Kivennapalainen. Kivennapaseura ry:n tiedotuslehti 18. vsk Kesäkuu 2014

Kivennapalainen Kivennapaseura ry:n tiedotuslehti 18. vsk Kesäkuu 2014

2 Kivennapalainen PÄÄKIRJOITUS Olavi Paavolainen puhuttaa taas, Hänen matkoistaan ja tavastaan katsoa maailmaa on tehty väitöskirja. Uusi elämäkerta ilmestyy syyskuussa, sen tekijä esiintyy kihuseminaarissa Hauholla. Kihuvalmisteluja ja kihuja voi ajan hengen mukaisesti seurata ja kommentoida facebookissa ja twitterissä, Kihut 2014 Hauho. Kivennapaseuran nettisivuja www.kivennapaseura.fi, uusitaan vuorovaikutteisiksi. Pian voitte entistä helpommin viestiä seuraan päin. Kihujen järjestäminen on viime aikoina tullut yhä haastavammaksi. Vanha polvi väistyy, mutta silti emme halua hienon kihuperinteen sammuvan. Onhan kihut järjestetty evakossakin vuodesta 1947 lähtien joka vuosi, ja melkein kaikki kaksipäiväisinä. Kivennapaseura on harkinnut että kihujen järjestämiseen tarvitaan enemmän voimia kuin seura ja yhden kunnan karjalaseura. Siksi olemme neuvotelleet terijokelaisten kanssa ja sopineet, että ensi vuonna pidetään yhteinen pitäjäjuhla vanhan ajan kihuja muistellen. Teri-Säätiö ja Terijoki-Seura sekä pääkaupunkiseudulla toimiva Entisten kivennapalaisten seura ovat mukana järjestelyissä. Juhla järjestetään Järvenpäässä elokuun alussa 2015 yksipäiväisenä. Kivennapalaisten tärkeinä pitämät kihujen tapahtumat säilytetään, jumalanpalvelus, kyläkulkue, pääjuhla ja tietysti aikaa kihuta, tavata ystäviä ja tuttavia. Joululehdessämme kerrotaan järjestelyistä enemmän. Mutta ensin kihutaan Hauholla, seitsemännen kerran. Lehtemme keskiaukeamalla esitellään laajasti kihujen taustoja ja hauholaisia. Paljon on tehty kotiseutumatkoja myös tänä keväänä. Niistä kerrotaan lehdessämme runsain kuvin, erityisesti niitä varten, joilla itsellään ei ole ollut mahdollisuutta käydä juurillaan. Kivennavan äyrämöispuvun historiasta ja sen nykytilasta on lehdessämme myös raportti. Jaamme tätä lehteä Kivennapaseuran jäsenten lisäksi myös Entisten kivennapalaisten jäsenille ja terijokelaisille järjestäjille. Hyvän kesän toivotuksin Kyösti Pulliainen 68. KIVENNAVAN KIHUT Hauhon Yhtenäiskoululla 26.-27.7. OHJELMA Lauantaina 26.7. 10.00-11.00 Kihukahvit tarjoaa Hauhon Apteekki 11.00-12.00 Seminaari: Olavi Paavolainen, järjestäjänä Kivennapaseura, alustajana Panu Rajala 12.00-12.30 Tauko 12.30-13.30 Seminaari: Siirtoväen asettuminen uusille asuinsijoille, järjestäjänä Kivennapaseura, alustajina Kyösti Pulliainen, Martti Sipponen, Jaakko Mäkelä 14.00-17.00 Ruokailu 15.00-16.00 Kivennapaseuran vuosikokous 18.00 Iltakirkko, Sakari Isotalo, Markku Nieminen, Ilkka Paavolainen, Kivennavan kirkonkellot, muistokynttilät 20.00-23.00 Kihuiltamat Kalenat, Hauhon Harmonikat, Kaija Kokkala, runoja, lauluja, ote näytelmästä Opri, ym. Sunnuntaina 27.7. 10.00 Juhlamessu, Heikki Kruus, Markku Nieminen, tenori Hannu Rantala, säestää Matti Orlamo, kunnianosoitus muistomerkeillä, Hymni Lam min Soittokunta, Jukka Hanhisalo, puhe Riitta Ilonen, virsi 577: 1, 2, 9 Kihukulkue Yhtenäiskoululle 11.00-14.00 Ruokailu 14.00 Pääjuhla, juhlapuhe, maa- ja metsätalousministeri Jari Koskinen, Lammin Soittokunta, johtajana Jukka Hanhisalo Kirkkotilaisuudet ovat Hauhon kirkossa Danielsson Kalmarintie, 14700 Hauho, kaikki muut tapahtumat, toripöydät, ravintola ja lippujen myynti Yhtenäiskoululla, Tanhuantie 2, 14700 Hauho. Juhlapaikalla kahvio, makkaraa, jäätelöä ja virvokkeita Tervetuloa Hauholle KOTIMATKALLA Kivennavan Kihuja vietetään Hauholla seitsemättä kertaa. Hauho, hauholaiset ja Hauhon seurakunta toivottavat juhlavieraat lämpimästi tervetulleiksi! Juhlamatka on melkein kuin kotimatka rakkaaseen kotiin. Samankaltaisia matkoja ovat monille karjalaisille olleet matkat rajantakaiselle kotiseudulle, toisille jopa vuosittain. Matkalla oleminen on usein mukavaa, mutta kotimatkalla oleminen erityisen puhuttelevaa. Elämän varrelle meillä osuu jos jonkinlaisia matkoja: pieniä, suuria, ihania, ikäviä, antoisia, vaativia, yhteisiä ja yksinäisiä. Monta kertaa matkan onnistumisen kannalta on merkitystä myös sillä, millaisessa seurassa matkaa teemme. Edesmennyt suuri humanisti ja teologi Martti Lindqvist sanoi aikoinaan: Elämän tarkoitus on päästä kotiin. Tähän ajatukseen on helppo yhtyä. Kristittyinä meillä on matkallamme matkakumppani, joka kantaa perille kotiin asti. Koti odottaa meitä kerran iankaikkisuudessa. Karjalassa vaikutti vahvasti evankelinen herätysliike, jonka valkjärveläisellä rukoushuoneella isänikin pikkupoikana usein kävi. Evankelisen liikkeen vuosikirja on vuodesta 1899 ollut nimeltään Kotimatkalla. Kyseisessä kirjassa vuonna 1911 eräs runo alkaa seuraavasti: Tule tänne, saat nähdä sen ihmemaan, missä pilviin ei peittäy päivä, missä usva ei uhmaile ollenkaan eikä nurmikon kukka oo näivä! Runon jatkossa todetaan tällä ihmemaalla tarkoitettavan Jumalan Sanaa, armon ja autuuden tuojaa. Toivottavasti Kihujen aikaan on Hauholla hyvä ilma ja hyvä henki. Sekä tänne tullessanne että täältä lähtiessänne olette kotimatkalla. Kulkekaa hyvässä seurassa. Jumalan siunausta ja matkakumppanuutta toivottaen jokaiselle kotimatkalaiselle. Tapani Vanhanen lääninrovasti KANSIKUVA: SA-kuva JSdia089, (valokuva Kim Borg) Puolustusvoimain Kuvakeskuksesta saatu seuraavat tiedot kuvasta:. Suomalaiset tk-kuvaajat saivat saksalaisilta jonkin verran värifilmiä ja kuvaustoiminta värifilmeillä oli enemmän kokeiluluontoista, filmit kehitettiin Saksassa. Teos Sodan värit. Valokuvia Suomesta vuosilta 1941-1944 (WSOY 2000) on varustanut kuvan seuraavalla tekstillä: JSdia089 Tuntematon sotilas ajopuulla: Olavi Paavolainen, Päämajan kirjailija-luutnantti, käy yksinpuhelua Aunuksessa, valloitetussa Neuvostoliitossa. Jatkosodan toinen syksy 1942 oli asemasotaa. [...] Eräässä näyttelykuvassa on ajankohtana elokuu 1942, joka on nyt varmaan mahdollinen ajankohta. On vaikea arvioida mitä tarkoitusta varten kyseinen kuva on otettu Käytännössä värikuville ei juurikaan ollut 70 vuotta sitten käyttöä. Siinä todennäköisesti osasyy siihen, miksi niistä olemassa olevat tiedotkin ovat hyvin huonot verrattuna tkmiesten mustavalkoisiin kuviin..

Kivennapalainen 3 KIVENNAVAN NAISEN ÄYRÄMÖISPUVUN VAIHEITA Kivennapa kuului vanhaan Äyräpäähän, siitä olivat lähtöisin myös Muolaan, Valkjärven ja Uudenkirkon pitäjät. Äyräpääläisten, niin kuin muidenkin kannakselaisten arkipäiväistvaatteet valmistettiin vankasta kankaasta, työtä ja kovaa kulutusta kestäviksi. Pyhäpäiväist- ja kirkkovaatteissa piti olla silmänilona väriä ja potrukkeita (koristeita). Muualta Suomesta tuli Äyräpäähän siirtolaisia, etupäässä Savosta. Tulijoita ruvettiin sanomaan savakoiksi (evakko Savosta?), heidän pukunsa oli savakkopuku. Erotukseksi näistä kanta-äyräpääläisten asustetta alettiin nimittää äyrämöispuvuksi. Olivat puvut sitten äyrämöis- tai savakkopukuja, ne piti tehdä kotona omin käsin. Käy älä kynsiä kylästä - tointa toisesta talosta - pirran piitä naapurista - itse langat kehräele jne., neuvottiin siihen aikaan. Kun joku värjäsi kehräämänsä langat luonnonväreillä, lepänkuorilla, koivunlehdillä, kivenkarpeilla, sianpuolanlehdillä, ym. ja kutoi kauniin hameen tai ompeli rekon mummonsa, äitinsä tai kummitätinsä neuvon mukaan ei sitä oppia annettukaan naapurille. Kohtsillää ois jokahisell samallaine hame! Ja jos kaikkiin hyväl ystäväl kuka neuvoi mallin, vannottiin sitä ennen moneen kertaan kivekovvaa: Sunkanaa et saa antaa miun mallijain kenelkää! Muistakkii se! Siksi puvuissa oli paljon yksilöllisiä eroavaisuuksia. Suurin piirtein ne kuitenkin noudattivat samaa linjaa, malleja voitiin ottaa omin lupineen. Ei siihen aikaan monilla ollut värikyniä, millä olisi voinut piirtää mallin paperille, ei paraskaan muisti jaksanut tallettaa kirkolta kottii ast mutrina-ruoviloi (monimutkaisia malleja). Otettiin taskuun valkea liisteen kappale ja monenvärisiä langanpätkiä. Sitten kirkolla salaa katseltiin toisen hameen viiruja ja rekon värejä ja samalla kierrettiin liisteen ympäri erivärisillä langoilla niin monta kierrosta kuin kutakin lankaa viirun kohdalla oli. Näin pukuja valmistellessaan eivät esiäitimme aavistaneet, että heidän körtit ja kostelit viel kirjois ja kuvis kuvahtelloot ja karahteerataan kansallispuvuks. Niin kuitenkin kävi. Puku koristeineen on säilynyt elävänä myös ihmisten mielissä. Kun Kivennavan kihuissa Kangasalla 14.8.1966 rouvat Hilma Seppänen ja Hilkka Lehtinen esiintyivät äyrämöisissään, joku huudahti. Aijai, meijä tupases ol iha samallaine rekko! ja toinen Meijä tupase orrel kulk vuos tolkul samallaine rekkopaita. Kyösti Pulliainen P.S. Olen monesta paikasta lukenut, että kummitätini Hilma Seppäsen äyrämöispuvun on äitini tehnyt sisarelleen muistinvaraisesti. Karjalalehdessä 25.8.1966 äitini kirjoituksessa, johon yllä oleva pohjautuu, kuitenkin hän kertoo mm. että tämä puku on ompelutettu ompelijalla, siksi tarvikkeet ja työpalkat yhteenlaskettuina tekevät 250 nykymarkkaa. Kansallismuseosta on saatu piirretyt kaavat minkä mukaan puku on leikattu. Kaavat omistaa nyt Kivennavan Pitäjäseura. Niiden mukaan moni osaa itsekin ommella hameen, puseron ja kostelin ja niin säästää ompelijan palkankin. Rekon malli on myös otettu kivennapalaisesta rekosta Kansallismuseosta. Allekirj. joutui sen mallin ottamaan, mutta olisin valmis opettamaan taidon nuoremmille, että he voisivat valmistaa tuota esiäitiemme kaunista käsityötä, sillä tekotapa on hyvin helppo, kun avainsanat saa. Puvun historiaa lyhyesti: Sirpa Lehtonen oli nähnyt Äijälätalon vitriinissä kansallispuvun, jonka sanottiin olevan Kivennavan äyrämöispuku. Hänen kiinnostuksensa heräsi, koska äitinsä kuului Ronnunkylän Tepposiin. Vuonna 1990 Pälkäneen kihuissa hän tapasi Helli Taposen, jolla oli kuva kyseisestä puvusta. Hän kertoi sen olleen Eveliina Pulliaisen sisarelleen Hilma Seppäselle tekemä puku. Hellillä oli myös tietoa pukuun kuuluvista alkuperäisistä osista, ja niin hän yllytti Sirpaa Hanki pukuun kaavat ja ohjeet, tee siitä kansallispuku Tästä innostuneena Sirpa löysi itselleen avuksi perinnekäsityökerhon ohjaaja Eija Viistan, ja siitä alkoi pitkä ja joskus hyvin ohdakkeinen projekti. Yksityishenkilö ei voi kansallispukua suunnitella, ja niin hankkeeseen tuli teettäjänä ja rahoittajana Kivennapaseura ja Kivennapasäätiö. Kansallispukuneuvosto laati ehdot ja säännöt. Neuvosto laati suunnitelman, ja määräsi työryhmän ja materiaalien tekijät. Se määräsi myös valvojat. Niin pääsi työ käyntiin, materiaalista tehtiin koetöitä, lankoja koevärjättiin ja värejä verrattiin vanhaan aineistoon. Pikku hiljaa kasaan saatiin materiaali, joka kelpuutettiin pukuun. Ensimmäisen kerran puvun osia oli esillä kihuissa -93, jotka pidettiin entisellä Kivennavalla, Pervomaiskojesssa. 1995 Lahdessa pidetyissä kihuissa puku oli jo päälle puettava kokonaisuus, Sirpa Lehtonen kantoi pukua Kivennavan lipun airuena. Pälkäneen kihuissa 1996 Leena Pursianen-Stenberg luennoi puvusta, ja Pirkko Kouhia ja Sirpa Lehtonen toimivat malleina nyt valmiissa puvuissa, jossa on osia kahdelle henkilölle, paitsi rekkopaita, jota on yksi. Pukuun kuuluu 17 eri osaa, kun sukatkin lasketaan kaikilla väreillä. Yksi ihminen tarvitsee 9 osaa, ollakseen puettu asianmukaisesti. Ne voi valita oman mieltymyksen mukaan. Pukukokonaisuuteen kuuluu paita, koru, hame, esiliina, takki ( sarkaviitta tai kesäkostuli), päähine, sukat, säärisiteet ja nästuuki, sekä kengät. Raija Levo Hilma Seppäsen puku Äijälän seinustalla, mallina Ritva Uskalinmäki. Kansallispukuneuvoston hyväksymä Kivennavan naisen äyrämöispuvun ykköskappaleen talviversio Suomen Käsityön museossa Jyväskylässä. Soja Murto ja Kyösti Pulliainen lyövät kättä päälle allekirjoitettuaan käyttölupasopimuksen Mirja Iivonen äyrämöispuvun kakkoskappaleen kesäversiossa. Kivennavan äyrämöispuvun tuorein vaihe sai alkunsa noin vuosi sitten, kun olin sattumoisin Karjalamyymälässä Lappeenrannassa. Ovesta pelmahti iloinen naisihminen, ja alkoi selata kansallispukukirjaa. Aloitin keskustelun sanomalla Miulle oikea puku ois Kivennavan Äyrämöispuku, ko miun juuret on siel. Siihen hää vastas Nii miunkii Mie heti kysymään tarkemmin hänen juuristaan, ja hänen kerrottuaan, että on Vuottaan Paavilaisia, totesin, että sitten ollaan myös sukua. Siitä alkoi Mirja Iivosen ja minun keskinäinen sukuselvitys, ja äyrämöispuvun metsästys. Olin joitain vuosia sitten etsiskellyt tietoa netin kautta, mistä puvun tarvikkeita saisi, ja todennut, ettei sillä hetkellä löydy mistään. Mirja oli tullut samaan tulokseen, otti sitten yhteyttä Kansallispukukeskukseen, ja siitä lähti vyyhti purkautumaan. Kivennapaseurassa oli tieto, että pukuja on kaksi. Niin sanottu ykköspuku Kansallispukukeskuksessa Jyväskylässä esillä, ja kakkospuku Åijälässä Kangasalla. Irma Termosen ja Kyösti Pulliaisen etsinnän tuloksena löytyivät myös ohjeet Äijälästä. Kaavatkin löytyivät ja käyttölupasopimus solmittiin helmikuussa 2014 T.mi Soja Murron kanssa. Sojan yritys toimii Imatralla Vuoksenniskalla, ja valmistaa esim. sarafaaneja, rätsinöitä, peretniekkoja, päähineitä, nuttuja ym. kansallispukujen lisäksi. Hänelle puvun käyttölupasopimus oli mukava asia, olihan se kuin kotiin tulo äyrämöispuvulle. Sojan äiti Tuula Tanttula oli yksi ykköspuvun tekijöistä, joten Sojakin on ollut puvun kanssa tekemisissä jo sen valmistusvaiheessa. Kävimme Mirja Iivosen kanssa Sojan luona Imatralla, ja Mirja pääsikin sovittamaan puvun kesäversiota, sekä tilaamaan jo rekkokankaan ja langat. Siitä se puvun teko alkaa. Soja Murto on esittelemässä äyrämöispukua muiden tuotteidensa ohella Karjalaisilla kesäpäivillä Lappeenrannassa 14-15.6. sekä Hauhon kihuissa 26-27.7. Raija Levo

4 Kivennapalainen MATKALLA KOTIIN Mauno Henttinen sai iäisyyskutsun huhtikuun 3. päivänä. Hän menehtyi nopeasti edenneeseen vakavaan sairauteen. Mauno Henttinen syntyi Kivennavan Riihisyrjässä 30.8.1938. Hän kuului siihen harvenneeseen joukkoon, joka ehti syntyä Karjalassa, lähteä kahdesti evakkoon, ja palata jatkosodan aikana lyhyeksi aikaa kotiseudulleen. Kotiseudulla vietetty lyhyt lapsuuden aika ja evakkomatkojen kokemukset syöpyivät pojan sieluun niin, että saivat hänet aikuisena palaamaan juurilleen muuttolinnun tavoin. Sairasvuoteellaankin hän eli voimakkaasti tuntemuksia, joita Karjala ja sinne tehdyt kotiseutumatkat hänessä herättivät. Uuteen kotiin Pälkäneen Ruokolaan Jatkosodan jälkeen Maunon perheen tie johti Lahden kautta Pälkäneelle Ruokolan kartanon maista lohkotulle Katajisto-nimiselle torpparin tilalle. Koko perheen työpanosta tarvittiin uuden kodin rakentamisessa ja viljelemisessä. Maunon isä Toivo Henttinen harjoitti maanviljelyn ohessa myös sahaustoimintaa ja talvisin puutavaran ajoa lähialueiden metsistä. Sukupolven vaihdoksen tullessa ajankohtaiseksi jäi Mauno viljelemään maatilaa nuoremman veljen Pertin kouluttautuessa omaan ammattiinsa. Mauno oli jo nuorena kiinnostunut yhteiskunnallisista asioista, se johti ennen pitkää kunnallisiin luottamustoimiin. Hänet valittiin 1960-luvulla Pälkäneen kunnanvaltuustoon, jossa hän toimi sosiaalilautakunnassa ja valtuuston varapuheenjohtajana, lisäksi vuosia hallituksen varapuheenjohtajana. Siirtoväki ja paikalliset olivat oppineet luottamaan ripeästi asioihin perehtyvään tarmokkaaseen mieheen. Maanviljelyn ohella Mauno ojitti metsiä hankkimallaan kalustolla. Maatalousyrittäjäin Eläkelaitos nimitti hänet eläkelaitoksen asiamieheksi Pirkanmaan kahdeksan kunnan alueelle. Siirrettyään maatilan hoidon vastuun pojalle, jatkoi Mauno asiamiestehtävän hoitoa kaiken kaikkiaan n. 30 vuoden ajan. Moninaiset tehtävät työllistivät miehen niin, että lypsykarjatilan työt pyrkivät usein jäämään Hilkka-vaimon vastuulle. Karjalaisten luottamushenkilönä Maunon eno Väinö Lattunen houkutteli hänet Pälkäneen Karjalaisten sihteeriksi. Johtokuntaan hänet valittiin 1979 ja kymmenen vuotta myöhemmin puheenjohtajaksi. Kivennapaseurassa Mauno Henttinen toimi sihteerinä vuodesta 1986, sitten rahastonhoitajana ja v. 2002-2007 puheenjohtajana. Mauno on osaltaan ollut luomassa hyviä suhteita nykyisten pervomaiskolaisten kanssa. Yhteistoiminta on mahdollistanut yhteiset juhlat, muistomerkkien pystyttämiset Kivennavalle sekä helpottanut kotiseutumatkojen järjestämistä sadoille juuriaan etsiville. Kivennapa-Säätiön hallintoneuvostossa Mauno on toiminut vuodesta 1988, josta varapuheenjohtajana vuodesta 2002. Myös Kannaksen Osuusliike-Säätiön valtuuskunnassa Mauno ehti toimia vuosia. Mauno on konnut vuosien mittaan suuren valokuva-arkiston pitäjämme eri kylistä. Kuvista hän teki usein Kihuihin näyttelyjä, joista katsojat löysivät kotiseutunsa maisemia ja sukunsa kuvia. Suuren palveluksen omalle kotikylälleen hän teki käynnistämällä Riihisyrjä Suvenkylä - kirjan aineiston kokoamisen ja toimittamisen. Juuret kutsuvat Kivennapalaisille Mauno Henttinen tuli tutuksi johtamillaan kotiseutumatkoilla, joita vuosien mittaan kertyi yli 50. Ne olivat mieliin painuvia elämyksiä niin ensi kertaa kotejaan etsiville kuin useasti mukana olleille. Luonteelleen ominaisella välittömyydellä hän veti mukaan matkoille ja aktiiviseen yhdistystoimintaan myös nuorempaa sukupolvea. Ensimmäisen jännittävän matkan Leningradiin Mauno järjesti jo 1959 Pälkäneellä asuneiden karjalaisisäntien kanssa. Tuolloinhan ei matkalla saanut pysähtyä Kivennavalla, vaan oli ajettava suoraan Leningradiin aikataulun mukaisesti. Pietarilaistaksit uskaltautuivat kuitenkin viemään matkalaiset kotikyliin sivuteitä pitkin ajaen. Kun matkustaminen Kannaksella tuli luvalliseksi 1990-luvulla, tulivat Maunolle tutuiksi miltei karjapolutkin Ylentelästä Patrikille, kuten sanonta kuuluu. Useinhan ne tiet melkoisia karjapolkuja olivatkin. Samoin alkoi olla tuttua koko Kannas Dyyneiltä Ihantalaan, vieläpä Aunuskin Nurmoilaan ja Kuujärvelle saakka. Kukkia Ikuisuuden portille Eniten löytyi matkalle lähtijöitä Kivennapa-seuran jokakeväisille siivousmatkoille. Ennen työhön ryhtymistä oli tulijoilla tapa viettää kirkonmäellä Ikuisuuden Portilla lyhyt hartaushetki, myös muistettiin sankarivainajiamme kukkakimpulla ja veisattiin virsi 577. Laulun sanat...ja meille alla auringon tää synnyinseutu rakkain on tuntuivat täällä erityisen omilta. Viimeisenä matkapäivänä ennen Suomeen lähtöä käytiin vielä hyvästeillä Ikuisuuden Portilla, jossa Mauno usein lausui Jalmari Järvisen herkän runon Muistojen tiellä. Siinä runoilija kirkonmäellä jättää jäähyväisiä Kivennavalle... ja varoen kuin ois se ollut kultaa, talletin murun Kivennavan multaa. Monet meistä ovat Järvisen tavoin tallettaneet näiltä kotimatkoilta muistojen lisäksi Kivennavan multaa tai hiekkaa siunaushiekaksi. Niinpä myös Maunon siunaustilaisuudessa19.4. Pälkäneen siunauskappelissa piirsi kirkkoherra Harri Henttinen setänsä arkulle ristin Kivennavan hiekalla. Kurkien keväthuudon aikaan iäisyysmatkalleen lähtenyttä Mauno Henttistä jäivät puolison, lasten ja lastenlasten lisäksi kaipaamaan veli sekä sukulaisten ja ystävien laaja joukko. Seppo Henttinen (serkku), Pertti Henttinen (veli) Kerttu Ilonen oli syntynyt Raudussa 23.04.1929 ja nukkui pois koto naan 10.02.2014 Kangasalla. Kertun isä Martti syntyi Kivennavalla Pyykönmäellä ja äiti Hetti oli syntynyt Lipolassa. Kertulle Kivennapa ja Rautu olivat rakkaita koko elämänsä ajan. Kerttu oli ensimmäisiä, jotka olivat yhteydessä Pervomaiskojen (Kivenna van) kulttuuritalon, kunnan- ja kana tehtaan johtoon ja siten luomassa pohjaa ja jatkuvuutta kanssakäymiselle Pervomaiskojen päättäjien sekä pai kallisten asukkaiden kanssa. Suhteet ovat tänä päivänäkin hyvät. Suhteiden luomista auttoi varmasti Kertun hyvä venäjänkielen taito sekä suhtautumi nen nykyisiin päättäjiin ja asukkaisiin. Hyvien suhteiden ansiosta oli luontevaa neuvotella paikallisten kanssa eri hankkeista: Kihujärjestelyt, Ikuisuuden portti, uuden hautausmaan muistotaulu ja Siiranmäen muisto merkki. Kangasala on tullut tutuksi monille nykyisille kivennapalaisille. Kertun ja Kaukon luona ovat useasti majoittu neet niin nykyiset Kivennavan asuk kaat, kunnanja kulttuuritalon joh dosta balettitanssijoihin. He olivat ja ovat edelleenkin tervetulleita. Kauko oli ideoija ja Kerttu toteuttaja. Kerttu pääsi vielä käymään kotona Raudussa ja Kivennavalla kesällä 2012. Mika Ilonen Mauno Henttisen kuva yllä saa Helli Taposen muistelemaan tilannetta, jossa kuva on otettu. Mauno oli siinä viimeisen kerran Kivennapaseuran puheenjohtajana seuran vuosikokouksessa Pälkäneen Kihuissa 21.7.2007. Mauno jätti parikymmenvuotiset roolinsa vähän haikeana, soitti Hellille ja kysyi: Mitä mie heil sanon? Helli kertoo: Vastasin spontaanisti, niin kuin miltei aina. Haasta heil Israeli lapsii Paapeli vankeuvest. Et se kest 70 vuotta, sit hyö pääsiit kottii takasii. Ja Mauno sano niin tuos puheessaan. Kun Mauno nyt lähti kurkien matkaan (nehän kiljuvat keväällä kotiin paluun riemua eivät haikeita jäähyväisiä), nousi mieleeni, että taisikin tulla profetoitua Maunolle itselleen. Hää pääs Luvattuun Maahan ko vuuvet, 70 vuotta viimisest lähdöst, tulliit täytee. Kivennapaseuran kevätmatkalla veimme seppeleen 10 vuotta sitten paljastetulle 70 vuotta sitten käydyn Siiranmäen taistelun muistomerkille. Sen laskettuamme muistutin läsnäolevia Mauno Henttisen tärkeästä roolista myös kevätmatkojen järjestelijänä. Ehdotin puolen minuutin hiljaista hetkeä hänen muistolleen, ja samassa käki alkoi kukkua. Viesti meni perille, kumpaankin suuntaan. Kyösti Pulliainen

Kivennapalainen 5 Kivennapalaistaustaisista kirjailijoista on väitelty ja kirjoitettu Tänä vuonna ovat kivennapalaistaustaiset kirjailijat Olavi Paavolainen (1903-1964) ja Edit Södergran (1892-1923) saaneet huomiota. Ville Laamasen väitöskirja Olavi Paavolaisesta ilmestyi alkuvuodesta kirjana Suuri levottomuus. Olavi Paavolaisen kulttuurinen katse ja matkat 1935-1939. Olavi Paavolaisen elämäkertaa Tulisoihtu pimeään, Olavi Paavolaisen elämä valmistelee paraillaan kirjailija, fil.tri Panu Rajala. Häntä kuullaan myös kesän kihuissa Hauholla 26. heinäkuuta. Kirja ilmestyy syyskuussa. Lähes uunituore on Agneta Rahikaisen väitöskirjan Poeten och hennes apostlar En biomytografisk analys av Edith Södergranbilden pohjalta ilmestyneen kirjan suomennos Edith, runoilijan elämä ja myytti. Unohtaa ei sovi myöskään vuonna 2013 ensi kerran suomeksi ilmestynyttä Södergranin aforismeista koottua kirjaa Kaikkiin neljään tuuleen. Kirjailijoilla on ikäeroa 11 vuotta. Edithin kuollessa Olavi Paavolainen oli parikymppinen nuorukainen. Yhteisenä elinaikanaan he eivät olleet tekemisissä, mutta Edithin kuoltua Olavi Paavolainen ja Edith Södergran kohtasivat. Paavolainen oli Tulenkantajat-kirjailijaryhmässä mukana puuhaamassa Edith Södergranille hautamuistomerkkiä. Edith Södergran kuoli 31-vuotiaana vuonna 1923. Hänet haudattiin kotipihansa aidan taakse ortodoksiselle hautausmaalle. Haudalle pystytettiin pieni valkoinen risti ja viereen penkki. Kerrotaan, että päivästä päivään raivolalaiset näkivät, kuinka Södergranin talosta asteli valkohapsinen nainen haudalle, istahti penkille ja istui siinä pitkään. Äiti kävi tapaamassa tytärtään. Kymmenen vuotta Edithin kuoleman jälkeen vuonna 1933 haudalle pystytettiin hautamuistomerkki. Muistomerkin tekijäksi oli saatu suurta uraansa tekevä kuvanveistäjä Väinö Aaltonen. Merkittävän tekijän saaminen muistomerkin suunnitteluun on saattanut vaikuttaa se, että 20-luvun puolivälissä Väinö Aaltonen tutustui ja ihastuikin Edith Södergranin ystävään, luotettuun sisarsieluun Hagar Olssoniin. Parimetriä korkea graniittinen hautamuistomerkki, johon oli hakattu Södergranin viimeisen runon Ankomst till Hades -sanat, Edith Södergranin muistomerkki on tänään hoidetussa ympäristössä. Kadulta tielle johtava polku on kivetty. Sen molemmin puolin on istutettu tuijapensaita. Muistomerkkiä koristaa sama ruotsinkielinen Ankomst till Hades -teksti kuin aikoinaan hautakiveä. Onkamo pilkistää muistomerkin takaa, mutta puustoa töyräällä on säilytetty. Liekö jotkut niitä puita, joita Edith rakasti. Vuonna 1992 Edithin syntymän 100-vuotisjuhlavuonna venäläiset kirjailijat pystyttivät muistomerkin Edithin rakastamalle Totti-kissalle. Kerrotaan, että eräänä yönä naapuri ampui Totti-kissan. Muhkea näköispatsas onnenkissasta on suomalaisen kuvanveistäjä Nina Ternon suunnittelema. Kissan katsein Edith Södergranin muistomerkit paljastettiin 30. heinäkuuta 1933. Paljastustilaisuudessa oli läsnä muistomerkin aikaansaamiseksi toimineen Tulenkantajat-ryhmän kirjailijoita mm. Olavi Paavolainen. Muistomerkki, samoin kuin hautausmaa, tuhottiin 1939. Marraskuussa 1960 paljastettiin lähes samoille sijoille, nyt kuitenkin Södergranin talon paikalla Kunnostettu Södergran-puisto se vastaanottaa Södergran-puiston, entisen Södergranin talon pihaalueen kulkijat. Patsaan jalustassa on Edithin aforismi venäjäksi. Onkamojärven töyräällä, Väinö Aaltosen yhdessä arkkitehtipoikansa Matin kanssa suunnittelema Edith Södergranin muistomerkki. Silloisessa ulkopuolisilta suljetussa Raivolassa (Rostsinossa) muistopaaden paljastus oli paikallisille asukkaille tapaus, ja väkeä oli kokoontunut paikalle runsaasti. Puheenvuoroja käyttivät Moskovan kirjailijayhdistyksen edustajat, muistomerkin aikaansaaneen Finlands Svenska Författareföreningenin ja Suomen Kirjailijaliiton edustaja. Vanhoista tulenkantajista oli paikalla mm. Olavi Paavolainen ja Martti Kurjensaari. Muistomerkin paljastus oli osa Neuvostoliiton ja Suomen kirjailijoiden välistä senaikaista yhteistyön rakentamista, ja paljastustilaisuuden juhlinta jatkui leningradilaisten kirjailijoiden tarjoamalla illallisella Astoriahotellissa. Juhlapuheissa ylistettiin Edith Södergranin runoutta ja kiitettiin Neuvostoliiton viranomaisten myötämielisyyttä tilaisuuden järjestämisessä. Onko Sinulla kuvia Kivennavan hautausmaista? Karjalan Liitto on kymmenen vuoden ajan pyrkinyt edistämään toimia, joilla Leningradin oblastin alueella olevat vanhat siviilihautausmaat voidaan rekisteröidä ja mahdollisesti rauhoittaa rakentamiselta. Liitto on auttanut kansalaisjärjestöjä ja pitäjäseuroja hautausmaiden säilyttämiseen liittyvissä kysymyksissä. Erilaisia käytäntöjä yhteistyösopimusten tekemisessä paikallisten viranomaisten kanssa halutaan nyt yhtenäistää ja vakiinnuttaa. Kivennapaseura on osaltaan kunnostanut kirkonmäen aluetta. Pervomaiskojen viranomaisten kanssa on tehty sopimuksia, joita kuitenkin on tarvinnut uusia paikallishallinnon virkamiesten vaihduttua. Seuran tavoitteena on täydentää tietoja Kivennavan hautausmaista, päivittää, aiemmin tehtyjä sopimuksia ja mahdollisesti solmia uusia. Hautausmaa-alueiden ja Kivennavan kirkonmäen hoito-ja kunnostustyön eteenpäin viemiseksi Kivennapaseura kerää jäseniltään käyttöönsä valokuvia ja muutakin tietoa. Kirkon luona on ollut kaksi luterilaista siviilihautausmaa-aluetta: vanha hautausmaa ja ns. Reinikaisen puoleinen uusi puoli. Nämä alueet kunnostettiin vuonna 1933. Vanhan hautausmaan portilta kirkkoon johtavan tien varrelta kaadettiin korkeat kuuset. Käytäviä uusittiin. Kirkko ja kukkaistutukset erottuivat nyt paremmin näkyville. Erityisesti kuvia halutaan Kankaan hautausmaasta, joka sijaitsee n. 2 km kirkolta Raivolan tien varressa. Hautausmaa-alue oli aikoinaan 3,3 hehtaarin suuruinen. Se vihittiin käyttöön 1.10.1916. Vuonna 1932 hautausmaalle asennettiin rautainen portti. Kankaan hautausmaalle valmistui kappeli v. 1933. Sen piirustukset oli laadittu Viipurin läänin Maanviljelysseuran toimistossa, sen urakoi V. Paasonen. Seurakuntalaiset olivat tyytyväisiä kun vainajien siunaus voitiin toimittaa tilavassa lämpöisessä huoneessa. Kappelin alla oli pitäjän ensimmäinen ruumishuone. Silloin ei enää tarvinnut ruumiita säilyttää kotona, ne voitiin tuoda ruumishuoneelle. Sinne mahtui 5-6 vainajaa kerrallaan. Kuvia ja tietoja Kivennavan hautausmaista otetaan vastaan Hauhon kihuissa 26. 27.7.2014. Niitä voi toimittaa myös osoitteeseen Kivennapaseura / Raili Mäkelä, Saratie 1, 16300 Orimattila tai sähköpostilla raili.makela@bastu.net. Alkuperäiset kuvat palautetaan.

6 Kivennapalainen Tervetuloa Hauholle ja Hauhon Yhtenäiskoululle Odotamme innokkaasti Kihuja koulullemme. Se, että koulumme saa olla jo toisen kerran Kivennavan Kihujen pitopaikkana, on suuri kunnia. Hauhon Yhtenäiskoulu pyrkii aktiivisesti avaamaan oviaan maailmalle. Haluan, että koulumme voi olla entistä enemmän muidenkin kuin kouluväen kohtaamispaikka. Hauhon Yhtenäiskoulu on voimakkaasti tulevaisuusorientoitunut. Pyrimme vastaamaan mahdollisimman hyvin niihin haasteisiin, joita hauholaiset nuoret tulevat kohtaamaan tulevaisuudessa. Tällä hetkellä olemme toteuttamassa ns. kolmatta kehityskaarta. Sen keskeiset painotukset ovat kansainvälisyyskasvatus, oppimisympäristöjen kehittäminen ja vaatimustason nosto. Ymmärrämme oppimisympäristön laajasti. Yksi ulottuvuus tässä on, mitä koulun tilat, piha, Hauho, Hämeenlinna, Suomi, Eurooppa ja koko maailma voivat tarjota hauholaiselle lapselle ja nuorelle. Esimerkkinä uuden etsimisestä on meidän Tulevaisuushuoneemme, joka sai kaupungin myöntämän kehittämispalkinnon. Kannustavan ja toivoa luovan tulevaisuusajattelun ja puheen yllä pitäminen on tärkeää, koska nykynuoret kuulevat paljon pessimististä puhetta tulevaisuudesta. Meidän tehtävämme on luoda heille uskoa ja toivoa. Se, että Kihut ovat koulullamme, sopii hyvin tulevaisuusteemaan. Ilman juuria ihminen on hukassa eikä pysty ojentautumaan tulevaisuutta kohti itsenäisesti. Tulen syksyllä kertomaan oppilaille Kivennavan Kihuista ja muistuttamaan Hauhon kunniakkaasta karjalaisten asuttamishistoriasta. Viime Kihujen jälkeen laskeskelimme, että koulussamme on todella paljon oppilaita, joilla on tavalla tai toisella karjalaiset juuret. Suomeen pitää lanseerata uusi iskulause; SUJUU KUIN HAUHOLLA. Tervetuloa Pekka Paappanen rehtori Hauhon Karjalaiset ry:n Kihutoimikunta-2014 Istumassa vas.: Riitta Ilonen (varapuheenjohtaja), Eeva Reinikainen, Maila Sipponen (sihteeri) ja Pirjo Inkeroinen. Seisomassa takana vas.: Mikko Kaipainen, Erkki Ahtiainen (puheenjohtaja), Paavo Sipponen, Sirkka Simola ja Lauri Inkeroinen. Kuvasta puuttuu Antti Holttinen Kihupalaveriin olivat vanhempiensa mukana saapuneet myös Erkin poika Anssi Ahtiainen ja Riitan tytär Tiina Villanen Jo Karjalan kunnailla lehtii puu, jo Karjalan koivikot tuuhettuu Käki kukkuu siellä ja kevät on vie sinne mun kaihoni pohjaton. Kaikki tiet johtavat jälleen kuuden vuoden tauon jälkeen Hauholle Hämeen sydämeen heinäkuun lopulla järjestettäviin 68 Kivennavan kihuihin. Itse varsin uutena puheenjohtajana olen nyt ensimmäistä kertaa vastuussa kihujen järjestelyistä, olin kyllä jo v.2008 jollakin tavalla mukana järjestelyissä. Onneksi meillä on mukana todella innostuneita ja kokeneita henkilöitä mm. joka paikan höylä Maila Sipponen ja Mikko Kaipainen joka vastaa tiedottamisesta ja juhlakulkueesta, lisäksi olemme saaneet hyvin mukaan aktiivista talkooväkeä, myös nuorta väkeä on kiitettävän hyvin mukana, ilman talkooväkeä nämä juhlat eivät onnistuisi. Varsinaisesti innostuin juuristani vasta vuosisadan vaihteessa, kävimme kyllä lapsena isän ja äidin kanssa kihuissa, mutta silloin sitä ei vielä sillain ymmärtänyt. Kun sitten isäni naapurit Kivennavan Polviselältä Paavolaiset ja Iloset houkuttelivat v.2001 kesällä minut ja veljeni sekä meidän serkut mukaan Kivennavalle se oli kyllä ikimuistoinen reissu, silloin sitä huomasi missä juuret sijaitsi, suuret kiitokset on annettava Anneli, Jaakko ja Jouko Iloselle se Annikki ja Tapio Paavolaiselle osa näistä ei enää ole joukossamme. Tämän jälkeen olen käynyt parikymmentä kertaa Karjalassa. Olen myös itsekin järjestänyt näitä matkoja olemme myös käyneet äitini kotipaikalla Tammiselällä sisarusteni ja Karvasen serkkujeni kanssa. Meillä ovat myös kaikki lapset olleet kiinnostuneita juuristaan, kaikki ovat myös käyneet Karjalassa useita kertoja. Tällä hetkellä kuulun Etelä- Hämeen karjalaisten hallitukseen ja toimin Hämeenlinnan seudun karjalaisten seurojen yhdyshenkilönä, sekä olen Tatti-portti ystävien puheenjohtaja, joka on Polviselän ja Tirttulan kyläkerho. Välillä tuntuu että aika ei meinaa millään riittää, työ Salmisen Puutyön Oy Tuotantopäällikkönä sekä nuorimman pojan Jääkiekko HauSi junioreissa ja oma jääkiekon pelaaminen vievät ison ajan. Todennäköisesti nämä ovat viimeiset kaksipäiväiset Kivennavan kihut, joten toivotan kaikki tervetulleeksi kihuihin Hauhon Yhtenäiskoululle. Hauhon karjalaisten pj. Erkki Ahtiainen Näin keväisin, kun kuulen nuo laulun sanat, ajatus kulkeutuu syntymäkotiini, Jääskeen. Millaistahan siellä olisi jos?? Olen viettänyt nuoruuteni Kymenlaaksossa ja elänyt yli 50 vuotta Hauholla. Kymenlaaksossa karjalaiset olivat jääskeläisä ja säkkijärveläisiä. Tulin Hauholle kivennapalaiseen sukuun ja kivennapalaisen miehen puolisoksi. Minusta on tullut melkein kivennapalainen, en ole kuitenkaan unohtanut omaa jääskeläisyyttäni. Lapsemme ja lastenlapsemme ovat kaikki käyneet sekä Kivennavan että Jääsken kotipaikoilla ja ovat olleet kiinnostuneita omista juuristaan. Hauhon Karjalaiset valitsivat minut sihteerikseen v. -85 ja siitä saakka olen tätä hommaa hoitanut. Puheenjohtajat ovat vaihtuneet, sihteerin tehtäviin ei ole ollut tulijoita. Kun Hauhon Karjalaiset-seura perustettiin v. -45, se toimi vilkkaasti ja oli paljon aktiivista väkeä. Joukkomme on vähitellen pienentynyt, mutta haluamme kuitenkin toimia omana seurana, toimimme harvakseltaan. Teemme mielellämme yhteistyötä eri tahojen kanssa, kuten seurakunta, Hauho-seura ja Hämeenlinnan Karjalaseura. Yhteistyöstä esimerkkinä syksyllä yhdessä seurakunnan kanssa toteutettava ns. kolmen kirkon Karjalanmatka (Terjoki-Aunus-Petroskoi). Muuta toimintaa: Joskus keitämme kaurakiisseliä ja tarjoamme kenelle vain maistuu. Joittenkin mielestä se on hyvää perinneruokaa, ovatpa jotkut hämäläisetkin sitä nauttineet ja pitäneet siitä. Viemme rotinoita karjalaisjuurisille vauvaperheille. Kuten jo tuli kerrottua, retkeilemme kotimaassa sekä käymme katsomassa entisiä kotikunnaita. Kesän Kihut lähestyvät! Kihut on suuri ponnistus pienelle seuralle, mutta yritämme parhaamme, jotta Kihuista tulisi mieliinpainuvat ja virkistävät. Kevään vehreyttä katsellessa, mieleen tulee säe: Ja mä muistan ne koivut ritvaiset siellä viheriäisessä haassa ODOTTELEMME TEITÄ, HYVÄT KIHUVIERAAT! TERVETULOA! Maila Sipponen Hauhon Karjalaisten sihteeri

Kivennapalainen 7 Siellä se oli ja pulpahteli pintaan erilaisissa tilanteissa, minun karjalaisuuteni. Äidin vanha ystävä soitteli joskus työpaikalle ja työtoverini hämmästelivät, sinähän vaihdoit kieltä lennossa. Tietysti puhuimme karjalan murretta. Työvuosien jälkeen minusta tuli taas hauholainen ja menin mukaan Hauhon Karjalaisten toimintaan. Niinhän siinä kävi, että pitkän pohdinnan jälkeen lupauduin Olen syntynyt Kivennavan Pihlaisissa 20.11.1926. Kun syksyllä 1939 lähdet tiin kotoa, olin juuri täyttänyt 13 vuotta. Perheeseen kuului äiti, isä, veljen perhe ja minä. Perheemme joutui Kangasnie melle ja sieltä sitten Pälkäneelle. Vuonna 1942 lähdettiin takaisin Ki vennavalle. Kotitalo oli hävitetty, mutta sauna oli säästynyt. Siitä teimme asuin rakennuksen. Elämä alkoi taas kotona. Vuonna 1944 lähti perhe jälleen kotoa, nyt Juvalle. Minä olin lähtenyt jo Kivennavan is-komppaniaan, jossa meni puolitoista vuotta. Sen jälkeen olin Koivistonsaarella, sekä Porkkalan ja Helsingin saaristoissa yhteensä noin kuusi kuukautta. Juvalta perhe muutti Hauholle Tuittulan kylään, ja alkoi haeskella omaa paikkaa, joka löytyi sitten Hauhon Eteläisistä Kun Hauholle pe rustettiin Hauhon Karjalaiset -seura vuonna 1945, olen ollut seuran toimin nassa mukana koko ajan, enemmän tai vähemmän. Muistan kun ensimmäiset pitäjäpäivät pidettiin Hauhon Suojamä essä, olin toisten nuorten miesten kanssa voimisteluryhmässä. Erityisen hyvin muistan myös histori allisen kulkueen, vuonna 1958. Kulkue liikkui kirkon ympäristössä ja Vanhalla raitilla. Kihuväki siirtyi historiallisen osan jälkeen Vitsiälään. Kirkkoherra Autere oli juhlissa mukana, ja siirtyi kuorma-auton lavalla Vitsiälään. Muistan itse olleeni kulkueessa joku katolinen pappi. Kivennapaseuran hallituksessa olen ollut 15 vuotta ja siitä osan aikaa varapuheenjohtajana. Oman Karjala-seuran sihteerinä olen ollut kymmenen vuotta ja rahastonhoitajana 12 vuotta. Kihuissa olen käynyt aina, kun vain on ollut mahdollista. Hauhon kihujärjestelyissä olen ollut mukana tähän saakka, mutta nyt vaan odottelen Kihuja. Uskon, että nykyiset kihujärjestäjät saavat kunnon Kihut aikaan. TERVETULOA KIHUIHIN! Toivon näkeväni paljon tuttuja Kihuissa! Kauko Hiiri pariksi vuodeksi puheenjohtajan tehtävään, mutta kuluihan tuohon aikaa enemmänkin. Yhteistyö Mailan kanssa mukavaa, luontevaa ja hauskaa oli, kun yhdessä nauroimme ideariihemme lennokkaille ajatuksillemme. Monet ehdotuksemme hyväksyttiin. Työ saatta päättää, kyl työ tiijättä. Ja myöhä päätettii. Herättelimme henkiin mm. vanhan karjalaisen rotinaperinteen. Meitä on vähän, mutta ikävuosia paljon. Nuoria kiinnostaa enemmän toiminta sukuseurassa ja hyvä niin. Kihujen järjestäminen on kuitenkin projekti, johon olemme saaneet nuorempaakin talkooväkeä, myös hämäläisiä ystäviämme. Se sopii nuorillekin, ei kestä liian pitkään. Oma karjalainen identiteettini on vain vahvistunut iän myötä. Kysyjille vastaan: Olen syntynyt Karjalankannaksella ja olen karjalainen hauholainen. Eeva Reinikainen Muistelma Kivennavan Kihuista 1958 Aloitin sotilasuran aliupseerina 1.3.1956 Hämeen Jääkäripataljoonassa. Juhannuksen jälkeen 1958 HämJP:n huoltopäällikkö majuri Paimela käski minut esikuntaan puhutteluunsa. Kersantti Sipponen, olette kotoisin Hauholta? - Kyllä, herra majuri - Olette syntynyt Kivennavalla - Olen, herra majuri. Onko siinä mitään moitittavaa, herra majuri? - En tiedä vielä, mutta se nähdään myöhemmin. Saatte tärkeän edustustehtävän. Kivennavan pitäjäseura on esittänyt Jääkäripataljoonan komentajalle pyynnön saada sotilasosasto perinnekulkueeseen Kivennavan Kihuihin Hauholla. Esittäkää minulle viikon kuluessa suunnitelma, miten aiotte toteuttaa sotilasosaston esiintymisen siinä. Tulen itse seuraamaan kulkuetta. Onko kysyttävää? Esitin suunnitelman määrättynä päivänä. Se hyväksyttiin muutoksitta. Esiinnymme kulkueessa johdollani näin: Talvisodan ryhmä 1+7: (YH:n alkaessa) lumipuvut (aivan puhtaat, koska sota ei ollut vielä alkanut), karvalakki, selässä kivääri m/91,olalla vanhat puusukset ja sauvat. Jatkosodan ryhmä 1+7: kesäpusakka m/38, taisteluvarustus, kypärä, reput, ryhmäaseet, kiv. m/39, kp ja pikakivääri. Maskeerattu: hikiset, väsyneet ja kuraiset sotilaat tulossa taistelusta, haavoittunutta tukien. Tämän päivän jääkäriryhmä 1+7 (paraatipuvussa). Huoltoryhmä 1+2: Kuorma-auto: Ford m/40. Lavalla kiehuu hernekeitto Alfa-keittimessä. Keittiömies hämmentää. Joukkue laulaa marssiessaan Sillanpään marssilaulua. Valmistauduimme maskeeraamalla taisteluryhmän (painia ja ryömintää museon takana, kasteltiin ja roiskittiin savivelliä, sidottiin haavoittunutta ) Joukkue oli valmiina ja odotti kulkueen järjestäytymistä museon edessä. Huomasin rovasti Autereen tulevan meitä kohti. Komensin joukkuetta: Osasto, neliriviin järjesty, ojennus, katse eteenpäin. Autere pysähtyi kohdallemme. Huomio, katse oikeaan päin. Ilmoitan osaston eversti Autereelle: Herra eversti, Hämeen Jääkärit valmiina palvelukseen, ilmoitti kersantti Sipponen Kivennavalta. - Hyvää päivää Hämeen Jääkärit Kirkonmäki raikui: Hyvää päivää herra eversti - Onkos kersantti Tyyne ja Jooseppi Sipposen poika? - Kyllä olen, Martti on nimeni - Kyllähän minä sinut tunnen, olet vaan kasvanut vähän. - Herra eversti, saavatko Hämeen Jääkärit tarjota Kivennavan kirkkoherralle kyydin kulkueessa? Vastaus oli myönteinen. Menimme auton luo. Autere aikoi mennä hyttiin. Sanoin: Teidän paikkanne on lavalla, josta voitte tervehtiä yleisöä. Kaksi jääkäriä on kunniavartiossa vierellänne. (Annoin heille ohjeet tukea seisovaa, vanhaa rovastia huomaamattomasti). Mutta miten saadaan vanha rovasti lavalle? Käytimme perälautanosturia. Auton perälauta irrotettiin ja laskettiin maahan auton taakse. Autere astui perälaudan päälle ja neljä sotilasta nosti hänet lavan korkeudelle, lavalla oli kaksi sotilasta ottamassa vastaan. Tuolikin hommattiin jostain, mutta Kivennavan kirkkoherra seisoi hyttiin nojaten ryhdikkäänä kuin tsaarin armeijan eversti aikoinaan. Kuorma-auto tuli osastomme perässä ja meidän huoltoryhmä vahvennettuna rovastilla sai voimakkaat suosionosoitukset. Kuorma purettiin päinvastaisessa järjestyksessä. Seuraavalla viikolla minut taas kutsuttiin majuri Paimelan puhutteluun. Siellä oli myös pataljoonan komentaja everstiluutnantti Honkanen. Majuri Paimela: Kersantti Sipponen, hoiditte loistavasti tehtävänne Hauholla. Rikoitte kuitenkin kuljetusohjesääntöä. Sotaväen autossa ei saa kuljettaa siviilejä. Miksi auton lavalla seisotettiin vanhaa miestä? Annoin selostuksen asiasta. Perustelin asiaa sillä, että kysymys oli historiallisesta kulkueesta. Tsaarin armeijan everstin/kivennavan kirkkoherran kuljetus oli kunnianosoitus (voidaan verrata tykin lavetilla olevan arkun kuljetukseen). Kaikki kivennapalaiset tunsivat hänet. Kirkkoherra halusi seistä, hänen turvallisuudestaan huolehtivat sotilaat. Tein päätökseni tilanteessa itse ja otan siitä vastuun. Everstiluutnantti Honkanen: Kersantti Sipponen, toimitte oikein saamassanne tehtävässä. Myöhemmin kuulin, että tämä oli Autereen viimeinen kivennapalaisten kohtaaminen. Hän hyvästeli seurakuntalaisensa Hauholla viimeisen kerran. Martti Sipponen Yhteystiedot Maila Sipponen p. 040 563 9938, maila.sipponen@gmail.com Erkki Ahtiainen p. 0400 627 753, erkki.ahtiainen@gmail.com Mikko Kaipainen p. 040 527 8631, mikko.kaipainen@ovi.com Kihujen INFO-piste, kihut2014hauho@gmail.com, Tilavaraukset sukukokoukset, kyläkokoukset, ym. Maila Sipponen p. 040 563 9938, maila.sipponen@gmail.com Facebookissa yhteisö Kihut 2014 Hauho Google plussassa tapahtuma Kihut 2014 Hauho Twitterissä sivu Kihut 2014 Hauho Majoitustiedustelut palveluntarjoajilta Wuolteen kartano p. 0400 481 578, Lautsian Lomakeskus p. 03-647 080, Hotelli Tuulonen p. 010 765 7922, Wanhan Raitin Kievari 03-654 4990, Vähäjärven Lomakoti p. 03-654 3124, Hahkialan Uiskola p. 050 517 8194, Pälkäneen Aapiskukko p. 03-534 3075

8 Kivennapalainen Joutselän kylä on syntynyt ikiaikaisen Viipuri-Pietari -maantien varteen. Pääkylän 21 kantatilasta tilajakojen kautta kasvoivat Joutselän pohjoispäähän Lintula ja eteläpäähän Rajajoen tuntumaan Jäppinen, etäämmälle tiestä Mustanpohjan ja Tammiselän kylät sekä päätiestä poikkeavan Terijoen tien tuntumaan Lavola ja Jalkala. Näistä Kivennavan kaakkoisista kylistä ilmestyi vuonna 2008 kyläkirja Rajan pinnassa. Toukokuun 19.-21.5.2014 osa kirjan tekijöistä matkasi katsomaan, miltä kylissä näyttää 70 vuotta viimeisen lähdön jälkeen. Joutselkä aitojen takana Aikoinaan Joutselän (nyk. Simagino) läpi kulkeva tie oli vilkas kauppa-ja kulkuväylä. Vilkas se on nykyäänkin. Autojen määrää ihmettelee, koska lähes vieressä kulkee uusi moottoritie. Asutusta on tien varressa runsaasti, mutta kylämaisemasta on vaikea luoda kuvaa, koska aitaa seuraa aita ja päätieltä poikkeavat pikkutiet on usein suljettu puomein. Joutselän järvestä ei tieltä näe pilkahdustakaan. Kierros Kivennavan kaakkoisissa kylissä Joutselän kouluna asemasodan aikana toiminut Suokkaan talo on sortunut. Anjalle, koulun entiselle oppilaalle, rakennus luhistuneenakin oli vielä valokuvauksen arvoinen. Lähellä Tammiselän tienhaaraa huomio kiinnittyy uuteen rakennustarvikeliikkeeseen, jonka piha-alueella on uutuuttaan hohtavia lautapinoja. Elämää on. Luostarin tiellä Lintulan kylällä (nyk. Ogonki) on historiansa jo ennen luostariaikaa lahjoitusmaahovin pääpaikkana. Lintulan alueen kasvuun ovat vaikuttaneet tie, aikoinaan valtoimenaan virrannut Lintulanjoki ja luostari. Parin viime vuoden aikana luostarin alue on muuttunut paljon. Taloja on kunnostettu, uusia rakennettu. Vastavalmistunut iso talo kirkon ohella hallitsee mäkeä. Antaako talon komeasti esillä oleva osoite Luostarinkatu 14 aihetta odottaa vielä jotain suurempaa? Sisar Maria valottaa kirkon rakentamisen vaiheita: aluksi oli 4 gruusialaista ortodoksia ja traktori, sitten tuli valkovenäläisiä, ukrainalaisia ja muita. Kaikki tekevät yhdessä ja sovussa töitä. Rakentaminen on aloitettu vuonna 2009. Vuodessa saatiin kirkko vesikattoon. Nyt rakennetaan myös kirkon ympäristöä. Takana on osittain valmiita komeita pengerryksiä. Jumalanpalveluksia on järjestetty säännöllisesti jo viime vuodesta alkaen. Rakentamisen on suunniteltu olevan päätöksessä vuonna 2016, jos - kuten sisar Maria totesi - gruusialaisia ja muita ortodoksirakentajia edelleen Lintulaan riittää. Lintulan kirkon kupeessa kivilohkareet, jotka on tuotu Kamennogorskista (ent. Antrea), odottavat sijoittamista ympäristön pengerrykseen. Ryhmän tulkki Gennart Parviainen astumassa kirkkoon. Kuva: Hannu Kuhanen Lavolassa on omakotiasutusta Rajan pinnassa -kyläkirja oli mukana paikkoja tunnistettaessa. Kuvassa ollaan Kankaalla, ja Hannu Kuhanen (keskellä) kertoo suvustaan ja isovanhemmistaan. Kari Hopponen (oikealla) näyttää kyläkirjan kuvia samasta alueesta. Kuva: Raili Mäkelä Kilometrin verran vanhaa Joutseläntietä Lintulasta kääntyy tie Terijoelle. Joutseläntien ja Terijoen väliin jää Kivennavan järvialue, jonne ovat kasvaneet Lavolan ja Jalkalan kylät. Nykyään Lavola kuuluu Jalkalan eli venäläisittäin Ilijitsevan kylään. Lavolaan on noussut omakotiasutusta. Taloja on moninkertaisesti sen kahdeksan verran, joka kylässä oli, kun lavolalaiset joutuivat jättämään kotikylänsä. Loivasti tiestä kohoava Lavolanmäki on ollut oivallista rakennusaluetta. Aidat eivät sulje näkymää, ja mäen puoleinen osa kylästä on katsein tavoitettavissa. Ja mikä parasta mäen laella seisova ikivanha tammi näkyy tielle saakka. Lavolan ja Jalkalan väliin jää ns. Kankaan alue, joka aikoinaan oli näiden kylien kaupallinen ja toiminnallinen keskus. Nykyään paikka on asumaton, mutta aukeasta maastokohdasta havaitsee, että paikassa on ollut toimintaa. Siellä on suojeluskunta pitänyt harjoituksia, naisvoimistelijat voimistelleet, siellä ovat toimineet posti, kauppa, valokuvaamo ja suutari. Jalkalan taajamassa yli tuhat asukasta Kankaan kohdalta tie kääntyy kohti Jalkalaa, joka sijaitsee kauniilla paikalla Kaukjärven ja Pitkäjärven välisellä kannaksella. Jalkalaa kohti ajettaessa metsässä Pitkäjärven Jalkalassa kuljettiin Laila Hämäläisen (edessä keskellä) jalanjäljissä. Kotikylä oli muuttunut, ja muistot nousivat herkästi pintaan. Kuva: Raili Mäkelä puolella vilahtelee näkymiä uusista rakennuksista. Kaunis Pitkäjärvi houkuttaa huvilarakentamiseen. Toivottavasti edelleen järven rantaalue säästyy rakentamiselta. Jalkalassa on vanhaa ja uutta. Talot ovat lähekkäin. Korkeat aidat erottavat talot ja reunustavat tiiviisti vanhaa kylätietä. Vaikka Jalkalassa kyläilme kätkeytyy korkeiden aitojen taakse, lapsuutensa ja nuoruutensa kylässä elänyt Laila osaa osoittaa entiset leikkipaikkansa. Nykyään Jalkalan kylä (nyk. Iljitseva) on yli 1000 asukkaan taajama. Kylän kiinnostavin kohde on historiallis-etnografinen museo (alkujaan Lenin-museo), jossa on esillä karttoja ja kuvia Karjalankannakselta, Jalkalan kylästä ja Parviaisen perheestä. Alueen toinen rakennus on museoitu Parviaisten kotitalo. Siellä Lenin piileskeli vuonna 1917. Asemasodan aikana talo tarjosi asuinpaikan 14 kotiseudulle palanneelle jalkalalaiselle.

Kivennapalainen 9 Tammiselässä sähköä ja ympäristönhoitoa Tammiselkään ja Mustaanpohjaan Joutseläntieltä käännyttäessä ollaan jo entisen rajan pinnassa. Tammiselän kylän kauniisti polveilevilta peltoaukeilta näkee yli Rajajoen Mainilaan. Tammiselän kylälle Pohjalaisenmäeltä itäänpäin ei ollut rakennettu mitään ennen vuotta 2010. Silloin alkoivat suuret maansiirtotyöt. Pari vuotta sitten alueelle oli valmistumassa suuri sähkömuuntamo ja kytkinasema. Nyt tuo yli 100 hehtaarin laajuinen laitos, joka näkyy hyvin Google Earth -palvelussa, näyttää täysin valmiilta. Tammiselän kylätietä on vahvistettu ja asfaltoitu. Laitoksen merkityksestä kertoo jotain se, että kun Mustaanpohjaan matkalla olleet maasturit pysähtyivät lähellä laitosta ja kaksi ryhmän jäsentä lähti jalkaisin kohti Mustaapohjaa, ilmestyi taivaalle pörräämään helikopteri. Tammiselkä on ehkä syttynyt ympäristön suojeluun ja hoitoon, jota kylälle on markkinoinut Kyllikki Torkkel. Tammiselän koulun kohdalle on kiinnitetty taulu, jonka teksti ohjaa luonnossa liikkujaa: Älä ole idiootti, suojele luontoa! Kyltin kohdalla kasvaa Tammiselän komein tammi, joten on syytä tulkita Kyllikin Pervomaiskojen päättäjillekin jättämän suojelualoitteen saaneen huomiota. Kylän pieni kauppa on viestien välityksessä tärkeä paikka, vaikka kaupan pitäjän vaihduttua Kyllikin on aloitettava suojelutyöstä valistaminen alusta. Maastoautoilla Mustanpohjan muistoihin Mustanpohjan kylään ei pääse linja-autolla. Mustassapohjassa ei ole ennen käyty, mutta nyt kaksi maastoautollista mustapohjalaisia lähti vaiherikkaalle ja lähes historialliselle matkalle. Autot keikuttivat matkalaisia metsäautotiellä, joka kulki voimalinjojen ja maakaasuputken asennuksen möyhentämää maapohjaa. Mustapohja on Rajan pinnassa -retken seitsemästä kylästä ainoa, johon venäläiset eivät vielä ole rakentaneet mitään. Uudisrakentamista kuitenkin enteilee Pohjalaisen talon perustusten lähistölle tuotu pyöröhirsikuorma. Mustanpohjan kylässä kohtaa vielä sitä vanhan, joskus asutun kylän atmosfääriä, jota useat kivennapalaisista ovat tunteneet saapuessaan ensi kerran entisille kotipaikoilleen. Tunnistettavia piha-aukioita, sokkelin osia, omenapuu tai seljapensas, peltosarkoja, joiden ojat ovat kasvaneet umpeen. Muistoja ja menneen ajan kaipausta. Maasturit matkalla Mustaanpohjaan. Osa matkasta oli lähes avointa kenttää, pusikkoa siellä täällä. Maaston itäisellä reunalla oli metsätyökone ja tukkeja pinottuina. Matka oli raskas, mutta ikimuistoinen. Kuva: Kyllikki Torkkel Kyllikki Torkkel yhdessä tulkin kanssa selostaa Tammiselän kyläkauppiaalle suojelualoitetta. Kari Hopponen kertomassa, mitä Tammiselän koululla tapahtui talvisodan syttyessä Tammiselän komea tammi ja Kyllikki Torkkelin luonnonsuojelutyön tulos: roskaamisen kieltävä taulu. Kuva: Kari Hopponen Jäppisen sillalle Jäppisen kylä alkaa kohdasta, jossa Tammiselältä tuleva tie leikkaa Joutseläntien. Kylää on Kuokkalaan haarautuvan tien varressa. Teiden risteyksessä olleeesta Joutselän taistelun muistomerkistä ei nykyään ole jälkeäkään. Viipuri-Pietari -maantien osuus Joutselässä päättyy Jäppisen sillalle, joka ylittää Rajajoen. Toisella rannalla on Mainilan kylä. Tien kulkua on sillalle on muutettu. Nykyisen tien ja entisen Jäppisen kylän väliin on jäänyt metsikköä. Vanha tie löytyy, mutta alueelle ei pääsekään vapaasti. Koko alue, ilmeisesti huvila-alue, on vahvasti aidattu. Puomi ja vartija estävät kulkemisen. Kyselyjen jälkeen löytyy ystävällinen puomin avaaja. Alueella on paljon taloja ja hyvin hoidettuja pihoja. Epäily, ettei nykyinen silta ole entisen sillan paikalla, ei saa vahvistusta, vaikka muutama rohkea uskaltautuu laskeutumaan joen rantaan paikallisten ihmetellessä, mitä ihmettä puskista oikein löytyy. Rajan pinnassa -ryhmä teki matkan, jossa oma kyläkirja oli mukana. Muisteltiin, kerrattiin ja vaihdettiin ajatuksia. Tämä kirjoituskin syntyi yhteistyössä. Mukana tekstin rakentamisessa ja kuvituksessa olivat Kari Hopponen, Veikko Kaarnijärvi, Eeva Korjula, Riitta ja Hannu Kuhanen, Raili Mäkelä, Seppo Määttänen ja Kyllikki Torkkel. Tarja Sandvikin perheen historia tiivistyi Mustanpohjan retkeen. Pohjalaisen talon raunioilla aika pysähtyi - Tarja oli ensi kertaa saapunut Mustanpohjan mummolaan. Kuva: Kyllikki Torkkel Rakkauden lukko Jäppisen sillalla toukokuussa 2014. Kuva: Kyllikki Torkkel Matka Kivennavan kaakkoisiin kyliin päätettiin Viipurin kirjastossa, jonne lahjoitettiin Rajan pinnassa -kirja. Kirjan vastaanotti kirjastonjohtaja Sergejevna Rogozina Kuva: Hannu Kuhanen Tässä sängyssä Lenin nukkui... Jalkalan museoalueella olevan Parviaisten talon takasiivessä, sen matalimmassa osassa, on Leninin pieni piilokamari, johon käydään sisälle matalasta ovesta. Sisällä kävijä yllättyy. Edessä ei olekaan kolkkoa karuutta vaan somia pitsiverhoja ja muhkea sänky. pitsiverhon takanako? Rajan pinnassa -kirjan tekemiseen vaikuttaneita ja osallistuneita Södergran-puistossa. Edessä keskellä matkanjohtajien triosta Eeva Korjula, vasemmalla muistomerkin vieressä Kari Hopponen ja neljäs oikealta punaisessa puserossa Kyllikki Torkkel. Äärimmäisenä vasemmalla tulkki Gennart Parviainen. Kuvasta puuttuu kuvan ottaja Hannu Kuhanen.

10 Kivennapalainen Erilaista kotiseutumatkailua Maanantaina 19. toukokuuta matkasi 23 Rajan pinnassa -kyläkirjan tekemiseen osallistunutta katsomaan, mitä kuuluu Kivennavan kaakkoisille kylille, Joutselälle ja sen kuudelle tytärkylälle. Perinteistä, varsin aikaa vievää linja-automatkailua oli muutettu siten, että Viipuriin matkattiin Allegro-junalla. Kolmisen tuntia junan lähdöstä virkeä matkalaisryhmä oli jo Viipurissa, jossa Sergei-kuljettaja autoineen odotti. Alkoi linja-automatka Kivennavan kirkonmäen kautta Raivolaan majapaikkaan, josta lounaan jälkeen lähdettiin vielä Lintulaan ensimmäiselle kyläkäynnille. Junamatka kevensi ja lyhensi. Aikaa ja energiaa riitti kyliin tutustumiseen. On selvää, että tällaisessa matkustamisessa, jossa osa matkasta tehdään venäläisessä linjaautossa, on oltava mukana venäjää hyvin taitava henkilö. Ryhmällä oli tulkkina Gennart Parviainen, jonka avulla ryhmä selvisi matkan mutkista mainiosti. Juna+linja-auto -matkustaminen oli valtaosalle matkalaisista uusi kokemus. Eeva Korjula, yksi matkanjohtajatriosta, varmistamassa, että matkalaiset löytävät oikeaan vaunuun. Kuva: Kyllikki Torkkel Lähde kivennapalaiselle perinnematkalle tutustumaan Raivolaan ja Lintulan luostariin! Lintulassa toimii taas vuosikymmenien tauon jälkeen naisluostari. Raivola-seura järjestää 1.-3.8.2014 perinnematkan, jonka pääkohteena on Raivola ja uudelleen noussut Lintulan luostari. Luostarin nykyinen nimi on pyhän Konstantinin ja Elenan sivuluostari. Pääluostari sijaitsee Haapalassa. Lauantain ohjelmassa on tarina- ja tutustumistilaisuus. Se järjestetään Lintulan luostarin pihalla, mikäli sää suinkin sallii. Tapahtuma koostuu pienimuotoisista alustuksista ja yhteisestä keskustelusta. Siihen voivat kaikki ottaa osaa. Haapalassa ja Lintulassa oleviin luostarikirkkoihin tutustumme sisar Galinan opastuksella. Tapahtuman venäläisistä alustuksista vastaavat luostarin johtaja igumenia Ilariona ja Raivolasta kotoisin oleva nykykivennapalainen. Kivennavan seurakuntaelämästä kertoo piispa Kalevi Toiviainen. Hän on Kivennavan kirkkoherran J. A. Maunun elämänkerran tuntija ja Uukuniemeltä kotoisin oleva evakko. Tulkkina ja yhteyshenkilönä luostariin toimii suomen ja venäjän kielten opettaja Irina Kapelian. Ohjelma on rakennettu tavallisen matkaanlähtijän mielenkiinnon mukaiseksi. Käytännön järjestelijöinä toimivat Pirkko ja Kalevi Hyytiä. Seminaarin lisäksi matkan aikana on mahdollisuus tutustua Raivolaan ja etsiä vaikkapa omien esipolvien kotipaikat. Niiden löytymisessä avustaa Kalevi Hyytiä, joka on perehtynyt kivennapalaisiin sukuihin ja taloihin. Käymme myös muissa kylissä aikataulun puitteissa. Viemme kukkatervehdykset kirkonmäen ja Edith Södergranin muistomerkeille. Bussi lähtee Helsingistä Mikonkadun turistipysäkiltä perjantaina 1.8. klo 8. Matkan hinta/henkilö on 325 kun majoitus on 2 hh, 1hh hinta on 360. Hinta sisältää matkat, Matkan vastuullinen järjestäjä on Pohjolan Matka Oy. Sitovat ilmoittautumiset 30.6.2014 mennessä Pirkko Hyytiälle, pirkko.hyytia@kivennapa. fi tai puh. 050 544 2854. Kaikki asiasta kiinnostuneet, tervetuloa mukaan! Raivola-seura ry VUODEN 2015 PITÄJÄJUHLA JÄRVENPÄÄSSÄ YHDESSÄ TERJOKKOISTEN KANSSA Kivennavan pitäjäjuhlia ja kihuja on pidetty evakossa ollessa vuodesta 1947 alkaen joka vuosi, useimmat niistä kaksipäiväisinä. 1800-luvun alusta vakiintunut kihuperinne on pysynyt vielä evakkoaikanakin hämmästyttävän vahvana. Kiitos siitä kivennappoisten pääasiallisten sijoituskuntien vireille karjalaseuroille, jotka ovat kantaneet järjestelyistä päävastuun. Siinä missä evakkokauden alkuaikoina kihuvieraita oli tuhansia, nyt meitä on satoja. Yhä vaikeampi on ollut löytää kihuille järjestäviä seuroja. Näin on varsinkin silloin, jos kihuja vietetään kaksi päivää. Vanhentuneen kihuväen on myös hankala matkustaa pitkäksi aikaa omista oloista, ja yöpyminenkin on entistä hankalampaa. Nuorena sitä yöpyi kihupaikan naapureiden ja tuttujen tykönä, nyt se ei enää suju kuin ennen, kallistakin on hotelleissa ja muissa majapaikoissa. Tämä on johtanut Kivennapaseuran piirissä keskusteluihin, joiden tuloksena seuran hallitus päätti kokeilla yhteistyötä terijokelaisten kanssa. Terijokihan kuului Kivennavan pitäjään vuoteen 1910 saakka, jolloin se muodosti oman kuntansa, johon lopulta liittyivät muutkin Kivennavan rantakylät, ja Kivennapa menetti Suomenlahden hiekkarannat. Kivennapaseuran hallitus piti yhteisen kokouksen Teri- Säätiön ja Terijokiseuran edustajien kanssa toukokuun alussa, ja sovimme, että pidetään yhteinen pitäjäjuhla, vanhojen aikojen juhliamme muistellen elokuun alkupuolella 2015. Yksipäiväiseen juhlaan sisällytämme kivennapalaisen kihuväen tärkeinä pitämät elementit, jumalanpalveluksen, kyläkulkueen, päiväjuhlan ja tietysti aikaa tuttavien tapaamiseen, kihuamiseen. Järvenpää on hyvien kulkuyhteyksien päässä myös pääkaupunkiseudun varttuneellekin väelle, joiden on ollut hankala matkustaa Keski-Suomeen kahdeksi päiväksi. Pitäjäjuhlaa valmistelemaan nimettiin minut ja Teri-Säätiön hallituksen puheenjohtaja Veli- Pekka Sévon. Tiedotamme Kivennapalaisen Joululehdessä ja kivennapaseuran nettisivuilla aikanaan tarkemmin. Neuvottelujen päätteeksi löimme kättä päälle Teri-Säätiön asiamiehen, hallituksen kunniapuheenjohtajan Jaakko Mäkelän kanssa. TATTIPORTTI 3 Uuden kirjan aineistoa kerätään: muistoja, valokuvia tarinoita, runoja, juhlia, yrityksiä, kylät tänään ja miten elämä on kuljetttanut. Kihuille voi tuoda tai minulle. Liisa-Marjatta Pietinen Tattiportti-Ystävät vuosikokous la 26.7 klo 13.30 Hauhon kihuilla. KIVENNAVAN LIPOLA JA VAITTILA 30 + postituskulut Tilaukset 0500515022 tai levoraija@gmail.com tai 0415060523 tai kauko.aikas@elisanet.fi KIVENNAPATUOTTEET: Kivennavan isännänviiri 50, Pöytästandaari 26, Kivennapapaita 15, Pinssi 3, Kortit Äyrä- möispuku, Ikuisuuden portti, Siiranmäen muisto- merkki 1, Adressi Ikuisuuden portti 5 Kivennapa kestää-kirja 20 Voit tilata osoitteesta: levoraija@ gmail.com tai 050-0515022 Lisätään pakkaus- ja postikulut. Ilmari Pimiä oli kivennapalainen kirjailija, runoilija, piirustuksenopettaja. 17-vuotiaan piirros Ompeluseura.

Kivennapalainen 11 HYVÄ SEURAMME JÄSEN, MUISTITHAN SINÄ MAKSAA JÄSENMAKSUSI Jäsenmaksut ovat seuralle tulorahoituksen valtaosa, ne takaavat toimintamme jatkuvuuden. Kivennapalainen-lehti, Kihut ja kivennapalaisen perinteen monipuolinen tallennus ja vaaliminen edellyttävät myös jäseniltämme jäsenmaksun suuruista panosta. Kivennapaseuran jäsenmaksu on 15, ja Karjalan Liiton jäsenmaksu on 12. Jos haluatte maksaa sen Kivennapaseuran kautta, maksatte 27. Jos olet jo maksanut KIITOS! Jos et, niin maksathan 15.7. mennessä. Jos maksat jäsenmaksun jonkun toisen puolesta, kirjoita jäsenen nimi pankin tai verkkopankin lomakkeen viestiosaan, KIITOS KIVENNAPAMAPIT DIGITOIDAAN Toimi Kaukonen oli Kivennavan Pitäjäseuran hallituksessa 22 vuotta, siitä 7 vuotta puheenjohtajana. Hän keräsi vuosien mittaan kirjoituksia, kuvia ja dokumentteja Kivennavasta, kivennapalaisista ja Kivennavan Pitäjäseurasta. Hän tallensi ne järjestelmällisesti 31 Kivennapamappiin : 3 mappia lehtikuvia kylittäin, 2 mappia kivennapalaisten kuolinilmoituksia ja muistokirjoituksia, 5 mappia kirjeitä ja kirjoituksia, sisällys luettelossa yhteensä 1025 kappaletta, lisäksi kihuohjelmat vv. 1947-1991, kirjoituksia ja lehtikuvia kihuista, kirjoituksia kylistä, Kannaksen taisteluista, karttoja ja taloja, valokuvia ja kirjoituksia kotikylämatkoilta kylittäin, ynnä muuta. Tämä ainutlaatuinen kokoelma oli sijoitettu Kivennapaseuran varasto hyllykköön Kangasalan Äijälässä. Sijoituspaikka on syr jäinen ja Äijälän ovet ovat harvoin auki, joten aineisto oli käytännössä erittäin vaikeasti saavutettavissa. Seura halusi aineiston merkittävyyden vuoksi jo turvallisuussyistä varmistautua sen säilymisestä ja sen käytettävyyden lisääntymisestä. Siksi seura anoi ja sai Kivennapa-Säätiöltä 1 600 euroa mappien sisällön digi tointiin, varmuuskopiointiin ja tallentamiseen, ja sen saattamiseen ainakin kiinnostavimmilta osin lainsäädännön puitteissa laajemmankin yleisön ulottuville. Mika Ilonen toi mapit Äijälästä Järvenpäähän, missä seuran hallitus 10.5. piti kokouksensa Mapit lastattiin Järvenpäätalon pysäköintialueella Ilkka Puhalaisen auton takakonttiin, ja hän vei ne Lahteen digitointia varten. Kuvissa mapit ja hallituksen jäsen Toimin poika Erkki Kaukonen. KIVENNAPA-SÄÄTIÖN APU- RAHAT v. 2014 ON JAETTU: Karjalaisseurojen Tampereen piiri ry, Uusien karjalaisten laulujen sävellyskilpailun nuottijulkaisu 400.- Päivi Markkola Kivennavan siirtokarjalaismurteen muuttumista, variaatiota ja nykytilaa käsittelevä väitöskirjatyö 1000.- Raivola-seura Tarinaseminaarimatka Lintulan luostariin järjestelyt, tulkkaus ja Suomen kirkon edustajan matka- kulut 550.- Hauhon Karjalaiset ry Kivennavan Kihujen 26.-27.7.2014 järjestelykulut 1500.- Emma Taponen lukiokirjat ja salibandyharrastus 300.- Iida Koiranen ikäkausimaajoukkueen uimarin leiri/kisakulut 300.- Hanna Rämö lauluopinnot ulkomailla ja laulukilpailujen osallistumiskulut 850.- Jaakko Honkala oikeustieteen opiskelun materiaalikuluja 500.- Kivennapaseura ry Toimi Kaukosen Kivennapa-kansioiden digitointi 1600.- Timo Halonen opiskelukustannukset (liiketalouden tradenomi) 500.- Kangasalan Karjalaseura ry Kansallispukunäyttely Äijälässä (Kivennavan puku), Kivennapa-kirjallisuus näyttelyssä Kirja kertoo Karjalasta) sekä Kangasalan kulttuuritori-tapahtumassa 1000.- Annu Tertsonen Siirtokarjalaisten tie-kirjasarjan digitoiminen (osa väitöskirjatyötä) 600.- Pirkko Kaartinen Pro gradun Kivennavan jatkosodan aikainen kirkko hengen etuvarustus itää vastaan työstäminen julkaisuksi ja julkaiseminen 1000.- KIVENNAPASEURA ry:n VUOSIKOKOUS pidetään ensimmäisenä kihupäivänä, lauantaina 26.7.2014 klo 15 Hauholla Hauhon Yhtenäiskoululla. Esillä ovat sääntöjen määräämät asiat. TERVETULOA Kivennapaseura ry:n Hallitus HYVÄT KIVENNAPALAISET JA SEURAMME JÄSENET! KIVENNAPASEURA TARVITSEE APUASI MUUTAMASSA KÄYTÄNNÖN ASIASSA Meillä on ollut kaunis jo perinteeksi muodostunut tapa muistaa kihuissa edellisten kihujen jälkeen kuolleita kivennapalaisia (Kivennavalla syntyneitä ja evakkomatkan alkuvaiheissa Kivennavan seurakuntaan kuuluneita) sytyttämällä heille muistokynttilät. Myös Joululehdessä on nimet julkaistu. Tätä perinnettä pyrimme mahdollisuuksien mukaan jatkamaan, mutta sitä varten tarvitsemme rakkaiden vainajiemme nimet. Nykyisin emme enää saa seurana maistraatista luetteloa kivennapalaisista vainajista. Me jälkipolvinemme olemme levittäytyneet alkuperäisistä sijoituskunnistamme eri puolille maata kauemmaksi tosistamme. On vaikeaa seurata koko maan lehtien kuolinilmoituksia Siksi pyydän Teiltä kivennapalaiset ja Kivennapaseuran jäsenet: lähettäkää minulle viime kihujen vuoden 2013 heinäkuun jälkeen ja tämän vuoden aikana pois nukkuneiden läheistenne ja muiden tietämienne kivennapalaisten nimi, kotikylä Kivennavalla, kunta, jonne haudattu ja elinvuosien määrä. Mielellään tämän vuoden heinäkuun puoliväliin mennessä. Pyydän Teitä seuramme jäsenet lähettämään yhteystietojenne (osoite, puhelinnumero tai sähköpostiosoite) muutokset tiedokseni jäsenrekisterin tietojen päivittämiseksi. Näin pystymme paremmin olemaan lähempänä ja seuran posti ja Kivennapalainenlehti tulee oikeaan osoitteeseen. KIITOS! Kyösti Pulliainen, Halla-ahontie 1 80510 ONTTOLA 050 3266736, kyosti.pulliainen@kolumbus.fi Kivennapalainen Kivennapaseura ry:n tiedotuslehti Kyösti Pulliainen Päätoimittaja Halla-ahontie 1 80510 Onttola 050 326 6736 kyosti.pulliainen@kolumbus.fi Raimo Ranta Mariankatu 16 B 24 15110 Lahti 040 508 7392 raimo.t.ranta@gmail.com Raili Mäkelä Saratie 1, 16300 Orimattila 041 452 4685 raili.makela@bastu.net Ilmestyy: kesäkuu 2014, 18. vsk. Painos: 1200 kpl Kustantaja: Kivennapaseura ry Paino: Oriveden Kirjapaino Oy ISSN 1456-7725

12 Kivennapalainen KIVENNAPASEURAN KEVÄTRETKEN 17.-19.5. UUSIA JA VANHOJA NÄKYMIÄ KIRKONKYLÄN LIEPEILTÄ JA RIPAUS KULTTUURIA Kivennapaseuran tavoitteena on täydentää tietoja Kivennavan hautausmaista, päivittää aiemmin tehtyjä sopimuksia ja mahdollisesti solmia uusia. Maastossa yritettiin myös paikantaa hautausmaiden vanhoja rajoja. Yllä olevissa kuvissa etsitään Kirkonmäellä vanhan hautausmaan kiviaidan jäänteitä. Kuvasarjassa ollaan Hanskasuo- Raivolan tie välisen suunnan reunaa paikantamassa, keskimmäisessä kuvassa Ikuisuuden portti ja risti siintävät oikeassa yläkulmassa, kuvaajan seisoessa kiviaidan tuntumassa. Ovatko kiviaidat alkuperäisillä paikoillaan vai siirrettyinä sammaloituneita? Linnamäeltä löytyivät Pajarin kirkon, pappilan ja navetan rauniot helposti. Ukonputket ja muu kasvillisuus ei ollut vielä ehtinyt peittää niitä pääsemättömiin. Kirkon kelloteline seisoo jykevästi paikallaan, kirkon rauniot paljaana, ja Matti Halme tutkailee olisiko sakastin kellarissa vielä jotain. Kirkonkylän tienoilla uutta. Tirttulaan on noussut tarkoin vartioitu asuinalue 2000 hengelle ja 600 autolle. Vain asukkaat pääsevät portin ja portinvartijoiden läpi. Uudet asumukset levittäytyvät kohti Polviselkää, sielläkin on parhaille paikoille jo rakennettu. Taitavat olla Polviselän maisemat kohta rahvaan ja vieraiden näkymättömiin suljetut. Kirkonkylän pääraitille on avattu supermarket, kalusteiltaan ja ylöspanoltaan henkilökunnan yhtenäisiä asuja myöten kuin mikä tahansa eurooppalainen, valikoimissakin eurooppalaista. Vienolan lampi on puhdas ja kirkas, vastarannalla uusi tsasouna. Ja lopuksi kulttuuria. Kulttuuritalon uusi johtajatar maisemakonttorissaan vaahterakujan yläpäässä. Kirkonkylän koulumuseossa Valentina Karabanova saa täydennystä Kivennavan kyläkirjojen laajaan kokoelmaansa. Hän on kirjoittanut kirjat Kivennavasta ennen heitä ja heidän alkuvuosistaan täällä. Kotimatkalla vierailimme Viipurin kirjastossa, joka on entisöity Alvar Aallon alkuperäisten piirustusten ja suunnitelmien mukaan. Ulko-ovi, portaikon saarnipuiset kaiteet ja kattoikkunat hienosti toteutettu, katoikkunoista kaunis valo, niistä näkyi sininen kevätaivas.alarivin kuvat (paitsi pääovi) Marjukka Metsola.