Uralin rovastikunta A, Venäjä

Samankaltaiset tiedostot
Uralin rovastikunnan nimikkoraportti 2/2014, Venäjä

Uralin rovastikunnan työn nimikkoraportti, Venäjä 1/2014

Uralin rovastikunta B, Birskin seurakunta, Venäjä

Uralin rovastikunta, Birskin seurakunta, Venäjä

Inkerin kirkon Teologinen Instituutti, Venäjä

Inkerin kirkon teologinen koulutus, Venäjä

Inkerin kirkon Teologisen Instituutin nimikkoraportti 2/2014

Inkerin kirkko nimikkoraportti, Venäjä 1/2014

Keminmaan seurakunnan lähetystyön nimikkokohteet

Kirkon srk-työn kehittäminen

Toimintakertomus 2012 Maarian seurakunta

Inkerin kirkko, Venäjä

VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus

Kolehtisuunnitelma

Inkerin kirkon kapasiteetin vahvistaminen

Kolumbian kirkko. Kumppani: Kolumbian evankelis-luterilainen kirkko (IELCO) CO010 Kolumbian kirkko Sopimuskohderaportti 1/2015.

Vas. Tina ja keskellä Thaimaalaisia joita kävimme tapaamassa ja lahjoittamassa thaimaalaista ruokaa, jota oli tuotu Kirkolle jaettavaksi.

LIPERIN SEURAKUNTA - KOHTAAMISEN PAIKKA. Seurakunnan strategia

Vapaaehtoisten antaman kasvokkainen Raha-asiain neuvonta Helsingin ev.lut. seurakunnissa

Meidän kirkko Osallisuuden yhteisö

Kohtaava ystävyysseurakuntatoiminta. Työversio Turun Kirkkopäivien ystävyysseurakuntaseminaariin palautetta ja jatkokehittelyä varten

VUODEN 2018 HEINÄ-JOULUKUUN KIRKKOKOLEHDIT INARIN SEURAKUNNASSA

ORIVEDEN SEURAKUNNAN KOLEHTISUUNNITELMA AJALLE

KOTISEURAKUNTA. - yhteinen tehtävämme. Kontiolahden seurakunnan strategia KONTIOLAHDEN SEURAKUNTA

TOIVON TIEKARTTA SUOMEN LÄHETYSSEURAN STRATEGIA

68 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Seurakunnan toimielin on päätösvaltainen, kun enemmän kuin puolet jäsenistä on saapuvilla. (KL 7:4).

Luterilaiset Afrikassa OPETTAEN AFRIKAN KRISTITTYJÄ USKON OPETTAJIKSI

KOHTAAMISEN YHTEISÖ Puijon seurakunnan toiminnan suunta vuoteen 2020

Kuva: SXC/S. Braswell. Näky

SUVISEUROJEN OHJELMA RADIOSSA

Kirkon toiminnallisen ja taloudellisen omaehtoisuuden vahvistaminen

TERVEISET JOULUKUU TAMMIKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

Kristinusko (AR) Kristinuskon historia. Kristinuskon syntymä

LAPUAN tuomiokirkkoseurakunta. Pyhänä ja arkena

Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat

LAPUAN tuomiokirkkoseurakunta. Pyhänä ja arkena

TUM-412 Luento / JP. Yliopistonlehtori Sini Hulmi

Minä saan nähdä sinun kasvosi, sinä täytät minut ilolla Apt. 2:28

Osallisuus - vastaus kirkon kaikkiin ongelmiin? Seurakunnan tietoinen ja aktiivinen osallistuminen messussa

Yhteisen seurakuntatyön johtaja Pentti Miettinen Yhteinen kirkkoneuvosto päättää

RIPPIKOULUVIHKO NIMI RYHMÄ 804

lapset - nuoret - perheet

Inkerin kirkon teologinen koulutus ja IK:n stipendirahasto. Inkerin kirkko, Inkerin kirkon Teologinen Instituutti

Kuopion tuomiokirkkoseurakunnan perhetyön kevät Tervetuloa

TERVETULOA SEURAKUNTAAN KIRKKO ELÄMÄN ARJESSA JA JUHLASSA

Tervetuloa rakentamaan omaa seurakuntaasi ja Kristuksen kirkkoa!

Seurakuntalaisvastuu Huittisten Keidasmessussa

Säynätsalon alueseurakunta. Päivään sidotut kolehdit

Luther Seminary in Thailand (LST)

Suomen Adventtikirkon kesäjuhlakysely Elo-syyskuu Kooste vastauksista

Seurakuntaan Kirkkovaltuusto Kirkkoneuvosto Menot

Mistä ponnistan? oman elämän ja taustojen selvittämistä rippikoulua varten

Inkerin kirkon teologinen koulutus, Venäjä

Turun NNKY. Kevät Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a. Juliana Laurila

KESÄ-JOULUKUU 2015 KIRKKOKOLEHDIT KORPILAHTI

RIPPIKOULUTEHTÄVÄ 2019

Namibian luterilaisen kirkon (ELCIN) työ

Dia 1. Dia 2. Dia 3. Kiinan monet kasvot

ETIIKKA ERI KIRKOISSA IR

TUM-412 Luento / JP. Yliopistonlehtori Sini Hulmi

Kaste ja avioliittoon vihkiminen suomalaisten keskuudessa ja mitä kuuluu tamperelaisnuorille 10 vuotta rippikoulun jälkeen?

Usko. Elämä. Yhteys.

Herttoniemen seurakunta nuorisotyö. läpyskä. kevät lapyska hertsikansrk

KIRKON TULEVAISUUDEN TIENVIITTOJA Kansliapäällikkö Jukka Keskitalo

SEURAKUNTA aarre kaupungissa

Espoon tuomiokirkkoseurakunta Rippikoulun Ennakkotehtävä Mistä ponnistan? oman elämän ja taustoja rippikoulua varten Käyt parhaillaan rippikoulua.

Miten luterilaisuus ilmenee Suomessa? Tulevan kirkon nelivuotiskertomuksen esittelyä

Papin ydinosaaminen

viestintä2020! koulutus vuorovaikutus keskustelu some media sanomamme työyhteisö 2o2o

Kolehtikohteet Huhtasuon alueseurakunnassa (punaisella alueneuvoston päätettävät)

2 Piispainkokouksen hyväksymän rippikoulusuunnitelman mukaisesti ohjesääntö edellyttää, että seurakunnassa laaditaan:

Vaikeavammaisten ja sairaiden lasten ja nuorten tukeminen

Kaikki uskontosidonnaiset ryhmät. Evankelisluterilainen uskonto 7.11 USKONTO

MERI-PORIN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Meri-Porin seurakuntaneuvosto 5/ klo

MUSIIKKITYÖN TOIMINTAKERTOMUS 2011 SEURAKUNNAN PAINOPISTEET UUSI SÄÄKSMÄEN ROVASTIKUNTA

Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat

SYKSY JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10

KYSELY EV.LUT SEURAKUNNAN TYÖNTEKIJÖILLE. Kristinuskon ydinopit

Teemapäivän tavoitteena on lisääntynyt tietämys, miten

Seurakunnan väkilukutietoja vuodelta 2012

KRISTINUSKON ALKEET JA USKONTOJEN RINNAKKAISELO

TERVEISET HELMIKUU-MAALISKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 41 ohjelmat -

Säynätsalon alueseurakunta Kolehtisuunnitelma Liite 59

Rakkaat ystävämme ja esirukoilijamme!

KOKOUKSEN AVAUS, LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 2 KIRKKOHERRAN PÄÄTÖSLUETTELO 3 3 ILTAPÄIVÄKERHON TILANNE 3

Kirkkotila ja kirkolliset toimitukset Liedon kirkossa keskiajalta nykypäivään

Messut Mikaelinkirkossa. syksyllä SUNNUNTAI HELLUNTAISTA

MERI-PORIN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Meri-Porin seurakuntaneuvosto 6/ klo

SISÄLLYSLUETTELO 1. PYHÄ RAAMATTU 2. PYHÄ KASTE 3. HERRAN PYHÄ EHTOOLLINEN 4. RIPPI ELI AVAINTEN VALTA 5. APOSTOLINEN PAIMENVIRKA

Päivään sidotut kolehdit 2015 Kolehti vahvistettu AN kokouksessa Kolehti vahvistetaan AN kokouksessa 5.2.

CEPROMIN Kaivosalueiden lasten tuki, Bolivia

HAKUNILAN SEURAKUNNAN SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS

Kuvat: Katri Saarela ja Kirkon kuvapankki KCSA Maria Manelius ja Vesa Ranta

Kunniamerkit ja muut huomionosoitukset

Korpilahden alueseurakunnan varhaisnuoriso- ja nuorisotyön kehittämiseen.

Nuorten tulevaisuusseminaari Kirkko 2020

Päiväohjelma 7.30 Aamupala 8.00 Harjoitukset x oppitunti (kaksoistunti tai / ) Ryhmäkeskustelu 11.

Vartiokylän seurakunnan kevät 2015

Kirkkovuosi. Kuva: Seppo Sirkka

Transkriptio:

1 Uralin rovastikunta A, Venäjä Kumppani: Inkerin Kirkko Hankkeen kuvaus Uralin rovastikunnassa on yksitoista Inkerin kirkon evankelis-luterilaista seurakuntaa. Tämän lisäksi eri paikkakunnilla kokoontuu useita kristillisiä ryhmiä. Uralin seurakunnat ovat syntyneet lähetystyön tuloksena, muutamaan liittyy myös ihmisten inkeriläisyystausta. Uralin rovastikunta sijaitsee Euroopan itäisimmässä osassa Uralin vuoriston länsipuolella. Rovastikunnan alueella elää paljon ihmisiä, joilla ei ole kosketusta kristinuskoon: esimerkiksi alueella on luonnonuskoisia, muslimeja ja ihmisiä, joilla ei muista syistä ole mitään käsitystä kristinuskosta. Jeesuksen sanoma uskosta, toivosta ja rakkaudesta halutaan tuoda myös näiden ihmisryhmien kuuluville. Uralin rovastikunnan alueella on erityisen paljon vähemmistökansoja, joilla on oma kulttuuri ja kieli. Näistä kielistä useimmat ovat suomalais-ugrilaisia kieliä. Näiden ihmisten vähemmistökieli -ja kulttuuri on säilynyt vahvana maaseudulla ja kylissä. Tämä heijastuu seurakuntien elämään ja toimintaan; monessa seurakunnassa jumalanpalvelus on kaksikielinen. Alueen asukkaista monet ovat köyhiä, ja diakonian merkitys korostuu seurakunnissa. Luterilaisuus on usein myös seurakunnan ulkopuolisille varsin vieras ilmiö. Paikalliset, seurakunnan ulkopuoliset ihmiset, pitävät helposti luterilaisuutta lahkona. Tämä leimautuminen lahkoksi on vähemmistökirkolle suuri haaste. Seurakuntalaiset kokevat, että heidän täytyy puolustautua ja olla valmiina puolustamaan kirkkoaan. Heidän ja seurakunnan työntekijöiden vastuulla onkin muun väestön valistaminen väärien ennakkoluulojen poistamiseksi. Suomen Lähetysseura tukee tässä hankkeessa viittä seurakuntaa. Lisäksi yksi seurakunta saa tukea seurakunnan iltapäiväkerhon projektia varten. Lähetysseura tukee myös rovastikunnan yhteistä toimintaa. Lähetysseuran tuen tavoitteena on tukea ennen kaikkea paikallisten seurakuntien toimintaa. Samalla tuetaan seurakunnissa tehtävää tavoittavaa työtä. Sen kautta halutaan tavoittaa uusia ihmisryhmiä evankeliumin äärelle. Tuen yhtenä tavoitteena on, että seurakunnat kasvaisivat kohti taloudellista riippumattomuutta, että niistä tulisi ns. itsekannattavia yksiköitä. Tämä on monissa köyhissä seurakunnissa todellinen haaste. Mahdollisuudet taloudelliseen itsenäisyyteen vaihtelevat seurakunnittain muun muassa jäsenten varallisuudesta riippuen. Tämän rovastikunnassa seurakuntien jäsenet ovat useimmiten pienituloisia.

2 Hankkeen toiminnot raportointiaikana Joshkar Olan seurakunta Joshkar Ola on Mari-Elin tasavallan pääkaupunki. Suomalais-ugrilaisiin kansoihin kuuluvat marit ovat alueen alkuperäisväestöä. Mareista noin 670 000 eli noin puolet asuu Marin tasavallassa. Valtaosan äidinkieli on edellen marin kieli. Joshkar-Olan seurakunnassa käytetään sekä maria että venäjää. Seurakunnan painopisteet ovat diakonia- ja lähetystyö. Palkattuina työntekijöinä seurakunnassa on kaksi pappia, sihteeri ja emäntä. Myös aktiivisia vapaaehtoisia on mukana toiminnassa. Kirkon vieressä sijaitsevan lähetystalon ansiosta seurakunnalla on leirien ja kurssien pitämiseen mitä mainioimmat edellytykset. Lähetystalossa voi myös majoittaa vieraita. Lähetystalolla pidetään muiden seurakuntien kanssa yhteisiä lasten -ja nuortenleirejä ja lisäksi rovastikunnan yhteisiä kursseja ja tapahtumia. Helmikuussa pidettiin seurakuntien yhteinen nuortenleiri, johon osallistui 70 nuorta kaikkialta rovastikunnasta. Kesäkuussa oli vuorossa seurakuntien yhteinen perheleiri. Lähetystalosta (joka toimii siis myös majoitusrakennuksena) vuokrataan huoneita myös ulkopuolisille. Se antaa mahdollisuuksia seurakunnan itsekannattavuuden vahvistamiseen. Seurakunnassa on toimintaa lähes viikon jokaiselle päivälle. Sunnuntaisin jumalanpalvelukseen kokoontuu keskimäärin 37 ihmistä, tiistaisin pidetään rukoushetki ja nuortenilta. Keskiviikkona ja torstaina kokoonnutaan raamattupiireihin ja perjantaina nuorteniltaan. Näihin tilaisuuksiin osallistuu keskimäärin 10 15 henkilöä. Työntekijäpalaveri on kerran viikossa. Seurakuntaneuvosto on kokoontunut kuusi kertaa raportointijakson aikana. Raportointijakson ensimmäisen puolen vuoden aikana, seurakunnassa on kastettu kolme henkilöä ja hautaan siunattu yksi henkilö. Lähetystyötä on jatkettu kahdella alueen ulkopuolella olevalla paikkakunnalla: Zvenigovossa ja Parangassa kokoonnutaan jumalanpalvelukseen kerran kuussa. Seurakunnan on myös jatkunut diakoniaprojekti, huone päiväksi. Siinä ihmiset saavat kirkossa aterian ja muuta apua. Seurakunnan järjestämien elokuva-iltojen suosio on jatkunut. Haasteina kirkkoherra mainitsee mm. suhteiden ylläpitämisen ulkopuolisiin, naapureihin ja viranomaisiin, jotta seurakunnat voivat tehdä työtä rauhassa. Myös kirkon ns. vanha puoli vaatii jatkuvasti remonttia. Se puolestaan syö seurakunnan varoja. Sortan seurakunta Parinkymmenen kilometrin päässä Joshkar Olasta sijaitsee köyhä marilainen maalaiskylä, Shuorsala. Siellä toimii Joshkar Olan kappeliseurakunta, Sortan seurakunta.

3 Seurakunnan toiminta painottuu tavoittavaan työhön, lasten parissa tehtävään työhön ja diakoniaan. Alueen ongelmat, kuten köyhyys, työttömyys, alkoholismi ja väkivalta ovat jatkuvasti läsnä seurakunnan alueella ja vaikuttavat seurakunnan painotuksiin. Myös luonnonuskon harjoittaminen on alueella tavallista. Kylän keskustassa sijaitseva kirkkorakennus on jo itsessään todistus. Se todistaa olemassaolollaan alueen asukkaille Jumalan rakkaudesta Jeesuksen Kristuksen kautta. Suomen Lähetysseura tukee erillisenä toimintona lisäksi seurakunnan iltapäiväkerhoa, joka pidetään viitenä päivänä viikossa. Lapset kokoontuvat koulupäivän jälkeen kirkolle. He saavat siellä lämpimän aterian ja voivat viettää iltapäivän turvallisessa ympäristössä, jossa on järjestetty ohjattua toimintaa. Iltapäiväkerhon ja muun lapsityön kautta kirkon sanoma on tullut yhä useammalle kyläläiselle tutuksi, vaikka seurakunta kohtaakin vielä paljon ennakkoluuloja. Parin vuoden tauon jälkeen on ollut ilo todeta, että pyhäkoulutoiminta on taas saanut jatkaa kouluissa ja lisäksi myös yhdessä päiväkodissa. Kirkon pappina toimii Aleksander Mityakov. Hänen vaimonsa Anja vastaa seurakunnan pyhäkoulu, musiikki - ja diakoniatyöstä. Pyhäkoulun tulee joka sunnuntai 12 15 lasta. Pyhäkoulu kokoontuu myös kahdella muulla paikkakunnalla kerran kuussa. Toinen pyhäkoulu kokoontuu 110 kilometrin päässä Shuorsalasta. Raamattutunteja pidetään kaksi kertaa viikossa. Jumalanpalvelukseen osallistuu keskimäärin 10 12 seurakuntalaista. Pappi tekee myös yhteisiä lähetysmatkoja muiden seurakuntien kanssa oman alueensa ulkopuolelle. Raportointiaikana Anna Mityakov on tehnyt omista lauluistaan koostuva hengellisen CD-levyn, jonka musiikkia hän on esittänyt eri paikkakunnilla pitämissään konserteissa. Kirkon pihalla pidettiin kesäkuussa kaikille avoin ulkoilmakonsertti kyläläisille. Helmikuussa pidettiin lasten päiväleiri. Osallistujia oli 20 25. Kesäkuun suosittuun lastenleiriin osallistui 30 40 lasta. Pappispariskunta on myös käynyt kirkon perhekurssit. Kurssien rohkaisemina he ovat aloittaneet perhetyön seurakunnassaan. He ovat alkoittaneet työn tapaamalla ja tukemalla seurakunnan vanhempia ja pariskuntia. Gurez Pudga Gurez-Pudgan seurakunta toimii Udmurtiassa usean sadan kilometrin päässä muista Inkerin kirkon seurakunnista. Gurez Pudgan kirkko, joka sijaitsee pienessä kylässä, on kirkkoherran taitavan työn avulla kunnostettu vanhasta leipomosta ja se valmistui 2003. Seurakunnan pappina toimii Kazanista kotoisin oleva Marat Fazlullin. Gurez-Pudgassa seurakunnassa on monenikäistä väkeä, myös moni paikallinen nuori ja nuori perhe ovat löytäneet mukaan toimintaan. Seurakunnan nuorten joukosta kaksi nuorta sai kesäkuussa opiskelupaikan Inkerin kirkon Teologisesta Instituutista. Sunnuntain jumalanpalveluksen ohella pidetään seurakunnassa myös viikottaiset raamattutunnit. Lastenkerho on kokoontunut kymmenen kertaa raportointiaikana. Seurakunnan nuoret osallistuvat aktiivsesti myös Uralin rovastikunnan muiden seurakuntien järjestämiin tapahtumiin ja leirieihin.

4 Uusia seurakuntalaisia on kastettu tällä ajanjaksolla viisi. Kuten aiempinakin vuosina, myös tänä keväänä, nuoret järjestivät neljän päivän souturetken Valla-jokea pitkin. Mukana oli yhteensä 18 osallistujaa myös muista seurakunnista. Näin kirjoittaa Ilmira, seurakunnan kirjanpitäjä: Kun tulimme rannalle, oltiin yhdessä, järjestettiin leikkejä, rukoiltiin ja luettiin Jumalan sanaa. Yksi osallistujista otti retkemme aikana vastaan Pyhän kasteen. Kaste Gurez Pudgassa. Sen toimitti seurakunnan kirkkoherra Marat Fazullin. Tzeboksar Tsuvassian tasavallan pääkaupungissa Tzeboksarissa toimii pieni luterilainen Pyhän apostoli Jaakobin seurakunta. Tsuvassia rajoittuu pohjoisessa Mari-Eliin ja idässä Tatarstaniin. Tzeboksarissa on noin 450 000 asukasta. Seurakunta on pieni, noin 10 15 henkilöä, ja se kokoontuu vuokratussa kerrostaloasunnossa. Seurakuntaa johtaa Aleksander Tzernov. Hän on aikoinaan käynyt perusteologian kurssin Keltossa. Niin kuin monessa muussakin seurakunnassa, pappi ja muut seurakunnan vastuunkantajan käyvät päätoimisesti muissa töissä. Viikko-ohjelmaan kuuluu jumalanpalvelus, rukoushetki ja raamattupiiri. Viikko-ohjelman lisäksi seurakunta auttaa apua tarvitsevia. Seurakuntalaisia on käynyt sairaiden luona ja jakanut hengellistä kirjallisuutta. Seurakunta on toiminut 15 vuotta, mutta jäsenmäärä ei ole viime vuosina kasvanut. Kasvun pysähtyminen saattaa johtua osittain seurakunnan sisäänpäin kääntyneestä ajattelutavasta. Kirkon vaatimus seurakuntaa kohtaan on, että se toimisi avoimesti ja tekisi myös yhteistyötä muiden rovastikunnan seurakuntien kanssa. Tämä on myös edellytys Lähetysseuran tuen jatkamiselle vuodelle 2016. Kazan Tatarstanin tasavallan pääkaupunki Kazan on yksi Venäjän suurimmista kaupungeista ja myöskin yksi Venäjän kasvukeskuksista. Tatarstan on vahvasti islamilainen tasavalta, mikä jossain määrin rajoittaa kristillisten seurakuntien toimintamahdollisuuksia. Kaupungissa on lähes yhtä paljon venäläisiä kuin tataareja sekä näiden lisäksi pieniä määriä muiden kansallisuuksien edustajia. Kaupungissa on myös protestantteja ja näiden joukossa pieni, mutta kasvava joukko luterilaisia. Inkerin kirkon luterilainen seurakunta on perustettu vuonna 2002, ja tällä hetkellä on rakenteilla uusi kirkko. Sen on määrä valmistua alkuvuodesta 2016.

5 Kazanin seurakunta viettää jumalanpalvelusta uudessa seurakuntasiivessä kirkkoherransa Anatolij Pagasin johdolla. Kazanin ensimmäisen protestanttisen kirkkorakennuksen valmistumisen myötä, seurakunnan mahdollisuus uusia ihmisiä tavoittavaan työhön vahvistuu. Uuden kirkon ensimmäinen osa, niin sanottu seurakuntasiipi, otettiin käyttöön vuoden 2014 alussa. Uusi kirkko on seurakuntalaisten mukaan tärkeä luterilaisuuden hyväksynnänkin näkökulmasta. Kirkko, jossa on torni ja sen huipulla risti, kertoo kaupunkilaisille, ettei luterilaisuudessa ole kyse lahkolaisuudesta. Seurakunnan kirkkoherra Anatolij Pogasij, joka on ammatiltaan paitsi pappi, myös juristi ja filosofian tohtori, toimii myös Kazanissa protestanttisten kirkkokuntien neuvoston puheenjohtajana. Seurakunnan päätoimen ohella seurakunnassa pidetään säännöllisesti raamattutunteja nuorille maanantaisin, tiistaina työssäkäyville ja keskiviikkoisin eläkeläisille. Lisäksi torstaina pidetään raamatturyhmä kirkossa ja perjantaisin kirkkoherran kotona. Tämä kotiryhmä on kokoontunut jo 25 vuoden ajan, kertoo kirkkoherra. Kerran kuussa, lauantaina, on erityisellä teemalla järjestettävä seminaari. Teemoja ovat olleet mm. kirkkohistoria, perhesuhteet, nuoret ennen avioliittoa. Kesäkuussa järjestettiin nuortenleiri yhden seurakuntalaisen mökillä. Yhteisiä rukoushetkiä on järjestetty muiden protestanttisten kirkkojen kanssa. Rukoushetkissä on mm. rukoiltu Israelin puolesta, Ukrainan rauhan puolesta ja kristillisten kirkkojen yhteyksien puolesta. Seurakunta jakaa humanitaarista apua sitä tarvitseville, ja muiden kirkkojen kanssa tehdään yhteistyötä ja autetaan kodittomia. Meidän tavoitteemme, niin kuin kirkon yleisenäkin tavoitteena on, tuoda pelastuksen evankeliumia ja auttaa uskovaisia säilymään uskossa, kunnes he pääsevät Herran Jeesuksen Kristuksen luo, sanoo kirkkoherra. Yhtenä huolenaiheena seurakunnassa on lasten vähäinen määrä. Iso joukko seurakunnan entisiä lapsia on nyt kasvanut nuoriksi ja he ovat aktiivisia nuorten toiminnassa. Lain mukaan lapsia ei kuitenkaan saa kutsua avoimesti mukaan seurakunnan toimintaan. Teemme kuitenkin kaiken mahdollisen evankeliumin levittämiseksi myös lasten parissa. Lähetysseuran yleinen toimintatuki Uralin rovastikunnalle kohdistuu lääninrovastin palkkakustannuksiin sekä rovastikunnan yhteisiin tapahtumiin kuten seminaareihin,

6 leireihin ja muihin tapahtumiin. Uutena työmuotona rovasti on järjestänyt säännöllisesti skypekonferensseja tiistaiaamuisin seurakuntien työntekijöiden kesken. Rovasti on tehnyt seurakuntamatkoja seuraaviin seurakuntiin: Saranskiin, jossa hän auttoi seurakunnan asiakirjojen kanssa, Syktyvkariin missä pidettiin seminaarin seurakunnan kasvusta. Sen yhteydessä hän kävi myös Kirovissa tapaamassa ihmisiä, jotka haaveilevat luterilaisen seurakunnan uudelleensyntymisestä alueella. Jokakesäiseen rovastikunnan perheleiriin Joshkar Olassa osallistui tänä vuonna neljäkymmentä seurakuntalaista. Perheleirin (kuva) keskeisinä teemoina olivat kristillisen lähetyksen perusteet Raamatussa ja nykyajan lähetystyö käytännössä. Vierailijana oli Inkerin kirkon lähetystyön johtaja Ivan Laptev. Leirin yhteydessä pidettiin myös työntekijäkokous. Lääninrovasti on ollut myös Inkerin kirkon edustajana useissa kansainvälisissä konferenseissa. Hän osallistui mm. Luterilaisen maailmanliiton järjestämään Nuoret reformaattorit - konferenssiin Norjassa. Hankkeen tulokset ja vaikutukset raportointiaikana Rovastikunnan seurakuntakoulun perusteologinen kolmas kurssijakso pidettiin Joshkar Olassa. Vastuunkantajia ja vapaaehtoistoimintaa löytyy tämän rovastikunnan seurakunnissa erityisen paljon. Merkittävä positiivinen tekijä on vuonna 2000 Joshkar Olan seurakunnan yhteyteen perustettu Seurakuntakoulu, joka toimii tälläkin hetkellä, mutta nyt sen keskuspaikkana on Kazan. Koulutus on jatkoa rippikouluopetukselle. Se on tarkoitettu kaikenikäisille ja koulutusta järjestetään rovastikunnan eri seurakunnissa. Koulutuksen tavoitteena on viedä evankeliumia eteenpäin, vahvistaa seurakuntalaisten tietoja kristinopista ja kirkkohistoriasta, ja kasvattaa seurakuntalaisia aktiiviseen seurakuntaelämään ja palvelemaan omilla lahjoillaan seurakunnassa. On ilo huomata, että seurakuntien aktiivisten vapaaehtoisten joukossa on monia kurssin käyneitä, toteaa teologian maisteri ja kurssien vetäjä Dina Korepanova. Osana Seurakuntakoulua on tänä vuonna järjestetty perusteologinen kurssi, jossa on ollut mukana 16 opiskelijaa. Kurssilaiset ovat kokoontuneet kolmessa 3-4 päivän jaksossa kevään aikana, ja viimeinen jakso pidetään syksyllä -15.

7 Koulutusjaksojen välissä on kotitehtäviä ja harjoittelujakso omassa seurakunnassa. Uralin rovastikunnasta monet on löytäneet tiensä teologisiin opintoihin seurakuntakoulun kautta. Vuoden alussa Konstantin Subbotinista tuli rovastikunnan uusi lääninrovasti Jaroslav Botskovin siirryttyä eläkkeelle. Konstantin on kotoisin Tzeboksarin kaupunkista, jossa hän myös johtaa luterilaista ryhmää. Ryhmä on jo hyväksytty Inkerin kirkon seurakunnaksi, mutta se odottaa vielä valtion rekisteröimispäätöstä. Konstantin Subbotin on alusta alkaen ottanut aktiivisen roolin rovastikunnan työssä. Hänestä onkin tullut nopeasti Lähetysseuran tärkeä yhteistyökumppani: Raportointijaksolla olemme miettineet yhdessä mm. seurakuntien erilaisia tilanteita, ongelmia ja niiden tulevaisuudensuunnitelmia. Olemme myös miettineet seurakuntien tilanteita Suomen Lähetysseuran tukemien hankkeiden kautta. Rovastikunnan sijainnin ja seurakuntien välimatkojen takia rovastin työ helpottaa myös Lähetysseuran työtä hankkeiden seurannan ja seurakuntien tukemisen kannalta. Rovastin pitämissä skypekeskusteluissa työntekijät saavat jakaa monenlaisia asioita: uutisia, ongelmia, joita syntyy työssä ja seurakuntaelämässä, suunnitelmia ja rukouspyyntöjä, tulevan sunnuntain saarnan teema on myös nostettu esille. Konstantin Subbotinin toteaa, että skypen kautta käytävä keskustelu auttaa kaukaisten seurakuntien (pisin välimatka kahden seurakunnan välillä on 500km) työntekijöitä olemaan yhteydessä toisiinsa entistä enemmän. Tapaamiset vaikuttavat myös myönteisesti ideoiden syntymiseen ja tukevat yhteishenkeä ja henkilökohtaista elämää, hän kertoo. Muita huomioita/viestejä työn tukijoille Uralin rovastikunnan uusi rovasti Konstantin Subbotin. Kiitos, että olette mukana tukemassa tätä tärkeätä työtä Uralin rovastikunnassa evankeliumin leviämiseksi. Rukoilemme Kazanin kirkon rakennustyön puolesta, kaikkien pappien ja heidän perheidensä puolesta, uuden rovastin puolesta. Rukoilemme uusia vastuunkantajia seurakuntiin, ja että yhä suurempi joukko ihmisiä löytäisi tiensä Kristuksen luo.