JÄTEHUOLLON PERUSMAKSUTAKSA KEMIÖNSAARESSA, PAIMIOSSA, SALOSSA JA SAUVOSSA 1.1.2013 ALKAEN



Samankaltaiset tiedostot
JÄTELAUTAKUNTA JÄTETAKSA. Oy Botniarosk Ab:n toimialueella

Miehikkälän jätetaksa 2013

PERÄMEREN JÄTELAUTAKUNNAN JÄTETAKSA

JÄTETAKSA ALKAEN SYDÄN-SUOMEN JÄTELAUTAKUNTA. Äänekoski. Hyväksytty jätelautakunnassa SISÄLTÖ

PAIMION, SALON JA SAUVON JÄTETAKSA VOIMASSA LÄHTIEN

Maksuluokkaan III kuuluvat asunnot taloyhtiössä, joissa on järjestetty hyötyjätteiden erilliskeräys tai joissa on vähintään 10 asuntoa.

KEMIÖNSAAREN KUNNAN JÄTETAKSA ALKAEN

TSV-JÄTETAKSA 2019 Kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluva jätetaksa Jyväskylä Muurame

Lapinjärven jätetaksa 2015

Kunnan vastuulla oleva jätehuolto 2019

PAIMION, SALON JA SAUVON JÄTETAKSA VOIMASSA LÄHTIEN. Hyväksytty Kemiönsaaren, Paimion, Salon ja Sauvon jätelautakunta

LUONNOS TSV-JÄTETAKSA Kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluva jätetaksa. Jyväskylä Laukaa Muurame

Pyhtään jätetaksa 2015

TORNION KAUPUNGIN KUNNALLINEN SÄÄNTÖKOKOELMA. J u l k a i s s u t Tornion hallintopalvelut Nro 2

JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS. Keravan kaupunki

JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS

Jätehuolto Etelä-Karjalassa

JÄTEHUOLLON PALVELUTASO VESTIA OY:N ALUEELLA

Jätemaksun perusteista määrätään jätetaksassa. Yksittäisten kiinteistöjen jätemaksut määrätään taksan perusteella.

Toiminnan suunnittelu ja talousarvion 2019 valmistelutilanne

Mikkelin kaupunki Esitys jätehuoltotaksaksi v JÄTEMAKSUTAKSA V Tämä jätemaksutaksa on voimassa alkaen.

JÄTEHUOLTO MUUTTUU POLVIJÄRVELLÄ ALKAEN

JÄTENEUVONNAN PALVELUT JA LAINATTAVAT MATERIAALIT

JÄTEMAKSUTAKSA Jätetaksan perusteet. 2 Soveltamisalueet. 3 Jätemaksujen maksuunpano. 4 Jätemaksun suorittamisvelvollisuus

Taloyhtiöiden jätehuoltopäivä

JÄTETAKSA ALKAEN SYDÄN-SUOMEN JÄTELAUTAKUNTA. Kannonkoski, Karstula, Kinnula, Kivijärvi, Saarijärvi, Uurainen

Limingan kunta Muhoksen kunta Tyrnävän kunta Utajärven kunta

1.2 Jätemaksua on velvollinen maksamaan sellaisen kiinteistön haltija, jonka kiinteistöllä syntyvien jätteiden käsittelyn kunta on järjestänyt.

KANKAANPÄÄN KAUPUNGIN SÄÄDÖSKOKOELMA

LUONNOS JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN JÄTETAKSA 2018 Hyväksytty jätelautakunnassa xx.xx.2017 X

Kiertokapulan alueen kuntien yhteinen jätelautakunta hyväksynyt Voimaantulo

JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS. Valkeakosken kaupunki

TORNION KAUPUNGIN KUNNALLINEN SÄÄNTÖKOKOELMA Tornion hallintopalvelut Nro 1

Joensuun alueellisen jätelautakunnan vuosikertomus 2013

Laitos: Vetelin kunnan Vesihuoltolaitos Hyväksytty: Vetelin kunnanvaltuuston kokouksessa Voimaantulopäivä:

Jätteenkuljetukset. Virpi Leppälä & Ilkka Töyrylä

Kiertokapulan alueen kuntien jätelautakunta Kolmenkierto hyväksynyt Voimaantulo

Yhdyskuntajätteen käsittelytaksan ja järjestetyn jätteenkuljetuksen kuljetustaksan muutos

Jätelain täytäntöönpanosta kuntien kannalta. Leena Eränkö

Ehdotus kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluvan jätteen jätetaksaksi alkaen

TSV-JÄTETAKSA LUONNOS

Kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluvan jätteen taksa alkaen

JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS. Hyvinkään kaupunki

JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS. Riihimäen kaupunki

KANKAANPÄÄN KAUPUNGIN SÄÄDÖSKOKOELMA

HARJAVALLAN KAUPUNGIN KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA

HIRVENSALMEN KUNTA JÄTEMAKSUTAKSA Tekninen lautakunta lþ S 52. Kunnanhallitus hyväksynyt _l _2017 S. Tekninen ltk

Vapaa-ajan asuntojen jätehuolto. Kuusankosken veneilijät Kymin Paviljongilla

Kuntien yhteinen jätelautakunta,

Viranhaltijapäätöksissä noudatettavat ratkaisulinjat alkaen

MARTTILAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA

Järjestettyyn jätehuoltoon ja yhdyskuntajätteisiin liittyvät tilastot vuodelta 2013 Savo-Pielisen jätelautakunnan toimialueella

Jätetaksa Hailuoto, Kempele, Liminka, Lumijoki, Muhos, Oulu ja Tyrnävä

JÄTETAKSA. voimassa alkaen Hangossa, Inkoossa, Karkkilassa, Lohjalla, Raaseporissa, Siuntiossa ja Vihdissä.

Jätelainsäädäntö, jätehuollon työnjako. Joensuu Lakiasiainpäällikkö Leena Eränkö

Kannonkoski, Karstula, Kinnula, Kivijärvi, Petäjävesi, Pihtipudas, Saarijärvi, Uurainen, Viitasaari, Äänekoski

Ympäristöasiat taloyhtiössä

Luonnos kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluvan jätteen jätetaksaksi alkaen

Jätehuollon varaukset kaavoituksessa

JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS. Valkeakosken kaupunki

JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS

Kiinteistön jätemaksut määräytyvät tyhjennettävän jäteastian tilavuuden ja tyhjennysten lukumäärän perus-

Porin seudun jätetaksa jätteenkäsittelymaksut Hangassuon jätekeskuksessa ja Porin kierrätyskeskuksessa alkaen

URJALAN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA

JÄTEMAKSUTAKSA Jätetaksan perusteet. 2 Soveltamisalueet. 3 Jätemaksujen maksuunpano. 4 Jätemaksun suorittamisvelvollisuus

Jätehuoltolautakunnan lausunnoksi on valmisteltu seuraavaa:

Kainuun jätehuollon kuntayhtymä 1(41) Viestitie KAJAANI Hallituksen kokous nro 2/2011

Kiinteistöhoidon ympäristöpäivä Tommi Kukkonen Jäteneuvoja. Taloyhtiön jätehuolto

Porvoon alueellisen jätelautakunnan jätetaksa Porvoon alueellisen jätelautakunnan jätetaksa on voimassa Askolassa, Pornaisissa, Porvoossa,

Kierrätystä ja hyötykäyttöä

1 Jätetaksan perusteet. 2 Soveltamisalueet. 3 Jätemaksujen maksuunpano. 4 Jätemaksun suorittamisvelvollisuus

Kohtuullistamishakemuksen perustelut (lisäselvitykset kääntöpuolelle tai liitteellä)

KANKAANPÄÄN KAUPUNGIN SÄÄDÖSKOKOELMA

Askelmerkit jätelain ja asetusten toimeenpanoon

1 Tässä taksassa käytetään samoja määritelmiä kuin Pohjanmaan jätelautakunnan vahvistamissa jätehuoltomääräyksissä.

Saostus- ja umpisäiliölietteiden käsittelytaksa alkaen

PERIAATTEET JA MENETTELYTAVAT

Joensuun alueellisen jätelautakunnan jätetaksa alkaen

Euran, Huittisten, Köyliön ja Säkylän jätteenkuljetusjärjestelmästä päättäminen. Tausta-aineisto

Opas jätehuoltomääräysten laatimiseen

Jätehuoltoviranomaisen toiminnan edellytykset. Hannele Tiitto vs. jätehuoltoinsinööri

Ympäristöasiat taloyhtiössä

Vapaa-ajan kiinteistön jätehuolto Nastolassa. Tiia Yrjölä Päijät-Hämeen jätelautakunta

Liittymismaksu oikeuttaa liittymään laitoksen verkostoon. Liittymismaksu on ainoastaan siirtokelpoinen.

Vesilaitoksen taksa alkaen

Hyväksytty Pyhä-Luosto Vesi Oy:n hallituksessa

PAIMION, SALON JA SAUVON JÄTETAKSA VOIMASSA LÄHTIEN. Hyväksytty Kemiönsaaren, Paimion, Salon ja Sauvon jätehuoltolautakunta

Luonnos kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluvan jätteen jätetaksaksi alkaen

PelloMMMRanuaMMMRovaniemi

Yhdyskuntajätteen kierrätyksen ja hyötykäytön lisääminen

Tervolan Vesi Oy Vesihuoltomaksut

Kemiönsaaren kunta Malmintie TAALINTEHDAS. Paimion kaupunki PL 50, PAIMIO

Mitä tässä taksassa määrätään kiinteistön haltijasta, koskee myös jätelain 646/ :n mukaista jätteen haltijaa.

Joensuun alueellisen jätelautakunnan jätetaksa alkaen

JÄTETAKSA. Taksa on hyväksytty Uudenmaan jätelautakunnassa X.X.2019, XX.

Viranhaltijapäätöksissä noudatettavat periaatteet

Porin seudun jätetaksa

SOPIMUS YHTEISESTÄ JÄTEHUOLTOLAUTAKUNNASTA päivitys 2018

k = kiinteistötyypin mukainen kerroin seuraavan taulukon mukaan:

Vapaa-ajan asuntojen jätehuolto Kaskisten kalarantapäivät / Merja Rosendal

Transkriptio:

PERUSMAKSUTAKSA, luonnos Sivu 1/2 Nähtävillä 10.9. 23.9.2012 ja 1.10.-8.10.2012 (maksuliite lisätty) JÄTEHUOLLON PERUSMAKSUTAKSA KEMIÖNSAARESSA, PAIMIOSSA, SALOSSA JA SAUVOSSA 1.1.2013 ALKAEN 1 LÄHTÖKOHTIA Kemiönsaaren, Paimion, Salon ja Sauvon jätehuoltoviranomaisena toimii yhteinen jätelautakunta, joka on asettanut tämän perusmaksutaksan voimaan 1.1.2013 alkaen kaikissa alueensa kunnissa ja kaupungeissa. Tämän taksan mukaiset maksut ovat jätelaissa määritellyn perusmaksun mukaisia maksuja, joilla katetaan kunnalle lakisääteisesti kuuluvia jätehuoltotehtäviä. Maksujen suuruus määräytyy lakisääteisten palvelujen järjestämisestä ja ylläpitämisestä aiheutuneiden kustannusten perusteella. Taksan liitteenä on maksutaulukko Kemiönsaaressa, Paimiossa, Salossa ja Sauvossa voimassa olevista euromääräisistä perusmaksuista taksanmukaisille maksuluokille. Jätelautakunta vahvistaa maksut arvonlisäverottomina. Arvonlisävero lisätään maksuun laskutuksen yhteydessä. 2 PERUSMAKSUN MÄÄRÄÄMINEN JA MAKSULUOKAT 3 LASKUTUS Perusmaksut määrää ja panee maksuun jätelautakunta. Perusmaksu määrätään maksuun kiinteistön asuntojen lukumäärän ja käyttötarkoituksen perusteella. Perusmaksu määrätään asunnon tai vapaa-ajan asunnon haltijan tai omistajan maksettavaksi kalenterivuosittain yhdessä erässä. Asunto-osakeyhtiöissä perusmaksut määrätään asunto-osakeyhtiön maksettavaksi vakituisen asunnon maksuluokan mukaan asunto-osakeyhtiön asuntojen lukumäärän perusteella. Jos asuntoosakeyhtiön osakkeet ovat rakennusluvanmukaisen käyttötarkoituksen mukaan tarkoitettu vapaaajan asumiseen, määrätään asunto-osakeyhtiölle perusmaksut vapaa-ajan asuntojen maksuluokan mukaan. Perusmaksu määräytyy sen mukaan, mikä kiinteistön omistustilanne tai hallintatilanne ja käyttötarkoitus oli maksuunpanovuoden alussa (1. tammikuuta). Perusmaksu määrätään kiinteistön haltijalle, jos haltijan tiedot on ilmoitettu jätelautakunnan jäterekisteriin. Jos haltijaa ei ole erikseen ilmoitettu, perusmaksu määrätään kiinteistön omistajalle. Maksuluokat ovat seuraavat: 1. Vakituinen asunto 2. Vapaa-ajan asunto 3. Asuntola-asunto, palvelutaloasunto Maksu ei koske asumattomia asuinkiinteistöjä eikä ympärivuorokautista hoitoa ja ylläpitoa antavia laitoksia kuten sairaaloita, vanhainkoteja tai varuskuntia. Perusmaksun määrää ja panee maksuun jätelautakunta. Perusmaksu maksetaan Rouskis Oy:lle, joka suorittaa laskutuksen. Perusmaksu on suoritettava eräpäivään mennessä muutoksenhausta huolimatta. Jos maksua ei suoriteta määräajassa, erääntyneelle määrälle on suoritettava erääntymispäivästä alkaen vuotuista viivästyskorkoa korkolain 4 :n tarkoitetun korkokannan mukaan. Perintä tapahtuu perintälain mukaisesti. Maksukehotuksista peritään perintälain mukainen perintämaksu.

PERUSMAKSUTAKSA, luonnos Sivu 2/2 Nähtävillä 10.9. 23.9.2012 ja 1.10.-8.10.2012 (maksuliite lisätty) 4 MUISTUTUKSEN JÄTTÄMINEN PERUSMAKSUSTA Maksuvelvollinen tai tämän valtuuttama edustaja voi tehdä maksusta muistutuksen 14 päivän kuluessa laskun saamisesta. Muistutus tehdään kirjallisena jätelautakunnalle. Maksua voidaan kohtuullistaa tai se voidaan poistaa kirjallisen hakemuksen perusteella korkeintaan kolmen vuoden ajalle kerrallaan. Maksu voidaan poistaa pysyvästi vain, jos kiinteistön omistaja tai haltija esittää jätelautakunnalle kunnan rakennusvalvonnan tai muun viranomaisen lausunnon rakennuksen käyttökelvottomuudesta, purkutodistuksen, tai jos rakennuksen rakennusluvanmukaista käyttötarkoitusta on muutettu niin, ettei se enää ole asuin- tai vapaa-ajan asuinkäytössä.. 5 VOIMAANTULO Tämä jätetaksa tulee voimaan 1.1.2013. Liite: JÄTEHUOLLON PERUSMAKSU KEMIÖNSAARESSA, PAIMIOSSA, SALOSSA JA SAUVOSSA 1.1.2013 ALKAEN Perusmaksu /vuosi (alv 0 %)* vakituinen asunto 16,26 vapaa-ajan asunto 12,20 asuntola-asunto, palvelutaloasunto 12,20 *Maksuun lisätään laskutuksen yhteydessä voimassaoleva arvonlisävero.

liite jätehuollon perusmaksuluonnokseen, nähtävillä 1. 8.10.2012 KEMIÖNSAAREN, PAIMION, SALON JA SAUVON ALUEILLE VALMISTEILLA OLEVAN PERUSMAKSUTAKSAN MUKAISTEN MAKSUJEN SUUNNITELTU KÄYTTÄMINEN Perusmaksu ja sen perusteet ovat määritelty jätelaissa (78 ja 79 ). Kemiönsaaren, Paimion, Salon ja Sauvon alueille valmisteilla olevalla perusmaksutaksan mukaisilla maksuilla on tarkoitus kattaa jätelaissa kunnan vastuulle määrättyihin palveluihin liittyviä kuluja. Näitä palveluja ovat jäteneuvonta, vaarallisen jätteen vastaanotto ja käsittely, hyötyjätteen vastaanotto ja käsittely, jäteasemien palvelut, jäterekisterin ylläpitäminen ja jätelautakunnan toiminta. Perusmaksutaksanmukaiset maksut asettaa jätelautakunta, joka koostuu jäsenkuntiensa luottamushenkilöedustajista. Jätehuollon palvelutehtävien käytännön toteutus on siirretty kuntien yhteisesti omistamalle jätehuoltoyhtiö Rouskis Oy:lle. Rouskis Oy tiedottaa vuosittain kunnan asukkaille ja muille jätehuoltopalvelujen käyttäjille kunnallisten jätemaksujen ja mahdollisen perusmaksun kertymästä sekä siitä, mihin kertymää on käytetty. Tiedot jätetaksasta, maksun kertymästä ja sen käytöstä tulevat olemaan saatavilla tietoverkossa. Suunnitellulla perusmaksulla kerätyn tulon (790 000 /vuosi) on arvioitu vuonna 2013 jakautuvan palvelujen suhteen seuraavasti: Jäterekisterin ylläpito 21% Jätelautakunta 12% Jäteasemien ylläpito 10 % Jäteneuvonta 28% Vaaralliset jätteet 15% Hyötyjätepisteet 14% Kaikkia jäteasemien ja jäterekisterin ylläpitoon liittyviä kuluja ei ole sisällytetty perusmaksuun. Palvelujen kuvaus Jäteneuvonta: Jäteneuvonta opastaa asukkaita jätteen synnyn ehkäisyyn, lajitteluun, hyötykäyttöön ja kierrätykseen. Jäteneuvonta palvelee asiakkaita puhelimitse ja sähköpostitse. Lisäksi neuvontatyö on oppaiden ja esitteiden tuottamista, kotisivujen ylläpitoa, koulutus- ja neuvontapalveluja, tapahtumiin osallistumista, kampanjointia sekä tiedotusta. Jäteneuvonta on osa kunnilta Rouskikselle siirrettyä lakisääteistä toimintaa.

Rouskis tarjoaa maksutonta jäteneuvontaa kotitalouksille, vapaa-ajanasukkaille, erilaisille ryhmille, kouluille, päiväkodeille, taloyhtiöille ja yhdistyksille. Jäteneuvonta tekee myös ympäristökasvatustyötä ja on mukana sitä tukevissa hankkeissa eri toimijoiden kanssa. Neuvojan voi tilata maksutta vierailemaan esimerkiksi yhdistyksen tai koulun tilaisuuteen. Neuvontatilaisuuksia pidetään myös jäteasemilla, joissa ryhmät pääsevät tutustumaan jäteasemien toimintaan. Jäteneuvonnasta voi tilata itselle tai jaettavaksi jätehuoltoon liittyviä oppaita ja esitteitä. Niitä on saatavana myös kuntien kirjastoissa ja palvelupisteissä. Neuvonnan materiaaleja, kuten pelejä ja leikkejä voi lainata omiin tilaisuuksiin ja oppitunneille. Vaarallisen jätteen keräys ja vastaanotto: Kotitalouksien vaarallisia jätteitä otetaan vastaan veloituksetta kaikilla Rouskiksen jäteasemilla, joista ne toimitetaan asianmukaisesti käsiteltäviksi. Lääkejätteiden keräyksestä Rouskis on tehnyt sopimukset paikallisten apteekkien kanssa, joten asukkaat voivat viedä vanhentuneet lääkkeet apteekkeihin veloituksetta. Rouskis noutaa ne ja toimittaa asianmukaisesti käsiteltäviksi. Apteekeille ei koidu tästä kuluja. Kunnissa järjestetään vuosittain vaarallisten jätteiden keräyksiä, joissa vastaanotetaan kotitalouksilta maksutta vaarallisia jätteitä, kuten maaleja, liuottimia, torjunta-aineita, jäteöljyjä ja lääkkeitä. Hyötyjätteen vastaanotto ja käsittely: Rouskis on luonut kattavan hyötyjätepisteiden verkoston pientaloille. Alueen vakituisilla asukkailla ja kesäasukkailla on kuntarajoista riippumatta käytössään yhteensä noin 70 hyötyjätepistettä. Hyötyjätepisteisiin voi tuoda lasia ja metallia. Joissakin pisteissä on keräysastia myös kartongille. Rouskis hoitaa astioiden tyhjennykset ja hyötyjätteiden kuljetuksen käsittelypaikkoihin sekä mahdolliset käsittelykustannukset. (Jokaisessa Rouskiksen hyötyjätepisteessä on myös Paperinkeräys Oy:n omistamat syväkeräyssäiliöt paperille, jotka Paperinkeräys Oy tyhjentää omaan lukuunsa.) Hyötyjätteitä vastaanotetaan myös kaikilla Rouskiksen jäteasemilla ja jätekeskuksessa. Jäteasemien palvelu: Rouskis palvelee alueen asukkaita neljällä jäteasemalla. Korvenmäen jätekeskuksessa Salossa on alueen ainoa tavanomaisen jätteen kaatopaikka. Muut jäteasemat ovat Kemiönsaarella, Perniössä ja Paimiossa. Jäterekisteri: Jätelautakunnan hallinnoimaa jäterekisteriä ylläpidetään Rouskis Oy:ssä. Rouskiksen toiminta-alueella on yhteensä noin 37 000 asuinkiinteistöä, joissa on noin 54 000 asuntoa. Näiden liittymistä järjestettyyn jätteenkuljetukseen seurataan sekä ylläpidetään tietoja kiinteistöjen jätehuollon järjestämiseksi. Rekisterityöllä on tarkoitus myös varmistaa, että jokainen kiinteistö on liittynyt alueella toimivaan jätteenkuljetukseen jätehuoltomääräysten mukaisesti. Jätelautakunta: Kemiönsaaren, Paimion, Salon ja Sauvon jätelautakunta toimii jätelain 23 :n tarkoittamana jätehuollon viranomaisena Rouskis Oy:n toimialueella.

Lautakunta laatii alueelleen jätehuoltomääräykset, antaa jätelakiin ja jätehuoltomääräyksiin perustuvia yleisiä määräyksiä ja hyväksyy kotitalouksien jätehuoltotaksan ja maksut sekä antaa jätehuoltoon liittyviä lausuntoja muille viranomaisille. Lautakunta seuraa päätöstensä noudattamista ja jätehuollon toimivuutta. Jätemaksuihin liittyvät muistutukset osoitetaan jätelautakunnalle. Jätelautakunnan yhteyshenkilönä ja virkamiehenä toimii jätehuoltoasiamies.