Uusi tunnus, uusi ilme
Johdanto Ulkoasiainministeriö uudistuu. Uudistumisesta kertoo ajanmukaistettu tunnus ja uusi, yhtenäinen visuaalinen ilme. Toiminta-ajatuksensa mukaisesti ulkoasiainministeriö edistää Suomen ja suomalaisten turvallisuutta ja hyvinvointia sekä toimii turvallisen ja oikeudenmukaisen maailman hyväksi. Ministeriö hoitaa tehtäviään nopeasti muuttuvassa ja vaikeasti ennustettavassa toimintaympäristössä. Globaali kehitys lisää keskinäisriippuvuutta ja tuo uusia haasteita; uusia turvallisuusuhkia syntyy; kilpailu kansainvälisillä markkinoilla kiristyy. Suomen jäsenyys Euroopan unionissa antaa runsaasti mahdollisuuksia vastata haasteisiin ja toteuttaa Suomen keskeisiä tavoitteita. Yhtenäinen ilme ulkoasiainministeriön kaikessa viestinnässä lisää tunnistettavuutta, sitouttaa yli sadassa toimipaikassa työskentelevää henkilöstöä sekä vahvistaa yhteyksiä yhteistyökumppaneihin ja sidosryhmiin. Ensimmäisen kerran 87 vuoteen ulkoasiainministeriö saa yhtenäisen ilmeen, joka tukee ministeriön strategiaa ja asemaa Suomen kansainvälisten suhteiden keskeisenä asiantuntijana ja ulkopolitiikan keskeisenä toteuttajana. Mielikuva ulkoasiainhallinnosta Suomen edustajana maailmalla vahvistuu ja UM sekä sen rooli tunnistetaan paremmin.
Ulkoasiainministeriön tunnus Ulkoasiainministeriö on ainoa osa valtionhallintoa, jolla on maailman kattava edustustoverkko. Tätä ainutlaatuista ja kansallisesti merkittävää voimavaraa viestii ministeriön uudistettu leijonatunnus: leijonan taustalla on nyt maapallo, se globaali kenttä, jolla UM toimii. UM edustustoverkkoineen on yhtä kuin Suomi maailmalla. Tunnuksen sininen väri ja leijonan keltainen sävy on päivitetty modernimman ja toimivamman sävyisiksi. Uudistuksen myötä on luovuttu UM-lyhenteen käytöstä tunnuksen yhteydessä. Tämä siitä syystä, että kirjaimet eivät kansainvälisessä toimintakentässä identifioi ulkoasiainministeriötä, eikä niiden sisältöä ymmärretä Suomen ja pohjoismaiden ulkopuolella. Ulkoasiainministeriön palveluroolin korostumista viestii tunnukseen kiinteästi kuuluva internet-osoite leijonatunnuksen ympärillä. Se on nykyaikaisin ja suorin kanava vuorovaikutukseen kansalaisten ja yhteistyötahojen kanssa. Formin.finland.fi kattaa koko ulkoasiainhallinnon toimikentän, ja sitä kautta pääsee ulkoasiainhallinnon kaiken internet-tarjonnan pariin. Kunkin edustuston internet-osoite on sen osoitetietojen yhteydessä, jossa se palvelee kohdennetusti asemamaan tarpeita. Tunnukseen liitetty internet-osoite viestii myös kansainvälisesti Suomen ulkoasiainministeriön halusta ja kyvystä olla helposti tavoitettavissa. Tunnuksen alla esiintyvä edustuston nimi muuttuu aina asemamaan kielten mukaisesti. Ulkoasiainministeriön tunnus
PowerPoint sivupohjat Kirjelomake markeeraustekstein Rekrytointi-ilmoitus markeeraustekstein
Ulkoasiainministeriön toimialan keskiössä ovat ulko- ja turvallisuuspolitiikka sekä kansainväliset asiat ja suhteet yleisesti. Tässä korostuu entistä enemmän yhteistyö muun valtionhallinnon, talouselämän ja kansalaisjärjestöjen kanssa. Valittu keltainen väri viestii yhteistyökykyä ja kumppanuutta. Tämä historiallinen "Engelin keltainen" viittaa myös ulkoasiainministeriön Merikasarmin arvokkaiden rakennusten väreihin. Samalla se viestii historiallisesta yhteydestä Käyntikortti Lehdistöseinäke Ritarikadulle ja valtioneuvoston linnaan, jossa UM aloitti toimintansa vuonna 1918. Keltainen palkki ja tunnus muodostavat yhdessä tiiviin kokonaisuuden, joka kuvaa vakautta ja luotettavuutta. Näin viestitään ministeriön tehtävästä olla suomalaisten luotettava kumppani maailmalla. Lisätietoja ilmeestä, sen soveltamisesta ja ohjeita saat osoitteesta ilme.vko@formin.fi Ulkoasiainministeriön ilme Ulkoasiainministeriön ilme
Ulkoasiainministeriön tunnukset Ulkoasiainministeriön tunnus marraskuusta 2005 lähtien. Tätä tunnusta käyttävät ulkoasiainministeriö ja ulkomaanedustus. Ennallaan säilyvät valtiolliset tunnukset. Graafisesta ohjeistosta löytyvät tunnusten tarkat ohjeet. (preeglattu)
Ennallaan säilyvät oman ilmeen alla toimivat ulkoasiainministeriön tuottamat palvelut ja julkaisut. Ulkoasiainministeriön tunnukset