MOOTTORIPYÖRÄKERHO 69 R.Y:N TOIMINTAKERTOMUS 1995-1996 KULUNUT VUOSI Toimintakausi 1995-96 on soljunut pääpiirteissään perinteisiä kuus ysiläisiä tapoja noudattaen. Kokoontumisajoja ja koulutusta on järjestetty, yhteyksiä sidosryhmiin ja yleisöön ylläpidetty sekä kansainvälistä toimintaa vakiinnutettu pitkin vuotta. Voisi olla oikeutettua sanoa, että MP69 voi aivan mainiosti. HALLITUS JA TOIMIHENKILÖT Vuosikokouksen valitseman hallituksen kokoonpano oli: puheenjohtaja varapuheenjohtaja sihteeri kassanhoitaja kerhoisäntä päätoimittaja Antti Kortesuo, Juupajoki Hannu Hoskari, Porvoo mlk Ritva Haikonen, Helsinki Raine Honkanen, Helsinki Jussi Vanha-Aho, Alavus Pertti Luoma, Tampere sekä ns. varajäsenet: NMR-vastaava koulutusvastaava aluetoimintavastaava nuorisovastaava Bo Nyquist, Helsinki Markku Piispa, Vantaa (myös varastonhoitaja) Antti Jutila, Nurmo Arttu Kotilainen, Kangasala Hallitus kutsui toimihenkilöiksi: kerhokauppias Jarmo Lottanen, Helsinki JÄSENISTÖ Kerhon jäsenmäärässä ei edelleenkään ole tapahtunut mainittavaa heilahdusta suuntaan jos toiseenkaan. 1.9.1996 jäseniä oli.
2 KERHOTOIMINTA Kuten useasti aikaisemminkin, Eero Tuomikosken ja Napapiirin Moottoripyöräilijöiden organisoima Pohjoisen Pystymettä polkaisi toimintavuoden käyntiin vuosikokousta seuraavana viikonloppuna syyskuussa. Etelän väki päätteli mennyttä ajokauttaan Jussi Sauramon Pystymettässä. Ajankohtana oli se perinteinen lokakuun viimeinen viikonloppu, eikä rallissa taaskaan ollut juuri mitään palveluja. Suomen hyisimmän kokoontumisajon, Talvirallin, laittoivat pystyyn alavutelaiset Vanha-Jussin johdolla. Ajankohta oli perinteinen helmikuun ensimmäinen viikonloppu, joka sattui päällekäin MP 96-näyttelyn kanssa. Motoristin Kirkkopyhä on vakiinnuttanut paikkansa kesäajokauden alkuun. Sunnuntaina 26.5. kokoontuivat motoristit Jumalanpalvelukseen Kuusankoskelle. Akkaralli pidettiin Helsingissä kesäkuussa. Järjestelyistä vastasivat zoolaiset Tiina Fältin ja Sari Tissarin johdolla. Kolmaskymmenes Kontioralli keräsi sateisesta säästä huolimatta yli 1.700 osallistujaa Hyrynsalmen Vongan leirintäalueelle. Järjestelyt hoitivat Vammalalaiset, Kari Kulmala rallipäällikkönään. Perheralli vietettiin 9.-11.8. Mäntän Särkilahdessa vilppulalaisten järjestämänä. Eestin etappiajo järjestettiin kaakkois Eestiin jälleen Kaija Rytkösen suosiollisella avustuksella. Enduropöräys ajettiin Tampereelta Peltolaan, Juupajoelle 7.-8.9. Järjestelyt hoitivat tänäkin vuonna Kari Hanski ja Pekka Kulju. Vuosikokous sai kerholaiset koolle Alavudelle 22.9.1996.
3 NUORISOTOIMINTA K-18-ralli järjestettiin 14.-16. kesäkuuta Juupajoen Karjala-talolla, jonne se kokosi osallistujia noin 25 henkilöä. Väki tuntui viihtyvän ja ralli on vakiinnuttanut paikkansa. Kuitenkin ottaen huomioon kevaristien vaihtuvuuden on mainostusta jatkettava edelleen tehokkaasti. Järjestäjiä varten on valmistumassa K-18 -kansio, joka kontiokansion tapaan sisältää ohjeita ja vinkkejä järjestelijöille niin, että kuluja saataisiin laskemaan. EDUSTUKSET JA YHTEISTYÖ MP69 on edelleenkin Liikenneturvan jäsen. Koulutusvastaava ja puheenjohtajisto ovat yhteistyössä hoitaneet osallistumisemme normaaleihin kokouksiin. Yhteistyö on pitkähkön tauon jälkeen jälleen virinnyt uuteen kukoistukseensa koulutuksen uudistamisen merkeissä. MP69 on jatkanut jäsenyyttään Helsingin kaupungin liikenneturvallisuusyhdistyksessä. Yhteyshenkilönä on toiminut varapuheenjohtaja. Kerho on Suomen Retkeilymajajärjestön jäsen. Päätoimittaja toimi yhteyshenkilönämme. Pelastuspalvelutoimintaa on jatkettu Pirkanmaalla sekä tosilähtöjen että harjoitusten merkeissä. Perinteisestä tammikuun puolestavälistä helmikuun alkuun siirtyneessä MP 96 -näyttelyssä kerhon osastolla oli esittelyvuorossa kerhon vuosittaisista tapahtumista Perheralli. Osaston toteutuksesta vastasivat lähinnä pääkaupunkiseudun Hemmot varapuheenjohtajan johdolla. Uusia jäseniä saatiin kolmisenkymmentä. 4. toukokuuta kerhon edustajat osallistuivat Parkanon Moottorikerhon 20- vuotis juhlaan. Muistoksi yhteistyöstä luovutettiin MP69:n standaari. 31.5.-2.6. pidettiin Tampereella Pyynikin Legenda-näyttely, johon kerho osallistui oman osaston kera Pertti Luoman johdolla. Uusia jäseniä tapahtumasta kerho sai kymmenen.
4 KANSAINVÄLINEN YHTEISTYÖ EMA:n (European Motorcyclists Association) kokouksia on toimintakaudella ollut seuraavasti: 22.10. Karlstadissa Ruotsissa (Hannu Hoskari), Hollannissa 24.2. (Hannu Hoskari) ja 8.6. Suomessa, Juupajoella. Arttu Kotilanen ja Petri Keski-Korpela olivat mukana Berliinistä Kyprokselle tapahtuneessa pr-rallissa, josta muodostui kuitenkin aikamoinen farssi. KOULUTUS Toiminnan voidaan sanoa olleen normaalia, ennakoivan ajon kursseja järjestettiin kaksi. Kerhon oma Motoristi Survival -kurssi järjestettiin perinteisenä ajankohtana kaatuneiden muistopäivänä. Osallistujia Petri Keski-Korpelan vetämälle kurssille oli ilmoittautunut n. 30 kpl. Lisäksi kerhon kouluttajat vetivät HDCF:n porukalle kurssin Raumalla. Kerhomme on mukana ennakoivan ajon kurssin kehitystyöryhmässä yhdessä Liikenneturvan, SML:n, Liikkuvan Poliisin, SAKL:n, RiMPKK:n ja Smok:n kanssa. Antti Kortesuo ja Hannu Hoskari osallistuivat Luxembourgissa 30. - 31.5. pidettyyn kansainväliseen moottoripyöräilijöiden jatkokoulutusta käsitelleeseen konferenssiin. VARAINHANKINTA Taloudessa ei ole tapahtunut suurempia mullistuksia. Tulot ovat muodostuneet pääosin jäsenmaksuista, jota korotettiin kahdeksaankymmeneenmarkkaan ja Kontio-rallin ylijäämästä. Kontion tulosta tältä vuodelta, 80.000 mk, voidaan pitää hyvänä. Kerhotavaramyynti tuotti myös mukavasti varoja kerholle, muut tapahtumat menevät lähes plus-miinus nolla. Talous näyttää nyt olevan vakaalla pohjalla. Jäsenmaksun nostaminen ja yleisen aktiviteetin laskeminen jättivät ennakoitua suuremman ylijäämän tälle vuodelle. KERHOJULKAISU MP69:n äänenkannattaja, Motoristi-lehti, ilmestyi jäsenille kotiinkannettuna kuusi kertaa toimintavuoden aikana. Kausi näytti alkavan hyvissä merkeissä, kun päätoimittajan avuksi saatiin jo aiemminkin lehdenteossa auttanut ammattilainen. Toimitussihteerin yllättävä poismeno aiheutti lehden ilmestymiseen viiveitä, jotka jäsenistö on kuitenkin hyvin sietänyt.
5 Mainoksia ja kerholaisten lähettämiä juttuja kaivataan koko ajan, ettei lehden sisältö pääse käymään liian yksipuoliseksi. Ilmaismainoksia ei enää jatkossakaan hyväksytä. YHTEENVETO Vaikkapa moottoripyörien myyntitilastot eivät pitkään aikaan taida palata entiselleen, on meillä selvä eteenpäinvievä tuulenvire puhallellut jo menneen toimintakauden aikana. Onneksi monet motoristit ovat havainneet, että harrastaa voi vanhemmallakin kalustolla. Ja varsinaisessa kerhotoiminnassa ei pyörän vuosimallilla juuri ole merkitystä. Alavudella, 22. päivänä syyskuuta 1996 Moottoripyöräkerho 69 r.y:n hallitus