YLEISEN UIMARANNAN VALVONNAN KÄYTÄNNÖT JA HAASTEET

YLEISEN UIMARANNAN VALVONNAN KÄYTÄNNÖT JA HAASTEET Ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon opinnäytetyö Teknologiaosaamisen johtamisen koulutusohjelma Visamäki 20.01.2012 Tarja Andersson

TIIVISTELMÄ VISAMÄKI Teknologiaosaamisen johtamisen koulutusohjelma Tekijä Tarja Andersson Vuosi 2012 Työn nimi Yleisen uimarannan valvonnan käytännöt ja haasteet TIIVISTELMÄ Tämän opinnäytetyön toimeksiantaja on Etelä-Suomen aluehallintoviraston Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat -vastuualue, jonka tehtäviin kuuluu mm. ympäristöterveydenhuolto ja terveydensuojelu. Uimarantojen valvontaa koskeva lainsäädäntö on muuttunut, jonka vuoksi paikalliset terveydensuojeluviranomaiset ovat pyytäneet aluehallintoviranomaisilta ja Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirastolta (Valviralta) neuvoja valvonnan toteuttamisessa. Työn teoriaosuudessa käsitellään yleisiä uimarantoja ja pieniä yleisiä uimarantoja koskevaa lainsäädäntöä, ohjeita ja oppaita. Lisäksi esitellään aikaisempia uimarantojen valvontaa koskevia selvityksiä. Opinnäytetyössä selvitettiin kyselyn avulla, miten yleisiä uimarantoja valvotaan kunnissa ja millaisia haasteita valvonnassa on ollut. Kysely lähetettiin kaikille ympäristöterveydenhuollon valvontayksiköille. Vastausmateriaalista tehdyn analyysin ja yhteenvedon perusteella esitetään ajatuksia ja ehdotuksia, joita ohjaava viranomainen Valvira voi käyttää apuna mahdollista uimarantojen koskevaa valvontaohjetta tehdessään. Tehdyn tutkimuksen perusteella terveydensuojelulain mukaisten yleisten uimarantojen ja pienten yleisten uimarantojen määrä on vähentynyt Suomessa. Uimarantojen valvonta on melko samanlaista eri puolilla Suomea samoin ongelmat. Kyselyn vastausten perusteella voi päätellä, että uimarantojen, varsinkin pienten yleisten uimarantojen, valvontaan kaivataan ohjeita ja tulkintoja. Avainsanat yleinen uimaranta, pieni yleinen uimaranta, terveydensuojelulaki Sivut 52 s. + liitteet 6 s.

ABSTRACT VISAMÄKI Strategic leadership oh technology based business Author Tarja Andersson Year 2012 Subject of Master s thesis The practices and challenges of supervising public bathing water ABSTRACT The principal of this thesis is Regional State Administrative Agencies of Southern Finland, Basic services, protection of law and licences, which have responsibility of health protection. The legislation of bathing waters has been changed, because of which local authorities of health protection have asked advice from Regional State Administrative Agencies and The National Supervisory Authority for Welfare and Health (Valvira). The theoretical part of the study deals with legislation, orders and handbooks of public bathing waters and small public bathing waters. In addition there are introduced examinations from surveillance of bathing waters, which have been made previously. The purpose of this study is, with the help of survey, clear up how local authorities are supervising bathing waters and what kind of challenges there have been. The survey had been sent to all local authorities of health protection. With the help of analysis and a summary from the substance, there have been made suggestions which the supervising authority, Valvira, can use to help, when it will prepare supervising instructions of bathing water. On the foundation of this study the number of public bathing waters and small public bathing waters, which are in compliance with the health protection act, has been decreased in Finland. The supervising of bathing waters is rather similar in different parts of Finland. Based on the survey it can be concluded that there is a need of instructions and interpretations of supervising bathing waters, especially to small public bathing waters. Keywords public bathing water, small public bathing water, health protection act Pages 52 p. + appendices 6 p.

SISÄLLYS 1 JOHDANTO... 1 1.1. Taustaa... 1 1.2. Tutkimusongelma... 2 1.3. Toimeksiantaja... 3 1.4. Opinnäytetyön suoritus... 3 2 UIMARANTOJEN VALVONTA ENNEN... 4 2.1. Terveydenhoidon valvontaa 1870- luvulta 1960- luvulle... 4 2.2. Terveydenhoitolaki ja -asetus... 4 2.3. Terveydensuojelulaki ja -asetus... 5 3 UIMARANTOJEN VALVONTA NYKYÄÄN... 7 3.1. Valvontaorganisaatio... 7 3.2. EU:n uimavesidirektiivi (2006/7/EY)... 7 3.3. Terveydensuojelulaki (763/1994)... 8 3.3.1. Valvontaohjelmat... 9 3.3.2. Suunnitelmallisen valvonnan maksullisuus... 9 3.3.3. STM:n asetus yleisten uimarantojen uimaveden laatuvaatimuksista ja valvonnasta (177/2008)... 10 3.3.4. STM:n asetus (354/2008) pienten yleisten uimarantojen uimaveden laatuvaatimuksista ja valvonnasta.... 13 3.4. Kuluttajaturvallisuuslaki (920/2011)... 14 3.5. Valviran ympäristöterveydenhuollon laatujärjestelmän valvontaohjeisto... 15 3.6. Opetusministeriön julkaisu, Uimarantaopas... 15 3.7. Uimarantojen valvonta muualla Euroopan unionin alueella... 15 4 AIKAISEMMAT SELVITYKSET... 17 4.1. Valtakunnallinen uimarantaselvitys vuonna 1972... 17 4.2. STM:n suurten yleisten uimarantojen valvontaa koskevat selvitykset... 18 4.3. Euroopan komission maaraportti 2010... 18 5 UIMARANTOJEN VALVONNAN HAASTEET... 19 5.1. Uimarantojen valvonnan ongelmia... 19 5.2. Esimerkkitapauksia... 20 6 KYSELYTUTKIMUS... 22 6.1. Kyselymenetelmän valinta... 22 6.2. Kyselyn toteutus... 23 6.3. Kyselyn tavoite... 24 7 KYSELYN TULOSTEN ESITTELY JA ANALYSOINTI... 25 7.1. Tiedonsaanti eri puolilta Suomea... 25 7.2. Uimarantojen määrät vuosina 2011 ja 2005... 26 7.3. Valvontaviranomaisen tiedossa olevat valvomattomat uimarannat... 29 7.4. Uimarilaskennan suorittaminen... 30

7.5. Uimavesiprofiilien tekeminen... 30 7.6. Yleisen uimarannan ja pienen yleisen uimarannan ilmoituksia tehneet toiminnanharjoittajat... 32 7.7. Yleisten uimarantojen ja pienten yleisten uimarantojen valvonta, kun niistä ei ole tehty ilmoitusta tai niitä ei ole hyväksytty... 34 7.8. Toiminnanharjoittajien kieltäytyminen ilmoituksen tekemisestä... 34 7.9. Yleisten uimarantojen lakkauttaminen ja syyt siihen... 37 7.10. Uimarannan lakkauttaminen uimaveden huonon laadun vuoksi... 38 7.11. Uintikielto uimarannalla ja sen valvonta... 39 7.12. Uimavedestä tehtävät tutkimukset... 39 7.13. Uimarantojen valvonnan vaikeudet... 40 7.14. Valvontayksikköjen omat valvontaohjeet... 42 8 POHDINTA... 44 8.1. Tutkimuksen tekijän havaintoja ja kokemuksia... 44 8.2. Tutkimuksen luotettavuus ja pätevyys... 44 8.3. Tutkimukseen liittyvää pohdintaa... 45 9 JOHTOPÄÄTÖKSET... 47 LÄHTEET...50 Liite 1 Liite 2 Yleisten uimarantojen ja pienten yleisten uimarantojen valvontakäytäntöjä koskeva kysely Enkät on tillsynsförfarandet av allmänna badstränder och små allmanna badstränder

1 JOHDANTO Opinnäytetyön tarkoituksena on selvittää, miten paikalliset terveydensuojeluviranomaiset valvovat yleisiä uimarantoja ja pieniä yleisiä uimarantoja ja millaisia haasteita valvonnassa on ollut. Opinnäytetyön tavoitteena on pohtia myös yleisen uimarannan käsitettä, selvittää millaisiin ongelmiin paikalliset valvontaviranomaiset tarvitsevat neuvoja ja tarvitaanko valtakunnallista ohjetta uimarantoja koskevan lainsäädännön tulkintaan. Opinnäytetyön tavoitteena on valvontayksiköille lähetetyn kyselyn ja sen avulla kerätyn vastausmateriaalin pohjalta selvittää, miten uimarantoja valvotaan kunnissa, millaisia haasteita valvonnassa on ollut ja miten yleisten ja pienten yleisten uimarantojen määrät ovat muuttuneet. Analysointia tehdään yleisellä tasolla, työn tarkoituksena ei ole tutkia yksittäisten valvontayksiköiden valvonnan lain mukaisuutta. Analysoinnin perusteella esitetään ajatuksia ja ehdotuksia, joita ohjaava viranomainen Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto, Valvira, voi käyttää apuna mahdollista valvontaohjetta tehdessään. Valvontaohje voi toimia valvontayksikköjen työkaluna ja auttaa valvonnan yhdenmukaistamisessa ja tasapuolistamisessa eri puolilla Suomea. 1.1. Taustaa Terveydensuojelulain (763/1994) tavoitteena on ihmisten terveyden ylläpitäminen ja edistäminen sekä terveyshaittaa aiheuttavien tekijöiden ennalta ehkäiseminen, vähentäminen ja poistaminen elinympäristöstä. Terveydensuojelulain mukaan uimarannan toiminnanharjoittajan on tehtävä kunnan terveydensuojeluviranomaiselle kirjallinen ilmoitus yleisestä uimarannasta. Tämä koskee sekä yli sadan että alle sadan uimarin uimarantoja. Terveydensuojeluviranomainen tarkastaa ilmoituksen ja tekee siitä päätöksen. Yleinen uimaranta on suunniteltava ja varustettava ja sitä on kunnossapidettävä siten, ettei uimarannan käyttäjille aiheudu terveyshaittaa. (TsL 763/1994 1, 13, 15 ja 28.) Kunnan terveydensuojeluviranomaisen on laadittava uimarantaluettelo ennen kunkin uimakauden alkua yleisistä uimarannoista ja niitä tulee säännöllisesti valvoa. Sosiaali- ja terveysministeriön asetus (177/2008) yleisten uimarantojen uimaveden laatuvaatimuksista ja valvonnasta tuli voimaan 1.4.2008. Asetus perustuu Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviin uimaveden laadun hallinnasta (2006/7/EY). Asetusta sovelletaan sellaisiin yleisiin uimarantoihin, joilla päivän aikana arvioidaan käyvän yli sata uimaria (STMa 177/2008 2 ). Sosiaali- ja terveysministeriön asetuksen perusteella on laadittu soveltamisopas, joka antaa ohjeita uimavesiasetuksen käytäntöön soveltamisesta (STTV 2008). Pienten yleisten uimarantojen uimaveden laatuvaatimuksista ja valvonnasta annetussa Sosiaali- ja terveysministeriön asetuksessa määritellään pieni yleinen uimaranta sellaiseksi, jolla arvioidaan käyvän uimakauden aikana vähemmän kuin 100 uimaria päivässä ja josta on tehtävä terveydensuojelulain (763/1994) mukainen ilmoitus (STMa 354/2008 2 ). 1

Kuntien ja muiden tahojen omistamat ja ylläpitämät yleiset uimarannat kuuluvat myös kuluttajaturvallisuuslainsäädännön soveltamisalalle. Lain tarkoituksena on ennaltaehkäistä kuluttajapalveluista aiheutuvia terveys- ja omaisuusvaaroja. Vaaran ilmetessä tulee varmistaa, että se poistetaan riittävän tehokkaalla tavalla. ( KuTuL 920/2011 1.) Näitä kaikkia lainsäädäntöjä valvoo kunnissa monijäseninen toimielin, valvontaviranomainen, joka hyväksyy vuosittain valvontasuunnitelman. Käytännön valvontaa toteutetaan ympäristöterveydenhuollon valvontayksiköissä. Valvontasuunnitelman mukaisista suoritteista peritään uimarannan toiminnanharjoittajalta maksu siten, että se vastaa enintään suoritteen tuottamisesta aiheutuneita kustannuksia. Lisäksi uimarannan toiminnanharjoittajan on maksettava uimavesinäytteiden ottoon ja laboratoriotutkimuksiin liittyvät kustannukset. (TsL 763/1994 6-7, 50 ; KuTuL 920/2011 32.) 1.2. Tutkimusongelma Kunnan terveydensuojeluviranomaisen tarkastustoiminta perustuu aina olemassa olevaan lainsäädäntöön. Lait, asetukset ja ohjeet eivät kuitenkaan aina ole yksiselitteisiä, vaan lakien tulkinnat voivat vaihdella. Suomessa on kuusi aluehallintovirastoa ja Ahvenanmaan valtionvirasto, jotka ohjaavat ja valvovat alueellaan kuntien ympäristöterveydenhuollon yksiköitä. Epäselvissä tilanteissa kunnat kysyvät neuvoja aluehallintovirastoista. Tämän lisäksi Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto (myöh. Valvira) ja Sosiaali- ja terveysministeriö (myöh. STM) ja Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (myöh. Tukes) antavat ohjeita aluehallintovirastoille ja paikallisille valvojille. Yleisen uimarannan määritelmä on hankala kahden STM:n yleisiä uimarantoja ja pieniä yleisiä uimarantoja koskevan asetuksen vuoksi. STM:n asetus (177/2008) koskee sellaisia yleisiä uimarantoja, joilla arvioidaan käyvän yli sata uimaria päivässä. STM:n asetus (354/2008) taasen määrittelee pieneksi yleiseksi uimarannaksi sellaisen, jolla arvioidaan käyvän alle sata uimaria päivässä. Terveydensuojeluviranomaisen on välillä vaikea määritellä, minkä asetuksen piiriin uimarannan valvonta kuuluu. Varsinkin pienen yleisen uimarannan määritteleminen on ongelmallista. Miten monta uimaria tulee käydä rannalla päivittäin, jotta se kuuluu valvonnan piiriin. Valvira, STM ja aluehallintovirastot ohjaavat valvontaa. Kuntien valvontaviranomaiset ovat kysyneet tulkintoja yleisen uimarannan määritelmään ohjaavilta viranomaisilta. Näitä kysymyksiä ovat olleet muun muassa: Minkälainen uimaranta kuuluu säännöllisen valvonnan piiriin? Mitä valvontaviranomainen tekee, jos uimarannan toiminnanharjoittajaa ei löydy ja ranta on kuitenkin uimareiden käytössä ja siellä on muun muassa pukukopit ja wc? 2

1.3. Toimeksiantaja Tämän opinnäytetyön toimeksiantaja on Etelä-Suomen aluehallintoviraston Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat -vastuualue, jonka tehtäviin kuuluu muun muassa ympäristöterveydenhuolto ja terveydensuojelu. Aluehallintoviraston tehtävänä on ohjata kuntien terveydensuojeluviranomaisten suorittamaa valvontaa. Tämän lisäksi aluehallintovirasto arvioi kuntien laatimat terveydensuojelun valvontasuunnitelmat sekä niiden toteutumista. Aluehallintovirasto ohjaa ja valvoo kunnan terveydensuojeluviranomaisen toimintaa uimavesivalvonnassa. Aluehallintovirasto tarkastaa kunnan terveydensuojeluviranomaisten toimittamat yleisten uimarantojen valvontaa ja tutkimusta koskevat tiedot ja toimittaa ne Terveyden- ja hyvinvoinnin laitokselle. (Etelä- Suomen aluehallintovirasto 2011) 1.4. Opinnäytetyön suoritus Tässä opinnäytetyössä selvitetään ympäristöterveydenhuollon valvontayksikköjen alueilla olevien yleisten ja pienten yleisten uimarantojen lukumääriä ja valvontaa eri puolilla Suomea. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos kerää aluehallintovirastojen kautta valvontayksiköiltä vuosittaiset tiedot yli 100 uimarin uimarannoista. Pienistä yleisistä uimarannoista ei ole säännöllisesti kerätty tietoja. Valvontayksiköille suunnattu yleisten uimarantojen valvontaa koskeva kysely lähetettiin webropol- kyselynä aluehallintovirastojen kautta kaikille ympäristöterveydenhuollon valvontayksiköille, joita vuonna 2011 oli 88 kappaletta. Opinnäytetyössä analysoidaan kyselyn tuloksia ja tehdään yhteenveto ja johtopäätöksiä uimarantojen valvonnasta. 3

2 UIMARANTOJEN VALVONTA ENNEN Uimarantojen ja uimaveden laadun valvonta alkoi Suomessa 1960- luvulla terveydenhuoltolain (469/1665) voimaan tultua. Tätä aikaisemman terveydenhuoltoa koskevan lainsäädännön ensisijaisena tarkoituksena oli muun muassa kulkutautien ja tuberkuloosin estäminen. Paikalliset terveydenhoitolautakunnat olivat myös joutuneet vaatimaan parannusta järvivesien laatuun. 2.1. Terveydenhoidon valvontaa 1870- luvulta 1960- luvulle Terveydenhuoltoon liittyvät kysymykset olivat tulleet yhä tärkeämmiksi ja vaatimukset terveydenhoitoa koskevan asetuksen aikaan saamiseksi kasvoivat jatkuvasti 1870-luvulla. Suomessa otettiin mallia Ruotsista ja vuonna 1879 julkaistiin "Hänen Keisarillisen Majesteettinsa Armollinen Asetus, koskien terveydenhoitoa Suomessa ". Asetus käsitti terveydenhoitosäännön Suomea varten. (Forsius.) Asetuksen mukaisesti kuntiin perustettiin terveydenhoitolautakuntia. Esimerkiksi Turussa lautakunnan alainen ylin terveyden- ja sairaanhoidon valvoja oli kaupunginlääkäri, jonka avuksi yleishygieniaa valvomaan palkattiin tarpeellinen määrä terveyspoliiseja eli kaitsijamiehiä. Heidän tehtävänään oli muun muassa tarkastaa asuinhuoneistoja, saunoja, elintarvikeliikkeitä ja suorittaa desinfiointeja kodeissa, joissa oli sairastettu lavantautia, kurkkumätää, keuhkotautia tai joissa oli syöpäläisiä. (Turku 2011.) Kauan aikaa vireillä olleet suunnitelmat terveydenhuollon tehostamiseksi saatiin toteutetuksi vuonna 1927, jolloin annettiin 1928 vuoden alusta voimaan astunut terveydenhoitolaki ja siihen liittyvä terveydenhoitoasetus. Lain mukaan jokaiseen kaupunkiin sekä kauppala- ja maalaiskuntaan oli perustettava terveydenhoitolautakunta, jonka tärkein tehtävä 1930- luvulla oli tuberkuloosin ja kulkutautien leviämisen ehkäiseminen. (Vantaa 2011.) Suomi on tuhansien järvien maa, jonka vuoksi uimiseen on suomalaisilla hyvät mahdollisuudet. Uimassa on aina käyty joko oman saunan rannasta tai yleiseltä uimarannalta. Suurin osa nykyisestä uimarannoista on ollut paikoillaan vuosikymmeniä. Tampereella 1900-luvun alkupuolella järvivesiin liittyvät ongelmat olivat järviveden pilaantumisia, jotka johtuivat muun muassa taajamien jätevesistä tai karjan laiduntamisesta, joihin paikallinen terveydenhoitolautakunta vaati parannuksia. Tuohon aikaan järvivettä saatettiin käyttää myös talousvetenä kaivojen puuttumisen vuoksi. (Keskinen 2011.) 2.2. Terveydenhoitolaki ja -asetus Terveydenhoitolaki (469/1965) tuli voimaan vuonna 1965. Lain 63 :n mukaan yleinen uimala tai uimaranta oli ennen sen käyttöön ottamista hyväksyttävä terveydenhoitolautakunnassa. Terveydenhoitoasetuksen (55/1967) 98 :n mukaan terveyshoitolautakunnan oli valvottava veden 4

laatua ja tarpeen vaatiessa ryhdyttävä toimenpiteisiin uimisen kieltämiseksi uimarannalla tai uimapaikalla. Lääkintöhallitus antoi lakien soveltamisohjeiksi yleiskirjeitä, joiden ohjeita terveyslautakunnan oli uimaveden laatua valvoessaan noudatettava. Ensimmäinen ohjekirje annettiin vuonna 1968 ja seuraavat kolme 1970- luvulla. Vuonna 1988 ohjeistusta muutettiin Lääkintöhallituksen ohjekirjeellä no 3/1988 Yleisten uimaloiden ja uimarantojen terveydellinen valvonta. Yleiskirjeessä oli uimarannan veden laatuun, valvontatutkimuksiin, tutkimustiheyteen ja uimarannan kuntoon liittyviä ohjeita. (Lääkintöhallitus 1988.) Terveydenhoitolain (469/1965) 63 :n mukaan yleinen uimaranta oli terveydenhoitolautakunnan hyväksyttävä ennen käyttöönottoa. Vuonna 1965 oli paljon sellaisia uimarantoja, jotka olivat olleet käytössä jo vuosia. Terveydenhoitolain 90 :n mukaan lupa, joka tämän lain mukaan oli hankittava rakennuksen, huoneiston, laitoksen tai laitteen käyttämiseen, oli lain voimaan tullessa käytössä olevan rakennuksen, huoneiston ym. kohdalla tarpeen vain, milloin sen haltija vaihtuu. Uimarantojen suhteen lakia tulkittiin usein siten, ettei olemassa olevalle uimarannalle tarvitse hakea hyväksyntää. Lääkintöhallitus ohjeisti terveyslautakuntia kirjeellään 10.6.1986 seuraavasti: "Lääkintöhallitus kehottaa kuntien terveysviranomaisia uima- ja talousvesien valvontaa suorittaessaan ilmoittamaan havaitsemistaan voimakkaista sinileväkukinnoista lähimmälle vesipiirille tai paikalliselle vesiensuojeluyhdistykselle.... Terveyslautakunnan tulisi tiedottaa kunnan asukkaille, että uimista on syytä välttää tilanteissa, jolloin uimarannalle on ajautunut runsaasti levämassaa." (Lääkintöhallitus 1986). Uimarantojen sinileväkukinnat ja niiden seuranta tulivat tuolloin valvontaviranomaisen lisätehtäväksi uimarantojen valvontaan. Tähän asti oli kiinnitetty huomiota uimaveden mikrobiologiseen laatuun. 2.3. Terveydensuojelulaki ja -asetus Terveydenhoitolaki kumottiin ja tilalle tuli terveydensuojelulaki 1.1.1995 (763/1994), jonka 13 :n mukaan toiminnanharjoittajan on tehtävä terveysvalvontaviranomaiselle uimarannasta kirjallinen ilmoitus. Tämä koskee niitä uimarantoja, jotka otetaan käyttöön lain voimaantulon jälkeen. Terveydensuojelulain 61 :n mukaan terveydenhoitolain mukaisesti hyväksytyistä uimarannoista ei tehty uudestaan ilmoitusta. Terveydenhoitolautakunta on laissa vaihtunut kunnan terveydensuojeluviranomaiseksi, joka on kunnan määräämä lautakunta tai muu monijäseninen toimielin. Uimarannan ilmoituskäsittelyä koskevat tehtävät on saatettu delegoida myös kunnan terveydensuojeluviranomaisen alaiselle viranhaltijalle. Suomen liittyminen Euroopan Unionin jäseneksi velvoitti Suomea valvomaan uimarantoja yhteisölainsäädännön mukaisesti. Silloisessa uimaveden laadusta annetussa neuvoston direktiivissä (76/160/ETY) oli asetettu vähimmäisvaatimukset uimarantavesistä tutkittaville parametreille ja niiden tutkimustiheyksille. Uutena velvoitteena tuli komissiolle tehtävät uima- 5

vesien laatutietojen raportit. Raportointivelvollisuus koski ainoastaan sellaisia uimarantoja, joiden suurin päivittäinen kävijämäärä ylittää 100 henkilöä. Terveydensuojelulaki (763/1994) antoi STM:lle valtuuden antaa tarkempia määräyksiä yleisen uimarannan veden terveydellisistä ja muista laatuvaatimuksista. Yleisten uimarantojen veden laatuvaatimuksista ja valvontatutkimuksista Sosiaali- ja terveysministeriön päätöksen (292/1996) 3 :n mukaan yleisellä uimarannalla tarkoitetaan sellaista paikkaa, jossa suuri määrä ihmisiä käy uimassa taikka josta on tehty terveydensuojelulain mukainen ilmoitus. Tätä päätöstä sovellettiin sellaisille uimarannoille, joiden suurin kävijämäärä on vähintään sata henkilöä yhden päivän aikana. Asetuksen 5 :n mukaan kunnan valvontaviranomaista edellytettiin valvomaan uimaveden laatua säännöllisin tutkimuksin. Jos uimaveden laatu uusintatutkimuksen jälkeenkin oli huonoa, tuli valvontaviranomaisen vaatia selvityksiä ja korjaustoimenpiteitä veden huonosta laadusta. Jos veden laatua ei saatu nopeasti parannetuksi, tuli valvontaviranomaisen kieltää rannalla uiminen joko määräaikaisesti tai koko uimakauden ajaksi. 6

3 UIMARANTOJEN VALVONTA NYKYÄÄN Tässä luvussa käsitellään nykyistä terveydensuojelun valvontaorganisaatiota ja kunnallista valvontaa. Lisäksi selvitetään uimarantojen valvontaa ja laatua käsittelevää lainsäädäntöä, ohjeita ja käytännön valvontaa myös muualla Euroopan unionin alueella. Varsinainen uimarantojen valvontavastuu on kunnallisilla valvontaviranomaisilla, joita aluehallintovirastot, Valvira ja Tukes ohjaavat. Suomessa toimeenpantiin vuonna 2008 Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi (2006/7/EY myöh. uimavesidirektiivi), joka tulee saattaa voimaan jäsenvaltioissa vuoden 2014 loppuun mennessä. Euroopan unionin jäsenmaiden uimarantojen valvontatiedot kerätään vuosittain yhteiseen raporttiin, joka nykyisin julkaistaan sähköisenä. 3.1. Valvontaorganisaatio Terveydensuojelun yleisen suunnittelun ja valvonnan ylin johto ja ohjaus kuuluvat sosiaali- ja terveysministeriölle. Valvira ohjaa aluehallintovirastoja ja kuntia toimialansa lainsäädännön toimeenpanossa sekä valvoo sen toteuttamista. Aluehallintovirastot ohjaavat ja valvovat terveydensuojelua toimialueillaan sekä arvioivat kuntien terveydensuojelun valvontasuunnitelmia ja niiden toteutumista. Tuoteturvallisuuden valvontatehtäviä suunnittelee ja valvoo Tukes. Kunnalla näistä tehtävistä huolehtii kunnan määräämä lautakunta tai muu monijäseninen toimielin. Valtuusto voi antaa kunnan terveydensuojeluviranomaiselle (kuluttajaturvallisuuslaissa valvontaviranomaiselle) oikeuden siirtää toimivaltaansa edelleen alaiselleen viranhaltijalle tai jaostolle. Käytännössä ympäristöterveydenhuollon valvontayksiköissä uimarantojen tarkastuksia tekevät ja uimavesinäytteitä ottavat terveystarkastajat. Uimarantoja ja uimavesiä valvotaan siis kahden lainsäädännön (terveydensuojelulaki sen nojalla annetut asetukset ja kuluttajaturvallisuuslaki) nojalla. Molemmat kuntia ohjaavat virastot, Valvira ja Tukes, ovat tehneet kunnallisen valvonnan avuksi uimarantojen valvontaan liittyviä tarkastusohjeita. Uimaveden ja rantojen valvonta ei ole pelkästään uimaveden laadun valvontaa, vaan merkittävästi myös uimarannan hygieenisten olosuhteiden sekä uimarannalla kävijöiden turvallisuuden valvontaa (Keinänen 2008, 4). 3.2. EU:n uimavesidirektiivi (2006/7/EY) Uimavesidirektiivi (2006/7/EY) tuli voimaan vuonna 2006. Tätä direktiiviä sovelletaan mihin tahansa pintaveden osaan, jossa toimivaltainen viranomainen odottaa huomattavan määrän ihmisiä uivan ja jossa uimista tämä viranomainen ei ole pysyvästi kieltänyt tai antanut pysyvää ohjetta, jonka mukaan uiminen ei ole suositeltavaa. Jäsenvaltioiden on toimitettava komissiolle kunkin uimakauden uimaveden seurannan ja uimaveden laadun arvioinnin tulokset sekä kuvaukset toteutetuista hallintatoimenpiteistä. Tiedot on toimitettava joulukuun loppuun mennessä edeltävän uintikauden 7

osalta. Komissio julkaisee vuosittain yhteisön uimaveden laatua koskevan yhteenvetokertomuksen huhtikuun loppuun mennessä. (STM 2005.) Uimavesidirektiivin tarkoituksena on suojella ihmisten terveyttä sekä suojella ja parantaa ympäristöä. Siinä säädellään uimavesien seurantaa, luokittelua, laadun hallintaa sekä uimavesien laatua koskevaa tiedottamista. Tavoitteena on siirtyä uimavesien laadun seurannasta uimavesien laadun hallintaan. Uimavesidirektiivissä määritetään uimavesistä tehtävät tutkimukset ja tutkimustiheydet. Jäsenvaltioiden on määritettävä uimakauden pituus. Direktiivin mukaan kunkin jäsenvaltion viranomaisen harkittavaksi jää, mikä määritellään direktiivin mukaiseksi uimarannaksi. Uusi direktiivi korostaa yleisölle tiedottamista. Yleisölle tiedotetaan uimakauden aikaisista valvontatutkimustuloksista ja mahdollisista uimaveden laadun parantamiseksi tehtävistä toimenpiteistä. (STM 2005.) 3.3. Terveydensuojelulaki (763/1994) "Terveydensuojelun tarkoituksena on ennaltaehkäistä, vähentää ja poistaa elinympäristöstä tekijöitä, jotka voivat aiheuttaa terveyshaittaa. Terveyshaitalla tarkoitetaan ihmisessä todettavan sairauden ja terveyshäiriön lisäksi sellaisen tekijän tai olosuhteen esiintymistä, joka voi vähentää väestön tai yksilön elinympäristön terveellisyyttä."(valvira 2011a.) Vuonna 1995 voimaan tullut terveydensuojelulaki (763/1994) asetuksineen on edelleen voimassa. Toiminnanharjoittajan on tehtävä viimeistään 30 vuorokautta ennen toiminnan aloittamista kirjallinen ilmoitus kunnan terveydensuojeluviranomaiselle muun muassa seuraavista toiminnoista: yleiseen käyttöön tarkoitetun saunan, uimahallin, uimarannan taikka uimalan tai kylpylän perustamisesta tai käyttöönotosta. Terveydensuojeluviranomainen tarkastaa ilmoituksen ja tekee siitä päätöksen. Terveydensuojeluviranomainen voi päätöksessään toiminnanharjoittajaa kuultuaan antaa terveyshaittojen ehkäisemiseksi tarpeellisia määräyksiä taikka, jos terveyshaittaa ei voida muutoin estää, kieltää toiminnan harjoittamisen kyseisessä paikassa. Yleisen uimalan, uimahallin, uimarannan, kylpylän sekä yleisen virkistymis-, kuntoutus- ja hieronta-altaan veden laatua on kunnan terveydensuojeluviranomaisen säännöllisesti valvottava. (TsL 763/1994 13, 15 ja 29.) Kunnan terveydensuojeluviranomainen voi kieltää käyttämästä yleistä allasta tai uimarantaa tarkoitukseensa, jos sen vesi ei täytä 32 :n nojalla annettuja terveydellisiä laatuvaatimuksia. Molemmat uimavesiä koskevat asetukset on annettu terveydensuojelun (763/1994) 32 :n 2 momentin nojalla. Terveydensuojelulain (763/1994) 51 :n nojalla kunnan terveydensuojeluviranomaisella on oikeus antaa yksittäisiä kieltoja ja määräyksiä, jotka ovat välttämättömiä terveyshaitan poistamiseksi tai sen ehkäisemiseksi. Kiireellisessä tapauksessa valvontaa suorittava kunnan viranhaltija saa antaa kiellon tai määräyksen. Kielto tai määräys on viipymättä saatettava kunnan terveydensuojeluviranomaisen ratkaistavaksi. Terveydensuojelulain 53 :n mukaisiin pakkotoimiin voi terveydensuojeluviranomainen ryhtyä, jos joku toimii lain tai sen nojalla annettujen säännösten tai määräysten vastaisesti taikka lyö laimin terveydensuojelulain tai sen nojalla an- 8

nettujen säännösten tai määräysten mukaisen velvollisuutensa. Terveydensuojeluviranomainen voi päätöksellään velvoittaa asianomaisen määräajassa oikaisemaan laiminlyöntinsä. Kunnan terveydensuojeluviranomainen voi tehostaa kieltoa tai määräystä uhkasakolla tai uhalla, että tekemättä jätetty toimenpide teetetään laiminlyöjän kustannuksella tai että toiminta keskeytetään tai kielletään. 3.3.1. Valvontaohjelmat "EVIRA (Elintarviketurvallisuusvirasto), Tukes ja Valvira ovat laatineet yhteistyössä yhteisen valtakunnallisen valvontaohjelman. Valvontaohjelmalla ja sen sisältämillä toimialakohtaisilla valvontaohjelmilla varmistetaan terveydensuojelun, elintarvikkeiden, kemikaalien, tupakoinnin, kuluttajaturvallisuuden sekä eläinten terveyden ja hyvinvoinnin riittävä valvonta." (Valvira 2011c.) Terveydensuojelulain (763/1994) 6 :n mukaan kunnan tehtävä on laatia paikallinen valvontasuunnitelma, jonka mukaan valvonta on laadukasta, säännöllistä ja terveyshaittoja ehkäisevää. Valvontasuunnitelmassa tulee huomioida valtakunnallinen valvontaohjelma. Ympäristöterveydenhuollon yhteisen valvontaohjelman tavoitteena on kehittää ja yhdenmukaistaa keskusvirastojen kuntien ja muiden valvontaviranomaisten ohjausta. Tavoitteena on yhtenäistää ympäristöterveydenhuollon valvontaa koko maassa ja lisätä paikallisten viranomaisten lakien edellyttämän valvonnan suunnitelmallisuutta, vaikuttavuutta ja laatua ohjaamalla niitä valvontasuunnitelman laatimisessa, valvonnan järjestämisessä ja toteutuksessa. (Valvira 2011c.) 3.3.2. Suunnitelmallisen valvonnan maksullisuus Ympäristöterveydenhuollon valvontasuunnitelman mukainen valvonta on maksullista mukaan lukien terveydensuojelulaissa edellytetty uimaveden säännöllinen valvonta. Maksujen periminen suunnitelmallisesta valvonnasta edellyttää hyväksyttyä valvontasuunnitelmaa ja maksutaksaa. Kunnan valvontaviranomaisen tulee periä toiminnanharjoittajalta hyväksytyn taksan mukainen maksu valvontasuunnitelmaan sisältyvästä tarkastuksesta, näytteenotosta ja näytteen tutkimisesta. Lisäksi toiminnanharjoittajalta on perittävä maksu niistä valvontatoimenpiteistä, jotka liittyvät tehdyn tarkastuksen perusteella annettujen määräysten valvontaan. Maksuja ei kuitenkaan voida periä esimerkiksi elintarvikkeiden ja talousveden välityksellä leviävien epidemioiden tai valitustapausten selvittämisestä, vaan näihin tulee varata varoja talousarviossa. Valvontayksikön on vahvistettava maksutaksassaan, millä tavoin matkoista aiheutuneet kustannukset sisällytetään valvontamaksuihin. Kuntaliitto ohjeistaa jakamaan matkakustannuksia yleiskustannuksiin, jolloin ne tulevat mukaan tuntihintaan tai kiinteään taksaan, eikä matkoista laskuteta erikseen. (Valvira 2011c, 17-18.) 9

3.3.3. STM:n asetus yleisten uimarantojen uimaveden laatuvaatimuksista ja valvonnasta (177/2008) Uimaveden laadun valvonta ja arviointikriteerit muuttuivat uimakaudelle 2008, jolloin tuli voimaan STM:n asetus yleisten uimarantojen uimaveden laatuvaatimuksista ja valvonnasta (177/2008). Asetuksella toimeenpantiin uimavesidirektiivi (2006/7/EY). Asetuksen 2 :n mukaan yleinen uimaranta on uimaranta, jolla arvioidaan käyvän uimakauden aikana vähintään 100 uimaria päivässä ja josta on tehtävä terveydensuojelulain mukainen ilmoitus. Sosiaali- ja terveydenhuollon tuotevalvontakeskuksen (STTV) soveltamisopas antaa ohjeita uimavesiasetuksen (177/2008) käytäntöön soveltamisesta. Oppaassa keskitytään uimaveden laadun hallintaan. Uimarimäärän raja tarkoittaa käytännössä terveysvalvontaviranomaisen arviota siitä, että sadan uimarin raja ylittyy lämpimän kesäpäivän aikana. Sadan uimarin rajan ei tarvitse ylittyä joka päivä, mutta rajalla ei tarkoiteta kyseisellä uimarannalla käyneiden uimareiden keskiarvoa. (STTV 2008, 6-7.) Uimakausi on 15.6. - 31.8. välinen ajanjakso, paitsi Lapin läänissä ja Kuusamon ja Taivalkosken kunnissa 25.6. - 15.8. välinen ajanjakso. Kunnan terveydensuojeluviranomaisen on laadittava uimarantaluettelo ennen kunkin uimakauden alkua asetuksen (177/2008) soveltamisalaan kuuluvista yleisistä uimarannoista. Uimarantaluettelo on toimitettava asianomaiselle aluehallintovirastolle kunkin vuoden huhtikuun loppuun mennessä. Kunnan terveydensuojeluviranomaisen on valvottava näiden uimarantojen uimaveden laatua säännöllisin väliajoin tehtävin tutkimuksin. (STTV 2008, 9,20 ja 49.) Uimarannan omistajan tai haltijan on yhteistyössä kunnan terveydensuojeluviranomaisen kanssa laadittava uimaveden laadun seurantaa ja valvontaa varten seurantakalenteri ennen kunkin uimakauden alkua. Seurantakalenteriin merkitään ennen uimakauden alkua otettavan näytteen ja uimakauden aikana otettavien näytteiden ottoajankohdat. Uimaveden laadun seuranta on toteutettava viimeistään neljän päivän kuluessa seurantakalenteriin merkitystä ajankohdasta. Epätavanomaisessa tilanteessa kunnan terveydensuojeluviranomainen voi keskeyttää toistaiseksi seurantakalenterin mukaisen uimaveden laadun seurannan. Seurantaa jatketaan seurantakalenterin mukaisesti niin pian kuin mahdollista epätavanomaisen tilanteen päätyttyä ja ottamatta jääneet näytteet korvataan uusilla näytteillä. Näytteiden määrän tulee olla vähintään 16 näytettä ja Lapin läänissä sekä Kuusamon ja Taivalkosken kunnissa vähintään 12 näytettä. Uimakauden päätyttyä kunnan terveydensuojeluviranomainen arvioi ja luokittelee kunkin uimarannan veden laadun valvontatutkimustulosten perusteella. Uimaveden laadun arviointi ja luokitus perustuvat neljän viimeisimmän uimakauden seurantakalenterien mukaan otettujen näytteiden valvontatutkimustuloksiin. Arviointi ja luokitus tehtiin ensimmäisen kerran vuoden 2011 uimakauden päätyttyä. (STTV 2008, 21 25.) Uimavedestä tutkitaan suolistoperäistä saastumista kuvaavat suolistoperäiset enterokokit ja Escherichia coli -bakteerit. Lisäksi vedestä seurataan aistinvaraisesti syanobakteerien, kasviplanktonin, makrolevien ja jätteiden 10

esiintymistä. Saastumis- tai epidemiatilanteessa uimavedestä on tarpeen määrittää myös muita muuttujia. (Zacheus 2008, 10.) Jos yksittäinen valvontatutkimustulos tai syanobakteerihavainto ylittää toimenpiderajan tai jos uimavedestä tehty aistinvarainen havainto ylittää laatusuosituksen, kunnan terveydensuojeluviranomaisen on selvitettävä, liittyykö ylitykseen terveyshaittoja. Jos ylitykseen voi liittyä terveyshaittoja, kunnan terveydensuojeluviranomaisen on annettava terveydensuojelulain mukainen määräys korjaaviin toimenpiteisiin ryhtymisestä sekä tarpeelliset ohjeet ja määräykset terveyshaittojen ehkäisemiseksi. (STMa 177/2008, 7.) Uimaveden laadun kehitystä seurataan lisänäytteillä niin pitkään, kunnes uimaveden laatu on palautunut normaalille tasolle. Tämän jälkeen mahdollinen uimisen välttämistä koskeva ohje tai määräys voidaan purkaa. Jos uimavedessä havaitaan aistinvaraisesti syanobakteereita, edellyttää havainto uimaveden tihennettyä seuraamista ja tarvittaessa ohjeiden ja määräysten antamista terveyshaittojen ehkäisemiseksi. (STTV 2008, 35,38.) Taulukoissa 1-3 on yleisen uimarannan laadun arviointiin käytetyt rajaarvot, yksittäisten tutkimustulosten ja syanobakteerien toimenpiderajat ja yksittäisen aistinvaraisen havainnon laatusuositukset. Taulukko 1. Uimaveden laadun arviointiin ja luokitukseen käytetyt rajaarvot Sisämaan uimavedet Muuttuja Erinomainen laatu Hyvä laatu Tyydyttävä laatu Suolistoperäiset enterokokit (pmy/100ml) 200 400 330 Escherichia coli (pmy/100ml) 500 1000 900 Rannikon uimavedet Muuttuja Erinomainen laatu Hyvä laatu Tyydyttävä laatu Suolistoperäiset enterokokit (pmy/100ml) 100 200 185 Escherichia coli (pmy/100ml) 250 500 500 Taulukko 2. Yksittäisen valvontatutkimustuloksen tai syanobakteerihavainnon toimenpiderajat Muuttuja Toimenpideraja Sisämaan uimavedet Rannikon uimavedet Suolistoperäiset enterokokit (pmy/100ml) 400 200 Escherichia coli (pmy/100ml) 1000 500 Syanobakteerit Havaittu uimavedessä tai uimarannalla 11

Taulukko 3. Yksittäisen aistinvaraisen havainnon laatusuositukset Muuttuja Makrolevät ja/tai kasviplankton Jätteet, kuten öljymäiset ja tervamaiset aineet sekä kelluvat materiaalit Tavoitetaso Ei aistinvaraisesti havaittavaa haitallista esiintymää Ei aistinvaraisesti havaittavaa haitallista esiintymää Uimarannan omistajan tai haltijan on yhteistyössä kunnan terveydensuojeluviranomaisen kanssa laadittava yleiselle uimarannalle uimavesiprofiili, jonka laatimisessa käytetään tarvittaessa ympäristönsuojeluviranomaisen asiantuntemusta. Uimavesiprofiilin tuli olla valmis 1.3.2011 mennessä. Uimavesiprofiili sisältää muun muassa seuraavia asioita: Uimarannan uimaveden ja valuma-alueen muiden pintavesien fysikaaliset, maantieteelliset ja hydrologiset ominaisuudet, jotka voisivat aiheuttaa uimaveden saastumista. Uimavesiprofiilissa tulee arvioida ja määritellä sellaisia uimaveden saastumissyitä, jotka saattavat vaikuttaa uimaveden laatuun ja heikentää uimareiden terveyttä. Siinä arvioidaan syanobakteerien esiintymisen todennäköisyyttä uimavedessä. Lisäksi arvioidaan makrolevän ja/tai kasviplanktonin haitallisen lisääntymisen todennäköisyyttä. Uimavesiprofiilissa määritetään myös uimaveden laadun seurantakohdan sijainti. Uimavesiprofiili tarkastetaan säännöllisesti sen mukaan, mihin uimavesiluokkaan uimavesi on luokiteltu. Uimaveden kuuluessa luokkaan erinomainen uimavesiprofiili on tarkistettava ja saatettava ajan tasalle ainoastaan silloin, jos luokka muuttuu hyväksi, tyydyttäväksi tai huonoksi. Hyvän uimavesiluokan uimaveden uimavesiprofiili on tarkistettava vähintään neljän vuoden välein, tyydyttävän kolmen vuoden välein ja huonon kahden vuoden välein. Jos uimarannalla tai sen läheisyydessä tehdään uimaveteen merkittävästi vaikuttavia rakennus- tai muutostöitä, uimavesiprofiili on saatettava ajan tasalle ennen seuraavan uimakauden alkua. (STTV 2008, 39,40.) Asetuksessa korostetaan yleisölle tiedottamista. Periaatteessa uimarannalla pitää olla yleisön nähtävissä perustiedot uimarannasta kuten uimavesitulokset ja tarpeen mukaan uimista koskevat ohjeet ja määräykset. (Zacheus 2008, 10.) Kunnan terveydensuojeluviranomaisen on yhdessä uimarannan omistajan kanssa huolehdittava siitä, että yleisölle annetaan mahdollisuus saada tietoja sekä tehdä ehdotuksia ja huomautuksia asetuksen täytäntöönpanoon liittyvistä asioista sekä tehdä erityisesti uimarantaluettelon laatimista, tarkistamista ja ajan tasalle saattamista koskevia ehdotuksia ja huomautuksia (STMa 177/2008, 10 ). 12

3.3.4. STM:n asetus (354/2008) pienten yleisten uimarantojen uimaveden laatuvaatimuksista ja valvonnasta. Sosiaali- ja terveysministeriön asetus (354/2008) pienten yleisten uimarantojen uimaveden laatuvaatimuksista ja valvonnasta tuli voimaan vuonna 2008 ja siinä on yhteneväisyyksiä yleisten uimarantojen uimaveden laatuvaatimuksista ja valvonnasta annetun STM:n asetuksen (177/2008) kanssa. Asetuksessa on kuitenkin kevennettyjä määräyksiä pienille yleisille uimarannoille. Esimerkiksi asetus ei edellytä uimavesiprofiilien tekemistä. Terveydensuojelulain mukaan myös pienten yleisten uimarantojen uimavesi ei saa missään tilanteessa aiheuttaa uimareille terveydellistä haittaa. Pienellä yleisellä uimarannalla tarkoitetaan sellaista yleistä uimarantaa, jolla arvioidaan käyvän uimakauden aikana vähemmän kuin 100 uimaria päivässä ja josta on tehtävä terveydensuojelulain mukainen ilmoitus. Kunnan terveydensuojeluviranomaisen on säännöllisesti valvottava pienen uimarannan veden laatua. Uimakauden aikana on aina otettava vähintään kolme näytettä, paitsi Lapin läänissä sekä Kuusamon ja Taivalkosken kunnissa, joissa on otettava vähintään kaksi näytettä. Näytteenottopäivät on jaettava tasaisesti uimakauden ajalle. Rannoista on laadittava uimarantaluettelo ennen kunkin uimakauden alkua. Valvonta pitää sisällään säännöllisen uimavesinäytteenoton rannoilta ja aistinvaraiset havainnot. (STMa 354/2008, 2, 4.) Uimarannan omistajan tai haltijan on yhteistyössä kunnan terveydensuojeluviranomaisen kanssa huolehdittava siitä, että uimarannalla on yleisön nähtävillä seuraavat tiedot: valvontatutkimustulokset, tarvittaessa ohjeita ja määräyksiä sekä uimarannan omistajan tai haltijan sekä kunnan terveydensuojeluviranomaisen yhteystiedot (STMa 354/2008, 7 ). Ennen uimakauden alkua kunnan terveydensuojeluviranomaisen on julkaistava luettelo myös kunnan alueella olevista pienistä yleisistä uimarannoista. Luettelosta on tiedotettava esimerkiksi julkaisemalla se paikallisessa lehdessä tai kunnan ilmoitustaululla. Lisäksi luettelo on oltava nähtävillä kunnan verkkosivuilla. Tiedottamisen tarkoituksena on se, että uimarantojen käyttäjillä olisi mahdollisuus vaikuttaa säännöllisesti valvottavien uimarantojen määrään. (Valvira 2011b.) Taulukoissa 4 ja 5 ovat pienen yleisen uimarannan uimaveden laadun arviointiin käytettävät yksittäisen valvontatutkimustuloksen tai syanobakteerihavainnon toimenpiderajat ja yksittäisen aistinvaraisen havainnon laatusuositus. Asetukseen on sisällytetty syanobakteerien säännöllinen seuranta, toimenpideraja ja syanobakteerihavaintoihin liittyvät toimenpiteet terveyshaittojen ehkäisemiseksi. Syanobakteerien aiheuttamien terveyshaittojen ehkäiseminen voidaan käytännössä tehdä tiedottamalla tilanteesta uimareille. Tiedotettaessa voidaan antaa uimarannalle tilapäinen uimakielto, uimisen välttämistä koskeva ohje tai erityisryhmien, kuten lapsien, uimista koskevia ohjeita. 13

Taulukko 4. Yksittäisen valvontatutkimustuloksen tai syanobakteerihavainnon toimenpiderajat Muuttuja Toimenpideraja Sisämaan uimavedet Rannikon uimavedet Suolistoperäiset enterokokit (pmy/100ml) 400 200 Escherichia coli (pmy/100ml) 1000 500 Syanobakteerit Havaittu uimavedessä tai uimarannalla Taulukko 5. Yksittäisen aistinvaraisen havainnon laatusuositus Muuttuja Jätteet, kuten öljymäiset ja tervamaiset aineet sekä kelluvat materiaalit Tavoitetaso Ei aistinvaraisesti havaittavaa haitallista esiintymää 3.4. Kuluttajaturvallisuuslaki (920/2011) Kunnan valvontaviranomainen valvoo uimarantoja myös kuluttajaturvallisuuslain (920/2011) nojalla. Lain tarkoituksena on 1 :n mukaan varmistaa kulutustavaroiden ja kuluttajapalveluiden turvallisuutta. Kulutustavara tai -palvelu ei saa aiheuttaa vaaraa kuluttajan terveydelle tai omaisuudelle. Uimarannat ovat kuluttajaturvallisuuslain tarkoittamia kuluttajapalveluita. Kuluttajaturvallisuusvalvonnassa sovelletaan työnjakoa, jossa kunnat valvovat alueillaan pääsääntöisesti kuluttajapalveluiden turvallisuutta. Tukes valvoo kulutustavaroiden turvallisuutta. Uimarantoja valvotaan siis terveydensuojelulain (763/1994) ja kuluttajaturvallisuuslain (920/2011) nojalla. Valvontaa tekevä viranomainen on sama, joten tarkastukset suositellaan tekemään samanaikaisesti. (Tukes 2011.) Vuoden 2012 alusta voimaan tulevan kuluttajaturvallisuuslain 6 :n mukaan toiminnanharjoittajalla on velvollisuus tehdä ilmoitus valvontaviranomaiselle aloittaessaan palvelua, johon liittyy merkittäviä riskejä. Tällainen velvollisuus on uusi asia kuluttajaturvallisuussektorilla, jonka vuoksi tulee olemaan tarvetta sekä toiminnanharjoittajien neuvonnalle että Tukesin tekemälle paikallistason valvonnan ohjaukselle. Tukes laatii mallilomakkeen ilmoituksen tekemistä varten, mahdollisuuksien mukaan siten, että samalla lomakkeella voitaisiin tehdä myös muiden ympäristöterveydenhuollon säädösten edellyttämät ilmoitukset. Tämä olisi toiminnanharjoittajien etu, ja tätä myös eduskunnan talousvaliokunta edellytti käsitellessään lakiehdotusta. (Tukes 2011.) 14

3.5. Valviran ympäristöterveydenhuollon laatujärjestelmän valvontaohjeisto Valvira opastaa kuntien valvontaviranomaisia Ympäristöterveydenhuollon laatujärjestelmän terveydensuojelun valvontaohjeistolla. Valvontaohjeistossa on uimarantojen ilmoituskäsittelyyn ja valvontasuunnitelman mukaisiin tarkastuksiin ohjeet. Lisäksi Valvira on laatinut yleisten uimarantojen ja pienten yleisten uimarantojen riskinarviointia varten omat lomakkeet. Arviointilomakkeiden avulla määritellään uimarannan tarkastustarve, joka voi olla valvontaohjelman mukaisella minimitasolla, normaalilla tasolla tai tarkastustarve voi olla kohonnut. (Valvira 2011d.) Valtakunnallisessa terveydensuojelun valvontaohjelmassa vuosille 2011 2012 on määritelty yleisen uimarannan ja pienen yleisen uimarannan tarkastustiheydeksi 1 2 tarkastusta vuodessa (Valvira 2011c). Paikallisviranomainen ei voi arvioida tarkastustarvetta pienemmäksi kuin ohjeessa. 3.6. Opetusministeriön julkaisu, Uimarantaopas Opetusministeriön vuonna 2006 julkaisemassa uimarantaoppaassa on suositeltu, mitä uimarannan suunnittelussa pitää ottaa huomioon. Uimarannan pitää täyttää henkilöturvallisuuden ja terveyden kannalta välttämättömät vaatimukset. Hyvä uimaranta on rakennettu ja varustettu siten, että eri käyttäjäryhmät voivat tasapuolisesti käyttää rantaa. Oppaassa on annettu esimerkki vähimmäisvarustetusta uimarannasta. Uimaranta on paikka, jonka varusteista, kunnosta ja ylläpidosta joku taho vastaa. Uimarannalle pitää olla opastus päätieltä, huolto- ja pelastustie, käymälä, pukusuojat, pelastusrengas, ilmoitustaulu ja roska-astia. Mikäli ranta ei ole loiva, tarvitaan laituri, jossa on veteen johtavat portaat. Hyvin varustetulla uimarannalla tulee edellisten lisäksi olla muun muassa erillinen rajattu alue pienille lapsille, suihkutila- ja pukutilat, rantavalvoja ja merkitty rantavalvomo. (Opetusministeriö 2006, 14-15.) 3.7. Uimarantojen valvonta muualla Euroopan unionin alueella Euroopan uimavesien on täytettävä vaatimukset, jotka asetetaan vuonna 2006 annetussa uimavesidirektiivissä (2006/7/EY). Direktiivi oli määrä saattaa osaksi kansallista lainsäädäntöä viimeistään maaliskuussa 2008 ja jäsenvaltioiden on pantava se täytäntöön joulukuuhun 2014 mennessä. Vuoden 2010 uintikaudella 20 jäsenvaltiota 27:stä noudatti uimaveden laadun valvonnassa ja raportoinnissa kyseisiä uusia säännöksiä. Euroopan ympäristökeskus ja Euroopan komissio laativat vuosittain uimavesiraportin. Viimeisin raportti on vuodelta 2010, jossa on koottuna 27 Euroopan Unionin jäsenmaan uimavesitulokset. Raportissa seurataan uimavesien laadun kehitystä vuodesta 1990 alkaen. (Euroopan ympäristökeskus 2011a.) Vuoden 2010 uimavesiraportissa vertaillaan uimavesien laatua 21 000:lla rannikoiden ja sisämaan uimarannalla. Näistä uimarannoista noin 70 % sijaitsee rannikoilla ja loput sisämaassa jokien ja järvien rannoilla. Eniten rannikoilla sijaitsevia uimarantoja on Italialla, Kreikalla, Ranskalla, Espanjalla ja Tanskalla. Eniten sisämaan uimarantoja on Saksalla ja Ranskal- 15

la. Rannikkojen uimavesistä 92,1 % ja sisävesistä 90,2 % täytti uimaveden laatua koskevat vähimmäisvaatimukset. Eniten vähimmäisvaatimukset täyttäviä uimarantoja oli Kyproksella (100 %) ja seuraavaksi eniten Kroatialla (97,3 %), Maltalla (94,2 %), Kreikalla (94,2 %) ja Irlannilla (90,1 %). Uimavesien laatu heikkeni hieman vuodesta 2009 vuoteen 2010. Vähimmäisvaatimukset täyttyivät yhdeksällä kymmenestä uimarannasta. (Euroopan ympäristökeskus 2011a.) Ensimmäiset suomalaiset vuoden 1995 uimarantojen valvontatutkimustulokset lähetettiin Euroopan komissiolle vuonna 1996. Valvontatutkimustulokset koskivat yli sadan uimarin rantoja. Raporttien mukaan Suomi ja Ruotsi ovat maita, joiden sisämaan uimarantojen määrä on oleellisesti vähentynyt uimaveden laadun seuranta-aikana 1995-2010. Varsinkin sisämaan uimarantojen määrä on vähentynyt. Tähän lienee syynä se, että Suomi on määritellyt yleiseksi uimarannaksi rannan, jonka uimarimäärä päivittäin on enemmän kuin 100. Ruotsin vastaava uimarimäärä on 200. (Euroopan ympäristökeskus 2011b, c.) Suomella on kansallista lainsäädäntöä niin sanotuille pienille yleisille uimarannoille. Siitä ei ole tietoa, miten muut Euroopan Unionin jäsenvaltiot määrittelevät yleisen uimarannan, eikä siitäkään, onko jäsenvaltioilla vastaavaa kansallista lainsäädäntöä pienille yleisille uimarannoille. Euroopan komission ympäristökeskuksen internet- sivuilta on linkki Euroopan vesitietojärjestelmään (WISE), jonka kautta eurooppalaiset voivat selvittää uimarantansa veden laadun. Kyseiseltä sivustolta löytyy tietoa ja interaktiivisia karttoja, jotka ulottuvat Euroopan tasolta yksittäisen valvonta-aseman tasolle asti. Paikalliset asukkaat voivat lisäksi raportoida oman uimarantansa tilasta Eye on Earth -portaalin kautta. (Euroopan ympäristökeskus 2011a.) 16

4 AIKAISEMMAT SELVITYKSET Valtakunnallisesti kaikkien yleisten uimarantojen valvontatietoja on koottu ainoastaan vuonna 1972, jolloin vesihallitus lähetti kunnille kyselyn, jolla kartoitettiin muun muassa uimarantojen ja maauimaloiden lukumäärää ja niiden kuntoa. Yleisten uimarantojen tietoja ja valvontatutkimustuloksia on valtakunnallisesti kerätty vuodesta 1995 lähtien. Suomen tultua Euroopan unionin jäseneksi aloitettiin uimarantojen valvontatietojen vuosittainen raportointi komissiolle. STM:n selvityksessä Uimarantojen veden hygieeninen laatu Suomessa 1995 on koottu yleisten uimarantojen valvontatietoja (Koskela 1996). Seuraavat STM:n selvitykset koskevat suurten yleisten uimarantojen valvontaa ja veden laatua vuosina 1997-2002 ja 2003-2006. Euroopan komissio laatii vuosittain ennen kesäkauden alkua raportin edellisen uimakauden uimaveden laadusta jäsenvaltioiden alueella. Suomen yleiset uimarannat ovat olleet raporteissa mukana vuodesta 1995. (Euroopan komissio 1996.) 4.1. Valtakunnallinen uimarantaselvitys vuonna 1972 Tiettävästi tietoja kaikista yleisistä uimarannoista ei ole kerätty kuin vuonna 1972, kun vesihallitus lähetti kunnille kyselyn, jolla oli tarkoitus kartoittaa muun muassa silloisten uimarantojen ja maauimaloiden lukumäärää, niiden käyttöä, kuntoa ja veden laatua. Kyselyyn päädyttiin, koska vesihallituksella ei ollut aikaisempaa tietoa yleisistä uimarannoista, ja kyselyn tuloksia tarvittiin perusmateriaaliksi vesihallituksessa tapahtuvaan suunnitteluun ja kehittämistyöhön. Tutkimuksessa käsitelty materiaali edusti 70-80 % koko maan uimarannoista. Tutkimuksen perusteella Suomessa arvioitiin olleen vuonna 1972 noin 2600 yleistä uimarantaa. Uimahalleja oli samana ajankohtana 90 kpl ja maauimaloita 60 kpl. Tutkimuksessa kysyttiin uimarantojen käyttöönottoajankohtia. Uimarannoista 80 % oli otettu käyttöön vuosien 1950-1970 aikana. Ennen vuotta 1950 oli uimarannoista otettu käyttöön 9 % ja vuoden 1970 jälkeen rakennettujen uusien uimarantojen osuus kaikista uimarannoista oli tutkimuksen mukaan 11 %. (Vesihallitus 1974 1-5, 9, 37.) Tutkimuksessa selvitettiin myös uimarannan tai maauimalan varustetasoa. Yleisimpiä uimarannan varusteita olivat käymälä, joka oli 70 %:lla uimarannoista ja pukeutumistilat, joita oli 63 %:lla uimarannoista. Neljännekseltä uimarannoilta puuttui käymälä ja pukeutumistilat, ja molemmat edellä mainituista varusteista oli vain noin puolella uimarannoista. Useimmiten uimarannan omisti ja hoiti kunta, myös yksityinen saattoi omistaa maapohjan, kuitenkin hoidosta vastasi useasti kunta. Kaikista uimarannoista yli 10 %:lla ei ollut omistajaa tai haltijaa, joka olisi vastannut sen ylläpidosta. Kolmasosa kunnista oli palkannut henkilökuntaa hoitamaan uimapaikkoja. (Vesihallitus 1974 13-16.) 17

4.2. STM:n suurten yleisten uimarantojen valvontaa koskevat selvitykset STM:n selvityksen, Uimaveden hygieeninen laatu Suomessa 1996, mukaan uimaveden hygieeninen laatu oli erinomaista suurella osalla (72,6 %) yleisistä uimarannoista. Lähes kaikki rannat (99 %) täyttivät direktiivin raja-arvot. Uimaveden hygieeninen laatu ei poikennut merkittävästi eri puolilla Suomea. Etelä-Suomessa ja suurissa asutuskeskuksissa laatu oli jonkin verran huonompaa kuin muualla Suomessa. Yleisiä uimarantoja, yli 100 kävijän, oli raportin mukaan vuonna 1995 478 kpl. (Koskela 1996 16,23.) Vuonna 2003 julkaistiin STM:n selvitys Suurten yleisten uimarantojen valvonta ja veden laatu vuosina 1997-2002. Uimavesien mikrobiologinen laatu oli erinomainen ja uimavedelle asetetut laatuvaatimukset täyttyivät suurella osalla (99,3-99,5 %) uimavesistä. Sinilevähavaintoja raportoitiin vuosittain useilta uimarannoilta. Yleisten uimarantojen määrä oli vähentynyt vuosien 1997-2002 aikana. Uimarantoja oli eniten vuonna 1996 eli 492 kpl. Tarkasteluvuosien aikana yleiset uimarannat vähenivät lähinnä jokien ja järvien rannoilta. Määrän vähenemiseen oli syynä uimarantojen vähäinen käyttö ja ettei uimarannoilla käynyt yli sataa kävijää. (Zacheus 2003, 16.) Seuraava STM:n selvitys, Suurten yleisten uimarantojen valvonta ja uimaveden laatu vuosina 2003 2006, julkaistiin vuonna 2007. Tarkastelujaksolla Suomen yleisten uimarantojen vesi oli laadultaan erinomaista. Yksittäisiä uimaveden laadun huonontumisia aiheuttivat runsaiden sateiden aiheuttamat huuhtoumat, uimarannoilla oleskelevat linnut ja satunnaiset jätevesipäästöt. Sinilevähavaintoja raportoitiin vuosittain 15-30 uimarannan vedestä. Vuonna 2006 Suomessa oli 373 yleistä uimarantaa. Tarkastelujakson aikana uimarantojen määrä väheni vuosittain. Tähän oli syynä uimarantojen vähäinen käyttö eli uimarantojen päivittäiset kävijämäärät olivat alle sadan. (Zacheus 2007, 2, 6.) 4.3. Euroopan komission maaraportti 2010 Euroopan komissio julkaisee vuosittain jokaisen jäsenvaltion edellisen uimakauden uimavesitulokset maaraporteissaan. Suomalaisista uimarannoista maaraportteja on tehty vuodesta 1995 lähtien. Vuonna 2010 suomalaisten yleisten uimarantojen uimavesien laatu oli hyvää 98,8 %:lla rannoista. Erinomaista uimaveden laatu oli 87,2 %:lla sisävesien rannoista ja 74,4 %:lla rannikon rannoista. Sinilevähavaintoja raportoitiin seitsemältä yleiseltä uimarannalta. Vuonna 2010 Suomi raportoi komissiolle 328 yleisestä uimarannasta. Yleisten uimarantojen määrä oli vähentynyt 12:lla edellisestä vuodesta. Uimareiden vähäinen määrä, alle sata uimaria, oli syynä uimarantojen vähenemiseen. (Euroopan ympäristökeskus 2011b.) 18