUTUKSET. Kurssiohjelma Syksy 2016

KIRKKONUMMEN MUSIIKKIOPISTO. Perusopetus

3.vsk Länsimaisen musiikin historia (1 b Barokki-Romantiikka)/Matti Huttunen Koodi A Keväällä 2013

Lahden kaupunginkirjasto ASIAKASKOULUTUKSET

Limingan seudun musiikkiopisto Opetussuunnitelma 2012

Itä-Karjalan Kansanopisto

Vantaan Osaava Vanhempi hanke/ Osallisena Suomessa hankekokeilu

JOKILÄÄNIN KANSALAISOPISTON TUNTIOPETTAJAN OPAS. Työkausi

Asiakastyytyväisyyskysely 2014 Pirkan opisto Anne Latomäki Minna Joutsen Jari Holttinen

Elämän kartat -3. koulutustapaaminen-

Isonkyrön kunnan perusopetus

OULUNSALON KIRKONKYLÄN KOULUN valinnaiset aineet lv

Jaksovinkit 6. Rehtori. Ainevastaavat. Panu Kela puh Rehtori on varmimmin tavattavissa ma to klo

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla elokuu 2018

Kuvataiteen aineopinnot (35 op) - ayukuv1800

Mu2 MONIÄÄNINEN SUOMI, jaksoissa 2, 3 ja 5 Mikä on suomalaista musiikkia, millaista musiikkia Suomessa on tehty ja harrastettu joskus

AINEOPETUSSUUNNITELMA VARHAISIÄN MUSIIKKIKASVATUS

Hakemus opistoon lukuvuodeksi 20-20

Tiedotustilaisuus erillisiin erityisopettajan opintoihin hyväksytyille

Lahden kaupunginkirjasto ASIAKASKOULUTUKSET

Erityislinjan opiskelijoiden huoltajille

Jyväskylän ammattikorkeakoulun HARJOITUSMUSIIKKIOPISTO

RIPARI Roihuvuoren srk rippikoulut 2014

1. Johdanto Hyvinkään Opisto on vuonna 1927 perustettu vapaan sivistystyön oppilaitos, joka tarjoaa kaikille avointa koulutusta. Hyvinkään Opisto tarj

ILMOITTAUTUMINEN OPINNOILLE

Taiteen perusopetuksen valmentavia opintoja antava musiikkileikkikoulu

AVOIMEN YLIOPISTON KEVÄÄN KURSSITARJONTA

Kuvataiteen syventävät sivuaineopinnot 60 op, Lapin avoin yliopisto (HUOM! Alustava, muutokset mahdollisia, aikataulut täydentyvät pikkuhiljaa.

III OPINTOVUOSI OPETUSOHJELMA KEVÄTLUKUKAUDELLA 2015

TAMPEREEN YLIOPISTO Muutos Kasvatustieteiden yksikkö Muutos Luokanopettajat Muutos Muutos

ASIAKASKOULUTUKSET. Kurssiohjelma Syksy 2017

Hyvinkään Opisto. Syksy Opinto-ohjelma.

Hakemus opistoon lukuvuodeksi 20-20

III OPINTOVUOSI OPETUSOHJELMA KEVÄTLUKUKAUDELLA 2016

PÄÄSYKOEOHJEITA 2015

Avoin yliopisto: PSYKOLOGIA

Puulan seutuopiston henkilöstön syyslukukauden aloitustilaisuus. Toivakka

SKYOPE turvapaikanhakijan opintopolkua rakentamassa

Kuvataiteen aineopinnot (35 op) - ayukuv1800

MUSIIKKIOPISTOTASON VALINTAKOEOPAS 2013

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.

MIKKELI atk-luokka, I krs, Otto Mannisenkatu 10

Johdatus uusille opettajille. Opettajankokous Olli Ruohomäki

KASVATUSTIETEIDEN (YLEINEN JA AIKUISKASVATUSTIEDE) PERUSOPINTOJEN 25 OP OPINTOPOLUT LUKUVUONNA AVOIMESSA YLIOPISTOSSA VERKKO-OPETUS

Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu

KIVALO-OPISTO. Kotisivu: Yhteystiedot

Joensuun steinerkoulun valinnaisaineopas lukuvuodelle

Miten kurssit tehdään Eirassa?

Sinustako tulevaisuuden opettaja?

TAATALAN PALVELUKESKUKSEN JOULUKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN!

Kuvallinen viikkotiedote. Mitä se tarkoittaa?

Seinäjoen kansalaisopiston yleiset ehdot

lokakuu tiedote Laita viesti osoitteeseen kuukauden viimeisenä perjantaina.

Aseman koulun valinnaiset aineet lukuvuonna

Hallintotieteellisen alan kieliopinnot

Petäjä-opisto on seudullinen kansalalaisopisto. Petäjä-opisto Olli RUohomäki

Hyvinkään Opisto. Kevät Opinto-ohjelma.

Hakemus opistoon lukuvuodeksi 20-20

TIEDOTE OPPILAILLE ELOKUU 2015

laukaan seurakunta tervetuloa 2014!

SUOKI TOIMINTA PASSI

Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista:

Hakemus opistoon lukuvuodeksi 20-20

Syksyllä 2015 paljon uutuuksia! Jumppaa vauvasta vaariin ja muksusta mummoon.

Selkoesite. Kiinni työelämään. te-palvelut.fi

omallepolulle Koe korkeakoulu jo nyt! Tutustu eri aloihin, löydät ehkä tulevaisuutesi facebook.com/omallepolullekorkeakouluun KORKEAKOULUUN

SALON MUSIIKKI- OPISTO LÄNSI- RANTA 4B SALO

KESÄLUKIO-OPAS. Lahden yhteiskoulun aikuislukio. Kesälukion verkkosivut:

Porolahden peruskoulun painotettu musiikin opetus. Toteutetaan yhteistyössä Itä-Helsingin musiikkiopiston kanssa

LUKUVUOSI LIIKUNTA (4.-6.-luokat) MUSIIKKI (4.-6.-luokat)

Lähitori Kuusela tapahtumat syyskuussa 2015

Pohjois-Karjalan Henkinen yhdistys ry

Transkriptio:

Opiston henkilöstö ja vastuualueet Rehtori Musiikkipedagogi, FM Mika Hakala Opiston hallinto ja kehittäminen, talous-ja henkilöstöasiat, tiedotus, tilauskoulutus, musiikki. Syyskaudella 2014 tietotekniikka, kasvatus- ja yhteiskunnalliset aineet, avoin yliopisto. 040 155 4383 mika.hakala@hyvinkaa.fi Opistosihteeri Pirjo Lauri Asiakaspalvelu, kurssilaskutus ja palkanmaksu. 040 155 6330 pirjo.lauri@hyvinkaa.fi Opistosihteeri Jutta Pajunen Asiakaspalvelu, ostolaskut, matkalaskut, viestintä. 040 155 6332 jutta.pajunen@hyvinkaa.fi Tavoitettavissa parhaiten ma-to klo 10-14 Opistoisäntä Urho Korkkanen Asiakaspalvelu, opetustilat. Tavattavissa työkauden aikana klo 14.30 21.15 0400 910 784 urho.korkkanen@hyvinkaa.fi Kieltenopettaja FM Anita Lehtinen Kieltenopetus. Tavattavissa työkauden aikana ti klo 16.30 17.30 040 155 6331 anita.lehtinen@hyvinkaa.fi Taideopettaja, Taidemaalari Eeva-Riitta Lättilä Kuvataide, ilmaisutaito, kirjallisuus. Tavattavissa työkauden aikana ti klo 16.30-17.30 040 155 4412 eeva-riitta.lattila@hyvinkaa.fi Tekstiilityönopettaja KteO Maritta Piho Tekstiilityö ja muut kädentaidot, kotitalous. Tavattavissa työkauden aikana ti klo 16.30-17.30 040 353 6913 maritta.piho@hyvinkaa.fi Terveys- ja liikunta-aineiden opettaja TtM Johanna Taruma Liikunta, terveys, hyvinvointi, tanssi, luonto, puutarha Tavattavissa sopimuksen mukaan 0400 387 203 johanna.taruma@hyvinkaa.fi

SISÄLTÖ Rehtorin tervehdys... 4 Ilmoittautuminen ja kurssimaksut... 5 Opiskelusta ja opistosta... 6 05800 HYVINKÄÄ puh. 040 155 6332, 040 155 6330 hyvinkaanopisto@hyvinkaa.fi www.hyvinkaanopisto.net Toimisto on syyslukukaudella 2014 avoinna ma-to 9.00 15.00 pe 9.00 14.00 Ensimmäisenä ilmoittautumispäivänä 18.8., syyslomaviikolla 13. 17.10., sekä kolmena perjantaipäivänä 5.9., 3.10. ja 5.12. toimisto on suljettu. Netti-ilmoittautuminen www.opistopalvelut.fi/hyvinkaa Kannessa: Mosaiikkityö: Anna-Maija Tukiainen Valokuva: Sanna Inkinen-Nokkala Paino Painoyhtymä Oy, Porvoo 2014 Yleisluennot... 8 Avoin yliopisto... 10 Historia ja yhteiskunta...11 Psykologia ja itsetuntemus... 13 Terveydenhoito ja hyvinvointi... 14 Musiikki... 16 Kielet... 20 Tietotekniikka... 32 Ilmaisutaito ja kirjallisuus... 36 Kuvataide... 37 Käden taidot... 43 Liikunta ja tanssi... 49 Luonnontuntemus ja puutarha... 58 Kotitalous... 59 Naapuriopistojen kurssitarjonta... 62 Hyvinkään yhteiskoulun lukion aikuislinja... 64 Hyvinkään kaupungin liikuntapalvelut... 65 Hyvinkään Käsityökeskus... 66 Hyvinkään opiston yleisluennot syksy 2014... 67

Hyvinkään Opisto 4 SYKSY 2014 Koolla ei ole väliä Sanotaan, että Suomeen mahtuu yksi vallalla oleva suuntaus kerrallaan. Suomi on pieni maa, mutta tällä erää tavoitteena on suuruuden anatomia. Jotta voimme toimia tehokkaasti, haluamme kaikesta suurta ja tehokasta. Sote-alueista käännettiin valtakunnallisesti peistä pitkään, jonkinlainen sopu saatiin aikaan maaliskuussa 2014. Suuremmaksi on suunta ervassa. Kunnat ja kaupungit ovat nekin auttamatta liian pieniä, jotta pystyisivät selviämään perustehtävistään toivotulla tavalla. Isommiksi pyritään kuntarajoja vähentämällä. Vielä ei tiedetä, mistä kaikkialta poistuvia rajoja löydetään. Hyvinkääkin on aktiivisesti mukana kuumana käyvässä KUK-selvityksessä, joka toisi tullessaan monia isoja, tehokkuuteen tähtääviä mullistuksia. Ilkeämieliset ja ruotsinkieltä taitavat nauravat koko selvitykselle, vähintään sen nimelle. Keski-Uusimaa hakee silti tosissaan jonkinlaista vastavoimaa isommalle naapurilleen, pääkaupunkiseudulle. Tuli kunnista lopulta isoja tai ei, on palvelut tuotettava suuremmissa yksiköissä. Siten palvelut pystytään turvaamaan ja ennen kaikkea tuottamaan tehokkaammin. Esimerkiksi lukioille on kaavailtu valtion taholta oppilasmäärään perustuvaa vähimmäiskokoa, peruskouluissakin suunta on suurempaan päin. Entä kansalaisopisto? Toistaiseksi varmaa on vain pienentyminen, tämä pienentyminen koskee valtionosuutta. Tulevaisuudessa toiminnastamme aiempaa isompi maksuosuus kohdistunee palvelun käyttäjille, ellei suuremmilla ja tehokkaammilla oppilaitoksilla saada samoja palveluita tuotettua halvemmilla kustannuksilla. Isompi seudullinen alueopisto on Hyvinkäällä jo kertaalleen viime syksynä tyrmätty, joten aivan kulman takana sekään suuruuden tuoma autuus ei välttämättä meitä tervehdi. Vaan mitä sanoo opiskelija, pieni ihminen? Hän avaa kansalaisopiston oppaan ja valitsee sieltä itseään kiinnostavat kurssit. Ilmoittautuu, harrastaa ja maksaa saamastaan palvelusta. Monellekaan Opiston koolla ei taida olla väliä. Hyvinkään kansalaisopisto muutti muutama vuosi sitten nimensä Hyvinkään Opistoksi. HKO:sta tuli HO. Koolla ei ole väliä - HO on sekin ihan ok. Opintointoa, sivistyksen paloa ja harrastamisen hauskuutta kaikille! Mika Hakala va. rehtori

Yleistietoa SYKSY 2014 5 ILMOITTAUTUMINEN Kursseille ilmoittaudutaan ennakkoon joko internetissä tai puhelimitse. Ilmoittautuessasi sitoudut osallistumaan kurssille ja maksamaan sen. Kursseille ilmoittautuneille ei lähetetä erillistä kutsua. Ilmoittautumisaika alkaa maanantaina 18.8.2014 klo 12.00 ja jatkuu koko syyskauden ajan. Voit ilmoittautua kursseille kahdella vaihtoehtoisella tavalla: 1. Internetin kautta osoitteessa www.opistopalvelut.fi/hyvinkaa ympäri vuorokauden. Ohjeet internet-ilmoittautumiseen tulevat esiin klikatessasi aloitussivun Ilmoittautuminen sanaa. Internet on nopein tapa ilmoittautua! 2. Puhelimitse -ma 18.8. klo 12-18 puh. 040 155 6332, 040 155 6330, 040 155 6331, 040 155 6328 -ti 19.8. alkaen puh. 040 155 6332, 040 155 6330 (ma-to klo 9-15, pe 9-14) Puhelinilmoittautumisen sujuvuuden takaamiseksi valmistaudu seuraavasti: valitse kaikki haluamasi kurssit ennen soittamista kerro soittaessasi kurssin numero ja nimi sinulta kysytään: nimi, osoite, puhelinnumero, sähköpostiosoite, henkilötunnus ja koulutus (perusaste, toinen aste, korkea aste), sekä oletko työssä, työtön, opiskelija, eläkeläinen tms. Tietoja tarvitaan opiskelijarekisteriä, yhteydenpitoa ja laskutusta varten mikäli ilmoitat itsesi lisäksi kursseille toisen henkilön, tulee sinulla olla vastaavat tiedot hänestä jos ilmoittautuja on alle 18-vuotias, tarvitsemme laskutusta varten myös huoltajalta kaikki henkilötiedot, mukaan lukien henkilötunnuksen jos laskutusosoite on muu kuin ilmoittautujan osoite, on laskutustiedot ilmoitettava täydellisinä HUOM! Sähköpostilla, tekstiviestillä, puhelinvastaajaan jätetyllä viestillä tai opettajalle ei voi ilmoittautua! Kursseille, joiden kohdalla lukee Ei ennakkoilmoittautumista, voit mennä suoraan ryhmään sen aloittaessa. Kurssipaikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä. Kurssipaikka on henkilökohtainen, eikä sitä voi siirtää toiselle henkilölle. Jos yhteystietosi muuttuvat, ilmoita muutoksesta opiston toimistoon, ei opettajalle! Kurssien pituus on ilmoitettu oppitunteina. Oppitunti kestää 45 minuuttia. KURSSIMAKSUT Ilmoittautuessasi sitoudut maksamaan kurssimaksun. Maksut ovat kurssikohtaisia ja niiden hinnoittelu perustuu kurssin pituuteen ja kurssin toteutuksesta aiheutuviin kustannuksiin. Kurssimateriaalin sekä opiskelutarvikkeet opiskelija maksaa ja hankkii pääsääntöisesti itse. Mikäli materiaalit sisältyvät kurssimaksuun tai ne voi ostaa opettajalta ja niistä peritään erillinen hinta, on tästä maininta kurssiesittelyssä. MAKSUKÄYTÄNNÖT Internet-ilmoittautumisen yhteydessä kurssin voi maksaa suoraan ruudulle ilmestyvän pankkiyhteyskuvakkeen kautta. Huom! tämä tapa on käytettävissä vain ilmoittautumisen yhteydessä, ei myöhemmin. Jos olet oikeutettu alennukseen, älä käytä tätä maksutapaa! Mikäli et halua käyttää verkkopankkimaksamista tai ilmoittaudut puhelimitse, sinulle lähetetään lasku kurssin käynnistyttyä. Lasku tulee maksaa eräpäivään mennessä. Mahdolliset laskua koskevat huomautukset on tehtävä toimistoon ennen eräpäivää. Yleisluentojen maksu 5 ja kertaluonteisten liikuntaryhmien maksu 3 kerätään luennon tai liikuntatunnin alussa. Huom! Mikäli olet oikeutettu työttömän opintosetelialennukseen tai käytät Smartumin maksuvälineitä, älä maksa kurssiasi ilmoittautumisen yhteydessä verkkopankissa! Tietyillä kursseilla hyväksymme maksuvälineenä Smartum Oy:n liikunta- ja liikunta-kulttuurisetelit sekä EventBrokers Oy:n Sportti- ja KulttuuriPassit. Smartum-setelit on toimitettava opiston toimistoon heti kurssin alettua. Laskutettua kurssia ei voi maksaa Smartum-seteleillä. Smartum-kortilla maksaminen ei ole mahdollista syyslukukaudella 2014. Kurssimaksun maksaminen Sportti- tai KulttuuriPassilla on mahdollista vain internet-ilmoittautumisen yhteydessä. Kurssimaksun maksaminen em. Passeilla ei ole mahdollista jälkikäteen eikä puhelinilmoittautumisen yhteydessä. Huom! Smartumin ja EventBrokersin maksuväli-

Hyvinkään Opisto 6 SYKSY 2014 neet ovat henkilökohtaisia, eikä niillä voi maksaa toisen henkilön kurssia. Lisätietoa saat toimistostamme sekä yritysten sivuilta smartum.fi ja sporttipassi.fi. Kurssimaksun maksamatta jättäminen johtaa maksumuistutukseen. Maksu tulee suorittaa maksumuistutuksen tiedoilla eräpäivään mennessä, muutoin maksu siirtyy perintään. ALENNUKSET Opetushallitus on myöntänyt Hyvinkään Opistolle opintosetelitukea lukuvuodeksi 2015 2015 erityisryhmien (työttömät, seniorit, maahanmuuttajat, oppimisvaikeuksia kokevat) opintokustannusten alentamiseen. Erityisryhmille suunnattujen, jo valmiiksi alennettujen kurssien lopussa on maininta Opetushallituksen tukemaa koulutusta. Työttömänä työnhakijana saat 50 % alennuksen yhteen vapaasti valitsemaasi yli 40 arvoiseen kurssiin, lukuun ottamatta jo valmiiksi alennettuja ja avoimen yliopiston kursseja. Saadaksesi alennuksen ilmoittaudu normaalisti haluamallesi yli 40 arvoiselle kurssille joko netissä tai puhelimessa huom! mikäli ilmoittaudut netissä, älä maksa kurssia suoraan pankkikuvakkeen kautta! tulosta ja täytä Opiston verkkosivuilta löytyvä työttömän opintosetelilomake, lomakkeen saat myös Hyvinkään TE-toimistosta tai Opiston toimistosta käy TE-toimistossa - saat sieltä lomakkeeseen merkinnän, joka todistaa henkilön olevan työtön työnhakija toimita lomake Opiston toimistoon heti kurssin alettua alennuksen sisältävä lasku lähetetään sinulle postitse Opistolla on oikeus keskeyttää alennusten myöntäminen opintosetelirahan loputtua. NÄIN PERUT OSALLISTUMISESI Kurssin voi peruuttaa maksutta viimeistään seitsemän päivää ennen kurssin alkamista puhelimitse, sähköpostilla tai henkilökohtaisella käynnillä Opiston toimistoon, ei opettajalle eikä puhelinvastaajaan! Tämän aikarajan jälkeen kurssin peruutusmaksu on 20. Mikäli kurssi on jo ehtinyt käynnistyä, peritään koko kurssimaksu. Huom! Kurssin maksamatta jättäminen tai kurssille tulematta jääminen ei ole peruutus! Kurssimaksua ei palauteta, vaikka opiskelija keskeyttäisi kurssin. Mikäli sairastuminen estää osallistumisen yli puoleen opintokerroista, voi puolet kurssimaksusta saada takaisin lääkärintodistuksen perusteella. OPISTO PERUU KURSSIN Opistolla on oikeus peruuttaa suunniteltu kurssi, mikäli kurssille ei ilmoittaudu riittävästi osallistujia. Minimiraja on yleensä 7-10 opiskelijaa kurssista riippuen. Mikäli olet maksanut kurssin, saat tällaisessa tapauksessa kurssimaksusi täysimääräisesti takaisin. Mikäli opettaja sairastuu, voidaan kurssikerta tai useampia peruuttaa tai siirtää myöhemmin pidettäväksi. Mikäli kurssilta on peruutettu alle 7 % kokonaistuntimäärästä, ei peruuntumista korvata ylimääräisellä kokoontumiskerralla. Mahdollisista peruutuksista ilmoitetaan opiskelijoille tekstiviestillä. Huom! tekstiviestiin ei voi vastata, koska se tulee tekstiviestin palvelunumerosta! KURSSIN KESKEYTTÄMINEN Opisto voi keskeyttää jo käynnissä olevan kurssin toiminnan, mikäli opiskelijamäärä putoaa toistuvasti määritellyn minimitason alapuolelle. Mahdollisista keskeytyksistä päätetään tapauskohtaisesti. Mikäli koko lukuvuoden tai lukukauden pituinen kurssi keskeytetään, voi se keskeytysilmoituksen saatuaan jatkaa vielä kaksi kokoontumiskertaa. Lyhyemmillä kursseilla tällaista karenssiaikaa ei noudateta, vaan ryhmän toiminta keskeytetään välittömästi päätöksen jälkeen. Mikäli kurssi joudutaan keskeyttämään opiskelijamäärän vähentymisen takia, ei kurssimaksua palauteta. OPISKELUSTA JA OPISTOSTA Opinto-oikeus, todistukset ja vakuutukset Opiskelijaksi voivat ilmoittautua hyvinkääläiset ja muiden kuntien asukkaat. Pääsääntöisesti opetus on suunnattu aikuisille, mutta joillekin kursseille voivat osallistua myös lapset ja nuoret. Tästä on maininta kurssiesittelyssä. Voit saada opiskelustasi osallistumistodistuksen, mikäli olet osallistunut säännöllisesti (vähintään 2/3 opintokerroista) kurssin toimintaan. Todistuksen hinta on 10. Opiskelijoita ei ole vakuutettu opiston puolesta, huolehdi itse vakuutusturvastasi. Opetustilat ja opintoneuvonta Opetus järjestetään pääosin opiston ja ammattikorkeakoulu Laurean yhteisessä kiinteistössä, os. Uudenmaankatu 22 /. Iltaisin opiston kursseille sisäänkäynti on Helenenkadun (pihan) puolelta. Opistolla on lisäksi opetusta muissa opetuspaikoissa eri puolilla Hyvinkäätä. Kurssin kokoontumispaikka ilmoitetaan kunkin kurssin yhteydessä. Lisätietoja kurssien sisällöstä, tasosta ym. opiskeluun liittyvistä asioista voit tiedustella opiston toimistosta tai vastuualueen opettajalta. Työkausi ja lomat Hyvinkään Opiston syyskausi alkaa useimpien kurssien osalta viikoilla 37-38. Suuri osa opintoryhmistä kokoontuu 12 viikon ajan. Tarkemmat kokoontumisajat ilmoitetaan kurssikohtaisissa tiedoissa. Syyslomaa vietetään 13.-19.10.2014 (vko 42), jolloin ryhmät eivät kokoonnu. Opetusta ei ole itsenäisyyspäivänä. Opisto tiedottaa Opiston kursseista ja tapahtumista tiedotetaan

Yleistietoa SYKSY 2014 7 ajantasaisesti opiston kotisivuilla www.hyvinkaanopisto.net, sekä facebook-sivullamme, jonne pääset nettisivumme kautta tai naputtelemalla facebookin hakukenttään Hyvinkään Opisto. Julkaisemme lisäksi työkauden aikana satunnaisia ilmoituksia Aamupostissa ja levitämme julisteita sekä tiedotteita. Opinto-ohjelma jaetaan alueen talouksiin kaksi kertaa vuodessa, elokuussa ja vuoden vaihteessa. Tilauskoulutus Hyvinkään Opisto järjestää tilauksesta asiakkaan tarpeiden mukaan räätälöityä koulutusta yhdistyksille, yrityksille, kunnille, toisille oppilaitoksille, eri viranomaisille ja muille yhteisöille. Palvelumme sisältää koulutusohjelman suunnittelun, kouluttajien hankinnan ja koulutusjärjestelyt. Tarvittaessa pakettiin voidaan sisällyttää myös koulutustilat sekä materiaalipalvelu. Vahvuusalueitamme ovat kielikoulutus, taide- ja taitoaineet, sosiaaliset taidot, tietotekniikka sekä maahanmuuttajille ja työttömille työnhakijoille järjestettävä koulutus. Opistomme toimii aktiivisesti Hyvinkään Riihimäen -seudun aikuiskoulutusverkostossa hyödyntäen eri alojen asiantuntijoita. Ota yhteyttä ja pyydä tarjous, teemme juuri teille sopivan koulutuspaketin. Lisätietoja saat rehtorilta, puh. 040 155 4383. Hankkeet Hyvinkään Opisto on saanut hankerahoitusta terveysliikuntaan sekä maahanmuuttajien nuorisotakuukoulutukseen. Projektit monipuolistavat ja täydentävät kurssitarjontaa ja antavat mahdollisuuden kehittää toimintaa hankkeista saatujen kokemuksien kautta myös jatkossa. Lisäksi Hyvinkään Opisto on mukana laatujärjestelmätyössä Lopen, Hausjärven sekä Riihimäen kansalaisopiston kanssa. Seudullista laatuprojektia luotsaa Vanajaveden Opisto. Oppilaskunnan omistama ja ylläpitämä vapaa-ajanviettopaikka Herusten järven rannalla (Kesätie 112) on opiskelijoiden ja opintoryhmien käytettävissä. Kesällä keskiviikko ja lauantai ovat yleisiä saunapäiviä. Kesämajasta lisätietoja antavat Kirsti Ellonen puh. 050 3401382 ja Markku Lindholm puh. 040 7478344. Palaute Palautetta voit antaa opiston kotisivuilta www. hyvinkaanopisto.net löytyvällä lomakkeella, sähköpostitse osoitteessa hyvinkaanopisto@hyvinkaa.fi tai puhelimitse opiston henkilökunnalle. Ehdota kurssia tai luentoa Otamme mielellämme vastaan ehdotuksia uusiksi kursseiksi tai luennoiksi. Voit ilmoittaa toiveesi opiston sähköpostin kautta tai suoraan eri ainealueiden yhteyshenkilöille. Opettajaksi Hyvinkään Opistoon? Etsimme kaiken aikaa eri alojen ammattilaisia opettajiksi tai luennoitsijoiksi Hyvinkään Opistoon. Mikäli olet kiinnostunut hakeutumaan opettajaksi, ota yhteyttä rehtoriin tai päätoimisiin opettajiin. Muutokset tässä opinto-ohjelmassa esitettyihin tietoihin ovat mahdollisia. Päivitetty opinto-ohjelma on nähtävissä opiston nettisivuilla www.hyvinkaanopisto.net Lahjakortti Ilahduta ystävääsi opiston lahjakortilla, jolla hän voi maksaa kurssimaksunsa tai osan siitä. Lahjakortin saaja valitsee opiston kurssitarjonnasta, mille kurssille hän haluaa osallistua. Lahjakortti kirjoitetaan halutulle summalle. Kortin voi ostaa opiston toimistosta. Oppilaskunta Hyvinkään Opiston Oppilaskunta ry:n tarkoituksena on tukea ja kannustaa Hyvinkään Opiston opiskelijoita heidän opiskelu- ja harrastuspyrkimyksissään, toimia jäsentensä edunvalvojana koulutuspoliittisissa asioissa sekä edistää kulttuuri- ja vapaa-ajan toimintaa. Yhdistys on puoluepoliittisesti sitoutumaton. Oppilaskunnan puheenjohtajana toimii Pekka Loikala, sihteerinä Markku Lindholm ja rahastonhoitajana Pauli Suominen. Yhdistyksen jäseneksi voivat päästä kaikki Hyvinkään Opiston opiskelijoiksi kirjoittautuneet henkilöt jätettyään jäsenhakemuksen ja suoritettuaan yhdistyksen jäsenmaksun 10 euroa.

Hyvinkään Opisto 8 SYKSY 2014 YLEISLUENNOT Yleisluennot ovat kaikille avoimia, ajankohtaisiin teemoihin liittyviä yleisötilaisuuksia. Luennoille ei tarvitse ilmoittautua ennakkoon. Luennot ovat kestoltaan 2-3 oppituntia ja niistä kerätään pääsääntöisesti 5 kertamaksu tilaisuuden alussa. SYYSKUU IRTI SOKERISTA Laurea, Iso Auditorio Rauhala-sali, Ravintoterapeutti Tarja Tuuli-Dammert ke 18:00-19.30 17.9.2014 Vaivaako sinua ylipaino tai syöpöttely? Ailahteleeko mielialasi? Himoatko pastaa, pullaa tai muuta makeaa? Oletko yliherkkä sokerille tai peräti siitä riippuvainen? Luennolla käsitellään makeanhimon fysiologiaa, sokeririippuvuuden syntyä ja seuraamuksia. Saat myös tietoa ja työkaluja makeanhimosta irti pääsemiseksi, kehon epätasapainotilan palauttamiseksi luonnollisin, ravintoterapeuttisin keinoin. LIIKENNESUUNNITTELU HYVINKÄÄLLÄ Laurea, Helene Auditorio, Liikenneinsinööri Kimmo Kiuru to 18.00-19.30 25.9.2014 Kevätlukukaudella 2014 toteutettiin suuren suosion saanut liikenneilta paikallisesta näkökulmasta Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen toimesta. Monet kysymykset ja keskustelunaiheet kohdistuivat liikenteen valvontanäkökulman ohella liikennesuunnitteluun. Syyskuun liikenneillan teemana ovatkin haasteet ja ongelmakohdat Hyvinkään liikennesuunnittelussa. Tule mukaan keskustelemaan ja kuulemaan lisää suunnittelijoiden näkökulmasta. Luennon sisällöstä vastaa kaupungin liikenneinsinööri Kimmo Kiuru. Maksuton. LOKAKUU ISRAELTIINA, PALESTRAEL VAI MOLEMMAT? Laurea, Helene Auditorio, toimittaja Mikko Zenger to 18.00-20.30 2.10.2014 Toimittaja Mikko Zenger luennoi Lähi-Idän tilanteesta. Kolmen tunnin luento, jossa välissä pieni tauko. ÖNNIGEBYN TAITEILIJAYHTEISÖ Laurea, Helene Auditorio, Taidehistorioitsija, FM Eija Olsson ke 18.00-19.30 8.10.2014 Önningebyn taiteilijayhteisö toimi Victor Westerholmin johdolla Ahvenanmaalla vuosina 1886-1914. Siitä tuli tärkeä ja innostava taiteilijoiden kokoontumispaikka, jossa harrastettiin ulkoilmamaalausta impressionismin hengessä. Suomalaisten ohella siellä vieraili ruotsalaisia ja myös virolaisia taiteilijoita. Tutustumme Westerholmin lisäksi mm. seuraaviin taiteilijoihin: Elin Danielson, Amélie Lundahl, Hanna Rönnberg, Ellen Favorin, Dora Wahlroos, Eva Topelius, Acke Anderson, Edvard Westman, Ali Munsterhjelm, Fredrik Ahlstedt, Konrad Mägi ja Nikolai Triik. Runsaasti kuvia. TYÖNTEKIJÄN KÄYTTÄYTYMINEN VAPAA-AIKANA JA TYÖSUHDETURVA Laurea, Helene Auditorio, OTT Jaana Paanetoja to 18.00-19.30 9.10.2014 Työntekijä kirjoittaa sosiaalisessa mediassa kommentteja, jotka työnantaja kokee loukkaaviksi. Työntekijä tunnustaa julkisesti käyttävänsä vapaa-aikana kannabista tai jää kiinni rattijuopumuksesta. Miten mm. tällaiset asiat vaikuttavat työntekijän työsuhteessa? Voiko työntekijän käyttäytyminen vapaa-aikana johtaa työsopimuksen irtisanomiseen tai purkuun? Tule kuuntelemaan, millaisia vapaa-aikaan kohdistuvia käyttäytymisvelvoitteita työntekijällä voi olla, ja miten lojaliteettivelvoite vaikuttaa työsuhteessa. SYDÄNLÄÄKITYKSEN HYÖDYISTÄ JA HAITOISTA Laurea, Iso Auditorio Rauhala-sali, kardiologi Helena Kervinen ti 18.00-19.00 21.10.2014 Sydänluennon aiheena sydän lääkityksen hyödyt ja haitat. Luennon järjestävät yhteistyössä Hyvinkään Sydänyhdistys, VAJE ry ja Hyvinkään Opisto. Ei ennakkoilmoittautumista. Maksuton.

9 TIETOTEKNIIKAN KEHITYS 40-LUVULTA NYKYPÄIVÄÄN Laurea, lk 225, Tuntiopettaja Satu Minkkinen ke 18.00-19.30 22.10.2014 Tietokoneen ja nykyisin myös älypuhelimen ja tabletin käyttö alkaa olla arkipäiväinen ilmiö, mutta näin ei ole aina ollut. Alussa tietokoneita tarvittiin avuksi sotilaallisiin tehtäviin, myöhemmin ne siirtyivät kaikkien käytettäväksi kotikoneina ja sitten vielä internet mullisti tietotekniikan käytön. Luennossa käsitellään sitä, mistä kaikki sai alkunsa ja miten nykyiseen kehityksen vaiheeseen on päädytty. EDVARD MUNCH - ELÄMÄN TANSSI Laurea, Helene Auditorio, Taidehistorioitsija, FM Eija Olsson ke 18.00-19.30 29.10.2014 Didrichsenin taidemuseo avataan remontin jälkeen syyskuussa 2014 näyttelyllä Edvard Munch - Elämän tanssi. Luennolla tutustumme Norjan tunnetuimman taiteilijan, Edvard Munchin ekspressiiviseen kuvamaailmaan ja hänen mielenkiintoiseen elämäänsä: elämän tanssin - kokemuksiin ja inhimillisiin vastoinkäymisiin. Runsaasti kuvia. VÄESTÖN IKÄÄNTYMINEN JA HYVINVOINTIVALTION TULEVAISUUS Laurea, Helene Auditorio, VTT, talousjohtaja Jaakko Kiander to 18.00-19.30 30.10.2014 Luento käsittelee väestön ikärakenteen muutosta ja sen seurauksia suomalaiselle hyvinvointivaltiolle. Eliniän pidentyminen johtaa julkisten sosiaali- ja terveysmenojen kasvuun. Näihin menopaineisiin sopeutuminen edellyttää muutoksia tapoihin, joilla hyvinvointivaltio rahoitetaan. Luennoitsija on alan tunnettu asiantuntija. MARRASKUU KYMMENEN TAPAA TULKITA TAIDETEOSTA Laurea, Helene Auditorio, Taidehistorioitsija, FM Merja Ilola ke 18.00-19.30 5.11.2014 Kärsimme taiteen ymmärtämisen pakosta. Emme uskalla mennä näyttelyyn, koska emme muka ymmärrä. Tämä luento on pikakurssi taiteen tulkintaan. Se antaa myös yksinkertaiset keinot selviytyä kaikkein vaikeimmissakin tapauksissa. KESKIAJAN KIRJAT Laurea, lk 226, Artenomi Satu Hovi ti 18.00-19.30 6.11.2014 Luennolla esitellään keskiajalla eläneiden kirjailijoiden suomeksi käännettyjä teoksia ja keskustellaan kirjailijoista ja heidän elämästään keskiajalla. UNTA JA TOTTA - REINO HELISMAA MUISTOISSAMME Laurea, Iso Auditorio Rauhala-sali, Muusikko, musiikkineuvos Seppo Hovi ke 18.00-19.30 12.11.2014 Tarinaa ja yhteislaulua Seppo Hovin seurassa. Yhteistyössä Hyvinkään Karjalaseuran kanssa. Kahvitarjoilu. JEAN SIBELIUS KUVA- TAITEILIJOIDEN SILMIN Laurea, Helene Auditorio, Taidehistorioitsija, FM Eija Olsson ke 18.00-19.30 19.11.2014 Vuonna 2015 tulee kuluneeksi 150 vuotta säveltäjämestari Jean Sibeliuksen syntymästä. Harva säveltäjä on kyennyt vangitsemaan yhtä osuvasti oman kansansa myyttejä, historiaa ja luontoa säveliin kuin hän. Hänen musiikillaan oli merkittävä rooli Suomen itsenäistymisprosessissa. Luennolla keskitymme Jean Sibeliuksen taitelijaystäviin ja taitelijakoti Ainolaan, jossa on paljon hänen ystäviensä taideteoksia. Ateneumissa avataan näyttely Jean Sibeliuksen juhlavuoden kunniaksi loppusyksystä 2014. MONTA MINNAA Laurea, Helene Auditorio, FM Päivi Haanpää to 18.00-19.30 20.11.2014 Minna Canth tunnetaan kirjailijana ja yhteiskunnallisena keskustelijana, mutta mitä muuta hänestä löytyy? Miten hänen teoksiaan on luettu ja luetaan, millainen henkilö hänestä tuoreen tutkimustiedon perusteella piirtyy? Luennolla pohditaan erilaisia lähestymistapoja Minna Canthiin ja hänen tuotantoonsa. DIABETEKSEN OMAHOITO Laurea, Iso Auditorio Rauhala-sali, Susanna Satuli-Autere ke 18.00-19.30 26.11.2014 Diabetes on pitkäaikaissairaus, jonka hoito ei voi onnistua ilman omahoitoa. Luennossa kerrataan tärkeimmät omahoidon keinot ja tavoitteet ja annetaan vinkkejä myös poikkeustilanteista selviämiseen.

Hyvinkään Opisto 10 SYKSY 2014 AVOIN YLIOPISTO Avoin yliopisto-opetus antaa mahdollisuuden yliopiston perusopetusta vastaaviin opintoihin ilman ikärajoja ja pohjakoulutusvaatimuksia. Avoimessa yliopistossa ei voi suorittaa tutkintoa, mutta opinnot voi liittää yliopistotutkintoon, mikäli myöhemmin saa varsinaisen opiskelupaikan. Hyvinkään Opisto tekee työvuonna 2014-2015 yhteistyötä Helsingin yliopiston avoimen yliopiston kanssa. Hyvinkäällä ei ole avoimen yliopiston opetustarjontaa syksyllä 2014, keväällä 2015 on mahdollista suorittaa Johdatus arkeologiaan (5 op). Opiskelijan on avoimen yliopiston opintoja suorittaessaan ilmoittauduttava Hyvinkään Opistoon sekä myös Helsingin yliopiston avoimeen yliopistoon. Tarkemmat tiedot yliopistoon ilmoittautumisesta sivuilta www.avoin.helsinki.fi. Avoimen yliopiston opiskelijalta perittävä maksu muodostuu yliopiston opiskelijakohtaisesta maksusta sekä opiston kurssimaksusta. Tarkka kurssimaksu on mainittu kunkin kurssin yhteydessä. TENTIT ULKOPUOLISILLE TENTTIJÖILLE Hyvinkään Opisto voi tarvittaessa järjestää valvottuja tenttitilaisuuksia muillekin, kuin omille avoimen yliopiston opiskelijoilleen. Ajoista on sovittava ennakkoon oman korkeakoulun sekä Hyvinkään Opiston toimiston kanssa. Tenttijän omalla vastuulla on myös tenttikysymysten tilaaminen opistolle. Opisto huolehtii tenttitilan järjestämisestä, valvonnasta sekä vastausten palauttamisesta tenttiä seuraavana arkipäivänä tenttijän korkeakouluun. Ilmoittautuminen ja ajankohdasta sopiminen hyvinkaanopisto@hyvinkaa.fi. Lukuvuonna 2014-2015 tenttikohtainen maksu on 45. KEVÄTLUKUKAUSI 2015 Johdatus arkeologiaan (5 op). Tarkka ajankohta ja kurssin muut tiedot tarkentuvat syksyllä. AVOIMEN YLIOPISTON OPINTOJA NAAPURIOPISTOISSA HÄMEEN KESÄYLIOPISTO / RIIHIMÄKI Draamakasvatuksen perusopinnot 25 op Jyväskylän yliopisto, Hämeen kesäyliopisto, Riihimäki Erityispedagogiikan perusopinnot 25 op Jyväskylän yliopisto, Hämeen kesäyliopisto, Riihimäki Kasvatustieteiden perusopinnot 25 op Helsingin yliopisto, Hämeen kesäyliopisto, Riihimäki Mediakasvatuksen perusopinnot 25 op Helsingin yliopisto, Hämeen kesäyliopisto, Riihimäki Sosiaalihallintotieteen aineopinnot 35, verkossa (UEF) Terveyshallintotieteen aineopinnot 35 op, verkossa (UEF) Tuotantotalous 25 op, verkossa, (OY) Ikääntyvien yliopisto Tampereen yliopisto, Hämeen kesäyliopisto, Riihimäki Muu opetus: Elämä paperille Mitä minulle kuuluu voimauttava kirjoittaminen Proosan kirjoittamisen työpaja Tuota tekstiä, kehitä tarinaa JÄRVENPÄÄN OPISTO Kasvatustieteen perusopinnot (25 op) Erityispedagogiikan perusopinnot (25 op) Johdatus gerontologian opintoihin ja vanhuuden ulottuvuudet (5 op) KERAVAN OPISTO Ikäihmisten yliopisto MÄNTSÄLÄN KANSALAISOPISTO Kasvatustieteen perusopinnot (25 op) NURMIJÄRVEN OPISTO Sosiaalipediatria (2 op) TUUSULAN KANSALAISOPISTO Näkökulmia positiiviseen psykologiaan (3 op)

HISTORIA JA YHTEISKUNTA 11 SUKUTUTKIMUKSEN PERUSKURSSI 130110 Hyvinkään Opisto, atk-luokka, lk 220, Tuntiopettaja Teuvo Ikonen Kurssimaksu 47,00 ke 17.00-20.00 17.9.2014-29.10.2014, 24 t Kurssi on tarkoitettu sukututkimusta aloittaville tai sitä jo jonkin verran harrastaneille. Kurssilla perehdytään sukututkimuksessa käytettäviin ev. lut. kirkon keskeisiin asiakirjoihin ja niiden yhteiskäyttöön, em. asiakirjoja korvaaviin tietolähteisiin sekä vanhojen asiakirjojen käsialojen tulkintaan. Tavoitteena on, että kurssin käytyään opiskelijat pystyvät itsenäisesti jatkamaan kurssilla työstettyä henkilökohtaista sukututkimushanketta ja käyttämään siinä tarvittavia tärkeimpiä arkistolähteitä. Kurssijaksojen lisäksi kurssilaisilla on mahdollisuus osallistua pareittain opettajan johdolla ohjattuun tutkimuskäyntiin Kansallisarkistossa. SUKUTUTKIMUSPAJA Katso tarkemmat tiedot kohdasta Naapuriopistojen tarjontaa. MIESTEN PUHEENVUORO 329809 Laurea, lk 317, Joka toinen viikko ti 18.00-19.30 Tuntiopettaja Risto Nihtilä 23.9.2014-25.11.2014, 12 t Kurssimaksu 30,00 Miesten oma keskusteluryhmä, joka kokoontuu ajankohtaisten asioiden äärelle tiistai-iltaisin kahden viikon välein Risto Nihtilän johdolla. Syksyn ohjelma: 23.9. Esittäytyminen, oma tausta ja harrastukset, 7.10. Vierailukäynti Kytäjän maisemissa, 21.10. Hyvinkään keskustaajaman kulttuuriympäristö, 4.11. Kolmas sektori, vapaaehtoistyö järjestöissä vanhusten ja vammaisten hoidossa, 11.11. Menneitä muistellessa, 25.11. Mies edustaa. Ateria ravintolassa. Huom. Osallistujat maksavat matka-, ravintola- ja muut lisäkulut itse. Ilmoittautuminen alkaa 18.8.2014 12:00:00 JÄRJESTYKSENVALVOJAN PERUSKURSSI 820201 Laurea, Helene Auditorio, Turvallisuuskouluttaja Jori Ala-Keturi Kurssimaksu 140,00 ma 17.00-22.00 ti 17:00-22:00 to 17.00-22.00 pe 17.00-22.00 15.9.2014-25.9.2014, 34 t Kurssi sisältää järjestyksenvalvojista annetussa laissa (533/1999) tarkoitetun järjestyksenvalvojan koulutuksen, joka toteutetaan sisäasiainministeriön koulutusaineiston ja annettujen säädöksien mukaisesti. Kurssin tavoitteena on antaa sen hyväksytysti suorittaneelle valmiudet toimia järjestyksenvalvojana. Kurssiin sisältyy kirjallinen loppukoe. Koulutuksesta annetaan todistus ja sen hyväksytysti suorittanut voi hakea hyväksyntää järjestyksenvalvojaksi omalta poliisilaitokseltaan. Kurssi edellyttää 18 vuoden ikää ja hakijan tulee olla sekä luotettava ja rehellinen että soveltuva järjestyksenvalvojan tehtäviin. Koulutusmateriaaliin voi etukäteen tutustua osoitteessa www.poliisi. fi/tavy Kurssimaksu sisältää Suomen Punaisen Ristin hätäensiaputodistuksen. Ilmoittautuminen viimeistään 8.9. Kokoontuu ma 15.9., to 18.9., pe 19.9.(voimankäyttö Svenska Skolan), ma 22.9.(EA), ti 23.9. ja to 25.9. klo 17-22 (loppukoe). Ylimääräisestä tentistä veloitetaan erikseen. IKÄIHMISTEN YLIOPISTO A 329806 Hyvinkään Opisto, Meriluotosali, TM Anna Rauhala Kurssimaksu 81,00 to 10.00-12.15 11.9.2014-4.12.2014, 36 t 15.1.2015-16.4.2015, 36 t Yhteiskunnallinen keskusteluryhmä ikäihmisille. Lukuvuoden teemoja ovat Eurooppa, Suomi ja Venäjä sekä suomalaiset sävelet. Ohjelma koostuu Helsingin Yliopiston Studia Generalia-luentosarjan ja YLE:n tallenteista sekä luennoitsijavieraiden esitelmistä. Luentokerrat ovat yhteisiä ryhmän B -kanssa. Luentokerroilla kokoontumiset klo 13-15 Helene-auditoriossa. Syksyn 2014 ohjelma: Eurooppa, Suomi ja Venäjä; Suomalaiset sävelet 11.9. Euroopplainen identiteetti ja Eurooppakertomukset, dos. Heikki Mikkeli (Studia Generalia-tellenne); 18.9.Juuret: Professori Mikael Fortelius: Eurooppalaisen ihmisen alkuperä, Studia G. (kl- 14); 25.9. Tähtisolisteja 1800-luvun Helsingissä, vierailijana FL Seija Lappalainen, Helsingin yliopisto; 2.10. Modernismi. suomalaiset sävelet (Yle); 9.10.Rajan takana: veriveljiä, uskonveljiä ja tovereita, prof. Timo Vihavainen (Studia Generalia-tellenne); 23.10. Kulttuurit rinnakkain ja vastakkain. Unelmat ja uhkakuvat, prof Pekka Pesonen, Studia G. (sl-09); 30.10. klassinen musiikki, politiikka ja Venäjän kulttuurihistoria, vierailija FM Elina Viljanen Helsingin yliopistosta; 6.11. Aikamme musiikki alkaa, suomalaiset sävelet (Yle); 13.11. Eurooppalainen demokratia, prof. Liisa Laakso (Studia Generalia-tellenne); 20.11. Venä-

Hyvinkään Opisto 12 SYKSY 2014 jän ja Länsimaiden suhteet nyt, vieraijana dos Arto Luukkanen Helsingin yliopistosta; 27.11. Tieteen ja teknologian Eurooppa, prof. Kari Enqvist (Studia Generalia-tellenne); 4.12. joulujuhla. IKÄIHMISTEN YLIOPISTO B 329807 Hyvinkään Opisto, Meriluotosali, TM Anna Rauhala Kurssimaksu 81,00 to 13.00-15.15 11.9.2014-4.12.2014, 36 t 15.1.2015-16.4.2015, 36 t Yhteiskunnallinen keskusteluryhmä ikäihmisille. Lukuvuoden teemoja ovat Eurooppa, Suomi ja Venäjä sekä suomalaiset sävelet. Ohjelma koostuu Helsingin Yliopiston Studia Generalia-luentosarjan ja YLE:n tallenteista sekä luennoitsijavieraiden esitelmistä. Luentokerroilla kokoontumiset klo 13-15 Helene-auditoriossa. YHTEISKUNTA- JA HISTORIA -AIHEISET LUENNOT ISRAELTIINA, PALESTRAEL VAI MOLEMMAT? Laurea, Helene Auditorio, toimittaja Mikko Zenger Kurssimaksu 5,00 to 18.00-20.30 2.10.2014, 3 t Katso tarkemmat tiedot kohdasta Yleisluennot. KESKIAJAN KIRJAT Laurea, lk 226, Artenomi Satu Hovi Kurssimaksu 5,00 to 18.00-19.30 6.11.2014, 2 t Katso tarkemmat tiedot kohdasta Yleisluennot. TYÖNTEKIJÄN KÄYTTÄYTY- MINEN VAPAA-AIKANA JA TYÖSUHDETURVA Laurea, Helene Auditorio, OTT Jaana Paanetoja Kurssimaksu 5,00 to 18.00-19.30 9.10.2014, 2 t Katso tarkemmat tiedot kohdasta Yleisluennot. VÄESTÖN IKÄÄNTYMINEN JA HYVINVOINTIVALTION TULEVAISUUS Laurea, Helene Auditorio, VTT, talousjohtaja Jaakko Kiander Kurssimaksu 5,00 to 18.00-19.30 30.10.2014, 2 t Katso tarkemmat tiedot kohdasta Yleisluennot.

13 PSYKOLOGIA JA ITSETUNTEMUS ELÄMÄNI KANSIO 320301 Hyvinkään Opisto, Meriluotosali, FM Leena Malmivaara Kurssimaksu 49,00 Joka toinen viikko ma 13.00-15.15 8.9.2014-1.12.2014, 21 t 12.1.2015-13.4.2015, 21 t Ryhmässä kootaan kansiota elämän kirjavista vaiheista omaksi ja läheisten iloksi. Kotitehtävinä kirjoitetaan pieniä tarinoita: tapahtumia, tilanteita, kohtaamisia. Tarinoita luettaessa jaetaan elämyksiä, kokemuksia, tunteita ja tunnelmia. Mietitään myös keinoja, miten omista teksteistä voi muokata elämäkerrallisen tarinakokoelman. Opetushallituksen tukemaa koulutusta. KUKA MINÄ OLEN? Tutustu itseesi sisäisen työskentelyn, arkityyppien ja unien kautta 320302 Hyvinkään Opisto, Meriluotosali, FM, sosiaalialan opettaja Varpu Eteläniemi Kurssimaksu 34,00 to 17.30-19.45 11.9.2014-9.10.2014, 15 t Sinä olet paras ystäväsi, siksi sinun on hyvä tutustua itseesi yhä syvemmin. Kurssilla käydään läpi omia sisäisiä rakenteitasi ja tehdään harjoitteita. Saat myös tunnin teemaan liittyviä kotitehtäviä. On hyvä, että kirjoitat myös uniasi muistiin. Materiaalit ja harjoitukset ovat selkeitä, toimivia ja yksinkertaisia. IHMEIDEN OPPIKURSSI 320303 Laurea, lk 226, FM Harry Tuominen ke 18.30-21.00 24.9.2014-19.11.2014, 24 t 14.1.2015-11.3.2015, 24 t Ihmeiden oppikurssilla opiskelija tutustuu ihmisen tapaan elää tässä maailmassa itse kokemansa ja rakentamansa ajattelumallin ohjaamana. Kurssilla käydään läpi, miten tämän ajattelumallin pohjana olevia virheellisiä uskomuksia voidaan oikaista ja tehdä tekemättömäksi. Kun ihminen oivaltaa, mitä elämä häneltä odottaa, niin hän alkaa kokea ihmeitä, jotka vapauttavat ja helpottavat hänen elämäänsä. Oppikirjana Ihmeiden oppikurssi. MINÄKÄSITYKSET OPPIMISEN KAN- NUSTAJANA 320304 Hyvinkään Opisto, Meriluotosali, FM, NLP Trainer, muistikouluttaja Sinikka Hiltunen Kurssimaksu 34,00 la 10.00-16.15 8.11.2014-15.11.2014, 14 t Olen huono matikassa. Äiti sano, et meijän suvussa kenelläkään ei oo kielipäätä. Tällaiset ajattelutavat ohjaavat toimintaamme ja vaikuttavat itsetuntoomme: myönteiset käsitykset vahvistavat oppimista, kielteiset taas rajoittavat sitä. Millaisena ihmisenä tai oppijana itseäni pidän, millaisia taitoja uskon voivani hankkia tai mikä ammatti on minulle mahdollinen? Harjoitteluun painottuvalla kurssilla tutustumme ajattelutapojen tutkimukseen ja opimme keinoja rajoittavien käsitysten muuttamiseksi NLP-tekniikoiden avulla. Kurssi sopii opettajille ja kouluttajille ja kaikille minäkäsityksistä kiinnostuneille. KEHITYSVAMMAISTEN OPINTORYHMÄ 329808 Hyvinkään Opisto, Meriluotosali, Luokanopettaja Jatta Vainio Kurssimaksu 21,00 ti 17.30-19.00 9.9.2014-2.12.2014, 24 t 13.1.2015-7.4.2015, 24 t Tavoitteena on antaa valmiuksia selviytyä keskustelu- ja vuorovaikutustilanteissa, ryhmätyöskentelyssä ja itsenäisessä elämässä. Kurssilla tehdään erilaisia mukavia asioita yhdessä. Opetushallituksen tukemaa koulutusta. HANKALAN ASIAKKAAN KOHTAAMINEN 820101 Laurea, Helene Auditorio, Turvallisuuskouluttaja Jori Ala-Keturi Kurssimaksu 21,00 ma 17.00-21.00 29.9.2014-29.9.2014, 5 t Oletko asiakaspalvelutyössä? Hankalan asiakkaan kohtaamisen koulutus on ajantasainen ja käytännönläheinen tietopaketti kaikille asiakkaita kohtaaville ammattiryhmille. Koulutuksessa käsitellään mm. lainsäädäntöä, väkivallan ehkäisyä palvelutyössä, käytännön vuorovaikutusta, hankalan asiakkaan kohtaamisen tasoja, turvallista toimintaa sekä tilannestressiä ja stressin hallintaa. Koulutusmateriaali on jatkuvasti kehittyvä ja se on koostettu asiantuntijaryhmän toimesta, johon kuuluu turvallisuuskouluttajia sekä psykiatrisessa ja palvelutyössä toimivia henkilöitä. Kouluttaja Jori Ala-Keturi on kokenut käytännönläheinen turvallisuuskouluttaja ja hän kohtaa itse asiakkaita varsin haastavissa työtilanteissa.

Hyvinkään Opisto 14 SYKSY 2014 TERVEYDENHOITO JA HYVINVOINTI ENSIAVUN PERUSKURSSI EA 1 610108 Laurea, lk 223, ETK Hannele Aarnio-Närhi Kurssimaksu 51,00 la 09.00-15.45 8.11.2014-15.11.2014, 16 t Kurssilla käydään läpi SPR:n vaatimusten mukaiset ensiaputaidot. EA 1-kurssi on voimassa kolme vuotta. Kurssitodistus on pätevä kaikissa Euroopan maissa. Kurssi sisältää tarvikemaksun ja EA-kortin. Katso http://www.spr.fi HÄTÄENSIAPU 610109 Laurea, lk 317, ETK Hannele Aarnio-Närhi Kurssimaksu 33,00 ma 17.15-20.30 6.10.2014-6.10.2014, 4 t Onko SPR:n EA1- tai EA2-korttisi vanhenemassa? Voit päivittää kortin kolmeksi vuodeksi eteenpäin 4 tunnin hätäensiapukurssilla. Kurssilla kerrataan hätäensiapua vaativat tilanteet, kuten elvytys, yleisimmät sairaskohtaukset, tajuttomuus, runsaasti vuotava haava, sokki ja vieras esine hengitysteissä. Voit myös suorittaa pelkän hätäensiapukurssin, josta saat oman kortin. Kurssi sisältää tarvikemaksun ja EA-kortin. Jos tarvitset päivityksen ota EA1- tai EA2-kortti mukaan, kouluttaja päivittää sen. HYVINVOINNIN TYÖPAJA SENIOREILLE 830200 Hyvinkään Opisto, Meriluotosali, Liikunta- ja terveysaineiden opettaja Johanna Taruma Kurssimaksu 38,00 ke 09.30-11.30 22.10.2014-3.12.2014, 19 t Hyvinvoinnin työpaja senioreille on yhdessä tekemistä pienryhmässä. Käsittelyssä ajankohtaisia hyvinvointiin liittyviä aiheita, kuten aivojen hyvinvointi, sopivat liikuntalajit, tasapaino, erilaiset ajankohtaiset terveysasiat, rentoutuminen. MINDFULNESS johdantokurssi 830201 Laurea, lk 2-6, Tanssi-liiketerapeutti MA, mindfulnessohjaaja Sini-Maria Tuomivaara Kurssimaksu 28,00 ti 17.30-19.00 23.9.2014-7.10.2014, 6 t Mindfulness eli hyväksyvä, tietoinen läsnäolo on taito keskittää täysi, arvostelematon huomio tähän hetkeen. Kun harjoitamme hyväksyvää, tietoista läsnäoloa opimme kohtaamaan ystävällisesti ja viisaasti niin miellyttävät kuin epämiellyttävätkin tapahtumat elämässämme. Säännöllisesti harjoitettuna mindfulnessin on todettu mm. lievittävän stressiä ja lisäävän myönteisiä tunnekokemuksia kuten iloa, kiitollisuutta sekä tyytyväisyyttä elämään.tällä johdantokurssilla pääset kokeilemaan käytännössä mindfulness-meditaatioita sekä kuulet mindfulnessin keskeisistä periaatteista ja siitä miten sen harjoittaminen voi auttaa stressinhallinnassa. Halutessasi voit ostaa opettajalta kotona tehtävää harjoittelua tukevan CD:n 10 euron hintaan. Pukeudu mukaviin, joustaviin vaatteisiin ja ota mukaasi jooga- tai jumppamatto. MINDFULNESS jatkokurssi 830202 Laurea, lk 2-6, MA Tanssi-liiketerapeutti, mindfulnessohjaaja Sini-Maria Tuomivaara Kurssimaksu 34,00 ti 17.30-19.00 28.10.2014-25.11.2014, 10 t Mindfulness eli hyväksyvä, tietoinen läsnäolo on taito keskittää täysi, arvostelematon huomio tähän hetkeen. Hyväksyvä, tietoinen läsnäolo auttaa meitä nauttimaan elämän hyvistä hetkistä, mutta myös kohtaamaan ystävällisesti vaikeat hetket elämässämme. Säännöllisen harjoittelun on todettu lievittävän stressiä, lisäävän positiivisia tunnekokemuksia sekä parantavan elämänlaatua. Tämä mindfulness-kurssi on tarkoitettu heille, jotka ovat jo käytännössä tutustuneet mindfulnessiin esim. Hyvinkään Opiston johdantokurssilla tai omatoimisesti kotona harjoituksia tehden. Kurssilla syvennämme ymmärrystä mindfulnessista, opettelemme kohtaamaan hankalia kokemuksia hyväksyvän läsnäolon tilasta käsin ja löydämme tapoja tuoda mindfulness-harjoittelu omaan arkeen. Kurssiin sisältyy kotiharjoittelua kurssikertojen välillä. Halutessasi voit ostaa opettajalta kotiharjoittelua tukevan CD:n 15 euron hintaan. Pukeudu mukaviin, joustaviin vaatteisiin ja ota mukaasi jooga- tai jumppamatto. PSYKOZONE 830203 Laurea, lk 2-6, Luontaisterapeutti Päivi Jaakkola Kurssimaksu 21,00 la 10.00-15.00 25.10.2014, 6 t Kerrataan vyöhyketerapiaa ja tehdään psykozone energiaratahieronta jalkapohjiin ja jalkapöydän päälle. Hoito auttaa poistamaan kuonaa ja esim lääkejäämiä kehosta ja on hyvin rentouttava tasapainottaen samalla fyysisiä että psyykkisiä kehon toimintoja. Varusteet: pikku tyyny, joustavat vaatteet ja helposti riisuttavat sukat että voit olla paljain jaloin hoidossa sekä eväät mukaan.

15 SHINDO 830204 Laurea, lk 2-6, Shindo ohjaaja Anne Rahkola Kurssimaksu 30,00 la 10.00-15.00 su 10.00-15.00 15.11.2014-16.11.2014, 12 t Shindo on japanilainen kehotyöskentelymenetelmä ja hoitomuoto, jossa hengityksen ja lempeän venyttelyn ja kunnioittavan kosketuksen avulla opitaan tunnistamaan ja vapauttamaan turhaa jännitystä kehosta ja mielestä. Shindo peruskurssilla tutustutaan kokemuksellisesti kuuteen meridiaanivenytykseen, painovoima- ja rentousharjoituksiin sekä opetellaan varvas-, selkä- ja hartiahoidon alkeita. Intensiiviseltä kurssilta saat työkaluja omaan käyttöön ja läheistesi hoitamiseen. Osa harjoituksista tehdään parityöskentelynä. Pukeudu joustaviin ja mahdollisesti rentoutuessa lämmittäviin vaatteisiin, sekä varvassukkiin, jos omistat. Ota mukaan kevyt peitto tai tyyny lisäämään mukavuutta ja mahdollisesti tukemaan venytyksissä. Shindo-peruskurssi materiaalin voit halutessasi ostaa ohjaajalta hintaan 8. KURSSI PAINONHALLINTAAN 830205 Laurea, lk 317, Personal Trainer Anu Kosonen Kurssimaksu 55,00 ke 19.00-20.30 22.10.2014-3.12.2014, 14 t 14.1.2015-8.4.2015, 14 t Tule oppimaan kuinka voit hallita painoasi ilman jojoilua ja silti nauttia elämästä. Tavoitteena on löytää oma painosi, missä sinun on hyvä olla. Puhumme ravintoaineiden ja liikunnan vaikutuksesta painonhallintaan ja seuraamme muutoksia ravitsemuksessamme ruokapäiväkirjan avulla. Menemme myös joskus liikkumaan yhdessä ulos tai kuntosalille. Mahdollisista lisäkustannuksista vastaa opiskelija itse. AIVOHALVAUS- JA AFASIARYHMÄ 830206 Hyvinkään Opisto, Meriluotosali, TM Anna Rauhala Kurssimaksu 25,00 ke 14.00-15.30 10.9.2014-3.12.2014, 24 t 14.1.2015-8.4.2015, 24 t Harrasteryhmä afaatikoille ja aivohalvauksen kokeneille. Tule jakamaan kokemuksiasi ja oppimaan uusia asioita yhdessä ryhmän kanssa. Harrastemateriaalit ja matkat eivät sisälly kurssimateriaaliin. Opetushallituksen tukemaa koulutusta. Testissä kävellään 2 km matka, josta otetaan aika ja loppusyke. Testi on helppo suorittaa ja testitulokset saat kirjallisena jälkikäteen. Testi sopii 20-65 -vuotiaille terveille aikuisille. Jos sinulla on sykemittari voit ottaa sen mukaan. Testi toteutetaan yhteistyössä kaupungin liikuntapalvelujen, fysioterapian, työterveyshuollon ja Hyvinkään Opiston kesken. TERVEYSAIHEISET LUENNOT IRTI SOKERISTA Laurea, Iso Auditorio Rauhala-sali, Ravintoterapeutti Tarja Tuuli-Dammert Kurssimaksu 5,00 ke 18.00-19.30 17.9.2014, 2 t Katso tarkemmat tiedot kohdasta Yleisluennot. DIABETEKSEN OMAHOITO Laurea, Iso Auditorio Rauhala-sali, yleislääketieteen erikoislääkäri ja diabeteslääkäri Susanna Satuli-Autere Kurssimaksu 5,00 ke 18.00-19.30 26.11.2014, 2 t Katso tarkemmat tiedot kohdasta Yleisluennot. SYDÄNLÄÄKITYKSEN HYÖDYISTÄ JA HAITOISTA Laurea, Iso Auditorio Rauhala-sali, kardiologi Helena Kervinen Kurssimaksu 0,00 ti 18.00-19.00 21.10.2014, 1,33 t Katso tarkemmat tiedot kohdasta Yleisluennot. Maksuton. UKK-KÄVELYTESTI Urheilupuisto, Yleisurheilukenttä, Urheilukatu 19 Liikunta- ja terveysaineiden opettaja Johanna Taruma Kurssimaksu 0,00 ti 16.00-18.30 16.9.2014 Testaa kuntosi helposti, turvallisesti ja maksutta.

Hyvinkään Opisto 16 SYKSY 2014 MUSIIKKI KUORO- JA YKSINLAULU SINÄKIN OPIT LAULAMAAN 1 100101 Hyvinkään Opisto, Meriluotosali, Laulaja-näyttelijä Saara Lehtonen Kurssimaksu 40,00 ma 17.30-19.00 15.9.2014-27.10.2014, 12 t Tuntuuko sinusta että olet huono laulamaan? Kiristääkö kurkkua tai väsyykö ääni laulaessa? Onko sinua ehkä lannistettu tai tuntuuko sinusta, ettet osaa laulaa nuotilleen? Tämä on laulukurssi sinulle! Opimme laulun alkeita leppoisassa ja rennossa tunnelmassa. Teemme kehoa rentouttavia ja ääntä huoltavia harjoitteita, lämmittelemme ääntä yhdessä ja laulamme ryhmässä tuttuja lauluja. Tutustumme myös hiukan äänifysiologiaan. Kurssiin ei sisälly yksilöohjausta, vaan laulamme ryhmässä niin opettajan valitsemia kuin ryhmän toivelauluja. Kurssi sopii yli 15-vuotiaille, yläikärajaa ei ole! Aiempaa laulukokemusta tai nuotinlukutaitoa ei tarvita. SINÄKIN OPIT LAULAMAAN 2 100102 Hyvinkään Opisto, Meriluotosali, Laulaja-näyttelijä Saara Lehtonen Kurssimaksu 40,00 ma 19.00-20.30 15.9.2014-27.10.2014, 12 t Kurssi sopii hyvin vasta-alkajille ja kaikille jonkin verran laulua jo harrastaneille yli 15-vuotiaille! Laulamme yhdessä leppoisassa tunnelmassa sekä opettajan valitsemia että ryhmän toivelauluja, syvennämme tietämystämme äänifysiologiasta, äänenhuollosta ja laulutekniikasta. Tutustumme myös erilaisiin tyyleihin sekä ilmaisuun. Kurssiin ei sisälly yksilöohjausta. SINÄ OSAAT JO LAULAA A 100103 Hyvinkään Yhteiskoulu, musiikkiluokka, Uudenmaankatu 17 Laulaja-näyttelijä Saara Lehtonen Kurssimaksu 45,00 ti 17.30-19.00 28.10.2014-9.12.2014, 14 t Jatkokurssi Sinäkin opit laulamaan -kurssin käyneille! Kurssi sopii myös erinomaisesti kaikille jo jonkin verran laulua harrastaneille yli 15-vuotiaille. Syvennymme äänenhuoltoon, laulutekniikkaan, äänialan laajentamiseen, eri tyyleihin ja ilmaisuun sekä laulamme opettajan ja osallistujien valitsemia lauluja. Kurssiin sisältyy ryhmä-, pienryhmä- ja yksilöopetusta ryhmäläisten toiveiden mukaan. SINÄ OSAAT JO LAULAA B 100104 Hyvinkään Yhteiskoulu, musiikkiluokka, Uudenmaankatu 17 Laulaja-näyttelijä Saara Lehtonen Kurssimaksu 55,00 ti 19.00-20.30 28.10.2014-9.12.2014, 14 t Kurssi sopii kaikille yksinlaulusta kiinnostuneille jonkin verran laulua harrastaneille yli 15-vuotiaille! Tunnilla tehdään yhteiset kehon- ja äänenlämmitykset, jonka jälkeen jokainen osanottaja saa yksilöohjausta noin 10 minuuttia/kerta toisten seuratessa opetusta. Kurssilla opiskellaan yksilöllisesti äänenhuoltoa ja laulutekniikkaa sekä lauletaan ryhmäläisten valitsemaa ohjelmistoa. Tyylilaji pop, rock, iskelmä... ETELÄ-SUOMI ENSEMBLE 100121 Kaupungintalon kerhotila, Kankurinkatu 4-6 Dipl. laulaja Inari Gebhard ja dipl. pianisti Ari Vakkilainen Kurssimaksu 192,00 ryhmä kokoontuu epäsäännöllisesti su 16.50-20.00 28.9.2014-30.11.2014, 24 t Laulun ryhmäopetusta kokeneille laulun harrastajille. Kurssilla valmistetaan ooppera- ja oratorioensemblejä eri teoksista. Kaikki osallistujat pääsevät olemaan mukana vähintään kahdessa pitkässä ensemblessa. Uusien opiskelijoiden tulee ensin ilmoittautua koelauluun Inari Gebhardille puh. 040 551 2808. Myös aiemmin mukana olleiden tulee ilmoittaa jatkamisestaan Inari Gebhardille. Lisäksi kaikkien opiskelijoiden tulee ilmoittautua netin kautta tai puhelimitse opistoon. Kurssimaksu määräytyy osallistumiskertojen mukaan: 32 kerta, max. 192. Kokoontumiset 28.9., 12.10., 19.10., 9.11., 16.11. ja 30.11. LAULUPAJA 100122 Kaupungintalon kerhotila, Kankurinkatu 4-6 Dipl. laulaja Inari Gebhard ja harmonikkataiteilija Kalle Välimaa, piano Kurssimaksu 85,00 ryhmä kokoontuu epäsäännöllisesti su 16.50-20.00 14.9.2014-23.11.2014, 16 t Laulupaja toteutetaan LAULUSTUDIO -muotoisena, neljänä opintokertana. Mukana tunneilla ovat molemmat ohjaajat. Kurssi voidaan jakaa kahteen ryhmään, jos opiskelijat niin toivovat. Lauluaikaa noin 15 min / laulaja joka kerta. Kurssi on ryhmäopiskelua, opiskelijat seuraavat toistensa edistymistä ja nousevat kukin vuorollaan laulamaan. Opetuskerralla opiskelija käy läpi 2-4 laulua, laulujen kestosta riippuen. Kokoontumiset 14.9., 5.10., 2.11. ja 23.11.

17 HYVINKÄÄN OPISTON NAISKUORO 100131 Laurea, lk 232, Laulaja, kuoronjohtaja Pertti Utriainen Kurssimaksu 81,00 ma 17.30-19.45 8.9.2014-1.12.2014, 36 t 12.1.2015-13.4.2015, 36 t Hyvinkään Opiston naiskuoro on Hyvinkään Opiston viihdekuoro, jossa lauletaan monipuolisesti kevyttä musiikkia. Ohjelmisto sopii kaikenikäisille nuorekkaille naisille. Aikaisempaa kokemusta kuorossa laulamisesta ei tarvitse olla. PERJANTAIAAMUN LAULUKERHO 100132 Veteraanitalo, Asemankatu 42 Tuntiopettaja Jorma Tuohela Kurssimaksu 0,00 pe 10.00-10.45 12.9.2014-5.12.2014, 12 t Maksuton eläkeläisten laulupiiri, jossa lauletaan vanhempia ja myös uudempia yksiäänisiä yhteislauluja osallistujien toiveiden mukaan. Ei ennakkoilmoittautumista! Opetushallituksen tukemaa koulutusta. INSTRUMENTTIOPETUS PIANONSOITTO 100201 Hyvinkään Yhteiskoulu, musiikkiluokka, Uudenmaankatu 17 Musiikin maisteri Marina Petrik Kurssimaksu 148,00 ma 16.00-19.00 8.9.2014-1.12.2014 12.1.2015-13.4.2015 Kurssin sisältö voi olla klassista musiikkia, vapaata säestystä sekä teoriaa opiskelijan oman kiinnostuksen ja henkilökohtaisen taitotason mukaan. Yksilöopetusta 20min / opintokerta. PIANOLLA SOINTUMERKEISTÄ 100202 Hyvinkään Opisto, Meriluotosali, Musiikkipedagogi Mika Hakala Kurssimaksu 148,00 to 15.20-17.20 4.9.2014-27.11.2014 8.1.2015-9.4.2014 Reaalisointujen salat auki! Toivelaulukirjat ja muut kevyen musiikin nuottiopukset vilisevät omituisia sointumerkintöjä, mutta miten niitä oikein soitetaan? Mitä on vapaa säestys? Henkilökohtaista soitonopetusta 20min viikossa reaalisointuja hyödyntäen osallistujan oman tason mukaan, materiaaliksi soveltuvat tavalliset laulukirjat ja vapaan säestyksen oppikirjat. Pianoa aikaisemmin soittaneille. FAUNIN ILTA - HUILUNSOITTO 100203 Laurean musiikkiluokka, Musiikkipedagogi Tanja Saranen Kurssimaksu 96,00 ma 18.00-20.30 8.9.2014-1.12.2014, 40 t 12.1.2015-13.4.2015, 40 t Alkeis- ja jatkokurssi aikuisille ja nuorille (yli 10-vuotiaat). Huilukurssilla on sekä vasta-alkajia että pidemmälle ehtineitä. Opetuksessa otetaan huomioon jokaisen henkilökohtaiset ominaisuudet ja oma taso sekä musiikilliset toiveet. Opetus koostuu henkilökohtaisista tunneista sekä ryhmätunneista ja yhteissoitosta. Opettaja neuvoo huilun hankinnassa. Vasta-alkajat rohkeasti mukaan! IKÄRAJATTOMAT VIULISTIT 100204 Laurean musiikkiluokka, Musiikkipedagogi Paula Nurminen Kurssimaksu 81,00 ke 18.00-20.15 10.9.2014-3.12.2014, 36 t 14.1.2015-8.4.2015, 36 t Aikuisenakin oppii soittamaan, vaikka viulua! Kokeile, koe ja näe. Tämä on Sinun tilaisuutesi. Kaiva viulu komerosta tai lainaa naapurilta. Älä ujostele, vaikket saisi säveltäkään ilmoille. Opetus lähtee liikkeelle opiskelijan lähtötasosta ja omista kiinnostuksen kohteista. Myös uudet viulistit tervetulleita! HARMONIKANSOITTO A 100205 Hyvinkään Yhteiskoulu, lk 102, Uudenmaankatu 17 Muusikko Tarmo Oksa Kurssimaksu 81,00 ti 16.30-18.45 9.9.2014-2.12.2014, 36 t 13.1.2015-14.4.2015, 36 t Harmonikansoiton alkeisopetusta vasta-alkajille, jatko-opetusta pidemmälle edenneille, teoriaa, sormitekniikkaa ja sointuharjoituksia kaikille. Kurssilla myös yksilöopetusta. Tule rohkeasti mukaan opiskelemaan soiton alkeita! Opetusta ei ole viikolla 10 / 2015. HARMONIKANSOITTO B 100206 Hyvinkään Yhteiskoulu, lk 102, Uudenmaankatu 17 Muusikko Tarmo Oksa Kurssimaksu 81,00 ti 18.45-21.00 9.9.2014-2.12.2014, 36 t 13.1.2015-14.4.2015, 36 t Kurssin sisältö on sama kuin kurssilla Harmonikansoitto A. KITARANSOITON ALKEISKURSSI AIKUISILLE 100207 Laurea, lk 2-3, Muusikko John Snellman ke 19.15-20.45 10.9.2014-3.12.2014, 24 t 14.1.2015-8.4.2015, 24 t Kurssi on tarkoitettu vasta-alkajille tai vähän soittamista jo harrastaneille. Tutustutaan kitaran ominaisuuksiin ja soittotekniikoihin ohjatusti ryh-

Hyvinkään Opisto 18 SYKSY 2014 mässä. Tunneilla ei soiteta klassista musiikkia. Ota mukaan ensimmäiselle kerralle oma kitara (jos on), plektra ja muistiinpanovälineet. Opettaja neuvoo tarvittaessa soittimen hankinnassa. KITARANSOITON JATKOKURSSI AIKUISILLE A 100208 Laurea, lk 2-3, Muusikko John Snellman ma 17.30-19.00 8.9.2014-1.12.2014, 24 t 12.1.2015-13.4.2015, 24 t Kurssi edistyneemmille, jo perusteet hallitseville kitaransoiton harrastajille. Syvennetään soittimen hallintaa monipuolista ohjelmistoa harjoittelemalla. Tunneilla ei soiteta klassista musiikkia. Ota mukaan ensimmäiselle kerralle oma kitara, plektra ja muistiinpanovälineet. KITARANSOITON JATKOKURSSI AIKUISILLE B 100209 Laurea, lk 2-3, Muusikko John Snellman ma 19.15-20.45 8.9.2014-1.12.2014, 24 t 12.1.2015-13.4.2015, 24 t Kurssin sisältö sama kuin kurssilla Kitaransoiton jatkokurssi aikuisille A. SÄHKÖKITARAKURSSI AIKUISILLE 100210 Hyvinkään Opisto, Meriluotosali, Muusikko John Snellman su 17.00-18.30 14.9.2014-7.12.2014, 24 t 11.1.2015-12.4.2015, 24 t Kurssilla tutustutaan sähkökitaralle ominaisiin soittotekniikoihin (esim. venytykset, vibrato). Ryhmäopetuksessa perehdytään vahvistimen ja efektien (särö, delay ym.) käyttöön. Opettajan kanssa harjoitellaan käytännössä komppaamista, soolosoittoa sekä soittotekniikkaa monipuolisesti. Erityylisiä kevyen musiikin kappaleita soitetaan iskelmästä heviin. Oma sähkökitara & vahvistin sekä muistiinpanovälineet mukaan. Kurssi ei ole tarkoitettu vasta-alkajille. RYTMEJÄ AFRORUMMUILLA 100211 Laurea, kellaritila, Musiikkipedagogi (AMK) Sami Haikonen Kurssimaksu 42,00 ma 18.30-20.00 15.9.2014-1.12.2014, 22 t Kurssilla soitetaan perinteisiä rytmejä djemben sydänalueelta Länsi-Afrikasta. Kurssin aikana opitaan peruskomppausta djembellä, dunduneilla ja kelloilla. Edistyneille soittajille vaativampia komppeja. Kurssin tahti on leppoisa - keskitymme yhdessä soittamiseen. RUMPUSETIN PIENRYHMÄ- OPETUS 100212 Hyvinkään Yhteiskoulu, lk 111, Uudenmaankatu 17, käynti sisäpihalta, ovi A 2 Muusikko ja studioteknologi Lauri Malin ti 17.30-20.30 9.9.2014-2.12.2014, 48 t Kurssin aikana käydään läpi rumpusetin roolia rytmimusiikissa. Muodostetaan 2-3 hengen pienryhmiä lähtötason ja kiinnostuksen kohteiden perusteella. Nuotinlukuun sekä rumpunuotista että komppilapusta perehdytään ryhmien kiinnostuksen mukaan. Kurssi sopii niin vasta-alkajille kuin edistyneemmille harrastajille. Opetuksen sisältö ohjautuu kunkin pienryhmän tarpeiden mukaan. Kurssi soveltuu yli 15-vuotiaille. Tervetuloa rummuttelemaan hyvällä meiningillä mukavassa porukassa! ORKESTERI- JA YHTYESOITTO BÄNDISOITTOKURSSI NUORILLE 100301 Hyvinkään Yhteiskoulu, lk 111, Uudenmaankatu 17, käynti sisäpihalta, ovi A 2 Muusikko John Snellman Kurssimaksu 47,00 ke 16.00-17.30 10.9.2014-3.12.2014, 24 t Ryhmässä harjoitellaan opettajan johdolla erityylisiä kappaleita. Ryhmän soitinjakauman ja toiveiden mukaan valitaan sopiva harjoiteltava materiaali yhdessä. Auttava nuotinlukutaito on hyödyksi, mutta ei pakollinen. Aiempi bändisoittokokemus ei ole välttämätöntä, kunhan soittimen perusteiden hallinta on kohtalaista ja intoa riittää. Kurssilla harjoitellaan yhteissoittoa, ei varsinaisesti yksittäisiä soittimia, sormituksia tms. Tämän vuoksi kurssi ei sovellu aivan vasta-alkajille. Osallistujien suositusikä n. 15-20v. BÄNDISOITTOKURSSI AIKUISILLE 100302 Hyvinkään Yhteiskoulu, lk 111, Uudenmaankatu 17, käynti sisäpihalta, ovi A 2 Muusikko John Snellman ke 17.30-19.00 10.9.2014-3.12.2014, 24 t 14.1.2015-8.4.2015, 24 t Kurssi on tarkoitettu bändisoitosta kiinnostuneille oman instrumentin perusteet hallitseville. Tervetuloa opiskelemaan yhteissoittoa ryhmässä! (laulu, kitara, basso, rummut, koskettimet, puhaltimet jne.) Opettajan johdolla ilmoittautuneista kasataan toimiva kokoonpano (yhtä soitinta maksimissaan 3 kpl) Olethan avoin kokeilemaan oman instrumenttisi lisäksi muitakin soittimia.

Musiikki SYKSY 2014 19 HYVINKÄÄN OPISTON VIIHDE- JA TANSSIMUSIIKKIORKESTERI 100303 Hyvinkään Yhteiskoulu, musiikkiluokka, Uudenmaankatu 17 Harmonikansoiton opettaja Sami Pirttilahti Kurssimaksu 81,00 to 18.45-21.00 11.9.2014-4.12.2014, 36 t 8.1.2015-9.4.2015, 36 t Vanhaa tanssi- ja viihdemusiikkia pääasiassa harmonikkaorkesterille. Myös muitten instrumenttien soittajat ovat tervetulleita. Kohtuullinen nuotinlukutaito on tarpeen. Ota oma soitin mukaan. Orkesterilla on lukuvuoden aikana myös esiintymisiä. HYVINKÄÄNKYLÄN PUHALLIN- ORKESTERI 100304 Wanha Villatehdas, Kankurinkatu 4-6 Kapellimestari Jukka Palonen Kurssimaksu 81,00 ke 18.30-20.45 10.9.2014-3.12.2014, 36 t 14.1.2015-8.4.2015, 36 t Kurssilla harjoitellaan ja esitetään eri aikakausien puhallinmusiikkia. Kurssi sopii kaikille orkesterisoitosta kiinnostuneille. Tervetuloa soittamaan! Opettajalta saa tietoa puhallinorkesterin toiminnasta ja puhallininstrumenttien soiton perus- ja kertauskoulutuksesta (opettajan yhteystiedot Hyvinkään Opiston toimistosta puh. 040-1556332) MUSIIKKIAIHEISET LUEN- NOT JA MUSIIKIN TEORIA: UNTA JA TOTTA - REINO HELISMAA MUISTOISSAMME Laurea, Iso Auditorio Rauhala-sali, Muusikko, musiikkineuvos Seppo Hovi Kurssimaksu 5,00 ke 18.00-19.30 12.11.2014, 2 t Katso tarkemmat tiedot kohdasta Yleisluennot. MUSIIKIN TEORIA OPI KÄYTTÄMÄÄN MUSESCORE NUOTINKRJOITUSOHJELMAA MUSIIKKIELÄMYS Katso tarkemmat tiedot kohdasta Naapuriopistojen tarjonta. HYVINKÄÄN ORKESTERI Pulttikaverit kokoontuvat jälleen syyskaudella 2014! Orkesterin konsertteja edeltävänä päivänä järjestetään jo perinteeksi muotoutuneet taiteilijatapaamiset. Teos- ja taiteilijaesittelyiden lisäksi yleisö voi esittää kysymyksiä ja seurata kenraaliharjoituksia. Pulttikaverit järjestetään yhteistyössä Hyvinkääsalin, Hyvinkään Opiston sekä Hyvinkään musiikkiopiston kanssa. Tilaisuuksissa juontajana toimii Orkesterin intendentti Charlotta Kivistö ja vakiotietopankkina klassisen musiikin kävelevä tietosanakirja, kapellimestari Tuomas Pirilä. Vapaa pääsy tervetuloa kurkistamaan klassisen musiikin kulisseihin! ma 22.9. klo 17.15- Hyvinkääsali ma 6.10. klo 17.15- Hyvinkääsali ma 27.10. klo 17.15- Kaupungintalo ma 10.11. klo 17.15- Hyvinkääsali Syyskauden avajaiskonsertista Vieraana Joonatan Rautiola, saksofoni. PUF kuinka se syntyikään? Vieraana Kati Välimaa, viulu. Sananen kamarimusiikista Mukana juttelemassa periodin kouluttaja Tero Latvala, viulu. Marrasklassikko tulee taas! Vieraana Olli Mustonen, piano. ma 8.12. klo 17.15-18.30 Suomalaisen musiikin päivä Rauhala-sali () Tuomas Pirilän luentoa säestävät musiikkiopiston nuoret soittajat. www.hyvinkäänorkesteri.fi

Hyvinkään Opisto 20 SYKSY 2014 KIELET KIELTENOPETUKSEN TAVOITTEET Kaikilla kielikursseilla on tavoitteena käytännön kielitaito, jolla selviää arkielämän tilanteissa suullisesti ja kirjallisesti. Kielitaitoa kartutetaan monipuolisella harjoittelulla ja opiskelijaa rohkaistaan käyttämään oppimaansa erilaisissa viestintätilanteissa. Kieliopintoihin liittyy myös kulttuurintuntemuksen opetusta. SOPIVAN KIELIKURSSIN VALINTA Opiskelun tuloksellisuuden ja opintojen jatkuvuuden kannalta on tärkeää, että valitset sopivan tasoisen ja omia tavoitteitasi vastaavan kurssin. Opinto-ohjelmassa kurssit ovat kussakin kielessä tasojärjestyksessä helpoimmasta vaativimpaan. Ilmoittautuminen on sitova, mutta kurssia voi myöhemmin vaihtaa, jos taso ei ole sopiva. Sopivan kurssin löytymistä helpottamaan useimpien kurssikuvausten loppuun on merkitty taitotaso (esim. Taitotaso A1, Taitotaso A2). Kaikki alkeiskurssit alkavat taitotasolta A0, aiempia opintoja ei siis tarvita. Perustason kursseilla opiskellaan keskeistä kielioppia ja arkipäivän sanastoa. Keskitason kurssit täydentävät ja syventävät kielitaitoa. Ylimmän tason kurssit syventävät jo valmiiksi hyvää kielitaitoa. KIELTEN TAITOTASOKUVAUKSET Perustaso A1 Alkeistaso Kielen perusteiden hallitseminen Ymmärtää ja käyttää tuttuja arkipäivän ilmauksia ja perustason sanontoja, joiden tavoitteena on yksinkertaisten, konkreettien tarpeiden tyydyttäminen. Pystyy esittäytymään ja esittelemään muita. Pystyy vastaamaan itseään koskeviin kysymyksiin ja kysymään vastaavia kysymyksiä muilta, esim. missä he asuvat, keitä he tuntevat ja mitä heillä on. Pystyy käymään yksinkertaisia keskusteluja, jos puhekumppani puhuu hitaasti ja selvästi ja on valmis auttamaan. A2 Selviytymistaso Sosiaalinen kanssakäyminen Ymmärtää lauseita ja usein käytettyjä ilmauksia, jotka liittyvät tavallisimpiin arkipäivän tarpeisiin: kaikkein keskeisin häntä itseään ja perhettä koskeva tieto, ostosten teko, paikallistieto ja työ. Pystyy viestimään yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa tehtävissä, jotka edellyttävät yksinkertaista tiedonvaihtoa tutuista, jokapäiväisistä asioista. Pystyy kuvailemaan yksinkertaisesti omaa taustaansa, lähiympäristöään ja välittömiä tarpeitaan. Keskitaso B1 Kynnystaso selviytyminen matkustettaessa Ymmärtää pääkohdat selkeistä yleiskielisistä viesteistä, joita esiintyy usein esimerkiksi työssä, koulussa ja vapaa-aikana. Selviytyy useimmista tilanteista matkustaessaan kohdekielisillä alueilla. Pystyy tuottamaan yksinkertaista, johdonmukaista tekstiä tutuista tai itseään kiinnostavista aiheista. Pystyy kuvaamaan kokemuksia ja tapahtumia, unelmia, toiveita ja tavoitteita. Pystyy perustelemaan ja selittämään lyhyesti mielipiteitä ja suunnitelmia. B2 Osaajan taso Työelämän sujuva kielitaito Ymmärtää pääajatukset konkreettisia ja abstrakteja aiheita käsittelevistä monitahoisista teksteistä, myös oman erityisalansa käsittelystä. Viestiminen on niin sujuvaa ja spontaania, että pystyy säännölliseen vuorovaikutukseen syntyperäisten kanssa ilman, että se vaatii kummaltakaan osapuolelta ponnisteluja. Pystyy tuottamaan selkeää ja yksityiskohtaista tekstiä hyvinkin erilaisista aiheista. Pystyy esittämään mielipiteensä jostakin ajankohtaisesta asiasta sekä selittämään eri vaihtoehtojen edut ja haitat. Ylin taso C1 Taitajan taso Monipuolinen kielellinen ilmaisu Ymmärtää erityyppisiä vaativia ja pitkähköjä tekstejä sekä tunnistaa piilomerkityksiä. Pystyy esittämään ajatuksiaan sujuvasti ja spontaanisti ilman havaittavia vaikeuksia ilmausten löytämisessä. Käyttää kieltä joustavasti ja tehokkaasti sosiaalisissa sekä opintoihin ja ammattiin liittyvissä tilanteissa. Pystyy tuottamaan monimutkaisia aiheita käsittelevää selkeää, hyvin rakentunutta ja yksityiskohtia sisältävää tekstiä. Osaa jäsentää tekstiä esim. käyttämällä sidesanoja. C2 Mestarin taso Ymmärtää yleensä vaikeuksitta kaikenlaista puhuttua ja kirjoitettua kieltä. Osaa yhdistellä tietoja erilaisista puhutuista ja kirjoitetuista lähteistä sekä rakentaa niissä esitetyistä perusteluista ja selostuksista sisällöllisesti yhtenäisen esityksen. Pystyy ilmaisemaan ajatuksiaan spontaanisti, erittäin sujuvasti ja täsmällisesti. Pystyy erottamaan merkitysvivahteet mutkikkaissakin tilanteissa. Lähde: Eurooppalainen viitekehys: Kielten oppimisen, opettamisen ja arvioinnin yhteinen viitekehys (2003), s. 48. WSOY.