HELSINGIN MATKAILUTILASTOT JOULUKUU 2016

Samankaltaiset tiedostot
Rekisteröidyt yöpymiset kasvoivat viisi prosenttia. Kasvua sekä työmatkalaisissa että vapaa-ajan matkustajissa. Majoitusmyynti 23 miljoonaa euroa

Rekisteröidyt yöpymiset lisääntyivät viisi prosenttia. Kasvua työmatkalaisten yöpymisissä. Majoitusmyynti 25 miljoonaa euroa

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT

Rekisteröidyt yöpymiset vähenivät hieman. Kasvua vapaa-ajan matkustajissa. Majoitusmyynti 22 miljoonaa euroa. Tax free myynti kasvoi 12 prosenttia

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT TOUKOKUU 2016

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT MAALISKUU 2016

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT HUHTIKUU 2016

Majoitusmyynti alueella kasvoi 14 prosenttia ja oli 27 miljoonaa euroa. Yöpymisen keskihinta kesäkuussa 2016 oli 77,39 euroa (+ 8 %).

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT HELMIKUU 2016

Yöpymiset vähenivät 4 prosenttia. Vähenemistä sekä työmatkalaisissa että vapaa-ajan matkustajissa. Majoitusmyynti 24 miljoonaa euroa

REKISTERÖIDYT YÖPYMISET LISÄÄNTYIVÄT OULUSSA YHDEKSÄN PROSENTTIA EDELLISVUODESTA

REKISTERÖIDYT YÖPYMISET LISÄÄNTYIVÄT OULUSSA KOLME PROSENTTIA EDELLISVUODESTA

REKISTERÖIDYT YÖPYMISET LISÄÄNTYIVÄT OULUSSA KOLME PROSENTTIA EDELLISVUODESTA

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT TAMMIKUU 2016

Matkailutilasto Joulukuu 2016

Matkailutilasto Marraskuu 2016

YHTEENVETO. 1 Matkailutilasto, marraskuu 2016 Rovaniemi. Rekisteröidyt yöpymiset lisääntyivät 38,7 prosenttia Rovaniemellä

Matkailutilasto Lokakuu 2016

Matkailutilasto Syyskuu 2016

Matkailutilasto Elokuu 2016

Lapin matkailu. lokakuu 2016

Matkailutilasto Kesäkuu 2016

YHTEENVETO. Joulukuussa 2016 Rovaniemellä yövyttiin yötä, joista suomalaiset ja ulkomaalaiset

Matkailutilasto Heinäkuu 2016

Matkailutilasto Maaliskuu 2016

Matkailutilasto Helmikuu 2016

Matkailutilasto Huhtikuu 2016

1 Matkailutilasto syyskuu 2016 Kaakko 135. Rekisteröidyt yöpymiset laskivat 16,1 prosenttia Kotka-Haminan seudulla

1 Matkailutilasto joulukuu 2016 Kaakko 135. Rekisteröidyt yöpymiset 20 prosentin kasvussa Kotka-Haminan seudulla

1 Matkailutilasto elokuu 2016 Kaakko 135. Yöpymiset laskivat 18,8 prosenttia Kotka-Haminan seudulla

Matkailutilasto Tammikuu 2016

Taxfree myynti kasvoi, kasvua odotettavissa myös vuodenvaihteen venäläismatkailuun

ja työmatkalaisten tekemiä. Yöpymisen keskihinta toukokuussa 2016 oli 64,4 euroa

1 Matkailutilasto heinäkuu 2016 Kaakko 135. Yöpymiset laskivat 11,1 prosenttia Kotka-Haminan seudulla

1 Matkailutilasto kesäkuu 2016 Kaakko 135. Yöpymiset vähenivät 26,1 prosenttia Kotka-Haminan seudulla

1 Matkailutilasto huhtikuu 2016 Kaakko 135

1 Matkailutilasto marraskuu 2016 Kaakko 135. Rekisteröidyt yöpymiset nousivat 24,0 prosenttia Kotka-Haminan seudulla

1 Matkailutilasto maaliskuu 2016 Kaakko 135. Yöpymiset laskivat 33,0 prosenttia Kotka-Haminan seudulla

Kansainvälisen reittiliikenteen matkustajat 2018

Kansainvälisen reittiliikenteen matkustajat 2018

Matkailutilasto Toukokuu 2016

Matkailuvuosi 2016 Matkailun suuralueet sekä maakunnat. 08/06/2017 First name Last name 2

Matkailun kehitys 2016

Matkailun kehitys

Markkinaraportti / marraskuu 2014

Markkinaraportti / kesäkuu 2015

Matkailun suuralueet sekä maakunnat

Markkinaraportti / syyskuu 2014

Markkinaraportti / huhtikuu 2015

Matkailun kehitys 2018

Markkinaraportti / lokakuu 2015

Markkinaraportti / heinäkuu 2015

Markkinaraportti / joulukuu 2015

Markkinaraportti / syyskuu 2015

Markkinaraportti / maaliskuu 2015

Markkinaraportti / lokakuu 2014

Markkinaraportti / marraskuu 2015

Porvoon matkailun tunnuslukuja Lokakuu 2012

Markkinaraportti / helmikuu 2012

Markkinaraportti / joulukuu 2014

Kansainvälisen tilausliikenteen matkustajat 2018

Porvoon matkailun tunnuslukuja tammikuu 2012

Porvoon matkailun tunnuslukuja huhtikuu 2012

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2018*

Markkinaraportti / maaliskuu 2014

Markkinaraportti / kesäkuu 2014

Markkinaraportti / elokuu 2014

Matkailun kehitys

Porvoon matkailun tunnuslukuja heinäkuu 2012

Markkinaraportti / huhtikuu 2014

KEHITYSTRENDIT. Suomen Matkailuasiantuntijat Oy Travel Industry Experts Finland Ltd. Heikki Artman Art-Travel Oy

Markkinaraportti / tammikuu 2015

Ulkomaiset matkailijat Suomessa ja pääkaupunkiseudulla v. 2015

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2017*

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2017*

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2018*

Markkinaraportti / toukokuu 2015

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2017*

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2016*

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2017*

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2015*

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2018*

Markkinaraportti / heinäkuu 2013

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2017*

Porvoon matkailun tunnuslukuja Marraskuu 2012

Markkinaraportti / toukokuu 2013

Matkailun kehitys maakunnissa

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2017*

KOTKAN-HAMINAN SEUTU. MATKAILUN TUNNUSLUKUJA Kesäkuu. Kotka venäläisyöpymisissä Lahden ja Mikkelin seudun edellä

Markkinaraportti / helmikuu 2009

Markkinaraportti / joulukuu 2011

Markkinaraportti / toukokuu

Markkinaraportti / elokuu 2015

KOTKAN-HAMINAN SEUTU. MATKAILUN TUNNUSLUKUJA Marraskuu. Yöpymiset 3 % miinuksella. Kotka venäläisyöpymisissä Lahden ja Turun seudun edellä

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2015*

Markkinaraportti / helmikuu 2014

Venäläisten rekisteröidyt yöpymiset lisääntyivät 11 prosenttia elokuussa, alkuvuoden kasvu 17 prosenttia

Maaseutumatkailun suhdanteet ja kehittäminen Tuloksia yrittäjäkysely helmi-maaliskuu & Markkinointiyhteistyötä

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2018*

Matkailun kehitys maakunnissa

Transkriptio:

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT JOULUKUU 2016 Rekisteröidyt yöpymiset lisääntyivät kaksi prosenttia Joulukuussa 2016 Helsingissä kirjattiin 264 000 yöpymistä, joista suomalaisille 122 500 ja ulkomaalaisille 142 100 yötä. Suomalaisten yöpymiset lisääntyivät 0,3 prosenttia ja ulkomaisten yöpymiset neljä prosenttia edellisvuoden joulukuusta. Yhteensä yöpymiset lisääntyivät kaksi prosenttia edellisvuoden joulukuusta. Joulukuussa 2016 koko maassa kirjattiin yöpymisiä 1,52 miljoonaa (+ 10 %), joista suomalaisille 866 800 (+ 4 %) ja ulkomailla asuville 652 400 (+ 18 %). Eniten ulkomaalaisten yöpymisiä koko maassa kirjattiin Iso-Britanniassa asuville: 184 900 yöpymistä (+25,1 %). Kuukauden nousijat Hong Kong + 85 % Singapore + 62 % Espanja + 47 % Kiina + 44 % Intia + 33 % Australia + 28 % Kasvua vapaa-ajan matkustajissa Kuukauden laskijat Ruotsi - 34 % Tanska - 12 % Yhdysvallat - 11 % Helsingin majoitusliikkeissä kirjatuista yöpymisistä 130 500 (-1 %) oli työhön liittyviä ja 134 200 (+ 6 %) vapaa-aikaan liittyviä. Majoitusliikkeisiin saapui 167 100 matkailijaa mikä oli kuusi prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Suomalaisia saapui 88 300 (+ 4 %) ja ulkomaalaisia 78 800 (+ 8 %). Majoitusmyynti 17,6 miljoonaa euroa Verollinen majoitusmyynti Helsingissä kasvoi kuusi prosenttia edellisvuoden joulukuusta ja oli 17,6 miljoonaa euroa. Yöpymisen keskihinta henkilöä kohden joulukuussa 2016 oli 66,51 euroa (+ 4 %). Tax free myynti kasvoi yhdeksän prosenttia Tax free myynnin arvo Helsingissä kasvoi joulukuussa yhdeksän prosenttia vuoden takaisesta, kun koko maassa kasvua oli 13 prosenttia. Myynti japanilaisille kasvoi Helsingissä 29 prosenttia ja kiinalaisille 21 prosenttia. Venäläisten tax free ostot laskivat Helsingissä 17 prosenttia, mutta lisääntyivät koko maassa kahdeksan prosenttia. Lentomatkustajien määrä kasvoi lähes yhdeksän prosenttia Helsinki-Vantaan lentoaseman matkustajien määrä joulukuussa oli 1,37 miljoonaa (+ 9 %). Kotimaan lentojen matkustajia näistä oli 255 000 (+ 4 %) ja kansainvälisen lentoliikenteen matkustajia 1,11 miljoonaa (+ 10 %). Laivamatkustajia saapui 450 000 Helsingin satamiin saapui joulukuussa 450 000 laivamatkustajaa (+ 5 %). Matkustajista 347 000 saapui Virosta (+ 6 %), 89 000 Ruotsista (+ 0,5 %), 10 000 Venäjältä (-1 %) ja Saksasta 4 000 (- 9 %). 1

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT VUOSI 2016 Rekisteröidyt yöpymiset lisääntyivät kolme prosenttia edellisvuodesta Vuonna 2016 Helsingissä kirjattiin 3,58 miljoonaa yöpymistä, joista suomalaisille 1,66 miljoonaa ja ulkomaalaisille 1,92 miljoonaa yötä. Suomalaisten yöpymiset lisääntyivät kaksi prosenttia ja ulkomaisten yöpymiset neljä prosenttia vuodesta 2015. Yhteensä yöpymiset lisääntyivät kolme prosenttia edellisvuodesta. Helsingin yöpymisistä 54 prosenttia tuli ulkomailta. Suurimmat lähtömaat olivat järjestyksessä Saksa, Ruotsi, USA, Venäjä, Iso-Britannia, Japani ja Kiina. Eniten määrällistä kasvua saatiin USA:sta, noin 17 000 yöpymisvuorokautta enemmän kuin vuonna 2015. Seuraavaksi eniten kasvua tuli Japanista, Kiinasta, Espanjasta ja Ruotsista. Yöpymiset Venäjältä vähenivät edelleen 8 prosenttia, vaikka käänne kasvuun alkoi syyskuussa. Venäjä putosi lähtömaiden listalla toiselta sijalta neljänneksi. Vuonna 2016 koko maassa kirjattiin yöpymisiä 20,4 miljoonaa (+ 3 %), joista suomalaisille 14,6 miljoonaa (+ 3 %) ja ulkomailla asuville 5,77 miljoonaa (+ 5 %). Eniten ulkomaalaisten yöpymisiä koko maassa kirjattiin Venäjällä asuville: 698 000 yöpymistä (- 11 %). Pääkaupunkiseudulla (Helsinki, Vantaa, Espoo) oli yöpymisiä 4,84 miljoonaa. Vuoden 2016 nousijat (kun yli 10 000 yöp.) Singapore + 43 % Latvia + 33 % Hong Kong + 29 % Portugali + 29 % Kiina + 23 % Vuoden 2016 laskijat (kun yli 10 000 yöp.) Sveitsi - 21 % Venäjä - 8 % Kasvua erityisesti työmatkustajissa Helsingin majoitusliikkeissä kirjatuista yöpymisistä 1,76 miljoonaa (+ 7 %) oli työhön liittyviä ja 1,81 (+ 1 %) vapaaaikaan liittyviä. Majoitusliikkeisiin saapui 2,15 miljoonaa matkailijaa mikä oli neljä prosenttia enemmän kuin vuonna 2015. Suomalaisia saapui 1,13 miljoonaa (+ 3 %) ja ulkomaalaisia 1,02 miljoonaa (+ 5 %). Majoitusmyynti 261 miljoonaa euroa vuonna 2016 Verollinen majoitusmyynti Helsingissä kasvoi 11 prosenttia edellisvuodesta ja oli 261 miljoonaa euroa. Yöpymisen keskihinta henkilöä kohden vuonna 2016 oli 73,10 euroa (+ 7 %). Tax free myynti laski kuusi prosenttia Tax free myynnin arvo Helsingissä laski kuusi prosenttia edellisvuodesta, kun koko maassa laskua oli kymmenen prosenttia. Myynti japanilaisille kasvoi Helsingissä 21 prosenttia mutta laski kiinalaisille kuusi prosenttia. Venäläisten tax free ostot laskivat Helsingissä 23 prosenttia ja koko maassa 18 prosenttia. Lentomatkustajien määrä kasvoi viisi prosenttia Helsinki-Vantaan lentoaseman matkustajien määrä 2016 oli 17,2 miljoonaa (+ 5 %). Kotimaan lentojen matkustajia näistä oli 2,68 miljoonaa (+ 3 %) ja kansainvälisen lentoliikenteen matkustajia 14,5 miljoonaa (+ 5 %). Laivamatkustajia saapui 6,19 miljoonaa Helsingin satamiin saapui vuonna 2016 6,19 miljoonaa laivamatkustajaa (+ 3 %). Matkustajista 4,39 miljoonaa saapui Virosta (+ 4 %), 1,15 miljoonaa Ruotsista (-1 %), 186 000 Venäjältä (+ 15 %) ja Saksasta 72 000 (+ 2 %). Risteilyaluksilla saapui 396 000 matkustajaa (-8 %). 2

YÖPYMISET MAJOITUSLIIKKEISSÄ Yöpymiset Helsingissä kuukausittain 500 000 450 000 421 589 403 992 400 000 350 000 300 000 250 000 244 251 217 907 240 139 247 398 298 836 352 890 307 793 297 700 273 129 264 627 200 000 150 000 100 000 300 000 250 000 200 000 150 000 100 000 50 000 0 Yöpymiset Helsingissä joulukuussa ja markkinaosuus Suomen yöpymisistä 17% 17% 16% 16% 12-2010 12-2011 12-2012 12-2013 12-2014 12-2015 12-2016 16% 19% 17% 20% 19% 18% 17% 16% 15% 14% 13% yöpymiset markkinaosuus Helsinki Tukholma Oslo Kööpenhamina Tallinna 2015 3 456 772 + 5 % 8 588 534 + 8 % 4 674 089 + 7 % 7 542 405 + 9 % 2 790 993-2 % 2016 1-12 3 576 804 + 3 % 9 073 710 + 6 % 4 938 555 + 6 % 7 854 294 + 4 % 2 997 156 + 7 % 3

SAAPUNEET MATKUSTAJAT Saapuneet vieraat Helsingin majoitusliikkeissä 240 000 220 000 200 000 180 000 160 000 143 775 153 737 143 432 142 142 183 652 202 967 229 075 223 621 189 753 184 743 177 333 167 140 140 000 120 000 100 000 Saapuneet lentomatkustajat Helsinki-Vantaalla 900 000 800 000 700 000 600 000 500 000 400 000 733 873 776 160 819 964 775 336 718 544 747 842 750 801 676 366 628 026 655 046 672 027 622 741 Saapuneet laivamatkustajat Helsingin satamissa 1 000 000 900 000 800 000 700 000 600 000 500 000 400 000 300 000 879 584 706 760 658 185 595 641 445 150 456 571 505 751 450 016 404 296 327 873 364 842 391 558 4

MATKAILUN AVAINLUVUT HELSINGISSÄ Yöpymiset asuinmaittain Joulukuu 2016 Tammi-joulu 2016 määrä osuus määrä osuus Kaikki 264 627 100,0 % 2,2 % 3 576 804 100,0 % 3,3 % Suomi 122 545 46,3 % 0,3 % 1 659 767 46,4 % 2,3 % Ulkomaat 142 082 53,7 % 3,9 % 1 917 037 53,6 % 4,2 % Venäjä 13 903 5,3 % 8,5 % 138 489 3,9 % -8,4 % Britannia 10 285 3,9 % 1,3 % 136 771 3,8 % -3,2 % Saksa 9 975 3,8 % 2,2 % 156 024 4,4 % -6,4 % Ruotsi 8 446 3,2 % -33,5 % 141 311 4,0 % 3,0 % Japani 7 401 2,8 % -6,1 % 133 130 3,7 % 5,3 % Kiina 7 285 2,8 % 43,7 % 89 331 2,5 % 23,1 % Singapore 6 657 2,5 % 62,2 % 14 931 0,4 % 42,5 % Yhdysvallat 6 076 2,3 % -11,1 % 139 475 3,9 % 13,3 % Italia 4 185 1,6 % 10,0 % 52 696 1,5 % 5,6 % Ranska 3 796 1,4 % 1,6 % 54 618 1,5 % 5,2 % Australia 3 494 1,3 % 27,6 % 29 960 0,8 % -4,2 % Espanja 3 223 1,2 % 46,5 % 49 241 1,4 % 11,1 % Sveitsi 3 205 1,2 % -19,5 % 45 448 1,3 % -21,0 % Norja 2 870 1,1 % 2,2 % 53 080 1,5 % 2,3 % Alankomaat 2 864 1,1 % 4,7 % 47 172 1,3 % 5,5 % Viro 2 511 0,9 % -6,4 % 36 025 1,0 % 0,2 % Tanska 2 279 0,9 % -11,8 % 41 908 1,2 % 8,5 % Hongkong 2 233 0,8 % 84,9 % 15 200 0,4 % 29,2 % Intia 1 849 0,7 % 32,9 % 27 270 0,8 % 16,7 % Saapuneet matkustajat asuinmaittain Joulukuu 2016 Tammi-joulu 2016 määrä osuus määrä osuus % Kaikki 167 140 100,0 % 5,6 % 2 146 174 100,0 % 3,9 % Suomi 88 327 52,8 % 3,5 % 1 128 267 52,6 % 3,1 % Ulkomaat 78 813 47,2 % 8,1 % 1 017 907 47,4 % 4,8 % Venäjä 8 079 4,8 % 11,2 % 76 620 3,6 % -8,8 % Ruotsi 5 455 3,3 % -31,3 % 91 842 4,3 % 5,1 % Britannia 5 293 3,2 % -4,5 % 71 205 3,3 % -5,2 % Kiina 4 808 2,9 % 57,6 % 56 628 2,6 % 30,4 % Saksa 4 763 2,8 % -9,2 % 75 078 3,5 % -10,6 % Japani 4 677 2,8 % -1,8 % 72 141 3,4 % 5,0 % Singapore 4 118 2,5 % 61,7 % 8 645 0,4 % 46,0 % Yhdysvallat 2 701 1,6 % -15,3 % 60 775 2,8 % 9,8 % Italia 2 116 1,3 % 5,5 % 26 507 1,2 % 7,3 % Ranska 1 805 1,1 % 0,6 % 27 265 1,3 % 3,4 % Australia 1 689 1,0 % 23,8 % 14 070 0,7 % -3,6 % Espanja 1 664 1,0 % 40,9 % 26 003 1,2 % 10,5 % Alankomaat 1 624 1,0 % 3,6 % 25 977 1,2 % 4,0 % 5

Saapuneet matkustajat (jatkuu) Joulukuu 2016 Tammi-joulu 2016 määrä osuus määrä osuus Norja 1 605 1,0 % 3,4 % 28 831 1,3 % 8,6 % Viro 1 593 1,0 % 1,2 % 22 515 1,0 % 4,4 % Sveitsi 1 477 0,9 % -10,3 % 21 448 1,0 % -12,1 % Hongkong 1 422 0,9 % 90,9 % 9 046 0,4 % 30,2 % Tanska 1 338 0,8 % -6,4 % 24 216 1,1 % 9,1 % Indonesia 911 0,5 % 225,4 % 3 199 0,1 % 64,6 % Matkan tarkoitus (yöpymisistä) Joulukuu 2016 Tammi-joulu 2016 määrä osuus määrä osuus Vapaa-aika 134 166 50,7 % 1,7 1 813 687 50,7 % 1,5 Työ 130 461 49,3 % -1,7 1 763 117 49,3 % -1,5 Kesto (yöpymiset/saapuneet) asuinmaittain Joulukuu 2016 Tammi-joulu 2016 määrä määrä Kaikki 1,6-3,7 % 1,7-0,5 % Suomi 1,4-2,8 % 1,5-0,7 % Ulkomaat 1,8-3,7 % 1,9-0,6 % Kazakstan 3,0 49,5 % 2,2-9,6 % Islanti 2,8 67,7 % 2,4-1,3 % Intia 2,6 22,9 % 2,0-0,6 % Kreikka 2,6 38,0 % 2,2 0,8 % Israel 2,5 26,3 % 2,2-8,7 % Portugali 2,4 10,8 % 2,5 7,3 % Kanada 2,3-32,5 % 3,2 21,2 % Yhdysvallat 2,3 5,1 % 2,3 3,2 % Slovenia 2,2 25,8 % 2,3 21,0 % Itävalta 2,2-2,2 % 2,1-2,5 % Etelä-Afrikka 2,2 24,9 % 2,3 2,9 % Kroatia 2,2 21,0 % 2,3-0,1 % Irlanti 2,2 16,7 % 2,1-6,8 % Sveitsi 2,2-10,3 % 2,1-10,2 % Ukraina 2,2 14,2 % 2,2 15,6 % Ranska 2,1 1,0 % 2,0 1,9 % Saksa 2,1 12,4 % 2,1 4,7 % Australia 2,1 3,0 % 2,1-0,6 % Romania 2,0-17,1 % 2,3-0,7 % Kapasiteetti Joulukuu 2016 Tammi-joulu 2016 määrä määrä Majoitusliikkeet 61 8,9 % 59 0,9 % Huoneet 9 283 6,8 % 8 906 1,5 % Vuoteet 17 953 6,8 % 17 156 0,5 % 6

Käyttöaste Joulukuu 2016 Tammi-joulu 2016 määrä määrä Huoneet 59,7 % -3,0 71,7 % 2,3 Hinta/vrk, sis. alv 10 % Joulukuu 2016 Tammi-joulu 2016 määrä määrä Yöpymiset 66,51 3,8 % 73,10 7,4 % Huoneet 105,70 4,4 % 112,25 6,2 % RevPAR 63,12-0,6 % 80,89 10,0 % Majoitusmyynti Joulukuu 2016 Tammi-joulu 2016 määrä määrä Kaikki 17 600 342 6,1 % 261 477 408 11,0 % Taxfree (Global Blue) Joulukuu 2016 Tammi-joulu 2016 Koko maa Helsinki Koko maa Helsinki Kaikki ulkomaalaiset 12,9 % 9,4 % -9,9 % -6,0 % Venäjä 8,0 % -16,5 % -18,0 % -22,5 % Japani 24,3 % 28,9 % 24,2 % 21,4 % Kiina 18,0 % 20,9 % -5,3 % -5,8 % Lentomatkustajat, Helsinki-Vantaa Joulukuu 2016 Tammi-joulu 2016 määrä osuus määrä osuus Kaikki (saapuneet+lähteneet+vaihtom.) 1 368 521 100 % 8,5 % 17 184 681 100 % 4,6 % joista: - kotimaa 254 592 18,6 % 4,1 % 2 679 885 15,6 % 3,4 % - kansainvälinen 1 113 929 81,4 % 9,6 % 14 504 796 84,4 % 4,9 % Saapuneet (ei sisällä vaihtomatkustajia) 672 027 8,8 % 81547174 576 843 4,5 % Laivamatkustajat, Helsingin satamat Joulukuu 2016 Tammi-joulu 2016 määrä osuus määrä osuus Kaikki (saap. ja läht.reittim.+ saap. risteilymatk.) 929 734 100 % 4,4 % 11 920 633 100 % 2,8 % joista: -Ruotsi 184 714 19,9 % 1,9 % 2 362 580 19,8 % -0,6 % -Saksa 7 732 0,8 % -7,8 % 139 197 1,2 % 4,6 % -Venäjä 13 512 1,5 % -8,5 % 289 045 2,4 % 11,6 % -Viro 723 476 77,8 % 5,4 % 8 733 352 73,3 % 4,0 % Ulkomaiset risteilyalukset (saap.) (saa(saapuneet) 396 459 3,3 % -7,9 % % % % Saapuneet matkustajat 450 016 4,7 % 6 186 915 2,5 % Lähteet: Tilastokeskus, Ulkoministeriö, Tulli, Liikennevirasto, Finavia, Global Blue, TourMIS, Matkailutilasto.fi 7