Vaatetusalan erikoisammattitutkinto Ammatillisen näyttötutkinnon peruste
Vaatetusalan erikoisammattitutkinto: Ammatillisen näyttötutkinnon peruste Vaatetusalan erikoisammattitutkinnon suorittaneella on vaatetusalan laajaa asiantuntijuutta edellyttävä ammattitaito. suorittanut osaa ohjata tai ohjeistaa vaatetusalan tuotteen valmistuksen vaiheita. Valintojensa mukaisesti tutkinnon suorittanut osaa vaatetusalan tuotteen valmistuksen, valmistuttamisen, ja kehittämisen prosesseja. Hän osaa toimia vaatetusteollisuudessa tuotanto-, asiantuntija- tai lähiesimiestehtävissä. suorittanut soveltaa taitojaan vaatetusalan markkinoinnin tehtävissä palvellen asiakkaita ja suunnitellen vaatetusalan tuotteiden myyntiä ja markkinointia. Hän seuraa vaatetusalan kehitystä ja toimii vastuullisesti tiedostaen ekologisuuden ja eettisyyden merkityksen alan kestävän kehityksen edistäjänä Vaatetusalan erikoisammattitutkinto muodostuu yhdestä osaamisalan pakollisesta tutkinnon osasta ja kahdesta kaikille valinnaisesta tutkinnon osasta. Vaatetusalan erikoisammattitutkinnon tutkintonimikkeet osaamisaloittan ovat: Vaatetusalan kaavoituksen osaamisala, Mallimestari Modistialan osaamisala, Modistimestari Neulealan osaamisala, Neulemestari Vaatetuslan osaamisala, Ompelijamestari Vaatturialan osaamisala, Vaatturimestari Perusteen nimi Määräyksen diaarinumero Korvattavat määräykset Vaatetusalan erikoisammattitutkinto Ei asetettu Ei asetettu Koulutuskoodit Vaatetusalan erikoisammattitutkinto, tekstiili- ja vaatetustekniikka (358412) Osaamisalat Vaatturialan osaamisala (3083) Neulealan osaamisala (3080) Vaatetusalan kaavoituksen osaamisala (3078) Vaatetusalan osaamisala (3081) Modistialan osaamisala (3079) Tutkintonimikkeet Voimaantulo Voimassaolon päättyminen Ei asetettu Ei asetettu Ei asetettu
Sisällys 1. osat... 1 1.1. Kaavoittaminen ja mallikappaleen valmistaminen... 1 1.2. Päähineen valmistaminen ja muodistaminen... 4 1.3. Neuleen valmistusprosessin suunnittelu ja toteuttaminen... 9 1.4. Vaatteen valmistusprosessin suunnittelu ja toteuttaminen... 12 1.5. Miehen puvun valmistaminen... 15 1.6. Digitaalinen 3D-kaavoittaminen... 18 1.7. Erikoismitoitettujen vaatetusalan tuotteiden suunnittelu ja valmistaminen... 20 1.8. Pukeutumisneuvojana toimiminen... 22 1.9. Vaatetusalan malliston suunnittelu ja mallisarjan valmistus... 25 1.10. Vaatetusalan koneiden korjaaminen... 27 2. muodostuminen... 29 3. Liite. kuvaus (ei sisälly määräykseen)... 31 3.1. suorittaneen osaaminen... 31 3.2. Työtehtäviä, joissa tutkinnon suorittanut voi toimia... 31 3.3. Tutkintotodistuksen antajan nimi ja asema... 31 3.4. taso (kansallinen tai kansainvälinen)... 31 3.5. Arvosana-asteikko/hyväksymisvaatimukset... 31 3.6. Jatko-opintokelpoisuus... 31 3.7. Säädösperusta... 32 3.8. Tutkintotodistuksen voi säädösten mukaan saada seuraavilla tavoilla... 32 3.9. Pohjakoulutusvaatimukset... 32 4. Vaatetusalan erikoisammattitutkinnon ammattitaitovaatimukset ja osaamisen arviointi... 33 iii
1. osat 1.1. Kaavoittaminen ja mallikappaleen valmistaminen Ammattitaitovaatimukset osaa kaavoittaa tuotteen tai malliston osat mittojen mukaan tai vaihtoehtoisesti suunnittelijan tekemien piirrosten pohjalta kuositella, muotoilla ja sarjoa kaavoja ohjeistaa ja vastata mallisarjan valmistuksesta sovittaa tuotteet ja tehdä kaavakorjaukset Ammattitaidon osoittamistavat Arviointi osoittaa ammattitaitonsa valmistamalla kaavoja ja mallikappaleita asiakkaan käyttöön. Asiakas voi olla työnantaja, suunnittelija tai muu tilaaja. osallistuu vaatteiden valmistuksen suunnitteluun ja valmistamiseen tai valmistuttamiseen sekä kaavoittaa ja piirtää valmistettavan tuotteen tekniset kuvat ja laatii työohjeet. Siltä osin, kuin vaadittavaa ammattitaitoa ei voida käytännön työtehtävissä osoittaa, ammattitaidon osoittamista voidaan täydentää muilla tavoin siten, että ammattitaito voidaan luotettavasti arvioida. TUTKINNON SUORITTAJA KAAVOITTAA TUOTTEEN TAI MALLISTON OSAT MITTOJEN MUKAAN TAI VAIHTOEHTOISESTI SUUNNITTELIJAN TE- KEMIEN PIIRROSTEN POHJALTA. vertailee vaihtoehtoisia kaavoitusmenetelmiä, niiden kustannuksia ja vaikutusta valmistuskustannuksiin sekä tuotteen hintaan luotettavasti kaavoittaa tuotteita manuaalisesti ja käytössä olevalla kaavoitusohjelmalla tarkoituksenmukaisesti piirtää peruskaavan manuaalisesti ja digitaalisesti tekee peruskaavan avulla kaavoja erilaisille tuoteryhmille joutuisasti piirtää asiakkaan mitoilla tai suunnittelijan tekemien ideakuvien perusteella peruskaavat joutuisasti huomioiden mallin ja käyttötarkoituksen kaavoittaa tuotteen materiaalin ominaisuuksien mukaisesti. 1
osat TUTKINNON SUORITTAJA KUOSITTELEE, MUOTOILEE JA SARJOO KAAVO- JA. laatii täsmällisen mittataulukon valmiille kaavalle valmistusta varten kuosittelee kaavoja suunnitelman mukaisesti ja huomioi materiaalin asettamat vaatimukset sekä kaavan muodon vaikutuksen materiaalimenekkiin perusteellisesti muotoilee kaavan tai kaavan osan täsmällisesti tekee sarjontataulukon peruskaavoille sujuvasti sarjoo kaavan tarkasti kokolajitelman mukaisesti käyttää käytössä olevaa kaavoitusohjelmaa ja hyödyntää monipuolisesti sen ominaisuuksia laskee materiaalin kulutuksen tarkasti ennen tuotteen leikkaamista. TUTKINNON SUORITTAJA OHJEISTAA JA VASTAA MALLISARJAN VALMIS- TUKSESTA. suunnittelee, ennakoi ja aikatauluttaa työskentelynsä siten, että valmistusprosessi etenee sujuvasti ja tehokkaasti sekä tavoiteaikataulun mukaisesti ylläpitää tuotetietoja, laatii tuotekortin, tekniset piirrokset ja ohjeistaa selkeästi mallikappaleen valmistuksen laatii tarkat valmistusohjeet ja työtavat, myös mahdollisia ulkomaisia valmistajia varten, huomioiden materiaalin ominaisuudet sekä käytettävissä olevan osaamisen ja konekannan vertailee vaihtoehtoisia työtapoja ja niiden vaikutusta valmistuskustannuksiin ja tuotteen hintaan luotettavasti varmistaa ohjeistuksen saatavuuden ja käytettävyyden aikataulun mukaisesti dokumentoi koko valmistusprosessin tarkasti ja selkeästi kuvin (sisältäen tekniset piirrokset) pystyäkseen kommunikoimaan yhteistyötahojen ja valmistajien, myös ulkomaisten, kanssa. 2
osat TUTKINNON SUORITTAJA SOVITTAA TUOTTEET JA TEKEE TARVITTAVAT KAAVAKORJAUKSET. valmistaa tai valmistuttaa laadukkaasti mallikappaleet laatimiensa ohjeiden ja aikataulun mukaan sovittaa mallikappaleet täsmällisesti tekee tarvittavat korjaukset kaavoihin huolellisesti tarkistaa kaavamerkinnät täsmällisesti keskustelee suunnittelijan tai muun työryhmän kanssa tavoitellun valmistusaikataulun ja laadun aikaansaamiseksi tekee työtä kustannustehokkaasti vastaa työn turvallisesta tekemisestä ja tarvittavien suojaimien käytöstä huolehtii ja vastaa työympäristön siisteydestä oma-alotteisesti. 3
osat 1.2. Päähineen valmistaminen ja muodistaminen Ammattitaitovaatimukset osaa valita ja hankkia materiaalit valmistettavaan päähineeseen käyttää alan koneita, laitteita ja työvälineitä suunnitella päähineen valmistaa ja muodistaa päähineen laskea kustannukset ja markkinoida tuotetta. Ammattitaidon osoittamistavat valmistaa, somistaa ja muodistaa päähineitä asiakkaalle erilaisiin käyttötarkoituksiin sekä ohjaa asiakasta päähineiden valinnassa, käytössä, huoltamisessa ja säilyttämisessä. Siltä osin, kuin vaadittavaa ammattitaitoa ei voida käytännön työtehtävissä osoittaa, ammattitaidon osoittamista voidaan täydentää muilla tavoin siten, että ammattitaito voidaan luotettavasti arvioida. 4
osat Arviointi TUTKINNON SUORITTAJA VALITSEE JA HANKKII MATERIAALIT ASIAK- KAALLE VALMISTETTAVAAN PÄÄHINEESEEN etsii oma-alotteisesti tietoa materiaaleista sekä tulkitsee laatua ja testaustuloksia testaa materiaalin muovautuvuuteen liittyvät ominaisuudet valitsee ja hankkii kaavalla valmistettavaan päähineeseen laadukkaat materiaalit ja testaa niiden muotoutuvuusominaisuuksien soveltuvuutta tuotteeseen valitsee ja hankkii muotoiltavaan päähineeseen materiaalit huomioiden tuotteen mallin ja käyttötarkoituksen vertailee materiaalin hintoja sekä arvioi hankintapaikkojen toimintaa myös ekologisesta ja eettisestä näkökulmasta tekee kokeiluja tukimateriaaleista ja -menetelmistä valitsee suunniteltuun malliin, materiaaliin sekä käyttötarkoitukseen sopivimmat tukimateriaalit ja -menetelmät perustellusti valitsee päähineen käyttöarvon mukaiset somistemateriaalit tunnistaa muodistettavan päähineen materiaalit luotettavasti ja arvioi uudelleen muokkaamisen mahdollisuudet sekä kannattavuuden tarkoituksenmukaisesti pohtii ja perustelee materiaalien laadun vaikutusta päähineen elinkaareen ja lopputulokseen tunnistaa, suunnittelee, pitää yllä ja luo uusia verkostosuhteita kommunikoi asiakkaiden ja verkostojen kanssa suullisesti ja kirjallisesti kotimaisella sekä auttavasti yhdellä vieraalla kielellä. TUTKINNON SUORITTAJA KÄYTTÄÄ ALAN KONEITA, LAITTEITA JA TYÖ- VÄLINEITÄ. valitsee ja käyttää päähineen valmistukseen parhaiten soveltuvia koneita ja laitteita turvallisesti valitsee muotoiltavaan päähineeseen soveltuvat työvälineet sekä oikean kokoiset ja muotoiset tuet valmistaa muotoilun apuna käytettävän apuvälineen tai muokkaa valmista apuvälinettä suunnitelmallisesti säätää koneet materiaaleille ja päähineen käyttöominaisuuksille sopiviksi tekee koneille ja laitteille päivittäishuollon oma-alotteisesti ja huolellisesti tekee tarvittaessa vianmäärityksen ja ilmoittaa korjaustarpeen omaalotteisesti. 5
osat TUTKINNON SUORITTAJA SUUNNITTELEE PÄÄHINEEN. suunnittelee päähineen huomioiden asiakkaan tarpeet, fyysiset ominaisuudet sekä tuotteen käyttötarkoituksen suunnittelee päähineen asiakkaan asukokonaisuuden estetiikkaan sopivaksi neuvoo asiakasta hienotunteisesti tilanteeseen soveltuvan päähineen valinnassa sekä opastaa etiketin mukaisessa asusteiden käytössä suunnittelee työskentelyn tavoiteaikataulun mukaisesti arvioi vaihtoehtoisten työmenetelmien sekä materiaalien vaikutusta tuotteen hintaan ja laatii tuotteelle hinta-arvion perustuen toteutuneisiin kustannuksiin suunnittelee ja dokumentoi valmistusprosessin selkeästi ja tarkasti valmistusta, mahdollisesti myös ulkomaista, varten. 6
osat TUTKINNON SUORITTAJA VALMISTAA JA MUODISTAA PÄÄHINEEN. suunnittelee päähineen valmistuksen vaiheet ja aikataulun kustannustehokkaasti määrittää päähineen osien väljyysvarat huomioiden materiaalin, mallin rakenteet ja käyttötarkoituksen sekä asiakkaan tarpeet käyttää monipuolisesti ammattialan kaavoitusmenetelmiä ja kaavoittaa käyttötarkoitukseen sopivan päähineen tekee tarkoituksenmukaisen leikkuusuunnitelman valiten tuotteelle ja materiaalille soveltuvat leikkuusuunnat sekä leikkaa tuotteen tekee kaavakokeiluja suunnitelmallisesti ja joutuisasti vertaa ja varmistaa kaavan vastaavuuden päähineen mittasuhteisiin ja rakenneratkaisuihin vertailee ja perustelee käsin- ja koneompelun soveltuvuutta tuotteen valmistukseen ja valmistuskustannuksiin käyttää ja kiinnittää tarkoituksenmukaisesti valitsemiaan tukimateriaaleja valmistettavissa tuotteissa valmistaa kaavaan perustuvan päähineen suunnitelman ja käyttötarkoituksen mukaisesti valmistaa päähineen muotoiltavasta materiaalista kokonaan tai osittain käsin muotoillen sovittaa päähineen sujuvasti huomioiden asiakkaan tarpeet ja ohjaa asiakasta hienotunteisesti valinnoissa ja päätöksenteossa tekee päähineeseen tarvittavat sovitusmuutokset täsmällisesti esittelee asiakkaalle päähineeseen soveltuvia viimeistely- ja somiste-ehdotuksia huomioiden niistä aiheutuvat kustannukset yhdistää erilaisia somistemateriaaleja kolmiulotteisen somisteen aikaansaamiseksi huomioiden asiakkaan toiveet ja tyylin viimeistelee valmistamansa päähineen huolellisesti ja joutuisasti esittelee päähineen muodistusehdotuksia asiakkaalle ja kertoo muodistuksen vaikutuksista tuotteeseen ja sen materiaalin uudelleen käytettävyyteen muodistaa päähineen huomioiden asiakkaan tarpeen ja pidentäen tuotteen käyttöikää opastaa asiakasta päähineen käytössä, huoltamisessa sekä säilytyksessä, ja tarvittaessa laatii kirjalliset ohjeet. 7
osat TUTKINNON SUORITTAJA LASKEE KUSTANNUKSET JA MARKKINOI TUO- TETTA. laskee työn toteutuneet materiaali- ja työkustannukset luotettavasti sekä laskee tuotteen myyntihinnan ja arvioi tuotteen kannattavuuden perustellusti vertailee massatuotettujen asusteiden tarjontaa, laatua ja hinnoittelua käsityönä valmistettuun asusteeseen ja sen pohjalta arvioi valmistuksen kannattavuutta seuraa alan tuotevalikoimien ja palvelujen kehitystä sekä arvioi oman toiminnan kehittämisen mahdollisuuksia realistisesti selvittää asusteiden tai asustealan palveluiden ajankohtaisia markkinointivaihtoehtoja valitsee soveltuvan markkinointivaihtoehdon ja markkinoi tuotetta aktiivisesti. 8
osat 1.3. Neuleen valmistusprosessin suunnittelu ja toteuttaminen Ammattitaitovaatimukset osaa suunnitella neuletuotteen valita ja hankkia materiaalit kaavoittaa ja sarjoa neuletuotteita käyttää alan koneita, laitteita ja työvälineitä suunnitella, kehittää ja ohjata neuleen valmistusprosessia sekä valmistaa tai valmistuttaa mallin mukaisen tuotteen laskea kustannukset ja valita markkinointivaihtoehdon tuotteelle. Ammattitaidon osoittamistavat Arviointi osoittaa ammattitaitonsa valmistamalla neuletuotteen asiakkaalle, tuotesarjan myyntiin tai toimimalla neulevaatteita valmistavassa yrityksessä tuotannonsuunnittelijana. Valmistettava neuletuote voi olla tutkinnon n suunnittelema tai neuletuotteen tuotekehitystehtävä, jonka hän tekee yhteistyössä suunnittelijan tai yrityksen kanssa. Siltä osin kun vaadittavaa ammattitaitoa ei voida käytännön työtehtävissä osoittaa, ammattitaidon osoittamista voidaan täydentää muilla tavoin siten, että ammattitaito voidaan luotettavasti arvioida. TUTKINNON SUORITTAJA SUUNNITTELEE NEULETUOTTEEN. suunnittelee neuletuotteen asiakkaalle tai osallistuu tuotteen suunnitteluprosessiin etsii suunnittelun tueksi itsenäisesti tausta-aineistoa, kuten teknistä lisätietoa tai tietoa erikoistekniikoista tekee visuaalisesti kiinnostavia luonnoksia ja tunnelmakuvia tuotteista hyödyntäen digitaalisuutta käyttää sujuvasti neulesuunnitteluun soveltuvia suunnitteluohjelmia valitsee neuletuotteiden rakenteet ja valmistaa erilaisia neuloksia tekee materiaali- ja neulostestaukset huomioiden tuotantotavan ja tuotteen käyttöominaisuudet, ja kehittää neuloksia dokumentoi vaihtoehtoiset neulerakenteet ja valitsee soveltuvat. 9
osat TUTKINNON SUORITTAJA VALITSEE JA HANKKII MATERIAALIT. tuntee monipuolisesti alan materiaalien toimittajia ja niiden toimitusehtoja valitsee materiaalit ja lisätarvikkeet käyttötarkoituksen mukaisesti huomioiden ekologisuuden ja eettisyyden tekee materiaalihankinnat ja tarvittaessa niiden hankintaan liittyvät sopimukset käyttää materiaaleja taloudellisesti ja tarkoituksenmukaisesti sekä määrittää niiden kustannusvaikutuksen hintaan tunnistaa, suunnittelee, pitää yllä ja luo uusia verkostosuhteita kommunikoi asiakkaiden ja verkostojen kanssa suullisesti ja kirjallisesti kotimaisella sekä auttavasti yhdellä vieraalla kielellä. TUTKINNON SUORITTAJA KAAVOITTAA JA SARJOO NEULETUOTTEITA. tuntee neuleiden erilaiset tuotantotavat ja neulerakenteet sekä niiden vaikutuksen kaavoitukseen kaavoittaa neuletuotteita manuaalisesti ja tietokoneohjelmalla huomioiden joustavan vaatteen mitoituksen ja kaavoituksen erityispiirteet sarjoo tuotteen kaavat sujuvasti ja täsmällisesti tekee selkeät neulontaohjeet valmistettavaan tuotteeseen valmistusta, myös ulkomaista varten. TUTKINNON SUORITTAJA KÄYTTÄÄ ALAN KONEITA, LAITTEITA JA TYÖ- VÄLINEITÄ. valitsee ja käyttää neuleen valmistukseen ja kokoonpanoon sopivia koneita, laitteita ja työvälineitä opastaa koneiden, laitteiden ja työvälineiden käytössä tekee koneille päivittäishuollon ja vianmäärityksen sekä varaosien vaihdon huolellisesti tai varaa huollon oma-alotteisesti ohjeistaa asiantuntevasti tuotantoa virheettömän ja laadukkaan tuotteen valmistamisessa huomioiden käsiteollisten ja teollisten tasoneulekoneiden toiminnan käyttää sujuvasti neulesuunnittelun ja -valmistuksen tietokoneohjelmia sekä opastaa niiden käytössä seuraa oma-alotteisesti tietoa neuleen valmistuksen kehityksestä ja konekannan muutoksista, ja hyödyntää tietoa tuotannossa. 10
osat TUTKINNON SUORITTAJA SUUNNITTELEE, KEHITTÄÄ JA OHJAA VALMIS- TUSPROSESSIA SEKÄ VALMISTAA TAI VALMISTUTTAA MALLIN MUKAISEN TUOTTEEN. valitsee tuotteen valmistamiseen soveltuvan tuotantotavan huomioiden käytettävissä olevan konekannan suunnittelee, ennakoi ja aikatauluttaa työskentelynsä siten, että työprosessi etenee sujuvasti ja tehokkaasti valmistaa tai valmistuttaa mallin mukaisen ja laadukkaan tuotteen käytettävissä olevien resurssien mukaisesti suunnittelee ja toteuttaa tuotteen käyttötarkoituksen edellyttämät viimeistykset, kokoonpanon ja testaukset laatii tuotteelle selkeän hoito- ja käyttöohjeen noudattaa työturvallisuusohjeita ja -määräyksiä toimii työnopastajana ja perehdyttäjänä noudattaa ja ohjaa ergonomista ja työkykyä ylläpitävää toimintaa ja työskentelyä TUTKINNON SUORITTAJA LASKEE KUSTANNUKSET JA VALITSEE MARKKI- NOINTIVAIHTOEHDON TUOTTEELLE. laskee tuotteen tuotantokustannukset luotettavasti ja hinnoittelee tuotteen tutustuu monipuolisesti markkinoilla oleviin neuletuotteisiin ja niiden hintatasoon vertaillen materiaalivalinnan sekä käsiteollisen ja teollisen valmistuksen vaikutusta tuotteen hintaan arvioi valmistamansa tuotteen myyntimäärän ja kannattavuuden perustellusti selvittää neuletuotteille sopivia markkinointivaihtoehtoja kattavasti ja valitsee valmistamalleen tuotteelle sopivan vaihtoehdon perustellusti. 11
osat 1.4. Vaatteen valmistusprosessin suunnittelu ja toteuttaminen Ammattitaitovaatimukset osaa suunnitella tuotteen ja sen valmistusprosessin valita ja hankkia materiaalit valmistettavaan tuotteeseen käyttää koneita, laitteita ja työvälineitä valmistaa tai valmistuttaa tuotteen opastaa tuotteen valmistuksen työvaiheita laskea tuotteen valmistuskustannukset, myyntihinnan ja kannattavuuden. Ammattitaidon osoittamistavat Arviointi osoittaa ammattitaitonsa valmistamalla yksittäisiä vaatetusalan tuotteita asiakkaalle tai osallistumalla sarjatyön valmistuksen suunnitteluun, tuotekehitykseen ja valmistamiseen tai valmistuttamiseen. Asiakas voi olla työnantaja, suunnittelija tai muu tilaaja. Valmistettava tuote voi olla tutkinnon n suunnittelema tai suunnittelijan kanssa yhteistyössä suunniteltu tuote. Siltä osin kuin vaadittavaa ammattitaitoa ei voida käytännön työtehtävissä osoittaa, ammattitaidon osoittamista voidaan täydentää muilla tavoin siten, että ammattitaito voidaan luotettavasti arvioida. TUTKINNON SUORITTAJA SUUNNITTELEE TUOTTEEN JA SEN VALMISTUS- PROSESSIN. työskentelee yhteistyökykyisesti työtehtävän mukaisissa verkostoissa tai tiimeissä sekä ylläpitää ja kehittää niitä palvelee hienotunteisesti ja asiantuntevasti asiakasta työtehtävän mukaisesti suunnittelee asiakkaan tarpeiden mukaisen tuotteen huomioiden käyttötarkoituksen tai vaihtoehtoisesti osallistuu tuotteen suunnitteluprosessiin yhteistyössä suunnittelijan kanssa tekee kokeiluja rakenteista, vertailee niitä ja valitsee perustellusti parhaiten soveltuvat menetelmät tekee valmistuksen suunnitelman ja huomioi työvaiheiden kuormituksen tuotannossa ohjeistaa valmistuksen selkeästi (sisältäen kuvat, ohjeet, tekniset piirrokset) ja esittelee työsuunnitelman dokumentit valmistukseen osallistuville yhteistyökumppaneille, mahdollisesti myös ulkomaisille selvittää työn teettämisen eettisyyden etsii monipuolisesti tietoa alan kehityksestä ja hyödyntää sen vaikutusta omaan työtehtävään. 12
osat TUTKINNON SUORITTAJA VALITSEE JA HANKKII MATERIAALIT VALMIS- TETTAVAAN TUOTTEESEEN. valitsee tuotteeseen käyttöarvon ja -tarkoituksen mukaiset materiaalit sekä lisätarvikkeet selvittää valittujen materiaalien ekologisuutta ja eettisyyttä selvittää materiaalien soveltuvuuden tuotteeseen tai tuotteisiin ja tekee tarvittavat testaukset tuntee kattavasti alan materiaalien toimittajia ja niiden toimitusehtoja hankkii materiaalit ja tekee tarvittaessa materiaalien hankintaan liittyvän sopimuksen sekä vastaa sopimuksen toteutumisesta laatii tuotteelle selkeän hoito-, käyttö- ja säilytysohjeen käyttää materiaaleja taloudellisesti ja laskee niiden kustannusvaikutuksen hintaan tunnistaa, suunnittelee, pitää yllä ja luo uusia verkostosuhteita kommunikoi asiakkaiden ja verkostojen kanssa suullisesti ja kirjallisesti kotimaisella sekä auttavasti yhdellä vieraalla kielellä. TUTKINNON SUORITTAJA KÄYTTÄÄ KONEITA, LAITTEITA JA TYÖVÄLI- NEITÄ. valitsee ja käyttää tuotteen valmistukseen soveltuvia koneita, laitteita ja työvälineitä turvallisesti säätää koneet materiaaleille ja tuotteen käyttöominaisuuksille sopiviksi tekee koneille ja laitteille päivittäishuollon oma-alotteisesti ja huolellisesti opastaa tuotteen valmistuksessa käytettävien koneiden, laitteiden ja työvälineiden käyttöä sekä huoltoa etsii tietoa alan koneiden, laitteiden ja työvälineiden tuotekehityksestä ja hyödyntää sitä valmistuksen työtehtävissä tekee tarvittaessa koneen tai laitteen vianmäärityksen ja järjestää huollon. 13
osat TUTKINNON SUORITTAJA VALMISTAA TAI VALMISTUTTAA TUOTTEEN. ompelee prototyypin joutuisasti, sovittaa sen ja siirtää mahdolliset sovitusmuutokset kaavaan tekee taloudellisen leikkuusuunnitelman tarkoituksenmukaisesti ja leikkaa tuotteen tai tuotteet valmistaa laadukkaan tuotteen aikataulun mukaisesti tai valvoo aikataulun toteutumista viimeistelee tuotteen huolellisesti ja joutuisasti tarkastaa, että tuote vastaa asetettuja laatuvaatimuksia dokumentoi ja ohjeistaa prosessin selkeästi ja tarkasti tuotantoa, mahdollisesti myös ulkomaista, varten käyttää tietotekniikkaa sujuvasti työtehtävän mukaisesti ja opastaa työtehtävän mukaisten ohjelmien käytössä noudattaa työturvallisuusmääräyksiä ja käyttää tarvittavia suojaimia huomioiden ergonomian sekä tarvittaessa ohjaa työryhmän jäseniä. TUTKINNON SUORITTAJA OPASTAA TUOTTEEN VALMISTUKSEN TYÖVAI- HEITA. opastaa valmistuksen työvaiheet selkeästi sekä kertoo valmistuksen aikataulun ja ompeluvaiheiden tavoiteajat ohjeistaa laatutavoitteet selkeästi ja varmistaa niiden toteutumisen ylläpitää ja kehittää omaa sekä työyhteisön hyvinvointia noudattaa työssään ohjeita ja säädöksiä. TUTKINNON SUORITTAJA LASKEE TUOTTEEN VALMISTUSKUSTAN- NUKSET JA MYYNTIHINNAN. laatii tuotteelle hinta-arvion ja vertailee vaihtoehtoisten työmenetelmien sekä materiaalien vaikutusta tuotteen hintaan laskee tuotteen materiaalikustannukset tarkasti laskee tuotteen työkustannukset luotettavasti laskee tuotteen toteutuneet kustannukset perustellusti laskee myyntihinnan ja tarvittavan katteen perustellusti vertailee yksittäisen tuotteen valmistuksen sekä markkinoilla olevien sarjatyönä valmistettujen tuotteiden laatua ja hintaa. 14
osat 1.5. Miehen puvun valmistaminen Ammattitaitovaatimukset osaa valita materiaalit ja suunnitella työn toteutuksen kaavoittaa mallin mukaisen miehen puvun tukea miehen puvun valmistaa miehen puvun laskea kustannukset ja markkinoida tuotetta. Ammattitaidon osoittamistavat Arviointi osoittaa ammattitaitonsa valmistamalla miehen puvun asiakkaalle perinteisillä vaatturin työtavoilla. Valmistettava tuote voi olla tutkinnon n suunnittelema tai suunnittelijan kanssa yhteistyössä suunniteltu. käyttää tuotteen valmistuksessa vaatturityölle tyypillisiä koneita ja laitteita. Siltä osin, kuin vaadittavaa ammattitaitoa ei voida käytännön työtehtävissä osoittaa, ammattitaidon osoittamista voidaan täydentää muilla tavoin siten, että ammattitaito voidaan luotettavasti arvioida. TUTKINNON SUORITTAJA VALITSEE MATERIAALIT JA SUUNNITTELEE TYÖN TOTEUTUKSEN. suunnittelee miehen puvun asiakkaalle itsenäisesti tai yhteistyössä suunnittelijan kanssa valitsee suunnittelun tueksi muotikuvia tai piirtää kuvia vaihtoehtoisista yksityiskohdista, esittää ne asiakkaalle ja ohjaa valinnassa toimii tekijänoikeussäädösten mukaisesti ehdottaa asiakkaalle asukokonaisuuteen soveltuvia asusteita ja ohjaa valinnassa hienotunteisesti valitsee sopivia materiaalivaihtoehtoja tarkoituksenmukaisesti ja ohjaa asiakasta valinnoissa hankkii tuotteen valmistukseen tarvittavat materiaalit huomioiden budjetin suunnittelee ja aikatauluttaa työnsä ja sopii sovitusajoista asiakkaan kanssa selvittää käytettävien materiaalien käyttöominaisuuksia dokumentoi asiakkaan mitat ja valmistusprosessin tiedot tarkasti ja selkeästi jatkokäyttöä varten tunnistaa, suunnittelee, pitää yllä ja luo uusia verkostosuhteita kommunikoi asiakkaiden ja verkostojen kanssa suullisesti ja kirjallisesti kotimaisella sekä auttavasti yhdellä vieraalla kielellä. 15
osat TUTKINNON SUORITTAJA KAAVOITTAA MALLIN MUKAISEN MIEHEN PU- VUN. ottaa tarkasti asiakkaasta tarvittavat mitat määrittää asiakkaan ryhdin tai muun vartalon erityistarpeen kaavoituksessa hienotunteisesti piirtää mallin mukaisen kaavan asiakkaan henkilökohtaisilla mitoilla ja kuosittelee yksityiskohdat tekee tarvittavat kaavamerkinnät huolellisesti sovittaa ja tarkistaa kaavan leikkaa valmistettavan puvun laadukkaasti ja taloudellisesti. TUTKINNON SUORITTAJA TUKEE MIEHEN PUVUN. selvittää tukimateriaalien valinnan vaikutuksen valmistuskustannuksiin perustellusti tukee puvun ryhdikkääksi erilaisia tukimateriaaleja ja irtoliinoja yhdistämällä käsin tai koneella käyttää tukinauhoja taitekohtien tukemiseen valitsee ja kiinnittää puvun muodon vaatimat pehmusteet käyttää tarvittavia lisämateriaaleja. TUTKINNON SUORITTAJA VALMISTAA MIEHEN PUVUN. valmistaa laadukkaan miehen puvun ja sen yksityiskohdat perinteisillä ja kestävillä työtavoilla tekee muotoprässäyksen leikatuille kappaleille huolellisesti prässää miehen pukuun muodon huolellisesti sovittaa miehen puvun ja merkitsee sovitusmuutokset huolellisesti sekä toteuttaa ne seuraavaan sovitukseen mittaa henkilön tasapainon ja huomioi sen vaikutuksen vaatteen istuvuuteen sovittaa sekä ompelee hihat ja viimeistelee huolellisesti vuorin kiinnityksen käsin muotoilee vaatetta tai miehen pukua prässäämällä valmistuksen edetessä parhaan istuvuuden saavuttamiseksi ja vaalii aikaansaatua muotoa viimeistelee puvun laadukkaasti tekee tarvittaessa huoltoprässäyksen valmiiseen pukuun. 16
osat TUTKINNON SUORITTAJA LASKEE KUSTANNUKSET JA MARKKINOI TUO- TETTA. arvioi perustellusti vaihtoehtoisten työmenetelmien sekä materiaalien vaikutusta tuotteen hintaan ja laatii tuotteelle hinta-arvion laskee luotettavasti työn toteutuneet materiaali- ja työkustannukset sekä tuotteen myyntihinnan ja arvioi tuotteen kannattavuuden perustellusti vertailee massatuotettujen ja käsityönä valmistettujen miesten pukujen sekä asusteiden materiaaleja, laatua ja hinnoittelua seuraa alan tuotevalikoimien ja palvelujen kehitystä ja arvioi oman toiminnan kehittämisen mahdollisuuksia perustellusti selvittää vaatturityön palveluiden markkinointivaihtoehtoja kattavasti valitsee markkinointivaihtoehdon ja markkinoi aktiivisesti vaatturiosaamistaan. 17
osat 1.6. Digitaalinen 3D-kaavoittaminen Ammattitaitovaatimukset osaa laatia 3D-ohjelman tarvitsemat perustiedot kaavoittaa, sarjoa ja tehdä asetelmia verkottua ja toimia työtehtävän mukaisissa työryhmissä tai tiimeissä. Ammattitaidon osoittamistavat Arviointi osoittaa ammattitaitonsa mitoittamalla 3D-mallinuken, kaavoittamalla, sarjomalla ja tekemällä leikkuuasetelman 2D- ja 3D-kaavoitusohjelmilla. Siltä osin kuin vaadittavaa ammattitaitoa ei voida käytännön työtehtävissä osoittaa, ammattitaidon osoittamista voidaan täydentää muilla tavoin siten, että ammattitaito voidaan luotettavasti arvioida. TUTKINNON SUORITTAJA LAATII 3D-OHJELMAN TARVITSEMAT PE- RUSTIEDOT. valitsee 2D-kaavan tuotteen 3D-mallinnuksen pohjaksi määrittelee ohjelmaan tarvittavat materiaalien perustiedot todenmukaisen sovitustilanteen aikaansaamiseksi skannaa materiaalin kuosin, pientarvikkeet ja yksityiskohdat huolellisesti mitoittaa tarvittavan kokoisen digitaalisen 3D-mallinuken tai valitsee standardimallinuken. 18
osat TUTKINNON SUORITTAJA KAAVOITTAA, SARJOO JA TEKEE ASETELMIA. käyttää työssään sujuvasti alan ammattikieltä ja kaavoituksen käsitteitä käyttää tuotteeseen suunniteltua mittataulukkoa valitsee tuotteen peruskaavan ja esivalmistelee sen määrittää yhdistettävät saumat digitaaliseen mallinnusohjelmaan tai valitsee valmiiksi mallinnetun kaavan kuosittelee kaavan digitaalisen nuken päällä ja vertaa muutoksia tasokaavaan sovittaa esivalmistelluista kaavoista 3D-ohjelmalla mallinnetun virtuaalisen mallikappaleen tekee vaihtoehtoisia materiaalien kohdistuskokeiluja, leikkuusaumojen siirtoja ja kaavojen muokkaamista huomioiden kustannustehokkaan materiaalikulutuksen luo sarjontasäännöt ja sarjoo tuotteet tekee asetelmat ja laskee materiaalin kulutuksen tarkastaa kaavan ja tekee tarvittavat muutokset tallentaa tiedostot tietokantoihin muun työryhmän käyttöä varten ennakoi ja aikatauluttaa oman työnsä huomioiden tuotteen valmistusaikataulun. TUTKINNON SUORITTAJA VERKOTTUU JA TOIMII TYÖTEHTÄVÄN MU- KAISISSA TYÖRYHMISSÄ. työskentelee yhteistyökykyisesti työryhmässä sähköisessä verkossa kommunikoi tuotekehitystiimin kanssa sujuvasti mallinnusohjelmaa hyödyntäen toimii yrityksen tietoturvaohjeiden ja tekijänoikeussäädösten mukaisesti. 19
osat 1.7. Erikoismitoitettujen vaatetusalan tuotteiden suunnittelu ja valmistaminen Ammattitaitovaatimukset osaa suunnitella erikoismitoitetun tuotteen kaavoittaa erikoismitoitetun tuotteen leikata, valmistaa ja viimeistellä erikoismitoitetun tuotteen. Ammattitaidon osoittamistavat Arviointi osoittaa ammattitaitonsa suunnittelemalla erikoismitoitetun tuotteen asiakkaalle tai osallistumalla suunnitteluprosessiin yhteistyössä suunnittelijan kanssa. Asiakas voi olla yksittäinen henkilö tai asiakasryhmä, joka tarvitsee erikoismitoitettua vaatetusalan tuotetta. Valmistettavat tuotteet voivat olla esimerkiksi liikuntarajoitteisten vaatteet, varastosuuruuskoosta poikkeavat tuotteet, lemmikkieläinten asut. Siltä osin kuin vaadittavaa ammattitaitoa ei voida käytännön työtehtävissä osoittaa, ammattitaidon osoittamista voidaan täydentää muilla tavoin siten, että ammattitaito voidaan luotettavasti arvioida. TUTKINNON SUORITTAJA SUUNNITTELEE ERIKOISMITOITETUN TUOT- TEEN. analysoi ja huomioi hienotunteisesti asiakkaan fyysiset ominaisuudet, erityistarpeet sekä tuotteen käyttötarkoituksen suunnittelee tuotteen käyttäen kuvia, piirroksia ja tekstiä tekee tuotteen teknisen suunnittelun tarkasti ja esittelee sen asiakkaalle hankkii materiaalit tai opastaa asiakasta materiaalien hankinnassa huomioiden budjetin suunnittelee ja aikatauluttaa tuotteen valmistuksen sekä tekee kustannusarvion perustellusti. 20
osat TUTKINNON SUORITTAJA KAAVOITTAA ERIKOISMITOITETUN TUOTTEEN. käyttää erikoismitoitettuun tuotteeseen soveltuvaa kaavoitustekniikkaa tai -tekniikoita ottaa tarvittavat mitat ja piirtää peruskaavan asiakkaalle sovittaa peruskaavan ja tekee tarvittavat muutokset kuosittelee tai muotoilee suunnitellun mallin mukaisen tuotteen tekee tarvittaessa kokeiluja kuositellusta kaavasta tai tuotteen yksityiskohdista toimivan, käyttötarkoituksen mukaisen tuotteen valmistamiseksi sovittaa ja tekee tarvittavat muutokset kuositeltuun kaavaan lisää kaavaan erikoismitoituksen vaatimat kaavamerkinnät. TUTKINNON SUORITTAJA LEIKKAA, VALMISTAA JA VIIMEISTELEE ERI- KOISMITOITETUN TUOTTEEN. leikkaa tuotteen laadukkaasti ja taloudellisesti sovittaa tuotteen huomioiden asiakkaan tarpeet ja tekee sovitusmuutokset valmistaa tuotteen joutuisasti ja laadukkaasti sovittaa valmiin tuotteen ja tarkistaa sen toimivuuden asiakkaan kanssa viimeistelee tuotteen laadukkaasti ja luovuttaa sen asiakkaalle laskee tuotteen valmistuskustannukset ja hinnan luotettavasti markkinoi omaa erityisosaamista aktiivisesti. 21
osat 1.8. Pukeutumisneuvojana toimiminen Ammattitaitovaatimukset osaa myydä tuotteita tehdä asiakasanalyysin ja valita asukokonaisuudet käyttää ja huoltaa vaatetusalan materiaaleja opastaa asiakasta työpukeutumisessa sekä tilanne- ja etikettipukeutumisessa toimia pukeutumisen asiantuntijana. Ammattitaidon osoittamistavat Arviointi osoittaa ammattitaitonsa pukeutumisen asiakaspalvelu- ja asiantuntijatehtävissä tekemällä ikkunasomistuksia ja tuotteiden esillepanoa, opastamalla asiakasta asukokonaisuuksien valinnassa erilaisiin tilaisuuksiin sekä myymällä tuotteita. Siltä osin kuin vaadittavaa ammattitaitoa ei voida käytännön työtehtävissä osoittaa, ammattitaidon osoittamista voidaan täydentää muilla tavoin siten, että ammattitaito voidaan luotettavasti arvioida. TUTKINNON SUORITTAJA MYY TUOTTEITA. suunnittelee ja toteuttaa visuaalisesti kiinnostavan ajankohtaisen teeman tai tapahtuman mukaisen somistuksen huomioi työssään tuotevalikoiman toimitusajat suunnittelee ja toteuttaa myymälän tuotteiden esillepanoa huomioiden myytävyyden palvelee asiakasta ja selvittää asiakkaan tarpeet hienotunteisesti ohjaa asiakasta ostopäätöksessä perustellusti ja hienotunteisesti esittelee ja myy ostotilanteessa asiakkaalle myymälän tai tuotevalikoiman oheistuotteita hienotunteisesti tekee myyntiin liittyvät kassatoiminnot sujuvasti kertoo asiakkaalle valikoimaan kuuluvien tuotteiden valmistuskaaren luotettavasti noudattaa kuluttajansuojalakia ja hallitsee hyvin yrityksen reklamaatiokäytänteet. 22
osat TUTKINNON SUORITTAJA TEKEE ASIAKASANALYYSIN JA VALITSEE ASU- KOKONAISUUDET. tuntee pukeutumisen mittataulukot, myös ulkomaiset, ja valitsee asiakkaalle oikean koon hienotunteisesti tekee asiakkaalle vartaloanalyysin sekä määrittää vartalon mittasuhteet hienotunteisesti selvittää asiakkaalle sopivat värit opastaa asiakasta värien yhdistelemisessä ja käytössä selvittää asiakkaan pukeutumistyylin hienotunteisesti valitsee asiakkaan vartalomuodolle ja tyylille soveltuvat materiaalit ja kuviot valitsee tuotevalikoimasta asiakkaalle vartaloanalyysin ja värikartoituksen mukaisia sekä tilanteeseen sopivia asukokonaisuusvaihtoehtoja ja ohjaa asiakasta valinnassa hienotunteisesti tekee asiakkaalle sovitettavaan vaatteeseen tarvittavat mitta- ja istuvuusmuutokset neulaamalla ne siten, että ompelija voi tehdä muutokset antaa asiakkaalle perustellun hinta-arvion korjaustyöstä huolehtii, että korjausompelun yhteystiedot ja hinnasto ovat selkeästi esillä opastaa oma-alotteisesti muun kuin oman kulttuurin pukeutumistavoissa ja -säännöissä. TUTKINNON SUORITTAJA KÄYTTÄÄ JA HUOLTAA VAATETUSALAN MA- TERIAALEJA. kertoo asiakkaalle luonnon- ja tekokuitujen sekä kuituyhdistelmien ominaisuuksista asiantuntevasti etsii tietoa uusista materiaaleista oma-alotteisesti opastaa asiakasta vaatehuollossa selkeästi käyttää alan materiaalisanastoa, käsitteitä ja ajankohtaisia kauppanimiä oikein selvittää asiakkaalle vaihtoehtoisten materiaalien käyttöominaisuudet. 23
osat TUTKINNON SUORITTAJA OPASTAA ASIAKASTA TYÖPUKEUTUMISESSA SEKÄ TILANNE- JA ETIKETTIPUKEUTUMISESSA. soveltaa asiantuntevasti etiketti- ja tilannepukeutumisen mukaista tietoa asiakaspalvelutilanteessa etsii tietoa ja opastaa asiakasta ammattialan mukaisessa työpukeutumisessa etsii oma-alotteisesti tietoa ja opastaa asiakasta etiketti- ja tilannepukeutumisessa, tarvittaessa myös valtiollisten, akateemisten ja puolustusvoimien tilaisuuksien pukeutumiskoodeissa sekä kunniamerkkien käytössä opastaa asiakasta kutsukortin pukukoodin mukaiseen pukeutumiseen valitsee asiakkaalle pukukoodin mukaisen asukokonaisuuden huomioiden asiakasanalyysin opastaa asiakasta juhla-asun ja sen asusteiden pukemisessa. TUTKINNON SUORITTAJA TOIMII PUKEUTUMISEN ASIANTUNTIJANA. pitää yllä asiakaskontakteja ja asiakasrekisteriä käyttää suullisessa ja kirjallisessa viestinnässä asiantuntevasti alan ammattisanastoa etsii tietoa ajankohtaisista ja tulevista trendeistä sekä trendiväreistä oma-alotteisesti ja hyödyntää sitä asiakaspalvelussa opastaa ja perehdyttää myyjiä pukeutumiseen liittyvissä asioissa markkinoi yrityksen pukeutumispalveluja aktiivisesti suunnittelee ja toteuttaa yhteistyökykyisesti pukeutumiseen liittyvän näytöksen tai esittelytilaisuuden ja tarvittaessa juontaa sen suunnittelee, markkinoi ja toteuttaa toivotun teeman mukaisen koulutustilaisuuden asiakkaan tai yrityksen määrittämälle kohderyhmälle tekee tarvittaessa visuaalisesti kiinnostavan ja selkeän tapahtumatiedotteen. 24
osat 1.9. Vaatetusalan malliston suunnittelu ja mallisarjan valmistus Ammattitaitovaatimukset osaa suunnitella ja osallistua vaatetusalan malliston suunnitteluprosessiin suunnitella valmistuksen ja valmistaa mallisarjan laskea mallisarjan valmistuksen kustannukset. Ammattitaidon osoittamistavat Arviointi osoittaa ammattitaitonsa suunnittelemalla itse tai yhteistyössä suunnittelijan kanssa malliston asiakkaalle sekä valmistamalla tai valmistuttamalla mallisarjan. Asiakas voi olla työnantaja, suunnittelija tai muu tilaaja. Siltä osin kuin vaadittavaa ammattitaitoa ei voida käytännön työtehtävissä osoittaa, ammattitaidon osoittamista voidaan täydentää muilla tavoin siten, että ammattitaito voidaan luotettavasti arvioida. TUTKINNON SUORITTAJA SUUNNITTELEE JA OSALLISTUU VAATETUSA- LAN MALLISTON SUUNNITTELUPROSESSIIN. huomioi suunnittelussa malliston kohderyhmän ja käyttötarkoituksen tulkitsee luonnoksia malliston tuotteista ja yksityiskohdista valitsee mallistoon soveltuvat materiaalit yhteistyössä suunnittelijan tai asiakkaan kanssa esittelee luonnokset ja materiaalivaihtoehdot asiakkaalle vertailee eri vaihtoehtojen kustannuksia valitsee malliston valmistettavat osat yhteistyössä asiakkaan tai suunnittelijan kanssa arvioi valmistukseen tarvittavan ajan realistisesti. 25
osat TUTKINNON SUORITTAJA SUUNNITTELEE VALMISTUKSEN JA VALMISTAA MALLISARJAN. valitsee työmenetelmät, koneet ja laitteet valmistaa mallikappaleen tai ohjeistaa tarkasti ja selkeästi sen valmistuksen tekee ja osaa tulkita tuotteen teknisiä piirroksia suunnittelee ja laskee mallisarjan valmistamiseen tarvittavan kapasiteetin sekä materiaalien menekin tarkoituksenmukaisesti tekee kaavat mallisarjan osiin leikkuuta varten valmistaa tai valmistuttaa mallisarjan suunnitelman mukaisesti laadukkaasti ja kustannustehokkaasti viimeistelee tuotteet huolellisesti, tarkastaa laadun sekä tekee tarvittavan laatupalautteen. TUTKINNON SUORITTAJA LASKEE MALLISARJAN VALMISTUKSEN KUS- TANNUKSET. vertailee valittavissa olevien työtapojen kustannuksia ja niiden vaikutusta tuotteen hintaan huomioiden kannattavuuden laskee valmistuksen kustannukset ja tuotteiden hinnat luotettavasti selvittää kattavasti malliston valmistuttamisen vaihtoehtoja ja hintoja tekee mallisarjan valmistuksen tarjouspyynnön ja sopimuksen. 26
osat 1.10. Vaatetusalan koneiden korjaaminen Ammattitaitovaatimukset osaa valita yrityksen tuotantoon soveltuvat koneet ja laitteet korjata koneessa tai laitteessa olevan vian käyttää, hankkia ja asentaa koneissa tarvittavia apulaitteita ja varaosia Ammattitaidon osoittamistavat Arviointi osoittaa ammattitaidon osallistumalla vaatetusalan yrityksen tuotannon koneiden ja laitteiden valintaan ja käyttökunnon ylläpitoon. Yritys voi olla ompelimo tai teollinen työympäristö. tekee ennakoivaa koneen huoltoa, selvittää vikoja sekä korjaa vaatetusalan koneita ja laitteita. Siltä osin kuin vaadittavaa ammattitaitoa ei voida käytännön työtehtävissä osoittaa, ammattitaidon osoittamista voidaan täydentää muilla tavoin siten, että ammattitaito voidaan luotettavasti arvioida. TUTKINNON SUORITTAJA VALITSEE YRITYKSEN TUOTANTOON SOVELTU- VAT KONEET JA LAITTEET. tuntee monipuolisesti ompelevan teollisuuden koneita ja laitteita sekä niiden käyttöä tuntee sauma- ja tikkityypit sekä tietää millä koneilla ne ommellaan osallistuu yrityksen koneiden ja laitteiden hankintoihin ja tekee ehdotuksen konetoimittajista laskee ja vertailee hankintakustannuksia luotettavasti osallistuu yhteistyössä koneiden sijoittelun suunnitteluun etsii oma-alotteisesti tietoa alan koneiden ja laitteiden kehityksestä sekä arvioi hyödyntämismahdollisuutta pitää yllä yrityksen koneluetteloa sekä koneiden huoltotietoja säätää koneet ja laitteet toimimaan tuotannon vaatimusten mukaisesti opastaa ja neuvoo valmistusprosessiin osallistuvia ompelevan teollisuuden koneiden käytössä ja päivittäisessä huollossa tunnistaa, suunnittelee, pitää yllä ja luo uusia verkostosuhteita. 27
osat TUTKINNON SUORITTAJA KORJAA KONEESSA TAI LAITTEESSA OLEVAN VIAN. tuntee koneen tai laitteen normaalin toiminnan tunnistaa viallisen koneen tai laitteen ja asettaa sen tarvittaessa käyttökieltoon käyttää tarvittavia työvälineitä tekee ennakoivaa kone- ja laitehuoltoa huomioiden tuotannon sujuvuuden tekee huoltosopimuksen tarvittaessa toimii yhteistyössä ompelijoiden ja muiden koneiden käyttäjien kanssa ottaa huomioon käyttäjän ergonomian säätäessään koneita ja laitteita haastattelee koneen käyttäjää vian selvittämiseksi suojaa tarvittaessa materiaalit ja työympäristön käyttää tietotekniikkaa ja ohjelmia työtehtävän mukaisesti lukee kaavioita ja käyttää niitä apuna vian paikantamisessa paikantaa toimintahäiriöiden syyn systemaattisen vianetsinnän keinoin käyttää, huoltaa ja korjaa ompelevan teollisuuden koneita turvallisesti tekee kustannusarvion korjauksesta perustellusti. TUTKINNON SUORITTAJA KÄYTTÄÄ, HANKKII JA ASENTAA KONEISSA TARVITTAVIA APULAITTEITA JA VARAOSIA. tuntee kattavasti ompelevan teollisuuden apulaitteita sekä varaosia, niiden valikoimaa ja toimittajia laskee ja vertailee ostettavan tai mahdollisen itse valmistettavan apulaitteen ja varaosan hyötyä sekä kustannuseroa lukee kaavioita, räjäytyskuvia tai muita piirroksia ja merkintöjä oikean apulaitteen ja varaosan hankkimiseksi selvittää apulaite- tai varaosatarpeen ja tilaa sen asentaa apulaitteen ja varaosan ohjeiden mukaan. huoltaa ja korjaa koneita ja laitteita turvallisesti ja vastaa turvallisesta käytöstä 28
2. muodostuminen Vaatetusalan erikoisammattitutkinto muodostuu yhdestä osaamisalan pakollisesta tutkinnon osasta ja kahdesta valinnaisesta tutkinnon osasta. Vaatetusalan erikoisammattitutkinnon tutkintonimikkeet osaamisaloittan ovat: Vaatetusalan kaavoituksen osaamisala, Mallimestari Modistialan osaamisala, Modistimestari Neulealan osaamisala, Neulemestari Vaatetusalan osaamisala, Ompelijamestari Vaatturialan osaamisala, Vaatturimestari VAATETUSALAN KAAVOITUKSEN OSAAMISALA 1 KPL Kaavoittaminen ja mallikappaleen valmistaminen, P MODISTIALAN OSAAMISALA 1 KPL Päähineen valmistaminen ja muodistaminen, P NEULEALAN OSAAMISALA 1 KPL Neuleen valmistusprosessin suunnittelu ja toteuttaminen, P VAATETUSALAN OSAAMISALA 1 KPL Vaatteen valmistusprosessin suunnittelu ja toteuttaminen, P Miehen puvun valmistaminen, P VAATTURIALAN OSAAMISALA 1 KPL Digitaalinen 3D-kaavoittaminen VALINNAISET TUTKINNON OSAT 2 KPL Erikoismitoitettujen vaatetusalan tuotteiden suunnittelu ja valmistaminen Pukeutumisneuvojana toimiminen Vaatetusalan malliston suunnittelu ja mallisarjan valmistus Vaatetusalan koneiden korjaaminen osa Vaatetusalan ammattitutkinnosta osa vaatetusalan erikoisammattitutkinnon pakollisista tutkinnon osista (muu kuin oma osaamisala). 29
muodostuminen osa toisesta ammatti- tai erikoisammattitutkinnosta Vaatetusalan erikoisammattitutkintoon voidaan valita yksi tutkinnon osa toisesta ammattitai erikoisammattitutkinnosta. Todistuksen tutkinnon osan suorittamisesta antaa kyseisestä tutkinnosta vastaava tutkintotoimikunta, ja tutkintotoimikunta tunnustaa tämän tutkinnon osan osaksi Vaatetusalan erikoisammattitutkintoa todistuksen perusteella. osa nimetään tutkintotodistukseen siten, kuin se on siinä tutkinnossa, josta se on valittu. 30
3. Liite. kuvaus (ei sisälly määräykseen) Vaatetusalan erikoisammattitutkinto perusteiden voimaantulopäivä 3.1. suorittaneen osaaminen Vaatetusalan erikoisammattitutkinnon suorittaneella on vaatetusalan laajaa asiantuntijuutta edellyttävä ammattitaito. Hän osaa työskennellä sekä itsenäisesti että joustavasti osana työryhmää. suorittanut osaa ohjata tai ohjeistaa vaatetusalan tuotteen valmistuksen vaiheita. Hän pitää yllä ja kehittää omia, alan verkostoja sekä toimii niissä sujuvasti. n työskentely on suunnitelmallista. Mallimestari tuntee vaatetusalan tuotteiden materiaalit ja rakenteet sekä osaa soveltaa taitojaan vaatetusalan tuotteen kaavoituksessa, sarjonnassa, asettelussa sekä leikkuussa. Modistimestari/neulemestari/ompelijamestari/vaatturimestari osaa suunnitella ja valmistaa vaatetusalan vaativampia tuotteita asiakkaalle sekä markkinoida niitä. Valintojensa mukaisesti tutkinnon suorittanut osaa vaatetusalan tuotteen valmistuksen, valmistuttamisen, ja kehittämisen prosesseja. Hän osaa toimia vaatetusteollisuudessa tuotanto-, asiantuntija- tai lähiesimiestehtävissä. suorittanut soveltaa taitojaan vaatetusalan markkinoinnin tehtävissä palvellen asiakkaita ja suunnitellen vaatetusalan tuotteiden myyntiä ja markkinointia. suorittanut tuntee alaa koskevat työsuojelusäädökset ja määräykset sekä osaa soveltaa niitä työssään. Hän seuraa vaatetusalan kehitystä ja toimii vastuullisesti tiedostaen ekologisuuden ja eettisyyden merkityksen alan kestävän kehityksen edistäjänä 3.2. Työtehtäviä, joissa tutkinnon suorittanut voi toimia Vaatetusalan erikoisammattitutkinnon suorittanut voi toimia työntekijänä tai yrittäjänä vaatetusalan tuotteita valmistavassa tai myyvässä yrityksessä. suorittanut voi toimia teollisen valmistuksen vaativammissa tehtävissä, vaativien tuotteiden valmistajana, asiakaspalvelussa pukeutumisen asiantuntijana, alan tuotekehitystehtävissä, vaatetusalan mekaanikkona tai esimiehenä. 3.3. Tutkintotodistuksen antajan nimi ja asema Tutkintotodistuksen antaa Opetushallituksen asettama tutkintotoimikunta. 3.4. taso (kansallinen tai kansainvälinen) ISCED 4 3.5. Arvosana-asteikko/hyväksymisvaatimukset Hyväksytty/hylätty 3.6. Jatko-opintokelpoisuus Tutkinto tuottaa kelpoisuuden korkeakouluopintoihin. 31
Liite. kuvaus (ei sisälly määräykseen) 3.7. Säädösperusta Laki ammatillisesta aikuiskoulutuksesta 631/1998, asetus ammatillisesta aikuiskoulutuksesta 812/1998 3.8. Tutkintotodistuksen voi säädösten mukaan saada seuraavilla tavoilla Tutkinto suoritetaan osoittamalla tutkintotilaisuuksissa Opetushallituksen päättämissä tutkinnon perusteissa vaadittu ammattitaito. Tarvittaessa järjestetään tutkintoon valmistavaa koulutusta. Koulutuksen järjestäjä huolehtii näyttötutkintoon ja siihen valmistavaan koulutukseen hakeutumisen, tutkinnon suorittamisen ja tarvittavan ammattitaidon hankkimisen henkilökohtaistamisesta. 3.9. Pohjakoulutusvaatimukset Näyttötutkinnon suorittaminen on ammattitaidon hankkimistavasta riippumatonta. Tutkintoon osallistujalle ei ole asetettu muodollisia koulutusvaatimuksia. 32
4. Vaatetusalan erikoisammattitutkinnon ammattitaitovaatimukset ja osaamisen arviointi osan ammattitaitovaatimukset määrittävät, mitä tutkinnon n tulee osata suorittaessaan kyseistä tutkinnon osaa. Ammattitaidon osoittaminen-kohdassa määritellään, mitä tutkinnon tekee osoittaakseen ammattitaitonsa. Tutkintotilaisuudessa osoitettava ammattitaito arvioidaan hyväksytyn suorituksen kriteerien mukaisesti. n ammattitaitoa arvioivat työnantajien, työntekijöiden ja opettajien edustajat, joilla on hyvä ammattitaito kyseisen näyttötutkinnon alalta. 33