Jumalan täydellinen vanhurskaus ja uskovaisen kokonaan pelastunut olotila

Jumalan täydellinen vanhurskaus ja uskovaisen kokonaan pelastunut olotila Kaaviokuvat kertovat täydellisestä pelastuneen olotilasta ja asemasta Jumalan lapsena Kirjoitan aina niin pitkästi asioista, että itse pääasia jää artikkeleiden loppuun. Laitan sen vuoksi tarkoituksella heti tähän alkuun kaksi kaaviota, mitkä kuvaavat ihmisen pelastumista. Kaaviokuva 1: Kokonaan pelastunut ihminen ja hengellisen tiedon määrä 100 90 80 70 60 50 40 30 20 10 0 2000 2001 2002 2003 2004 Pelastus Tiedon määrä Ajatelkaa sitä, jos pelastumisemme olisi kiinni Raamatun täsmälleen oikeasta ymmärtämisestä ja tulkinnasta tai tiedon määrästä? Jotta voisimme pelastua, niin meidän pitäisi tietää jotkin määrätyt uskonkappaleet ja opin kohdat sekä ymmärtää ne juuri oikealla tavalla? Eikö pelastus olisi silloin hyvin epävarmalla perustuksella ja sen eteen pitäisi tehdä jatkuvasti työtä, että saavuttaisi pelastuksen eli riittävän tiedon määrän ja pyhityksen asteen? Jos joku on lähtenyt sille linjalle, että etsii pelastumista tiedon kautta, niin hän on joutunut loputtoman pätemisen tielle: lain alle. Vaikka hän olisi aloittanut armosta, niin hän on joutunut sen ulkopuolelle, tullut osattomaksi armosta ja Pyhä Henkikin on voinut hänet jättää. Ainoa mahdollisuus pysyä pelastuneena ja varmalla pohjalla on luottaa siihen, että Jeesuksen vanhurskauden teko riittää tuomaan meille syntien sovituksen ja kelpoisuuden Isän Jumalan edessä. Kun rakennamme uskon elämää tälle varmalle perustukselle, niin silloin meidän ei tarvitse tehdä työtä oman pelastuksemme eteen vaan saamme kasvaa Jumalaan luottaen tervettä hengellistä kasvua. Silloin myös tietomme määrä lisääntyy ja saamme oppia armosta tuntemaan paremmin Jumalan Poikaa ja Isää Jumalaa. Kuten kaaviosta näkyy, niin uskoon tulevalla ei ole paljonkaan tietoa Jumalan sanasta eikä Jeesuksesta. Sitä on kuitenkin sen verran, että sen julistetun sanan voi ymmärtää ja ottaa vastaan, niin että Kristus saa tulla sydämeen uskon kautta asumaan. Jotta evankeliumi voidaan ottaa vastaan, tulee sen sisältö edes auttavassa määrin ymmärtää. Muutenhan voisimme julistaa evankeliumia

kaikille kansoille ja kielille hepreaksi tai suomeksi ja valitut sen silti ymmärtäisivät. Näin ei tietystikään tapahdu, joten julistettu ja luettu sana pitää ymmärtää, jotta se voidaan ottaa vastaan. Huomaa, että ihminen on koko ajan kokonaan pelastunut yllä olevassa kaaviossa, mutta hänen tietonsa määrä kasvaa. Pelastuminen on siis vakio, mutta tiedon määrä kasvaa: samoin muuttuu myös ihmisen oman sydämen asenne enemmän Jumalan tahdon mukaiseksi, mikä näkyy myös pyhänä vaelluksena ajan myötä. Tätä ihmisen sydämen muutosta ja pyhää vaellusta voidaan kuvata sanalla elämän vanhurskaus. Kun saamme avuksemme Pyhän Hengen, niin elämästämme tule vanhurskasta emmekä elä enää synnissä. Me palvelemme kuuliaisuutta vanhurskaudeksi emmekä syntiä kuolemaksi. Olemme kuolleet pois synnistä ja tulleet toisen omaksi, vanhurskauden palvelijoiksi. (Room 6-8.) Kaaviokuva 2: Jumalan vanhurskaus ja elämän vanhurskaus 100 90 80 70 60 50 40 30 20 10 0 2000 2001 2002 2003 2004 Jumalan vanhurskaus Elämän vanhurskaus Jumalan vanhurskaus on tässä kaaviossa jatkuvasti täydellinen eli 100 %. Tätä voidaan verrata edellisen kaaviokuvan pelastukseen. Uskovainen on kokonaan pelastunut kaiken aikaa, kun on Kristuksessa. Hänen hyväkseen luetaan joka hetki Jeesuksen täydellinen vanhurskaus eikä hänen omaa vanhurskauttaan millä nimellä elämän vanhurskautta myös kuvataan ratkaise ikuista kohtaloa. Tämä oma vanhurskaus tai elämän vanhurskaus on kuitenkin kasvavaa laatua eli me vaellamme sitä paremmin Jumalan pyhyydessä ja puhtaudessa, mitä pitemmälle olemme edenneet Jeesus-tiellä. Jos olemme kasvaneet armossa, niin olemme saaneet hylätä jumalattomat himot ja elämme siveästi, jumalisesti ja vanhurskaasti odottaessamme Herraa. (Tiit 2:11-14) Täydellisiä emme kuitenkaan ole emmekä sellaisiksi tule, minkä myös kaavio osoittaa. Olemme kuitenkin matkalla kohti täydellistä synnittömyyttä, mikä toteutuu ylösnousemuksessa Jeesuksen luona uudessa maassa, missä vanhurskaus asuu ja uusissa taivaissa, mitkä Jumala tekee omiaan varten. Synnittömyys ei ole siis vain ihanne vaan se on myös varmaa todellisuutta, mutta se saavutetaan täydellisesti vasta tulevassa elämässä. Tässä elämässä olemme vielä keskeneräisiä ja vajavaisia, niin että lankeamme heikkouttamme rikkomaan lähimmäistä ja Jumalaa vastaan eli me teemme syntiä. Onneksi nämä lankeemukset saa anteeksi, mutta on hyvä muistaa se, mitä kohti me olemme matkalla: kohti lisääntyvää Jumalan pyhyyttä ja puhtautta. (vrt. 2Kor 1:12; 6:14-7:1; 1Tesss 2:9-12; Luuk 1:74-75.)

Evankeliumin ja lain välinen ero Evankeliumi on sitä, että me kelpaamme Isälle Jumalalle, vaikka emme ole täydellisiä ja meissä on vielä syntiä: me lankeamme syntiin ja mielemme ei ole aina Jumalan tahdon mukainen. Me kelpaamme Isälle Jumalalle Jeesuksen Kristuksen ruumiin ja veren uhrin perusteella, emme itsemme kautta: emme oman hyvyytemme ansiosta, emme tekojen ansiosta emmekä sen ansiosta, ettemme tee jotakin tiettyä syntiä. (Hebr 10:14; Efe 2:8,9.) Evankeliumi on myös sitä, ettei Jumala jätä meitä syntiemme ja saatanan valtaan vaan vapauttaa meidät synneistä, synnillisistä elämäntavoista ja muuttaa mielemme laatua yhä enemmän Kristuksen mielenlaatua muistuttavaksi. Tämä muutos on ensin kertakaikkinen kääntyminen pois pahuudesta ja sitten se on vielä jatkuva prosessi, missä keskeneräiset ja vajavaiset uskovaiset saavat kasvaa armossa ja Jumalan Pojan tuntemisessa sekä muuttua uskossa yhä enemmän Jumalan kuvan kaltaiseksi Herran muuttaessa meitä. (Kol 1:13; 2Kor 3:17,18.) Lain alla olemisella tarkoitetaan sitä, että ihmisen täytyy ansaita kelvollisuus Jumalan edessä olemalla itse jotakin hyvää tai erinomaista: olemalla hyvä ihminen, tekemällä hyviä tekoja tai karttamalla syntiä. Jos pelastumisen peruste olisi siinä, mitä me itse olemme, teemme tai emme tee, niin pelastuminen jäisi saavuttamatta kaikilta ihmisiltä, jotka ovat syntiä tehneet ja jotka ovat Adamin perillisiä. Olemme perineet Adamilta kuolevaisuuden ja katoavaisuuden, minkä vuoksi kukaan ei voi päästä parempaan ylösnousemukseen itsensä kautta. Jokainen pelastuva saa iankaikkisen elämän ja kuolemattoman sekä katoamattoman ylösnousemusruumiin lahjaksi Jumalan armosta. Sitä ei voida ansaita eikä myöskään syntien anteeksisaamista voida ansaita. Synnit saadaan anteeksi, jos Jumala ja Karitsa antaa synnit meille anteeksi. Jos Jeesus ei anna meille syntejä anteeksi, niin silloin ei ole pelastusta eikä iankaikkista elämää. Ihmisen osuus Niin sanottu ihmisen osuus hämärtää joidenkin ymmärrystä ja käsittämisen kykyä, kun puhumme armosta pelastumisesta ja uskon kautta vanhurskautumisesta. Ihminen on nimittäin hän, joka ottaa vastaan Jumalan sanan, armon ja Jeesuksen Kristuksen. Voiko ihminen vaikuttaa tähän vastaanottamiseen vai ei, ratkaisee hyvin pitkälle sen, miten uskomme ja voimmeko olla yhtä keskenämme vai joudummeko elämään erossa oppikiistojen vuoksi. Ihmisen osuuden kieltävät ihmiset uskovat ja opettavat samaa kuin me muut, että ihminen ottaa vastaan Jumalan sanan, armon ja Jeesuksen Kristuksen, mutta he luulevat, ettei ihminen voi vaikuttaa millään tavalla tähän vastaanottamiseen. Jumala ei itse asiassa kysykään ihmisen tahtoa eikä vetoa omiintuntoihimme, niin että voisimme valita vastaanottamisen ja sanan torjumisen välillä. (vrt. Jes 45:22; Apt 2:40; 2Kor 4:1,2; 5:18-6:2; Snl 1:20-32.) Niiden on otettava sana vastaan, jotka Jumala on valinnut ja muut eivät sitä sanaa halua tosissaan vastaanottaa. Ihmisen osuuden kieltävän opetuksen mukaan Jumala pelastaa yksin oman päättämänsä mukaan ne, jotka on valinnut iankaikkiseen elämään ennen maailman perustamista täysin ihmisistä riippumattomista syistä eivätkä muut ihmiset voi pelastua kuin nämä Jumalan valitut. Tässä opin versiossa ei ihmisellä ole mitään päätösvaltaa eikä vaikutusmahdollisuutta siihen, että hän ottaa vastaan Jumalan sanan, armon ja Jeesuksen Kristuksen eikä myöskään siinä, että joku pysyy Kristuksessa Jeesuksessa kerran Pyhän Hengen saatuaan. Ihminen voi tämän näkemyksen mukaan

vaikuttaa vain sanan torjumiseen ja Herrasta luopumiseen, ei minkään hengellisen hyvän, armon ja pelastuksen lahjan vastaanottamiseen. Ihmisen osuuden kannalla olevien mukaan ihminen ei ole ensinkään vastuussa Jumalalle mistään iankaikkisuutta ajatellen, jos meillä ei ole valinnan mahdollisuutta ottaa vastaan tai torjua armo. Jos Jumala on yksin päättänyt ikuisen osamme eikä anna meille valinnan mahdollisuutta, niin silloin hän on väärämielinen tuomari tuomitessaan armon torjuneet siitä, että nämä ovat torjuneet armon. Tuomio olisi oikeamielinen vain tehtyjen syntien osalta, mutta ei epäuskon ja sanan torjumisen kohdalla, koska Jumala on ainoa syyllinen tämän teorian mukaan siihen, ettei joku ota sanaa vastaan. Ei ole oikeamielistä vaatia luodulta olennolta sellaista, mihin ei ole luomisessa tai sen jälkeen antanut kykyä eikä mahdollisuutta. Näin ihmisen osuuden kieltävä opetus paljastuu vääräksi, koska siinä annetaan Jumalasta kuva väärämielisenä tuomarina, mitä Herra ei ole. Sitä, että ihminen kääntyy Jumalan tykö, muttaa mieltään ja muuttuu mieleltään sekä ottaa vastaan Jumalan sanan, armon ja Jeesuksen Kristuksen, ei pidä sanoa lain teoksi, sillä sitä se ei ole. Vastaanottaminen on teonsana (verbi), mutta tässä tapauksessa se ei tarkoita lain tekoa vaan sydämen ajatusten muuttumista ja kääntymistä Jumalan tykö. Jos tämä asia nähdään lain tekona, niin ei voida koskaan päästä totuuden tuntoon tässä asiassa. Jumala ei sitä ihmisen sydäntä väkisin käännä eikä saa meitä muuttamaan sydämemme ajatuksia, mutta tahtoo auttaa meitä mielen muutoksessa ja kääntymisessä antaen siihen voiman sekä tarvittavan rohkeuden. On kyse siitä, ottaako ihminen vastaan Jumalan lahjan vai ei. Kyky siihen tulee Jumalalta ja tämä sama lahja on mahdollista kaikkien kutsuttujen ottaa vastaan. Myös ne voivat ottaa lahjan vastaan, jotka torjuvat sen, joten kyse ei ole ihmisen omasta hyvyydestä vaan suhtautumisesta tarjottuun pelastukseen. Syntinen on joka tapauksessa kaiken toivonsa menettänyt, mitä itse itsensä pelastamiseen tulee, mutta hän voi silti antaa Jumalan pelastaa itsensä. (Jes 45:22; Apt 2:40) Niin kauan kuin kiistetään se, että tämä antaminen on ihmisen päätettävissä ja tahdon vallassa, niin silloin kielletään Jumalan sanan opetus tässä asiassa eikä yhteyteen pääseminen toisin uskovien kanssa ole mahdollista eikä edes suotavaa. Joudumme jatkamaan loppuun saakka eri leireissä keskustellen toisillemme oppikarsinoiden ja aitojen takaa, vaikka osa meistä olisikin saman Isän lapsia ja vaeltaisimme samassa Hengessä. Uudestisyntymiseen johtava päätös on siis ihmisen vallassa eikä Jumala tee pelastavaa tekoaan vastoin kutsutun tahtoa. (vrt. Mar 8:35-38; Room 6:3,4.) Jumala tekee silti ihmisestä riippumatta paljon työtä ennen kuin ihminen joutuu etsikonpäivänä ja pelastuksen päivänä päätöksenteon eteen: ottaako vastaan tarjottu pelastus vai torjuako se pois luotaan? (Vrt. Luuk 14:25-35; 15:11-32; 2Kor 6:1,2; 1Piet 2:12.) Jumala kutsuu ihmistä (Snl 1:20-32; Jes 55:1-8.), vetää tätä Jeesuksen tykö (Joh 8:44; Room 2:4,5.), herättelee synteihin kuollutta ja nukkuvaa sielua (Efe 5:14), todistaa sanansa ja todistajiensa kautta Jeesuksesta (Joh 15:26,27; Room 10:14-17; 1Tess 1:2-7; 2:13.), synnyttää ja vaikuttaa uskoa sanansa kautta (Apt 3:16; Kol 2:12; Room 10:17.), vetoaa omiintuntoihin (2Kor 4:1,2) ja tahtoon (Mar 8:35-38.). Kaikki tämä on sellaista, mihin ihminen ei voi vaikuttaa paljoakaan, jos ollenkaan, mutta sen päättää ihminen, ottaako hän tässä armon saamista edeltävässä uskossa Jumalan olemassaoloon vastaan Jumalan armon vai torjuuko Herran pois luotaan. (Hebr 11:6; Room 5:1,2.) Päätös ja päätäntävalta on ihmisen, koska Jumala antaa sen ihmiselle. (Joh 1:12.) Vain ne kutsutut syntyvät Jumalan tahdon mukaan uudesti ylhäältä, jotka ottavat vastaan Jeesuksen ja luopuvat oman tahdon tiestä eli esimerkiksi yrityksistä pelastaa itse itsensä oman hyvyyden ja ansioiden kautta. (Joh 1:12,13.)

Siirtyminen kuolemasta elämään ja Pyhän Hengen saaminen Uudestisyntyminen on kuin silmänräpäys, pieni hetki. Hetkeä aiemmin meissä ei ollut Pyhää Henkeä ja hetkeä myöhemmin meissä oli Pyhä Henki. Tätä kutsutaan Raamatussa siirtymiseksi kuolemasta elämään, pimeydestä valoon ja saatanan vallasta Jumalan tykö. (Efe 2:1-10; Kol 2:13; 1Joh 3:14,15; Kol 1:13; Apt 26:18.) Me saamme silloin Pyhän Hengen sinetiksi, vakuudeksi ja käsirahaksi; todistukseksi siitä, että saamme myös kaiken muun, mitä Jumala on omilleen tuonpuoleisessa elämässä luvannut. (Efe 1:13,14.) Pyhä Henki tulee siis niihin, jotka ottavat vastaan Jumalan sanan, armon ja Jeesuksen Kristuksen. Tämä vastaanottaminen ja päätös siitä, että otetaan vastaan, on ihmisen eikä Jumalan. Kaikki kiistat ja erimielisyydet johtuvat siitä, että toiset eivät voi tunnustaa "ihmisen osuutta" vastaanottamisessa ja siten kieltävät itse asiassa myös ihmisen vastuun Jumalan edessä. Jos vastaanottaminen ei olisi ihmisen vastuulla, niin ei ihminen olisi vastuussa ikuisen kohtalon mielessä Jumalalle mistään eli toiset eivät voi hyväksyä sitä, että "päätöksen vastaanottamisesta tekee" ihminen eikä Jumala. Jumalan päättämän mukaan Hämmennystä aiheuttavat jotkut Paavalin kirjoitukset, mitkä näyttävät päällisin puolin puoltavan sitä, ettei ihminen voi päättää valituksi tulemistaan tai vaikuttaa Kristuksessa pysymiseen. Totuuden nimissä on sanottava, että näitä kohtia on huomattavasti vähemmän kuin niitä kohtia, missä kaikki vastuu sysätään ihmisen harteille, olipa tämä uskossa tai ei. Silti monet ovat takertuneet epätoivoisesti kiinni muutamaan jakeeseen ja he ymmärtävät ne säännöllisesti väärin. Tässä yksi kohta, mitä ei ole ymmärretty oikein. Efesolaiskirje: 1:1 Paavali, Jumalan tahdosta Kristuksen Jeesuksen apostoli, Efesossa oleville pyhille ja uskoville Kristuksessa Jeesuksessa. 1:2 Armo teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme, ja Herralta Jeesukselta Kristukselta! 1:3 Ylistetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä, joka on siunannut meitä taivaallisissa kaikella hengellisellä siunauksella Kristuksessa, 1:4 niinkuin hän ennen maailman perustamista oli hänessä valinnut meidät olemaan pyhät ja nuhteettomat hänen edessään, rakkaudessa, 1:5 edeltäpäin määräten meidät lapseuteen, hänen yhteyteensä Jeesuksen Kristuksen kautta, hänen oman tahtonsa mielisuosion mukaan, 1:6 sen armonsa kirkkauden kiitokseksi, minkä hän on lahjoittanut meille siinä rakastetussa, 1:7 jossa meillä on lunastus hänen verensä kautta, rikkomusten anteeksisaaminen, hänen armonsa rikkauden mukaan. 1:8 Tätä armoa hän on ylenpalttisesti antanut meille kaikkinaiseksi viisaudeksi ja ymmärrykseksi, 1:9 tehden meille tiettäväksi sen tahtonsa salaisuuden, että hän, päätöksensä mukaan, jonka hän oli nähnyt hyväksi itsessään tehdä - 1:10 siitä armotaloudesta, minkä hän aikojen täyttyessä aikoi toteuttaa, - oli yhdistävä Kristuksessa yhdeksi kaikki, mitä on taivaissa ja mitä on maan päällä. 1:11 Hänessä me myös olemme saaneet perintöosan, ollen siihen edeltämäärätyt

hänen aivoituksensa mukaan, hänen, joka vaikuttaa kaikki oman tahtonsa päättämän mukaan, 1:12 että me olisimme hänen kirkkautensa kiitokseksi, me, jotka jo edeltä olimme panneet toivomme Kristukseen. 1:13 Hänessä on teihinkin, sittenkuin olitte kuulleet totuuden sanan, pelastuksenne evankeliumin, uskoviksi tultuanne pantu luvatun Pyhän Hengen sinetti, 1:14 sen, joka on meidän perintömme vakuutena, hänen omaisuutensa lunastamiseksi - hänen kirkkautensa kiitokseksi. Tässä jaksossa on syytä huomata pari asiaa ennen muita asioita: Jumala on valinnut edeltä Israelin kansan pyhän jäännöksen, joka sai uskoviksi tultuaan luvatun Pyhän Hengen sinetin, kun otti vastaan Messiaan Jeshuan evankeliumin sanan kautta. 1) Jumala on valinnut edeltä Israelin kansan pyhän jäännöksen, joka sai uskoviksi tultuaan luvatun Pyhän Hengen sinetin, kun otti vastaan Messiaan Jeshuan evankeliumin sanan kautta. a) Israelin kansan pyhä jäännös on Jumalan päättämän mukaan ensin ottanut vastaan Messiaan ja luvatun Hengen, eli edeltämäärääminen koskee Israelin kansaa ennen pakanoita, jotka ovat myös saaneet perintöosan Israelin kansan pyhitettyjen kanssa, mutta vasta jäljestäpäin, Israelin valitun osan jälkeen. b) Jumala on siis määrännyt edeltä Israelin kansan valitut saamaan synnit anteeksi ja armon Kristuksessa sekä olemaan osalliset Pyhästä Hengestä, mutta sitten tämä edeltämäärääminen koskee myös niitä pakanoita, jotka kääntyvät epäjumalista elävän Jumalan tykö. c) Edeltämäärääminen ei koske ihmisiä nimeltä, niin että Jumala olisi päättänyt yksin oman tahtonsa mukaan täysin ihmisistä riippumattomista syistä sen, ketkä hän valitsee ottamaan vastaan evankeliumin sanan ja ketkä hän jättää valitsematta. d) Jumalan valinta perustuu nimenomaan siihen, että hän valitsee ne, jotka ottavat sanan vastaan, mutta sanan torjuvia hän ei valitse. e) Väärän vapautetun tahdon kieltävän opetuksen mukaan Jumala "päättää sen, kuka ottaa sanan vastaan" ja valitsee sitten heidät ikuiseen elämään, mutta oikea opetus on se, että Jumala antaa ihmisen valita sen, ottaako tämä vastaan pelastuksen evankeliumin vai torjuuko sen pois luotansa. (Joh 12:42-50; Hebr 2:1-4; 4:1,2; 12:25.) Jumala valitsee sitten ne, jotka ottavat sanan vastaan, mutta ei päätä sitä, ketkä tämän sanan vastaanottavat. f) Sanan vastaanottaminen on siten "ehto valituksi tulemiselle" eikä "seuraus siitä, että Jumala on valinnut jonkun". g) Kaikki kutsutut saavat kyvyn ottaa sana vastaan, mutta he voivat myös torjua sen pois luotaan. (Apt 2:38,39; 28:16-28.) Näin kutsuttujen tahto on kokonaan vapautettu tekemään päätös kahden eri vaihtoehdon välillä. Tällä tavalla vastuu on kokonaan ihmisen eikä lainkaan Jumalan, mutta kaikki kunnia kuuluu Jumalalle, sillä syntiä tehnyt ja syntinen ei ansaitse muuta kuin ikuisen tuomion, rangaistuksen pahoista teoistaan. On siis armoa, että joku saa ottaa vastaan syntiensä anteeksiantamuksen ja uskoa Jumalan Pojan nimeen, pelastuksemme evankeliumiin. 2) Jumalan edeltämäärääminen koskee myös Messiasta Jeesusta ja lupausta Pyhästä Hengestä, missä Hengessä meille on tarjottu pääsy luottavaisin mielin Isän tykö. a) Myös tämä lupaus ja "edeltämäärääminen" koski ensin Israelin kansan pyhää jäännöstä ja ulotettiin vasta sitten pakanuudesta Jumalan tykö kääntyviin ihmisiin. (Efe 2:11-22.) b) "Ensin juutalaiselle (edeltämäärääminen) ja sitten myös pakanoille (edeltämäärääminen laajennetaan)" toistuu yhä uudestaan Paavalin opetuksessa, missä hän korostaa sitä, että

i) Messias oli määrätty ensin juutalaisille ja sitten vasta pakanoille ja ii) Pyhän Hengen lupaus on määrätty ensin juutalaisille ja sitten vasta pakanoille ja iii) kaikki tämän elämän sanat olivat määrätyt ensin juutalaisille ja sitten vasta pakanoille. (Room 1:16; 2:10; Efe 1-3 luvut) Edeltämäärääminen koskee siis kolmea asiaa kahdella eri tavalla jaoteltuna: Edeltä määrättyä on siten (1) Jeesus Kristus ja Pyhän Hengen lupaus evankeliumin sanan mukaan (Jeesus Kristus, Pyhä Henki ja Jumalan sana) (2) Israelin kansalle ensin (3) sitten myös pakanoille. (1) ensin Israel ja sitten pakanat, (2) Messias Jeshua ja Pyhän Hengen lupaus sekä (3) Jumalan sanan vastaanottamisen kautta tapahtuva pelastuminen. Jumala on siis määrännyt edeltä sen, millä tavalla (uskomalla evankeliumi) ja mitä kautta (Jeesuksen Kristuksen kautta) pelastus uudessa liitossa on mahdollista saada ja ottaa vastaan. (vrt. Johanneksen opetuslasten saama Pyhä Henki vuonna 54 jkr, kun Jeesus oli otettu ylös taivaaseen jo vuonna 30 jkr. Apt 19:1-7.) Jokainen kutsuttu saa aseman Jumalan lapsena ja lapseuden Hengen "Kristuksessa Jeesuksessa" ja "evankeliumin sanan kautta". Sitten Jumala on määrännyt edeltä sen, että tämän sanoman ottavat vastaan ensimmäisenä juutalaiset - Israelin kansan pyhä jäännös - sitten vasta pakanat, jotka tulevat mielenmuutokseen ja saavat elämän. (vrt. Korneliuksen perhekunnan kääntyminen Jumalan tykö pakanoiden ensihedelmänä 36 jkr, kun Jeesus otettiin ylös taivaaseen jo vuonna 30 jkr. Apt 10; 11:11-17; 15:7-11) Paavali ei väitä tässä jaksossa sitä, että Jumala on päättänyt ihmisistä riippumattomista syistä pelastaa ne, jotka hän pelastaa, eikä anna kutsuttujen vaikuttaa millään tavalla valituksi tulemiseensa. Jumalan valinnan ehdot ovat selvät. Valituksi kelpaa jokainen syntinen, joka ottaa vastaan Jumalan sanan, armon ja Herran Jeesuksen. Muita "pääsyvaatimuksia" ja "kelpoisuuden ehtoja" ei Jumalan lapseudelle ole kuin syntisyys ja Jumalan lahjan vastaanottaminen. Päätöstä siitä, kuka ottaa vastaan Jumalan lahjan, ei tee Jumala vaan ihminen. Jos tämä "ihmisen osuus" kiistetään, niin silloin kumotaan Jumalan sanan opetus. "Ihmisen osuus" näkyy parhaiten näistä Herran Jahven sanoista: "Kääntykää minun tyköni ja antakaa pelastaa itsenne, te maan ääret kaikki, sillä minä olen Jumala, eikä toista ole!" (Jes 45:22.) Pietari siteeraa tätä kohtaa seuraavasti: "Tehkää parannus (kääntykää, muuttakaa mielenne) Antakaa pelastaa itsenne tästä nurjasta sukupolvesta!". (Apt 2:38-40; vrt. 3:19,26.) Jos tässä "antamisessa" ei ole mukana ihmisen osuutta ja tahtoa, niin Jumalan sanavalinta ontuu pahan kerran. Raamatussa on myös muita kohtia, mistä käy ilmi, että ihmisen osuus tarvitaan ja etsikonajan ohitse kulkeneille ei kunnian kukko laula. (Snl 1:20-32; Jes 55:1-8; Job 33:14-33; Matt 22:1-14; Room 2:1-11; Luuk 19:41-44; Matt 23:37-39.) Jumala antaa kutsutuille ihmisille mahdollisuuden vaikuttaa valituksi tulemiseensa. Paavali kertoo, että Jumala on päättänyt pelastaa evankeliumin kautta ne, jotka ottavat vastaan evankeliumin sanan. Sanan vastaanottaminen tai torjuminen on siis se ratkaiseva tekijä, mikä vaikuttaa kutsuttujen ihmisten ikuiseen kohtaloon. (vrt. Room 10:8-21.) Tätä myös Jeesus opetti. (Joh 12:42-50.)

Ensin evankeliumi lähetettiin juutalaisille ja sitten myös pakanoista osa otti sen vastaan tullen näin valituiksi. Toisin sanoen: Jumala ei ole valinnut nimeltä niitä henkilöitä pelastukseen, jotka ottavat evankeliumin vastaan, ja päättänyt vastaanottamista ihmisen puolesta, vaan hän on päättänyt pelastaa evankeliumin kautta ne, jotka ottavat evankeliumin vastaan. Tätä asiaa on vähän vaikea selittää ymmärrettävällä tavalla, mutta seuraava luettelo selventää sitä ja tuo ymmärryksen meille. 1. Jumala on päättänyt yksin oman päättämänsä mukaan pelastaa evankeliumin kautta ne, jotka ottavat evankeliumin vastaan. a. Jumala ei ole päättänyt sitä, ketkä ottavat vastaan evankeliumin. b. Jumala on päättänyt sen, että pelastaa evankeliumin kautta syntisiä ihmisiä. 2. Jokainen kutsuttu päättää omalta kohdaltaan sen, ottaako sanan vastaan vai torjuuko sanan pois luotansa. (Matt 10:5-14; Joh 12:42-50; Hebr 2:1-4; 4:1,2; 12:25.) Pelastus ja Jumalan vanhurskaus ovat vakioita Jokainen ihminen on elämänsä jokainen hetki joko pelastuneessa tai kadotetussa tilassa suhteessa Jumalaan ja iankaikkiseen elämään. Jos joku on tullut kokonaan pelastuneeseen tilaan, niin hän on kaiken aikaa Kristuksessa pysyessään ja ollessaan kokonaan pelastunut. Pelastuksen tila ei kasva tai vähene vaan pysyy vakiona. Tätä voidaan kuvata myös sanalla Jumalan vanhurskaus tai Jeesuksen Kristuksen vanhurskaus. Kun meidän hyväksemme luetaan Jeesuksen Kristuksen vanhurskaus, niin me pelastumme. Sen lisäksi on olemassa meidän oma vanhurskautemme, mikä tarkoittaa Jumalan vaikuttamaa pyhityselämää uskovissa: sitä hyvää ja pyhää, mitä Jumala saa meissä aikaan muuttamalla ensin sydäntämme, niin että se muutos näkyy myös tekoina. Uskovaisen pelastuminen ei ole kiinni siitä, miten hyvin hän on onnistunut vaeltamaan, mitä hän itsessään on ja miten paljon hyviä tekoja hän on tehnyt. Riittää, että hänessä on Pyhä Henki, joka asuu iankaikkisesti hänen sydämessään. Silloin itse Kristus asuu uskovaisen sydämessä ja Isä vahvistaa häntä voimallaan sisäisen ihmisen puolesta Pyhän Hengen kautta, joka on annettu meille sinetiksi, vakuudeksi, käsirahaksi ja voiteluksi. (Room 8:9; Efe 1:13,14; 3:14-17; 2Kor 1:21,22; 5:5; 13:5,13; Joh 14:14-28.) Kun Pyhä Henki tulee ihmiseen, niin tämän sydän muuttuu Jumalan vaikutuksesta ja hänestä tulee uusi luomus ja uusi Jumalan ihminen, joka on luotu Luojansa kuvan mukaan totuuden vanhurskauteen ja pyhyyteen sekä uudistuu tietoon. (2Kor 5:17; Efe 4:20-24; Kol 3:9,10.) Me voimme palvella Hengen uudessa tilassa Jumalaa (Room 7:6; 2Kor 3:1-6) pyhyydessä ja vanhurskaudessa kaikkina elämämme päivinä. (Luuk 1:74,75; vrt. 2Kor 1:12; 1Tess 2:9-12) Ihmisen elämän vanhurskaus eli pyhä vaellus (1Piet 1:12-16.) tulee kasvaa, mutta se vanhurskaus, mikä tuo pelastuksen, on vakio ja pysyy täydellisenä koko ajan, samoin kuin uskovaisen olotila pelastuneena Jumalan lapsena. Voit olla vain kokonaan pelastunut tai kokonaan kadotettu, mikä tarkoittaa ihmisen kulloistakin olotilaa ja matkan suuntaa ikuisuutta ajatellen. Päämäärä on joko taivas tai helvetti, näin karkeasti sanottuna. Ei ole mitään välitilaa, vaikka Pyhän Hengen saamiseen johtava prosessi voikin kestää kauan ja pitää sisällään Jumalan kutsun, sanan todistuksen, herätyksen tilan ja vähittäin etenevän kääntymisen sekä paluun Jumalan tykö, mikä kulminoituu etsikon päivään ja pelastuksen päivään, jolloin on mahdollista ottaa vastaan Jumalan sana, armo ja Jeesus Kristus. (Jes 55:1-8; Efe 5:14; Luuk 15:11-32; 2Kor 6:1,2; 1Piet 2:12.)

Pyhän Hengen saaminen on käännekohta ja uudestisyntymisen hetki Tiituksen kirje: 3:5 pelasti hän meidät, ei vanhurskaudessa tekemiemme tekojen ansiosta, vaan laupeutensa mukaan uudestisyntymisen peson ja Pyhän Hengen uudistuksen kautta, Paavali kertoo tuossa jakeessa sen, että me pelastuimme Pyhän Hengen uudistuksen ja uudestisyntymisen pesun kautta. Koska elämässämme oli hetki, mitä ennen meissä ei ollut Pyhää Henkeä, ja minkä jälkeen Henki on meissä ollut, niin tuo hetki ratkaisee sen, minä hetkenä synnyimme uudesti ylhäältä ja meistä tuli Jumalan lapsia. Ennen tuota hetkeä emme olleet Jumalan lapsia, koska meiltä puuttui Jumalan lapseuden Henki eikä ilman Kristuksen Henkeä kukaan voi olla otollinen Herralle ja Herran oma. (Room 8:9.) Pyhä Henki ei ole ihmisessä luonnostaan vaan tulee meihin uudestisyntymisen hetkellä. Pyhän Hengen asuminen meissä ratkaisee ikuisen kohtalomme. Jos olemme pelkästään herätyksen tilassa ja kääntymässä Jumalan tykö, niin emme ole vielä saaneet Pyhää Henkeä sinetiksi sydämeen emmekä ole pelastuneita Jumalan lapsia. Emme ole silloin lainkaan Jumalan lapsia, sillä Jumalan lapsella tulee olla lapseuden Henki, mikä tarkoittaa Pyhän Hengen asumista sydämissämme ja oman henkemme eläväksi tulemista sekä elämää Hengessä, vaellusta Hengen mielen mukaan. (Efe 2:1-10; Room 8:1-16; Gal 4:1-8.) Pelastuksen kannalta on siis ratkaisevaa vain tämä: 1) Asuuko pyhä Henki sydämessä vai ei? Jos meissä ei ole Kristuksen Henkeä, niin emme ole hänen omansa. (Room 8:9.) Koska meissä ei tiettyä hetkeä ennen ollut Pyhää Henkeä, mutta saimme Hengen sinä tiettynä hetkenä, niin tämä tietty hetki on ratkaiseva pelastumisen kannalta. Se on se siirtyminen kuolemasta elämään, mistä apostolit kirjoittajvat. (Efe 2:1-10; Kol 2:13; 1Joh 3:14,15.) Jos Hengen saaminen sijoitetaan opetuksessa pääsääntöisesti kasteeseen (vedessä tapahtuva kaste Herran nimeen), niin silloin uskotaan kasteen sakramenttiin, vaikka miten paljon sitä asiaa yritettäisiin kiistää ja puhua uudestisyntymisen prosessista. Jos taas uskomme, että Henki tulee kääntyvän ihmisen sydämeen jo mielenmuutoksen ja uskossa vastaanottamisen hetkellä ennen kastetta, kun sydän avautuu ottamaan vaarin Herran sanasta ja itsensä Herran Jeesuksen, niin silloin ei opeteta kasteen sakramenttia vaan ollaan perinteisen herätyskristillisen julistuksen ja opetuksen kannalla. Kaste ei ole silloin se hetki, milloin ihmisestä tulee Jumalan lapsi vaan tämä tapahtuu pääsäännön mukaan ennen kastetta mielenmuutoksessa ja uskossa armon vastaanottamisen kautta. (Room 5:1,2.) Me kastamme kastajien yhteisöissä vain niitä, joiden uskomme saaneen Pyhän Hengen ennen kastetta ja jotka ovat Jumalan lapsia ennen kastetta. Armosta pelastuminen ei ole osallisuutta pyhiin tai uskonnollisiin rituaaleihin. Me emme pelastu teoista, vaikka ne olisi vanhurskaudessa tehtyjä hyviä tekoja. (Tiit 3:5.) Me pelastumme yksin armosta uskon kautta Jeesukseen Kristukseen, jos olemme saaneet Kristuksen Hengen ja Pyhän Hengen sydämiimme asumaan eli olemme Kristuksessa. (Room 8:1,9; 2Kor 13:5,13; Efe 3:14-17.) Muuta keinoa pelastua ei ole kuin Pyhän Hengen osallisuus ja Hengen saaminen on Jumalan lahjaa eikä hän tule meihin ansioista. Petteri Haipola 3.11.2007