Kauhavan Reserviläiset ry:n toimintakertomus vuodelta 2014 Yleistä toiminnasta Kulunut toimintavuosi oli 26.2.1956 perustetun yhdistyksemme viideskymmenesyhdeksäs. Toimintavuoden merkittävimmät ponnistelut monipuolisen ampumatoiminnan lisäksi suuntautuivat Hopiavuoren kivääriradan säilytystyöhön. Tämän työn tuloksena Kauhavalle perustettiin Hopiavuoren ampumaratayhdistys. Yhteistoimintaa veteraani- ja muiden maanpuolustusjärjestöjen kanssa jatkettiin edellisvuosien tapaan. MPK:n kanssa yhdistys on tehnyt edellisvuosien tapaan yhteistyötä kurssien järjestämisessä ja jäsenistöä on myös osallistunut MPK:n kursseille sekä kouluttajina että kurssilaisina. Toimintavuoden aikana osallistuttiin lisäksi Saksalaisten reserviläisten Suomen vierailun toteuttamiseen Kauhavalla. Yhdistyksen vuonna 1926 syntynyt kunniajäsen Reino Pernaa menehtyi 20.11.2014. Yhdistyksen jäsenmäärä oli vuoden 2014 lopulla 168 maksanutta jäsentä. Johtokunta ja toimihenkilöt Puheenjohtajana on toiminut Antti Isosalo, ensimmäisenä varapuheenjohtajana Hannu Ristaniemi ja toisena varapuheenjohtajana Matti Hautamäki. Sihteerinä vuonna 2014 on toiminut Mika Perttula ja rahastonhoitajana Mika Raninen. Muina johtokunnan jäseninä ovat toimineet Esa Mattila, Juha Härkönen, Timo Passinen, Lasse Rajamäki, Jan-Erik Sandvik ja Jukka Malm. Ampuma-aliupseerina on toiminut Juha Härkönen ja urheilualiupseerina Lasse Rajamäki. Koulutusaliupseerin tehtävää on hoitanut Esa Mattila. Lippualiupseerina on toiminut Hannu Ristaniemi ja jäsenvastaavana Timo Passinen. Johtokunta kokoontui vuonna 2014 kuusi (6) kertaa (31.1.2014, 6.3.2014, 16.5.2014, 24.6.2014, 1.10.2014, 4.12.2014). Yhdistyksen toiminnantarkastajiksi ovat olleet nimettyinä Pauli Tyyvi ja Kalevi Lahtinen. Yhdistyksen veteraanivastaavana on toiminut Pauli Tyyvi. Toimikunnat Yhdistyksen johtokunta asetti, toiminnan painopisteet huomioiden, vuodelle 2014 neljä eri toimikuntaa. Ne olivat huomionosoitustoimikunta, ampuma- ja 1
urheilutoimikunta, yhdistystoimikunta ja perinnetoimikunta. Huomionosoitustoimikunta Toimikunta tekee jäsenistön huomionosoitus- ja ylennysesitykset. Ampuma- ja urheilutoimikunta Toimikunta järjestää yhdistyksen vastuualueena olevat piirinmestaruuskilpailut. Lisäksi toimikunta järjestää yhdistyksen omat ampumakilpailut. Toimikunta suunnittelee ja toteuttaa kilpailujen lisäksi harjoituksia. Toimikunta arkistoi kilpailujen tulokset tilastointia ja palkitsemista varten. Toimikunta järjestää jäsenistön aktiivisuuden mukaan myös kenttäkelpoisuustestejä. Yhdistystoimikunta Toimikunta vastaa yhdistyksen viestinnästä. Toimikunta huolehtii myös yhdistyksen talousasioista yhdessä rahastonhoitajan kanssa. Lisäksi toimikunta vastaa uusien jäsenten rekrytoinnista. Perinnetoimikunta Toimikunta vastaa yhdistyksen perinnetyöstä. Toimikunnan vastuualueeseen kuuluu myös veteraanityö. Yhdistyksen kokoukset ja jäsenistö Yhdistyksen sääntömääräinen kevätkokous pidettiin 21.2.2014 ja syyskokous 15.10.2014. Maksaneita jäseniä yhdistyksellä oli vuoden lopulla 168. Jäsenmäärä nousi näin ollen kahdella edellisvuodesta. Taloudellinen asema Tulot Jäsenmaksujen lisäksi yhdistykselle kertyi tuloja ampumakilpailuista. Jäsenistöllä on ollut myös mahdollisuus korvausta vastaan vuokrata yhdistyksen aseita harjoituksien ja kilpailujen yhteydessä. SRA-harjoituksista on kerätty pientä harjoitusmaksua, jolla on kustannettu taulu ja muita kalustohankintoja. Menot Vuoden aikana myönnetyt ansiomerkit kustannettiin yhdistyksen varoista. Osa valtakunnallisissa ampumamestaruuskilpailuissa piiriä edustaneiden jäsenten osallistujamaksuista laskutettiin yhdistyksiltä. Patruunahankintoja tehtiin harjoituksia varten. Suurin menoerä ovat edelleenkin 2
ampumakilpailujen palkintomenot. Vuonna 2014 suurin osa jäsenkirjeistä lähetettiin sähköpostilla ja vain 40 kirjettä toimitettiin postitse toisen luokan kirjeinä. Poliisin aselupahinnaston mukaisia maksuja kertyi lupaluettelon uusimismaksusta. Osallistumiset ja edustamiset Osallistumiset Lentosotakoulun viimeisen saapumiserän sotilasvalatilaisuuteen osallistuivat 14.2.2014 yhdistyksen virallisina edustajina Lasse Rajamäki ja Jukka Malm. Talvisodan päättymisen muistojuhlassa 13.3.2014 yhdistyksen puolesta seppelettä kantoi Jukka Malm. Sotiemme Veteraanit -keräyksiin osallistuu vuosittain toimihenkilöinä suuri joukko kauhavalaisia; pelkästään varusmiesten suorittamassa keräyksessä paikallistuntemusta tarjoavat kymmenet kauhavalaiset veteraani- ja maanpuolustusjärjestöjen jäsenet ja yksityishenkilöt. Kauppaliikkeissä suoritetussa keräyksessä oli mukana 10 yhdistyksen jäsentä. Kaatuneiden muistopäivänä seppeleen jumalanpalveluksen jälkeen sankarihaudalle laski Antti Isosalo. Lentosotakoulu oli asettanut kunniavartion muistomerkille. Vapaussodan perinneliiton kesäpäivät järjestettiin 24. 25.5.2014 Kauhavalla. Yhdistys auttoi nimeämällä vastuullaan olleet kolehdinkerääjät ja seppeleenkantajat. Kesäpäiviin liittyneet juhlallisuudet päättyivät Lentosotakoulun ykköshallissa pidettyyn päiväjuhlaan, jossa kuultiin mm. Ilmavoimien soittokuntaa. Lentosotakoulun johtajan vaihtotilaisuuteen 27.6.2014 osallistuivat Antti Isosalo ja Juha Härkönen. Eversti Jukka Ahlberg luovutti tilaisuudessa Lentosotakoulun johtajan tehtävät everstiluutnantti Antti Koskelalle. Lentosotakoulun vuosipäivän päiväjuhlassa 1.10.2014 yhdistystä edustivat Matti Hautamäki ja Antti Isosalo. Yhdistyksemme kunniajäsen Reino Pernaa menehtyi 20.11.2014. Hän oli syntynyt 27.7.1926. Kauhavan Reserviläiset ry:n viimeisen tervehdyksen kävivät jättämässä Kauhavan kirkossa 29.11.2014 pidetyssä siunaustilaisuudessa yhdistyksen puheenjohtaja Antti Isosalo ja 1. varapuheenjohtaja Hannu Ristaniemi. Itsenäisyyspäivänä sankarihaudalla olivat kunniavartiossa Mika Raninen ja Lasse Rajamäki. Aikaisempina vuosina Lentosotakoulu oli vastannut kunniavartion asettamisesta Itsenäisyyspäivänä. Veteraanijärjestöt palkitsivat joulujuhlassaan Veteraanikeräyksiin 2006-2014 osallistuneet ansiolevykkeellä. Ansiolevykkeitä luovutettiin yhteensä 115 kappaletta. 3
Lentosotakoulun lakkautusjuhlaan 18.12.2014 osallistuivat yhdistyksen virallisina edustajina Juha Härkönen ja Jukka Malm. Tilaisuudessa Lentosotakoulun lippu luovutettiin Ilmasotakoulun johtajalle. Juhlassa kuultiin myös useita pitkiä puheita. Paikalla oli Ilmavoimien komentajan Kim Jäämeren lisäksi Puolustusvoimain komentaja kenraali Jarmo Lindberg. Tilaisuuteen osallistujat saivat lahjaksi juuri valmistuneen Lentosotakoulun historia 1981 2014 -teoksen. Jouluaaton kunniavartiossa olivat Lasse Rajamäki, Matti Hautamäki, Timo Passinen ja Antti Isosalo. Saksalaisen reserviläisosaston vierailu Kauhavalla Yhdistys osallistui Kauhavan Reserviupseerikerhon johdolla Saksalaisten reserviläisten Suomen vierailun toteuttamiseen Kauhavalla 3.-6.4.2014. Yhdistys toteutti vierailun yhteydessä olleet ammunnat niin pistooliradalla kuin kivääriampumaradallakin. Pentti Korpimäki ja Jukka Malm toteuttivat pienoispistooliammunnat Lentosotakoulun pistooliradalla ja Juha Härkönen johti osittain saksaksi ohjeistamalla rynnäkkökivääriammunnat (Puolustusvoimien kouluammunta RK8) Hopiavuoren kivääriradalla. Saksalaiset tekivät vierailun yhteydessä suomalaisille mahdolliseksi suorittaa Saksan olympiaurheiluliiton urheilumerkki. Vierailuun kuului lisäksi osallistuminen Jääkäriseminaariin Kortesjärvellä. Saksalaisvieraita oli yhteensä 21. Vierailua kunnioitti läsnäolollaan myös Saksan sotilasasiamies Konstantin Bellini. Sääntömääräiset edustamiset Liiton kokouksiin ei toimintavuoden aikana ollut mahdollista lähettää osallistujia. Piirin Seinäjoella järjestettyyn kevätkokoukseen osallistuivat Mika Raninen ja Jouko Lepistö. Piirin Ylihärmässä pidettyyn syyskokoukseen osallistuivat Hannu Ristaniemi ja Mika Perttula. Luottamustoimet Etelä-Pohjanmaan Reserviläispiirin piirihallituksessa yhdistystä on edustanut Hannu Ristaniemi tai hänen henkilökohtainen varamiehensä Antti Isosalo. Antti Isosalo on toiminut Etelä-Pohjanmaan Reserviupseeripiirin ja Reserviläispiirin yhteisessä piiriesikunnassa sektorivastaavana, vastuualueenaan tiedotus. Lisäksi Isosalo on toiminut Lakeuden Maanpuolustajan (LMP) toimituskunnan jäsenenä. Mika Raninen on toiminut palvelusammuntojen piirijoukkueen johtajana. Muut luottamustoimet Lentosotakoulun Perinneyhdistyksen hallinnossa ovat toimineet Antti Isosalo (tiedotusvastaava) ja Tarmo Seppä-Lassila. Lisäksi Opistoupseerikerhon veteraanien edustajana perinneyhdistyksen hallinnossa on toiminut Jukka Malm. Hannu Ristaniemi on toiminut Hopiavuoren Ampumaratayhdistyksen puheenjohtajana. 4
Maanpuolustusurheilu Jäsenistömme otti aktiivisesti osaa erilaisiin maanpuolustusurheilutapahtumiin ja ampumakilpailuihin myös toimintakertomusvuonna 2014. Yhdistyksen ampumatoimikunta järjesti neljä (4) piirinmestaruuskilpailua, joissa kilpailtiin seitsemässä (7) eri lajissa kivääriasein. Vuonna 2014 järjestettiin lisäksi avoin palveluspistoolikilpailu sekä kaksi (2) perinne- ja kiikarikiväärikilpailua 300 metrin matkalta. Järjestämissämme kilpailuissa tehtiin yhteensä 200 ampumasuoritusta. Yhdistyksen järjestämät ampumakilpailut pidettiin Hopiavuoren kivääriradalla. Lisäksi käytettiin varuskunnan pistoolirataa. Jäsenistömme osallistui myös kuluvana vuonna piirin alueella järjestettyihin mestaruuskilpailuihin hyvällä menestyksellä. SM-kilpailuihin jäsenistöstämme ottivat osaa Pentti Korpimäki ja Eero Paavola. Finnsniper 2014 -kilpailuun osallistuivat Tommi Kontiainen ja Jukka Porkholm. He sijoittuivat kilpailussa neljänsiksi. Yhdistys jatkoi vuonna 2010 aloittamaansa SRA-toimintaa reserviläisten tilanteenmukaisen ampumataidon kehittämiseksi. SRA-harjoituksia toimintavuoden aikana pitivät Antti Isosalo, Jani Lepistö, Esa Mattila, Mika Raninen, ja Juha Härkönen. Ammunnat järjestettiin Erämiesten Pihlajamäen radalla. Harjoituksia järjestettiin vuoden aikana 25 kertaa (joka toinen viikko). Ampumatoimikunnan toiminnassa olivat mukana Juha Härkönen, Antti Isosalo, Mika Raninen, Esa Mattila, Pentti Korpimäki, Jouko Lepistö, Jani Lepistö, Tommi Kontiainen, Tuomo Passi, Esa Luoma, Lasse Rajamäki, Antti Saarinen, Jukka Malm ja Matti Salo. Saksalaisten reserviläisvierailun yhteydessä jäsenistölle tarjottiin mahdollisuutta suorittaa Saksan olympiaurheiluliiton urheilumerkki (Deutsches Sportabzeichen, DSA). Kauhavalaisista kultaisen urheilumerkin saavutti Hannu Ristaniemi. Reserviläisurheiluliiton Sähköinen kuntokortti aktivoi 10 prosenttia jäsenistöstämme. Prosenttiammunnassa yhdistyksen tulokseksi muodostui 37 prosenttia. Koulutustoiminta Yhdistys järjesti toimintavuonna toimitsijakoulutusta ammuntojensa yhteydessä. Sekä rata-ammunnoissa että SRA-ammunnoissa toimitsijana toimimalla oli mahdollista saada harjoitusta mm. ammuntojen johtamisesta ja ansaita korvaavia kertausharjoitusvuorokausia. Pimeäammuntakurssi toteutettiin tapahtuman luoteen vuoksi iltakoulutuksena. Kurssi vietiin läpi yhteensä neljänä iltana. Kurssin järjestelyistä vastasi Esa Mattila. 5
Taktisen asekäsittelyn kurssi järjestettiin myös iltakoulutuksina, kunkin koulutuskerran ollessa kahden tunnin mittainen. Kurssille osallistui yhteensä 11 osallistujaa. Kurssinjohtajana toimi Esa Mattila. Yhdistys järjesti yhteistyössä MPK:n Etelä-Pohjanmaan KOTU-yksikön kanssa kaksi Kohteensuojauksen testiammuntaa, toisen kevättalvella ja toisen syksyllä. Kurssien 11 osasuoritusta sisältäneet ammunnat suoritettiin reserviläiskiväärein. Kurssien johtajina toimivat Juha Härkönen ja Antti Isosalo. Yhdistys järjesti yhteistyössä MPK:n Etelä-Pohjanmaan KOTU-yksikön kanssa SRA-tuomarikurssin 18. 19.4.2014. Kurssi oli ensimmäinen lajin tuomarikurssi Kauhavalla. Kurssin teoriaosuus vietiin läpi Lentosotakoulun Tukikohtakomppanian tiloissa ja ammuntaosuudet Kauhavan Erämiesten kivääriampumaradalla. Kurssilla oli yhteensä 12 osallistujaa ja yhdistyksen jäsenistä SRA-tuomarikortin suorittivat Jani Lepistö, Jan-Erik Sandvik ja Antti Isosalo. Kurssin Kouluttajina toimivat Antti Mustonen ja Atte Vainionpää. Kurssin järjestelyistä vastasivat Esa Mattila, Jani Lepistö, Jan-Erik Sandvik, Lasse Rajamäki ja Antti Isosalo. Yhdistys järjesti Etelä-Pohjanmaan KOTU-yksikön kanssa lisäksi SRA-turvakurssin. 20. 21.9.2014 toteutetulle kurssille osallistui yhteensä 15 henkilöä. Huomionosoitukset ja palkitsemiset Myös vuoden 2014 aikana yhdistyksen jäsenet saivat vastaanottaa huomionosoituksia ansiokkaasta toiminnasta vapaaehtoisen maanpuolustustyön hyväksi. Reserviläisurheiluliiton hallitus on myöntänyt Kauhavan Reserviläiset ry:n hakemuksesta Seppo Paakille Reserviläisurheiluliiton kultaisen ansiomitalin (RESUL KAM) päivämäärällä 23.10.2014. Paakki on ollut aktiivisesti mukana reserviläisammuntojen järjestämisessä eri yhdistyksissä vuodesta 1966 alkaen. Etelä-Pohjanmaan Reserviupseeripiirin ja Reserviläispiirin yhteisen urheilutoimikunnan jäsen Paakki on ollut vuosina 1993 2006. Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen (MPK) Ilmapuolustuspiiri palkitsi yhdistyksen johtokunnan jäsenen Esa Mattilan Ilmapuolustuspiirin standaarilla. Mattila on toiminut aktiivisesti Ilmapuolustuspiirin kursseilla mm. kouluttajatehtävissä. Reserviläisliiton pronssisella ansiolevykkeellä palkittiin Saksalaisten vierailun yhteydessä Fabian Gruner. Vuoden 2014 Vuoden ampuja -palkinnon sai pistein 1505/ 2380 Jani Lepistö. Toiseksi eniten pisteitä yhdistyksen 13:sta eri ammuntalajissa järjestämistä kisoista keräsi Pentti Korpimäki (1165/2380). Kilpailussa olivat mukana kaikki 21 yhdistyksen jäsentä, jotka osallistuivat järjestämiimme kilpailuihin toimintavuoden aikana. Kauhavan Reserviläiset ry palkittiin Etelä-Pohjanmaan Reserviläispiirin 6
kevätkokouksessa piirikohtaisen kuntokilpailun parhaana. Muistamiset ja lahjoitukset Ennen joulua tehtiin perinteinen lahjoitus Kauhavan Sotainvalideille. Tämän lisäksi muistettiin myös Kauhavan Sotaveteraaneja samansuuruisella lahjoituksella. Lisäksi lähetettiin joulukortit Kauhavan Sotilaskotiyhdistykselle, Kauhavan Maanpuolustusnaiset ry:lle, Kauhavan Reserviupseerikerholle, Etelä-Pohjanmaan Reserviläispiirille, MPK:n Etelä-Pohjanmaan KOTU-yksikölle ja Komiat-lehdelle. Tiedottaminen Tiedottaminen on hoidettu pääasiallisesti Komiat-lehden palstalla. Mm. ampumakilpailujen osalta ilmoitukset ovat olleet Komiat-lehdessä. Yleiskokousten kokouskutsut on julkaistu Komiat-lehdessä. Yhdistyksen viralliset internet-sivut ovat viidettä vuotta Anvia Oyj:n palvelimella. Anvia on tarjonnut kotisivutilan veloituksetta käyttöömme. Olemme hyödyntäneet myös Reserviläisliiton kotisivutilaa. Yhdistyksen tiedotevalikoimaa täydennettiin vuonna 2009 jäsenkirjeellä. Vuonna 2014 jäsenistölle lähetettiin yksi jäsenkirje. Niille jäsenille, jotka ovat ilmoittaneet sähköpostiosoitteensa, on lähetetty säännöllisesti yhdistystiedotteita (14 kpl). Myös yhdistyksen internet-sivuilla julkaistiin vuoden aikana ajankohtaisista asioista kertovia tiedotteitta. Yhdistys osallistui toimintavuoden aikana myös julkiseen keskusteluun. Reserviläinen-lehden (3/2014) otsikolla Kauhavalla taistellaan kivääriradan puolesta 1 julkaistua kirjoitusta varten haastateltiin mm. yhdistyksen puheenjohtajaa Antti Isosaloa. Yhteenveto Yhdistyksemme toiminta on yltänyt hyvin vuodelle 2014 asetettuihin tavoitteisiin, kiitos siitä aktiiviselle jäsenistöllemme. Parhaat kiitoksemme jäsenistöllemme ja yhteistoimintatahoille toimintavuodesta 2014, Kauhavalla 1.1.2015, Kauhavan Reserviläiset ry:n johtokunta 1 http://www.sanomapaino.fi/digijulkaisu/reservilainen_33_2014/index.html#/8/ 7