Etelä-Karjalan ammattikorkeakoulu Sosiaali- ja terveysyksikkö Ammattitaitoa edistävä harjoittelu, syksy 2008 Toimintaterapiaopiskelijat Johanna Härmä, Sanna Inkinen, Emma Trygg Ohjaava opettaja Tuula Hämäläinen Lauritsalan palveluympäristön esteettömyys
Johdanto 1 Suomessa, Lappeenrannassa ja alueellisesti Lauritsalassa väestöennusteista voi lukea, että väestö ikääntyy. Tämä asettaa haasteen niille palveluympäristöille, joissa ikääntyvät ihmiset asuvat ja asioivat. Palvelujen saavutettavuus ja rakennetun palveluympäristön esteettömyys ovat asioita, joihin on kiinnitettävä entistä enemmän huomiota. Esteetön ympäristö palvelee ikääntyvien ihmisten lisäksi myös muita ympäristön käyttäjiä kuten pienten lasten vanhempia lastenvaunujen ja rattaiden kanssa tai kauppakassejaan kantavia perheiden ruokahuollosta vastaavia aikuisia. Tämän kartoituksen tavoitteena on kertoa Lauritsalan liikekeskuksen rakennetusta ympäristöstä näkökulmana esteettömyys liikkumis- ja toimintaesteisten ihmisten kannalta. Kartoituksen pohjalta pyritään antamaan toimenpide- ja kehittämisesityksiä esteettömyyden edistämiseksi alueella. Arvioituina kohteina tässä esitetään Lauritsalatalo, kirkko ja seurakuntakoti, uimahalli, apteekki ja Osuuspankki sekä terveyskeskus (lääkäreiden vastaanotto, laboratorio, neuvola ja hammashoitola). Arviointivälineenä on käytetty Nordic Housing Enabler arviointimenetelmää. Tämä arviointimenetelmä on tarkoitettu ensisijaisesti asuntojen arviointiin ja sen ympäristöä arvioiva osa koostuu neljästä eri osa-alueesta: A - ulkotilat, B - sisäänkäynnit, C - sisätilat ja D - tiedonvälitys. Tämän kartoituksen laatimisessa arviointimenetelmän antamaa tietoa on kerätty lähinnä rakennusten ulkotiloja ja sisäänkäyntejä koskien. Sisätiloista on arvioitu saniteettitiloja niissä palvelukohteissa, joissa se on ollut relevanttia. Arviointimenetelmän tuloksia luetaan niin, että mitä enemmän pisteitä, sitä esteellisempi on ympäristö. Kartoituksessa ilmenevät ympäristön esteet on tuotu esille enimmäkseen liikkumisen apuvälinettä käyttävän ikääntyneen ihmisen kannalta. Tyypillisesti ikääntyneellä rollaattoria käyttävällä henkilöllä on tasapainovaikeuksia, alentunut koordinaatiokyky ja fyysinen kestävyys, jolloin epätasaiset maastot ja pitkät matkat tuottavat hankaluuksia. Ikääntyneen henkilön yläraajojen toimintakyky voiman sekä hienomotoriikan osalta on tyypillisesti alentunut. Hänen voi olla myös vaikea kumarrella ja kyykistellä. Arvioinnit ovat suorittaneet Etelä-Karjalan ammattikorkeakoulun toimintaterapeuttiopiskelijat syksyllä 2008 opettajansa johdolla. Työskentely liittyi arviointia käsittelevään opintojaksoon. Tämän raportin on koonnut 3 henkilöä tästä opiskelijaryhmästä. 1
Lauritsalatalo 2 Lauritsalatalon kulkuväylällä sijaitsevat istuimet ovat todella matalia ja kapeita. Lauritsalatalon ovessa on vanhanaikainen postiluukku, josta emme ole varmoja, onko se toiminnassa. Postiluukkuun on kuitenkin vaikea kurottua, sillä se on hyvin matalalla. Tämä voi koitua ongelmaksi niin postinkantajalle kuin sen noutajallekin. Kulkuväylien valaistus pihamaalla on riittämätön, ja sisäänkäyntien kohdalla valaistus on himmeä. Pääsisäänkäynnin kulkualusta on epätasainen ja siinä on yllättävä tasoero. (ks. kuva 2). Liikuntaesteisille Lauritsalatalon sisäänkäynti on epäjohdonmukainen, sillä pyörätuoliluiska (kuva 1) sijaitsee talon takana. Tätä kautta kuljettaessa Lauritsalatalon yleisessä käytössä oleviin tiloihin ei pääse kuin lukollisen oven läpi kulkemalla, mikä pidentää kuljettavaa matkaa ja estää itsenäisen liikkumisen. Lisäksi luiskan pituus 7,2 m vaatisi jo lepotason, joita tulisi olla vähintään 6 metrin välein. Luiskasta puuttuu toiselta puolelta käsijohde ja sen suojareunukset ovat liian matalat (pitäisi olla vähintään 5 cm, kyseiset reunukset vain 3cm). Kuva 1. Pyörätuoliluiska Lauritsalataloon Kuva 2. Pääsisäänkäynnin kulkuväylän tasoero Valaistusta tulisi parantaa. Kulkuväylille tulee lisätä kirkkaampia valoja, jotka valaisevat koko kulkureitin sisäänkäynnille. Tällä hetkellä kulkuväylällä sijaitsevia porrasaskelmia ei hämärän valaistuksen takia näe, mikä voi aiheuttaa vaaratilanteita etenkin ikä-ihmisille ja liikuntaesteisille. Myös sisäänkäynnin yhteyteen tulisi lisätä tehokkaampia valoja. Mikäli talon takana olevaa pyörätuoliluiskaa käytetään yleiseen liikkumiseen, kulkuväylälle tulisi asettaa opastus talon takana sijaitsevalle pyörätuoliluiskalle, sillä tällä hetkellä sen löytäminen on hankalaa. Lisäksi luiskan turvallisuuteen tulisi kiinnittää huomiota (kaiteet, reunukset). Kirkko ja Seurakuntakoti Pysäköintipaikat suhteellisen kaukana kadun varressa hankaloittavat liikuntaesteisen henkilön pääsyä kirkkoon ja seurakuntakotiin. Kirkon ovelle ei ole kulkua autolla ja pääsy kirkon edessä olevalle piha-alueelle vaatii vähintään yhden tasoeron ylittämisen tai kulkemisen hyvin jyrkkää ja ilman käsijohteita olevaa pientä luiskaa pitkin (kuva 5). 2
3 Kuva 4. Pääsisäänkäynnin edustan tasoerot seurakuntakotiin. Kuva 5. Pyörätuoliluiska kirkon ja srk:n pihamaalle Seurakuntakodin sisäänkäynnin läheisyydessä kulkualusta on epätasainen (pihaympäristön laattojen väliin jää rakoja, joihin mm. rollaattorin pyörä voi jäädä jumiin, kuva 4). Kokonaisuudessaan kirkon edustan laatoituksessa on epätasaisuuksia ja veden kulkua helpottavia uria, jotka voivat olla esim. pyörätuolilla liikkujalle esteitä. Painavat ovet kirkossa ja seurakuntakodissa vaikeuttavat esimerkiksi ikäihmisen omatoimista asioimista tiloissa. Ovet myös sulkeutuvat nopeasti. Ovia ei saa lukittua auki -asentoon ja ne tulevat hitaan kulkijan päälle hänen yrittäessään liikkumisen apuvälineen kanssa mennä sisälle. Lauritsalan kirkon sisätiloissa liikkuminen on helppoa ja esteetöntä. Kirkon suurimmat ongelmakohdat esiintyvät saniteettitiloissa. Liikkumisesteellisten wc:n puuttuminen aiheuttaa suuria vaikeuksia sitä tarvitseville (esim. pyörätuoli ei mahdu wc:n sisätiloihin). Lisäksi ongelmana ovat pyörätuolin käyttäjän tai pienikokoisen ihmisen kannalta liian korkealla sijaitsevat naulakot (roikkuvat katosta). Liikkumisapuvälineiden käyttäjän esteet kirkossa Esteellisyydestä kertova pistemäärä 25 20 15 10 5 WCssä ei tukikahvoja painavia ovia (sisäänkäynti) istumapaikat puuttuvat porrasaskelmia kulkuväylällä ei porraskaiteita / vain yksi (sisätilat) 0 1 Ongelmakohdat ei kaiteita luiskissa Kuva 3. Toimintarajoitteita aiheuttavat ympäristön esteet kirkossa. 3
Mitä voisi tehdä? 4 Seurakuntakodin ja kirkon kulkuväylät ovat samassa pihapiirissä ja pysäköintipaikat ovat yhteiset. Kulkuväylällä sijaitsevan pyörätuoliluiskan uudistaminen helpottaisi ja tekisi turvallisemmaksi sitä tarvitsevien saapumisen kirkkoon ja seurakuntakotiin. Luiskan tulisi olla loivempi, reunuksellinen ja riittävän pitkät käsijohteet pitäisi olla molemmin puolin. Kirkon pihan vasemmasta reunasta voisi tarkastella esteettömän reitin varmistamista pienillä luiskitus -ratkaisuilla maastoon. Kirkon pääovelle pystyisi tilan puolesta mahdollistamaan saapumisen autolla, mutta onko tämä pääsy jo olemassa kirkon takakautta? Kirkon ja seurakuntakodin edessä aukiolla kulkualustan pinnan epätasaisuuteen kannattaa kiinnittää huomiota. Laatoituksen uusimisesta/rakojen paikkailusta hyötyy sekä kirkko että seurakuntakoti. Oviin ehdottaisimme ensisijaiseksi muutokseksi uusia saranoita, jotka lukitsevat oven auki -asentoon. Seurakuntakodin sisätiloihin ehdottaisimme irtokalusteiden uudelleen sijoittamista tilaan nähden. Se helpottaisi liikkumista ja vähentäisi ahtautta (kukkien siirtäminen, irtotuolit/pöydät). Kirkon sisällä parannusehdotuksena kehotamme keskittymään saniteettitilojen parantamiseen. Liikkumisesteellisten henkilöiden wc:n rakentaminen mahdollistaisi esteettömyyden myös saniteettitiloissa. Ensisijainen muutosehdotus saniteettitiloihin on tukikaiteiden asentaminen, joista esim. tasapaino-ongelmista kärsivä henkilö hyötyisi noustessaan wc-istuimelta. Naulakoita olisi hyvä saada matalammalle. Uimahalli Uimahallin suurimmat ongelmat ovat puuttuvat istumapaikat sekä nopeasti sulkeutuvat ovet. Pysäköintipaikalta johtavat rappuset ovat pitkät, eikä niissä ole levähdyspaikkaa (tasanne löytyy, mutta istumapaikkaa ei, kuva 7). Kyltillä vammaismerkittyjä pysäköintipaikkoja uimahallista löytyy suoraan pääsisäänkäynnin vierestä. Niistä puuttuvat kuitenkin tarvittavat maamerkit eikä niiden leveys täytä säädöksiä. Kuva 6. Liikuntaesteisen henkilön pukukaappi Kuva 7. Portaat uimahallille 4
Saniteettitilojen lattiapinta on liukas. Myös saunatilojen ja allastilojen välillä sijaitsee kapeita oviaukkoja, joista ei mahdu kulkemaan esim. pyörätuolilla. Uimahallin suunnittelussa on joiltakin osin otettu varsin viisaasti huomioon esteettömyys, sillä uimahallista löytyy liikuntaesteisille tarkoitettu pukuhuone ja pyörätuolin käyttäjät pääsevät altaaseen tarkoituksenmukaisella hissillä. Ongelmaksi osoittautui kuitenkin erityisesti se, että pukuhuoneesta ei pääse ollenkaan saunatiloihin. Pyörätuolia tarvitsevat eivät siis pääse saunaan ollenkaan ja rollaattorinkaan käyttäjille se ei ole helppoa, sillä saunatiloihin vievät oviaukot eivät ole suunniteltu niin leveiksi, että edes rollaattorilla pääsisi liikkumaan niistä. Liikuntaesteisille mitoitettu pukuhuone oli kaikin puolin varsin toimiva, mutta huomauttaisimme kuitenkin, että pukuhuoneen valaistus on melko heikko ja kaappien hyllyt ovat turhan korkealla (ks. kuva 6). Lisäksi lattialla olevat irralliset matot saattavat hankaloittaa pukuhuoneessa liikkumista. Pysäköintipaikalta johtavien rappujen väliselle tasanteelle olisi hyvä sijoittaa penkki, jotta levähtäminen olisi mahdollista. Sauna- ja allastilojen esteettömyyteen kiinnittäisimme eniten huomiota, sillä tällä hetkellä kyseisissä tiloissa on mahdotonta liikkua esteettömästi. Kapeat oviaukot yhdistettynä liukkaaseen lattiapintaan aiheuttaa vaaratilanteita etenkin apuvälineiden kanssa liikkuville. Myös liikuntaesteisille mitoitetun pukuhuoneen kunnossapito on tärkeää, jotta tilan tarkoitus tulee hyödynnettyä. 5 Apteekki ja Osuuspankki Lauritsalan apteekilla ja Osuuspankilla on yhteinen sisäänkäynti. Sisäänkäynnin yhteydessä on painavia ovia, porrasaskelmat ovat epäsäännöllisiä sekä luiskat ovat puutteellisia. Edellä mainitut seikat vaikeuttavat liikkeessä asioimista etenkin sellaisilla henkilöillä, joilla on heikot käsi-/jalkavoimat, tai he käyttävät liikkumisen apuvälineitä (rollaattori, pyörätuoli). Myös lastenvaunujen kanssa on vaikeaa päästä esteettömästi sisään. Kehottaisimme myös näissä kohteissa kiinnittämään huomiota luiskiin, porrasaskelmiin sekä oviin. Ovien painavuutta voisi keventää automaattisella avausmekanismilla (esim. liukuovet). Lisäksi luiskiin tulisi rakentaa jälkeenpäin käsijohteet, jotka auttaisivat tuen ja tasapainon pitämisessä. Lauritsalantorin vammaispysäköintipaikalta on pitkä matka apteekkiin ja Osuuspankkiin. Vammaispysäköintipaikan lisääminen torin puolelle helpottaisi esimerkiksi pyörätuolilla liikkuvan asiakkaan asioimista (kelattava matka liikkeeseen lyhenisi, ja asiakkaan olisi helpompi poistua/siirtyä autoon, kun tilaa olisi tarpeeksi). 5
Terveyskeskus 6 Lauritsalan terveyskeskuksessa esiintyy monia hankalia ympäristön esteitä. Yhteistä koko terveyskeskusrakennuksen tiloille on, että se on hyvin sokkeloinen ja käytävät ovat ahtaita. Ovet ovat myös joka paikassa painavia eivätkä ne pysy auki automaattisesti. Myös sisäänkäynnille johtavien portaiden käsijohteet ovat vaarallisia, sillä ne huojuvat ja niiden pintamateriaali on liukas. Käsijohteiden muoto on hankala eikä niistä saa hyvää otetta. Kokonaisuudessaan terveyskeskuksen opasteet ovat puutteelliset (osa melko mahdoton tulkita esim. asta otto) Lääkäreiden vastaanotto Lääkäreiden vastaanotolle tullessa etenkin liikkumisapuvälineiden käyttäjä ja ikäihminen kohtaavat monia ympäristön ongelmia. Pääovi on painava ja kapea eikä aukea automaattisesti. Oven edessä on korkeita kynnyksiä, joten pyörätuolilla liikkujan on mahdotonta tulla omatoimisesti lääkärin vastaanotolle. Panimme myös merkille, että terveyskeskuksen pihasta puuttuu kokonaan asiakaspysäköinti ja asiakkaat joutuvat tullessaan pysäköimään joko nurmikolle (epävakaa alusta) tai kadun varteen (matkaa sisäänkäynnille yli 25m). Kyltillä vammaismerkitty pysäköinti löytyy, mutta niitä ei ole sisäänkäynnin yhteydessä (suositus olisi 10m sisäänkäynnistä, tässä 17m). Liikkumisapuvälineiden käyttäjän esteet lääkärin vastaanotolla Esteellisyydestä kertova pistemäärä 16 14 12 10 8 6 4 2 0 1 Ongelmakohdat istuimet matalia / kapeita painavia ovia (sisäänkäynti) ei porraskaiteita / vain yksi (sisätilat) porraskaiteet liian korkealla / matalalla (sisätilat) nopeasti sulkeutuvia ovia / auki pysymättömiä (sisäänkäynti) porrasaskelmien etenemät lyhyitä / vaihtelevia (sisätilat) Kuva 8. Toimintarajoitteita aiheuttavat ympäristön esteet lääkäreiden vastaanotolla. Pääsisäänkäynnin yhteydessä olevien kynnysten poisto helpottaisi jo paljon sisääntuloa. Toisaalta kynnyksiäkään ei tarvitse poistaa, jos sisäänkäynnin eteen sijoitettaisiin pieni luiska, jota myöten pyörätuolilla ja rollaattorilla pystyisi kulkemaan. Ovista olisi myös hyvä saada automaattisesti avautuvia. 6
7 Sisäänkäynnin aula on hyvin hämärä, joten valaistusta lisäämällä siellä sijaitsevat vaarallisen korkeat kynnykset huomattaisiin helpommin, eikä esimerkiksi päivänvalosta hämärämpään tilaan siirryttäessä näkökenttä niin sanotusti sumenisi hetkellisesti. Kulkuväylillä on tilaan nähden runsaasti irtokalusteita (esim. kukat), joiden poistaminen tai uudelleensijoittelu toisi lisää tilaa apuvälineiden kanssa liikkuville. Myös ympäristön selkeys, huolellinen suunnittelu ja johdonmukainen toteutus helpottavat esim. näkövammaisten suunnistamista. Laboratorio Laboratoriotilat ovat erittäin ahtaat. Sinne vievä käyvä on todella kapea ja mutkikas ja siellä liikkuminen apuvälinettä tarvitseville on auttamatta vaikeaa. Laboratorion vieressä sijaitseva liikkumisesteellisille suunniteltu wc on epätarkoituksenmukainen, sillä sen oviaukko on aivan liian kapea (57cm, kun pitäisi olla 80 cm), joten sinne on mahdotonta päästä pyörätuolilla. Lisäksi wc-istuimen käsituet ovat todella jäykät ja niihin on hankala ylettyä. Tukilaitteiden sijoittelu haittaa myös muiden laitteiden käyttämistä sekä liikkumista niiden luona (jos kahvat ovat alhaalla, ei kulkutilaa pesualtaalle ole tarpeeksi). Käsipyyhekoukut ovat liian korkealla (suositus 90-120cm, tässä 140cm). Liikkumisesteellisille suunnitellun wc:n saaminen tarkoituksenmukaiseksi olisi tärkeää. Oviaukkoa on saatava leveämmäksi, jotta sisääntulo esim. pyörätuolilla onnistuu. WC:n hallintalaitteet olisi hyvä saada toimiviksi, esimerkiksi käsituet tulisi saada asennettua vaivattomasti. Käsipyyhekoukut on helppo laskea suosituksen asettamien säädösten mukaisiksi. Koska käytävät ovat niin kapeita, ehdottaisimme, että ainakin ylimääräiset tavarat/irtokalusteet sijoitettaisiin uudelleen. Käytävien remontoiminen leveämmäksi olisi tietenkin ihanteellisin ratkaisu tilaongelmaan. Neuvola Pysäköintialuetta ei ole ollenkaan, vaan pysäköinti tapahtuu kadunvarteen. Lähin vammaismerkitty pysäköintipaikka on talon toisella puolella jyrkän ja kaltevan käynnin takana. Neuvolan sisäänkäynnin kulkualustan pinta on epäsäännöllinen, mikä aiheuttaa suuren kompastumisvaaran. Portaat ovat ainoa kulkureitti (kuva 9) ja käsijohde löytyy vain toiselta puolelta (vaaditaan molemmin puolin). Käsijohteeseen tarttuminen on hankalaa sen muodon vuoksi. Varoitukset yllättävistä tasoeroista puuttuvat, mikä olisi suositeltavaa. Seinän ja portaiden väliin jää valtavan suuri rako, johon esimerkiksi heikon tasapainon omaava henkilö voi helposti pudota. Saniteettitiloihin ei neuvolan sisätiloissa ole opasteita ja niihin on epäjohdonmukainen kulkureitti. Wc:ssä oleva käsisuihku on sijoitettu epätarkoituksenmukaisesti siten, että siihen on vaikea ylettyä wc-istuimelta. 7
8 Kuva 9. Neuvolan sisäänkäynti Kuva 10. Hammashoitolan sisäänkäynti Pyörätuoliluiskan rakentaminen sisäänkäynnin yhteyteen olisi ainoa vaihtoehto esteettömyyden kannalta, mikäli sinne täytyy päästä käyttäen rollaattoria tai muuta liikkumisen apuvälinettä. Lastenvaunuja ei tällä hetkellä saa ollenkaan neuvolan sisätiloihin, vaan ne joudutaan jättämään ulos. Pienet tilat eivät ole suosiolliset vaunujen sisään viemisen kannalta. Vaunusuoja neuvolan edestä löytyy, mutta se on kylmä. Ovet olisi hyvä saada automaattisesti aukeaviksi, sillä useimmiten neuvolaan tullaan siten, että pieni lapsi kannetaan sylissä. Oven aukeamissuunta ei saa estää kulkua. Saniteettitiloihin johtavat opasteet tulisi sijoittaa neuvolaan. Hammashoitola Myös hammashoitolaan portaat ovat ainoa kulkureitti (kuva 10). Portaiden kaide ei ole käytön kannalta toimiva eikä turvallinen. Se on vain yhdellä puolella, sijoitettu niin ettei se myötäile portaiden laskua ja lisäksi se on aivan liian lyhyt. Liikkumisapuvälineiden käyttäjän esteet hammashoitolassa 25 WCssä ei tukikahvoja Esteellisyydestä kertova pistemäärä 20 15 10 5 0 1 Ongelmakohdat painavia ovia (sisäänkäynti) istumapaikat puuttuvat / liian vähäisiä porrasaskelmia kulkuväylällä ei kaiteita / yksi kaide portaissa (sisäänkäynti) portaat ovat ainoa kulkureitti (sisäänkäynti) Kuva 11. Toimintarajoitteita aiheuttavat ympäristön esteet hammashoitolassa. 8
Hammashoitolan tilat ovat olleet aikaisemmin asuntona, joten tilat ovat senkin takia sokkeloiset ja käytävät kapeat. Wc on todella pieni, eikä sinne mahdu kuin kävelemällä (oviaukko alle 80 cm). Lisäksi suuhygienistin vastaanotto sijaitsee hammashoitolan tilojen takaosassa siten, että sinne ei pääse pyörätuolilla lainkaan. Pyörätuoliluiskan rakentaminen myös hammashoitolan sisäänkäynnille on välttämätön. Ulkoa on jouduttu jopa kantamaan pyörätuoliasiakas hammashoitolan tiloihin, mikä on hyvin hankalaa. Luiskan saaminen sisäänkäynnille olisi siis todella tärkeää. Pikaisena korjauksena on välttämätöntä liikkumisen esteiden vähentämiseksi asentaa portaisiin käsijohteet molemmin puolin. Käsijohteeseen tulee olla helppo tarttua, sen pitää seurata korkeudeltaan portaiden kulkua ja sen tulee jatkua n. 30 cm portaiden yli. Hammashoitolan sisätiloissa on paljon irtotavaraa (kukkia, leluja), jotka olisi hyvä siirtää muualle kulkemisen helpottamiseksi. Tilat kun ovat ahtaat muutenkin. Lisäksi suuhygienistin vastaanotto pitäisi saada sellaiseen paikkaan, johon kaikilla olisi mahdollisuus päästä. 9 9