RAPORTTI XI AVARUUSFYSIIKAN KESÄKOULUSTA 6.6. 12.6.2005 KOROLEVISSA, MOSKOVAN ALUEELLA Kokoonnuimme Helsingin rautatieasemalle sunnuntaina 5.6.2005 klo 16.30. Opetushallituksen Venäjä-Suomi ohjelman avaruusfysiikan kesäkoulun oli lähdössä 20 opiskelijaa ja 5 opettajaa eri puolilta Suomea. Matkan johtajana toimi opetusneuvos Jari Koivisto ja matkaan liittyvistä käytännön järjestelyistä vastasi eritysasiantuntija Eila Räisä. Eila jakoi kesäkoululaisille passit tarraviisumeineen, matkaliput ja muut tarvittavat asiakirjat, jonka jälkeen siirryimme Leo Tolstoijunan makuuvaunuihin ja lähdimme kohti Moskovaa klo 17.42. Lahdesta ja Kouvolasta nousi vielä muutama kesäkoululainen junaan ja näin olikin koko joukkue kasassa. Junamatka sujui kohtuullisen mukavasti, vaikkakin pysähdyksiä ja tarkastuksia oli Venäläiseen tapaan runsaasti, mutta selvisimme kaikista tarkastuksista moitteitta. Erikoinen kokemus oli minulle junassa nukkuminen pienessä ja ehkä vähän kovalla pedillä. Lisämaustetta toi vaunun heiluminen ja kiskojen kolke varsinkin Venäjän puolella, mutta kaikesta huolimatta sai nukuttua muutaman tunnin junamatkan aikana. Aamupesu vaati myöskin neuvokkuutta ja avarakatseisuutta vaunumme WC:ssa, mutta selvisin siitäkin kunnialla ja virkistyneenä.. Maanantaina 6.6. saavuimme Moskovan rautatieasemalle erinomaisessa säässä. Asemalla meitä oli vastassa Moskovan kansainvälisen koulutustoiminnan johtaja(edas Society President) Sergey Kotov, avaruusfysiikan kesäkoulun johtaja(edas Society Deputy Director General) Rudolf Mirzoev, avustaja(project Manager`s assistant) Elena Baranova sekä erinomainen tulkki Venäjän ulkoministeriöstä Vladimir Seregin. Lähdimme välittömästi bussilla paikalliseen McDonald`s kahvilaan aamiaiselle ja sieltä matka jatkui Kremliin, jota ihastelimme ulkopuolelta, koska sisällä kierros olisi vienyt liikaa aikaa. Teimme Kremlin ympäristössä kävelyretken, jonka aikana Vladimir selosti näkemäämme kuten esimerkiksi: Punainen tori, mestauslava Punaisella torilla, Leninin mausoleumi, Otto-Ville Kuusisen hauta Kremlin muurissa, kenraali Zukovin patsas,tuntemattoman sotilaan hauta, Duuma, Bolshoi teatteri ym. mielenkiintoisten kohteiden historiaa ja merkitystä tänä päivänä. Ekskursion päätyttyä matka jatkui kohti Korolevia. Matkalla poikkesimme Moskovan kaupungin pohjoisen alueen keskikoulussa nro 1315, jossa oli ala-asteen, yläasteen ja lukion oppilaita yhteensä noin tuhat opiskelijaa. Tässä oppilaitoksessa oli myös Lasten töiden kehittämiskeskus. Tutustumiskäynnin lopuksi saimme seurata oppilaitoksen opiskelijoiden esittämiä korkealaatuisia musiikki- ja tanssiesityksiä. Noin 20 kilometriä ajettuamme saavuimme Koroleviin, joka on yksi Venäjän tiedekaupungeista. Korolevissa on noin 350 000 asukasta ja se on saanut nimensä raketti ja ohjustekniikan insinööri ja professori Sergey P. Korolevin mukaan. Hän on yksi Venäjän suurista pojista, koska hän on venäläisen raketti- ja ohjustekniikan isä ja hän aukaisi Venäjälle tien avaruuteen. Korolev on ollut aikaisemmin suljettu tiedekaupunki, jota ei ollut merkitty karttaan ja sinne pääsi vain kulkuluvalla ns. proopuskalla. Kaupungin asukkaista oli aikaisemmin 80 % akateemisen loppututkinnon suorittaneita, mutta nykyään heitä on noin 60% työikäisestä väestöstä. Noin klo 18.00 ja majoituimme Venäjän Federaation Avaruusjärjestön jatkokoulutuskeskuksen Mashpribor-hotelliin. Jokainen sai proopuskan eli kulkuluvan, joka piti säilyttää tarkoin, koska ilman sitä hotelliin ei ollut pääsyä vartioiden ohitse. Söimme vielä illallisen ja tutustuimme kesäkoulun ohjelmaan, jonka yhteydessä meille jaettiin myös Iloiset ja Viisaat Klubin tehtävät. Joimme vielä iltateet yhdessä kerraten päivän tapahtumia ja menimme nukkumaan, Tapahtumarikkaan päivän jälkeen uni maistui, vaikka sänky oli lyhyt, muhkurainen ja äänekäs.
Tiistaina 7.6. söimme tukevan aamiaisen klo 8.30 niin kuin jokaisena muunakin aamuna. Kello 9.30 Sergey Kotov avasi seminaarin virallisesti, jonka jälkeen Rudolf jakoi meille muistiinpanovälineet, järjestön lippikset ja t-paidan sekä kirjan An A-Z of Cosmonautics. Näin olimmekin valmiita seuraamaan akateemikko Nikolai Ivanovin luentoa. Ivanov on ehkä maailman kuuluisin avaruusalusten ratojen laskija ja hänen apuaan ovat myös länsimaat monet kerrat tarvinneet.hän mm. laski avaruusasema MIR:in tarkan putoamispaikan Tyynessä Valtameressä. Ivanovin luennon aiheena oli Myytit, legendat ja ihmiskunnan todelliset avaruuden odysseijat. Ihmiskunta on hyödyntänyt avaruusteknologiaa yli 50 vuotta, mikä on lyhyt aika ihmiskunnan historiassa. Aikaisemmin suuri ristiriita oli sosialistisen ja kapitalistisen järjestelmän välillä, kun taas nykyään pahin ristiriita on luonnon ja ihmisen välillä. Seuraavassa muutamia esimerkkejä Ivanovin esittämistä myyteistä ja legendoista. Hänen mukaansa ihmisen yliluonnollisia kykyjä ei tunneta. Ihminen ei tule viisaammaksi iän myötä, vaan kokeneemmaksi ja se ratkaisee. Voyager ja Pioneer-luotainten nopeudet ovat olleet huomattavasti alhaisemmat kuin on laskettu ja tätä ei ole pystytty selittämään. Eräänä johtopäätöksenä olisi, että Einsteinin teoriat eivät toimi kuin Aurinkokunnan sisällä. Pitkälle kehittyneet sivilisaatiot ovat voineet käyttää avaruusaluksinaan planeettoja ja kuita. Ovatko amerikkalaiset todella käyneet kuussa vai onko kuukävelyt filmattu studiossa? Kuulennon aikaisen radioviestinnän mittaukset sekä kuukivien tieteellinen tutkiminen ja vaihto venäläisten kanssa osoittavat kuitenkin, että amerikkalaiset ovat todella käyneet Kuussa. Ufojen olemassaoloa ei yleisesti tunnusteta, vaikka niistä on tehty näköhavaintoja, kun taas yleisesti uskotaan, että mustia aukkoja on olemassa, vaikka kukaan ei ole suoranaisesti nähnyt mustia aukkoja. Jumalat ovat ehkä sellaisten sivilisaatioiden edustajia, jotka ovat kehittyneet paljon pidemmälle kuin ihmiskunta. Jos ihminen pystyy selvittämään geenisysteemin rakenteen se pystyy mielin määrin muuttamaan itseään ja nousemaan seuraavalle tasolle. Ihmiskunta voisi kuljettaa Maapallon toiseen paikkaan avaruudessa ja näin pelastaa itsensä varmalta tuholta, kun Aurinko muutaman miljardin vuoden kuluttua tuhoutuu. Tukevan kolmen ruokalajin lounaan jälkeen seurasi professori A. Zilbermanin luento aiheesta Reaktioliike fysikaalisina kokeina. Luento oli pääasiassa teoreettista erilaisten sateliittien ratojen ja satelliittien ratojen kohtaamisten laskemista. Johdimme kaavat tutuille kosmisille nopeuksille, ja optimoimme myös sitä, miten voitaisiin saada ohjukselle mahdollisimman suuri nopeus. Huomasimme,että jos raketin nopeutta halutaan nostaa 1/10-osa, joudutaan polttoainetta kuluttamaan kaksinkertainen määrä. Hänen mukaansa venäläisten kehittämä rakettien polttoaine on parempaa kuin amerikkalaisten käyttämä polttoaine. Luennot loppuivat noin klo 18.30, jonka jälkeen klo 19.00 oli taas kolmen ruokalajin illallinen. Jokapäiväisen tukevan syömisen jälkeen oli hyvä tehdä pitkiä kävelyretkiä Korolevin keskustaan. Keskiviikkona 8.6. lähdimme tutustumiskäynnille Tähtikaupunkiin, Venäjän federaation Juri Gagarinille nimettyyn avaruuslentäjien tiede-,tutkimus- ja valmennuskeskukseen, joka on noin 10 kilometrin päässä Korolevista. Päästyämme turvatarkastuksen läpi jouduimme vielä kävelemään noin kilometrin verran ennen kuin olimme perillä ensimmäisessä hallissa, jossa tutustuimme Sojuzavaruusaseman telakointialukseen. Sieltä siirryimme tutustumaan täysikokoiseen MIRavaruusaseman koulutusalukseen, joka näytti todella isolta,onhan sen massa 250 tonnia. Mir asutti kansainvälisiä tiedemiehiä ja yhdysvaltalaisia astronautteja kosmonauttien lisäksi. 15-vuotiaan venäläisen avaruusaseman matka päättyi, kun se maaliskuun 23. päivänä 2001 ohjattiin ilmakehään lähellä Fidžin Nadia. Sieltä Mir putosi hallitusti ilmakehässä palaen eteläiseen Tyyneen mereen. Samassa hallissa oli myös kosmonauttien ruokatarvikkeita ja kaikenlaisia välineitä, joita tarvitaan avaruuslennolla mm. avaruusvessa, joka toimii imurilla. Kenenkään ei tehnyt mieli kokeilla. Seuraavaksi menimme katsomaan ehkäpä maailman syvintä (12 m) uima-allasta, jossa oli osa kansainvälistä avaruusasemaa. Tässä syvässä altaassa voidaan simuloida painotonta tilaa ja harjoitella työskentelyä avaruusasemalla. Täältä kiertokäynti jatkui valtavankokoiseen sentrifugihalliin, jonka maailman suurimmassa sentrifugissa (muistutti suomalaista napakelkkaa,varren
pituus 18 m) voidaan harjoitella erilaisia ylikuormitustilanteita aina 5 g asti jopa ylikin, jos vain joku suostuu menemään kyytiin. Täällä on kuulemma testattu formulakuskeja mm. Mika Häkkistä. Sitten olikin aika kävellä Juri Gagrinin patsaalle ryhmäkuvaan. Iltapäivän aikana vierailimme avaruusrakettiyhtymä Energian avaruustekniikan museossa, jossa tutustuimme aitoihin avaruudessa käyneisiin avaruusaluksiin ja avaruusasemiin. Näimme ensimmäisen Sputnikin, Laika-koiran sateliitissaan, ensimmäisiä kapseleita, joissa eläimet tulivat elävinä takaisin Maahan, Juri Gagarinin ilmakehässä kärventyneen kapselin, Luna-luotaimia. kapseli josta Aleksei Leonov(1965) suoritti ensimmäisen avaruuskävelyn. Ahtauduin itse myös kolmen kosmonautin alukseen ja totesin, että kosmonautit ovat olleet vähän pienempiä kuin minä(190 cm). Ahtaat ovat olleet sen aikaisten avaruusalusten matkustustilat ja ihmettelenkin miten sieltä on lähdetty avaruuskävelylle, mutta sopu tilaa antaa. Näimme myös Vostokkantoraketin, jossa on 4 rakettimoottoria, kun amerikkalaisten Saturnus-kantoraketissa on 5 rakettimoottoria. Samassa museossa oli myös kokonainen MIR-avaruusasema ja Sergei Korolevin(12.1.1907-14.1.1966) työhuone. Ennen poislähtöä ostin vielä kansainvälisen avaruusasema ISS:n viirin ja erityisen kevyen avaruusromusta tehdyn avaruusaseman muistomitalin. Museosta lähdimme Moskovaan EDAS:in toimitilojen ruokalaan illalliselle ja sieltä Tsaikowskykonserttihalliin seuraamaan balettitanssijoiden esitystä Maailman kansojen tanssit. Konserttihalli oli suuri ja hieno. Tanssiesitykset olivat taidokkaita huippuammattilaisten esittämiä. Olipa mukana myös kahden tanssijan esittämä hullunkurinen suomalainen polkka. Todella upea kulttuurielämys vastapainoksi avaruusfysiikalle kiitos Rudolf. Pitkän ja antoisan päivän jälkeen olimme takaisin Korolevissa noin klo 21.30. Torstai 9.6. meni seuratessa Moskovan valtion yliopiston professorin Sergei Varlamovin luentoa aiheesta Reaktioliike fysikaalisina kokeina. Hän on kuuluisa siitä, että hän osaa havainnollistaa fysiikan ilmiöitä epätavallisilla demonstraatioilla yksinkertaisin jokapäiväisin välinein. Havaintovälineenä käytettiin mm. kulmahiomakonetta, kumiletkua, muovipulloa, sinkkisankoa,ilmapalloa, injektioruiskua, paperidollareita, polkupyörän pumppua, dominopelin palikoita, helminauhaa, viivoittimia, pingispalloja jne. Saimme tarkan selityksen rakettimoottorin toimintaperiaatteesta, raketin nopeudesta, kiihtyvyydestä ja käytettävästä polttoaineesta. Yhden sekunnin aikana raketti polttaa 2000 kg polttoainetta lähdössä, mikä johtuu avaruusaluksen suuresta lähtömassa, joka on noin 1000 tonnia. Yksi monista demonstraatioista oli kaataa nestemäistä typpeä(-196 celsiusastetta) vinossa asennossa olevan kämmenen päälle. Ihmettelin, miksi hän oli leikannut päänsä kaljuksi, mutta syy selvisi, kun hän alkoi kaataa nestemäistä typpeä päähänsä. Mitään paleltumisvammoja ei syntynyt, koska nestemäinen typpi juoksi saman tien pois ihon pinnalta samaan tapaan kuin vesipisara hellan levyn päältä. Nestemäisen typpipisaran ja ihon välille syntyi siis eristävä höyrykerros, joka suojaa ihoa. Samalla tavoin voisi painaa hetkeksi sormensa nestemäisen lyijyn sisään. Jos päässä olisi ollut hiuksia olisi syntynyt pahoja paleletumisvammoja ja mahdollisesti järki olisi jäätynyt. Jokainen meistä halusi kokea, miltä tuntuu, kun nestemäistä typpeä kaadetaan vinolle kämmenelle. Koe meni hyvin ja kaikki selvisivät tietysti vammoitta. Päivä huipentui siihen, että menimme ulos ja kaadoimme 0,5 l muovi pulloon 50 ml nestemäistä typpeä ja asetimme pullon sinkkiämpärin alle ja odotimme 10 metrin päässä ämpäristä noin 5 minuuttia kunnes paine pullon sisällä oli kasvanut noin 10 baariin ja pullo räjähti ja nosti ämpärin laskujeni mukaan noin 12 metrin korkeudelle. Perjantai 10.6. alkoi professori Juri Koljukan, joka on avaruuslentojen komentokeskuksen johtava tieteellinen tutkija, luennolla Avaruuden ekologia: uudet tulevaisuuden projektit Maan valvomiseksi kosmiselta vaikutukselta. Vuodesta 1957 lähtien on laukaistu avaruuteen noin 4300 alusta. Ennen ei ollut mitään sääntöjä, mille radoille satelliitteja voi laukaista ja kiertoradoille jäi paljon romua. Rakettien viimeiset vaiheet jäävät myös avaruuteen polttoaineineen, jotka voivat räjähtää ja syntyy
sirpaleita ja lisää avaruusroskaa. Satelliiteilla pitäisi olla mukana hautauspaketti, millä voitaisiin matalalla radalla kiertävät satelliitit jarruttaa ilmakehässä tuhoutuviksi ja korkealla radalla olevat laukaista toiselle vielä korkeammalle radalle, jossa ne pysyvät tuhansia vuosia. Kansainvälisesti on sovittu, että avaruusromukappaleet pyritään luetteloimaan ja tiedot niiden käyttäytymisestä talletetaan yhteiseen tiedostoon. Tällä hetkellä seurantaluettelossa on 10000 vaarallista avaruusromun kappaletta. Pienimmätkin kappaleet ovat erittäin vaarallisia satelliiteille, koska niiden nopeus on luokkaa 10 km/s ja ne voivat törmätessään satelliittiin mennä sen rungon läpi. Miehitetyt avaruusalukset ovat erittäin herkkiä avaruusromulle. Kansainvälinen avaruusasema ISS, jonka kiertoradan korkeus on noin 400 km, on joutunut kuusi kertaa avaruusromun uhkaamaksi, mutta siitä on selvitty muuttamalla aseman kiertoradan korkeutta. Hyvän käsityksen avaruusromun määrästä saa ESA:n sivuilla olevasta avaruusromuvideosta, jonka voi vapaasti kopioida. Iltapäivällä tapasimme kosmonautti ja lääkäri Valeri Poljakovin, joka on ollut avaruudessa ennätykselliset 438 vuorokautta. Hänen luentonsa aihe oli Ihmisen lento tulevaisuudessa Marsplaneetalle ja pitkäaikaisen avaruudessa oleskelun ongelmia. Menomatka Marsiin kestäisi 8 kuukautta. Tulevaisuudessa 500 vuorokautta riittäisi Marsissa käyntiin. 15 20 vuoden kuluttua voitaisiin tehdä Mars-lento. Nykyisten suunnitelmien mukaan venäläiset tekevät koelennon vuonna 2014 ja laskeutuminen Marsiin voisi tapahtua vuonna 2020, mikäli rahat riittävät projektiin. Kysyttäessä miltä painoton tila tuntuu, hän vastasi, että samalta kuin jos lennät unessa. Poljakov näki ennen ensimmäistä avaruuslentoaan paljon unia, joissa hän lensi, mutta lennon jälkeen hän ei ole enää lentänyt unissaan. Pitkällä avaruudessa oleskelulla on haitallisia vaikutuksia ihmiseen mm. lihakset surkastuvat, luusto menettää kalsiumia ja haurastuu. Treenausvälineinä voidaan käyttää juoksumattoa ja avaruuspyörää sekä puristuspukua(pingviiniä), joka simuloi Maan päällistä ilmakehän puristusta. Päivittäinen kahden tunnin harjoittelu säilyttää lihasryhmät hyvässä kunnossa. Harjoittelun aikana hikeä muodostuu noin 1,5 litraa, joka muutetaan takaisin juomavedeksi. Ihmisen on saatava jokaisena päivänä vähintään kaksi litraa vettä, jotta munuaiset pysyisivät kunnossa ja ei muodostuisi sappikiviä. Pienikin munuaisvika aiheuttaa lennon lopettamisen. Poljakov on pystynyt tulemaan omin avuin pois pelastuskapselista ja kävelemään pitkien lentojen jälkeen, koska hän kuntoili avaruudessa säännöllisesti. Pitkillä lennoilla on tärkeää, että jokaisena päivänä on paljon tekemistä esimerkiksi tieteellisiä mittauksia ja kokeita. Samoin pitää jokaisena vuorokautena nukkua vähintään 8 tuntia ja muutenkin noudattaa tarkasti aikataulua. Silloin ihminen pysyy henkisesti hyvässä kunnossa ja kestää hyvin kuormitusta, eikä masennu ja tule ärtyneeksi. Jotkut avaruuslentäjät alkavat kärsiä harha-aistimuksista ja haistavat esimerkiksi Maan hajuja ja näkevät harhanäkyjä. Avaruusasemalla yön ja päivän pituus on 45 minuuttia ja Aurinko nousee 16 kertaa Maan vuorokaudessa. Normaali yö saadaankin aikaiseksi sulkemalla aluksen ikkunat ja päivä avaamalla ne. Vaarallisinta pitkäaikaisilla avaruuslennoilla on radioaktiivinen säteily, jota tulee aluksen seinämien läpi. Poljakovin mukaan Mars-lennolle ei pitäisikään lähettää alle 50 vuotiaita kosmonautteja, koska radioaktiivinen säteily saa aikaan muutoksia geneettisessä perimässä ja lasten hankkimista ei suositella lennon jälkeen mahdollisten mutaatioiden vuoksi. Marsiin lähtevä alus pitäisi koota kiertoradalle ja laukaista sieltä, koska sen massa tulee olemaan 600 tonnin luokkaa. Lauantain 11.6. aloitimme reippaalla kävelylenkillä Venäjän Avaruusjärjestön Avaruuslentojen komentokeskukseen, jossa ovat MIR-avaruusaseman ja kansainvälisen avaruusaseman ISS:n komentokeskukset. Keskuksessa saimme seurata, miten ohjataan kansainvälistä avaruusasemaa ja sateliittejä. Täältä tule tapahtumaan myös Mars-lentojen ohjaus. Saimme monipuolista opetusta avaruuslentoihin liittyen. Kävimme sekä MIR-komentokeskuksessa, jonka isolla näytöllä näimme MIR:in radan ja putoamiskohdan Tyynessä valtameressä sekä kansainvälisen avaruusaseman komentokeskuksessa, jossa puolestaan oli isolla näytöllä avaruusaseman lentorata näkyvissä. Asemalla oli kaikki kunnossa ja asemalla työskentelevät avaruuslentäjät Sergei Krikalev ja John
Phillips voivat hyvin. Kuriositeettina voisi mainita, että komentokeskuksen vessa oli nahkasohvineen komein, minkä olen koskaan nähnyt. Kävimme lounaalla komentokeskuksen Tähtikahvilassa. Komentokeskuksen johtaja kosmonautti Vladimir Soloviev, joka on ollut avaruudessa kaksi kertaa yhteensä noin vuoden verran, piti myös lyhyen luennon. Hän mukaansa avaruustekniikassa siirrytään tulevaisuudessa sarjatuotantoon ja panostetaan hyödylliseen tutkimukseen. Teollista ja kaupallista käyttöä varten tarvitaan avaruussatama, jona voisi toimia esimerkiksi kansainvälinen avaruusasema ISS. Kosmodromeja eli avaruusalusten laukaisuasemia täytyy rakentaa Maahan huomattavasti lisää. Venäläisten kehittämä amerikkalaisten avaruussukkulaa vastaava alus on nimeltään Klipper. Amerikkalaisten yhden sukkulalennon hinta on noin 700 miljoonaa dollaria, kun taas Klipperillä lento on paljon halvempi. Tämä johtuu Kliperin 13,5 tonnin massasta, joka on paljon pienempi kuin sukkulan 100 tonnin massa. Klipperissä on pienet siivet ja sen voisi laukaista miltä tahansa laukaisualustalta. Siinä on Sojuzin kaltainen telakointiportti ja se voisi toimia myös avaruusaseman pelastusaluksena. Se myös laskeutuisi pehmeämmin maahan kuin Sojuz. Klipperissä on kuuden hengen miehistö ja vielä kaksi lisäpaikkaa ja se pystyy kuljettamaan suuremman lastin kuin Sojuz. Klipperillä voitaisiin kuljettaa avaruusturisteja kiertoradalle. Avaruusturistien täytyy kuitenkin olla miljonäärejä, koska avaruusmatkailu on kuitenkin sen verran kallista touhua, ettei tavallisella ihmisellä ole siihen varaa. ESA on osoittanut suurta kiinnostusta venäläisten Klipper-suunnitelmaa kohtaan. Nyt näyttääkin siltä, että Venäjä on lähitulevaisuudessa avaruusrintamalla paljon aktiivisempi kuin Yhdysvallat. Illalla piti olla iloiset ja viisaat-klubin joukkuepeli, mutta suomalaiset opiskelijat eivät olleet ehtineet valmistaa omia ohjelmiaan tähän kisaan ja se jäi siten pois ohjelmasta. Sunnuntaina 12.6. oli sitten olympialaiset avaruuden historiasta ja nykyajasta. Pari tuntia ratkoimme englanninkielisiä tehtäviä. Rudolf ja Jari Koivisto tarkistivat vastaukset ja voittajat saatiin selville ja heidät palkittiin. Seminaari päätettiin ja jokainen sai Solovievin allekirjoittaman todistuksen. Lounaan jälkeen luovutimme huoneet ja lähdimme Moskovaan. Ensimmäinen kohde oli Kristusvapahtajan kirkko, joka kuulemma on rakennettu miellyttämään kristittyjä. Kirkko on valtavan suuri ja komea. Siinä on kaksi suurta ortodoksista kirkkosalia päällekkäin, joiden koristelussa ei ole kultaa säästelty. Kirkkoon tutustumisen jälkeen menimme Venäjän ulkoministeriön läheisyydessä olevalle vanhalle kävelykadulle Arpatoville, jossa oli paljon matkamuistomyymälöitä ja erilaisia tapahtumia. Arpatovilta siirryimme vielä syömään illallista ukrainalaiseen ravintolaan, ennen kuin suuntasimme bussilla kohti Moskovan Leningradin rautatieasemaa ja sieltä junalla takaisin Suomeen. Kello 22.50 Leo Tolstoi-juna lähti kohti Helsinkiä. Maanantaina 13.6. kello 11.20 väsynyt, mutta matkaan tyytyväinen joukkomme saapui Helsinkiin. Menin vielä samana päivänä radio Itä-Uusimaan haastatteluun kertomaan kokemuksia avaruusfysiikan kesäkoulusta. Seuraavana päivänä haastatteluni oli kuultavissa radiossa kaksi kertaa. Olen erittäin tyytyväinen, kun sain mahdollisuuden osallistua kesäkouluun. Olen harrastanut avaruusfysiikkaa ja tähtitiedettä yläasteikäisestä asti ja myöhemmin myös opiskellut alaa. Valmistuttuani yliopistosta olen voinut myös opettaa tähtitiedettä yli kymmenen vuoden ajan Askolan lukiossa. Ensi lukuvuoden aikana voin varmaan käyttää monella tapaa hyväksi avaruusfysiikan kesäkoulun antia opetustyössäni. Askolassa 10.8.2005 Esa Honkaniemi