POLEMIA KUNNALLISALAN KEHITTÄMISSÄÄTIÖ. Kansalaismielipide ja kunnat. Ilmapuntari 2008

Kansalaismielipide ja kunnat Ilmapuntari 2008 POLEMIA KUNNALLISALAN KEHITTÄMISSÄÄTIÖ

Kansalaismielipide ja kunnat

Kansalaismielipide ja kunnat Ilmapuntari 2008 K U N N A L L I S A L A N K E H I T T Ä M I S S Ä Ä T I Ö KAKS

Kansalaismielipide ja kunnat Ilmapuntari 2008 Kunnallisalan kehittämissäätiön Polemia-sarjan julkaisu nro 69 pole-kuntatieto Oy Vammalan Kirjapaino Oy, Vammala 2008 ISBN 978-952-5514-78-0 (nid.) ISBN 978-952-5514-79-7 (PDF) ISSN 1235-6964

Sisällys Esipuhe 7 1 Johdanto 9 2 Kunnallishallinto mitä se on? 11 2.1 Kokoava yleiskuva 11 2.1.1 Nykyiset näkemykset 11 2.1.2 Näkemysten muuttuminen 1996 2008 12 2.1.3 Näkemyserojen pääpiirteet 13 2.2 Kunnallisen järjestelmän tarpeellisuus ja toimivuus 14 2.2.1 Tarvitaanko kunnallishallintoa? 14 2.2.2 Toiminnan tehokkuus ja laatu 16 2.2.3 Viime vuosien kehitys 17 2.3 Kunnallinen demokratia, itsehallinto ja päätöksenteko 18 2.3.1 Kuntalaisten vaikutusmahdollisuudet 18 2.3.2 Luottamushenkilöiden asema päätöksen teossa 19 2.3.3 Kansanäänestyksetkö käyttöön? 20 2.3.4 Vaiko puhdas virkamiesvalta? 21 2.3.5 Kuntajohtajien valintaperiaatteiden uudistaminen 22 2.4 Kuntien talous ja palvelutuotanto 24 2.4.1 Kunnallisen toiminnan volyymi 24 2.4.2 Kunnallisten palveluiden riittävyys 25 2.4.3 Julkinen vs. yksityinen palvelutuotanto 28 2.4.4 Palvelut vs. verot 32 2.4.5 Palveluiden järjestämisvastuu ja kuntaliitokset 34 2.4.6 Ovatko ongelmat kuntapäättäjien syytä? 35 3 Kuntavaaleja koskevat kannanotot 38 3.1 Kuntalaisten kiinnostus ja osallistuminen 38 3.1.1 Kiinnostus kunnallisiin luottamustehtäviin 38

3.1.2 Kannattaako äänestäminen motivaatio ja äänestäjätyypit 41 3.2 Suhtautuminen kuntavaaleihin ja niiden kehittämiseen 43 3.3 Millainen on hyvä kunnanvaltuutettu? 47 3.3.1 Yleiskuva odotuksista 47 3.3.2 Odotusten muuttuminen 1996 2008 48 3.3.3 Väestöryhmittäiset erot odotuksissa 49 KUVIOT 53

Esipuhe K untavaalit lähestyvät. Vaalien alla puolueet laativat omat strategiansa ja ehdokkaat omat linjauksensa. Kansalaiset ja kuntalaiset arvioivat niitä. Tämä Kansalaismielipide ja kunnat Ilmapuntari 2008 antaa esimakua tulevasta. Ainakin se kertoo suomalaisten nykynäkemyksistä siitä, mihin suuntaan kuntia, niiden palveluja ja kuntademokratiaa tulisi kehittää. Tutkimuksen, kuten sarjan aiemmatkin osat, on Kunnallisalan kehittämissäätiön toimeksiannosta toteuttanut TNS Gallup Oy. Käytännön tutkimustyöstä vastasivat niin ikään vakiintuneet voimat. Hankkeen suunnittelijana ja vastaavana johtajana on toiminut toimialajohtaja Juhani Pehkonen. Raportin tekstin ja grafiikan on laatinut erikoistutkija Pentti Kiljunen. Esitän lämpimät kiitokset tekijöille. Kesäkuussa 2008 Antti Mykkänen Asiamies KAKS Kunnallisalan kehittämissäätiö 7

1 Johdanto T ässä raportissa esitetään keskeiset tulokset tutkimuksesta, jolla selvitettiin suomalaisten suhtautumista kunnallishallintoon. Kysymyksenasettelu on laaja ja kattaa useita teemakokonaisuuksia. Kunnallisen toiminnan kuvaa ja kehittämistarpeita hahmotetaan niin kunnallisen demokratian kuin palvelutuotannon ja taloudenkin näkökulmasta. Tutkimuksen erityisteemana ovat kuntavaalit. Mielipiteiden nykytilan ohella tutkimus kartoittaa suhtautumismuutoksia. Vertailun tekevät mahdolliseksi aiempina vuosina kerätyt, kysymyksenasettelultaan pitkälti samansisältöiset aineistot. Raportti on tutkimussarjan kuudestoista. Aiemmin on julkaistu Ilmapuntarit vuosilta 1992 2006. Tutkimusta ei tehty vuonna 2007. Kyseinen vuosi on pitkäaikaisen seurannan ainoa ajankohta, jolta tietoja ei ole käytettävissä. Raportin tulokset perustuvat koko maan (pl. Ahvenanmaa) 15 vuotta täyttänyttä väestöä edustavaan 1 002 hengen aineistoon. Se kerättiin henkilökohtaisina haastatteluina 1.3. ja 2.4.2008 välisenä aikana. Aineisto on tutkimusteknisesti ja rakenteellisesti vertailukelpoinen aiempiin. Käsillä olevassa raportissa tarkastellaan ainoastaan kuntalaisten kannanottoja. Vertailuryhmänä tavallisesti toimineet kunnanjohtajat on tällä kertaa jätetty lepovuoroon. Vuoden 2008 Ilmapuntari-tutki- 9

mushanke sisältää kuitenkin toisen, erillisenä myöhemmin raportoitavan osan, jossa tarkastellaan kunnanvaltuutettujen näkemyksiä. Valtuutetut otettiin erilliskohderyhmänä mukaan tutkimukseen, koska heidän näkökulmansa koettiin kiinnostavaksi erityisesti kuntavaalivuonna. Myöhemmin julkaistava raportti sisältää myös kuntalaisten ja valtuutettujen näkemysten vertailuja. Raportissa verbalisoidaan ja visualisoidaan tutkimuksen päätuloksia. Graafisten kuvioiden osuus on suuri, koska tutkittavat asiat ovat konkreettisia ja kuviot selittävät pitkälti itse itseään. Aineiston laajuuden ja jo lähtökohtaisen moniulotteisuuden vuoksi kaikkia tuloksia ei ole mahdollista eikä järkevää kirjoittaa systemaattisesti auki. Raportin tehtävänä on lähinnä jäsentää aineistoa ja johdattaa lukijaa diagrammien tarkasteluun ja omien havaintojen ja tulkintojen tekoon. 10

2 Kunnallishallinto mitä se on? P elkistävä vastaus otsikon laveaan kysymykseen saadaan laajasta kunnallisen toiminnan kokovartalokuvaa hahmottavasta kysymyssarjasta. Siinä vastaajien tuli ottaa kantaa erilaisiin kunnallishallintoa ja kunnallisia palveluita koskeviin luonnehdintoihin ja uudistusehdotuksiin. Arvioitavat luonnehdinnat olivat sisällöltään moniaineksisia ja ristiriitaisia aivan kuten asiasta käytävä julkinen keskustelukin, josta kysymysosiot on johdettu. Koska kysymyssarja koskettelee laajasti kunnallisen toiminnan eri puolia, se toimii raportin jäsennyksen sateenvarjona, jonka suojiin tutkimuksen muiden samoja teemoja koskevien kysymysten tulokset on koottu. Näin siksi, ettei samoista asioista puhuttaisi toistuvasti raportin eri luvuissa. 2.1 Kokoava yleiskuva 2.1.1 NYKYISET NÄKEMYKSET Yleiskuva tuloksista on kunnallista toimintaa arvostava. Kunta nähdään ennen muuta kansalaisten hyvinvoinnin keskeiseksi tuottajaksi ja takaajaksi (85 % yhtyy näkemykseen ainakin jossain määrin). Samalla sen katsotaan olevan palvelutuotannoltaan monipuolinen ja 11

laadukas (79 %). Kun luetteloon lisätään vielä vertailussa kolmanneksi kohoava määre tehokas ja toimiva järjestelmä (72 %), kansalaismielipide ei jätä sanottavaa tulkinnanvaraa. (Kuvio 1.) Suitsutuksen ohella esiin saatiin soraääniä. Myös jotkin nykykäytäntöä kritisoivat ja kunnallishallinnon keventämistarvetta korostavat näkökohdat nostavat näkyvästi päätään. Tästä huolimatta säilyttävä, totutussa pitäytymään pyrkivä linja saa kansalaisilta suuremman kannatuksen. Niitä, jotka katsovat kunnallisen toiminnan olleen viime vuosina liiallisen karsinnan ja leikkausten kohteena on merkittävästi enemmän (64 %) kuin niitä, jotka näkevät sen kaipaavan perusteellista karsintaa ja keventämistä (50 %). (Kuvio 1.) Kannanottojen osittaisen ristiriitaisuuden voitaneen tulkita heijastavan käydylle keskustelulle ominaisia väärin säästetty väitteitä. Kaksijakoinen tulos on ymmärrettävä, kun ajatellaan, millaisia mielipiteenmuodostuksen eväitä julkinen keskustelu asiasta on antanut. Eri intressi- ja taustaryhmiä edustavien asiantuntijoiden ja poliitikkojen lausumat ovat olleet nekin ristiriitaisia ja epämääräisiä. Samankaltainen kyllä ja ei -tulos saatiin vuoden 2003 Ilmapuntarissa, kun kansalaisten tehtävänä oli eritellä hyvinvointiyhteiskunta-käsitteen merkitystä. 2.1.2 NÄKEMYSTEN MUUTTUMINEN 1996 2008 Kysymyssarja sisältyi miltei samassa muodossa myös vuosien 1996, 2000 ja 2004 tutkimuksiin. Aineistojen yhteisten mittareiden tuloksia vertaamalla voidaan tehdä päätelmiä kuntavaalivuosien välillä tapahtuneista suhtautumismuutoksista. Vaikka joitakin verraten selviä siirtymiä voidaan havaita, kokonaisuutena muutosten tarkastelu antaa vaikeasti tulkittavan kuvan. Kuva muutoksesta muodostuu erilaiseksi sen mukaan, verrataanko nyt saatuja lukuja vuoden 2004 lukuihin vai hahmotetaanko koko seurantaaikana tapahtunutta asennekehitystä. Tämä johtuu viime mittauksessa ilmenneestä systemaattisesta tasonlaskusta. Kaikki tiedustellut luonnehdinnat niin myönteiset kuin kielteisetkin liitettiin tuolloin 12

kunnallishallintoon jonkin verran aiempaa haluttomammin. Tämän seurauksena sen määrittäminen, oliko kunnallisen toiminnan kuva kokonaisuutena parantunut vai heikentynyt, jäi jossain määrin sopimuksenvaraiseksi. Sama pätee tämänkertaiseen muutostarkasteluun. Suurimmat muutokset vuodesta 2004 paikantuvat erityyppisiin luonnehdintoihin siten, että ne ilmentävät jokseenkin samassa määrin kriittisyyden kuin hyväksynnänkin kasvua. Varauksellisuuden kasvuun viittaa mm. verokriittisyyden nousu ( on nostanut verotuksen kestämättömän korkealle tasolle ) sekä joidenkin uudistusvaateiden ( tulisi yksityistää useilta palveluiltaan ) yleistyminen edellisestä mittauksesta. Kyseiset muutokset eivät kuitenkaan merkitse irtiottoa vanhasta vaan ennemminkin palautumista aiempiin asetelmiin. Esimerkiksi verokriittisyys oli jopa nykyistä suurempaa vuosina 1996 ja 2000. (Kuviot 2a ja 2b.) Kuntakoneiston kuvan kohentumiseen viittaa puolestaan mm. se, että keskeinen luonnehdinta tehokas ja toimiva järjestelmä liitetään nyt siihen merkittävästi useammin kuin neljä vuotta sitten. Samankaltainen nousu nähdään myös mm. määreen palvelutuotannoltaan monipuolinen ja laadukas kohdalla. Koska kumpikin arvio allekirjoitetaan kuitenkin nyt harvemmin kuin kahdeksan vuotta sitten, tulokset eivät oikeuta erityiseen itsetyytyväisyyteen kuntakentässä. Kuvattu heiluri-ilmiö ei todennu kaikkien näkökohtien osalla. Muun muassa yleisluonteinen arvio kehittynyt viime vuosina parempaan suuntaan saa vähemmän kannatusta jo toisen kerran peräkkäin. Kuntademokratian tilaa luotaava määre kansalaisten vaikutusmahdollisuuksien toimivin väylä saa nyt jopa seuranta-ajan alimman arvonsa. Näitä kuten muitakin suhtautumismuutoksia tarkastellaan yksityiskohtaisemmin raportin eri luvuissa jäljempänä. 2.1.3 NÄKEMYSEROJEN PÄÄPIIRTEET Väestön sisäiset suhtautumiserot ovat kokonaisuutena niukkoja. Kunnallisen toiminnan kokovartalokuva piirtyy verrattain yhdenmukai- 13

seksi eri väestöryhmien arvioinneissa. Erot ovat pääasiassa painotustai aste-eroja. Sukupuoli erottelee kuntakuvia kokonaisuutena vain vähän. Selvin ero ilmenee siinä, että naiset ovat kokeneet toteutetut säästötoimet hieman kivuliaampina kuin miehet. Ikä korreloi kannanottoihin verraten laimeasti, samoin koulutus. Edes tavallisesti takuuvarma vaihtelulähde puoluekanta ei kykene loihtimaan esille mullistavia mielipide-eroja. Erot ovat, siinä määrin kuin niitä esiintyy, paljolti totunnaisten käsitysten mukaisia. Puolueet voi toki tuloksista tunnistaa. Keskustan kannattajat korostavat hieman keskimääräistä enemmän mm. kunnan merkitystä osallistumiskanavana. Astetta omaleimaisempi on Kokoomus. Sen kannattajakuntaa luonnehtii etenkin pyrkimys kuntien palvelutuotannon yksityistämiseen ja yleensäkin järjestelmän kaikkinaiseen keventämiseen. SDP:n profiili jää verraten ilmeettömäksi; näkyvin ero keskimääräisiin vastauksiin ilmenee yksityistämisen vieroksuntana. Vasemmistoliiton profiili muodostuu verraten korkeaksi ja paljolti Kokoomuksen profiilin käänteiskuvaksi. Vieroksutuin asia on yksityistäminen, ja leikkaukset ovat olleet aivan liiallisia. Vihreiden kannat ovat näin tarkasteltuna jokseenkin yhtä värittömiä kuin suurten yleispuolueiden Keskustan ja SDP:n. (Kuvio 3.) 2.2 Kunnallisen järjestelmän tarpeellisuus ja toimivuus 2.2.1 TARVITAANKO KUNNALLISHALLINTOA? Kunnallishallintoa on arvosteltu monista asioista. Sen on sanottu tekevän kaikkea turhaa, toimivan tehottomasti ja maksavan tuhottomasti. Kunnallisen demokratian toteutumisestakin on monen mielestä vain niukalti näyttöä. Kovimmissa kritiikkipuheenvuoroissa on jopa kysytty, tarvitaanko kunnallishallintoa maassamme lainkaan. Tällainen kysymys kuulostaa suomalaisista jos ei aivan hullunkuriselta niin ainakin turhalta. Luonnehdinta aikansa elänyt järjestelmä, joutaa lopetettavaksi jää selvästi edellä tarkastellun väitelistan 14

tyveen, ts. saa vertailtavista mielipiteistä vähiten kannatusta (26 % yhtyy). Ajatus saa kuitenkin hieman enemmän puoltajia kuin edellisessä mittauksessa. (Kuvio 2b.) Selväsanaisin kunnallishallinnon puolustuspuhe saadaan esille toisesta tutkimuksen väittämäaineistoon sisältyneestä seurantamittarista. Miltei kaikkien (89 %) mielestä kunnallinen itsehallinto ja demokratia ovat suomalaisille perusarvoja, joita ei saa heikentää missään oloissa. Tulos ei poikkea olennaisesti kaksi vuotta sitten saadusta. Kannanottojen pitemmän aikavälin tarkastelu viestii arvostavan asennoitumisen vahvistumisesta. Jakolinjaksi muodostuu vuosituhannen vaihde. Kaikki 2000-luvun tulokset ovat arvostavampia kuin yksikään 1990-luvun tulos. Erot ovat kuitenkin asiallisesti vähäisiä, eikä kunnallishallinnon arvostus ole kyseenalaistunut yhdessäkään tutkimuksessa. (Kuvio 4.) Mihin kunnallishallintoa tarvitaan? Halu kunnallishallinnon säilyttämiseen ei perustu sen tunnearvoon historiallisena jäänteenä. Järjestelmän tarpeellisuudelle löydetään vakuuttavia käytännön perusteluja. Useampi kuin neljä viidestä (85 %) katsoo kunnan kansalaisten hyvinvoinnin keskeiseksi tuottajaksi ja takaajaksi. Osuus on pysynyt käytännössä entisenä. (Kuvio 2a.) Takaaja-määre luonnehdinnassa viittaa osaltaan kunnallishallinnon turvatehtävään, joka vahvistui viime vuosikymmenellä laman ja suurtyöttömyyden aikana. Kirjaimellisesti tämä tuli esille kysymyssarjaan vuoden 1996 mittauksessa sisältyneessä määreessä yhteiskunnan turvaverkko jota ilman monet joutuisivat heitteille (82 % yhtyi). Toinen kunnallishallinnon olemassaolon keskeinen peruste, toteuttaa sosiaalista oikeudenmukaisuutta ja tasa-arvoa, saa niin ikään laajan hyväksynnän (68 %). Näkemykseen yhtyviä on enemmän kuin edellisessä mittauksessa mutta vähemmän kuin sitä edeltävässä mittauksessa. (Kuvio 2a.) Tärkeiden ja arvokkaiden tehtävien ja vaikutusten ohella kunnallisella toiminnalla nähdään olevan myös kielteisiä seuraamuksia. Pit- 15

källe menevän huolenpidon katsotaan tuottavan myös haittaa. Kolmannes (33 %) yhtyy näkemykseen, jonka mukaan kunta holhoaa ja passivoi kuntalaisia liiaksi. Nyt saatu jakauma ei poikkea olennaisesti neljän vuoden takaisesta. Sitä edeltävänä aikana väitteen torjunta kasvoi asteittain. (Kuvio 2a.) Paapomissyytöksiin yhtyvät keskimääräistä useammin yrittäjät ja johtavat toimihenkilöt. Poliittisella kentällä näkemyserot ovat ehkä odottamattomankin vähäisiä. 2.2.2 TOIMINNAN TEHOKKUUS JA LAATU Kunnallishallinnon yleistä toimivuutta mittaavat kysymykset tuottavat ehkä jossain määrin totunnaisista käsityksistä poikkeavia tuloksia. Lähes kolme neljästä (72 %) pitää kunnallishallintoa tehokkaana ja toimivana järjestelmänä. Toista mieltä tohtii olla vain joka neljäs (26 %). Arvosanat ovat kohentuneet merkittävästi vuodesta 2004, mutta ovat silti varauksellisempia kuin vuonna 2000. Ilmiön selittäminen ei ole helppoa. Osasyyksi neljän vuoden takaiseen kriittisyyteen voitaneen ajatella sitä, että keskustelu terveyden- ja vanhustenhuollon ongelmista joka jatkuu edelleen oli tuolloin korostuneen voimakasta. (Kuvio 2a.) Tuloksen yksityiskohtaisempi erittely kertoo kannanottojen pääsuunnan olevan hyväksyvä kaikissa väestöryhmissä. Tehottomuudesta kuntasektoria arvostelevat useimmin yrittäjät. Myös kunnallisten palveluiden laatua koskevat arviot ovat merkittävän myönteisiä. Luonnehdintaa palvelutuotannoltaan monipuolinen ja laadukas pitää totena lähes kahdeksan kymmenestä (79 %). Tämäkin jakauma kertoo näkemysten muuttumisesta myönteisemmiksi. Arvioon yhtyvien osuus on noussut merkittävästi edellisestä mittauksesta, mutta jää vuoden 2000 huippuarvonsa alapuolelle (Kuvio 2a.) Väestöryhmien väliltä ei löydetä juuri lainkaan eroja. Kaikkien ryhmien selvä enemmistö pitää kunnallista palvelutuotantoa monipuolisena ja laadukkaana. Tulkinnassa tulee tosin ottaa huomioon, että samanmielisyys voi periaatteessa merkitä myös kriittisyyttä. Joi- 16

denkin mielestä palvelut saattavat olla liiankin monipuolisia ja laadukkaita ja niin muodoin myös kustannuksiltaan kalliita. 2.2.3 VIIME VUOSIEN KEHITYS Kysymys kuntien toiminnan kehityksestä jakaa mielipiteitä voimakkaasti. Niitä, joiden mielestä kunnallishallinto on kehittynyt viime vuosina parempaan suuntaan, on jonkin verran vähemmän (44 %) kuin niitä, joiden mielestä näin ei ole tapahtunut (51 %). Viime mittauksesta arviot ovat muuttuneet varauksellisemmiksi. Kun samansuuntainen vähäinen ero havaittiin myös sitä edeltävässä mittauksessa, aikasarja alkaa kuvastaa trendinomaista alenemaa. Vaikka teesin allekirjoittavia oli vuonna 1996 yhtä vähän, myönteisen kehityksen kiistäviä on nyt enemmän kuin kertaakaan aikaisemmin. (Kuvio 2b.) Myönteisen kehityksen kiistäminen ei välttämättä tarkoita kehityksen kokemista kielteiseksi; myös muuttumattomuus mahtuu tähän kantaan. Luvuista voi lukea myös jonkinlaista odotuksiin suhteutuvaa pettymystä. Osa vastaajista kokee kuntatalouden kriisivuosien jälkeisen palautumisen liian hitaaksi tai peräti katsoo silloisen kuristuslinjan ikään kuin jääneen päälle (ks. myös luku 2.4.1). Tuloksen arvioin tia hämärtää edelleen käsitteen parempaan suuntaan kahtalaisuus. Samalla kun jotkut surevat kustannusleikkauksia ja niiden seurauksia, toiset kirjaavat saavutetut säästöt tyytyväisinä. Aihealueen toinen mittari ei anna toteutuneesta kehityksestä valoisampaa kuvaa. Niitä, joiden mielestä kunnat ovat etääntyneet kansalaisista ja heidän tarpeistaan, on olennaisesti enemmän (61 %) kuin vuonna 2004 (51 %). Aikasarjassa havaitaan kuitenkin jälleen selvä ees taas liike. Vaikka nyt saatu jakauma on edellistä kriittisempi, se on kuitenkin käytännössä samanlainen kuin vuosien 1996 ja 2000 tutkimuksissa. (Kuvio 2b.) Väitteen tylyn sisällön huomioon ottaen sen hyväksyviä on joka tapauksessa ollut kaikissa vaiheissa merkillepantavan paljon. Paitsi kuntien toiminnassa tapahtuneista todellisista muutoksista tämän- 17

tyyppiset kannanotot kertonevat poliittisesta perusturhautuneisuudesta ja vieraantumisesta. Vaikka väestön sisäiset erot eivät ole tässäkään yhteydessä suuria, niissä nähdään tietty sosiaaliseen asemaan kytkeytyvä systematiikka. Vahvimman vasteen etääntymisväite saa työttömiltä ja Vasemmistoliiton kannattajilta. 2.3 Kunnallinen demokratia, itsehallinto ja päätöksenteko 2.3.1 KUNTALAISTEN VAIKUTUSMAHDOLLISUUDET Päätöksentekoteema sai tämänkertaisen tutkimuksen kysymyksenasettelussa tavanomaisesta poikkeavan sisällön. Tarkastelun taustaksi on paikallaan palauttaa mieleen tutkimussarjan aiemmista osista välittynyt tulosten (kunnallis)poliittista vieraantuneisuutta henkivä yleissävy. Kunnan valtarakennetta kartoitettaessa kuntalaiset eivät ole kokeneet itseään vallan subjekteiksi vaan ennemminkin sen objekteiksi. Nyt käytettyjen kysymysten tulosten valossa kuntalaisten vallanpuute ei näytä tavattoman traumaattiselta. Joka toisen (51 %) mielestä kunnallishallinto on kansalaisten vaikutusmahdollisuuksien toimivin väylä. Eri mieltä on lähes yhtä moni (45 %). Arviot ovat jonkin verran epäilevämpiä kuin vuonna 2004 ja samalla myös koko tutkimuskauden skeptisimpiä. Ero ensimmäisiin, vuoden 1996 lukuihin ei kuitenkaan ole kovinkaan suuri. (Kuvio 2a.) Tulkinnassa tulee ottaa huomioon kysymykseen sisältyvä komparaatio, ellei peräti kompa: vaikka väylä olisi toimivin, se ei välttämättä toimi toivotulla tavalla. Käänteinen, kuntademokratian toimivuuden kyseenalaistava teesi saa suuremman puollon. Selvän enemmistön (61 %) mielestä kunta on näennäisdemokraattinen päätöksentekojärjestelmä. Tuntien suomalaisten sieluissa aina asuvan politiikanvastaisuuden tällaistakin osuutta voi kuitenkin pitää hillityn tahdikkaana. Houkutus loanheittoon on siinä määrin suuri. Tulkintatavasta riippumatta tulee kirjata 18

mittarin rekisteröimä muutos. Järjestelmää pidetään näennäisdemokraattisena useammin kuin neljä vuotta sitten. Kahdeksan vuoden takainen tulos puolestaan on käytännössä sama kuin nyt saatu. (Kuvio 2b.) Väestöryhmittäiset näkemyserot ovat vähäisiä. 2.3.2 LUOTTAMUSHENKILÖIDEN ASEMA PÄÄTÖKSEN- TEOSSA Edustuksellisen demokratian toteutuminen kunnissa edellyttää paitsi kuntalaisten kuulluksi tulemista myös sitä, että heidän valitsemillaan ja valtuuttamillaan luottamushenkilöillä on sananvaltaa kunnan asioista päätettäessä. Olematta kyyninen voinee todeta, ettei luottamushenkilöiden osallistumisella yleensä ole todellisuudessa sitä merkitystä, joka sille juhlapuheissa annetaan. Tällaisen näkemyksen saa esille helposti myös haastatelluista kuntalaisista. Kaksi kolmesta (66 %) katsoo kunnallishallinnon luisuneen liiaksi virkamiesten hallintaan luottamushenkilöiden ollessa vailla todellista valtaa. Neljännes (26 %) torjuu näkemyksen. Luvut ovat kriittisemmät kuin edellisessä mittauksessa mutta jokseenkin samat kuin kahdeksan vuotta sitten. Kaksitoista vuotta sitten vallan luisumiseen virkamiehille uskottiin nykyistäkin enemmän. (Kuvio 2b.) Suhteellisesti laajimmin, joskaan ei laajasti, luottamushenkilöiden vaikutusmahdollisuuksiin luottavat johtavat toimihenkilöt ja Keskustan kannattajat. Luottamushenkilöiden ja viranhaltijoiden valtasuhdetta tarkastellaan myös jäljempänä raportissa (luku 2.3.4). Valtion ja elinkeinoelämän vaikutusvalta Luottamushenkilöiden päätöksenteolla, kuten kunnallisella demokratialla ja itsehallinnolla yleensäkin, on rajoitteinaan myös kuntaorganisaation ulkopuolisia voimia. Valtion peukaloruuvi puristaa kuntien itsenäisen toimivallan alueen joskus hyvinkin kapeaksi. Keskushallinnon kontrolli tunnistetaan laajasti myös kansalaismielipiteessä. Seitsemän kymmenestä (70 %) katsoo, että kunnat joutuvat toimimaan liiaksi valtion määräysvallassa. Asiantila näh- 19

dään nyt hieman ongelmallisemmaksi kuin neljä vuotta sitten, mutta hieman vähemmän ongelmalliseksi kuin kahdeksan vuotta sitten. (Kuvio 2a.) Väestön sisäiset erot eivät ole merkittäviä: kuntien liekaköysi koetaan lyhyeksi kaikissa ryhmissä. Myös elinkeinoelämän on sanottu tanssittavan kuntia eri tavoin, joskus rivakastikin. Maaginen sana työpaikat on tässä suhteessa erityisen herätteellinen. Yritysten puhe tästä niukkuushyödykkeestä saa kunnat vääntäytymään mitä moninaisimpiin asentoihin. Täydellisenä talouselämän marionettina kuntaa ei kuitenkaan kansalaisten keskuudessa pidetä. Näkemykset luonnehdinnan yritysten ja elinkeinoelämän toiveiden tahdoton toteuttaja paikkansapitävyydestä jakautuvat paljon. Joka toinen (50 %) hyväksyy luonnehdinnan, lähes joka toinen (42 %) ei. (Kuvio 2b.) Trenditarkastelu tuo esille useissa muissakin kannanotoissa todetun kehityskulun. Vuodesta 2004 kriittisyys on lisääntynyt, mutta sitä ennen vähentynyt. Seurannan alussa hyväksyvien ja torjuvien kantojen suhde oli jokseenkin sama kuin nyt. Kannanottojen väestöryhmittäinen profiili on ehkä yllättävänkin yksi-ilmeinen. Väite talouselämän talutusnuorassa kulkemisesta puree lähes samassa määrin porvarillisten puolueiden kuin vasemmistopuolueiden kannattajiin. 2.3.3 KANSANÄÄNESTYKSETKÖ KÄYTTÖÖN? Vaikka suoran kansanvallan käyttö on viime vuosikymmeninä yleistynyt valtakunnan politiikassa (presidentinvaalit, EU-kansanäänestys), kuntatasolla asia on edennyt kitkaisemmin. Käynnissä olevan kuntaliitosboomin yhteydessä äänestyksiä on tosin järjestetty lukuisasti. Neuvoa-antavissa kunnallisissa kansanäänestyksissä kuntalaisten kokemukset eivät ole aina olleet rohkaisevia. Väärin äänestäneen enemmistön tahto on joissakin tapauksissa sivuutettu lopullisessa päätöksenteossa. Ongelmista huolimatta kansanäänestysten käytölle on eräänlainen kestotilaus, minkä vuoksi niitä usein ehdotetaan laajemmin sovellettaviksi kunnallisessa päätöksenteossa. Keskeisenä 20

motiivina on saada yhä passiivisemmiksi muuttuvat kuntalaiset osallistumaan. Näkemyksiä asiasta luodattiin kahdella väittämämuotoisella kysymyksellä. Kansanäänestys kansanäänestyksestä tuottaa kahtalaisen tuloksen. Kansanäänestykset kelpaavat kuntalaisille sinänsä hyvin, mutta niiden tuottamiin päätöksiin suhtaudutaan varovaisesti. Kolme neljästä (75 %) yhtyy näkemykseen, jonka mukaan kunnallisten kansanäänestysten nykyistä laajempi käyttö lisäisi kuntalaisten kiinnostusta kunnallisia asioita kohtaan ja halua osallistua niihin. Eri mieltä on vajaa neljännes (23 %). Vaikka tulos ei olennaisesti poikkea edellisestä, on usko asiaan pikemminkin vahvistunut kuin heikentynyt. (Kuvio 5.) Hyväksyvä asennoituminen on enemmistöasemassa kaikissa väestöryhmissä. Vasemmistopuolueiden kannattajia ajatus innostaa hieman enemmän kuin porvarillisten puolueiden kannattajia. Kansanäänestyksiä kritisoiva väite, jonka mukaan kuntalaisten suorien vaikutusmahdollisuuksien lisääminen esimerkiksi kansanäänestyksin tuottaisi helposti huonoja ja lyhytjänteisiä päätöksiä, jakaa kansalaiset lähes kahtia. Vajaa puolet (45 %) pitää väitettä oikeana ja hieman useampi (49 %) vääränä. Jälkimmäisten, kansan päätösten järkevyyteen luottavien, osuuden havaitaan jonkin verran kasvaneen edellisestä mittauskerrasta. (Kuvio 6.) Huoli kansanäänestysten tuottamista huonoista päätöksistä on hieman tavallista yleisempää mm. ylempien toimihenkilöiden ja Keskustan kannattajien keskuudessa. Laajimmin laatuongelman kieltävät Vasemmistoliiton kannattajat. 2.3.4 VAIKO PUHDAS VIRKAMIESVALTA? Demokratian laventamisen ohella kunnallishallinnon toimivuuden parantamiskeinoksi on ehdotettu demokratian kaventamista. Sivuuttamalla poliitikkojen ja heistä koostuvien luottamushenkilöelinten raskassoutuinen riippa päätöksentekoon saataisiin nykyajan vaatimaa nopeutta ja tehokkuutta. 21

Tämäntyyppiset teesit eivät saa suurta kannatusta. Ehdotukseen, jonka mukaan kunnanjohtajan ja virkamiesten pitäisi asiantuntijoina saada enemmän päätösvaltaa kunnissa, suhtaudutaan pikemminkin kielteisesti (65 %) kuin myönteisesti (31 %). Vertailu aiempiin tuloksiin kertoo torjunnan vähittäisestä voimistumisesta. (Kuvio 7.) Mielipiteissä ei ole suurta väestöryhmittäistä vaihtelua. Huomio kiinnittyy kuitenkin alueellisiin eroihin. Pääkaupunkiseudulla ja yleensäkin Uudellamaalla virkamiesten asiantuntijavallan lisäämistä kannatetaan enemmän kuin maassa keskimäärin. Teemaan liittyi myös uusi käänteinen, virkamiesten valtaa kritisoiva väittämä, jolla on kytkentä myös edellä (luku 2.3.2) tarkasteltuun luottamushenkilöiden asemaan. Väitteen kuntia johdetaan liian virkamiesvetoisesti, jonka vuoksi luottamushenkilöiden todellista valtaa tulisi kasvattaa hyväksyy huomattavasti useampi (62 %) kuin sen kieltää (32 %, kuvio 8). Tulos on loogisesti yhteensopiva edellisen tuloksen ja myös muiden aihealuetta koskevien tulosten kanssa. Mikäli vallan painopistettä tulee muuttaa johonkin suuntaan, sen halutaan kulkeutuvan viranhaltijoilta kohti luottamushenkilöitä. Aineisto kertoo myös, ettei kansanvaltaisuusperiaatetta olla valmiita myymään kovin halvalla. Raportissa edellä esitetyn ohella tämä tulee välillisesti esille reagoinneissa väittämään puolueet ovat tae siitä, että kunnallishallinto toimii kansanvaltaisesti. Vaikka väite ei kerää kovin paljon enempää kannattajia (54 %) kuin vastustajia (42 %), jakauma on puolueita puoltavana mikä tunnustus on tunnetusti tiukassa merkityksellinen. Eli niin paljon kuin puolueita vieroksutaankin, niitä ilmankaan ei tulla toimeen. Kannanotot ovat pysyneet suhteellisen vakaina sen ajan kun niitä on seurattu. (Kuvio 9.) 2.3.5 KUNTAJOHTAJIEN VALINTAPERIAATTEIDEN UUDISTAMINEN Riippumatta siitä, mihin kunnan virkamiesjohtajien vallan rajat vedetään, heidät täytyy jollakin tavoin valita. Suoran kansanvaalin on 22

katsottu demokratisoivan kunnan kehitykseen keskeisesti vaikuttavien henkilöiden valintaa. Tehtävien määräaikaisuuden taas on nähty lisäävän kuntalaisten mahdollisuuksia kontrolloida tärkeiden virkojen hoitajien edesottamuksia ja samalla myös tehostavan heidän toimintaansa. Haittoina on nähty mm. se, että johtohenkilöiden pitkäjänteinen, kuntalaisten suosiota kalastelematon toiminta ei näin meneteltäessä ole mahdollista. Kumpikin ajatus saa laajan kannatuksen. Miltei kaikki (88 %) ovat kunnanjohtajan viran määräaikaisuuden kannalla. Tulos on asiallisesti sama kuin vuonna 2000, jolloin näkemyksiä asiasta mitattiin edellisen kerran. Myös tätä aiemmat tulokset osoittavat mielipiteiden pysyneen vakaina. (Kuvio 10.) Väestön sisällä kunnanjohtajan virkojen määräaikaistamisesta vallitsee laaja yksituumaisuus. Valtaenemmistö kaikista ryhmistä kannattaa ajatusta. Tulosten tulkinnassa tulee huomata, että enenevä osa kuntajohtajista toimii nykyisin määräaikaisena. Suoran kansanvaalin käyttö saa jonkin verran vähäisemmän mutta kuitenkin huomionarvoisen suuren kannatuksen. Kaksi kolmesta (67 %) kuntalaisesta haluaisi, että kuntien ja kaupunkien johtajat valittaisiin suoralla kansanvaalilla. Osuus on havaittavasti suurempi kuin edellisessä, vuoden 2000 mittauksessa. Aikasarjasta hahmottuu selkeä kehityskaari. Aikavälillä 1992 1997 kansanvaalivaateen kannatus laski asteittain, minkä jälkeen se alkoi uudelleen kohota. Nyt saadut luvut ovat jälleen lähellä seurannan lähtöpistettä. (Kuvio 11.) Kunnanjohtajavaalien kannatus korreloi käänteisesti sekä ikään että koulutustasoon. Toisin sanoen mitä nuorempi henkilö on, sitä hyväksyvämmin hän asiaan yleensä suhtautuu, ja vastaavasti, mitä koulutetumpi hän on, sitä nuivempi hänen kantansa on. Vaikka kuntajohtajien kantoja ei tiedusteltu tämänkertaisessa tutkimuksessa, on paikallaan palauttaa mieliin heidän aiemmat tuntonsa. Vuoden 1997 mittauksessa nämä kysymyksessä asianosaiset antoivat huutia niin määräaikaisuus- kuin kansanvaaliajatuksillekin (71 % vastusti määräaikaisuutta, 89 % vaali-ideaa). 23

2.4 Kuntien talous ja palvelutuotanto Luvun otsikko sisältää kaksi isoa asiaa, jotka periaatteessa ansaitsisivat kumpikin oman tarkastelukokonaisuutensa. Ne on kuitenkin yhdistetty, koska katsotaan, ettei elimellisesti yhteen kuuluvia asioita voi käsitellä toisistaan irrallaan. Kyseessä on kiikkulauta, jonka toisessa päässä tapahtuva liike näkyy myös toisessa. 2.4.1 KUNNALLISEN TOIMINNAN VOLYYMI Lähtökohdaksi on paikallaan tarkastella yleisen tason arviointeja kunnallisen toiminnan volyymista. Mielipiteen muodostamiselle siitä, onko kuntien ongelmana liiallinen lihavuus vai laihuus, julkinen keskustelu on antanut jo kauan kahtalaisia aineksia. Kuntalaisten kannat painottuvat jälkimmäisestä, so. laihuusongelmasta todistaviksi. Lähes kaksi kolmasosaa (64 %) katsoo, että kuntien toiminta on ollut viime vuosina liiallisen karsinnan ja leikkausten kohteena. Vaikka luku on suuri, se on oireellisesti pienempi kuin neljä vuotta sitten (66 %) ja olennaisesti pienempi kuin kahdeksan vuotta sitten (81 %). Ensimmäisessä mittauksessa vuonna 1996 ar viot olivat melko lähellä nykyisiä. (Kuvio 12; sama informaatio on myös kuviossa 2a.) Jos kohta aikasarjan siinä näkyvän kahdeksan vuoden takaisen hypyn selittäminen on hieman pulmallista, tulkinnassa tulee ottaa huomioon olosuhdetekijöiden todelliset muutokset ja myös kysymyksen käsitteet. Jotkut kaiketi katsovat, etteivät leikkaukset ole enää viime vuosina olleet liiallisia, vaikkakin kenties sitä ennen. Tästä huolimatta nyt saatu tulos voidaan kirjata viitteeksi tyytyväisyyden kasvusta. Tuloksen tarkempi erittely tuo esille verrattain selviä näkemyseroja. Kriittisin arvio saadaan alemmilta toimihenkilöiltä. Naisenemmistöisen ryhmän valtaenemmistö kokee leikkaukset liiallisiksi. Vähiten ongelmallisena asian näkevät yrittäjät. Poliittisella kentällä kauimpana toisistaan ovat sinänsä yllätyksettömästi Vasemmistoliiton ja Kokoomuksen kannattajakunnat. 24

Vaatimus kunnallishallinnon keventämisestä, kaipaa perusteellista karsintaa ja keventämistä, jakaa kansalaiset lähes kahtia. Puolet (50 %) puoltaa vaatimusta, lähes puolet (47 %) kieltää sen. Tuloksen osittaista ristiriitaisuutta edelliseen nähden voinee selittää leikkausten kohdentumisen problematiikalla. Toisin sanoen säästöt ovat olleet liiallisia siltä osin kuin ne ovat kohdentuneet vääriin asioihin ja liian vähäisiä siltä osin kuin ne ovat kohdentuneet oikeisiin kohteisiin. Muistettakoon myös, etteivät kansalaisten käsitykset kunnan eri menokohteiden keskinäisestä suuruudesta välttämättä aina vastaa todellista asiantilaa (yleishallinnon viranhaltijoiden harventamisella ei kateta koulutoimen menoja jne). Vuodesta 2004 karsimisen kannatus on johdonmukaisesti edellisen mittarin tulokseen nähden oireellisesti kasvanut. Ajatuksen 1996 2004 trendinomaisena voimistunut torjunta näyttäisi täten taittuneen. (Kuvio 12.) Kannanottojen väestöryhmittäiset erot ovat vähäisempiä kuin edellä. Merkittävin niistä on Kokoomuksen ja Vasemmistoliiton keskinäinen vääntö. 2.4.2 KUNNALLISTEN PALVELUIDEN RIITTÄVYYS Suomalainen hyvinvointiyhteiskunta on paljolti perustunut kunnallisten palvelujen määrään ja monimuotoisuuteen. Joskin niiden runsauden ajan historia on lyhyempi kuin usein muistetaankaan, viime vuosikymmenen alun taloudellinen kriisi katkaisi palvelutuotannon kumulatiivisen kasvukehityksen. Tämän jälkeen on käyty päättymätöntä keskusteltua siitä, mitä palveluille on tapahtunut vai onko mitään ja ovatko palvelut nykymuodossaan ylipäätään riittäviä. Yksi yleisluontoinen vastaus saatiin jo edellä kunnallisen toiminnan luonnehdintoja tarkasteltaessa. Määreen palvelutuotannoltaan monipuolinen ja laadukas liitti kuntaan selvä enemmistö kuntalaisista (luku 2.2.2). Aihetta selvitettiin myös tarkemmin. Vastaajilta tiedusteltiin, kuinka riittäviä tai riittämättömiä erilaiset kunnalliset palvelut heidän nähdäkseen ovat niiden tarpeeseen nähden heidän omassa kotikunnassaan. 25

Tulokset ovat yleisilmeeltään positiivisia. Lähes kaikki tiedustellut palvelut arvioidaan ainakin jokseenkin riittäviksi. Kärkeen kohoavat kirjastopalvelut, jotka lähes kaikki (93 %) katsovat riittäviksi, sekä liikunta-, urheilu- ja kuntoilumahdollisuudet ja palvelut (90 %). Myös peruskouluja (89 %) koskevat arviot erottuvat myönteisyydellään muista. Lähimmäksi kolmen kärkeä sijoittuvat lukiot ja ammatilliset oppilaitokset (80 %). (Kuvio 13.) Aivan kaiken ei kuitenkaan koeta olevan kunnossa. Selvimpänä kriittisyys kohdistuu vanhustenhuoltoon, jota pitää riittämättömänä lähes joka toinen (48 %). Huomionarvoista tyytymättömyyttä havaitaan myös mm. terveyspalvelujen (32 % katsoo riittämättömiksi), teiden ja katujen kunnon (32 %) sekä toimeentulotuen (35 %) kohdalla. Sama pätee myös vaikka kyseessä ei ole suoranainen kunnan tarjoama palvelu asukkaiden osallistumis- ja vaikutusmahdollisuuksiin (34 %). Yleisarvosana kunnan palvelujen riittävyydestä painottuu kuitenkin yksiselitteisen myönteiseksi (86 % / 14 %). Silti kysymys siitä, onko tulos vapauttava tuomio kuntien nykyiselle palvelutuotannolle, jää ainakin osittain sopimuksenvaraiseksi. Näin siksi, että riittämättömyyskokemukset kohdistuvat paljolti niihin palveluihin, joita kuntalaiset tutkimussarjan aiempien osien mukaan pitävät kaikkein tärkeimpinä (vanhustenhuolto, terveyskeskuspalvelut). Tulkinnassa tulee myös ottaa huomioon, että kysymys luotaa tyytyväisyyttä lähinnä määrällisestä näkökulmasta eli onko palveluja saatavissa, ei niinkään sitä, millaisia ne ovat laadultaan. Jälkimmäinen näkökohta ei välttämättä aina käy yksiin edellisen kanssa. Koulutuspalvelujen osalta voidaan esimerkiksi ajatella, että vaikka kunta kykeneekin osoittamaan oppilaspaikan jokaiselle peruskoululaiselle, opetusolot eivät välttämättä ole parhaat mahdolliset. Suhtautumismuutokset Kysymyssarja sisältyi myös vuosien 2000, 2004 ja 2006 tutkimuksiin. Verrattaessa nyt saatuja tuloksia viimeksi saatuihin havaitaan muutokset yleisesti ottaen melko vähäisiksi. Tekijäkohtaiset, osin erisuun- 26

taiset suhtautumismuutokset summeeraamalla voi kuitenkin todeta, että arviot ovat kokonaisuutena pikemminkin tulleet myönteisemmiksi kuin muuttuneet kielteisemmiksi. Samaan viittaa yleisarvosanojen ( kunnan palvelut kokonaisuudessaan ) vertailu. Vaikka prosentuaalinen muutos jää mitättömäksi, yleisarvosanat eivät ole ainakaan huonontuneet. (Kuvio 14.) Koko seuranta-aikaa tarkasteltaessa kuva kuitenkin osin muuttuu, sillä vuoden 2000 mittauksessa arviot olivat keskimäärin hieman nykyistä hyväksyvämpiä. Pikemmin kuin paranemista uusimmat tulokset ilmentävät täten palautumista. Merkittävimmät muutokset edellisestä mittauksesta koskevat tärkeitä ja myös julkisen keskustelun kannalta keskeisimpiä palveluita. Niin vanhustenhuolto kuin terveyspalvelutkin koetaan nyt aiempaa riittävämmiksi. Kumpaakaan koskevat arviot eivät silti ole vielä täysin kivunneet takaisin sille tasolle, jolla ne olivat seurannan alussa vuonna 2000. Terveyspalvelujen osalla tulkintaa vaikeuttaa lisäksi kysymyksen muotoon tehty muutos. Ennen vuotta 2008 toteutetuissa tutkimuksissa arvioitavana olivat terveyskeskuspalvelut. Myös katujen kunto saa hieman aiempaa paremman arvosanan. Vähäistä trendinomaista heikentymistä havaitaan arvioissa toimeentulotuesta. Tuloksen voinee varovasti sitoa perusturvan heikkenemisestä käytyyn keskusteluun. Lasten päivähoito, kirjastopalvelut ja kulttuuripalvelut mielletään nyt varsin tarkasti yhtä riittäviksi kuin kaksi vuotta sitten. Koulutuspalvelujen kohdalla tapahtunutta muutosta ei voida suoraan arvioida, koska aiempi kokoava käsite koulut, esim. peruskoulu ja lukio oli nyt jaettu kahtia arviointikohteiksi peruskoulut ja lukiot ja ammatilliset oppilaitokset. Näiden keskiarvo asettuu kuitenkin lähelle aiempaa tulosta. Kun lähempään tarkasteluun otetaan julkisen kritiikin kestokohde vanhustenhuolto, todetaan arvioiden olevan sidoksissa asuinpaikkaan. Riittävyys vähenee maaseudulta kaupunkeihin ja myös pohjoisesta etelään siirryttäessä. Pääkaupunkiseudun luvut ovat liki piinalliset. Samankaltainen riippuvuus havaittiin edellisessä tutkimuksessa. Muista eroista voidaan todeta mm., että naisten arviot ovat 27

kriittisempiä kuin miesten. Poliittisella kentällä suhteellisesti tyytyväisimpiä ovat Keskustan kannattajat ja vähiten tyytyväisiä Vasemmistoliiton kannattajat. (Kuvio 15.) 2.4.3 JULKINEN VS. YKSITYINEN PALVELUTUOTANTO Kysymys palveluiden yksityistämisestä ja ulkoistamisesta kunnallisen toiminnan kehittämiskeinona on kirvoittanut kiivasta mielipiteenvaihtoa riippumatta siitä, mitä käsitteillä on edes tarkoitettu. Yksityiseen toimeliaisuuteen tukeutuvien hyvinvointimarkkinoiden ideaa on aiempien tutkimusten mukaan vierastettu siinäkin tapauksessa, että palvelutarjonta ei muuttuisi. Väite, että kunnallishallinto tulisi yksityistää useilta palveluiltaan, saa suhteellisen vaisun vastaanoton. Ehdotukseen yhtyviä on vähemmän (43 %) kuin sitä vastustavia (54 %). Vieroksunta on kuitenkin vähentynyt näkyvästi edellisestä mittauksesta (66 % torjui vuonna 2004). Tulos merkitsee samalla aiemmissa mittauksissa ilmenneen kielteistymistrendin katkeamista. Luvut eivät silti ole palautuneet vuoden 1996 tasolle. Tuolloin yksityistämisteesillä oli enemmän kannattajia kuin vastustajia. (Kuvio 16; tiedot sisältyvät myös kuvioon 2b.) Kannanottojen lähempi tarkastelu kertoo, etteivät ne juuri riipu sukupuolesta, iästä eivätkä sanottavasti koulutustasostakaan. Myös kunnan koko ja alueellinen sijainti heijastuvat niihin vain vähän. Johtopäätökseksi jää, että yksityistämiskannanotoissa piilevä latinki on miltei yksinomaan poliittis-ideologista. Suhtautumisvaihtelun ääripäistä löytyvätkin vanhat vastapoolit Kokoomus ja Vasemmistoliitto. Toinen yksityisen toiminnan asemaa koskeva teesi saa paljolti samanlaisen, joskin astetta varauksellisemman vastaanoton. Väitettä tulisi toimia enemmän vapaaehtois-, yhdistys- ja yrityspohjalta pitää järkevänä noin kaksi viidestä (38 %) ja ei-järkevänä joka toinen (50 %). Myös tämä ns. kolmannen sektorin ideaa tarjoava ehdotus vetoaa kuntalaisiin nyt aiempaa enemmän. Muutos on kuitenkin 28

pienempi kuin konkreettisen yksityistämisen kohdalla. Aiemman asennekehityksen katkeaminen todentuu myös tässä yhteydessä. Vuoden 1996 jakauman hyväksymistaso jää silti edelleen kauas. (Kuvio 16.) Väestön sisäiset mielipide-erot ovat vähäisempiä kuin konkreettista yksityistämistä arvioitaessa. Kun ehdotus mielletään ennemminkin kollektiiviseksi (talkoo)työksi ja kuntalaisten yhteistoiminnaksi kuin voittoa tavoittelevaksi bisnekseksi, siihen ei sisälly yhtä suuria ideologisia latauksia. Asenteiden pitkäaikaisseuranta 1992 2008 Suhtautumista markkinoiden rooliin kuntien palvelutuotannossa mitattiin myös väittämämuotoisilla erilliskysymyksillä. Viime vuosikymmenen alusta saakka mukana olleet seurantamittarit täydentävät asenteista saatavaa kuvaa ja tuovat esille niissä tapahtuneen muuttumisen. Tulokset tuovat esiin jo kauan vallinneen asenteiden kaksijakoisuuden. Ulkoistamista kustannustehokkuuden näkökulmasta puoltava teesi kunnallisten palvelujen siirtäminen yksityisten yritysten tai muiden yksityisten tahojen hoidettavaksi toisi palveluihin tehokkuutta ja säästäisi kustannuksia jakaa kansakunnan kahtia. Joka toinen (50 %) yhtyy väitteeseen, noin joka toinen (47 %) torjuu sen. Jakauma ei poikkea merkittävästi kaksi vuotta siten saadusta. Myös kaikki muut 2000-luvulla saadut tulokset mahtuvat varsin kapeaan marginaaliin. Kysymyksen muodossa tapahtunut termien vaihtelu (palvelujen siirtäminen vs. ulkoistaminen ; ks. kuviossa oleva selite) ei ilmeisesti ole heijastunut tuloksiin. (Kuvio 17a.) Kun aikasarjassa mennään kauemmas taaksepäin, hahmottuu huomionarvoinen kehityskulku. Koko seuranta-ajan myönteisimmät asenteet ulkoistamiseen mitattiin ensimmäisessä, vuoden 1992 Ilmapuntarissa. Laman loppuvuosina kansalaisten kannat muuttuivat asteittain varauksellisemmiksi. Vuonna 1998 rekisteröitiin käänne kohti hyväksyvämpää asennoitumista. Suopeus kuitenkin suli siten, että vuoden 2002 mittauksessa mielipiteet olivat torjuvammat kuin ker- 29

taakaan aikaisemmin. Tämän jälkeen kannat ovat pysyneet verraten vakaina. Taloudellisesti rationaalisina ulkoistamistoimia pitävät etenkin Kokoomuksen kannattajat. Ammattiryhmistä myönteisimpiä ovat yrittäjät. Epäilevimpiä ovat mm. vasemmistopuolueiden kannattajat sekä eläkeläiset. Iän kohotessa epäusko uusia ratkaisuja kohtaan voimistuu. Aiempien raporttien mukaan kansalaisten ulkoistamis- ja yksityistämishalua hillitsee ennen muuta huoli toimenpiteen sosiaalisista seurauksista. Tämä tulee esille myös nyt. Kaksi kolmesta (65 %) arvioi, että mikäli kunnalliset palvelut ulkoistettaisiin yksityisten yritysten tai järjestöjen hoidettaviksi, kuntalaisten eriarvoisuus ja turvattomuus lisääntyisi. Kolmannes (32 %) ei näe tällaista uhkaa. Jakauma on varsin lähellä kahta edellistä, vuosina 2006 ja 2005 saatua jakaumaa. Turvattomuusteesin torjuvia on kuitenkin nyt oireellisesti enemmän kuin edellisessä mittauksessa. (Kuvio 17b.) Myös tämän asian arvioinnissa nähdään systemaattista muutosta. Huoli eriarvoistumisesta yleistyi ensin asteittain 1992 2002. Sittemmin trendi taittui ja paljolti vakiintui. Tarkkojen päätelmien tekoa kuitenkin vaikeuttavat kysymyksen sanamuotoon tehdyt muutokset (ks. kuviossa oleva viite). Huoli palvelujen ulkoistamisen turvattomuutta lisäävästä vaikutuksesta on verrattain laajaa kaikissa väestöryhmissä. Teesi saa huomionarvoista hyväksyntää myös ryhmissä, joissa yksityisen palvelutuotannon panokseen muutoin suhtaudutaan myönteisesti (esimerkiksi Kokoomuksen kannattajakunnassa mielipiteet jakaantuvat kahtia). Nuorimmat eivät säiky puheena olevia hankkeita samassa määrin kuin heitä vanhemmat ikäryhmät. Valinnanmahdollisuuksien lisääminen Ulkoistamisteemaan liittyi myös väite kansalaisilla tulisi olla paremmat mahdollisuudet itse ratkaista, haluavatko he verovaroillaan yksityisesti vai julkisesti tuotettuja sosiaali-, koulutus- ja terveyspalveluita. Ajatuksen hyväksyy useampi kuin seitsemän kymmenestä 30

(73 %) erimielisten osuuden jäädessä noin neljännekseen (24 %). Viime mittauksesta hyväksyvä asennoituminen on lisääntynyt merkittävästi. Sitä edeltävässä vuoden 2005 tutkimuksessa jakauma oli kuitenkin yhtä hyväksyvä kuin nyt. (Kuvio 18.) Laajaa hyväksyntää ilmaiseva jakauma mahdollistaa erilaisia tulkintoja. Yhtäältä kyseessä on merkittävä, uusiin käytäntöihin kurkottava kannanotto. Toisaalta kansalaisten näkemyksiä voi pitää luonnollisina sikäli, että yksilön valinnanmahdollisuuksien lisäämisellä on aina hyvä kaiku. Näin jopa siinä tapauksessa, ettei mahdollisuuksia kummemmin käytettäisi. Kannanottojen väestöryhmittäiset erot ovat aiempien tutkimusten tapaan huomiota herättävän vähäisiä. Kaikki ryhmät ovat asiasta liki tarkalleen samaa mieltä. Yksi-ilmeisyys kertoo siitä, ettei valinnanmahdollisuuden tähdentämiseen sisälly sanottavaa ideologista tai muutakaan yhteiskuntapoliittista latautuneisuutta. Onko palvelujen tuottajalla väliä? Tämänkertaisessa tutkimuksessa teemaa luodattiin myös kahdella uudella kysymyksellä. Väittämä minulle on yhdentekevää, kuka järjestää ja tuottaa kunnalliset palvelut, jos saan ne läheltä ja laadukkaina saa huomattavasti enemmän hyväksyntää (64 %) kuin herättää torjuntaa (36 %, kuvio 19). Joskin tulos viittaa jonkinlaiseen ennakkoluulottomuuteen ja muutosvalmiuteen, se ei ehkä ole aivan aukoton todiste niistä. Kysymyksen muoto tavallaan pesee pois eri mieltä olemisen mielekkyyden (on loogista hyväksyä jokin asia sillä ehdolla, ettei siihen sisälly mitään ongelmia). Myös sen mieltäminen, että kunnalliset palvelut voivat todellisuudessa olla muiden tahojen kuin kunnan järjestämiä ja tuottamia, tuottaa kaiketi edelleen monille perinteisiin käytäntöihin kiinni kasvaneille vaikeuksia. Jonkinasteiseen käsitteelliseen hämäryyteen viittaa myös väestöryhmittäisten erojen vähäisyys väitteeseen reagoinnissa. Toinen uusi kysymys luotasi suoraan näkemyksiä siitä, millä osuudella julkisten ja yksityisten toimijoiden tulisi osallistua kunnallisten 31

palvelujen tuottamiseen. Vastaajilta tiedusteltiin, mihin suuntaan palveluiden tuotantoa heidän mielestään olisi järkevää kehittää tulevaisuudessa, mikäli he ajattelevat asiaa palveluiden kustannusten, saatavuuden ja laadun kannalta. Symmetrinen viisiportainen asteikko sisälsi kaikki ajateltavissa olevat toimintamallit. Tulos asettaa etusijalle kunnan oman palvelutuotannon. Selvästi suurimman kannatuksen (61 %) saa vaihtoehto, jossa kunnat tuottavat suurimman osan palveluista itse ja ostavat loput yksityisiltä yrityksiltä ja järjestöiltä. Vielä tiukempaa linjaa, jossa kunta tuottaa kaikki palvelut itse, haluaa joka kymmenes (10 %). Kunnan roolin pitäisi täten hallitsevana yhteensä seitsemän kymmenestä (71 %). (Kuvio 20.) Toiseksi suosituin (21 %) on tasajakomalli, jossa kunnat sekä yritykset ja järjestöt tuottavat suurin piirtein yhtä suuren osan palveluista. Järjestelmää, jossa yritykset ja järjestöt tuottavat suurimman osan palveluista ja kunta tuottaa loput, pitää parhaana vain pieni vähemmistö (6 %). Ne jotka valitsevat puhtaan markkinamallin, jossa yritykset ja järjestöt tuottavat kaikki palvelut, katoavat jo käytännössä kokonaan marginaaliin (1 %). Kun vaihtoehtojen suosiota tarkastellaan väestöryhmittäin, havaitaan suhteellisen vähäisiä näkemyseroja. Kunnan joko pääasialliseksi tai yksinomaiseksi palveluiden tuottajaksi haluavat muodostavat selvän enemmistön kaikissa ryhmissä lukuun ottamatta yrittäjiä, joiden keskuudessa osuus jää täpärästi enemmistörajan alle. Yksityisten toimijoiden eriasteisesti hallitsemia malleja kannattaa enimmillään noin joka seitsemäs. (Kuvio 21.) 2.4.4 PALVELUT VS. VEROT Kaikenlaisella kunnan tuottamalla hyvällä on myös hintansa. Tätä kritisoiva teesi on nostanut verotuksen kestämättömän korkealle tasolle saa hieman enemmän hyväksyntää (52 %) kuin herättää torjuntaa (46 %). Viime mittauksesta kriittisyys veroja kohtaan on noussut näkyvästi (vuonna 2004 vain 38 % hyväksyi teesin, 60 % torjui). 32

Koko aikasarjan tarkastelu kertoo kuitenkin, että kahdessa ensimmäisessä mittauksessa vuosina 1996 ja 2000 verojen kestämättömyyttä arvosteltiin nykyistäkin enemmän. Kyse on täten ennemminkin asenteiden palautumisesta kuin uuteen suuntautumisesta. (Kuvio 2b.) Käsitykset verotuksen kestämättömyydestä eivät ehkä vastoin totunnaisia odotuksia vaihtele väestön sisällä kovinkaan paljon. Kolmen suurimman puolueen kannattajat eivät erotu näin mitaten toisistaan lainkaan. Aiempien vuosien tapaan koulutetut hyväksyvät (keskimääräistä korkeammat) veronsa jopa hieman keskimääräistä paremmin. Perinteiseen tapaan tutkimuksessa asetettiin verot ja palvelut myös suoraan vastakkain. Kumpi myötää, jos jommankumman täytyy? Verot, vastaavat suomalaiset suhteellisen selväsanaisesti. Näin voidaan tulkita väittämän on parempi korottaa kunnallisveroa kuin karsia kunnallisia palveluita tuottamaa vastausjakaumaa. Seitsemän kymmenestä (70 %) yhtyy näkemykseen, runsas neljännes (28 %) ei. (Kuvio 22.) Tulos on hieman vähemmän veromyönteinen kuin kaksi vuotta sitten. Näin voidaan sanoa olettaen, ettei kysymyksen muotoon tehty vähäinen muutos ole vaikuttanut väittämään suhtautumiseen (ks. kuviossa oleva viite). Tästä riippumatta tulosten aikasarjatarkastelu on kokonaisuutena paljonpuhuva. Palveluita puolustava kanta voimistui asteittain, joskin välillä hieman horjahtelevin askelin, vuodesta 1992 vuoteen 2003 saakka. Vuoden 2005 mittauksessa rekisteröity trendin katkeaminen ja sille kahdessa myöhemmässä tutkimuksessa saatu lisävahvistus kertovat, että verojen rakastamisessa on saavutettu ainakin jokin taitekohta. Radikaalista lemmen rapautumisesta ei silti vielä ole kyse, sillä uusinkin tulos on hieman veromyönteisempi kuin seuranta-ajan tulokset keskimäärin. Veronkorotusvaihtoehto vetää pitemmän korren kaikissa väestöryhmissä. Täpärimmin tämä tapahtuu Kokoomuksen kannattajakunnassa, jossa vain niukka enemmistö on valmis mieluummin korottamaan veroja kuin karsimaan palveluita. Vasemmistopuolueiden ja 33

vihreiden kannattajille veronkorotusvaihtoehto on mieluisampi kuin väestölle keskimäärin. 2.4.5 palveluiden JÄRJESTÄMISVASTUU JA KUNTA- LIITOKSET Kunta- ja palvelurakenneuudistuksen yksi peruskysymys koskee sitä, minkä suuruinen alueellinen tai väestöpohja olisi paras mahdollinen ajatellen mahdollisimman tarkoituksenmukaista ja kustannustehokasta palveluiden järjestämistä. Pohdintaa vauhdittaa yksittäisten kuntien harteita enenevästi painava kustannustaakka. Kevenisikö se kimpassa toimimalla, ja kuinka palveluille silloin kävisi? Suhtautumista järjestämisvastuuseen ja sen jakamiseen kuntien kesken selvitettiin uudella kysymyksellä. Vastaajilta tiedusteltiin, miten heidän mielestään olisi järkevää tulevaisuudessa ratkaista kysymys järjestämisvastuusta, mikäli asiaa ajatellaan palveluiden kustannusten, saatavuuden ja laadun kannalta (kysymys kokonaisuudessaan, ks. kuviossa 23 oleva selite). Tulos ei jätä sanottavaa tulkinnanvaraa. Useamman kuin kahden kolmasosan (69 %) mielestä järjestämisvastuu on järkevää hoitaa kuntien yhteistyönä alueellisesti. Joka neljännen (24 %) mielestä järjestämisvastuun tulisi olla yhdellä kunnalla. Vaikka kysymyksessä ei yksilöidä, mistä palveluista on kyse eri palveluiden voidaan ajatella edellyttävän erisuuruista väestöpohjaa vastausjakauma on niin vino, että se on varmasti tarkoitettu yleisemmäksikin palvelujen organisointia koskevaksi osviitaksi. (Kuvio 23.) Väestöryhmien väliset erot ovat suhteellisen vähäisiä. Kaikki ryhmät pitävät alueellista yhteistyötä parempana ratkaisuna. Yksittäisen kunnan vastuuta korostavat keskimääräistä enemmän mm. Vasemmistoliiton kannattajat. Alueellista yhteistyötä tähdentävät tavallista(kin) laajemmin Keskustan kannattajat. Yksittäiseen kuntaan tukeudutaan useammin pääkaupunkiseudulla kuin maaseutukunnissa. Ero on looginen ajatellen kuntien kokoa ja muutakin kapasiteettia. 34