2013 Taisto Rajala ja Aikamedia Oy Kaikki oikeudet pidätetään. ISBN 978-952-252-103-3 (PDF), ISBN 978-952-252-014-2 (Sid.) Sivunvalmistus Aikamedia Oy / Antti Kamppinen Tämä sähkökirja on tuotettu Aikamedia Oy:n vuonna 2013 julkaisemasta painetusta teoksesta. Sähkökirjan tuotanto: Aikamedia Oy Teoksen sähköinen jakelu ja osittainenkin kopiointi muuhun kuin lain sallimaan yksityiseen käyttöön ilman tekijänoikeudenhaltijan lupaa on korvaus- ja rangaistusvastuun uhalla kielletty.
Sisällys SAATTEEKSI...9 ESIPUHE... 11 SAAPUMINEN SUKEVALLE... 15 VANKILALÄHETIT VANKILAVIERAILULLA... 18 Korhos-Ville... 19 Sepi... 23 Kure... 25 Matti... 30 Super-Hessu... 33 RAAMATTUPIIRI VANKILASSA... 35 LAULAVAT VARTIJAT... 37 Toivo ja Uusi Toivo... 41 Vankilatyön tukijoita... 43 ONKO TOIVOTTOMIA TAPAUKSIA?... 45 Aksel ja vankilapalo... 46 Siunauksia... 48 SIIRTYMINEN NAARAJÄRVEN AVOVANKILAAN... 51 SUKEVAN SIUNAUKSIA NAARAJÄRVELLÄ... 54 Kari ja Leif... 56 KAIDALLE TIELLE... 57
Saatteeksi Sukevan ihme on elämänmakuinen teos täynnä tositarinoita muurien sisäpuolelta. Kirja kertoo rehellisesti ja osuvasti vankilalähetystyöstä niin vankien, vankilan henkilökunnan kuin vankilalähettienkin näkökulmasta. Se kertoo myös Sukevan keskusvankilan suuresta herätyksestä 1980-luvulla. Tuo herätys jätti lähtemättömän jälkensä vankilalähetystyöhön. Voin vilpittömin sydämin suositella teosta, sillä ennen kaikkea kirja on väkevä todistus Golgatan veren kaiken muuttavasta voimasta myös siellä, jossa ei enää toivoa ole. Vankilalähetti Pauli Särkkä
Esipuhe Tämä on kirja vankilatyössä tapahtuneista ihmeistä vankien elämässä. Nyt eläkkeellä ollessani, kun vielä muistan tapahtuneita asioita, heräsi halu alkaa kirjoittaa muistiin koettuja asioita vankilatyösaralla. Alussa kerron siitä, miten päädyin vankilaan töihin. Kirjassa on siis myös aika paljon omaelämäkertaa koko työssäoloajalta. Kerron vankilassa tapaamistani miehistä, joilla jokaisella oli takana monta vankeustuomiota, ja siitä miten heidän elämänsä muuttui, kun he tulivat uskoon ja antoivat elämänsä Jeesukselle. Kerron myös jotakin heidän myöhemmästä elämästään. Toimin vartijana yhteensä kolmessa vankilassa, järjestyksessä Riihimäki, Sukeva ja Naarajärvi. Vapaaehtoinen hengellinen vankilatyö alkoi vankiloissa jo 1800-luvulla, jolloin Matilda Wrede kävi julistamassa Sanaa vankiloissa. Myös opettaja Aarne Ylpön työ Konnunsuon keskusvankilassa muistetaan laajasti Suomen hengellisessä kentässä. Sittemmin vapaaehtoisia vankilalähettejä on joinakin vuosina ollut työssä mukana pitkälti toista sataa. Tilaisuuksia on vuosittain pidetty satoja, ja Jumala on tehnyt työtä pelastaen monia sieluja vangeista ja myöskin henkilökunnasta. Vankiloiden pastorit ovat suhtautuneet myötämielisesti vapaaehtoiseen vankilalähetystyöhön ja tukeneet sitä koko sydämestään. Useimmat vankeinhoitolaitoksen pääjohtajat ja eri vankiloiden johtajat
ovat myös tukeneet hengellistä työtä antamalla läheteille luvan toimia vankiloissa. Vankilatyö jatkuu yhä, ja lähetit voivat edelleen vierailla vankiloissa. Ja missä ikinä syntinen ihminen kääntyy Jumalan puoleen ja hänelle julistetaan synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä, siellä tapahtuu ihmeistä suurin, elämä muuttuu ja ihminen alkaa elämään uutta elämää Herran voimassa.
Saapuminen Sukevalle Oli 1970-luvun alkupuoli. Seisoin perheeni kanssa Sukevan keskusvankilan parkkipaikalla katsellen vankilan jyhkeitä rakennuksia ja silmäilen ympäristöä, joka näytti niin yksitoikkoiselta, että tulen siihen tulokseen: tänne ei sitten ikinä tulla. Olin jo aloittanut vanginvartijan uran Riihimäellä ja mietteissä oli mahdollinen siirtyminen johonkin toiseen vankilaan. Ajelimme takaisin Riihimäelle ja työ jatkui siellä. Tunsin kuitenkin, että jonnekin tässä pitäisi lähteä, mutta minne? Rukous maistui ja pyydettiin Jumalan johdatusta. Olin tavannut aiemmin erään Toini-nimisen vanhemman uskonsisaren, jolla oli profetoimisen lahja. Niinpä lähdin käymään hänen luonaan. Kun olimme rukouksessa, Jumalan ilmoitti hänen kauttaan, että muutto tulisi eteen aika pian. En kuitenkaan ymmärtänyt vielä kohdetta minne muuttaisimme. Kirjoitin kirjeen tuntemalleni saarnaajalle, Viljami Kuosmaselle ja kerroin asiasta hänelle. Pian sainkin häneltä kirjeen, jossa hän kertoi kokevansa, että Sukevan vankila olisi se seuraava työpaikka. Mutta minähän olin sanonut, ettei ikinä sinne! Pian kuitenkin mieli muuttui: jos kerran Jumala tahtoo, niin parasta on lähteä. Koin sittenkin Sukevan vankilaan muuton Jumalan johdatukseksi. Kun olimme olleet Riihimäellä noin neljä vuotta, pakkasimme tavarat junanvaunuun ja läksimme kohti Sukevaa. Kaikki oli jälleen
uutta perheelle ja kielikin oli selevee savvoo. Huomasin heti, että vankilan ilmapiiri oli erilainen kuin Riihimäellä. Työtoverit olivat suurimmalta osalta supisavolaisia lupsakoita ihmisiä, joiden kanssa juttu luisti. Myös vankien kanssa he näyttivät tulevan oikein hyvin toimeen johtuen varmaankin savolaisesta luonteesta. Kun olimme asettuneet taloksi Sahakankaan kaksioon, koimme mukavan yllätyksen. Vankilan pappi rovasti Salonius tuli käymään. Ovesta tullessaan hän ojensi kätensä ja toivotti rauhaa ja tervetuloa Sukevalle. Sanoin hänelle, että onpa mukavaa kun kirkon pappikin toivottaa rauhaa, jolloin rovasti halasi minua voimallisesti sanoi: Ja Halleluja kanssa. Kohta rovasti kertoi olleensa matkoilla ja olevansa väsynyt pyytäen mahdollisuutta oikaista vähän sohvalla. Kohta hän kuorsasikin sohvallamme. Vaimoni keitti kahvit ja niitä juodessa keskustelimme vankilatyöstä ja tulimme siihen tulokseen, että voisimme tehdä yhteistyötä. Rovasti oli nähnyt hiljakkoin unessa näyn, että Sukevalle tuli kuuma silitysrauta ja yhdisti minut tuohon rautaan. Hän sanoi: Se olet sinä. Olet todella Jumalan johdatuksesta Sukevalla. Rovasti Salonius toimi pääasiassa Sukevan luterilaisen seurakunnan kirkkoherrana ja saarnasi voimakkaasti parannusta Sukevan asukkaille. Monet kokoukset pidettiinkin yhdessä rovastin kanssa, kunnes hän siirtyi eläkkeelle. Vankilalla oli huoltovirkailija Toivanen, joka taas toimi sivutyönään kanttorina Sukevan kirkossa. Hän 16
hakeutui myöhemmin ylivartijan virkaan, josta aikanaan lähti eläkkeelle. Toivanen oli myös tunnustava uskova ja oli mukana vankilan hengellisessa työssä. Hänellä oli vankien taholta lempinimi Temppelipelimanni. Näin hengellinen työ minun osaltani alkoi Sukevalla, enkä arvannutkaan mitä Jumalan tekoja tulisin tässä vankilassa näkemään työni ohella. Tosin Jumala oli jo aikoinaan Petäjävedellä alku-uskossani puhunut minulle unessa ja profetioiden kautta, mitä tulisi tulevaisuudessa tapahtumaan. Eräänä yönä näin unen, että vastaani tuli käärmeitä, joita en kuitenkaan yhtään pelännyt vaan tapoin kaikki käärmeet, nyljin ne ja laitoin nahkat narulle kuivumaan. Vankilatyössä ollessani käsitin, että kyseessä oli vanha käärme kaikkine poikasineen, se jota Raamattu nimittää Saatanaksi ja kertoo, että Jeesus on voittanut hänet ja murskannut Golgatalla. Huomasin, että tuo käärme lakkasi vaikuttamasta niiden kohdalla, jotka tulivat uskoon. Toinen uni oli, että näin itseni sotilaspuvun tapaisessa asussa pitkällä käytävällä, josta nousi raput eri kerroksille ja ovia oli molemmin puolin käytävää. Kun sitten olin astunut toimeen Riihimäen keskusvankilassa, huomasin että unessa näkemäni käytävä oli vankilan osasto. Näin Jumala ilmoitti etukäteen mitä tuleman pitää. 17
Vankilalähetit vankilavierailulla Hengellinen työ Sukevalla sai voimakkaan tuen vankilaläheteistä, joita usein vieraili hengellisissä tilaisuuksissa. Heidän mukanaan oli lähes aina kuoro tai lauluryhmä lähialueen helluntaiseurakunnista. Kajaanin, Iisalmen ja Sonkajärven laulajat avustivat usein lähettien kokouksissa. Itse pidin viikottaista raamattupiiriä ja työvuorossa ollessani sain pitää piirin työaikanani, kun taas olin vapaalla, pidin piirin vapaalla. Jotkut vankilalähetit olivat todellisia persoonallisuuksia, ja lähes kaikki vangit ja henkilökunta tunsivat hyvin heidät, koska he saivat tehdä työtään vankilaosastoilla. He myös yöpyivät vankilan vierashuoneissa vierailunsa aikana ja saivat käydä ruokailemassa vankilan ruokalassa. Harjulan Väinö eli Väiski vieraili usein Sukevalla. Hänkin oli aikoinaan tullut uskoon Sukevalla sellissä 413, ja sen hän muistikin aina mainita puheissaan. Väiskin halleluja lausuttiin sellaisella äänenpainolla, että jotkut vangit tulivat häntä kuulemaan sen vuoksi, kun se sanoo halleluja niin mukavasti. Väiski oli ahkera ja uskollinen työssään. Toinen uskollinen oli Joel Hermunen, joka vieraili vuosittain kaikissa vankiloissa, Sukevallakin ainakin pari kertaa vuodessa. Hän oli pitkä mies ja karskin näköinen, mutta lempeä sydämeltään ja uskollinen työssään. Hän 18
saarnasi parannusta ja opetti Raamattua hyvin selkeästi. Uskollisesti Joel kiersi vankiloissa kuolemaansa asti. Muista läheteistä tulee mieleen myös Pauli Särkkä. Hänen työnsä jatkuu edelleenkin. Hänkin oli useita vuosikymmeniä sitten vapautunut Jeesuksen avulla alkoholin kiroista ja väkivaltakierteestä, jonka takia joutui hänkin käymään ristikoiden huonommalla puolella. Pauli tekee uskollisesti vankilalähetystyötä. Korhos-Ville Ville oli kotoisin Kiuruvedeltä. Nuoruudessaan hän oli omaksunut sellaisia tapoja, jotka myöhemmin johtivat rikosten teille ja sitä tietä vankilaan. Tulin tuntemaan hänet itsepäisenä miehenä, joka joutui usein suuriin erimielisyyksiin laitoksen henkilökunnan kanssa. Hän oli joutunut vankilaan monta kertaa ja oli tuttu useammassakin vankilassa. Taloissa ollessaan hän usein joutui vankilan pohjakerrokseen rundiin, jossa hän suoritti vankilan johtokunnan määräämiä lisärangaistuksia. Ei ollut monta ihmistä, jotka vielä uskoivat muutokseen Villen elämässä. Hän oli nauttinut elämänsä aikana kaikkia juovuttavia aineita aina viskistä kenkälankkiin ja lisänä olivat monenlaiset pillerit, eli jyvät. Villen sisar oli kuitenkin tullut uskoon ja rukoili veljensä puolesta. Hän pyysi muitakin Kiuruveden 19
helluntaiseurakunnassa rukoilemaan hänen puolestaan. Itse kuuluin Sonkajärven helluntaiseurakuntaan, ja siellä rukoiltiin jatkuvasti vankien puolesta. Muistan Villen käyneen vankilan hengellisissä tilaisuuksissa, monesti vain muodon vuoksi tai kuorotyttöjä katsomassa. Harjulan Väiskin kokoukseen hän halusi mennä kuulemaan sen vuoksi, että puhuja sanoi halleluja erikoisen mielenkiintoisella tavalla. Eräänä iltana vuonna 1980 vieraili jälleen eräs vankilalähetti Sukevan vankilassa. Kokous pidettiin poikkeuksellisesti toisen kerroksen ruokalassa, vaikka ne yleensä pidettiin juhlasalissa. Tilaisuudessa oli mukana parikymmentä miestä. Ville oli jälleen joutunut rundiin, mutta pääsi pyynnöstään mukaan tilaisuuteen. Puhuja oli kajaanilainen vankilalähetti ja avustajina oli laulajia. Puheensa lopuksi puhuja kysyi, haluaisiko joku luovuttaa elämänsä Jeesukselle. Silloin Villen kohdalla kolahti, eli sana meni perille ja hän halusi tulla Jumalan lapseksi. Siitä se uusi elämä lähti käyntiin. Ville alkoi käydä raamattupiirissä ja halusi kasvaa armossa ja Jumalan tuntemisessa. Kerroin työkavereilleni ylivartijan huoneessa, että Korhos-Ville on tullut uskoon. Asiaa ei haluttu uskoa, ja paikalla ollut ylivartija julisti suurella äänellä: Minä en usko ennenkuin viisi vuotta on kulunut. Siihen vastasin, että minä uskon nyt jo, että se on totta. Yksi mielenkiintoinen tapaus sattui, kun samoihin aikoihin Villen kanssa uskoontullut vartija Erkki Lahtinen 20