YTK300 YLEISEN TEOLOGIAN PERUS- JA AINEOPINNOT, KATOLINEN OPINTO- KOKONAISUUS (60 op) 10706 YTK100 YLEISEN TEOLOGIAN PERUSOPINNOT, KATOLINEN OPINTOKOKONAISUUS (25 op) 10700 Yleisen teologian katolisen opintokokonaisuuden perusopintojen tavoitteena on perehdyttää opiskelija Raamatun synnyn ja sen olennaisen sisällön problematiikkaan, kristillisen kirkon vaiheisiin sekä kristillistä uskoa ja etiikkaa koskevien käsitysten tutkimukseen. Opinnoissa tarkastellaan myös maailman muita uskontoja - erityisesti korkeauskontoja ja nykyajan uusia uskontoja - sekä niiden tieteellistä tutkimusta. Tavoitteena on lisäksi katolisen seurakunnan toiminnan ja jumalanpalveluksen tunteminen sekä kirkon kasvatustoimintaan ja koulun katoliseen uskontokasvatukseen perehtyminen. Sisältö Yleisen teologian katolisten perusopintojen opintokokonaisuus YTK100 (25 op) koostuu opintojaksoista YTK101-YTK105. Opiskelija suorittaa jokaisesta viidestä oppiaineesta viiden opintopisteen jakson, johon sisältyvät luennot sekä luentoihin liittyvä kirjallisuus. Yleisen teologian perusopintojen opinto-oikeuden hakuajat ks. http://www.helsinki.fi/teol/tdk/opiskelu/opinto-oikeudet/. Helsingin yliopiston perus- ja jatkotutkintoa suorittavien opiskelijoiden ei tarvitse hakea erikseen perusopintoihin. Moodle-kurssialue Opintojaksot tentitään pääsääntöisesti teologisen tiedekunnan tiedekuntatenteissä. Kullakin opintojaksolla on yhteensä kolme tenttikertaa (päivämääristä ks. opintojaksokuvaukset). Lukuvuoden aikana tentit järjestetään pe 9-13 Päärakennuksen salissa 1 (Fabianink. 33). Tiedekuntatentteihin ilmoittaudutaan koetta edeltävän viikon tiistaihin klo 23.59 mennessä osoitteessa www.helsinki.fi/weboodi. Atk-tunnuksia voi hakea lomakkeella, joka löytyy osoitteesta www.helsinki.fi/atk/luvat/lomake.html. Täytetty hakemus palautetaan teologisen tiedekunnan opintotoimistoon. Ohjeet tentti- ja kurssi-ilmoittautumiseen WebOodissa 1. Kirjaudu sisään WebOodiin osoitteessa www.helsinki.fi/weboodi. 2. Valitse kohdasta Hae kurssit/tentit Opinto-oppaasta Valitse teologisen tiedekunnan alta yleisen teologian opinto-opas, johon kurssi/tentti liittyy. Valitsemalla opinto-oppaan, jonka opintoihin tentti/kurssi, jonka aiot suorittaa, kuuluu, avautuu ikkuna, jossa on välilehdet Opetus/Tentit/Opintojaksot. Opetusvälilehdeltä löydät kurssi-ilmoittautumiset, tentit-välilehdeltä löydät tentti-ilmoittautumiset ja opintojaksotvälilehdeltä löydät kunkin opintojakson kuvauksen ja sen perästä kyseiseen opintojaksoon liittyvät tulevat tentit ja kurssit. 3. Valitse etsimäsi kurssi/tentti painamalla sen Ilmoittaudu-painiketta, niin pääset näkemään kurssin/tentin tiedot tarkemmin. Ellei ilmoittautuminen ole vielä alkanut, pääset katsomaan tietoja painamalla tentin nimeä. Sieltä näet myös, milloin ilmoittautuminen alkaa. 4. Kirjoita lisätietoja -kenttään pyydetyt tiedot. 5. Tarkista, että Ilm-ruudussa on ruksi. 6. Paina Tallenna ilmoittautuminen -nappia. 7. Omiin opintoihin -painikkeen kautta voit mennä katsomaan ilmoittautumisiasi ja myös perua ilmoittautumisen ilmoittautumisaikana. Tee näin ja varmista, että ilmoittautumisesi näkyy Omat opinnot - 1
otsikon Ilmoittautumiset -kohdassa. WebOodi-ilmoittautumisen onnistuminen on opiskelijan vastuulla! 8. Lopeta WebOodi-istunto painamalla vasemmanpuoleisessa valikossa olevaa Lopeta-näppäintä. Arviointi Kukin opintojakso arvioidaan asteikolla 0-5. Opintokokonaisuuden arvosana määräytyy opintojaksojen painotetun keskiarvon mukaan. Kokonaisuuden arvosanaksi annetaan erinomainen (5), kiitettävä (4), hyvä (3), tyydyttävä (2) tai välttävä (1). Suoritusten rekisteröinti Saadakseen rekisteröityä koko 25 op:n opintokokonaisuuden opiskelijan tulee itse varmistaa, että opiskelijarekisterissä on tiedot kaikista suoritetuista opintojaksoista. Opintokokonaisuuden rekisteröi amanuenssi Timo Åvist. YTK101 EKSEGETIIKAN PERUSTEET (5 op) 10701 Risto Lauha Luentokurssin suoritettuaan opiskelija tuntee Raamatun kirjojen sisältöä ja niiden muotoutumiseen vaikuttaneita tekijöitä. Hän pystyy lukemaan yleistajuista eksegeettistä kirjallisuutta, hänellä on tuntuma raamatuntulkinnan ja -tutkimuksen kysymyksiin ja hän osaa erottaa eksegeettisen tutkimuksen muunlaisesta Raamatun käytöstä. K. Kuula - M. Nissinen - W. Riekkinen, Johdatus Raamattuun (281 s.). R. Uro - O. Lehtipuu (toim.), Nasaretilaisen historia. (262 s.). Raamatun tulkinta kirkossa. Jumalallisesta ilmoituksesta. Katolinen Näkökulma 3 (135 s.). Siirakin kirja ja Viisauden kirja (teoksessa Vanhan testamentin apokryfikirjat). Luennot ja kirjallisuus tentitään dosentti Risto Lauhalle teologisen tiedekunnan tiedekuntatentissä 21.9. Rästikertauksen voi suorittaa 23.11. tai 1.2. Luennot (24 t) pitää dosentti Risto Lauha 10. 19.9. ma-ke 16 20 A7 sh 7. Luentoihin valmistaudutaan lukemalla eksegetiikkaa koskeva artikkeli teoksesta A. Raunio - P. Luomanen (toim.), Teologia. Johdatus tutkimukseen (4. p.), s. 14 77. YTK102 KIRKKOHISTORIAN PERUSTEET (5 op) 10702 Marjo-Riitta Antikainen Opintojakson suoritettuaan opiskelija tuntee kirkon historian eri aikajaksot ja osaa selittää niiden keskeiset sisällöt ja tärkeimmät vaikuttajat. Hän tunnistaa oman aikansa kristinuskon ilmenemismuotojen historialliset 2
juuret ja osaa verrata toisiinsa Suomen ja muun maailman kirkkojen kehitystä. K. Vuorela: Finlandia catholica (s. 1-109). Joseph Ratzinger-Angelo Amato SDB, Letter to the Bishops of the Catholic Church on the Collaboration of Men and Women in the Church and in the World, 2004 (36 s.). S. Heininen - M. Heikkilä, Suomen kirkkohistoria (285 s.). K. Arffman, Kristinuskon historia (269 s.). Luennot ja kirjallisuus tentitään yliopistonlehtori Marjo-Riitta Antikaiselle teologisen tiedekunnan tiedekuntatentissä 5.10. Rästikertauksen voi suorittaa 18.1. tai 15.3. Luennot (24 t) pitää yliopistonlehtori Marjo-Riitta Antikainen 24.9. 3.10. ma-ke 16 20 A7 sh 7. Luentoihin valmistaudutaan lukemalla kirkkohistorian artikkeli teoksesta A. Raunio - P. Luomanen (toim.), Teologia. Johdatus tutkimukseen (4. p.), s. 78 109. YTK103 SYSTEMAATTISEN TEOLOGIAN PERUSTEET (5 op) 10703 Virpi Mäkinen Luentokurssin suoritettuaan opiskelija tuntee systemaattisen teologian ja kristillisen opinmuodostuksen keskeisiä käsitteitä ja ajattelutapoja. Hän on saanut yleiskuvan kristillisen teologian sisällöllisistä kehitysvaiheista ja systemaattisen teologian eri oppiaineiden erityiskysymyksistä. E. McGrath, Kristillisen uskon perusteet. Johdatus teologiaan, s. 15 144 (Katsaus teologian historiaan patristiikasta 1900-luvun lopulle). Katolisen kirkon katekismus KATT, s. 67 284, 437 506. Vatikaanin 2. kirkolliskokouksen asiakirjat: Kirkosta, Kirkko nykymaailmassa, Katolinen kirkko ja kristittyjen ykseys. Yht. 240 s. (painettuina erillisniteinä kirjastoissa, osa löytyy myös internetissä: http://www.catholic.fi/magisterium/dokumentteja.htm). J. Aarts (toim.), Paavi (171 s.). Benedictus XVI, Deus caritas est eli Jumala on rakkaus (76 s.). Dogmaattinen opetus, Katolisen kirkon opetus uskosta, paavista ja Neitsyt Mariasta 1854 1950, Katolinen näkökulma 5 (75 s.). J. Hallamaa (toim.), Rahan teologia ja Euroopan kirkot, s. 9-138. Luennot ja kirjallisuus tentitään professori Virpi Mäkiselle teologisen tiedekunnan tiedekuntatentissä 9.11. Rästikertauksen voi suorittaa 15.2. tai 12.4. 3
Luennot (24 t) pitää professori Virpi Mäkinen 29.10. 7.11. ma-ti 16 20 A7 sh 7 ja ke 16 20 A7 ls 7. Luentoihin valmistaudutaan lukemalla systemaattista teologiaa koskeva artikkeli teoksesta A. Raunio - P. Luomanen (toim.), Teologia. Johdatus tutkimukseen (4. p.), s. 110 155. YTK104 KÄYTÄNNÖLLISEN TEOLOGIAN PERUSTEET (5 op) 10704 Johanna Lumijärvi Luentokurssin suoritettuaan opiskelija tuntee käytännöllisen teologian peruskäsitteitä sekä osaa tarkastella uskonnollista elämää ja toimintaa käytännöllisen teologian viitekehyksestä käsin. Hän tuntee liturgiikkaan, kirkkososiologiaan ja uskonnonpedagogiikkaan liittyvää tutkimusta ja lähteitä sekä osaa etsiä käyttöönsä uskonnollisten yhteisöjen toimintaan liittyviä perusteoksia. H. Kotila, Liturgian lähteillä (3. p.; 279 s.). Vatikaanin 2. kirkolliskokouksen asiakirjat: Pyhästä liturgiasta, Idän katoliset kirkot, Uskonnonvapaudesta, Kirkon lähetystoiminnasta, Kirkon suhteesta ei-kristillisiin uskontoihin, Kristillisestä kasvatuksesta, Maallikkojen apostolaatti, Sääntökuntaelämän uusiin olosuhteisiin mukautumisesta ja uudistamisesta, Tiedotuksen välineet. n. 200 s. (painettuina erillisniteinä kirjastoissa, osa löytyy myös internetissä: http://www.catholic.fi/magisterium/dokumentteja.htm). Roomalaisen messukirjan yleinen johdanto. Yleiskalenteri. Katolinen näkökulma 2. K. Aalto & M. Esko & M.-P. Virtaniemi (toim.), Sielunhoidon käsikirja, s. 14 104, 186 256. K. Inkala (toim.), Hoivatkaa toinen toistanne: diakonian teologian käsikirja, s. 1-85. Luennot ja kirjallisuus tentitään yliopisto-opettaja Johanna Lumijärvelle teologisen tiedekunnan tiedekuntatentissä 19.10. Rästikertauksen voi suorittaa 1.3. tai 26.4. Luennot (24 t) pitää yliopisto-opettaja Lumijärvi ja yliopistonlehtori Hannele Päiviö 8.10. 17.10. (ei 10.10.) ma-to 16 20 A7 sh 7. Luentoihin valmistaudutaan lukemalla käytännöllistä teologiaa koskeva artikkeli teoksesta A. Raunio - P. Luomanen (toim.), Teologia. Johdatus tutkimukseen (4. p.), s. 187 217. YTK105 USKONTOTIETEEN PERUSTEET (5 op) 10705 Mira Karjalainen Luentokurssin suoritettuaan opiskelija tuntee tärkeimpien maailmanuskontojen pääpiirteet ja uskonnon käsitteen määrittelemiseen liittyvät ongelmat. Hän ymmärtää uskontotieteen aseman tieteiden kentässä, sen peruskäsitteet, ymmärtävän ja selittävän uskontotieteen eron sekä uskontotieteen tärkeimmät lähestymistavat ja niiden klassikot. Perusopintojakson kirjallisuus antaa perustiedot tärkeimmistä maailmanuskonnoista. Luennot antavat metodisia valmiuksia kirjan ymmärtämiseen. 4
N. Smart, Uskontojen maailma (624 s.). Luennot ja kirjallisuus tentitään FT Mira Karjalaiselle teologisen tiedekunnan tiedekuntatentissä 7.12. Rästikertauksen voi suorittaa 15.3. tai 10.5. Luennot (24 t) pitää FT Mira Karjalainen 26.11. 5.12. ma-ke 16 20 A7 sh 3. Luentoihin valmistaudutaan lukemalla uskontotiedettä koskeva artikkeli teoksesta A. Raunio - P. Luomanen (toim.), Teologia. Johdatus tutkimukseen (4. p.), s. 156 186. YTK200 YLEISEN TEOLOGIAN AINEOPINNOT, KATOLINEN OPINTOKOKONAISUUS (35 op) 10710 Yleisen teologian katolinen aineopintokokonaisuus (YTK200) 35 op koostuu perinteisistä teologisista oppiaineista. Aineopinnot syventävät perusopinnoissa (YTK100) saatua teologista tietämystä. Yleisen teologian katolisen opintokokonaisuuden aineopinnot yhdessä perusopintojen kanssa (yht. 60 op) tuottaa opiskelijoille, joilla on aineenopettajan pätevyys, kelpoisuuden opettaa katolista uskontoa peruskoulussa ja toisena opetettavana aineena lukiossa (opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen (986/1998) 10 :n sekä tämän asetuksen muuttamisesta annetun asetuksen (865/2005) 10 :n mukaan). Yleisen teologian aineopintojen katoliseen opintokokonaisuuteen haetaan opinto-oikeutta tarkoitusta varten laaditulla lomakkeella, jota saa teologisen tiedekunnan opintotoimistosta ja internetsivuilta. Myös muut kuin aineenopettajaksi opiskelevat voivat suorittaa 35 op:n opintokokonaisuuden anomalla suoritusoikeuden. Yleisen teologian aineopintojen opinto-oikeuden hakuajat ks. http://www.helsinki.fi/teol/tdk/opiskelu/opinto-oikeudet/. Opinto-oikeuden saamisen edellytyksenä on yleisen teologian katolisen opintokokonaisuuden perusopintojen suorittaminen vähintään arvosanalla hyvä (opintojaksojen painotettu keskiarvo vähintään 3/5). Sisältö Yleisen teologian katolinen aineopintokokonaisuus koostuu viidestä 5 op:n laajuisesta aineopintojaksosta (YTK201-YTK205). Näiden lisäksi opintoihin kuuluu osallistuminen yleisen teologian seminaariin sekä seminaarityön laatiminen jonkin teologisen oppiaineen alalta. Seminaarin (YTK206) laajuus on yhteensä kymmenen (10) opintopistettä. Moodle-kurssialue Aineopintojaksot tentitään kunkin opintojakson yhteydessä mainitulle tentaattorille. Kullakin opintojaksolla on lukuvuoden aikana neljä tenttipäivävaihtoehtoa, joista pääsääntöisesti yksi on tiedekunnan kesätentissä (päivämääristä ks. opintojaksokuvaukset). Lukuvuoden aikana tentit järjestetään pe 9-13 Päärakennuksen salissa 1 (Fabianink. 33). Kesätentit järjestetään klo 10-14 PR sali 1 ja PR pieni juhlasali (Fabianink. 33). Tiedekuntatentteihin ilmoittaudutaan koetta edeltävän viikon tiistaihin klo 23.59 mennessä osoitteessa www.helsinki.fi/weboodi. Kesätentteihin tulee kuitenkin ilmoittautua aiemmin (I kesätentti 27.6.2013, ilmoittautuminen viimeistään 11.6., ja II kesätentti 15.8.2013, ilmoittautuminen viimeistään 11.6.). Atktunnuksia voi hakea lomakkeella, joka löytyy osoitteesta www.helsinki.fi/atk/luvat/lomake.html. Täytetty hakemus palautetaan teologisen tiedekunnan opintotoimistoon. Opintojaksossa YTK201 on vaihtoehtoisia suoritustapoja. Muissa aineopintojaksoissa on ainoastaan kirjatenttimahdollisuus. 5
Ohjeet tentti- ja kurssi-ilmoittautumiseen WebOodissa 1. Kirjaudu sisään WebOodiin osoitteessa www.helsinki.fi/weboodi. 2. Valitse kohdasta Hae kurssit/tentit Opinto-oppaasta Valitse teologisen tiedekunnan alta yleisen teologian opinto-opas, johon kurssi/tentti liittyy. Valitsemalla opinto-oppaan, jonka opintoihin tentti/kurssi, jonka aiot suorittaa, kuuluu, avautuu ikkuna, jossa on välilehdet Opetus/Tentit/Opintojaksot. Opetusvälilehdeltä löydät kurssi-ilmoittautumiset, tentit-välilehdeltä löydät tentti-ilmoittautumiset ja opintojaksotvälilehdeltä löydät kunkin opintojakson kuvauksen ja sen perästä kyseiseen opintojaksoon liittyvät tulevat tentit ja kurssit. 3. Valitse etsimäsi kurssi/tentti painamalla sen Ilmoittaudu-painiketta, niin pääset näkemään kurssin/tentin tiedot tarkemmin. Ellei ilmoittautuminen ole vielä alkanut, pääset katsomaan tietoja painamalla tentin nimeä. Sieltä näet myös, milloin ilmoittautuminen alkaa. 4. Kirjoita lisätietoja -kenttään pyydetyt tiedot. 5. Tarkista, että Ilm-ruudussa on ruksi. 6. Paina Tallenna ilmoittautuminen -nappia. 7. Omiin opintoihin -painikkeen kautta voit mennä katsomaan ilmoittautumisiasi ja myös perua ilmoittautumisen ilmoittautumisaikana. Tee näin ja varmista, että ilmoittautumisesi näkyy Omat opinnot - otsikon Ilmoittautumiset -kohdassa. WebOodi-ilmoittautumisen onnistuminen on opiskelijan vastuulla! 8. Lopeta WebOodi-istunto painamalla vasemmanpuoleisessa valikossa olevaa Lopeta-näppäintä. Arviointi Kukin opintojakso arvioidaan asteikolla 0-5. Opintokokonaisuuden arvosana määräytyy opintojaksojen painotetun keskiarvon mukaan. Kokonaisuuden arvosanaksi annetaan erinomainen (5), kiitettävä (4), hyvä (3), tyydyttävä (2) tai välttävä (1). Suoritusten rekisteröinti Opiskelijan vastuulla on huolehtia, että kukin opintokokonaisuuteen liittyvä suoritus on yliopiston opiskelijarekisterissä. Saadakseen rekisteröityä 35 op:n opintokokonaisuuden opiskelijan tulee ottaa yhteyttä amanuenssi Timo Åvistiin. Erillinen vastaavuustodistus, jossa osoitetaan suoritettujen opintojen tuottama kelpoisuus opettaa katolista uskontoa, on maksullinen (126 ). YTK201 EKSEGETIIKKA (5 op) 10711 Juha Pakkala Opiskelija syventää peruskurssilla oppimiaan eksegetiikan tietojaan ja taitojaan. Opintojakson suoritettuaan opiskelija ymmärtää tieteellisen raamatuntutkimuksen perusteita ja Raamatun tekstien monivaiheisen synty- ja tulkintahistorian. Hän osaa vertailla toisiinsa Vanhan ja Uuden testamentin sekä apokryfikirjojen sisältöjä, niiden taustoja, synty- ja ajanhistoriaa. Hän osaa eritellä kristinuskon syntyyn vaikuttaneita tekijöitä. Hän ymmärtää myös katolisen kirkon Raamatun tulkintatraditiota sekä sen suhdetta Raamatun teksteihin. Toteutus ja työtavat Kirjatentti. 6
R. Hakola - J. Pakkala, Kristinuskon ja juutalaisuuden juuret: arkeologian näkökulmia (224 s.). L. Aejmelaeus: Kristinuskon synty (2. uud. p.; 474 s.). Katolisen kirkon katekismus. KATT. 2005, s. 29 66, 507 612. J. Kiilunen & A. Huhtala (toim.), Urhea Judit, viisas Sirak. Johdatus Vanhan testamentin apokryfikirjoihin, s. 1-49, 121 285. Kirjallisuus tentitään yliopistonlehtori Juha Pakkalalle teologisen tiedekunnan tiedekuntatentissä 21.9., 1.2., 1.3. tai kesätentissä 15.8. L. Aejmelaeus, Kristinuskon synty tentitään aina. Muun kirjallisuuden voi halutessaan suorittaa osittain tai kokonaan lukupäiväkirjalla tai esseellä. Korvaavat tehtävät palautetaan opintotoimistoon tenttiilmoittautumisen umpeutumiseen mennessä maininnalla osa opintojakson YTK201 suoritusta. Tenttiin ilmoittauduttaessa on Lisätietoja-kentässä selkeästi mainittava, mitkä kirjat tentitään ja mitkä on suoritettu korvaavilla tehtävillä. YTK202 KIRKKOHISTORIA (5 op) 10712 Marjo-Riitta Antikainen Opintojakso syventää ja laajentaa kirkkohistorian perusopintoja. Toteutus ja työtavat Kirjatentti. P. Salo, Suomi ja Pyhä istuin 1918 1968 (331 s.). M. Hiekkanen, Suomen kivikirkot keskiajalla (s. 1-166). Kirjaa ei tentitä, vaan siitä kirjoitetaan referaatti. C. J. Gardberg, Kansallispyhäkkö. Turun tuomiokirkko 1300 2000 (s. 1-127). C. J. Gardberg, Veritas - Totuus! Suomen dominikaanit keskiajalla (83 s.). Seuraavista valitaan joko kohta a tai b: J. Hanska, Kristuksen sijaiset maan päällä? Paaviuden historiaa apostoli Pietarista Johannes Paavali toiseen (342 s.). S. Heininen, Ihmistä suurempi. Paaviuden historia (191 s.) JA Tridentinum. Trenton kirkolliskokouksen reformi- ja opidekreetit sekä kaanonit (206 s.). Kirjallisuus tentitään yliopistonlehtori Marjo-Riitta Antikaiselle teologisen tiedekunnan tiedekuntatentissä 5.10., 18.1., 15.3. tai kesätentissä 27.6. 7
YTK203 SYSTEMAATTINEN TEOLOGIA (5 op) 10713 Pekka Kärkkäinen Aineopintojakson tavoitteena on syventää ja laajentaa perusopinnoissa saatua tietämystä kaikissa systemaattisteologisissa oppiaineissa, erityisesti ekumeniikan ja uskonnonfilosofian osalta. Toteutus ja työtavat Kirjatentti. J. Pihkala, Uskoa tiedosta ja tietoa uskosta. Johdatus dogmatiikkaan (280 s.). Paavien yhteiskunnallinen opetus, Katoliset sosiaaliensyklikat Leo XIII:sta Johannes Paavali II:een. KATT 1990. (353 s.) Benedictus XVI, Jeesus Nasaretilainen. Ensimmäinen osa. (372 s.) T. Helenius, T. Koistinen & S. Pihlström (toim.), Uskonnonfilosofia. s. 7-120, 208 302, 354 371, 391 417. Kirjallisuus tentitään yliopistonlehtori Pekka Kärkkäiselle teologisen tiedekunnan tiedekuntatentissä 7.12., 15.2., 12.4. tai kesätentissä 27.6. YTK204 KÄYTÄNNÖLLINEN TEOLOGIA (5 op) 10714 Johan Bastubacka Aineopintojakson tavoitteena on syventää ja laajentaa perusopinnoissa saatua tietämystä kaikissa käytännöllisen teologian oppiaineissa, erityisesti kirkkososiologian ja jumalanpalveluselämän osalta. Toteutus ja työtavat Kirjatentti. Kallioniemi & J. Luodeslampi (toim.), Uskonnonopetus uudella vuosituhannella (s. 1-246). M. Pyysiäinen ja J. Seppälä (toim.): Uskonnonopetuksen käsikirja. Luvut 1-2 ja 5 (yht. 278 s.). Katolisen kirkon katekismus. KATT. 2005. s. 285 436, 613 685. S. Havukainen: Katekeesi kirkosta kouluun. Katolisen vähemmistöuskonnon järjestäminen Suomessa vuosina 1967 2003, internetissä: http://www.opiskelijakirjasto.lib.helsinki.fi/eres/teol/havukainen1-114.pdf. K. & K. Pöykkö, Neitsyt Maria ja Jeesus-lapsi. Jeesuksen syntymä ja lapsuus taiteessa (92 s.). 8
M. Aaltonen (suom.), Kristuksen morsiamen rukous. Yleinen johdatus hetkipalvelukseen (64 s.). Kirjallisuus tentitään yliopistonlehtori Johan Bastubackalle teologisen tiedekunnan tiedekuntatentissä 23.11., 22.3., 26.4. tai kesätentissä 15.8. YTK205 USKONTOTIEDE (5 op) 10715 Mira Karjalainen Aineopintojakson tavoitteena on täydentää perusopinnoissa saatua tietämystä erityisesti nykyajan uskonnollisuuden osalta ja syventää opittua varsinkin uskontopsykologian ja tieteenfilosofisten kysymysten osalta. Toteutus ja työtavat Kirjatentti. A.-L. Siikala, Suomalainen samanismi (s. 104 271). T. Hjelm (toim.), Mitä wicca on? (252 s.). J. Hämeen-Anttila (toim.), Uskontojen risteyksissä. Välimeren alueen uskontojen juurilla (221 s.). S. Lundgren, Suomen juutalaiset (96 s.). Seuraavista valitaan joko kohta a tai b: N. G. Holm, Religionspsykologins grunder (4. p., 189 s.). H. Pesonen (toim.), Uskontotieteen ikuisuuskysymyksiä (s. 151 179). K. Ketola et al. (toim.), Näköaloja uskontoon (3.-4. p., s. 54 127). P. Suojanen, Uskontotieteen portailla (s. 68 108). (yht. 140 s.) Kirjallisuus tentitään FT Mira Karjalaiselle teologisen tiedekunnan tiedekuntatentissä 9.11., 15.3., 10.5. tai kesätentissä 27.6. YTK206 YLEISEN TEOLOGIAN SEMINAARI (10 op) 10716 Johan Bastubacka Seminaarissa opiskelija: 1. oppii laatimaan määrämittaisen (20 25 s.) työn yhdestä rajatusta aihealueesta 9
2. tutustuu akateemiseen keskustelukulttuuriin 3. saa näkökulmia teologiseen tutkimukseen 4. oppii hahmottamaan tieteellisen kirjoittamisen periaatteita 5. saa syventävää näkökulmaa yhteen valitsemaansa teemaan 6. tutustuu johonkin teologiseen metodiin ja sen soveltamiseen. Yleisen teologian seminaari (24 t) järjestetään keväällä. Kokoontumiset pidetään keskitetysti. Seminaari edellyttää intensiivistä työskentelyä. Seminaarin info ja järjestäytymiskokoontuminen on to 31.1. klo 12 16 Pr sl 9. Muut tapaamiset (20 t) sovitaan tuolloin. Opiskelijan tulee miettiä etukäteen seminaarityön aihe. On suositeltavaa suorittaa seminaarityöhön lähinnä liittyvä YTK200-jakso ennen seminaariin osallistumista. Lisätietoja seminaarin pitäjältä yliopistonlehtori Johan Bastubackalta (johan.bastubacka@helsinki.fi, p. 191 22103). Seminaariin on ilmoittauduttava WebOodissa (10536). Ilmoittautuminen alkaa 7.12.2012 klo 15.00 ja päättyy 21.1.2013 klo 23.59. Seminaariin otetaan 12 opiskelijaa. Yleisen teologian seminaari järjestetään lukuvuonna 2012 2013 myös verkkoseminaarina yhteistyössä Avoimen yliopiston kanssa. Verkko-opiskelu toteutetaan Adobe Connect Pro - ohjelmiston avulla tapahtuvissa reaaliaikaisissa istunnoissa. Opiskelijalla tulee olla käytössään laajakaistayhteys sekä mikrofoni (myös webkamera on suotava, mutta ei pakollinen). Seminaarin kurssisivusto avautuu ma 5.9.2011, aloitusistunto on ma 12.9.2011 klo 17 19, ääntentestaus alkaa klo 16.30. Verkkotyöskentely jatkuu huhtikuulle 2012 asti. Lisätietoja verkkotyöskentelyn laitevaatimuksista sivulla http://www.avoin.helsinki.fi/opiskelijaksi/verkko-opinnot.htm#laitteet. Seminaarin tarkempi kuvaus löytyy sivustolta http://www.avoinyliopisto.fi/urlhaku.aspx?queryid=5ef51208-fce5-4f58-9bb8-363294ac5cb8 (jos suora linkki ei toimi, hae Avoimen yliopiston sivustolta opetustarjontaa sanoilla yleinen teologia ). Seminaariin ilmoittautuminen ajalla 1.8. - 12.8.2012 yleisen teologian yhdyshenkilölle timo.avist@helsinki.fi, jolta voi myös kysyä lisätietoja. Seminaariin otetaan 2-5 opiskelijaa kokonaisopiskelijamäärän mukaan. 10