Etelä-Savon maaseudulla toimivien yritysten kehitysnäkymät 2020 Helsingin yliopiston Ruralia-instituutti 2015 Niina Kuuva Kari Mikko Vesala Torsti Hyyryläinen Sivu 1 24.6.2015
Saatteeksi Raportissa tarkastellaan Etelä-Savon maaseudulla toimivien yritysten kehitysnäkymiä vuoteen 2020 saakka. Selvitystyö on Etelä-Savon ELY-keskuksen tilaama ja Helsingin yliopiston Ruralia-instituutin toteuttama. Selvitys perustuu vuoden 2015 keväällä kerättyyn kyselyaineistoon. Otoksen koko oli 2 700 yritystä ja siihen sisältyi alle 50 työllistäviä yritysten toimipaikkoja kaikilta toimialoilta. Maatilat oli valtaosin rajattu otoksen ulkopuolelle, koska niiden kehitysnäkymistä on toteutettu oma selvitys Maatilojen kehitysnäkymät 2020 (Heikkilä ym. 2012). Tekijät kiittävät ohjausryhmää arvokkaista kommenteista, aktiivisesta keskustelusta ja tulevaisuuteen katsovasta otteesta maaseudun yritystoimintaa kohtaan. Ohjausryhmään kuuluivat Etelä-Savon ELYkeskuksen Maaseutu ja energia -yksikön päällikkö Maija Puurunen, asiantuntijat Outi Kaihola, Jukka Kotro ja Kaija Siikavirta sekä Helsingin yliopiston Ruralia-instituutin varajohtaja Torsti Hyyryläinen ja projektipäällikkö Päivi Pylkkänen. Tekijät Sivu 2 24.6.2015
Sisältö 1. Tehtävä ja aineisto 2. Vastaajien taustatiedot 3. Yritystoiminnan lopettaneet 4. Yritysten lähihistoria, nykytila ja toteutetut kehittämistoimet 5. Yritystoiminnan jatkuminen 6. Toimintaympäristön muutosten vaikutus yritystoimintaan 7. Kehittämisaikomukset 8. Investointi- ja rahoitussuunnitelmat 9. Yritystoimintaa rajoittavien tekijöiden merkitys 10. Maaseudun kehittämistoimintaa koskevat kysymykset 11. Yritysten tarkastelu teemoittain Teema 1: kehityssuunta Teema 2: kasvuhakuisuus Teema 3: jaksaminen Teema 4: työvoima 12. Johtopäätökset 13. Liitteet Yritysten terveiset ELY-keskukselle Aineiston ja tulosten käyttö Kyselylomake Sivu 3 24.6.2015
Luku 1 TEHTÄVÄ JA AINEISTO Sivu 4 24.6.2015
Selvitys Etelä-Savon maaseudulla toimivien yritysten kehitysnäkymistä Etelä-Savon ELY-keskuksen toimeksianto Etelä-Savon maaseudulla toimivien yritysten kehitysnäkymisen selvittämiseksi. Työryhmä: Niina Kuuva, Torsti Hyyryläinen, Vesa Rouhiainen ja Päivi Pylkkänen Helsingin yliopiston Ruralia-instituutista ja Kari Mikko Vesala Helsingin yliopiston sosiaalitieteiden laitokselta. Sivu 5 24.6.2015
Selvitystyön tavoitteet 1. Maaseudulla toimivien yritysten tulevaisuudensuunnitelmien selvittäminen vuoteen 2020 saakka Yritystoiminnan jatkuvuus Investointi- ja kehittämissuunnitelmat sekä näiden rahoitussuunnitelmat Yrittäjien näkemykset toimintaympäristön muutoksista 2. Kasvun eväiden ja esteiden kartoittaminen 3. Muutossuunnan ja kehittämisaikomusten tarkastelu Sivu 6 24.6.2015
Selvitystyön toteutus Fokusryhmähaastattelu Etelä-Savon kehittäjätoimijoille ja yrittäjille. Fokusryhmähaastattelulla taustoitettiin yrityskyselyä, sen rakennetta ja teemoja. Ennakkoinformoitu verkkokysely maaseutualueilla toimiville yrityksille. Sivu 7 24.6.2015
Verkkokyselyn toteuttaminen Otoskoko 2 700, tiedot Tilastokeskuksen yritysrekisteristä Yksinkertainen satunnaisotanta Etelä-Savon maaseutualueilla eli Mikkelin ja Savonlinnan kaupunkikeskustojen ulkopuolella sijaitsevien yritysten toimipaikoista. Mukana ovat kaikki toimialat ja alle 50 henkilöä työllistävät yritysten toimipaikat. Otosjoukolle lähetettiin saatekirje, jossa vastaanottajaa ohjeistettiin vastaamaan kyselyyn verkossa. Kysely oli avoinna 24.3 28.4.2015. Tällä aikavälillä toteutettiin 1 muistutuskierros. Muistutus toimitettiin kirjeitse niille yrityksille, joilla ei ollut sähköpostiosoitetta ja muille sähköpostitse. Muutamille yrityksille toimitettiin kysely paperiversiona (vastaajan näin pyytäessä) ja vastaukset tallennettiin Ruraliassa e-lomakkeelle. Vastanneiden kesken arvottiin palkintoja. Sivu 8 24.6.2015
Kyselyn toteutuminen Alkuperäisestä otoksesta (2 700 kirjeitse lähetetty) 18 yritystä ei tavoitettu Kyselyyn saatiin vastauksia 334 kappaletta Vastausprosentti 12,5 Sivu 9 24.6.2015
Etelä-Savon maaseudulla toimivat yritykset Yritysten toimipaikkoja oli Etelä-Savossa vuonna 2014 yhteensä 9 737. Mikkelin kaupunkialueilla näistä toimipaikoista sijaitsi 2 181 ja Savonlinnan kaupunkialueilla 1 094. Kaupunkialueilla toimipaikkoja oli yhteensä 3 275. Etelä-Savon maaseutualueilla oli yhteensä 6 462 toimipaikkaa. Tiedot perustuvat Tilastokeskuksen toimipaikka-aineistoon. Aineisto sisältää liiketoiminnasta arvolisäverovelvollisten ja/tai työnantajina toimivien yritysten, yksityisten elinkeinonharjoittajien ja voittoa tavoittelemattomien yhteisöjen toimipaikat. Maatilataloudesta ovat mukana työnantajina toimivat tilat. Tiedot eivät ole vertailukelpoisia alueellisen yritystilaston tietojen kanssa (esitettynä seuraavalla dialla). Sivu 10 24.6.2015
Yritysten toimipaikat Etelä-Savossa toimialoittain 2014 Yritysten toimipaikat Etelä-Savossa vuonna 2014 Maatalous, metsätalous ja kalatalous Tukku- ja vähittäiskauppa Rakentaminen Teollisuus Kuljetus ja varastointi Ammatillinen, tieteellinen ja tekninen toiminta Kiinteistöalan toiminta Muu palvelutoiminta Terveys- ja sosiaalipalvelut Majoitus- ja ravitsemistoiminta Hallinto- ja tukipalvelutoiminta Rahoitus- ja vakuutustoiminta Informaatio ja viestintä Taiteet, viihde ja virkistys Koulutus Vesihuolto, viemäri- ja jätevesihuolto, jätehuolto ja muu Sähkö-, kaasu- ja lämpöhuolto, jäähdytysliiketoiminta Kaivostoiminta ja louhinta 166; 1% 160; 1% 155; 1% 82; 1% 70; 1% 54; 0% 29; 0% 780; 6% 778; 6% 689; 5% 598; 5% 553; 4% 545; 4% 509; 4% 379; 3% 1550; 12% 1383; 11% 4455; 34% Yhteensä 12 937 toimipaikkaa. Lähteenä on käytetty Tilastokeskuksen alueellista tilastoa. Tilaston tiedot eivät ole vertailukelpoisia Yritysrekisterin vuositilaston edellisiin toimipaikkatietoihin nähden. 0% 5% 10% 15% 20% 25% 30% 35% 40% Sivu 11 24.6.2015
Perusjoukon toimialarakenne Etelä-Savon maaseudulla toimivien toimipaikkojen jakautuminen toimialoittain Rakentaminen Tukku- ja vähittäiskauppa Maatalous, metsätalous ja kalatalous Teollisuus Kuljetus ja varastointi Ammatillinen, tieteellinen ja tekninen toiminta Muu palvelutoiminta Majoitus- ja ravitsemistoiminta Hallinto- ja tukipalvelutoiminta Terveys- ja sosiaalipalvelut Taiteet, viihde ja virkistys Kiinteistöalan toiminta Informaatio ja viestintä Koulutus Vesihuolto, viemäri- ja jätevesihuolto, jätehuolto ja muu ympäristön Rahoitus- ja vakuutustoiminta Sähkö-, kaasu- ja lämpöhuolto, jäähdytysliiketoiminta Kaivostoiminta ja louhinta Toimiala tuntematon Julkinen hallinto ja maanpuolustus; pakollinen sosiaalivakuutus Kotitalouksien toiminta työnantajinatuottamiseksi omaan käyttöön 59; 0,9 % 39; 0,6 % 32; 0,5 % 13; 0,2 % 6; 0,1 % 3; 0,0 % 105; 1,6 % 63; 1,0 % 61; 0,9 % 158; 2,4 % 136; 2,1 % 313; 4,8 % 240; 3,7 % 417; 6,5 % 349; 5,4 % 467; 7,2 % 648; 10,0 % 586; 9,1 % 736; 11,4 % 942; 14,6 % 1089; 16,9 % 0,0 % 2,0 % 4,0 % 6,0 % 8,0 % 10,0 %12,0 %14,0 %16,0 %18,0 % Maaseudulla toimii yhteensä 6 462 yritystä (Tilastokeskus, 6/2015). Luvussa ei ole mukana pääosaa maatiloista, joita on Etelä-Savossa yhteensä noin 2 500 (SVT: Luke 2015). Kuviossa esitetyt lukumäärät perustuvat Tilastokeskuksen yritys- ja toimipaikkarekisterin toimipaikkaaineistoon. Aineisto sisältää liiketoiminnasta arvolisäverovelvollisten ja/tai työnantajina toimivien yritysten, yksityisten elinkeinonharjoittajien ja voittoa tavoittelemattomien yhteisöjen toimipaikat. Maatilataloudesta ovat mukana työnantajina toimivat tilat. Sivu 12 24.6.2015
Otoksen toimialarakenne Sivu 13 24.6.2015
Otoksen rakenne vs. kaikki Etelä-Savon yritykset henkilöstön lukumäärä Henkilöstön määrä otokseen valikoituneissa yrityksissä Ei vielä tiedossa 10 0,4 % 20-49 henkeä 67 2,5 % 10-19 henkeä 118 4,4 % 5-9 henkeä 213 7,9 % 0-4 henkeä 2291 84,9 % 0,0 % 20,0 % 40,0 % 60,0 % 80,0 % 100,0 % Huom! Kuvion tiedot ovat vuodelta 2012. Sivu 14 24.6.2015
Maatilat ja monialaiset tilat Etelä-Savossa oli yhteensä 2 496 maatilaa vuonna 2014. Näistä em. taulukoissa näkyvät vain tilat, jotka toimivat työnantajana. (Luonnonvarakeskuksen maatalous- ja puutarhayritysrekisteri. Maatalous- ja puutarhayritysten rakenne, 2/2015.) Monialaisia tiloja vuonna 2013 oli 1 012. Monialaisia tiloja oli 39 % kaikista maatiloista. (Luonnonvarakeskus: Maatalouden rakennetutkimus, 10/2012.) Sivu 15 24.6.2015
Maatilat ja monialaiset tilat otoksessa Maatiloista työnantajana toimivat tilat ovat Tilastokeskuksen yritys- ja toimipaikkarekisterin toimipaikka-aineistossa. Otoksen ottamisen vaiheessa Tilastokeskus on ottanut mukaan monialaisia maatalous- ja puutarhayrityksiä - Kasvinviljely ja kotieläintalous, riistatalous ja niihin liittyvät palvelut - Elintarvikkeiden, juomien ja tupakan tukkukauppa - Elintarvikkeiden, juomien ja tupakan vähittäiskauppa erikoismyymälöissä Sivu 16 24.6.2015
Otoksen edustavuus Otoksen ja perusjoukon välillä on odotettuja poikkeamia. Otoksessa ei ole mukana yli 50 työllistäviä toimipaikkoja, koska tarkastelu on kohdennettu mikro- ja pienyrityksiin. Otos poikkeaa perusjoukosta maa-, metsä- ja kalatalouden osalta. Poikkeama johtuu siitä, ettei mukaan ole tarkoituksella poimittu maatiloja muutoin kuin monialaisten tilojen osalta. Mukana otoksessa ovat vain työnantaja-asemassa toimivat maatilat sekä em. monialaisia tiloja. Poikkeama nostaa muiden toimialojen osuuksia. Otoksen rakennetta maa-, metsä- ja kalatalouden osalta tarkastellaan lähemmin diassa 18. Maatilojen kehitysnäkymistä on toteutettu erillinen selvitys Maatilojen kehitysnäkymät 2020. Otos edustaa perusjoukkoa saatavissa olevilla tiedoilla tarkasteltuna (yrityskoko, liikevaihto ja toimiala). Sivu 17 24.6.2015
Maa-, metsä- ja kalatalousluokkaan kuuluvat yritykset otoksessa Sivu 18 24.6.2015
Luku 2 VASTAAJIEN TAUSTATIEDOT Sivu 19 24.6.2015
Vastaajan asema yrityksessä Vastaajat, jotka ilmoittivat asemakseen työntekijä, sijoittuivat pääosin 2-9 henkilöä työllistäviin yrityksiin (44 % työntekijäasemassa työskentelevistä, n=15) ja 10-49 työllistäviin yrityksiin (32 %, n=11) Muussa kuin yrittäjä- tai työntekijäasemassa vastanneet henkilöt ilmoittivat asemakseen esimerkiksi: - Työskentely yrityksen keskijohdossa, esimiehenä tai toimitusjohtajana - Toiminnanjohtaja - Osa-aikainen yrittäjä - Eläkkeellä, mutta pienimuotoisen yritystoiminnan harjoittamista - Hallituksen jäsen/puheenjohtaja/osakas Sivu 20 24.6.2015
Vastaajan sukupuoli ja ikä Sivu 21 24.6.2015
Yritysten jakautuminen toimialoittain Huomioi, että valtaosa maatiloista on rajattu otoksen ulkopuolelle. Siten myös maa-, metsätai kalatalouden toimialaluokan vastaajista suurin osa on metsäalan yrityksiä. *Yhteensä 319 eli kaikki vastanneet yritykset (vastaajien joukossa [yht. 334] lisäksi 15 lopettanutta yritystä, joiden toimialajakauma dialla 29) Sivu 22 24.6.2015
Muun yritystoiminnan harjoittaminen päätoimialan lisäksi Yritysten harjoittama muu yritystoiminta (n=97) - Metsätalous - Maatalous - Koneurakointi - Matkailutoiminta - Tilintarkastus - Kalastus - Kuljetus Sivu 23 24.6.2015
Yritysten henkilöstömäärä ja liikevaihto Sivu 24 24.6.2015
Yritysmuoto Sivu 25 24.6.2015
Vastaajien koulutustausta Sivu 26 24.6.2015
Luku 3 YRITYSTOIMINNAN LOPETTANEET Sivu 27 24.6.2015
Yritystoiminnan lopettaneet vastaajat Kyselyssä oli lyhyt oma osio yrityksille, joiden yritystoiminta on päättynyt. Yritystoiminnan päättäneitä vastaajia oli yhteensä 15 eli 4,5 % kaikista vastaajista. Lopettaneista naisia 27 % (n=4) ja miehiä 73 % (n=11) Sivu 28 24.6.2015
Lopettaneiden yritysten harjoittama toiminta ja yritystoiminnan päättymisen ajankohta Yritysten harjoittama toiminta Korjausrakentaminen Viestintäpalvelut Tilitoimisto Tavaraliikenne Ravintolatoiminta Rauta-maatalouskauppa Rakennusala Puutavaran sahausta, höyläystä ja kauppaa Metsäkoneala Maatalous ja urakointi Maanrakennus LVI-suunnittelu Kädentaitoja, kudontaa kankaanpainantaa ja vähän opetusta Kuljetus Lopettaneista yrityksistä (n=15) Vuonna 2015 oli lopettanut 1 yritys Vuonna 2014 8 yritystä Vuonna 2013 3 yritystä Vuonna 2008 1 yritys Vuonna 2000 1 yritys Sivu 29 24.6.2015
Yritystoiminnan loppumisen syyt Yritystoiminnan lopettamisen syy Lukumäärä Jäin eläkkeelle 13 Toiminta ei ollut enää kannattavaa 5 Terveydellisten syiden vuoksi 2 Yrityksessä toteutettiin sukupolvenvaihdos tai omistajanvaihdos 0 Myin yritykseni 0 Muiden henkilökohtaisten syiden vuoksi 0 Muu syy 0 * Vastaajan oli mahdollista valita useampia vaihtoehtoja Sivu 30 24.6.2015
Luku 4 YRITYSTEN LÄHIHISTORIA, NYKYTILA JA TOTEUTETUT KEHITTÄMISTOIMET Sivu 31 24.6.2015
Viime vuosina toteutetut kehittämistoimet Sivu 32 24.6.2015
suhteessa kaikkiin vastanneisiin Yrityksissä toteutetut kehittämistoimet vuosina 2009-2015 Teimme laite- ja/tai koneinvestointeja Toiminta pyritty pitämään kannattavana, muttei merkitt. keh.toim. Pyrimme vahvistamaan olemassa olevia asiakassuhteita Emme ole toteuttaneet merkittäviä kehittämistoimia Otimme käyttöön uusia toiminta- tai tuotantotapoja Panostimme markkinointiin 20% 20% 20% 35% 35% 38% Vastaajien oli mahdollista valita useita vaihtoehtoja. Koska vastauksia on enemmän kuin yksi per vastaaja, ei vaihtoehtojen kokonaissumma ole 100 %. Teimme aineettomia investointeja 19% Teimme tuotekehitystä tai muuta kehittämistoimintaa 17% Palkkasimme lisää työvoimaa 16% Perustimme yrityksen 7% Yrityksessä on tehty merkittäviä strategisia valintoja 6% Yrityksessä on toteutettu muita merkittäviä uudistuksia 6% Otimme käyttöön uusia jakelu-, kuljetus- tai toimitustapoja 5% Toteutimme omistajanvaihdoksen tai sukupolvenvaihdoksen 5% Toteutimme yritysoston 3% Aloitimme muun yritystoiminnan maatilan yhteydessä 1% 0% 5% 10% 15% 20% 25% 30% 35% 40% Sivu 33 24.6.2015
Asiakasryhmien merkitys yrityksille Sivu 34 24.6.2015
Markkina-alueen, yhteistyöverkoston ja asiakasmäärän muutokset Huom! Katso myös näistä muuttujista koostettu uusi muuttuja kehityssuunta, dia 84 Sivu 35 24.6.2015
Luku 5 YRITYSTOIMINNAN JATKUMINEN VUOSINA 2015-2020 Sivu 36 24.6.2015
Yritystoiminnan jatkaminen vuosina 2015-2020 Yritystoiminnan jatkaminen 2015-2020 90% 80% 166 83% 159 82% 170 80% 70% 60% 50% 40% 30% 20% 10% 12 6% 21 11% 9 5% 26 13% 11 5% 32 15% 0% Suunnitelmissa omistajanvaihdoksen toteuttaminen (n=199) Suunnitelmissa sukupolvenvaihdoksen toteuttaminen (n=194) Suunnitelmissa yrityksen myyminen (n=213) Vuosina 2015 2017 Vuosina 2018 2020 Ei suunnitelmissa ainakaan ennen vuotta 2020 Sivu 37 24.6.2015
Yritystoiminnan siirtäminen Etelä-Savon ulkopuolelle tai lopettaminen kokonaan Yritystoiminnan siirtäminen ja lopettaminen 100% 163 95% 90% 80% 70% 167 71% 60% 50% 40% 30% 20% 10% 0% 4 2% 5 3% Suunnitelmissa on jatkaa yrityksen toimintaa, mutta aikomuksena on siirtää toiminta pois Etelä-Savosta (n=172) 25 11% 45 19% Suunnitelmissa on lopettaa yritystoiminta kokonaan (n=237) Vuosina 2015 2017 Vuosina 2018 2020 Ei suunnitelmissa ainakaan ennen vuotta 2020 Sivu 38 24.6.2015
Yritystoiminnan jatkaminen toimialoittain ennen vuotta 2020 Yritystoiminnan jatkaminen toimialoittain Kuljetus ja varastointi (n=22) Maatalous, metsätalous tai kalatalous (n=50) Majoitus- ja ravitsemistoiminta (n=14) Rakennustoiminta (n=26) Teollisuustoiminta (n=19) Tukku- ja vähittäiskauppa (n=22) Muut toimialat (n=84) 15 58% 32 64% 55 66% 18 82% 17 77% 13 93% 17 90% 11 42% 18 36% 29 35% 4 18% 5 23% 1 7% 2 11% 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Huomioi, että valtaosa maatiloista on rajattu otoksen ulkopuolelle. Siten myös maa-, metsätai kalatalouden toimialaluokan vastaajista suurin osa on metsäalan yrityksiä. Lopettaminen ei ole suunnitelmissa ainakaan ennen vuotta 2020 (n=167) Lopettaminen aikavälillä 2015-2020 (n=70) Sivu 39 24.6.2015
Yritystoiminnan jatkajien tilanne Ei ole ajankohtaista 96 31 % Onko yritystoiminnalle jatkajaa? Kyllä, yritystoiminnalle on jatkaja varmasti 28 9 % Kyllä, yritystoiminnalle on jatkaja mahdollisesti 45 14 % Ei ole jatkajaa 97 31 % Jatkajaa ei ole tiedossa, mutta haluaisin yritystoiminnan jatkuvan 46 15 % Sivu 40 24.6.2015
Yritystoiminnan jatkajatilanne toimialoittain Kuljetus ja varastointi (n=26) Maatalous, metsätalous tai kalatalous (n=69) Majoitus- ja ravitsemistoiminta (n=20) Rakennustoiminta (n=31) Teollisuustoiminta (n=28) Tukku- ja vähittäiskauppa (n=27) Muut toimialat (n=111) Yritystoiminnan jatkajatilanne toimialoittain 1 4% 7 10% 2 10% 1 4% 9 8% 4 13% 4 14% 4 15% 3 12% 9 13% 4 20% 6 19% 6 21% 5 11 19% 10% 13 12% 10 15% 5 19% 2 7% 5 25% 8 31% 20 29% 2 10% 11 36% 8 29% 9 33% 44 40% 3 11% 10 39% 23 33% 7 35% 8 26% 7 25% 7 26% 34 31% 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Kyllä, yritystoiminnalle on jatkaja varmasti (n=28) Kyllä, yritystoiminnalle on jatkaja mahdollisesti (n=45) Jatkajaa ei ole tiedossa, mutta haluaisin yritystoiminnan jatkuvan (n=46) Ei ole jatkajaa (n=97) Ei ole ajankohtaista (n=96) Huomioi, että valtaosa maatiloista on rajattu otoksen ulkopuolelle. Siten myös maa-, metsätai kalatalouden toimialaluokan vastaajista suurin osa on metsäalan yrityksiä. Sivu 41 24.6.2015
Luku 6 TOIMINTAYMPÄRISTÖN MUUTOSTEN VAIKUTUS YRITYSTOIMINTAAN Sivu 42 24.6.2015
Yritysten arvio Etelä-Savoa koskevien muutosten vaikutuksesta yritystoimintaan Arvioita erityisesti Etelä-Savoa koskevien muutosten vaikutuksista yritystoimintaan Venäjän taloustilanteen heikkeneminen (n=300) 6 2% 170 57% 124 41% Venäjän talouden kääntyminen kasvuun (n=299) 106 36% 171 57% 22 7% Väestön voimakas ikääntyminen alueella (n=303) 58 19% 111 37% 134 44% Digitalisoituminen (n=304) Luonnonvaroihin liittyvän kysynnän lisääntyminen (n=300) 119 40% 159 52% 167 56% 119 39% 26 9% 14 5% 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Myönteinen vaikutus Ei lainkaan vaikutusta Kielteinen vaikutus Sivu 43 24.6.2015
Laajempien muutosten vaikutus markkinat ja taloudelliset tekijät Suomen talouden huonot kasvunäkymät (n=307) Arvioita muutosten vaikutuksista yritystoimintaan Yritysrahoituksen kiristyminen (n=305) 6 2% 8 3% 54 18% 133 44% 247 81% 164 54% Markkinoiden kansainvälistyminen (n=303) 88 29% 185 61% 30 10% 2 1% Paikallisten tuotteiden ja palveluiden arvostuksen kasvaminen (n=307) 232 76% 73 24% 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Myönteinen vaikutus Ei lainkaan vaikutusta Kielteinen vaikutus Sivu 44 24.6.2015
Laajempien muutosten vaikutus ympäristökysymykset Arvioita muutosten vaikutuksista yritystoimintaan 14 5% Kuluttajien ympäristötietoisuuden kasvaminen (n=306) 127 42% 165 54% Ilmaston lämpeneminen (n=302) 38 13% 200 66% 64 21% 2 1% Uusiutuvan energian käytön lisääntyminen (n=302) 143 47% 157 52% 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Myönteinen vaikutus Ei lainkaan vaikutusta Kielteinen vaikutus Sivu 45 24.6.2015
Laajempien muutosten vaikutus vapaa-aika, vapaa-ajan asuminen, monipaikkaisuus ja etätyö Etätyön tekemisen yleistyminen (n=303) Arvioita muutosten vaikutuksista yritystoimintaan Ihmisten monipaikkaisuus (n=300) 117 39% 167 56% 172 57% 127 42% 14 5% 6 2% Vapaa ajan asukkaiden muodostaman kysynnän kasvu (n=307) 208 68% 98 32% 1 0,3 % 3 1% Vapaa-ajan arvostuksen lisääntyminen (n=304) 183 60% 118 39% 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Myönteinen vaikutus Ei lainkaan vaikutusta Kielteinen vaikutus Sivu 46 24.6.2015
Laajempien muutosten vaikutus muut yhteiskunnalliset tekijät Arvioita muutosten vaikutuksista yritystoimintaan Sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistaminen (n=302) 36 12% 225 75% 41 14% Väestön keskittyminen kaupunkikeskuksiin (n=306) 37 12% 112 37% 157 51% 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Myönteinen vaikutus Ei lainkaan vaikutusta Kielteinen vaikutus Sivu 47 24.6.2015
Luku 7 KEHITTÄMISAIKOMUKSET Sivu 48 24.6.2015
Yritysten merkittävimmät kehittämistarpeet Yritysten merkittävimmät kehittämistarpeet (n) Oma jaksaminen ja oman työajan hallinta Asiakassuhteiden toimivuus Markkinointi Yhteistyö- ja suhdeverkostot Asiakaskunnan ja markkina-alueen laajuus Työntekijöiden osaaminen ja motivaatio Toimitilat ja laitteet Tuotannon ja myynnin määrä Ei ole erityistä kehittämistarvetta Pääoma- ja rahoituspohja Tuote- ja palveluvalikoima Työvoiman määrä Tuotannon ja myynnin organisoiminen Talouslaskenta Työntekijöiden johtaminen Jokin muu 7 18 18 22 75 70 68 61 59 52 43 42 40 32 90 209 0 50 100 150 200 250 Sivu 49 24.6.2015
suhteessa kaikkiin vastanneisiin Yrityksen merkittävimmät kehittämistarpeet Oma jaksaminen ja oman työajan hallinta Asiakassuhteiden toimivuus Markkinointi Yhteistyö- ja suhdeverkostot Asiakaskunnan ja markkina-alueen laajuus Työntekijöiden osaaminen ja motivaatio Toimitilat ja laitteet Tuotannon ja myynnin määrä Ei ole erityistä kehittämistarvetta Pääoma- ja rahoituspohja Tuote- ja palveluvalikoima Työvoiman määrä Tuotannon ja myynnin organisoiminen Talouslaskenta Työntekijöiden johtaminen Jokin muu 2% 6% 6% 7% 24% 22% 21% 19% 18% 16% 13% 13% 13% 10% 28% 66% Vastaajia pyydettiin valitsemaan yrityksen kolme merkittävintä kehittämistarvetta. Koska vastauksia on enemmän kuin yksi per vastaaja, ei vaihtoehtojen kokonaissumma ole 100 %. Kuviossa oleva prosenttiluku tarkoittaa sitä, kuinka moni kaikista vastaajista katsoi kunkin vaihtoehdon olevan merkittävä kehittämistarve. 0% 10% 20% 30% 40% 50% 60% 70% Sivu 50 24.6.2015
Kehittämistoimien todennäköisyys vuosina 2015-2020 Kuinka todennäköisesti toteutatte seuraavia yritystoimintaanne kohdistuvia toimia vuosina 2015-2020? Aloitamme uutta liiketoimintaa (n=301) 47 16% 32 11% 222 74% Suuntaamme uudelle toimialalle (n=298) 34 11% 33 11% 231 78% Tavoittelemme uusia markkina-alueita (n=303) 103 34% 30 10% 170 56% Tavoittelemme kokonaan uusia asiakasryhmiä (n=299) 110 37% 46 15% 143 48% Otamme käyttöön uusia liiketoimintamalleja (n=297) 78 26% 56 19% 163 55% 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Todennäköistä En osaa sanoa Epätodennäköistä Sivu 51 24.6.2015
Kehittämistoimien todennäköisyys vuosina 2015-2020 Kuinka todennäköisesti toteutatte seuraavia yritystoimintaanne kohdistuvia toimia vuosina 2015-2020? Perustamme verkkosivut tai uudistamme nykyiset (n=298) 132 44% 35 12% 131 44% Siirrämme palveluita tai tuotteita myyntiin verkkokauppaan (n=292) 41 14% 35 12% 216 74% Vähennämme tuotantokustannuksia (n=298) 124 42% 64 22% 110 37% Kehitämme nykyisiä tuotteita (n=303) 178 59% 42 14% 83 27% Toimintaympäristön muutoksiin sopeutuminen kehittämällä uusia tuotteita tai liiketoimintamalleja (n=297) 167 56% 44 15% 86 29% 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Todennäköistä En osaa sanoa Epätodennäköistä Sivu 52 24.6.2015
Kehittämistoimien todennäköisyys vuosina 2015-2020 Kuinka todennäköisesti toteutatte seuraavia yritystoimintaanne kohdistuvia toimia vuosina 2015-2020? Kehitämme asiakaspalvelua (=300) 210 70% 44 15% 46 15% Aiomme liittyä yritysten yhteistyöverkostoon, esim. markkinointiverkostoon (n=296) 56 19% 91 31% 149 50% Ulkoistamme toimintoja (n=297) 52 18% 41 14% 204 69% Priorisoimme yrityksen toimintoja ja luovumme jostakin osasta (n=296) 70 24% 60 20% 166 56% Koulutan itseäni tai koulutamme henkilöstöä (n=295) 128 43% 88 30% 79 27% Vastaajat saivat täsmentää avoimilla vastauksilla sitä, millaisiin asioihin liittyen he aikovat kouluttaa itseään tai henkilöstöä. Vastausten yhteenveto löytyy seuraavalta dialta 54. 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Todennäköistä En osaa sanoa Epätodennäköistä Sivu 53 24.6.2015
Kouluttamisen tarpeet (omat ja henkilöstö) Kyselyyn vastaajilla oli mahdollisuus täsmentää Koulutan itseäni / koulutamme henkilöstöä -vastausvaihtoehtoa kirjallisesti. Yhteensä näitä avoimia vastauksia tuli 83 kappaletta. Näin yritykset kuvailivat koulutustarpeitaan: - Markkinointiosaaminen - Myyntiosaaminen - Alakohtaisen ammattitaidon ylläpitäminen, osaamisen päivittäminen, täydennyskoulutus (esim. lainsäädäntömuutokset, trendit) - Ammattipätevyys (kuljetus ja turvallisuus) - Työturvallisuus - Yrityksen johtaminen ja työnohjaus Myynti, kansainvälisten kulttuurien tuntemusta, sosiaalisen median haltuunotto Metsälainsäädännön muuttuminen aiheuttaa kouluttamistarpeita, samoin yhteistyökumppanien laatuvaatimukset vaativat vuosittain koulutuspäivän tai kaksi Sivu 54 24.6.2015
Tärkeimmät yhteistyökumppanit Muut yhteistyöyritykset Asiakasyritykset (jalostajat, kauppaketjut tai muut tuotteidenne ostajat) Yritysverkosto, johon yritys kuuluu Edunvalvontaorganisaatiot (esim. yrittäjäjärjestöt, MTK) ELY-keskus Oppilaitokset (esim. Etelä-Savon ammattiopisto, Savonlinnan Yksityiset konsultti- ja yrityspalveluyritykset Asiantuntijaorganisaatiot (esim. Pienyrityskeskus, Aalto-yliopisto, Muut yhteistyöyritykset TE-toimisto Kehittämisorganisaatiot (esim. Savonlinnan yrityspalvelut, Miset, Uusyrityskeskus (esim. Dynamo, Wäläkky, Savonlinnan seutu) Leader-toimintaryhmä Yritys-Suomi -verkosto Vastaajamäärät kuhunkin kohtaan on eriteltynä dialla 56. Yritysten tärkeimmät yhteistyökumppanit Vastaajia pyydettiin valitsemaan 3 tärkeintä yhteistyötahoa. 0 50 100 150 200 250 Tärkein yhteistyökumppani 2. tärkein yhteistyökumppani 3. tärkein yhteistyökumppani Sivu 55 24.6.2015
Tärkeimmät yhteistyökumppanit Yhteistyötaho Yhteensä Tärkein yhteistyökumppani 2. tärkein yhteistyökumppani 3. tärkein yhteistyökumppani Muut yhteistyöyritykset 198 60 91 47 Asiakasyritykset (jalostajat, kauppaketjut tai muut tuotteidenne ostajat) 167 121 28 18 Yritysverkosto, johon yritys kuuluu 125 45 41 39 Edunvalvontaorganisaatiot (esim. yrittäjäjärjestöt, MTK) 53 8 20 25 ELY-keskus 51 11 14 26 Oppilaitokset (esim. Etelä-Savon ammattiopisto, Savonlinnan ammattija aikuisopisto, Mikkelin ammattikorkeakoulu, Otavan opisto) 43 6 14 23 Yksityiset konsultti- ja yrityspalveluyritykset 28 3 12 13 Muut yhteistyöyritykset 25 8 7 10 Asiantuntijaorganisaatiot (esim. Pienyrityskeskus, Aalto-yliopisto, Ruralia-instituutti, Luomuinstituutti, Luonnonvarakeskus) 25 6 8 11 TE-toimisto 20 5 8 7 Kehittämisorganisaatiot (esim. Savonlinnan yrityspalvelut, Miset, ProAgria) 16 2 4 10 Uusyrityskeskus (esim. Dynamo, Wäläkky, Savonlinnan seutu) 8 0 3 5 Yritys-Suomi -verkosto 7 1 2 4 Leader-toimintaryhmä 7 2 4 1 Sivu 56 24.6.2015
Yritysten yhteistyöaikeet lähivuosina Keiden kanssa tai millaista yhteistyötä aiotte tehdä lähivuosina? (n) Saman toimialan yritysten kanssa 201 Lähiympäristössä olevien yritysten kanssa 164 Alihankintayhteistyötä 109 Markkinointiin liittyvää yhteistyötä (esim. verkkokauppa, yhteismainonta) 53 Yhteistyötä, jossa yritykset käyttävät yhteistä työvoimaa 37 Kansainvälisten kumppaneiden kanssa 35 Yhteistyötä, jossa materiaalit tai raaka-aineet kiertävät yritysten välillä (kiertotalousajattelu) 15 Muuta yhteistyötä 5 0 50 100 150 200 250 Sivu 57 24.6.2015
Kehittämiseen liittyvä keskustelu yrittäjien keskuudessa Keskusteletteko luottamuksellisesti oman yrityksenne kehittymiseen liittyvistä asioista toisten yrittäjien kanssa? 40 13 % 51 17 % 217 70 % En lainkaan Toisinaan Usein Sivu 58 24.6.2015
Digitaalisten palvelujen ja työvälineiden käyttö tällä hetkellä Missä määrin hyödynnätte yrityksen toiminnassa tällä hetkellä digitaalisia työvälineitä ja palveluita? Sähköposti (n=309) 50,2 % 27,8 % 13,3 % 5,8 % 2,9 % Verkkosivut (n=299) Sosiaalinen media (n=292) Pilvipalvelut (n=287) Verkko-ostoksien tekeminen (n=294) 5,5 % 4,9 % 4,4 % 22,1 % 8,2 % 5,9 % 9,5 % 12,2 % 14,0 % 22,1 % 18,5 % 17,4 % 25,9 % 21,4 % 31,0 % 10,4 % 53,8 % 59,6 % 29,3 % 24,1 % Yrityksen verkkomarkkinointi (n=292) 3,4 % 4,1 % 16,1 % 20,2 % 56,2 % Verkkokauppa (n=288) 0,4 % Digitaaliset tietovarannot (n=285) 0,3 % 3D-tulostus (n=286) 2,8 % 2,5 % 1,0 % 4,2 % 10,8 % 3,9 % 10,9 % 1,4 % 6,6 % 16,3 % 82,5 % 90,6 % 66,0 % 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Erittäin paljon Melko paljon Jonkin verran Melko vähän Ei ollenkaan Sivu 59 24.6.2015
Digitaalisten palveluiden ja työvälineiden aiottu käyttöönotto lähivuosina Aiotteko ottaa yrityksessänne käyttöön lähivuosina seuraavia digitaalisia palveluja ja työvälineitä? (n) Verkkosivut 77 Sosiaalinen media (esim. LinkedIn, Facebook, Twitter, Youtube) 55 Yrityksen verkkomarkkinointi Pilvipalvelut 43 42 Verkko-ostosten tekeminen Verkkokauppa 26 25 Muuta Digitaaliset tietovarannot (esim. big data, open data) 11 13 3D-tulostus 5 0 10 20 30 40 50 60 70 80 90 Sivu 60 24.6.2015
Yritysten aikomukset palkata työvoimaa vuosina 2015-2020 Aikomus palkata työvoimaa vuosina 2015-2020 1 henkilö 45 15% 2-4 henkilöä 34 11% 5-9 henkilöä 3 1% 10 tai enemmän 5 2% Ei ole mahdollisuutta palkata työvoimaa, vaikka olisi tarvetta 63 20% Ei ole tarvetta palkata työvoimaa 161 52% 0% 10% 20% 30% 40% 50% 60% Sivu 61 24.6.2015
Luku 8 INVESTOINTI- JA RAHOITUSSUUNNITELMAT Sivu 62 24.6.2015
Yrityksen kehittämiseen aiemmin saatu rahoitus tai tuki Oletteko saaneet kehittämiseen rahoitusta tai tukea aikaisemmin? ELY-keskuksesta TE-toimistosta (esim. palkkatukea työttömän työllistämiseen) Finnverasta Muualta 25 8 % 46 14 % 42 13 % 50 16 % Vastaajilla on ollut mahdollisuus valita useita vaihtoehtoja. Prosenttiosuus on laskettu suhteessa koko vastaajamäärään (n=319). Prosenttien kokonaissumma ei ole näin ollen 100 %. Leader-toimintaryhmästä (Veej'jakaja, RaJuPuSu, Piällysmies) 16 5 % Tekesistä 10 3 % En ole ollut tietoinen mahdollisuudesta hakea rahoitusta 84 26 % 0 % 5 % 10 % 15 % 20 % 25 % 30 % Sivu 63 24.6.2015
Rahoitusmahdollisuudesta tietämättömät toimialoittain Ei ole ollut tietoinen mahdollisuudesta hakea rahoitusta Maatalous, metsätalous tai kalatalous Muu palvelutoiminta Rakennustoiminta Kuljetus ja varastointi Tukku- ja vähittäiskauppa Sähkö-, kaasu- ja lämpöhuolto, jäähdytysliiketoiminta Ammatillinen, tieteellinen ja tekninen toiminta Teollisuustoiminta Kiinteistöalan toiminta Majoitus- ja ravitsemistoiminta Terveys- ja sosiaalipalvelut Taiteet, viihde ja virkistys Informaatio ja viestintä 7; 8% 5; 6% 4; 5% 3; 4% 3; 4% 2; 2% 1; 1% 1; 1% 1; 1% 10; 12% 10; 12% 13; 16% 24; 29% Huomioi, että valtaosa maatiloista on rajattu otoksen ulkopuolelle. Siten myös maa-, metsä- tai kalatalouden toimialaluokan vastaajista suurin osa on metsäalan yrityksiä. 0% 5% 10% 15% 20% 25% 30% 35% Sivu 64 24.6.2015
Rahoitusmahdollisuudesta tietämättömät koon (henkilöstömäärä) mukaan Ei ole ollut tietoinen mahdollisuudesta hakea rahoitusta 70% 55 66% 60% 50% 40% 30% 21 25% 20% 10% 2 2% 5 6% 0% 1 henkilö 2-4 henkilöä 5-9 henkilöä 10-19 henkilöä Sivu 65 24.6.2015
Todennäköinen ajankohta ulkopuolisen rahoituksen hakemiselle Aikomus hakea ulkopuolista rahoitusta ja todennäköinen ajankohta 60% 50% 168 53% 40% 30% 20% 10% 29 9% 57 18% 33 10% 36 11% 0% Vuonna 2015 Vuosina 2016 2017 Vuosina 2018 2020 Ei ole aikomusta hakea rahoitusta En osaa sanoa Sivu 66 24.6.2015
Rahoituksen hakemisen ajankohta toimialoittain Rahoituksen hakemisen ajankohta toimialoittain 40% 35% 30% 25% 20% 15% 10% 5% 2 7% 12 21% 5 17% 4 8 3 3 14% 14% 10% 10% 2 7% 10 35% 9 16% 4 7% 12 21% 10 30% 8 14% 4 4 12% 12% 4 2 7% 6% 1 3% 4 12% 8 24% 0% Aikomus hakea rahoitusta vuonna 2015 (n=29) Aikomus hakea rahoitusta vuosina 2016-2017 (n=57) Aikomus hakea rahoitusta vuosina 2018-2020 (n=33) Kuljetus ja varastointi Maatalous, metsätalous tai kalatalous Majoitus- ja ravitsemistoiminta Rakennustoiminta Teollisuustoiminta Tukku- ja vähittäiskauppa Muut toimialat Sivu 67 24.6.2015 Huomioi, että valtaosa maatiloista on rajattu otoksen ulkopuolelle. Siten myös maa-, metsä- tai kalatalouden toimialaluokan vastaajista suurin osa on metsäalan yrityksiä.
Todennäköinen rahoituslähde ja rahoituksen käyttökohde Mistä aiotte hakea ulkopuolista rahoitusta? (n) Pankista ELY-keskuksesta Rahoitusyhtiöstä Finnverasta Leader-toimintaryhmästä Muualta Tekesistä Yksityisestä Vakuutusyhtiöstä 1 3 7 7 13 22 27 32 97 0 20 40 60 80 100 120 Mihin aiotte käyttää ulkopuolista rahoitusta? (n) Koneet ja laitteet Yrityksen kehittäminen Peruskorjaus Toimitilojen hankinta Käyttöpääoma Toiminnan tehostaminen Omistajajärjestelyt tai Lisätyövoiman palkkaus Kansainvälistyminen Viennin rahoittaminen Aineettomat hankinnat 1 3 5 7 10 16 23 21 31 42 87 0 20 40 60 80 100 Sivu 68 24.6.2015
ELY-keskuksen potentiaaliset asiakkaat 2 000 000-4 999 999 1 000 000-1 999 999 400 000-999 999 200 000-399 999 100 000-199 999 50 000-99 999 Alle 50 000 50 henkilöä tai yli 10-49 henkilöä 2-9 henkilöä 1 henkilö Muut toimialat Tukku- ja vähittäiskauppa Teollisuustoiminta Rakennustoiminta Majoitus- ja ravitsemistoiminta Maatalous, metsätalous tai kalatalous Kuljetus ja varastointi 1 3% 1 3% Aikomus hakea rahoitusta ELY-keskuksesta 2 6% 3 9% 3 9% 3 9% 4 13% 4 13% 5 16% 6 19% 6 19% 6 19% 6 19% 8 25% 10 31% 5 2 16% 6% 0% 10% 20% 30% 40% 50% 60% 70% 21 66% Sivu 69 24.6.2015
Luku 9 YRITYSTOIMINTAA RAJOITTAVIEN TEKIJÖIDEN MERKITYS Sivu 70 24.6.2015
Yritystoimintaa rajoittavat tekijät markkinat, työvoima ja toimintaympäristö Yritystoimintaa vaikeuttavien tekijöiden merkitys Kysynnän riittämättömyys tai heikkous (n=293) 38 13% 115 39% 140 48% Hintojen vaihtelu (n=284) 84 30% 174 61% 26 9% Asiakkaiden pitkät maksuajat (n=290) 114 39% 144 50% 32 11% Maksuvaikeudet (n=286) 94 33% 146 51% 46 16% Korkeat työvoimakustannukset (n=283) 86 30% 90 32% 107 38% 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Ei mitään vaikutusta Vaikeuttaa jonkin verran Vaikeuttaa erittäin paljon Sivu 71 24.6.2015
Yritystoimintaa rajoittavat tekijät markkinat, työvoima ja toimintaympäristö Yritystoimintaa vaikeuttavien tekijöiden merkitys Jatkuva kiire (n=283) 83 29% 161 57% 39 14% Yrittämisen ilmapiiri (n=284) 141 50% 109 38% 34 12% Ongelmat rahoituksen saatavuudessa (n=279) 180 65% 71 25% 28 10% Harmaa talous (n=284) 137 48% 110 39% 37 13% 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Ei mitään vaikutusta Vaikeuttaa jonkin verran Vaikeuttaa erittäin paljon Sivu 72 24.6.2015
Yritystoimintaa rajoittavat tekijät - hallinto Yritystoimintaa vaikeuttavien tekijöiden merkitys Rakentamiselle asetetut vaatimukset (n=280) 140 50% 99 35% 41 15% Tukiin, hankkeisiin tai lupiin liittyvä byrokratia (n=288) 115 40% 105 37% 68 24% Lainsäädäntöön liittyvät tekijät (n=289) 101 35% 125 43% 63 22% Kirjanpitovaatimukset (n=286) 152 53% 115 40% 19 7% 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Ei mitään vaikutusta Vaikeuttaa jonkin verran Vaikeuttaa erittäin paljon Sivu 73 24.6.2015
Yritystoimintaa rajoittavat tekijät infrastruktuuri Yritystoimintaa vaikeuttavien tekijöiden merkitys Yrityksen fyysinen sijainti (etäisyydet, vesistöisyys jne.) (n=286) 146 51% 110 39% 30 11% Tiestön heikko kunto (n=289) 83 29% 111 38% 95 33% 18 6% Yrityksen etäisyys palveluihin (n=283) 153 54% 112 40% Laajakaistan puuttuminen tai verkkoyhteyden toimimattomuus (n=285) 139 49% 96 34% 50 18% 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Ei mitään vaikutusta Vaikeuttaa jonkin verran Vaikeuttaa erittäin paljon Sivu 74 24.6.2015
Yritystoimintaa rajoittavat tekijät - jaksaminen, osaaminen ja työvoima Yritystoimintaa vaikeuttavien tekijöiden merkitys Oma jaksaminen ja terveydentila (n=308) 59 19% 160 52% 89 29% Työntekijöiden jaksaminen (n=267) 126 47% 107 40% 34 13% Oma osaaminen ja ammattitaito (n=293) 117 40% 128 44% 48 16% Ammattitaitoisen työvoiman saatavuus (n=278) 100 36% 108 39% 70 25% Yleinen vaatimustason nousu (n=294) 88 30% 166 57% 40 14% 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Ei mitään vaikutusta Vaikeuttaa jonkin verran Vaikeuttaa erittäin paljon Sivu 75 24.6.2015
Kysynnän riittämättömyys tai heikkous eri toimialoilla Missä määrin kysynnän riittämättömyys tai heikkous vaikeuttaa yritystoimintaa eri toimialoilla? Kuljetus ja varastointi (n=25) 9 36% 16 64% Maatalous, metsätalous tai kalatalous (n=64) Majoitus- ja ravitsemistoiminta (n=20) Rakennustoiminta (n=32) Teollisuustoiminta (n=27) Tukku- ja vähittäiskauppa (n=27) 1 5% 1 4% 1 4% 9 14% 6 19% 7 35% 9 33% 11 41% 28 44% 10 31% 12 60% 17 63% 15 56% 16 50% 27 42% Huomioi, että valtaosa maatiloista on rajattu otoksen ulkopuolelle. Siten myös maa-, metsä- tai kalatalouden toimialaluokan vastaajista suurin osa on metsäalan yrityksiä. Muut toimialat (n=98) 20 20% 41 42% 37 38% 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Ei mitään vaikutusta Vaikeuttaa jonkin verran Vaikeuttaa erittäin paljon Sivu 76 24.6.2015
Yhteenvetoa Kysynnän riittämättömyys/heikkous, jatkuva kiire, korkeat työvoimakustannukset, jaksamisen ongelmat ja tiestön heikko kunto vaikeuttavat eniten eteläsavolaisten maaseutuyritysten toimintaa Näistä yritykset raportoivat myös avoimissa vastauksissa (ks. diat 112 118) Sivu 77 24.6.2015
Luku 10 MAASEUDUN KEHITTÄMISTOIMINTAA KOSKEVAT KYSYMYKSET Sivu 78 24.6.2015
Maaseutuyritys identiteettinä Kuinka hyvin termi maaseutuyritys kuvaa yritystänne? Kuinka hyvin termi maaseutuyritys kuvaa yritystänne? Kuvaa hyvin 122 40 % En tunnista yritystäni maaseutuyritykseksi 184 60 % Kuljetus ja varastointi (n=25) Maatalous, metsätalous tai kalatalous (n=66) Majoitus- ja ravitsemistoiminta (n=20) Rakennustoiminta (n=32) Teollisuustoiminta (n=27) Tukku- ja vähittäiskauppa (n=27) 7 28% 11 34% 10 37% 9 33% 43 65% 12 60% 18 72% 21 66% 17 63% 18 67% 23 35% 8 40% Huomioi, että valtaosa maatiloista on rajattu otoksen ulkopuolelle. Siten myös maa-, metsätai kalatalouden toimialaluokan vastaajista suurin osa on metsäalan yrityksiä. Muut toimialat (n=109) 30 28% 79 73% 0 % 20 % 40 % 60 % 80 % 100 % Kuvaa hyvin En tunnista yritystäni maaseutuyritykseksi Sivu 79 24.6.2015
Identifioituminen maaseutuyritykseksi iän mukaan Identifioituminen maaseutuyritykseksi iän mukaan 80% 70% 60% 50% 40% 30% 22 28% 56 72% 85 45% 103 55% 14 37% 24 63% 20% 10% 0% Alle 50 vuotta (n=78) 50-64 vuotta (n=188) Yli 64 vuotta (n=38) Kuvaa hyvin En tunnista yritystäni maaseutuyritykseksi Sivu 80 24.6.2015
Maaseudun kehittämistoiminnan tuntemus Vastaaja on kuullut joskus... (n)...paikallisista Leader-toimintaryhmistä (Veej'jakaja, RaJuPuSu, Piällysmies) 180...EU:n rakennerahasto-ohjelmista (ESR ja EAKR) 108...maaseudulla sijaitseville yrityksille suunnatuista yritys- ja hanketuista 75...Maaseutukuriiri-viestintähankkeesta, joka tiedottaa Etelä- Savon alueella maaseudun kehittämistoimista 45...Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmasta 41 0 20 40 60 80 100 120 140 160 180 200 Sivu 81 24.6.2015
Luku 11 YRITYSTEN TARKASTELU TEEMOITTAIN Seuraavassa tarkastellaan neljää aineistosta esiin noussutta teemaa tarkemmin. 1. Kehityssuunta 2. Kasvuhakuisuus 3. Jaksaminen 4. Työvoima Teemoja on tarkasteltu eri muuttujien avulla. Taustamuuttujina on käytetty pääasiassa toimialaa, ikää, sukupuolta ja yritysten kokoa kuvaavia tietoja liikevaihdon suuruudesta sekä henkilöstömäärästä. Sivu 82 24.6.2015
Luku 11.1 TEEMA 1 KEHITYSSUUNTA Sivu 83 24.6.2015
Yritysten kehityssuunta Yritystoimintaa kasvattaneet (n=86) 27 % Yritysten kehityssuunta viime vuosina Yritystoimintaa supistaneet (n=54) 17 % Säilyttäjät (n=175) 56 % Kehityssuunta kuvaa yritysten omaa tulkintaa yrityksen viime vuosien kehityksestä. Kehityssuunta muuttuja on summamuuttuja, joka on muodostettu diassa 35 kuvatuista kolmesta muuttujasta. Kysymyksen kohteena on ollut yritysten arvio markkina-alueen, yhteistyöverkoston ja asiakasmäärän muutoksista. Asteikkona oli supistunut, pysynyt ennallaan tai kasvanut. Sivu 84 24.6.2015
Kehityssuunta toimialoittain Kehityssuunta toimialoittain Kuljetus ja varastointi (n=26) 7 27% 12 46% 7 27% Maatalous, metsätalous tai kalatalous (n=70) Majoitus- ja ravitsemistoiminta (n=21) Rakennustoiminta (n=32) Teollisuustoiminta (n=27) 19 27% 5 24% 10 31% 8 30% 35 50% 13 62% 17 53% 17 63% 16 23% 3 14% 5 16% 2 7% Huomioi, että valtaosa maatiloista on rajattu otoksen ulkopuolelle. Siten myös maa-, metsä- tai kalatalouden toimialaluokan vastaajista suurin osa on metsäalan yrityksiä. Tukku- ja vähittäiskauppa (n=28) 5 18% 17 61% 6 21% Muut toimialat (n=111) 32 29% 64 58% 15 14% 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Yritystoimintaa kasvattaneet (n=86) Säilyttäjät (n=175) Yritystoimintaa supistaneet (n=54) Sivu 85 24.6.2015
Kehityssuunta iän mukaan Kehityssuunta iän mukaan Yli 64 vuotta (n=40) 4 10% 27 68% 9 23% 50-64 vuotta (n=189) 49 26% 108 57% 32 17% Alle 50 vuotta (n=82) 32 39% 38 46% 12 15% 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Yritystoimintaa kasvattaneet Säilyttäjät Yritystoimintaa supistaneet Sivu 86 24.6.2015
Kehityssuunta yrityksen koon mukaan Yli 5 000 000 2 000 000-4 999 999 1 000 000-1 999 999 400 000-999 999 200 000-399 999 100 000-199 999 50 000-99 999 Kehityssuunta liikevaihdon mukaan Alle 50 000 1 14% 4 27% 8 29% 12 22% 20 21% 14 30% 8 42% 18 41% 12 43% 31 57% 50 53% 6 86% 10 67% 27 59% 11 58% 23 52% 8 29% 11 20% 25 26% 0 0% 0 % 20 % 40 % 60 % 80 % 100 % Yritystoimintaa kasvattaneet (n=85) Säilyttäjät (n=170) Yritystoimintaa supistaneet (n=53) 1 7% 0 0% 3 7% 5 11% 50 henkilöä tai yli 10-49 henkilöä Kehityssuunta henkilöstömäärän mukaan 2-9 henkilöä 1 henkilö 8 27% 33 31% 41 25% 3 50% 85 52% 19 63% 63 59% 3 50% 38 23% 0 0% 3 10% 0 % 20 % 40 % 60 % 80 % 100 % Yritystoimintaa kasvattaneet (n=85) Säilyttäjät (n=170) Yritystoimintaa supistaneet (n=51) 10 9% Sivu 87 24.6.2015
Luku 11.2 TEEMA 2 KASVUHAKUISUUS Sivu 88 24.6.2015
Yritysten kasvuhakuisuus vuosina 2015-2020 Yritysten kasvuhakuisuus vuosina 2015-2020 166 63% 97 37% Kasvuhakuisuus on summamuuttuja, joka on muodostettu diassa 40 kuvatusta kolmesta muuttujasta: 1. Tavoittelemme uusia markkina-alueita 2. Tavoittelemme kokonaan uusia asiakasryhmiä 3. Otamme käyttöön uusia liiketoimintamalleja Muuttuja kuvaa maaseutuyritysten kasvuaikeiden todennäköisyyttä vuosina 2015-2020. Todennäköisemmin kasvua tavoittelevia kehittämistoimia tekevät yritykset Epätodennäköisemmin kasvua tavoittelevia kehittämistoimia tekevät yritykset Sivu 89 24.6.2015
Kasvuhakuisuus toimialoittain Kasvuhakuisuus toimialoittain Kuljetus ja varastointi (n=22) 12 55% 12 46% Maatalous, metsätalous tai kalatalous (n=62) Majoitus- ja ravitsemistoiminta (n=13) Rakennustoiminta (n=31) 20 32% 12 39% 6 46% 20 68% 12 61% 6 54% Huomioi, että valtaosa maatiloista on rajattu otoksen ulkopuolelle. Siten myös maa-, metsä- tai kalatalouden toimialaluokan vastaajista suurin osa on metsäalan yrityksiä. Teollisuustoiminta (n=18) 9 50% 9 50% Tukku- ja vähittäiskauppa (n=24) 10 42% 10 58% Muut toimialat (n=93) 28 30% 28 70% 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Todennäköisemmin kasvua tavoittelevia kehittämistoimia tekevät yritykset Epätodennäköisemmin kasvua tavoittelevia kehittämistoimia tekevät yritykset Sivu 90 24.6.2015
Kasvuhakuisuus iän mukaan Kasvuhakuisuus iän mukaan Alle 50 vuotta (n=66) 28 42% 38 58% 50-64 vuotta (n=160) 58 36% 102 64% Yli 64 vuotta (n=36) 11 31% 25 69% 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Todennäköisemmin kasvua tavoittelevia kehittämistoimia tekevät yritykset Epätodennäköisemmin kasvua tavoittelevia kehittämistoimia tekevät yritykset Sivu 91 24.6.2015
Kasvuhakuisuus yrityksen koon mukaan 100 % 90 % 80 % 70 % 60 % 50 % 40 % 30 % 20 % 10 % 0 % Kasvuhakuisuus henkilöstömäärän mukaan 38 27% 102 73% 1 henkilö (n=140) 32 46% 37 54% 11 52% 10 48% 2-4 henkilöä5-9 henkilöä (n=69) (n=21) 8 47% 3 60% 9 53% 2 40% 10-19 henkilöä (n=17) 20-49 henkilöä (n=5) 2 67% 1 33% 50 henkilöä tai yli (n=3) Todennäköisemmin kasvua tavoittelevia kehittämistoimia tekevät yritykset Epätodennäköisemmin kasvua tavoittelevia kehittämistoimia tekevät yritykset 100 % 90 % 80 % 70 % 60 % 50 % 40 % 30 % 20 % 10 % 0 % 22 27% 18 36% 60 73% 32 64% Alle 50 000 (n=82) Kasvuhakuisuus liikevaihdon mukaan 50 000-99 999 (n=50) 16 42% 22 58% 100 000-199 999 (n=38) 13 35% 24 65% 200 000-399 999 (n=37) 12 55% 10 46% 400 000-999 999 (n=22) 8 62% 5 39% 1 000 000-1 999 999 (n=13) 5 42% 7 58% 2 000 000-4 999 999 (n=12) Todennäköisemmin kasvua tavoittelevia kehittämistoimia tekevät yritykset 3 75% 1 25% Yli 5 000 000 (n=4) Epätodennäköisemmin kasvua tavoittelevia kehittämistoimia tekevät yritykset Sivu 92 24.6.2015
Luku 11.3 TEEMA 3 JAKSAMINEN Sivu 93 24.6.2015
Jaksaminen yrityksissä Yli 80 % vastaajista* ilmoitti oman jaksamisen ja terveydentilan vaikeuttavan yritystoiminnan harjoittamista erittäin paljon tai jonkin verran (ks. dia 75) *Vastanneista 81 % toimi yrittäjänä, 4 % muussa johtavassa asemassa ja 11 % työntekijänä Sivu 94 24.6.2015
Jaksamisen kokemukset naisilla ja miehillä Nainen Mies Oman jaksamisen ja terveydentilan vaikutus yritystoimintaa 17 18% 42 20% 48 52% 108 51% 28 30% 60 29% 0 % 20 % 40 % 60 % 80 % 100 % Naisten ja miesten välillä ei ole eroa siinä, miten jaksamisen vaikutus yritystoimintaan koetaan Kuitenkin omaa jaksamista ja työajan hallintaa keskeisenä kehittämisalueena pitävistä vastaajista 70 % on miehiä ja naisia 30 % Ei mitään vaikutusta Vaikeuttaa erittäin paljon Vaikeuttaa jonkin verran Sivu 95 24.6.2015
Jaksamisen kokemukset toimialoittain Oman jaksamisen ja terveydentilan vaikutus yritystoimintaan Kuljetus ja varastointi (n=26) 2 8% 12 46% 12 46% Maatalous, metsätalous tai kalatalous (n=68) Majoitus- ja ravitsemistoiminta (n=21) Rakennustoiminta (n=32) 10 15% 7 33% 9 28% 39 57% 15 47% 11 52% 19 28% 8 25% 3 14% Huomioi, että valtaosa maatiloista on rajattu otoksen ulkopuolelle. Siten myös maa-, metsä- tai kalatalouden toimialaluokan vastaajista suurin osa on metsäalan yrityksiä. Teollisuustoiminta (n=27) 5 19% 14 52% 8 30% Tukku- ja vähittäiskauppa (n=28) 4 14% 13 46% 11 39% Muut toimialat (n=106) 22 21% 56 53% 28 26% 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Ei mitään vaikutusta Vaikeuttaa jonkin verran Vaikeuttaa erittäin paljon Sivu 96 24.6.2015
Jaksaminen yrityksen koon mukaan Jaksaminen henkilöstömäärän mukaan 50 henkilöä tai yli (n=6) 10-49 henkilöä (n=30) 2-9 henkilöä (n=106) 1 henkilö (n=158) 18 17% 23 15% Ei mitään vaikutusta 2 33% 12 40% 56 53% 83 53% 4 67% 16 53% 32 30% 52 33% 2 7% 0 % 20 % 40 % 60 % 80 % 100 % Vaikeuttaa erittäin paljon Vaikeuttaa jonkin verran Yli 5 000 000 (n=7) 2 000 000-4 999 999 (n=15) 1 000 000-1 999 999 (n=18) 400 000-999 999 (n=28) 200 000-399 999 (n=43) 100 000-199 999 (n=45) 50 000-99 999 (n=54) Alle 50 000 (n=92) Jaksaminen liikevaihdon mukaan 6 21% 9 21% 6 13% 9 17% 15 16% 2 29% 5 33% 6 33% 25 56% 22 41% 14 50% 21 49% 52 57% 5 71% 8 53% 10 56% 23 43% 8 29% 13 30% 14 31% 25 27% 2 13% 2 11% 0 % 20 % 40 % 60 % 80 % 100 % Ei mitään vaikutusta Vaikeuttaa jonkin verran Vaikeuttaa erittäin paljon Sivu 97 24.6.2015
Luku 11.4 TEEMA 4 TYÖVOIMAN TARVE JA SAATAVUUS Sivu 98 24.6.2015
Aikomukset lisätä työvoimaa toimialoittain Eri toimialojen tarve palkata työvoimaa vuosina 2015-2020 Kuljetus ja varastointi (n=25) 4 16% 2 8% 8 32% 11 44% Maatalous, metsätalous tai kalatalous (n=69) Majoitus- ja ravitsemistoiminta (n=20) Rakennustoiminta (n=32) Teollisuustoiminta (n=27) Tukku- ja vähittäiskauppa (n=28) Muut toimialat (n=110) 6 9% 14 13% 6 19% 5 19% 5 18% 7 10% 5 25% 9 8% 1 1% 2 7% 6 9% 6 19% 4 15% 4 20% 2 7% 6 21% 24 22% 2 10% 7 22% 6 22% 49 71% 6 30% 15 54% 60 55% 13 41% 10 37% 3 15% Huomioi, että valtaosa maatiloista on rajattu otoksen ulkopuolelle. Siten myös maa-, metsätai kalatalouden toimialaluokan vastaajista suurin osa on metsäalan yrityksiä. 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % 1 1% 2 2% 1 henkilö 2-4 henkilöä 5-9 henkilöä 10 tai enemmän Ei ole mahdollisuutta palkata työvoimaa, vaikka olisi tarvetta Ei ole tarvetta palkata työvoimaa Sivu 99 24.6.2015
Ammattitaitoisen työvoiman saatavuus Ammattitaitoisen työvoiman saatavuus toimialoittain Kuljetus ja varastointi (n=25) 5 20% 8 32% 12 48% Maatalous, metsätalous tai kalatalous (n=20) Majoitus- ja ravitsemistoiminta (n=20) Rakennustoiminta (n=31) 7 35% 11 36% 26 46% 5 25% 13 42% 20 35% 8 40% 11 19% 7 23% Huomioi, että valtaosa maatiloista on rajattu otoksen ulkopuolelle. Siten myös maa-, metsä- tai kalatalouden toimialaluokan vastaajista suurin osa on metsäalan yrityksiä. Teollisuustoiminta (n=26) Tukku- ja vähittäiskauppa (n=26) Muut toimialat (n=93) 6 23% 8 31% 37 40% 13 50% 10 39% 39 42% 7 27% 8 31% 17 18% Eri toimialojen välillä olevat erot ammattitaitoisen työvoiman saatavuudessa eivät ole tilastollisesti merkitseviä. 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Ei mitään vaikutusta Vaikeuttaa jonkin verran Vaikeuttaa erittäin paljon Sivu 100 24.6.2015
Kokemus ammattitaitoisen työvoiman saatavuudesta Miten ammattitaitoisen työvoiman saatavuus vaikeuttaa niiden yritysten toimintaa, jotka kokevat, ettei niillä ole mahdollisuutta palkata lisää työvoimaa tarpeesta huolimatta? 50% 27 47% 45% 40% 35% 30% 25% 20% 15% 10% 5% 17 30% 13 23% 0% Vaikeuttaa erittäin paljon Vaikeuttaa jonkin verran Ei mitään vaikutusta Sivu 101 24.6.2015
Luku 12 JOHTOPÄÄTÖKSET Sivu 102 24.6.2015
Maaseudulla toimivat yritykset ovat kehittyneet ja kehittäneet toimintaansa Reilu neljännes (27 %) yrityksistä on pystynyt viime vuosina kasvamaan, kun kasvua mitataan asiakkaiden määrällä, yhteistyökumppaniverkostoilla ja markkina-alueen laajentumisella. Henkilöstöltään ja liikevaihdoltaan pienimmät yritykset ovat kasvattaneet vähiten ja supistaneet eniten. Teollisuuden toimialalla yritystoimintoja jouduttu supistamaan selvästi vähemmän kuin muilla toimialoilla. Sivu 103 24.6.2015
Maaseudulla toimivista yrityksistä löytyy kasvuhakuisuutta Yhden henkilön yrityksistä noin neljännes (27%) on kasvua tavoittelevia yrityksiä. 2 9 hengen mikroyrityksistä jopa noin puolet (46 %) on kasvua tavoittelevia. Kasvuhakuisten osuus on suurempi kooltaan isoissa yrityksissä. Kasvuhakuisuus lisääntyy yrityksen koon mukaan (liikevaihto ja henkilöstömäärä). Eniten kasvuhakuisuutta on kuljetus- ja teollisuustoiminnan aloilla sekä majoitus- ja ravitsemistoiminnassa. Sivu 104 24.6.2015
Asiakassuhteet ovat maaseudulla toimivien yritysten kehittämistoimien keskiössä Maaseudulla toimivien yritysten keskeisimpiä kehittämistarpeita ovat oma jaksaminen ja oman työajan hallinta, asiakassuhteiden toimivuus sekä yrityksen markkinointi. Maaseudulla toimivat yritykset tulevat todennäköisimmin panostamaan seuraavan viiden vuoden aikajänteellä asiakaspalvelun sekä nykyisten tuotteiden kehittämiseen. Kolmantena todennäköisenä kehittämistoimena on verkkosivujen perustaminen taikka nykyisten sivujen uudistaminen. Sosiaalista mediaa käytetään vielä melko vähän apuna yritystoiminnassa. Aktiivisesti somea hyödyntää vain vajaat 14 % vastaajista. Sivu 105 24.6.2015
Kolmannes aikoo hakea rahoitusta kehittämiseen Reilu kolmannes (37 %) yrityksistä aikoo hakea yrityksen kehittämiseen rahoitusta ennen vuotta 2020. Rahoituksen keskeisin kohde on kone- ja laiteinvestoinnit. Pankki, ELY-keskus ja rahoitusyhtiöt ovat yritysten keskeisimmät kehittämisrahoituksen lähteet. Neljännes vastaajista (26 % vastaajista) ei ole ollut tietoinen mahdollisuudesta hakea yrityksen kehittämisrahoitusta tai -tukea. Sivu 106 24.6.2015
Maaseudulla toimivissa yrityksissä jaksaminen on merkittävin kehittämisen este Jaksaminen on selkein yritystoimintaa vaikeuttava tekijä. Jaksamisen ongelmia koetaan eniten kuljetusalalla, kaupanalalla sekä maa-, metsä- ja kalataloudessa. Jaksamisen ongelmat korostuvat alle 10 hengen mikroyrityksissä. Sivu 107 24.6.2015
Maaseudulla toimivien yritysten kehittymisen esteenä on osaavan työvoiman saatavuus Lähes kolmannes (29 %, dia 61) vastaajista ilmoittaa aikovansa palkata työvoimaa tulevina vuosina. Suurin työvoiman tarve on majoitus- ja ravitsemustoiminnan alalla sekä teollisuus- ja rakennusyrityksissä. Vaikeudet ammattitaitoisen työvoiman saatavuudessa koskettavat kaikkia toimialoja, mutta erityisen huolestuttavana tilannetta voi pitää tämän aineiston valossa kuljetusalalla sekä teollisuudessa. Yritykset, jotka kokevat mahdottomaksi työvoiman palkkaamisen tarpeesta huolimatta, kokevat myös, että ammattitaitoisen työvoiman saatavuus vaikeuttaa yrityksen toimintaa joko erittäin paljon tai jonkin verran. Sivu 108 24.6.2015
Maaseudulla toimiviin yrityksiin tarvitaan jatkajia Vajaalla neljäsosalla (23 %) on tiedossa jatkaja yritystoiminnalle. Parhain tilanne jatkajien suhteen on teollisuuden toimialalla. Toisaalta teollisuudessa on myös eniten niitä yrityksiä, joilta puuttuu jatkaja, vaikka toivotaan, että yritystoiminta jatkuisi. 15 % vastaajista toivoo yrityksen toiminnan jatkuvan, mutta heillä ei ole yritystoiminnalle jatkajaa. Prosenttiosuus on varsin suuri ja tämä joukko on keskeinen kehittämisen näkökulmasta. Sivu 109 24.6.2015
Luku 13 LIITTEET Sivu 110 24.6.2015
Luku 13.1 YRITYSTEN TERVEISET ELY- KESKUKSELLE Kyselyn lopussa oli avoin kohta, johon vastaajia pyydettiin kirjoittamaan näkemyksiä yrityksen edellytyksistä Etelä-Savossa sekä jättämään palautetta Etelä-Savon ELY-keskukselle ja kyselyn tekijöille. Seuraavilla diolla esitettävät nostot on koottu näistä avoimista vastauksista. Sivu 111 24.6.2015
Neuvonnan tarpeet Yritysverotus Investointituet Sukupolvenvaihdoksen tekeminen Yrityksen perustamisvaiheessa kaivataan perusteellista neuvontaa ja tietoa yritysmuodon valintaan Pienyrittäjät saavat huonosti koulutusta (ei tarkenneta, mitä koulutusta) TE-toimisto ei vastaa palveluillaan yrittäjien tarpeisiin (useita mainintoja, ei eritellä tarkoitettuja palveluja tarkemmin) Sivu 112 24.6.2015
Yritysten toimintaympäristön haasteet kasvaneet Keskeisenä ongelmana tiestön heikko kunto (eniten mainintoja) - Talvikunnossapidon urakoitsijoilta vaadittava hyvää ammattitaitoa Korkeat työvoimakustannukset Arvonlisäveron alentaminen - Esitetään poistamista kokonaan alle 50 000 liikevaihdolla Työntekijän irtisanomissuoja yrittäjän näkökulmasta tarpeettoman kova Ammattitaitoisen ja motivoituneen työvoiman löytäminen - Miten työntekijän sitoutuminen yritykseen onnistuisi paremmin? Väestön väheneminen supistaa asiakaspohjaa Henkilö- ja yritysverotus vie motivaation yrittämiseen Saimaannorpan suojelu vaikeuttaa ammattikalastusta Saimaalla Harmaa talous vääristää kilpailua kuljetusalalla Sivu 113 24.6.2015
Hallintoon ja lupiin liittyvät maininnat Byrokratian lisääntyminen EU-direktiivit ja määräykset vaikeuttavat toimintaa Valvontamaksujen lisääntyminen Tiealueelle sijoitettavien johtojen sijoitus- ja työlupien haku tehty liian suuritöiseksi Sivu 114 24.6.2015
Yrittäjän haavoittuva asema Toimintaympäristön haasteista (etenkin työvoimakustannukset, verotus, tuen puute, palveluiden saatavuuden ongelmat ja infran heikkeneminen) johtuen yrittäjät kokevat, että tavoitellun tuloksen saavuttaminen vaatii nyt enemmän kuin aiemmin. Yksinyrittäjien asema näyttäisi olevan sekä kyselytulosten että avointen vastausten perusteella kaikkein haavoittuvin. Useilla yrittäjillä on huoli omasta jaksamisesta, minkä heikkeneminen vaikuttaisi välittömästi yritystoimintaan. - - Saman tuloksen tehdäkseni on minun tehtävä huomattavasti enemmän työtä. Pakko olisi jaksaa pitää puotia joka päivä auki, jotta saisi jokaisen mahdollisen euron kasaan. Yksinyrittäjä tarvitsee yhteiskunnan tukea, vrt. esim. maatalouslomitus maatalousyrittäjille. Pelkään että sairastun itse ja sitten tämä loppuu tähän ja taas on yhteiskunnalla yksi elätettävä lisää. - - Jaksamien yksinyrittäjällä alkaa olla kriittisessä pisteessä (lopettaminen terveydellisistä syistä), että eläkkeelle ei ehdi elossa. Jos haluaa kasvaa yrityksenä täytyy lähteä muualle. Sivu 115 24.6.2015
Yrittämisen arvostus Pk-yritystoiminnan arvostusta toivotaan lisää (ELY-keskukselta ja muilta toimijatahoilta) - - Toivon, että virkamiehet ja muut toimijat olisivat meidän yrittäjien tukena, neuvonantajina ja arvostaisivat meitä. - - Toivon, että edellä mainitut tahot olisivat hereillä. Tarkoitan tällä sitä, että jos ja kun yrityksellä/yrittäjällä on vaikeuksia olisi mahdollista saada apua vaikkapa henkisen tuen tasolla. Nykyisin, kun on niin, että kun yritys menestyy, se on kaikkien omaisuutta, mutta kun on heikompi hetki, yrittäjä/yritys jätetään yksin. Tämä on kaikkein pahin vaihtoehto. Itsellämme tästä kokemus. Ymmärrettäisiin, että yhdessä olemme vahvoja. Kasvuhakuisuuden problemaattisuus Sivu 116 24.6.2015 Vastauksien mahdolliseen "pessimistisyyteen" saattoi vaikuttaa se, että yritykseni ei ole kasvuhakuinen vaan tarkoitus on vain työllistää itseni ja vaimoni ja saada lopputulokseksi järkevä elintaso motivoivasta ja mielekkäästä työstä. Tässä olemme onnistuneet ja aivan tyytyväisiä nykytilanteeseen, jossa viidakkorumpu toimii niin hyvin, että työtilauksia tulee enemmän kuin ehdimme tehdä. - -
Kehittämistoimintaa koskevat muut huomiot Lainojen lyhyet lyhennysohjelmat kiristävät yrityksen taloutta. Käyttöpääomaa ei jää esim. tuotekehitykseen ja markkinointiin. Kaivataan koko maan tasaiseen aluekehitykseen kohdistuvia hankkeita Kehittäjätoimijoiden toivotaan jalkautuvan yrityksiin Yrittämiseen kaivataan kannustamista Yrittäjät otettava kehittämisen kumppaneiksi Paljon myös positiivista palautetta Yrittäjien oma kehittämisaktiivisuus tärkeää Sivu 117 24.6.2015
Luku 13.2 AINEISTON JA TULOSTEN KÄYTTÖ Sivu 118 24.6.2015
Tietojen ja havaintojen luovuttaminen Etelä-Savon ELY-keskus päättää selvitystyön tulosten ensimmäisestä julkistamisesta. Helsingin yliopiston Ruralia-instituutilla on omistus- ja immateriaalioikeudet selvityksen yhteydessä syntyneeseen materiaaliin ja selvityksen tuloksiin. Helsingin yliopiston Ruralia-instituutti myöntää Etelä-Savon ELY-keskukselle selvitystyön tuloksiin rinnakkaisen ja rajoittamattoman käyttöoikeuden. Selvitystyön tekijät tulee aina mainita. (Sopimus Etelä-Savon maaseutuyritysten kehitysnäkymät 2020 -selvityksen toteuttamisesta, Dnro ESAELY/1493/2014) Sivu 119 24.6.2015
Luku 13.3 KYSELYLOMAKE Sivu 120 24.6.2015
Sivu 121 24.6.2015
Sivu 122 24.6.2015
Sivu 123 24.6.2015
Sivu 124 24.6.2015
Sivu 125 24.6.2015