Taiteen paikka on lähellä meitä

Samankaltaiset tiedostot
Taiteen edistämiskeskus Pirkanmaan aluetoimipiste

ME MAHDOLLISTAMME. #taiketukee #taiteilijatekee

Taiteen edistämiskeskus. Erityisasiantuntija Henri Terho

ME MAHDOLLISTAMME. #taiketukee #taiteilijatekee

Taiteen edistämiskeskus. Valtion tukea taiteelle ja kulttuurille

Taiteen edistämiskeskus Lounais-Suomen aluetoimipiste

Suosittelemme taidetta jokaiselle

Mitä tilastot kertovat Etelä-Savon taideja kulttuurielämästä? Taiteen edistämiskeskuksen alueprofiiliaineiston esittelyä Etelä-Savon näkökulmasta

Taide- ja kulttuurifestivaalien valtionavustusten informaatioja keskustelutilaisuus

Taide- ja taiteilijapolitiikan suuntaviivat ja Taiken tehtävät uuden lain näkökulmasta

KULTTUURIKASVATUS JA TAITEILIJAT. LAURA ARALA valtakunnallinen lasten- ja nuortenkulttuurin läänintaiteilija

Hallituksen kärkihanke: Prosenttitaiteen periaatteen laajentamista taiteen hyvinvointivaikutusten tukemiseksi

Taiteen ja kulttuurin hyvinvointivaikutukset Taide ja kulttuuri osana hyvinvoinnin ja terveyden edistämistä Prosenttiperiaatteen laajentamisen

OKM:n ja TEM:n ohjeistus vuodelle Kaakkois-Suomen luovien alojen kehittämisverkoston kokous 3/2017

Työpaikkojen sijainti vastavalmistuneilla vuosina

Romanitaiteen näkyvyys Taiteen edistämiskeskuksessa

OKM:n ja TEM:n ohjeistus vuodelle Kaakkois-Suomen luovien alojen kehittämisverkoston kokous 3/2016 ja 1/2017

Taide ja kulttuuri osana alueiden kehitystä; Näkymä vuoteen 2025

Korjausavustukset vuosina

Käsin, sävelin, sanoin ja kuvin

MAAKUNTALIITE : Työmarkkinoiden rakenne maakunnittain

Suomen Kulttuurirahasto. Kristiina Havas

Liikunnan aluejärjestöt 2016

Maakunnalliset lapsiasiavaltuutetut edistämään lapsen oikeuksia

Yhteenveto luomun kehittämisen alueellisista tavoitteista ja toimenpiteistä vuoteen

Kulttuurin rahoittajat: Avustusta valtiolta ja säätiöiltä? Elina Orjatsalo

Ajankohtaista Kulttuuri TEA -hankkeesta

Koko kansantalouden arvonlisäys* (BKT) maakunnittain vuonna 2016, %

Audiovisuaalisen kulttuurin edistämiskeskus AVEK

Taiken tuki taiteen ja kulttuurin edistämiseen 2016

Taiteen edistämiskeskus ja taidetoimikunnat taiteen tukijoina

Lausuntopyyntö STM 2015

Järjestöjen osallisuus sote- ja maakuntauudistuksen valmistelussa

Alueellisten hyte-toimijoiden VERTAISFOORUMI

TAITEEN EDISTÄMISKESKUKSEN TUKI 2013

Matkailun merkitys Kymenlaaksolle. Matkailuparlamentti Kuusankoski Jaakko Mikkola

Työllisyystilanne ja näkymät Satakunnassa

SELVITYKSIÄ VALTION ASUNTORAHASTO ISSN

Kuntien taloustietoja kuntakoon mukaan

Hämeen liitto / AU Väestö kielen mukaan sekä ulkomaan kansalaisten määrä ja maa-pinta-ala Kanta-Hämeessä k Lähde: Tilastokeskus

Henkilövahinkoririskit riskiluokan I ruuduissa vuosina

Taide kyseenalaistaa, etsii ja luo merkityksiä. Taide kuuluu kaikille. Siksi tuemme taiteellista ilmaisua. Taiteen edistämiskeskus

Lausuntopyyntö STM 2015

Teknologiateollisuuden talousnäkymät alueittain Teknologiateollisuus

Terveyttä ja hyvinvointia edistävän taide- ja kulttuuritoiminnan tavoitteet

SELVITYKSIÄ VALTION ASUNTORAHASTO ISSN

Teknologiateollisuuden talousnäkymät alueittain Teknologiateollisuus

Opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalan rahoitusmahdollisuuksista

TAIDE JA HYVINVOINTI. Arttu Haapalainen Taiteen ja hyvinvoinnin läänintaiteilija Taiteen edistämiskeskus / Pirkanmaan aluetoimipiste

Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät alueittain

Työvoimapalveluiden kohdentaminen ja painopisteet Hämeessä elokuu 2017

Ajankohtaista liikuntatoimesta ja oppilaitosrakentamisesta

Jäsenkysely Sote. uudistuksesta 2017

Luovasti erottautuen maailmalle

Taiteen ja hyvinvoinnin uutisia

Mervi Lehmusaho, THM Koordinointipäällikkö, Kulttuurisote Pohjois-Savon liitto osa 1. Kulttuurisote slidepohjia

Kestävää kasvua ja työtä ohjelman tilannekatsaus

ELY -keskusten yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut v TEM Yritys- ja alueosasto Yrityspalvelut ja alueohjaus-ryhmä

Taide rakentamisen yhteydessä kokemuksia ja näkökulmia TAIDETTA SAIRAALOIHIN - SEMINAARI

KULTTUURITALO VALVE Saatavuuden ja saavutettavuuden toteuttaminen monialaisena yhteistyönä

Maakuntien ja seutukuntien suhdanteet

Lausunto Pohjois-Savon liitolle

Salaojitetut peltohehtaarit Suomessa

Taiken tuki taiteen ja kulttuurin edistämiseen 2017

Lausuntopyyntö STM 2015

Kulttuurin Kaukametsä - Luova talous ja kulttuuri alueiden voimana Tomi Aho pääsihteeri Lapin taidetoimikunta

Työssä ympäristöalalla - oma tarinani

PIRKANMAALLE LAADITAAN KULTTUURIHYVINVOINTISUUNNITELMA

Työelämän kehittämis- ja palvelutehtävä

LAPE-muutosagentin ja kuntaagentin haku

Sote-uudistus lähtöviivalla saavuttaako uudistus tavoitteensa?

Päättäjäkysely korkeakoulu- ja tutkimuspolitiikasta

Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät alueittain

TYÖKE - Verkostoilla tehoa SOTEen, työkyvyn tukeen ja työikäisten terveyteen (ESR )

ELY- Laajakaistahankkeet

Nuorisotakuun seuranta TEM:ssä Tammikuu 2016

Maakuntien ja seutukuntien suhdanteet

Ajan trendit suomalaisessa liikuntapolitiikassa jatkuuko Liikkuvan koulun menestystarina?

Nuorisotakuun seuranta TEM:ssä maaliskuu 2016

Nuorisotakuun seuranta TEM:ssä helmikuu 2016

Taiteen kanssa kaikkialla

Maatalouden kriisipaketin toimet hyvinvoinnin tueksi Välitä viljelijästä - projekti

Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä

ESR YHTEENSÄ 2, , ,421 0 EU 1, , ,211 0 Valtio 0, , ,908 0 Kunta 0, , ,303 0

Miksi opetuksesta ja koulutuksesta tulee keskustella?

Lausuntopyyntö STM 2015

Valtuutetut: Kunnan elinvoimaisuuden kehittäminen on kunnan tärkein tehtävä, palvelujen tuottaminen listan viimeisenä

Kaikki vastaajat maakunnan mukaan 1

TAITEESTA JA KULTTUURISTA TERVEYTTÄ JA HYVINVOINTIA

Kuntaliiton kaksitoista sanaa tulevaisuuden kulttuuripalveluista

Yritykset kantavat Suomea ja lisäävät hyvinvointia Keski-Pohjanmaalla vihdoin päätösvalta!

Taikusydän - Taiteen hyvinvointi-vaikutusten yhteyspiste

Kunta- ja yrityspäättäjäkysely Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene ry

Työttömät insinöörit. Helmikuu 2019

Aikuisohjauksen koordinaatioprojekti

SOTILASAVUSTUSTILASTOJA VUOSI 2002

SELVITYKSIÄ VALTION ASUNTORAHASTO ISSN

Kuntien kulttuuritoimintalain infotilaisuus

Liite 3: Yhdistelmäluettelo (valtion kirjanpitoyksiköt, tulosohjatut virastot ja työnantajavirastot)

KESTÄVÄ KEHITYS, SOSIAALINEN

Transkriptio:

Taiteen paikka on lähellä meitä Foto: Minna Sirnö

Pari sanaa Taikesta

Pari sanaa Taikesta

Oikeutemme taiteeseen ja kulttuuriin Foto: Minna Sirnö

% Taiken hakijoista % Taiken kaikista tuista % Taiken alueellisista hanke-euroista % BKT:sta % väestöstä % ammattitaiteilijoista Ulkomaat Taiteilijoiden Suomi Uusimaa Varsinais-Suomi Häme Kaakkois-Suomi Satakunta Pirkanmaa Etelä-Savo Pohjanmaa Keski-Suomi Pohjois-Savo Pohjois-Karjala Pohjois-Pmaa ja Kainuu Lappi 0 10 20 30 40 50 60 70 Lähde: Rensujeff, Kaija, Taiteilijan asema 2010 -aineisto, Taike; Tilastokeskus; Karhunen, Paula, Taidetoimikuntien myöntämä tuki 2013, Taike

Kenen tehtävänä on taata taiteen ja kulttuurin saatavuus ja saavutettavuus? maakuntaliitto järjestö aluekeskus ely kunta kunta OKM kunta Kavi Foto: Minna Sirnö

Taide elää Pohjois-Savossa Taike ja yhteisöt Taidetta edistämässä Taike järjestää kuntien kulttuuriyhdyshenkilöille Pohjois-Savossa vuosittain kaksi yhteistyötapaamista valituista teemoista. Maakunnan reuna-alueiden pienet kunnat ovat taiteen ja kulttuurin saavutettavuuden kannalta eriarvoisessa asemassa suhteessa Kuopioon ja muihin suurempiin kuntakeskuksiin. Tätä ongelmaa on pyritty helpottamaan aluetyöllä: läänintaiteilijoiden työpanostuksella ja tukemalla hanketyötä erityisesti lastenkulttuurin ja taiteen hyvinvointivaikutuksiin suunnatun toiminnan avulla. Mikael Karikoski erityisasiantuntija p. 0295 330 880 mikael.karikoski@minedu.fi Vuonna 2015 Taike edistää taidetta ja tukee taiteilijoita ja taiteilijayhteisöjä apurahoin ja avustuksin noin 34 miljoonalla eurolla. 2/3 tuesta rahoitetaan Veikkausvoittovaroista, 1/3 verovaroin. Vuosi 2018 on Taiken Taidetta tekevät taiteilijat Taidetoimikuntalaitoksen 50-vuotisjuhlavuosi. Lisää tietoa apurahoista ja avustuksista löydät osoitteesta http://www.taike.fi/fi/apurahat-jaavustukset.

Taiteen ja taiteilijan koti on kunta Tavoitteena kuntataiteilijat Taike ja yhteisöt Taiteen edistämiskeskus tekee yhteistyötä erilaisten yhteistyökumppaneiden ja rahoittajien kanssa edistääkseen taiteilijoiden työllistymistä sekä taiteen saatavuutta ja saavutettavuutta. Opetus- ja kulttuuriministeriö myönsi avustusta taiteen ja kulttuurin kehittämishankkeille kunnissa ja alueilla. Avustusta myönnettiin myös kymmenelle kuntataiteilija/aluetaiteilija pilotille. Hankkeiden toteutusaika on vuosi 2015. Piloteissa tavoitteena on kunnan asukkaiden aktivointi, osallistaminen ja yhteisöllisyyden edistäminen taiteen keinoin. Taiteilija tekee työtä yhteisölle ja yhteisön kanssa. Avustusta saaneille hankkeille järjestetään yhteinen aloitusseminaari 25.3. Suonenjoella. Taiteen edistämiskeskus on toiminut yhteistyössä asiantuntijana, levittänyt tietoa hausta hakijoille ja tulee arvioimaan hankkeiden toteutumista. Sari Ilmola erityisasiantuntija p. 0295 330 830 sari.ilmola@minedu.fi Vuonna 2015 Taike tukee taiteilijoita ja taiteilijayhteisöjä apurahoin ja avustuksin noin 34 miljoonalla eurolla. Vuosi 2018 on Taiken Taidetta tekevät taiteilijat Taidetoimikuntalaitoksen 50- vuotisjuhlavuosi.

Taidetta siellä, missä elämme ja työskentelemme Taike ja yhteisöt Prosenttiperiaatteen edistäminen Prosentti rakennuskustannuksista taiteelle on kansainvälinen käytäntö, jota on Suomessa vaihtelevasti toteutettu etenkin 1960-luvulta eteenpäin. Periaate koskee kaikkea rakentamista - julkista rakentamista, yksityistä rakentamista, uudisrakentamista, korjausrakentamista, talonrakentamista, viherrakentamista... Suomessa prosenttiperiaatteen noudattamiseen sitoutuneita kuntia ovat mm. Helsinki ja Oulu. Uutena mallina on kytkeä taidehankinta kaavoitukseen. Käytännössä prosenttiperiaatteella tehdään sekä erillisiä taideteoksia että rakenteisiin integroituja taideelementtejä. Paljon kokemuksia on erityisesti sairaalarakentamisessa sekä kouluissa ja päiväkodeissa. Henri Terho erityisasiantuntija p. 0295 330 901 henri.terho@minedu.fi http://www.iisalmi.fi/suomeksi/palvelut/lasten-paivahoitopalvelut/paivakodit/paivakoti-simpukka http://www.yla-savo.fi/news/simpukan-aita--saa-varia-taiteesta/lxxgsvdl/9253d28c-934e-4c65-8667-f52006e41bf2 Taiteen edistämiskeskus on vuodesta 2014 lähtien jakanut valtionavustuksia "Prosentti rakennuskustannuksista taiteeseen" hankkeille. Taiteen edistämiskeskuksessa prosenttiperiaatetta edistetään myös läänintaiteilijoiden osaamisella ja hankkeilla.

Taide on lasten Taike ja yhteisöt Lasten- ja nuortenkulttuurin kehittämisohjelma Lasten- ja nuortenkulttuurin edistäminen ja tukeminen on yksi Taiken kehittämisohjelmista. Sitä edistetään yhdessä muiden valtakunnallisten lastenkulttuuritoimijoiden kanssa. Taiken omat lastenkulttuurin edistämis- ja tukemisinstrumentit ovat alueiden jakamat kohdeapurahat ja yhteisöjen erityisavustukset sekä läänintaiteilijoiden lastenkulttuurihankkeet. Lastenkulttuurin edistäminen on tärkeää ennen kaikkea kulttuurisen tasa-arvon vuoksi että se toteutuisi edes lapsena. Ulla Lassila erityisasiantuntija p. 0295 330 860 Vuonna 2015 lastenkulttuuria edistettiin Taiteen lastenkulttuurin valtionpalkinnoilla, kohdeapurahoilla ja yhteisöjen erityisavustuksilla (590 000 euroa). Vuosi 2016 on lastenkulttuurin teemavuosi Taikessa.

Taide liikuttaa Taike ja yhteisöt Taiteen käytön, hyvinvoinnin ja osallistamisen kehittämisohjelma Taike edistää taiteen monipuolista käyttöä ja saavutettavuutta kehittämisohjelmallaan. Kulttuuri- ja taide-elämykset vaikuttavat tiedostamattomaan alitajuntaamme. Jos kyseessä on sisäisen, psyykkisen maailman kannalta myönteinen vaikutus, aistihavaintojen aiheuttamat tunteet toimivat meissä myönteisesti ja edistävät terveyttä. Miten paljon aikaa ja rahaa säästyisikään, jos ihmiset saisivat solmujaan auki ja elämänriemua taiteen kautta, eikä tarvitsisi projisoida kaikkia sosiaalisen ja henkisen puolen tunteita fyysisiksi kivuiksi ja tässä taide ei tarkoita pelkästään hyvää mieltä tuottavaa taidetta. Johanna Vuolasto erityisasiantuntija p. 0295 330 870 johanna.vuolasto@minedu.fi Vuonna 2015 Taiteen edistämiskeskus jakaa yhteisöjen erityisavustukset kulttuurin hyvinvointivaikutuksia edistäviin hankkeisiin 416 000 euroa. Vuosi 2017 on Taiken Taide liikuttaa -teemavuosi.

Asiantuntija apunasi Taike ja yhteisöt Erityisasiantuntija Mikael Karikoski p. 0295 330 880 mikael.karikoski@minedu.fi Foto: Minna Sirnö Taiken Itä-Suomen toimipiste Suunnittelija Elina Itkonen p. 0295 330 881 elina.itkonen@minedu.fi Toimisto p. 0295 330 887

http://www.taike.fi Foto: Minna Sirnö Kiitos!