Suomalaisten sodat, rauhat ja rajat 11.1.-15.2.2017 Ke klo 16.45 18.15 Opistotalo, Viipurinsali Helsinginkatu 26 Jussi Tuovinen
Luentosarjan ohjelma 1. 11.1. Saagojen legendoista Hämeen kapinaan Suomen sotahistoria esihistoriallisena aikana 2. 18.1. Toisesta ristiretkestä juuttivihaan Suomen sotahistoria keskiaikana 3. 25.1. Kreivisodasta Turun verilöylyyn Suomen sotahistoria Vaasa-aikana 4. 1.2. Puolan sodasta Uudenkaupungin rauhaan Suomen sotahistoria suurvalta-aikana 5. 8.2. Hattujen sodasta Haminan rauhaan Suomen sotahistoria vapauden ja kustavilaisena aikana 6. 15.2. Puolan kapinasta Pariisin rauhaan Suomen sotahistoria autonomian ja itsenäisyyden aikana
Luentoaineisto Kunkin luennon aineisto ladataan opiston verkkosivulle aina luennon jälkeen Se on pääosin siinä muodossa kuin luennolla on esitetty, mutta mahdolliset korjaus- ja täsmennystarpeet huomioon ottaen Osoite: opi.opisto.hel.fi/yleisluennot/ Palaute ja erityiset aihe-ehdotukset ovat tervetulleita, sillä aiheissa on runsaasti valinnanvaraa ja valikoima on pakosti fragmentaarinen
Täyssinän rauha 18.5.1595 Täyssinän rauha solmittiin Ruotsin ja Venäjän välillä 18.5.1595 Täyssinän kylässä läntisellä Inkerinmaalla lähellä Ivangorodia eli Iivananlinnaa Narva-joen itärannalla Pitkän vihan päättäneessä sopimuksessa raja käytiin kokonaisuudessaan Ruotsin ja Venäjän välillä eli etelässä virolais- ja pohjoisessa suomalaisalueilla Rauhanneuvottelut olivat vaikeat ja sovittavia asioita oli paljon Rajankäynnissä viitattiin Pähkinäsaaren rauhan rajaan ja osin se yhtyikin siihen, mutta muilta osin se määriteltiin täsmällisemmin Ruotsin kasvavaa voimaa ja laajentumishalua osoittaa se, että Täyssinan rauhan raja pysyi voimassa vain 22 vuotta kunnes raja siirtyi huomattavasti idemmäksi Stolbovan rauhassa 1617
Neuvotteluprosessi Rauhansopimuksen pääkysymykset olivat Venäjän ulkomaankauppa ja Käkisalmen (Korelan) kihlakunnan kohtalo Kaarle-herttua arvioi Käkisalmen läänin luovutuksen olevan ehtona sopimuksen syntymiselle, mutta vastineeksi Venäjän olisi luovutettava Rajajoen ja Nevajoen välinen alue, jokin muu tähdellinen alue tai ainakin maksettava tuntuvat korvaukset Venäläisille annetun ensimmäisen tarjouksen mukaan Ruotsi halusi lähes koko Inkerin, mm. Pähkinälinnan, Outovan eli Audovan (ven. Gdov) Peipsijärven itärannalla ja Laatokankaupungin sekä rajavedon Jäämerelle asti Täyssinässä marraskuussa 1594 alkaneet neuvottelut etenivät huonosti, koska venäläiset tiesivät ruotsalaisten keskinäisistä valtataisteluista Kuningas Sigismundin ja Kaarleherttuan välillä ja pyrkivät hyödyntämään sitä Ruotsalaiset pelkäsivät venäläishyökkäystä Narvaan tai Käkisalmeen, mikäli neuvottelut katkeaisiva, mikä sai ruotsalaiset peräytymään korvausvaatimuksesta ja neuvottelut jatkuivat Rauhanneuvottelut keskeytyivät vielä useampaan kertaan, kunnes toukokuussa sopimus saatiin allekirjoitettua
Sopimuksen sisältö Sopimukseen sisältyi kaksi pääkohtaa: 1. Venäjä luopui kaikista vaatimuksistaan Narvajoen länsipuoliseen alueeseen eli Viroon 2. Ruotsi luopui valloittamastaan Käkisalmen kihlakunnasta ja valtaamiltaan Inkerin alueilta Yksityiskohdista sovittiin muun muassa: 1. Karjalankannaksella raja kulki samoin kuin jo Pähkinäsaaren rauhassa oli sovittu, mutta pohjoisempana raja vedettiin uudestaan niin, että se päättyi Jäämerelle Varanginvuonoon 2. Käkisalmen kihlakunnan vallanvaihto tapahtuisi vasta pohjoiseen tehtävän rajankäynnin jälkeen, mikä toteutuikin ja Käkisalmen kihlakunta luovutettiin 1597 3. Väestön asema oli turvattava; venäläiset saivat jäädä paikoilleen, heidän omaisuutensa oli turvattava eikä heitä saanut pakkomuuttaa muualle; Käkisalmen kihlakuntaan asettuneet suomalaiset saivat esteettä muuttaa tavaroineen takaisin Suomen alueelle 4. Kaikki vangit vapautettaisiin ilman lunnaita 5. Venäjän oli käytävä ulkomaankauppansa Viipurin ja Tallinnan kautta, ei Narvasta tai Itämeren venäläisistä satamista
Rauhaan vaikuttaneita tekijöitä Maiden välinen kaksivuotinen aseleposopimus oli osoittautunut pitäväksi Sopimus oli solmittu Täyssinässä Ruotsin kuninkaan Juhana III:n kuoleman jälkeen, osin myrskyisissäkin neuvotteluissa Molempia osapuolia vaivasi sotaväsymys ja epäselvä hallitsijatilanne Ruotsalaisilla oli epäselvän valtatilanteen lisäksi huolena Virossa olevan armeijan uhkaava romahdus: valtion kassa oli tyhjä pitkään jatkuneen sotimisen vuoksi eikä joukkoja kyetty huoltamaan ja varustamaan Ruotsin kuninkaaksi nimitettiin Puolan kuningas Juhanan poika, katolinen Sigismund 1594, joka oli myös Puolan kuningas, mutta sisäisesti maa ajautui kuitenkin valtataisteluun kuninkaan ja hänen setänsä, Kaarle-herttuan välillä Venäjällä hallitsijana oli tsaari Fjodor I, mutta todellista valtaa käytti hänen neuvonantajansa Boris Godunov
Ruotsin ja Venäjän rajamuutokset Oheisessa 1800-luvun venäläisessä kartassa venäläinen näkemys länsirajan muutoksista eri rauhoissa: Keltainen - Pähkinäsaari 1323 Punainen Täyssinä 1595 Ruskea Stolbova 1617 Vihreä Turku 1743 Kiinnostavaa on lähinnä vanhimman eli Pähkinäsaaren rauhan 1323 raja, joka oheisen tulkinnan mukaan kulkee selvästi lännempänä kuin läntisen tulkinnan mukainen raja, mutta koukkaa sitten Suomenselän ja Maanselän vedenjakajien kautta itään luopuen oikeudesta Kainuunmereen eli Perämereen, minkä Ruotsin kuninkaat ja valtionhoitajat 1400-luvulta lähtien halusivatkin kiistää
Novgorod ja Vatjan viidennes Vatjan viidennes (ven. Во дская пяти на, Vodskaja pjatina) on yksi Novgorodin tasavallan vanhoista hallintopiireistä, jotka säilyivät 1700-luvun alkuun saakka Nimensä se on saanut alueella asuneista vatjalaisista Vatjan viidenneksen itärajana toimi Olhavanjoki ja länsirajana Laukaanjoki, ja se käsitti Novgorodin pohjoispuolisen alueen, Inkerin ja osan Karjalaa 1500-luvulta lähtien viidennes jakautui Karjalan ja Laukaan puoliskoihin Stolbovan rauhassa vuonna 1617 huomattava osa alueesta siirtyi Ruotsille Pietari Suuren 1700-luvun alussa takaisin valtaama alue liitettiin Inkerinmaan lääniin Vatjan viidennekseen kuului 6 kihlakunta; Novgorod, Kaprio, Jaama, Laatokankaupunki, Pähkinälinna ja Karjala eli Käkisalmen kihlakunta Kihlakunnat jakautuivat vuorostaan pogostoihin ja staneihin
Suomen heimoalueet ja tärkeimmät kauppareitit
Täyssinän rauhan rajapisteitä
Rajankäynti Käytännön rajanmerkinnän suoritti Suomen puolella kolme komissiota, joissa oli molempien osapuolten edustajat, ja jotka hakkasivat valtiolliset tunnukset (kolme kruunua ja ortodoksiristi) sekä nimikirjaimensa rajakiviin, joista moni on säilynyt nykypäiviin asti Ensimmäinen komissio kävi ja merkitsi rajan pitkälti Pähkinäsaaren rauhan perinteistä rajaa myöten Suomenlahdelta Siestar- eli Rajajoen suulta Parikkalan Varpavuoreen, toinen komissio Varpavuoresta Nilsiän Pisamäkeen ja kolmas sieltä Jäämerenrannalle Varanginvuonoon Erityisesti kolmannen komission osuus osoittautui haasteelliseksi vaikeiden kulkuolojen ja voimakkaasti eroavien näkemysten vuoksi Lopulta ruotsalaisten tulkinnat pääosin voittivat, mitä auttoi Käkisalmen kihlakunnan pito panttina, kunnes raja oli käyty kokonaan; silti Lapin osalta raja jäi osin epäselväksi aina 1830- luvun rajankäynteihin asti
Ohtaansalmen rajamerkki
Rajakankaan rajakivi Kuhmossa
Miinoan kivi rajakivenä jo 42o vuotta Miinoan kivi on rajakivi Suomen ja Venäjän rajalla Kuhmossa, ja on ollut rajapyykkinä Täyssinän rauhan rajankäynnistä 1596 alkaen Miinoan kivi sijaitsee noin 40 kilometriä Kuhmon keskustasta koilliseen, entisen Suomen ja Vienan Karjalan välisen kulkureitin varrella, ja sen ohi kulki Pohjanlahden ja Vienanmeren välisen vedenjakajan ylittävä veneiden vetotie vesistöistä toiseen Kivi tuli tunnetuksi, kun I. K. Inha otti 1890-luvulla valokuvan veneenvetäjistä kiven edustalla ja Sakari Pälsi kirjoitti kivestä kokonaisen luvun kirjaansa Karjalan talviteillä (Otava 1922) Kiveen on hakattu Täyssinän rauhan rajamerkit: Ruotsin kolme kruunua ja venäläinen risti Vuonna 1827 tehdyn Oulun läänin ja Arkangelin kuvernementin rajankäynnin yhteydessä kiveen hakattiin kirjaimet U ja A Vuonna 1934 tehdyn Suomen ja Neuvostoliiton välisen rajantarkistuksen yhteydessä kiveen hakattiin tekstit SUOMI ja СССР Lisäksi kiveen on hakattu rajan kulkua osoittava viisari ja rajapyykin numero 681 Kiven sijaintipaikasta johtuen siihen tutustuminen edellyttää rajavartioston kirjallista lupaa
Rajapyykki 681
Kohti nuijasotaa Sigismund, joka oli jo vuodesta 1587 ollut Puolan vaalikuningas, peri Ruotsin kuninkuuden isänsä Juhana III:n kuoltua 1592 Sigismund kuitenkin vietti aikaansa Puolassa, jolloin Ruotsissa käytännön valtaa pitivät valtaneuvosto ja Sigismundin setä (Juhanan nuorempi veli) Kaarle-herttua Uskonpuhdistusta ja varsinkin sen tiukkaa kalvinistista suuntaa kannattaneen Kaarleherttuan ja katolisen Sigismundin välille ilmaantui varsin pian erimielisyyksiä Pitkän Venäjän-sodan aikana, erityisesti 1590-luvulla, alkoi jo esiintyä alueellisia talonpoikaiskapinoita, joista suurimittaisin oli Rautalammilla vuosina 1592 1593 raskaiden sotaväen pakko-ottojen vuoksi noussut kapina Vastoin talonpoikien odotuksia sotarasitukset eivät sodan päätyttyä kaikilta osin poistuneetkaan ja ärtymys lisääntyi heidän keskuudessaan Syypääksi rasituksiin koettiin erityisesti Suomessa Sigismundin edustajana toiminut karskiotteinen marski Klaus Fleming
Nuijasota 1596-97 Nuijasota on merkittävin ja vaikutuksiltaan laajin sisäinen taistelu Suomen alueella ennen vuoden 1918 sisällissotaa Se alkoi Etelä-Pohjanmaalla talonpoikaisjohtaja Jaakko Ilkan johdolla paikallisena kapinana, mutta levisi pian myös Satakuntaan, Hämeeseen ja Savoon tavoitteena valloittaa Suomen keskeiset linnat Turussa ja Viipurissa, mutta tämä ei onnistunut Flemingin ja muiden aatelisten johtamat kokeneet ammattisotilaat voittivat käytännössä kaikki taistelut nuijamiesten määrällisestä ylivoimasta ja motivaatiosta huolimatta Eräs tehokas keino talonpoikien hämmentämiseksi oli vaatimus kapinajohtajien luovuttamisesta tuomittavaksi, jolloin nämä säikähtivät ja pakenivat, mikä johti hämmennykseen ja iskukyvyn heikkenemiseen Myös monet antautuneille kapinoitsijoille annetut armahduslupaukset rikottiin ja aseensa laskeneet kapinoitsijat surmattiin mm. Padasjoella ja Mikkelissä Lopullisesti kapinalliset lyötiin Santavuoren taistelussa Etelä-Pohjanmaalla Kurikan ja Ilmajoen alueella 24.2.1597, mihin myös nuijasodan katsotaan päättyneen Nuijasodan voittajat jäivät tosin pian tämän jälkeen tappiolle valtataistelussa Kaarleherttuaa vastaan
Nuijasodan jälkimaine ja vaikutus Nuijasodan uhrien määrä (n. 2500 3000), joka kohdistui lähes kokonaan kapinallisiin oli tuon ajan oloissa merkittävä ja koko tapahtuma oli traumaattinen kokemus, jota on muistettu ja selitetty runsaasti historian eri vaiheissa hiukan eri tavoin Kansallismielisen tulkinnan mukaan kyseessä oli suomalaisten ja erityisesti pohjalaisten ensimmäinen vahva itsenäisyystahdon osoitus vierasta valtaa ja sortajaa vastaan Tähän tulkintaan liittyvät mm. Santeri Alkion 1906 perustama sanomalehti Ilkka, Ilmajoelle 1924 pystytetty suureellinen Jaakko Ilkan patsas, sekä monet muut Ilkan ja nuijamiesten muiston ympärille tehdyt näytelmät, oopperat, kirjat ym. Ja nimetyt asiat ja paikat Toisaalta ristiriitaista on se, että Ruotsin sisäisessä valtataistelussa Fleming ja Suomen aateli edustivat enemmän Ruotsista riippumatonta linjaa kuin keskitettyä valtaa hamuava ja rakentava Kaarle-herttua eli tuleva kuningas Kaarle IX Myöhemmin on korostettu myös kapinan sosiaalista ja yhteiskunnallista luonnetta
Sigismundin ja Kaarlen valtataistelu Sigismundin ja Kaarlen valtataisteluksi kutsutaan vuosina 1597 1599 käytyä Ruotsin sisällissotaa kuningas Sigismundin ja Kaarle-herttuan (myöhemmin Kaarle IX) kannattajien välillä Sota oli ensimmäinen osa ns. 60-vuotisessa sodassa 1598 1660 Puola-Liettuan ja Ruotsin välillä, jonka muut osat olivat Puolan sota 1600 1629 ja Pohjan sota 1655 1660 ja jonka syitä olivat Puolan Vaasa-sukuisten kuninkaiden oikeus Ruotsin kruunuun ja maiden käymä kilpailu Saksalaisen ritarikunnan jättämän valtatyhjiön täyttämisestä Preussissa ja Liivinmaalla Taistelu Ruotsin kruunusta alkoi, kun kuningas Juhana III kuoli 1592 ja seuraavaksi kuninkaaksi kruunattiin hänen poikansa Sigismund, joka oli jo aikaisemmin 1587 valittu Puolan kuninkaaksi Maa jakautui kahtia Sigismundin ja Kaarlen kannattajiin, jotka taistelivat vuosina 1597 1599 toisiaan vastaan Suomen aatelisto ja pääosa kaupunkiväestöä tuki Klaus Flemingin johdolla kuningasta, kun taas talopojat olivat Kaarlen puolella => nuijasota
Klaus Fleming 1535-1597 Klaus Eerikinpoika Fleming oli suomalainen sotapäällikkö, vapaaherra ja valtaneuvos, joka toimi 1591 1597 Suomen ja Viron käskynhaltijana ja oli tuolloin käytännössä itsenäinen sotilasdiktaattori Suomen alueella Flemingin urakehitys ja valta-asema perustuivat lojaalisuuteen kulloistakin Ruotsin kuningasta kohtaan Juhana III sekä Sigismund antoivat hänelle 1590-luvulla poikkeuksellisen laajat valtaoikeudet, joihin kuului käskynhaltijuuden ohella samanaikainen valtakunnan yliamiraalin ja valtakunnanmarskin arvo sekä ylipäällikkyys sodassa Venäjää vastaan Puolasta käsin hallinneen kuningas Sigismundin ja valtionhoitajaksi Tukholmassa julistautuneen Kaarle-herttuan välisen valtataistelun aikana Fleming pysyi Sigismundin tukijana, jolloin hänen käskyvallassaan ollut Suomi irtautui hetkeksi Ruotsin keskushallinnon alaisuudesta Fleming kuoli äkillisesti Pohjan pitäjän kirkon lähellä 13.4.1597 juuri kun hän oli varustamassa laivastoa hyökkäämään Ruotsiin Kaarlea vastaan, ja hänen kuolemaansa onkin pidetty joko Jumalan rangaistuksena nuijasodan julmuuksista tai jonkun Kaarlen kannattajan myrkyttämisenä Jotkut 1900-luvun suomalaiset historiantutkijat tulkitsivat Flemingin olleen tietoisesti Suomen kansallisen erillisedun puolustaja, mutta tämä tulkinta on myös kyseenalaistettu, ja Fleming onkin Suomen historian kiistellyimpiä hahmoja
Kaarle-herttua ja Klaus Fleming Flemingin ruumis esiintyy Albert Edelfeltin vuonna 1878 maalaamassa kuuluisassa historiamaalauksessa Kaarle-herttua herjaa Klaus Flemingin ruumista Maalauksen aiheena on Zachris Topeliuksen vuonna 1875 julkaistuun Maamme-kirjaan sisältyvä tunnettu tarina: Vallattuaan Turun linnan syyskuussa 1597 Kaarle on avauttanut Flemingin arkun linnan kappelissa varmistaakseen tämän kuolleen Hän vetää vainajaa parrasta ja lausuu Jos nyt eläisit, ei pääsi olisi kovin lujassa, mihin leski Ebba Stenbock vastaa Jos minun autuas herravainajani eläisi, ei Teidän armonne olisi koskaan päässyt tänne sisälle
Kaarle voittaa pelin Sigismundilla oli periaatteessa suuremmat voimat käytettävissään, mutta vaikka Puolan valtiopäivät sejm periaatteessa hyväksyi Sigismundin vaateen Ruotsin kruunuun, ei se antanut hänelle puolalaisia joukkoja, vaan Sigismundin oli käytettävä saksalaisia ja unkarilaisia palkkasotilaita Koordinaatio Suomessa olevien tukijoiden kanssa oli huono ja vaikka Suomesta tehtiin kaksikin maihinnousua Ruotsiin 1598, ei kumpikaan johtanut menestykseen epäonnistuneen ajoituksen vuoksi Kaarle voitti Sigismundin Stångebrossa lähellä Linköpingiä 25.9.1598 ja pakotti tämän vetäytymään Puolaan Toukokuussa 1599 Kaarle valtasi Kalmarin takaisin, ja koko Ruotsin ydinalue oli hänen hallussaan, ja hän sai Tukholman valtiopäivien tuen ja luvan viedä armeijansa Suomeen nujertaakseen loputkin vastustajansa Loppukesästä 1599 Kaarle nousi maihin Sauvossa, jonka jälkeen hän kukisti vastustajansa Marttilan taistelussa, vallaten sitten ensin Turun ja lopulta koko Suomen ja sota oli ohi
Marttilan taistelu 29.8.1599 Marttilan taistelu käytiin Varsinais-Suomen Marttilassa 29.8.1599 Taistelussa Ruotsin valtionhoitajan, Kaarle-herttuan, joukot löivät Akseli Kurjen ja Arvid Stålarmin komentaman Suomen aateliston armeijan, joka kannatti Sigismundia Taistelun jälkeen Suomen aateliset taltutettiin Turun verilöylyssä Marttilan taistelun muistomerkki sijaitsee Mäntsälän kylässä Hämeen Härkätien ja Paimionjoen välisellä kaistalla Muistomerkin pystytti vuonna 1934 Marttilan Suojeluskunta
Turun verilöyly 10.11.1599 Turun verilöyly oli Turussa 10.11.1599 toimeenpantu joukkorangaistus, jossa säätyjä kuulematta mestattiin 14 Kaarle-herttuan Suomessa vaikuttanutta vastustajaa Oikeudenkäynti Sigismundin kannattajia vastaan käytiin Turussa, josta mestaukset ja vangitsemiset ulotettiin muualle maahan Kaarlen tavoitteena oli Sigismundin suomalaisten kannattajien murskaaminen Tuomioiden seurauksena Suomen poliittinen asema heikkeni huomattavasti, sillä kuninkaaksi noussut Kaarle piti maan johtavia aatelisia epäluotettavina Suomen kuningasmielisten varsinaiset johtajat Arvid Stålarm ja Aksel Kurki saivat kuolemantuomion, mutta poliittisista syistä heidät vietiin vangittuina Tukholmaan Mestattujen joukossa oli useimmat Suomen linnojen päälliköt sekä aiemmin kuolleen Klaus Flemingin kaksi poikaa ja yksi avioton poika
Uusi vuosisata mutta sodat jatkuvat 1600-lukua kutsutaan Ruotsin suurvalta-ajaksi Suurimman osan vuosisataa Ruotsi kävi raskaita sotia rajojensa ulkopuolella Suomea nämä eivät koskettaneet muuta kuin suuren taloudellisen ja sotaväenottoon liittyvien rasitusten kautta Toisaalta sotiin lähteminen toi myös joillekin jännitystä ja mahdollisuuden nähdä maailmaa Erityisesti hakkapeliitat ovat jääneet historiaan
Hakkapeliitat Hakkapeliitat olivat Ruotsin sotaväessä kolmikymmenvuotisen sodan aikana palvelleita suomalaisia ratsumiehiä, jotka ratsastivat yleensä suomalaisilla pienikokoisilla ruunilla Ruotsin ratsuväki ja hakkapeliitat sen osana käytti 1600-luvun alussa täysin uutta ratsuväen rynnäkkötaktiikkaa, minkä tuloksena oli erinomainen sotamenestys Nimi hakkapeliitta tuli sotahuudosta "Hakkaa päälle!" Myöhemmin hakkapeliitoiksi on joissain yhteyksissä kutsuttu kaikkia 30-vuotiseen sotaan osallistuneita suomalaisia sotilaita, myös jalkaväkeä Hakkapeliittoja käytettiin ensimmäisenä Puolan sodan taisteluissa 1600-luvun aikana Tunnetuimmat hakkapeliittataistelut lienevät Breitenfeld 1631, Rain 1632, Lützen 1632, Nördlingen 1634, Leipzig 1642 sekä Jankov 1645 Torsten Stålhandske oli Suomessa syntynyt hakkapeliittojen päällikkö ja myöhemmin myös koko ratsuväen kenraali
Hakkapeliittojen taktiikka Suomalaiset hakkapeliitat eivät eronneet muusta ruotsalaisratsuväestä taistelutaktiikaltaan, vaan kaikki yksiköt toimivat samalla tavalla Taktiikkana oli, että ensin linjaan sijoitettu jalkaväki aloitti tulen Linjana joukot pystyivät ampumaan huomattavasti suuremmalla tulivoimalla kuin vihollisen neliömäiseen muodostelmaan sijoitettu jalkaväki Tykistö yhtyi tuleen kevyemmillä eli nopeammin ampuvilla tykeillä eli ns. rykmentintykeillä Tulivoima mursi tehokkaasti vihollisen neliömuodostelmat, joita kutsuttiin espanjalaisten mukaan tercioiksi Neliömuodostelman hajotessa heikkeni yleensä myös joukkojen taistelutahto ja kyky torjua ratsuväen rynnäkkö Yhteislaukauksen jälkeen ruotsalaiset eivät kääntyneetkään takaisin, kuten aiemmin tehtiin, vaan paljastivat miekkansa ja ratsastivat suoraan vihollisryhmitykseen Jos vihollinen onnistuttiin lyömään näin, saattoi se kääntää koko taistelun kulun Useissa tilanteissa hakkapeliitat pyrkivät lähitaistelukontaktiin vihollisen ratsuväen kanssa heti taistelun alettua
Myyttinen maine Hakkapeliitat osoittautuivat myös kykeneviksi taistelemaan raskaammin varustettuja keisarillisia kyrassiereja vastaan Tämä vaikutti myös hakkapeliittojen maineen kasvuun yliluonnollisena joukkona, kun raskaasti haarniskoitu keisarillinen ratsuväki pakeni pienillä hevosilla taisteluun ratsastavia, haarniskoimattomia hakkapeliittoja Myös suomalaisten joukkojen poikkeuksellinen tapa taistella lähes hiljaa, ilman jatkuvaa huutamista, oli sen aikaisista sotilaista pelottavaa Hakkapeliitat olivat ensimmäinen joukkotyyppi, joka käytti suomenhevosta taistelussa Suomenhevosessa yhdistyvät kylmä- ja lämminverihevosten hyvät ominaisuudet; vaikka suomenhevonen ei ole yhtä nopea ja ketterä kuin lämminverihevoset, se on hyvin sitkeä eikä väsy helposti Suomalaisten joukkojen kokonaisosuus Ruotsin sotaväestä 1600-luvulla oli runsaat 30 %, mutta ratsuväessä suomalaisten joukkojen osuus oli kuitenkin oleellisesti suurempi, esim. Puolan sodan lopussa suomalaisia ratsukkoja oli yli 3 000, ruotsalaisia vain 2 300
Hakkapeliittojen jälkimaine Hakkapeliittojen maine levisi Eurooppaan ja heidän mainettaan on myöhemminkin haluttu muistaa erityisesti sotilaallisuutta ja kansallismielisyyttä korostavissa asiayhteyksissä Zachris Topelius toi erityisesti hakkapeliitat yleiseen tietoisuuteen Välskärin kertomuksissa ja Maamme-kirjassa Hakkapeliitta oli myös Suomen Suojeluskunta -järjestön lehti vuosina 1925 1944, joka ilmestyi viikoittain ja sillä oli kymmeniä tuhansia tilaajia Lehdessä ilmestyivät sarjakuvat Pölhölä ja Pöhköläinen ja Rymy-Eetu, sen monivärisistä kansikuvista oli tunnettu Aarno Karimo Nimeä on käytetty myös muissa brändeissä, esim. Nokia renkaissaan
Puolan sota 1600-1629 Puolan sota (myös toinen Puolan sota) oli sota Puolan ja Ruotsin välillä vuosina 1600 1629 Sodan syynä oli aikaisempi Sigismundin ja Kaarle-herttuan (myöhemmin Kaarle IX) kamppailu Ruotsin valtaistuimesta sekä Saksalaisen ritarikunnan jättämän valtatyhjiön hallinta Baltiassa Sota jakautui neljään eri osaan, joiden välissä oli aselepoja Samaan sotaan kietoutui vielä Puolan ja Moskovan välinen sota 1605 1618, jossa ruotsalaisia taisteli välillä venäläisten rinnalla, sekä Ruotsin ja Venäjän välinen sota eli ns. Inkerin sota 1611 1617
1. vaihe: Liivinmaan sota 1600-11 Puolan sota alkoi vuonna 1600, kun Ruotsin kruunun menetyksestä närkästynyt Sigismund päätti valloittaa Viron Ruotsilta Aluksi puolalaiset olivat voitokkaita ja vuoteen 1604 tultaessa Ruotsilla oli hallussaan enää Tallinna, Narva ja Pärnu Kesällä 1605 Ruotsi kokosi uuden sotavoiman ja nousi maihin Riian lähellä, joka oli tarkoitus vallata ja piiritettiinkin Puolalaisten piiritetyn kaupungin avuksi lähettämä armeija löi perinpohjaisesti kolme kertaa suuremman Ruotsin armeijan 27.9.1605 Kirkholman taistelussa ja Kaarle IX vältti niukasti vangiksi joutumisen Tämän jälkeen sota jatkui hiljaisempana vuoteen 1608, jolloin ruotsalaiset hyökkäsivät uudestaan kreivi Ernst von Mansfeldin johtamana, mutta puolalaiset torjuivat tämänkin yrityksen Aselepo solmittiin 1611 kun Kaarle IX kuoli ja kummatkin maat keskittyivät hyötymään Venäjän sekasorron ajasta
Sekasorron aika Venäjällä 1598-1613 Sekasorron aika oli vuosien 1598 ja 1613 välinen Venäjän historian ajanjakso, jolloin vallinnut ankara poliittinen, taloudellinen ja yhteiskunnallinen kriisi johti Venäjän valtakunnan väliaikaiseen luhistumiseen Tsaarit ja vallanvaihdot seurasivat toisiaan tiheään Sekasorron aikaa edeltänyt viimeinen Rurikin dynastian hallitsija oli Iivana Julman poika Fjodor I Hänen jälkeensä viidentoista vuoden aikana valtaa ehtivät pitää Boris Godunov, Fjodor II (vain 49 päivän ajan), Vale-Dmitri I, Vasili Šuiski, Vladislav IV Vaasa ja Mikael (Mihail) Romanov Myös Vale-Dmitri II vaati kruunua itselleen, ja Ruotsin kruununperillisen Karl Filipinkin oletettiin nousevan Venäjän tsaariksi Kun venäläisten kansannousu oli kukistanut Moskovan vallanneet puolalaiset joukot 1612, uudeksi tsaariksi valittiin Mikael Romanov, joka loi perustan Romanovien hallitsijasuvulle
Inkerin sota 1610-17 Inkerin sota käytiin 1610 1617 Ruotsin kuningaskunnan ja Moskovan Venäjän välillä Sodan taustana oli niin sanottu sekasorron aika, johon Venäjä oli joutunut Rurikin hallitsijasuvun sammuttua, mikä mahdollisti Ruotsin ja Puolan sekaantumisen Venäjän sisäpolitiikkaan Kumpikin valtio pyrki voimakeinoin tukemaan omaa ehdokastaan hallitsijaksi Ruotsin ehdokkaana oli Vasili Šuiski, joka oli luvannut Viipurin sopimuksessa Ruotsille palkkioksi avusta Käkisalmen läänin Šuiskin tukemiseksi Ruotsi käynnisti Jakob de la Gardien sotaretken vuosina 1609-1610, jonka aikana ruotsalaisjoukot miehittivät hetken aikaa Moskovaa, mutta kärsivät Klušinon taistelussa murskaavan tappion puolalaisia vastaan ja joutuivat vetäytymään takaisin Ruotsin alueelle Kun Venäjän valtaistuimelle noussut Puolan ehdokas Vladislav Vaasa kieltäytyi luovuttamasta Käkisalmen lääniä, Ruotsi aloitti sodan Venäjää vastaan
Novgorodin miehitys ja Laiska-Jaakko Jakob De la Gardie ryhtyi Viipurissa kokoamaan armeijaa uutta sotaa varten ja lähti hyökkäykseen 27.1.1611 Novgorod vallattiin piirityksen päätteeksi 15.7.alkaneella hyökkäyksellä Marssi jatkui Pihkovaan, jota piiritettiin mutta sitä ei kyetty valtaamaan Pihkovasta jatkettiin marssia Peipsijärven itäpuolitse Narvaan, mutta vuoden 1612 aikana taistelut hiipuivat, vaikka joitakin Inkerin kaupunkeja vallattiinkin Sotatoimien päättyessä koko Inkerinmaa oli Ruotsin hallinnassa Sekasorron jatkuessa Venäjällä sotatoimet keskeytyivät ja ruotsalaiset joukot jatkoivat Novgorodin miehitystä kuusi vuotta, mistä hyvästä joukkojen komentaja Jakob De la Gardie sai suomalaisjoukkojen suussa lempinimen Laiska-Jaakko: "Lähti suvi, lähti talvi, vaan ei lähde Laiska-Jaakko" Venäjän kanssa tehtiin vihdoin vuonna 1617 rauha Stolbovassa Varmistaakseen valtansa uusi tsaari Mikael Romanov myöntyi ruotsalaisten vaatimuksiin ja luovutti Ruotsille Käkisalmen läänin ja Inkerinmaan Ruotsi vastaavasti palautti Novgorodin takaisin Venäjälle, mutta maa menetti kokonaan yhteytensä Itämereen
Stolbovan rauha 27.2.1617 Stolbovan rauha oli rauhansopimus, jonka Ruotsi ja Venäjä solmivat 27.2.1617 Stolbovan kylässä Olhava-joen itäpuolella Ruotsi sai sopimuksessa Käkisalmen, Pähkinälinnan, Ivangorodin, Kaprion ja Jaaman alueineen eli Inkerinmaan ja Käkisalmenläänin Korvauksena Ruotsi luovutti Novgorodin ja Audovan takaisin Venäjälle, joista se sitoutui maksamaan 20 000 ruplaa Kaupankäynti julistettiin vapaaksi, joka oli lähinnä ulkovaltojen edustajien intressi sopimuksessa Sopimus käytännössä merkitsi Mikael Romanovin tunnustamista Venäjän Tsaariksi ja samalla Ruotsi luopui vaatimuksista valtaistuimeen
Ruotsista Itämeren piirin suurvalta Aluemuutosten myötä Ruotsista tuli pinta-alaltaan Euroopan laajimpia valtioita, joka hallitsi koko Suomenlahtea Ruotsi kohteli uusia alueitaan voittomaina ja järjesti niille oman hallintonsa Venäjälle ei jäänyt Stolbovan rauhan jälkeen lainkaan Itämeren rannikkoa Stolbovan rauha muutti radikaalisti Käkisalmen kihlakunnan ja Inkerin asutus- ja kielioloja Ruotsin harjoittama käännytystyö ja ankara verotus johtivat siihen, että kansallisuudeltaan karjalaiset ja suurin osa uskonnoltaan ortodokseista alkoivat laajoin joukoin siirtyä Venäjälle Kuitenkin Sortavalasta itään sijannut alue, Raja-Karjala säilytti lähes kokonaan kansallisuutensa, mutta Inkeriin puolestaan muodostui suomalainen enemmistö Rauhanneuvotteluissa välittäjinä toimi kaksi valtuuskuntaa, englantilainen ja hollantilainen
Puolan sodan 2. vaihe: Riian ja Liivinmaan valtaus Kun Venäjän kanssa oli saatu rauha keskittyi Ruotsi hoitamaan asiansa selviksi Puolan kanssa Rauhanneuvotteluiden epäonnistuttua Puolan kanssa (Sigismund ei suostunut luopumaan vaatimuksistaan Ruotsin kruunuun) Kustaa II Aadolf lähti hyökkäykseen Liivinmaalla kesällä 1621 Ensitavoitteena oli Riian valtaus ja kaupunki antautuikin kuukauden piirityksen jälkeen syyskuussa, minkä jälkeen seurasi kolmivuotinen aselepo, jonka jälkeen sotatoimia jatkettiin jälleen kesällä 1625 Kesän aikana Ruotsi valtasi Väinäjoen (Daugava) rantojen linnat Väinänlinnaa eli Daugavpilsia lukuun ottamatta sekä Tarton Puola-Liettuan ja Ruotsin armeijat kohtasivat 7.1.1626 Wallhofin taistelussa, jossa muu armeija seurasi vierestä kun hakkapeliitat kokeilivat Kustaan uutta taktiikkaa ja murskasivat vastustajansa Wallhofin jälkeen maaliskuussa solmittiin uusi aselepo
3. vaihe: Preussin sota 1626 1629 Saksalaisen ritarikunnan luhistuttua uskonpuhdistuksen myötä 1525 sen alueista muodostui maallisia ruhtinaskuntia, joista eräs oli Puolaan vasallisuhteessa ollut Preussin herttuakunta, johon Kustaa II Adolf kiinnitti seuraavaksi huomionsa ja nousi 25.6.1626 joukkoineen maihin Preussin rannikolla pääkaupunki Königsbergin edustalla Pillaussa (nykyinen Baltijsk) Sota aaltoili vaihtelevalla menestyksellä kolme vuotta pitkin Preussia, minkä jälkeen 1629 ruotsalaiset etenivät Varsovaa kohti, mutta heidät pysäytti yhdistynyt saksalais-puolalainen armeija 27. 6. Stuhmin taistelussa Syyskuun 16. päivä solmittiin välirauha kuudeksi vuodeksi Altmarkissa, mikä vapautti Kustaan osallistumaan kolmikymmenvuotiseen sotaan Saksassa Ruotsi sai koko Liivinmaan ja useiden Preussin satamien tullitulot (600 000 riikintaaleria), jotka muodostivat kolmasosan Ruotsin budjetista tulevina vuosina
Altmarkin välirauha 25.9.1629 Altmarkin rauha (myös nimellä Altmarkin välirauha) solmittiin kuusikymmenvuotisessa sodassa Ruotsin ja Puola-Liettuan välille 25. syyskuuta 1629 Altmarkissa lähellä Gdańskia Välittäjänä toimi Ranska. Rauhassa Ruotsi sai Väinäjoen pohjoispuolisen Liivinmaan ja Riian sekä useiden Preussin satamakaupunkien tullitulot Rauhaa kesti kuusi vuotta, mutta vuonna 12.9.1635 solmitussa Stuhmsdorfin rauhassa sopimusta jatkettiin 25 vuodella, mutta Ruotsin oli luovuttava Preussin satamakaupungeista Näiden kaupunkien tullitulot olivat olleet tärkeitä kolmikymmenvuotisen sodan rahoittamiselle