Elizabeth Adler HÄÄT VENETSIASSA SUOMENTANUT KAARINA SONCK GUMMERUS

Elizabeth Adler HÄÄT VENETSIASSA SUOMENTANUT KAARINA SONCK GUMMERUS

Ympäristövastuu on osa Gummerus Kustannus Oy:n jokapäiväistä toimintaa. www.gummerus.fi/ymparisto Englanninkielinen alkuteos Meet Me in Venice Copyright 2007 by Elizabeth Adler All rights reserved including the rights of reproduction in whole or in part in any form Kustantaja: Gummerus Kustannus Oy Helsinki Painopaikka: Gummerus Kirjapaino Oy Jyväskylä 2009 ISBN 978-951-20-7775-5

2 Pariisi Yhdeksäntuhannen kilometrin päässä Pariisissa Lilyn serkku Precious Rafferty istui kahvilan tungoksessa lähellä rue de Bucia Seinen vasemmalla rannalla. Oli sateinen lauantaiaamu ja kello oli kymmenen. Precious siemaili maitokahvia, nakersi paahdettua patonginviipaletta ja katseli kuinka ostajat katutorin hyörinässä avasivat sateenvarjonsa ja kävelivät hiukan nopeammin näytteille asetettujen hedelmä- ja vihannesvuorien, tuoksuvien yrttien ja juustojen ohi. Ostajavirta alkoi harveta sateinen lauantai ei tehnyt hyvää myynnille, mutta onneksi hänen oman kauppansa, Rafferty Antiquesin, myynti ei ollut riippuvainen ohikulkijoista. Hän joi kahvin loppuun ja vilkutti hyvästiksi tarjoilijalle, joka tunsi hänet hyvin, koska hän oli täkäläisiä ja oli syönyt aamiaisensa tässä kahvilassa joka päivä vuosien ajan. Hän pujotteli täysien pöytien välitse ulos, pysähtyi hetkeksi markiisin alle, kietoi sinisen kaulaliinansa suojaamaan hiuksia sateelta ja vilkaisi nuortaparia, joka istui ulkopöydässä säätä uhmaten. Käsi kädessä he tuijottivat rakastuneesti toisiaan. He olivat luultavasti turisteja, viettivät ehkä kuherruskuukaut-

HÄÄT VENETSIASSA 17 taan, Precious arveli ja ajatteli haikeana, että he näyttivät perin onnellisilta. Hän ihmetteli, miten tuollaisen onnen saattoi löytää. Mistä se tuli? Leijailiko ilmassa jokin näkymätön elementti, ti, josta piti ottaa kiinni summanmutikassa, ja siinä sitä yhtäkkiä oltiin rakastuneina ja autuaan onnellisina? Parina eikä yksin. Mitä se sitten olikin, hän ei ollut sitä vielä löytänyt. Hän poikkesi konditoriaan ja osti vadelmaleivoksen aamupäivän piristykseksi, kiiruhti sateen läpi ja kääntyi rue Jacobille, jonka varrella hänellä oli asunto antiikkikaupan yläkerrassa. Hän oli hoitanut antiikkikauppaa viisitoista vuotta, aina siitä saakka, kun isoisä Hennessy kuoli, mutta yhä hän tunsi iloa ja ylpeyttä nähdessään ikkunassa sulavin kultakirjaimin kirjoitetut sanat Rafferty Antiques. Hän pysähtyi ja tähysti sisään kuvitellen olevansa asiakas, näki punertavat seinät, jotka olivat vuosien varrella haalistuneet pehmeän fuksianpunaisiksi, ja ihaili simpukanmuotoisia alabasterilampetteja, jotka loivat himmeää hehkua. Kapea huone oli tupaten täynnä antiikkiesineitä, jotka kylpivät tarkoitukseen suunnitellussa, ylhäältä tulevassa lempeässä valonhohteessa. Niiden joukossa oli ihastuttava marmorinen pojanpää, jota peittivät tiukat lapsenkiharat, pieni etruskilainen malja, joka oli luultavasti myöhempi kopio, sekä luonnollisen kokoinen veistos, Afrodite kohoamassa merestä siro käsi ojennettuna. Myymälän vierestä johti korkea puuportti viehättävään, salaiseen, Pariisille tyypilliseen sisäpihaan, jonka keskellä kasvoi vanha keisaripuu. Se oli keväisin täynnä komeita kukkia, jotka tiputtelivat valkoisia terälehtiään harmaalle kiveykselle. Preciousin, jota kaikki kutsuivat Preshyksi, äidinisä Arthur Hennessy oli taistellut Yhdysvaltain armeijassa Ranskassa,

18 ELIZABETH ADLER rakastunut Pariisiin ja löytänyt salaisen sisäpihan asuntoineen. Hän oli ostanut sen pilkkahintaan, avannut antiikkiliikkeen ja erikoistunut italialaisiin ja balkanilaisiin muinaisesineisiin, ineisiin, joita oli helposti saatavissa heti sodan jälkeen. Kun Preshy oli kuusivuotias, hänen vanhempansa saivat surmansa lento-onnettomuudessa lumimyrskyssä matkalla erääseen kirjailijakokoukseen. Myös Preshyn isoäiti oli kuollut nuorena, ja niinpä isoisä Hennessy lähetti Preshyn itävaltalaisen tädin hakemaan tytön San Franciscosta Pariisiin. Juuri Grizelda-täti, Hoffenbergin kreivitär, maailmannainen, omalaatuinen, hohdokas, viettelevä ja lapseton nainen, jolla ei todellakaan ollut minkäänlaista käsitystä edes lastenhoidon alkeista, kasvatti Preshyn. Pikkulapsen läsnäolo ei silti ollenkaan rajoittanut Grizeldatädin elämäntapaa. Hän yksinkertaisesti palkkasi ranskalaisen kotiopettajattaren ja raahasi Preshyn mukanaan kaikkialle. Hän vaihtoi asuinpaikkaa muutaman kuukauden väliajoin ja vei tyttösen von Hoffenbergin linnasta Salzburgin vuorilta vakituiseen sviittiinsä hotelli Carlyleen New Yorkiin tai hotelli Ritziin Pariisiin. Preshystä kehittyi itse asiassa oikea pieni maailmankansalainen, ovimiesten, taloudenhoitajien ja tarjoilijoiden tuttu, jota hovimestarit ja hotellinjohtajat hemmottelivat. Preshy jumaloi Grizelda-tätiä, mutta hän rakasti myös isoisäänsä, joka vihdoin kiinnostui hänestä, kun hän oli kyllin vanha opiskelemaan Bostonissa ja lomailemaan isoisän luona Pariisissa, missä hän oppi kaiken antiikkikaupasta. Luottaen siihen, että tyttö pärjäisi, isoisä testamenttasi hänelle sekä kaupan että asunnon sen yläkerrassa. Jo muutaman viikon kuluttua isoisän kuolemasta Preshy havaitsi, että koko liiketoiminta oli kaaosmaisessa tilassa. Isoisä oli vanhemmiten päästänyt asiat lipsumaan, ja jäljellä oli

HÄÄT VENETSIASSA 19 pelkkä varasto eikä sitäkään ollut paljon ja hyvin vähän rahaa. Vähitellen, kovalla työllä ja antaumuksella Preshy sai liikkeen asiat paremmalle tolalle. Hän ei vielä käärinyt omaisuuksia hän sijoitti suurimman osan tuloista suoraa a päätä varastojen täydentämiseen. Silti hän ansaitsi elantonsa ja oli toiveikas tulevaisuuden suhteen. Yhtäkkiä hän kuitenkin totesi saavuttaneensa kolmenkymmenenkahdeksan vuoden iän ilman ainuttakaan vakavaa suhdetta. Voi, rakkausjuttuja oli toki ollut, ja paria miestä hän oli hetken aikaa pitänyt jopa jännittävinä tai romattisina, mutta mikään suhde ei vain ollut kehittynyt sen pitemmälle. Olet liian nirso, Grizelda-täti valitti, kun taas yksi kosija hylättiin, mutta Preshy vain nauroi. Mielessään hän alkoi kuitenkin ihmetellä, mahtaisiko hän koskaan tavata ketään, josta todella pitäisi. Ketään, jonka seurasta hän nauttisi ja jonka kanssa hän voisi nauraa. Ketään, joka pyyhkäisisi häneltä jalat alta. Hän arveli, että se olisi erittäin epätodennäköistä. Preshyssä ei ollut mitään vikaa. Hän oli pitkä, hontelolla tavalla viehättävä nainen, jonka kihara, kuparinvaalea hiuskuontalo meni kammottavasti säkkärään sateessa. Hänellä oli äitinsä korkeat poskipäät ja Hennessyjen leveä suu. Hän ei juuri piitannut vaatteista, mikä sai hänen muotihullun tätinsä epätoivoon, mutta hän itse uskoi pukeutuvansa pakon edessä suhteellisen hyvin hän luotti vanhaan hätävaraan, pikkumustaan. Mutta arkisin hän käytti farkkuja ja valkoista t-paitaa. Hän oli sivistynyt ja viehättävä, hän rakasti hyvää ruokaa ja valikoi viininsä tarkkaan. Hän kävi ystäviensä kanssa elokuvissa ja taidenäyttelyjen avajaisissa, konserteissa ja teatterissa. Itse asiassa hän nautti elämästä, mutta ajatteli surullisena, että voisi nauttia siitä enemmänkin, jos joskus löytäisi itselleen sielunkumppanin. Hän astui sisäpihalle ja nousi 1500-luvulla rakennetun kivi-

20 ELIZABETH ADLER talon portaat asuntoonsa kaupan vintille. le. Koti oli hänen viihtyisä turvapaikkansa talvella, mutta kesällä, lä, kun korkeat ikkunat olivat auki ja ilmavirta pääsi sisään, se oli viileä kaupunkilaistila täynnä aurinkoa ja keisaripuussa pesivien en lintujen liverrystä. Puhelin soi, ja Preshy juoksi huoneen poikki, nappasi kuulokkeen ja henkäisi: Haloo. Hei kullanmuru, minä tässä. Preshyn parhaan ystävän, Darian, äänekäs bostonilainen puheennuotti iskeytyi Preshyn korvaan, ja hän piti kuuloketta kaukana ärtynyt ryppy otsallaan. Eikös sinun ole nyt melko aikaista soittaa? hän kysyi ja yritti laskea aikaeroa. Joo, mutta Super-Kid on valvonut koko yön. Presh, mitä ihmisen pitäisi tehdä, kun hänen kolmevuotiaansa näkee painajaisia? Viedä pentu kallonkutistajalle, vai? Preshy nauroi. Lakata antamasta hänelle limua ja karkkeja, luulisin. Se on ainakin kallonkutistajaa halvempi ratkaisu. Ei kai hänellä sitä paitsi vielä voi olla niin suurta sanavarastoakaan että hän voisi puhua psykiatrille. Preshy virnisti puhellessaan. Hän laski leikkiä niin kuin he aina tekivät. Darian kolmevuotiaan nimi oli Lauren, mutta häntä oli aina kutsuttu Super-Kidiksi, ja hän oli Preshyn kummityttö. Daria oli naimisissa fysiikan professori Tomin kanssa. Daria usutti aina Preshyä etsimään sen oikean. Tämä kerta ei ollut poikkeus. No niin, nyt on lauantai, Daria aloitti. Mitä aiot tehdä illalla? No jaa, olen aika väsynyt. On ollut pitkä viikko. Ajoin Brysseliin antiikkimessuille ja kun palasin, apulaiseeni iski flunssa vaikka henkilökohtaisesti olen taipuvainen uskomaan, että tämä flunssavirus on miespuolinen.

HÄÄT VENETSIASSA 21 LUKUNÄYTE Hmmm, harmi ettet sinä saanut sitä, Daria sanoi nokkavasti. Pieni miespuolinen flunssa tekisi hyvää sinullekin, Presh. En ymmärrä miksi sinun näköisesi tyttö, joka on... no, joka on sinä, istuu yksin kotona lauantai-iltana Pariisissa. ssa. sa Siksi että haluan tehdä niin. Voisin mennä yhden gallerian avajaisiin ihan tähän lähelle, mutta minua ei tippaakaan kiinnosta valkoviini ja rupattelu taiteilijan kanssa enkä edes pidä hänen töistään. En jaksa millään lähteä elokuviinkaan. Sinun täytyy ruveta elämään, Presh, Daria sanoi ankarasti. Muista että meillä on vain yksi elämä. Mitä jos tulisit tänne niin että minä voisin esitellä sinut jollekulle vakinaisessa virassa olevalle professorille? Sinusta tulisi loistava yliopistomiehen rouva. Minustako? Joo joo, niin varmaan. Ja hän asuisi Bostonissa ja minä Pariisissa. Hyväkin perusta mahtavalle avioliitolle. No, pyydä sitten Sylvietä järjestämään sinulle joku. Sylvie oli heidän yhteinen paras ystävänsä. Hän oli ranskalainen keittiömestari, joka oli pari vuotta sitten avannut oman menestyvän bistron nimeltä Verlaine ja oli hänkin niin kiinni työssään, ettei ehtinyt tavata miehiä. Sylvie tuntee vain keittiömestareita, ja kun tietää heidän työaikansa, niin kuka sellaista huolisi? Preshy vastasi. Oletko muuten koskaan tullut ajatelleeksi, että minä voin olla ihan tyytyväinen nykyiseen elämääni? En kaipaa muutoksia eikä minulla ole aikaa niihin. Minulla on oma elämäni, käyn ulkona silloin kun itse haluan... Kenen kanssa? Daria sanoi jättämättä Preshylle yhtään porsaanreikää, mutta Preshy vain nauroi. Ihan totta, kullanmuru, Daria sanoi ja päästi epätoivoisen huokauksen. Jätä kauppa viikoksi sen miespuolista flunssaa potevan apurisi huostaan ja lennä tänne. Siitä tulee ihan varmasti hauskaa.

22 ELIZABETH ADLER Preshy lupasi ajatella asiaa, ja sitten he rupattelivat vielä jonkin aikaa. Suljettuaan puhelimen Preshy meni katselemaan hyllyllä seisovaa hopeakehyksistä valokuvaa kolmesta kahdeksantoistavuotiaasta parhaasta ystävyksestä. Daria oli keskellä. Hänen pitkät suorat vaaleat hiuksensa liehuivat merituulessa, hänellä oli sorjat sääret ja jalat lujasti maassa, ja hänen rauhalliset siniset silmänsä hymyilivät kuten tavallista. Tyypillinen huoleton opiskelijatyttö sortseissa ja poolopaidassa. Vasemmalla oli Sylvie kiiltävänmustine poikatytön hiuksineen ja vakavine tummine silmineen. Hän oli tukeva jo silloin, sillä hän työskenteli sinä kesänä paikallisessa ravintolassa ja maisteli aina ruokia, sillä hän halusi varmistaa, että ne ovat hyviä. Oikealla seisoi Preshy muita pitempänä ja laihempana kultaiset hiukset säkkäräisenä sädekehänä kosteassa meri-ilmassa, vihreänsiniset silmät säteilevinä ja leveä suu naurussa. Ketään heistä ei voinut sanoa suureksi kaunottareksi, mutta he olivat nuoria ja viehättäviä ja uhkuivat elämäniloa. Nuorina tyttöinä he olivat viettäneet kolmisin kesiä Darian perheen ränsistyneellä, harmaalla, paanuilla verhotulla mökillä Cape Codissa, kulutelleet aikaa, joka tuntui jatkuvan miellyttävänä loputtomiin, hölvänneet aurinkovoidetta iholleen ja loikoneet jäsenet levällään, jotta varmasti saisivat kadehdittavan pronssirusketuksen. He tekivät pitkiä kävelyretkiä rannalla, flirttailivat matkan varrella tapaamiensa opiskelijapoikien kanssa ja tapasivat nämä uudelleen auringonlaskun aikaan hauraalla, hilseilevällä puukuistilla oluen ja juustodipin ääressä. Sitten seurasi diskotanssia kuun valossa kolme iloista tuulentuivertamaa tyttökaverusta testosteronia pursuvien poikien kanssa seksikkäinä lyhkäisissä sortseissaan ja topeissaan, jotka jättivät rusketuksen näkyviin.

HÄÄT VENETSIASSA 23 LUKUNÄYTE Preshy oli tutustunut Sylvieen yhdessä niistä istä kouluista, joita oli satunnaisesti käynyt Pariisissa asuessaan, ja tutustuttuaan myöhemmin Dariaan koulussaan Bostonissa hän oli tuonut Sylvien mukanaan, sillä hän oli varma, että he kolme viihtyisivät yhdessä. Siitä lähtien he olivat olleet parhaat ystävät. Ei ollut sellaista seikkaa, jota he eivät olisi tienneet toisistaan, ja Preshy rakasti ystäviään kuin sisaria. Preshy muisteli yhtäkkiä syvän kaihon vallassa menneitä aikoja, jolloin he kaikki kolme olivat niin huolettomia, niin nuoria, ja koko maailma ja tulevaisuus viittoilivat heitä eteenpäin kohti uutta elämää. Hän aprikoi, oliko hän sittenkin tehnyt vääriä valintoja. Mutta mennyt oli mennyttä, ja nyt hänellä oli edessä vain menestyksekkääksi uranaiseksi kehittyminen. Avioliittoa ja vauvoja ei todellakaan ollut hänen tähtiinsä kirjoitettu. Hän moitti itseään typeryydestä ja sentimentaalisuudesta ja pani valokuvan takaisin hyllylle isoisä Hennessyn ja tämä sievän vaalean itävaltalaisnuorikon kuvan viereen. Kuva oli otettu heidän hääpäivänään, ja morsiamella oli omalaatuinen kaulakoru, jossa näytti olevan timantteja ja safiireja ja punarinnanmunan kokoinen helmi keskellä. Koru näytti oudolta nuoren morsiamen yksinkertaisen dirndl-mekon kanssa, mutta Preshy ei ollut koskaan itse nähnyt sitä. Kaulakoru ei ollut tullut esiin isoisän jäämistöstä. Se tuntui yksinkertaisesti kadonneen. Hyllyllä oli tietysti myös kuva Preshyn vanhemmista, joiden kasvonpiirteet olivat jo hämärtyneet hänen mielessään, mutta hänellä oli rakkaita muistoja heistä etenkin yhteiseltä matkalta Venetsiaan. Kaikki sanoivat, että hän oli silloin niin nuori, ettei voisi muistaa retkestä mitään, mutta itse hän tiesi muistavansa. Grizelda-tädistä oli tietenkin useita kuvia yhdessä hän siemaili gin fizziä ruhtinas Rainierin kanssa terassilla Côte

24 ELIZABETH ADLER d Azurissa. Toisessa hän oli vastaanottamassa assa voittajan palkintoa jollain kilpa-ajoradalla Espanjan kuningas ngas vierellään. Kolmannessa hän istui kansainvälisten kuuluisuuksien uksien pöydässä tulipunainen tylliunelma yllä Punaisen Ristin gaalaillassa alaillassa aillassa Monte Carlossa. Hänen pitkä punainen tukkansa oli pukuakin punaisempi, ja leveää, säteilevää hymyä korosti hehkuva huulipuna. Hänen rinnallaan oli tietenkin hänen pitkäaikainen paras ystävänsä, vaalea, hontelo entinen revyytanssityttö Mimi Moskowitz, rikkaan, vaikutusvaltaiseen sukuun kuuluneen sijoituspankkiirin leski. Grizelda oli nauttinut Etelä-Ranskan lämpimästä ilmastosta, muodista, juhlista, gin fizzeistä ja hauskasta seurasta. Niin oli nauttinut Preshykin. Pikkutytön ympärillä oli aina käynyt kiihkeä hyörinä, ja häntä oli kohdeltu kuin aikuista paitsi tietenkin gin fizzejä tarjoiltaessa. Nyt leskirouvat asuivat loisteliaassa kattohuoneistossa Monte Carlossa ja matkustivat tapaamaan vielä jäljellä olevia ystäviään. Kummallakaan ei ollut lapsia, ja he pitivät Preshyä tyttärenään ja olivat tietenkin vuosien mittaan parhaansa mukaan hemmotelleet häntä. Mutta kultaseni, totuushan on, Grizelda oli sanonut lopulta lannistettuna, että tyttöä ei voi pilata. Hän ei piittaa koruista eikä vaatteista. Hän pitää vain niistä tympeistä antiikeistaan. Hän ei ole koskaan tosissaan välittänyt edes kenestäkään miehestä. Preshy hymyili ja totesi, että Grizelda-täti oli oikeassa. Ajatellessaan Darian sanoja Preshy kuitenkin päätti pukeutua pikkumustaan ja panna korkokengät jalkaan ja koristautua ohuella pienellä timanttikaulanauhalla, jonka Grizelda-täti oli antanut hänelle kuusitoistavuotispäivänä se oli täysin erilainen kuin Preshyn isoäidin fantastinen kadonnut kaulakoru ja keltaisella timanttisormuksella, jonka oli saanut täyttä-

HÄÄT VENETSIASSA 25 LUKUNÄYTE essään kaksikymmentäyksi. ( Koska kukaan an mies ei ole vielä lahjoittanut sinulle timanttisormusta, minun on kai parasta antaa sellainen, täti oli sanonut ojentaessaan sen hänelle, ja koska tädin mielestä koolla oli merkitystä, timantti oli muh- kea.) Preshy tunsi itsensä aina elegantiksi sormus sormessaan, an, ja Daria sanoi, että se teki hänestä rikkaan tytön näköisen ja antoi hänelle hiukan tyylikkyyttä. Preshy huokaisi. Hän menisi sittenkin niihin gallerian avajaisiin ja söisi myöhemmin illallista Sylvien kanssa Verlainessa sulkemisajan jälkeen. Tuiki tavallinen lauantai-ilta Pariisissa.