VALMISTEYHTEENVETO 1. LÄÄKEVALMISTEEN NIMI ORUDIS 50 mg/ml injektioneste, liuos 2. VAIKUTTAVAT AINEET JA NIIDEN MÄÄRÄT Ketoprofeeni 50 mg/ml Täydellinen apuaineluettelo, ks. kohta 6.1. 3. LÄÄKEMUOTO Injektioneste, liuos Kirkas, väritön liuos. 4. KLIINISET TIEDOT 4.1 Käyttöaiheet Kohtalainen tai kova kipu, joka reagoi tulehduskipulääkkeille. Hermokompressiosta johtuva kipu, kipu reumatoidiartriitin, pehmytosareuman, osteoartriitin, kihtikohtausten yhteydessä. Postoperatiiviset tulehdus-, turvotus- ja kiputilat, myös odontologiassa. Syöpäkipu, akuutit sappi- ja munuaiskivikohtaukset, migreenin kohtaushoito. 4.2 Annostus ja antotapa Lääkkeen haittavaikutuksia voidaan vähentää käyttämällä pienintä tehokasta annosta ja lyhyimmän mahdollisen ajan oireiden hoitamiseksi (ks. kohta 4.4.). Intramuskulaarinen antotapa: 50-100 mg. Annos voidaan toistaa 4 tuntia myöhemmin. Maksimivuorokausiannos on 200 mg. Intravenoosinen antotapa: Aikuiset: Hidas infuusio: Yksi tai kaksi ampullia (100 mg-200 mg/vrk) laimennettuna vähintään 100 ml:aan fysiologista 0,9 % keittosuolaliuosta tai 5 % fysiologista glukoosiliuosta ja annetaan 30 min-2 tunnin i.v.-infuusiona. Maksimivuorokausiannos on 200 mg. Bolus: 1/2-1 ampullia (50-100 mg) laimennettuna 10-20 ml:aan 0,9 % keittosuolaliuosta tai 5 % fysiologista glukoosiliuosta ja annetaan nopeana 2 min. boluksena. Maksimivuorokausiannos on 200 mg. Suonensisäinen antotapa sopii käytettäväksi hoidettaessa postoperatiivisista kiputiloista sekä sappikivija virtsakivikohtauksista kärsiviä potilaita ja syöpäpotilaita, joilla esiintyy voimakkaita kiputiloja esim. luumetastaasikipuja. Muita mahdollisia käyttöalueita ovat akuutti kihtikohtaus ja voimakkaan migreenin kohtaushoito. Hoidon pituus riippuu käyttöalueesta ja on tavallisesti 2-3 vuorokautta, jonka jälkeen voidaan siirtyä oraalisen ketoprofeenin (kapselit tai depotkapselit) käyttöön. Iäkkäillä potilailla, joilla saattaa esiintyä munuaisten vajaatoimintaa, on syytä käyttää 50 mg-100 mg/vrk i.v.- annostusta. 4.3 Vasta-aiheet Ketoprofeenia ei pidä käyttää potilaille, joilla on aiemmin esiintynyt yliherkkyysreaktioita ketoprofeenille, asetyylisalisyylihapolle tai muille tulehduskipulääkkeille, kuten bronkospasmia, astmakohtauksia, riniittiä, nokkosihottumaa tai muita allergisia reaktioita. 1
Ketoprofeenia ei pidä käyttää seuraavissa tapauksissa: - vaikea-asteinen sydämen vajaatoiminta - aiemmin sairastettu ruuansulatuskanavan verenvuoto, joka on liittynyt tulehduskipulääkkeiden käyttöön - akuutti maha- tai pohjukaissuolihaava tai siihen liittyvä verenvuoto tai aiemmin sairastetut uusiutuvat episodit (ainakin kaksi varmistettua erillistä episodia) - yliherkkyys valmisteen apuaineille - vaikea maksan ja munuaisten vajaatoiminta - viimeinen raskauskolmannes - verenvuototaipumus - aivoverisuonten vuoto tai jokin muu verenvuoto - hemostaasihäiriö tai samanaikainen antikoagulanttihoito. 4.4 Varoitukset ja käyttöön liittyvät varotoimet Epidemiologisten tietojen perusteella näyttää siltä, että erityisesti suuria annoksia käytettäessä ketoprofeenin toksisuus ruuansulatuskanavassa voi olla muita tulehduskipulääkkeitä voimakkaampaa (ks. myös kohdat 4.2 ja 4.3). Ketoprofeenia ei pidä käyttää yhdessä muiden tulehduskipulääkkeiden kanssa mukaan lukien selektiiviset COX-2-estäjät. Intravenoosinen antotapa: Jos kipu on kova, ketoprofeenia voidaan käyttää morfiinijohdannaisten kanssa. Lääkkeen haittavaikutuksia voidaan vähentää käyttämällä pienintä tehokasta annosta ja lyhyimmän mahdollisen ajan oireiden hoitamiseksi (ks. kohta 4.2 sekä alempana ruuansulatuskanavaan ja verenkiertoelimistöön liittyvät varoitukset). Iäkkäät potilaat: Tulehduskipulääkkeet aiheuttavat yleisemmin haittavaikutuksia iäkkäille potilaille; erityisesti ruuansulatuskanavan verenvuotoja tai perforaatioita, jotka saattavat olla hengenvaarallisia (ks. kohta 4.2). Vaikutukset sydämeen, verenkiertoelimistöön ja aivoverenkiertoon: Koska tulehduskipulääkkeiden käyttöön on raportoitu liittyneen nesteen kertymistä elimistöön ja turvotuksia, on seurattava ja neuvottava asianmukaisesti potilaita, jotka sairastavat verenpainetautia ja/tai lievää tai keskivaikeaa sydämen vajaatoimintaa. Kliinisten tutkimusten ja epidemiologisen tiedon perusteella joidenkin tulehduskipulääkkeiden käyttöön (erityisesti suuria annoksia käytettäessä ja pitkäaikaishoidossa) saattaa liittyä hieman kohonnut valtimotukosten (kuten sydäninfarktin tai aivohalvauksen) riski. Tiedot ketoprofeenin osalta ovat riittämättömät tällaisen riskin poissulkemiseksi. Ruoansulatuskanavan verenvuodot, haavaumat ja perforaatiot: Kaikkien tulehduskipulääkkeiden käyttäjillä on todettu ruoansulatuskanavan verenvuotoja, haavaumia tai perforaatioita, jotka voivat olla henkeä uhkaavia, riippumatta hoidon kestosta, ennakoivista oireista tai aiemmin ilmenneistä vaikeista ruoansulatuskanavan haittavaikutuksista. Ruoansulatuskanavan verenvuodon, haavauman tai perforaation riski kasvaa tulehduskipulääkeannoksen kasvaessa ja on suurempi potilailla, joilla on ollut aiemmin ruoansulatuskanavan haavauma, johon on liittynyt verenvuoto tai perforaatio (ks. kohta 4.3), sekä iäkkäillä potilailla. Näille potilaille hoito on aloitettava pienimmällä mahdollisella lääkeannoksella. On myös harkittava suojaavien lääkkeiden, kuten misoprostolin tai protonipumpun estäjien määräämistä näille potilaille kuten myös potilaille, jotka käyttävät samanaikaisesti pieniannoksista asetyylisalisyylihappolääkitystä tai muuta lääkitystä, joka voi lisätä ruoansulatuskanavaan kohdistuvia 2
haittoja (ks. alla ja kohta 4.5). Ruoansulatuskanavan verenvuodon riski kasvaa myös potilailla, joiden paino on alhainen. Jos potilaalla on ollut aiemmin ruoansulatuskanavaan kohdistuneita haittavaikutuksia ja varsinkin, jos kyseessä on iäkäs potilas, hänen tulee ilmoittaa kaikista epätavallisista vatsaoireista (erityisesti ruoansulatuskanavan verenvuodosta) etenkin, jos niitä ilmenee jo hoidon alussa. Potilaita on varoitettava muista lääkkeistä, jotka voivat lisätä haavauman tai verenvuodon riskiä, kuten oraalisista kortikosteroideista, antikoagulanteista (kuten varfariini), selektiivisistä serotoniinin takaisinoton estäjistä ja verihiutaleiden aggregaatiota estävistä lääkeaineista (kuten asetyylisalisyylihappo) (ks. kohta 4.5). Jos ilmenee ruoansulatuskanavan haavauma tai verenvuoto, potilaan on lopetettava välittömästi Orudiksen käyttö. Tulehduskipulääkkeitä on annettava varoen potilaille, joilla on jokin ruoansulatuskanavan sairaus, kuten haavainen paksusuolen tulehdus tai Crohnin tauti, sillä sairauden oireet voivat pahentua (ks. kohta 4.8). Ihoreaktiot: Hyvin harvoin on raportoitu vaikeita, joskus henkeä uhkaavia ihoreaktioita, kuten eksfoliatiivista dermatiittia, Stevens-Johnsonin oireyhtymää tai toksista epidermaalista nekrolyysiä liittyen tulehduskipulääkkeiden käyttöön (ks. kohta 4.8). Potilaiden riski saada näitä reaktioita on suurin hoidon alkuvaiheissa. Suurin osa näistä reaktioista on ilmennyt ensimmäisen hoitokuukauden aikana. Orudiksen käyttö on lopetettava heti, jos ilmenee ihottumaa, limakalvomuutoksia tai muita yliherkkyysoireita. Astmapotilailla, joiden astmaan liittyy kroonista rinittiä/sinuiittia ja/tai nenäpolypoosia, on suurempi allergiariski asetyylisalisyylihapolle ja/tai tulehduskipulääkkeille kuin muulla väestöllä. Ketoprofeenin anto voi aiheuttaa astmakohtauksia tai bronkospasmia, erityisesti potilaille, jotka ovat yliherkkiä asetyylisalisyylihapolle tai tulehduskipulääkkeille (ks. kohta 4.3). Ketoprofeenia ei tule antaa alle 20 kg painoisille lapsille, koska sen käytöstä näille potilaille ei ole riittävästi tietoa. Intravenoosia antotapaa ei suositella lapsille. Hoidon alussa munuaistoimintaa on seurattava huolellisesti, jos potilaalla on sydämen vajaatoiminta, kirroosi tai nefroosi, hän saa diureettihoitoa tai hänellä on krooninen munuaisten vajaatoiminta, erityisesti jos potilas on iäkäs. Näillä potilailla ketoprofeenin anto voi aiheuttaa prostaglandiinien estymisestä johtuvan munuaisten verenkierron heikkenemisen, ja seurauksena voi olla munuaisten vajaatoiminta. Kuten muidenkin tulehduskipulääkkeiden kohdalla, infektiotaudin yhteydessä on huomattava, että ketoprofeenin tulehdus-, kipu- ja kuumelääkevaikutus voi peittää infektion tavalliset merkit kuten kuumeen. Jos potilaan maksan toimintakokeiden tulokset ovat poikkeavat tai potilaalla on anamneesissa maksasairaus, transaminaasiarvoja on seurattava säännöllisesti, etenkin pitkäaikaishoidossa.. Jos esiintyy näköhäiriöitä kuten näön sumentumista, hoito on keskeytettävä. Tulehduskipulääkkeet voivat lisätä hyperkalemiariskiä esimerkiksi diabetespotilailla tai käytettäessä samanaikaisesti kaliumia säästäviä lääkkeitä (ks. kohta 4.5). Tällöin veren kaliumpitoisuuksia täytyy seurata säännöllisesti. Ketoprofeenin käyttö saattaa heikentää naisen hedelmällisyyttä eikä sitä suositella raskautta yrittäville naisille. Ketoprofeenihoidon lopettamista tulisi harkita naisilla, joilla on vaikeuksia tulla raskaaksi tai jotka ovat lapsettomuustutkimuksissa. 3
4.5 Yhteisvaikutukset muiden lääkevalmisteiden kanssa sekä muut yhteisvaikutukset Yhteiskäyttöä ei suositella seuraavien lääkeaineiden kanssa: Ketoprofeenia ei suositella käytettäväksi yhdessä muiden tulehduskipulääkkeiden (mukaan lukien selektiiviset COX-2 estäjät) kanssa, myös suuret salisylaattiannokset: gastrointestinaalihaavaumien ja - vuotojen riskin lisääntyminen. Antikoagulantit (hepariini ja varfariini) ja verihiutaleiden aggregaatiota estävät lääkkeet (tiklopidiini ja klopidogreeli): lisääntynyt verenvuodon riski (ks. kohta 4.4). Jos samanaikaista antoa ei voida välttää, potilasta on seurattava huolellisesti myös laboratoriokokein (vuotoaika). Litium: Litiumin pitoisuudet plasmassa saattavat joskus kohota toksiselle tasolle johtuen litiumin alentuneesta erittymisestä munuaisten kautta. Tarvittaessa litiumin pitoisuuksia plasmassa tulee tarkoin seurata ja annosta tulee tarvittaessa säätää tulehduskipulääkityksen aikana ja sen päättymisen jälkeen. Metotreksaatti, annos > 15 mg viikossa: Lisääntynyt hematologisen toksisuuden riski, joka mahdollisesti liittyy proteiineihin sitoutuneen metotreksaatin vapautumisesta ja alentuneesta munuaispuhdistumasta. Ketoprofeenihoidon lopettamisen tai aloittamisen ja metotreksaatin annon välissä on oltava vähintään 12 tuntia. Varovaisuutta tulee noudattaa seuraavien lääkeaineiden yhteiskäytössä: ACE-estäjät sekä angiotensiini II-antagonistit: ACE-estäjän tai angiotensiini II-antagonistin yhtäaikainen annostelu syklo-oksigenaasi-inhibiittoreiden kanssa voi johtaa munuaistoiminnan heikentymiseen potilailla, joilla jo ennestään on munuaisten toimintahäiriö (esim. nestevajauksesta kärsivät ja iäkkäät potilaat). Seurauksena voi olla akuutti munuaisten vajaatoiminta, joka on kuitenkin yleensä palautuva. Ei-steroidisen tulehduskipulääkkeen ja ACE-estäjän tai angiotensiini IIantagonistin yhdistelmää tulisi käyttää varoen, erityisesti iäkkäillä potilailla. Diureetit: Diureetteja käyttävillä ja erityisesti nestevajauksesta kärsivillä diureetteja käyttävillä potilailla on suurempi riski munuaisten vajaatoiminnan kehittymiselle, johtuen prostaglandiinien inhibition aiheuttamasta munuaisten verenvirtauksen vähenemisestä. Näiden potilaiden tulee olla riittävästi nesteytettyjä ennen yhteiskäytön aloittamista ja heidän munuaistoimintaansa tulee seurata yhdistelmälääkitystä aloitettaessa (ks. kohta 4.4). Metotreksaatti, annos < 15 mg/viikko: Yhdistelmähoidon ensimmäisten viikkojen aikana kokoverenkuvaa tulee seurata viikoittain. Jos munuaistoiminnassa esiintyy muutoksia tai potilas on iäkäs, tulee seurantaa tihentää. Yhteiskäytössä huomioitava: Verenpainelääkkeet (beetasalpaajat, ACE-estäjät, diureetit): Verenpainelääkkeiden teho saattaa heiketä (tulehduskipulääkkeet estävät vasodilatoivien prostaglandiinien toimintaa). Trombolyytit: lisääntynyt vuotoriski. Selektiiviset serotoniinin takaisinoton estäjät (SSRIt): lisääntynyt ruoansulatuskanavan verenvuodon riski (ks. kohta 4.4). Hyperkalemiariski: Tietyt lääkevalmisteet tai kokonaiset terapeuttiset luokat voivat edistää hyperkalemiaa, esimerkiksi kaliumsuolat, kaliumia säästävät diureetit, konvertaasin estäjät, angiotensiini-ii-reseptorin salpaajat, tulehduskipulääkkeet, hepariini (pienimolekyyylinen tai 4
fraktioimaton), siklosporiini, takrolimuusi ja trimetopriimi. Hyperkalemian ilmaantuminen voi johtua kofaktorien mukanaolosta. Hyperkalemiariski lisääntyy, kun edellä mainittuja lääkkeitä annetaan samanaikaisesti. Verihiutaleisiin kohdistuvien vaikutusten riski: Useilla lääkeaineilla on yhteisvaikutuksia, jotka perustuvat niiden verihiutaleisiin kohdistuviin vaikutuksiin: tirofibaani, eptifibatidi, absiksimabi ja iloprosti. Useiden verihiutaleisiin vaikuttavien lääkkeiden käyttö lisää verenvuotoriskiä. Siklosporiini, takrolimuusi: lisääntynyt munuaistoksisuuden riski, etenkin iäkkäillä potilailla. 4.6 Fertiliteetti, raskaus ja imetys Raskaus: Prostaglandiinisynteesin inhibitiolla voi olla haitallisia vaikutuksia raskauteen ja/tai sikiön kehitykseen. Epidemiologisten tutkimusten perusteella on viitteitä siitä, että prostaglandiinisynteesiinhibiittorin käyttö alkuraskauden aikana lisää keskenmenon, sikiön sydämen epämuodostumien sekä gastroskiisin riskiä. Sydän- ja verisuoniepämuodostumien absoluuttinen riski lisääntyi alle 1 %:sta noin 1,5 %:iin. Riskin uskotaan kasvavan lääkkeen annoksen suurenemisen ja käytön pitkittymisen myötä. Eläinkokeissa prostaglandiinisynteesi-inhibiittorin käytön on osoitettu johtavan lisääntyneeseen munasolujen tuhoutumiseen (sekä ennen implantaatiota että sen jälkeen) ja sikiökuolleisuuden kasvuun. Lisäksi eläinkokeiden perusteella erilaisten (mm. sydän- ja verenkiertoelimistön) epämuodostumien on raportoitu lisääntyvän kun prostaglandiinisynteesi-inhibiittoria on annettu organogeneesin aikana. Raskauden ensimmäisen ja toisen kolmanneksen aikana ketoprofeenia ei pitäisi käyttää, ellei se ole ehdottoman välttämätöntä. Jos raskautta yrittävä tai ensimmäisellä/toisella raskauskolmanneksella oleva nainen käyttää ketoprofeenia, tulisi käyttää mahdollisimman pientä annosta ja mahdollisimman lyhytkestoisesti. Prostaglandiinisynteesi-inhibiittorin käyttö viimeisen raskauskolmanneksen aikana altistaa sikiön: - sydän- ja hengityselimistöön kohdistuvalle toksisuudelle (ennenaikainen valtimotiehyen sulkeutuminen ja keuhkovaltimopaineen nousu) - munuaisten toimintahäiriölle, joka voi johtaa munuaisten vajaatoimintaan ja lapsiveden määrän vähenemiseen; Prostaglandiinisynteesi-inhibiittorin käyttö raskauden loppuvaiheessa altistaa äidin ja vastasyntyneen: - verihiutaleiden aggregaation estoon ja mahdolliseen vuotoajan pitenemiseen, mikä voi liittyä pieniinkin annoksiin. - kohdun supistusten heikentymiseen, mikä voi johtaa viivästyneeseen tai pitkittyneeseen synnytykseen. Tämän vuoksi ketoprofeeni on vasta-aiheinen raskauden viimeisen kolmanneksen aikana. Imetys: Ketoprofeenin erittymisestä äidinmaitoon ei ole tietoa, joten ketoprofeenia ei suositella imettämisen aikana. 4.7 Vaikutus ajokykyyn ja koneiden käyttökykyyn Potilaita tulisi varoittaa mahdollisesta uneliaisuudesta, huimauksesta, kouristuksista ja näköhäiriöistä. Jos potilaalla esiintyy näitä oireita, hänen olisi vältettävä autolla ajoa ja tarkkuutta vaativien koneiden käyttöä. 4.8 Haittavaikutukset Lihakseen annetun ja suonensisäisesti käytetyn ketoprofeenin turvallisuus ja siedettävyys on oraalisesti käytetyn ketoprofeenin luokkaa, joskin gi-vaikutukset näyttäisivät olevan vähäisempiä. Kliinisten tutkimusten ja epidemiologisen tiedon perusteella joidenkin tulehduskipulääkkeiden 5
käyttöön (erityisesti suuria annoksia käytettäessä ja pitkäaikaishoidossa) saattaa liittyä hieman kohonnut valtimotukosten (kuten sydäninfarktin tai aivohalvauksen) riski (ks. kohta 4.4). Yleisimmin havaitut haittavaikutukset liittyvät ruoansulatuskanavaan. Nestettä/natriumia voi kerääntyä elimistöön, mikä aiheuttaa mahdollisesti turvotusta. Hyperkalemiaa on raportoitu (ks. kohdat 4.4 ja 4.5). Injektiopaikassa esiintyvää kipua ja polttavaa tunnetta on raportoitu joissakin tapauksissa. Haittavaikutusten yleisyyden luokittelu: hyvin yleinen ( 1/10), yleinen ( 1/100, < 1/10), melko harvinainen ( 1/1000, < 1/100), harvinainen ( 1/10 000, < 1/1000), hyvin harvinainen (< 1/10 000), tuntematon (koska saatavissa oleva tieto ei riitä arviointiin). Seuraavia haittatapahtumia ketoprofeenille on raportoitu aikuisilla: Elinjärjestelmä Yleinen Melko harvinainen Veri ja imukudos Immuunijärjestelmä Psyykkiset häiriöt Hermosto Silmät Kuulo- ja tasapainoelin Sydän Verisuonisto Hengityselimet, rintakehä ja välikarsina Ruoansulatuselimistö Maksa ja sappi Pahoinvointi, oksentelu, vatsakipu, ylävatsakipu Päänsärky, huimaus, uneliaisuus Ummetus, ripuli, gastriitti Harvinainen Verenvuodon aiheuttama anemia, leukopenia Näön hämärtyminen (ks. kohta 4.4) Tinnitus Astma Suutulehdus, peptiset haavaumat, koliitti Hepatiitti, maksan transaminaasien kohoaminen, kohonneet seerumin bilirubiinitasot johtuen hepatiitista Tuntemation Agranulosytoosi, trombosytopenia Anafylaktiset reaktiot (mukaan lukien sokki) Mielialan muutokset Kouristukset Sydämen vajaatointa Hypertensio Bronkospasmi (erityisesti potilailla, jotka ovat yliherkkiä asetyylisalisyylihapolle ja muille tulehduskipulääkkeille), riniitti Ruoansulatuskanavan verenvuoto ja perforaatiot, jotka voivat olla hengenvaarallisia etenkin iäkkäille potilaille (ks. kohta 4.4) Iho Ihottuma, kutina Valoherkkyysreaktiot, hiustenlähtö, urtikaria, kroonisen urtikarian 6
Munuaiset ja virtsatiet Yleisoireet ja antopaikassa todettavat haitat Turvotus paheneminen, angioedeema, rakkuloivat ihoreaktiot kuten Stevens-Johnsonin oireyhtymä ja toksinen epidermaalinen nekrolyysi Elimellinen munuaisvaurio, joka voi aiheuttaa äkillisen munuaisten vajaatoiminnan, tubulointerstitiaalinen nefriitti, nefriittinen oireyhtymä, tubulus- ja papillanekroosit 4.9 Yliannostus Yliannostustapauksia on ilmoitettu enimmillään 2,5 g:n ketoprofeeniannoksilla.aikuisilla pääasialliset yliannostuksen oireet ovat päänsärky, huimaus, uneliaisuus, pahoinvointi, oksentelu, ripuli ja vatsakipu. Vaikeissa myrkytystapauksissa hypotoniaa, hengityslamaa ja ruoansulatuskanavan verenvuotoja on raportoitu. Spesifistä antidoottia ketoprofeenin yliannostukseen ei ole. Epäiltäessä massiivista yliannostusta suositellaan oireenmukaista tukihoitoa kuivumisen korjaamiseksi, virtsanerityksen seuraamiseksi ja mahdollisen asidoosin korjaamiseksi. Jos potilaalla on munuaisten vajaatoiminta, lääkkeen poistamiseksi verenkierrosta voidaan käyttää hemodialyysia. 5. FARMAKOLOGISET OMINAISUUDET 5.1 Farmakodynamiikka Farmakoterapeuttinen ryhmä: Tulehduskipu- ja reumalääkkeet, ATC-koodi: M01AE03 Orudis-injektio sisältää ketoprofeenia, ei-steroidirakenteista anti-inflammatorista analgeettia. Ketoprofeeni on kemialliselta rakenteeltaan 2-(3-bentsyylifenyyli) propionihappo. Orudis-injektio on i.m. -käyttöön tarkoitettu antovalmis ketoprofeeniliuos. Orudis-injektioneste voidaan sekoittaa myös fysiologiseen keittosuolaliuokseen (0,9 %) ja glukoosi- (5 %) infuusionesteeseen suonensisäistä käyttöä varten. Kliinisissä tutkimuksissa dysmenorreapotilailla on havaittu, että ketoprofeeni vähentää merkitsevästi prostaglandiinien määrää kuukautisvuodossa, samalla lannealueen ja alaselän kipu lievittyy ja oksentelu ja ripuli loppuvat. Ketoprofeenin anti-inflammatorinen vaikutus per os on osoitettu useissa vertailevissa, avoimissa ja kaksoissokkotutkimuksissa nivelreumaa ja nivelrikkoa sairastavilla potilailla, samoin kuin hampaanpoiston ja/tai ienleikkausten yhteydessä. Viimeksi mainitussa ketoprofeeni on ollut yhtä tehokas tai tehokkaampi kuin asetyylisalisyylihappo kudosturvotusta ehkäiseviltä ja analgeettisilta ominaisuuksiltaan. Ketoprofeenin nopeasti esiintuleva analgeettinen vaikutus on todettu myös migreenin kohtaushoidossa sekä kihtiin liittyvän kivun lievittymisessä. Näissä suhteissa ketoprofeeni on ollut vähintään yhtä hyvä ja ongelmattomampi kuin 7
ergotamiini tai fenyylibutatsoni. Myös postoperatiivisen ja syöpäkivun hoidossa ketoprofeeni on tarjonnut tehokkaan ja riskittöman vaihtoehdon opiaattijohdannaisille. Ketoprofeenilla oraalisin 1 mg/kg annoksin on ollut pitkäkestoinen kuumetta alentava vaikutus. Kliinisestä käytöstä ja erikoistutkimuksista saadut tiedot viittaavat siihen, ettei ketoprofeeni terapeuttisin annoksin käytettynä pidennä merkitsevästi vuotoaikaa. 5.2 Farmakokinetiikka Suonensisäisesti annetun ketoprofeenin farmakokineettinen käyttäytyminen muistuttaa pääpiirteissään lihakseen annetun, oraalisesti tai rektaalisesti käytetyn ketoprofeenin farmakokinetiikkaa (t 1/2 α, t 1/2 ß), mutta annoksesta ja antotavasta riippuen huippupitoisuudet, aika niiden saavuttamiseen ja AUC-arvot ovat luonnollisesti erilaisia. Ketoprofeeni imeytyy nopeasti lihakseen annon jälkeen ja keskimäärin 7-11 ug/ml -luokkaa olevat huippupitoisuudet saavutetaan 30-45 minuutissa. AUC-arvot ovat i.m.- käytön jälkeen suuremmat (keskim. 14 %) kuin kapseleita käytettäessä. Ketoprofeenin bioavailabiliteetti i.m.-antotapaa käyttäen on lähes 100 %. Intravenoosisti annetun ketoprofeenin 50 mg/1 min ja 100 mg/2 min -bolusinjektioiden jälkeen huippupitoisuudet ovat keskim. 8 ug/ml ja 20 ug/ml. Käytettäessä 1,5 ja 2 tunnin ketoprofeeni-infuusiota (100 mg), huippupitoisuudet ovat olleet infuusion lopussa keskimäärin 7 ug/ml. 24 tunnin infuusiona annetun ketoprofeenin huippupitoisuudet plasmassa pysyvät tasaisina. 5.3 Prekliiniset tiedot turvallisuudesta Ei erityistä tietoa. 6. FARMASEUTTISET TIEDOT 6.1 Apuaineet arginiini bentsyylialkoholi sitruunahappo injektionesteisiin käytetty vesi 6.2 Yhteensopimattomuudet Orudis 50 mg/ml -injektionestettä ei tule sekoittaa ennen i.v.-antamista muita lääkkeitä sisältäviin infuusionesteisiin, vaan ketoprofeeni-infuusio tulee antaa erikseen. Tämä koskee myös paikallispuuduteliuoksia. 6.3 Kestoaika 3 vuotta. 6.4 Säilytys Säilytä alle 25 C. Valonarkaa, säilytettävä kotelossa. Ketoprofeenia sisältävät infuusioliuokset tulee käyttää mieluiten välittömästi tai viimeistään 12 tunnin sisällä valmiiksisaattamisesta. 6.5 Pakkaustyyppi ja pakkauskoko 10 x 2 ml (lasiampullit). 6.6 Erityiset varotoimet hävittämiselle ja muut käsittelyohjeet Ei erityisvaatimuksia. 8
7. MYYNTILUVAN HALTIJA sanofi-aventis Oy Huopalahdentie 24 00350 HELSINKI 8. MYYNTILUVAN NUMERO 10225 9. MYYNTILUVAN MYÖNTÄMISPÄIVÄMÄÄRÄ/UUDISTAMISPÄIVÄMÄÄRÄ 30.5.1990/25.9.2008 10. TEKSTIN MUUTTAMISPÄIVÄMÄÄRÄ 21.7.2010 9